YLE PELOTTELEE TAAS NATSEILLA, OVATHAN MAAKUNTAVAALIT JA ITSENÄISYYSPÄIVÄ JO LÄHELLÄ

Ylen ohjelmakarttojen suunnittelijat ja tv-dokumenttien hankkijat ovat haukotuttavan ennalta-arvattavia propagandisteja. Itse he tietenkin uskovat olevansa nokkelia kansanvalistajia tärkeällä asialla, vaikka heidän ohjelmatarjontansa ei kerro muusta kuin hysteerisestä moralismista. Vaalien tai itsenäisyyspäivän lähestymisen tietää viimeistään siitä, että Ylen ruutu täyttyy uus- ja vanhanatseja käsittelevistä kauhisteluohjelmista. Katsotaanpa tämän viikon satoa.

Yle TV1, torstai 28.10 klo 22.01 Ulkolinja: Äärioikeisto nousee Saksassa (12) 

Saksassa äärioikeiston kannatus on noussut, ja samalla väkivalta juutalaisia ja maahanmuuttajia kohtaan on lisääntynyt. Dokumentti paljastaa, että Saksassa äärioikeiston toiminnassa on mukana paljon sekä jo eläköityneitä että aktiivisesti virassa toimivia poliiseja ja sotilaita. HD 54 min. Linkki ohjelmaan.

Säännöllisin väliajoin Ylen Ulkolinja havahtuu kuin ohjelmoitu vieteriukko ja kiljahtaa: Saksan äärioikeisto! Tuoreimmassa tendenssidokumentissa korkeasti koulutettua mutta aina yhtä naiivin hyväuskoista punaporvariäänestäjää pelotellaan ties monennettako kertaa kolmannen valtakunnan uudella tulemisella. Tunnettu tosiasia on, että juuri korkeastikoulutetut ovat kaikkein luottavaisempia järjestelemään ja sen ideologiaa toitottavaan valtamediaan. Etenkin punaisessa yliopistossa indoktrinoidut hyväkkäät uskovat valtavirtamediaan, koska se kertoo asiat siten kuin he toivovat niitä kuultavan.

Ohjelman alussa uskotellaan tuttuun tapaan lähestyvästä vaarasta, äärioikeiston kannatuksen jatkuvasta kasvusta. Jos katsoja uskoisi viimeisen 30 vuoden aikana tulleisiin valtamedian varoituksiin, "kabaalin äärioikeiston" kannatuksen täytyisi olla Saksassa nyt vähintään 188%. 

Raflaavasti rakennetussa "Äärioikeisto nousee Saksassa" -dokumentista syntyy helposti mielikuva käänteisestä todellisuudesta, jossa kadut ovat uusnatsien valtaamia ja torit raikuvat Horst Wessel Liedistä samalla kun armeija on täynnä maastopuvuissa heilaavia äärioikeistolaisia. Nämä fantasiat ovat kaikkea sitä vastaan, mitä nähdään maan miehityshallinnon masinoiman uuden Saksan todellisessa katukuvassa: laumoittain kantaväestöä ahdistelivia ulkomaalaisia, raiskaajia ja huumekauppiaita. Kontrolloiduissa tiedotusvälineissä näitä ilmiöitä ei pidetä juuri vaarana, vaan nomenklatuuran huoli syntyy siitä, että äärioikeisto osoittaa niiden olevan vaara. 

Vasemmistoliberaalin propagandan patologiaan kuuluu projisointi, eikä sitä ilman olla tässäkään ohjelmassa. Dokumentin tekijöiden maaninen vimma osoittaa Saksan armeijan ja poliisin olevan äärioikeiston soluttuma tai jopa hallitsema on pelkkä projektio saksalaisvihamielisten voimien sununnattomasta vallasta maan insituutioissa. Kansalta kysymättä erilaiset punavihreät hämärätahot pyrkivät kaikin keinoin ajamaan järjestelmän sisään omia arvojaan, mutta tämä vallanhimo pyritään peittämään kiinnittämällä massan huomio mitättömän kokoiseen äärioikeistoon. 

Ohjelma on täynnä piirteitä, jotka tekevät siitä epäuskottavan. Esimerkisi siihen valikoidut asiantuntijat ovat kaikki tunnustuksellisia vasemmistolaisia ja syvän valtion amerikkalaisia "äärioikeistotutkijoita". Onpa haastateltavaksi saatu myös juutalaistaustainen poliisijohtaja, joka taas synnyttää ohjelman idean vastaisesti kiusallisen mielikuvan, ketkä Saksan poliisia kenties oikeasti hallitsevat. Lisäksi dokumentin tekee epäilyttäväksi se, että haastateltuina ovat pääaisiassa vain huoliteltua englantia puhuvat "asiantuntijat", mikä on kummallista saksalaisessa ohjelmassa. Ilmiselvästi dokumentissa on kyse anglosionistisen propagandakoneiston ja Saksan miehityshallinnon yhteisestä tiedotusprojektista EU:n alueella. 

Yle TV1, keskiviikko 27.10.2021 klo 19.00, Historia: Vilnan juutalaisten pelastaja (12) 

Wehrmachtin kersantti Anton Schmid onnistui pelastamaan satoja juutalaisia Vilnan getosta ja joutui maksamaan siitä omalla hengellään. Kuka tämä sankari oli ja miten hän toimi? HD ohjelmatekstitys (suomi) 54 min

Mitä olisi Ylen viikottainen historiadokumentti ilman säännöllistä muistutusta natseista? Onhan nationalistinen itsenäisyyspäiväkin kohta sopivasti tulossa. Vaikka viime sodasta on kulunut jo yli 75 vuotta, holokaustiteollisuus se vain lisää tuotantoaan. Tällä kertaa huomion saa kyseenalainen sankaritarina saksalaissotilaasta, joka toimi sotatilanteessa vastoin yhteisiä määräyksiä.  

Tällaisten ohjelmien esittämisessä luottamus toiston voimaan on horjumaton, mutta katsojalukujen perusteella natsidokkarien seuraamisessa näkyy jo laajalle levinnyt tympääntyminen. Toki katsojista löytyy edelleen tietty vakiojoukko, jonka maailmankuva tarvitsee säännöllisen vahvistuksen poliittisen vihollisen "pahuudesta" ja "absoluuttisesta toiseudesta". Jos tätä joukkoa ei lasketa lukuun, katoavan katsojakunnan sympatiat alkavat siirtyä pikku hiljaa solvatun ja demonisoidun vihollisen puolelle. 

Fiksut katsojat ovat tienneet jo pitkään, että Saksan antaumisesta 1945 huolimatta anglosionistit ovat näihin päiviin asti jatkaneet yksipuolisesta sotaansa Saksaa ja valkoista eurooppalaisia vastaan. Euroopan tuhoajat löytyvät valtamedian kameran takaa, eivät sen edestä.

Yle TV1, keskiviikko 27.10.2021 klo 19.55 

Politiikka-Suomi: Miten tässä nyt näin kävi? Uudessa Politiikka-Suomi-sarjassa poliitikot puhuvat suoremmin kuin koskaan. Mukana kaikki näkyvimmät poliitikot. Koko sarja Yle Areenassa. ohjelmatekstitys (suomi) 4 min. Linkki sarjaan.

Uusi kymmenosainen sarja on jatkoa Pekka Laineen ja kumppanien muille sarjoille, joissa on käsitelty mm. maamme popmusiikkia, klassista musiikkia ja urheilua. Tämä sarja on aikaisempiin verrattuna huomattavasti ongelmallisempi, sillä se tuo väkisin esiin tekijöiden ja Ylen poliittis-ideologiset preferenssit. Ohjelmasarjan tasapuolisesta pyrkimyksestä huolimatta katsoja ei voi olla huomaamatta kenen puolella sympatiat ovat ja ketkä taas ovat politiikan pahiksia ideologisista syistä.

Eräät kommentaattorit ovat väittäneet, että sarjallaan Yleisradio on aloittanut kampanjoinnin vuoden 2023 eduskuntavaaleihin. Paljon mahdollista. Joka tapauksessa sarjan rintamalinjat ovat selvät: hyvää moraalista polittiikkaa edustavat punavihreät ja yllättäen Keskustapuolue, kun taas pahaa nuivuutta kannattavat Perussuomalaiset, kristilliset ja jossain määrin Kokoomus. Kykypuolue on sympaattisimmillaan silloin kun ääneen pääsee epäkansallinen EU-blokki Alexander Stubbin johdolla. Voidaan kysyä, pedataanko tässä hallitusta, joka muodostuu vihervasemmistosta, Kepusta ja Kokoomuksen eurokraattisiivestä?

MIKSI YLE VAIKENEE RASISMITUTKIJA VESA PUUROSEN POLIITTISESTA VAHINGONTEKORIKOKSESTA?

Eläkeikäinen Vesa Puuronen on nyt totista poikaa.
Joutui rikoksistaan vielä Yle Watchin arviomaksi.

Äärivasemmistolainen Kansan Uutinen kertoo uutisessaan Vesa Puuroselle tuomio vahingonteosta: kuluja maksettavaksi graffiteista liki 20000 euroa valtamedian arvostaman 64-vuotiaan sosiologian professorin syylllistyneen tekoihin, joita tapaavat tehdä alle kaksikymppiset ahdistuneet maailmanparantajat. Poliittisen graffitirikoksen motiivina oli jokiyhtiön harjoittama lohipolitiikka. Teollaan Puuroselta näyttää menneen puurot ja vellit sekaisin mitä tulee poliittisen vaikuttamisen laillisiin keinoihin. Jostain syystä Yle on ollut rasismiasiantuntijanaan ahkerasti käyttämän Puurosen puberteettirikoksesta täysin hiljaa. 

Ilmeisesti "ex"-kommunistin henkinen taantuminen on ollut niin noloa Ylelle, että tapauksen esille nostaminen asettaisi kyseenalaiseen valoon herran aiemmat näkemykset suomalaisesta rasismista. Yle Watchin arkistomuisti on kuitenkin pitkä, joten näiden linkkien (1, 2, 3, 4) kautta voi tarkistaa Puurosen ja Ylen symbioottisen suhteen.

Puuronen näyttää olevan valtamediakaksikko Ylen ja Helsingin Sanomien erityisessä suojeluksessa, koska kumpikaan niistä ei ole valaissut kunnolla professorin kommunistitaustaa. Valtamedialle Puuronen on ollut hyödyllinen idiootti, jonka akateemista auktoriteettia on voitu käyttää suomalaisvihamielisen agendauutisoinnin perusteena. Kun pehtoori on työnsä tehnyt, pehtoori saa mennä!

Uutissivustojen Kansalainen ja Partisaani keräämät tiedot Puurosen poliittisista kytköksistä ovat niin korutonta kertomaa, että jos suuri yleisö saisi tietää niistä, hänen sanomisiensa uskottavuus karisisi saman tien:

Puuronen on pitkän linjan kommunistiaktivisti vuosikymmenten takaa. Hän on kuulunut muun muassa taistolaisiin Suomen Demokraattiseen Nuorisoliittoon (SDNL), Sosialistiseen opiskelijaliittoon (SOL, jonka perusosasto oli Rovaniemen marxilaiset opiskelijat RoiMO) sekä Joensuun Sosialistisiin Opiskelijoihin (JOSO).

Hän on ollut myös SKP:n (Suomen Kommunistinen Puolue) osastoissa sekä puolueen piirikomiteassa. SKP:n hajottua sisäisiin kiistoihinsa Puuronen oli mukana taistolaissiiven perustamassa DEVA (Demokraattinen vaihtoehto) ‑järjestössä. Tämän jälkeen Puuronen on toiminut Vasemmistoliitossa.

                                                     *************************** 

TV1, maanantai 22.2.2021 klo 19.00, Historia: Ravensbrückin naiset

Vuonna 1939 natsihallinto perusti vain naisille tarkoitetun Ravensbrückin keskitysleirin, jonne sijoitettiin sodan aikana 130.000 naista. Heistä ainoastaan 40.000 selviytyi hengissä. Minkälaista oli elämä leirin epäinhimillisissä olosuhteissa ja miten leiri toimi? Viimeiset eloonjääneet naiset kertovat liikuttavat selviytymistarinansa. T: La Famiglia/RMC, Ranska HD ohjelmatekstitys (suomi) 57 min. Linkki ohjelmaan.

Sanokaa että tämän täytyy olla joku Ylen kulttuuribolsujen sisäpiirivitsi, eikö vain? Vai mistä muusta syystä näin häpeämätön kuolleen hevosen potkiminen voi jatkua viikosta ja vuosikaudesta toiseen.  

Kaiken mahdollisen luulisi holosta jo raavitun, mutta aina vaan Ylen onnistuu hankkimaan  joka maanantaiksi uutta eurooppalaista tuotantoa, jossa yhtä historian yksityiskohtaa tarkastellaan "erilaisesta" näkökulmasta. Loppumattoman propagandavyöryn todellisena tarkoituksena on päästä holohöpöttämään höpöttämästä päästyään.

Parina viime maanantaina holokaustia on tarkasteltu feministisestä näkökulmasta. Ohjelmassa lietsotaan voittajien kyseenalaisen historiankirjoituksen avulla vihaa Euroopan historiaa kohtaan samalla kun katsojia syyllistetään väitetyistä teoista, joihin heillä ei ole osaa eikä arpaa. 

Ei ihme, että tällaisen propagandan vaikutuksen alla varttuneet sukupolvet ovat sekaisin ja täynnä itseinhoa. Se on kai ollut demokratian kulissien takana lymyilevien vaikuttajien tarkoituskin – murtaa eurooppalaisten itsekunnioitus ja itsetunto. Sen jälkeen on jo melko helppo toteuttaa matalan intensiteetin kansamurha maahanmuuttoinvaasiolla.

YLEN PUNAVIHREÄT TOIMITTAJAT KIISTÄVÄT VALLITSEVAT TABUT MUTTA SYYTTÄVÄT NIISTÄ KANSALLISMIELISIÄ

Vaihtoehtomediat ja blogit ovat ainoita tiedotusvälineitä, jotka tuovat esiin korruptoituneen järjestelmän ylläpitämiä yhteiskunnallisia tabuja. Valtamedia on luonnollisesti huolissaan ilman järjestelmän hyväksyntää olevien tiedostusvälineiden paljastuksista, jonka vuoksi sillä on pyrkimys kompromettoida niitä väittämällä etteivät ne oikeasti paljastakaan tabuja tai puutu oikeisiin pyhinä pidettyihin asioihin.

Yle puolustautuu ovelasti haastajiaan vastaan ryhtymällä ennakoivaan hyökkäykseen käsittelemällä tabu-kysymystä valikoidun kriittisesti. Tuoreessa muka-häkellyttävässä mielipideuutisessaan “Naisen seksuaalisuus ei ole mikään tabu” – tabulla markkinoidaan tuotteita ja tehdään juttuja, koska se myy Näennäisen avoimuuden Yle reivaa metakeskustelua tabusta hegemonisesta punavihreydestä turvallisimmille vesille. Näinnäiskriittinen uutisjuttu tulee jälleen kerran todistaneeksi punavihreiden piintyneen tavan projisoida omat vikansa muualle.

Jutun toimittaja Heikki Valkama lainaa toista Ylen toimittajaa, Tuija Siltamäkeä, joka on havainnoinut aivan oikein, että porno, masturboiminen, raha, palkat, seksuaalisuus tai kuukautiset eivät ole Suomessa tabuja. Sukupuolinarsistisia feministejä ja muuta punavihreää kilaristoa lukuunottamatta normaalijärkinen kansalainen on aina tunnistanut valtamediassa hehkutettujen näenäistabujen falskiuden, joten Siltamäki ei tarjoa tässä mitään uutta silmiä avaavaa näkemystä. 

Itsestäänselvyyksien toteamisessa ei vielä ole mitään pahaa toisin kuin niiden hämärtämisessä. Tähän syyllistyy jutussa lainattu toimittaja Saska Saarikoski, joka esittää näkemyksiään tabusta yhdessä Tuija Siltamäen kanssa Ylen Viimeinen sana -ohjelmassa. Ylimieliseen nokkeluutensa usein kompastuva Saarikoski ei kyennyt tälläkään kertaa peittämään vasemmistoliberaalia agendaansa väittäessään että "innokkaasti mediassa esiintyvät tabunmurtajat harvoin käsittelevät todellisia tabuja":

– Esimerkiksi viime viikolla tuli keskusteluun tämä, onko Jussi Halla-aho antisemitisti. Siitä hän ei halunnut puhua.

Halla-aho ei aihetta kommentoinut, mutta sitäkin enemmän valtamedia julisti tuomiotaan tutulla syyttävällä nuotillaan. Moitteellaan Saarikoski antaa kursailematta ymmärtää, että Jussi Halla-aho olisi antisemitisti. Filosemiitti Saarikoskelle tosiasioiden sanominen juutalaisista on auttamattomasti antisemitismiä (l. juutalaisten etua vastaan) ja sellaiseen "syyllistynyt" pysyy proselyyttien kirjoissa aina antisemiittinä, vaikka ikävä totuus olisi lipsautettu ohimennen jo 15 vuotta sitten. Kansalaiskeskustelija Mika Virtanen avaa  somepäivityksessään median Halla-ahon antisemitisti-syytöstä:

Taustana tuossa Halla-ahon kirjoituksessa on mitä todennäköisimmin se, että siihen aikaan monet vasemmistolaiset poliitikot ja poliittiset toimijat käyttivät holokaustia poliittisena Jokeri-korttina, jonka tarkoituksena oli tukea ja edistää monenlaista vasemmistolaista politiikkaa, erityisesti äärisuvaitsevaisuutta, ja massiivista ja rajoittamatonta maahanmuuttoa, sekä toimia poliittisena moukarina niitä vastaan, jotka kritisisoivat ja vastustivat normaalisti ja rationaalisesti edellisiä. Tietenkin maahanmuuttokriittiset harjasivat sellaista valheellista poliittista käytäntöä monien muiden vastaavien käytäntöjen ohella kirjoituksissaan. Siihen aikaan toki välillä lapsikin saattoi osittain tai kokonaan mennä pesuveden mukana, Halla-aho muotoilisi tänä päivänä vastaavan kirjoituksen varmasti toisella tavalla.

Kansakunta voi muistella kansanmurhia, kunnioittaa niiden uhreja ja ottaa niistä opikseen, mutta se on eri asia kuin sairastuttaa niillä ajattelunsa, tuhota ja estää niillä normaalit puolustuskeinonsa, ja pakottaa itsensä antautumaan kaikenlaisen typerän, vahingollisen ja vaarallisen politiikan edessä. 

Jälkeenpäin katsottuna, edellä mainittuun kontekstiin suhteutettuna, kirjoituksen ydinsisältö (holokaustin poliittisen väärinkäytön implisiittinen kritisointi) on osoittautunut paikkansapitäväksi, katsokaapa mitä tapahtuu yleisesti kantaväestöjen ja erikseen juutalaisten suhteen esim. Ruotsissa ja Ranskassa. Monet juutalaiset joutuvat muslimien vihan ja väkivallan takia pakenemaan Ruotsista ja Ranskasta Israeliin ja muille turvallisemmille alueille, ja on odotettavissa, että tulevaisuudessa pako vain kiihtyy.

Saarikosken kieroin veto on väittää, etteivät maahanmuuton ongelmat ole Suomessa tabu, koska niistä keskustellaan julkisuudessa silloin tällöin. Sanomatta tietenkin jää mistä siinä keskustellaan ja mistä ei: 

Sen sijaan perussuomalaiset sanovat koko ajan, että Suomessa ei saa puhua maahanmuuton ongelmista tai Suomessa ei saa puhua EU:sta. Niistähän puhutaan ihan lakkaamatta, Saarikoski sanoo.

Tabua voi ylläpitää myös puhumalla sen vierestä puuttumatta sen ytimeen. Media kyllä puhuu maahanmuuton ja EU:n ongelmista, mutta lähinnä vain silloin kun se on pakotettu tekemään niin pöyristyttävien rikosten ja velkasitoomusten edessä. Toisaalta Perussuomalaisten maahanmuuttokritiikki on pelkkää kosher-konservatiivista puhetta taloudesta ja rikollisuudesta. Tarkoin kontrolloidun maahanmuuttokeskustelun todellinen tabu on maahanmuuton vaikutus kantaväestön olemassaoloon. Siinä ei kysytä, kuinka paljon maahanmuuttajia on riittävästi, jonka jälkeen ei päätetä enää ottaa lisää tulijoita. 

Vielä tätäkin sitkeämmin ylläpidetään tabua, jossa etnisesti sopeuttamattomien elintasosaalistajien palauttamista kotimaihinsa pidetään mahdottomana. Tähän kysymykseen liittyy myös se, että toimittajat eivät kysy koskaan, pitääkö meidän jatkuvan maahanmuuton seurauksena hyväksyä jääminen vähemmistöksi omassa maassaan. Jos poliitikkojen kanta on tähän myönteinen, heidän pitäisi murtaa tabu ja kertoa se avoimesti myös äänestäjille.

Viimeinen sana -ohjelman lopussa toimittajat pohtivat vielä sitä, mitä sitten ovat todelliset tabut. Saarikoski sanoi käsittämättömän julkeassa vastauksessaan antisemitismin ja holokaustin olevan oikeita tabuja. Liekö kyseessä projektio, sillä länsimaissa suurin tabu löytyy antisemitismin kääntöpuolelta, juutalaisten suhteettoman suuresta vaikutusvallasta politiikassa ja mediassa. Väite holokaustin ja antisemitismin tabuluonteesta onkin yhtä absurdia kuin jos esittäisi, ettei Yle Radio 1:n feministisessä radio-ohjelmassa  Naisasiatoimisto Kaartamo & Tapanainen oteta koskaan esille miesten negatiivisia puolia. 

On vaikea ymmärtää miksi Saarikoski päätyi moiseen väitteeseen, sillä länsimaissa uutiset, dokumentit, elokuvat ym. ovat täynnä loputonta holokaustin ja antisemitsmin märehtimistä. Jo nyt holokaustia muistellaan ja revitellään erilaisen tekosyin kalenterin täydeltä, ainoana motiivina  päästä holohöpöttämään höpöttämästä päästyään. Tabuna ei ole puhumattomuus holokaustista ja antisemitismistä, vaan se, että siitä saa puhua vain yhdellä tavalla, joka on vihamieliselle "eliitille" mieluinen.  Muunlainen puhe leimataan "revisionismiksi" eli "yhdeksi antisemitismin muodoksi".  Täytyy siis olla häpeämättömän röyhkeä, todellinen Chuzpah, että vaatii moista indoktrinaatiotulvaa vielä entisestään lisää. Saarikoskelle tämä ei näytä olevan ongelma. 

NIINISTÖ EI OLE KIINNOSTUNUT KANSALAISTEN ONGELMISTA, VAAN NIISTÄ JOTKA UHKAAVAT GLOBALISTIEN VALTAA

Presidentti Niinistö esittää uskollisuudenvalansa niille,
keitä hänen pitää palvella. Kuvasta päätellen kyse ei ole
Suomen kansasta.

2000-luvun demokratian silmiinpistävin ilmiö länsimaissa on poliittisen rälssiluokan irtaantuminen kansan intressistä ja kansalaisten arkitodellisuudesta. Feodaaliajan hallintomallin mentaliteetti ilmenee mm. siinä, että kansalaiset nähdään lähinnä vain pöhöttynyttä järjestelmää pystyssä pitävinä alamaisina, joilla ei ole sananvaltaa ylhäältä tuleviin säädöksiin ja "moraalisiin" ohjeistuksiin. Viimeksi tänään eduskunnassa nähtiin tätä poliittisten parasiittien demokratiailveilyä presidentti Sauli Niininstön avatessa valtiopäivät. 

Yle uutisten verkkosivujen jutussa Presidentti Niinistö valtiopäivien avajaisissa: "Merkkejä siitä, että antisemitismi ja rasismi jälleen pyrkivät nostamaan päätään" – Yle seurasi hetki hetkeltä käy ilmi, että valtion korkein viranhaltija ei halua yhteiskuntaan avointa tabuista vapaata dialogia. Hän on valmis luokittelemaan valtavan määrän suomalaisia EU-valtio Suomen vihollisiksi, koska heidän arvonsa ovat muualla kuin globalistien suosimassa väestönvaihdossa:

- Merkkejä siitä, että antisemitismi ja rasismi jälleen pyrkivät nostamaan päätään, löytyy valitettavasti myös meiltä. Niiden torjunnassa on oltava päättäväinen. Ne eivät ansaitse mitään jalansijaa yhteiskunnassamme, Niinistö sanoo.

Presidentti käytti leijonanosan puheestaan rasismin ja "vihapuheen" ruotimiseen ikään kuin kyse olisi yhteiskunnan keskeisimmästä kysymyksestä tai ylipäätään ongelmasta. Puhujapöntöstä ei kuulunut sanaakaan todellisista rikoksista, joita kutsumattomat muukalaiset tekevät jatkuvasti suomalaisille. 

Jälleen kerran Lännen isot pojat olivat kuiskutelleet globalismin reissutyöläisen korvaan sanoja, jotka piti toistaa sopivassa paikassa Suomen alamaisille. Tällä kertaa anglo-sionististen intressien nöyrä palvelija sai idean eli käskytyksen alati toistuvaan rasismijankutukseensa viime viikkoiselta Puolan vierailulta Auschwitzin teemapuistoon. Puheessaan hän toisteli valtaeliitin holokaustiuskonnon lunatustehtävää syyllistämällä myös suomalaisia antisemitismistä eli faktapohjaisesta juutalaisten kritiikistä. 

Aggressiivisen syyttelevä puhe olikin erinomainen tyylinäyte Niinistön siviiliammatista, joka on juristi. Presidentti ei halunnut uudenvuodenpuheen tapaan löytää yhteiskunnallisia syitä ja seurauksia "vihapuheen" ilmaantumiselle, koska niiden rehellinen esille tuominen olisi paljastanut koko vihapuheen ympärillä käytävän meuhkaamisen falskiuden.

Niinistön valtiopäivien avajaispuheen todellinen Chutzpah oli siinä, että etsiessään kansallisen eripuran ratkaisuksi vihapuheen tukahduttamisen hän tulee vain syventämään yhteiskunnallista kahtiajakautumista. Kun rasismia ei mitenkään määritellä, Niinistön vaatimus sen torjunnan päättäväisyydestä voi tarkoittaa mitä tahansa liberaalidemokraattisen nomenklatuuran mielivaltaisia päätöksiä hallituksessa ja oikeusistuimissa. 

Aivan kuin Niinistön maahanmuuttokriittisen kansanosan epäsuora ojentelu ei olisi riittänyt, eduskunnan puhemies Matti Vanhanen (kesk.) otti omassa puheessaan esille valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaisen eduskunnalle esittämän ukaasin, joka antaisi tälle luvan syyttää kansanedustaja Juha Mäenpäätä (ps) tahallaan väärinymmärretystä puheesta turvapaikanhakijoista. Vaikka Vanhanen ei varsinaisesti ottanut kantaa syytekysymykseen, edustaa hänen hissukkamaisuutensa tosiasiallisesti myöntyväisyyslinjaa Toiviaisen uusstalinistisen oikeuden mielivallalle. Emeritus professori Timo Vihavainen kirjoittaa aivan oikein, että demokratiamme on rämetymmässä kun jo eduskunnan erityistä sananvapautta ollaan karsimassa ideologisin perustein:

Jos ja kun tällaista toimintaa katsotaan läpi sormien laajoissa poliittisissa piireissä, ei kyse ole sen vähemmästä kuin poliittisen elämän rämettymisestä. Erityisen huolestuttavaa on, että viralliset, oikeuslaitoksen piiriin kuuluvat elimet ovat menneet tähän peliin mukaan. 

Se parlamentaarikko, joka ei ymmärrä tai ei välitä siitä, että hänen parlamentaarikkokollegaansa uhataan syytetoimilla täysistunnossa pidetyn, asiallisen puheenvuoron takia, on kovin vaarallisella tiellä. Mikäli kyynisiä, tyhjästä polkaistuja juttuja voidaan käyttää hyväksi yhden puolueen edustajia vastaan, voidaan niitä pian käyttää muitakin vastaan. Kyllä kepillä on kaksi päätä. 

(...) Mäenpään jutun alkuun panneilta oikeusoppineilta en odota yhtään mitään. Heidän kyynisyytensä, joka näyttää liittyvän vakaaseen uskoon kansan enemmistön huijattavuudesta, on kaikesta päätellen samalla tasolla kuin oli esimerkiksi Helsingin Sanomien ja Turun Sanomien käytös niin sanotun hihamerkkijutun yhteydessä. 

Mutta pallo on nyt muiden, kuin kansanedustaja Mäenpään edustaman puolueen edustajilla. Heidän on syytä omasta puolestaan selvästi sanoa, hyväksyvätkö he rikossyytteen käyttämisen poliittisena aseena eduskuntatyössä.

Puhemies Vanhasen arkuus ottaa suoraa kantaa Mäenpään poliittiseen ajojahtiin ei lupaa hyvää tulevalta valtiopäiväkaudelta. Vihavaisen ounastelu politiikan rämettymisestä on todennäköistä, semminkin kun jälkimarxilaisten Demla-juristien valta-asema virkamieskunnassa ja hallituksen vähemmistöidentiteettipolitiikkaa vain polarisoivat yhteiskuntaa. Kun valtiovalta kumartaa yksille niin se väistämättä pyllistää muille; Esterin nurjemmasta puolesta saavatkin nauttia nyt enemmistönä olevat ulkomaalaisinvaasion ja lgbt-agendan vastustajat. Jos ja kun demokratia vielä toteutuu täysimääräisesti, joutuvat vähemmistötotalitaristit nielemään itsekkäät tavoitteensa enemmistövallan ottaessa takaisin sen mikä sille kuuluu. 


                                                         **********************


Yle tv 1, maanantai 3.2. klo 19.00 Historia: Auschwitzin oikeudenkäynti Vuonna 1963

22 entistä SS-sotilasta joutui oikeuden eteen syytettynä Auschwitz-Birkenaun keskitysleirillä tapahtuneista rikoksista. Laajasta vastustuksesta huolimatta saksalaisten oli kohdattava menneisyytensä silmästä silmään. T: 13 Productions/France Télévisions, Ranska. HD ohjelmatekstitys (suomi) 52 min) Linkki ohjelmaan.

Ensin anglosioniistiset voittajavallat tuomitsivat kyseenalaisin todistein kaikki saksalaiset, nyt holokaustista märehtimistä käytetään koko valkoisen sivilisaation demonisoimiseen. 

FEMINISTIEN VOIMALLA YLESSÄ PYÖRII YHÄ RIKKINÄINEN LEVY NAISEN EUROSTA

Ylen päivystävät feministitoimittajat ne jaksavat vuodesta toiseen ylläpitää myyttiä "naisen euro on 84 senttiä". Viimeisin yritys lämmittää tätä valhetta on mediajätin verkkosivuilta löytyvä artikkeli Vuosi 2020, ja naiset saavat yhä pienempää palkkaa kuin miehet – miksi? Se johtuu ikivanhasta sopimuksesta, joka jätti pitkät jäljet. Toimittaja Hanna Eskosen mielipidekirjoituksessa luodaan mielikuva, että presidentti J.K. Paasikiven eripalkkaisuusvaatimus sodasta palanneiden miesten hyväksi vaikuttaisi edelleen työmarkkinaneuvotteluissa. Kirjoittajan on kuitenkin itse pakko myöntää juttunsa puolivälissä, että

Palkkasääntely purettiin 1960-luvulla, kun Suomi ratifioi eli hyväksyi kansainvälisen samapalkkaisuussopimuksen. Se on ihmisoikeussopimus, jonka mukaan naisille ja miehille pitää maksaa samanarvoisesta työstä samaa palkkaa. Kansainvälisen työjärjestön ILO:n sopimus hyväksyttiin vuonna 1963. Palkkasyjinnästä tuli laitonta vasta paljon myöhemmin, 1970 luvulla, kun työsopimuslakia muutettiin.

Mikä tässä sitten on ongelma? Naiset ovat saaneet samasta työstä samaa palkkaa jo vuosikymmenet, mutta silti valtamedian toimittajat puhuvat siihen sävyyn, ettei näin olisi. Toimittaja Eskonenkin myöntää samapalkkaisuuden samasta työstä, mutta näkee ongelman siinä, että naiset ansaitsevat eri töistä 84 senttiä miesten saamaan euroon verrattuna. 

Jutussa yhtenä poliittisesti tarkoituksenmukaisen asiantuntijana käytetty naispalkkoja tutkinut Paula Koskinen Sandberg väittää kaikista tutkimuksista huolimatta, että kunta-alalla miehet saavat samasta työstä parempaa palkkaa kuin naiset. Mitään muuta todistetta hänellä ei ole kuin pelkkä oma vakaumus. 

– Miehillä on kunta-alalla paremmat palkat. Pidän hyvin todennäköisenä, että jos lähdettäisiin kunnolla setvimään, maksetaanko samanarvoisesta työstä samaa palkkaa, niin ei makseta.

Jos kaiken jo nyt tehdyn pikkutarkan tutkimuksen jälkeen palkkaeroja olisi löytynyt, ne olisi ajat sitten julistettu tulikirjaimin suurelle yleisölle. Sen sijaan palkkatutkimukset ovat paljastaneet, että johtotehtävissä naiset saavatkin samasta työstä parempaa palkkaa kuin miehet. Tämä todettiin myös Ylen uutisissa marraskuussa 2013, jolloin työmarkkinalaitoksen neuvottelujohtaja Seija Petrow sanoi, että johtotehtävissä olevien naisten euro on 1,11 euroa. Ymmärrettävästi uhrifeminismiin kiintynyt Paula Koskinen Sandberg ei halua mainita tällaisesta kumoavasta informaatiosta mitään.

Kukaan ei estä naisia hakeutumasta hyväpalkkaisille mutta raskaille ja vaarallisille miesten aloille, mutta monet heistä näyttävät arvostavan enemmän siistiä sisätyötä pienemmällä palkalla kuin fyysisesti raskasta ulkotyötä paremmalla palkalla. Koska naisten suurta enemmistöä ei kiinnosta ankarasti kilpaillut työt yksityisellä sektorilla, valtion ja kuntien on täytynyt luoda sosialistiseen tyyliin ylimääräisiä työtehtäviä julkiselle sektorille. Jutussa kerrotaankin, että "kuntien yli 400 000 työntekijästä valtaosa, 80 prosenttia, on naisia". Miksi tätä ei nähdä ongelmana tasa-arvon kannalta?

Miesten keskimäärin parempi palkkataso selittyy pitkälti yksityisen sektorin vaativilla työtehtävillä sekä ylitöillä. Eräiden laskelmien mukaan miesten ylityöt tekevätkin samoilla työtunneilla naisten eurosta 1,02 euroa! Ja jos naisten alempi palkka samasta työstä pitäisi paikkaansa, yrittäjien kannattaisi tietenkin palkata aina naisia. Näin ei kuitenkaan tapahdu, mikä jo sinällään kertoo eripalkkaisuuden samasta työstä olevan valhe.

Ylipäätään voi vain ihmetellä miksi monet naiset pitävät työelämään pääsemistä ja siellä "menestymistä" jonain feministisenä saavutuksena. Kapitalistit ovat kieltämättä onnistuneet erinomaisesti saatuaan houkuteltua naiset palkkatyön oravanpyörään. Suurpääomalle on ollut kieltämättä edullista, että sotien jälkeen valtava armeija kotiäitejä "vapautettiin"  työelämään alentamaan keskimääräistä palkkatasoa. Samankaltainen silmäkääntötemppu on nyt käynnissä kehitysmaalaisten kohdalla. 

Naisten suuren työvoimareservin hyökyminen työpaikoille laski väistämättä yleistä miesten palkkatasoa ostovoimaan suhteutettuna, sillä ennen mies pystyi elättämään yksinään koko perheen. Nykyään on enemmän sääntö kuin poikkeus, että sekä miehen että naisen on käytävä toissä maksaakseen kaikki laskut. Jälkeläisistäkään ei enää haaveilla toisin kuin ennen, jolloin nainen saattoi jäädä yksin kotiin hoitamaan lapsia. Koska jälkipolvea ei synny riittävästi "työelämän tarpeisiin", kapitalistit ja suurliikemiehet vaativat ulkoeurooppalaista halpatyövoimaa täyttämään kuplaksi osoittautuneen "huutavan työvoimapulan".

Yhdessä suurpääoman kanssa yliopistojen lapsettomat feministit ovat saaneet myytyä valinnanvapauden nimissä naisille palkkaorjuuden henkisesti paljon palkitsevamman perhe-elämän sijaan. Kumpikin ryhmä on päässyt tavoitteeseensa: kapitalistit saivat naistyöntekijöiden tarjonnan lisäämisellä laskettua yleistä palkkatasoa ja feministit murrettua "patriarkaalisen" perheinstituution. Enemmistölle tämä diili ei ole tarjonnut juuri mitään hyvää. Todellisten ongelmien sijaan toimittajat tarttuvat mielellään lillukanvarsiin toitottaessaan mantraa "naisen euro on 80/84 senttiä".


                                                          ************************

Valtamedian holohöpötys on tähän vuoden aikaan taas huipussaan. Sitä yritetään kytkeä kömpelösti myös nykyaikaan rinnastamalla kansanmurhanyritys kaikkialla vaikuttavaan "äärioikeiston" uhkaan. Ei ole sattumaa, että Yle julkaisi verkkosivuillaan parahiksi uutisen Lehti: Äärioikeistolaiset kasvava ongelma Saksan armeijassa – erityisen paljon ääriajattelua on paljastunut erikoisjoukoissa. Saksalaisvihamielistä Welt am Sonntag -lehteä lainatessaan Yle uskottelee lukijoilleen, että saksalainen nationalismi on "ääriajattelua".

Objektiivisesti arvioituna nationalismi armeijassa ei tietenkään ole ekstremismiä, vaan kyse on liberaalivasemmistolaisen hegemonisen vallan tavasta määritellä kaikki itselleen uhkaavaksi koettu äärimmäisyysilmiöiksi. Vaikka nykyinen Saksan miehitysvalta ja läntinen "kulttuuri" on 1960-luvun mädätyksen jäljiltä kaikkea muuta kuin tervejärkinen ja maltillinen, pelkkä valta-asemasta syntyvä etuoikeus määritellä asioita saa minkä tahansa näyttämään äärimmäiselltä tai normaalilta.

Mitä saksalaisuutta vierastavat politiikot sitten kuvittelivat saavansa sen jälkeen kun maa lopetti asevelvollisuusarmeijansa ja muuttui ammattilais- ja vapaaehtoisarmeijaksi kesällä 2011? Ei tarvitse olla mikään Sherlock ymmärtääkseen, että vapaaehtoisarmeijaan värväytyvät yleensä ne kaikkein isänmaallisimmat tyypit. Koska isänmaallisuus katsotaan virallisessa miehitys-Saksassa ääriajatteluksi, niin silloin saadaan juuri sellaisia tutkimuksia, joita Welt am Sonntag ja Yle haluavat levittää.

Toisaalta täytyy kummastella nyky-Saksan armeijassa viihtyviä nationalisteja. Mikä ihme saa heidät puolustamaan venäläisiltä maata, jonka väestö pursuaa turkkilaisia ja globalistien sponsoroimia lgbt-militantteja.

VIHREIDEN OHISALON PITI VÄKISIN SAADA UMPIMÄDÄTTÄJÄ KIRSI PIMIÄ KANSLIAPÄÄLLIKÖKSI

Vihreiden khmerien usuttama verikoira Kirsi Pimiä.
Absoluuttinen kansanvihollinen.

Tämän maan politiikka on pullollaan seurauksista piittaamattomia naisidealisteja lähtien presidentti Tarja Halosesta aina Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Tytti Tuppuraiseen (sos. dem.). Heidän tuhotyönsä pahinta työsarkaa ovat olleet virkamiesnimitykset, joiden seurauksena maamme sai esimerkiksi v. 2010-2015 vähemmistövaltuutetuksi kansan enemmistön vankkumattoman vihollisen, RKP:n Eva Biaudetin. Poliittisella virkanimityksellä ylioppilas Biaudet valittiin ohi pätevämpien ehdokkaiden. 

Kenties tunnetuin tapaus sosialistisesta virkanimityksestä on demari Sirpa Viljasen nimitys kansliapäälliköksi toiselle kaudelle vuonna 2008. Tuolloin yksimielinen hallitus esitti tasavallan presidentti Tarja Haloselle virkaan Ilkka Laitista, mutta presidentti nimitti Viljasen jatkokaudelle, koska tämä fanaattisena monikultturistina ajoi Halosen mielestä parhaiten hänen tavoitteitaan.

Uusmarxilaiset naiset eivät voi houreisella idealismillaan sentään yksinään tuhota aikaisempien sukupolvien työtä, mutta kun heitä on valtioneuvostossa enemmistö, kansallinen katastrofi voi muhia jo hallituskauden ensimmäisenä vuotena. Varsinkin vihreissä riittää kiiluvasilmäisiä nuoria kympin tyttöjä, jotka ministeriksi päästyään tekevät enemmän tuhoa kuin taistolaiset kokonaisena vuosikymmenenä. Yksi sokeimmista idealisteista on vihreä sisäministeri Maria Ohisalo, jonka pitkän tähtäimen mädätyssuunnitelmaan kuuluu virkamieskunnan vaihtaminen radikaaleihin utopisteihin. 

Juuri tänään tapahtui yksi maamme lähihistorian tuhoisimmista päätöksistä kun Ohisalo nimitti julkisuudelta vaietusta kovasta kritiikistä huolimatta kansaliapäälliköksi pahamaineisen vihreän khmerin, yhdenvertaisuusvaltuutettu Kirsi Pimiän, ohi pätevämmän Suojelupoliisin päällikkö Antti Pelttarin. 

Ylen verkkosivujen uutisjutussa Ohisalo kiistää Pimiän valinnan olleen poliittinen virkanimitys: "Ehkä moni kommentaattori ei ole ymmärtänyt hänen laajaa cv:tään" politisoitunutta nimitystä käsitellään, mutta massoja saavuttavan television puolella siitä ei ollut mitään mainintaa. Tämän illan TV1:n pääuutislähetyksessä Pimiän valinta Anssi Pelttarin sijaan mainittiin vain lyhyesti eikä mitään muuta kerottu. Pelkkien tv-uutisten varassa elävät demarieläkeläiset ovat kotisohvillaan aututaan tietämättömiä millaisen seireenin Ohisalo lopulta valitsi johtamaan sisäministeriön hallintoa. Tuhovoimaaltaan Pimiän uusi toimivalta ylittää jopa Sirpa Viljasen ja Eva Biaudetin nimitykset.

Yle Watchin pitkästä muistista löytyy pari mainintaa Pimiästä ja ne kertovat kyseessä olevan väärentämättömän kansanvihollisen. Esimerkiksi kesällä 2017 Pimiä oli kutsunut yhdenvertaisuusvaltuutetun mandaatilla ensimmäistä kertaa poliisin osallistumaan virallisesti Helsinki Prideen. Samana vuonna HS:n Nyt-liite antoi Pimiälle vapaan foorumin julistaa absudia tasa-arvofundamentalismiaan. Haastattelussaan hän mm. totesi: "Sillä se, että kaikkia kohdellaan aina samalla tavalla, ei riitä edistämään yhdenvertaisuuden toteutumista". Yle Watchin jutussa Median valitseman asiantuntijat harhaanjohtamassa kansaa Pimiän ja kumppanien fantasiat kumotaan yksi toisensa perään.

Pimiän valintaa on kommentoitu lähinnä somessa, koska kontrolloidussa valtamediassa kriittisiä puheenvuoroja ei ole juurikaan nostettu julkiseen keskusteluun. Erään osuvimman kommentin esitti Aalto-yliopiston Thomas Taussi, joka kirjoittaa Pimiästä Facebookissa näin: 

Hyvin etenee instituutioiden poliittinen marssitus. Tietyillä juridiikan aloilla ihmisillä tuppaa olemaan keskimääräistä enemmän vinoutuneita poliittisia ambitioita. Erityisesti "ihmisoikeusjuridiikka" on osoittautunut koodisanaksi, jonka välittömästä läheisyydestä löytyy aktivistihenkeä, jopa naamioitua radikalismia ja valmiiksi kavennetun sananvapauden nyyhkyperusteista problematisointia – toistaiseksi epävirallista uuskieltä säästelemättä.

Ylen uutisessa Pimiän pimeä radikalismi tietenkin sivuutetaan ja kerrotaan vain Ohisalon kaunisteleva tulkinta uuden kansliapäällikön pätevyydestä:

Kansliapäällikön valinnan perusteista kertovan muistion johtopäätöksissä kuvaillaan Pimiällä olleen ajallisesti lyhyempi kokemus johtotehtävistä kuin kahdella muulla kärkihakijalla, mutta vaakakupissa painoi Pimiän käytännössä osoittama johtamistaito sekä monipuolinen kokemus.  

– Valtioneuvoston piirissä esityksestä ei ollut mitään erimielisyyttä, eli en tiedä, mistä koko kohu syntyy, kun katsoo näitä ansioluetteloita. Jokainen voi nähdä, kuinka pätevä hakija tehtävään valittiin, Ohisalo toteaa.

Sisämisteri valehtelee päin naamaa, sillä uutisjutun lopussa hän tulee paljastaneeksi ideologiset motiivit nimityksen taustalla:

Valinnasta kertovaan muistioon olikin kirjattu hakijan kyky huomioida "hallitusohjelman painotukset". Pimiä on yhdenvertaisuusvaltuutettu, ja yhdenvertaisuus on myös yksi niistä asioista, joita Ohisalo haluaa sisäministerinä edistää – maan sisäisen turvallisuuden nimissä.  

– Sisäministeriö on sisäisen turvallisuuden ja maahanmuuton ministeriö. Se pyrkii ohjaamaan yhteiskuntaa suuntaan, jossa ihmisoikeudet ja yhdenvertaisuus toteutuu ja rikollisuus vähenee. Tällaisessa kohdassa Pimiä on osoittautunut sopivimmaksi valinnaksi.

Vihreät ja muut sosialistit ovat ymmärtäneet virkamiesnimitysten tärkeyden, jolla on taattu oman agendan jatkuminen myös hallituskauden jälkeen. Suomessa tämä on valtava ongelma, koska järjestelmään ei voi vaikuttaa aidosti vaaleilla. Todellinen valta on ollut ja tulee jatkossakin olemaan punavihreydellä naisistetun virkamieskoneiston käsissä. Puhe Yhdysvaltojen "Syvästä valtiosta" onkin lasten leikkiä verrattuna Suomeen. Siellä sentään uudella presidentillä on oikeus vaihtaa koko hallinto, liittovaltion 4000 tärkeintä virkamiestä.

VIhreät ja demarit ovat jo nyt laskelmoineet, miten maan poliitikkaan voidaan vaikuttaa  suosion romahdettua ja hallituksen hajottua. Uudet virkanimitykset tähtäävät ennen kaikkea perussuomalaisten johtaman hallituksen kansallisen politiikan torppaamiseen. Kun sisäministeriötä johtaa vuosina 2020–2025 vihreä kansliapäällikkö ja supoa vuosina 2021–2026 vasemmistolainen päällikkö, perussuomalaisten on hankala ohjata hallinnonalan virkakoneistoa, vaikka puolueella olisi käsissään sisäministerin salkku.

Vihreiden lyömä viisivuotinen ässäkortti persujen ulkomaalaispolitiikan vesittämiseksi mahdollisella tulevalla hallituskaudella ei ole kuitenkaan vielä kirkossa kuulutettu. Kaikki riippuu Perussuomalaisten poliittisesta osaamisesta, joka on toistaiseksi vielä arvoitus. Kun pelataan kovaa peliä Suomen tulevaisuudella, persut voisivat antaa hankalalle virkamiehelle yksinkertaisesti potkut vaikka luottamuspulaan vedoten. Sitä paitsi ammattitaitoisella poliittisella valtiosihteerillä voi johtaa ministeriön valmistelua ohi kansliapäällikön. Politiikan pelissä vaihtoehtoja on monia, joten jos persut pelaavat jatkossa korttinsa oikein, saattaa vihreät poistua pelipöydästä tyhjin käsin.


                                                        **************************


Läntisen pallonpuoliskon globalisti-eliitin virallinen yhteinen uskonto rahan ohella on holokaustikultti. Viimeksi tänään tuo kansojaan halveuksuva "eliitti" sai totetuttaa uskontonsa rituaaleja Israelin Jerusalemissa. Tämänkertaisen yhteisen epäjumalanpalveluksen syynä oli liittoutuneiden 75 vuotta sitten tapahtunut tunkeutuminen Auschwitzin keskitysleiriin. 

Ylen uutisessa Kymmenet valtiojohtajat muistivat holokaustin päättymistä Jerusalemissa – Niinistö laski Suomen seppeleen, Putin esitti maailman viiden suurvallan huippukokousta "maailman johtajat" esittivät toinen toistaan nöyristelevämpiä palvontamenoja juutalaisille. 

Ydinasevaltio Israelin pääministeri Benjamin Netanyahu lietsoi tänä sopivana hetkenä vihaa Irania vastaan, koska se näyttää olevan ainoa este juutalaisvaltion täydelliselle hegemonialle Lähi-idässä. Viestin tarkoituksena oli kiristää Yhdysvalloilta ja länsimailta lisää veromiljardeja Israelin sotakoneistolle. Juutalaispankkiirien juoksupojat kuten Ranskan – mutta ei ranskalaisten – presidentti Emmanuel Macron vannotti puolestaan palvelevansa juutalaisia yli muiden ryhmien. Hänelle maahan päästetettyjen muukalaisten ranskalaisviha ja väkivalta ei ole edes mainitseminen arvoinen ongelma, mutta pienikin perusteltu kritiikki juutalaisista on anteeksiantamaton teko.

Suomessa poliittiset kommentaattorit eivät ole osanneet arvioida "Aushcwitzin muistopäivää" muutoin kuin ajat sitten muokatun poliittisen sapluunan lävitse. Siksi on virkistävää lukea Markku Siiran geopoliittista blogia, jossa pakonomainen holokaustimuistelu nähdään osana nykypäivän historiapolitiikkaa.

YLELLÄ EI SYYTÄ LUOPUA LOPUTTOMASTA HOLOKAUSTIPROPAGANDASTA

Yleen puolueettomuuteen uskollisesti luottava Chutzpah.

TV1, 28.1.2019 klo 19.00, Historia: Keskitysleiri Ranskassa

Natzweiler-Struthof oli toisen maailmansodan vähemmän tunnettu keskitysleiri, joka sijaitsi Ranskan Alsacessa. Viimeiset leirin eloonjääneet kertovat tarinansa ja tutkijat valottavat sen karmivaa historiaa. HD ohjelmatekstitys (suomi) 55 min.

Linkki ohjelmaan Yle Areenassa.

EU-eliitin vaaliman holokaustiuskonnon pääjuhlaa vietettiin 27. tammikuuta. Suomessa tämä Euroopan Unionin määräämä yleinen muistopäivä tunnetaan nimellä Vainojen uhrien muistopäivä. Vaikka muistopäivällä viitataan kaikkiin kansanmurhiin, se keskittyy käytännössä vain juutalaisten väitettyyn kansanmurhayritykseen. Totta kai Yle on muisteluissa mukana parhaaseen katseluaikaan, eihän se voi jättää käyttämättä hyväkseen tilaisuutta, jossa se saa ihan virallisesti jankuttaa natseista viikottaisen normijankutuksen lisäksi. Ja mikä parasta, propagandaisku ajoittuu vielä sopivasti ennen eduskuntavaaleja.

Illan ranskalaisohjelmaa on vaikea pitää vakavasti otettavana historiadokumenttina, koska sen pääantina on pelkkä pornografinen kauhuilla mässäily ja yksiulotteinen saksalaissotilaiden demonisointi. Ohjelman tulkinta keskitysleiri (ei siis "tuhoamisleiri") Natzweiler-Struthofista toi ajottain mieleen Hollywoodin karkeimmat fiktiot, mutta näinä päivinä mikä tahansa näyttää käyvän dokumentista, kunhan aiheena ovat puolustuskyvyttömät natsit. 

Edes Der Stürmer -lehti ei kuvannut juutalaisia samanlaisella vihalla kuin ohjelmassa syytetyt saksalaiset. Syytä hillittömyyteen voi etsiä ranskalaisten loukatusta kunniasta. Ranskalaisista tuntuu edelleen sietämättömältä, että germaanisen miehekäs Saksa jyräsi sodassa heidän maansa, joka antautui kuin nainen. Kirvelevää sotilaallista tappiota ei haluta käsitellä vieläkään, josta kertoo ranskalaisten halu suunnata keskustelu muualle kuten saksalaisten "pahuuteen".  

Totta kai  Euroopan suurin ja vaikutusvaltainen juutalaisväestö Ranskassa haluaa pitää jatkuvasti holokaustia esillä, mutta se ei yksistään selitä aiheen inflatorista käsittelyä sikäläisessä mediassa. Myös tavallisille ranskalaisille sopii, että saksalaiset kuvataan pelkkinä petoina eikä ylivertaisina sotilaskansana, joka jyräsi kuukaudessa nynnyiksi osoittautueet ranskalaiset.

Mikä motiivi sitten on verorahoitteisella Yleisradiolla lähettää jatkuvalla syötöllä ja vuodesta toiseen loppuun kuluneita natsidokumentteja? Luulisi, että Yleä kustantavia katsojia kiinnostaisi paljon enemmän Suomeen hyökänneen Neuvostoliiton hirveydet kuin Keski-Euroopan tapahtumat. Tiedonjanoa löytyisi varmasti myös dokumenteille, joissa käsiteltäisiin  liittoutuneiden sotarikoksia kuten Dresdenin pommituksia ja länsiliittoutuneiden vankileirejä, joissa tapatettiin sodan jäkeen lähes miljoona saksalaissotilasta.

Valitettavasti Ylen jälkitaistolaiset toimittajat eivät halua toteuttaa kansan syvien rivien toivomuksia, vaan heille on tärkeintä edistää omaa marginaalista maailmankuvaansa, jonka antiteesiksi sopii irvikuva kansallissosialisteista. Samalla  globalistista "maailmankylää" toivovat punavihreät toimittajat voivat projisoida aatteensa valuviat läpidemonisoituihin natseihin. Propagandisesti tämä on hyvältä kuulostava strategia, mutta käytännössä suurin osa kansasta on lopen kyllästynyt aiheeseen. Jopa Ylestä riippuvaiset demarieläkäiset alkavat olla tympääntyneitä jatkuvaan natsirotaatioon. Hekin näkevät ohjelmien taustalla olevan poliittisen motiiivin, jonka tutkijatohtori Inari Sakki paljasti aikoinaan Yliopisto-lehdessä:

Kokeellisessa tutkimuksessa suomalaisille esitetään esimerkiksi muistoja toisen maailmansodan aikaisista Karjalan nälkäleireistä ja ruotsalaisille Ruotsin natsiyhteyksistä ja pakkosterilisaatioista, Sakki kertoo. Muun muassa Saksassa tehtyjen tutkimusten perusteella voidaan olettaa, että tällainen manipulaatio herättää kollektiivisia häpeän ja syyllisyyden tunteita, joilla on Sakin mukaan yhteys myönteisempiin käsityksiin ulkoryhmiä – esimerkiksi maahanmuuttajia – kohtaan.

TUTKIMUS: YLE YHTÄ SUOSITTU KUIN P-KOREAN JOHTAJA MAASSAAN!

Yle on teettänyt jälleen itsestään tendenssitutkimuksen, jonka lopputulemasta lienee päätetty jo etukäteen. Tällä kertaa tutkimus oli teetetty Kunnallisalan kehittämisäätiöllä. Asiasta kertoo Ylen uutinen Tutkimus: Yle on Suomen luotetuin uutismedia – sosiaaliseen mediaan ei luoteta. 

Pitää ihmetellä minkälainen organisaatio teettää jatkuvasti itsestään tutkimuksia, joiden johtopäätöksissä kehutaan itseä kuin kyseessä olisi Stalinin viisivuotissuunnitelman paisutet tulokset. Yle Watch on käsitellyt tätä aihetta mm. vuonna 2014 ilmestyneessä kirjoituksessa Yle on kuin Nokia ennen romahdusta.

Tutkimuksen kaksi tulosta panee miettimään mistä niissä on loppujen lopuksi kyse. Mikäli oletetaan, että tutkimuksen otos on kattava, eikä painotu vain pelkän Ylen varassa oleviin demarieläkeläisiin, tulos on poikkeuksellisen karmaiseva verrattuna länsimaihin. Nimittäin muissa länsimaissa tehdyt luottamustutkimukset kertovat aivan toista kansalaisten luottamuksesta valtiollisiin tiedotusvälineisiin ja mediaan yleensä. Esimerkiksi markkinointiviestintäyhtiö Edelmanin vuoden 2017 luottamusbarometri-tutkimus kertoo karua kieltä siitä, että luottamus mediaan, kansalaisjärjestöihin, yrityksiin ja hallituksiin on laskenut radikaalisti kaikkialla maailmassa. Tutkimusta lainannut verkkolehti Vastamedia kirjoittaa:

Media näyttäytyy vastanneille politisoituneena toimijana, joka ei täytä velvollisuuttaan puolueettomana raportoijana. Peräti 82 prosentissa kyselyyn osallistuneista maista mediaan ei luoteta. 85 prosenttia vastanneista epäilee nykyjärjestelmän toimivuutta kokonaisuudessaan.

Miten on sitten mahdollista, että kulttuurisesti länsimaihin kuuluvassa Suomessa 82-83 %:ia kansalaisista luottaa Ylen TV- ja radiouutisiin? Voi olla että noin suuri kansanosa katsoo, että Yle ei suoranaisesti valehtele, jonka vuoksi tätä on pidetty tutkimuksessa luottamuksen osoituksena. Jos taas kyseessä olisi kokonaisvaltainen luottamus Yleen, se kertoisi kansan enemmistön hälyyttävästä konformismista, joka on tuttua tolitaristisissa maissa. Yleinen tyytymättömyys mediaan ja koko järjestelmään on Suomessa silti niin laajaa, että yli 80-prosentin luottamusta Yleen on arvioitava suurin varauksin ja vain tiettyjen ehtojen (suoran valehtelun puuttuminen) vallitessa.

Toinen tutkimustulos on suunnattu Ylen kilpailijoita, etenkin "valhemediaa" ja sosiaalisen median viestintää vastaa:

Selvä enemmistö (60 %) pitää sosiaalisessa mediassa (esim. Facebook, Twitter, Instagram) leviäviä uutisia epäluotettavina. Vain alle kymmenesosa (8 %) luottaa suoranaisesti sosiaalisessa mediassa leviäviin uutisiin.

Yleen näyttävät luottavan eniten demarieläkeläiset ja korkeakoulutuksella aivopesty kansanosa, joista huomattava osa on punavihreitä. Tämä on ymmärrettävää, koska Ylen uutisten ja ohjelmapolitiikan agenda on hyvin punavihreä, jopa kulttuurimarxilainen. Yle suhtautuu positiivisen kritiikittömästi seksuaalivähemmistöihin ja sen lgbt-agendaan, maahanmuuttoinvaasioon ja Euroopan Unioiniin. Yllättävää ei ole myöskään se, että vastamediat hyökkäävät juuri Ylen suosimia teemoja vastaan ja kertovat uutisia, joista valtiollinen mediajätti vaikenee poliittisista syistä. Skeptinen asenne mediaan on myös sukupuolittunutta ja puoluepoliittista:

Tutkimuksessa selvisi, että naiset luottavat hieman miehiä enemmän kaikkien medioiden uutisointiin. Perussuomalaisten kannattajat luottavat medioiden uutisointiin keskimäärin vähemmän.

Luottamus Yleen kertoo siitä, että järjestelmävalhe on vielä toistaiseksi voimissaan. Muutospelkoiset ja mukavuudenhaluiset massat eivät edes halua tietää Suomen ja maailman todellista tilaa, koska sen tiedostaminen vaatisi tuskallista näkökulman muutosta. Massat vain odottavat, että vedenpaisumus tulisi meidän jälkeemme, jolloin aikaa riittäisi vielä löhötä Kauko-Idän lomarannoilla. Aika voi loppua kuitenkin kesken, ja median salaaman todellisuuden hyökyaallot iskeä päin kasvoja enemmin kuin arvaammekaan.


                                                     *****************************


Ainakin Yle Teeman puolella tänään pakkovietetään YK:n markkinoimaa Vainojen uhrien muistopäivää. Liittoutuneiden kulttuuriliberaalin ideologian suorana historiallisena jatkona toimiva Yhdistyneet Kansakunnat haluaa samaistaa "vainojen uhrit" vain juutalaisiin, sillä muistopäivänä ei muistella juutalaisbolsevikkien uhreja Neuvostoliitossa, Maon kymmeniä miljoonia siviiliuhreja tai Pol Potin veristä terroria omaa kansaa vastaan. 

Vain natsien väitettyjä tekoja halutaan muistella jatkuvasti, koska sillä toivotaan oleva eurooppalaisin syyllistävä vaikutus, jolla voidaan manipuloida politiikkaa kuten muukalaisinvaasion hyväksymistä. Nykyeurooppalaisten kansanmurhaa siis pohjustetaan sillä, että natsien sanotaan joskus yrittäneen kansanmurhaa. Tässä on kiero logiikkaa jo huipussaan.

Yle Teema & Fem, lauantain 27.1.2018m  klo 21:00, Saulin poika (K16)

(Saul fia, Unkari 2015), Oscarilla ja Cannesissa palkittu voimakas ja hätkähdyttävä elokuva Auschwitzin keskitysleirin vangista, joka tuhoamisen ja kauhujen keskellä yrittää pelastaa edes osan ihmisyyttä. O: László Nemes. HD Äänitekstitys: suomi. K16 (väkivalta, ahdistus).


Yle Teema & Fem, lauantai 27.1.2018 klo 22:42, Yö ja usva (K16) 

(Nuit et brouillard, Ranska 1956) Elokuvan historiasta on vaikea löytää yhtä kaunista, koskettavaa, kipeää ja kantaaottavaa elokuvaa kuin Alain Resnais'n dokumenttiklassikko keskitysleireistä. HD Äänitekstitys: suomi. K16

Pahamaineinen propagandaelokuva, jonka Yle lähettää ainakin kerran vuodessa. Juuri tästä "dokumenttielokuvasta" ovat lähtöisin populaaritarut ihmisestä tehdystä saippuasta ja lampunvarjostimista. Jopa tunnettu israelilainen sanomalehti Haaretz on julkaissut v. 2013 artikkelin "New Israeli Film Debunks Myth That Nazis Made Soap From Jews", jossa saippuamyytti murskataan.


Yle Teema & Fem, perjantaina 26.1.2018 klo 21.00, Lopullinen ratkaisu

(Conspiracy, USA/Britannia 2001) Elokuva Wannseen huvilassa vuonna 1942 pidetystä natsijohtajien kokouksesta, jossa päätettiin juutalaisten joukkotuhosta. N: Kenneth Branagh, Stanley Tucci. O: Frank Pierson. T: HBO/BBC.


Yle TV1, lauantai 27.1.2018 klo 22.15, Pako pimeydestä (From Darkness)

2/4. Uuden naisuhrin hallusta löytynyt todiste osoittaa suoraan kohti Clairea. Se saa hälytyskellot soimaan, mutta samalla pakottaa entistä konstaapelia ryhtymään toimiin. Hänen on palattava vanhalle työpaikalleen. (U) HD 

Ensimmäisen jakson perusteella tähän sarjaan on koottu ehkä pahimmat poliittisen korrektiuden kliseet mitä kuvitella saattaa. Ja se tuntuu käyvän suuren yleisön zombeille todesta kuin väärä raha. Nykyään brittisarjat ovat menneet ideologisessa piiloviestinnässään jo niin pitkälle, että välillä sitä uskoo katsovansa feminististä ja monikulttuurista parodiaa. 

Ylen esittelyssä sarjan lyhyt kuvaus ei kerro mitään sen todellisesta hengestä ja agendasta. Päällimmäisenä sarjassa näkyy sukupuolinarsistinen feminismi, joka ruumillistuu entisessä Manchesterin poliisissa Claire Churchissä. Hänet kuvataan ihmenaisena, joka eroaa vain piirun verran uusimman Star Wars -elokuvan supernaisesta Reystä. Claire on niin ainutlaatuisen nerokas tapaus, että hänen entisen esimiehensä on vanhan ruumiin löydyttyä turvauduttava hänen apuunsa 17 vuoden jälkeen. Koko ensimmäinen jakso keskittyy lähes pelkästään esimiehen nöyryttävään Clairen takaisin vonkaukseen. 

Rikoskomisarion apuna epäuskottavassa vonkauksessa on juuri valmistunut nuori miespoliisi, joka on nössö nörtti, joka pelkää koiria. Siis toisin kuin Claire, joka on Äijä, harrastaahan hän triathlonia, jonka vuoksi hänen on kotisaarellaan lähdettävä joka aamu klo 05 lenkille ja pulahdettava vielä valtamereen uimaan. Kun rikoskomisario John Hind pääsee suostuttelussaan uuden tapaamisen asteelle, käyttää Claire sen ajan vittuilemalla Hindille ylipainosta, kaljusta ja alkoholinkäytöstä. Sarjan naiskäsikirjoittaja Katie Baxendale ei näköjään halunnut, että Hind olisi kuitannut pottuilut viittaamalla Clairen korppumaisen sierettyneeseen ulkonäköön. Ehkäpä siksi, että poliittisesti oikeaoppisen tasa-arvon aikana naisten ulkonäön kommentointi miehen suusta on aina sovinismia, kun taas päinvastaisessa asetelmassa se on vain voimaannuttavan suorasukaista sanailua. 

Monikulttuurisuus näkyy puolestaan poliisiylijohtajan roolissa. Rikostutkijoiden pomona kun on nelikymppinen musta nainen. Varmaan hirveän todennäköistä Manchesterissa tai missä tahansa muussa länsimaisessä suurkaupungissa. Mutta onneksi on tv-sarjat ja elokuvat, joissa todellisuutta voidaan muokata punaliberaaleille sopivaksi. 

Monikulttuurisuus tuli ensimmäisessä jaksossa esiin myös ruuan yhteydessä. Kun rikoskomisario John Hind yrittää paikata etääntynyttä suhdettaan vaimoon, hän ehdottaa tälle eroottista koti-iltaa, jossa ruuaksi tilattaisiin "jotain kiinalaista tai thaimaalaista". Tämä sivumennen esitetty viaton komentti on suosittu monissa muissakin poliisisarjoissa, joissa kytiksellä olevat tai sinne menevät poliisit tilaavat ruuaksi aina kiinalaista ikään kuin kyse olisi maailman itsestäänselvimmästä asiasta. Ei siis koskaan fish & chips tai hotdoggia kuten vielä 1970- ja -80-luvun poliisisarjoissa. 

Sarjan feministinen indoktrinaatio käy ilmi epäsuorasti roolihahmojen valintojen kautta, mutta suorinta se on itse tutkittavassa rikosvyyhdissä. Uhreina ovat naisprostituoituparat ja sarjamurhaajana mitä ilmeisemmin patologinen naisvihaajasadisti. Ensimmäisen jakson perusteella naiskäsikirjoittaja ei ole kirjoittanut sisään ainuttakaan vastenmielisitä naishahmoa, vaan kaikki kusipäät ovat miehiä.


Yle TV1, perjantai 26.0.2018 klo 21.05, Perjantai

Voiko köyhä olla onnellinen? Mitä köyhä saa omistaa? Vähävaraisina kasvaneet kansanedustaja Tiina Elovaara ja köyhyystutkija Maria Ohisalo. HD

Linkki Yle Areenaan.

Perjantaissa puhuttiin tällä kertaa köyhyydestä. Jos koko ohjelmaa ei halua katsoa, sen pääpointit voi lukea haastattelujutusta Yksinhuoltaja ja pitkäaikaistyötön elävät köyhyysrajan alapuolella jatkuvasti veitsen terällä: "Julmaa sanoa, että se on ihmisestä itsestään kiinni". Luonnollisesti perimään liittyviä köyhyystekijöitä ei haluttu itse ohjelmassa eikä siitä tehdystä jutussa käsitellä, sillä se on kaikesta tiedeuskosta huolimatta tabu demarihenkissä Suomessa.

Päähaastateltu Tinna Pehkonen kertoo jo epäsosiaalisella lesbopunk-olemuksellaan miksi hän on köyhä. Yksinhuoltajan piintynyttä köyhyyttä vahvistaa hänen 3,5-vuotias mulattipoikansa Noel. Ylipainoinen Tinna on siis tehnyt lapsen mustan miehen kanssa, joka on ruiskauksen jälkeen lähteynyt uusille apajille kuten tilastotkin tietävät kertoa. Oikeastaan nämä tiedot riittävät vallan mainiosti ymmärtämään miksi osa suomalaisista on kroonisesti vähävaraisia.

MIKSI KOKO VALTAMEDIA ON HUHTASAARTA VASTAAN VAIKKA HÄN ON NAINEN?

Kun vasemmistodemari Tarja Halonen teki vaalikampanjaa ensimmäiselle preidenttikaudelle, valtamediat korostivat, että nyt olisi vihdoinkin aika saada maahan naispresidentti. Vaatimus oli omituinen, koska virallinen diskurssi on aina korostanut sitä, että jokaiseen tehtävään pitää valita paras eikä hakijan sekundaarisilla ominaisuuksilla kuten sukupuolella saa olla valintaan mitään merkitystä. 

Loppujen lopuksi biologisten ominaisuuksien korostaminen ei ole sittenkään vierasta tasa-arvoideologialle, koska siinä on sisäänrakennettuna hierarkia, jossa eräät sattuvat olemaan tasa-arvoisempia kuin toiset avain kuten George Orwellin faabelissa Eläinten vallankumous. Vaikka perinteinen nepotismi on länsimaisissa yhteiskunnissa virallisesti tuomittu, se elää uutta elämää sukupuolinarsismin kuten feminismin muodossa. Tarja Halosen valinta presidentiksi keväällä 2000 oli kokoomuslaisten naisten ansiota, sillä he valitsivat porvarillisen Esko Ahon (Kesk.) sijaan Halosen vain siksi että tämä oli nainen.

Punavihreä valtamedia ei ole kuitenkaan innostunut Laura Huhtasaaresta, vaikka hän on nainen ja vieläpä kaunis sellainen. Jos Huhtasaari edustaisi mitä muuta puoluetta tahansa kuin Perussuomalaisia, häntä hypetettäisiin todennäköisesti samanlaisella hurmoksella kuin Halosta aikoinaan. Huhtasaaren tapauksessa hänen naiseutensa ei tuokaan toimittajien silmissä lisäarvoa, vaan päinvastoin se lisää heidän ärtymystään, koska politiikassa toimivia naisia (ehkä Hilja Riipistä lukuunottamatta) on totuttu pitämään konformistisina kympin tyttöinä, jotka ovat taipuvaisia kannattamaan vallitsevia lässyliberaaleja arvoja. 

Valtamedia pitää julkeana, että nuorehko kaunis nainen haastaa avoimesti sen hyvinä pitämiä asioita kuten globalismia ja maahanmuuttoa. Kun tähän lisätään vielä Huhtasaaren suoraselkäinen "uskontunnustus" koti-uskonto-isänmaa, alkaa Tampereen punaisen toimittajakoulun toimittelijoiden korvista nousta savua. Tämä nähtiin eilisessä MTV3:n presidenttitentissä, jossa Huhtasaarta yritetiin hiillostaa vieläkin epätoivoisemmin kuin viikko sitten tulleessa vastaavassa Ylen tentissä.

Huhtasaarta MTV3:n tentissä kuulustellut tutkapari Vesa Kallionpää (SDP:n Maarit Feldt-Rannan miesystävä) ja romanitaustainen Antonia Berg keskeyttivät Persujen ehdokkaan jatkuvasti ja inisivät siitä, mitä presidentti voi ja ei voi tehdä. Heidän mielestään Huhtasaaren olisi pitänyt keskittyä vain presidentin valtaoikeuksiin liittyviin asioihin. Vaatimus oli naurettava, koska äänestäjät haluavat tietää ehdokkaan mielipiteistä ja ajatuksista muutenkin kuin valtaoikeuksien kannalta. Kallionpää ja Berg aloittivat poliittisen yksinpuhelunsa heti, kun puhe siirtyi turvapaikanhakijoihin ja Euroopan Unioiniin. Itseään puolijumalina pitävät toimittajat aliarvioivat lähes poikkeuksetta yleisönsä, jonka vuoksi MTV3:n tutkaparin päällepäsmäröinti teki katsojiin päinvastaisen vaikutuksen mihin he pyrkivät. Naantalin Persuomalaisten Vilhelm Junnila kiteytti sosiaalisessa mediassa osuvasti vaalitentin kulun:

- Olet tuollainen nuori tyttö.
- Olet inhokkigalluppien kärjessä.
- Pidättekö äänestäjiä hölmöinä?
- Onko tämäkin vain julkisuustemppu?
- Tämähän on äänestäjien huijaamista.
- Etkö voisi nyt suoraan sanoa, että tuo on ihan tyhmä ehdotus?
- Tuo on populismia ja vastuutonta puhetta.
- Teillä ei ole mitään ulko- ja puolustuspolitiikan kokemusta, pyrittekö väärään tehtävään?
- Onko tämä taas äänestäjien harhauttamista?
- Ette pysty presidenttinä tuota tekemään, mennään eteenpäin.
- Haluatte siis hankaloittaa suomalaisten elämää?
- Tuohan on tyhmä idea.

Ylen puolella nähtiin eilen täysin päinvastaista toimittamista, kun toimittajien lempiehdokas Vihreiden Pekka Haavisto oli tenttivuorossa. Koska valtavirran toimittajasta 3/4 on tutkitusti punavihreitä, tämä ei voinut olla näkymättä myöskään Haaviston haastattelussa. Kriittisessä katsojassa haastattelu herätti lähinnä myötähäpeää. "Asiantuntijoiden" myönteiset arviot Haaviston esiintymisestä voi käydä lukemassa Ylen verkkosivujen jutusta Asiantuntijat Haaviston esiintymisestä: "Haaviston horisontissa siintää vaalit kuuden vuoden päässä".

Kun naapurinpojan oloinen Jan Andersson haastattelee Vihreiden "unelmavävy" Pekka Haavistoa, katsoja ei voi välttyä huomiolta, että keskustelijoilla on keskinäistä sielujen sympatiaa. Leppoisa jutustelu oli niin tuttavallista, että sitä alkoi jossain vaiheessa odottaa milloin Andersson tarjoaa Pekalle pullakahvit lörpöttelyn lomassa. Haastattelun tyyli erosi kuin yö päivästä kun sitä vertaa siihen, miten Kirsi Heikel kohteli Laura Huhtasaarta. Heikel oli kaivellut pedanttisena pinkona hikihatussa kaiken negatiivisen ja epäolennaisen, jolla saattoi sättiä Huhtasaarta. Voi vain kuvitella miten Heikel olisi käyttänyt hyväkseen juuri ennen vaaleja median julkisuuteen nostamaa kyseenalaista syytettä Huhtasaaren gradun osittaisesta plagioinnista. Toistaiseksi arvoitukseksi jää, miksi valtamedia taistelee raivoisasti Huhtasaarta ja Väyrystä vastaan, vaikka se toisaalla ilmoittaa, ettei näillä ole mitään mahdollisuuksia päästä toiselle kierrokselle.


                                                   *********************************


Ylen Yhdysvaltain kirjeenvaihtaja Paula Vilén romahti henkisesti kun Donald Trump voitti presidentivaalit marraskuussa 2016. Sen jälkeen hän on terapoinut itseään ja antanut vertaistukea hengenheimolaisilleen kirjoittamalla liukuhinalla myrkyllisiä mielipideuutisia Trumpista ja hänen kannattajistaan. 

Viimeisimmän mielipidekirjoituksen Naiset ja vähemmistöt sisuuntuivat Trumpin voitosta ja kipuavat nyt USA:n politiikan huipulle – "Tämä on jo trendi" perusteella hän ei kykene vieläkään tunnustamaan sitä, että Trumpin vaalivoitto oli oikeutettu protesti hallitsevaa punaliberaalia hegemoniaa ja sen lellimiä erityisryhmiä ym. vapaamatkustajia vastaan. On jokseekin harhaista, että Vilén esittää valtaa kahmineet feministit ja värilliset "vähemmistöt" (so. globaali enemmistö) Järjestelmän haastajina, vaikka ne ovat vuosikymmenestä toiseen olleet vanhaa valtaa edustavan Itärannikon liberaalien erityisessä suojeluksessa. 

Pitkässä juoksussa valkoisen väestönosan tyytymättömyys on ainoa todellinen protesti, sillä se on joutunut verotaakallaan kustantamaan maan monikulttuurisirkuksen ja sille epäedullisen tasa-arvopelleilyn. On vaikea nähdä miksi enemmistö valkoisista naisista kannattaisi Establismentin (Syvän valtion) ajamaa hajoita ja hallitse -politiikkaa, jossa heidän pitäisi hyökätä valkoista miestä vastaan värillisten puolesta. Valtamedian hallitsevaa diskussia noudattaen toimittaja Vilén yrittää luoda valheellisesti mielikuvan, että mustilla naisilla ja valkoisilla naisilla olisi jokin yhteinen intressi valkoista miestä vastaan. Viime kädessä valkoiset naiset (josta huomattava osa äänesti Trumpia) kyllä ymmärtävät, millainen osa heille koituu kun globaali värillinen enemmistö saa enemmistön aseman myös Yhdysvalloissa.

Tämä ei tunnu haittaavan toimittaja Viléniä, sillä Trump-kaunassaan hän ei välitä seurauksista, vaan elättelee valtamedian puffaaman femikommunistisen "liikkeen" tuovan demokraatit takaisin valtaan. Näin kehitysmaalaisten invaasio voisi jatkua entiseen malliin ja poliittisen korrektiuden totalitarismi raivata tietä neitseellisiin instituutiohin.


                                                   *********************************


Simon Wiesenthal -keskuksen Jerusalemin toimiston johtaja Efraim Zuroff ei jätä suomalaisia rauhaan. Tästä saamme kiittää suomenruotsalaista goy-boy André Swanströmiä, joka haluaa tendenssitutkimuksellaan tehdä historiapoltiikkaa tämän päivän monikultturismin hyväksi. 

Ylen verkkosivujen uutinen Juutalainen ihmisoikeusjärjestö vaatii virallista selvitystä suomalaisten SS-miesten väitetyistä sotarikoksista kertoo, että vaatimuksen taustalla on Swanströmin esittämät "tiedot", joiden mukaan suomalaiset SS-miehet ovat saattaneet osallistua juutalaisten murhiin Ukrainassa. 

Jo se, että Yle nöyrtyy kutsumaan sionistista painostusjärjestöä "ihmisoikeusjärjestöksi" pilkkaa lukuisia vasemmistolaisia ja liberaaleja, jotka puhuvat ääni väristen "yhteisestä ihmiskunnasta". Heille on selvää, että juutalaista etnosentrisyyttä palvelevalla holokaustiuskonnolla ei ole juuri mitään tekemistä ihmisoikeuksien puhumattakaan "yhteisen ihmisyyden" kanssa, vaan että kyse on sionistisen lobbausjärjestön propagandasta, jonka tarkoitus on oikeuttaa palestiinalaisten sorto ja Israelin etnovaltion ylivalta Lähi-idässä. 

Vastaavasti länsimaiden aidot kansallismieliset näkevät Simon Wiesenthal -keskuksen julkisuushakuisen tominnan olevan väline koko Euroopan syyllistämisessä, jotta mantereemme saataisiin alistettua sionistien globalismiin (alá Soros), jota mm. rajaton maahanmuutto edustaa.

Se, että juutalainen lobbausjärjestö vaatii virallista selvitystä suomalaisten SS-miesten olemattomista "sotarikoksista" ei ole muuta kuin tarve saada myös Suomi eräiden muiden Euroopan maiden lailla syyllisyyden liekaan. Riippumatta selvityksen tuloksesta, jo sen alulle panolla halutaan saada koko Suomi kollektiiviseen häpeään, jotta kansakunta nöyristelisi ikuisesti kansainvälistä juutalaista. Tähän ovelaan ansaan virallisen Suomen ei kannata missään tapauksessa astua.