MIKSI YLE VAIKENEE RASISMITUTKIJA VESA PUUROSEN POLIITTISESTA VAHINGONTEKORIKOKSESTA?

Eläkeikäinen Vesa Puuronen on nyt totista poikaa.
Joutui rikoksistaan vielä Yle Watchin arviomaksi.

Äärivasemmistolainen Kansan Uutinen kertoo uutisessaan Vesa Puuroselle tuomio vahingonteosta: kuluja maksettavaksi graffiteista liki 20000 euroa valtamedian arvostaman 64-vuotiaan sosiologian professorin syylllistyneen tekoihin, joita tapaavat tehdä alle kaksikymppiset ahdistuneet maailmanparantajat. Poliittisen graffitirikoksen motiivina oli jokiyhtiön harjoittama lohipolitiikka. Teollaan Puuroselta näyttää menneen puurot ja vellit sekaisin mitä tulee poliittisen vaikuttamisen laillisiin keinoihin. Jostain syystä Yle on ollut rasismiasiantuntijanaan ahkerasti käyttämän Puurosen puberteettirikoksesta täysin hiljaa. 

Ilmeisesti "ex"-kommunistin henkinen taantuminen on ollut niin noloa Ylelle, että tapauksen esille nostaminen asettaisi kyseenalaiseen valoon herran aiemmat näkemykset suomalaisesta rasismista. Yle Watchin arkistomuisti on kuitenkin pitkä, joten näiden linkkien (1, 2, 3, 4) kautta voi tarkistaa Puurosen ja Ylen symbioottisen suhteen.

Puuronen näyttää olevan valtamediakaksikko Ylen ja Helsingin Sanomien erityisessä suojeluksessa, koska kumpikaan niistä ei ole valaissut kunnolla professorin kommunistitaustaa. Valtamedialle Puuronen on ollut hyödyllinen idiootti, jonka akateemista auktoriteettia on voitu käyttää suomalaisvihamielisen agendauutisoinnin perusteena. Kun pehtoori on työnsä tehnyt, pehtoori saa mennä!

Uutissivustojen Kansalainen ja Partisaani keräämät tiedot Puurosen poliittisista kytköksistä ovat niin korutonta kertomaa, että jos suuri yleisö saisi tietää niistä, hänen sanomisiensa uskottavuus karisisi saman tien:

Puuronen on pitkän linjan kommunistiaktivisti vuosikymmenten takaa. Hän on kuulunut muun muassa taistolaisiin Suomen Demokraattiseen Nuorisoliittoon (SDNL), Sosialistiseen opiskelijaliittoon (SOL, jonka perusosasto oli Rovaniemen marxilaiset opiskelijat RoiMO) sekä Joensuun Sosialistisiin Opiskelijoihin (JOSO).

Hän on ollut myös SKP:n (Suomen Kommunistinen Puolue) osastoissa sekä puolueen piirikomiteassa. SKP:n hajottua sisäisiin kiistoihinsa Puuronen oli mukana taistolaissiiven perustamassa DEVA (Demokraattinen vaihtoehto) ‑järjestössä. Tämän jälkeen Puuronen on toiminut Vasemmistoliitossa.

                                                     *************************** 

TV1, maanantai 22.2.2021 klo 19.00, Historia: Ravensbrückin naiset

Vuonna 1939 natsihallinto perusti vain naisille tarkoitetun Ravensbrückin keskitysleirin, jonne sijoitettiin sodan aikana 130.000 naista. Heistä ainoastaan 40.000 selviytyi hengissä. Minkälaista oli elämä leirin epäinhimillisissä olosuhteissa ja miten leiri toimi? Viimeiset eloonjääneet naiset kertovat liikuttavat selviytymistarinansa. T: La Famiglia/RMC, Ranska HD ohjelmatekstitys (suomi) 57 min. Linkki ohjelmaan.

Sanokaa että tämän täytyy olla joku Ylen kulttuuribolsujen sisäpiirivitsi, eikö vain? Vai mistä muusta syystä näin häpeämätön kuolleen hevosen potkiminen voi jatkua viikosta ja vuosikaudesta toiseen.  

Kaiken mahdollisen luulisi holosta jo raavitun, mutta aina vaan Ylen onnistuu hankkimaan  joka maanantaiksi uutta eurooppalaista tuotantoa, jossa yhtä historian yksityiskohtaa tarkastellaan "erilaisesta" näkökulmasta. Loppumattoman propagandavyöryn todellisena tarkoituksena on päästä holohöpöttämään höpöttämästä päästyään.

Parina viime maanantaina holokaustia on tarkasteltu feministisestä näkökulmasta. Ohjelmassa lietsotaan voittajien kyseenalaisen historiankirjoituksen avulla vihaa Euroopan historiaa kohtaan samalla kun katsojia syyllistetään väitetyistä teoista, joihin heillä ei ole osaa eikä arpaa. 

Ei ihme, että tällaisen propagandan vaikutuksen alla varttuneet sukupolvet ovat sekaisin ja täynnä itseinhoa. Se on kai ollut demokratian kulissien takana lymyilevien vaikuttajien tarkoituskin – murtaa eurooppalaisten itsekunnioitus ja itsetunto. Sen jälkeen on jo melko helppo toteuttaa matalan intensiteetin kansamurha maahanmuuttoinvaasiolla.

JYVÄSKAUSTI - VASTAUS MEDIAN RUKOUKSIIN

YLE TV 1, 5.2.2013, klo 21.05 A-studio

Ääriliikkeet, uhka vai liiottelua? Li Andersson vs. Juho Eerola. Demareiden kova kevät. Yritysten verovähennykset, hallituksen pannukakku?  

Objektiiivisesti arvioituna Jyväskylässä viime viikolla sattunut pikku episodi on verrattavissa tavalliseen suomalaiseen  nakkikioskitappeluun viikonloppuna. Medialle ja varsinkin vasemmalle kallellaan olevalle Ylelle siitä on kuitenkin tulossa symbolisen vastajytkyn ehtymätön aarreaitta. Ensinnäkin se on jo toista viikkoa (!) antanut  maamme korruptoituneelle poliittiselle "eliitille" ihanan tekosyyn nostaa moraalista profiiliaan tuomitsemalla "ääriliikkeet", mikä  heidän kielessään tarkoittaa vain äärioikeistoa. Samaan syssyyn Yle on saanut marssittaa mikrofonin eteen jälleen lempilapsensa kommunistitaustaisen "asiantuntijan" Vesa Puurosen ja dilenttihistorioitsija  Jussi Jalosen, joiden yhteiskunnalliset analyysit ovat rajoittuneet lähinnä teeskenneltyyn närkästykseen ja erilaisiin tekopyhyyden harjoitelmiin.

Tätä Jyväskyvän herkkupalaa Yle ja muut median korppikotkat eivät niin pois heitäkään, vaan raadolle tullaan palaamaan aika ajoin kun on tarvetta mustata kaikkia nykymenon ja monikulttuurin kriitikkoja.

YLEN ANTIA ELI SUOMALAISVIHAMIELISTÄ OKSENNUSTA

YLE RADIO 1, 28.1.2013 klo 12.15 - 13.00. Historiasarjoja:  Kurkistuksia suomalaiseen rasismiin

Kurkistuksia Suomalaiseen rasismiin 1/3: Suomalaisen rasismin historia. Suomessa rasismia on tutkittu 90-luvulta lähtien, kun ensimmäiset Somalit tulivat Suomeen. Rasistinen ajattelu pohjaa kuitenkin jo 30-luvulle ja Natsi-Saksan juutalaisvastaisuuteen. Mitä tässä välillä tapahtui? Kuinka rasistiset asenteet ja rasistinen puhe on muuttunut Suomessa 30-luvulta tähän päivään? Suomalaisen rasismin historiaan kurkistaa toimittaja Seija Aunila yhdessä tutkijoiden Vesa Puurosen ja Sini Perhon kanssa

Esittely ohjelmaan ja kuuntelulinkit.

Itä-Suomen yliopiston kommunistaustainen tutkija Vesa Puurosella on viime aikoina riittänyt medianäkyvyyttä, sillä hänen uskontunnustustaan saadaan kuulla Radio Yle 1:ssä jo toisena perättäisenä päivänä. Tällä kertaa häntä haastatellaan rasismin asiantuntijana, mitä on kuullun ohjelman perusteella vaikea uskoa. Ohjelman alussa rasismitutkija ei osaa selittää edes rasismi-sanan alkuperää ja hän yrittääkin yhdistää sen käytön synnyn kansallissosalistiseen Saksaan. Tosiasiassa kyseessä on aina ollut ideologisesti pejoratiivinen termi, jota on käyttänyt ensimmäisenä juutalainen kommunisti Lev Trotski puhtaasti poliittisin tarkoitusperin. Arvolatautuneena, tuomitsevana käsitteenä, sen otti 1930-luvulla "tieteelliseen" käyttöön egalitaristiset sosiaaliantropologit, jotka halusivat kiistää koko rodun olemassaolon. Sosiaalitieteisiin ajatuksen biologian merkityksettömyyydestä ihmisen käyttäytymiseen toi  Franz Boas (1858 - 1942):

Hyökkäys biologiaa vastaan alkoi 1920-luvulla, ja kukaan ei ole yhtä paljon vastuussa sen menestymisestä kuin Franz Boas (1858 - 1942). Hän puolusti väsymättömästi näkemystä, jonka mukaan käytöstä hallitsi biologian sijaan ympäristö. Boas oli Saksasta Yhdysvaltoihin muuttanut juutalainen maahanmuuttaja, joka loi lähes yksinään perustan antropologiselle tutkimukselle Amerikassa ja joka hallitsi kyseistä koulukuntaa Columbian yliopistossa (Columbia University) sijainneesta päämajasta käsin.

Boas olisi mielissään, jos hän tietäisi, missä tilassa Yhdysvallat on tänä päivänä. Hän työskenteli innokkaasti vapaamielisen maahanmuuttopolitiikan ja neekereiden tasa-arvon puolesta. Hän uskoi, että seka-avioliitot ratkaisisivat lopullisesti rotu-ongelmat. Ja hän oli vakuuttunut siitä, että ihmisten vaivat voitaisiin ratkaista näppärästi ympäristöä säätämällä. Biologia oli merkityksetöntä.

Boas oli ensimmäinen, joka käytti termiä "kulttuuri" sen nykyisessä, kieroutuneessa merkityksessä; hänen mielestä kulttuuri tarkoitti kaikkea inhimillistä käytöstä. Ennen Boasia kulttuuri tarkoitti kehittyneen yhteiskunnan korkeimpia taiteellisia saavutuksia. Boasin mielestä kaikkein inhottavimmat heimorituaalit olivat "kulttuuria" siinä missä ooppera ja kirjallisuus. Ihmiset, jotka tänä päivänä käyttävät sellaisia ristiriitaisia termejä kuten köyhyyden "kulttuuri" ("culture" of poverty), ovat Boasin perillisiä.

Prof. Deglerin mielestä Franz Boasin vaikutusta on mahdotonta yliarvioida. Lähes kaikki biologiaa vastaan taistelleet olivat joko Boasin oppilaita tai ainakin vahvasti Boasin vaikutuksen alaisena. Prof. Degler toteaa myös, että ne nimet, jotka liittyivät läheisimmin kyseiseen liikkeeseen - kuten Kroeber, Klineberg, Goldenwieser, Sapir ja Herskovits - edustivat laajaa etnistä muutosta yhteiskuntatieteissä.

Jotkut näistä juutalaisista tutkijoista olivat niin määrätietoisia kampanjoidessaan biologian kumoutumisen puolesta, että prof. Degler päätyy pohtimaan heidän motiivejaan. Prof. Degler toteaa, että huolimatta useista tutkimuksista, joilla pyrittiin osoittamaan, että genetiikan sijaan ympäristö selitti ihmisten käytöserot, nämä kiihkoilijat eivät ikinä saaneet haluamiaan tuloksia. Tulokset, joita he saivat, eivät eronneet niistä tuloksista, jotka olivat vakuuttaneet heidän edeltäjänsä biologian tärkeydestä. Mustat ja intiaanit (jotka olivat samankaltaisia kuin useimmat nykyisistä hispaanoista) saivat huonoja tuloksia älykkyystesteissä, tekivät enemmän rikoksia ja pysyivät köyhinä. Boasin liike kuitenkin hylkäsi biologiset selitykset näille eroille ja vakuutti, että kaikki johtui ympäristöstä. Faktat eivät muuttuneet, ainoastaan selitys muuttui.

Varsinkin 1980-luvulta lähtien geenitutkimukset ovat todistaneet rotujen eli erilaisten geneettisten klusterien olemassolon. Näiden tulosten kieltämisen motiivina ei voi olla muu kuin ideologia, joten sekä toimittaja Seija Aunila että tutkijan titteliä häpemättömästi kantava Puuronen valehtelevat valtiorahoitteisen radiokanavan kautta koko Suomen kansalle. Samalla he levittävät suomalaisia demonisoivaa ja halventavaa kiihotusta, johon pitäisi valtion yleisen syyttäjän puuttua välittömästi.

Toimittaja Aunila määrittelee rasismin yksinkertaisesti valkoisten ylivaltana, mikä on sikäli rasistinen kommentti, että se katsoo vain valkoisten olevan vastuussa egalitaristien tuomitsemasta rasismista, vaikka etnistä itsesuojelua ja ulosrajaamista harjoittavat tunnetusti kaikki ihmisyhteisöt. Sitä paitsi monet tutkimukset ovat osoittaneet, että kaikkein rasistisimmat ihmisryhmät eivät ole valkoiset eurooppalaiset, vaan tietyt itä-aasialaiset kansat ja Jumalan valituksi kansaksi itsensä nostaneet juutalaiset.

Kun puheeksi tulee Suomi, niin sekä toimittaja että Vesa Puuronen haluavat syyllistää ainoastaan etnisiä suomalaisia rasismista viemällä keskustelun historian hämärään, suomalaisten heimojen ja saamelaisten väliseen taisteluun elintilasta. Tosin tuohon aikaan ei edes tunnettu yhtenäistä Suomen kansaa, mutta tietenkin silloin se oli Puurosen mielestä olemassa, koska näin sillä voidaan syyllistää nykyisiä suomalaisia! Muutoin hän taas kiistää suomalaisuuden olemassaolon ja pitää sitä kulttuurimarxilaisen tapaan pelkkänä "sosiaalisena konstruktiona". 

Jos rasismi nähdään etnisenä sortona, niin mikseivät he mainitse sanallakaan ruotsalaisten vuosisatoja suomalaisiin kohdistamaa ylivaltaa? He vaikenevat myös  Suomen ruotsinkielisten 1800-luvun propagandasta, jota voidaan pitää jo klassisena rasismina, koska siinä heidän valta-asemansa perusteltiin suomalaisten alemmuudella. Tunnetuin esimerkki tästä rasismista on suomenruotsalaisen kielentutkija Axel Olof Freudenthalin käyttämät rotuteoriat. Ruotsalainen Kansanpuolueen (RKP) isänä pidetyn Freudenthalin kunniaksi puolue jakaa aika ajoin perustajan nimeä kantavan Freudenthal-mitalin henkilölle, joka on edistänyt ruotsinkielisten etuoikeuksia Suomessa. Sen ovat saaneet mm. sellaiset suomalaisuutta halveksuvat rasistit kuten Jutta Zilliacius ja Paavo Lipponen. Kuullun ohjelman perusteella se olisi syytä luovuttaa seuraavaksi Vesa Puuroselle.

Tammikuussa 2013 rasismi-teemaa on puitu näyttävästi ja kyllästymiseen asti kaikilla Ylen kanavilla. Kyse ei tietenkään ole sattumasta, vaan suunnitelmallisesta media-offensiivista, suoranaisesta blizkriegistä suomalaista identiteettiä ja olemassolon oikeutusta vastaan. Ketkähän tätä kampanjaa ovat ideoineet?

YLE MYÖTÄILEE SKP-TAUSTAISTA TUTKIJAA

YLE Radio Suomi, 27.1.2013 klo 14.03 - 15.00, Yle Ykkönen

Ääriliikkeet Suomessa ja Saksassa. Suomesta ei löydy väkivaltaisia ääriliikkeitä sen paremmin oikealta kuin vasemmaltakaan, ei ääri-islamistejakaan. Onko tämä lintukoto ihan totta? Studiovieraana sisäministeriön sisäisen turvallisuuden sihteeristön päällikkö Tarja Mankkinen, puhelimessa Itä-Suomen yliopiston tutkimusjohtaja Vesa Puuronen. Vertailumaana on Saksa, jossa turvallisuutta uhkaavia ääriaineksia on kymmenin tuhansin, Pertti Rönkön raportti. Juontajana Heikki Peltonen.

Linkki ohjelmaan tässä.


Kun Suomessa ja muuallakin Euroopassa halutaan keskustella ääriliikkeistä, keskustelua käyvät yleensä vain toimittajat ja yliopistojen asiantuntijat. Äriliikkeiden tutkijoista suurin osa on keskittynyt käytännössä pelkästään "äärioikeistoon", mikä näyttää jopa yhteiskunnallisesti välinpitämättömästä kansalaisesta räikeältä puolueellisuudelta. Jotta tutkijoita, joilla on usein oma huonosti peitelty poliittinen piiloagendansa, ei syytettäisi epätieteellisestä tutkimusasenteesta, he ovat ottaneet käyttöön näennäisen objektiivisen käsitteen "ääriliike". Sen varjolla he voivat rauhassa puhua mieliteemastaan "äärioikeistosta" ilman että heitä voisi ainakaan päällisin puolin kritisoidan fiksaatiosta vain yhteen ideologiaan. Viittauksia islamisti-terroristeihin ja äärivasemmistoon käytetään vain mausteeksi, jotta jonkilainen tutkija-uskottavuus voitaisiin säilyttää.

Maamme luultavasti tunnetuin äärioikeistotutkija (sic!), Suomen Kommunistiseen Puolueeseen (SKP) kuulunut Vesa Puuronen, on Yle Ykkösen haastattelussa niin tyhmä, ettei osaa haastattelun edetessä edes teeskennellä objektiivista tutkijaa, joka pitäisi ääriliikkeinä myös islamisteja ja äärivasemmiston katuhuligaaneja. Tutkijan roolinsa kokonaan unohtaneena hän puhuu jatkuvasti "äärioikeiston uhasta" jopa silloin kun haastattelija ottaa puheeksi Euroopan ääriliikkeet eikä vain äärioikeiston. Esimerkkinä ääriliikkeiden noususta tutkija käyttää Kreikkaa ja Unkaria, joilla hän vihjaa Kultaiseen aamunkoittoon ja Jobbik-puolueeseen. Yksipuolisella möläytyksellään Puuronen haluaa sivuuttaa Kreikan väkivaltaiset anarkistit ja kommunistit, jotka ovat myös päässeet suuren suosion saattelemina parlamenttiin. Niitä kuten terrorismiin turvautuvia islamisteja tutkija ei mainitse ollenkaan ikään kuin ne eivät olisi ääriliikkeitä. Se on ymmärrettävää, sillä kommunisti-Puurosen puuroiseen päähän ei mahdu muuta kuin äärioikeisto. Tutkijan lukkarin rakkaus vasemmistolaiseen ideologiaan on niin ilmiselvää, että  ohjelman kuulija tuntisi myötähäpeää ellei kyseessä olisi niin ilmeinen kulttuurimarxilainen propagandisti kuin Vesa Puuronen on.  

Hänen toinen motiivinsa pitää yllä jatkuvaa keskustelua äärioikeistosta on tietenkin raha; Ilkka Kylävaara määrittelee kuvaavasti tyypillisen kommunistin toimittamassaan kirjassa Taistolaisuuden musta kirja: "Pitää olla autoa, omakotitaloa, ulkomaanmatkaa, Jotenkin kommunistin keskeinen ominaisuus on ahneus". Liiottelemalla "äärioikeiston" vaaraa Puuronen saa valtion yliopistolta palkan "asiantuntijana" ja jotta rahavirrat tuon vaaran "tutkimiseen" säilyisivät edelleen vuolaina, hänen täytyy toitottaa sitä jatkuvasti ja kuuluvasti. Hänen kannaltaan Yleisradio on ollut hyödyllinen yhteistyökumppani - ja miksei myös Puuronen Ylelle, sillä se on Puurosen kautta saanut "tieteellistä uskottavuutta", jolla se on voinut demonisioida kansallismielisyyttä, kansallista itsetuntoa, kansallisen kulttuuria ja jopa suomalaisuutta "epädramatisoimalla" sen.

Haastattelija Heikki Peltonen olisi halutessaan voinut lopetettaa Puurosen monomaanisen propagandapuheen kuin leikaten, jos hän vain olisi rohjennut kyseenalaistaa Puurosen tutkijamotiivin ja puolueettomuuden mainitsemalla kolme kirjainta - SKP. Ääriliikkeistä varoitteleva tutkija on siis itse kuulunut puolueeseen, jonka ideologisena perustana on luokkakaunainen väkivalta ja vallankumouksen saavuttaminen. Puurosen tutkijauskottavuus suuren yleisön silmissä on sama kuin jos Kansallisen Vastarintaliikkeen jäsen toimisi yliopistossa juutalaisuuden ja kommunisimin asiantuntijana. Ärhäkkänä toimittajana esiintyvä Peltonen ei kuitenkaan halunnut tehdä tutkijan maineen kyseenalaistavaa puoluepaljastusta, mikä kertonee siitä, että toimittaja jakaa pitkälti saman arvomaailman Puurosen kanssa.

Ohjelman ainoa positiivinen pilkahdus tulee sen alussa, kun Ylen Berliinin kirjeenvaihtaja Pertti Rönkkö tarkastelee Saksan ääriliikkeiden nykytilaa. Hänen asiallisen kiihkottomassa jutussaan käy väkivaltatilastojen valossa ilmi mikä on äärilikkeiden keskinäinen vaarallisuujärjestys. Turvallisuuspoliisin mukaan ykkösuhka on islamistit ja niistä etenkin salafistit, seuraavana äärivasemmisto ja viimeisenä äärioikeisto. Silti täällä kuin myös Saksassa toimittajille ja korruptoituneen yliopiston "tutkijoille" on olemassa vain yksi ääriliike: "äärioikeisto". Toisaalta se on ymmärrettävää, sillä onhan "äärioikeisto" ennen kaikkea uhka heille, kulttuurimarxilaisille.

Lopuksi on todettava, että ääriliike ei ole muuta kuin marginalisoiva nimitys poliittiselle haastajalle, joka on uhka vallitsevan kultturihegemonian arvomaailman kannattaijille. Vaikka tänään läntisessa kulttuurissa vallalla olevat 60-lukulaisten itsetuhoiset arvot näyttävät nuoremmista muuttumattomalta asiantilalta, niin yli 40 vuotta sitten tuota arvomuutosta ajanut hedonistisukupolvi edusti silloiselle eliitille ääriliikettä. Vakiinnutettuaan kumouksensa heistä on tullut tämän päivän konservatiiveja, jotka kutsuvat haastajiaan "ääriliikkeeksi". Ja kuten tunnettua, näille punertaville konservatiiveille ei ole olemassa kuin yksi todellinen vihollinen: ikuisiin toimiviin arvoihin nojaavat kansallismieliset, joita he kutsuvat talouspolitiikan sivuuttaen virheellisesti "äärioikeistoksi".