Transsukupuolisuus (vanh. transseksuaalisuus) tarkoittaa ettei henkilön sukupuoli-identiteetti vastaa hänen biologista sukupuoltaan. Tämä ristiriita saattaa aiheuttaa sukupuolidysforiaa, eli voimakasta pahaa oloa ja ahdistuneisuutta. Transsukupuoliset kokevat syntymässä määritellyn sukupuolensa ja siihen liittyvät fyysiset piirteet ja yhteiskunnan opettamat sosiaaliset roolit itselleen vieraiksi ja usein myös ahdistaviksi ja vastenmielisiksi, ja saattavat toivoa näiden fyysisten piirteiden muuttamista omaa sukupuoli-identiteettiään vastaaviksi sukupuolenkorjausprosessin avulla.
Tällaisessa kokemusmaailmassa eläviä ihmisiä on toki olemassa, mutta oireyhtymää esiintyy väestössä "virallisen arvion mukaan" vain promillen verran, joka on todennäköisesti yläkanttiin hilattu arvio. Vuoden 2010 jälkeen ilmiön on sanottu moninkertaistuneen länsimaissa, mikä tuskin johtuu biologisen poikkeman yhtäkkisestä kasvusta, vaan asian näkyvyyden lisääntymisestä. Se taas on synnyttänyt vuorostaan nuorison keskuudessa kummallisen muotivirtauksen. Ilmeisesti Ilmiön taustalla on kulttuuristamme johtuva individualistinen erikoisuudentavoittelun ja mielenterveysongelmien kasvu, jotka ovat löytäneet väylänsä harhaisen sukupuoli-identiteetin omaksumisessa. Kuvitteellisesta sukupuolidysforiasta kärsivät nuoret ja varhaisnuoret ovat siis ensisijassa mielenterveyskuntoutujia, aikamme hulluuden ja median muodikkaaksi tekemän trans-ideologian uhreja.
Mikäli rivikansalainen todella uskoo tieteelliseen tietoon, hän ei hyppäisi päätä pahkaa sosiaalisen vahvistamisen muotiaatteisiin, jota transsukupuolisuuskin edustaa. Jos biologiset tosiasiat kiistetään, muuttuu ihmisen määrittely mahdottomaksi, vaikka sitä kuinka yritettäisiin jakaa biologisesta "juridiseen". Ihmisen biologiassa ja evoluutioteoriassa sukupuolia on tunnetusti kaksi, hermafrodiittisia poikkeamia lukuunottamatta. Lisääntymiskykyisiä sukusoluja löytyy vain naiselta (XX) ja mieheltä (XY) eikä mitään kolmatta sukupuolta edustavaa "Z-kromosomia" ole olemassa. Vastaavasti ajatus siitä, synnynnäinen biologinen sukupuoli olisi joku vamma, joka pitäisi operoida pois tai vaihtaa "korjausleikkauksella" on järjen ääntä vastaan. Se, että ihminen kokee olevansa sukupuolisesti toista mitä biologia sanoo, ei ole ole osoitus fysiologisesta poikkeamasta, vaan vika on mielessä, jota pitäisi ensisijaisesti yrittää parantaa. Jos ongelma haluttaisiin ratkaista juuriaan myöten, pitäisi koko länsimaiselle sivilisaatiolle tehdä kirurginen operaatio.
Sellaista leikkausta ei ole vielä näköpiirissä. Päinvastoin, biokulttuurisen syövän annetaan vain kasvaa ja tehdä tuhojaan koko yhteiskuntaruumiissa: Yle Uutiset kertoi viime viikolla (1.2.2023) odotetusti, että Uusi translaki hyväksyttiin – Lapin kansanedustajista kolme vastusti, kolme kannatti, yksi oli poissa. Uutisessa lain sisältöä kuvataan näin:
Uudistetun translain mukaan juridinen ja lääketieteen mukainen sukupuoli erotetaan toisistaan. Sukupuolen vahvistamiseen riittää kirjallinen hakemus. Aiemmin sukupuolen muuttamiseen vaadittiin psykiatrinen arvio ja pitkä lääketieteellinen prosessi.
Punavihreässä hallituksessa valmisteltu translaiki meni läpi selkein äänin 113–69, mikä on osoitus siitä, että edustuksellisessa demokratiassa voidaan missä tahansa asiassa ohittaa kansan enemmistön tahto. Ilman todellista valtaa olevat massat voivat seurata vain typertyneenä kuinka yhteiskuntaamme ja kulttuuriamme kantavia perusoletuksia puretaan, "dekonstruktoidaan", pala palalta. Demokratian nimissä tietenkin. Normikansalaisten vastaus tähän on äänestää entistä kovemmin ja antaa samalla tukensa liberaalidemokratialle, joka on pettänyt heidät kerta toisensa jälkeen.
Ennen translakiesitystä ei tietystikään tehty mielipidekyselyjä, kuinka kansalaiset suhtautuisivat lakiin, jossa täysikäiset voisivat oman halunsa mukaan valita juridisen sukupuolensa. Päätöstä ohjaavia mielipidekyselyjä ei tehty siitä yksinkertaisesta syystä, että yhteiskuntainsinöörimme tiesivät etukäteen kansan asenteen vaikutusvaltaisen vähemmistön lietsomasta aikalaishulluudesta. Eduskuntaan kytköksissä oleva virkamieskunta ja yritysmaailman johto on koko ajan ollut tietoinen, ettei maalaisjärkistä nuivuutta ole kyetty kitkemään kansan syvistä riveistä. Esimerkiki Yle on jo vuosia kulkenyt Voima-lehden viittoittamaa tietä ja tehnyt kaikkensa edistääkseen kritiikittömästi trans-ideologiaa kanavillaan, mutta kansan enemmistön päätä se ei ole silti kyennyt kääntämään.
Suurelle yleisölle todellinen silmiä avaava seikka eduskunnan äänestyksessä oli Kokoomuksen kansanedustajien lähes yksimielinen kannatus ihmisen biologis-fysiologisten tosiasoiden vastaisuudelle. Puolueessa ei ole perinteisistä arvoista jäljellä enää mitään, vaan se on valmis alistumaan mille tahansa kulttuurihegemoniaa ylläpitävän liberaalivasemmiston hullutukselle. Tässä mielessä kokoomuslaisten kutsuminen kukservatiiveiksi, vasemmiston arvoja kannattaviksi "oikeistolaisiksi" aisankannattajiksi, ei ole liioittelua, vaan tosiasia ja ikävä osoitus puolueen selkärangattomuudesta.
Vasemmisto on ilkkunut perustellusti konservativisten asiantuntijoiden lietsomalle moraalipaniikille, koska sillä ei muuteta lännessä vallitsevan "kehityksen" suuntaa mitenkään. Niin hulluja kuin punavihreät ovatkin, he tietävät, että Ranskan vallankumouksen jälkeen sivilisaatioomme syväkoodattu pyhä kolminaisuus vapaudesta, veljeydestä ja tasa-arvosta on niin tukevasti raiteellaan, että sitä on mahdoton kammeta pois ainakaan edustuksellisessa lberaalidemokratiassa. Kummallista kyllä, vallitsevan politiikan taustalla olevia liberaaleja arvoja ei saa ottaa päätöksenteon asialistalle, vaikka nekin ovat ihmisten luomia ja syntyneet tietyistä intresseistä. Mikäli nomenklatuuran kyseenalaistamattomiksi ihmisoikeuksiksi julistettuja arvoja vastaan syntyisi valtava ulkoparlamentaarinen kansanliike kuten Romaniassa ja DDR:ssä vuonna 1989, poliittinen eliittimme tuskin taipuisi, vaan julistaisi sen demokratian viholliseksi ja yrittäisi nujertaa kansanliikkeen hallitsemallaan väkivaltakoneistolla. Tukalassa tilanteessa päättäjät voisivat turvautua jopa ulkomaiden Nato-apuun. Eliitti onkin valmis mihin tahansa demokratian irvikuvaan, kunhan se vain saa itse ajaa edistyksen junansa päin seinää.
Utooppisen ihmiskunnan veljeyden sijaan manageriaalinen yläluokka keskittyy vapauteen ja tasa-arvoon, koska niitä voidaan helpommin soveltaa yhteiskunnan sisällä toimiviin pelinappuloihin. Yhteiskunnallisen organisoinnin ytimessä on liberalistinen ideologia, joka etenee täysin loogisesti taistellessaan yksilön vapauksien puolesta kaikkia rajoituksia vastaan ovatpa ne sitten yhteiskunnallisia tai biologisia. Hallitseva liberalismi on uskontunnustus, jossa kaikenlaiset rajat ja rajoitukset ovat yksilölle pahasta. Sen vuoksi se suosii kaikessa kiinteän ja pysyvän ylittävää fluidisuutta, jatkuvaa muutostilaa, jota kuvaa latinan sanasta trāns (tuolla puolen) johdettu englanninkielinen termi trans. Juuri "ihmistä rajoittavasta" essentialismin vihasta kumpuaa jokaisen liberalistisen sukupolven halu itsetarkoitukselliseen muutokseen ja radikaaleissa muodoissa kumoukseen.
Transsukupuolisuuden ja transhumanismin kaltaiset kulttuurisesti itsetuhoiset kultit eivät siis ole nousseet tyhjästä, vaan niillä on vankka traditio aatehistoriassa. Syy, miksi näitä loogisesti eteneviä mielettömyyksiä vastaan ei ole kyetty nousemaan lännessä kuin ajoittain, johtuu valtavirtaisen konservatismin sisäisestä taisteluhaluttomuudesta. Hävitessään jokaisessa merkittävässä arvokysymyksessä dynaamisen yksisilmäisille vasemmistoliberaaleille, konservatiivit alkavatkin vaalia vallitsevaksi tullutta haitallista asiantilaa, kunnes radikaalit vaativat jälleen uusia oikeuksia, jotka konservatiivit joutuvat ennen pitkää taas hyväksymään. Näin tulee varmuudella käymään myös translain jatkolle, sillä Yle tietää kertoa uutisjutussaan Aktivisti Kasper Kivistölle tuli itku, kun translaki meni läpi: ”Aika hurja fiilis, kuin olisi olympiakultaa saanut:
– Translapset ja -nuoret tulevat tulevaisuudessa tarvitsemaan sukupuolen juridisen vahvistamisen. Sitä lähdemme seuraavaksi työstämään. Nyt kun on velvoite seurata heidän hyvinvointiaan, on tärkeää ettei heitä unohdeta, Kivistö muistuttaa.
Piskuista mutta taitavasti verkostoitunutta transaktivistien joukkoa ei voi syyttää sitkeyden puutteesta, sillä se on levittäytynyt merkittäviin insitiuutiohin, joiden kautta se kyennyt levittämään poikkeavuudesta syntynyttä kaunaa enemmistönä olevaa normaalia väestöä vastaan. Yhteiskunnallisesti suhteettoman vaikutusvaltaisen Setan transagitaattorit ovat jo jonkin aikaan saaneet sivustatukea esimerkiksi politisoituneilta yhteiskuntatieteiltä. On sinänsä yhdentekevää, onko valtamedia mukana transsukupuolisten projektissa tietoisesti vai hyväuskoisena hyödyllisenä idioottina, varmaa on joka tapauksessa se, että julkisuudessa transkysymyksessä eivät pääse juuri lainkaan ääneen biologit, geneetikot ja kliinisen lääketieteen edustajat. Heidän sijaan lausuntoja antavat ahkeraan asiantuntijat, joiden yliopistollinen tausta löytyy yhteiskuntatieteistä. Transkysymyksessä ideologisesti suodattunutta tietoa ovat julkisuudessa jakaneet THL:n ja Väestöliiton asiantuntijat, joiden näkemyksistä voi lukea Ylen uutisesta Translakiin liittyvillä uhkakuvilla ei ole juuri pohjaa, sanovat asiantuntijat – kävimme läpi, kuinka laki muuttuu.
Erityisesti sosiologia ja sosiaalipsykologia ovat saaneet määrittää yhteiskunnallisten muutosten tiedeperustaisen suunnan silloinkin kuin toimintaehdotukset ovat biologisia ja sosiobiologisia faktoja vastaan. Asiantila ei ole syntynyt tyhjästä. Maalaisjärkisen vastavoiman puuttuessa yliopisto on voinut kaikessa rauhassa radikalisoitua vasemmalle tuottaen jokaisella vuosikymmenellä aina vain radikaalimpaa vapaus- ja oikeusteologiaa; voitetut kannat ovat kumuloituneet ja vaativat painovoimallaan aina vain äärimmäisempiä vapautusvaatimuksia. Johtavien yhteiskuntatieteiden edistysmielinen eetos on sopinut myös poliittis-taloudellisen eliitin tavoitteeseen, sillä yksilön "vapautuminen" orgaanisista sidoksista kuten perheestä ja kansakunnasta on vain vahvistanut ihmisen kuluttamiseen sitoutunutta identiteettiä.
Liberalistisen ideologian ja politisoituneen yliopiston lisäksi trans-ideologiaa on edistetty skolastisella ihmisoikeusetiikalla. Sentimentaalis-moralistisen kiristyksen välineenä sitä on käytetty menestyksekkäästi jo toistakymmentä vuotta lähes kaikissa kysymyksissä, joissa läntistä sivilisaatiota on pyritty ajamaan ohjelmallisesti alas. Kuvaava näyttö tällaisestä kiristyksestä on Ylen uutinen vuodelta 2011: Tasa-arvovaltuutettu: Transsukupuolisten ihmisoikeudet eivät toteudu. Yle Watch otti ihmisoikeusretoriikan esille heinäkuussa 2017 jutussaan Onko sateenkaaren palvonnasta muodostumassa uususkonnollinen sodoman kultti? Kirjoituksessa asian ydin kiteytetään näin:
(...) homolobbyt kuten Seta ovat muuttaneet suvaitsevaisuusretoriikkansa ihmisoikeuskysymykseksi. Koska puhetta ihmisoikeuksista pidetään vetoamisena länsimaisen nykykulttuurin ylimpään auktoriteettin, sen torjuminen olisi Jumalan pilkkaan verrattavissa oleva teko. Sillä ei ole merkitystä, onko Setan vaatimus seksuaalisesti poikkeavien kritiikkivapaasta erityisasemasta ihmisoikeuskysymys vai ei, koska jo pelkän kysymyksen esille ottaminen näyttää riittäneen viranomaisten taivuttamiseksi. Vastaavasti Setan kannalta tuon taikasanan käyttö on taktisesti hyödyllistä, sillä sen piirissä ollaan varmasti tietoisia siitä, että ihmisoikeuskontekstissa seksuaalinen kiinnostus ja kokemus transsukupuolisuudesta eivät ole osa "luovuttamattomia oikeuksia", joiden perusta löytyy luonnonoikeudesta. Luonnollisesti myös ihmisoikeudet ja luonnonoikeudet ovat kyseenalaisia sosiaalisia konstruktioita ja siten helposti kritisoitavissa, mutta ei niistä nyt sen enempää.
Uudessa translaissa valtiovalta kyseenlaistaa lain voimalla biologisen sukupuolen, jolloin kansalainen saa päättää itse millä tahansa perustein sukupuolestaan. Vaaravyöhykkeellä ovat etenkin naiset, jotka joutuvat luopumaan turvallisuudestaan intiimitiloissa sekä menettämään suojatun asemansa urheilusarjoissa, sukupuolikiintöissä, terveydenhuollossa ja vankiloissa. Turun Sanomien mielipidekirjoituksessa Miten käy naisten turvallisuuden, jos translaki uudistuu? Anna Pakkala ennakoi tulevia ongelmia jo kesällä 2021:
Kun vessojen ja pukuhuoneiden ovet avataan kelle tahansa miehelle, joka uskoo tai tuntee olevansa nainen, silloin ovet avataan kenelle tahansa miehelle, joka haluaa sisään. Luvassa on itsensäpaljastajien kulta-aika; vapaata paljastelua ilman seurauksia. Pelkään, ettei se jää tähän. Britanniassa kerätty data kertoo, kuinka julkisissa uimahalleissa ja urheilukeskuksissa naisiin kohdistuneista seksuaalisista hyökkäyksistä 90 prosenttia tapahtui unisex-pukuhuoneissa. Australialaiset vapaaehtoiset puolestaan ovat keränneet No conflict they said -sivulle tarinoita itseidentifikaation vaikutuksista biologisten naisten elämään. Tarinoissa toistuvat samat teemat: turvattomuus, häirintä ja naisten omien tilojen häviäminen.
Kulttuuriliberalistien 1960-luvulla istuttamat puut alkavat tuottaa entistä mädäntyneempiä omenoita. Punamädättäjien vihaamaa länsi on lahoamassa, mutta nämä termiitit eivät ole tuomassa mitään rakentavaa sen tilalle, vaan ainoastaan pelkkää sadistista nautintoa itselleen sen alasajosta.
Pellemaailman harvoja iloja on tahaton komiikka, jota se väistämättä synnyttää. Ja tietenkin se, kuinka sammakon keittämisenä toimiva matalan intensiteetin vallankumous syö lopulta myös omat lapsensa.
***************************************
Yle TV 1, keskiviikko 25.1.2023 klo 19, Historia: Amerikan Führer
Fritz Julius Kuhn oli Saksassa syntynyt amerikkalainen antisemitisti, joka kannatti Hitleriä ja oli aktiivinen toimija Yhdysvaltojen kansallissosialistisessa liikkeessä. Miten FBI ja Hitler suhtautuivat Kuhniin ja miten liike lopulta tuli tiensä päähän? HD ohjelmatekstitys (suomi) 45 min. Linkki ohjelmaan.
Ylen leivissä lymyävät natsidokumenttien suoltajat jäävät vakiolukija Juhani Rajalinia lukuunottamatta tuntemattomiksi taustavaikuttajiksi. Todennäköisesti heillä on samanlainen poliittis-moralistinen intohimo märehtiä natseista kuin Rajalinilla, sillä hehän päättävät Historia-dokumenttien valinnoista. Ilman heitä emme näkisi viikosta ja vuodesta toiseen natsien historiallisesti väritettyjä edesottamuksia televisiosta.
Historiallinen suhteellisuudentaju ei häiritse tätäkään asenteellista dokumenttia, sillä tarkastelun kohteeksi on otettu 1930-luvulla vaikuttaneen Amerikan saksalaisten pieni ja merkityksetön natsipuolue. Rainan päähuomion vie puolueen johtaja Fritz Julius Kuhn, jonka poliittisia näkemyksiä ja yksityiselämää revitellään paheksuvan estottomasti. Voi vain kuvitella mikä motiivi dokumentin tekijöillä ja Ylellä on keskittyä näin marginaalisen hahmon poliittiseen puuhasteluun. Pääasiana lienee halu päästä kauhistelemaan jälleen kerran nazzeja, tällä kertaa Amerikan maaperällä.
