EI SE OLLUTKAAN CLINTON VAAN YLE, JOKA HÄVISI YHDYSVALTAIN PRESIDENTIN VAALIT

"Donald Trump on pelle, joka saa republikaanien muut ehdokkaat näyttämään lähes täysijärkisiltä. Hänen mahdollisuutensa ovat tietysti 0,0." 
-Toimittaja Saska Saarikoski Twitterissä 3.8. 2015

“Hillary Clinton nousee vakuuttavasti kohti voittoa!”
-Ulkopoliittisen insitituutin Mika Aaltola Yle Radio 1:n Ykkösaamussa 10.10.2016

"Trump on itsensä pahin vihollinen. Hän onnistuisi häviämään debatin ilman Clintoniakin."
-Ulkopoliittisen insitituutin Mika Aaltola Iltalehdessä 20.10.2016

"Eiköhän se Hillaryn suuntaan mene. Jos siis katsotaan vain presidentinvaaleja, eikä esimerkiksi senaatin paikkajakoa, jolla on suuri merkitys."
-Ulkopoliittisen insitituutin Charly Salonius-Pasternak Helsingin Sanomissa 5.11.2016


                                                          ****************************

"Liberaalia on lyötävä joka päivä"
-Kai Murros

                                                          ****************************

Kun on seurannut tämän keskiviikon uutisvirtaa Ylessä ja Helsingin Sanomissa saa vaikutelman kuin nämä mediat olisivat olleet itse ehdokkaina Yhdysvaltain presidentinvaaleissa. Tappiota ei siis kokenutkaan Hillary Clinton, vaan Yle ja HS, joita tyhmät amerikkalaiset eivät ymmärtäneet lukea.

Yle tv:n vaaliohjelma oli koomista seurattavaa. Asiantuntijaksi jälleen pyydetyn Ulkopoliittisen instituutin Mika Aaltolan voitonvarmuuden mureneminen tunti tunnilta oli mitä parhainta tragikomediaa. Aaltolan epäuskoiseksi käyneiden ilmeiden seuraamisen lisäksi viihdettä tarjosi Ylen Yhdysvaltain kirjeenvaihtaja Pirkko Pöntinen. Jo ennen epämieluisan vaalituloksen varmistumista kirjeenvaihtajamme New Yorkissa näytti olevan täysin romuna. 

Tuloksen varmistuttua kuukausikaupalla ehdokastaan Hillary Clintonia suomalaisille markkinoinut toimittaja purki pettymyksen mielipidekirjoitukseen Analyysi: Viha ja valhe voittivat Yhdysvaltain presidentinvaaleissa, jossa hän pitää väärän vaalituloksen syynä rasistisia valkoisia työläismiehiä, joiden olisi oman etunsa vastaisesti pitänyt äänestää vapaata maahanmuuttoa kannattavaa Hillary Clintonia. Tuskaisen peppukivun ja tunnekuohun vallassa kirjoitettua purkausta on vaikea pitää analyysinä, sillä siinä ei pohdita lainkaan niitä konkreettisia yhteiskunnallisia syitä, miksi Donald Trumpia äänestettiin. Pöntisen kolumnista välittyi päällimmäisenä ahdistunut vaatimus, jossa ihmetellään miksi sotahaukkana tunnetusta korruptoituneesta ehdokkaasta ei tullutkaan presidenttiä, vaikka hänellä on vagina ja nyt on sentään vuosi 2016!  

Toinen Amerikassa itkuvirttä tihrustanut Ylen propagandisti, toimittaja Antti Kuronen, raportoi Trumpin vaalitilaisuudesta Manhattanin Hilton hotellin edustalta. Kasvoiltaan järkyttynyt Kuronen näytti siltä kuin olisi juuri ennen lähetystä vuodattanut litran liberaalin kyyneliä. Miten tällaisia hermoherkkiä toimittajia valitaan toimeen, jossa pitäisi kertoa kansalaisille neutraalisti ja analyyttisesti maailman tapahtumista?

Vaalipäivänä Iltalehti kertoi The Economistin gallupista, jonka mukaan jopa 75 prosenttia suomalaisista toivoisi Clintonin voittoa, joten oireilevaa peppukipuilua on saattanut kokea tänään muutkin kuin punavihreän kuplan liberaalit. Tosin gallupit vaikuttavat näinä aikoina niin peukaloiduilta, että tuohon pohjois-korealaiseen lukuun pitää suhtautua suurella epäilyksellä. Joka tapauksessa Ylen kaltaisen valtamedian yksipuolinen tiedotus näyttää uppoavan erityisen hyvin suurten ikäluokkien muutospelkoisiin demarieläkeläisiin. 

Karvalakkikansaa vaalitulos ei kuitenkaan suuremmin liikuta ja pahimmat itkupotkuraivarit onkin saatu kuulla ennustettavasti kaupunkilaisliberaalien ja konservatiivisten aisankannattajien suusta. Liberaalia on nyt lyöty, mutta mitään syytä myötätuntoon ei ole, sillä he ovat 1960-luvulta lähtien lyöneet ei-liberaalia minkä ehtivät. Siksi Yle Watchin korville parasta musiikkia on itsensä hyviksi ihmisiksi korottaneiden hyväosaisten liberaalien vikinä; juomaksi voi nauttia punaliberaalien kyyneliä.

Punavihreiden liberaalien reaktiot kuulostavat yllättävän paljon samoilta kuin edellisen sukupolven "edistyksellisten" eli sosialistien suhtautumisen Ronald Reaganin valintaan Yhdysvaltain presidentiksi vuonna 1980. Silloinkin itkettiin kauhistellen sitä, mitä uusi presidentti toisi mukanaan, uumoiltiin jopa ydinsotaa. Ja mitä lopulta tapahtuikaan: Reaganin kausilla aloitettiin ydinaseiden liennytyspolitiikka, mutta samalla hän haastoi "Pahan imperiumin" Neuvostoliiton, jonka osittaisena seurauksena koko sosialistinen järjestelmä romahti Euroopassa syksyllä 1989. Olisikohan Trump vuorostaan symbolinen henkilö sille, että sosialismin virulentti äpärälapsi, kansojen tuhoaja monikulttuurikokeilu, kohtaisi loppunsa lähitulevaisuudessa?

Liberaaleille Donald Trumpin voitto oli shokki ennen kaikkea siksi, että julkisuudessa kaikki oli pedattu Hillary Clintonille valmiiksi. Nyt jokaiselle on käynyt selväksi, että globaalit mediat eivät halunneet Trumpin voittavan, siksi ne kampanjoivat systemaattisesti häntä vastaan koko vaalitaistelun ajan. Median lisäksi samaan vehkeilyyn osallistuivat gallup-yhtiöt, jotka antoivat tiedotusvälineille vain niitä miellyttävää tietoa toivoen samalla että amerikkalaiset äänestäjät menisivät virallisesti ilmoitetun voittajavankkurin kyytiin tai jäisivät ainakin kotiin odottamaan Clintonin varmaa voittoa. Toivotut gallup-tulokset saatiin, koska asioita kysyttiin tietoisesti vääriltä henkilöiltä ja sivuutettiin ne ihmismassat, joita ei muutenkaan haluttu huomioida. Täsmälleen samaa strategiaa yritettiin kesäkuussa Iso-Britannian Brexit kampanjan aikana, samoin tuloksin.

Euroopassa ei taideta oikein ymmärtää, että Amerikassa kansan syvien rivien luottamus valtamedian uskottavuuteen on romahtanut ajat sitten, tosiasia, jota Trump käytti kampanjassaan menestyksellisesti hyväkseen. Mitä enemmän toimittajat tarttuivat Trumpin sanomisiin, sitä enemmän hän sai julkisuutta. Toisaalta mitä enemmän media parjasi Trumpia, sitä enemmän potentiaaliset äänestäjät oivalsivat, että hänessä on pakko olla jotain hyvää, koska korruptoituneen eliitin asiaa ajava media häntä niin paljon vihaa.

Amerikkalaisten ylikansallisten mediatalojen kampanjointi oli ymmärrettävää, sille ne halusivat vaikuttaa amerikkalaisiin äänestäjiin. Sen sijaan suomalaisten tiedotusvälineiden yksimielinen taistelu Trumpia vastaan näyttää oudolta, koska me emme voi osallistua Yhdysvaltain presidentinvaaleihin. Median kannalta kampanjoinnille oli kuitenkin perusteet, sillä se halusi USA:n vaalien kautta tuomita ne asiat, joita Trump (ja Brexit-äänestys) kannattivat. Toisin sanoen meille haluttiin esittää narraatiota, että maahanmuuton vastustaminen on suvaitsematonta mielettömyyttä tai että EU:sta lähteminen tarkoittaa vähintään talousromahdusta. 

Jotta viesti menisi perille, suuret mediat kuten Yle käyttivät luottoasiantuntijoita, joilta ne kuulivat aina toivotut vastaukset. Tällaisia näkyviä asiantuntijoita olivat ennen kaikkea Ulkopoliittisen insituutin tutkapari Mika Aaltola ja Charly Salonius-Pasternak. Sattumoisin he olivat asiantuntijoina myös Brexit-vaalien alla ja ennustivat silloinkin väärin. Silti Yle ja muut isot mediat olivat valmiita kuuntelemaan näiden herrojen virheellisiä ennustuksia Yhdysvaltain presidentinvaalien alla ja jopa niiden jälkeen, josta kertoo Turun Sanomien artikkeli.

Niitäkin asiantuntijoita maastamme löytyy, jotka ennustivat Trumpin voiton, mutta joita juuri siksi ei haluttu Ylessä kuulla. Heidän analyysinsä perustuivat siihen, että valtaosa siitä, mitä tiedotusvälineet väittivät Trumpin sanoneen, on ilman kontekstia olevaa valhetta. Tämän tarkistuksen Yle olisi voinut itsekin hoitaa helposti, mutta se ei koskaan halunnut varmistaa Washington Postin ja New Yorkin Timesin väitteitä, joten liberaalien valheet menivät suoraan suomalaisten tv-katsojien ja radion kuuntelijoiden tajuntaan. Toiseksi, Yhdysvaltain vaaleissa on aina kyse sisäpolitiikasta, jonka vuoksi Euroopassa paljon huomioidut Trumpin ulkopoliittiset lausunnot eivät merkinneet amerikkalaisäänestäjille juuri mitään.

Mistä vaalien lopputulos sitten kertoo? Ennen kaikkea siitä, että aiemmin kaiken hiljaisena vastaan ottanut valkoinen työväenluokka sai vihdoinkin äänensä kuuluviin ja tähän tarjosi mahdollisuuden Donald Trumpin ehdokkuus. Trumpin voittoa voi syystä pitää valkoisten työläismiesten vastaiskuna, jossa he ilmoittivat Trumpin suulla saaneensa tarpeekseen Itärannikon kosher-eliitistä ja enemmistöksi pyrkivien vähemmistöjen kiintiöloisista. Vaikka Trump ei voikaan toteuttaa läheskään kaikkia lupauksiaan, on hänellä siihen silti paremmat mahdollisuudet kuin Barack Obamalla, koska republikaanit voittivat samalla kertaa sekä kongressi- että senaatinvaalit.

Uuden vasemmiston 1960-luvulta alkanut pitkä marssi läpi instituutioiden pysähtyi ainakin Yhdysvalloissa hetkeksi päin seinään. Jo rohkealla kielenkäytöllään Trump tuli todistaneeksi, että huomattavaa osaa kansasta ei olla saatu indoktrinoitua poliittisesti korrekteiksi teuraslampaiksi. Puhumalla asioista niiden oikeilla nimillä Trump antoi itseluottamusta niille, jotka eivät halua alistua orwellilaisen uuskielen henkiseen pakkopaitaan. Nämä ovat kulttuurisodan voittoja, mutta paljon tärkeämpää oli saada maan johtoon vihdoin mies, joka edes puheiden tasolla on estämässä kansakunnan luoneen valkoisten jäämistä vähemmistöksi omassa maassaan. On todennäköistä, että siirtolaisinvaasio saadaan pysäytettyä ainakin Trumpin kaudella. Kuten perussuomalaisten Jussi Halla-aho totesi tänään facebook-sivullaan:

Väestönvaihto on Yhdysvalloissa niin nopea, että jos Trump ei olisi voittanut juuri nyt, tulevia presidentinvaaleja olisi ollut mahdotonta voittaa muuten kuin lupaamalla jakaa yhä enemmän työväestöltä verotettua julkista rahaa erilaisille vähemmistöille.

Saattaa olla, että Trumpista tuli läntisen maailman johtaja juuri ennen kohtalokasta hetkeä, josta ei olisi ollut paluuta. Ehkä Trumpin voitto on merkki siitä, että "edistyksen" kaapuun puettu hedonistis-narsistinen rappio ja etnomasokismi on vihdoin väistymässä koko lännessä. Aika näyttää.