Amerikan hallitseva poliittinen luokka on säännöllisin väliaijoin tarvinnut aina ulkoisen vihollisen joko sisäpoliittisista syistä tai ideologisen lähetystehtävänsä (mm. neokonservatiivit) vuoksi. Itse viholliskuvien luomisessa Yhdysvaltain poliittinen koneisto on ollut tunnetusti aina taitava. Tässä sillä on apuna valtava uutis- ja viihdekoneisto, joka pitkälti toistaa suurelle yleisölle Washingtonin sanelemaa agendaa. Tätä nykyä tuo suuri yleisö on todella suuri, sillä johtavat yhdysvaltalaispoliitikot puhuvat globaalimedian kautta koko lännelle, myös Suomelle. Siksi täälläkin on sisäistetty hyvin nopeasti vainoharhaisen vihamielinen suhde Kiinaan, vaikka muutoin Suomen asennoituminen maailman suurimpaan "kommunistimaahan" on ollut asiallista. Yhdysvaltain ja sitä orjallisesti seuraavan muun lännen kiukuttelu Kiinalle näyttääkin taloushistoriallisten tosiasioiden valossa kummalliselta ja suorastaan perusteettomalta.
Ennen kuulumattoman röyhkeäksi väitetyn taloudellisen kiinalaisinvaasion lähtökohtana ei suinkaan ole ollut Kiinan halu maailmanvallaksi, vaan amerikkalaisten epäonnistuneeksi osoittautunut pyrkimys tehdä maasta halvan teollisuustuontannon alusmaa maailmanmarkkinoille. Yhdysvaltain talouseliitti yhdessä keskuspankkiirien kanssa voi syyttää nykytilanteesta vain itseään: 1980-luvulta lähtien se on tukenut Kiinan taloudellista vapautumista, koska se hyödytti globaalitalouden vapaakauppasopimusten kautta ennen kaikkea Yhdysvaltojen finnanssikapitalistisia rahoitusmarkkinoita. Ahneelle onkin tyypillistä syyttää muita ahneudesta silloin kun muut alkavat menestyä pelissä, johon on vieläpä saanut itse keksiä säännöt.
1980-luvun jälkipuolella suurten amerikkalaisten rahoittajien ja sijoittajien motiivi edistää Kiinan taloudellista avautumista oli saada se osaksi USA:n alistamaa maailmantaloutta. Tämän seurauksena Kiina oli vielä 1990-luvulla lähes samassa asemassa kuin Afrikan kehitysmaat, joiden alkutuotanto pyrittiin imemään globaaleille "vapaille markkinoille" mahdollisimman halvalla. Aivan kuten Itä-Euroopassa, "vapaan" talouskilpailun houkutuksella yritettiin romahduttaa Kiinan kommunistipuolueen asema ja muuttaa maa lännen "demokraattiseksi" nukkehallinnoksi, jota ohjaisivat globaalit talousvaikuttajat, erityisesti Kansainvälinen järjestelypankki BIS, keskuspankit, IMF, Maailmanpankki ja erilaiset kauppasopimukset.
Lännen johdon strategia Kiinan suhteen on ollutkin sama mikä se on ollut Venäjään, toisin sanoa yritys integroida maa lännen "arvoyhteisöön" ja "sääntöpohjaiseen maailmanjärjestykseen". Tänään tämän pelisuunnitelman epäonnistuminen näkyy ennen kaikkea Yhdysvaltain kaunaisessa kauppapolitiikassa, koska Kiina ei lupaavan alun jälkeen ole suostunutkaan halvaksi bulkkiteollisuuden tuotantokeskukseksi.
Kiinasta haluttiin ennen kaikkea perusteollisuuden ja matalan teknologian kulutustavaroiden halpatuontimaa, koska globaalitalouden kannalta sellaisten tuotteiden tekeminen matalan palkkatason vuoksi on Kiinassa halvempaa kuin Yhdysvalloissa ja Euroopassa. Taustalla on myös ajatus, että käynnissä oleva uusi teollinen vallankumous perustuu pelkästään palveluihin, viihteeseen ja tietotekniikan immateriaalituotteisiin. Siksi vanhanaikaisena pidetty perusteollisuus luovutettiin suosiolla takamatkalta tuleville Euraasian jättiläisille. 2000-luvun alussa lännessä uskottiin tietokonevertausta käyttäen, että tuotantokoneiston perustana olevaan "rautaan" keskittyminen on epäolennaista, kun sen sijaan "softa" on kaikki kaikessa.
Tämän seurauksena Yhdysvallat luopui finanssikapitalistien rahahanojen ohjaamana suurelta osin perusteollisuudestaan ja kulutustavaroidensa tuotannosta, koska ne voitiin siirtää halvempaan Kiinaan. Eniten tämä vaikutti valkoiseen työväenluokkaan, joka menetettyään työpaikkansa ruostevyöhykkeellä uskoi saavansa ne takaisin protektionismin puolesta puhuneen Trumpin avulla.
Kerran menetettyä perusteollisuutta ei voi kuitenkaan tuosta vain polkaista enää uudelleen käyntiin. Siinä ei auta rahan painaminen ja suuret pörssivoitot reaalitaloudesta irrottautuneilla finanssimarkkinoilla. Tämä on näkynyt erityisen selvästi Ukrainan sodassa, sillä virtuaalisellla varallisuudella ei ole suurtakaan merkitystä, jos se ei perustu fyysiseen teollisuustuotantoon. Yhdysvaltain poliittisen nomenklatuuran Ukraina-projektiin on kauhottu miljardeja dollareita, mutta tuolla rahamäärällä ei ole juurikaan merkitystä, koska raha kierrätetään omassa sotateollisuuskompleksissa samalla kun hyllyt pysyvät tyhjinä raudasta. Ilman omaa laajaa perusteollisuutta ollaan kykenemättömiä tuottamaan markkinoille ja rintamalle riittävän nopeasti niinkin yksinkertaista tavaraa kuin ammuksia tai muuta matalan teknologian sotatarvikkeita.
Ylimielinen kuvitelma Kiinasta jonain pysyvänä peruskulutustavaroiden halpana siirtomaatuottajana tai Venäjän pitäminen pelkkänä bensa-asemana on nyt kostautumassa lännelle eliiteille. Terveen talouden perustana ei nimittäin voi olla vain toisten palveleminen, immateriaalituotteiden "valmistus", viihdeteollisuus ja finanssimarkkinat.
Kun tähän lisätään vielä se, että populaatioidensa älyllisestä laadusta (afrikkalaisten vähyys) huolehtiva Kiina, Intia ja Venäjä kykenevät nykyään tuottamaan myös korkeaa teknologiaa, ovat lännen mahdollisuudet voittaa nykyinen talouskilpailu hupenemassa entisestään. On sitten kokonaan eri kysymys ketkä tuollaisen kilpailun ovat julistaneet ja mikä on ylipäätään sen mielekkyys. Joka tapauksessa Kiinan ja Venäjän syyttäminen kiristyneestä nykytilanteesta on todellisten rikollisten keino osoittaa sormella pois itsestään.
Suomen kannalta tilanne on onneton ennen kaikkea siksi, että maamme poliittinen johto seuraa Yhdysvaltain ulkopoliittisia ja taloudellisia päätöksiä uskollisen ajokoiran vimmalla hyläten näin oma etunsa. On selvää, että Yhdysvaltojen globalistinen imperiumi toimii anglosionistisen eliitin johdolla etunsa mukaisesti Kiinaa, Venäjää ja Irania vastaan, mutta mitä hyötyä Suomi saa asettumalla sen uskolliseksi koiraksi joka ikisessä kansainvälisessä kysymyksessä? Esimerkiksi valtaosa maamme kansanedustajista haluaa kieltää kiinalaisen Tiktok-alustan vain siksi, koska Yhdysvalloissa sen käyttö halutaan estää!
Yhdysvaltain propagandistisena etäispesäkkeenä maassamme toimivan Ulkopoliittisen insitutuutin vs. apulaisjohtaja Mikael Mattlin puhuu Ylen jutussa Tiktokin pakkomyynti kietoutuu suurvaltapolitiikan lisäksi vahvasti Yhdysvaltain sisäpolitiikkaan tahallaan asian vierestä mainitsematta sanallakaan kieltohankkeen todellisesta motiivista. Yhdysvaltojen hallinnon tosiasiallinen syy kieltää Tiktok johtuu vaikutusvaltaisista sionisteista, joille on sietämätöntä, kuinka monoliittisen valtamedian vastuullisesta tiedottamisesta huolimatta Tiktokissa leviää ilman portinvartijoita videomateriaalia juutalaisten suorittamasta kansanmurhasta Gazan alueella. Videot ovat levinneet myös palestiinalaisympatioistaan tunnettujen opiskelijoiden keskuuteen, mikä on ollut osaltaan syynä eri yliopistoissa syntyneille mellakoille.
Yhdysvalloille sopii tietenkin mainiosti se, että EU ja Suomi asettuvat kaikessa sen hölmöiksi jalkasotilaiksi. Jo nyt on nähty, kuinka amerikkalaisten asettamiin pakotteisiin ja kauppasotiin osallistumisilla on vaurioitettu syvästi Euroopan taloutta. Vastaavasti suomalaisten vientiyritysten halu investoida Kiinaan on laskenut viime vuosina dramaattisesti ja eräänä syynä tähän on ollut se, että yritykset seuraavat nöyrän uskollisesti USA:n ja Euroopan kauppa- ja geopoliittisia trendejä.
********************
Yle TV 2, maanantai 20.5.2024 klo 21.30, Miten korjata maailma
Dokumenttielokuva suomalaisista suoran toiminnan liikkeistä ja 2000-luvun alun aktivismista. Aktivistit kertovat mikä on toiminnan päämäärä ja millaista demokratiaa liikkeet haluavat. O: Jouko Aaltonen (Suomi 2023) (U). Linkki ohjelmaan.
Pellemaailmaa pyörittävän Globohomon hyödyllisinä pelleinä toimivat anarkomarkoaktivistit ovat saaneet läntisessä yhteiskunnassa eräänlaisen virallisesti hyväksytyn kapinallisen statuksen. Siksi uusintana esitettävä Miten korjata maailma ei tuota kenellekään yllätystä, sen verran ihanteellisena virkaheittojen apurahakapinallisten toiminta kuvataan. Dokumenttielokuva perustuu Anton Montin ja Pontus Purokurun teokseen Suoraa toimintaa! : autonomiset liikkeet Suomessa 1986-2016.
Jonkinlaista luokkateoriaakin rainassa esiintyvät haastatellut yrittävät tavata, vaikka juuri niissä kohdissa olisi väliin voitu esittää kritiikkiä, semminkin kun Suomessa suurin osa 2000-luvun vasemmistoaktivisteista on keskiluokkaisia yliopiston vihreällä oksalla notkuvia nuoria aikuisia. Osaltaan dokumentin myötäkarvaista asennetta selittää apulaisohjaana toiminut Pontus Purokuru, joka tunnetaan mm. amerikkalaiskampusten sekopäisten muotiaatteiden maahantuojana. Valkopyykkäävän tendenssifilmin ainoa informaatioarvo on siinä esitelty vasemmistoräähkien kauhugalleria, joka tuo esiin aika kattavan katsauksen 2000-luvun kuka on kukin -punamädättäjiin: Suvi Auvinen, Mikael Brunila, Paleface, Reko Ravela, Antti Rautiainen, Tapio Laakso, Eetu Viren, Anne-Reetta Korhonen....kaikki järjestelmän sertifioimia "demokratian vahtikoiria".
Sanomattakin on selvää, että normaalikatsojan ärsytyskynnys ylittyy helposti kun nämä maailmanparantelijat pääsevät pidäkkeettä jeesustelemaan "rationaalisen" tasa-arvouskontonsa puolesta. Omahyväisyyden määrää mitattaessa mittarit paukkuvat koko ajan punaisella (sic).
Järjestelmälle huoraamistaan nämä hyväkkäät eivät tietenkään pysty mitenkään reflektoimaan. Esimerkiksi 2000-luvun alun Smash Asem -mielenosoitukset ovat kenelle tahansa kiusallista katsottavaa, koska sen jälkeen radikaalivasemmisto on korruptoitunut rotschildiläisen Globohomon sylikoiraksi ja monet sen järjestöistä saavat rahoitusta mm. George Sorosin bulvaaneilta. Surkuhupaisan "globalismin vastustamisen" jälkeen monet dokumentissa vilahtavat aktivistit ovat saaneet vihaamastaan järjestelmästä puoliakateemisen suojatyöpaikan, jopa yksityiseltä sektorilta, tunnetuimpana esimerkkinä konsulttina nykyään työskentelevä Suvi Auvinen.
TV 1, lauantai 25.5.2024 klo 21.01, Kovan viikon ilta
Kausi 3, 10/10. Sää vaalitenteissä tänään. Koomikko Jukka Lindström paketoi viikon kiinnostavimmat uutiset ja puheenaiheet. Mukana Niina Lahtinen, Adile Sevimli ja Aatu Raitala. Vieraana näyttelijä Linnea Leino. ohjelmatekstitys (suomi) 30 min.
Vasemman laidan viihdyttäjien tähdittämää valtiollista viihdettä seuratessa syntyy helposti mielikuva, että punavihreät istuvat hallituksessa ja hallitsevat eduskuntaa 3/4 enemmistöllä. Yleisradion kun kuuluisi heijastella poliittisia voimasuhteita. Näin voisi luulla ainakin katsomalla Ylen poliittista satiiriohjelmaa Kovan viikon ilta, sillä vuodesta toiseen siinä irvaillaan pääasiassa oikeistopuolueille, etenkin perussuomalaisille. Punavihreitä pilkataan harvoin ja silloinkin se on yleensä lempeää välttäen hallusinaatiovasemmiston todelliset kipupisteet. Tämä yksipuolisuus on kaikille selvää, jonka vuoksi täytyy ihmetellä miksi vasemmistolainen hegemonia viihteessä ja poliittisessa keskustelussa (Radion puolella mm. Ylen Pyöreä pöytä) ei nouse julkiseen keskusteluun, vaan se on kuin norsu olohuoneessa.
Tiedostavana suupalttina esiintyvä ohjelman vetäjä Jukka Lindström on tunnettu paskaliberaali jo Ylen nuorisokavilta. Lisäksi hänen käsikirjoitustiimiinsä kuuluu maailman epähauskin vasemmistolainen koomikko Iikka Kivi, jonka kanssa ohjelman ideointiriihessä päädytään sujuvasti sättimään aina yhteistä inhokkia perussuomalaisia. Yleensä yli puolet ohjelman "sketseistä" liittyy tavalla tai toisella persuihin.
Syyksi riittää mikä tahansa, mutta ohjelman toimituksessa läiskittiin varmasti ylefemmoja persujen kansanedustaja Timo Vornasen ammuttua joitain viikkoja sitten viihteellä varoituslaukauksen. Voisi luulla, että tästä saisi yhteen jaksoon pitkän ja herkullisen kuittailukavalkadin, mutta mitä vielä, Kovan viikon illassa Vornasen tapausta märehdittiin kolmessa (!) peräkkäisessä jaksossa. Sairaalloinen pakkomielle perussuomalaisista vai pelkkä kyyninen halu takoa kun rauta on kuumaa? Ehkä molempia, mutta ainakin näin poliittisen vähemmistön edustajat pääsivät veronmaksajien rahoilla hieromaan persukaunaansa kansan enemmistölle.
TV 1, sunnuntai 26.5.2024 klo 22.55, Ulkolinja: USA:n demokratia vaarassa
2/2 Lain kirjain? Yhdysvaltain kongressin valtausta tutkineen edustajainhuoneen komitealle puhunut Donald Trumpin sisäpiiriin kuulunut todistaja kertoo, miten Trump toimi Capitolin hyökkäyksen alettua - mitä nuo 187 minuuttia pitivät sisällään? Trump nimitti oikeusministerin toisensa jälkeen kääntääkseen vaalin lopputuloksen hänelle ja painosti omaa varapresidenttiäänkin toimimaan vastoin virkavalaansa. 55 min. (U)
Yle tv:n politiikan toimituksen ohjelmanhankkijat uskovat olevansa tänään samalla tavalla äänestyskelpoisia Yhdysvaltain presidentinvaaleissa kuin he kuvittelivat olleensa vuonna 2016. Sen verran innokkaasti ja järjestelmällisesti he kampanjoivat jälleen Trumpia vastaan demokraattiehdokkaan puolesta. Ylen kanavilla levitettävän vaalimateriaalinsa he hankkivat demokraatteja sympatisoivilta liberaaleilta dokumentin tekijöiltä.
Amerikan toisinajattelijakulttuurissa on jo pitkään lainattu ironisesti yksipuolue-mentaliteettia kannattavien totalitaristien ja vallan anastajien lentävää lausetta Meidän demokratiamme ("Our Democracy"). Sen viralliset lausujat haluavat viitata sillä juhlallisesti punaliberaaleihin arvoihin ja kaikkiin kansalaisiin, vaikka tosiasiassa se tarkoittaa vain Washingtonin pysyvää hallitusta ja siihen symbioottisessa suhteessa olevaa manageriaalista luokkaa. Maan poliittinen kerma vihaa Trumpia yksinkertaisesksi siksi, että hän sotki vanhan järjestelmän tuomalla siihen mukaan pitkään täysin kuulumattoman tekijän: kansan. Eihän "niillä" (Dirt people) pitäisi olla politiikkaan mitään sanomista, pelkkää rekvisiittaa!
Puuttumatta sen enempää Ulkolinjan dokumentin ennalta arvattavaan narraatioon, huomionarvoiseksi tekijäksi nousee Yhdysvaltain ainoaksi pysyväksi valtapuolueeksi haluavien demokraattien pakkomielle saada Trump ulos presidenttikisasta keinolla millä hyvänsä. Koska taistelun päänäyttämöiksi ovat nousseet poliittisesti värittyneet tuomioistuimet, sikäläiset toisinajattelijat ovat alkaneet kutsua tätä kamppailua nimellä lawfare (vrt. warfare, sodankäynti), koska hyökkäys Trumpia vastaan on sotaa, jossa lakia taivutellen pyritään tuhoamaan vihollinen.
Tällaiset poliittisesti motivoituneet mustamaalauskampanjat tuottavat tietenkin hyvää oloa kaikille median ehdollistamille Trumpin vihaajille, mutta mitään puolueetonta tietoa dokumentti ei anna. Päinvastoin, jälkimaku voi muuttua vielä karvaaksi jos Oranssimies vie vaalit.
MTV3, tiistai 28.5.2024 klo 23.35, Ruotsidemokraattien trollitehdas
Propagandakoneisto Riks. Kausi 1, 1/3. Disinformaatio ja propaganda vaikeuttavat demokraattista keskustelua. Kalla faktan toimittaja soluttautuu Ruotsidemokraattien sisäpiiriin tutkimaan puolueen epäiltyä trollitehdasta. 60 min.
Sattuipa sopivasti näin eurovaalien alla! Dokumentin viesti: älä äänestä oikeistopopulistia. Tämä siitäkin huolimatta, että persujen sisarpuolue Ruotsidemokraatit edustaa mitä todennnäköisimmin kosher-konservatiivista valeoppositiota. Nimittäin jonkun ikävän totuuden sanominen maahanmuuttajista ja trans-mafiasta on medialle jo riittävä syy, että puolue on vapaata riistaa kaikelle mudan heitolle.
Milloin olet nähnyt viimeksi dokumentin, jossa toimittaja on soluttautunut vihreisiin, vasemmistopuolueeseen tai edes keskustaoikeistolaiseen puolueeseen? Tuskin yhtäkään, koska sellaisia ei ole tehty - eikä ole edes haluttu tehdä. Ei tarvitse kuin tietää minkälainen maailmankuva valtavirran toimittajalla tunnetusti on niin ymmärtää syyn. Ja jos joku toimittaja sattuisikin tekemään hyvän skuupin soluttautumalla vaikkapa vihreiden huumeorgioihin, sellaista filmiä ei esitettäisi milloinkaan tv-kanavilla.
Sen sijaan ns. äärioikeistosta on tehty vaikka millä mitalla "paljastusdokumentteja". Itse asiassa poliittisen paljastusdokumentin synonyyminä pitäisi olla äärioikeisto, sillä muunlaisia alan filmejä ei ole olemassakaan. Tämä johtunee siitä, että kontrolloidulla valtamedialla ei ole juuri mitään mielenkiintoa tonkia valtapuolueiden komeroita, varsinkin, jos edustetaan samaa viiteryhmää eri kytköksineen.
Ylimääräisen uutislähetyksen jälkeen vallan huippujen paljastukset eivät tietenkään keskittyisi toisarvoisiin bulvaaneihin, jotka nykyään tunnetaan liberaalidemokratian hyväksyminä puolueina. Tulevat paljastusdokumentit toisivat esiin todellisten vallankäyttäjien kuten keskuspankkiireina tunnetun Rotchildien suvun likaiset temput tai Bilderbergin kokouksen käytäväpuheet. Hyviä tv-hetkiä odotellessa.
