TOSIASIOITA VENYTETÄÄN KUN YLE TOIMII LIBERALISTISEN LÄNSI-IDEOLOGIAN ETUVARTIONA

Yle uutisoi vuoden alussa tutkimustalo IROResearchin tekemästä nettikyselystä, jossa arvioitiin suomalaisten luottamusta eri uutismedioihin. Ylpeydestä pakahtuvassa jutussaan Suomalaisten luottamus Ylen uutisiin on kasvanut entisestään Yleisradion toimittaja Miia Gustafsson kirjoittaa:

Tuoreen tutkimuksen mukaan Ylen uutiset ovat Suomen luotettavin uutismedia. Peräti 85 prosenttia suomalaisista luottaa Ylen uutisiin.

Edelliseen, vuonna 2021 tehtyyn tutkimukseen verrattuna nousua on parin prosenttiyksikön verran. Etenkin 30–44 -vuotiaiden keskuudessa luottamus Ylen uutisointiin on kasvanut.

Nettikyselyn pitäminen relevanttina mielipidetutkimuksena on kysymys sinänsä, mutta tästä huolimatta on luultavaa, että kyselyn tulos vastaa suurin piirtein nykyistä asenneilmastoa riippumatta kysymysten johdattelevuudesta ja ikäryhmien painotuksista. Joka tapauksessa tulos on hätkähdyttävä, sillä meillä median ideologisoituminen, uutisten tarkoitushakuinen valikoivuus ja kansalaisten indoktrinaatio eivät poikkea juuri mitenkään muista länsimaista, joissa luottamus tiedotusvälineisiin on jo pitkään ollut jyrkässä laskusuunnassa. 

Suomalaisten suhtautuminen poikkeuksellisen luottavaisesti kaikkiin virallisiin auktoriteetteihin ja instituutioihin kuten Yleen on vain korostunut parina viime kriisivuotena. Kun maailma alkaa käydä tuuliseksi valtakeskusten shakkipelissä, suuri osa kansalaisista luopuu epävarmuutta ylläpitävästä kriittisyydestään ja heittäytyy mieluummin lapsenomaisella luottavaisuudella valtiovallan ja sen mielipidetehtaiden helmaan. 

Luottamuksessa voi silti olla kyse osittaisesta optisesta harhasta, sillä valtaosa Ylen seuraajista kuuluu suuriin ikäluokkiin, jotka kuvittelevat valtiollisen uutismedian olevan edelleen pelkkä uutisfaktojen kertoja, jota se oli vielä 1980-luvulla. Toki silloinkin kansa ymmärsi Ylen oleva jossain määrin puolueellinen ja asenteellinen, mutta eri näkökulmille, "narraatioille", annettiin silti aivan eri tavalla tilaa kuin nykyään. Ei tarvitse kuin kuunnella Yle Radio Suomen Pyöreä pöytä- keskusteluraatiin valittujen pelkkien punaliberaalien yksimielisyyttä tai katsoa A-Studiota, jossa näennäisen erimieliset keskustelijat pysyvät tiukasti tietyn kehystetyn narraation sisällä. Suurten ikäluokkien sijaan Yle ja valtiovalta kokee ongelmalliseksi nuoret, joita ei ole kyetty houkuttelemaan "arvovaltaisten" tiedotusvälineiden taikapiiriin. Siksi Ylen luottamusbarometri-uutisen loppupuolella  todetaan vähemmän yllättävästi, että "mediataloissa ollaan hyvin huolissaan nuorista ja heidän median käytöstään". Isosiskovaltio haluaa selvästi takaisin laumastaan karanneet potentiaaliset ajatusrikolliset.

Nuorten pienempi luottamus Yleen ja valtamediaan johtuu todennäköisesti siitä, että he seuraavat muitakin tietolähteitä kuin kriittisyydessään laiskistuneet demarieläkeläiset. Materialistisessa apaattisuudessaan elävät suuret massat eivät enää erota faktoja narraatioista, joita he pitävät totena vain siksi että valtiollinen media esittää ne. Siksi Yle voi kaikessa rauhassa kertoa eteenpäin mitä räikeimpiä kansainvälisten uutistoimistojen suoltamia valheellisia agendauutisia. 

Viime aikojen törkein esimerkki Ylen lähdekritiikittömästä ulkomaan uutisoinnista on juttu Texasin ampujan käyttäytyminen viittaa äärioikeistolaiseen motiiviin, jossa viranomaisiin vedoten uskotaan Dallasissa ostoskeskuksessa kahdeksan ihmistä tappaneen miehen olleen valkoisen ylivallan kannattaja. Jos toimittaja Sari Taussi olisi tehnyt pienen nettihaun, hänelle olisi paljastunut pian, ettei tekijä ollut valkoinen, vaan meksikolainen maahanmuuttaja Mauricio Garcia. Olennaisen tiedon poisjättämisessä on silti tuskin kyse toimittajan laiskuudesta, vaan siitä, että hän todella haluaa Amerikan isojen uutismedialähteiden tapaan uskoa, että tällaisissa tapauksissa asehullun täytyy olla valkoinen. Tämä taas siksi, että se sopii kuin nakutettu läntisen median pitkään jatkuneeseen valkovihamieliseen agendaan. 

Texasissa tapahtui samoihin aikoihin toinen joukkoväkivallan teko, josta kertoo Yle uutisessaan Useita ihmisiä kuoli, kun autoilija ajoi bussipysäkille Texasissa. Tässäkin tapauksessa toimittaja ei julkaise tekijän nimeä ja valokuvaa, sillä ne olisivat paljastaneet New Yorkin Timesin "maahanmuuttovastaiseksi" leimaaman tekijän olleen 34-vuotias meksikolainen maahanmuuttaja George Alvarez. Tapaukset ovat jatkoa Amerikan valtamedian vuonna 2013 alkaneelle kampanjalle, jossa mustan jengirikollisen Trayvon Martinin itsepuolustukseksi surmannut hispaano George Zimmerman kuvattiin järjestelmällisesti ja poikkeuksetta valkoiseksi. Jo tuolloin Yleisradio oli globaalimedioiden kanssa mukana samassa valkopesuprojektissa, jonka Yle Watch paljasti moneen otteeseen.

Suomalaiset mediajätit Yleisradio ja Helsingin Sanomat eivät viime kädessä seuraa minkäänlaista kansallista tai objektiivista uutispolitiikkaa, vaan ne on synkronisoitu täsmälleen Amerikan esikuvien vetämän linjan mukaisiksi. Kun Amerikan juutalaisten kiistattomasti hallitsemat suuret mediatalot väärentävät rikollisten etnisyyden ja syyttävät projisoiden tekijöitä vielä "uusnatseiksi", tämä narraatio kerrotaan maamme mediajättien toimesta täsmälleen samanlaisena. Näin uutisrintamallakin Suomessa halutaan olla osa lännen yhtenäistä Vastuullista mediaa.

Valtamedian ilmiselvä propaganda ja valheet on suunnattu pääasiassa passiiviselle vaalikarjalle, alamaisille, jotka kerran neljän vuodessa antavat legitimiteetin yhä merkityksettömäksi käyneelle näkyvälle vallalle. Uutistoimituksissa kyllä tiedetään, että heidän läpinäkyvät puliveivauksensa eivät mene läpi pienelle vähemmistölle, mutta tämä ei huolestuta valtamediaa, koska kiusallisia valheenpaljastajia ei päästetä julkisuudessa ääneen paitsi ellei kyse ole karikikatyyrimaisista olkiukkohahmoista.

Venäjän ja Naton väliseksi konfilktiksi kehkeytynyt Ukrainan sota on vain kiihdyttänyt läntisten mediatalojen agendajournalismia, sillä vihollisuuksien tunnustaminen on ikään kuin oikeuttanut kansalaisten silmissä propagandan, demonisoinnin, hyödylliset valheet ja yksipuoliset narraatiot. Länttä hallitsevalle manageriaaliselle luokalle sota onkin ollut onnen potku, sillä se on saaneet puolelleen sille aiemmin vihamieliset yhteiskuntakriitikot ja aktvistit. 

Tällä hetkellä huomattava osa globalismin vastustajista hyväksyy kansojensa intressit jo ajat sitten pettäneen liberaalileliitin hegemonian välttämättömänä pahana, koska he toivovat Venäjä nitistämisen ratkaisevan ainakin lännen akuutit ongelmat. Ajatuksena on, että kun ensin on hoidettu median eksistentiaalisena uhkana rummuttama Venäjä, voitaisiin sen jälkeen muina miehinä jatkaa transhomotuksen ja kansanvaihdon vastaista taistelua, ymmärtämättä, että mahdollisen "totaalisen voiton" myötä ylikansallisten eliittien johtamasta lännestä on tullut niin vahva, etteivät mitkään kansalliset liikkeet voi sitä enää uhmata saati kukistaa.  

Yksiniittisen valtmedian lietsoma sotahysteria on saanut monen vilpittömät nationalistitkin pauloihinsa, sillä kukapa voisi hyväksyä Venäjän loukkauksen kansallista itsemäärämisoikeutta vastaan, siitäkin huolimatta, että Ukraina ei ole itsenäistymisensä jälkeen ja varsinkaan 2000-luvulla ollut millään mittarilla suvereeni valtio. Länsimaiden  establishmentille median vihanlietsonta sopii, sillä näin siihen kohdistuvaa oikeutettua protestiaaltoa voidaan kanavoida Putinin Venäjään. Nyt kansa seisoo ainakin sodan ajan lähes yhtenä rintamana petoksellisen eliittinsä takana. 

Suomessa luottamuksesta järjestelmän tiedotukseen kertoo Ylen vankistunut asema, vaikka vielä muutama vuosi sitten maastamme löytyi huomattava joukko kansalaisia, jotka sättivät sen läpinäkyvää propagandaa. Tänään Ylen manipulaatiota ja yksipuolisia narraatiota ei koeta ongelmaksi varsinkin silloin kun ne koskevat Naton ja Venäjän välistä epävirallista sotaa. 

Yle ei tietenkaan ole ainoa eikä edes pahin sotapropagandan levittäjä, sillä etenkin iltapäivälehdet julistavat päivittäin lööpeissään mitä uskomattominta spekulointia ja demonisointia Venäjän predidentti Vladimir Putinista. Herrasta voi olla mitä mieltä tahansa, mutta on jokseenkin sairaalloista, kuinka monomaanisesti Mediapoolin sertifioimat iltapäivälehdet ennustavat Putinin ja Venäjän romahtamista päivittäin. Kyse ei ole muusta kuin George Orwellin Vuonna 1984 -kirjan kahden minuutin vihasta, joka suunnataan helpoimpaan mahdolliseen kohteeseen. Esimerkiksi Iltalehdessä Putin on päälööppinä joka päivä paitsi lauantaisin, jolloin etusivun täyttää nuori blondi. Toimituksessa on todennäköisesti ajateltu perheenisiä, jotka tekevät viikonloppuostoksensa suurissa tavarataloissa. 

 

Suomen mediatilanne on pitkälti sama kuin Ruotsissa. Siellä sotahysterian keskellä päänsä kylmänä pitänyt kansallismielinen portaali Nordfront kertoo psykologisesta sodankäynnistä, jolla maan iltapäivälehdet pehmittävät tavallista svenssonia.  Nordfrontin selonteossa paljastui, että 303:n päivän tutkimusjaksona Venäjän presidentti Vladimir Putin mainittiin lööpeissä Expressenissä yhteensä 297 kertaa ja Aftonbladetissa 281 kertaa. Nordfrontin mukaan Putinin lapsellisen yksipuolinen demonisointi ei eroa mitenkään Donald Trumpin vastaisesta yksiäänisestä mediakampanjasta. Kontrolloidun median tilanne on aivan sama kuin Suomessa, sillä myös Ruotsissa valtiovalta on estänyt väestöä pääsemästä venäläisille uutissivustoille voidakseen itse päättää, miten Venäjä suhtautuu sotaan. 

Valtavirran tiedotusvälineitä puolustelevat ns. tolkun ihmiset väittävät, että ne ovat infromaatiolähteinä luotettavampia kuin niihin kriittisesti suhtautuvat vaihtoehtomediat. Heidän silmissään vaihtoehtoiset kanavat ovat jo kategorisesti aina väärässä, jonka vuoksi kaikki vallitsevaa narraatiota horjuttava fakta-aines leimataan joko putinistiseksi propagandaksi tai salaliittoteorioksi, joita kannattavat vain itsestään liikoja luulevat "itsenäiset ajattelijat". Näin omahyväinen asenne on sikäli vaarallista, koska siinä sinänsä kannatettava maalaisjärkisyys korruptoituu ennen pitkää hallitsevan yhden totuuden kritiittömäksi kannattamiseksi.  

Ylelle yhden totuuden ylläpitämisestä on tullut niin tärkeää, ettei sen Facebook sivuille pääsee enää kommentoimaan uutisia ja ohjelmia. Kun tällä viikolla teki mieli kommentoida A-studiota ja A-talkia, se olikin tehty mahdottomaksi, koska kommentointimahdollisuus on näköjään kaikessa hiljaisuudessa poistettu. Suurelle yleisölle Yle ei ole tietenkään kertonut muutoksesta mitään. Luultavasti kommenttiosion poistaminen on tapahtunut korona-hypen ollessa kuumimmillaan. Jotta ohjelmakritiikit eivät jäisi vain kirjoittajan korvien väliin, julkaistaan ne nyt tämän kirjoituksen yhteydessä:

Yle TV 1, keskiviikko 3.5.2023 klo 21.05 A-studio 

Ukrainan presidentti Zelenskyi teki yllätysvierailun Suomeen. Mikä oli vierailun anti? Studiossa vieraileva tutkija Ilmari Käihkö Aleksanteri-instituutista ja puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.). Mitä uusista tiedoista Nord Stream -kaasuputkien räjäyttäjätahosta pitäisi ajatella? Vieraana hybridiosaamiskeskuksen johtaja Jukka Savolainen. Miltä Zelenskyin vierailu Nato-Suomeen näyttää Venäjän vinkkelistä? Studiossa johtaja Markku Kangaspuro Aleksanteri-instituutista ja vanhempi tutkija Sinikukka Saari Ulkopoliittisesta instituutista. Juontajana Petri Raivio. #yleastudio HD ohjelmatekstitys (suomi) 40 min. Linkki ohjelmaan. 

Amerikan ja Naton ulokkeena Suomessa toimivan hybridiosaamiskeskuksen rehvakkaan oloinen johtaja selitti propangandistin varmuudella, kuinka kaasuputkien räjäyttämisen takana eivät voi olla ketkään muut kuin venäläiset. Hybridiosaamiskeskuksen johtaja Jukka Savolaisesta näkee heti päältä, että hän ei ole eri seikat huomioon ottava tietoteoreettinen fundeeraja vaan poliittinen agitaattori. 

Rasvanahkaisena vanhana kapiaisena Savolainen toisteli Venäjän syyllisyyttä kuin ärtynyt krapulainen, vaikka tarkkaavainen katsoja huomasi välittömästi, että hän sulki muitta mutkitta kaikki ilmeiset vastaevidenssit, josta mm. Yle Watch on kirjoittanut eri lähteisiin perustuen. Hän esimerkiksi vaikeni sopivasti Pulitzer-palkitun tutkiva toimittaja Seymour Hershin väitteestä, että USA oli todennäköisimmin kaasuputki-iskujen takana. Todellinen sarvikuono olohuoneessa koko "keskustelussa" oli se, että Venäjä on vaatinut YK:lta puolueetonta kansainvälistä tutkimusryhmää selvittämään räjähdysten alkuperän ja syylliset. Kummallista kyllä länsimaat eivät ole tähän suostuneet ja mediassa tästä täysin perustellusta vaatimuksesta on vaiettu samaan tapaan kuin vuonna 1943, jolloin Saksa perusti puolueettoman tutkimusryhmän venäläisten tekemistä puolalaisupseerien murhista Katynissä 1940. 

Koko ohjelma oli yhtä propagandistista yhden totuuden riemujuhlaa, kun lännen asiamiehet- ja naiset Hybridiosaamiskeskuksesta ja Ulkopoliittisesta instituutista pääsivät taputtelemaan toisiaan olkapäille.

Yle TV1. torstai 4.5.2023 klo 21.05 A-Talk 

Ukrainan presidentti Zelenskyi kiertää Eurooppaa. Saako Ukraina tarvitsemansa tuen ja miltä sodan tilanne näyttää? A-Talkissa asiantuntijat Tampereen yliopiston professori Pami Aalto, entinen Suomen Moskovan suurlähettiläs René Nyberg, Maanpuolustuskorkeakoulun Venäjä-ryhmän johtaja, everstiluutnantti Simo Pesu ja Ulkopoliittisen instituutin johtava tutkija Sinikukka Saari. Juontajana Sakari Sirkkanen. #yleastudio HD ohjelmatekstitys (suomi) 39 min. Linkki ohjelmaan.

A-talk ylitti jopa eilisen A-Studion kuorolaulun mitä tulee mielipiteiden ja "totuuksien" yksiäänisyyteen. Sotamoodiin ohjelmoiduille suomalaiskatsojille syttyi tuskin lamppu päässä edes silloin kun ex-suurlähettiläs, länsimielisten Venäjälle aikoinaan lähettämä USA:n asiamies, René Nyberg, sätti suu vaahdossa Venäjän tv:n keskusteluohjelmia, joissa kuulemma toistetaan omaa narratiivia sokeasti. Hetki oli pysähdyttävyydessään huvittava, sillä juuri samaan Nyberg syyllistyi pää punaisena itse. 

Nybergin itsereflektion puute tuo mieleen Yle Areenan podcast-sarjan Näin minua manipuloidaan, jonka seitsemäs jakso Kuinka suojautua propagandalta? käsitteli valtiollista mielipidevaikuttamista. Koska elämme Suomessa, järkevänä lähtöoletuksena on, että kriittinen näkökulma sotapropagandaan liittyisi valtiovaltamme ja valtamedian harjoittamaan manipulaatioon. Toive oli turha, sillä ohjelma käsittelee pelkästään Venäjän propagandaa, jonka vaikutus suomalaisiin on olematonta. Ylipäätään keskustelu ohitti maamme establishmentin propagandan kokonaan ikään kuin sitä ei olisi olemassakaan. Tätä samaa hurskastelevaa linjaa edusti Nyberg koko A-talkin (kamala anglismi muuten!) ajan.

Puhtaasti ideologisin vaikuttimin toimivan Ulkopoliittisen instituutin johtava tutkija Sinikukka Saari ei kyennyt samanmielisten keskustelussa juuri muuhun kuin Nybergin komppaamiseen. Konformistisena kympin tyttönä tunnetulla Saarella ei ollut mitään omaan sanottavaa ja hän toisteli lähinnä Yhdysvaltain neokonservatiivien sotaisaa ideologiaa. 

Presidentti Volodymyr Zelenskyin Suomen vierailu oli hyvin näyteltyä sirkusta alusta loppuun. Kun läpikorruptoituneen maan johtava vaeltava juutalainen tulee klovnin elkein kylään, niin senhän tietää, että pummausreissulla ollaan taas. Onhan verorahoistamme lapattu jo lähes miljardi euroa Ukrainan rahanpesukoneistolle eikä loppua näy, "koska meillä on varaa". Eikä neljänkymmenen tuhannen ukranaispakolaisen elättäminen sekään ilmaista ole.

Tällaisen taloudellisen ja sotilaallisen painolastin Suomeen saapumisen luulisi normaalissa maailmassa synnyttävän lukuisia kriittiisiä kysymyksiä. Pellemaailmassa on kuitenkin turha olettaa, että toimittajat ja A-talkin asiantuntijat esittäisivät yhtäkään kriittistä kysymystä Zelenskyistä. Syy on aika selvä: atlanttisen Mediapoolin kaitsema valtamedia on monoliittisempi yhden totuuden Pravda kuin milloinkaan maamme historiassa. Jopa pahimpana suomettumisen aikoina lehdistö oli moniäänisempi. Silti toimittajat ja mediaan sinisilmäisesti luottava tuulipukukansa pilkkaavat perusteettomassa ylimielisyydessään 1970-luvun  tiedotusvälineitä ikään kuin nyt elettäisiin jotain aivan fantastisen upeaa vapaan tiedottamisen ja moniäänisyyden aikaa. 

Yle Teema, tiistai 9.5.2023 klo 21.00 Historia: Yhdysvallat ja holokausti (12) 

3/6. 1938 - 1940. Saksa hyökkää Puolaan, jossa asuu yli 3 miljoonaa juutalaista. Yhdysvallat pitää vielä kiinni tiukoista pakolaiskiintiöistä. HD ohjelmatekstitys (suomi) 52 min. Linkki jaksoon ja sarjaan. 

Amerikasta ja Englannista natsimania kopioitiin 1990-luvun alussa Suomeen, koska vasemmistoliberaalin hegemonian hallitsema Yle halusi olla osa "läntistä arvoyhteisöä". Katsojan kannalta sarja ei tarjoa historiatiedollisesti mitään uutta, kuluneet natsit ja holohöpötys liitetään vain amerikkalaiseen kontekstiin. Tällä kertaa peräti kuuden ohjelman ajaksi.

Yle TV1, maantai 8.5.2023 klo 19.00, Tom Jones (12) 1/4. 

Löytölapsi. Palatessaan kotiin pitkältä matkalta hyväsydäminen herra löytää vuoteestaan poikavauvan. Kenen se on ja mitä vauvalle tapahtuu. Poika jääkin taloon ja saa nimekseen Tom Jones - tarina voi alkaa. HD 53 min. Ohjelman sivulle.

Varsinkin BBC:n politisoiduissa tv-sarjoissa juonikuvioita kaivetaan pussin perältä siten, että niihin voidaan ainakin historialliseen spekulaatioon nojaten liittää musta roolihahmo. Näkökulmaa vielä paisutetaan luomalla kuvitteellisesta mustasta sarjan keskeinen roolihenkilö. 

Pakkomielteisen egalitarismin nimissä aikamme brittisarjoissa syydetään häpeilemättä valkovihamielistä uudelleen kirjoitettua historiantulkintaa. Metodi on kuin suoraan vanhojen bolsevikkien pelikirjasta, mutta 2000-luvulle päivitettynä. Pahantahtoisen kieroa manipulaatiota, joka taitaa vielä upota osaan kansaan.

Yle TV1, maanantai 1.5.2023 klo 18.00, Yle Uutiset

Linkki ohjelmaan.

Totuudellisimpina aikona uutistenlukija Arvi Lind edusti vakautta ja yhteiskuntaan luottavaa totuutta. Valheen aikana hänen paikkansa on ottanut Matti Rönkä ja Pia Pasanen. Koska demarieläkeläiset eivät ole vieläkään heränneet vakaalta 1980-luvun unestaan, he haluavat uskoa ilmiselviin nykyvalheisiin, koska herääminen olisi epämiellyttävää. 

Samalla he ovat masokisteja, jotka tykkäävät siitä kun totinen Yle Domina Pasanen kurittaa ja kertoo, mihin tämän hetken ilmiöön olisi nyt varauksettomasti uskottava ("I believe in the Current Thing" -mentaliteetti). Pasanen onkin jonkinlainen "tiedostavan" NPC-zombin arkkityyppi ja esimerkki kaikille lammaslauman konformisteille.

Yle Domina on vallantietoisuudessaan myös ylimielisen itsevarma. Tästä tarjoaa oivan esimerkin vapunpäivänä klo 18 tulleet tv-uutiset. Siinä oli uutisjuttuna kristinuskon vastainen liberaali puolalainen vaatetaiteilija Katarzyna Konieczka, joka haastattelun lopussa tölvi maansa nykyhallintoa ja kysyi vielä retorisesti, että eihän missään muussa maassa satujen kertominen kävisi päinsä julkisuudessa. Heti tämän jälkeen kuvaan tuli omahyväinen Pia Pasanen, joka kertoi pelkällä virnistyksellään, että "siinäs näette katsojat, meillä täällä Ylessä puhutaan aina 100-prosenttisesti totta toisin kuin inhassa konservatiivisessa Puolassa, joten parempi luottaa vain meihin, sillä ettehän te kai mitään nazzeja halua olla".

NATO-JÄSENYYDEN MYÖTÄ SUOMI MENETTI VIIMEISETKIN SUVEREENIN VALTION RIPPEET

Huhtikuun 4. päivä vuonna 2023 jää Suomen historiaan merkittävänä käännekohtana, jolloin Naton päämajassa Brysselissä virallistettiin Suomen liittyminen Pohjois-Atlantin puolustusliittoon. Päivän tärkeyden huomioi myös Yleisradio, jonka verkkosivujen pääotsikon Suomen lippu liehuu nyt Naton päämajan salossa – presidentti Niinistö: Venäjä on pitkään uhka alta löytyy peräti 54 Suomen Nato-jäsenyyteen liittyvää uutista yhden päivän aikana.

Yksikään näistä uutisista ei käsittele liittymisen haittapuolia saati riskianalyysiä, jossa katsottaisiin kaikki mahdolliset pitkän ajan seuraukset tämänhetkisen sokean päättäväisyyden sumuverhon takaa. Jo valtavien riskien mainitsemista pidetään julkisuudessa häiritsevänä ja Naton fanaattisissa kannattajissa se nähdään sietämättömänä veneen keikuttamisena, suorastaan Venäjän asialla olemisena. Suvereenin valtion itsenäinen puolustus onkin saatu näyttämään epäisänmaalliselta, mikä näkyy jo nyt lähimenneisyyden revisionistisena historiankirjoituksena, jossa "aitoa itsenäisyyttä" edustaa vain suvereeniteetin luovuttaminen lännen eliitin käsiin. Siksi presidentti Sauli Niinistön aikaisemmat puheet Nato-kansanäänestyksessä pantiin nopeasti sivuun kun poliittinen johtomme päätti hyödyntää kansan pelkoja Venäjän tunkeuduttua venäläisenemmistöiseen Itä-Ukrainaan helmikuussa 2022.   

Hysteerinen asenne Venäjän uhkaan tiivistyi Suomen Naton jäsenyyden hakemiseen. Median sotakuumeen lietsomina poliitikot ja osa kansalaisista ovat seuranneet henkeään pidätelleen jäsenyysprosessin etenemistä ikään kuin Venäjä olisi pelkästä mielijohteesta millä hetkellä hyvänsä ryskäämässä nimenomaan Suomen rajojen läpi. Tämähän ei ole pitänyt missään vaiheessa paikkaansa kuten olemme jälkeen päin huomanneet. Perusteettomasta paniikkimielialasta huolimatta tai ehkä juuri siksi Suomesta leivottiin ennätysajassa lännen uhrautuva etuvartio itään.

Euroopan Unioniin liittymistä ajaneen poliittisen sukupolven seuraajille länsi-integraation loppuun saattaminen on ollut ensisijainen tavoite. Lännettymisen ovelana kehäkettuna tunnetulle Sauli Niinistölle Natoon liittyminen on ennen kaikkea poliittis-ideologinen eikä niinkään sotilaallinen tavoite. Niinistössä on näkynyt myös tietty alemmuuden tunne Suomesta, joka ei ole länsimaisuudessaan aivan täysivaltainen. 

Suomalaisten vaatimaton historia ja syrjäisyys ovat ylläpitäneet heikkoa itsetuntoa, joka on heijastunut erityisesti hallitsevan poliittisen luokan asenteisiin. Tosin sotien jälkeisestä historiasta löytyy ajanjakso, jolloin poliittinen johtomme vaali omintakeista kulttuurista erityisyyttämme ja maailmallakin ihailtua sotilaallista puolueettomuutta. Kansainvälisissä kokouksissa suhanneille politiikoille tämä alkoi tuntua kuitenkin jälkijättöiseltä ugrilaisuudelta, jonka vuoksi haluttiin epätoivoisesti tunnustusta suomalaisten "länsimaisuudesta".  

Samaistuminen hullunkurisen tuhoisia piirteitä ottaneeseen länsimaiseen liberaaliin identiteettiin on ollut Suomelle kuin Faustin sopimus. Nato-jäsenyys on vain yksi osa länsi-integraatiota, joskin se merkitsee lopullista luopumista kansallisesta itsemääräämisoikeudesta. Siksi vain valehtelija ja ilveilijä voi naama peruslukemilla väittää, että on edelleen olemassa suvereeni valtio nimeltä Suomi. Jäljellä on ainoastaan Euroopan Unionin vuotavien ulkorajojen sisällä oleva maa-alue, jossa satunnainen vaalikarja sattuu asumaan. Tämän maa-alueen asukkailla ei ole muuta aidosti puolustettavaa kuin perheensä ja lähimmäisensä, sillä kansalle vieras "uusi isänmaa" sijaitsee Brysselissä. Alueemme on menettänyt kiistatta itsehallinnollisen ja kansalaisdemokraattisen merkityksensä Suomen petoksellisen johdon annettua päätös- ja lainsäädäntövallan YK:lle, Maailmanpankille, Euroopan keskuspankille, Euroopan Unionille ja Natolle. Vain itsenäisen valtion seremonialliset kuoret ja merkityksettömiksi muuttuneet instituutiot ovat jäljellä. Kulttuurisesti ja henkisesti suomalaiset ovat olleet jo pitkään amerikkalaistuneita maailman kansalaisia ja atomisoituneita kuluttajia.

Poliittisen johtomme projekti sitouttaa kohtalomme liberaaliin länteen perustuu vakaaseen uskoon, että olemme historian oikealla puolella, vaikka Francis Fukuyaman 1990-luvun alun teesit historian lopusta ovat 2000-luvulla osoittautuneet kerta toisensä jälkeen haihatteluksi. Tosiasiassa vieraiden voimien ja kansoistaan vierautuneiden eliittien tuntemattomaksi murjoma länsi on poliittisen tutkimuksen skenaarioissa menettämässä kansainvälistä asemaansa. Rajun väestöllisen muutoksen aiheuttanut muukalaisten alaluokka saattaa kasvaessaan romahduttaa lännen jo hyvinkin pian ellei sitten Yhdysvaltojen rahan painamiseen perustuva finanssikapitalistinen ponzi-huijaus ennätä ensin. Joka tapauksessa kansainväliselle turbulenssille Suomi ei mahda mitään, mutta on jokseenkin hölmöä jättää kaikki yhden kortin varaan ja ankkuroitua alas vajoavaan länteen. Itsenäisenä valtiona voisimme luovia kansainvälissä myrskyissä paljon paremmin kuin EU:n ja Amerikan lakeijoina. 

Suomen viime aikainen poliittinen sinisilmäisyys on tietenkin hyödyttänyt eniten Yhdysvaltoja. Se vaistoaa globaalin ylivaltansa kuuluvan menneisyyteen, mutta maan ulkopolitiikkaa hallitsevat neokonservatiivit haluavat edelleen pitää kiinni unelmastaan, jossa Amerikka dominoi maailmaa sotilaallisesti, taloudellisesti ja kulttuurisesti. Jos ja kun tämä projekti menee reisille, anglosionistiset konnat ovat ainakin saaneet haalittua mahdollisimman monta maata mukaan uppoavaan laivaansa.

Tässä riskipelissä Suomi on Yhdysvaltojen tärkeä työkalu Venäjää vastaan. Suomen hölmöt sven dufvat ovat Nato-jäsenyyden myötä velvoitettuja liittymään Amerikan sotiin, joista mikä tahansa voi kytkeytyä Venäjään. Amerikkalaisille tämä käy, sillä heidän ei tarvitse uhrata omaa vertaan, vaan sen tekevät heidän puolestaan suomalaiset, tarvittaessa aina viimeiseen mieheen asti ja vieläpä ilmaiseksi. Aivan samoin kuin Euroopan Unioniin liittyminen toi Suomeen kolmannen maailman rotumuukalaiset, Natoon liittyminen pakottaa meidät kansainvälisiin sotiin. 

Yleistä keskustelua lännessä hallitseva nomenklatuura on perustellut Suomen Nato-jäsenyyttä myös länsimaisella arvoyhteisöllä. Tätä perustetta tarjoaa myös kirjoituksen alun linkistä löytyvä uutinen Nato-kokoukseen saapuva USA:n Blinken: "Puolustetaan demokratiaa ja vapautta", jossa Yhdysvaltain juutalaistaustainen ulkoministeri Antony Blinken katsoo Suomen Nato-jäsenyyden puolustavan "meille rakkaita arvoja: demokratiaa ja vapautta". Kukaan täysjärkinen ei luonnollisestikaan usko Blinkenin humanistiseen tekopyhyyden harjoitelmaan, vaan näkee taustalla kyynisen nollasummapelin maailman vallasta. Varsinkin puhe demokratiasta on huvittavaa kun tietää, että manipuloidut lumedemokratiamme perustuvat oligarkkien harvainvaltaan.

Tässä vaiheessa on vielä vaikea sanoa milloin Natoon liittymisen karut seuraukset alkavat valjeta suomalaisille. Parhaassa tapauksessa tilanne Euroopassa pysyy kireänä, mutta mitään laajempaa valkoisten veljessotaa ei pääse syntymään. Huonossa vaihtoehdossa sota syttyy ja Suomi joutuu siihen mukaan Nato-sitoumuksensa seurauksena.

VAALIT OVELLA – NATSIT PALASIVAT TV-RUUTUUN RYTINÄLLÄ!

Vaalien lähestyminen on tuonut tv-ruutuihin tuttuun tapaan natsit, äärioikeiston, rasismin ja antisemitismin märehdinnän. Ohjelmien tarkoitushakuisten narraatioiden tarkoitus on tietenkin demonisoida kaikenlainen kansallismielisyys samaistamalla rajattoman maahanmuuton vastustaminen väitettyihin kansanmurhan yrityksiin yli 80 vuotta sitten. Suomessä äänestäjien pelottelulla ja valkoisten kollektiivisella syyllistämisellä pyritään vaikuttamaan epävarmoihin äänestäjiin, jotka saattaisivat antaa äänensä Perussuomalaisille, tai vielä pahempaa, Sinimustalle Liikkeelle. Jostain syystä Ylessäkin kuvitellaan, että eduskuntavaaleissa asioita voi todella muuttaa kovempaa äänestämällä, vaikka valtaosa todellisista päätöksistä tehdään Euroopan Unionin komissiossa.

Tv-karttaa tarkastellessa Ylen valkovihamielisett panostukset hukkuvat väkisinkin muuhun ohjelmavirtaan. Se kohderyhmä, joka ylipäätään enää tapittaa televisiota suorina lähetyksinä tuskin jaksaa tuhlata iltaansa katsomalla ennalta arvattavaa kansallisosialismin kauhistelua. Näitä ohjelmia katsoo vain natsipakkomielteestään kärsivä pieni joukko vasemmistolaisia ja "liberaaleja", joiden manikealainen maailmankuva palautuu kaiken "pahuuden" selittävään mutta silti aina yhtä käsittämättömiksi jääviin natseihin. Merkityksettömästä katsojasegmentistä huolimatta Ylessä uskotaan vakaasti, että katsojissa on aina persuihin retkahtaneita demarieläkeläisiä, jotka näitä ohjelmia seuratessaan tuntisivat niin paljon syyllisyyttä, että antavatkin vaaliuurnilla äänensä punavihreille. 

Yle Teema, tiistai 14.3. klo 21.00 Historia: Hitlerin aikakausi (12) 2/3.

1936 - 40 Yhtenäinen kansa. Adolf Hitler nousi valtaan vuonna 1933 ja pysyi vallassa aina huhtikuulle 1945 asti. Miten hän onnistui hurmaamaan kansakunnan, viemään sen sotaan ja keskitysleirien kauheuksiin. Sarjassa käydään läpi tapahtumat arkistomateriaalin ja haastattelujen kautta. (U) HD ohjelmatekstitys (suomi) 50 min

Kouluja käymätön elämän Kallu ja pubi-Ritvakin tietää pääpiirteissään natseista virallisesti kerrotun historian ja siitä johdetun historiapolitiittisesti sopivan narraation. Tämä Kolmannen valtakunnan aikakautta kästtelevän sarjan tuhannesti kertaamaat asiat ovat kaikille niin tuttuja, että täytyy ihmetellä, mitä tiedollista tarvetta kolmetuntinen sessio  palvelee. Eipä juuri mitään, ellei oteta huomioon Ylen ohjelmanhankkijoiden halua toistaa mieleistään propagandaa.

Yle Teema, tiistai 28.3. klo 21.00 Historia: Antisemitismin historia 1/4. 38 - 1144 Vihan synty. 

Kristinusko, islam ja juutalaisuus hakevat paikkaansa maailmassa. Miten juutalaisviha syntyi? Sarja tarkastelee antisemitismin monisyistä historiaa aina alkuajoista nykypäivään. Ohjelmassa kuullaan asiantuntijoita ja nähdään rikasta arkistomateriaalia. HD ohjelmatekstitys (suomi) 53 min

Neliosainen antisemitismiä käsittelevä tv-maraton tuli juuri parahiksi vahvistamaan kansanedustaja Ben Zyskowiczin kertomusta, jossa häneen kohdistuneen hyökkäyksen motiiviina olisi ollut juutalaisvastaisuus. Todellisuudessa hyökkääjä oli äärivasemmistolainen sekakäyttäjä, joka on kunnostautunut väkivallallaan aiemmin mm. kapitalismin vastaisessa Smash Asem -mielenosoituksessa. Valtamediaa tämä tosiasia ei kiinnosta, koska se ei sovi sen toitottamaan kertomukseen vaarallisesta ja antisemitistisestä äärioikeistosta.

Länsi-Euroopassa juutalaisten vaikutustavalta on ollut historiallisesti vahvinta Ranskassa, joten ei ole ihme, että tämä sarja on ranskalaista tuotantoa. On selvää, että mitään tasapainottavaa tai aidosti kriittistä kulmaa dokumentti ei aiheeseensa tarjoa. Kaikki haastatellut asiantuntijat ovat joko itse juutalaisia tai juutalaisvastaisuudesta kouristuksia saavia filosemiittejä ja kristittyjä pappeja. 

Kertomuksen ennakkoon luodut johtopäätökset ja "antisemitismin syyt" eivät tarjoa katsojalle mitään älyllistä haastetta, vaan vastaanottajan odotetaan nielevän sarjan narraation karvoineen päivineen. Tiivistettynä se on: juutalaisissa ei ole koskaan ole ollut mitään vikaa, jonka vuoksi heihin kohdistetut väitetyt vainot ovat joko silkkaa mielettömyyttä tai puhdasta pahuutta. Jos sarjassa raotettaisiin edes vähän juutalaisten omaa vihaa ja väkivaltaa ei-juutalaisia kohtaan, väitetyt juutalaisvainot saisivat huomattavasti ymmärrettävän selityksen. 

TV1, maanantai 13.3. klo 19.00. Historia: Natsi-Saksan naiset

Saksalaisten naisten rooli toisen maailmansodan aikana muuttui perinteisestä kotiäidistä mm. sotaponnistuksiin osallistuviksi lentäjiksi, tehdastyöläisiksi ja keskitysleirien vanginvartijoiksi. Minkälainen oli naisten uusi arki sotakoneiston palveluksessa? (Tuotanto: Injam/Histoire, Ranska 2021.)

Tässäpä "dokumentti" naisäänestäjille! Ohjelman ääneen lausumattomana viestinä on, että naisten itsenäisyys ei olekaan upea juttu, ellei se anna mahdollisuutta Only Fans huoraamiseen ja sukupuolen vaihtamiseen.

Nelonen, tiistai 28.3. klo 21.00 Koskinen (16) 

Kausi 2. Jakso 6/10. Poliisien verkko rikollisten ympärillä kiristyy. He joutuvat saarretuksi syrjäiseen huvilaan Tampereen ulkopuolella, eivätkä aio antautua. Seuraa traaginen tulitaistelu häikäilemättömien rikollisten ja poliisien välillä. Kotimainen rikossarja. (44') 45 mi

Kaupallisella puolella ei uhrata kallista ohjelma-aikaa natsidokumentteihin niiden vähäisen katsojamäärän vuoksi. Mikäli natsit tai äärioikeisto saadaan kytkettyä nykyaikaan, sitä voidaan toki käyttää sopivana shokkivaikutuksena fiktiossa. 

Kotikutoisessa Koskinen dekkarissa poliittisiksi terroristeiksi on valittu äärioikeistolaiset akselerationistit. Epäuskottavassa kertomuksessa "uusnatsit" saadaan tekemään mitä pöyristyttävimpiä väkivallan tekoja. Ajatuksen on, että "pahoja ajatuksia" omaavat toisinajattelijat voisivat ainakin teoriassa tehdä mitä tahansa, joten sehän onkin sitten jo melkein todellisuutta. Käsikirjoittajan poliittisesta asenteesta kertoo paljon se, että akselerationistien vaatimus Suomen itsemääräämisoikeudesta samaistetaan terrorismiin. Yhteiskuntarauha säilyy kunhan suomalaiset vain ymmärtävät luovuttavaa kaiken valtansa niin sanotulle rauhaa rakastavalle kansainväliselle yhteisölle.

Yle Teema tiistai 28.3. klo 21.00 Historia: Musta Amerikka ratissa (12)

2/2. Rasismia maantiellä. Amerikan talous kääntyi 30-luvun lopulla nousuun, jolloin myös mustalla keskiluokalla oli varaa himoittuun statuksen ja vapauden symboliin: autoon. Mustien vaurastuminen herätti kuitenkin paheksuntaa valkoisessa väestössä ja siksi autoilu oli värillisille monella tapaa vaarallista. Sarjassa kerrotaan millaista oli olla tummaihoinen autonomistaja 30-60-lukujen rotusyrjinnän Yhdysvalloissa ja millaisen yhteiskunnallisen muutoksen lisääntynyt liikkuvuus toi mukanaan. Mustat autoilijat kokevat edelleenkin syrjintää ja poliisi pysäyttää heitä vieläkin ainoastaan ihonvärin tähden. (U) 

Tärkeä muistutus kuinka suomalaisten pitäisi aina tiedostaa mielessään Amerikan mustat! Siksi mustien aiskannattajamainen palvonta ja uhrittuaminen on Ylen kannalta tärkeää varsinkin näin vaalien alla.

Uusintana lähetettävän dokumentin kertomukseen kuuluu, että afrikkalaistaustaiset eivät voi koskaan tehdä mitään pahaa tai väärin, ja jos he tekevät, vastuu on lähtökohtaisesti aina valkoisen miehen. 

"Poliisi pysäyttää heitä vieläkin ainoastaan ihonvärin tähden". Näin sitä Ylen ohjelmatoimittaja valehtelee ideologisista syistä päin tavallisen demarieläkeläiskatsojan naamaa. Mustia pysäytetään liikenteessä enemmän kuin valkoisia siitä yksinkertaisesta syystä, että heitä epäillään ja etsitään rikoksista monikertaisesti enemmän kuin muiden väestöryhmien edustajia. Itse asiassa rikosepäilyjen ja tehtyjen rikosten perusteella mustia pysäytetään liikenteessä vähemmän kuin tilastot oikeuttaisivat.

TV1, maanantai 9.1. 2023 klo 19.00, Vapauden kutsu 

1/6. Yhteentörmäys. 1950-luvulla amerikkalaissotilaiden läsnäolo näkyy saksalaisessa pikkukaupungissa. Joillekin he ovat tunkeutujia, toisille tuulahdus vapaudesta. Monella on unelmia, niin myös kahdella ystävättärellä. HD 45 min

Neuvostokommunistien massivisella raiskausaallolla Saksassa pyrittiin nöyryyttämään rotuylpeää kansaa. Mellastus kesti vain joitakin kuukausia, mutta sen geneettiset vaikutukset näkyvät vielä tänään varsinkin Berliinissä. Sen sijaan monirotuisen Yhdysvaltojen geneettinen tuhovoima kongoidien kautta on ollut Saksan kansanruumiille vaikutukseltaan moninkertaista ja laadultaan paljon pahempaa. 

Neuvostoliiton joukkoja oli Itä-Saksassa  vuoteen 1990 asti kunnes ne kotiutettiin. Venäläissotilaat  elivät vuosikymmenien ajan kasarmeissaan eivätkä sekaantuneet valtaväestöön toisin kuin Amerikan mustat pussy hunterit valitettavan vapaalla länsipuolella. 

Yhdysvaltojen anglosionistinen miehityskoneisto vaikuttaa edelleen Saksassa, sillä jenkkisotilaat eivät ole poistuneet minnekään. Saksalaisuudesta kuohittu hallinto, koululaitos ja viihdeteollisuus syöttävät edelleen tarinaa amerikkalaisista pelastajina ja hyväntekijöinä, vaikka amerikkalaisuus kaikkinensa on tuhonnut Saksaa mittaamattomasti enemmän kuin venäläistankit. 

Tammikuussa Yle tv 1:ssä näytetty etnomasokistinen saksalaissarja on suorastaan chuzpah. Siinä mustat amerikkalaiset eivät raiskaa kuten vuosikymmen aiemmin, vaan saksalaisnaiset hakeutuvat jenkkien purkkakulttuurin hypnotisoimina itse mustien seuraan. Sen sijaan että halvan lutkan viidakkokuumetta pidettäisiin halveksuttavana kansanpetoksena, tässä sarjassa se esitetään suorastaan nuorten naisten voimaannuttava kapinana ja jopa moraalisena velvollisuutena.  

Sarja uusintaa punaliberaalin viihdeteollisuuden narraatiota, jossa  mustat miehet esitetään korkean statuksen ihmisinä, joita valkoiset naiset eivät voi olla haluamatta, vaikka tosiasissa kyse on enimmäkseen 65-80 äo-pisteen impulsiivisista, uskottomista ja väkivaltaisista miehistä. Valkoisen miehen osa tässä sarjassa on olla aisankannattajana tai sitten moraalisesti tuomittavana rasistina, koska julkeaa vastustaa saksalaisten geneettistä kansanmurhaa. Hyvää televisioiltaa!

UUSI TRANSLAKI ON MERKKI KIIHTYVÄSTÄ AIKALAISHULLUUDESTA

Poliittista valtaa käyttävä todellinen eliitti erotuksena rivipoliitikoista pyrkii tahtonsa mukaisesti ajamaan läpi oman visionsa yhteiskunnassa. Se uskoo tietävänsä kansaa paremmin mikä on sille parasta, vaikka naamioikin valtapyyteensä "kansan tahdoksi demokraattisissa vaaleissa". Koska pilvilinnoissaan elävät päättäjät katsovat todellisuutta ideoidensa ja utopioidensa lävitse, he ovat valmiita toteuttamaan mitä sekopäisempiä yhteiskuntakokeiluja vain siksi, että he pystyvät siihen. Eliitti uskoo vakaasti tietävänsä kansaa paremmin miten tulevaisuus pitää järjestää, vaikka arkijärki ja luonnon reaaliteetit sotisivat sitä vastaan. Eräs silmiinpistävimmistä päättäjien edistämistä aikalaishullutuksista on transsukupuolisuus. Päivystävän vasemmiston kaappaaman Wikipedian mukaan:

Transsukupuolisuus (vanh. transseksuaalisuus) tarkoittaa ettei henkilön sukupuoli-identiteetti vastaa hänen biologista sukupuoltaan. Tämä ristiriita saattaa aiheuttaa sukupuolidysforiaa, eli voimakasta pahaa oloa ja ahdistuneisuutta. Transsukupuoliset kokevat syntymässä määritellyn sukupuolensa ja siihen liittyvät fyysiset piirteet ja yhteiskunnan opettamat sosiaaliset roolit itselleen vieraiksi ja usein myös ahdistaviksi ja vastenmielisiksi, ja saattavat toivoa näiden fyysisten piirteiden muuttamista omaa sukupuoli-identiteettiään vastaaviksi sukupuolenkorjausprosessin avulla.

Tällaisessa kokemusmaailmassa eläviä ihmisiä on toki olemassa, mutta oireyhtymää esiintyy väestössä "virallisen arvion mukaan" vain promillen verran, joka on todennäköisesti yläkanttiin hilattu arvio. Vuoden 2010 jälkeen ilmiön on sanottu moninkertaistuneen länsimaissa, mikä tuskin johtuu biologisen poikkeman yhtäkkisestä kasvusta, vaan asian näkyvyyden lisääntymisestä. Se taas on synnyttänyt vuorostaan nuorison keskuudessa kummallisen muotivirtauksen. Ilmeisesti Ilmiön taustalla on kulttuuristamme johtuva individualistinen erikoisuudentavoittelun ja mielenterveysongelmien kasvu, jotka ovat löytäneet väylänsä harhaisen sukupuoli-identiteetin omaksumisessa. Kuvitteellisesta sukupuolidysforiasta kärsivät nuoret ja varhaisnuoret ovat siis ensisijassa mielenterveyskuntoutujia, aikamme hulluuden ja median muodikkaaksi tekemän trans-ideologian uhreja. 

Mikäli rivikansalainen todella uskoo tieteelliseen tietoon, hän ei hyppäisi päätä pahkaa sosiaalisen vahvistamisen muotiaatteisiin, jota transsukupuolisuuskin edustaa. Jos  biologiset tosiasiat kiistetään, muuttuu ihmisen määrittely mahdottomaksi, vaikka sitä kuinka yritettäisiin jakaa biologisesta "juridiseen". Ihmisen biologiassa ja evoluutioteoriassa sukupuolia on tunnetusti kaksi, hermafrodiittisia poikkeamia lukuunottamatta. Lisääntymiskykyisiä sukusoluja löytyy vain naiselta (XX) ja mieheltä (XY) eikä mitään kolmatta sukupuolta edustavaa "Z-kromosomia" ole olemassa. Vastaavasti ajatus siitä, synnynnäinen biologinen sukupuoli olisi joku vamma, joka pitäisi operoida pois tai vaihtaa "korjausleikkauksella" on järjen ääntä vastaan. Se, että ihminen kokee olevansa sukupuolisesti toista mitä biologia sanoo, ei ole ole osoitus fysiologisesta poikkeamasta, vaan vika on mielessä, jota pitäisi ensisijaisesti yrittää parantaa. Jos ongelma haluttaisiin ratkaista juuriaan myöten, pitäisi koko länsimaiselle sivilisaatiolle tehdä kirurginen operaatio.

Sellaista leikkausta ei ole vielä näköpiirissä. Päinvastoin, biokulttuurisen syövän annetaan vain kasvaa ja tehdä tuhojaan koko yhteiskuntaruumiissa: Yle Uutiset kertoi viime viikolla (1.2.2023) odotetusti, että  Uusi translaki hyväksyttiin – Lapin kansanedustajista kolme vastusti, kolme kannatti, yksi oli poissa. Uutisessa lain sisältöä kuvataan näin:

Uudistetun translain mukaan juridinen ja lääketieteen mukainen sukupuoli erotetaan toisistaan. Sukupuolen vahvistamiseen riittää kirjallinen hakemus. Aiemmin sukupuolen muuttamiseen vaadittiin psykiatrinen arvio ja pitkä lääketieteellinen prosessi.

Punavihreässä hallituksessa valmisteltu translaiki meni läpi selkein äänin 113–69, mikä on osoitus siitä, että edustuksellisessa demokratiassa voidaan missä tahansa asiassa ohittaa kansan enemmistön tahto. Ilman todellista valtaa olevat massat voivat seurata vain typertyneenä kuinka yhteiskuntaamme ja kulttuuriamme kantavia perusoletuksia puretaan, "dekonstruktoidaan", pala palalta.  Demokratian nimissä tietenkin. Normikansalaisten vastaus tähän on äänestää entistä kovemmin ja antaa samalla tukensa liberaalidemokratialle, joka on pettänyt heidät kerta toisensa jälkeen.  

Ennen translakiesitystä ei tietystikään tehty mielipidekyselyjä, kuinka kansalaiset suhtautuisivat lakiin, jossa täysikäiset voisivat oman halunsa mukaan valita juridisen sukupuolensa. Päätöstä ohjaavia mielipidekyselyjä ei tehty siitä yksinkertaisesta syystä, että yhteiskuntainsinöörimme tiesivät etukäteen kansan asenteen vaikutusvaltaisen vähemmistön lietsomasta aikalaishulluudesta. Eduskuntaan kytköksissä oleva virkamieskunta ja yritysmaailman johto on koko ajan ollut tietoinen, ettei maalaisjärkistä nuivuutta ole kyetty kitkemään kansan syvistä riveistä. Esimerkiki Yle on jo vuosia kulkenyt Voima-lehden viittoittamaa tietä ja tehnyt kaikkensa edistääkseen kritiikittömästi trans-ideologiaa kanavillaan, mutta kansan enemmistön päätä se ei ole silti kyennyt kääntämään.

Suurelle yleisölle todellinen silmiä avaava seikka eduskunnan äänestyksessä oli Kokoomuksen kansanedustajien lähes yksimielinen kannatus ihmisen biologis-fysiologisten tosiasoiden vastaisuudelle. Puolueessa ei ole perinteisistä arvoista jäljellä enää mitään, vaan se on valmis alistumaan mille tahansa kulttuurihegemoniaa ylläpitävän liberaalivasemmiston hullutukselle. Tässä mielessä kokoomuslaisten kutsuminen kukservatiiveiksi, vasemmiston arvoja kannattaviksi "oikeistolaisiksi" aisankannattajiksi, ei ole liioittelua, vaan tosiasia ja ikävä osoitus puolueen selkärangattomuudesta.

Vasemmisto on ilkkunut perustellusti konservativisten asiantuntijoiden lietsomalle moraalipaniikille, koska sillä ei muuteta lännessä vallitsevan "kehityksen" suuntaa mitenkään. Niin hulluja kuin punavihreät ovatkin, he tietävät, että Ranskan vallankumouksen jälkeen sivilisaatioomme syväkoodattu pyhä kolminaisuus vapaudesta, veljeydestä ja tasa-arvosta on niin tukevasti raiteellaan, että sitä on mahdoton kammeta pois ainakaan edustuksellisessa lberaalidemokratiassa. Kummallista kyllä, vallitsevan politiikan taustalla olevia liberaaleja arvoja ei saa ottaa päätöksenteon asialistalle, vaikka nekin ovat ihmisten luomia ja syntyneet tietyistä intresseistä. Mikäli nomenklatuuran kyseenalaistamattomiksi ihmisoikeuksiksi julistettuja arvoja vastaan syntyisi valtava ulkoparlamentaarinen kansanliike kuten Romaniassa ja DDR:ssä vuonna 1989, poliittinen eliittimme tuskin taipuisi, vaan julistaisi sen demokratian viholliseksi ja yrittäisi nujertaa kansanliikkeen hallitsemallaan väkivaltakoneistolla. Tukalassa tilanteessa päättäjät voisivat turvautua jopa ulkomaiden Nato-apuun. Eliitti onkin valmis mihin tahansa demokratian irvikuvaan, kunhan se vain saa itse ajaa edistyksen junansa päin seinää.

Utooppisen ihmiskunnan veljeyden sijaan manageriaalinen yläluokka keskittyy vapauteen ja tasa-arvoon, koska niitä voidaan helpommin soveltaa yhteiskunnan sisällä toimiviin pelinappuloihin. Yhteiskunnallisen organisoinnin ytimessä on liberalistinen ideologia, joka etenee täysin loogisesti taistellessaan yksilön vapauksien puolesta kaikkia rajoituksia vastaan ovatpa ne sitten yhteiskunnallisia tai biologisia. Hallitseva liberalismi on uskontunnustus, jossa kaikenlaiset rajat ja rajoitukset ovat yksilölle pahasta. Sen vuoksi se suosii kaikessa kiinteän ja pysyvän ylittävää fluidisuutta, jatkuvaa muutostilaa, jota kuvaa latinan sanasta trāns (tuolla puolen) johdettu englanninkielinen termi trans. Juuri "ihmistä rajoittavasta" essentialismin vihasta kumpuaa jokaisen liberalistisen sukupolven halu itsetarkoitukselliseen muutokseen ja radikaaleissa muodoissa kumoukseen. 

Transsukupuolisuuden ja transhumanismin kaltaiset kulttuurisesti itsetuhoiset kultit eivät siis ole nousseet tyhjästä, vaan niillä on vankka traditio aatehistoriassa. Syy, miksi näitä loogisesti eteneviä mielettömyyksiä vastaan ei ole kyetty nousemaan lännessä kuin ajoittain, johtuu valtavirtaisen konservatismin sisäisestä taisteluhaluttomuudesta. Hävitessään jokaisessa merkittävässä arvokysymyksessä dynaamisen yksisilmäisille vasemmistoliberaaleille, konservatiivit alkavatkin vaalia vallitsevaksi tullutta haitallista asiantilaa, kunnes radikaalit vaativat jälleen uusia oikeuksia, jotka konservatiivit joutuvat ennen pitkää taas hyväksymään. Näin tulee varmuudella käymään myös translain jatkolle, sillä Yle tietää kertoa uutisjutussaan Aktivisti Kasper Kivistölle tuli itku, kun translaki meni läpi: ”Aika hurja fiilis, kuin olisi olympiakultaa saanut:

– Translapset ja -nuoret tulevat tulevaisuudessa tarvitsemaan sukupuolen juridisen vahvistamisen. Sitä lähdemme seuraavaksi työstämään. Nyt kun on velvoite seurata heidän hyvinvointiaan, on tärkeää ettei heitä unohdeta, Kivistö muistuttaa.

Piskuista mutta taitavasti verkostoitunutta transaktivistien joukkoa ei voi syyttää sitkeyden puutteesta, sillä se on levittäytynyt merkittäviin insitiuutiohin, joiden kautta se kyennyt levittämään poikkeavuudesta syntynyttä kaunaa enemmistönä olevaa normaalia väestöä vastaan. Yhteiskunnallisesti suhteettoman vaikutusvaltaisen Setan transagitaattorit ovat jo jonkin aikaan saaneet sivustatukea esimerkiksi politisoituneilta yhteiskuntatieteiltä. On sinänsä yhdentekevää, onko valtamedia mukana transsukupuolisten projektissa tietoisesti vai hyväuskoisena hyödyllisenä idioottina, varmaa on joka tapauksessa se, että julkisuudessa transkysymyksessä eivät pääse juuri lainkaan ääneen biologit, geneetikot ja kliinisen lääketieteen edustajat. Heidän sijaan lausuntoja antavat ahkeraan asiantuntijat, joiden yliopistollinen tausta löytyy yhteiskuntatieteistä. Transkysymyksessä ideologisesti suodattunutta tietoa ovat julkisuudessa jakaneet THL:n ja Väestöliiton asiantuntijat, joiden näkemyksistä voi lukea Ylen uutisesta Translakiin liittyvillä uhkakuvilla ei ole juuri pohjaa, sanovat asiantuntijat – kävimme läpi, kuinka laki muuttuu.

Erityisesti sosiologia ja sosiaalipsykologia ovat saaneet määrittää yhteiskunnallisten muutosten tiedeperustaisen suunnan silloinkin kuin toimintaehdotukset ovat biologisia ja sosiobiologisia faktoja vastaan. Asiantila ei ole syntynyt tyhjästä. Maalaisjärkisen vastavoiman puuttuessa yliopisto on voinut kaikessa rauhassa radikalisoitua vasemmalle tuottaen jokaisella vuosikymmenellä aina vain radikaalimpaa vapaus- ja oikeusteologiaa; voitetut kannat ovat kumuloituneet ja vaativat painovoimallaan aina vain äärimmäisempiä vapautusvaatimuksia. Johtavien yhteiskuntatieteiden edistysmielinen eetos on sopinut myös poliittis-taloudellisen eliitin tavoitteeseen, sillä yksilön "vapautuminen" orgaanisista sidoksista kuten perheestä ja kansakunnasta on vain vahvistanut ihmisen kuluttamiseen sitoutunutta identiteettiä. 

Liberalistisen ideologian ja politisoituneen yliopiston lisäksi trans-ideologiaa on edistetty skolastisella ihmisoikeusetiikalla. Sentimentaalis-moralistisen kiristyksen välineenä sitä on käytetty menestyksekkäästi jo toistakymmentä vuotta lähes kaikissa kysymyksissä, joissa läntistä sivilisaatiota on pyritty ajamaan ohjelmallisesti alas. Kuvaava näyttö tällaisestä kiristyksestä on Ylen uutinen vuodelta 2011: Tasa-arvovaltuutettu: Transsukupuolisten ihmisoikeudet eivät toteudu. Yle Watch otti  ihmisoikeusretoriikan esille heinäkuussa 2017 jutussaan Onko sateenkaaren palvonnasta muodostumassa uususkonnollinen sodoman kultti? Kirjoituksessa asian ydin kiteytetään näin:

(...) homolobbyt kuten Seta ovat muuttaneet suvaitsevaisuusretoriikkansa ihmisoikeuskysymykseksi. Koska puhetta ihmisoikeuksista pidetään vetoamisena länsimaisen nykykulttuurin ylimpään auktoriteettin, sen torjuminen olisi Jumalan pilkkaan verrattavissa oleva teko. Sillä ei ole merkitystä, onko Setan vaatimus seksuaalisesti poikkeavien kritiikkivapaasta erityisasemasta ihmisoikeuskysymys vai ei, koska jo pelkän kysymyksen esille ottaminen näyttää riittäneen viranomaisten taivuttamiseksi. Vastaavasti Setan kannalta tuon taikasanan käyttö on taktisesti hyödyllistä, sillä sen piirissä ollaan varmasti tietoisia siitä, että ihmisoikeuskontekstissa seksuaalinen kiinnostus ja kokemus transsukupuolisuudesta eivät ole osa "luovuttamattomia oikeuksia", joiden perusta löytyy luonnonoikeudesta. Luonnollisesti myös ihmisoikeudet ja luonnonoikeudet ovat kyseenalaisia sosiaalisia konstruktioita ja siten helposti kritisoitavissa, mutta ei niistä nyt sen enempää.

Vaikka transideologialla on liberalistisen ideologian valossa tietty sisäinen logiikkansa, sen normalisointi peittää ihmisen tahdosta riippumattomat  biologiset tosiasiat  aiheuttaen vakavaa yhteiskunnallista haittaa jo lähitulevaisuudessa. Valitettavasti liberalismin monopolistinen vapausteologia on niin hallitseva, että julkisuudessa kukaan ei uskalla sanoa ääneen transsukupuolisten kärsivän pääasiassa mielisairaudesta nimeltä identiteettihäiriö. Vaikeneminen haittaa sekä kärsiviä nuoria että koko yhteiskuntaa, koska valheen varaan ei voida rakentaa mitään kestävää. 

Uudessa translaissa valtiovalta kyseenlaistaa lain voimalla biologisen sukupuolen, jolloin kansalainen saa päättää itse millä tahansa perustein sukupuolestaan. Vaaravyöhykkeellä ovat etenkin naiset, jotka  joutuvat luopumaan turvallisuudestaan intiimitiloissa sekä menettämään suojatun asemansa urheilusarjoissa, sukupuolikiintöissä, terveydenhuollossa ja vankiloissa. Turun Sanomien mielipidekirjoituksessa Miten käy naisten turvallisuuden, jos translaki uudistuu? Anna Pakkala ennakoi tulevia ongelmia jo kesällä 2021: 

Kun vessojen ja pukuhuoneiden ovet avataan kelle tahansa miehelle, joka uskoo tai tuntee olevansa nainen, silloin ovet avataan kenelle tahansa miehelle, joka haluaa sisään. Luvassa on itsensäpaljastajien kulta-aika; vapaata paljastelua ilman seurauksia. Pelkään, ettei se jää tähän.  Britanniassa kerätty data kertoo, kuinka julkisissa uimahalleissa ja urheilukeskuksissa naisiin kohdistuneista seksuaalisista hyökkäyksistä 90 prosenttia tapahtui unisex-pukuhuoneissa. Australialaiset vapaaehtoiset puolestaan ovat keränneet No conflict they said -sivulle tarinoita itseidentifikaation vaikutuksista biologisten naisten elämään. Tarinoissa toistuvat samat teemat: turvattomuus, häirintä ja naisten omien tilojen häviäminen.

Kulttuuriliberalistien 1960-luvulla istuttamat puut alkavat tuottaa entistä mädäntyneempiä omenoita. Punamädättäjien vihaamaa länsi on lahoamassa, mutta nämä termiitit eivät ole tuomassa mitään rakentavaa sen tilalle, vaan ainoastaan pelkkää sadistista nautintoa itselleen sen alasajosta. 

Pellemaailman harvoja iloja on tahaton komiikka, jota se väistämättä synnyttää. Ja tietenkin se, kuinka sammakon keittämisenä toimiva matalan intensiteetin vallankumous syö lopulta myös omat lapsensa. 

            

                                                 ***************************************

Yle TV 1, keskiviikko 25.1.2023 klo 19, Historia: Amerikan Führer 

Fritz Julius Kuhn oli Saksassa syntynyt amerikkalainen antisemitisti, joka kannatti Hitleriä ja oli aktiivinen toimija Yhdysvaltojen kansallissosialistisessa liikkeessä. Miten FBI ja Hitler suhtautuivat Kuhniin ja miten liike lopulta tuli tiensä päähän? HD ohjelmatekstitys (suomi) 45 min. Linkki ohjelmaan.

Ylen leivissä lymyävät natsidokumenttien suoltajat jäävät vakiolukija Juhani Rajalinia lukuunottamatta tuntemattomiksi taustavaikuttajiksi. Todennäköisesti heillä on samanlainen poliittis-moralistinen intohimo märehtiä natseista kuin Rajalinilla, sillä hehän päättävät Historia-dokumenttien valinnoista. Ilman heitä emme näkisi viikosta ja vuodesta toiseen natsien historiallisesti väritettyjä edesottamuksia televisiosta.

Historiallinen suhteellisuudentaju ei häiritse tätäkään asenteellista dokumenttia, sillä tarkastelun kohteeksi on otettu 1930-luvulla vaikuttaneen Amerikan saksalaisten pieni ja merkityksetön natsipuolue. Rainan päähuomion vie puolueen johtaja Fritz Julius Kuhn, jonka poliittisia näkemyksiä ja yksityiselämää revitellään paheksuvan estottomasti. Voi vain kuvitella mikä motiivi dokumentin tekijöillä ja Ylellä on keskittyä näin marginaalisen hahmon poliittiseen puuhasteluun. Pääasiana lienee halu päästä kauhistelemaan jälleen kerran nazzeja, tällä kertaa Amerikan maaperällä.  

SAULI NIINISTÖ – YHDYSVALTOJEN GLOBALISMI-IMPERIALISMIN PIKKU ASIAMIES

Neuvostoliiton romahdettua 1991 suomalainen poliittinen eliitti ei syvään juurtuneessa bysanttilaisuudessaan kyennyt pitämään ohjaksia omissa käsissään, vaan etsi Suomen kansan sijaan herrakseen uuden mahdin. Tämä tuli läpinäkyväksi Euroopan Unioniin liittymisen kansanäänestyksessä, jossa suurin osa valtapuolueista käänsi poliittisen lojaliteettinsa 180 astetta idästä länteen. Perusteluina käytettiin niinkin onttoa argumenttia kuin että "Suomen" eli sen poliittisen johdon on päästävä istumaan pöytiin, joissa "tehdään isot päätökset". Käytännössä Suomi menetti EU:n jäsenyyden myötä suvereeniteettiaan ja päätäntävaltaansa enemmän kuin koskaan, mutta sillä ei ole ollut merkitystä urapoliitikoille, joille on tärkeintä päästä kansainvälisiin piireihin edes kuunteluoppilaaksi. Historialliseksi kutsutusta EU-jäsenyyspäätöksestä huolimatta vieraita kumarteleva mentaliteetti säilyi samanlaisena kuin YYA-Suomessa. 

Viimeistään 1990-luvulla poliitikkomme alkoivat kiinnittyä manageriaaliseen luokkaan, jonka eetoksessa politiikka ei ole kutsumus palvella kansaa, vaan ainoastaan yksi urapolku teknokraattisessa ja globaalitaloudellisessa hallintoapparaatissa. Puoluekannasta riippumatta urapoliitikolle on tärkeintä, että Suomi saadaan mukaan kaikkiin kansainvälisiin organisaatioihin ja kuinka maamme täyttää niissä velvoitteensa tunnontarkasti "osana kansainvälistä yhteisöä". Suomen etua ei juuri ajatella ja isänmaallisuuteen vedotaan kieroutuneesti vain silloin kun kansalaisilta halutaan uhrauksia globalististen ja epädemokraatisten päämäärien hyväksi. Paljastavan esimerkin tästä tärjoaa Eurooppaministeri Tytti Tuppuraisen (sd.) ylimielisen varomattomasti antama lausunto kesältä 2020: ”Oma kansa ensin -ajattelu on vahingollista”. 

Yksiulotteisena fanaatikkona Tuppurainen on helppo tuomita ideologisena globalistina, joka poikkeaa tolkun ihmisten mielestä jyrkästi "vastuullisista oikeistopoliitikoista". Idealistisen haihattelun vastavoimana valtamedia onkin esittänyt presidentti Sauli Niinistön (kok.) poliittisena realistina ja harkitsevana maan isänä. Mikä voisikaan olla kauempana totuudesta! Kun Niinistön toimintaa tarkastelee tehtyjen päätösten valossa, osoittautuu hän monin verroin vaarallisemmaksi ideologiseksi globalistiksi kuin Tytti Tuppurainen konsanaan. Hämmästyttävintä tässä on se, että Niinistön häikäilemättömyys ei ole valjennut missään vaiheessa kansan enemmistölle. Siitä on pitänyt huolen poliittisesti monoliittinen valtamedia ja Niinistön agendaa noudattavat poliitikkokollegat.

Päätöksenalaisissa kysymyksissä ammattijuristi Niinistö osaa retoriikan, jossa asioista ei puhuta niiden todellisilla nimillä. Näin hän pyrkii tietoisesti monimutkaistamaan kysymyksiä, jotta niiden oikea luonne ei paljastuisi televisiota töllöttävälle keskivertokansalaiselle. Yksi hänen "juridisista" suosikkiteemoistaan on vuodesta toiseen ollut kansainvälinen sääntöpohjainen järjestys, joka juhlavan luonnonoikeudellista nimestään huolimatta ei ole muuta kuin globalistisen Amerikan Imperiumin ja sille alisteisen EU:n muulle maailmalle pakottama sääntökirja. Tätä EU:n kalergista ja Amerikan kaganististista ääneen lausumatonta sääntökirjaa Niinistö on seurannut 1990-luvulta asti ja jälki on ollut Suomen suvereniteetin kannalta rumaa.

Pitkän syntilistan perisynti sattui Niinistölle jo 1990-luvun alkupuolella, jolloin hän oli Euroopan Unioniin liittymisen ponnekkain asiamies yhdessä demarien Paavo Lipposen kanssa. Median avittama tulos kansanäänestyksessä vaati eduskunnan hyväksynnän, mutta sen läpiviemiseksi EU:ta kannattaneet puolueet eivät noudattaneet perustuslakia. Jäsenhaun laillinen hyväksyminen edellyti perustuslakimuutoksia, joiden toteuttaminen eduskunnassa olisi vaatinut valtiopäiväjärjestyksen 67. §:n mukaisesti 5/6:n eduskuntanemmistön. Niinistö tuki itsepintaisesti juristikollegaa, pääsihteeri Seppo Tiitisen johtaman valtiosääntökomitean ehdottamaa poikkeuslakimenettelyä, jonka ansiosta EU:n jäsenhakemus hyväksyttiin eduskunnan 2/3 enemmistöllä. Itsenäisen Suomen päätäntävallan luovuttaminen Euroopan komissiolle ei kuitenkaan vielä tyydyttänyt Niinistön globalistista ruokahalua, sillä jo 1990-luvun alussa hän suunnitteli uutta kuprua Suomen päänmenoksi.

Jälleen kerran Niinistön rikostoverina oli EU-fanaattikko Paavo Lipponen heidän johdettua vuonna 1998 Suomen ainoana Pohjoismaana EU:n kovaan ytimeen, Euroopan talous- ja rahaliitto Emuun.  Päätöksen seurauksena Suomen itsenäisestä rahapolitiikasta luovuttiin ja markka vaihdettiin vuonna 2002 euroon. Toisin kuin EU:n jäsenyyskysymyksessä eurovaluuttaan siirtymistä on pidetty jopa maamme lehdissä kyseenlaisena päätöksenä ja perustuslain vastaisena. Väitteellä on pohjaa, koska vuonna 1994 eduskunnan perustuslakivaliokunta Sauli Niinistön johdolla totesi, että ”EU-liittymissopimus ei voi vielä merkitä sitoutumista Talous-ja rahaliiton kolmanteen vaiheeseen”. Toisin sanoen Niinistö ja Lipponen valehtelivat alusta lähtien päin naamaa Suomen kansalle. 

EU-ideologian äänitorvena maassamme esiintyvä Yle yritti vielä viisi vuotta sitten kiistää tarkoin valitsemiensa asiantuntijoiden avulla, ettei Niinistö vienyt Suomea euroon perustuslakia rikkoen. Hiuksia halkovat ammattijuristit saavat halutessaan mustan näyttämään valkoiselta ja näin Niinistö pääsi tästäkin valtiopetoksesta kuin koira veräjästä. Tämä on hävytöntä kun tietää, kuinka Emun ulkopuolelle jättäytynyt Ruotsi on voinut omalla valuutallaan vaikuttaa kansainväliseen kilpailukykyynsä ratkaisevasti paremmin kuin Suomi, joka joutuu ilman vaikutusmahdollisuuksia olemaan heikon euron armoilla. 

EU:n ja erityisesti Yhdysvaltojen agenttina Niinistö on ponnistellut vuosikymmeniä määrätietoisesti, jotta Suomi saataisiin kiinnitettyä lännen globalistien liekaan. Itsenäisestä puolustuspolitiikasta luopuminen ja Amerikan johtaman liittouman kansainvälisten sotatoimien avustaminen on ollut Niinistön toivoman Suomen ulkopolitiikan ytimessä jo pitkään. Se saavutti ensimmäisen merkittävän virstanpylväänsä 4. syyskuuta 2014, jolloin allekirjoittettiin Suomen ja Naton yhteisymmärryspöytäkirja, joka tunnetaan paremmin nimellä isäntämaasopimus. Siinä Suomi suostuu ulkomaalaisen sotilasmahdin komentoon antamalla mm. maa-alueensa tarvittaessa Naton käyttöön.

Sopimuksen allekirjoitti Suomen puolesta puolustusvoimain komentaja Jarmo Lindberg, mutta varsinaisen päätöksen Nato-yhteistyöstä tekivät presidentti Niinistö ja ulkopoliittinen ministerivaliokunta heinäkuussa 2014. Mediassa sopimuksesta kerrottin sammutetuin lyhdyin ja se sai jonkin verran huomiota vasta sen jälkeen kun oikeuskanslerille oli saapunut lukuisia kanteluita sopimuksen allerkirjoittamisen laillisuudesta. Valituksen perustuivat siihen tosiasiaan, että isäntamaasopimuksen valmistelussa ei ollut noudatettu oikeaa menettelyä erityisesti sen vuoksi, että pöytäkirjaa ei ollut saatettu eduskunnan hyväksyttäväksi perustuslain mukaisesti. Eräissä kanteluissa puolestaan syytettiin, että sopimuksesta päättäneet tahot ja sen allekirjoittajat ovat syyllistyneet Suomen itsemääräämisoikeuden vaarantamiseen ja Suomen puolueettomuutta koskevien määräysten rikkomiseen. Silloinen oikeuskansleri, läpeensä länsikorruptoitunut Jaakko Jonkka,  osasi juristina kuitenkin kääntää raskaat syytökset päälaelleen, sillä päätöksessään hän totesi, "ettei yhteisymmärryspöytäkirja ole valtiosopimus, eikä se sisällä Suomelle uusia velvoitteita suhteessa Suomen jo aiemmin Naton kanssa tehtävään yhteistyöhön liittyviin valtiosopimuksiin". Tällaisella laki-skolastisella pilkunviilaamisella Niinistö ja Jonkka junailivat ilmiselvän valtiopetoksen "Suomen eduksi". 

Niinistön suuri hetki niputtaa Suomi lopullisesti  länsimaiseen arvoyhteisöön tapahtui helmikuussa 2022, jolloin Itä-Ukrainan separatistinen etnokonflikti laajeni Venäjän "erikoisoperaation" seurauksena täysmittaiseksi sodaksi. Kansalaisten paniikki ja huoli oli aitoa ja tätä Niinistö esikuntineen ei jättänyt käyttämättä hyväkseen. Yle Watch kertoi tästä tilanteesta viime vuoden toukokuussa ilmestyneessä kirjoituksessaan Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi. Edelleen ajankohtaista Niinistön kyynistä manööveriä kuvataan jutussa näin:

Presidenttimme kettumaisuus näkyy parhaiten siinä, kuinka hän on otollisissa olosuhteissa valmis paljastamaan todellisen karvansa ja pyörtämään aiemmat poliittiset vaatimuksensa. Viime aikoina tähän on antanut mahdollisuuden kaukainen Ukrainan sota, joka päästi suomalaisissa ilmoille kaikki ne pelot, joita mediapooli on vuosikausia jatkuneella Venäjän yksipuolisella demonisoinnillaan lietsonut. Poissa ovat nyt Niinistön puheet kansanäänestyksestä, sillä se antaisi lisää harkinta-aikaa kansalaisille ja voisi tehdä tyhjäksi hetkeksi avautuneen Nato-ikkunan. Niinistö ymmärtää parlamentaarisen päätöksen ainutkertaisuuden, sillä Nato-jäsenyyttä voitaisiin tuskin ottaa pois tilanteessa, jossa sen kannatus olisikin jonkin maailmantilanteen vuoksi kääntynyt alle 40:een prosenttiin. Kansanäänestyksen sijaan presidentti katsoo tarkoitushakuisten galluppien olevan tässä tilanteessa riittävä legitimiteetti luopua Suomen sotilaallisesta itsemääräämisoikeudesta. Samalla hän on voinut astua julkisuuteen harkitsevana kansan tahtoa noudattavana valtiomiehenä, joka on vasta pitkän ja ankaran mietinnän jälkeen päättänyt Natoon liittymisen olevan hyvä asia Suomelle. Poliittista historiaa hieman tarkemmin seuranneille tämä kerronta on yksi Suomen lähihistorian häikäilemättömistä peitetarinoista.

Valitettavasti kansan muisti on lyhyt, sillä poliitikkona Sauli Niinistö kannatti liittoutumispolitiikkaa ja myös Nato-jäsenyyttä johdonmukaisesti jo 1990-luvulla. Tultuaan valituksi tasavallan presidentiksi ensimmäisen kerran vuonna 2012 hän alkoi kuin taikaiskusta esiintyä perinteisen puolueettomuuslinjan tukijana. Tämä yksinkertaisesti siksi, että valtaosa kansasta vastusti liittoutumista ja sotkeutumista kansainvälisiin sotiin. Galluppeja seuraavana populistina Niinistö on osannut muuttaa näkemyksensä äänestäjien enemmistöä  miellyttäväksi, vaikka on sisimmisään kannattanut aivan muuta. Tämän olisi ollut helppo kenen tahansa huomata, mutta kansan syville riveille ei riitä arkihuolineen intoa penkoa asioita syvemmälti ja siksi se tyytyy median antamaan kuvaan poliitikoista ja politiikasta. Ehkä juuri siksi presidentti Niinistö on saanut vuodesta toiseen kyselytutkimuksissa kannatuslukuja, joita on totuttu kuulemaan Pohjois-Korean kaltaisista totalitarisista maista. 

Kansan enemmistön perehtymättömyydestä kertoo myös se, ettei se kykene erottamaan Niinistön isänmaalliseen maanpuolustustahtoon käärittyä atlanttista ideologiaa, vaan uskoo niiden molempien kuuluvan saumattomasti yhteen. On vaikea perustella mitä Suomen etua palveli presidentin kieltäytyminen vastaanottamasta itsenäisyyspäivänä 2022 Venäjän, Valko-Venäjän ja Iranin suurlähettiläitä. Suomi ei ole sodassa Venäjän ja Valko-Venäjän kanssa eikä maallamme ole mitään kahnausta Iranin kanssa, joten pikkumaista ja mielenosoituksellista tekoa ei voi pitää muuna kuin kumarruksena Yhdysvaltojen sotahaukkojen suuntaan. 

Maamme toimittajakunnan kritiikittömästi ylistämää presidentin itsenäisyyspäivän puhetta voidaan pitään varsinaisena tekopyhyyden harjoitelmana. Suurin osa puheesta keskittyi Ukrainan sotaan sisältäen niin paljon mustavalkoista moralismia, että sen olisi voinut luulla tulevan 16-vuotiaan tiedostavan lukiolaistytön suusta. Venäjää pitää toki moittia toimistaan, mutta on epärehellistä pitää maata poikkeuksellisena ja ainoana, joka on nykyaikana ryhtynyt sotaan: 

– Rajan tällä puolen on mahdotonta edes kuvitella, että toisen kansakunnan mieleen tulisi aloittaa sotiminen. Venäjän puolella rajaa asia on toisin. Ero on fundamentaalinen, sillä viime kädessä kyse on ihmisyyden ja elämän kunnioittamisesta.

Euroopassa sodittiin vielä 1990-luvulla Jugoslaviassa, johon USA puuttui pommittamalla Serbiaa vuonna 2000. Natoa kannattavana atlantistina Niinistön muisti on valikoivaa, kun tietää kuinka monen suvereeniin valtioon Yhdysvallat on hyökännyt omien tai Israelin intressien puolesta viime vuosikymmeninä. Se on tukenut sotilaallisesti Ukrainaan viimeistään vuodesta 2014 lähtien ja tällä hetkellä se käy Ukrainan avulla sotaa Venäjää vastaan, mistä kertoo sen viimeisin yli 40 miljardin dollarin tuki Zelenskyin korruptiovaltiolle. Myös velkainen Suomi on tukenut Yhdysvaltojen vanavedessä Ukrainaa ottamalla vastaan lähes 50 000 pakolaista. Kaikessa hiljaisuudessa maamme on antanut lakien vastaisesti sotaa käyvälle maalle huomattavaa sotilaallista tukea, jota Niinistö on vielä pohjustanut viime aikaisella tapaamisellaan Ukrainan johtajan kanssa. Jatkuvasti käsi ojossa olevalle juutalaiselle on jo annettu 600 miljoonaa euroa, mutta suomalaisten on syytä varautua lisäämään summaan ainakin yksi tai kaksi nollaa lisää – sen verran hampaat irvessä Yhdysvaltojen johtama länsi haluaa "voittaa" slaavikonfliktin, maksoi mitä maksoi.

Tulevaa maailmantilannetta ei voi ennustaa, mutta siihen voi ainakin yrittää sopeutua tekemällä muuttuneiden tilanteiden varalle varasuunnitelmia. Ikävä kyllä lännen johto sen enempää kuin Niinistökään eivät ole julkilausumissaan ja panostuksissaan edes harkinneet muita skenaarioita, joten kaikki näyttää olevan yhden kortin varassa. Pienelle Suomelle, jota on totuttu pitämään puolueettomana maana, on erityisen kohtalokasta panna kaikki panokset yhdelle värille. Menneen maailman unipolaarisessa hybriksessä, sääntöpohjaisessa maailmanjärjestyksessä, elävä Niinistö on koko poliittisen uransa ajan pelannut vaarallista rulettia Suomen kohtalolla. Mikäli Suomi jatkaa vielä olemassaoloaan tulevien vuosien turbulenssin jälkeen, Niinistön toimet tulevat varmasti ankaran uudelleen arvioinnin alaisiksi myös virallisella tasolla.

--------

Lukijat huom! Yle Watchin uudet kirjoitukset ovat jo yli vuoden verran löytyneet uutispalvelu Partisaanista. Tutustumisen arvoinen sivusto, jossa kerrotaan valtamedian vaikenemista maailman tapahtumista ja ilmiöistä ilman sensuuria.