keskiviikko 12. kesäkuuta 2024

EU-VAALIT – KANSANVALLAN IRVIKUVA

Poliittis-taloudellisen valtakerroksen sanomaa levittävälle konsensusmedialle viime sunnuntain Euroopan Unionin parlamenttivaalit olivat tärkeä teatteriesitys, koska näin federalistisen politiikan jatkuminen voidaan oikeuttaa "kansalaisten tahdolla". Politiikan toimittajien EU-vaali-innostus ei kuitenkaan resonoi kansan syvien rivien tuntojen kanssa. Suomessa tämä näkyi  laiskuutena vaaliuurnilla äänestysprosentin jäädessä 42,4:ään. Se jäi selvästi alle muun Euroopan, tosin sielläkin yllettiin vain rimaa hipoen yli 50 prosentin. Tuokaan prosenttimäärä ei anna aitoa mandaattia EU:lle, sillä huomattava osa äänistä oli annettu protestipuolueille, jotka vastustavat unionina ja etenkin sen epädemokraattisesti masinoimaa liittovaltiokehitystä. 

Jopa Yle tunnusti verkkosivuillaan olevansa huolissaan alhaisesta äänestysaktiivisuudesta jutussaan Suomalaisten eurovaali-innostus viimekertaista hieman vaatimattomampaa – äänestysprosentti jäi 42,4:ään. Vaaliasiantuntija Sami Borg katsoi äänestämättömyyden johtuneen vaaliaikatauluista kun taas Ylen politiikan erikoistoimittaja Ari Hakahuhta arveli, että koko Suomen yli sunnuntai aamupäivällä pyyhkäissyt saderintama oli syynä suureen äänestämättä jättämiseen. Tekosyiltä vaikuttaneita spekulointeja pyörittäneet asiantuntijat eivät vahingossakaan halunneet pohtia ilmeisempiä syitä eli kansan tyytymättömyyttä etäiseksi koettuun unioniin ja Suomen edustajien olemattomana pidettyä vaikutusvaltaa EU-parlamentissa. 

Jo yli viisimiljoonaiselle kansalle edustuksellinen demokratia on kaukana kansanvallasta, varsinkin kun todelliset valtakeskukset alkavat olla muualla kuin eduskunnassa. Mutta mitä voidaan sanoa yli 400 miljoonan äänestäjämassasta, joista suomalaisia äänioikeutettuja on vajaa 4,5 miljoonaa? Minkälainen demokratia toteutuu suomalaisille silloin kun he voivat valita 15 edustajaa 720-jäseniseen europarlamenttiin? Tällöin suomalaismepit edustavat parlamentissa maatamme peräti 2,08 %:in osuudellaan!

On tietenkin totta, että poliittisen päätöksenteon kannalta EU-koneisto on maanosamme merkittävin vallankäyttäjä, vaikka kansalaisten enemmistö ei sitä tunnustakaan. Suomen lainsäädännöstä noin 60%:ia tulee EU:sta ja Kuntaliiton tilaaman selvityksen mukaan kuntienkin toiminnasta 45%:ia juontaa juurensa unionin lainsäädännöstä. Näiden tosiasioiden valossa Euroopan Unioni on Neuvostoliiton kaltainen monikansallinen hirviö, jolla ei ole kansalaisten tunnustamaa legitimiteettiä, mutta joka tästä huolimatta tekee suurimman osan keskeisistä poliittisista päätöksistä. 

Yhtäläisyyttä Neuvostoliittoon löytyy myös hallitsevasta nomenklatuurasta, jonka  valtakeskus ei ole suinkaan parlamentti, vaan sen nimittämä 27-jäseninen EU-komissio, joka tekee ministerineuvostojen ohella yhteisön todelliset päätökset. Komission kokoonpanon valintaan unionin kansalaisilla ei ole tietenkään mitään vaikutusmahdollisuutta kuten ei myöskään sen hallinnolliseen palkka-armeijaan, joka koostuu 33 000 kovapalkkaisesta globalistisesta virkamiehestä. 

Enemmistö kansalaisista on ymmärtänyt, ettei kovempaa äänestämisellä ole juuri mitään vaikutusta EU-parlamentin politiikkaan, koska päätökset tekee komissio ministerineuvostojen ohella. Silti valtamedia jaksaa kauhistella kuvitteellisen laitaoikeiston voittoa ikään kuin se kääntäisi EU-venettä suuntaan tai toiseen. Pidemmällä aikavälillä kasvaneella oikeistopopulismilla saattaa toki olla vaikutusta esimerkiksi Ukrainan projektin hiipumiseen ja laittoman maahanmuuton ("laillinen" invaasio jatkuu tästä huolimatta) vähentämiseen. Unionin kovan ytimen päätöksiin vahvistuneella oppositiolla ei ole toistaiseksi suurta vaikutusta, vaan komissio tullee jatkamaan ideologisella järkähtämättömyydellään federalistista linjaa, jossa taakkoja jaetaan, yhteistä budjettia rakennellaan ja uusia köyhiä maita otetaan sisään. EU:n hajoamista ja rapautumista uhkaavatkin eniten sen innokkaimmat edistäjät eivätkä niinkään liittovaltion vastustajat. Ahneella on paskainen loppu kuten on tapana sanoa.

Koska Suomen osuus valtavan kokoisessa EU-parlamentissa on lähes olematon, kotimaan vaalituloksen analysoiminen tuntuu merkityksettömältä. Jotta siihen saataisiin edes jotain mieltä, tulosta on tarkasteltava nykyisen hallituspolitiikan valossa. Seuraavaksi YW esittää vaaleista lyhyet huomiot puolueista, joiden voitot ja tappiot ovat herättäneet eniten huomiota julkisuudessa.

Kokoomus. Lännen huoraksi täydellisesti antautunut puolue seilaa nyt Mediapoolin lietsoman aggressiivisen Nato-sotaintoilun aallon harjalla. Ajamalla amerikkalaisten miehitystä maassamme sallivaa DCA-sopimusta, Kokoomus on totisesti ansainnut toisen haukkumanimensä Zogoomus, sillä vieraskorean hölmöläisdiilin myötä Suomesta tulee kirjaimellisesti Amerikan sionistisen miehityshallinnon (ZOG) alainen. 
Ironisesti kykypuolueeksi kutsulla epäkansallisella koplalla ei ole juuri mitään omia ansioita politiikassa, kunhan vain kehtaavat käyttää kyynisesti hyväkseen kulloisiakin ajan trendejä. Asettamalla hallituskumppani Perussuomalaiset median luomien paskamyrskyjen kilveksi, Kokoomuksen onnistui saada EU-parlamenttiin yhden lisäpaikan, mikä tarkoittaa neljää europarlamentaarikkoa. Samalla Kokoomuksesta tuli maamme suurin puolue unionin parlamentissa. 

Tuoreista läpimenneistä uuden suojatyöpaikan Brysselistä sai epätoivoisena pyrkyrinä tunnettu Mika Aaltola, joka on jo hyvissä ajoin ehtinyt hakea uudelleen UPI:n johtajaksi ja siinä sivussa flopannut presidentivaaleissa median ilmaisesta tuesta huolimatta. Toinen EU-parlamenttiin sisään päässyt medialemmikki Pekka Toveri tunnetaan Aaltolan lailla huonoista ennustajan lahjoistaan. Siinä missä Aaltola arvasi Trumpin menestyksen 2016 koko ajan väärin, on median armoittama "rautainen sota-asiantuntija" Toveri mennyt puolestaan arvioissaan päin metsää lähes kaikessa mikä on koskenut Ukrainan sotaa. Saamansa äänimäärän perusteella tämä ei ole silti häirinnyt kotisohvien isänmaallisia, sillä ilmeisesti heidän mielestään Toverin amerikkalaisperäinen ryssäviha on tärkeämpää kuin hänen toiveajatteluksi osoittautuneet sotaennusteensa. Suomalaisten kannalta on tietenkin onnellista, että tämä koomikkopari poistuu ainakin viideksi vuodeksi jokapäiväisestä julkisuudesta. Uskostaan vaikutusmahdollisuuksiinsa nämä kovapalkkaiset tyhjäntoimittajat eivät ole kuitenkaan luopuneet, vaan esimerkiksi Aaltola on jo ehtinyt arvuutella julkisuudessa saavansa heti komissaarin paikan, koska "paalupaikka tuli".

Persusuomalaiset. Nämä vaalit menivät persuille kirjaimellisesti persiilleen ja syystäkin. Toisin kuin karvalakkipersut Kokoomus on puolueena ymmärtänyt miten pidetään Sauli Niinistön esimerkkiä noudattaen kansansuosiota yllä. Ensinnäkin persuilta oli jokseenkin hölmöä ottaa hallitusneuvotteluissa vastaan valtionvarainministerin posti, sillä lähes kaikki hallitusta vastustavat protestit kohdistuvat väistämättä sen haltijaan. Koska puoluejohtaja Riikka Purra on joutunut toimimaan hallituksen ukkosenjohdattimena, kookomuslaiset ovat voineet täysin rinnoin nauttia johtamastaan epäsuositusta politiikasta. 

Eniten Perussuomalaisten kurituspolitiikka on vaikuttanut liikkuviin äänestäjät, jotka jäivät tällä kertaa kotiin. Äänestyshaluttomuutta lisäsivät myös puolueen kyvyttömyys pitää kiinni aikaisemmista lupauksistaan: bensa maksaa edelleen lähes kaksi euroa litralta, maahanmuuttajien vuosittainen määrä on moninkertaistunut ja vasemmiston totalitaristeja mielisteleviä ajatusrikoslakeja on lisätty entisestään. 

Persujen vaalituloksen perseelleen menoa kuvaa kirjaimellisesti ainoa valituksi tullut meppi Sebastian Tynkkynen. "Rynkkyseksi" kutsuttu elostelija on varsinainen anateema kaikelle sille mitä perussuomalainen protestiäänestäjä haluaa ehdokkaaltaan. Nationalistisena oksymoronina tunnettu Tynkkynen seurustelee maahamme ties millä statuksella livahtaneen mustan rotumuukalaismiehen kanssa. Tynkkysen valinta europarlamentaarikoksi symboloikin erinomaisesti perussuomalaisten tämän hetkistä alennustilaa.

RKP. Gallupeissa kerrottiin ruotsalaispuolueen menettävän ainoan parlamenttipaikkansa, mutta niinhän siinä kävi, että kieli- ja puolueuskollisuus voittivat jälleen kerran. Vaaleista ja suhdanteista riippumatta RKP:n kannattajat ovat aktiivisia äänestäjiä, jonka vuoksi heidän painoarvonsa on populaatiotaan suurempi. Kokoomuslaisten ohella ruotsinkieliset ovat kuin Amerikan juutalaiset, jotka määrästään huolimatta saavuttavat äänestysaktiivisuudellaan ja politiikkaan osallistumisellaan suhteettoman suuren vallan. Loppujen lopuksi puoluejohtajan tehtävät jättäneellä Anna-Maja Henrikssonilla oli helppo työ tulla valituksi.

Vasemmistoliitto. Itseään ilman ironiaa Hyviksi ihmisiksi kutsuvien joukko on tunnettu sopulikäyttäytymisestään. Tosin kuin yleensä kuvitellaan, juuri tälle hyväkkäiden massalle kollektivismi ja johtajan palvonta ovat verissä, mistä kertoo aiempi varaukseton tuki Sanna Marinille. Nyt tunteellisen fanituksen kohteeksi oli vaihtunut Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson. Enimmäkseen naisista koostuva Hyvien ihmisten hurmoksellinen koalitio vaikuttaa Vihreissä, Vasemmistoliitossa ja SDP:ssä, jonka vuoksi uuden messiaan rooli ei ole rajattu vain tietylle punavihreälle puolueelle. Vain määrätyillä arvoilla, ennen kaikkea tasa-arvofundamentalismilla ja sen taakse naamioituneella passiivis-aggressiivisella feministisellä kaunalla, on vaikutusta kun tämä porukkaa valitsee itselleen johtajan.

Perinteisen vasemmistoeetoksen lisäksi Anderssonin valtakunnallisesti saamat ennätykselliset lähes neljännesmiljoona ääntä kertoo pitkään velloneesta protestista hallituksen leikkauksia vastaan. Yhteiskunnan saamapuolella olevat passiiviset pokakonttorin asiakkaat aktivoituivat kerrankin joukolla ja päättivät oikeistopopulistien tapaan äänestää kovempaa. Anderssonin vanavedessä Vasemmistoliitto kolminkertaisesti meppiensä määrän (nyt kolme), mikä tukee käsitystä, että äänestäjät ymmärsivät EU:n olevan instanssi, jossa Suomenkin asiat päätetään. Fiksulta näyttävä logiikkaa jää kuitenkin puolitiehen, sillä vaikka suurin osa maamme asioista päätetäänkin Brysselissä, suomalaisilla mepeillä ei niihin päätöksiin ole osaa eikä arpaa. Varsinkaan kolmella Vasemmistoliiton edustajalla.

Sisäpoliittisten motiivien ohella Anderssonin saama äänipotti saattaa heijastella myös jossain määrin pinnan alla kuohuvaa ulkopolitiikkamme kritiikkiä. Massiivisesta median propagandasta huolimatta kaikki suomalaiset eivät olekaan lähdössä soitellen sotaan USA-Naton eskaloimiin uhkarohkeisiin projekteihin, joissa kovimman hinnan voi joutua maksamaan lännen eturintamaksi vapaaehtoiseksi julistautunut Suomi. Hallituksen Amerikkaa myötäilevä Israel-politiikka lienee toinen ulkopoliittinen syy, miksi osa kansalaisista kerkesi äänestämään Anderssonia. 

Olivatpa kansalaisten motiivit äänestää Anderssonia mitkä tahansa, Vasemmistoliiton vaikutusvalta Suomessa ja Euroopassa ei voitosta huolimatta suinkaan kolminkertaistunut. Siitä pitää huolen 720-jäseninen EU-parlamentti ja valtaa käyttävä komissio.

Vihreät, SDP ja Keskusta. Ennusteista huolimatta nämä puolueet säilyttivät parlamenttipaikkansa. Ilman Perussuomalaisten mahalaskua ne olisivat todennäköisesti menettäneet paikkojaan, joten mistään torjuntavoitosta ei voida puhua. Varsinkin kun äänet jäivät vähäisemmäksi kuin edellisissä EU-parlamenttivaaleissa. 

Sen sijaan muualla Euroopassa gallupit pitivät kutinsa ja oikeistopopulistit lisäsivät paikkojaan. Valhelehdistöön kyllästyneisiin keski-eurooppalaisiin ei tehonnut samalla tavalla viikkokausia jatkunut "laitaoikeistolla" pelottelu kuin auktoriteettiuskoisiin suomalaisiin. Populismin noususta huolimatta keskustaoikeisto hallitsee edelleen parlamenttia, mutta poliittisen opposition kasvu sekä oikealla että vasemmalla vaikeuttaa entisestään federalististen EU-byrokraattien junttaaman politiikan toteuttamista. Koko 2020-luvun kriisejä hyödyntäneen EU-eliitin yhtenäisyyseuforia saattaakin olla jo historiaa uudella viisivuotiskaudella.

tiistai 28. toukokuuta 2024

YHDYSVALTOJEN AHNE TALOUSELIITTI ON ITSE SYYLLINEN KIINAN NOUSULLE MAAILMANMAHDIKSI


Viimeistään Donald Trumpin presidenttikaudella Yhdysvallat havahtui Kiinan taloudelliseen ja maailmanpoliittiseen valtaan. Siitä lähtien maan poliittinen eliitti on vaatinut entistä aggressiivisempaa politiikkaa Kiinaa kohtaan, jotta voitaisiin padota idän jättiläisen synnyttämä haaste Amerikan hallitsemalle yksinapaiselle maailmanjärjestykselle. Kahden valtapuolueen tietyistä arvoerimielisyyksistä huolimatta myös demokraattipresidentti Joe Biden jatkaa Amerikan globalismi-imperiumin projektia, jonka vuoksi Yhdysvallat käy entistä vihamielisempää kampanjaa Kiinaa vastaan etenkin talouden saralla. Tuoreimpana esimerkkinä tästä on Yhdysvaltojen Kiinalle asettamat rajut tuontitullit sähköautoille ja terästeollisuudelle, josta kertoo Ylen uutinen Biden uhmaa Kiinaa valtavilla tullimaksuilla – ”Amerikkalaiset rakentavat sähköautonsa itse”.

Amerikan hallitseva poliittinen luokka on säännöllisin väliaijoin tarvinnut aina ulkoisen vihollisen joko sisäpoliittisista syistä tai ideologisen lähetystehtävänsä (mm. neokonservatiivit) vuoksi. Itse viholliskuvien luomisessa Yhdysvaltain poliittinen koneisto on ollut tunnetusti aina taitava. Tässä sillä on apuna valtava uutis- ja viihdekoneisto, joka pitkälti toistaa suurelle yleisölle Washingtonin sanelemaa agendaa. Tätä nykyä tuo suuri yleisö on todella suuri, sillä johtavat yhdysvaltalaispoliitikot puhuvat globaalimedian kautta koko lännelle, myös Suomelle. Siksi täälläkin on sisäistetty hyvin nopeasti vainoharhaisen vihamielinen suhde Kiinaan, vaikka muutoin Suomen asennoituminen maailman suurimpaan "kommunistimaahan" on ollut asiallista. Yhdysvaltain  ja sitä orjallisesti seuraavan muun lännen kiukuttelu Kiinalle näyttääkin taloushistoriallisten tosiasioiden valossa kummalliselta ja suorastaan perusteettomalta. 

Ennen kuulumattoman röyhkeäksi väitetyn taloudellisen kiinalaisinvaasion lähtökohtana ei suinkaan ole ollut Kiinan halu maailmanvallaksi, vaan amerikkalaisten epäonnistuneeksi osoittautunut pyrkimys tehdä maasta halvan teollisuustuontannon alusmaa maailmanmarkkinoille. Yhdysvaltain talouseliitti yhdessä keskuspankkiirien kanssa voi syyttää nykytilanteesta vain itseään: 1980-luvulta lähtien se on tukenut Kiinan taloudellista vapautumista, koska se hyödytti globaalitalouden vapaakauppasopimusten kautta ennen kaikkea Yhdysvaltojen finnanssikapitalistisia rahoitusmarkkinoita. Ahneelle onkin tyypillistä syyttää muita ahneudesta silloin kun muut alkavat menestyä pelissä, johon on vieläpä saanut itse keksiä säännöt. 

1980-luvun jälkipuolella suurten amerikkalaisten rahoittajien ja sijoittajien motiivi edistää Kiinan taloudellista avautumista oli saada se osaksi USA:n alistamaa maailmantaloutta. Tämän seurauksena Kiina oli vielä 1990-luvulla lähes samassa asemassa kuin Afrikan kehitysmaat, joiden alkutuotanto pyrittiin imemään globaaleille "vapaille markkinoille" mahdollisimman halvalla. Aivan kuten Itä-Euroopassa, "vapaan" talouskilpailun houkutuksella yritettiin romahduttaa Kiinan kommunistipuolueen asema ja muuttaa maa lännen "demokraattiseksi" nukkehallinnoksi, jota ohjaisivat globaalit talousvaikuttajat, erityisesti Kansainvälinen järjestelypankki BIS, keskuspankit, IMF, Maailmanpankki ja erilaiset kauppasopimukset. 

Lännen johdon strategia Kiinan suhteen on ollutkin sama mikä se on ollut Venäjään, toisin sanoa yritys integroida maa lännen "arvoyhteisöön" ja "sääntöpohjaiseen maailmanjärjestykseen". Tänään tämän pelisuunnitelman epäonnistuminen näkyy ennen kaikkea Yhdysvaltain kaunaisessa kauppapolitiikassa, koska Kiina ei lupaavan alun jälkeen ole suostunutkaan halvaksi bulkkiteollisuuden tuotantokeskukseksi. 

Kiinasta haluttiin ennen kaikkea perusteollisuuden ja matalan teknologian kulutustavaroiden halpatuontimaa, koska globaalitalouden kannalta sellaisten tuotteiden tekeminen matalan palkkatason vuoksi on Kiinassa halvempaa kuin Yhdysvalloissa ja Euroopassa. Taustalla on myös ajatus, että käynnissä oleva uusi teollinen vallankumous perustuu pelkästään palveluihin, viihteeseen ja tietotekniikan immateriaalituotteisiin. Siksi vanhanaikaisena pidetty perusteollisuus luovutettiin suosiolla takamatkalta tuleville Euraasian jättiläisille. 2000-luvun alussa lännessä uskottiin tietokonevertausta käyttäen, että tuotantokoneiston perustana olevaan "rautaan" keskittyminen on epäolennaista, kun sen sijaan "softa" on kaikki kaikessa.

Tämän seurauksena Yhdysvallat luopui finanssikapitalistien rahahanojen ohjaamana suurelta osin perusteollisuudestaan ja kulutustavaroidensa tuotannosta, koska ne voitiin siirtää halvempaan Kiinaan. Eniten tämä vaikutti valkoiseen työväenluokkaan, joka menetettyään työpaikkansa ruostevyöhykkeellä uskoi saavansa ne takaisin protektionismin puolesta puhuneen Trumpin avulla.

Kerran menetettyä perusteollisuutta ei voi kuitenkaan tuosta vain polkaista enää uudelleen käyntiin. Siinä ei auta rahan painaminen ja suuret pörssivoitot reaalitaloudesta irrottautuneilla finanssimarkkinoilla. Tämä on näkynyt erityisen selvästi Ukrainan sodassa, sillä virtuaalisellla varallisuudella ei ole suurtakaan merkitystä, jos se ei perustu fyysiseen teollisuustuotantoon. Yhdysvaltain poliittisen nomenklatuuran Ukraina-projektiin on kauhottu miljardeja dollareita, mutta tuolla rahamäärällä ei ole juurikaan merkitystä, koska raha kierrätetään omassa sotateollisuuskompleksissa samalla kun hyllyt pysyvät tyhjinä raudasta. Ilman omaa laajaa perusteollisuutta ollaan kykenemättömiä tuottamaan markkinoille ja rintamalle riittävän nopeasti niinkin yksinkertaista tavaraa kuin ammuksia tai muuta matalan teknologian sotatarvikkeita. 

Ylimielinen kuvitelma Kiinasta jonain pysyvänä  peruskulutustavaroiden halpana siirtomaatuottajana tai Venäjän pitäminen pelkkänä bensa-asemana on nyt kostautumassa lännelle eliiteille. Terveen talouden perustana ei nimittäin voi olla vain toisten palveleminen, immateriaalituotteiden "valmistus", viihdeteollisuus ja finanssimarkkinat. 

Kun tähän lisätään vielä se, että populaatioidensa älyllisestä laadusta (afrikkalaisten vähyys) huolehtiva Kiina, Intia ja Venäjä kykenevät nykyään tuottamaan myös korkeaa teknologiaa, ovat lännen mahdollisuudet voittaa nykyinen talouskilpailu hupenemassa entisestään. On sitten kokonaan eri kysymys ketkä tuollaisen kilpailun ovat julistaneet ja mikä on ylipäätään sen mielekkyys. Joka tapauksessa Kiinan ja Venäjän syyttäminen kiristyneestä nykytilanteesta on todellisten rikollisten keino osoittaa sormella pois itsestään.

Suomen kannalta tilanne on onneton ennen kaikkea siksi, että maamme poliittinen johto seuraa Yhdysvaltain ulkopoliittisia ja taloudellisia päätöksiä uskollisen ajokoiran vimmalla hyläten näin oma etunsa. On selvää, että Yhdysvaltojen globalistinen imperiumi toimii anglosionistisen eliitin johdolla etunsa mukaisesti Kiinaa, Venäjää ja Irania vastaan, mutta mitä hyötyä Suomi saa asettumalla sen uskolliseksi koiraksi joka ikisessä kansainvälisessä kysymyksessä? Esimerkiksi valtaosa maamme kansanedustajista haluaa kieltää kiinalaisen Tiktok-alustan vain siksi, koska Yhdysvalloissa sen käyttö halutaan estää!

Yhdysvaltain propagandistisena etäispesäkkeenä maassamme toimivan Ulkopoliittisen insitutuutin vs. apulaisjohtaja Mikael Mattlin puhuu Ylen jutussa Tiktokin pakkomyynti kietoutuu suurvaltapolitiikan lisäksi vahvasti Yhdysvaltain sisäpolitiikkaan tahallaan asian vierestä mainitsematta sanallakaan kieltohankkeen todellisesta motiivista. Yhdysvaltojen hallinnon tosiasiallinen syy kieltää Tiktok johtuu vaikutusvaltaisista sionisteista, joille on sietämätöntä, kuinka monoliittisen valtamedian vastuullisesta tiedottamisesta huolimatta Tiktokissa leviää ilman portinvartijoita videomateriaalia juutalaisten suorittamasta kansanmurhasta Gazan alueella. Videot ovat levinneet myös palestiinalaisympatioistaan tunnettujen opiskelijoiden keskuuteen, mikä on ollut osaltaan syynä eri yliopistoissa syntyneille mellakoille.

Yhdysvalloille sopii tietenkin mainiosti se, että EU ja Suomi asettuvat kaikessa sen hölmöiksi jalkasotilaiksi. Jo nyt on nähty, kuinka amerikkalaisten asettamiin pakotteisiin ja kauppasotiin osallistumisilla on vaurioitettu syvästi Euroopan taloutta. Vastaavasti suomalaisten vientiyritysten halu investoida Kiinaan on laskenut viime vuosina dramaattisesti ja eräänä syynä tähän on ollut se, että yritykset seuraavat nöyrän uskollisesti USA:n ja Euroopan kauppa- ja geopoliittisia trendejä.


                                                 ********************


Yle TV 2, maanantai 20.5.2024 klo 21.30, Miten korjata maailma

Dokumenttielokuva suomalaisista suoran toiminnan liikkeistä ja 2000-luvun alun aktivismista. Aktivistit kertovat mikä on toiminnan päämäärä ja millaista demokratiaa liikkeet haluavat. O: Jouko Aaltonen (Suomi 2023) (U). Linkki ohjelmaan.

Pellemaailmaa pyörittävän Globohomon hyödyllisinä pelleinä toimivat anarkomarkoaktivistit ovat saaneet läntisessä yhteiskunnassa eräänlaisen virallisesti hyväksytyn kapinallisen statuksen. Siksi uusintana esitettävä Miten korjata maailma ei tuota kenellekään yllätystä, sen verran ihanteellisena virkaheittojen apurahakapinallisten toiminta kuvataan. Dokumenttielokuva perustuu Anton Montin ja Pontus Purokurun teokseen Suoraa toimintaa! : autonomiset liikkeet Suomessa 1986-2016.

Jonkinlaista luokkateoriaakin rainassa esiintyvät haastatellut yrittävät tavata, vaikka juuri niissä kohdissa olisi väliin voitu esittää kritiikkiä, semminkin kun Suomessa suurin osa 2000-luvun vasemmistoaktivisteista on keskiluokkaisia yliopiston vihreällä oksalla notkuvia nuoria aikuisia. Osaltaan dokumentin myötäkarvaista asennetta selittää apulaisohjaana toiminut Pontus Purokuru, joka tunnetaan mm.  amerikkalaiskampusten sekopäisten muotiaatteiden maahantuojana. Valkopyykkäävän tendenssifilmin ainoa informaatioarvo on siinä esitelty vasemmistoräähkien kauhugalleria, joka tuo esiin aika kattavan katsauksen 2000-luvun kuka on kukin -punamädättäjiin: Suvi Auvinen, Mikael Brunila, Paleface, Reko Ravela, Antti Rautiainen, Tapio Laakso, Eetu Viren, Anne-Reetta Korhonen....kaikki järjestelmän sertifioimia "demokratian vahtikoiria".

Sanomattakin on selvää, että normaalikatsojan ärsytyskynnys ylittyy helposti kun nämä maailmanparantelijat pääsevät pidäkkeettä jeesustelemaan "rationaalisen" tasa-arvouskontonsa puolesta. Omahyväisyyden määrää mitattaessa mittarit paukkuvat koko ajan punaisella (sic). 

Järjestelmälle huoraamistaan nämä hyväkkäät eivät tietenkään pysty mitenkään reflektoimaan. Esimerkiksi 2000-luvun alun Smash Asem -mielenosoitukset ovat kenelle tahansa kiusallista katsottavaa, koska sen jälkeen radikaalivasemmisto on korruptoitunut rotschildiläisen Globohomon sylikoiraksi ja monet sen järjestöistä saavat rahoitusta mm. George Sorosin bulvaaneilta. Surkuhupaisan "globalismin vastustamisen" jälkeen monet dokumentissa vilahtavat aktivistit ovat saaneet vihaamastaan järjestelmästä puoliakateemisen suojatyöpaikan, jopa yksityiseltä sektorilta, tunnetuimpana esimerkkinä konsulttina nykyään työskentelevä Suvi Auvinen. 

                                      

TV 1, lauantai 25.5.2024 klo 21.01, Kovan viikon ilta 

Kausi 3, 10/10. Sää vaalitenteissä tänään. Koomikko Jukka Lindström paketoi viikon kiinnostavimmat uutiset ja puheenaiheet. Mukana Niina Lahtinen, Adile Sevimli ja Aatu Raitala. Vieraana näyttelijä Linnea Leino. ohjelmatekstitys (suomi) 30 min.

Vasemman laidan viihdyttäjien tähdittämää valtiollista viihdettä seuratessa syntyy helposti mielikuva, että punavihreät istuvat hallituksessa ja hallitsevat eduskuntaa 3/4 enemmistöllä. Yleisradion kun kuuluisi heijastella poliittisia voimasuhteita. Näin voisi luulla ainakin katsomalla Ylen poliittista satiiriohjelmaa Kovan viikon ilta, sillä vuodesta toiseen siinä irvaillaan pääasiassa oikeistopuolueille, etenkin perussuomalaisille. Punavihreitä pilkataan harvoin ja silloinkin se on yleensä lempeää välttäen hallusinaatiovasemmiston todelliset kipupisteet. Tämä yksipuolisuus on kaikille selvää, jonka vuoksi täytyy ihmetellä miksi vasemmistolainen hegemonia viihteessä ja poliittisessa keskustelussa (Radion puolella mm. Ylen Pyöreä pöytä) ei nouse julkiseen keskusteluun, vaan se on kuin norsu olohuoneessa.  

Tiedostavana suupalttina esiintyvä ohjelman vetäjä Jukka Lindström on tunnettu paskaliberaali jo Ylen nuorisokavilta. Lisäksi hänen käsikirjoitustiimiinsä kuuluu maailman epähauskin vasemmistolainen koomikko Iikka Kivi, jonka kanssa ohjelman ideointiriihessä päädytään sujuvasti sättimään aina yhteistä inhokkia perussuomalaisia. Yleensä yli puolet ohjelman "sketseistä" liittyy tavalla tai toisella persuihin. 

Syyksi riittää mikä tahansa, mutta ohjelman toimituksessa läiskittiin varmasti ylefemmoja persujen kansanedustaja Timo Vornasen ammuttua joitain viikkoja sitten viihteellä varoituslaukauksen. Voisi luulla, että tästä saisi yhteen jaksoon pitkän ja herkullisen kuittailukavalkadin, mutta mitä vielä, Kovan viikon illassa Vornasen tapausta märehdittiin kolmessa (!) peräkkäisessä jaksossa. Sairaalloinen pakkomielle perussuomalaisista vai pelkkä kyyninen halu takoa kun rauta on kuumaa? Ehkä molempia, mutta ainakin näin poliittisen vähemmistön edustajat pääsivät veronmaksajien rahoilla hieromaan persukaunaansa kansan enemmistölle.


TV 1, sunnuntai 26.5.2024 klo 22.55, Ulkolinja: USA:n demokratia vaarassa 

2/2 Lain kirjain? Yhdysvaltain kongressin valtausta tutkineen edustajainhuoneen komitealle puhunut Donald Trumpin sisäpiiriin kuulunut todistaja kertoo, miten Trump toimi Capitolin hyökkäyksen alettua - mitä nuo 187 minuuttia pitivät sisällään? Trump nimitti oikeusministerin toisensa jälkeen kääntääkseen vaalin lopputuloksen hänelle ja painosti omaa varapresidenttiäänkin toimimaan vastoin virkavalaansa. 55 min. (U)

Yle tv:n politiikan toimituksen ohjelmanhankkijat uskovat olevansa tänään samalla tavalla äänestyskelpoisia Yhdysvaltain presidentinvaaleissa kuin he kuvittelivat olleensa vuonna 2016. Sen verran innokkaasti ja järjestelmällisesti he kampanjoivat jälleen Trumpia vastaan demokraattiehdokkaan puolesta. Ylen kanavilla levitettävän vaalimateriaalinsa he hankkivat demokraatteja sympatisoivilta liberaaleilta dokumentin tekijöiltä. 

Amerikan toisinajattelijakulttuurissa on jo pitkään lainattu ironisesti yksipuolue-mentaliteettia kannattavien totalitaristien ja vallan anastajien lentävää lausetta Meidän demokratiamme ("Our Democracy"). Sen viralliset lausujat haluavat viitata sillä juhlallisesti punaliberaaleihin arvoihin ja kaikkiin kansalaisiin, vaikka tosiasiassa se tarkoittaa vain Washingtonin pysyvää hallitusta ja siihen symbioottisessa suhteessa olevaa manageriaalista luokkaa. Maan poliittinen kerma vihaa Trumpia yksinkertaisesksi siksi, että hän sotki vanhan järjestelmän tuomalla siihen mukaan pitkään täysin kuulumattoman tekijän: kansan. Eihän "niillä" (Dirt people) pitäisi olla politiikkaan mitään sanomista, pelkkää rekvisiittaa!

Puuttumatta sen enempää Ulkolinjan dokumentin ennalta arvattavaan narraatioon, huomionarvoiseksi tekijäksi nousee Yhdysvaltain ainoaksi pysyväksi valtapuolueeksi haluavien demokraattien pakkomielle saada Trump ulos presidenttikisasta keinolla millä hyvänsä. Koska taistelun päänäyttämöiksi ovat nousseet poliittisesti värittyneet tuomioistuimet, sikäläiset toisinajattelijat ovat alkaneet kutsua tätä kamppailua nimellä lawfare (vrt. warfare, sodankäynti), koska hyökkäys Trumpia vastaan on sotaa, jossa lakia taivutellen pyritään tuhoamaan vihollinen. 

Tällaiset poliittisesti motivoituneet mustamaalauskampanjat tuottavat tietenkin hyvää oloa kaikille median ehdollistamille Trumpin vihaajille, mutta mitään puolueetonta tietoa dokumentti ei anna. Päinvastoin, jälkimaku voi muuttua vielä karvaaksi jos Oranssimies vie vaalit.


MTV3, tiistai 28.5.2024 klo 23.35, Ruotsidemokraattien trollitehdas 

Propagandakoneisto Riks. Kausi 1, 1/3. Disinformaatio ja propaganda vaikeuttavat demokraattista keskustelua. Kalla faktan toimittaja soluttautuu Ruotsidemokraattien sisäpiiriin tutkimaan puolueen epäiltyä trollitehdasta. 60 min.

Sattuipa sopivasti näin eurovaalien alla! Dokumentin viesti: älä äänestä oikeistopopulistia. Tämä siitäkin huolimatta, että persujen sisarpuolue Ruotsidemokraatit edustaa mitä todennnäköisimmin kosher-konservatiivista valeoppositiota. Nimittäin jonkun ikävän totuuden sanominen maahanmuuttajista ja trans-mafiasta on medialle jo riittävä syy, että puolue on vapaata riistaa kaikelle mudan heitolle.

Milloin olet nähnyt viimeksi dokumentin, jossa toimittaja on soluttautunut vihreisiin, vasemmistopuolueeseen tai edes keskustaoikeistolaiseen puolueeseen? Tuskin yhtäkään, koska sellaisia ei ole tehty - eikä ole edes haluttu tehdä. Ei tarvitse kuin tietää minkälainen maailmankuva valtavirran toimittajalla tunnetusti on niin ymmärtää syyn. Ja jos joku toimittaja sattuisikin tekemään hyvän skuupin soluttautumalla vaikkapa vihreiden huumeorgioihin, sellaista filmiä ei esitettäisi milloinkaan tv-kanavilla. 

Sen sijaan ns. äärioikeistosta on tehty vaikka millä mitalla "paljastusdokumentteja". Itse asiassa poliittisen paljastusdokumentin synonyyminä pitäisi olla äärioikeisto, sillä muunlaisia alan filmejä ei ole olemassakaan. Tämä johtunee siitä, että kontrolloidulla valtamedialla ei ole juuri mitään mielenkiintoa tonkia valtapuolueiden komeroita, varsinkin, jos edustetaan samaa viiteryhmää eri kytköksineen.

Ylimääräisen uutislähetyksen jälkeen vallan huippujen paljastukset eivät tietenkään keskittyisi toisarvoisiin bulvaaneihin, jotka nykyään tunnetaan liberaalidemokratian hyväksyminä puolueina. Tulevat paljastusdokumentit toisivat esiin todellisten vallankäyttäjien kuten keskuspankkiireina tunnetun Rotchildien suvun likaiset temput tai Bilderbergin kokouksen käytäväpuheet. Hyviä tv-hetkiä odotellessa. 


tiistai 23. huhtikuuta 2024

GLOBOHOMON SYLEILYSSÄ OLEVAT PERUSSIONISTIT LOPETTIVAT SINIMUSTAN LIIKKEEN PUOLUESTATUKSEN

Suuret printtimediat Helsingin Sanomat ja Iltalehti kertoivat Korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) julkaisseen tänään päätöksen, jossa hyväksytään oikeusministeriön vaatimus Sinimustan liikkeen (SML) puoluestatuksen purkamisesta. Hallituksen äänitorvena toimiva verorahoitteinen Yle on toistaiseksi vaiennut päätöksestä kokonaan. Helsingin Sanomien mukaan KHO:n päätös perustui Sinimustan liikkeen erehdyttämistarkoitukseen, koska puolueen yleisohjelmaa oli muutettu hyväksyttävään muotoon vasta rekisteröintivaiheessa. KHO perusteli purkupäätöstään erehdyksellä ja sillä, että "yleinen etu vaati päätöksen purkamista".

Hupaisaa demokratialiveilyä todistavan oikeusfarssin suurin harhaanjohtaja on perustuslakimädättäjien ja ihmisoikeusjuristien korruptoima oikeusministeriö, joka ei alunperinkään halunnut saada SML:lle virallisen puolueen asemaa. Aidossa demokratiassa mikä tahansa puolue voi vaatia muutoksia vallitsevaan perustuslakiin, mutta tämä oikeus evättiin SML:tä, joka joutui muuttamaan ohjelmaansa päästääkseen puoluerekisteriin kesällä 2022. Oikeusministeriön silloisessa ohjeistuksessa SML:n ohjelman pitäisi vastata länsimaisen demokratian hyväksymien puolueiden liberaalidemokraattista mallia, jotta se voitaisiin hyväksyä yhdeksi samanlaiseksi puolueeksi muiden joukkoon. 

Sanna Marinin hallituskauden lopulla oikeusministeriö päätti panna alulle SML:n puoluestatuksen purkamisprosessin, jonka saattoi nyt päättäväisesti loppuun perussuomalaisten oikeusministeri Leena Meri. Sekä Marinin kauden oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (rkp) että nykyistä pestiä hoitava Leena Meri ovat perustelleet purkuprosessia sillä, että puolueen tavoitteet eivät ole yhteensopivia perus- ja ihmisoikeuksien eivätkä "demokraattisten periaatteiden" kanssa. KHO yhtyi tähän näkemykseen lisäten, että puolueen tavoitteet kohdistuvat etenkin Suomessa asuviin ulkomaalaistaustaisiin henkilöihin. 

Tällaisella lakijargonilla on haluttu peittää se tosiasia, että ylikansallisiin intresseihin sitoutuneessa virallisessa Suomessa mikään organisaatio saati puolue ei saa puolustaa ylivoimaisena enemmistönä olevan alkuperäisväestön oikeutta itsesäilytykseen. Kyse ei ole muusta kuin demokratuurista, aikamme totalitarismista, jota normikansalaisen ei haluta edes huomaavan. KHO:n purkamispäätöksen myötä Nato-Suomen demokratian tila on jopa huonompi kuin pahamaineisella 1970-luvulla: silloin sentään perustuslakia avoimella vallankumouksellisuudellaan muuttamaan pyrkinyt SKP sai virallisen puolueen aseman, se saattoi SKDL:n vaaliliitossa osallistua vaaleihin ja saada kansanedustajia.

Entistä enemmän Euroopan Unioniin ja anglosionistien atlanttiseen koalitioon sitoutunut poliittinen valtakerroksemme noudattaa politiikkaa, jonka tarkoitus on nitistää alkuunsa kaikki kansasta nouseva aito vastarinta. Tämä puolestaan palvelee Globohomon (globalistien ajama homogenisaatio eli yhdenmukaistaminen) huipulla olevan Kansainvälisen järjestelypankin BIS:in ja sille alisteisten keskuspankkien ylläpitämää maailmanjärjestystä, joka perustuu tyhjästä luotuun rahaan ja korko-orjuuteen. Kaikki maailmassa ilmenevät suuret ongelmat seuraavat pitkälti tästä.

Tälle Moolokille eivät ole alistuneet ainoastaan maamme perinteiset valtapuolueet vaan myös protestipuolueena esiintyvä Perussuomalaiset. Ei ole sattumaa että juuri tämä valeoppositio on hallitukseen päästyään ajanut sen aitona kilpailijana pidetyn SML:n kieltämistä. Perussuomalaiset ovat sitotuneet myös hallituksen "rasismin vastaisuuden" nimellä kulkevaan suomalaisvihamieliseen ohjelmaan kuin myös lakialoitteeseen, joka kieltäisi holokaustin vapaan tutkimisen ja kriminalisoisi ikivanhan svastika-tunnuksen. Tällaisen politiikan vuoksi Perussuomalaisten olisi syytä vaihtaa nimekseen osuvampi Perussionistinen puolue.

KHO:n päätös tuli vain päivää ennen kuin puolueiden pitää päättää eurovaalien ehdokaslistoista. Luonnollisestikaan rekisteröidyksi yhdistykseksi tiputettu SML ei voi ilman puoluestatusta osallistua vaaleihin. Purkamispäätöksen ajankohdan valitsemisella vihamielinen järjestelmä halusi varmistaa, ettei aito oppositio voi käydä vaalikampanjaa ja osallistua julkiseen debattiin. Vaikka SML kannattaakin Ukrainan tukemista, on sen kielteinen Nato-kanta kuin yhdestä puusta veistetyille muille puolueille kiusallinen, varsinkin kun ne eivät ole tottuneet käymään aiheesta avointa väittelyä.

Samoin kuin Pohjoisen Vastarintaliikkeen kieltopäätöksessä myös KHO:n ratkaisu SML:n puoluestatuksesta kertoo globalistista eliittiämme jäytävästä pelosta kohdata haastajat. Ylimitoitetut hysteeriset reaktiot ovat merkki siitä, että poliittinen nomenklatuura on valmis kaikkiin keinoihin, joilla tulevaisuuden potentiaaliset poliittiset vastustajat saadaan eliminoitua jo etukäteen. Samalla manageriaalinen luokka tulee tunnustaneeksi, kuinka hataralla pohjalla heidän suomalaisvihamielisyyteen perustuva poliittinen legitimiteettinsä on. Alitajunnassa kummittelee selvästi pelko kansan rankaisevasta kädestä.

Länsimaailman umpikujaa tarkastellessa tulee väkisinkin mieleen, että petollisen eliittikerroksen aikaansaamaa sotkua tullaan tuskin ratkaisemaan korruptoituneen demokratian keinoin. Siksi jopa radikaalina pidetyn SML:n tavoitteet demokratian puitteissa näyttävät taistelulta tuulimyllyjä vastaan. Ensinnäkin perinpohjaiset muutokset yksittäisessä kansallisvaltiossa jäävät muun maailman painostuksen ("ihmisoikeudet") vuoksi väistämättä puolitiehen. Toisekseen koko kansallisvaltion käsite nykymuodossaan on epäajanmukainen, koska kohta ei löydy enää edes etnisesti yhtenäistä kansaa, joka puhaltaisi yhteen hiileen. Kolmanneksi, kansakunnat on sidottu poliittisesti ylikansallisiin organisaatiohin siinä määrin, etteivät ne voi juuri missään toteuttaa omaa politiikkaansa. 

Tästä ei vielä seuraa, että globalistien valmistelema yhdenmukaistava kansojen orjuuttaminen pääsisi voitolle. Kansoistaan eristäytyneen globalistieliitin ongelmana on se, että heitä on vähän ja meitä paljon. Mikäli sivilisaatiotasolla enemmistönä olevat kansalaiset kykenisivät edes kerran joukolla uhmaamaan eliitin ylläpitämää mätää moraalijärjestelmää, se luikkisi pakoon kuin Romanian kommunistijohtaja  Nicolae Ceaușescu joulunpyhinä 1989. Eikä silloin tuomiolle aseteta vain näkyviä marionettaja vaan myös BIS:in ja keskuspankkien harmaat eminenssit tultaisiin savustamaan koloistaan. Tähän suureen unelmaan päästään vain yrityksen ja erehdyksen kautta, jonka vuoksi myös Suomen kaltaisessa pikkuvaltiossa SML:n projekti on syytä katsoa loppuun asti.

Ellei tätä maaimanvallan hierarkiaa tunnista, kaikki poliittis-taloudellinen 
kritiikki ja vastarinta on turhaa (klikkaa kuvaa suuremmaksi).

sunnuntai 24. maaliskuuta 2024

MITÄ SUUREMPI MUUKALAISINVAASIO, SITÄ SUUREMPI RASISMISYYTTELY


Julkisessa keskustelussa vaietaan rasismista!
-Ozan Yanar, vihreät

Suurten massojen mielenliikkeitä ovat hallinneet tämän vuosikymmennen alusta lähtien koronavirus, Ukrainan sota ja Gazan kostonkierre. Kriisit ovat olleet kieltämättä edullisia poliittis-taloudellisille eliiteille niin idässä kuin lännessä, koska niiden ansiosta kansalaiset ovat alkaneet tukemaan itsekkäiden eliittien ajamaa politiikkaa. Kriisitietoisuuteen kiihotetut kansalaiset keskittyvät korkeintaan kahteen suureen mieltä kuohuttavaan kysymykseen kerrallaan, jonka vuoksi ne eivät mediavyörytyksen keskellä kykene näkemään taustalla olevaa suurtaa kuvaa. Tämä näkyy ennen kaikkea vallitsevan politiikan vähäisessä vastustamisessa, koska eliitit niin lännessä, Venäjällä kuin Kiinassakin ovat eri hätätilojen varjolla onnistuneet istuttamaan massoihin näkemyksen, jossa "kriisien ratkaisu" vain hallitsevan luokan haluamalla tavalla on saatu näyttämään kaikkien yhteiseltä asialta. 

Tällaisessa tilanteessa kansakuntia repivät sosiaalis-demografiset kysymykset kuten maahanmuutosta seuraava rasismi ovat jääneet hetkittäisiä moraalipaniikkeja lukuunottamatta huomattavasti vähemmälle mediahuomioille kuin viime vuosikymmenellä. Median lentotilaan ei kerta kaikkiaan mahdu yhdellä kertaa liikaa tavaraa, varsinkin kun länsimaissa kaikki on haluttu saada mukaan yhteiseen rintamaan puolustamaan globaalin valtakerroksen manageroimaa "demokratiaa" itäisiä mörköjä vastaan.

On silti turha kuvitella, että esimerkiksi suomalaisten rasisteiksi syyttely olisi kadonnut minnekään, vaikka se ei näykään yhtä kroonisena ilmiönä mediassa kuin aiemmin. Koska rasismin todellinen juurisyy eli kansalta kysymättä tuotettu ulkoeurooppalaisten massainvaasio on jatkunut kriisien aikana entistä kiivaampana ja röyhkeämpänä, poliittis-taloudellinen johtomme on alkanut ymmärrettävästi pelätä siitä seuraavaa vastareaktiota. Manageriaalisen luokan silmäätekevien näkökulmasta 2020-luvun kriisit ovat medianäkyvyydellään peittäneet onnistuneesti peruuttamattoman väestömuutoksen, mutta sisimmissään hekin tietävät, että ennen pitkää kasvavat ongelmat eivät jää huomaamatta kenenkään arjessa. 

Siksi kansainvälisiä tahoja mielistelevät lakeijamme ovat aloittaneet uuden hyökkäysoperaation kansalaisiaan vastaan, viimeisimpänä iskuna pääministeri Petteri Orpon tällä viikolla (18.3.2024) isännöimä pyöreän pöydän keskustelu yhdenvertaisuudesta ja syrjimättömyydestä. Kun katsoo Ylen uutisjutussa Orpo järjesti keskustelun viime kesän rasismikeskustelun jälkimainingeissa – heidät kutsuttiin mukaan esitettyä osallistujalistaa, siinä mainitut tahot ovat pelkästään niitä, jotka näkevät rasismin ainoastaan suomalaisten ongelmana. Toisin sanoen poliittiis-taloudellisen eliitiin masinoiman valtavan muukalaisinvaasion vastuuttomat seuraukset käännetäänkin kansalaisten syyksi, koska valtaosa heistä ei suostu hyväksymään eliitin ja sitä lypsävien "kansalaisjärjestöjen" valtiopetosta!  

Pyöreän pöydän keskustelun teemaksi oli otettu kokoomuslaisen sopivasti työelämän kysymykset, ennen kaikkea nuorten ulkomaalaisnaisten asema työmarkkinoilla. Uutisjuttuun haastateltu valtioneuvoston kanslian johtava asiantuntija Katriina Nousiainen sanoo, ettei osallistujalistalla ole seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen edustusta:

  – Se johtuu siitä, että meillä on painotuksena enemmänkin rasismi, ja nimenomaan ulkomaalaistaustaisten ja etnisten vähemmistöjen kokema syrjintä ja rasismi työelämässä, Nousiainen sanoo.

Hallituksen asiantuntijoiden lähtökohtana ei ole pohtia valtaenemmistönä olevien suomalaisten kurjistuvaa asemaa, mikä johtuu pitkälti työmarkkinoille tuodusta kilpailevasta vieraasta halpatyövoimasta, vaan etsiä uusia keinoja joilla parannetaan entisestään tulijoiden asemaa. Väestöllisessä nollasummapelissä häviäjäpuolella ovat suomalaiset, koska poliittis-taloudellinen eliitti ei ole nähnyt vuosikausiin suomalaisilla mitään itseisarvoa kansakunnan perustana. 

Orpon lastenkutsujen ajankohta ei ollut sattumaa, sillä viime maanantaina alkoi sopivasti Suomen Punaisen Ristin vetämä perinteinen Rasismin vastainen viikko. Suomalaisten säilymiseen piittaamattomasti suhtautuvan SPR:n kampanja ei aikaisempien vuosien tapaan keskity arkipäivän rasismiin, vaan nyt sen huomio on "rakenteellisessa rasismissa". Linjan muutoksen ymmärtää, sillä käytännössä arkipäivän brutaali rasismi näyttäytyy kansalaisille enimmäkseen ulkomaalaisnuorten tekeminä ryöstöinä ja väkivallantekoina kantaväestöä kohtaan. Sen sijaan tärkeäksi puheenaiheeksi nostetulla "rakenteellisella rasismilla" valmistellaan suomalaisten alamaisten sopeutumista kolmannen maailman väestötsunamiin, jota globalistipoliitikot ja ennen kaikkea keskuspankkiirit ovat ajaneet läpi väkisin viime vuosikymmeninä. 

Globaalin eliitin yhtenä tiedottajana toimiva New York Timesin kolumnisti ja taloustieteilijä Paul Krugman sanoo vuoden 2019 haastattelussaan kiertelemättä, ettei yhtenäisillä valkoisilla kansakunnilla saa ja voi olla tulevaisuutta. Maamme poliitikot ja talousjohtajat ovat nähtävästi kuunnelleet tarkkaan tätä hevoskuiskaajaa, koska juuri 2020-luvulla maahanmuutto Suomeen on edennyt mittaluokkaan, jota voisi kutsua väestönvaihdoksi. 

Tällä hetkellä maassamme asustelee jo puoli miljoonaa ulkomaalaistaustaista henkilöä eli 8 %:ia kokoa väestöstä.  Vastaväitteistä huolimatta väestön vaihtuminen on toisiasia silloin kun kantaväestön syntyvyys laskee, väestö ikääntyy ja kuolee samalla kun maahan päästettyjen määrä kasvaa ilman takarajaa. Kantaväestön elintilan valtaaminen näkyy ennen kaikkea suurissa kaupungeissa: Vantaan asukkaista joka neljäs on ulkomaalaistaustainen ja Espoossa joka viides. Aivan lähitulevaisuudessa, kahdenkymmenen vuoden päästä, joka toinen espoolainen on ulkomaalaistaustainen. Ei ihme, valtiojohtomme ja talouselämän vaikuttajamme haluavat kansalaisia harhauttaakseen toistaa valtamedian megafonin kautta SPR:n suomalaisia syyllistävää rasismi-mantraa.

Tuotetaanpa ulkomaalaisia maahan sitten millä verukkeella tahansa, yhteiskunnan pelikortteja käsissään pitelevien tavoitteet ovat tämän asian osalta jo pitkälti toteutuneet. Kansakunta on saatu riitelemään keskenään, koska enemmistö näkee muukalaisinvaasion kansakunnan säilymisen kohtalonkysymyksenä kun taas abstrakteja ihmisoikeuksia puolustava vähemmistö on asettautunut eliitin puolelle. Tällä tuotetulla ongelmalla riitautettua massaa on valitettavan helppo hallita. 

Ainoa toivo kansakunnan eheytymiselle on äänekkään vähemmistön herääminen todellisuuteen joko kantapään kautta tai poliittisen johdon petoksen paljastumisen seurauksena. Miten tämä toteutuu vai toteutuuko ollenkaan on tulevaisuuden käsissä. Varmaa on vain nykytilanteen väliaikaisuus, jossa ratkaiseva muutos on väistämättä edessä: joko suomalaiset häviävät merkityksettömäksi kansansirpaleeksi tai se nousee uuteen eloon aallonpohjastaan.

perjantai 1. maaliskuuta 2024

YLEN TARJOAMA VIIHDE YLITTÄNYT RATIONAALISUUDEN KRIITTISEN PISTEEN



Yle TV 2, 
 tiistai 27.2.2024 klo 21.00 Kriittinen piste (7) 

Jakso 2/3. Montun pohjalle. Seppo ja Mats valmentavat Hodania omintakeisella tyylillään. Hodan ei ole uskaltanut kertoa näille kilpailukiellostaan. Jomppe vaihtaa leiriä. Kuvailutulkattu. ohjelmatekstitys (suomi) 44 min.


On vaikea sanoa heijasteleeko viihde todellisuutta vai todellisuus viihteen fiktioita. Selvää on vain se, että nykyään juuri viihde luo malleja, joita tosielämän massat seuraavat. Ilmiö ei ole sinänsä uusi, sillä jo filosofi Platon varoitti Valtio-teoksessaan mm. musiikin ja runouden vaaroista, koska ne mielikuvituksen tuotteina vääristävät todellisuutta ja antavat turmiollisia esikuvia kansalaisille.

Nykytilanne ei poikkea juurikaan uskontojen kuten kristinuskon valtakaudesta, jolloin sen transsendentiaaliset fantasiat määrittivät myös todellisuutta. Valistuksen piti korvata nämä illuusiot tosiasioilla, mutta sen sisäänrakennettu usko "tasa-arvoiseen ihmisyyteen" on johdonmukaiseen loppuun vietynä johtanut samanlaiseen irrationalismiin kuin uskonnot. Siinä missä kristinuskossa palvonnan kohteeksi nostettiin Jeesus, joka on ainoa yhteys ihmisestä irralliseen Jumalaan, ovat valistuksen jälkeläiset kohottaneet yhteismitalliseksi katsotun ihmisyyden uudeksi puujumalakseen. Toisin kuin vallankumouksellisten "edistyksellisten" narraatiossa, tässä ei ole kyse historiallisesta katkoksesta ainakaan moraalisessa mielessä, koska valistuksen tasa-arvouskovaiset noudattavat pitkälti krisityiltä perittyä etiikkaa, joskin näennäisen maallistuneessa muodossa.

Kaikesta kömpelyydestään huolimatta kouluesimerkin todellisuutta muokkaamaan pyrkivästä fantasiasta tarjoaa uusi kotimainen minisarja Kriittinen piste. Sarjan tuottanut Antti Kaarela paljastaa haastattelujutussa Ylen uusi sarja kertoo somalitytön unelmasta mäkihyppääjänä – tuottaja: ”Talviurheilu on meillä edelleen aika valkoinen harrastus” avoimesti sarjan taustalla olevan utooppisen yhteiskuntafantasian:

– Olin pitkään miettinyt, miten voitaisiin uudistaa Suomen kansalliskuvastoa urheilumenestyksessä. Suomi on kuitenkin nykyään monikulttuurinen maa, mutta talviurheilu on meillä edelleen aika valkoinen harrastus, Kaarlela taustoittaa.

Kaarelan toiveajattelu perustuu samanlaiseen harhaan, jossa hevostalliin viedystä aasista uskotaan ennen pitkää tulevan hevonen. Taustalla on liberaalien nelisensataa vuotta hellimä uskomus ihmisestä tyhjänä tauluna, jonka perusteella ihmisistä ja ihmispopulaatioista voitaisiin muokata sopivan ympäristön avulla halutunlaisia. Nykyään tämä ihmisen biologisuuden kieltävä ja ylittävä päättely näkyy räikeimmillään trans-ideologiassa (transseksuaalisuus, transhumanismi jne.),  vaikka kauimmin se on vaikuttanut ihmisyksilöiden ja populaatioiden tasa-arvoajattelussa. Toisin kuin monet muut Ylen esittämät sarjat, Kriittinen piste korostaa muodikkaan transideologian sijaan vanhakantaista vasemmistoliberalismia ihmisrotujen olemattomuudesta ja yksilöiden perimmäisestä samanlaisuudesta.

Kriittisen pisteen kuvasto ja taustalla oleva ajattelu ovat yhtä kaukana todellisuudesta kuin tieteiskauhuelokuva Alienin (1979) esittämä fiktio. Yhteistä niille on myös muukalaisuuden teema. Aivan samoin kuin Alien on avaaruusalusmiehistölle eksistentiaalinen toinen, täydellisen vieras ja vihamielinen muukalainen, edustavat somalit arkielämässä samaa suomalaisille keskiverto tv:n katselijoille. Täytyy vain ihmetellä tekijöiden naiiviutta, kuinka he kuvittelevat kenenkään normaalin suomalaisen löytävän sarjan rotumuukalaista minkäänlaista samaistumispintaa. Varsinkin kun reaalimaailmaan puettu tarina on epäuskottavuudessaan niin teennäinen, että se herättää jokaisessa tervejärkisessä vain vaivaannuttavaa epäuskoa. 

Normaalin ihmisen intiutiolle Kriittisen pisteen etninen asetelma näyttäytyy läpinäkyvänä propagandana, mutta sarjan utopistisille tekijöille tavallisen katsojan "taantumukselliset" mielikuvat ovat yhdentekeviä. Radikaaleille utopian pioneereille tärkeintä on rikkoa julkisessa tilassa rajoja ja luoda jopa eripuraa, jotta syntyisi hegeliläisesti tulkitun synteesin kautta ihanteellinen lopputila maailmaan asettuneesta monikultuurisesta taivaasta. 

Koska kyse on 2000-luvulle viedystä jälkimarxilaisessa vallankumouksellisuudesta, mikään kompromissi ei tule kyseeseen, joten mäkihyppääjä ei voi olla esimerkiksi realistisempi italialainen poika, vaan hänen täytyy olla suoraan henkisestä ulkoavaruudesta eli somalialainen tyttö. Toisin sanoen kyse ei ole vain rodullisesta aivopesusta, vaan myös sukupuolinarsistisesta feminismistä, jossa naissukupuoli näyttäytyy esimerkillisenä muille. Selitys tälle kaikelle löytyy sarjan ohjaajasta Kaisa El Remlystä, jonka isä on egyptiläinen ja äiti suomalainen.

Koska minisarjan ideologiseen moiteettomuuteen on satsattu kaikki, on muu osaaminen jäänyt väkisinkin retuperälle. Eli juuri se olennainen mistä tavan katsoja saattaisi olla kiinnostunut huolimatta läpinäkyvästä indoktrinaatiopyrkimyksestä. Hyväntahtoiseksi tolkun kansalaiseksi kasvatettu katsoja saattaa vielä niellä perisuomalaisen talviurheilun tahraamisen tummemmilla väreillä, mutta tuskin hänkään jaksaa toljottaa pitkään kuvaruutua, jossa moraaliset asetelmat ja "juonen" käänteet on väännetty rautalangasta. Mikäli sarjan juoneen, näyttelijöihin ja visuaaliseen toteutukseen olisi satsattu enemmän, saattaisi Kriittinen piste olla hyvinkin vuoden kovimpia monikulttuurisia mindfuck-sessioita televisiossa. Sen sijaan ideologinen perse edellä puuhun -metodi karkottaa kaikki potentiaaliset aidalla istuvat demarieläkeläiset, siis ne, jotka nykyään vielä jaksavat töllätä vanhakantaista televiissioapparaattia suorina lähetyksinä.

Teidän nöyrä länsimaisen sivilisiaation lopun ajan raportoija yritti katsoa sarjaa, mutta ensimmäiset 15 minuuttia kertoivat teelmyksestä oikeastaan kaiken, jonka vuoksi ajan tuhlaaminen siihen olisi ollut rikos ihmisen järkevää ajankäyttöä vastaan. Verkkaisen alun kerronnassa tuli jo heti selvästi kökköisän teennäinen juoni ja amatöörimäiset näyttelijät. Vaivaannuttava katsomiskokemus olisi vartin katselun jälkeen luullut synnyttävän päällimmäisenä myötähäpeää, mutta sen sijaan se herättikin läpinäkyvällä agendallaan ärtymystä, koska katsojaa on Ylessä jälleen kerran aliarvioitu.


                                                 *********************


Yle TV2,  tiistai 27.2.2024 klo 22.05 Alice Levine: Seksistä suoraan (16) 

Kausi 2, 2/3. Eettinen monisuhteisuus. Alice etsii maksimaalista nautintoa ja tapaa monogamian hylänneitä, usean kumppanin rakastajia. Antaako täyttymyksen avoin suhde vai suhteen määritteleminen aivan uusiksi? 49 min. 

Vähemmän huonompina aikoina median hallinnan keskinäisellä pelilllään anastaneet heprealaiset yrittivät nimivalinnoillaan peittää identiteettinsä, jotta kansalliset tarkkailijat eivät olisi voineet tunnistaa mädätyksen lähdettä. Tänään heidän itseluottamuksensa on niin vahva, ettei moisiin kieroiluihin ole enää tarvetta, joten he voivat omilla nimillään julistaa kaikkea mikä heikentää sivilisaatiota. 


Yle Teema, tiistai 27.2.2024 klo 21.00 Historia: Amerikan mustat sotilaat 

Buffalo soldier oli nimitys afro-amerikkalaisille sotilaille, joille oli 1800-luvun lopulta lähtien omat joukko-osastot Yhdysvaltojen armeijassa. Vasta Vietnamin sodassa mustat ja valkoiset taistelivat rinta rinnan. Samalla kuin mustat sotilaat sotivat maansa puolesta he kävivät kotirintamalla omaa taisteluaan tasavertaisen yhteiskunnan puolesta. ohjelmatekstitys (suomi) 54 min


Mikäli kansalainen haluaa tunnistaa edes yhden kaikkialla läsnäolevin kansanvihollisen, hänen pitää muistaa vain yksi sana: toimittaja. Nämä valtamediassa toimivat syöttiläät vaikuttavat moneen, myös Ylen ohjelmavalintoihin. Tästä kertoo 
Amerikasta kopioitu Suomen olosuhteisiin täysin vieras "musta kuukausi". Helmikuun ajan Yle on lähettänyt jälleen kerran valkoisiin kohdistuvaa demonisointia ja rasismisia, joka on naamioitu "jalojen mustien" vapaustaisteluna. Kaikessa moraalisessa tasapainoilussaan Ylen toimittajat tulevat loppujen lopuksi sanoneeksi, että rodullisessa ristiriitatilanteessa he ovat aisankannattajina aina mustien puolella.

maanantai 12. helmikuuta 2024

DEMOKRATIAILVEILY NIMELTÄ PRESIDENTIVAALIT 2024


Suomen presidentinvaalien toinen ratkaiseva kierros sunnuntaina 11.2.2023 noudatti ennusteita Kokoomuksen Alexander Stubbin voitettua punavihreän kansanliikkeen vastaehdokkaan Pekka Haaviston vajaan parin prosentin erolla. Pohjimmiltaan kisassa ei ollut mitään jännitettävää, koska arvoliberaaleina euroatlantisteina ja EU-federalisteina molempien ehdokkaiden ulkoaohjautuva ulkopolitiikka noudattaa samaa linjaa. 

Suomen ja suomalaisuuden säilymisen kannalta loppusuoralle päässeet ehdokkaat ovat niin vahingollisia, että valinta näistä kahdesta on sama kuin tekisi valinnan syövän tai haimatulehduksen väliltä. Monet kansalliskonservatiivit jättivät valinnan kokonaan tekemättä, mutta eräät äänestivät silti pienimmän pahan periaatteen mukaisesti. On silti vaikea sanoa, mikä tekee aikoinaan biseksuaaliksi tunnustautuneesta Stubbista moraalisemman kuin avoimessa homosuhteessa elävästä Pekka Haavistosta. Liberaali valtamedia tietenkin sätti karvalakkikansalaisia "homofobiasta", koska he eivät äänestä Haavistoa tämän homouden vuoksi. Kertomatta jää, että huomattavasti suurempi joukko vasemmistoliberaaleja äänestää Haavistoa vain ja ainoastaan siksi, että hän on homo. Tämä ei ole tietenkään valtamedialle epärelevantti peruste äänestyskäyttäymiselle, vaan päin vastoin upea ja voimaannuttava syy äänestää degeneraattia!

Poliittisten toisinajattelijoiden kannalta koko presidenttikisa ensimmäiseltä kierrokselta lähtien oli yhdentekevä sirkus, koska kaikki ehdolla olleet globalistien marionetit ajavat yhtä ja samaa vaihtoehdotonta lännen "arvoihin" sidottua epäisänmaallista politiikkaa. Siksi on selvää, ettei kukaan itseään kunnioittava kriittinen kansalaisen äänestänyt kummallakaan kierroksella, sillä se olisi antanut legitimiteetin kansanvihollisten tuhotyölle.

Yhdeksän kandidaatin joukossa ei ollut ainuttakaan Nato-vastaista ja EU:sta eroa vaatinutta ehdokasta. Mikäli politiikan sivuraiteelle joutuneen Paavo Väyrysen ehdokkuutta ei olisi estetty epämääräisen kannattajakorttiepisodin vuoksi, olisi vaalikeskusteluihin saatu edes jokeri, joka olisi voinut esittää kiusallisia mutta tärkeitä kysymyksiä Suomen Nato-jäsenyyden seurauksista, Yhdysvaltain intressien ajamisesta, DCA-sopimuksen tarpeellisuudesta ja Ukrainan sodan vaietuista taustoista. 

Ottamatta sen enempää kantaa Väyrysen kannattajakorttisählinkiin, konsensustodellisuudessa eläville suomalaisille oli ehkä helpotus, ettei ehdokkaiden joukossa ollut ketään, joka olisi ikävillä kysymyksillään aiheuttanut ahdistusta ja kognitiivista dissonanssia kansalaissa ja muissa ehdokkaissa. Ainakin länsi-globaalin "sääntöpohjaisen järjestelmän" palvelijoina toimiville toimittajille poliittisen kiusankappaleen puuttuminen teki työn tavattoman helpoksi. Mediapapiston ideologinen yksisilmäisyys ei kuitenkaan poista todellisuutta, joten valtaosalle suomalaisille aikanaan paljastuva karu totuus tulee iskemään päin naamaa tavalla, johon heitä ei ole valmisteltu mitenkään. 

Mutta ei mennä asioiden edelle. Tällä hetkellä on selvää, että presidentinvaalit voittanut Alexander Stubb tulee jatkamaan muiden ehdokkaiden lailla ponnistelujaan Suomen viimeisten suvereeniteetin rippeiden luovuttamiseksi EU:lle ja Yhdysvalloille. Vaikka maamme presidentti-instituutiolla ei olekaan enää samanlaista valtaa kuin Urho Kekkosen aikana, kykenee markkinamiehenä tunnettu uusi presidentti avittamaan lopunkin Suomen myymistä kansainvälisille markkinoille sopivaan kilohintaan

Pohjatyön tälle petokselle on tehnyt vielä virassa oleva maamme oma Kim Il-sung, presidentti Sauli Niinistö. Hän jos kuka raivasi kulissien takaisella pelillään länsi-integraation ovet, minkä tunnustaa myös Lännen median pääprogandisti Matti Posio. Etelän lehdissä ilmestyneessä kirjoituksessaan Posio uskaltaa jälkikäteen sanoa suoraan Niinistön peitelleen kansalta Nato-kantansa, mutta paljastaneensa sen heti sopivan tilaisuuden avauduttua helmi-maaliskuussa 2022. Sen verran kuin presidentti-instituutio antaa rahkeita, Stubb tulee viimeistelemään Niinistön aloittaman työn Suomen itsenäisyyden purkutalkoissa. Tässä Stubb on mies paikallaan, sillä hän on avoimen häpeämättömästi Washingtonin ja Brysselin lakeija.

                                                  *******************************     

                                         

Yle TV1, launantai 10.2.2024 klo 21.00, UMK24 

Kenestä tulee Uuden Musiikin Kilpailun voittaja ja edustaa Suomea Malmön Euroviisuissa? Suora lähetys täpötäydeltä Tampereen Nokia Areenalta. Lataa Yle sovellus, äänestä maksutta ja voita liput euroviisuihin! yle.fi/umk #umk24 ohjelmatekstitys (suomi) 2 h 0 min.

Toisen maailmansodan jälkeen Suomeen ja koko läntiseen maailmaan kohdistetun demoralisaation tulokset ovat olleet jo jonkin aikaa kypsiä poimittaviksi globalististen valheen mestarien karvaisiin kouriin. Tämä yksiselitteinen kulttuurinen ja moraalinen rappio näkyy valtavirrassa räikeimmin Eurovision laulukilpailussa, ilman, että sitä hehkuttavat ja siihen osallistuvat hyödylliset idiootit edes ymmärtävät rypevänsä kaulaan asti sosiokulttuurisessa lietteessä. 

Vielä takavuosina ei olisi tullut kuulonkaan, että valtio-omisteinen Yle olisi mainostanut viikoittain television pääuutislähetyksissään jotain marginaalikummajaisten juhlimaa friikkisirkusta. Ennen Ylen uutisissa kerrottiin mitä maailmassa on tapahtunut, nyt se mainostaa kaupallisten kanavien tapaan itse järjestämäänsä laulukilpailua valtakunnan katsotuimmassa televisiolähetyksessä. 

Mitä sirkushuveja UMK sitten tarjoaa apaattisen vastaanottavaiselle kansalle? Enimmäkseen vähämielistä ja monotonista rap-papatusta. Jo vuosikausia radiokanavat ja listat on vallanut simppeli puhelaulu, joten ei ihme, että sen ylivalta alkaa näkyä myös suurelle yleisölle suunnatussa lgbt-musiikkitapahtumassa. 

Hip hop "kulttuuri" ei tietenkään ilmestynyt länsimaihin tyhjästä tai että se olisi eurooppalaisia aidosti kiinnostavaa musiikkia, vaan ainoastaan siksi, että  juutalaisten omistamat kansainväliset levy-yhtiöt, musiikkikanavat ja radioasemat ovat markkinoineet systemaattisesti tätä mustien primitiivistä älämölöä valkoisille jo 1980-luvulta lähtien kaikkialla läntisessä maailmassa. 

Rap-musiikin valkoisen identiteetin vastaisuus näkyy myös UMK:ssa, sillä seitsemästä loppukilpailuun valitusta sirkuspellestä ainakin kolme on tarkoituksella rotumuukalaisia: Jesse Markin, Sexmane ja etnisesti epäilyttävä "suomalainen" Sini Sabotage. Kilpailussa oli lisäksi esillä sairaalloisesti alapäästä kiinnostuneen  "homokulttuurin" sanansaattajia, hipsteri-ironinen homopari Windows95man, jonka hyvesignaloivat trendijuntit äänestivät vähemmän yllättävästi voittajaksi.





perjantai 26. tammikuuta 2024

SIONISTIEN HYBRIS KOITUMASSA ISRAELIN TUHOKSI?

Kun sionistit yrittävät saada muun maailman uskomaan, että juutalaisten kansallinen tietoisuus saa tyydytyksensä Palestiinaan rakennetun valtion luomisesta, he huijaavat jälleen viekkaasti hyväuskoista goyimia. Heille ei edes tule mieleen juutalaisen valtion rakentaminen Palestiinaan asuakseen siellä; he haluavat vain keskusjärjestön kansainväliselle huijaukselleen, jolla on omat suvereenit oikeutensa ja joka on ulkopuolella muiden valtioiden väliintulolta: se on ainoastaan turvasatama tuomituille rikollisille ja yliopisto aloitteleville roistoille.

Viime kuukausien Lähi-idän uutisia seuratessa tulee väistämättä mieleen tuo itävaltalaisen taidemaalarin mietelmä vuodelta 1924. Semminkin kun Israelin valtio ei ole normaali kansallinen projekti, vaan sitä määrittää tosiasiassa heimon kosmopoliittiset tavoitteet. Selvää on myös se, että ilman Yhdysvaltain politiikkaa hallitsevaa sionistilobbya (AIPAC, kristillinen oikeisto, media, neokonservatiivit ym.) juutalaisten palestiinalaisilta ryöväämä Israelin valtion alue olisi palautettu takaisin alkuperäisille asukkaille jo 1960-luvun lopulla

Euroopassa valtiot taas tukevat Israelia vuosikymmeniä jatkuneen väsymättömän holokaustipropagandan vuoksi. Viimeksi tämä on nähty täällä Suomessa, jossa valtioneuvoston kanslia on päättänyt muuttaa tammikuun 27. päivänä vietettävän vainojen uhrien muistopäivän Nato-yhteensopivasti holokaustin uhrien muistopäiväksi. Päätöstä enteili virallisen Suomen linja loppusyksyn YK-äänestyksessä, jossa emme Yhdysvaltoja ja Natoa miellyttäksemme tuominneet Gazassa alkanutta kansanmurhaa.

Jopa valtaosa maanosamme kansallismielisistä liikkeistä on solutettu sionisteilla, jotka kuiskuttavat korvaan kuinka Israel toimii hyvänä esikuvana etnovaltiosta. Hölmöimmät nationalistit jopa mainostavat tätä mielettömyyttä Facebookissa "I stand with Israel" -bannereillaan. Sinisilmäisyydessään kosher-konservatiivit kuitenkin unohtavat, että suurin osa maailman sionistisista juutalaisista on kosmopoliitteja, jotka eivät edes halua asua "Luvatussa maassa". Tämä puolestaan tukee taidemaalarin esittämää näkemystä, jonka mukaan Palestiinaan perustettu Israel toimii vain kansainvälisen juutalaisuuden turvasatamana.

Juutalaisten valta länsimaissa on tabu, mikä mahdollistaa heprealaisten kaksoisstandardit ilman todellista kritiikkiä. Siksi sionistit voivat vaalia juutalaista etnisyyttä valtiossaan, mutta sama oikeus valkoisille kansakunnille tuomitaan rasismina. Venäjän sotatoimet Itä-Ukrainan venäläisalueella tuomitaan ääni väristen, mutta Israelin kylmäverisesti toteuttaman kansanmurhan annetaan jatkua Gazassa, eikä aseapua anneta kotikontujaan puolustaville palestiinalaisille toisin kuin ukrainalaisille. Päinvastoin, Yhdysvallat syytää kansalaistensa verovaroja lisää Israeliin, jotta roistovaltio saisi päätökseensä koko Palestiinan valtauksen ja tehtyä "lopullisen ratkaisun" sikäläisille ei-valituille.

Tätä taustaa vasten ei ole yllättävää, että Israelin tuomitsemista ja hyökkäyksen lopettamista vaatinut valtio tulee länsimaiden ulkopuolelta, Etelä-Afrikasta. Kansainvälisen tuomioistuimen (ICJ) tuore päätös ei kuitenkaan vaadi Isrealia lopettamaan etnistä puhdistusta, josta kertoo Ylen verkkosivujen uutinen Kansainvälinen tuomioistuin ei määrännyt Israelia lopettamaan hyökkäystä – vaati Israelia toimimaan Gazan siviilien suojelemiseksi

Päätös oli sikäli odotettu, koska suurin osa länsimaissa majaansa pitävistä ihmisoikeusorganisaatioista on kosmopoliittisten juutalaisten ideoimia ja perustamia  ne kyllä osaavat pitää kiinni loppuun saakka heimonsa erityisoikeuksista. Amerikan tukemien Israelin asevoimien tähän mennessä murhaamat 25 000 palestiinalaista eivät merkitse kollektiiviselle lännelle juuri mitään tilanteessa, jossa peukaloidun vaa'an toisella puolella painaa sionistijuutalaisten edut. Asian mahdollisessa oikeudellisessa prosessissa on myös se ongelma, että se istuttaisi Israelin lisäksi myös Yhdysvallat syytettyjen penkille.

Israelin kannalta Etelä-Afrikan kanteessa oli harmillista ennen kaikkea se, että apartheidin aikaan maat tukivat toisiaan vankkumattomasti. Siksi on ironista, että elleivät Etelä-Afrikan vasemmistojuutalaiset olisi merkittävissä määrin vaikuttaneet apartheidin purkamiseen, maata ei johtaisi nyt juutalaisia vieroksuva musta johto. Koska juutalaisten taktiikkaan on aina kuulunut munien laittaminen useaan koriin, heidän täytyy ymmärtää, että ennen pitkää jotkut munat tulevat särkymään. Näin on selvästi käynyt Etelä-Afrikan kanteen kohdalla.

Ilman ironiaa "Lähi-idän ainoaksi demokratiaksi" ylistetty Israel ei juuri piittaa kansainvälisestä tuomitsemisesta niin kauan kun se ei tule länsimailta. Yhdysvaltain tuella ja eurooppalaisten sokeudella Israel yrittää todennäköisesti provosoida vielä Iranin mukaan sotaan, jotta sen maantieteellinen ylivalta Lähi-idässä olisi turvattu lopullisesti. Tällaisessa hybriksessä äärioikeistolainen hallitus sivuuttaa monien munakorien kärsivällisen taktiikaan, mikä saattaa koitua lopulta koko bandiittivaltion kohtaloksi.