MIKSI ANTI-RASISTIEN PYRKIMYS TUHOTA RODUT EI HERÄTÄ HUOMIOTA?

Timo R. Stewart

Vanhakantaisessa valtamediassa asiantuntijuus on yhteiskunnallisissa ja poliittisissa kysymyksissa tunnetusti räikeän yksipuolista, koska näkemysten pitää mahtua tietyn kapean narraation sisään. Ongelmallisissakin kysymyksissä kuten Lähi-idän kriisissä median asettamat asiantuntijat ovat seuranneet enimmäkseen "kollektiivisen lännen" eli EU:n, Yhdysvaltojen ja Naton määrittämiä linjauksia. Tämä näkyy mm. siinä, ettei sen enempää virallinen Suomi, asiantuntijat kuin toimittajatkaan ole vaatineet Israelia kauppasaartoon Gazan kansanmurhan vuoksi. 

Jotta jonkinlainen illuusio uutisjournalismin tasapuolisuudesta säilyisi, kiintiökriittistä ääntä Lähi-idän kysymyksessä on saanut edustaa tutkija Timo S. Stewart. Monelle sionismia karsastavalle isänmaan ystävälle hän on ollutkin pitkään harvinainen järjen ääni valtamediassa. Valitettavasti tämä mielikuva ei ole pitänyt loppuun asti vettä, sillä tuoreimmissa kirjoituksissaan hän on osoittautunut juuri sellaiseksi "asiantuntijaksi", jota perinteinen media käyttää mielellään vahvistaakseen suomalaisvihamielistä ideologiaansa.

Ylen julkaisemassa kolumnissa Rasistilla ei ole mitään hyödyllistä sanottavaa yhteis­kunnallisiin aiheisiin Stewart osoittaa olevansa arvomaailmaltaan pesunkestävä perusvasemmistolainen, mikä selittää pitkälti myös hänen asenteensa Lähi-idän kysymykseen. Siksi on ymmärrettävää, miksi hänen arvionsa Israelin politiikasta eivät perustu juutalaisen ylivallan kritiikkiin, vaan universalistiseen nationalismin tuomitsemiseen. Toisin sanoen hän ei arvostele messiaanista Suur-Israelin hanketta poikkeuksellisena talmudistisena projektina, vaan näkee sen ainoastaan yhtenä ilmauksena "länsimaisesta" nationalismista, jossa oman kansan intressit asetetaan etusijalle. 

Stewartin asenne on hyvin yleinen vasemmiston keskuudessa, jonka vuoksi kansallismielisten realistien on turha etsiä uusia liittolaisia sieltä suunnalta. Vaikka lännen vasemmistolaiset vastustavatkin kiivaasti äärioikeistolaisen Benjamin Netanjahun visioiman Suur-Israelin ekspansiivista aggressiota, heitä ei motivoi tässä niinkään inho sionistista kansanmurhapolitiikkaa kohtaan, vaan taustalla vaikuttaa ennen kaikkea ideologinen halu vastustaa kansallismielisyyttä kaikissa sen muodoissaan. 

Vasemmisto on mieltynyt kaikkeen ylikansalliseen, jonka vuoksi se on valmis sietämään myös Euroopan Unionin ponnetonta Israelin painostusta. Sen kannalta mikään erityiskysymys ei saa olla este EU:n liittovaltiotavoitteelle, koska  jälkisosialistiseen totalitarismiin pyrkivä universalistinen hirviö on juuri sopiva väline vasemmiston omille messiaanisille tavoitteille. Tällaisessa pelissä aidoille kansallismielisille uhkaa jäädä Musta Pekka käteen kun toisena vaihtoehtona on liittoutuminen kosher-konservatiivisen oikeiston kanssa. Sen tukemat Israelin sodat ovat aina ärsyttäneet vasemmistoa, mutta kansallismielisille ilo  on jäänyt lyhytaikaiseksi,  koska pommikampanjoinnin seurauksena Eurooppaan on rynninyt kerta toisensa jälkeen miljoonia elätettäviä.

Kolumnissaan Stewart ei hyökkää suoraan nationalismin kimppuun, vaan hän käyttää bulvaaninaan "yleisesti tuomittua" rasismia. Ratkaisevaa kirjoituksessa on  rasismin määrittely eräänlaisella puolivirallisella olkiukkoversiolla,  jolloin mikä tahansa yhteisön tai kansakunnan geneettis-kulttuurinen itsesuojelu saadaan näyttämään sekä moraalisesti tuomittavana pahana että silkkana tyhmyytenä. Stewartilaisella rasismin  muotoilulla varsinkin etnosentriset juutalaiset ja japanilaiset olisivat erityisen pahoja ja tyhmiä. Tämän ilmeisen johtopäätöksen kolumnisti jättää luonnollisesti sanomatta ja keskittyy sen sijaan ukaaseihin, joiden tarkoituksena on lopettaa vastaväitteet alkuunsa: 

Rasismia paheksutaan yleisesti moraalisena ongelmana, mitä se tietysti onkin. Eihän rasismille ole ikinä ole löytynyt muuta käyttöä kuin toisten ihmisten kaltoinkohtelun oikeuttaminen.

Tässä monitulkintainen rasismi tiivistetään pelkäksi erilaisten ihmisten kaltoinkohteluksi, mikä vain harvoin vastaa nykypäivän todellisuutta. Esimerkiksi Suomen kaltaisessa 1970-80-luvun rauhallisessa etnovaltiossa oli varmasti rotutietoisia "rasisteja", mutta heidänkin osalta muunrotuisten ihmisten kaltoin kohtelu kävi sattuneesta syystä mahdottomaksi. Vasta 1990-luvulla aloitettu ideologinen monikulttuurisuus ja poliittis-taloudellisen johdon maahan päästämät rotumuukalaiset synnyttivät Suomessa kaikinpuolista rasismia rotuun katsomatta. Sama ilmiö on tuttu myös muissa länsimaissa, joissa rasistiset lieveilmiöt ovat olleet lähinnä seurausta poliittisen eliitin harjoittamasta väestöpolitiikasta. Se taas on saanut virallisen tuen ja hyväksynnän mediassa, virkamieskunnassa, yliopistossa ja sertifioidussa asiantuntijaluokassa. 

Siksi ei liene sattumaa, kuinka Stewartin poliittis-moralistinen puhe rasismista sopii hyvin yhteen myös todellisen eliitin eli ylikansallisten finanssikapitalistien päämäärien kanssa. Tuomitessaan etenkin eurooppalaisten "rasismin" globalistieliitti ja heidän kansalliset lakeijansa pyrkivät vaikuttamaan kansallisvaltioiden lainsäädäntöön niin, etteivät ne voisi enää poliittisesti päättää maahanmuutosta ja siitä ketkä kuuluvat kansaan ja ketkä eivät. 

Ironisinta tässä kuviossa on lännen vasemmiston rooli, sillä se on samassa rintamassa kuin rajatonta omistusoikeutta ja päätäntävaltaa hamuavat finanssikapitalistiset varainhallintojätit. Näille molemmille anti-rasismin tavoite on tuhota rodut kun taas tämän projektin kohteena olevat tavalliset kansalaiset pyrkivät säilyttämään ne jo omannäköisen jälkipolvensa jatkuvuuden vuoksi. Tässä taistelussa "rasistit" näyttävät olevan pahasti alakynnessä jo pelkästään siksi, että heidän sananvapauttaan karsitaan jatkuvasti uudistuvalla ajatusrikoslainsäädännöllä.

Siinä missä antirasistinen vasemmisto haaveilee vielä rodullisuudesta vapautetusta maailmankylästä, pelkkään valtaan ja voitontavoitteluun keskittyvät pääoma-globalistit ovat taloudellisessa kyynnisyydessään kylmän realistisia vastustaessaan "rasismia". Heille ihmiskunnan populaatiogeneettistä erilaisuutta vaalivat kansallisvaltiot ovat pelkkä este ylikansallisten korporaatioiden ja pääoman kontrolloimattomalle levittäytymiselle. Hävittämällä maiden rajojen merkityksen ja yhdenmukaistamalla ihmiskunnan populaatiot globalistit pyrkivät luomaan kansalaisista  pelkkiä juurettomia kuluttajayksilöitä. Heidän näkökulmastaan tällaista harmaata massaa on huomattavasti helpompi hallita kuin identiteetistään itsetietoisia kansoja.

Antirasistinen kampanjointi on suunnattu etenkin eurooppalaisia kansoja ja valkoisia amerikkalaisia vastaan. Stewartin kirjoitus on osa tätä "hyvien ihmisten" käymää kieroutunutta etnomasokistista rotusotaa. Kolumnissaan hän uusintaa vallalla olevaa rasismi-puhetta, jossa moitteena olevan rasistin taustaa ei uskalleta nimetä suoraan, mutta lukija ymmärtää selittämättäkin kyseessä olevan valkoisen, yleensä miespuolisen ihmisen.

Valkoisen punaliberaalin puhe rasismista sisältää lähes aina syrjivän ja demonisoivan lähtöoletuksen, koska siinä rasisti voi olla vain valkoinen. Empiirinen näyttö ei tietenkään tue tätä liberaalia ennakkoluuloa, mutta ilman sitä aikamme puhe rasismista ei olisi ainakaan poliittisesti mahdollista saati käyttökelpoista. Vaikka länsimaissa valkoisiin kohdistuu arkisen rasistisen välivallan lisäksi myös yllättävän paljon jopa kansanmurhaavia pyrkimyksiä, tällaiset näkemykset kuitataan monoliittisessa laatumediassa yksiselitteisesti "äärioikeiston salaliittoteorioina". Valtamedialle pöyristyttävintä ovat tietenkin tietenkin vääränlaisten verkkojulkaisujen huomiot, joissa kantaväestölle vihamielisen maahanmuuttoinvaasion takana olisikin itse asiassa lännen omat globalistieliitit.

Manageriaalisen luokan luottamuksen  viime vuonna menettänyt, mutta sittemmin sen takaisin saanut Stewart ymmärtää olla pohtimatta rotukysymyksen  eri ulottuvuuksia sen enempää ja näkee siksi yksiselitteisen oikeaoppisesti  vain yhdenlaisia rasisteja:

Ne harvat aikuiset rasistit, jotka käyttävät aikansa lastenlaulujen lällättämiseen Helsingin kaduilla, kaiketi vain ammentavat sillä lusikalla, joka heille on varttuessa annettu.

Tässä kolumnisti viittaa Sinimustan liikkeen viimeisimpään marssiin Helsingissä, jossa vaadittiin parilla viime hallituskaudella maahan päästettyjen satojen tuhansien kutsumattomien tulijoiden palauttamista lähtömaihinsa.   Kun kyse on pohjimmiltaan kantaväestön luomien resurssien jakamisen nollasummapelistä, silloin puhe suomalaisten rasismista ja tyhmyydestä on keskustelun viemistä sinne missä ei tarvitse puhua itse ongelmasta. 

Stewartin tyhmiksi leimaamat mielenosoittajat ovat esittäneet kysymyksiä, joihin itseään älykkäinä pitävät toimittajat, asiantuntijat ja poliitikot eivät ole kyenneet antamaan mitään järkevää vastausta. Eikä heillä ole siihen tarvettakaan, sillä julkisessa keskustelussa ei oteta koskaan esille kysymyksiä kuten 1) miksi kansalaisten enemmistön vastustuksesta huolimatta maahan virtaa loputtomasti ulkomaalaisia ilman puhettakaan takarajamäärästa, 2) miksi elinkeinoelämän globalistiset vaikuttajat haluavat syrjäyttää suomalaiset työelämästä tuottamalla maahan loputtomasti halpatyövoimaa ja 3) miksi maahan pääsee jatkuvana virtana elintasopakolaisia, jotka eivät täytä edes Geneven sopimuksen kriteerejä, eikä heitä saada yrityksistä huolimatta palautettua takaisin kotimaihinsa. 

Jos vaatimus näihin kysymyksiin vastaamiseen nähdään rasistisena, silloin kaikki yhteisöt, jotka eivät suostu luopumaan elintilastaan, resursseistaan ja väestön jatkuvuudestaan halukkaille tulijoille, ovat moraalisesti tuomittavia rasisteja. Kun invaasiolle antautumisesta tehdään kategorinen imperatiivi, myöskään palestiinalaisilla ei saisi olla oikeutta vastustaa juutalaisten harjoittamaa "maahanmuutto-oikeutta", väestön vaihtoa ja "pyhän maan takaisin valtaamista". Todellakin, Stewart ottaa jutussaan esille filosofi Immanuel Kantin tunnetun moraalisäännön, kategorisen imperatiivin, jota pitäisi ehdottomasti noudattaa:

Immanuel Kantin kategorisen imperatiivin mukaan pitäisi pyrkiä toimimaan tavalla, josta voitaisiin tehdä yleinen moraalilaki. "Jeesus käski rakastamaan lähimmäistä niin kuin itseään. Rasistin ongelmana on hierarkkinen ajattelu, jossa ihmisiä yksinkertaisesti pidetään pohjimmiltaan erilaisina. Vähempiarvoisiin eivät päde samat moraalilait, he eivät ole lähimmäisiä. Empatia menettää voimansa.

Kantin moraalisääntöön vetoaminen on sikäli ongelmallista, ettei se estänyt filosofia huomaamasta ja siten tunnustamasta ihmisen erilaisuutta. Hän katsoi, että ihmiskunta muodostaa yhden lajin, mutta hyväksyi silti myös sen tosiasian, että eri populaatioille on kehittynyt pysyviä fyysisiä kuin myös psykologisia eroja. Hän asetti populaatioita hierarkkiseen järjestykseen ja liitti erityisesti afrikkalaisiin ominaisuuksia, joita hän piti eurooppalaisiin nähden alempiarvoisina. Tästä huolimatta Kant yritti sijoittaa rotuerot osaksi luonnonhistoriallista ja teleologista ihmiskuvaansa tavalla, jonka hän katsoi olevan yhteensopiva moraalilain universaalisuuden kanssa. Tämä onnistuu, koska kategorinen imperatiivi ei sano, että kaikki ihmiset ovat kaikissa ominaisuuksissa samanlaisia. Se sanoo ainoastaan, että ihmistä ei saa kohdella pelkkänä välineenä, ongelma, joka on erityisen akuutti aikamme talousrationaliteetin vallatessa kaiken inhimillisen kulttuurin. Joka tapauksessa Kantin  ongelmaksi kuitenkin jää moraalisäännön taustalla oleva oletus ihmisen autonomisuudesta. Nimittäin jos antropologia alkaa kertoa, että jotkut ihmisryhmät eivät kykene samanlaiseen autonomiaan kuin toiset, näiden kahden tason välinen raja alkaa horjua.

Tutkijat Richard Lynn ja Tatu Vanhanen selittävät kirjassaan IQ and the Wealth of Nations (2002) eri populaatioiden taloudellista menestystä saaduilla kansallisilla älykkyysmittaustuloksilla. Toisin kuin dokumentoidut mittaustulokset, suurinta kritiikkiä nostattivat niistä saadut johtopäätökset, joilla perustellaan mm. huomattava osa Saharan eteläpuolisen Afrikan köyhyydestä ja Itä-Aasian menestyksestä. Vaikka syytökset rasismista heitettiin odotetusti ilmaan, monet kriitikot eivät pitäneet kirjaa silti osoituksena klassisesta rasismista, koska se ei arvottanut ihmispopulaatiota kuten etelä-afrikkalaisia ja itäaasialaisia hierarkisesti, vaan pyrki ainoastaan kuvaamaan populaatioiden kognitiivisia eroja ja niiden seurausvaikutuksia kansakunnan varallisuuteen. Kritiikistä huolimatta kirjan johtopäätöksiä ei ole voitu täysin kumota, joten rodun merkitys yhteiskuntien olemukselle on edelleen olemassa. Tällainen näkemys on tietenkin myrkkyä Stewartille:

Kun kirjoitan, että rasismi tyhmentää, tarkoitan, että rasismi sisältää sellaisia väitteitä ihmisistä ja yhteiskunnasta, jotka eivät pidä paikkaansa. Jos niille perustaa ajatteluaan, tulee rakentaneeksi laholle perustalle.

Tämän perusteella anti-rasismi olisi käänteisesti totta. Katsotaanpa. Vaikka emme ottaisi huomioon afrikkalaisten maahanmuuttajien yleisälykkyyttä, heidän suuri määränsä Suomessa muuttaisi valtavasti maan luonnetta aina talousrakennetta myöten. Mitä enemmän Suomeen tulee afrikkalaisia, sitä enemmän se alkaa muistuttaa afrikkalaista maata. Jos tulijavyöry tulisi vaikkapa alkuperäisten tanskalaisten keskuudesta, Suomi säilyisi integraatiosta huolimatta edelleen huomattavan suomalaisena toisin kuin afrikkalaisten tulijoiden kohdalla. 

Voidaan tietysti kysyä, mitä väliä tulijoiden lähtömaalla olisi. Tosin kysymättäkin on selvää, että enemmistö kantasuomalaisista kuin myös afrikkalaisista asuisi mieluummin Suomessa, joka muistuttaa enemmän Tanskaa kuin mitä tahansa Afrikan maata. 

Nykyisessä "rasismissa" sallittaan maahanmuutto, mutta sillä ehdolla, että se voidaan perustella esimerkiksi talousrationaalisesti tietyillä valintakriteereillä. Tällaisen näkemyksen esittäjät eivät sano perustavansa ajatteluaan rasismiin vaan preferensseihin. Anti-rasisteille tämä ei tietenkään käy, koska he "värisokeina" hylkäävät kaikki preferenssit rodullisessa ja etnisessä valintatilanteessa.  Jotkut hierarkioita kammoavat egalitaristit vievät ajattelunsa aina Argumentum ad absurdum -tasolle asti, jolloin ihmisen tulisi esimerkiksi hedelmäaltaalla valita mielivaltaisesti kohdalle osunut mätä omena tai kieltää naisia olemasta ronkeli ja vaatia heitä valitsemaan vain itsensä tasoinen mies. Nämä ääriesimerkit tuntuvat huvittavilta, mutta käytännössä johdonmukainen antirasistinen värisokeus johtaa monesti samankaltaiseen mielettömyyteen.

Taistelussa universaalia rasismia eli populaatiogeneettistä itsesuojelua vastaan Stewart vetää juttunsa loppupuolella esiin tutun rotuja ei ole -kortin.  Roduttomuus mantraa hokemalla kolumnisti uskoo rotujen eli geneettisten klusterien katoavan ennen pitkää todellisuudestamme.

Vanhanmallinen biologinen rasismi on jo pitkä aika sitten tippunut tieteen kelkasta. Moderni genetiikka, evoluutiobiologia ja biologinen antropologia ovat kumonneet sen keskeiset perusteet. Mitään muuttumattomia ”puhtaita rotuja” ei ole. Väestöt ovat aina sekoittuneet. Evoluutio ei muodosta ”alkeellisten” ja ”kehittyneiden” ihmisryhmien tikapuita. Ihonväristä ei voi päätellä ihmisen ominaisuuksia.

Juuri se, että nykyinen genetiikka (Out of Africa -teorian horjuminen) ja psykometriset yleisälykkyyden ja temperamentin mittaukset todistavat sekä yksilöiden että populaatioiden erilaisuuden, on humanisteille entistä suurempi syy hyökätä tätä totuutta vastaan puolivillaisilla retorisilla väitteillä ilman kylmiä faktoja ja viitteitä. Stewartin kunniaksi on sanottava, ettei hän ainakaan perustele väitteitään Jared Diamondin populaariteosten kuluneilla ympäristöteorioilla. 

Vastaavasti löysä puhe "väestöt ovat aina sekoittuneet" on yleisenä väitteenä epätosi, vaikka historian ryöstö-  ja valloitusretkien aikana onkin tapahtunut populaatioiden pisteittäistä sekoittumista. Historian vallitsevana trendinä on pikemminkin ollut eristäytyvä sisä- ja ulkoryhmäjattelu. Esimerkiksi Saharan eteläpuolisia kongoideja ei ollut ennen 1500-lukua Euroopassa lainkaan ja myöhemminkin heitä oli täällä vielä hyvin vähän. Suomessa mulatteja alkoi näkyä katukuvassa vasta 1990-luvulla, jolloin eurooppalaisten luoma teknologia mahdollisti massoille halvan meri- ja lentoliikenteen. 

Juuri kukaan ei päättele ihmisen sisäisiä ominaisuuksia suoraan ihonväristä, mutta se on kuitenkin indikaattori, joka korreloi tilastollisesti tietyn populaation käyttäytymispiirteiden ja ominaisuuksien kanssa - aivan samoin kuin tiikerin raidat eivät ole syy sen fyysisille ominaisuuksille ja käyttäytymiselle, ne ovat silti merkki, indikaattori, eläimen vaarallisuudesta. Kun valkoinen tai itä-aasialainen turisti kävelee Itäkeskuksessa, Pariisin Gare du Nordin alueella tai Harlemissa, hän päättelee melko nopeasti ihonvärin perusteella vastaantulijan psyko-fyysisen vaarallisuuden.

Vastaavasti puhe "puhtaista roduista" on keskustelun viemistä epäolennaisiin historiallisiin myytteihin, joilla ei juuri mitään roolia modernin roturealismin tai "rasismin" kanssa. Paitsi ehkä sen verran, että jo 1800-luvulla Nietzsche puhui mieluummin puhdistuvista roduista kuin puhtaista roduista. 

Nykyaikana eri maantieteelliset populaatiot on helppo erottaa sekä silmämääräisesti että geenitesteillä. Vaikka ne eivät esiinny juuri missään täysin puhtaina ja eristäytyneinä, tämä ei tee niistä yhtään sen vähemmän todellisia. Rotujen "alkuperäisyys" voidaankin kategorisoida kuin ne olisivat pestäviä käsiä: vaikka käsiä ei voida koskaan saada täysin puhtaiksi, pesemistä ei kuitenkaan lopeteta ja anneta käsien pysyä likaisina. Tässä mielessä käsien pesu vertautuu Nietzschen edellä mainittuun ajatukseen.

Olipa identiteetti sitten rodullinen, etninen tai uskonnollinen yliopistohumanistien suurimpana huolenaiheena on, ettei niistä tehdä yksilötasolla yleistyksiä eikä niillä osoiteta olevan kollektiivisia tavoitteita:

Puheet vaikkapa ”muslimien” tai ”juutalaisten” yhteisistä tavoitteista vievät salaliittoajatteluun. Myös suomalaisuus on muuttunut ja muuttuu edelleen.

On selvää, että eri etno-kulttuureista löytyy yksilöitä, jotka eivät ole kiinnostuneita yhteisönsä identiteetistä ja pyrkimyksistä. Olisi silti sinisilmäistä kuvitella, etteikö juutalaisilla ja muslimeilla olisi etujensa mukaisia tavoitteita aivan samaan tapaan kuin euro-atlanttisella Epstein-verkostolla tai "meidän lännen" arvopohjaa hallitsevalla EU-Nato eliitillä. 

Suomalaisuus on toki muuttunut, mutta se ei ole tapahtunut itsestään, vaan sitä on muutettu kysymättä kansalta mitään.

Juttunsa Stewart päättää muistutukseen, että rodullisen ja kansallisen identiteetin vaalijoiden näkemykset perustuvat perusteettomiin ennakkoluuloihin, jonka vuoksi heille ei olisi syytä antaa päätäntävaltaa vaativissa kysymyksissä:

Siitä ei pääse mihinkään, että paikkansapitämättömät ennakkoluulot haittaavat monimutkaisten asiakokonaisuuksien hallintaa.

Meidän demokratiassamme vallankäyttö ja päätöksenteko on tehty tarkoituksella sekavaksi, jotta kansalaiset eivät olisi tietoisia mitä itse asiassa ollaan päättämässä. Ratkaistavia ongelmia monimutkaistetaan tahallaan, vaikka niihin olisi oikeasti olemassa yksinkertaisia ratkaisuja. Hallitsevan klienteelin korruptoituneen vallankäytön jatkumisen suurin uhka onkin uusi poliittinen oppositio, "populistit" ja "rasistit", jotka näkevät mitä nämä "monimutkaiset asiakokonaisuudet" todellisuudessa ovat.

RL

EU:N DIGI-KOMISSAARI HENNA VIRKKUSEN TIE ORJUUTEEN

Viimeisen parin vuoden aikana lännen kansalliset ja ylikansalliset instanssit ovat vaatineet sosiaalisen median kieltämistä alle 15-vuotiailta vetoamalla varhaisnuorten suojeluun. Joissakin maissa kuten Australiassa tästä on ehditty tehdä jo lakeja. Suomessakin hallitus on aloittanut tuttuun tapaansa muita maita matkien valmistelun somen kieltämiseksi nuorilta. 

Lain läpiviemiseksi media on jo aloittanut oman kampanjansa, josta viimeisimpänä todisteena kaksi tällä viikolla käytyä kontrollimyönteistä keskustelua Ylen A-studiossa. Maanantaina ohjelman vieraana oli anonyymiteetin poistamista Internetistä voimakkaasti vaatinut EU-komission varapuheenjohtaja Henna Virkkunen (Kok.) ja keskiviikkona nettisensuuri puolesta propagoineet Nuorisoalan tutkimus- ja kehittämisyksikkö Juvenian tutkimuspäällikkö Sari Tuuva-Hongisto ja nuorisolääkäri Silja Kosola.

Miksi kaikista mahdollisista tahoista juuri EU:n komissio on viime aikona ollut huolissaan somen ja Tiktokin kaltaisten palveluiden koukuttavasta vaikutuksesta nuorisoon? Todellisuudessa mitään aitoa huolta ei Brysselin kabineteissa ole koskaan ollutkaan. Komissiota ei voisi vähempää kiinnostaa varhaisnuorten addiktoituminen sosiaaliseen mediaan tai chat-sovelluksissa vaanivat pedofiilit. Jos huoli olisi totta, komissio olisi esimerkiksi jo vaatinut kansallisiin lainsäädäntöihin rangaistuksia, joilla olisi pedofiileille aito pelotevaikutus ja konkreettinen esto rikosten jatkamiselle. Tällaisia ongelman ratkaisevia lakeja olisivat ainakin kuolemantuomio, sterilisaatio tai elinkautinen vankeusrangaistus. Pelkästään verkossa tapahtuva ei-fyysinen lasten ja nuorten hyväksikäyttö vähenisi murto-osaan nykyisestä, jos jo ensimmäisestä teosta langetettaisiin välittömästi elinkautinen ilman mahdollisuutta ehdonalaiseen. Tällaiset "epäinhimilliset" lait ovat komissiolle kuitenkin jo lähtökohtaisesti poissuljettuja, joten sillä ei ole todellista halua suojella lapsia saalistajilta. Miksi komissio sitten yrittää ratkaista varhaisnuoria kohtaavat vaarat somen ikärajoituksilla ja chatin massavalvonnalla, keinoilla, joilla ei ole tunnetusti vaikutusta nettiaddiktioon ja pedofiilisaalistajiin?

Siksi, että EU:n komissio ei yritäkään ratkaista näitä ongelmia, vaan somen ikärajoitus toimii ainoastaan tekosyynä saada vahva identiteetin tunnistus (mm. pankkitunnuksilla varmentaminen) pakolliseksi kaikille. Varhaisnuorten suojelu toimii tässä vain syöttinä, jolla EU:n lainsäädännön valtuuttaman nomenklatuuran on tarkoitus saalistaa suurta massaa, etenkin poliittisesti epäkorrekteja aikuisia.

Tätä syöttiä tarjosivat myös A-studiossa esiintyneet Virkkunen, nuorisoasiantuntijat ja toimittajat samalla kun he puhuivat tahallaan  ydinkysymyksen vierestä. Toisin sanoen A-studiossa puhuttiin kaikesta muusta paitsi siitä olennaisimmista eli kuinka somen ikärajoitus vahvan tunnistautumisen avulla hävittää lopullisesti anonyymiteetin netistä. Kun nuorilta vaaditaan iän vahvistamista, siitä tehdään käytännössä pakollista myös kaikille muille. 

Tällä on väistämättä valtava kielteinen vaikutus ihmisten ilmaisuvapauteen. Kun kansalainen joutuu täysikäisyytensä todistamisen verukkeella paljastamaan identiteettinsä viranomaisten kanssa yhteistyötä tekevälle palvelun antajalle, hänellä on tuskin sen jälkeen enää kovin suurta intoa esittää kriittisiä näkemyksiä vaikkapa nykyhallinnosta.  Näin ylimpiä valtakerroksia hyödyttävä kansalaisten itsesensuuri lisääntyy samalla kun osa väestöstä jättäytyy kokonaan pois Internetin keskusteluista, koska eivät halua luovuttaa henkilötietojaan  vihamieliselle hallinnolle ja viranomaisille. Anonyymiteetin poistuttua viranomaiset eivät kykene ainoastaan yhdistämään henkilöä poliittisesti "väärään" mielipiteeseen, vaan heillä on mahdollisuus tätä kautta profiloida ja valvoa kohdehenkilön koko elämää. 

Ihmisten valvonnassa ei ole sinänsä mitään uutta ja ihmeellistä. Esimerkiksi Suomessa EU-lainsäädäntöön perustuvia velvoitteita soveltava Suojelupoliisi valvoo jo nyt moneen kertaan laajennettujen urkintaoikeuksiensa avulla tiettyjä epäilyttäviksi katsomiaan kansalaisia ja maassaolijoita. Tilanne muuttuu radikaalisti siinä vaiheessa jos verkkopalveluille asetetaan vahva tunnistautumisvelvoite. Tällöin potentiaalisia toisinajattelijoita ja epäilyttäviä aktivisteja tunnistettaisiin moninkertaisesti, sillä läheskään kaikki eivät alistuisi itsesensuurille tai he eivät ymmärtäisi vahvan tunnistautumisen seurauksia. Entisen DDR:n valvontakoneisto olisi ollut varmasti haltioissaan, mikäli sillä olisi ollut käytössään samanlainen Panoptikon, jolla epäuositut lännen globalistihallinnot suunnittelevat nyt kansalaistensa totaalista haltuunottoa.

Ainoastaan EU:n hyväntahtoisuuteen ja menneen maailman valtamediaan luottava kansanosa uskoo Virkkusen ja kumppanien pintapuoliseen selitykseen "lastensuojelusta", jolla kansalaisia lopulta vain ansoitetaan entistä kokonaisvaltaisemalle valvonnalle. Valitettavasti tätä hyväuskoista mykkää massaa riittää korkean luottamuksen Suomessa ylivoimaiseksi enemmistöksi asti. Sen sijaan muualla Euroopassa perusvapauksistaan huolestuneiden kansalaisten määrä on kasvanut siinä määrin, että EU-eliitti on Virkkusen suulla vaatinut Turun Sanomien haastattelussa ikärajoihin nopeasti yhteistä eurooppalaista ratkaisua, "jotta sääntelyä voidaan valvoa tehokkaasti koko EU:n alueella". 

Tällainen lausunto heijastaa hyvin sitä pelkoa ja epäluottamusta, mitä houreisista visioistaan itsekkäästi kiinnipitävät globalistit tuntevat kansallisvaltioiden kansalaisia kohtaan. He selvästi tiedostavat pelkonsa lähteen, jota kuvaa hyvin Yhdysvaltain presidentti Abraham Lincolnin lentävä lause: "Voit huijata osaa ihmisistä kaiken aikaa, ja kaikkia ihmisiä jonkin aikaa, mutta et voi huijata kaikkia ihmisiä kaiken aikaa". Tämä selittää sen valtavan kiireen, jolla EU yrittää toteuttaa Internetin massavalvonnan ja digitaalisen kontrollin digilompakon avulla.

Vaatimukset Internetin sananvapauden rajoittamisesta ja anonyymiteetin kumoamisesta eivät ole suinkaan ennenkuulumattomia, sillä jo verkon alkuaikoina 1995 juutalaisten etujärjestö Simon Wiesenthal keskus (SWC) halusi ensimmäisenä estää poliittisilta vihollisiltaan pääsyn Internettiin. Kaksi vuotta myöhemmin SWC vaatii nettisensuuria vedoten lasten nuorten suojeluun aivan kuten EU:n komissio nyt. Perusteena oli väite, jonka mukaan (vain) valkoiset rasistijärjestöt levittävät verkossa propagandaansa alaikäisille. Vuonna 2015 keskuksen Euroopan toimiston johtaja Shimon  Samuels sanoi Internetin "vihapuheen" vastaisen taistelun olevan sama asia kuin toimet estää pedofilian leviäminen verkossa. Tällaiset kommentit ovat sikäli Chuzpah, sillä pornon koko sakeaa skaalaa ovat verkossakin tuottaneet ja myyneet tunnetusti eniten juutalaiset "filantroopit". Sittemmin tätä tahraavaa pedofilian rinnastusta ovat käyttäneet monet poliitikot ja virkamiehet, jotka ovat halunneet rajoittaa Internetissä vielä toistaiseksi pilkahtelevaa poliittista ilmaisuvapautta.

Retorisena keinona pedofialian vastustaminen tekosyynä sensuurille on tuttua myös suomalaisille  EU-byrokraateille. Henna Virkkusen lisäksi myös surullisen kuuluisat Amerikan agentit ja EU-mepit Mika Aaltola ja Pekka Toveri ovat vaatineet kansalaisten alistamista totaaliselle verkkovalvonnalle vetoamalla näennäiseen pedofilian levittämisen estämiseen. He ovat suomalaismepeistä näkyvimmin kannattaneet viestipalvelujen massavalvontaa riippumatta siitä ovatko keskustelijat epäiltyjä rikoksista vai  eivät. Tämän yksityisyyttä loukkaavan lain vastustajia he ovat kutsuneet härskin yksioikoisesti pedofilian puolustajiksi. Näiltä atlanttisen eliitin juoksupojilta tällainen ulostulo on kieltämättä tahattoman ironista, semminkin, kun tiedetään Yhdysvaltain johdon olleen jo pitkään yhteydessä pedofiliastaan tunnettuun Epstein-verkostoon. Vaikka muut suomalaismepit eivät olekaan käyttäneet yhtä häpeämätöntä kieltä kuin nämä kokoomuslaiset pseudoliberaalit,  enemmistö heistä äänesti kuitenkin viime heinäkuun EU-parlamentin istunnossa sen puolesta, että Internetin alustayhtiöt voivat jatkossakin "seuloa" eli skannata kaikkien ihmisten yksityisviestejä.  

Kansalaisten valvonta ja sensuuri on edennyt Kiinan jälkeen ripeimmin Euroopan Unionissa. Manageriaaliselle luokalle tyypilliseen tapaan tätä kontrollia on perusteltu EU:ssa "kansalaisten edulla" ja "kansalaisten suojelulla". Julkisuudessa tämä "kansalaista huolehtiminen" on henkilöitynyt Teknologisesta suvereniteetista, turvallisuudesta ja demokratiasta vastaavan EU-komission varapuheenjohtaja Henna Virkkuseen. Huomattava osa kansalaisista kuitenkin tietää hänen olevan vain kauko-ohjattu puhuva pää, sillä unionin kontrolli-suunnitelmista vastaavat älyllisesti aivan toisen kaliiperin taustavaikuttajat. Osa suomalaisista jopa käsittää Virkkusen harjoitteleman operettinäytöksen seuraukset, mutta he katsovat silti välinpitämättöminä kun heidän perusvapauksiaan heitetään EU:n valvontalainsäädännön Moolokin kitaan. 

Keskinkertaisena Kokoomuksen rivivaikuttajana  mutta päättäväisenä opportunistina Virkkunen nostettiin EU-kansalaisten vihaamaksi digi-sensoriksi, koska hänen tiedetään noudattavan uskollisesti todellisten vaikuttajien epädemokraattisia visioita. Virkkunen toimii kuin hyvillä eduilla palkittu nykypäivän NKVD-politrukki, joka ei epäröi antaa netti-niskoitteleville kansalaisille virtuaalisia niskalaulauksia, jos liittovaltion Globohomo-utopia sitä vaatii. Siksi juuri hän on sopiva kansalaisten vihaama maalitaulu esittelemään digitaalisen lompakon kaltaista projektia, jossa kansalaisten valvonta on viety nykyteknologian avulla äärimmilleen.

Ylen toukokuun uutisessa Virkkunen torjuu talousnobelisti Bengt Holmströmin kritiikin EU:n tolkuttomasta digitaalisesta sääntelystä. Sen sijaan hän hehkuttaa kehitteillä olevaa Euroopan laajuista digitaalista tunnistaumispalvelua ja on toiveikas sen suhteen, että  "tämän vuoden loppuun mennessä kaikkien jäsenmaiden pitää tarjota kansalaisille digilompakko".

Järjestelmäuskolliset suomalaiset eivät ole reagoineet juuri mitenkään digilompakon tulemiseen, koska sen markkinoijat kuten Virkkunen vetoavat luotettavuuteen ja siihen, että kaikki maksamisesta tunnistautumiseen helpottuu entisestään. Valtaosalle mukavuudenhaluisista suomalaisista ei tule edes mieleen, että digilompakon käyttöönotolla kansalaisia voidaan tulevaisuudessa valvoa ja painostaa maksimaalisesti. 

Mediapoolin ohjaama monoliittinen Suomen valtamedia on ollut EU:n digilompakkohankkeen merkittävin edistäjä maassamme pelkästään sillä, että se on vaiennut siitä lähes kokonaan. Silloinkin kun digilompakosta on uutisoitu, siihen kohdistuneesta eurooppalaisesta kansalais- ja asiantuntijakritiikistä on vaiettu lähes täysin. 

Syykin on selvä, sillä johtavien kriitikoiden mukaan vaarana on, että digitaalinen identiteetti alkaa yhdistyä ihmisen toimintaan hyvin monissa palveluissa. Jos lompakon tapahtumat voidaan yhdistää toisiinsa, siitä voi syntyä erittäin tarkka kuva henkilön käyttäytymisestä, asioinnista ja mieltymyksistä. Tämä tulee ilmeiseksi varsinkin silloin lompakkoon liitetään henkilöllisyyden lisäksi esimerkiksi terveystietoja, taloudellisia tietoja ja pätevyyksiä. Lisäksi digi-identiteetin käytöstä voi tulla tosiasiassa pakollista, vaikka lompakko ei juridisesti ole pakollinen. Suurin vaara on kuitenkin sen käyttötarkoituksen laajeneminen. Aluksi lompakko voi olla esimerkiksi henkilöllisyystodistus, ajokortti tai tutkintotodistus. Myöhemmin sama infrastruktuuri voi teknisesti soveltua yhä uusiin käyttötarkoituksiin esimerkiksi silloin kun tulevat poliittiset päätökset voisivat laajentaa sen käyttöä eri tilanteissa. Kiinan hallinnon nykykäytännöt ovat tästä hyvä esimerkki

Jos digilompakkohanke etenee esteettä ilman rajoituksia, siitä tulee johtavan EU-klienteelin eräänlainen Graalin malja, joka panoptikomaisten ominaisuuksiensa vuoksi ratkaisee ennen pitkää väärin ajattelevien, väärin toimivien ja väärin äänestävien alamaisten ongelman. Se mikä alkoi kansalaisten arkea helpottavana teknologiana, voikin muuttua nopeasti globalistieliitin kontrollin välineeksi.  Taloustieteilijä Friedrich von Hayekin samannimisen kirjan mukaisesti sokea luottamus järjestelmään on  Tie orjuuteen.

Varsinkin suomalaisille hankkeen marionetti-keulakuva Henna Virkkunen tulee olemaan eräänlainen Jumalan ruoska, joka rankaisee syystäkin typerän katteettomaan omahyväisyyteen langenneita suomalaisia. 

VASEMMISTOLIBERAALIEN KYVYTTÖMYYS YMMÄRTÄÄ TRUMPIA

On selvää, että korruptoituneessa yliopistossa ei voi tutkia missä määrin Yleisradion ohjelmissa on ideologisuutta ja suoranaista valheiden levittämistä. Suuria ikäluokkia nuoremmat sukupolvet ovat kuitenkin tehneet Ylen ohjelmapolitiikasta omat johtopäätöksensä, eivätkä he siksi juuri seuraa sen ohjelmatarjontaa. Koska Ylen levittämän valikoidun konsensustodellisuuden puolustajat vaativat tutkimuskiellosta huolimatta todisteita mediajätin ideologisuudesta, päätti Yle Watch analysoida yhden politiikkaa käsittelevän ajankohtaisohjelman väitteet perusteellisesti. 

Yle Radio 1, 14.3.2026, Maailmanpolitiikan arkipäivää: "Lähdin Yhdysvalloista, koska fasismi otti siellä vallan"

Onko Yhdysvallat luisunut silmiemme edessä fasismiin? Ainakin fasismitutkija Jason Stanley on sitä mieltä. Yhdysvaltalainen filosofian professori Jason Stanley lähti kotimaansa kehitystä pakoon Toronton yliopistoon Kanadaan. Stanleyn mielestä Donald Trumpin hallinnon metodit ovat fasismin pelikirjasta. Valkoinen ylivalta, haikailu myyttiseen menneisyyteen ja johtajakultti ovat tuttuja fasismin historiasta. Stanley patistaa Eurooppaa ottamaan itseään niskasta kiinni ja irrottamaan kytköksensä Yhdysvaltoihin. Euroopan hän näkee demokratian viimeisenä linnakkeena. Maailmanpolitiikan arkipäivää -ohjelman demokratiasarjan kolmannessa osassa kuullaanfilosofi Jason Stanleyn painavia ajatuksia fasismista. Ohjelman toimittaa Sampo Vaarakallio.

Hallusinaatiovasemmiston laskutila Donald Trumpin toisesta presidenttikaudesta ei ole synnyttänyt selvänäköistä analyysiä vaan paranoidin turvautumisen tuttuun fasismi-selitykseen. Tätä  punakaavaa jaksaa jankuttaa ohjelmissaan Ylen parantumaton partaradikaali Sampo Vaarakallio, joka on vuodesta 2016 lähtien ottanut pakkomielteiseksi elämäntehtäväkseen Trumpin sättimisen aina kun siihen tulee tilaisuus. Nyt kun hänellä olisi kerrankin perusteet tölviä kunnolla valkoisen työväeluokan pettänyttä sionistien sätkynukkea, hän sivuuttaa tämän ja turvautuu politisoituneen amerikkaisprofessorin harhaisiin selityksiin presidentin fasismista ja "valkoisesta ylivallasta".

Tällaisesta ohjelmasta on hankala kirjoittaa tiivistä tekstiä, sillä kaikki kuultavat repliikit ovat sellaista retorista huutelua, että se vaatisi jokaisen väitteen yksittäistä kumoamista. Koska tällainen lähestymistapa olisi lukijan kiusaamista, tartun ainoastaan pääväitteisiin, joiden avaaminen paljastaa kuinka fanaattista politrukkia Vaarakallio haastattelee pitäen tätä amerikkalaisen politiikan tolkullisena asiantuntijana. WASP-nimestään huolimatta Jason Stanleyn pelkkä tärkeilevän arrogantti nasaaliääni saa valveutuneen kuulijan ikävät ennakkoaavistukset nousemaan pintaan.

Heti ohjelman alussa filosofian professori Stanley syyttää Amerikan polarisaatiosta vain republikaanisia konservatiiveja. Hän ei puhu mitään 1960-luvun vasemmistoradikaalien roolista USA:n kulttuurisodan aloittajana, vaan näkee tuon ajan hajotustyön olleen automaattisesti  hyvää edistystä, jonka kyseenalaistaminen on jo itsessään poissuljettu ajatus. Tässä yhteydessä professori esittää kummallisen vieläkö hakkaat vaimoasi -tyyppisen vertauksen, "jossa toinen pitää orjuutta hyvänä asiana ja toinen pahana". Vertauksen hän perustelee sanomalla: 

Nyt vallalla olevan polarisaation logiikalla tämäkin tilanne olisi kuvaus polarisaatiosta. Pitää muistaa, että toista leiriä johtaa fasisti.

Vertaus orjuuteen on kaikilta osin tahallisen harhaanjohtava, sillä ensinnäkin Trump on kotoisin demokraattijohtoisen Itärannikon liberaalista New Yorkista. Vaalikampanjoissaan hän ei ole vedonnut suinkaan syvään Etelään vaan Keski-lännen ruostevyöhykkeen valkoiseen  työväeluokkaan, joka on perinteisesti kannattanut Demokraatteja. Siis sitä puoluetta, joka alun perin kannatti orjuutta ja tuki Ku Klux Klanin vigilantismia. Mutta eipä annetta totuuden häiritä Stanleyn hyvää tarinaa, jossa oikeistolainen "fasismi" uhkaa kaikkialla amerikkalaista yhteiskuntaa.

Stanley jatkaa vanhatestamentallista saarnaansa syyttämällä Trumpin hallintoa johtajakultin ylläpitämisestä. Tämän hän rinnastaa suoraan klassiseen eurooppalaiseen fasismiin, tuohon liberaalien hellimään modernin ajan taikauskoiseen demonologiaan. On totta, että MAGA-liikeessä syvän valtion korruptioon kyllästyneet hyväuskoiset kansalaiset ovat panneet kaikki toiveensa Trumpiin, mutta sillä on hyvin vähän tekemistä rotuun ja maaperään sidotun vanhan Euroopan fasismin kanssa. Pikemminkin Trumpin kritiikitön kannatus perustuu periamerikkalaiseen kapitalistiseen fanikulttuuriin, jossa show-miehen ulkoisilla elkeillä on suurempi merkitys kuin asiasisällöllä.

Vakuuttaakseen Ylen uskolliset buumeri-kuulijat Trumpin fasismista, Sampo Vaarakallio mainostaa jatkuvasti Stanleyn vuonna 2018 ilmestynyttä kirjaa Näin toimii fasismi. Siitä esitetyt psykologisoivat lainaukset tuovat mieleen päivitetyn version kulttuurimarxilaisen Theodor W. Adornon toimittamasta  homehtuneesta tendenssitutkimuksesta The Authoritarian Personality (1950). Aivan samoin kuin Adornon kirjassa jätettiin tarkoituksella huomioimatta vasemmistolaisuuden kollektiiviset ja autoritaariset piirteet, Stanley sivuuttaa samanlaisella ideologisella sokeudella liberaalin järjestelmän halun kontrolloida ihmistä. 

Hänen mustavalkoisessa ajattelussaan vain republikaanit valmistelevat yksinvaltaista "fasismia", vaikka demokraatit ovat kontrolloimansa syvän valtion avulla pyrkineet tekemään maasta jo pitkään yksipuoluejärjestelmän (Uniparty). Ennen Trumpin presidenttikausia Demokraattipuolueen hegemonia oli Yhdysvalloissa niin vallitsevaa, että republikaaneista oli tulossa pelkkiä vasemmistoliberaalien arvojen aisankannattajia, eräänlainen Unipartyn sisäinen näennäisoppositio. Sen enempää Stanley kuin Vaarakalliokaan eivät mainitse sanallakaan amerikkalaisen vasemmiston kaunaisista valtapyyteistä vaan he  projisoivat ne suoraan republikaaneihin.

Amerikkalaisprofessori lisää haastattelussa kierroksia sättimällä vanhasta muistista Trumpin ensimmäisen kauden neuvonantajaa Steve Bannonia. Stanley tarttuu Bannonin lohkaisuun, jonka mukaan Amerikan kulta-aika oli 1930-luku. Pelkän ajankohdan vuoksi professori samaistaa Trumpin Amerikan Saksan kolmanteen valtakuntaan. Hän innostuu saarnaamaan kuinka Saksa otti mallia rotulakeihinsa amerikkalaisesta segregaatiosta. Tästä hän tekee ajatusloikan, jossa Trumpin nykyhallinto pyrkii palauttamaan Jim Crow -rotuerottelulait, joita myös Saksan katsottiin seuranneen. Toisin sanoen de facto juutalaisten painostusryhmien alla oleva Trump yrittää Stanleyn mukaan tehdä maastaan amerikkalaisen version saksalaisesta kansallissosialismista! 

Tässä vasemmistoharhaisessa fantasiassa unohdetaan täysin Trumpin kannattajakunta, jossa on myös paljon hispaanoja ja mustia. Suurista puheistaan huolimatta laittomien massakarkotuksia ei olla tehty ja lainsäädäntökin on pyrkinyt kriminalisoimaan kaiken juutalaisiin ja Israeliin kohdistetun kritiikin. Stanleyn pitäisi tietää tämä, mutta hän alkaakin syyllistää kuulijoita siitä, että hänen Berliinissä asunut juutalainen isänsä menetti 3-vuotiaana rotumuukalaisena kansalaisoikeudet. Tämä selittää pitkälti professorin motiivin vaahdota fasismista ja NS-Saksasta, joskin todennäköisempää on se, että juutalaiset yleisesti vastustavat ulkoryhmäksi nähdyn valkoisen kantaväestön yhtenäisyyttä ja etua.

Todistaakseen Trumpin hallinnon kannattavan "valkoista ylivaltaa" Stanley nostaa esiin Yhdysvaltain presidentin apulaiskansliapäällikkö Stephen Millerin, jolla on ollut suuri vaikutus nykyhallinnon maahanmuuttopoliittisiin linjauksiin. Todellisuudessa tämä "kovan linjan" maahanmuuttopolitiikan arkkitehti on juutalainen sionisti, joka on vastustanut pääasiassa vain muslimimaista tulleita siirtolaisia. Sattuneesta syystä Stanley ei mainitse tästä mitään.

Toisin kuin heimoveli Miller, amerikkalaisprofessori suosii rajatonta ja täysin lajittelematonta maahanmuuttoa paitsi jos tulijat ovat valkoisia. Siksi hän toteaa pöyristyneenä kuinka Trumpin hallinnossa "ainoat hyväksytyt turvapaikanhakijat ovat valkoisia etelä-afrikkalaisia", vaikka tämän ajatuksen takana oli ainoastaan Trumpin kanssa riitautunut teknovelho Elon Musk. Tosiasiassa kyseessä oli pelkkä provokaatio, jonka avulla Musk halusi osoittaa, kuinka Yhdysvallat on vuoden 1965 liberaalin siirtolaislain jälkeen suosinut myös pakolaispolitiikassa vain värillisiä tulijoita. Tämän tilastollisen faktan Stanley sivuuttaa ja takertuu sen sijaan touteutumattomaan skenaarion, jossa Yhdysvallat ottaisi vastaan Etelä-Afrikan mustan rasistihallinnon vainoamia valkoisia maanviljelijöitä.

Antaakseen lisätodisteita Yhdysvaltain nykyfasismista, Stanley  kiinnittää huomion maahanmuuttovirasto ICE:n agenttien  koviin otteisiin. Muutamat ikävät kuolintapaukset, joissa uhreina ovat olleet lähinnä provosoivat valkoiset liberaalit, toimivat professorille todisteena siitä, että "viranomaiset jahtaavat ei-valkoisia karkottaakseen heidät". Kyse ei ole kuitenkaan rotuprofiloinnista siitä yksinkertaisesta syystä, että laittomat tulijat "sattuvat olemaan" lähes kaikki värillisiä.

Stanleyn narraatio Trumpista poikkeuksellisen aktiivisena laittomien siirtolaisten karkottajana nojaa pitkälti liberaalin valtamedian luomaan väärään mielikuvaan. Yhdysvaltain sisäisen turvallisuuden ministeriön (DHS) keräämien kylmien tilastofakojen perusteella Trump on karkottanut molemmilla presidenttikausillaan selvästi vähemmän laittomia siirtolaisia kuin maahanmuuttomyönteisenä pidetty Barack Obaman hallinto. 

Obama poisti yli 2,5 kertaa enemmän laittomia tulijoita kuin Trump ensimmäisellä kaudellaan. PolitiFact, Migration Policy Institute (MPI) ja TRAC (Syracuse University) vahvistavat saman: Obama teki historiallisen paljon karkotuksia, etenkin sisämaassa vuosina 2009–2012.  Ensimmäisellä kaudella Obama poisti 3 miljoona laitonta maahanmuuttajaa, Trump vain 1,2 miljoonaa. Jyrkän siirtolaisvastaiseksi leimattu Trumpin toinen kausi ei sekään vakuuta karkotusluvuillaan. Varsinaisia ICE:n tekemiä poistoja on noin 230 000–350 000 ensimmäisten 12 kuukauden aikana (sisältää sekä sisämaan että rajan). Vertailun vuoksi Obaman hallinto teki pelkästään vuonna 2013 yli 400 000 virallista maastapoistamista. Vaikka Trumpin toisen kauden karkotusluvut ovatkin DHS:n mukaan nousussa Bidenin kauteen verrattuna, tämän hetken vahvistetut luvut eivät ylitä vielä Obaman huippuja. Toisin sanoen ICE:n näyttävät ratsiat ovat pelkkää teatteria, jolla peitellään siirtolaispolitiikan hamppaattomuutta Trumpin ydinkannattajille. 

Lisäksi näyttää siltä kuin ICE:n karskeilla otteilla sabotoitaisiin tahallaan kansan suosiman siirtolaispolitiikan oikeutus.  Eräät kriitikot ovat jopa väittäneet ICE:n toimien antavan legtimiteetin vainota keitä tahansa toisinajattelijoita, erityisesti valkoisia nationalisteja, jotka arvostelevat sionismia. 

Tästä huolimatta Stanley väittää ICE:n olevan "yksityisarmeija, joka tukee innolla valkoista ylivaltaa ja Donald Trumpia sen johtajana". Voiko mikään olla kauempana totuudesta, sillä viime aikaisten näyttöjen perusteella Trumpia voidaan pitää toisen maailmansodan jälkeisen ajan suurimpana poliittisena huijauksena: hän petti äänestäjänsä lupaamalla lopettaa kalliit ulkomaiden sodat ja karkottaa laittomat siirtolaiset. Kävi täsmälleen päinvastoin.

Vain Yleisradioon sanaan järkähtämättä luottava kansalainen uskoo Yhdysvaltojen olevan Trumpin ohjaksissa, vaikka hän on kiitollisuudenvelkansa vuoksi uuden teknoeliitin ja sionistilobbyn ohjailtavissa. Epävakaan luonteensa vuoksi hän vaikuttaa ikään kuin tekevänsä päätökset itsenäisesti mikä antaa Stanleylelle syyn kutsua Trumpia autoritaariseksi johtajaksi, joka "normalisoi fasismin". Hänen kirjassaan kerrotaan "normalisoinnin tarkoittavan täsmälleen sitä, että yhteiskuntaan tunkeutuvia äärimmäisiä ehtoja ei tunnisteta sellaisiksi, koska ne ovat alkaneet näyttää normaaleilta". Tämä on varmasti totta Trumpin Israelin palvonnan suhteen, mutta kuten sanottu, puhe "valkoisesta vallasta" ei edelleenkään edusta valtavirtaa amerikkalaisessa yhteiskunnassa. Pikemminkin näyttää siltä, että amerikkalaisprofessori pyrkii jälkeen kerran viemään huomion pois institutionalisoituneesta vasemmiston ääriajattelusta sen vastustajiin; "fasismin normalisoimista" onkin kaikki kritiikki kulttuurimarxilaista hulluutta kuten lgbt-ideologiaa ja rajatonta maahanmuuttoa kohtaan. Samalla Stanley puolustaa fasismi-sanan aktiivista käyttöä, mikä tarkoittaa käytännössä kaiken sen nimeämistä f-sanalla, josta hänen viiteryhmänsä ei satu pitämään.

24-minuuttisen ohjelman jälkipuolella Stanley aloittaa marttyyripuheen vapaaehtoisesta karkotuksestaan amerikkalaisesta yliopistosta. Hän lähti viime vuoden lopulla Yalesta "maanpakoon" Kanadaan, koska "fasismi otti maassa vallan". Nyt hän vaikuttaa Toronton yliopistosta käsin julistamalla kuinka Trumpin hallinto kahlitsee maansa yliopistojen tieteenvapautta. Keskustelu tieteen autonomiasta on aina tarpeellinen, mutta Stanleyn kohdalla jää sanomatta, ettei Yhdysvaltojen nykyhallinto ole puuttuunut luonnontieteisiin, vaan ainoastaan supistanut rahoitusta vasemmalle politisoituneista yhteiskuntatieteistä.

Demokraattien vaalivoittoa odotteleva Stanley ei syytä rajan takaa pelkästään Trumpia vaan amerikkalaisia äänestäjiä, jotka eivät äänestäneet ainoastaan kerran vaan peräti kaksi kertaa (itse asiassa kolme kertaa jos tarkkoja ollaan) "fasistin" maan johtoon. Hän toteaa rehvakkaasti: "En halua maksaa kymmeniä tuhansia dollareita tukeakseni fasismia". Jaloillaan äänestäminen on tietysti vapaassa maassa sallittua, joskin lausunto on sikäli huvittava, koska Stanley on saanut palkkansa osin julkisesta rahoituksesta, jolla tuetaan myös yksityistä Yalen yliopistoa. Mikäli veronmaksajat noudattaisivat Stanleyn logiikkaa, valtaosan heistä pitäisi paeta nykyhallintoa Kanadaan, koska huomattava osa amerikkalaisten verorahoista menee Israelin tukemisen ja mustien korskean elämäntavan avustamiseen.

Silmittömässä republikaanihallinnon vihassaan nykyinen kanadalaisprofessori osuu väkisinkin jossain asiassa oikeaan. Esimerkiksi on vaikea kiistää sitä, että nykyhallinto katsoo omistavansa kansan eikä se siksi tarvitse sen suostumusta toimilleen. Tämä on käynyt erityisen selväksi epäsuositun Iranin sodan aloittamisessa Israelin etujen puolesta. Vaikea on kiistää sitäkään Stanleyn väitettä, jonka mukaan Yhdysvaltojen imperialistinen ulkopolitiikka ei eroa juurikaan Venäjän vastaavasta. Tämän vuoksi hän on valmis menemään jopa niin pitkälle, että ehdottaa Eurooppaa irrottautumaan sotilaallisesti ja taloudellisesti Amerikasta.

Voisi luulla, että Stanley kannattaa aidosti Euroopan riippumattomuutta, mutta kyse onkin vain Euroopan Unionin puolustamisesta Amerikan nykyhallintoa vastaan. Asia käy selväksi kun hän väittää Trumpin vastustavan "Euroopan demokratiaa", koska Yhdysvaltojen johto tukee vanhan mantereen [sionistisia] populistipuolueita. Stanley tulee epäsuorasti vaatineeksi, että kansalaiset eivät saisi äänestää oikeistopopulisteja, koska se olisi meidän demokratiaa eli heidän EU-liittovaltioärjestelmää vastaan. Tätä puolisosialistista systeemiuskollisuutta tukee myös hänen hänen hysteerinen retoriikkaansa, jonka mukaan "Yhdysvallat yrittää tuhota Euroopan demokratian aktiivisemmin kuin Venäjä".

Näillä lausunnoillaan nykyinen kanadalaistutkija osoittaa ideologisen vastenmielisyytensä vapaiden kansalaisten mielipidettä kohtaan. Stanleytä ei kiinnosta aito kansanvalta eli demokratia, vaan byrokraattinen Globohomo (globalistinen homogenisaatio), joka tietää kansalaisia paremmin mitä kustakin asiasta pitää ajatella. Kun valtaosa kansasta vastustaa heihin kohdistuvaa matalan intensiteetin kansanmurhaa eli poliittis-taloudellisen eliitin masinoimaa muukalaisinvaasiota, juutalaisprofessori vastaa tähän populistiseen reaktioon moralismilla kuorrutetulla ideologisella jargonilla: "Muukalaisviha on myrkkyä, joka tuhoaa demokratian". Tällaisessa ajattelussa demokratian perustana olevalla kansalla (demos) ei ole mitään merkitystä, vaan sen olemassaolo ja tahto säilymiseen on vain este globaalille sosialistiselle byrokraattihallinnolle. 

Tätä taustaa vasten Stanleyn huoli meidän demokratian selviytymisestä voidaan jättää omaan arvoonsa. Siksi hänen pessimistinen vetistelynsä maailmasta, jossa on jäljellä vain trumpilainen "fasismi" (eli korporaatio-sionismi), Kiinan kommunismi ja venäläinen nationalismi tuntuu vähintään falskilta. Kutistetulle valkoiselle väestölle Stanleyn toiveikkaan kaunopuheinen vastaus tälle todellisuudelle vain pahentaisi tilannetta. Nimittäin siinä hän korostaa EU:n roolia, jonka  itsetuhoisena tehtävänä olisi olla "suvaitsevaisuuden arvojen ja sosiaalisen hyvinvoinnin ylläpitäjä". 

Tätä kauniiseen käärepaperiin käärittyä EU-liittovaltion totalitarismia kannattaa myös toimittaja Sampo Vaarakallio, joka ei kommentoi haastattelun loppulausuntoja mitenkään. Hänellekin ainoa vastaus trumpismin esittämään haasteeseen on sivuuttaa kansojen intressit ja asettua eurososialistisen apparaatin puolelle.

KUN VALTIOVALTA PELKÄÄ JA VIHAA KRIITTISIÄ NUORIAAN

Perinnemedian viime päivinä nostamissa kotimaisissa uutisaiheissa ollaan jälleen kerran huolissaan nuorten oikeistokonservatiivisista asenteista. Varsinkin suurten ikäluokkien mielenliikkeitä hallitsevassa Ylessä pelotellaan nuorison "ääriajattelulla". Sanomatta jää, että nuo "kylmäävät näkemykset" ovat suurin piirtein samoja mitä demarieläkeläiset ajattelivat itse asioista aktiivivuosinaan. 

Valtaosa boomereista on suostunut ylhäältä muutettuun maailmaan pääasiassa jälkipolvista piittaamattoman taloudellisen hyödyn vuoksi. Se selittää myös sen, miksi he kavahtavat lastenlastensa yhteiskuntakritiikkiä: se kun uhkaa heille hyödyllistä status quota. 

Nykyjärjestelmään ripustautuneen varttuneen väen pelko koskee ennen kaikkea sellaisia näkemyksiä, jotka eivät ole valtamedian ja koulujärjestelmä ideologisesti hyväksymää oikeaoppista tietoa. Koska monet heistä kuuluvat tai ovat kuuluneet myös järjestelmää pyörittävään manageriaalisen luokkaan, he pitävät kaikkea siihen kohdistuvaa arvostelua jo lähtökohtaisesti "vaarana demokratialle". Tämä asenne selittää pitkälti sen, miksi Sitran eli Suomen itsenäisyyden juhlarahaston brittiläisellä BIT-tutkimuslaitoksella teettämän somesisältöä kartoittaneen tutkimuksen tuloksia pidetään perinnemediassa "huolestuttavina".

Tulokset kertovat nuorison suosivan uusmediaa, jossa ääneen pääsevät myös kansallista itsenäisyyttä tukevat näkemykset – eli juuri niitä, joita Suomen itsenäisyyden juhlarahasto näyttää selvästi vieroksuvan. Siksi Yle halusi kehystää uutisensa Sitra: Somekeskustelun taso on niin huono, että se on uhka demokratialle siten, että vanhan median mielipidekontrollin ulottumattomissa oleva vielä melko vapaa verkkokeskustelu onkin eksistentiaalinen uhka "meidän" eli hallitsevien luokkien demokratialle. Uutisartikkelin kirjoittanut Miika Koskela julistaakin itseriittoisella varmuudella, kuinka

Sosiaalisen median algoritmit ovat uhka demokratialle Suomessa, sillä ne rapauttavat poliittista keskustelua, käy ilmi Sitran tuoreesta selvityksestä.

Sitra eli Suomen itsenäisyyden juhlarahasto perustaa johtopäätöksensä arvostetun brittiläisen tutkimuslaitoksen selvitykseen. Sen mukaan jopa 67 prosenttia kaikesta poliittisesta somesisällöstä on Suomessa oikeistolaista.

Prosenttiluku kuulostaa keskiverto somen käyttäjästä suurelta, mikä saattaa johtua siitä, että tutkimuksessa neutraalikin tietosisältö on voitu tulkita oikeistolaiseksi,  mikäli se on ristiriidassa valtamedian hellimien ennakkoluulojen kanssa. Toinen löhtökohtaongelma on se, ettei Ylen uutisessa sen enempää kuin itse tutkimuksessakaan avata juuri mitenkään sitä, miksi kaksi kolmasosaa somen sisällöstä on oikeistolaista. Jutun väite, jonka mukaan "algoritmit suosittelevat oikeistolaisia julkaisuja enemmän kuin vasemmistolaista tai keskustalaista sisältöä riippumatta siitä, onko käyttäjä ilmaissut olevansa siitä kiinnostunut" jää ilmaan roikkumaan, koska todellisuudessa algoritmit ovat ideologisesti neutraaleja ts. niitä ei ole ulkoapäin ohjattu vahvistamaan tiettyjä mielipiteitä. Niiden matemaattisena laskutehtävänä on  pelkästään lisätä niitä syötteitä, joista seuraaja on jo kiinnostunut. 

Todennäköisin selitys aatteelliselle epäsuhdalle löytyy tarjonnasta: yhteiskunnallisena haastajana konservatiivioikeisto tarjoaa enemmän poliittista sisältöä someen kuin valtamedian julistuksia tyytyväisinä toisteleva vasemmisto. Jos vasemmistolaisten syötteiden ja meemien näkyvyys olisi somessa enemmistönä, se tuskin olisi ongelma Sitralle eikä siitä tarvitsisi sen vuoksi teettää tendenssitutkimustakaan "yhteiskunnallisen keskustelun herättämiseksi".

Algoritmien manipuloinnin lisäksi poliittisen sisällön epätasapainoa somessa yritetään tutkimuksessa selittää sillä, että  parikymppisten nuorten miesten arvot ovat muuttuneet entistä konservatiivisemmiksi. Tässä tullaan tahattoman epäsuorasti tunnustaneeksi, että oikeistolaisen sisällön suuri määrä somessa johtuu ainakin osittain oikeistolaisten seuraajien kasvusta. Toimittaja Miika Koskela ei käsittele tätä itsestäänselvää johtopäätöstä mitenkään, vaan selittää tutkimukseen viitaten ilmiön nousua liberaalien suosimalla ennakkoluulolla, jossa oikeistokonservatiivit nähdään irrationaalisina ja tunnepohjaisina toimijoina ilman faktapohjaa: "algoritmit vaikuttavat suosivan provosoivia ja tunnepitoisia poliittisia julkaisuja". Tällaista projektiolle haiskahtavaa selitysmallia suosii myös  juttuun haastateltu Sitran kansainvälisen toiminnan johtaja Kristo Lehtonen:

– Alustat eivät ole neutraaleja tiedonvälittäjiä, vaan ne ohjaavat yhteiskunnallista keskustelua, ihmisten käyttäytymistä ja tunteita algoritmien avulla.

Kun globaalikapitalismiin siististi sovitettu hallitseva vasemmistoliberaali arvomaailma  ei pääsekään puskemaan kaikkialla täydellä voimallaan, täytyy ikävän hidasteen syynä olla jonkinlainen Lehtosen ääneen lausumaton salalittoteoria. Siinä puolisosialistisiin woke-arvoihin kiinnittyneet teknojätit noudattavat salassa kapitalistista ansaitalogiikkaa  antamalla  algoritmien seurata ja vahvistaa liian vapaasti ihmisten kiinnostuksen kohteita. Lehtonen jää todennäköisesti kaipaamaan parin vuoden takaisia aikoja, jolloin  some oli vielä synkronisoitu perinnemedian käytäntöön, jossa arvokonservatiivisten näkemysten näkyvyyttä estetään ratkaisevasti.

Tutkimustuloksen tarkoitushakuisessa analyysissä huomionarvoisinta on tietenkin se, mitä jätetään kertomatta. Esimerkiksi se, että arvokonservatiivisuudelle vastakkainen aatemaailma, vasemmistohumanitarismi, on perinnemedian lähtöoletus ja muut näkemykset harvalukuisia poikkeuksia. Tätä epäsuhtaa ei tutkita juuri missään merkittävissä instituutioissa, mutta aina kun löytyy joku väliaikainen vapaan tiedonvälityksen saareke, jossa vasemmiston arvohegemonia voidaan haastaa, se nostetaan ongelmaksi. Sitrassa se nähdään jopa uhkana "meidän demokratialle".

Toinen ongelma aikamme yhteiskuntainsinööreille on puolestaan väite nuorten miesten poliittisesta siirtymisestä oikealle – toisaalla naisten ajautuminen vasemmalle on nähty jopa toivottavana edistyksenä. Tosiasiassa nuoret miehet eivät ole siirtyneet arvoistaan juuri minnekään, ainoastaan naiset ovat radikalisoituneet vasemmalle. Kun nuorten naisten konformistista takertumista valtamedian edistämiin vasemmiston muotiaatteisiin pidetään normaalitilana, niin totta kai silloin arvojen nelikentässä paikallaan pysyneet nuoret miehet näyttävät siirtyneen etäämmälle "uudesta normaalista". Koska nykymaailmassa naisten valintoja ei saa koskaan pitää ongelmana, vikaa täytyy etsiä valtavirran idoktrinaatiolle immuuneista nuorista miehistä.

Brittitutkimuksen mukaan edistykselliselle nykyjärjestelmälle ongelmallinen poliittinen ajattelu koskee lähinnä miehiä ja erityisesti poliittista (ääri)oikeistoa. Kun veneen keikuttajat eli syylliset on näin tunnistettu, niin rikoskin keksitään, jolloin yhteiskuntainsinöörit voivat etsiä keinoja  sen ehkäisemiseksi. Ylen jutussa ihaileva katse kohdistuukin EU-teknokraattieliittiin, joka on aina osannut "demokratian turvaamisen" joko ulossulkemalla kaikenlaiset populistit tai yksinkertaisesti hylkäämällä väärin äänestetyn vaalituloksen. Toki osaava toimittaja osaa kääntää asian niin, että ns. väärämielisten poliittisen vapauden rajoittaminen on itseasiassa ennaltaehkäisevää sananvapauden puolustamista. Ja kun mukaan nivotaan vielä kaiken ikävän patenttiselityksenä toimiva Venäjä, tuo Deus ex machina, niin viimeistään silloin somessa vellovat väärät poliittiset näkemykset voidaan huoletta nollata kumoamalla vaalitulos: 

Vinoutuneen sisällön konkreettisista vaikutuksista on tuore esimerkki viime vuodelta. Romaniassa jouduttiin uusimaan presidentinvaalit, koska Venäjän epäiltiin häirinneen vaaleja vaikuttamalla nuorisoon Tiktokissa.

Antidemokraattisena pidetyn EU-vastaisen vaalituloksen hylkääminen on usein vain jälkikäteen tehty hätäratkaisu. Yleensä Unionissa pyritään ennaltaehkäisyyn mikä demokratian itsepuolustuksen kontekstissa tarkoittaa hienovaraista lainsäädäntöä, jossa puututaan Internetin sisältöön. Koska kansankielellä puhutaan sensuurista, mikään EU-maa ei halua näyttäytyä sananvapauden suitsijana. Paitsi tietenkin pelisilmän puutteesta kärsivä Suomi, joka ajoi innoissaan poliittisena broilerina tunnettua Henna Virkkusta (Kok.) digiasioista vastaavaksi EU-komissaariksi. Tavallisten eurooppalaisten silmissä tätä virkaa pidetään perinteisten kansalaisoikeuksien kuristajana, sillä Virkkusen julkisivun takaa on ajettu määrätietoisesti valvontayhteiskuntaa eri verukkeilla kuten "iän tarkistamisella" pakollisen  verkkotunnistautumisen mahdollistamiseksi ja  "elämää helpottavalla" digitaalisella identiteettilompakolla, joka tekee kansalaisten kontrollista totaalista. 

Tästä kaikesta voi päätellä, että tutkimusuutisen moraalinen närkästys on vain naamioitu oikeistolaisuuden kasvun uhkaan, vaikka pohjimmiltaan kyse on pelosta, jossa vallankäytön vääristynyt oikeutus uhkaa paljastua. Jos vaara korruption paljastumisesta tulisi vasemmalta, se olisi oikeiston sijaan "tutkijoiden" hampaissa. 

Millaisesta vallan korruptiosta on sitten kyse? Julkilausutun liberalistisen käsityksen mukaan valtion ja EU:n ei pidä puuttua yksilön henkilökohtaisiin mielipiteisiin ja valintoihin samalla kun poliitikkojen ja virkamiesten toimet pitäisi olla kaikille läpinäkyviä. Koska aikamme eliitit ovat kääntäneet tämän peruslähtökohdan päälaelleen, valtaeliitti näkee uuden sukupolven oikeistolaisissa haastajissa vaaran, mikä uhkaa maan tapaa eli "meidän" demokratiaa.

Hallitseva manageriaalinen luokka on selvästi tietoinen kaikista mahdollisista uhkista, jotka kyseenlaistavat sen  korruptoituneen hegemonian. Jos se olisi varma asemastaan ja oikeutuksestaan, sen ei tarvitsisi löytää uhkia mitättömistä asioista kuten nyt. Siksi suojelupoliisin päällikön Juha Marteliuksen lausunnot viime tiistain A-studiossa vaikuttavat hätävarjelun liiottelulta. 

Ohjelmaa kommentoinneessa Ylen verkkosivujen uutisessa Supon päällikkö: Koulupakko lisäisi Suomen turvallisuutta Martelius yltyy suorastaan vainoharhaiseksi vain siksi, että muutamien kotikoulujen nuoret välttyvät  oppivelvollisuutta täyttäessään EU:n tasa-arvokommunismin, monikultturismi-homoseksualismin ja arvopohjaisen surrealismin yhdenmukaistavalta indoktrinaatiolta. Ilmeisesti Suomen sosialidemokraattiseen lainsäädäntöön on livahtanut libertaristinen virhe kun se puhuu vain oppivelvollisuudesta eikä koulupakosta. 

Supon johtaja näkee tämän ikävänä porsaanreikänä, joka pitäisi ehdottomasti tukkia aidon totalitaristisessa demokratuuri-hengessä. Siksi oksymoronia arvopohjaista monikultturismia pitäisi koulupakolla takoa joka ikisen taimen kasvavaan tajuntaan:

– Silloin tiedettäisiin, mitä lapsille ja nuorille opetetaan, ja kaikki oppisivat samankaltaisia asioita, Martelius sanoo.

Jos me kerran elämme eduskunnankin julkilausumassa moniarvoisessa yhteiskunnassa, niin miksi Supon johtaja sitten huolestuu joistakin, jotka elävät arvojensa mukaan? Ehkäpä siksi, että hän sanoo ääneen moniarvoisuuden tarkoittavan vain valtiovallan sanelemaa tulkintaa asiasta. Siis lähinnä sellaista, joka sopii kokoomuslaisten globaalikapitalistien ja vasemmistolaisten etnomasokistien matriisiin. 

Samaisessa jutussa kerrotaan Helsingin Sanomien kysyneen eduskuntapuolueiden johtohahmoilta koulupakon tarpeesta. Tuskin kenellekään tuli yllätyksenä Vasemmistoliiton puheenjohtajan Minja Koskelan vastaus, jossa hän vaatii Suomeen ehdotonta koulupakkoa. Tämä kertoo vain sen, että koululaitoksen tuputtamat arvot ovat lähes täydellisen yhteensopivia vasemmistolaisen kulttuurimädätyksen kanssa. 

Koululaisten sosiaalistaminen vallitsevaan globalistiseen järjestelmään ei ole vain Vasemmistoliiton tai Kokoomuksen etuoikeus, vaan koko korruptoituneen poliittisen järjestelmän tavoite. Tämä monoliittinen kokonaisuus, Isosiskovaltio, haluaa iskostaa kaikille kansalaisille vain sille mieluisia arvoja, josta ei ole oikeasti tehty mitään yhteistä päätöstä tai kansanäänestystä. Kun kriittiset nuoret sitten uhmaavat tätä pehmeää totalitarismia ja sen perusteita, paikalle hälytetään manageriaalisen luokan yhteiskuntainsinöörit, jotka kertovat televisioapparaatin välityksellä suurille ikäluokille, kuinka nämä "ääriajattelijat" ovat vaaraksi "meidän demokratialle" ja "yhteiselle arvopohjalle". 

Maamme heikon henkisen ja taloudellisen tilan tuntien, nämä varoituksen sanat saattavat piankin kaikua vain tyhjille seinille kun virallinen arvopohja alkaa niittää kylmää satoaan turbulentin globalismin toimiessa viikatteena.

PEDOFIILI-SIONISTIT VAIHTAMASSA TAAS LAILLISTA HALLINTOA– NYT IRANISSA

Yhdysvaltojen ja Israelin sionistihallintojen odotettu provosoimaton hyökkäys Iraniin alkoi tänään tulevan Purim-juhlan alla. Jotkut vääräleuat päättelivät tarkan päivämäärän aivan oikein Pentagonin pizzatilaus-indikaattorin perusteella. Hyökkäyksestä uutisoi laajalti kieli keskellä suuta myös Yle.

Tilaisuus Iranin hallinnon vaihtamiselle tuli mahdolliseksi sen jälkeen kun Washingtonin vaikutusvaltaiset juutalaiset yhdessä uuden teknoeliitin kanssa asettuivat tukemaan Donald Trumpin vaalikampanjaa syksyllä 2024. On selvää, että presidentiksi pääseminen edellytti salaisen diilin, jossa rauhanmiehenä itseään mainostanut Trump on valmis raivaamaan tilaa vanhatestamentilliselle Suur-Israel hankkeelle. 

Jo ennen toisen presidenttikauden alkua Israel ja Yhdysvallat olivat onnistuneet epävakauttamaan Syyriaa niin, että hallinnon vaihto tuli mahdolliseksi. Vielä oli jäljellä Iran, jonka olemassaolo on ollut suurin este Israelin totaalihallinnolle Lähi-Idässä. Johtavien sionistivaltioiden tekemät ohjusiskut Iranin ydinvoimaloihin kesäkuussa 2025 eivät panneet vielä mullahi-hallintoa polvilleen, jonka vuoksi me todistamme nyt toista regiiminvaihdon yritystä.

Trumpin häpeämättömän sionismin ja pakottavan vaalidiilin lisäksi hyökkäystä Iraniin ovat ajaneet myös henkilökohtaiset syyt. Hänen sekaantumisensa Mossadin asiamiehenä toimineen juutalaiskiristäjä Jeffrey Epsteinin pedofiilirinkiin on synnyttänyt pahaa verta jopa hyväuskoisimmissa MAGA-kiihkoilijoissa, joten selkkauksen synnyttäminen Lähi-Idässä veisi ainakin hetkellisesti huomion pois kiusallisesta asiasta.

Ei liene mikään salaisuus, että anglo-sionistien pedofiilhallinto yhdessä etnosentristen israelilaisen kanssa suunnittelivat hyökkäystä Iraniin jo kuukausia sitten. Tavallinen kadunmies saattoi rytinän alettua ihmetellä, mikä uhka kaukainen Iran olisi Amerikalle. Jos "tolkun kansalainen" on kovin luottavainen perinnemediaan, hän ei kykene tekemään johtopäätöstä, jossa sodan ainoa hyötyjä on sionistien Suur-Israelin projekti, koska hänelle asiaa ei kerrota ääneen.

Suurelle yleisölle hyökkäys selitetään Iranin hallinnon toimilla mielenosoittajia vastaan. Mielenosoitukset syntyivät heikon taloustilanteen vuoksi. Mistä se sitten johtuu? Yhdysvaltain ja lännen asettamasta kauppasaarrosta, koska Iran ei ole alistunut globaalille keskuspankkijärjestelmälle ja ekspansiivisen Israelin "turvallisuus intresseille". Tämä syiden ja seurausten alkupiste jätetään kuitenkin sopivasti kertomatta itseään laatumediaksi kutsuvassa perinnemediassa.

Benjamin Netanjahun hallinto tietää, että vain sionisti-aisuri Trumpin kaudella "vanhatestamentillinen ennustus" (eli etnosentristen juutalaisten itselleen kirjoittama satu) voidaan toteuttaa. Uutta tilaisuutta ei ehkä tule, varsinkin kun tulevaisuudessa Yhdysvaltojen väestö tulee juutalaisten edistämän värillisen maahanmuuton vuoksi olemaan Israel-vastainen toisin kuin nykyinen holohöpöllä aivopesty suuri valkoinen ikäluokka.

Jos vanhat merkit pitävät paikkaansa,  pedofiili-sionistien Lähi-idän pommitusten  seurauksena Eurooppaan purkautuu piakkoin iranilaispakolaisten aalto. Siinä sivussa myös bensan hinta nousee entisestään. Siksi onkin mielenkiintoista seurata, miten "I stand for Israel" -maahanmuuttokriitikot tulevat reagoimaan näihin "liittolaistemme" aiheuttamiin vitsauksiin. Tekevätkö nämä Israelin ystävät vihdoin oikeat johtopäätökset vai jäävätkö he edelleen juutalaisten hyödylliseksi idiootiksi, jota kuvaa sana Shabbos goy*. Niille, jotka ovat ymmärtäneet asioiden todellisen laidan jo ajat sitten, tietävät, että kyse on samasta porukasta, joka on yhtä lailla vastuussa ulkomaiden regiimin vaihdoista kuin länsimaita riivaavasta väestönvaihdosta.

------------

*) Shabbos goy (tai Shabbat goy) on ei-juutalainen henkilö, jonka juutalaiset palkkaavat suorittamaan töitä, jotka on juutalaisen uskonnollisen lain (halakha) mukaan kielletty sapatin (lauantain) aikana. Näitä tehtäviä ovat esimerkiksi sähkölaitteiden käyttö, valojen sammuttaminen tai ruoanlaitto, joita juutalaiset eivät itse saa tehdä lepopäivänä. 

Nykyään termiä käytetään joskus laajemmin tarkoittamaan ei-juutalaista, joka auttaa juutalaisia heidän uskonnollisissa tai yhteisöllisissä tarpeissaan.

LOPUTON MAAHANMUUTTOKESKUSTELU ON VAIN AJAN PELUUTA VÄESTÖNVAIHDON JATKUMISELLE

Yle TV 1, keskiviikko 27.8.2025 klo 21.05, A-Studio: Leikkaako hallitus maahanmuutosta?

Perussuomalaiset vaatii jälleen leikkauksia maahanmuuttoon. Mihin hallitus ryhtyy? Keskustelemassa kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Pia Kauma, perussuomalaisten varapuheenjohtaja Teemu Keskisarja ja vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta. Hallitus etsii budjettiriihessä lisää säästöjä. Kuinka käy talouskasvun? Linkki ohjelmaan.  

Välittömästi nousseesta kohusta huolimatta illan A-Studio oli lopulta vain yksi päämäärätön keskustelu aiheesta, jota on käyty tuloksettomasti 1990-luvun alusta lähtien. Valtamediassa käydyn loputtoman maahanmuuttokeskustelun tarkoituksena on ainoastaan pelata lisäaikaa, jotta kansanviholliset ehtisivät toteuttaa peruuttamattoman väestönvaihdon. Sillä aikaa kun meidän hupaisassa lumedemokratiassamme jankataan puolesta ja vastaan maahanmuutosta, maamme rajojen vapaista pyöröovista lappaa kuukausittain sisään tuhansia vierasmaalaisia, vuosittain yhteensä noin 60 000. 

Yle Watch on todennut jo aikoja sitten, ettei EU:n ja maamme globalistien masinoimaa loppumatonta kansainvaellusta voida enää edes ratkaista kantaväestön haluamilla demokraattisilla päätöksillä. Sen aika meni joskus 1990-luvun alussa, kun tänne pesiytyneen käenpoikaväestön ja sen kasvua edistäneen suomalaisvihamielisen valtaklikin demografis-poliittinen vääntömomentti oli vielä pieni. 

2020-luvulla massainvaasiolla synnytetyn monikulttuurisen yhteiskunnan purkaminen liberaalidemokratian keinoin on mahdotonta ensinnäkin siksi, ettei eduskuntapuolueilla ole siihen aitoa tahtoa ("kansainväliset sopimukset") ja toiseksi, vaikka eduskunta yrittäisi sitä toteutettaa, merkitsi se vähintään "kansainvälisen yhteisön" puuttumista asiaan. Käytännössä kantaväestön verorahoilla elävä ja lisääntyvä muukalaisväestö voidaan poistaa enää vain jonkinlaisella kansannousulla Itä-Euroopan 1989-tyylisesti. Samalla se merkitsisi globaaleihin insituutiohin sidoksissa olevan liberaalidemokraattisen fasadin murskaamista, mikä nostaisi takajaloilleen siitä hyötyvän manageriaalisen luokan. Tällainen skenaario olisi myös kauhistus Perussuomalaisille, sen verran tukevasti sekin on ripustautunut ulkomaisten instiuutioiden ohjaamaan demokratiailveilyyn.

Ne, jotka uskovat, että entistä kovempaa äänestämällä asiainkulku voidaan vielä muuttaa, saivat toivomaansa herkkua eilisestä A-Studiosta. Jo ohjelmaa katsoessa kävi selväksi, että huomenna otsikot kirkuvat punaista ja parin vuoden takainen pitkitetty rasismi-keskustelu valtaa jälleen julkisen keskustelun. Tänään torstaina käydäänkin vähemmän yllättävästi Ylen A-Talkissa keskustelua Keskisarjan lausunnoista. 

Jos eilisestä A-Studiosta haluaa löytää edes hitusen konkreettista hyötyä, niin se voisi olla se, että Perussuomalaisten varapuheenjohtaja Teemu Keskisarja herätteli sanomisillaan monikulttuurisessa mediakuplassa eläviä suomalaisia lähestyvään tulevaisuuteen. Hän on kenties ensimmäisen suomalaispolitiikko, joka puhui suorassa lähetyksesssä ääneen millainen matalan intensiteetin kansanmurha eli väestönvaihto on nykyisellä maahanmuuttovauhdilla luvassa aivan lähivuosikymmeninä: 

– Väestönvaihto on ruma v-sana, mutta tosi. Yhden sukupolven saatossa yli kuusisataatuhatta ulkolaista Suomeen. Heitä on jo kaksi kertaa enemmän kuin suomenruotsalaisia, Keskisarja sanoi.  

– Ja väestönvaihtajille yksi tärkeä huomautus. Pidot eivät parane väkeä vaihtamalla, pikemminkin päinvastoin. Siivot, suomalaiset pidot muuttuvat kehitysmaalaiseksi, sikalaksi ja verilöylyksi. Siksi väestönvaihto sapettaa minua ja perussuomalaisia, Keskisarja jatkoi.

A-Studion poliittisen teatterin seuraaminen on aina ollut silkkaa ajantuhukkaa ja moni katsoja erehtyy sen ääreen luultavasti sattumalta kesken kanavapujottelun. Eilen ohjelma jäi päälle vain siksi, että Keskisarja oli päästetty studioon – ja luultavasti viimeistä kertaa. Edellisen katsomiskerran jälkeen A-Studion asetelma ei ollut muuttunut mitenkään: kansan enemmistön suosimaa politiikkaa edusti vain yksi henkilö, jota vastaan intti kaksi poliittisen eliitin agendaa tukevaa poliitikkoa sekä toimittaja. Sattumaa ei ollut myöskään se, että ulkoeurooppalaisten maahanmuuttoa kannattaneet poliitikot olivat naisia, joista toinen edusti radikaalia linjaa ja "maltillisempi" niin sanottua tolkun kansalaista. 

Kiiluvasilmäistä maahanmuuttokiimaa huokunut vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta toimi ennustettavana NPC-zombina toistaessaan kympin tyttönä oppimiaan poliittisia koodisanoja. Hän nimitteli Keskisarjaa ja kutsui tämän luettelemia tilastolukuja valheiksi, mutta ei kyennyt itse esittämään oikaistuja lukuja. Kenties siksi, että niitä ei löydy Tilastokeskuksen taulukoista. Toisin sanoen Virta käytti valehtelijan tuttua strategiaa, jossa syytetään totuudenpuhujaa valehtelijaksi. 

Jotta asia ei jäisi kenellekään epäselväksi, Virta tunnustaa tämän päiväisessä postauksessaan olevansa avoimesti kansanvihollinen eli tekevänsä kaiken mikä on suomalaisten etua vastaan:

Perivasemmistolaiseen tapaan Virta vetosi A-Studiossa Suojelupolisin auktoriteettiin silloin kun siitä on omalle agendalle hyötyä, vaikka muutoin hänen kaltaisensa ovat jatkuvasti räksyttämässä kuinka valtio "vainoaa" ja valvoo vasemmistohuligaaneja. 

Suposta voi tässä yhteydessä sanoa sen verran, että toisin kuin takavuosikymmeninä, se ei ajattele niinkään Suomen etua, vaan toimii kulloisenkin hallituksen politiikan uskollisena nyrkkinä. Koska hallitukset eivät käytännön politiikassaan juuri poikkea toisistaan, Supo on voinut kaikessa rauhassa julkaista politisoituneen äärioikeistoraportin, joka on linjassa pysyvän hallinnon hegemonisen linjan kanssa. Koska kansanedustaja Keskisarja viittaasi kintaalla mokomaan EU-ohjeistettuun raporttiin, Supon uskottavuus kansan silmissä väheni entisestään kun muistaa vielä sen viime aikaiset väärinkäytökset ja korruptioskandaalit. On todennäköistä, että ne tahot, jotka haluavat leimata poliittisesti tehdyn väestönmuutoksen salaliittoteoriaksi, ovat konsultoineet asiasta Supolle, jotta se voisi auktoriteetillaan julistaa väestökehityksen kriitikot potentiaalisiksi äärioikeistoterroristeiksi. 

On sanomattakin selvää, että valtamediat tarttuivat ahnaasti Keskisarjan kommentteihin, sillä luvassa oli hyviä lööppejä. Valtavirran tiedotusvälineitä ei juuri vaivaa kansan jakautuminen, sillä yhtenäinen vahva kansakunta olisi niille lopulta kuitenkin kauhistus. Sen sijaan media pyrkii väestönvaihto-aiheen mässäilyllään lähinnä vahvistamaan poliittisen järjestelmän edistämää hajota ja hallitse -linjaa. Tämä on sikäli helppoa, koska vahinko on jo ehtinyt tapahtua poliitisen johdon ja virkamisekunnan liberaalilla maahanmuuttopolitiikalla.

Lisäksi valtamedian toimittajat vauhdittavat yksipuolista keskustelua etsimällä kärkeviä kommentteja varsinkin hallitsevan manageriaalisen luokan edustajilta. Tästä antaa hyvän esimerkin Ylen uutinen Arkkipiispa Luoma: ”Ihmisarvoa vähättelevä puheenparsi on väärin”, jonka näkemys ihmisten todentamattomasta tasa-arvoisuudesta on lähinnä taikauskoista metafyysiikkaa.

Oma lukunsa on villinä vellovat "keskustelut" Facebookissa ja viestipalvelu X:ssä. Niitä lietsovat enimmäkseen päivystävät desantit kuten vihreiden Panu Laturi, jonka mielestä afrikkalaisten joutomiesten massamaahanmuuton vastustaminen on "tyhmää junttiutta". Hän pitää Keskisarjaa näkemyksensä vuoksi vähä-älyisempänä kuin keskiverto-kongoloidia, vaikka jo nyt tiedetään, että Suomen Pisa-tulokset ovat laskeneet viimeisen kymmenen vuoden aikana juuri kognitiivisesti haasteellisten afrikkalaisten vuoksi. 

Omituiseksi Laturin lausunnon tekee hänen taustansa, sillä hän vammautui vakavasti Brysselissä 2019, jolloin kaksi laittomasti maassa ollutta sudanilaista pahoinpitelivät monikultturistin sillä seurauksella, että hän joutui sairaseläkkeelle. Tapaus näytti kuitenkin vain lisäävän Laturin uskonvarmuutta samaan tapaan kuin vainotut suomalais-kommunistit reagoivat Stalinin vainoihin Itä-Karjalassa 1930-luvulla. Kyse ei ole Laturin kohdalla niinkään Tukholman syndroomasta vaan pikemminkin Jeesus-syndroomasta, eräänlaisesta jumalaksi ylenemisestä: "En ole katkera, vaikka tekivät minulle tämän, koska olen vain niin hel-ve-tin Hyvä Ihminen".

Keskisarjan tuominneita hyväkkäitä ärsytti luultavasti eniten se, että hän sanoi ääneen sen, jonka kaikki tietävät todeksi, mutta joutuvat kiistämään sen virallisen ideologian vuoksi. Siksi pääministeri Petteri Orpo joutui viran puolesta tuomitsemaan Keskisarjan puheet kun taas RKP:n puheenjohtaja Anders Adlercreutz peräänkuulutti "vastuullisuutta" tietäen vallan hyvin Keskisarjan väitteet paikkansapitäviksi.

Maan hiljaisille Keskisarjan avautumiset näyttäytyivät keisarin uusien vaatteiden osoittamisena. Vaikka hänen puheistaan ei seuraa juuri muuta kuin viikkokaupalla jatkuvia suomalaisvihamielisen tekopyhyyden harjoitelmia, voi kansalainen mehustella ainakin mielipiteillä, joita ei juuri kuule kontrolloiduista tiedotusvälineistä:

– Se (maahanmuutto) ei ole pelkästään uhka, se on osittain toteutunut katastrofi ja Suomen loppu. Yhdessä sukupolvessa satojatuhansia enimmäkseen heikkolaatuisia tulokkaita. Samaan aikaan supisuomalaisten syntyvyys on romahtanut.

 – Onko joku meistä neljästä sitä mieltä, että esimerkiksi afrikkalaiset ja lähi-itäläiset ovat koulutuksellisesti, sivistyksellisesti, ammatillisesti samalla tasolla kuin suomalaiset?