KUN VALTIOVALTA PELKÄÄ JA VIHAA KRIITTISIÄ NUORIAAN

Perinnemedian viime päivinä nostamissa kotimaisissa uutisaiheissa ollaan jälleen kerran huolissaan nuorten oikeistokonservatiivisista asenteista. Varsinkin suurten ikäluokkien mielenliikkeitä hallitsevassa Ylessä pelotellaan nuorison "ääriajattelulla". Sanomatta jää, että nuo "kylmäävät näkemykset" ovat suurin piirtein samoja mitä demarieläkeläiset ajattelivat itse asioista aktiivivuosinaan. 

Valtaosa boomereista on suostunut ylhäältä muutettuun maailmaan pääasiassa jälkipolvista piittaamattoman taloudellisen hyödyn vuoksi. Se selittää myös sen, miksi he kavahtavat lastenlastensa yhteiskuntakritiikkiä: se kun uhkaa heille hyödyllistä status quota. 

Nykyjärjestelmään ripustautuneen varttuneen väen pelko koskee ennen kaikkea sellaisia näkemyksiä, jotka eivät ole valtamedian ja koulujärjestelmä ideologisesti hyväksymää oikeaoppista tietoa. Koska monet heistä kuuluvat tai ovat kuuluneet myös järjestelmää pyörittävään manageriaalisen luokkaan, he pitävät kaikkea siihen kohdistuvaa arvostelua jo lähtökohtaisesti "vaarana demokratialle". Tämä asenne selittää pitkälti sen, miksi Sitran eli Suomen itsenäisyyden juhlarahaston brittiläisellä BIT-tutkimuslaitoksella teettämän somesisältöä kartoittaneen tutkimuksen tuloksia pidetään perinnemediassa "huolestuttavina".

Tulokset kertovat nuorison suosivan uusmediaa, jossa ääneen pääsevät myös kansallista itsenäisyyttä tukevat näkemykset – eli juuri niitä, joita Suomen itsenäisyyden juhlarahasto näyttää selvästi vieroksuvan. Siksi Yle halusi kehystää uutisensa Sitra: Somekeskustelun taso on niin huono, että se on uhka demokratialle siten, että vanhan median mielipidekontrollin ulottumattomissa oleva vielä melko vapaa verkkokeskustelu onkin eksistentiaalinen uhka "meidän" eli hallitsevien luokkien demokratialle. Uutisartikkelin kirjoittanut Miika Koskela julistaakin itseriittoisella varmuudella, kuinka

Sosiaalisen median algoritmit ovat uhka demokratialle Suomessa, sillä ne rapauttavat poliittista keskustelua, käy ilmi Sitran tuoreesta selvityksestä.

Sitra eli Suomen itsenäisyyden juhlarahasto perustaa johtopäätöksensä arvostetun brittiläisen tutkimuslaitoksen selvitykseen. Sen mukaan jopa 67 prosenttia kaikesta poliittisesta somesisällöstä on Suomessa oikeistolaista.

Prosenttiluku kuulostaa keskiverto somen käyttäjästä suurelta, mikä saattaa johtua siitä, että tutkimuksessa neutraalikin tietosisältö on voitu tulkita oikeistolaiseksi,  mikäli se on ristiriidassa valtamedian hellimien ennakkoluulojen kanssa. Toinen löhtökohtaongelma on se, ettei Ylen uutisessa sen enempää kuin itse tutkimuksessakaan avata juuri mitenkään sitä, miksi kaksi kolmasosaa somen sisällöstä on oikeistolaista. Jutun väite, jonka mukaan "algoritmit suosittelevat oikeistolaisia julkaisuja enemmän kuin vasemmistolaista tai keskustalaista sisältöä riippumatta siitä, onko käyttäjä ilmaissut olevansa siitä kiinnostunut" jää ilmaan roikkumaan, koska todellisuudessa algoritmit ovat ideologisesti neutraaleja ts. niitä ei ole ulkoapäin ohjattu vahvistamaan tiettyjä mielipiteitä. Niiden matemaattisena laskutehtävänä on  pelkästään lisätä niitä syötteitä, joista seuraaja on jo kiinnostunut. 

Todennäköisin selitys aatteelliselle epäsuhdalle löytyy tarjonnasta: yhteiskunnallisena haastajana konservatiivioikeisto tarjoaa enemmän poliittista sisältöä someen kuin valtamedian julistuksia tyytyväisinä toisteleva vasemmisto. Jos vasemmistolaisten syötteiden ja meemien näkyvyys olisi somessa enemmistönä, se tuskin olisi ongelma Sitralle eikä siitä tarvitsisi sen vuoksi teettää tendenssitutkimustakaan "yhteiskunnallisen keskustelun herättämiseksi".

Algoritmien manipuloinnin lisäksi poliittisen sisällön epätasapainoa somessa yritetään tutkimuksessa selittää sillä, että  parikymppisten nuorten miesten arvot ovat muuttuneet entistä konservatiivisemmiksi. Tässä tullaan tahattoman epäsuorasti tunnustaneeksi, että oikeistolaisen sisällön suuri määrä somessa johtuu ainakin osittain oikeistolaisten seuraajien kasvusta. Toimittaja Miika Koskela ei käsittele tätä itsestäänselvää johtopäätöstä mitenkään, vaan selittää tutkimukseen viitaten ilmiön nousua liberaalien suosimalla ennakkoluulolla, jossa oikeistokonservatiivit nähdään irrationaalisina ja tunnepohjaisina toimijoina ilman faktapohjaa: "algoritmit vaikuttavat suosivan provosoivia ja tunnepitoisia poliittisia julkaisuja". Tällaista projektiolle haiskahtavaa selitysmallia suosii myös  juttuun haastateltu Sitran kansainvälisen toiminnan johtaja Kristo Lehtonen:

– Alustat eivät ole neutraaleja tiedonvälittäjiä, vaan ne ohjaavat yhteiskunnallista keskustelua, ihmisten käyttäytymistä ja tunteita algoritmien avulla.

Kun globaalikapitalismiin siististi sovitettu hallitseva vasemmistoliberaali arvomaailma  ei pääsekään puskemaan kaikkialla täydellä voimallaan, täytyy ikävän hidasteen syynä olla jonkinlainen Lehtosen ääneen lausumaton salalittoteoria. Siinä puolisosialistisiin woke-arvoihin kiinnittyneet teknojätit noudattavat salassa kapitalistista ansaitalogiikkaa  antamalla  algoritmien seurata ja vahvistaa liian vapaasti ihmisten kiinnostuksen kohteita. Lehtonen jää todennäköisesti kaipaamaan parin vuoden takaisia aikoja, jolloin  some oli vielä synkronisoitu perinnemedian käytäntöön, jossa arvokonservatiivisten näkemysten näkyvyyttä estetään ratkaisevasti.

Tutkimustuloksen tarkoitushakuisessa analyysissä huomionarvoisinta on tietenkin se, mitä jätetään kertomatta. Esimerkiksi se, että arvokonservatiivisuudelle vastakkainen aatemaailma, vasemmistohumanitarismi, on perinnemedian lähtöoletus ja muut näkemykset harvalukuisia poikkeuksia. Tätä epäsuhtaa ei tutkita juuri missään merkittävissä instituutioissa, mutta aina kun löytyy joku väliaikainen vapaan tiedonvälityksen saareke, jossa vasemmiston arvohegemonia voidaan haastaa, se nostetaan ongelmaksi. Sitrassa se nähdään jopa uhkana "meidän demokratialle".

Toinen ongelma aikamme yhteiskuntainsinööreille on puolestaan väite nuorten miesten poliittisesta siirtymisestä oikealle – toisaalla naisten ajautuminen vasemmalle on nähty jopa toivottavana edistyksenä. Tosiasiassa nuoret miehet eivät ole siirtyneet arvoistaan juuri minnekään, ainoastaan naiset ovat radikalisoituneet vasemmalle. Kun nuorten naisten konformistista takertumista valtamedian edistämiin vasemmiston muotiaatteisiin pidetään normaalitilana, niin totta kai silloin arvojen nelikentässä paikallaan pysyneet nuoret miehet näyttävät siirtyneen etäämmälle "uudesta normaalista". Koska nykymaailmassa naisten valintoja ei saa koskaan pitää ongelmana, vikaa täytyy etsiä valtavirran idoktrinaatiolle immuuneista nuorista miehistä.

Brittitutkimuksen mukaan edistykselliselle nykyjärjestelmälle ongelmallinen poliittinen ajattelu koskee lähinnä miehiä ja erityisesti poliittista (ääri)oikeistoa. Kun veneen keikuttajat eli syylliset on näin tunnistettu, niin rikoskin keksitään, jolloin yhteiskuntainsinöörit voivat etsiä keinoja  sen ehkäisemiseksi. Ylen jutussa ihaileva katse kohdistuukin EU-teknokraattieliittiin, joka on aina osannut "demokratian turvaamisen" joko ulossulkemalla kaikenlaiset populistit tai yksinkertaisesti hylkäämällä väärin äänestetyn vaalituloksen. Toki osaava toimittaja osaa kääntää asian niin, että ns. väärämielisten poliittisen vapauden rajoittaminen on itseasiassa ennaltaehkäisevää sananvapauden puolustamista. Ja kun mukaan nivotaan vielä kaiken ikävän patenttiselityksenä toimiva Venäjä, tuo Deus ex machina, niin viimeistään silloin somessa vellovat väärät poliittiset näkemykset voidaan huoletta nollata kumoamalla vaalitulos: 

Vinoutuneen sisällön konkreettisista vaikutuksista on tuore esimerkki viime vuodelta. Romaniassa jouduttiin uusimaan presidentinvaalit, koska Venäjän epäiltiin häirinneen vaaleja vaikuttamalla nuorisoon Tiktokissa.

Antidemokraattisena pidetyn EU-vastaisen vaalituloksen hylkääminen on usein vain jälkikäteen tehty hätäratkaisu. Yleensä Unionissa pyritään ennaltaehkäisyyn mikä demokratian itsepuolustuksen kontekstissa tarkoittaa hienovaraista lainsäädäntöä, jossa puututaan Internetin sisältöön. Koska kansankielellä puhutaan sensuurista, mikään EU-maa ei halua näyttäytyä sananvapauden suitsijana. Paitsi tietenkin pelisilmän puutteesta kärsivä Suomi, joka ajoi innoissaan poliittisena broilerina tunnettua Henna Virkkusta (Kok.) digiasioista vastaavaksi EU-komissaariksi. Tavallisten eurooppalaisten silmissä tätä virkaa pidetään perinteisten kansalaisoikeuksien kuristajana, sillä Virkkusen julkisivun takaa on ajettu määrätietoisesti valvontayhteiskuntaa eri verukkeilla kuten "iän tarkistamisella" pakollisen  verkkotunnistautumisen mahdollistamiseksi ja  "elämää helpottavalla" digitaalisella identiteettilompakolla, joka tekee kansalaisten kontrollista totaalista. 

Tästä kaikesta voi päätellä, että tutkimusuutisen moraalinen närkästys on vain naamioitu oikeistolaisuuden kasvun uhkaan, vaikka pohjimmiltaan kyse on pelosta, jossa vallankäytön vääristynyt oikeutus uhkaa paljastua. Jos vaara korruption paljastumisesta tulisi vasemmalta, se olisi oikeiston sijaan "tutkijoiden" hampaissa. 

Millaisesta vallan korruptiosta on sitten kyse? Julkilausutun liberalistisen käsityksen mukaan valtion ja EU:n ei pidä puuttua yksilön henkilökohtaisiin mielipiteisiin ja valintoihin samalla kun poliitikkojen ja virkamiesten toimet pitäisi olla kaikille läpinäkyviä. Koska aikamme eliitit ovat kääntäneet tämän peruslähtökohdan päälaelleen, valtaeliitti näkee uuden sukupolven oikeistolaisissa haastajissa vaaran, mikä uhkaa maan tapaa eli "meidän" demokratiaa.

Hallitseva manageriaalinen luokka on selvästi tietoinen kaikista mahdollisista uhkista, jotka kyseenlaistavat sen  korruptoituneen hegemonian. Jos se olisi varma asemastaan ja oikeutuksestaan, sen ei tarvitsisi löytää uhkia mitättömistä asioista kuten nyt. Siksi suojelupoliisin päällikön Juha Marteliuksen lausunnot viime tiistain A-studiossa vaikuttavat hätävarjelun liiottelulta. 

Ohjelmaa kommentoinneessa Ylen verkkosivujen uutisessa Supon päällikkö: Koulupakko lisäisi Suomen turvallisuutta Martelius yltyy suorastaan vainoharhaiseksi vain siksi, että muutamien kotikoulujen nuoret välttyvät  oppivelvollisuutta täyttäessään EU:n tasa-arvokommunismin, monikultturismi-homoseksualismin ja arvopohjaisen surrealismin yhdenmukaistavalta indoktrinaatiolta. Ilmeisesti Suomen sosialidemokraattiseen lainsäädäntöön on livahtanut libertaristinen virhe kun se puhuu vain oppivelvollisuudesta eikä koulupakosta. 

Supon johtaja näkee tämän ikävänä porsaanreikänä, joka pitäisi ehdottomasti tukkia aidon totalitaristisessa demokratuuri-hengessä. Siksi oksymoronia arvopohjaista monikultturismia pitäisi koulupakolla takoa joka ikisen taimen kasvavaan tajuntaan:

– Silloin tiedettäisiin, mitä lapsille ja nuorille opetetaan, ja kaikki oppisivat samankaltaisia asioita, Martelius sanoo.

Jos me kerran elämme eduskunnankin julkilausumassa moniarvoisessa yhteiskunnassa, niin miksi Supon johtaja sitten huolestuu joistakin, jotka elävät arvojensa mukaan? Ehkäpä siksi, että hän sanoo ääneen moniarvoisuuden tarkoittavan vain valtiovallan sanelemaa tulkintaa asiasta. Siis lähinnä sellaista, joka sopii kokoomuslaisten globaalikapitalistien ja vasemmistolaisten etnomasokistien matriisiin. 

Samaisessa jutussa kerrotaan Helsingin Sanomien kysyneen eduskuntapuolueiden johtohahmoilta koulupakon tarpeesta. Tuskin kenellekään tuli yllätyksenä Vasemmistoliiton puheenjohtajan Minja Koskelan vastaus, jossa hän vaatii Suomeen ehdotonta koulupakkoa. Tämä kertoo vain sen, että koululaitoksen tuputtamat arvot ovat lähes täydellisen yhteensopivia vasemmistolaisen kulttuurimädätyksen kanssa. 

Koululaisten sosiaalistaminen vallitsevaan globalistiseen järjestelmään ei ole vain Vasemmistoliiton tai Kokoomuksen etuoikeus, vaan koko korruptoituneen poliittisen järjestelmän tavoite. Tämä monoliittinen kokonaisuus, Isosiskovaltio, haluaa iskostaa kaikille kansalaisille vain sille mieluisia arvoja, josta ei ole oikeasti tehty mitään yhteistä päätöstä tai kansanäänestystä. Kun kriittiset nuoret sitten uhmaavat tätä pehmeää totalitarismia ja sen perusteita, paikalle hälytetään manageriaalisen luokan yhteiskuntainsinöörit, jotka kertovat televisioapparaatin välityksellä suurille ikäluokille, kuinka nämä "ääriajattelijat" ovat vaaraksi "meidän demokratialle" ja "yhteiselle arvopohjalle". 

Maamme heikon henkisen ja taloudellisen tilan tuntien, nämä varoituksen sanat saattavat piankin kaikua vain tyhjille seinille kun virallinen arvopohja alkaa niittää kylmää satoaan turbulentin globalismin toimiessa viikatteena.

PEDOFIILI-SIONISTIT VAIHTAMASSA TAAS LAILLISTA HALLINTOA– NYT IRANISSA

Yhdysvaltojen ja Israelin sionistihallintojen odotettu provosoimaton hyökkäys Iraniin alkoi tänään tulevan Purim-juhlan alla. Jotkut vääräleuat päättelivät tarkan päivämäärän aivan oikein Pentagonin pizzatilaus-indikaattorin perusteella. Hyökkäyksestä uutisoi laajalti kieli keskellä suuta myös Yle.

Tilaisuus Iranin hallinnon vaihtamiselle tuli mahdolliseksi sen jälkeen kun Washingtonin vaikutusvaltaiset juutalaiset yhdessä uuden teknoeliitin kanssa asettuivat tukemaan Donald Trumpin vaalikampanjaa syksyllä 2024. On selvää, että presidentiksi pääseminen edellytti salaisen diilin, jossa rauhanmiehenä itseään mainostanut Trump on valmis raivaamaan tilaa vanhatestamentilliselle Suur-Israel hankkeelle. 

Jo ennen toisen presidenttikauden alkua Israel ja Yhdysvallat olivat onnistuneet epävakauttamaan Syyriaa niin, että hallinnon vaihto tuli mahdolliseksi. Vielä oli jäljellä Iran, jonka olemassaolo on ollut suurin este Israelin totaalihallinnolle Lähi-Idässä. Johtavien sionistivaltioiden tekemät ohjusiskut Iranin ydinvoimaloihin kesäkuussa 2025 eivät panneet vielä mullahi-hallintoa polvilleen, jonka vuoksi me todistamme nyt toista regiiminvaihdon yritystä.

Trumpin häpeämättömän sionismin ja pakottavan vaalidiilin lisäksi hyökkäystä Iraniin ovat ajaneet myös henkilökohtaiset syyt. Hänen sekaantumisensa Mossadin asiamiehenä toimineen juutalaiskiristäjä Jeffrey Epsteinin pedofiilirinkiin on synnyttänyt pahaa verta jopa hyväuskoisimmissa MAGA-kiihkoilijoissa, joten selkkauksen synnyttäminen Lähi-Idässä veisi ainakin hetkellisesti huomion pois kiusallisesta asiasta.

Ei liene mikään salaisuus, että anglo-sionistien pedofiilhallinto yhdessä etnosentristen israelilaisen kanssa suunnittelivat hyökkäystä Iraniin jo kuukausia sitten. Tavallinen kadunmies saattoi rytinän alettua ihmetellä, mikä uhka kaukainen Iran olisi Amerikalle. Jos "tolkun kansalainen" on kovin luottavainen perinnemediaan, hän ei kykene tekemään johtopäätöstä, jossa sodan ainoa hyötyjä on sionistien Suur-Israelin projekti, koska hänelle asiaa ei kerrota ääneen.

Suurelle yleisölle hyökkäys selitetään Iranin hallinnon toimilla mielenosoittajia vastaan. Mielenosoitukset syntyivät heikon taloustilanteen vuoksi. Mistä se sitten johtuu? Yhdysvaltain ja lännen asettamasta kauppasaarrosta, koska Iran ei ole alistunut globaalille keskuspankkijärjestelmälle ja ekspansiivisen Israelin "turvallisuus intresseille". Tämä syiden ja seurausten alkupiste jätetään kuitenkin sopivasti kertomatta itseään laatumediaksi kutsuvassa perinnemediassa.

Benjamin Netanjahun hallinto tietää, että vain sionisti-aisuri Trumpin kaudella "vanhatestamentillinen ennustus" (eli etnosentristen juutalaisten itselleen kirjoittama satu) voidaan toteuttaa. Uutta tilaisuutta ei ehkä tule, varsinkin kun tulevaisuudessa Yhdysvaltojen väestö tulee juutalaisten edistämän värillisen maahanmuuton vuoksi olemaan Israel-vastainen toisin kuin nykyinen holohöpöllä aivopesty suuri valkoinen ikäluokka.

Jos vanhat merkit pitävät paikkaansa,  pedofiili-sionistien Lähi-idän pommitusten  seurauksena Eurooppaan purkautuu piakkoin iranilaispakolaisten aalto. Siinä sivussa myös bensan hinta nousee entisestään. Siksi onkin mielenkiintoista seurata, miten "I stand for Israel" -maahanmuuttokriitikot tulevat reagoimaan näihin "liittolaistemme" aiheuttamiin vitsauksiin. Tekevätkö nämä Israelin ystävät vihdoin oikeat johtopäätökset vai jäävätkö he edelleen juutalaisten hyödylliseksi idiootiksi, jota kuvaa sana Shabbos goy*. Niille, jotka ovat ymmärtäneet asioiden todellisen laidan jo ajat sitten, tietävät, että kyse on samasta porukasta, joka on yhtä lailla vastuussa ulkomaiden regiimin vaihdoista kuin länsimaita riivaavasta väestönvaihdosta.

------------

*) Shabbos goy (tai Shabbat goy) on ei-juutalainen henkilö, jonka juutalaiset palkkaavat suorittamaan töitä, jotka on juutalaisen uskonnollisen lain (halakha) mukaan kielletty sapatin (lauantain) aikana. Näitä tehtäviä ovat esimerkiksi sähkölaitteiden käyttö, valojen sammuttaminen tai ruoanlaitto, joita juutalaiset eivät itse saa tehdä lepopäivänä. 

Nykyään termiä käytetään joskus laajemmin tarkoittamaan ei-juutalaista, joka auttaa juutalaisia heidän uskonnollisissa tai yhteisöllisissä tarpeissaan.

LOPUTON MAAHANMUUTTOKESKUSTELU ON VAIN AJAN PELUUTA VÄESTÖNVAIHDON JATKUMISELLE

Yle TV 1, keskiviikko 27.8.2025 klo 21.05, A-Studio: Leikkaako hallitus maahanmuutosta?

Perussuomalaiset vaatii jälleen leikkauksia maahanmuuttoon. Mihin hallitus ryhtyy? Keskustelemassa kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Pia Kauma, perussuomalaisten varapuheenjohtaja Teemu Keskisarja ja vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta. Hallitus etsii budjettiriihessä lisää säästöjä. Kuinka käy talouskasvun? Linkki ohjelmaan.  

Välittömästi nousseesta kohusta huolimatta illan A-Studio oli lopulta vain yksi päämäärätön keskustelu aiheesta, jota on käyty tuloksettomasti 1990-luvun alusta lähtien. Valtamediassa käydyn loputtoman maahanmuuttokeskustelun tarkoituksena on ainoastaan pelata lisäaikaa, jotta kansanviholliset ehtisivät toteuttaa peruuttamattoman väestönvaihdon. Sillä aikaa kun meidän hupaisassa lumedemokratiassamme jankataan puolesta ja vastaan maahanmuutosta, maamme rajojen vapaista pyöröovista lappaa kuukausittain sisään tuhansia vierasmaalaisia, vuosittain yhteensä noin 60 000. 

Yle Watch on todennut jo aikoja sitten, ettei EU:n ja maamme globalistien masinoimaa loppumatonta kansainvaellusta voida enää edes ratkaista kantaväestön haluamilla demokraattisilla päätöksillä. Sen aika meni joskus 1990-luvun alussa, kun tänne pesiytyneen käenpoikaväestön ja sen kasvua edistäneen suomalaisvihamielisen valtaklikin demografis-poliittinen vääntömomentti oli vielä pieni. 

2020-luvulla massainvaasiolla synnytetyn monikulttuurisen yhteiskunnan purkaminen liberaalidemokratian keinoin on mahdotonta ensinnäkin siksi, ettei eduskuntapuolueilla ole siihen aitoa tahtoa ("kansainväliset sopimukset") ja toiseksi, vaikka eduskunta yrittäisi sitä toteutettaa, merkitsi se vähintään "kansainvälisen yhteisön" puuttumista asiaan. Käytännössä kantaväestön verorahoilla elävä ja lisääntyvä muukalaisväestö voidaan poistaa enää vain jonkinlaisella kansannousulla Itä-Euroopan 1989-tyylisesti. Samalla se merkitsisi globaaleihin insituutiohin sidoksissa olevan liberaalidemokraattisen fasadin murskaamista, mikä nostaisi takajaloilleen siitä hyötyvän manageriaalisen luokan. Tällainen skenaario olisi myös kauhistus Perussuomalaisille, sen verran tukevasti sekin on ripustautunut ulkomaisten instiuutioiden ohjaamaan demokratiailveilyyn.

Ne, jotka uskovat, että entistä kovempaa äänestämällä asiainkulku voidaan vielä muuttaa, saivat toivomaansa herkkua eilisestä A-Studiosta. Jo ohjelmaa katsoessa kävi selväksi, että huomenna otsikot kirkuvat punaista ja parin vuoden takainen pitkitetty rasismi-keskustelu valtaa jälleen julkisen keskustelun. Tänään torstaina käydäänkin vähemmän yllättävästi Ylen A-Talkissa keskustelua Keskisarjan lausunnoista. 

Jos eilisestä A-Studiosta haluaa löytää edes hitusen konkreettista hyötyä, niin se voisi olla se, että Perussuomalaisten varapuheenjohtaja Teemu Keskisarja herätteli sanomisillaan monikulttuurisessa mediakuplassa eläviä suomalaisia lähestyvään tulevaisuuteen. Hän on kenties ensimmäisen suomalaispolitiikko, joka puhui suorassa lähetyksesssä ääneen millainen matalan intensiteetin kansanmurha eli väestönvaihto on nykyisellä maahanmuuttovauhdilla luvassa aivan lähivuosikymmeninä: 

– Väestönvaihto on ruma v-sana, mutta tosi. Yhden sukupolven saatossa yli kuusisataatuhatta ulkolaista Suomeen. Heitä on jo kaksi kertaa enemmän kuin suomenruotsalaisia, Keskisarja sanoi.  

– Ja väestönvaihtajille yksi tärkeä huomautus. Pidot eivät parane väkeä vaihtamalla, pikemminkin päinvastoin. Siivot, suomalaiset pidot muuttuvat kehitysmaalaiseksi, sikalaksi ja verilöylyksi. Siksi väestönvaihto sapettaa minua ja perussuomalaisia, Keskisarja jatkoi.

A-Studion poliittisen teatterin seuraaminen on aina ollut silkkaa ajantuhukkaa ja moni katsoja erehtyy sen ääreen luultavasti sattumalta kesken kanavapujottelun. Eilen ohjelma jäi päälle vain siksi, että Keskisarja oli päästetty studioon – ja luultavasti viimeistä kertaa. Edellisen katsomiskerran jälkeen A-Studion asetelma ei ollut muuttunut mitenkään: kansan enemmistön suosimaa politiikkaa edusti vain yksi henkilö, jota vastaan intti kaksi poliittisen eliitin agendaa tukevaa poliitikkoa sekä toimittaja. Sattumaa ei ollut myöskään se, että ulkoeurooppalaisten maahanmuuttoa kannattaneet poliitikot olivat naisia, joista toinen edusti radikaalia linjaa ja "maltillisempi" niin sanottua tolkun kansalaista. 

Kiiluvasilmäistä maahanmuuttokiimaa huokunut vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta toimi ennustettavana NPC-zombina toistaessaan kympin tyttönä oppimiaan poliittisia koodisanoja. Hän nimitteli Keskisarjaa ja kutsui tämän luettelemia tilastolukuja valheiksi, mutta ei kyennyt itse esittämään oikaistuja lukuja. Kenties siksi, että niitä ei löydy Tilastokeskuksen taulukoista. Toisin sanoen Virta käytti valehtelijan tuttua strategiaa, jossa syytetään totuudenpuhujaa valehtelijaksi. 

Jotta asia ei jäisi kenellekään epäselväksi, Virta tunnustaa tämän päiväisessä postauksessaan olevansa avoimesti kansanvihollinen eli tekevänsä kaiken mikä on suomalaisten etua vastaan:

Perivasemmistolaiseen tapaan Virta vetosi A-Studiossa Suojelupolisin auktoriteettiin silloin kun siitä on omalle agendalle hyötyä, vaikka muutoin hänen kaltaisensa ovat jatkuvasti räksyttämässä kuinka valtio "vainoaa" ja valvoo vasemmistohuligaaneja. 

Suposta voi tässä yhteydessä sanoa sen verran, että toisin kuin takavuosikymmeninä, se ei ajattele niinkään Suomen etua, vaan toimii kulloisenkin hallituksen politiikan uskollisena nyrkkinä. Koska hallitukset eivät käytännön politiikassaan juuri poikkea toisistaan, Supo on voinut kaikessa rauhassa julkaista politisoituneen äärioikeistoraportin, joka on linjassa pysyvän hallinnon hegemonisen linjan kanssa. Koska kansanedustaja Keskisarja viittaasi kintaalla mokomaan EU-ohjeistettuun raporttiin, Supon uskottavuus kansan silmissä väheni entisestään kun muistaa vielä sen viime aikaiset väärinkäytökset ja korruptioskandaalit. On todennäköistä, että ne tahot, jotka haluavat leimata poliittisesti tehdyn väestönmuutoksen salaliittoteoriaksi, ovat konsultoineet asiasta Supolle, jotta se voisi auktoriteetillaan julistaa väestökehityksen kriitikot potentiaalisiksi äärioikeistoterroristeiksi. 

On sanomattakin selvää, että valtamediat tarttuivat ahnaasti Keskisarjan kommentteihin, sillä luvassa oli hyviä lööppejä. Valtavirran tiedotusvälineitä ei juuri vaivaa kansan jakautuminen, sillä yhtenäinen vahva kansakunta olisi niille lopulta kuitenkin kauhistus. Sen sijaan media pyrkii väestönvaihto-aiheen mässäilyllään lähinnä vahvistamaan poliittisen järjestelmän edistämää hajota ja hallitse -linjaa. Tämä on sikäli helppoa, koska vahinko on jo ehtinyt tapahtua poliitisen johdon ja virkamisekunnan liberaalilla maahanmuuttopolitiikalla.

Lisäksi valtamedian toimittajat vauhdittavat yksipuolista keskustelua etsimällä kärkeviä kommentteja varsinkin hallitsevan manageriaalisen luokan edustajilta. Tästä antaa hyvän esimerkin Ylen uutinen Arkkipiispa Luoma: ”Ihmisarvoa vähättelevä puheenparsi on väärin”, jonka näkemys ihmisten todentamattomasta tasa-arvoisuudesta on lähinnä taikauskoista metafyysiikkaa.

Oma lukunsa on villinä vellovat "keskustelut" Facebookissa ja viestipalvelu X:ssä. Niitä lietsovat enimmäkseen päivystävät desantit kuten vihreiden Panu Laturi, jonka mielestä afrikkalaisten joutomiesten massamaahanmuuton vastustaminen on "tyhmää junttiutta". Hän pitää Keskisarjaa näkemyksensä vuoksi vähä-älyisempänä kuin keskiverto-kongoloidia, vaikka jo nyt tiedetään, että Suomen Pisa-tulokset ovat laskeneet viimeisen kymmenen vuoden aikana juuri kognitiivisesti haasteellisten afrikkalaisten vuoksi. 

Omituiseksi Laturin lausunnon tekee hänen taustansa, sillä hän vammautui vakavasti Brysselissä 2019, jolloin kaksi laittomasti maassa ollutta sudanilaista pahoinpitelivät monikultturistin sillä seurauksella, että hän joutui sairaseläkkeelle. Tapaus näytti kuitenkin vain lisäävän Laturin uskonvarmuutta samaan tapaan kuin vainotut suomalais-kommunistit reagoivat Stalinin vainoihin Itä-Karjalassa 1930-luvulla. Kyse ei ole Laturin kohdalla niinkään Tukholman syndroomasta vaan pikemminkin Jeesus-syndroomasta, eräänlaisesta jumalaksi ylenemisestä: "En ole katkera, vaikka tekivät minulle tämän, koska olen vain niin hel-ve-tin Hyvä Ihminen".

Keskisarjan tuominneita hyväkkäitä ärsytti luultavasti eniten se, että hän sanoi ääneen sen, jonka kaikki tietävät todeksi, mutta joutuvat kiistämään sen virallisen ideologian vuoksi. Siksi pääministeri Petteri Orpo joutui viran puolesta tuomitsemaan Keskisarjan puheet kun taas RKP:n puheenjohtaja Anders Adlercreutz peräänkuulutti "vastuullisuutta" tietäen vallan hyvin Keskisarjan väitteet paikkansapitäviksi.

Maan hiljaisille Keskisarjan avautumiset näyttäytyivät keisarin uusien vaatteiden osoittamisena. Vaikka hänen puheistaan ei seuraa juuri muuta kuin viikkokaupalla jatkuvia suomalaisvihamielisen tekopyhyyden harjoitelmia, voi kansalainen mehustella ainakin mielipiteillä, joita ei juuri kuule kontrolloiduista tiedotusvälineistä:

– Se (maahanmuutto) ei ole pelkästään uhka, se on osittain toteutunut katastrofi ja Suomen loppu. Yhdessä sukupolvessa satojatuhansia enimmäkseen heikkolaatuisia tulokkaita. Samaan aikaan supisuomalaisten syntyvyys on romahtanut.

 – Onko joku meistä neljästä sitä mieltä, että esimerkiksi afrikkalaiset ja lähi-itäläiset ovat koulutuksellisesti, sivistyksellisesti, ammatillisesti samalla tasolla kuin suomalaiset? 

YLELLE UUSI VARISTYTTÖ

Yle Watch julkaisi 8. kesäkuuta 2010 kaksi ensimmäistä tekstiään. Tätä kirjoitusta on siksi syytä pitää blogin 15-vuotis juhlakirjoituksena. Sattumoisin juuri tänään Yle valitsi itselleen uuden boss ladyn, josta kertoo uutinen Marit af Björkesten on Ylen uusi toimitusjohtaja. Hän seuraa tehtävässään woke-ideologiaa aktiivisesti ajanutta Merja Ylä-Anttilaa, joka pääsee monien harmiksi livahtamaan syksyllä eläkkeelle ilman julkista kansan antamaa kriittistä palautetta. 

Suomen ykkösmedian taustavoimat halusivat Marit af Björkestenin (os. Pennanen) valinnalla varmistaa, että arvopohjainen punamädätys jatkuu Pasilassa ainakin seuraavan toimitusjohtajakauden. Pesunkestävän punaliberaalin af Björkestenistä tekee hänen työhistoriansa: hän on tehnyt pitkän uran Hufvudstadsbladetissa ja toiminut Svenska Ylen johtajana. Koska ruotsinkieliset mediat ovat asenteeltaan suomenkielisiä valtamedioita vielä äärimmäisempiä vapaan maahanmuuton, sukupuolisten degeneraattien, kaunafeminismin ja historiapolitiikan (holohöpö-pakkomielle) suhteen, Yleä seuraavat tv:n katsojat ja radion kuuntelijat saavat nauttia af Björkestenin kaudella suomalaisvihamielistä ilotulitulista joka ikisellä veroeurollaan. 

Edes Ylä-Anttilan kaudella aloitetut Ylen budjettileikkaukset eivät tule vaarantamaan propagandan jatkumista. Marit "omaa sukua Pennanen" af Björkesten jatkanee samaa leikkausstragtegiaa, jossa vähennettään suosittuja tv-ohjelmia ja lakkautetaan maakuntaradioita, koska näin kansalaisten kiukku voidaan kääntää hallitusta vastaan. Tällaisella taktisella kiristyksellä toivotaan tietenkin saatavan lisärahaa Yle-budjettiin, jotta voitaisiin jatkaa ydintoimintana tunnettua arvopohjaista hybridivaikuttamista hyväuskoisiin kansalaisiin. 

Raskaasta byrokratiasta, ideologisista suojatyöpaikoista ja rakkaista propagandaohjelmista Ylessä ei tulla uudenkaan toimitusjohtajan aikana luopumaan. Toisin sanoen ulkomailta hankitut kalliit natsihistoriadokumentit jatkavat pyörimistään vastaisuudessakin kuin myös Englannista hankitut monikulttuuriset viihdesarjat. Vaikka maakuntaradioita lopetetaan, on selvää, ettei af Björkestenin kaudella tulla edelleenkään lakkauttamaan nuorisolle suunnattua kulttuurimarxilaista aivopesukanava Radio YleX:ää.

Ylen tämänhetkisestä ohjelmapolitiikasta kertoo paljon TV1:stä tuleva brittidekkari Varistyttö. Siitä löytyvät oikeastaan kaikki keskeiset teemat, joita Marit af Björkesten tulee junttamaan Ylen uskollisten seuraajien tajuntaan.

TV 1, tiistai 24.6.2025, Varistyttö

Jakso 3: Uskonasia. Yksityiskoulun mailta löytyy kolmas ruumis. Jeanette ja Lou kuulevat rehtoria, joka herättää pahat aavistukset. Tunnelma Jeanetten kotona on halju, ja läheisestä työtoveristakin paljastuu ikävä salaisuus.

Kaikki, jotka ovat tunnistaneet uutismedian ja viihdeteollisuuden vaivoin peitellyn manipulaation ovat parin viime vuosikymmenen ajan joutuneet mielenrauhansa vuoksi vähentämään merkittävästi television ja elokuvien katselua. Viihdemedian ideologisesta tyrkytyksestä on tullut niin avointa, että 2020-luvun farssimainen woke-aalto on tehnyt tv-sarjoista ja elokuvista käytännössä täysin katsomiskelvottomia. Ylipäätään tv-apparaatin avaaminen on antoisaa vain etnomasokisteille, jotka saavat outoa tyydytystä siitä, kuinka heidän kulttuuriaan, perintöään, etnisyyttään ja sukupuolista normaaliuttaan pilkataan ja kyseenalaistetaan tauotta. 

Oma lukunsa viihde- ja mainosteollisuudessa ovat kiintiö-mainokset, joita ideoivat enimmäkseen trendiaatteita seuraavat tonkkaviiniä kittaavat kitkerät jakkupuku-feministit: 70-80% mainoksissa esiintyvistä henkilöistä on värillisiä ja jos joskus harvoin niissä esiintyy valkoinen mies, hän on aina joko pelle tai vässykkä perheenisä (yleensä mainosten perheet ovat sekarotuisia tyyliin valkoinen nainen ja musta mies + mulatin toukka). Ylen ostaman ulkomaalaisen viihteen välissä ei näy sentään mainoksia, mutta luonteeltaan ne ovat samaa valkovihamielistä monikulttuurista propagandaa mitä "kaupalliset tiedotteet" tänä päivänä.

Kolmisen viikkoa sitten Yle TV 1:ssä alkanut uusi brittiläinen dekkarisarja Varistyttö (The Crow Girl, 2025) on asetelmaltaan ja agendaltaan sellaista hermomyrkkyä, että sitä voi katsoa turvallisesti vain jos katsojalla on analyyttinen suojamekanismi päällä. Lähtökohtaisesti sarja on eräänlainen steroideilla pumpattu 2.0. versio Yle Watchin arvostelemasta pahamaineisesta feministisestä tv-fiktiosta Karen Pirie (2022-2023). Varistyttö todistaa, että pikkuhattuisten heimon miehittämän BBC:n lisäksi myös yksityisen puolen ITV on valmis tuottamaan turboahdettua kulttuurimarxilaista kaunafantasiaa. 

Vähemmän yllättävästi sarja perustuu "yhteiskunnallisesti tiedostavan" eli vasemmistolaisen paskaliberaalin Erik Axl Sundin dekkareihin, joiden epäuskottavat tapahtumat on sijoitettu ruotsalaiseen yhteiskuntaan. Vaikka brittiläisessä versiossa tausta-agendana hehkuva kriittinen rotuteoria ja feminismi on viety kaikessa moralistisessa asetelmallisuudessaan äärimmilleen, se saattaa nokkelan jännittävyytensä ja viihteellisen väkivaltansa vuoksi upota hyvinkin konsensustodellisuudesta kynsin hampain kiinnipitävään tolkun kansalaiseen. Toisin kuin muovista viihdettä tuottavilla amerikkalaisilla (((briteillä))) on ikävä tapa tehdä samaistuttavan elämänmakuista ja siten näennäisen uskottavaa sosiaalista draamaa, vaikka sen moraliteetti ja roolitukset ovat puhdasta jälkimarxilaista toiveajattelua.

Läpinäkyvästä agendastaan huolimatta Varistyttö on psykologisesti sen verran pirullisesti taitavaa indoktrinaatiota, että sen "sanoma" uppoaa luultavasti hyvin tulevista sukupolvista piittaamattomaan boomer-ikäluokkaan, true crimeä katsoviin naistirkistelijöihin ja auktoriteettiuskoisiin demarieläkeläisiin. Vaikka sarjan yhteiskunnallinen ja kulttuurinen konteksti on silkkaa todellisuudelle vierasta poliittisesti korrektia tasa-arvoteatteria, "rosoisten" ja uskottavien hahmojen kautta kuvattu yhteiskunta alkaa vaikuttaa ainakin hyväuskoisen katsojan silmissä lähes uskottavalta. Syy, miksi sarjan tuottajat ovat halunneet kuvata Iso-Britannian rikollista "sosiaalista todellisuutta" Matrix-filtterin kautta on ilmeinen: taitavasti lavastetun mahdollisen maailman kautta manageriaaliselle luokalle tärkeät moraaliteetit voidaan nostaa pintaan ja lopuksi hieroa niitä tavallisen kansalaisen naamaan.

Perinteiselle länsimaalaiselle sivilisaatiolle vihamielinen asenne käy selväksi jo sarjan ensimmäisen jakson ensimmäisten minuuttien aikana, jonka jälkeen katsomisen voi lopettaa huoletta, koska mitään mieltä ylentävää ei sen jälkeen ole luvassa. Intron jälkeisessä ensimmäisessä otoksessa esitellään pääosahahmo, joka on  naispuolinen ylikomisario. Tämä puuhakas tiikeriäiti laittaa aamiaista perheelleen, johon kuuluu pikimusta mies ja yhteinen mulattipoika. Jo pelkästään tämä on isku valkoisen miehen palleaan. Miksi tällainen keinotekoinen ja provosoiva asetelma? Siksi, että vihamielisillä mediamanipulaattoreilla on valtaa ja he haluavat tehdä näin, koska he yksinkertaisesti voivat. Kyse ei ole mistään muusta kuin ärsyttämisestä ja vihamielisestä toiveesta alistaa valkoinen mies kuhnuri-aisankannattajaksi.

Fantasian asetelmallisuutta korostaa toinen naishahmo, poliisilaitoksen kovapintainen rikospsykologi. Asiaan kuuluu, että rikospsykologi aloittaa jo heti sarjan alussa luontevasti lesbosuhteen ylikomisarion kanssa. Selvää on myös se, että rikospsykologi ja rikosylikomisario kuvataan tiukkoina boss leideinä, jotka kyykyttävät naisenergisellä aukoriteetillaan poliisilaitoksen hutiloivia miehiä. Ainoastaan uudelle ja oppivalle mustalle poliisitutkijalle suodaan myönteisiä miehisiä luonteenpiireitä kuten rationaalisuus ja hyvä impulssikontrolli – yksi monista sarjan esimerkeistä, joissa tosielämän yleiset havainnot käännettään vääristyneeksi peilikuvakseen. 

Toki miehille tarjotaan muitakin rooleja kuin epäluotettavan poliisin virka: kaikki rikolliset ovat valkoisia miehiä ja vieläpä pahinta laatua eli pedofiileja ja sarjamurhaajia. Todellisuudessa valtaosa Iso-Britannian  rikollisuudesta koostuu omaisuusrikoksista, huumeista ja katuväkivallasta. Seksuaalirikoksia ja murhia tehdään myös, mutta kuten muissakin rikostyypeissä, tekijöinä on suhteessa monikertaisesti enemmän rotumuukalaisia kuin kantaväestöön kuuluvia. Mutta eipä anneta näitten tilastollisesti ikävien "pikku yksityiskohtien" pilata hyvää tarinaa ja fantasiamaailmaan heittäytyvän liberaalin katsojan mielenrauhaa.

Juonelliselta rakenteeltaan sarja on melko tyypillinen sarjamurhatarina, jossa katsojan odotetaan samaistuvan sen enempää pohtimatta Hyviin (poliisilaitoksen lesboilevat ja roturutsailevat boss ladyt) samalla kun tuntevat eksistentaalista kauhua Pahoja (toiseutetut valkoiset ihmishirviömiehet) kohtaan. Lapsellisen mustavalkoisen moraalitarinan lisäksi identiteettipolitiikkaa vahvistavassa kulttuurimarxilaisessa narraatiossa sosiaaliset valtasuhteet ja identiteetit muodostavat keskeisen juonirakenteen. 

Pääosassa oleva naispoliisi Elin Sandström vastaa laitoksen monimutkaisten rikosten tutkinnasta, joista tuorein koskee outoja sarjamurhia. Tapaukset näyttävät liittyvän vanhoihin traumoihin ja yhteiskunnassa piileviin "syrjintärakenteisiin". Tutkimukset vievät hänet yhä syvemmälle verkkoon, jossa seksuaalinen hyväksikäyttö, "valkoisten etuoikeudet" ja "institutionaalinen rasismi" paljastuvat jakso jaksolta murhenäytelmän keskeisiksi tekijöiksi. Elin Sandströmin lisäksi sarjan toinen keskeinen hahmo on pakolaisperheestä kotoisin oleva nuori nainen, joka paljastuu avaimeksi tapahtumiin – "rodullistettuna subjektina" tämäkin hahmo kuvataan lähes poikkeuksetta uhrina, mutta myös esikuvana selviytymisestä ja voimasta.

Edellä kävi jo ilmi, kuinka vastaavasti valkoiset miehet esiintyvät sarjassa pelkkinä pahuuden tai tyhmyyden kävelevinä edustajina. Heidät kuvataan hyvin yksiuloitteisesti, yleensä yhden tai kahden ikävän luonteenpiirteen kautta. Enimmäkseen he ovat kaikessa tuhoisuudessaan pelkkiä stereotyyppisiä pahantekijöitä. Päällimmäisenä heissä korostuu väkivaltaisuus, moraalittomuus ja älyllinen vajaavaisuus.

Päältä päin katsoen sarjassa kuvatut boss ladyt pyrkivät todellisuusfantasian kautta feministiseen voimaantumiseen. Tämä on kuitenkin hauraalla pohjalla kuten itse miesvihamielinen feminismikin. Jos kerran feministisessä tulkinnassa naiset ovat niin pystyviä ja ylivertaisia, miksi he sitten kopioivat kaikessa miehiä? Miksi he eivät luo jotain omaa, joka ei ole alun perin valkoisten miesten luomaa? Nyt he näyttävät vain pienikokoisilta miehiltä, joilta puuttuu penis. 

Koska sarjan ideologisena vaikuttimena on intersektionaalinen feminismi, sukupuolisen narsismin lisäksi valkoista heteromiestä vastaan hyökätään myös rodullisen uuskolonialismin ja seksuaalisen poikkeavuuden rintamilta. Varsinkin rotua koskevissa osuuksissa ohjaajan ja tuottajien röyhkeydellä ei ole rajoja, sillä niissä todellisen maailman tapahtumat ja tilastot käännettään ylösalaisin. Esimerkiksi juuri lähetetyssä kolmannessa jaksossa pakistanilaisten raiskauskulttuuri ja groomaus käännettiin päälaelleen: valkoisen tytön kotiinsa kutsunut pakistani hillitsi tuosta vain himonsa ja antoi tytön nukkua rauhassa vierellään kun taas poliisi tutkii koko ajan kuumeisesti nuorten tyttöjen valkoisia sarjamurhaajia. 

Sarjan vasemmistoliberaali agenda tuo mieleen lukevan luokan (nykyään kai "laatusarjoja katsova luokka") innostuksen Netflixin Adolescence-draamaa kohtaan. Sarjassa seurataan 13-vuotiasta valkoista poikaa nimeltä Jamie, joka on puukottanut ikäisensä värillisen tytön. Neljäosaisen sarjan aikana saamme tietää, että pojan tekemän murhan taustalla oli naisvihamielinen aggressio, joka sai alkunsa hänen löydettyä "punapilleri"-vaikuttajia verkkokeskustelun kautta. Liberaalien kuvitteelliset viholliset ovat tosiasiassa pelkkää projektiota, sillä todellisuudessa veitsihyökkäysten takana ovat pääasiassa värilliset nuoret eivätkä suinkaan keskiluokkaiset valkoiset pojat kuten Adolescence-sarjan Jamie.  Iso-Britannian yksi tunnetuimmista veitsihyökkäyksistä sattui viime kesänä kun ruandalaistaustainen 17-vuotias Axel Muganwa Rudakuban murhasi kolme ja haavoitti kymmentä pikkulasta Southportissa. Ei tarvitse olla suuri päättelijä aavistakseen mitä varten Adolescence haluttiin kovalla kiireellä markkinoille.

Varistytön kostorintaman todellisia toteuttajia ovat lopulta voimaantuneet feministit, sillä heidät on nostettu sarjan uhrihierarkian johtotähdiksi. Johtavat roolit on annettu naisille, varsinkin päärooli, jossa valtaa ja vastuuta kantava naispoliisi lopulta ratkaisee murhat, kyseenalaistaa vallitsevat hierarkiat ja toimii useiden sukupolvien traumaattisen historian ymmärtäjänä. Intersektionaalista feminismiä edustaa puolestaan monikulttuurisuuden ja queer-identiteetin normalisointi. Naispääroolin hetero- ja lesbosuhteet edustavat edistyksellistä suvaitsevaisuutta ja "normien rikkomista". Sen sijaan valkoisuus ja heteroseksuaalisuus eivät ole enää normaaleja, vaan ne edustavat uutta marginaalia laajassa monimuotoisessa kokonaisuudessa.

Jotta sateenkaaripaletti olisi täydellinen pakolaiset ja vähemmistöt täytyy kuvata yksiselitteisinä uhreina ja sankareina: laittomat siirtolaiset esiintyvät sarjassa innoittajina, selviytyjinä ja moraalisen kompassin haltijoina. Heidän kärsimyksellään halutaan symbolisoida eurooppalaisen monikulttuuriprojektin keskeneräisyyttä antaen samalla toivoa todelliselle rodulliselle harmonialle. Mitä sitten tulee valkoisiin miehiin, he ovat ikuisia syyllisiä. Heidän roolinsa ei ole vain passiivinen, vaan heidät kuvataan aktiivisina tuhoavina olentoina. Siksi heitä ei pyritä ymmärtämään saati antamaan anteeksi. Sarjan tarjoituksena on ennen kaikkea paljastaa ilmeisen harhaisesta näkökulmasta kuhnuriyhteiskunnan "vallitseva naisvihamielisyys". Näiden moraaliteettien tarkoitus ei ole muu kuin palvella feminististä kerrontaa.

On vaikea nähdä millaista yhteiskunnallista sopua ja ymmärrystä tällainen sarja edistää. Todennäköisesti sen valheellisen mustavalkoinen ja demonisoiva kerronta vain vahvistaa sosiaalista vastakkainasettelua. Streotypioiden väkinäisellä purkamisella tullaan tosiasiassa vain luomaan uusia ennakkoluuloja, jossa valkoiset miehet ovat sisäsyntyisesti pahoja ja yksinkertaisia kun taas kalifiksi kalifin paikalle pyrkivät vähemmistöt ovat aina uhreja ja sankareita. Perimmäinen kysymys onkin kuka tästä hyötyy? Miksi media haluaa edistää katteetonta kaunaa ja loputtomien oikeuksien varjolla vapaamatkustajuutta? Eräs vastaus voisi olla hajota ja hallitse.

MAAMME PERUSSIONISTIT OSANA MUUKALAISTEN HALLITSEMAA KOSHER-POPULISMIA

Maailmanpolitiikan näyttämön oltua toukokuussa jatkuvassa käymistilassa Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu päätti käyttää uutishälyä hyväkseen jyräämällä Gazan kokonaan ja antamalla karkotusmääräyksen kaikille sen asukkaille. Edes ajankohdan harkittu valinta ei auttanut, sillä tällä kertaa oikeasti toteutettu lopullinen ratkaisu herätti ainakin sanallista pahennusta sionismin puristuksessa kouristelevassa lännen poliittisessa eliitissä ja tiedotusvälineissä. 

Tavallisesti Israelin valloitushaluinen aggressio on voitu selittää läntisessä valtamediassa itsepuolustuksena, mutta nyt juutalaiseen kulttuurin kuuluva mitään häpeämätön Chutzpah meni Gazassa niin pitkälle, että se herätti Euroopan keskustavasemmistolaisissa hallituksissa ja EU:ssa poikkeuksellista närkästystä. Israelin viimeisen reilun vuoden aikana murhaamat ja näännyttämät yli 53 000 palestiinalaissiviiliä, enimmäkseen naisia ja lapsia, eivät synnyttäneet vielä lännen arvoyhteisössä puhetta juutalaisvaltion vastaisista toimista. Vasta kun Lähi-idän ainoa demokratia päätti aitoon punaisten khmerien tyyliin lakaista koko Gazan siviiliväestön tieltään, Euroopan Unionin oli pakko reagoida poikkeuksellisen kovalla retoriikalla. Koska länsimaiden matelu juutalaisten edessä tunnetaan valitettavan hyvin, muu maailma tuskin pidättää hengitystään sen puolesta, että EU:n julistukset muuttuisivat teoiksi.

Jopa kieli keskellä suuta olevassa Suomessa kosher-oikeistolaisen hallituksen kokoomuslainen pääministeri Petteri Orpo tuomitsi suusanallisesti Israelin toimet ja ulkoministeri Elina Valtonen on puolestaan todennut epäsuorasti Gazan etnisen puhdistuksen olevan kansanmurha. Sen sijaan oksymoronina tunnettuun kristilliseen sionismiin vajonneella Kristillisdemokraattisella puolueella riittää edelleen ymmärrystä Lähi-idän bandiittivaltion murhakampanjalle samoin kuin kosher-populistisilla perussuomalaisilla, joidenka eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelän mukaan "Gazasta vaahdotaan enemmän kuin tarpeellista”. Vastaavasti Perussuomalaisten homolobbya edustava Sebastian Tynkkynen puolustelee Turun Sanomissa (29.5.2025) Israelin Gazassa tekemää etnistä puhdistusta  historiallisesti sopivasti katkaisulla argumentilla, jonka mukaan "Israelin toiminta on seurausta lokakuun 2023 brutaalista terrori-iskusta". Kaikille historiasta tietäville väkivallan kierre alkoi jo vuoden 1917 Balfourin julistuksesta, jossa  Rothschildin pankkiirisuvun taustavaikutuksella Iso-Britannia raivasi tilaa Palestiinasta juutalaisvaltiolle. Tällaiset perussionistiset lausunnot ovat sikäli ennalta arvattavia, koska PS-puolue on muiden läntisten populistipuolueiden tavoin ollut sionistisen agendan alustana vastustaessaan enimmäkseen vain kouluttamattomien muslimien maahanmuuttoa.

Yhdysvaltain ja Israelin yhdessä käymien tuhoamissotien tarkoitus on tehdä Lähi-idästä turvallinen vain Israelille. Sotien välittöminä seurauksina ovat olleet valtavat pakolaisaallot, jotka ovat Irakin sodista lähtien suuntautuneet myös Eurooppaan. Siksi onkin erikoista, että lännen populistipuolueet kuten Perussuomalaiset tukevat sionistien hallitseman Yhdysvaltojen Lähi-idän politiikkaa ja Israelin omavaltaista laajentumispyrkimystä. Tällä hetkellä Gazan miljoonaväestön siirtämistä "jonnekin muualle" on vaatinut kovasanaisesti Israelin äärioikeistolainen valtiovarainministeri Bezalel Smotrich. Koska kaikki Israelin naapurimaat ovat kieltäytyneet vastaanottamasta palestiinalaisia pakolaisia, on todennäköistä, että ne ohjautuvat jälleen kerran Eurooppaan. Suuri yleisö lännessä alkaakin jo nähdä sionistisen väestönsiirtokuvion läpi, jonka vuoksi esimerkiksi "maahanmuuttovastainen" Perussuomalaiset tullee seuraavissa eduskuntavaaleissa menettämään valtaosan jäljellä olevasta äänestäjäkunnastaan. 

Ollaanpa Perussuomalaisten poliittisista linjauksista mitä mieltä tahansa, selvää on joka tapauksessa se, että puolueen asettuminen kaikessa juutalaisten puolelle ei edistä mitenkään suomalaisten asiaa. Puolueen pari viime aikaista ulostuloa ja poliittista päätöstä vain vahvistavat tätä käsitystä. Moni perussionisteja aiemmin protestiksi äänestänyt kansalainen hieraisi varmasti silmiään kuultuaan, että monet johtavat persupoliitikot julistivat äänestäneensä Euroviisuissa Israelin poliittista ehdokasta lukuisia kertoja. Iltalehden uutisjutun mukaan "Israelin hallituksen mainostoimisto kampanjoi ja käytti muun muassa valtion sosiaalisen median tilejä osallistujamaiden katsojia äänestämään Israelia". 

Populistipuolueen kannatusta ei myöskään paranna perussuomalaisten innokkaasti ajama sananvapauden heikennys, jossa "holokaustin kiistäminen" aiotaan lisätä rikoslakiin. Toisaalta lain hämmentävän suuri kannatus eduskunnassa ei ole kunniaksi myöskään vasemmistolle, varsinkin kun se on vuosikausia jankuttanut juutalaismielisten persujen olevan "natseja". Kansalliselle tarkkailijalle kosher-populistien ja city-vasemmiston moralistinen nokittelu näyttäytyy pelkkänä päivänpoliittisena teatterina, jossa kansallisen edun sijaan kerätään irtopisteitä omalle poliittiselle blokille. Monesti kiistellyn asian argumentatiivisella sisällöllä ei ole merkitystä, vaan sitä vastustetaan ainoastaan siksi, että poliittinen vastustaja kannattaa sitä: koska juuri vasemmisto puolustaa palestiinalaisen kotimaan asiaa täytyy siinä persujen mielestä olla jotain väärää. Vastaavasti kaikki se, mitä perussuomalaiset ehdottavat, on vasemmistolle lähtökohtaisesti "äärioikeistolaisuutta", välillä jopa "natsismia".

Päivänpoliittisissa kiistelyissä Perussuomalaiset ovat halunneet profiloitua kansan syvien rivien äänitorveksi, mutta loppujen lopuksi tämäkin markkinarako on tyritty puolueeseen pesiytyneen laajan troijalaisjoukon ansiosta. Kerrankin kun kannattaisi olla populistisesti kansainvälisen juutalaisuuden ylivaltapyrkimyksiä vastaan, puolueen kellokkaat herkuttelevat Israelin Lähi-idän politiikalla peukuttaen samalla Gazan kansanmurhalle. Puolueessa ei osata edelleenkään lukea potentiaalisen äänestäjäkuntansa mielialoja, mikä nähtiin jo valtiovarainministeri Riikka Purran vähäosaisille kohdistamissa leikkauksissa.

Suomessa kontrolloituun oppositioon kuuluvien perussuomalaisten varaukseton juutalaismielisyys heijastaa viime vuosina vakiintunutta yleiseurooppalaista trendiä oikeistopopulistisissa puolueissa. Vaikka Perussuomalaiset eivät ole monien muiden populistipuolueiden tavoin vielä avoimesti sitoutunut Israelin ja lännen sionistien tarjoamaan yhteistyöhön, on EU:ssa solmitut tiiviit suhteet "kansallismielisiin veljespuolueisiin" merkinnyt sitä, että niiltä on omaksuttu korostuneen filosemitistinen ja Israel-mielinen poliittinen asenne.

Kun esille otetaan tosiasiana tunnettu sionistien ja Euroopan populistipuoleiden välinen yhteistyö, manageriaalisen järjestelmän status quota valvovat alarmistit huutavat yhdestä suusta salaliittoteoriaa. Se lieneekin näiden konformististen yhteiskuntakriitikkojen ainoa argumentti, joka laukeaa ehdollistettuna refleksinä välittömästi kun puheeksi tulee ns. laitaoikeiston toiminta. Paradoksaalista tässä on se, että järjestelmän rakkikoirina räksyttävät kriitikot pitävät lähes kaikkea äärioikeiston argumentointia perusteettomana salaliittoteorisointina samalla kun he itse vainoharhaisina näkevät arvostelunsa kohteen valmistelevan jos jonkinlaista salaliittoa Meidän demokratian päänmenoksi. Tässä nimenomaisessa tapauksessa ongelmallista näille järjestelmän syöttiläille on se, että he kyllä mielellään vahvistaisivat mielikuvaa äärioikeiston vaarallisen salaisesta vehkeilystä, mutta kun se tapahtuukin juutalaisten kanssa, heidän aivonsa menevät oikosulkuun. Tämän taas selittää heidän asettama peruslähtökohta, että mitä tahansa juutalaiset tekevätkin, siinä ei voi olla mitään salaliittomaista. Jos Globohomon hyödylliset idiootit kuitenkin hyväksyisivät tosiasian sionistien ja oikeistopopulistien yhteisestä projektista, he tulisivat samalla tunnustaneeksi juutalaisten osallistuvan salaliittoon, mikä olisi puolestaan paranoidi "äärioikeiston salaliittoteoria".

On kieltämättä totta, että nykyisen normaalin rajoissa kukaan varman päälle pelaava järkevä ihminen, "tolkun kansalainen", ei halua ottaa politiikassaan puheeksi juutalaisuuden kielteisiä vaikutuksia muulle maailmalle. Ensinnäkin, aihe on jo valmiiksi valtavan rasitettu emotionaalisesti, joten pelkkä objektiivisuuden vaatimus tuomitaan suoralta kädeltä antisemitismiksi. Toiseksi, aiheen esittäjään tartutetaan välittömästi historiallista tahmaa, josta seuraa Hitler-kortin pöytään lyöminen ja lopulta spekulatiiviset henkilöön käyvät loukkaukset. Näistä seurauksista huolimatta maailmalla aletaan kuitenkin kovaa vauhtia irtautua mielipidevaltiaiden henkisestä pakkopaidasta, varsinkin sen jälkeen kun ihmiset ovat huomanneet juutalaisen yhteisön todelliset kasvot suhteessa Gazan veribakkanaaleihin. Tuo sama etnokulttuurinen muukalaisyhteisö, joka empatiaan vedoten vaati koko läntiseltä maailmalta aikoinaan yhtäläisiä kansalaisoikeuksia, ei tunne nyt mitään armoa goyim-väestöjä kohtaan päästyään niskan päällä Israelissa, Wall Streetillä ja Hollywoodissa.

Yle Watch kertoo seuraavaksi mistä sionistien ja Euroopan oikeistopopulistien välisestä yhteistyössä on kyse ja keitä se lopulta palvelee. Jotta valtavaa kansansuosiota nauttivien läntisten oikeistopopulistipuolueiden hämmentävä poliittinen saamattomuus tulisi ymmärretyksi, meidän täytyy ottaa tabuna pidetty tekijä X huomioon. Seuraava julkisista lähteistä kerätty tietopaketti pohjautuu sionismiin perehtyneen vapaa toimittaja Jose Ninon aivan hiljattain julkaistuun artikkeliin Occidental Observer -verkkolehdessä.

Euroopassa sionistien ja populistipuolueiden välisestä yhteistyöstä on tullut parin viimeisen vuoden aikana arkipäivää. Historiallisesti poikkeukselliseksi katsottava kehitys kulminoitui maaliskuussa Jerusalemissa pidettyyn antisemitismin vastaiseen konferenssiin, johon osallistui lukuisia eurooppalaisia oikeistopopulistisia johtohahmoja. Paikalla oli mm. Ranskan Kansallisen liittouman uusi puheenjohtaja Jordan Bardella, Euroopan parlamentin jäsen Hermann Tertsch Espanjan Vox-puolueesta, europarlamentaarikko Charlie Weimers Ruotsidemokraateista, Kansallisen rintaman perustajan Jean-Marie Le Penin lapsenlapsi europarlamentaarikko Marion Maréchal ja europarlamentaarikko Kinga Gál Unkarin hallitsevasta Fidesz-puolueesta. 

Suomessa vähän julkisuutta saanut tapahtuma herätti valtavaa kuohuntaa niin vanhan liiton juutalaisissa sionisteissa kuin Brysseliin keskittyvässä liberaalissa eliitissä. Ranskanjuutalainen sionistiälykkö ja holokaustiuskon saarnamies Bernard-Henri Lévy perui puheensa saadessaan tietää, että Kansallisen liittouman johtaja Jordan Bardella, kaiken juutalaiskriittisyyden ankarasti tuominnut urapoliitikko, puhuisi tilaisuudessa. Niin ikään "epäpyhää allianssia" vastaan protestoi Saksan antisemitismin torjunnasta vastaava komissaari Felix Klein, joka perui esiintymisensä ja sanoi olevansa järkyttynyt euro-populistien osallistumisesta. Satikutia antoi myös pahamaineisen Anti-Defamation Leaguen (ADL) entinen johtaja Abraham Foxman, joka moitti painostusjärjestön nykyistä toimitusjohtaja Jonathan Greenblattia tämän pidettyä kaikesta kohusta huolimatta konferenssissa puheen. Vanhan maailman sionistista strategiaa kannattava Foxman sanoi, että vasemmistolaisen antisemitismin nousun myötä "pseudofasistinen oikeisto" yrittää käyttää juutalaisyhteisöä alustanaan osoittaakseen kuinka legitiimejä ja suvaitsevaisia ​​he ovat. Siksi Israelin ja juutalaisyhteisön ei pitäisi Foxmanin mukaan sortua tällaiseen houkutukseen. 

Näistä teatraalisista ja taktisista irtiotoista huolimatta Israelin järjestämä konferenssi oli merkittävä päänavaus soluttautua ryminällä eurooppalaisten protestiäänestäjien suosimien puolueiden sisään. Onnistunut kokous oli selvä merkki muutoksesta Israelin ulkosuhteissa, jota johtaa Likud-puolueen diasporaministeri Amichai Chikli. Jo ennen kuin Israelin hallitus luopui virallisesti politiikastaan ​​välttää yhteistyötä oikeistopopulististen puolueiden kanssa Euroopassa, Chikli oli ollut yhteydessä niihin. Diasporaministeri puhui mm. viime vuonna Espanjan Vox-puolueen isännöimässä Europa Viva 24 -tapahtumassa, jossa hän jakoi lavan Marine Le Penin kanssa. Lisäksi Chikli esiintyi Washingtonissa järjestetyssä konservatiivisessa poliittisessa toimintakonferenssissa (CPAC), jossa hän ylisti Donald Trumpin sananvapautta rajoittavia toimia "antisemitismin" torjumiseksi. Jo nämä esimerkit todistavat Foxmanin puheet lähinnä retoriseksi ansaksi, sillä hän on todennäköisesti tietoinen kumpi osapuoli on tässä vaihtokaupassa aloitteellinen ja lopulta voittava taho.

Israelin johdon ja lännen oikeistopopulististen puolueiden välinen nopea lähentyminen ei ole jäänyt Euroopan poliittisella kentällä huomaamatta. Chiklin avoin tuki Le Penille Ranskan viimeaikaisissa vaaleissa synnytti ankaria diplomaattisia kiistoja. Huhtikuussa Chiklin osallistui Likud-puolueensa toverien kanssa Unkarin CPAC-kokoukseen, mikä nostatti kitkeriä puheenvuoroja EU:n federalisteissa, sillä heidän mielestään "Unkarin kaltaiselle hylkiömaalle" ei tulisi antaa mitään tukea sen Nato-kriittisyyden, ulkomaalaispolitiikan ja perhe-arvojen vuoksi. Muodollista poliittista päätäntävaltaa hallinnoivat Euroopan keskustavasemmistolaiset liberaalit pitävät tietenkin itse tiiviitä yhteyksiä Israeliin ja juutalaiseen valtaeliittiin, mutta eivät voi sietää sitä, että heidän poliittiset kilpailijansa, "äärioikeistolaiset", tekevät myös samoin. Euroopan vanha pseudoeliitti ymmärtää omasta kokemuksestaan millaisen poliittisen väylän valtaan yhteistyö vaikutusvaltaisten juutalaisten kanssa mahdollistaa, joten he ovat syystäkin raivoissaan ja hämmentyneitä populistipuolueiden tuoreelta näyttävästä liittolaissuhteesta. 

Sionismiin perehtynyt vapaa toimittaja Jose Nino kirjoittaa Occidental Observer -verkkolehdessä, että niille, joilla on edes jonkinlaiset tiedot juutalaisten vaikutusvallasta länsimaisessa politiikassa, ajatus juutalaisten liittoutumisesta oikeistopopulististen kanssa olisi lähes ennenkuulumaton. Kouliintuneelle kansalliselle tarkkailijalle juutalaisten lähestymistavat eurooppalaiseen uusoikeistoon ovat kuitenkin jälleen kerran yksi klassinen esimerkki sionistien kaksiosaisesta kosher-voileivästä. Ninon mukaan strategiaan kuuluu, että juutalaiset käyttävät hyväkseen tai joskus jopa luovat polttavan yhteiskunnallisen ongelman kuten maahanmuuton. Tämänkaltaisessa kysymyksessä he asettavat itsensä ja liittolaisensa poliittisen väittelyn molemmille puolille. Kiistelyssä juutalaisen sisäryhmän intressinä on pelkästään vääristää ja hyödyntää asiaa omien etujensa mukaisesti. Ne poliittiset tulokkaat, jotka eivät ole tietoisia tällaisesta petoksen metodista, hyväksyvät juutalaisen liittolaisenaan vakuuttuneena siitä, että heitä yhdistää yhteinen asia – vain joutuakseen lopulta harhaanjohdetuiksi.

Viime vuosien politiikka tarjoaa tästä lukuisia esimerkkejä, räikeimpänä kenties vastajihad-liikkeen äänitorvena tunnetun Tommy Robinsonin tapaus. Hän on saanut jo pitkään rahoitusta Israelia tukevalta Lähi-idän foorumilta ja juutalaiselta teknologiamiljardööri Robert Shillmanilta ollen näin yksi hyödyllisimmistä juutalaisten etujen ajajista Euroopassa. Hänen kritiikkinsä muslimi-maahantulijoita ja islamilaista kulttuuria kohtaan on tietenkin täysin perusteltua, mutta samalla hänellä ei ole mitään sitä vastaan, että Iso-Britannia ja muu Eurooppa täytetään ei-islamilaisilla värillisillä kuten Saharan eteläpuolisilla mustilla ja Intian niemimaan pajeeteilla. Tällainen valikoiva mutta Euroopalle yhtä tuhoisa maahanmuuttoinvaasio palvelee pitkälti vain sionistien etuja, joihin kuuluu selvästi vanhan mantereen kantaväestön demografisen ja poliittisen aseman heikentäminen. Sattumoisin tällaista sionistien sertifoimaa muslimivastaista "maanmuuttokritiikkiä" ajaa myös kotoinen Perussuomalaiset puolue.

Viime aikaisten uutisten perusteella voisi luulla, että juutalaisten yhteistyö eurooppalaisten populistipuolueiden kanssa olisi tuore ilmiö. Tosiasiassa kyse on sionistien jo monta vuosikymmentä harjoittamasta projektista, jolla on tarkoitus hyödyntää Euroopan maahanmuuttovastaisuutta Israelin ja diasporajuutalaisten hyväksi. Esimerkiksi Unkarin pääministeri Viktor Orbánilla on selväjärkisiä näkemyksiä maahanmuutosta ja ulkopolitiikasta, mutta tämä ei ole estänyt häntä synnyttämästä sokeaa pistettä Israelia kohtaan. Tosin tämä johtuu suurelta osin hänen yhteydestään juutalaiseen republikaanistrategiin Arthur Finkelsteiniin, joka on ollut sekä Orbánin että Israelin pääministerin Benjamin Netanyahun vaalimenestyksen keskeinen arkkitehti. Tämän juutalaisyhteyden ansiosta Orbánista on tullut yksi Israelin tärkeimmistä diplomaattisista liittolaisista Euroopassa, erityisesti lokakuun 7. päivän jälkeisessä maailmassa. Huolimatta hänen puheenvuoroistaan ​​Israelin nykyhallituksen puolesta, lännen liberaalit instituutiot syyttävät Unkarin pääministeriä rutiininomaisesti edelleen antisemitismistä. Tämä luultavasti vain siksi, koska Orbán on aiemmissa vaaleissa kampanjoinut unkarinjuutalaisen keinottelija George Sorosin räikeää maahanmuutto-lobbausta vastaan.

Juutalaisten tunkeutuminen populistiseen oikeistoon on ollut nähtävissä lähes kaikkialla Euroopassa. Kuin tyhjästä Italian oikeistolaisen Lega-puolueen johtaja Matteo Salvini on luonut vahvoja suhteita Israeliin, erityisesti Benjamin Netanyahun johdolla. Salvini on vieraillut maassa useita kertoja ja näiden vierailujen aikana hän on ilmaissut varauksettoman tukensa Israelin politiikalle samalla moittien EU:n tiettyjä julkilausumia Lähi-idän ainoasta demokratiasta.

Samankaltaista lähentymistä on nähty myös Alankomaissa. Vapauspuolueen (PVV) perustajalla ja johtajalla Geert Wildersillä on pitkäaikainen henkilökohtainen yhteys Israeliin, sillä hän on asunut ja tehnyt vapaaehtoistyötä siellä nuorena miehenä ja käynyt maassa kymmeniä kertoja. Hurmahenkisenä sionistina hän uskoo Suur-Israeliin, joka hallitsisi koko Jordan-joen ja Välimeren välistä maa-aluetta, vastustaa Palestiinan valtion perustamista ja kannattaa Alankomaiden suurlähetystön siirtämistä Jerusalemiin. Wilders on tavannut Israelin johtajia kuten pääministeri Benjamin Netanyahun, presidentti Isaac Herzogin ja muita korkean tason virkamiehiä. Kuvaavaa on, että Netanyahu on tervehtinyt häntä "Israelin todelliseksi ystäväksi".

Ranskalaisen populistijohtaja Marine Le Penin saatua poliittisen tuomion Euroopan Unionin varojen kavalluksesta, Israelin johto näki Kansallisen liittouman kriisissä mahdollisuuden ohjata puolueen politiikkaa vielä enemmän juutalaisten intressien mukaiseksi. Israel on kutsunut Kansallisen liittouman puheenjohtajan Jordan Bardellan ja Marion Maréchalin (Le Penin veljentyttären) virallisiin konferensseihin Jerusalemissa, mukaan lukien edellä mainittu hallituksen järjestämä antisemitismiä käsittelevä tilaisuus, johon osallistui myös Netanyahun hallitus. Israelin vaikutus Kansallisen liittouman viime aikaisiin linjauksiin on ollut huomattava, sillä sekä Le Pen että Bardella ovat monien puoluejäsenten vastustuksesta huolimatta pyrkineet muovaamaan puoluetta sellaiseksi, että se olisi sopusoinnussa sionismin etujen kanssa. Käytännössä tämä on ilmennyt puolueen julkilausumissa, joissa on korostettu juutalaisvaltion turvallisuuden tukemista ja "islamistisen ideologian" vastustamista. Siksi ei olekaan yllättävää, että Israelin diasporaministeri Chikli on antanut julkisen tukensa Le Penille kutsuen häntä "erinomaiseksi Israelille".

Vastaavasti Yhdysvalloissa sionistien ote oikeistokonservatiivisiin uudistajiin on ollut paljon pidempiaikaisempaa ja syvällisempää kuin Euroopassa. Monet sionistien uudet strategiat ja manipulaatiotaktiikat luodaankin ensin Yhdysvalloissa ennen kuin niitä aletaan soveltaa vanhalla mantereella. Amerikan uusien virtauksien esille tuojista kannattaa mainita poliittiset strategit Steve Bannon ja Yoram Hazony, jotka ovat pyrkineet yhdistämään oikeistolaisen populismin sionismin kannattamille asioille 2010-luvulta lähtien. Bannonin poliittinen organisointi ja Hazonyn rakentamat ajatushautomot edustavat kahta omaleimaista lähestysmistapaa, jotka amerikkalainen konservatiivinen liike yhdistettynä "kristilliseen sionismiin" on ottanut omakseen. Näiden uusien strategioiden päätarkoitus on tehdä maailmasta turvallinen etnosentrisille juutalaisille populistisella aikakaudella.

Vapaa toimittaja Jose Ninon mukaan sionistien yhteistyö populistipuolueiden kanssa on osa varasuunnitelmaa, jonka tarkoituksena on kansainvälisen juutalaisuuden säilyminen geopoliittisten mullistusten leimaamalla 2000-luvulla. Koska nykymaailmassa ei voida enää täysin luottaa Yhdysvaltojen orjamaiseen Israelin puolustamiseen, juutalaiset eturyhmät pyrkivät turvaamaan selustansa ostamalla ulkomailla toimivia populistisia puolueita. Strategia näyttää toimivan, koska yhä useammat äänestäjät länsimaissa ovat pettyneet toisen maailmansodan jälkeiseen järjestykseen, jonka vuoksi populistiset puolueet ovat hyvässä asemassa ottamaan vallan perinteisiltä konservatiivisilta ja liberaaleilta puolueilta.

Epävakaan maailmantilanteen seurauksena kansainvälisen juutalaisyhteisön muutoshaluisimmat elementit yrittävät tunkeutua populistisiin puolueisiin varmistaakseen, etteivät niistä tule nimenomaisesti Israelin vastaisia, saatika juutalaisvastaisia. Euroopan luonnollinen taipumus itsepuolustukseen, kuten etnosentristen juutalaisten sadat dokumentoidut joukkokarkotukset viimeisen parin tuhannen vuoden ajalta, osoittavat valmiudesta vastata suoraan juutalaisten taloudellisten ja poliittisten juonitteluiden ylilyönteihin. Jotta tämä sitkeä eurooppalaisen politiikan elementti ei palaisi, juutalaiset eturyhmät ovat pyrkineet heikentämään valkoista poliittista valtaa molemmilla puolilla Atlanttia toisen maailmansodan päättymisestä lähtien. Liberalismin jälkeisessä maailmanjärjestyksessä juutalainen diaspora jatkaa kumouksellista agendaansa, vaikkakin muutamin muutoksin strategiassaan. Kansalaisille tarjotaan nyt kosher-populismia, josta on tehty ainoa valkoisen tyytymättömyyden kanava. Vain se on sallittu globalistien epäsuorasti hallitsemissa "kansallisvaltioissa".

Ei voi liikaa korostaa, että eurooppalainen etninen nationalismi ja vahvat antisionistiset liikkeet eivät ole sallittuja "vapaissa ja demokraattisissa" länsimaissa. Suomessa tämä on nähty Pohjoismaisen vastarintaliikkeen kieltämisenä "hyvien tapojen vastaisena" ja Sinimustan liikkeen alunperin hyväksytyn puolueohjelman hylkäämisenä. Hyödyntämällä vihapuhelakia, kriminalisoimalla holokaustin avoimen tutkimisen, poissulkemalla ihmisiä sosiaalisesta mediasta ja rahoitusjärjestelmästä mielipiteidensä takia sekä tukemalla kontrolloituja oppositioryhmiä kansainvälinen juutalainen lobbausverkosto on muokannut keskustelua tavalla, joka estää politiikan ytimeen kuuluvan schmittiläisen ystävä-vihollinen-jaottelun.

Toimittaja Jose Nino päätyykin siihen johtopäätökseen, että levittäessään "talmudistista kädenvääntöä" soluttamissaan oikeistopopulistisissa puolueissa uuden sukupolven sionistinen ryhmittymä varmistaa, että valkoiset saastutetaan kognitiivisesti juutalaistetuilla puheenaiheilla. Näin eurooppalaiset nykymenon kriitikot saadaan kuluttamaan valtavia resursseja ja poliittista energiaa turhiin päämääriin. Samaan aikaan juutalainen globaali verkosto voi jatkaa toimintaansa rankaisematta, oli kyse sitten Israelin tekemistä etnisistä puhdistuksista ja lisämaan varastamisesta uusille laittomille siirtokunnille tai lännen demografisen tuhon kiihdyttämisestä "humanitäärisen" massamaahanmuuton avulla.

Valkoisten oikeuksien puolustajien olisi viisasta olla lankeamatta hallinnon hyväksymien "populististen" liikkeiden esittämiin pinnallisiin houkutuksiin. Vaikka ne saattavat vaikuttaa järjestelmän vastaisilta, niiden puutteet juutalaisvaikutuksen haastamisessa vesittävät kaikki mahdolliset myönteiset puolet. Kriittinen kansallinen tarkkailija näkee juutalaismyönteiset populistiorganisaatiot lähinnä hallinnan välineinä, joiden tarkoituksena on estää valkoisten radikalisoituminen ja valmistaa heitä lopulta miljoonien ulkomaalaisten tulokkaiden korvaamiseen. 

Normaalioloissa valkoinen äänestäjäkunta hakeutuisi nationalististen puolueiden puoleen, koska ne vastustavat kaikkien ulkopuolisten ryhmien – mukaan lukien juutalaiset – poliittista valtaa ja kantaväestölle epäedullisia etnosentrisiä intressejä. Kun otetaan huomioon monien länsimaiden väestölliset kriisit, ei ole järkeä tehdä faustilaista sopimusta niiden juutalaisten instituutioiden kanssa, jotka ovat vastuussa näistä kehityskuluista.