GLOBOHOMON EDISTÄMÄ LGBT-PROPAGANDA TAAS NOUSUSSA

Lgbt-lobbaajat olivat vielä muutama vuosi sitten näkyvästi esillä tiedotusvälineissä vaatimassa erityiskohtelua ihmisoikeuksiinsa vedoten. Medianäkyvyyden kannalta korona-hysteria ja Ukrainan sota muutti tämän  tilanteen ja ensimmäisen maailman "ongelmat" jouduttiin laittamaan väliaikaisesti naftaliiniin. Massojen hallinnassa kun on tärkeää keskittyä vain yhteen asiaan kerrallaan. Sittemmin Ukrainan sodan juututtua pattitilanteeseen kontrolloidussa valtamediassa on alkanut jälleen tulla tilaa itsekkäille valittajaeturyhmille. 

Muutos näkyy mm. Yle TV 1:n Perjantai-ohjelman viimeisimmässä jaksossa "Mikä homoudessa pelottaa?" (1.12. klo 21.05). Ohjelmaa on pohjustettu Ylen verkkosivujen jutuilla Kaapista kotiin ja ”Pohjanmaalaiset pojat” hyökkäsivät somessa Eino Nurmiston kimppuun: ”Meille tungetaan tätä homoseksuaalista agendaa”, joissa haastatellaan tv-jaksossa esiintyviä homoja. Koska nykyään kaikki liittyy kaikkeen ja kaikki liitetään kaikkeen, ohjelmaryöpsähdyksen takana lienee Venäjän pitkään valmistelema laki, josta kertoo tuore Ylen uutinen Venäjä aikoo kieltää ”kansainvälisen LGBT-liikkeen” äärijärjestönä. 

Ylessä on tiedetty lain valmistelemisesta jo hyvissä ajoin, joten se odotti vain hetkeä jolloin se virallistetaan, jotta sen vastineeksi voitiin nopeasti esittää Perjantai-ohjelman homofanitus-jakso. Silti yksipuolinen ja suorastaan progandistinen "keskusteluohjelma" ei ollut niinkään näpäytys Venäjälle, vaan valtionmedian täysin arkipäiväinen suomalaisyleisöön kohdistunut hybridivaikuttaminen. Tietenkin mukana oli myös tyypillistä länsimaisten nykyarvojen itseriittoista peilaamista "barbaarisiin" maihin ja kulttuureihin, jotka eivät ota ilolla vastaan geneettisen umpikujan ilosanomaa. Tämä taas noudattaa sitä yleisempää suuntausta, jonka suomalaiset mediatalot ovat omaksuneet liittyttyään Mediapooliin. Yhdysvaltain viranomaisten aloitteesta ja ohjauksessa vuonna 2014 aloittaneen median sisäisen ohjausjärjestelmän tarkoituksena on ollut luoda uutisointikulttuuri, jossa objektiivisuudesta piittaamatta kaikki Venäjästä kerrottu esitetään poikkeuksetta negatiivisella kierteellä.

Mitään uutta näkökulmaa Perjantai-ohjelman homouden valkopyykkäysjakso ei luonnollisestikaan tuonut esiin, vaan keskustelijat jatkoivat samaa muita syyttävää uhritarinaa ja ihmisoikeusjargonia, jolla politisoituneet yliopistot ovat syövyttäneet yhteiskuntaa jo vuosikausia. Jo se, että ohjelman nimellä viitataan täysin ideologiseen ja epälääketieteelliseen käsitteeseen kuin homofobia, kertoo siitä, kuinka perinpohjaisesti "julkinen keskustelu" on omaksunut vasemmiston dekonstruktiivisen diskurssin. Pellemaailmassamme monet todennetut tosiasiat vääristetään, jonka vuoksi esimerkisi faktojen kertominen homoseksuaalinen elämäntavasta käännetäänkin väitteen esittäjän pelkotilaksi. Pelkoa toki esiintyy, mutta sitä näkyy lähinnä vain julkisen homo- ja lgbt-keskustelun portinvartijoissa, jotka ovat kauhuissaan mikäli mediassa joku pääsisi kertomaan näiden ilmiöiden vaietuista puolista.

Lgbt-aktivistit ovat viimeisen vuosikymmenen aikana pelanneet korttinsa taktisesti oikein liittämällä poikkeukselliset seksuaalitavat ja niihin kuuluvat piittaamattomat alakulttuurit ihmisoikeuskysymykseksi. Tämä taas kytkeytyy olennaisesti tasa-arvoon, joka on käytännössä länsimaisen sekulaarin elämätavan virallinen uskontunnustus. Riippumatta tasa-arvon empiirisestä totuudesta tai sen monomaanisen pyrkimisen järkevyydestä, kyse on yksisuuntaisesta peruuttamattomasta ilmiöstä (ratchet effect) sen päästyä kerran hallitsevaksi sivilisaatiomme alkuasetuksissa. Lgbt-aktivistit ovat vähintään tiedostamattomalla tasolla tästä tietoisia, jonka vuoksi he ovat voineet kiivetä savijaloilla seisovan lännen tasa-arvo-jättiläisen hartioille ja viitoittaa sieltä käsin meidät "historian oikealla puolelle" itsetuhoon.

Vuosikymmeniä jatkunut homojen pitkä marssi läpi instituutioiden on ollut vain alkusoitto kohti jyrkänteen reunaa. Kun vauhtiin on päästy mukaan on tullut lgbt-hulluus, joka saa julkisuudessa yhä irvokkaampia ilmenemismuotoa. Tästä huolimatta kollektiivinen vastustus kulttuuria alasajaville perversioille on kansalaisten keskuudessa heikkoa, koska silloin jouduttaisiin arvioimaan uudelleen nykykulttuurimme keskeinen periaate tasa-arvo. Arvojen uudelleen arviointi vaatisi kansalaisrohkeutta laittaa itsensä likoon ja uhmata vallitsevaa hegemoniaa. Tässä pelissä riski menettää työpaikka ja mukava materialistinen elämäntapa ovat niin suuria, että kansalaiset ovat valmiita hyväksymään minkä tahansa mielettömyyden kunhan se ei välittömästi uhkaa omaa hyvinvointia. Konformistisen tolkun kansalaisen ajan hengen motto onkin perin raamatullinen: meidän jälkeemme vedenpaisumus.

Länsimaisen tasa-arvon juuret löytyvät juutalaistaustaisen Paavalin radikaaleista opeista parin tuhannen vuoden takaa. Hänen kristillisessä tulkinnassaan jokainen ihminen on tasa-arvoinen Jumalan edessä. Jo Paavalin eläessä hän ulotti tämän teologisen uskonkappaleen maalliseen elämään luomalla alkukristillisyydestä eräänlaista uskonnollista bolshevismia. On hämmästyttävää, että tämän ilmiön toi kirjallisessa muodossa ensimmäistä kertaa näkyvästi esiin Friedrich Nietzsche (1844-1900) vasta 150 vuotta sitten. Hänen esittämänsä kysymys modernille ihmiselle kuului vapaamuotoisesti seuraavasti: koska Jumala on kuollut modernille viimeiselle ihmiselle, niin miksi hän noudattaa edelleen kristillistä moraalia, joka on johdettu Jumalan olemassaolosta?

Mitään empiiristä näyttöä ihmisten tasa-arvosta ei löydy. Edes moderni luonnonoikeusteoria "ihmisen luovuttamattomista oikeuksista" ja universaaleista ihmisoikeuksista ei perustu ihmislajin moninaisuuden tosiasioihin, vaan se pohjaa transsendenttiseen oletukseen kaikille kuuluvasta yhtäläisestä "ihmisen sielullisesta olemuksesta". Vaikka modernissa ihmisoikeus- ja tasa-arvoajattelussa kristinopin käsitys "sielujen yhteismitallisuudesta" onkin häivytetty pois, se ei voisi kuitenkaan toimia ilman tätä irrationaalista ja transsendenttista perusoletusta. Toisin sanoen tasa-arvo puheen peruskivi ei lepää sen enempää empiirisellä kuin rationaalisellakaan pohjalla. Silti tasa-arvosta saarnaavilla Lgbt-ideologian kannattajilla on julkeutta vedota retoriikassaan "tieteelliseen" rationalismiin ja syyttää kristittyjä irrationalismiin perustuvasta uskonnollisesta argumentoinnista. Tosiasiassa molemmat perustavat näkemyksensä Paavalin oppiin "ihmissielujen" tasa-arvoisuudesta Luojan edessä, mutta sillä erotuksella, että konservatiivikristityt eivät jaa varauksetta apostolin sosiaalisen tasa-arvon agendaa.

Liberaalin maailmanjärjestyksen ateistiset tasa-arvouskovaiset eivät ole tähän päivään mennessä kyenneet vastaamaan Nietzschen esittämään kysymykseen, joten he ovat mieluummin siitä kokonaan vaiti. Koska tilanne on tämä, silloin on syytä kuulla lisää mitä Nietzchellä oli sanottavana arvokeskustelusta. Lyhyesti sanottuna hän katsoi "edistyksellisen" liberalismin ja sen radikaalimuodon sosialismin olevan oireita ns. viimeisen ihmisen nihilismistä. Hänestä pyrkimys yhteiskunnalliseen tasa-arvoon on ilmaus maallistuneesta kristillisyydestä, joka menetettyään transsendenttisen ankkurinsa, rappeutui väistämättä nihilismiksi. Tässä ajattelussa tasa-arvo on kaikkien arvojen tyhjentämistä niiden sisäisestä arvosta. Nietzscheä vapaasti lainaten: "Jotta arvoja ylipäätään voi olla olemassa, niiden on perustuttava epätasa-arvoon".

Nietzschen mukaan luonnolliseen hierarkiaan perustuvassa yhteiskunnassa jako tehtiin Hyvään (vahva, kaunis jne.) ja Huonoon (heikko, ruma jne.), mutta parempiinsa kaunaisesti suhtautuneet kristityt muuttivat tämän periaatteen niin, että Hyvää onkin heikkous, nöyryys ja viallisuus kun taas Pahuutta edustaa kaikki vahva ja elinvoimainen. Moderni asenne Lgbt-agendaa kohtaan heijastelee tätä samaa parituhatvuotista jakoa: geneettistä itsetuhoa ajavat degeneraatit nostetaan kuvitellusta uhriasemasta käsin jalustalle, kun taas aikalaishulluuden vastustajat kirotaan kerettiläisiksi "äärioikeistolaisiksi". Omahyväisyyteensä pakahtuvalle läpisosiaalistetulle kansalaiselle tämä jako sopii hyvin, koska hegemonista mantraa toistamalla ei tarvitse riskeerata mitään.

Suurin tyytyväisyys länsimaista itsetuhoisuutta manifestoivaa sateenkaarisirkusta kohtaan löytyy hallitsevasta Globohomosta. Tässä on syytä muistaa, että yhdyssanaa Globohomo ei pidä käsittää siten kuin persuilevat salaliittohörhöt tai sitä ironisesti käyttävät liberaalinokkelikot sen ymmärtävät. Etymologisesti kaksiosaisella termillä viitataan ensisijaisesti globalisaatioon ja homogeenisyyteen (yhdenmukaisuuteen, samanlaisuuteen). Länsimaista yhdenmukaistavaa globalismia ajava "eliitti", Globohomo, haluaa myös homokulttuurista ja Lgbt-agendasta valtavirtaa joka ikiseen maailmankolkkaan. Tässä mielessä termi on enemmän kuin osuva. On selvää, että ilman Globohomoa nämä haitalliset ilmiöt eivät olisi koskaan saavuttaneet hallitsevaa asemaa länsimaissa.

HALLITUKSEN ITÄRAJAN OSITTAINEN SULKEMINEN HURSKASTELEVAA POPULISMIA

Hallitukselta tuli tänään jo jonkin aikaa odoteltu päätös itärajan osittaisesta sulkemisesta. Asiaa käydään läpi Yle Uutisten verkkosivun jutussa Hallitus päätti torstaina sulkea itärajan rajanylityspaikkoja – Yle seuraa rajatilannetta. Päätös on kieltämättä oikea joskin auttamattoman puutteellinen, sillä se jättää "kansainvälisten turvapaikkasopimusten vuoksi" rajanylityspaikkoja auki Pohjois-Suomessa. Sama takaovi jätettiin auki elintasopakolaisille myös koronan kansainvälisten rajasulkujen aikana. Tästä porsaanreiästä ei voi syyttää muuta kuin Suomen ehdottoman sokeaa sitoutumista läntisiin "ihmisoikeuksiin" ja Geneven aikaansa eläneeseen pakolaissopimukseen.

Nyt tehty osittainen rajasulkupäätös näyttää tarkemmassa tarkastelussa silkalta hurskastelulta ja tekopyhyydeltä. Päätöksellä halutaan selvästi viestiä kansalaisille, kuinka jämäkästi Suomi toimii rajakriisissä, jossa tulijoita on alle sata kuukaudessa. Vai toimiiko? Miksei sama tiukkuus ole näkynyt länsirajoilla, jota kautta maahamme on valunut viime vuosikymmenninä yli puoli miljoonaa tulijaa? Länsirajoillta tulee nytkin 800-1500 maahantunkeutujaa kuukausittain, monet ilman papereita. Tästä ei otsikoita revitä, koska kyse on suvereeniteetistaan luopuneen valtion normaalista rajapolitiikasta Schengen-Euroopassa. 

Jos hallitus haluaisi tehdä aidosti vaikuttavaa ja kansalaisia tyydyttävää rajanvalvontapolitiikkaa, se sulkisi myös länsirajan paperittomilta onnen onkijoilta.

Poliittisen eliitin kannalta suomalaisten kuten muidenkin länsieurooppalaisten lyhyt ja valikoiva muisti laittomien siirtolaisten maahanpäästämisestä on selvä etu. Hallitustamme johtaa pääministeri, joka sisäministerinä 2015 salli yli 35 000 paperittoman joutomiehen tulla länsirajojen kautta Suomeen. Tuolloisessa hallituksessa istui myös puolue, joka toimii tänään vuoden 2105 maanpetoksen tehneen sisäministerin alaisuudessa. Jos laitonta maahanmuuttoa vastustava puolue olisi toiminut suoraselkäisesti, se ei olisi edes lähtenyt mukaan hallitukseen, jota johtaa mies, jonka oikea paikka olisi valtakunnaoikeuden syytetyn penkki. 

Venäjän vaikuttamisyritykset itärajalla ovat tietenkin vastaus Suomen sitoutumiseen Amerikan vaatimaan taloudelliseen pakotepolitiikkaan, vaikka sen haitat ovat maallemme mittavat. Samalla Suomi on myös monella tavalla hankaloittanut venäläisten maahantuloa ja maassaleskelua, mutta näitäkään päätöksiä ei ole tehty itsenäisesti, vaan uuden läntisen Isoveljen miellyttämiseksi sen käymässä sijaissodassa. 

On myös ilmeisen selvää, ettei Venäjän troijalaista itärajan politiikkaa olisi ilman Suomen Nato-jäsenyyttä. Itäisten raja-asemien osittainen sulkeminen tehtiin varmasti hallituksen itsenäiseen harkintaan perustuen, mutta silti ei voi olla välttymättä ajatukselta, kuinka itsenäistä maamme ulkopolitiikkaa enää ylipäätään on. Esimerkiksi Israelin suorittamaan Gazan kansanmurhaan Suomi ei suhtaudu enää itsenäisenä kansallisena yksikkönä, vaan se kysyy lupaa julkilausumiin länneltä kuten Alexander Stubb tunnustaa Helsingin Sanomien jutussa. Stubbin suhde Venäjään on myös epäitsenäinen, suorastaan Yhdysvaltoja mateleva:

”Keskusteluyhteys Venäjän presidenttiin riippuu siitä, mitä meidän läntiset liittolaisemme toivovat… tämä on sellainen kysymys, jossa ei voida missään nimessä sooloilla.”  

”Ja jos suhteita (Venäjään) ylipäänsä olisi, niiden pitäisi perustua liittolaisilta saatavaan valtuutukseen.”  

”Suomen eli tasavallan presidentin suhteet Venäjään määrittyy myös pitkälti sitä kautta, mitä meidän läntiset liittolaiset haluavat tehdä.”  

”Tasavallan presidentti Suomessa on jatkossa lännen presidentti ja Nato-presidentti, ei perinteinen Venäjä-presidentti, kuten joskus aiemmin.”

Koska itsenäisen kansallisvaltion kriteereistään luopuneen Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka näyttää jo hyväuskoisen demarieläkeläisenkin silmissä pelkästään Atlanttisen liittokunnan ohjaamalta, yrittää hallitus tällä viimeisimmällä teatteriesityksellään viestiä muuta. Kansalle kerrotaan ylpeästi kuinka jämäkästi Suomi päättää omasta rajapolitiikastaan. Tuon jämäkkyyden ovat totisesti saaneet tuntea monet suomalaiset joutuessaan lännestä saapuvien "humanitääristen pakolaisten" ryöstämiksi ja raiskaamiksi.

 - "Eri asia!"

HAUTAAN SAATETUN MARTTI AHTISAAREN SUITSUTUS SUORAAN POHJOIS-KOREASTA

Lokakuun 16. päivänä pitkälliseen sairauteen menehtynyt presidentti Martti Ahtisaari haudattiin tänään perjantaina Helsingissä näyttävin menoin. Median yli kolmatta viikkoa jatkunut globalistin kritiikitön ylistys sai näin ennalta arvatun kliimaksinsa, joka käy ilmi Ylen uutisessa Martti Ahtisaari siunattiin haudan lepoon – näin koskettava hautajaispäivä eteni. Uutisraporttiin haastateltujen suomalaisten suitsutus Ahtisaaresta kertoo ikävällä tavalla siitä, kuinka pitkälle Tukholman syndrooma on levinnyt kansalaisten keskuuteen. Siksi oli hämmentävää huomata, että monien suomalaisten harras asenne Ahtisaaren hautajaisissa muistuttaa edesmenneen Pohjois-Korean johtajan Kim Il-sungin (1912-1994) palvontaa, vaikka kyseessä oli henkilö, joka suhtautui maamme suvereeniteettiin vähätellen.

Ahtisaari ei diplomaattiurallaan sen enempää kuin presidenttinään ollut koskaan kiinnostunut Suomen edusta, vaan hän oli aina aulis tekemään palveluksia ylikansallisille voimille. Hänen kiitosta kerjäävän koiran uskollisuutensa palkittiin jopa Nobelin rauhanpalkinnolla 2008. Ehkä juuri siksi toimittajat, valtavirtapoliitikot ja jopa "järjestelmän vastaiset" äärivasemmistolaiset ovat yhdessä kuorossa julistaneet, kuinka hieno oli mies, joka oli valmis myymään loputkin maamme itsenäisyyden rippeistä.

Omiin arkisiin murheisiinsa keskittyvä tavallinen tuulipukukansalainen on tietenkin taivaallisen tietämätön Ahtisaaren kieroiluista ja rikoksista, sillä hänellä ei yksinkertaisesti riitä kriittistä energiaa kaivaa totuutta esiin. Tähän rakoon iskee valtamedia ja varsinkin Yle, joka vyöryttää normikansalaisen silmille edesmenneestä presidentistä agendanarraation, joka ei kestä minkäänlaista kriittistä tarkastelua. Ylen ei tarvitse olla kuitenkaan huolissaan, sillä se tietää kansan suuren enemmistön luottavan edelleen valtamediaan – suuri yleisö ei nimittäin käsitä vieläkään ettemme elä enää 1980-luvun melko riippumattoman ja objektiivisen tiedonvälityksen aikaa. 

Kun Ylen uutisten hakukoneella etsii tietoa sanoilla Martti Ahtisaari uutisjuttuja, se löytää nelisenkymmentä uutista, jotka on kirjoitettu pelkästään presidentin kuoleman jälkeen. Koska yksinään niistä ei ole kriittinen, pitää tiedonjanoisen kansalaisen etsiä niitä muualta. Kattavin artikkeli Ahtisaaren rikoksista Suomen kansaa ja eurooppalaisia kohtaan löytyy kansalaisaktivistien sivulta Partisaani. Sen artikkeli Martti Ahtisaari – Sorosin suomalainen ase summaan yhteen herran suurimmat poliittiset kuprut. Niissä paljastuu, kuinka leppoisan julkisivun takana väijyi kyyninen ja laskelmoiva globalisti, jolla ei juuri ollut intressiä ajaa Suomen kansan asiaa. Yhteenvetona niistä voidaan mainita ainakin nämä:

- Ahtisaaren aloitteesta syntynyt "konfliktinratkaisujärjestö" Crisis Management Initiative (CMI) sai alkupääomansa globalistiselta keinottelijalta George Sorosilta, jotta järjestön "ratkaisumallit" voitaisiin perustaa soroslaisiin tavoitteisiin.

- Ahtisaari ja Soros olivat perustamassa European Council on Foreign Relations lobbausjärjestöä (ECFR). ECFR:n tavoite on kansallisvaltioiden vallan vähentäminen ja EU-liittovaltiokehityksen nopeuttaminen.

- Hän vaati Unkarin ja Puolan erottamista Euroopan Unionista, koska niiden hallitukset ovat tehneet liian kansallista politiikkaa.

- Ahtisaari oli keskeinen henkilö Suomen kestämättömän kehitysapupolitiikan luomisessa jo diplomaatti- ja rauhanneuvottelijakaudellaan. Ennen kaikkea kehitysapu on ollut yksi keino edistää valtioiden keskinäistä riippuvuutta globalistisessa kontekstissa. Todellisesta pyyteettömästä auttamisesta ei kuitenkaan ole kyse, vaan kehitysapu on globalistien asettama ongen koukku, jolla kehitysmaat on saatu pyydystettyä kansainvälisten pankkien velkaorjiksi.

- Väite Ahtisaaren suurista rauhantuojan kyvyistä on pelkkä myytti. Partisaanin mukaan "presidentin ”välittäjäntaidot” perustuivat lähes kokonaan Naton tulivoimaan ja raakaan ”voimapolitiikkaan, jossa ei ole sijaa ammattimaiselle välittäjätoiminnalle tai konfliktien ratkaisulle”.

- Ahtisaarta on kiitelty hänen ponnistuksistaan Nato-jäsenyyden puolesta, viimeisimpinä ylistäjänä Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg. On kuitenkin aika erikoista, että Ahtisaarta pidetään rauhanlähettiläänä, vaikka hän tosiasiassa toimi ekspansiivisen sotilasliiton asiamiehenä. Valtamedian Venäjä-hysteriaa hyväksi käyttäen Ahtisaari ehti lobata Nato-jäsenyyttä pitkään. Hän oli kuitenkin presidentti Sauli Niinistöä rehellisempi sanoessaan ettei Nato-jäsenyydestä tule järjestää kansanäänestystä.

- Käyttäen uhkavaatimuksena Naton pommikampanjan jatkumista Jugoslaviassa, Ahtisaari sai (väliaikaisen) rauhan Kosovon kysymyksessä. Yhdysvaltain johtavien poliitikkojen Strobe Talbottin ja Madelaine Albrightin bulvaanin toiminut Ahtisaari pakotti Jugoslavin luopumaan Kosovosta, koska lännen tavoitteena oli jo 1993 hajoittaa Jugoslavia.

- Partisaani: "Ahtisaaren uhkavaatimuksen myötä Kosovoa alettiin väkisin irrottaa Serbiasta, ja YK perusti alueelle UNMIK-nimisen väliaikaisen siviilihallinnon. Käytännössä Kosovo ja alueen rikkaudet luovutettiin UCK:n korruptoituneiden sotaherrojen haltuun."

- Afrikan vuosinaan Ahtisaari tuki näyttävästi kommunistiterroristeja. Hänet muistetaan etenkin Namibian saavuttamasta itsenäisyydestä, jossa hän omistautui vuosiksi mustien kommunistien terroristijärjestö SWAPO:n asialle. Ryhmä kävi veristä rotusotaa Etelä-Afrikan valkoista hallitusta vastaan. Ahtisaari tutustui Neuvostoliiton tukemaan SWAPO-johtajaan Sam Nujomaan Helsingissä jo 1960-luvun lopulla.  Neuvostoliiton aseistaman Nujoman terroristiryhmä tappoi valkoisia armottomaan tahtiin, mikä teki jostain syystä syvän vaikutuksen Ahtisaareen.

                                                               *******************

Kaikkien kiusaksi vaivaannuttavan epähauska Nenäpäivä on täällä tänään. Se on groteski show, jossa manipuloidaan katsojia liittymään mukaan tunteiden vuoristorataan: ensin pää sekoitetaan syyllistävällä kehitysmaiden kärsimyspornolla, jonka jälkeen hypätään kepeän hulluttelevaan "huumoriin". Täytyy tosiaan hämmästellä, että mitä ihmettä tuottajat ovat ajatelleet rakentaessaan näin mielipuolista konseptia! 

Puisevan ohjelmamaratonin pääasiallisena tarkoituksena on kerätä vapaaehtoisvoimin rahaa Afrikkaan, jotta sen ylitsepursuava väestö voisi lisäroposten turvin lisääntyä entisestään. Yle Watch on kirjoittanut tästä hurskastelevasta tekopyhyyden näytelmästä monena vuonna täällä (2015), täällä (2016), täällä (2017), täällä (2019) ja täällä (2020). Vuonna (2021) YW kiteytti Nenäpäivän mielekkyyden näin:

Valtakunnallisen anekaupan todellisena tarkoituksena ei ole antaa merkittävää talousapua epäonnistuneiden ja korruptoituneiden valtioiden pohjattomaan kassaan, vaan ylläpitää ajatusta, jossa eurooppalaisilla on "moraalinen velvollisuus" tekohengittää loputonta ongelmavyyhtiä nimeltä Afrikka. Moraalisesta sentimentalismista ja indoktrinoidusta huonosta omatunnosta lypsetyt tulonsiirrot vain pahentavat Afrikan suuria ongelmia.   

Parasta Afrikalle olisi sen riippuvuutta lisäävään avunannon lopettaminen, sillä tunnetusti kannettu vesi ei kaivossa säily. Passivoivan vastaanottamisen sijaan mustien afrikkalaisten ainoa mahdollisuus päästä ulos ongelmistaan on ratkaista ne itse. Paljon puhuttu nälänhätäkin on pelkkä länsimainen konstruktio, sillä käytännössä nälkää on vain silloin kun on liikaa ihmisiä.   

Suomalaiselle paras tapa auttaa Afrikkaa ja maailman luontoa on sulkea televisio. Edut ovat moninaiset: säästyy sähköä,  katsoja välttyy vaivaannuttavalta "huumorilta" eikä rahaa tule tuhlattua Afrikan ongelmien pahentamiseen.

 

Yle TV 2, perjantai 10.11.2023 klo 13.28, Nenäpäivä tulee 

Lapset kehittyvissä maissa joutuvat selviytymään olosuhteissa, joihin me Suomalaiset voimme vaikuttaa. Paras tapa auttaa on antaa lahjoitus. ohjelmatekstitys (suomi) 1 min 

Yle TV 2, perjantai 10.11.2023 klo 19.00 Nenäpäiväshow 

Kaikkien aikojen tavattoman epätavallista Nenäpäivää viettämässä Anna Eriksson, Paleface, Mikael Gabriel, Mikko Alatalo, Ressu Redford, Laura Voutilainen, Suvi Karjula, Pete Parkkonen, Sara Siipola, Olli Halonen, Jonna Tervomaa, Samuli Edelmann ja Riku Niemi Orchestra. Sketseissä Suomen kärkinäyttelijät. Juontajina Piia Pasanen ja Gogi Mavromichalis. Suora lähetys. ohjelmatekstitys (suomi) 4 h 0 min    

Radio Yle  X,   perjantai 10.11.2023 klo 6.30, Naurumaraton - IsoNenä Valvoo 

klo 6.30 16 h 30 min.YleX:n juontajat ovat päätyneet kamppailemaan toisiaan vastaan elämästä, kuolemasta sekä siitä, kuka onnistuu keräämään isoimman potin maailman lasten avuksi. Julma IsoNenä laittaa parhaansa mukaan kapuloita kisailijoiden rattaisiin, eikä mikään tässä kilpailussa ole reilua. Joka päivä vähiten rahaa kerännyt joukkue putoaa pois kilpailusta, ja lopulta vain yksi voi voittaa!

On vaikea sanoa onko nuorison hip hop radiokanava Yle X:n Isonenä valvoo -kampajana tahatonta huumoria vaiko täky meitä poliittisia dissidenttejä kohtaan. Joka tapauksessa Yle Watchin virallinen Nenäpäivä-tunnus on jo vuosia ollut tämä:

Yle X:n tahattomasti rehellinen vastaus edelliseen on puolestaan tämä:

Lopuksi tähän kaikkeen sopiva kappalevalinta Day of The Sword: "Big Brother". 

GLOBALISTINEN KÄÄPIÖPUOLUE RKP POMPOTTAA OIKEISTOHALLITUSTA JA YLE KIITTÄÄ

Globalistien hyödylliset idiootit taas vauhdissa 3.9.2023 Helsingissä.

Aikamme lumedemokratioissa vaalituloksilla ja puolueiden kannatuksilla ei ole juuri mitään merkitystä harjoitettuun politiikaan. Siksi on syytä puhua vaalikaudesta toiseen vaihtuvista pysyvistä hallituksista, joiden poliittinen iso linja määräytyy EU:n ja Yhdysvaltojen ohjauksen kautta. Kun kosmeettiset hienosäätökysymykset jätetään laskuista, ainoat havaittavat erot hallitusten välillä löytyvät talouspolitiikasta. Tosin silläkään saralla ei tehdä itsenäisiä radikaaleja muutoksia, sillä myös valtion budjettipolitiikkaa harjoitetaan eri kansainvälisten instanssien kuten OECD:n, Maailmanpankin ja Euroopan keskuspankin määrittämien raamien sisällä. Mikäli sosiaalidemokraatit olisivat perusuomalaisten sijaan nykyisessä valtioneuvostossa, sen talouspolitiikkaa olisi ulkoisesta pakosta jouduttu joka tapauksessa kiristämään. 

Kaikkein surkuhupaisin demokratiailveily löytyy puolestaan ns. arvokysymyksistä, joista ei ole tehty koskaan sitovia kansanäänestyksiä ja päätöksiä, mutta joita tietyt puolueet katsovat olevansa kuitenkin oikeutettuja luennoimaan muille. Aikamme "arvoista" pyhin on tietenkin tasa-arvo, jonka varaan kaikki muut yhteiskunnan kulissit kuten hyvinvointiyhteiskunta rakennetaan. Erityisesti kansansuosiossa vähemmistönä olevat punavihreät puolueet ja RKP pitävät tästä harhaisesta uskonkappaleesta kynsin hampain kiinni ikään kuin Helvetin portit aukenisivat välittömästi mikäli käsitteen rationaalisista perusteista edes keskusteltaisiin.

Nykyinen hallitus on alusta lähtien ollut tasa-arvon ja tunnustuksellisen anti-rasismin suhteen täysin kosher, mutta se ei ole riittänyt totalitaristista nollatoleranssia vaativalle oppositiolle ja lehdistölle. Tästä kertovat opposition ja median etukäteen tarkkaan valmistellut tyhjästä leivotut "rasismikohut" hallituksen ensimetreillä. Tyydyttämättömässä verenhimossaan mikään määrä lepyttelyä ei ole riittänyt punakoirille, vaan irtisanoutumiset ja pahoittelut ovat päin vastoin vain lisänneet moralististen hurskastelijoiden ruokahalua. 

Kokoomuksen ja perussuomalaisten kannalta pahinta tilanteessa on koko ajan ollut se, että eduskunnan voimasuhteiden vuoksi etnosentrinen kielipuolue RKP on voinut pitää hallitusta panttivankinaan ajaakseen omia kulttuurimarxilaisia agendojaan. Ei voi kuin hämmästellä miten neljän prosentin kannatuksella ponnistava rannikkokopla voi pompottaa rangaistuksetta hallitusta ja puukkottaa kaikessa rauhassa istuvia ministereitään selkään. 

Tarvittiin ruotsinkielisiä liberaaleja nuoleskeleva rasisminvastainen tiedonanto, jotta avainasemaan päässyt kääpiöpuolue ei olisi kaatanut hallitusta. Ylen uutinen Hallitus kriminalisoi holokaustin kieltämisen, natsi- ja kommunistitunnusten kieltäminen ”haastavaa” mutta selvityksessä – tässä tärkeimmät kertoo karulla tavalla siitä, kuinka hallituspolitiikkaa ohjaakin moralistisella kuristusotteellaan vasemmisto-oppositio ja sen viidentenä kolonnana toimiva RKP. 

Voi vain kuvitella miltä hyväuskoisista perussuomalaisten äänestäjistä nyt tuntuu. Äänestettiin korkein toivein hallitusvastuuseen puolue, joka ajaisi suomalaisten asiaa ja toimisi vastavoimana vasemmistolaiselle kulttuurihegemonialle. Mitä saatiin? Suomalaisvihamielinen antirasistinen julistus ja orwellilaisia lakiesityksiä, joilla kaikki saksalaiseen kansallissosialismiin liittyvät asiat kielletään. Edes myrkynvihreän feministihallituksen aikana tällaisia lännen anglosionistiselle eliiteille hyvesignaloivia ajatusrikoslakeja ei esitetty. Siihen tarvittiin hallitus, jossa istuu Perussuomalaiset. 

Kuvio on sama kuin vuonna 2015, jolloin perussuomalaisten hallituskaudella maamme koki ennen näkemättömän kolmannen maailman muukalaisinvaasion. Ikävällä tavalla puhe persuista poliittisena valeoppositiona ei ole enää pelkkää radikaalien esittämää kärjistettyä retoriikkaa. 

Holokaustin kieltämistä koskeva laki on silkkaa lännestä kopioitua ideologista pakkopullaa, jolla ei ole mitään tekemistä minkään yhteiskunnallisen ongelman kanssa, ei edes sen valkoisia vastaan suunnatun "rasismin" kanssa. Tulevilta ajatusrikoslain säätäjiltä voidaan kysyä, mitä konkreettisia asioita holokaustin kriminalisoinnilla ratkaistaan? Kun sodan voittajien, joihin Suomi ei edes kuulunut, paaluttamaa historiallista "totuutta" ei saa edes tutkia, herättää se Suomessakin todennäköisesti vain lisää epäilyä kyseistä narraatiota kohtaan.  

Joudummeko todellakin seuraamaan valtion verorahoja tuhlaavia oikeudenkäyntejä, koska joku on esimerkiksi kiistänyt blogissaan holokaustin laajuudeen väittämällä kuuden miljoonan sijaan kuolleita olleenkin 5 999 999? Vai saako hän syytteen pyhäksi korotetun luvun irvailemisesta? 

Sensuurille portit avaava laki takaa myös sen, että holokausti jättää muut vastaavat historialliset tapahtumat varjoonsa, sillä vainojen uhrien muistopäivä tammikuun 27. päivä muuttuu maassamme tästedes pelkästään holokaustin uhrien muisteluksi. Suomessa ei siis tuolloin muistella niitä 55 000 inkeriläistä, jotka palautettiin sodan jälkeen stalinistisen neuvostokoneiston haltuun, vaan pelkästään muutamaa sodan aikana täältä karkotettua rikollista juutalaista. 

Hallituksen tiedonannossa kerrottiin myös mahdollisuudesta kieltää hakaristi. Päätös apinoi jälleen kerran muiden länsimaiden hypermoraalista lainsäädäntöä. Rationaalisuudellaan rehvasteleva liberaali järjestys todistaa tälläkin orwellilaisella lain irvikuvalla jälleen kerran tarpovansa aikamme liberaalin taikauskon ryteikössä. He tunnustavat symbolikiellollaan maagisen ajattelun voiman, vaikka muutoin "eliittimme" esittää kaiken päätöksentekonsa perustuvan puhtaaseen järkeen. Taustalla saattaa olla myös silkka pelko, josta kertoo George Lincoln Rockwell jo esseessään In hoc signo vinces (1960): 

Heille kyse ei ole vain tuon kuvion linjoista, vaan armottomasta altistumisesta kauhealle vaaralle,  pikaoikeudelle ja hirvittävälle kostolle, jonka heidän huono omatuntonsa kertoo olevan heille täysin ansaittu. Aivan samoin kuin takaa-ajettu murhaaja näkee mielessään kuvan sähkötuolista.

Rasismista jauhaminen on luonnollisesti hyödyttänyt punavihreää oppositiota ja se siksi haluaa pitää aiheen tapetilla jatkossakin. Tässä sen yhteistoimintajoukot mediassa ovat olleet korvaamattomana apuna. Esimerkiksi Yle TV 1:n pääuutislähetyksessä sunnuntaina 3. syyskuuta Yle antoi minuttikaupalla ilmaista media-aikaa suomalaisten vastaiselle mielenosoitukselle, jota värillisistä miehistä ja valkoisista naisista koostuneet marssijat tosin kutsuivat "rasisminvastaiseksi mielenilmaisuksi".  Kritiikittömän myötäkarvaisesti kerrotussa uutisjutussa haastateltiin Me emme vaikene! -mielenosoitukseen osallistuneita äärivasemmistolaisia räyhäräähköjä, muun median lempilapsena tunnettua Systeemin prostituutti Karri "Paleface" Miettistä. 

Täydellisessä vihjeettömyydessään haastatellut hyväkkäät kieltäytyvät tunnustamasta, että tiedotusvälineet ja poliitikot eivät ole todellakaan vaienneet vain suomalaisiin rajatusta rasismikeskustelusta. Se, mistä ollaan aidosti vaiettu, on maahamme kutsumattomien vapaamatkustajien väkivaltainen rasismi suomalaisia kohtaan. Lisäksi oppositiota tukevilla mielenosoittajilla oli otsaa väittää plakaateissaan rasisminvastaisen tiedotteen olevan pelkkää silmänlumetta. On syytä kysyä, mikä tälle punaliberaalin teokratian etuojoukolle riittäisi? Varmaan se, että hallitus alkaisi noudattaa demarien ja vihreiden puolueohjelmia. Tähänkin perussuomalaiset saattaisivat suostua, ainakin puolue pysyisi näin hallituksessa! 

A-STUDIO KÄÄNTÄÄ POLIITTISEN JOHDON TUOTTAMAN RASISMIN TAVALLISTEN SUOMALAISTEN SYYKSI

Yle TV 1, maanantaina 7.8.2023, A-studio, Miten kitkeä rasismi

Hallitus lupaa ryhtyä toimiin rasismin torjumiseksi. Mitä rasismille pitäisi tehdä ja mihin puolueet ovat sitoutuneet? Keskustelemassa kansanedustajat Mari-Leena Talvitie (kok.) ja Joakim Vigelius (ps.) sekä puheenjohtaja, kansanedustaja Sofia Virta (vihr.). Sadat ihmiset vastasivat Ylen kyselyyn rasismikokemuksista. Millaista rasismi Suomessa on? Studiossa THL:n tutkimuspäällikkö Anu Castaneda ja kotouttamisen asiantuntijakonsultti Aziza Hossaini. Juontajana Petri Raivio. #yleastudioohjelmatekstitys (suomi) 35 min. Linkki ohjelmaan.

Yle takoo nyt kun rauta on kuumaa ja puhuu "rasismista" puhumasta päästyään. Olisi voinut luulla, että viime viikon "rasismitutkimuksen" ruotiminen riittäisi. Mutta ehei, uusi viikko ja uusi rasismikeskustelu tyyliin lyö lyötyä. Verkossa tähän ollaan valmisteltu Ylen agenda-uutisella Kokemuksia rasismista. 

Mielenkiintoisena ajatuskokeena voisi olla A-studion lähetys, jossa vieraiksi kutsuttaisiin maahanmuuttajataustaisten pahoinpitelemiä ja raiskaamia ihmisiä puhumaan rasismista. Meidän väärän kuninkaan painajaismaailmassa maanantaiseen lähetyksen tuoleille oli kuitenkin istutettu odotetusti suomalaisvihamieliset rasistit Anu Castaneda ja Aziza Hossain sekä kansansa pettäneet vihreiden Sofia Virta ja Kokoomuksen Mari-Leena Talvitie. Näiden muukalaisten suosijoiden aisankannattajana toimi avuttomalla puolustuskannalla ollut perussuomalaisten Joakim Vigelius, jolle näyttää olevan mahdotonta ymmärtää, että vihollisen yksipuolisesti määrittämillä säännöillä pelaamalla ei voi kuin hävitä. 

Suomalaisvihassaan ohjelma on jo A-studionkin mittareilla omaa luokkaansa. Ohjelma todistaa Kahden minuutin vihan muuttuneen Ylessä yli puolen tunnin vihabakkanaaliksi. Tämän kertaisesta myrkyllisestä coctailista oli vastuussa toimittaja Petri Raivio.

Ohjelmaa katsoessa tuli ainoastaan mieleen, että Ylen masinoima yksipuolinen "rasismikeskustelu" ei ole mitään muuta kuin avointa moralistista herjaa kantaväestöä kohtaan. Tietynlaisesta valikoidusta rasismista puhuminen on suora hyökkäys suomalaisia vastaan, joiden legitiimiä etnistä ja kansallista etua halutaan demonisoida ja syyllistää.

Entä se rasismi? Rasismi on pitkälti etnisen ryhmän säilymisen ja intressien suojelua. Pakkomonikulttuuristetussa yhteiskunnassa se tarkoittaa etnistä nollasummapeliä. Sitä harjoittavat kaikki populaatiot paitsi länsimaiden valkoiset. Siksi on pöyristyttävää, että vähiten rasistisia kulttuureja syyllistetään hieromalla valkoista syyllisyyttä päin naamaa. 

A-studion inserttiin haastatelluiden ulkomaalaisten röyhkeys jaksaa sekin ihmetyttää. He tulevat tänne kansan enemmistön kutsumatta ja kiitokseksi purevat syöttävää kättä. Afrikassa ja Aasiassa olisi ennen kuulumatonta, että sosiaaliturvaa hyväksi käyttävät muukalaiset alkaisivat vielä kiitokseksi syyllistää kantaväestöä. Länsimaisessa pellemaailmassa tämäkin masokismi on mahdollista. 

Miksi ei haluta puhuta petoksellisen poliittisen eliitin maahan päästämistä etnisistä nurkanvaltaajista, jotka ovat rodullisin perustein murhanneet, raiskanneet ja ryöstäneet suomalaisia yli kolmekymmentä vuotta? Vähissä ovat vastakkaiset tapaukset, jonka senkin ääneen sanominen luokitellaan valtamediassa "ennakkoluuloja vahvistavaksi" rasismiksi. Toisin sanoen rasismia on, mutta sitä harjoittaa poliitinen eliitti ja sen suojeluksessa olevat maahantunkeutujat.

Mitä taas tulee yksilöiden tasa-arvoon, juuri kehitysmaalaisia suositaan mm. työnhaussa erilaisilla kiintiöillä ja vähemmillä vaatimuksilla. Oma lukunsa on pääkaupunkiseudun asuntopolitiikka, jossa maahanmuuttajat ovat aina etusijalla köyhiin suomalaisiin nähden. Nämä vakavat esimerkit jos mikä ovat sitä niin sanottua todellista rakenteellista rasismia.

Mikä on tämän yksipuolisen, propagandistisen ja avoimen suomalaisvihamielisen rasismi-keskustelun tarkoitus? Halutaanko sillä ärsyttää kiehumispisteeseen saakka joitakin suomalaisia, jotta he suuttuisivat ja syyllistyisivät lopulta johonkin hölmöön väkivaltaan? Sen avulla voitaisiin taas kiristää suomalaisvihamielisiä lakeja.

Perussuomalaisille voisi ehdottaa, että Yle palauttaisi ohjelmiinsa takaisin edes kommenttimahdollisuuden, jotta toimittajat näkisivät vihdoin kuplansa ulkopuolelle.

Tärkeintä tässä kaikessa loiskiehunnassa on se totuus, että rasismi Suomessa on tuotettu ilmiö:

"Suomessa ei ollut rasismia ennen kuin somalit tulivat"

-Raimo Ilaskivi, Helsingin kaupungin entinen pormestari

YLE LIETSOO TAAS RASISMIA SUOMALAISTEN SÄILYMISTÄ VASTAAN

Alkuviikon agendauutisia seuratessa on ollut selvää, että Yle käy edelleen väsymättömän kieroutunutta rotusotaansa suomalaisten etnistä itsesäilytystä vastaan. Alustavana uutisena oli Ylen teettämä tendenssitutkimus, josta kertoo uutisjuttu Perussuomalaisten kannattajat suhtautuvat rasismiin selvästi eri tavalla kuin muut – Ylen kysely paljastaa suomalaisten tuntemukset rasismista. 

Jutussa mainitaan kymmeniä kertoja sana rasismi, mutta käsitettä ei avata tutkimuksessa eikä uutisessa mitenkään. Koska rasismia ei määritellä, sillä ilmaistaan lausumattomasti vain valkoisen etnomasokistien ja värillisten etnosentristien tulkinta, joka on jo itsessään rasistinen, koska siinä moraalinen moite kohdistuu vain ja ainoastaan valkoisiin. Kun rasismi tulkitaan sentimentalistisen Hollywood-agendan mukaan siten, että näkemyksen takana voi olla vain valkoinen ja uhrina ainoastaan värillinen, ei ole ihme, että suomalaiset alamaiset antavat vastauksia, joissa etninen itseinho sekoittuu kuvitteelliseen moraaliseen hyveellisyyteen.

Sanomattakin on selvää, että tällaisissa "tutkimuksissa" kysymykset ovat johdattelevia, jotta saadaan haluttu lopputulos. Ylen kyselyssä ei esimerkiksi löytynyt vaihtoehtoa, jossa "rasismiin suhtaudutaan liian vakavasti", joten hatarasta gallupista ei voi vetää sellaista johtopäätöstä, että "puolet vastaajista pitää nykyistä tilannetta hyvänä". Tutkimuksen poliittisesti korrekteille laatijoille tuli tuskin edes mieleen, että jatkuvasti jankutettuun valkoisten rasismiin voitaisiin suhtautua monien mielestä myös liian vakavasti.

Liberaalin hegemonisen luokan käsitys rasismista vain valkoisten "ongelmana" ei ole ainoastaan rotuvihamielinen vaan ennen kaikkea törkeän valheellinen. Kun Yhdysvalloissa alettiin vasemmistoliberaalien vaatimuksesta 1980-luvulla tilastoida orwellilaista rikostyyppiä nimeltä "viharikos", sillä toivottiin edistettävän "progressiivisille" hyödyllistä valkoista syyllisyyttä. Turvaporttien takana elävät valkoisen keskiluokan liberaalit kuvittelivat tuolloin aidosti, että viharikokset koskevat vain valkoisia, koska mediassa asiaa tällä tavoin rummutettiin. Totuus kuitenkin on, että juuri Yhdysvalloissa suhteellisesti suurin viharikosten tekijöiden joukko on mustia miehiä, jotka kohdistavat rasisminsa etenkin vakavissa väkivaltarikoksissa juutalaisiin, aasialaisiin ja valkoisiin naisiin. Pelkissä tavallisiksi luokitelluissa rikoksissa rodullinen komponentti vain korostuu, sillä esimerkiksi raiskauksissa, väkivaltarikoksissa ja ryöstöissä mustat kohdistavat jo pelkin absoluuttisin luvuin rikoksensa valkoisiin moninkertaisesti enemmän kuin vastakkaisissa tapauksissa, joissa tekijät ovat valkoisia. 

Vahingollista rasismia esiintyy vain siellä, minne on pystytetty tietoisesti monikultuurisia yhteiskuntia. Tervettä rotutietoisuutta edustava hyvä "rasismi" näkee puolestaan etnisen diversiteetin rikkautena ja vaalimisen arvoisena asiana. Tällaisessa yhteiskunnassa ei ole rasismia, koska rasismin alkusyy eli sille välttämättömänä ehtona olevat vieraat populaatiot samalla rajatulla maantieteellisellä alueella puuttuvat. 

Todellista rasismia onkin anti-rasismi, koska siinä haluataan tuhota rodullinen moninaisuus. Tässä kaunaideologiassa rotujen olemassaolon katsotaan olevan suurin este antirasistiselle, etnisesti ja kultuurisesti yhtenäiselle maailmanvaltiolle, jossa ei ole rotuja ja eri etniteettejä vaalivien kansakuntien rajoja. Jäljellä jää vain helposti hallittavien juurettomien ja persoonattomien kuluttajamassojen ankea globaalikommunismi teknojohtoisella kapitalismilla.

Jos Suomesta löytyy rasismia, niin se on pääasiassa antirasistien synnyttämää huonolaatuista rasismia. Määrittelemättömille lännen intresseille uskollinen petoksellinen eliittimme on jo vuosikymmeniä edistänyt suomalaisivihamielistä uuskolonialismia kehitysmaista. Kansalaisilta ei ole koskaan kysytty maahanmuutosta demokraattisen prosessin kautta, sillä jos olisi, äänestäjät olisivat hylänneet elittin valmisteleman matalan intensiteetin kansanmurhan ylivoimaisella enemmistöllä. Silti hallitseva poliittinen luokka vain päätti tehdä kansalaisilta kysymättä peruuttamattoman demografisen muutoksen. 

Eikä minkä tahansa muutoksen, sillä uudet tulijat eivät ole olleet 105:n äo-pisteen lakia kunnioittavia saksalaisia, vaan kognitiivisesti haasteellisia kleptoparasiitteja Afrikasta. Tämä populaatio on raiskannut, ryöstänyt ja murhannut suomalaisia ja samalla loisinut verorahoillamme vuosikymmeniä. Katsotaanpa asiaa mistä tilastollisesta tai kultuurisesta näkökulmasta tahansa, kansalaisilta kysymättömässä maahanmuutossa suomalaiset ovat petoksellinen luokan antirasistisen oikofobian ja loppumattoman ahneiden mutta muutoin tietotaidollisesti kyvyttömien vieraspopulaatioiden uhreja. 

Median ja poliitikkojen jatkuva sönkötys rasismista tuo mieleen jiddišinkielisen Chuzpah-käsitteen, jota kuvaa tilanne miehestä, joka tapettuaan ensin vanhempansa, anoo tuomioistuinta armahtamaan itsensä, koska on orpo. Tosielämässä tämä Chutzpah näkyi tiistain (25.7.2023) TV1:n pääuutislähetyksessä, jossa THL:n afrikkalaistaustainen tutkimuspäällikkö (sic) Shadia Rask hieroo rasismia Yle-veroa maksavien suomalaiskatsojien naamaan. Raskin mukaan "Rasismi on ajatusmalli, jossa ihmisiä määritellään alempiarvoisiksi esimerkiksi ihonvärin tai uskonnon perusteella", mikä on kummallinen väite viimeikaisten rasismikohujen perusteella, koska niissä missään ei ole ollut kyse "ihonvärin tai uskonnon määrittelystä alempiarvoiseksi". 

Ei haukku haavaa tee, varsinkin jos se perustuu totuuteen, mutta Raskin kaltaisille "kriittisen rotuteorian" evankelistoille valkoisten puhe on väkivaltaa, kun taas meidän väkivaltamme on puhetta. Toisin sanoen puheripulin lisääntyminen rasismista ei ole muuta kuin projektio maassamme notkuvien värillisten rasistisesta väkivallasta, mustien katujengeistä, arabien raiskausringeistä ja suomalaisten verorahojen kuppaamisesta. 

Kun kansalaisten mitta alkaa täyttyä päättäjien maahan päästämien lemmikkiensä sikailuun, jää kansanvihollisten ainoaksi vastakeinoksi kiristää psykologista rasismiruuvia. Valitettavasti tämä valheen mestareilta tuttu temppu toimii hämmästyttävän hyvin auktoriteettiuskoisiin suomilampaisiin. Päättäjien ja median ainoa todellinen huoli ovat ne itsenäisesti ajattelevat kansalaiset, jotka nähdessään Ylen propagandaa käsi alkaa puristua nyrkkiin ja mielessä liikkua sopivan kestäviä lyhtypylväitä pöhöttyneille kansanvihollisille. 

Ylen kyselyn kyytipojaksi oli sepustettu vielä sopiva tendenssiuutinen Tutkija: Suomessa pitäisi puuttua rasismiin, mutta sen sijaan kiistellään koko ilmiön olemassaolosta, jossa ilmeistä viidakkokuumetta poteva rastatukkainen THL:n "tutkimuspäällikkö" Anu Castaneda lietsoo vihaa omaa alkuperäiskulttuuria ja kansaansa vastaan.

Jo se, että maahanmuuton ja kulttuuriseen moninaisuuden parissa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella työskentelevä Castaneda saa palkkanssa veronmaksajilta, on sietämätöntä. Tässä on siis virassa nainen, joka taistelee suomalaisten rahoilla suomalaisten intressiä vastaan!

Surkealla humanistin koulutuksella on sentään opittu Marxin synteesiteoriaa, joka käy selväksi haastattelun alussa:

Polarisoitunut ilmapiiri voi jossain määrin olla myös hyväksi, Castaneda pohtii.

– Joskus yhteiskunnallinen muutos tarvitsee sitä, että pitää konfliktoitua, jotta syntyy tilaa sille, että nähdään joku yhteiskunnallinen ongelma olemassa olevana.

Historian roskakoriin päätyneellä marxilaisella logiikalla Castaneda kuvittelee edelleen olevansa "historian oikealla puolella", jossa viimeinenkin valkoinen on metsästetty tai roturutsattu sukupuuttoon romahtaneen sivilisaation savimajojen nurkilla.

Rakenteellinen rasismi näyttää olevan etuoikeutettujen monikultturistien viimeinen turvapaikka. Kun Occamin partaveitsellä selitetään kirkkaasti kehitysmaiden vieraspopulaatioiden häiriökäytös ja menestyksettömyys, jälkimarxilaiset alkavat hädissään kyhäillä ad hoc -selityksiä, joista suosituin on "rakenteellinen rasismi". Kun kulttuuriset syyt, yleisälykkyys, temperamentti ja väkivalta-alttius rajataan pois epäkorrekteina, voidaan rotumuukalaisten impulsiivinen geeneröinti selittää pois taikasanoilla "rakenteellinen rasismi":

Suomessakin on rakenteellista rasismia, Castaneda muistuttaa.

– Silti keskustellaan, onko ilmiötä olemassa, ikään kuin se olisi mielipidekysymys, vaikka meillä on faktaa kertomaan siitä.

Rakenteellinen rasismi on piilossa olevaa, instituutioissa tai yhteiskunnan rakenteissa olevia toimintakäytäntöjä ja säädöksiä, jotka kohtelevat ihmisiä syrjivästi ja eriarvoisesti. Useimmiten rakenteellinen rasismi kohdistuu tiettyihin ihmisryhmiin, kuten esimerkiksi afrikkalaistaustaisiin tai romaneihin.

Roskaa. Kaikkien tuntema fakta on, että valkoinen vähemmistö nimenomaan suosii maailman globaaliin enemmistöön kuuluvia rotumuukalaisia maissaan. Yhdysvalloissa tämä tunnetaan positiviisena syrjintänä ja myös Suomessa ollaan mallia seuraten etenemässä samaan mielettömyyteen. Oma lukunsa on värillisten maassamme saama uhrihierarkinen status-asema, joka nostaa heidät monissa asioissa suomalaisten yläpuolelle. 

Näistä tosiasiasta huolimatta on jo lähtökohtaisesti nyrjähtänyttä vaatia, että valkoisilla kansakunnilla olisi velvollisuus levittää punainen matto maahantunkeutujille jonkun puujumalan virkaa hoitavan abstraktin "tasa-arvon" vuoksi. Jos muukalaisia on pakko haalia maahan (ei ole), mikään ei estä Antiikin Kreikan kaupunkivaltioiden tapaan järjestämästä asiaa niin, että kansalaisuus siihen kuuluvine velvollisuuksineen ja oikeuksineen erotetaan muukalaisista ym. vierastyöläisistä. 

Jutun toinen haastateltu, Erätauko-säätiön toimitusjohtaja ja ihmisoikeusvaltuuskunnan jäsen Laura Arikka, puolestaan vaatii, että symbolinen rasismista irtisanoutuminen ei vielä riitä, vaan tarvitaan tekoja. Tämähän sopii Arikan kaltaisten itsekkääseen utopiaan: lisää valtaa suomalaisvihamielisille marginaalijärjestöille sekä valtiokoneiston avulla käyntiin kunnon totalitarismi, jotta suomalainen veronmaksaja nöyrtyy Uudelle uljaalle maailmalle. 

– Politiikassa ja päätöksenteossa on tärkeä kuulla eri ihmisoikeustoimijoita ja olla vuoropuhelussa heidän kanssaan, jotka kokevat arjessa rasismia ja syrjintää.

– Rasismin torjunnassa ja ehkäisyssä tarvitaan koko yhteiskunnan tekoja niin politiikassa, kasvatuksessa, harrastuksissa kuin työpaikoillakin, Arikka muistuttaa.

Vastaavasti Castaneda ylläpitää vasemmistoliberaalien hellimään tarinaa, jossa rasismin uhri on aina joku muu kuin valkoinen:

– On tärkeää, ettei olla kiinni vain meidän omassa näkökulmassa, vaan asetutaan kuuntelemaan ihmistä, joka sanoo kokevansa rasismia Suomessa. Mitä hänellä on sanottavaa, miten hän sen kokee. Vaikka en voi itse sitä kokea, miten voin kuulla sitä toista ihmistä, jolla se kokemus on, Castaneda sanoo.

Castaneda voisi kuunnella vaikka niitä suomalaisia tyttöjä, jotka ovat joutuneet Lähi-idän saalistavien joukkoraiskaajien uhreiksi. Tai sitten niitä poikia, joita ulkomaalaisten katujengit ovat hakkaneet ja ryöstäneet. Näin aluksi.

(Kuvalainat Henry Laasasen Facebook-sivulta)

    

                                               *****************************

TV1, tiistaina 19.00, Prisma: Nollasta äärettömyyteen

Matemaatikko Talithia Williams johdattelee matematiikan historiaan ja suurimpiin matemaattisiin oivalluksiin. Onko nolla numero ja mikä on äärettömyyden merkitys? Tuotanto: Big House Production/WGBH, Yhdysvallat 2022 54 min. Linkki ohjelmaan.

Nykyiset tiedeohjelmatkin ovat menneet tunnetusti Woke-tärviölle. Ne näyttäytyvät värillisten ja naisten mannekiininäytöksinä, jossa tieteen todelliset merkkihahmot, valkoiset miehet, on jätetty pelkiksi kulisseiksi. 

Koska matematiikan historia on kuitenkin par excellance miesten historiaa, ohjelmassa on pakko vilauttaa välillä kuolleiden valkoisten miesten kuvia ikävänä muistutuksena ajasta, jolloin yliopistoon ei päässyt vielä värillisten rotukiintiöllä. 

Muutoin ohjelma on täynnä mustan naisjuontajan pulputusta peruskoulutason matematiikasta, jota hän höystää muiden värillisten naisten asiantuntijahaastatteluilla. Yleä seuraavat demariläkeläiset tuskin huomaavat ohjelmassa mitään idelogis-propagandista vaikutusyritystä, sen verran aivonussittuja alamaisia he näyttävät kaikessa muutoinkin olevan.

TV 1, torstai 20.7.2023 klo 21.05, Sisäpiirissä

1/5. "Tuo mies olin minä!" Brexit-huuman aikana valkoinen äärioikeisto nousi poterostaan uhkaamaan yhteiskuntarauhaa. Hope Not Hate -järjestö kampanjoi vihaa vastaan omilla kasvoillaan. Matthew Collins tiesi mistä puhui. Linkki ohjelmaan.

Sarjan insertti antaa ymmärtää, että kantaväestön puolustajat olisivat yhteisön ulkopuolisia uhkaajia toisin kun petturipoliitikkojen päästämät maahantunkeutujat, jotka ovat koko ongelmavyyhdin alkusyy heti maansa myyneiden luopioiden jälkeen.

Välittömästi sarjan ensimmäisen jakson jälkeen lyhyissä uutisissa kerrottiin Lahden äärioikeiston terroriepäilystä. Uutisvalinta oli tuskin sattumaa, vaan tietoista keskiluokkaisen liberaalikatsojan pelottelua ja ajattelun ohjaamista yhteiskunnallisen hysterian lietsomiseksi. Siinä kaikenlainen muukalaisinvaasion arvosteleminen on silkkaa ääriajattelua, terrorismia, natsismia. 

Jo ohjelmaa aiemmin puoli yhdeksän pääuutislähetyksessä oli peräti kolme väkisin väkerrettyä rasismi-uutista: "kansalaiset" so. äärivasemmistolaiset haluavat eroon hallituksesta sen "rasismin" vuoksi, Lahden leikkiaseporukan tutkinta ja Nokia pääjohtajan totalitaristinen vaatimus nollatoleranssista rasismille, koska se "uhkaa yhtiön työntekijöitä".

TV2, torstaina 27.7.2023 klo 10.20, FIFAn jalkapallon MM 2023: POR - VIE 

E-lohkon ottelu Portugali - Vietnam. Hamilton, Uusi-Seelanti. Selostus Mikko Aaltonen. Ruotsinkielinen selostus Kristian Karlsson. 2 h 5 min.

Jahas, jalkapallon MM-kisat käynnissä! Mutta mitä ihmettä, miksi normaalia pienemmiltä näyttävät pelaajat liikkuvat hitaammin ja pallottelevat kömpelömmin kuin tavallisesti? Aivan, nämähän ovatkin NAISTEN MM-kisat! 

Miksi naisten jalkapallon MM-kisoja kutsutaan kaikissa yhteyksissä tietoisen harhauttavasti pelkiksi jalkapallon MM-kisoiksi? Tässä haisee ilmiselvä ideologinen manipulaatio. Toisaalta kaikkea se kouristuksenomainen tasa-arvoilveily tuottaakin. Kuten harhaanjohtamista ja valehtelua.

Jos me kerran elämme meritokratiassa, niin miksi sitten C-juniori poikien MM-kisat eivät saa samaa näkyvyyttä kuin naisten MM-kisat, vaikka taso on sama?

MIKSI VALTAMEDIAN VALHEELLISET NARRAATIOT MENEVÄT SUOMALAISTEN ENEMMISTÖLLE NIIN HELPOSTI LÄPI?

Geneettisesti ja kulttuurisesti homogeenisen kansan etuna on kansalaisten keskinäinen luottamus, joka ennalta ehkäisee korruption leviämisen yhteiskunnan syvärakenteisiin. Globaaliksi luomassaan ympäristössä lännen hallitseva luokka voi kuitenkin käyttää tätä voimavaraa omaksi edukseen nopeuttaen samalla yhteiskunnan hajoamista. Klassisen kouluesimerkin tällaisestä kehityksestä tarjoaa Suomi ja sen kansalaisten enemmistön lähes kritiikitön usko joukkotiedotusvälineisiin. Tässä kuviossa valtamedia ei ole itsenäinen toimija, vaan koko manageriaalisen luokan yhdessä käyttämä peliväline sen ylenkatsomaa tavallista kansaa vastaan.

Kansallisessa yhtenäiskulttuurissa massatiedotusvälineillä ei tietenkään ole mitään motiivia luoda valheellisia suuria kertomuksia kansalaisten päänmenoksi, koska median johto ja toimittajat ymmärtävät olevansa elimellinen osa kansaa ja sen etua. Tällaisessa yhteiskunnassa jopa poliitikot ja talouselämän johtajat kokevat  olevansa aidosti isänmaan asialla. Tilanne on täysin erilainen silloin, kun maan poliittis-taloudellista johtoa houkuttelee nurkkakuntaiseksi koetun kansallisen edun sijaan kansainvälinen verkostoituminen. Tässä taas medialla on ollut oma roolinsa sen vaikuttaessa hallitsevan nomenklatuuran mielikuvaan politiikasta ja kultturista, jossa kansainvälisyys ja ulkomaalaisuus nähdään aina jotenkin tavoiteltavimpina kuin kotimaisuus.

Ratkaiseva käänne kansallisesta ajattelusta kohti kosmopolitismia tapahtui maassamme 1990-luvun alussa jolloin Euroopan Unionin jäsenyyteen päätyneissä neuvotteluissa virallinen Suomi hyväksyi "moninaisuutta" korostavan vasemmistoliberalistisen ideologian. Somalien maahanvyöry 1991 saattoi vielä olla silloisen hallituksen työtapaturma, mutta vuoden 1995 jälkeen maamme muukalaistamista on edistetty johdonmukaisesti EU:n sääntökirjan mukaan. Tämän seurauksena mallioppilas Suomessa on tätä nykyä jo puoli miljoonaa alkuperältään ei-suomenkielistä oleskelijaa. Väestöllisesti muutos on kumouksellinen kun muistaa, että vuonna 1990 Suomessa oleili 26 000 ulkomaalaistaustaista henkilöä. Näin aggressiivinen, nopea ja edelleen jatkuva väestönvaihdos ei olisi mahdollista ilman kansalaisten enemmistön luottamusta mediaan ja sen käyttämiin sopiviin akateemisiin asiantuntijoihin.

Kaikkien nähtävillä olevasta käsittämättömästä tuhostaan huolimatta uskomattomalta tuntuva temppu tuli mahdolliseksi, koska massatiedotusta hallitsevat muutamat mediajätit, merkittävimpinä Yle, Helsingin Sanomat ja iltapäivälehdet, ymmärsivät käyttää epädemokraattisen mutta radikaalin muutoksen välineenä 1980-luvulta perittyä yhtenäiskulttuuria, konsensushenkeä ja yleistä kansalaisten luottamusta auktoriteetteihin. 

1970- ja 80-luvun YYA-Suomessa tiedotusvälineet olivat niukka informaatiokanava eikä kansalaisilla ollut mitään syytä epäillä niiden edistävän suomalaisvihamielisiä tai muita hajottavia agendoja. Median puhe Neuvostoliiton ja Suomen ystävyydestä oli pelkkää kuollutta liturgiaa idän jättiläisen puristuksessa ja sen käsitti suurin osa niin toimittajista kuin kansastakin. Taktisista syistä media nöyristeli Neuvostoliitolle mutta sydämissään se oli Suomen asialla kommunistilehtiä lukuunottamatta. Nykyään tilanne on jokseenkin päinvastainen, sillä nomenklatuuramme mielistelee vilpittömän naivisti Yhdysvalloille ja EU:lle teeskennellen samalla kansalle olevansa suomalaisten asialla. 

Massojen vaikutusvalta yleisen mielipiteen vahvistajana tulee suurista ikäluokista, joihin kuuluvia voisi kai nykyään kutsua demarieläkeläisiksi. He olivat 1980-luvulla tottuneet luottamaan mm. Yleen, jonka uutisoinnista puuttui lähes kokonaan aikamme oikeaoppinen mielipidekirjoittelu, hämärien agendojen ajaminen ja tiettyjen narraatioiden vahvistaminen. Koska kansalaisten luottamus valtamediaan on ollut vankkaa, heille ei ole tullut mieleenkään, että tätä hyväuskoisuutta voitaisiin käyttää globalisoidussa nykymaailmassa häikäilemättömästi hyväksi. 

1990-luvulta lähtien valtamedia on turvautunut massojen hallinnassaan aina vain räikeämpään manipulointiin suostutellessaan kansalaisia kansainvälisten eliittien ajamille asioille. Toisenlainen mediakulttuuri ei ole ollut mahdollista, koska todenmukainen uutisointi ja avoin kriittinen keskustelu olisivat tehneet nämä hankkeet tyhjiksi kansalaisten vastustuksen vuoksi. Vastaavasti kansan enemmistönä oleva varttunut väki näyttää ajattelevan, että koska valtavirran tiedotusvälineet puhuivat takavuosikymmeninä enimmäkseen totta ilman piiloagendoja, ne toimivat samalla tavalla myös tänään. Juuri tähän kansan enemmistön tietoteoreettiseen harhaan nomenklatuura on iskenyt kyntensä. Toisaalta manageriaalisen luokan palveluksessa oleva valtamedia ei voi nykyisessä eripuraisessa monikulttuuristetussa yhteiskunnassa muuta kuin manipuloida, moralisoida ja propagoida, koska ilman niitä hiekalle rakennettu yhteiskuntakokeilu romahtaisi ennen kuin äärivasemmiston maalittajana tunnettu Johannes Koski ehtisi naputtaa Twitteriin sanan rasismi.

Pelkän valtamedian varassa olevien kansalaisten puolustukseksi on tosin lisättävä, että heidän on käytännössä mahdotonta nähdä asioiden vaiettuja puolia, koska media ei halua tuoda niitä esiin. Ollaan eräänlaisessa noidankehässä: suurin osa kansalaisista on kykenemättömiä luomaan vallitsevia puolitotuuksia haastavia näkökulmia, koska he seuraavat yksipuolisesti valtamediaa, joka puolestaan ei oman etunsa vuoksi halua tarjota mitään aidosti kriittistä näkökulmaa. On vaikea kuvitella minkälaisesta emävalheesta median pitäisi jäädä rysän päältä kiinni ennen kuin 1980-luvun Ruususen uneen nukahtanut tuulipukukansa heräisi. Ehkä tuo suomalaisen hyvinvoinnin kulta-aikaa elänyt sukupolvi on jo lopullisesti menetetty, jonka vuoksi nuoremmat mutta pienemmät jälkipolvet saavat siivota vanhempiensa aiheuttamat sotkut monikultturista, lgbt-moraalikadosta, EU:n integaatiosta ja Nato-jäsenyyspaniikista.

Viimeiset vuodet ja varsinkin viimeiset viikot ovat todistaneet kuinka media voi kaikessa rauhassa kampanjoida projektejaan ja osallistua "vääräoppisten" ajojahteihin, ilman, että kansalaisten enemmistö osaisi vetää tarvittavia johtopäätöksiä huolimatta esillä olevasta savuavasta aseesta. Demarieläkeläiset ovat seuranneet televisioista ja lehdistä täysin vihjeettömästi kuinka oppositio ja media savustivat moralistisesti paisutetuilla verukkeilla Vilmelm Junnilan (ps) ulos elinkeinoministerin tehtävästään. 

Näytelmän toisena tai kolmantena osana on seurattu nettipunakaartin ja valtamedian yhteisprojektina aloittamaa tarkoitushakuista kampanjaa, jossa on kaiveltu esiin valtionvarainministeri Riikka Purran ikivanhoja nettikirjoituksia. Uusin näytös on suunnattu niin ikään valtamediaan luottavalle kansanosalle, joka katsoo näitä teatteriesityksiä tosielämän poliittisina draamoina haluamatta ymmärtää taustalla olevia kulisseja ja niiden takana olevia narujen vetäjiä. On todella hämmästyttävää, kuinka heille riittää sellaisenaan kertomusten yksi puoli, jonka valtamedia esittää. Asenne saattaa kertoa kansalaisten enemmistön apaattisuudesta, mutta ennen kaikkea se on merkki sokeasta luottamuksesta auktoriteetteihin, joita tässä tapauksessa edustaa täsmälleen samaa tarinaa suoltavat eri mediatalot. 

Purran tapauksessa julkisesta keskustelusta ei löydy ainuttakaan puheenvuoroa, jossa kyseenalaistettaisiin valtiovarainministerin muinaisten nettikirjoitusten merkityksellisyys hänen nykyisessä viranhoidossaan. Aitoa merkitystä ei ole, vaan poliittinen oppositio loi sen tyhjästä perustaen sen teeskenneltyyn pöyristymiseen. Ei puhettakaan siitä, että kuka tahansa tervejärkinen saattaisi suutahtaa kohtaamiensa potentiaalisten joukkoraiskaajien aggressiosta lähijunassa ja naputtaa koetun kulttuurien kohtaamisen nettiin. Pitää myös muistaa, että kirjoittaessaan väitettyä postausta Jussi Halla-aho Scriptaan Purra tuli mukaan politiikkaan vasta lähes kymmenen vuotta myöhemmin.

Merkittävistä asiantuntijoista ainoastaan Venäjän tutkimuksen emeritusprofessori Timo Vihavainen on todennut blogissaan, että kyse on mitä puhtaimmasta ajatusrikoksesta, "jota voi halutessaan paisutella vaikka minkä kokoiseksi". Eläkkeellä olevan professorin mukaan Purran kohdalla kyse on niin sanotusta uhrittomasta rikoksesta, joka kohdistuu vain uskonkappaleisiin. Hän korostaa kirjoituksessaan myös sitä, että liberaalidemokratiassa on otettava huomioon vain äänestäjien vaaleissa ilmaistu luottamus eivätkä siksi mitkään ulkopuolisten vaatimat puolueiden puhdistukset voi olla edes periaatteessa sallittuja, koska ihmisillä on oikeus ajatella mitä haluavat. Luonnollisestikaan tällaiset lausunnot eivät pääse älyllisesti alamittaiseen ja epärehelliseen julkiseen keskusteluun, jolloin suuri yleisö jää niistä autuaan tietämättömiksi. Siksi pelkän valtamedian varaan jättäytyneet suomalaiset ostavat mukisematta Ylen tendenssiuutisen Riikka Purra pyytää ”15 vuoden takaisia typeriä” somekommenttejaan anteeksi – hallituspuolueiden puheenjohtajilta julkilausuma. 

Uutisjutun lausumattomana viestinä nöyrille alamaisille on, että raiskaukset ja ryöstöt vanhenevat ja sukupuolenkin voi vaihtaa kerran vuodessa, mutta punaliberaalin teologian ortodoksiaa uhmaava nettikirjoitus on ajatusrikos, jonka tuomittavuus ja rangaistavuus on ikuista. Ehkä lohduttominta tapauksessa on se, että Purra perussuomalaisena alistui jälleen kerran vasemmistoliberaalien fundamentalistien vaatimukselle myöntyä rituaalistiseen anteeksipyyntöön. Toki Purra teki sen vain asiaan kuuluvan muodollisesti kuten tapakristityt jouluehtoollisella, koska hänen todellisena päämääräänä on pitää hallitus pystyssä vasemmiston suureksi mielipahaksi. Asiaan saattoi vaikuttaa sekin, että jatkuvasti "lännen arvoja" vahtiva presidentti Sauli Niinistö sotkeutui kysymättä sisäpolitiikkaan ripittämällä median kautta Purraa ja sitä ennen Junnilaa "anteeksiantamattomasta rasismista". 

Itse anteeksipyyntö sisälsi pellemaailmalle tyypillistä absurdiutta, koska kyse oli uhrittomasta ajatusrikoksesta: Purra ei kyennyt määrittelemään keneltä tarkalleen ottaen pyytää anteeksi, joten hän päätti kohdistaa anteeksipyynnön niille, joille on aiheutunut "haittaa ja mielipahaa". Nämä ihmiset tai asiat voivat olla keitä tahansa tai sitten eivät ketään. Tapaus muistuttaa kenties eniten tilannetta, jossa muhamettilaisten uskonnollisia tunteita on loukattu ja teosta syytetty pakotetaan osoittamaan anteeksipyyntö sekä Allahille että kaikille uskonyhteisön jäsenille. Vastaavasti maallistuneessa versiossa pyydetään anteeksi kaikilta vasemmistohumanisteilta ja heidän värillisiltä lemmikeiltään sekä tietenkin tasa-arvo-opin pyhiltä uskonkappaleilta.

Samaisessa uutisessa kerrotaan myös hallituksen julkilausumasta, jonka tarkoitus lienee antaa virallinen hyväksyntä vasemmistoliberaalien etnomasokistiselle uskolle, vaikka sen opinkappaleet on kirjattu ennestään jo moniin lakeihimme:

Pääministeri Petteri Orpon (kok.), Purran, Anna-Maja Henrikssonin (rkp.) ja Sari Essayahin (kd.) allekirjoittamassa julkilausumassa kerrotaan, että ”Hallitus työskentelee määrätietoisesti yhdenvertaisuuden, tasa-arvon ja syrjimättömyyden edistämiseksi yhteiskunnassa.”  

Lisäksi julkilausumassa tuomitaan kaikenlainen syrjiminen ja korostetaan ihmisten yhdenvartaisuutta lain edessä.  

”Hallitus ja sen jokainen ministeri irtisanoutuu rasismista ja kaikenlaisesta ääriajattelusta sekä sitoutuu omassa työskentelyssään aktiiviseen työhön rasismia vastaan niin Suomessa kuin kansainvälisesti.”, julkilausumassa lukee.

On selvää, että tämä tekopyhyyden harjotelma on suunnattu rasistisesti vain suomalaista kantaväestöä vastaan, sillä julkilausumassa ei mitenkään oleteta, että rotumuukalaiset harjoittavat rodullisesti profiloitunutta väkivaltaansa etnisiä suomalaisia vastaan (sellaisen olettaminen olisi tietenkin rasismia an sich). Presidentti Niinistön esimerkkiä noudattaen julistuksessa puhutaan kyllä kovaan ääneen nollatoleranssista valkoisen kantaväestön oletulle rasismille, mutta samalla ollaan hiljaa maahantunkeutujamiesten raiskauksista ja ulkomaalaisnuorten väkivaltaisista ryöstöistä. Kun linja on tämä, suomalaisten on turha pidättää hengitystään sen suhteen, että hallitus esittäisi virallisen anteeksipyynnön suomalaisille, jotka ovat joutuneet kärsimään maamme hallinnon vuosikymmeniä harjoittamasta liberaalista maahanmuuttopolitiikasta. 

Poliittiselle vasemmistolle tällaiset ulostulot ovat tietenkin taivaan mannaa ja se näyttääkiin antautuneen jo täysin rinnoin heprealaiseen riemujuhlaan, josta yhtenä esimerkkinä Ilta-Sanomien uutinen Oodiin ilmestyi holokaustin kauheuksista muistuttava näyttely: ”Olemme huolissamme”. Kuvitteellista uhripääomaa tavoitteleva näyttely on osoitus siitä, kuinka  median luoman äärioikeistohysterian seurauksena hermoheikoimmat mariamagdalenat alkavat käydä hurmoksellisilla ylikierroksilla:

HELSINGIN keskuskirjasto Oodin pohjakerrokseen on ilmestynyt tiistaina näyttely, jossa on natsi-Saksaan ja holokaustiin liittyvää kirjallisuutta.  

Oodin kirjastonhoitaja Siira Tiuraniemi kertoo näyttelyn liittyvän hallituksen viimeaikaisiin tapahtumiin.  

– Pyritään meidän näyttelyillä reagoimaan ajankohtaisiin aiheisiin. Kirjaston tehtävä on levittää tietoa, Tiuraniemi kertoo.

Halutaanko näyttelyllä välittää jonkinlainen viesti?  

– Se lukee siinä otsikossa: Auschwitzkaan ei tullut vain tyhjästä. Olemme huolissamme, Tiuraniemi sanoo.

(....) Tämän jälkeen julkiseen keskusteluun nousivat muun muassa sisäministeri Mari Rantasen (ps) sosiaalisessa mediassa alkuvuodesta tekemät viittaukset niin kutsuttuun väestönvaihtoon.  

Teoriaan ovat viitanneet aiemmin myös esimerkiksi oikeusministeri Leena Meri (ps), eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho (ps) sekä tuore ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavio (ps).

Tällainen holokausti-tiedotus on yksiselitteistä monikulttuurista historiapolitiikkaa, jolla pyritään oikeuttamaan loputon maahanmuutto, joka on pohjimmiltaan vain matalan intensiteetin kansanmurhaa. Toisin sanoen paradoksaalisesti juuri se "holokausti", jota nämä Hyvät ihmiset sanovat vastustavansa. Kantaväestön äänestämän populistipuolueen legitiimi tavoite säilyttää maailman ainoa suomalaisväestö ja sen kulttuuri omassa maassaan tulkitaan tässä kieroutuneesti kansanmurhaavana toiveena jopa niitä vastaan, jotka eivät ole edes vielä päässeet livahtamaan maamme rajojen sisään. Järkikin jo sanoo, että uudet etniset sisällisisodat estetään parhaiten tiukalla maahanmuutolla, mutta Oodi kirjastossa työskentelville hyödyllisille idiooteille siintää mielessä vain harhaiset vasemmistoutopiat.

Ulkomaan politiikassa suomalaisten enemmistö näyttää olevan vielä enemmän median vietävissä kuin sisäpoliittisissa asioissa. Hyvän ulkopoliittisen ymmärryksen saavuttamiseksi kansalaisten pitäisi seurata myös ulkomaista mediaa, englannin- ja ruotsinkielisten uutisivustojen ja lehtien lisäksi olisi hyvä osata vielä jotain kolmatta eurooppalaista kieltä, vaikkapa saksaa tai ranskaa. On selvää että tähän kykenevät vain harvat ja eri alojen akateemiset tutkijat, joten edes välttävän ymmäryksen saavuttaminen ulkomaiden politiikasta on monelle suomalaiselle ylivoimaisen vaivalloista ja siksi enemmistö turvautuukin maamme valtamedian valmiiksi pureskeltuihin asenteellisiin uutisjuttuihin. Niihin luotetaan periaatteella kun muutakaan ei ole. Moni sanoo kyllä ymmärtävänsä Suomen ulkopolitiikkaa erotuksena ulkomaiden politiikasta, mutta tähänkään väitteeseen ei ole luottamista, koska Suomen kanssa vuorovaikutuksessa olevan maan poliittikkaa ja poliittista historiaa ei todellisuudessa juuri tunneta. Käytännössä suomalaiset ovat ulkopolitiikan suhteen lähes täysin kotimaisten mediatalojen ja sen käyttämien asiantuntijoiden varassa. Kun tähän lisätään vielä toimitusten ideologinen puoli, kansalaisten saama kuva esimerkiksi Yhdysvalloista on parhaimmillaankin erittäin yksipuolinen. 

Maamme ulkomaantoimittajien antama kuva ulkomaista riippuu pitkälti siitä, millainen poliittinen järjestelmä maassa on tai mikä puolue tai presidentti maata hallitsee. Tämä asenteellisuus on erityisen silmiinpistävää Yhdysvaltain kohdalla. Osaltaan tähän on vaikuttanut se, että toimittajamme ovat aina suosineet Amerikan demareita eli demokraattipuoluetta republikaanipuolueen sijaan. Toisekseen ulkomaantoimittajamme käyttävät uutislähteinään enimmäkseen Yhdysvaltain itärannikon demokraatteja tukevia lehtiä, New York Timesiä ja Washington Postia. 

Eilen toimittajien yhdenmukainen puoluelinja manifestoitui konkreettisesti kun Yhdysvaltain demokraattitaustainen presidentti Joe Biden vieraili Helsingissä tapaamassa yhteistoimintamies Sauli Niinistöä. Amerikan presidenttiä kohdeltiin niin Helsingissä kuin mediassa kuninkaallisena. Jo viikkokausia tiedotusvälineemme olivat tehneet Bidenistä pelkkiä poliittisia kiiltokuvajuttuja ja eilen silkkihansikkaat joutuivat todella kovaan käyttöön kun Ylen verkkosivuille naputeltiin uutinen Biden vakuutti Yhdysvaltojen sitoutuvan Naton puolustamiseen – mutta väisti kysymyksen siitä, kuinka estäisi Trumpia vetämästä maata Natosta. 

Lehdistötilaisuudessa Bideniltä ei kysytty mitään krittistä saati kiusallista, vaikka Ylen jutussa yritetäänkin todistella toimittavan sopulilauman kriittisyyttä, koska Ylen Yhdysvaltain-kirjeenvaihtaja, kympin tyttö Iida Tikka, kysyi Bidenilta, miten hän varmistaa Yhdysvaltain pysymisen Natossa myös tulevaisuudessa. Atlanttista yhteistyötä eli status quo:ta pönkittävä kysymys on kriittisyydessään samaa luokkaa kuin kysyisi paavilta, miten hän varmistaa kristinuskon levittämisen jatkumisen virassaan. Amerikan todellisten taustavaikuttajien käveleväksi zombiksi nostama Biden on keisari ilman vaatteita mutta toimittajistamme ei ole rohkeutta sanoa tätä tosiasiaa ääneen. Siksi vanhuudenhöperöä dementikkoa ei haluttu häiritä ikävillä kysymyksillä häneen liittyvistä skandaaleista tai pojastaan Hunter Bidenista, joka on sotkeutunut syvälle Ukrainan korruptioon ja sen yhteydestä Yhdysvaltain valtiokoneistoon. Tiedotustilaisuudessa olleiden toimittajien yhtenäistä linjaa korostaneesta asenteesta huomaa konkreettisesti, kuinka yhdessä amerikkalaisten kanssa vuonna 2014 perustettu Mediapooli hallitsee ja ohjaa maamme keskustelua Yhdysvalloista ja Natosta. 

Median kirjoittelun ja lehdistötilaisuuden sävy oli täysin eri kun presidentti Donald Trump tapasi Venäjän johtajan Vladimir Putinin Helsingin huippukokouksessa heinäkuussa 2018. Asian voi tarkastaa Yle Watchin kirjoituksesta #Helsinki2018 – Kuinka globaali valtamedia vie keskustelua harhaan. Siinä missä Biden istutettiin eilen median pumpuliin Trumpille toimittajat tarjosivat viisi vuotta sitten verbaalista nyrkkiä ja vihaa tihkuvaa punasappea. Yle Watch:

Tapaamisen suurin kohu nousi lehdistötiilaisuudesta, jossa toimittajat takertuivat lähes pelkästään Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin vaalikampanjaväen väitettyyn salaiseen yhteistyöhön Venäjän edustajien kanssa. Kysymysten tarkoitus oli kiihdyttää Trumpin vastaista kampanjaa, jonka vuoksi on syytä ihmetellä, miksi näiden arroganttien liberaalitoimittajien annettiin varastaa lähes koko lehdistötilaisuus. Ehkä siksi, että suurin osa valtamediasta "sattuu olemaan" liberaaleja. Siksi Yle yhtyi amerikkalaisten tiedotusvälineiden tuohtumukseen, josta kertoo verkkosivujen uutinen Trumpin puheet Helsingissä järkyttävät kotimaassa: "Maanpetos", "Sai Yhdysvallat näyttämään heittopussilta". 

Jotkut ahkerat uutisten seuraajat saattavat vielä muistaa Trumpin Suomen vierailun, vaikka heistä harva tuskin ihmettelee silloisen Amerikan presidentin saaman kohtelun eroa eiliseen vierailuun. Todennäköisesti normikansalainen ajattelee presidenteistä saadun erilaisen mielikuvan perustuvan puhtaasti herrojen erilaisuuteen eikä poliitittisesti motivoituneen toimittajakunnan luomaan mielikuvaan heistä. Halutessaan toimittajat voisivat kuvata Trumpin positiivisessa valossa ja Bidenin negatiivisessa, mutta ideologisessa tarkoituksenmukaisuudessaan he tekevät päinvastoin. Tämä ilmiö on havaittavissa kaikessa politiikassa, mutta kansalaisten enemmistö tunnistaa sen harvoin, koska se seuraa median antamia vääriä johtolankoja ja alleviivattuja vihjeitä.

Edellä mainitussa Ylen uutisartikkelissa suitsutettiin ohimennen myös presidentti Niinistöä Ylen perinteiseen Pohjois-Korean tyyliin, vaikka hän ei kettuimaisine juonitteluineen ole muuta kuin 2020-luvun Kekkonen. Tosin sillä erotuksella, että kaljupää oli härskissä reaalipolitiikassaan Niinistöä moraalisesti rehellisempi ja yritti viime kädessä sentään ajatella Suomen etua. Häneen verrattuna Niinistö on pelkkä lahoavan Amerikan imperiumin surkea lakeija, jonka kieroilut vieraan suurvallan hyväksi muistetaan viimeistään puolilaittoman isäntämaa-sopimuksen ajoilta. Bidenin vierailessa Niinistön puheet Suomen asettamiseksi Amerikan eturintamaksi Venäjää vastaan ovat tulleet vain entistä avoimemmiksi ja siten röyhkeimmiksi:

Niinistön mukaan Suomi ja Yhdysvallat keskustelevat puolustuspolitiikan asioista maiden välisen DCA-nimisen puolustusyhteistyösopimuksen puitteissa, ja yhteistyössä on vielä monia auki olevia asioita.

– Kiitos vierailustanne ja kivenkovasta sitoutumisestanne suhteeseemme. Liittolaisina Suomi ja Yhdysvallat työskentelevät entistäkin tiiviimmin turvallisuuden, teknologian ja ympäristön saralla, Niinistö kirjoitti.

Suomalaisen politiikan toistaiseksi suurimmaksi mysteeriksi jää, miksi kansalaiset eivät kykene näkemään presidentti Sauli Niinistön läpinäkyvän vehkeilyn lävitse. Tietysti media on ollut presidentille aina suosiollinen ja jättänyt kertomatta hänen todellisen agendansa. Skeptisempi kansa olisi esittänyt jatkokysymyksiä, mutta niitä ei ole tehty, koska valtaosa kansalaisista elää edelleen 1980-luvulle jääneessä luottamuskuplassa.