tiistai 4. toukokuuta 2021

VALKOISIA VALHEELLISESTI SYYLLISTÄVÄLLÄ RASISMIJANKUTUKSELLA HALUTAAN PEITTÄÄ VÄRILLISTEN VÄKIVALTARASISMI

"Kaikkia ihmisiä voi huijata jonkin aikaa, joitakin ihmisiä voi huijata kaiken aikaa, mutta kaikkia ihmisiä ei voi huijata kaiken aikaa."

-Abraham Lincoln


Tutkijat puhuvat mielellään tiedotusvälineiden vastuusta ja uutisten puolueettomuudesta. Nyrkkisääntönä on, että mitä suurempi media, sitä enemmän sen pitäisi olla arvoneutraali ja objektiivinen. Länsimaissa ja länsimaiksi haluaviksi maissa kuten Suomessa tilanne ei kuitenkaan ole tämä, sillä etenkin suurten mediatalojen uutisointissa – jopa säätiedotuksissa ja urheilussa  epäpoliittisetkin asiat ovat "tiedostavan" liberaalisosialistisen agendan läpikyllästämiä. 

Valkoisten kotimaiden säilymiselle vihamielinen liberaalidemokraattinen hegemonia näkyy päällekäyvimpänä median jatkuvassa rasismikampanjoinnissa. Virtahepo on selvästi olohuoneessa, mutta julkisuudessa kenenkään ei anneta sanoa ääneen ilmeistä totuutta: rasismijankutus on suunnattu rasistisesti vain valkoisia vastaan. Tuore esimerkki moraalisen syyttäjän roolin itselleen ottaneesta valtamediasta on Ylen tv- ja verkkouutinen Suomalainen valokuvaaja Uwa Iduozee kuvasi ihmisten arkea Yhdysvalloissa ja turhautui rasismiin: "Moni asia ei ole muuttunut lainkaan. Jo otsikoinnilla halutaan hieroa mutaa tavallisten suomalaisten naamaan esittämällä nigerialaistaustainen nuorukainen muina miehinä suomalaisena.

Uutisjutuksi naamioitu poliittinen palopuhe on rakennettu vanhentuneiden,  1970-luvulta peräisin olevien sosiologian teesien varaan. Toimittaja Minna Rinta-Tassi journalistinen laiskuus näkyy haluttomuutena haastaa Uwa Iduozeen löysät väitteet kaiken selittävästä "rakenteellisesta rasismista". Ideologiseen sosiologiseen jargoniin jämähtäneille lukijoille nigerilaismiehen syytökset todennäköisesti uppoavat vahvistavasti:

Uwa Iduozee kuvaa rakenteellista rasismia. Hänen mielestään se on juurtunut syvälle yhteiskuntaan ja on jokapäiväistä. 

– Haluan painottaa sitä, miten syvällä rasistiset rakenteet ovat ja miten monella tapaa ne vaikuttavat. Jos elää täällä, rasismia ei voi olla kohtaamatta.  

Rakenteellinen rasisimi voi olla sitä, ettei opinnoista valmistunut nuori saa ihonvärinsä takia työharjoittelupaikkaa, tai asunnonhakijaa ei hyväksytä asuntonäyttöön.  

– Rakenteellinen rasismi näkyy Yhdysvalloissa jokaisella yhteiskunnan osa-alueella: koulutuksessa, asuntopolitiikassa, terveydenhuollossa ja myös oikeusjärjestelmässä, Iduozee sanoo.
Mitään konkreettisia todisteita systemaattisesta rotusyrjinnästä Uwa Iduozee ei luonnollisestikaan esitä. Sen sijaan taikasanoilla rakenteellinen rasismi mustan identiteettipolitiikan asiamies pyyhkii kokonaan mustien oman oman vastuun, piintyneet kulttuuriset tavat ja rodulliset erot kuten kognitiiviset kyvyt ja impulsiivisuuden. Syy mustien suhteellisen heikkoon  asemaan löytyy pääasiassa isättömistä perheistä, machoa rikollisuutta palvovasta alakulttuurista, koulutuksen halveksunnasta ja kyvyttömyydestä abstraktia ajattelua vaativiin modernin teknologian ammatteihin. Jos "valkoinen etuoikeus ja ylivalta" olisivat aidosti olemassa edes valkoisten omissa kotimaissaan, itäaasialaiset ja juutalaiset olisivat samankaltaisessa asemassa kuin mustat. Mustiin verrattuna muiden vierasrotuisten menestys Yhdysvalloissa kertoo näiden ryhmien erilaisista kulttuurisista taipumuksista ja sisäsyntyisistä kyvyistä, jonka vuoksi selitys rakenteellisesta rasismista on kuin suoraan Deus ex machina.

Vielä parikymmentä vuotta sitten valtamediassa saatettiin haastaa vallitseva narraatio viattomien mustien uhriasemasta Yhdysvalloista. Monille voisi olla silmiä avaavaa lukea Helsingin Sanomissa 13.4.1997 ilmestynyt toimittaja Laura Pekosen kirjoitus Musta amerikkalaistoimittaja laukoo kovia Afrikan-vuosistaan. Se kertoo mustan toimittajan Keith B. Richburgin todellisia tabuja rikkovasta kirjasta Out of America, jossa hän kuvaa Washington Postin Afrikan kirjeenvaihtajavuosiaan. Jutun pääviesti on, että nykyiset Yhdysvaltain mustat ovat onnekkaita, koska heidän esivanhempansa vietiin orjiksi uudelle mantereelle:
Itsenäistyneiden Afrikan maiden ongelmat ovat arka paikka Amerikan mustalle yhteisölle. Monet maat, joiden valkoisen kolonialismin jälkeen piti nousta kukoistukseen, ovat ajautuneet kansanmurhiin ja jatkuviin kriiseihin.   

"Niin kutsutut mustat johtajamme sanovat, että valkoiset amerikkalaiset ovat meille velkaa sen vuoksi, että he toivat esi-isämme tänne orjina," Richburg kirjoittaa. "Afrikkaa - Äiti Afrikkaa - pidetään mustana Valhallana, jonne orjien jälkeläiset toivotettaisiin tervetulleiksi takaisin ja jossa mustat miehet ja naiset voivat kulkea pää pystyssä." "Anteeksi vain, mutta minä olen ollut siellä. Luojan kiitos, että tuntemattomat esi-isäni, jotka tuotiin meren yli kahleissa ja jalkaraudoissa, selvisivät hengissä. Luojan kiitos, että olen amerikkalainen."
Kun "suomalainen" valokuvaaja Iduozee pesee kätensä mustien vastuusta ja syyttää kaikesta valkoisia, olisi ehkä parempi jättää mustat oman onnensa nojaan. Silloin he pääsisivät ainakin eroon heille kuvittelemaansa kurjuutta aiheuttavista valkoisista. Toisaalta lopputuloksena olisi uusi Afrikka, joka ei pysyisi nälänhätineen, aidseineen ja heimosotineen päivääkään hengissä ilman valkoisten armeliaisuutta. Amerikkalaistoimittaja Richburg kysyykin oikeutetusti, miksi kovan historian kokeneet aasialaiset menestyvät huomattavasti paremmin kuin mustat:
Valkoisten syyllisyys hiljentää kritiikkiä "Amerikassa kukaan ei vain ole valmis sanomaan sitä, koska hänet leimataan kolonialistiksi ja rasistiksi. Afrikka käyttää hyväkseen valkoista syyllisyyttä." Richburgin mukaan Afrikan mustien hallitusten maine on niin tärkeää koko rodun itsetunnolle, että ulkomaiset mustat poliitikot ovat valmiita sulkemaan silmänsä vääryyksiltä. Richburg kyllästyi loputtomiin selityksiin, kuinka Afrikan kehitys takeltelee eurooppalaisen kolonialismin, kylmän sodan, heimoriitojen ja kielirajojen takia. Hän kysyy, miksi sitten Kaakkois-Aasian maat kukoistavat taloudellisesti, vaikka ne ovat käyneet läpi samantapaisen historian ja niiden etninen kirjo on yhtä laaja.
Richburgin mainitsema "valkoisten syyllisyys" on vipuvarsi, jota valokuvaaja Iduozee ja tästä kiiltokuvajutun tehnyt toimittaja Minna Rinta-Tassi käyttävät katteettoman uhri-ideologiansa ajamiseen. Ylen toimittaja ei ainoastaan syyllistä valkoisia yleisesti, vaan jutun loppupuolella hän pyrkii myös vesittämään suomalaisuuden kutsumalla Iduozeeta oksymoronilla "afrosuomalainen". Sekarotuisena käenpoikana Suomeen päässyt Iduozee kuuluu varmasti "tienraivaajasukupolveen", joka pyrkii ajamaan kaikin keinoin etnistä etuaan suomalaisten kustannuksella. Tämä tietysti viidennen kolonnan Ylen toimittajien, poliittikkojen ja talousvaikuttajien myötävaikutuksella:
Iduozeen valokuvia tulee esille Helsinki Biennaaliin, joka avautuu kesäkuussa. Näyttelyssä hänen kuvasarjansa kertoo ensimmäisen afrosuomalaisen tienraivaajasukupolven tarinan.  Iduozeen isä on on syntynyt Nigeriassa. Kuvat ovat kunnianosoitus ihmisille, jotka hänen isänsä tavoin, ovat aikuisiällä asettuneet asumaan Suomeen.
Motiivit rasismista kertoviin uutisjuttuihin ovat moninaiset, mutta yhtä kaikki ne ovat hyödyllisiä suomalaisvihamielisille voimille. Hallitsevilla tiedotusvälineillä kuten Yleisradiolla ja Helsingin Sanomilla rasismista jankuttaminen on selvässä yhteydessä mustien ja arabien rajusti kasvaneeseen väkivaltarasismin. Rasismista toitottaminen on nimittäin oiva keino kääntää huomio todellisesta vaarasta psykologisesti manipuloituun itsereflektioon so. "valkoiseen syyllisyyteen". Toimittajat kyllä tietävät, että mustat tappavat  vieläpä rasistisin motiivein valkoisia moninkertaisesti enemmän kuin valkoiset mustia niin Yhdysvalloissa kuin Suomessakin, mutta tätä ei voida poliittisista syistä sanoa ääneen. 

Mustien ja arabien valkoisiin kohdistamasta rotuväkivallasta yksinkertaisesti vaietaan tai jätetään tekijä kertomatta kuten uunituoreessa Ylen uutisessa Alaikäisten riita päättyi rajuun tappeluun Helsingin Malminkartanossa – 17-vuotias löi toista poikaa taisteluveitsellä selkään. Pitkähkössä uutisessa kerrotaan laveasti tapahtuman taustoista, mutta ei sanallakaan tekijän etnisestä taustasta. Onneksi valtamedian parjaamat "valemediat" kertoivat tiedonjanoisille suomalaista selkään puukottaneen tekijän nimen, joka paljastui vähemmän yllättävästi afrikkalaistaustaiseksi Helton Muchangaksi. Asiasta kertoi mm. verkkolehti Partisaani uutisessaan Ruoholahden puukottaja on Helsingin Sanomien ylistämä afrikkalainen. Tapaus ei ole mitenkään ainutlaatuinen, sillä vierasperäisten nuorten primitiivireaktiot ovat tuottaneet myös kuolonuhreja, josta kertoo pari viikkoa siten Helsingin päärautatieasamalla tapahtunut tappo.

Kutsumattomat muukalaiset tappavat ja pahoinpitelevät nynneröiksi kasvatettuja suomalaisnuoria lähes rutiininomaisesti, mutta valtamedia ei nosta tätä olennaista rotunäkökulmaa esille, vaan täyttää mediatilan valkoisia syyllistävillä rasismitarinoilla. Afrikkalaiset eivät nähtävästi voi mitään impulsiivisuudelleen ja aggressiivisuudelleen, joten he eivät ole varsinaisia syyllisiä aivan kuten kettukaan ei ole syyllinen kanatarhan avatuksi jätetylle ovelle. Jos jollain on verta käsissään, niin he ovat kansastaan piittaamattomat poliitikot, toimittajat ja ahneet halpatyön tuojat.




maanantai 26. huhtikuuta 2021

VALKOISTA MIESTÄ VIHAAVA ELOKUVATEOLLISUUS PALKITSI JÄLLEEN OMANSA OSCAR-GAALASSA


Elokuvateollisuuden Oscar-palkinnoista päättävä Yhdysvaltain elokuva-akatemia on yksi läntisen maailman huvittavimmista instituutioista. Se ei ole sitä tietenkään tietoisesti, vaan huumori syntyy elokuva-akatemian äärimmilleen viedystä poliittisesta korrektiudesta. 

Näillä leveyksillä hulluuden riemumarssin kierroksien lisäämisestä saatiin kuulla viime syksynä Yle uutisessa Parhaan elokuvan Oscar-ehdokkaaksi voi jatkossa päästä vain, jos elokuva täyttää uudet vaatimukset monimuotoisuudesta. Juttua lukiessa voi olla melko vaikea uskoa että vasemmistolaista identiteettipolitiikkaa edistävä kulttuurimarxilainen agenda olisi pelkkä vainoharhainen salaliittoteoria. Tärähtäneistö nimittäin tekee sen ihan itse:

Vuoden 2024 Oscar-gaalasta lähtien kategoriaan kelpuutetaan ehdolle ainoastaan elokuvia, jotka täyttävät uudet monimuotoisuusstandardit sekä kameran edessä että takana, kertoo The New York Times.  

Valkokankaalla vaatimus täytetään siten, että ainakin yhden pääosan esittäjän tai keskeisen sivuosan esittäjän on edustettava etnistä vähemmistöä Yhdysvalloissa.  

Vaihtoehtoisesti esimerkiksi 30 prosenttia pienempien roolien näyttelijöistä on oltava naisia, seksuaali- tai sukupuolivähemmistöjen edustajia, etnisiä vähemmistöjä tai vammaisia.  

Uudet vaatimukset ulottuvat myös tuotantoon, jossa vähemmistökiintiöitä on tarkoitus noudattaa kaikilla tasoilla harjoittelijoista johtajiin.

Valistuneelle lukijalle ei tule yllätyksenä, että päätöksen takana oleva elokuva-akatemian toinen johtaja, juutalaistaustainen David Rubin, tunnetaan valkovihamielisenä raivoliberaalina.

Tämän vuoden Oscar-gaala palkintoineen jatkoi viime vuosien äärivasemmistolaisesti politisoitunutta linjaansa. Asian voi tarkistaa Janne Sundqvistin Ylen verkkosivuille kirjoittamasta mielipidejutusta Analyysi: Korona-ajan Oscarit tuntuivat Hollywood-tähtien Ruotsin-risteilyltä, mutta gaalassa tehtiin myös historiaa.  

Parhaan elokuvan palkinnon sai aasialainen naisohjaaja Chloé Zhao vetistelevästä rainastaan Nomadland. Ylen jutun mukaan hänestä tuli ensimmäinen aasialainen naisohjaaja, joka on voittanut maailman arvostetuimman elokuvapalkinnon. Miksiköhän tästä tuli jotenkin mieleen, etteivät Hyvät ihmiset olleet sittenkään täysin tyytyväisiä identiteettipoliittiseen pääpalkintoon. Nythän voittajaksi ei äänestetty afro-amerikkalaista transseksuaalia! 

Satiirinen nettisivusto The Babylon Bee kertoo tuoreessa jutussaan Academy Strips 'Schindler's List' Of Best Picture Award Due To Lack Of Diversity millaiselta Oscar-instituutio näyttäisi, kun "kehitystä" hieman nopeutettaisiin:

Steven Spielberg has been ordered by the Academy to re-release the film with an unnecessary LGBTQ+ side plot, a gay roommate for Schindler, and a song and dance number set to a Lady Gaga song over the end credits if he wishes to re-earn the Academy Award. Otherwise, it will be re-awarded to Brokeback Mountain.

This is just the first Oscar winner to be stripped of its award, as the Academy has plans to strip the award from over 95% of the winners and give them all to Brokeback Mountain.

Tunteellisena lohdutuksena vasemmistoliberaalit saivat sentään kuulla eilen yöllä Suomen aikaan käydyssä gaalassa mustien elokuvaohjaajien tuttua ja turvallista kitinää valkoisten paholaismaisuudesta. Ylen toimittajan analyysi:

Oscarit ovat olleet aina paikka, jossa näyttelijät ottavat kantaa tärkeäksi kokemiensa asioiden puolesta. Tällä kertaa erityisen yhtenäisen äänen antoivat afrikkalaisamerikkalaiset elokuvantekijät.  

He arvostelivat palkintopuheessa toisensa jälkeen Yhdysvalloissa esiintyvää ja erityisesti afrikkalaisamerikkalaisiin kohdistuvaa poliisiväkivaltaa.

Jo etukäteen oli esitetty huolta siitä, tussahtaako Oscar-gaala juuri sinä vuonna, kun naistekijät pääsevät ennennäkemättömällä tavalla esille.  

Sehän se maailman suurin huoli on, pääsevätkö kiintiöidyt hyväosasaiset naiset riittävän näkyville. Ilmeisesti jo hyvissä ajoin oli päätetty, että naisille lohkeaa tärkeimmät palkinnot olivatpa elokuvat sitten millaisia tahansa.

Verkkosivujen jutun kirjoittanut Janne Sundqvist oli jossain määrin pettynyt Oscar-gaalan ulkoisiin puitteisiin, vaikka ennakkotietojen mukaan tapahtumasta oli luvattu ennennäkemätön punaliberaali riemujuhla: 

Oscareiden tuottajat, etunenässä Steven Soderbergh, olivat etukäteen lakaisseet huolia maton alle sanomalla, että tästä tulisi kaikkien aikojen show. Pandemia-ajan gaalasta lupailtiin elokuvallista elämystä, joka ei jättäisi katsojia kylmäksi.

Kyllä kyllä, Hollywoodissa kun ollaan, niin siellä mennään aina isonenien viitoittamaa tietä, onpa kyseessä sitten Spielberg tai Sodenbergh.

lauantai 24. huhtikuuta 2021

YLEN PUNAVIHREÄ KOLUMNISTI RAISA OMAHEIMO VAATII VÄLITÖNTÄ SANANVAPAUDEN RAJOITTAMISTA JA AJATUSRIKOSLAKEJA

Tukka maalitettu, missä POLIISI!!

Demokratian yksi keskeisistä periaatteista on ideoiden ja mielipiteiden vapaa kilpailu. Vasemmistoliberaalien hegemoniassa tämä ei kuitenkaan käy, vaan he haluavat betonisoida  näkemyksenä ainoiksi joita voi kannattaa ja tämä tietenkin irvokkaasti demokratian nimissä. Tosin he eivät kehtaa aivan suoralta kädeltä kieltää "väärinajattelua", sillä se näyttäisi kaikista de facto toimivan demokratian periaatetta vastaan. 

Poliittisen oikeaoppineisuuden vaatijat ovatkin keksineet kiertotien demokratuurilleen, jossa toisenlaiset ja kriittiset näkemykset julistetaan ykinkertaisesti rikolliseksi tulkitsemalla valikoivasti aikamme puujamalaa, ihmisoikeuksia. Tämän manööverin käsitteellisenä välineenä on vihapuhe, termi, jonka Yhdysvaltain itärannikkon vasemmistointellektuellit kehittelivät 1980-luvulla mallinaan Neuvostoliiton tulkinta sananvapaudesta. Suomen laki ei tunne sen enempää vihapuhetta kuin viharikostakaan, mutta niiden runsas viljely yhteiskunnallisten auktoriteettien puheenvuoroissa synnyttää mielikuvan käsitteiden laillisesta aurasta. Jo pelkkä julkisesti esitetty väite mielipiteen "rikollisuudesta" tai "vihasta" riittää hillitsemään pelokkaan enemmistön vapaata ilmaisunvapautta. 

Poliittiseen realismiin kuuluu, että kaikissa yhteiskunnissa hallitseva luokka ja sen liehittelijät turvautuvat sen valtaa aidosti uhkaavan opposition tukahduttamiseen tavalla tai toisella. Autoritäärisissä järjestelmissä sensuuri on suoraa ja yksiselitteistä, joten kaikki poliittiset toimijat tunnistavat pelin säännöt. Sitä vastoin läntisissä demokratioissa moraalisesti omahyväinen valtaluokka käyttää epäsuoria ja manipulatiivisia keinoja ylläpitääkseen kulissia vapaasta poliittisesta kilpailusta. Lopputulos ei ole useinkaan kovin uskottava, vaikka manipuloijat näyttävät luottavan temppujensa läpimenemiseeen.

Tästä on kuvaavana esimerkkinä poliittisen mielipiteiden portinvartijana tunnetun videopalvelumonopoli YouTuben sponsoroima sananvapauspalkinto Free Expression Awards. Tänä vuonna palkinto myönnettiin 
– yllätys yllätys! – YouTuben juutalaistaustaille toimitusjohtajalle Susan Wojcickille, jonka kaudella videokanava on aloittanut massiivisen puhdistuskampanjan konservatiiveja ja kansallismielisiä vastaan. Palkintovideo on retorisen jongloorauksen mestarinäyte, sillä siinä vastaansanomaton poliittinen sensuuri yritetään saada näyttämään sananvapauden edistämiselltä, koska Hitler ad absurdum. Nykyajan teknotyrannit eivät ole tyhmiä, mutta he eivät kykene ideologisessa pakkomielteisyydessään näkemään miltä heidän omahyväiset julistuksena näyttävät maan hiljaisista.  Vasemmistoliberaalin sananvapauspuheen parodiahorisontti karkaa videossa sellaista vauhta, että keskivertokatsojalle tulee väkisinkin mieleen Vuonna 1984 -kirjan absurdit iskusanat, jossa sota oli rauhaa, vapaus orjuutta ja tietämättömyys voimaa.

Osataan sitä Suomessakin hurskastella "vastuullisella sananvapaudella". Viimeksi eettisyyden kaapuun puettua sensuuria on vaatinut punavihreä kirjailija Raisa Omaheimo Ylen alustalla julkaistussa kolumnissaan En halua lukea enää yhtäkään selvitystä maalittamisen vaarallisuudesta, haluan toimenpiteitäOmaheimo kuuluu selvästi hallitsevan nomenklatuuran lakeijoihin, niihin, jotka uskovat olevansa harvalukuisen valittua "sivistyneistöä", jolla on siksi oikeus kaitsea tietämättömänä pitämäänsä tuulipukukansaa. Juuri tällaisia kirjoittajia Ylen uutis- ja ajankohtaistoimituksen tuottajana tunnettu pornotähti Rakel Liekki on halunnut valita propagandajoukkoihinsa.

Teksti on varoittava esimerkki argumenttien valikoivasta "kirsikanpoiminnasta", jolloin mikä tahansa mielivalta saadaan näyttämään oikeutetulta. Omaheimo yrittää lisätä neuvostohenkisen julkilausumansa uskottavuutta lukuisilla linkeillään, jotka eivät anna suinkaan objektiivista tietoa, vaan tukevat pelkästään hänen yksisilmäistä agendaansa.

Jo ensimmäisessä lauseessaan kirjoittaja puhuu vihapuheesta tavalla, joka ei vastaa todellisuutta:

Vihapuhe on viestintää, joka lietsoo vihaa ihmistä tai ihmisryhmää vastaan  ja osa siitä on kielletty rikoslaissa. Vihapuhe on ongelma, sen myöntää moni taho. Vihapuhe nousee teemana esiin vuodesta toiseen. Joka kerta lopputulos on, että tämä on tärkeä asia, jota pitää selvittää.

Tosiasiassa  vihapuhe-termin viljelijät käyttävät sanaa leimakirveenä poliittisia vastustajiaan vastaan. Yksinkertaisesti he luokittelevat kaiken argumentoinnin vihapuheeksi, josta eivät satu itse pitämään. Kyse ei ole niinkään vihapuheesta vaan totuuksista, joita he vihaavat. Jos taas uskomme Omaheimon määritelmään yleisesti, silloin BLM:n katuhuligaanien ja feministien agitaatio pitäisi luokitella vihapuheeksi, koska juuri se lietsoo vihaa tiettyjä ihmisryhmiä kohtaan. Otaksuttavasti kolumnisti ei katso lännen tuhoa tavoittelevien woke-aktivistien kansankiihotuksen olevan vihapuhetta, vaan ainoastaan tiedostavaa yhteiskuntakrtitiikkiä jakobiinisella väkivallan uhalla höystettynä.  

Seraavaksi kirjoittaja vetoaa punamädättäjien naisittamaan sisäministeriöön, jotta hänen oikeusvaltion vastaiset vaatimuksensa näyttäisivät oikeutetuilta. Puhe demokratiasta on puolestaan pelkkää silmänlumetta ja siitä on tullut kuin varkain lähes kaikkien nykyajan koijarien viimeinen turvapaikka:

Sisäministeriön työryhmä toivoi 2019 seuraavalta hallitukselta linjauksia vihapuheen kitkemiseksi: toimintaohjelmaa, osaamiskeskusta ja lainsäädännön muutoksia. Oikeusministeri aloitti selvityksen siitä, mitä vihapuheelle ja maalittamiselle voidaan tehdä, ja kertoi, että asia oli vakava, vihapuhe uhkaa demokratiaa.

Oikeusministeriön selvityksessä pyritään näköjään kovalla kädellä karsimaan hallitsevaan nomenklatuuraan kohdistuvaa kritiikkiä. Lähtökohtana on, että perusteltua arvostelua ei tarvitse kuunnella saati että korjattaisiin ongelmat, joihin "vihapuhe" pureutuu.

Tyypillisenä kaiken saaneena ammattivalittajana Omaheimo on kärsimätön poliittisten vastustajien suun tukkimisen suhteen. Kolumnisti selvästi iloitsee orwellilaisen ajautuspoliisin vallan kasvusta, mutta pitää viime vuosien sateenkaaritotalitarismin kehitystä valitettavan hitaana:

Ulkopuolelta seurattuna tuntuu, että hetkittäin tapahtuu jotakin konkreettista, mutta kehitys vihapuheen suitsimisessa on poukkoilevaa. Esimerkiksi vuonna 2017 palkattiin 25 uutta poliisia mm. netin sananvapausrikosten tutkintaan. Korvamerkittyä rahoitusta ei kuitenkaan jatkettu, ja jo vuonna 2018 ryhmän kokoa pienennettiin.
Vaikkei nykyhyväkkäiden mielipuolisessa ideologiassa tunnustetakaan binääristä biologista sukupuolijärjestelmää, feministit jaksavat kuitenkin korostaa naisen erityisyyttä ja asemaa. Tässä mielessä Omaheimo ei poikkea laumasieluisesta viiteryhmästään: 
Vihapuhe on sukupuolittunutta. Naispoliitikkoihin kohdistuva vihakampanjointi nousi esiin myös sotilasliitto Naton tutkimuslaitos Stratcomin tutkimuksessa alkuvuodesta.
Eniten sensuuria, poliisikontrollia ja turvatiloja ovat kirkuneet ns. tiedostavat naiset. Kun nämä lumihiutaleet kaunaisissa kirjoituksissaan sitten demonisoivat miehet ja heidän ajatuksensa, he tuntuvat olettavan jotenkin maagisesti, ettei vastakritiikkiin saisi olla laillista oikeutta, koska se olisi heidän kannaltaan vihapuhetta. Mitä taas tulee saateenkaari-ideologian myrkyttämän Naton teettämään tendenssitutkimukseen, sen on todettu olevan pelkkä retorinen liike tukahduttaa hallitusviisikkoon kohdistuva oikeutettu kritiikki.

Omaheimon feministinen agenda puskee läpi koko kirjoituksen:

Naisen kunnian loukkaamisesta tehtiin siis syyttämättäjättämispäätös herkemmin. Kun naisen kunnia on vähempiarvoinen, ei myöskään naisen hengen uhkaaminen johda välttämättä toimenpiteisiin. Tosi-tv-ohjelmaan osallistunut Mira Ahola kertoi huhtikuussa, miten hänen saamansa tappouhkaukset eivät johtaneet tutkintaan. Viime vuonna Cult Cunthin feministiaktivistien vastaanottamilla uhkailuviesteillä oli sama kohtalo.
Mikä julkea valheellisuus. Mielivaltaisen tarkoitushakuisilla tilastotulkinnoilla kolumnisti kääntää vallitsevan yhteiskuntanormin päälaelleen saadakseen sukupuolinarsistisesti lisää uhripääomaa itsekkäälle asialleen. Vähä-älyisinkin yhteiskunnallinen toimija tietää naisen olevan lainsäädännön ja terveydenhuollon osalta kaikkein suojeillun olento yhteiskunnasamme. Omaheimon kaltaisille hyväosaisille Woke-aktivisteille tämä ei tietenkään riitä. Feminististen riidanhaastajien yksittäistapaukset toimivat Omaheimolle pelkkinä tekosyinä vallanhimolle, jossa pyritään kriminalisoimaan kaikki kriittinen naisten ja nykynaiseuden tarkastelu.

Päästyään kolumnissaan vasemmistojournalistien luomaan käsitteeseen maalittaminen Omaheimolta karkaa mopedi kokonaan käsistä. Paisuttelemalla "ongelmaa" paranoidisuuteen asti, kirjoittaja rakentaa itselleen perusteet toisinajattelijoiden suiden tukkimiseksi ja vainoamiseksi.

Vielä vihapuhetta viheliäisempaa on maalittaminen, joka on vihapuheen järjestäytynyt ja vaarallisempi muoto. Sen tarkoituksena on hiljentää kohde järjestäytyneellä hyökkäyksellä, tuottaa ahdistusta ja pelkoa. Maalittamisen keinovalikoima on monipuolinen, aina yksityiselämän tietojen paljastamisesta keksittyihin uutisiin. Maalittaminen on tehokasta, pahimmillaan sen pelkokin hiljentää.

Viheiläisessä kieroudessaan Omaheimon väite on silkkaa harhaanjohtamista asian ytimestä. Lainauksesta saa mielikuvan, jossa alamaiset harjoittaisivat silkkaa pahuuttaan systemaattista ja järjestäytynyttä viranomaisten "vainoa". Tosiasiassa kyse on monesti yksittäisistä epätoivoisista ihmisistä, joita järjestelmä on kohdellut mielivaltaisesti. Ilmeisesti kirjoittaja viittaa kuitenkin siihen vähäiseen määrään kansalaisaktivisteja, jotka käyttävät vielä sallittua sanavapauttaan  kritisoidessaan korruptoituneita virkamiehiä ja poliitikkoja. Jostain syystä tämä pieni toisinajattelijoiden joukko ärsyttää suomalaisvihamielisen systeemin puolustajana toimivaa Omaheimoa niin suunnattomasti, että hän haluaisi raivata nämä kerralla pois muistuttamasta ikävistä asioista. Kylmäkiskoista vaatimustaan kirjoittaja perustelee maaliittamiseen liittyvällä määrittelmättömällä pelolla, joka on jo niin onneton argumentti, että se lienee tarkoitettu vain omien uskonvarmistukseksi ja epämieluisan tilanteen rationalisoimiseksi. 

Maalittamisesta puhuessaan kolumnisti ei uhraa sanaakaan kansalaisten sanavapauden vaarantumisesta. Etuoikeutettuna julkisen sanan käyttäjänä hän on samassa rintamassa toimittajien ja virkamiesten kanssa, jotka katsovat tarkkaana vain oman sanavapautensa perään, vaikka heidän ensisijaisena tehtävänään olisi vaalia tavallisten kansalaisten sanavapauden toteutumista. On pöyristyttävää, että heistä äänekkäimmät pitävät sanavapautensa loukkauksena sitä, että joku arvostelee ankarasti heidän sananvapauden vastaisia päätöksiään ja puheitaan. 

Jo juttunsa alussa kolumnisti hurskasteli vihapuheen olevan "uhka yhteiskunnalle ja demokratialle". Kirjoituksensa loppuolella hän sanoo saman maalittamisesta:

Sama viesti tulee joka puolelta: maalittaminen on uhka yhteiskunnalle ja demokratialle. Se vaikuttaa journalistien aihevalintoihin, aktivistien jaksamiseen, siihen, kuka hakeutuu ehdokkaaksi vaaleihin, tutkijoiden haluun kertoa tutkimustuloksistaan julkisesti ja jopa tutkimuskohteiden valintaa.

Lainauksessa Omaheimo vuodattaa krokotiilin kyyneleitä demokratian vuoksi haluamatta ymmärtää, että juuri hänen vaatimuksensa ovat nykyajan suurin uhka demokratian toteutumiselle

Jonkun satunnaisen oman nettihavainnon  jonka todenperäisyydestä, taustoista ja syistä lukija ei tiedä mitään  perusteella kolumnisti vaatii poliisia ja oikeuslaitosta poliittisiin vainoihin:

Minä en käsitä, miten tämä voi olla vieläkin liian vaikea asia poliisin ja oikeuslaitoksen tartuttavaksi. Lopullisesti meni kuppi nurin, kun seurasin Twitterissä, miten uusnatsit ja uusnatsisivustot maalittivat alaikäistä aktivistia.

Itsetietoisena vaatijana kirjoittaja ei näe malkaa, tai pikemminkin tukkia, omassa silmässään. Punaliberaaleillle aina niin käyttötarkoitukselliset natsitkin piti saada mukaan viimeistelemään  samettiseen totalitarismiin verhottu vuodatus.

Kirjoituksen loppupuolella woke-prinsessa alkaa hyppiä kiukutellen tasajalkaa, koska maailma ei ole vielä antautunut hänen subjektiviiselle tahdolleen. Kolumnisti kieltäytyy ottamasta nenänsä eteen yhtäkään raporttia ennen kuin viranomaiset ovat alkaneet toteuttaa hänen vaatimuslistaansa:

En halua enää yhtäkään selvitystä, en yhtäkään raporttia. Tahdon poliisille kykyä tunnistaa vihapuheen ja maalittamisen sekä työvoimaa käymään tapauksia läpi. Tahdon oikeusistuimille toimittajiin ja tutkijoihin kohdistuvan häirintäilmiön syvällistä ja ajantasaista ymmärrystä.

Naisparka haluaa epämieluisilta totuuksilta ja argumeneilta hermeettisesti suljetun turvatilan kaltaisilleen ja tähän hän pyytää likaisen työn tekijäksi miehistä poliisia. Toteutuessaan vaatimukset tekisivät Suomesta yhteiskunnan, josta Orwell olisi saanut hyviä ideoita dystopiaromaaninsa jatkokehittelyyn.

Jo nyt Suomen sanavapauden tila on kehno, sillä ei tarvitse kuin katsoa millaista tuhoa valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen on saanut aikaan poliittisilla ajojahdeillaan parin viimeisen vuoden aikana. Kiristyvästä ruuvista huolimatta totalitaristeille ei riitä mikään, he nimittäin haluavat nollatoleranssia, mikä tuo väistämättää mieleen Kiinan kulttuurivallankumouksen ja Kamputsean punaiset Khmerit traagisine seurauksineen:

Sananvapaus takaa kaikille oikeuden sanoa mielipiteensä ilman ennakkosensuuria. Vihapuheesta osa on säädetty rangaistavaksi ja jälleen yhden, tällä kertaa valtioneuvoston pyytämän selvityksen mukaan mukaan maalittamiseen olisi jo keinoja puuttua nykyisen lainsäädännön puitteissa. Kun mitään ei vieläkään konkreettisesti tapahdu, se kertoo, että vihapuhetta saa viljellä ja maalittamista jatkaa.
Kolumnin loppukaneetti on sitä luokkaa, että se voisi tulla jonkun pistimellä selkään uhkaavaan politrukin eikä humanismillaan pöyhkeilevän kirjailijan suusta:

Kun sananvapauden käyttäminen vihapuheeseen ja maalittamiseen jää rangaistuksetta, on se vahva viesti taktiikan toimivuudesta. Kohteille se kertoo pahimmillaan, että ei kannata olla julkisesti mitään mieltä, jos ei ole valmis kestämään hyökkäyksiä.
Tämä vahvempiaan avuksi pyytävä heikko nainen suorastaan nauttii siitä, että voi usuttaa valtion väkivaltakoneiston ikäviä totuuksia laukovien alamaisten kimppuun. Jos Raisa Omaheimo olisi ollut aikuinen 1970-luvulla, hän olisi luultavasti osoittanut tuon edellä mainitun Aleksandr Solzhenitsylle ja muille Neuvostoliiton toisinajattelijoille.

keskiviikko 21. huhtikuuta 2021

GEORGE FLOYDIN KUOLEMAN NÄYTÖSOIKEUDENKÄYNNISSÄ POLIITTINEN PÄÄTÖS MELLAKOIDEN PELOSSA


Euroopassa ja Yhdysvalloissa on jatkunut jo pitkään valkoisiin kohdistuva vaiettu rotuväkivalta. Rasistisen väkivallan tekijät ovat yleensä afrikkalaistaustaisia impulsiivisia nuoria, jotka hyökkäävät suurella joukolla yksittäisten valkoisten kimppuun. Ilmiö ei ole tuntematon Suomessakaan, viimeksi pari päivää sitten alaikäiset maahanmuuttajat puukottivat kuoliaaksi 24-vuotiaan suomalaismiehen Helsingin rautatieasemalla.

Yhdysvalloissa mustien rasistinen väkivalta sekä valkoisia että aasialaisia vastaan on suorastaan epideemistä, mutta media on tästä visusti hiljaa. Kun "liberaali" valtamedia ei voi jättää kertomatta mustien aasialaisia vastaan tekemistä törkeistä tapauksista, se sysää silloinkin syylliseksi "valkoisen ylivallan"! Näin räikeä mustan valkoiseksi selittäminen kertoo vasemmistoliberaalien paternalistisesta asenteesta väkivaltaisia mustia miehiä kohtaan: he kohtelevat heitä kuin lapsia tai vähämielisiä, jotka ovat aina syyntakeettomia tekoihinsa. 

Valtamedia ei ole halukas kertomaan suurelle yleisölle mustien ja muiden afrikkalaistaustaisten murhaavasta rotuväkivallasta, koska se saisi valkoiset todennäköisesti raivoihinsa ja hylkäämään median valheellisen narraation pahantekijöistä ja uhreista. Suuri osa Suomenkin sohvaperunoista on taivaallisen tietämätöntä mustien monikertaisesta väkivallasta valkoisia vastaan. Ylen varassa olevat demarieläkeläiset esimerkiksi uskovat, että mustat ovat ylitsevuotavan valkoisen väkivallan uhreja, vaikka totuus on täsmälleen päinvastainen. Yle Watch on kirjoittanut mustien väkivaltarasismista paljon ja tähänkin kohtaan sopii jälleen kerran tuttu lainaus muistin virkistämiseksi:

Todellakin, rotu ratkaisee kun tarkastellaan median vaikenemia tosiasioita mustien kohdistamasta väkivallasta valkoisia vastaan. Yhdysvaltain Kansallisen rikosuhritutkimuksen (National Crime Victimization Survey, 2010) mukaan 62 593 mustaa joutui valkoisten väkivallan kohteeksi. Samana tutkimusvuonna 320 082 valkoista oli mustan väkivallan uhreja. 

Valkoisten uhrimäärä on viisi kertaa suurempi, mutta luvut ovat silti harhaanjohtavia, koska mustien ja valkoisten populaatiot ovat eri kokoisia. Kun mustien ja valkoisten keskinäisessä väkivallassa 38 miljoonan musta väestö tekee viisi kertaa enemmän väkivaltarikoksia kuin 197 miljoonaa valkoista, tarkoittaa tämä suhteellisin luvuin mitattuna sitä, että valkoisia uhreja on KAKSIKYMMENTÄVIISI KERTAA ENEMMÄN kuin mustia. 

Lisäksi kun tarkastellaan erityisiä väkivaltarikoksia kuten törkeitä pahoinpitelyjä ja murhia, mustien valkoisiin kohdistamat rikokset ovat KAKSISATAA KERTAA KORKEAMMAT kuin valkoisten mustia vastaan. Tästä huolimatta emme kuule ihmisoikeusjärjestöjen ja rasismin vastaisten kampanjoiden kertovan mustien rasismista kovaan ääneen missään. Syynä lienee kieroutunut ajatus, että mustien rasistisesta väkivallasta kertominen on itsessään rasistista, jonka vuoksi siitä pitää vaieta.


Median härski chutzpah on kääntää rotuväkivallan todellisuus peilikuvakseen. Mitä enemmän mustien murhaava väkivalta lisääntyy, sitä näkyvämmin media leipoo heistä rasistisen väkivallan uhreja. Sakein savuverho tälle manipulaatiolle on ollut mustan minneapolislaisen taparikollisen ja narkomaanin George Floydin kuolemantapaus, jota media on pitänyt otsikoissa viime vuoden keväästä lähtien. Saman vuoden aikana moni valkoinen on päässyt länsimaissa mustien käsissä hengestään, mutta nuo tapaukset eivät ole nousseet valtavirtamedian otsikoihin.

Hurskastelevan vasemmistoliberaalin kieroilun huipennus nähtiin eilen Minneapolisin oikeusistuimessa, jossa 12-henkinen valamiehistö tuomitsi entisen poliisin Derek Chauvinin syylliseksi Floydin kuolemaan, vaikka pidätetty kuoli todennäköisimmin Fentanyl-huumeen yliannostuksesta johtuneeseen sydänpysähdykseen. Ruumiinavauksessa ei nimittäin löytynyt todisteita hänen tukehtumisestaan.

Kansalaisvaikuttaja Tiina Wiik kertoi jo ennen tuomion julistamissa somessa, mistä seikoista Suomenkin media on ollut hiljaa, jotta kertomus George Floydin kuoleman syystä ei horjuisi:
Jännää, että heti kun syyttäjän osuus loppui George Floyd -käräjillä, loppui myös suomalaisen valtamedian uutisointi asiasta, vaikka käräjät eivät ole edes puolessavälissä. Liittynee jotenkin siihen, että Chauvinin puolustus avasi oman osuutensa videolla Floydin aiemmasta pidätyksestä, jolla Floyd kiskoo pillereitä välttääkseen hallussapitorikoksen ja heittäytyy samankaltaiseen sairauden teeskentelyyn kuin Chauvinin tekemässä pidätyksessä. 

Kävi myös ilmi, että Floydilla oli ollut pitkään hurjan korkea verenpaine, johon hän ei ollut syönyt lääkkeitään.  Myös syyttäjän osuudesta jätettiin kiinnostavasti uutisoimatta puolustuksen ristikuulustelun tulokset. Otettiin esille esim. se, että ensihoitaja oli mitannut pulssin Floydilta kaulasta tämän ollessa maassa kiinni pidettynä, ja kun kysyttiin, olisiko tämä pulssin ottaminen ollut mahdollista, mikäli Chauvinin polvi olisi ollut syyttäjän väittämällä, hengitystä rajoittavalla tavalla Floydin kaulan päällä, vastaus oli "ei". Myöskin jo pitkään tiedossa olleita asioita on uutisoitu perin valikoivasti. Joka lehtijutussa muistutetaan, miten Floyd sanoi, ettei hän voi hengittää, mutta sitä ei sanota, että hän huusi tätä sellaiset 10-15 minuuttia ja aloitti huutamisen ennen kuin yksikään poliisi oli häneen koskenut sormellakaan. 

Luonnollisesti Yle on koko uutisoinnin ajan jättänyt systemaattisesti kertomatta puolustuksen kiusalliset todisteet ja pitää uutisessaan Valamiehistö päätti yksimielisesti: Ex-poliisi Derek Chauvin on syyllinen George Floydin kuolemaan – katso video oikeussalista tuomiota itsestäänselvänä oikeuden toteutumisena. 

Kylmien todisteiden valossa tuomio oli kaikkea muuta kuin selviö, mutta Yhdysvaltain poliittisesti tulenaran tilanteen vuoksi vapauttava päätös olisi laukaissut mustissa lajityypillisen chimp out -reaktion, jossa kaupungit olisivat palaneet ja kaupat ryöstetty. Valamiehistö selvästi alistui lehdistön ja mustan kansanaosan kiristykselle, josta kertoo se, että media julkaisi yksityiskohtia valamiesten henkilöllisyydestä sekä ukaasin, että heidän nimensä julkaistaan tuomion jälkeen. Tällaisen henkilökohtaisen uhan alla valamiehet taipuivat poliittiseen tuomioon oikeudenmukaisen päätöksen sijaan.

Valtamedia, woke-kiihkoilijat ja kyyniset liberaalit juhlivat näytösoikeudenkäynnin poliittista päätöstä ja kuvittelevat vakavissaan sen vähentävän rasismia. Todellisuudessa uustalinistinen oikeuden päätös vain lisää roturyhmien vastakkainasettelua lännen monikulttuurissa yhteiskunnissa, koska nyt yhden etnisen ryhmän väkivaltapotentaali kumosi oikeuden klassiset periaatteet. Tämä puolestaan kiihottaa mustia ja Amnestyn kaltaisia toimijoita yhä kiivaampaan taisteluun rasistisia tuulimyllyjä vastaan. Ylen uutisessa lainattu Amnestyn tiedote kertoo, että (valkoisen) "poliisin toimintaan tarvitaan perusteellinen muutos":
– Lainvalvonnan rasistiset juuret maassamme täytyy tunnustaa, mikäli aiomme käsitellä poliisin toiminnan rakenteellisia ongelmia, Amnestyn Yhdysvaltain toimisto totesi lausunnossaan.
Amnesty valehtelee samalla mitalla kuin liberaali valtamedia. Tilastollisten faktojen valossa mustiin kohdistuva poliisiiväkivalta ei ole sen yleisempää kuin muilla roturyhmillä, semminkin kun mustat tekevät muihin verrattuna moninkertaisesti rikoksia ja ovat siten useammin rikoksista kiinniotettuja. Koko BLM-protestointi on pitkälti itsekritiikkiin kykenemättömän narsistisen kansanosan turhautumista. Impulsiivisilla mustilla on muihin nähden moninkertainen taipumus rikollisuuteen, joka väistämättä johtaa kahnaukseen poliisin kanssa. Jotta mustiin kohdistuva poliisiväkivalta vähenisi, heidän pitäisi ensin luopua rikollisesta elämätavastaan. Valitettavasti mustat eivät ole henkisesti valmiita toimintansa kriittiseen tarkastaeluun, vaan he syyttävät virheistään aina muita ja vaativat loputtomia korvauksia "uhriasemastaan".

Sanovatpa media, mustat ja Amnesty mitä tahansa, rotusuhteet sen paremmin Yhdysvalloissa kuin Euroopassakaan eivät tule paranemaan Chauvinin tuomion vaikutuksesta. Poliittisen tuomion myötä ennakkotieto mustien taipumuksesta käyttää väkivaltaa etnosentristen poliittisten päämääriensä hyväksi vain vahvistui valkoisten silmissä. Samalla monilta valkoisilta alkaa loppua kokonaan usko (((läntisen))) oikeusjärjestelmän puolueettomuuteen, koska se näyttää olevan valjastettu kaikkea valkoisuutta vastaan. 




                                                                ***********************


Yle TV1, keskiviikko 21.4.2021 klo 19.00, Historia: Paholaisen pelastamat 

Ovitzin juutalaisperheen seitsemän lyhytkasvuista sisarusta kuljetettin muiden juutalaisten tavoin Auschwitzin keskitysleirille. Ovitzit alistettiin Mengelen epäinhimillisille kokeille tämän yrittäessä selvittää lyhytkasvuisuuden genetiikkaa. Tieteellisen läpimurron toivossa Mengele kuitenkin myös suojeli sisaruksia, ja kun neuvostojoukot saapuivat vapauttamaan Auschwitzin vangit, koko perhe oli edelleen elossa. T: Injam Production/Korrom Production, Ranska

Kappas vaan, natseista ei ollakaan Ylessä jauhettu pariin päivään. Asia on hetkeksi korjattu uusintana lähetettävällä holohöpötyksellä. Kollektiivisen syyllistämisen varjolla voidaan taas jatkaa todellista kansanmurhaa eli pakotettua monikulttuuria.


lauantai 17. huhtikuuta 2021

KOKO HUBARA JA VÄRILLISET OMIMASSA VALKOISTA KULTTUURIA


Taiteessa ja kulttuurissa valtavirtajulkisuuden saaminen ei ole pitkiin aikoihin perustunut ansioihin, vaan vallitsevan ideologian kannattamiseen. Mitä puhdasoppisemmin kulttuurialan pyrkyri noudattaa teelmyksissään poliittisen korrektiuden ortodoksiaa, sitä todennäköisemmin hän saa ilmaista julkisuutta Ylessä ja Helsingin Sanomissa

Viime vuosikymmenen puolivälistä asti median kestolemmikkinä on pysynyt juutalainen rotufeministi Shirley "Koko" Hubara, josta Yle Watch on kirjoittanut mm. täällä ja täällä. Tällä kertaa syy blogimerkintään löytyy valemurjaanin esikoisromaanista Bechi (Otava 2021), jota valtamedian portinvartijoina toimivat kulttuurivasemmiston journalistit ovat viime päivinä promotoineet estottomasti. 

Viime perjantaina Hubara esiintyi hyväuskoisten demarieläkeläisten suosikkiohjelmassa Puoli seitsemän, josta kertoo Ylen verkkosivujen juttu Koko Hubara kirjoittaa äideistä ja tyttäristä: “Se on loputtoman kiinnostava aihe”. Lyhyessä kirjoituksesta saa kuvan harmittomasta ikäneidosta, joka kertoo suurena uutisena millaista on olla äiti. Ne, jotka haluavat kiduttaa itseään katsomalla koko ohjelman, huomaavat paljon viheliäisemmän motiivin kuin narsistisessa äitiydessä piehtaroimisen. Jos haluaa säästää itseään ohjelman katsomiselta, sen pääsisältö tehdään selväksi Ylen toisessa kirjapuffauskirjoituksessa Koko Hubara kirjoitti kirjan äitien ja tyttärien suhteista eikä juuri antanut miehille rooleja: "Miehet ovat aika tylsiä ja epäkiinnostavia". Jo otsikko paljastaa keitä saa julkisesti solvata ja yleistää. Jos tuohon lauseeseen vaihtaisi miehen sijaan sanan nainen, valtamedian kulttuurikommunistit vajoaisivat kollektiiviseen hyperventilointiin.

Vaietun isoveljen lisäksi Hubaran romaanissa on vain vähän sijaa mieshahmoille. He ovat lähinnä statisteja.
– Tein valinnan tietoisesti. Miehet ovat aika tylsiä ja epäkiinnostavia. Omassa elämässäni en jaksa enää lainkaan ajatella, mitä miehet ajattelevat. Olen tarpeeksi kyvykäs tekemään asioita itse, minun ei tarvitse tehdä niitä miesten kautta.

On huvittavaa, että lähes kaiken Hubaran ympärillä olevan infastruktuurin ja kulttuurin ovat rakentaneet juuri nuo tylsät valkoiset heteromiehet, joita ylipainonsa ja äksyilvän luonteensa kanssa kamppaileva Hubara niin katkerasti vihaa. Puoli seitsemän haastattelussa juutalaisfeministi syyllisti myös suomalaiset naiset, sillä hän pitää kaikkia etnisesti suomalaisia rasisteina, koska he eivät 1990-luvun levittäneet kultaisia mattoja kolmannen maailman kutsumattomille vieraille. Kiittämättömän Hubaran mielestä rotumuukalaisten ilmainen ylläpito ei riitä mihinkään, vaan suomalaisten pitää alistua vapaanmatkustajien kaikille vaatimuksille ja oikuille. Kaikki muu olisi nimittäin rasismia. Sen sijaan maahamme puoliväkisin änkeävien räikeä rasismi ja rotunepotismi on Hubaran mielikuvituksen ulkopuolella, sen verran syvästi hän on indoktrinoitunut valkovihamieliseen rotuvihaan. 

Hubaran agenda istuu hyvin viime päivien Yle uutisiin, jossa vierasrotuinen "suomalaisuus" on pop. Koko viikon Yle urheilu on hehkuttanut sudanilaistaustaisen naiskoripalloilja Awak Kuierin ammatilaisuran aukemista Yhdysvaltojen rahakentille. Silmiinpistäävä kaikessa uutisoinnissa on se, kuinka niissä on korostettu pallopelaajan "suomalaisuutta", jottei se jäisi kenellekään epäselväksi: Awak Kuier, 19, teki suomalaista urheiluhistoriaa! Varattiin toisena WNBA:han: "Olen niin kiitollinen, että minulla on tuollainen perhe". Kuier on naiskoripalloilijaksi varmasti kova luu, mutta suomalaiseksi häntä ei saa millään, vaikka Ylen toimittajat hokevat mantrana hänen suomalaisuuttaan tasajalkaa hyppien. Kaikesta mediahulabaloosta huolimatta suomalaisuudesta eivät edelleenkään päätä kulttuurimarxilaisia muotiaatteita seuraavat hölmöt urheilutoimittajat ja piskuinen näsäviisasteleva kulttuuriväki, vaan suomalainen kansankokonaisuus.

Toimittajien mielestä kuka tahansa voi olla suomalainen, mutta valkoinen suomalainen ei silti voi olla kuka tahansa, vaikkapa itseään tummempi. Näin on, mikäli otamme tosissamme Yle uutisen 
Moni käyttää omaa ihonväriään tummempia emojeja – Sopiiko valkoisen somettajan viestitellä ruskealla peukulla?  Uutinen herättää huvitusta jo siksi, että Koko Hubara on koko ikänsä rasvannut naamansa tummemmaksi saadakseen uhripisteitä. Tämä jos mikä on kulttuurista omimista!

Sivumennen sanottuna kulttuurissa on jotain pahasti nyrjähtänyttä silloin kun historiallisesti alhaisena ja epäesteettisenä pidetty tummuus nostetaan halutuksi piirteeksi. Ajatus on korkeakulttuurien järjestystä vastaan ja se tiedetään mm. Intian kastijärjestelmässä, jossa kaikkein alhaisimmat, suddhrat, olivat muita selvästi tummempia. Ajallemme onkin mielipuolista, että globaalisti harvinaiset ja aristokraattiset vaaleat piirteet omistava ihminen haluaa esittää itsensä tummempana mitä oikeasti on.


Mitä tulee kulttuuriseen appropriaatioon yleisesti, sen tuomittavuutta pitäisi soveltaa kaikkiin populaatioihin. Silloin moraalisiksi voittajiksi nousevat valkoiset, sillä heidän teknologisista, tieteellisistä ja kulttuurisista saavutuksista nauttii loismaisesti koko muu ihmiskunta. Tosin sanoen mustat ja ruskeat eivät saisi ajaa esimerkiksi autolla, koska auto on valkoisen miehen keksintö. Oikeastaan rotumuukalaiset eivät saisi käyttää mitään nykyteknologiaa ja tiedettä, koska se on yksiselitteisesti valkoisen kulttuurin omimista. Hus hus takaisin savimajoihinne, me matkaamme vielä tähtiin!

lauantai 10. huhtikuuta 2021

VAATIMUS KORONAPASSISTA ON PORTIN AVAAMISTA 1984-VALVONTAYHTEISKUNNALLE


Sanna Marinin hallituksen refleksimäinen poukkoilu koronapolitiikassa on ollut hyvää poliittista viihdettä, joskin hirvittivän kallista Suomelle. Helmikuun lopussa hallitus päätti kolmen viikon sulkutilasta, mutta tämäkään ei sille riittänyt, vaan se ehdotti maaliskuun kolmannella viikolla uusia, vieläkin ankarampia liikkumisrajoituksia. Viiikkoa myöhemmin perustuslakivaliokunta kuitenkin tyrmäsi Marinin johtaman hankkeen ja hallitus asettui takaisin lähtökuoppiinsa. Siltä odotettiin uusia lievempiä rajoituksia, mutta yllätys olikin suuri, kun pari päivää sitten saatiin kuulla hallituksen suunnitelmasta, jossa koronarajoituksia purettaisiin asteittaisesti. 

Intersektionaaliseen feminismiin sitoutuneen hallituksen äkkinäiset mielenmuutokset saattavat näyttää pms-oireisen irrationaaliselta sekoilulta, mutta valitettavasti asiat ovat vielä pahemmin. Muun muassa Helsingin yliopiston taloustieteen dosenttina toimiva Tuomas Malinen on todennut, että Marin ottaa käskyjä tai ohjeita Suomen rajojen ulkopuolelta. Koronatilanteen hoidossa jatkuva köydenveto kiristyksineen ja löysennyksineen saattaa olla länsimaiden johtajien tarkoituksellinen strategia kansalaistensa väsyttämiseksi. Kovien rajoitusten ja pitkittyneen koronatilanteen vuoksi monet ihmiset ovat valmiita antatumaan kontrollille kunhan he vain saavat elää "normaalisti toimivassa" yhteiskunnassa. Tähän rakoon lännen johtajat ovat väläytelleet ehdoksi koronapassia, joka on käytännössä orwellilaisen valvonnan keino kansalaisten hallitsemiseksi.

Pari päivää sitten Ylen uutisessa Pääministeri Marin: Hallitus selvittää rokotepassin käyttöä kotimaassa - Yle keräsi koronarajoitusten purkamissuunnitelman keskeisen sisällön yhteen kansalaisillle tuotiin makusteltavaksi EU:ssa pitkään valmisteltu kontrolliagenda. Uutisen mukaan "EU:ssa on tarkoitus ottaa käyttöön rokotepassi matkustamisessa alueen sisällä". Marin on todennäköisesti tiennyt EU:n suunnitelmista jo pitkään, mutta katsoi vasta nyt olleen sopiva hetki kertoa suomalaisen rokotepassin käyttöä koskevasta selvityksestä.

Euroopan Unionin puotipuksuna hääräävä Marin sai tänään arvokasta tulitukea Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtaja Jyri Häkämieheltä. Ylen ykkösaamu -ohjelmassa vierailleen Häkämiehen rokotepassivaatimuksista kertoo Yleisradion verkkosivujen uutisjuttu  EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies perää hallitukselta rokotepassia erityisesti vientiyritysten tarpeisiin: “Exit-strategia ei ole valmis”. Demokratian periaatteista piittaamatta EK:n johtaja vaatii etujärjestönsä nimissä toimia, jolla kapitalismia voidaan resetoida uudelleen: 

Häkämies pitää välttämättömänä, että rokotepassi otetaan käyttöön. EK haluaa, että sitä voi käyttää matkustusasiakirjana sekä EU:ssa että sen ulkopuolella.

Koronan kurittamaa maailmantaloutta elvytetään merkittävillä investoinneilla. EK:n mukaan on äärimmäisen tärkeää, että suomalaiset vientiyritykset pääsevät valvomaan etujaan maailmalla.

Ei ole yllättävää, että Suomessa juuri kansainvälisesti verkostoitunut talouselämän huippu vaatii koronapassia. Julkeaksi Häkämiehen vaatimuksen tekee se tosiasia, että vaikka vientiyrityksissä toimii vain häviävän pieni joukko suomalaisia, hän näyttää käytännössä vaativan rokotepassia kaikille. Rokotepassin rajaaminen vientiyritysten lisäksi kulttuuri- ja tapahtuma-alalle on vain alkusoittoa yhteiskunnalle, jossa turvallisuuteen vedoten rokotepassista tulee käytännöllisesti katsoa pakollinen, koska ilman sitä "normaali" länsimainen elämä muuttuu mahdottomaksi:

Rokotepassi on Häkämiehen mielestä välttämätön myös kotimaiselle kulttuuri- ja tapahtuma-alalle.

– Rokotepassilla pelastetaan työpaikkoja. Se on terveysturvallinen tapa edetä.

Pääministeri Sanna Marin on todennut haluavansa avata Suomea kaikille, eikä ainoastaan rokotetuille. Häkämies on eri linjoilla.

– Rokotepassi auttaisi tapahtumien järjestämisessä ja taiteilijoiden työllistymisessä. Uskon, että kansalaisten suuri enemmistö ymmärtää, että vaikka ei itse olisi saanut vielä rokotusta, niin se ei ole syy pitää Suomea suurelta osin suljettuna. Elämme poikkeusoloissa ja ne vaativat poikkeustoimia.

Turvallisuuteen vetoaminen on päättäjien vanha keino suostutella kansa alistumaan. Se näyttää toimivan myös koronaepidemiassa, koska media vaahtoaa päivästä toiseen vain tartuntaluvuista. Sen sijaan taudin merkitsevimmästä luvusta, kuolleiden määrästä, tiedotusvälineet ovat olleet hissukseen. Sen agendan kannalta vaikeneminen on ymmärrettävää, sillä Suomessa jo ennestään vähäinen koronakuolleiden (n. 800) määrä on pysynyt kuukaudesta toiseen lähes paikallaan. Sen sijaan tehohoidon kapasiteetin kestämisestä on puhuttu jonkun verran, mutta silloinkin on sorruttu THL:n tarkoitushakuisiin pelotteluihin, joista surullisen kuuluisin esimerkki oli arvio yli 11 000:sta päivätartunnasta

Pelottelun lisäksi hallitseva nomenklatuura käyttää koronapolitiikassaan arvostelijoiden leimaamista. Hyväksi havaittu keino on leimata asiaperusteinen kritikki salaliittoteoriaksi. On selvää, että nyt Euroopassa pohjustettu vaatimus rokotepassista ei läpäise demokratian läpinäkyvyyden testiä.  Koska siitä annettu infromaatio on tarkoituksellisen niukkaa, kriittiset kansalaiset tekevät tilanteesta omia todennäköisyysarvioitaan. Aikaisempien päätösten perusteella on melko helppo arvioida, mihin suuntaan yhteiskuntaa halutaan ohjata rokotepassivaatimuksilla. Tällaisen yhteiskunta-analyysin leimaaminen suoralta kädeltä salaliittoteoriaksi kertoo haluttomuudesta kuunnella kriittisiä puheenvuoroja, koska ne nostavat liberaalieliitin kannalta julkiseen keskusteluun liikaa epämieluisia kysymyksiä.

keskiviikko 24. maaliskuuta 2021

ONKO EPÄISÄNMAALLISILLA SOLUTETTU SUPO JO KANSALLISEN TURVALLISUUDEN RISKI?


Suuret tiedotusvälineet ovat viime päivinä revittelleet Suojelupoliisin (Supo) uusimmasta vuosikirjasta löytyvää lukua "äärioikeiston" kasvavasta uhasta. Jo 1990-luvulta lähtien Supo on raporteissaan kertonut vesi kielellä kuinka äärioikeiston väkivaltainen uhka on aivan nurkan takana, mutta koska mitään ei ole tietenkään tapahtunut, se on joutunut vuodesta toiseen toistamaan samaa ennustettaan, jotta mielikuva "kansallisen turvallisuuden riskistä" säilyisi. 

Raportin kirjoittajilta alkavat loppua jo adjektiviit ja superlatiivit heidän yrittäessään ylläpitää "kasvavaa äärioikeiston uhkaa", vaikka mitään näyttöä terrorismista ei olekaan. Ylen agendauutisessa Supo: Äärioikeistolaisen terrori-iskun valmistelusta on saatu viitteitä – suurimmat uhat tällä hetkellä ovat äärioikeisto ja ääri-islamistit uhkaa yritetään paisuttaa tarkoituksellisen epämääräisesti saaduilla "viitteillä".

Supon pitäisi ensisijaisesti valvoa epäisänmaallisia voimia, Suomen myyjiä, äärivasemmistoa ja muita kansanpettureita, mutta sen korruptoitunut johto onkin ottanut silmätikukseeen kansallismieliset, jotka se haluaa esitää kierosti kansallisena uhkana. Suojelupoliisiin vuosiraporttia lukiessa tulee väistämättä mieleen, että Supo itsessään on kansallisen turvallisuuden uhka, sillä se näyttää tulleen pahasti epäinsänmaallisten EU-globalistien ja woke-liberaalisosialistien soluttamaksi. 

Sisäisten uhkien näkeminen kansallismielisissä kertoo paljon Supon johdon ideologisista prioriteeteista ja harhaisesta viholliskuvasta. Supon politisoitumista ei suinkaan vähennä sen raportissa käyttämät sananvalinnat ja tulkinnat, jotka ovat tuttuja vaemmiston ja EU:n liberaalisosialistien retoriikasta.

Raportissaan Supo väittää kansainvälisen (sic) äärioikeistolaisen terrorin kumpuavan ideologiasta, jota ruokkii "salaliittoteoria" nimeltä väestönvaihtoteoria. Toisin kuin Helsingin Sanomat ja Ilta-Sanomat, Yle ei käytä Supon viljemää sanavalintaa "salaliittoteoria", mutta antaa silti ymmärtää, että kyse on ideologiasta eikä tilastollisiin perustuvista väestöllisistä muutoksista: 

Vuosikirjassaan supo nostaa esiin myös maailmanlaajuisesti levinneen "väestönvaihtoteorian". Se on supon mukaan yksi huomionarvoisista äärioikeistolaisten terroristien aatteellisista vaikuttimista.

Kuka tahansa voi tilastoihin perehtymällä ja eurooppalaista katukuvaa katsomalla huomata, että väestön vaihtuminen, jossa ulkomaalaistaustaisen määrä kasvaa vapaasti ja kantaväestön määrä vähenee, on tosiasia. Miksi Supo ja valtamedia haluavat tästä huolimatta levittää suurelle yleisölle mielikuvaa, että yleisesti havaittu demografinen muutos on mielikuvitukseen perustuvaa salaliittoteorisointia? 

Silmänkääntötemppu onnistuu, koska valtion asiantuntijavalta haluaa sekoittaa vallitsevan väestötrendin teorioihin, joissa salaliittomaista on vain muutoksen selittäminen eliitin oletetuilla motiiveilla. Sekoittamalla nämä keskenään tilastollisesti vahvistetun demografisen muutoksen toteaminen saadaan näyttämään perusteettomalta "salaliittoteorialta". 

Kansalaisvaikuttaja Tapio Linna analysoi riippumattomassa sosiaalisessa mediassa tiiviisti ja tyhjentävästi salaliittoteorian suhteen tosiasioihin:

Tuo mainittu salaliittoteoria väittää siis, että tämä väestöllinen kehitystrendi ja kantaväestön jääminen ennen pitkää vähemmistöksi omassa maassaan, olisi poliittisen ja taloudellisen eliitin tavoite ja yhteinen juoni, ja että siihen liittyisi kaikenlaisia arveluttavia vaikutteita. Salaliittoteoriaksi tämän tekee siis se, että siinä ilman selviä todisteita oletetaan eliitillä olevan tällainen tavoite.

No, salaliittoteoria on salaliittoteoria. Tämä salaliittoteoria ei silti ole aivan irrallaan todellisuudesta, sillä vaikka ei ole syytä olettaa, että eliitillämme (tai jollakin sen osalla) on tällainen pitkän tähtäimen yhdessä sovittu tavoite kantaväestö marginalisoimiseksi, niin se, että eliittimme suhtautuu tähän kehitystrendiin välinpitämättömästi tai jopa myötämielisesti, antaa aiheen todeta, että väestönvaihto on tahallisen politiikan ennustettavissa oleva lopputulos.

Väestönvaihdosta puhuminen ei siis useinkaan viittaa taustalla oleviin vahvistamattomiin motiiveihin, vaan kehityskulkuun, joka on dokumentoitu kylmillä tilastollisilla luvuilla. Koska käynnissä oleva väestöllinen katastrofi on kaikkien nähtävissä, sen syiden arviointi pitäisi olla vapaata akateemista debattia ilman että se leimataan suoraan salaliittoteoriaksi. 

On nimittäin selvää, että väestönmuutos eli väestönvaihdos ei ole tapahtunut luonnonlainomaisesti itsestään, vaan sen takana ovat tietoiset poliittiset päätökset ja valinnat. Läntisen maailman päättäjät ovat koko ajan tienneet mitä he tekevät ja olisi myös naivia olettaa, että he ovat tietämättömiä päätöstensä peruuttamattomista seurauksista. Siksi heidän motiiviensa perään kyseleminen on täysin rationaalinen reaktio tilanteessa, jossa jo lähitulevaisuudessa kantaväestö on jäämässä vähemmistöasemaan. 

Toisaalta on yhdentekevää onko tuhopolitiikan takana lyhytnäköinen taloudellinen ahneus, naivi idealismi tai pahantahtoinen tuhofantasia, sillä yhtä kaikki vaakalaudalla on länsimaisen korkeakulttuurin jatkuminen. Kukaan voi tuskin vakavissaan väittää, että afrikkalainen kognitiivisesti haasteellinen populaatio voisi ylläpitää samantasoista kulttuuria kuin me.

Tilanne on Suomessakin huolestuttava, josta kertoo uutisvirtaan puuroutuvat väestömuutoksen tilastouutiset. Matalan intensiteetin vihamielinen invaasio on vain voimistumassa, mutta kansallisesta turvallisuudesta vastaava Supo leimaa asian esille tuomisen "salaliittoteoriaksi", joka vain "lisää väkivallan uhkaa". Ajatus on nurinkurinen, sillä monet tutkimukset puhuvat sen puolesta, että yhteiskunnallisen konfliktin riski on suurin monietnisissä ja varsinkin sellaisiksi tarkoituksella luoduissa valtioissa. Edesmenneiden professorien Yrjö Ahmavaaran ja Tatu Vanhasen kirjassa Geenien tulo yhteiskuntatieteisiin (2000, s. 293) kun tiedetään, että
etnisiä konflikteja todellakin syntyy kaikissa etnisesti jakautuneissa yhteiskunnissa ja että konfliktit ovat yleensä sitä vakavampia, mitä enemmän geneettisesti toisistaan poikkeavista ryhmistä on kysymys, on vaikea välttyä johtopäätökseltä, että meidän on paras tottua ajatukseen etnisten konfliktien pysyvyydestä. (…) Mitä heterogeenisempi väestö on etnisesti, sitä enemmän etnisiä konflikteja esiintyy ja sitä merkittävämpiä ne ovat. Korrelaatioanalyysin (N=183) tulosten mukaan noi 54 prosenttia etnisten konfliktien asteen vaihelusta selittyy väestön etnisen heterogeenisyyden asteella.
Länsimmaissa ja erityisesti Suomessa sisäisen konfliktin riskiä on lisätty kasvattamalla kansalaisilta kysymättä vieraiden populaatioiden määrää. Jos Supo olisi aidosti huolissaan kansallisesta turvallisuudesta, se pyrkisi tuomaan esiin riskit, joita maahanmuuton kannattajat saavat toiminnallaan aikaan. Nykyisen kulttuuritrendin vallitessa Supolta on turha odottaa tällaista suoraselkäisyyttä, joten se palaa isänmaan linjoille vasta ns. ylimääräisen uutislähetyksen jälkeen.