maanantai 28. lokakuuta 2019

KANSALLISMIELISTEN VOITTOKULKU SAKSASSA JA EUROOPASSA EI JÄTÄ YLEN TOIMITTAJIA RAUHAAN

AfD:n Björn Höcke tuulettaa puolueen kaksinkertaistet-
tua kannatuksen Thüringenin osavaltiovaaleissa.

Globalistisen maailmanjärjestyksen palveluksessa olevat valtamedian toimittajat ovat jälleen viettäneet unettomia öitä kansallismielisten populistien vaalivoiton takia. Tällä kertaa pahaa oloa tuotti viime sunnuntaina Itä-Saksan Thüringenissa käydyt osavaltiovaalit. Vaikka äärivasemmistoa edustava Die Linke voittikin punavihreiden perustoimittajien riemuksi vaalit 31 prosentin kannatuksellaan, globalistisille kansanvihollisille on tuottanut selvästi pahoinvointia kansallismielisen populistipuolue Vaihtoehto Saksalle (AfD) nousu  vaalien toiseksi suurimmaksi puolueeksi 23,4 prosentin äänimäärällä

AfD:n kannatuksen tuplaantumisen lisäksi toimittajissa herättää ahdistusta nuoren sukupolven kiinnostus puoluetta kohtaan, semminkin kun vasemmistoa näyttää äänestävän enää vain hautaan astuva vanha DDR-sukupolvi. Ylen kirjeenvaihtajan Suvi Turtiaisen analyysissä  Saksassa kysytään, juhliko fasismin polunraivaaja eilen Thüringenin osavaltiovaaleissa tämä tosiasia tuodaan ilmi heti kirjoituksen alussa.
Se kaksinkertaisti kannatuksensa verrattuna vuoden 2014 vaaleihin. Alle 60-vuotiaiden äänestäjien parissa AfD oli suosituin. Die Linken veikin voittoon yli 60-vuotiaiden äänet. Poliittinen keskusta, vanhat kansanpuolueet kristillisdemokraattinen CDU ja sosiaalidemokraattinen SPD hävisivät.
Itä-Saksan puolella median junttaama ilmastohype ei ole muiden eurooppalaisten vaalien tapaan vaikuttanut juurikaan vihreiden suosioon, vaan siellä sosialistiset haaveet ovat keskittyneet perinteiseen äärivasemmistolaiseen puolueeseen, Die Linkeen. Ylelle Thüringenin vaaleista mielipidekirjoituksen kirjoittanutta Suvi Turtiaista ei tietenkään kiinnosta analysoida punavihreää blokkia, vaan hän kiinnittää ennalta arvattavasti kaiken huomion Vaihtoehto Saksalle -puolueen menestykseen, joka on kaikkien sopulitoimittajien mielestä merkki fasismin noususta.

Analyysissään Turtiainen sättii erityisesti AfD:n kärkiehdokkaana osavaltiovaaleissa ollutta Björn Höckeä, jonka suurin synti on toimiminen puolueen "radikaalisiiven" Der Flügelin johtohahmona. Tuttuun Yleisradion tyyliin Turtiainen ei nimeä Höcken arvostelijoita, vaan kertoo arvostelun "yleisenä tosiasiana", vaikka sen takana ovat  lähinnä räyhävasemmiston vainoharhaisimmat kuunatsien metsästäjät:
Höckeä on arvosteltu häntä ympäröivästä henkilökultista, fasistisen kielenkäytön viljelemisestä ja Saksan natsiajan historian vähättelystä. Entinen historianopettaja Höcke on muun muassa paheksunut holokaustin muistomerkin pystyttämistä Berliinin paraatipaikalle.
Jutussa kerrotaan ilkkuen myös "saksalaiskanava" ZDF:n halpamaisesta tempusta, jossa sen tekemässä kyselyssä puoluetoverit eivät kyenneet erottamaan irrallisia Hitler-lainauksia Björn Höcken kirjoituksista – ikään kuin tämä olisi varma osoitus siitä, että Höcke saarnaa kansallissosialismia:
Aina hänen omatkaan puoluetoverit eivät erota Höcken kirjoituksia Hitlerin kirjoituksista. Aiemmin syksyllä saksalaiskanava ZDF pyysi AfD:n poliitikoita tunnistamaan, ovatko tietyt siteeraukset Hitleriä vai Höckeä. Tehtävä osoittautui vaikeaksi.
Tehtävä voisi olla kenelle tahansa vaikea, sillä Hitler kirjoitti tiettävästi monista asioista hyvin yleiseen sävyyn. Ainakaan Trumpia vastustavat amerikkalaiset Antifa-aktivistit eivät tunnista valtakunnanjohtajaa, vaan he antavat mahtavat aplodit puheelle, joka on lähtöisin Adolf Hitlerin kynästä.

Agenda-analyysin uskottavuutta pyritään lisäämään lainaamalla Süddeutsche Zeitungin haastattelemaa äärioikeistotutkija Matthias Quentia. Hän kuvaa Höckea sanalla Prä-Faschist eli esifasisti:
Nimityksen voi selventää vaikka fasismin polunraivaajaksi. – He olivat ihmisiä, jotka avasivat tien kansallissosialismille, puhuivat turmiosta ja tuhosivat luottamuksen liberaalia demokratiaa kohtaan. Aivan kuten Höcke ja hänen puolueensa.
Tyylilleen uskollisena nykyliberaalina Quent ei halua löytää mitään vikaa liberaalidemokratiasta, vaan syyttää sen omista sisäsyntyisistä ongelmista ja valuvioista ikuiseen toiseuteen tuomittua fasismia. Jos syynä liberalismin ongelmiin ei ole kaikkialla vaaniva "fasismi", niin ulkoistetun syylliseen viitan saa sitten "Venäjän hybridivaikuttaminen".

Kirjoituksen loppupuolella toimittaja osaa etsiä jo oikeitakin syitä AfD:n vaalimenestykselle itäisessä Saksassa:
Kyselyn (siirryt toiseen palveluun)mukaan AfD:n äänestäjät kokivat toisen luokan kansalaisuutta muita enemmän. He myös kokivat muiden puolueiden kannattajia enemmän, ettei asioista saa puhua vapaasti, ja että DDR:n aikana valtio teki enemmän kansalaisten eteen kuin nyky-Saksan. 
Syyskuussa niin ikään DDR:n kuuluneissa Brandenburgin ja Saksin osavaltioissa AfD sai myös noin neljänneksen äänistä samoista syistä. Ehkä tulos olisi ilman Höckeä ollut Thüringenissä vielä parempi. Ei ole täysin selvää, onko hän puolueen nousun moottori vai jarru.
Tälläisille "analyyseille" ei näytä tulevan loppua vielä pitkään aikaan, sillä niin kauan kuin EU:n määräysvalta ja mielipuolinen siirtolaispolitiikka sairaustuttavat Eurooppaa, nousee sitä antiobiootin lailla vastustamaan kansallismielisyys.



                                                     ****************************


TV1, 28.10.2019 klo 19.00 Historia: Pahuuden tunnukset (12)


Hitlerin armeijan SS-tunnus symboloi nykypäivänä miljoonia ihmishenkiä vaatinutta kansanmurhaa. SS-logon takaa löytyy pennitön graafikko Walter Heck, joka tuli vuonna 1929 luoneeksi yhden historian pahakaikuisimmista tunnuksista. HD ohjelmatekstitys (suomi) 51 min. Signs of Evil – The Runes of The SS. Ohjaus: Silke Potthoff. Tuotanto: Februar Film / ZDF, Saksa, 2016. Lukijana on Jukka Pitkänen

Kuinkas sattuikaan, punavihreät saavat tämän ohjelman avulla salvaa kirvelevälle haavalleen, jonka AfD:n vaalivoitto Saksan osavaltiovaaleissa hiljattain aiheutti. 

Jo surkuhupaisan mustavalkoinen ohjelman nimi, Pahuuden tunnukset, on tarkoitettu alleviivaamaan yksinkertaista propagandaviestiä, jotta se menisi varmuudella perille takarivin Taavollekin. Historiasadun tuttua tuvallisuutta lisää lukijana toimiva Jukka Pitkänen, jolle tämä lienee jo tuhannes natsidokkariselostus. Melko maanista.

Ohjelman esittelyssä väitetään, että "todellisuudessa SS-symboli on seemiläistä alkuperää", vaikka väitteen esittäjä toteaa sen olevan vain yksi fantasistista oletuksista ja perustuvan siihen, että riimuaakkosten tuntemattomalla alkuperällä saattaa olla joku yhteys merenkävijöinä tunnettuihin foinikialaisiin. Hataran väitteen tarkoituksena on ainoastaan näyttää lapsellisesti pitkää nenää germaanien historialle ja SS-riimujen käyttöönottajille.

Ohjelman anti oli tutun yksioikoista moraalista kauhistelua ja historiallisen natsisimin kytkemistä nykyiseen "äärioikeistolaisuuteen". Yksiselitteisesti ohjelman tarkoitus on tehdä historiapolitiikkaa nykypäivän tarpeisiin. 

Rainan loppupuolella vyörytettiin ruutuun liuta asiantuntijoita, jotka perustelivat natsisymbolien kieltoa verbaaliakrobatialla vahvistaen näin Saksan henkisen miehityksen jatkumista. Osansa vinoilusta saivat marginaalisten uusnatsien suosima Musta aurinko -symboli ja Thor Steinar -vaatemerkin logo, joita ei puhuvien päiden harmiksi ole saatu vielä Saksassa kriminalisoitua. 

torstai 24. lokakuuta 2019

VIHREÄT LÖYSIVÄT PUNAISEN LANGAN JA LAKKAUTTIVAT LEHTENSÄ TURHANA


Luonnonsuojelun moraalisen sateenvarjon alla toimiva Vihreä puolue on tehnyt viimein aidosti ekologisen teon: se lakkauttaa puoluelehtenään toimivan Vihreän Langan rahoittamisen. Samalla päätös merkitsee käytännössä koko lehden lakkauttamista. Eilisen Yle uutisen Vihreät lopettaa Vihreä Lanka -puoluelehden rahoittamisen, johtaa lehden lakkauttamiseen – Päätoimittaja: Uhka demokratialle mukaan viimeinen numero ilmestyy joulukuussa. Syväekologit kiittävät vihreiden ratkaisua, sillä näin säästetään rutosti metsää, 
josta on vielä tehty ekologisesti kestämättömän maahanmuuton edistävää julkaisua.

Puoluejohdon ratkaisu ei tietenkään noussut mistään luonnonsuojelullisesta tarpeesta, vaan ikävä kyllä jopa irrationaaliset vihreät ymmärtävät jotain yksinkertaisen talousmatematiikan päälle. Miksi tuhalta rahoja omaan lehteen, kun puolue hallitsee ideologisesti jo Yleisradiota, Helsingin Sanomia ja niiden perässä hiihtäviä maakuntalehtiä. Sitä paitsi ympäristöpuolueesta vasemmistolaiseksi "arvopuolueeksi" taantuneet vihreät eivät tee enää mitään Vihreällä Langalla, koska he ovat jo ajat sitten löytäneet punaisen langan, jota seuraamalla eksyksissä olevat jälkimarxilaiset äänestäjät osaavat merkitä uuden punaisen viivan vihreällä värillä.

Kenellekään tuli tuskin yllätyksenä, että kaikkea marginaalista, totalitaristista, perverssiä ja degeneraattia propagandaa suoltavan kulttuurimarxistisen aviisin päätoimittaja alkaa vinkua "demokratian" heikentymisestä kun hän ei saakaan enää helppoa liksaa säännöllisestä paskapuheesta. Vihreän Langan päätoimittaja naisoletettu Riikka Suominen pitää kai itseoikeutettuna, että verorahoilla (="puoluetuki") kustannettua viemärijulkaisua painetaan maailman tappiin asti, vaikka maailma muuttuu ympärillä. 

Kyynisen laskelmoivan Vihreiden puoluejohdon äänitorvena uutisjutussa toimiva puoluesihteeri Veli Liikanen on oikeassa siinä, "ettei puoluelehti pysty tavoittamaan alati suuremmasta vihreistä kiinnostuneesta joukosta kuin pienen osan". No shit, Sherlock –sinisilmäistä uutta äänestäjäkuntaa ei todellakaan kiinnosta maahamuuttokiima ja sukupuoli- ja gueer-hörhöily, vaan heidät on saanut vaaliuurnille Vihreiden linjaa toteuttavan valtamedian ilmastopelottelu. Kansalaisvaikuttaja Mika Virtanen on jälleen kerran osunut sosiaalisessa mediassa naulan kantaan hänen ruotiessa Vihrea Lanka -lehden tarkoitusta ja syitä miksi siitä on tullut tarpeeton:
Vihreät eivät halua lukea Vihreiden puoluelehteä, koska kukapa haluaisi lukea jatkuvasti mm. pseudomoralistisesta poliittisesta itseruoskinnasta, lukijan syyllistämisestä ja moraalisesta kiristämisestä, sukupuolidysforiaan liittyvien psy
ykkisten sairauksien idealisoinnista ja feministilesbojen synkästä ja katkerasta miesvihasta. Vihreiden kannatus perustuu nimenomaan siihen, että suurin osa vihreistä välttelee Vihreän puolueen propagandaa, ja että heidän vihreytensä perustuu sokeroituihin mielikuviin Vihreistä, ei konkreettisiin vihreän politiikan perusteluihin ja oppeihin. 
Itseasiassa Vihreällä lehdellä on kannattajien kaunisteltujen mielikuvien ylläpitämisessä tärkeä tehtävänsä. Kun Vihreän Langan kirjoittajat ruoskivat itseään, kiristävät moraalisesti lukijoita, purkavat kaunaisuuttaan ja katkeruuttaan, jne. melkein yksinään ilman lukijoita, vihreiden kannattajat ovat tietoisia, että näin lehdessä siellä jossakin tehdään 'heidän puolestaan', jolloin heidän itsensä ei tarvitse. Samalla tavalla vaimo on tyytyväinen ja onnellinen siitä mielikuvasta, että aviomies tekee vaikeaa, raskasta ja likaista putkiremonttia kylpyhuoneessa (vaimon puolesta), jotta vaimon ei tarvitse edes nähdä kylpyhuoneen sotkua ja kaaosta. 
Koko Vihreän puolueen politiikka perustuu tälle samalle periaatteelle. Fanaattinen julkinen ilmastokiihkoilu huolehtii ilmastoasioista, jolloin vihreiden kannattajat voivat säännöllisesti lennellä lentokoneilla kaukaisiin lomakohteisiin ja elää muutenkin solkenaan hiiltä tupruttavaa elämäntyyliä. Mitättömiin pikkuasioihin, kuten juomamukien pilleihin ja kauppojen muovikasseihin, puuttuminen politiikassa ympäristöpakkomielteisen tarmolla huolehtii siitä, että vihreiden kannattajat voivat omassa elämässään olla suurpiirteisiä ja vähät välittää pikkuasioista.  
Punavihreä media ruoskii alaluokan kouluttamattomia ja helpommin huijattavia naisia askeettiseen ja epäterveelliseen vegaaniruokavalioon, jotta keskiluokkainen vihreä byrokraattitäti voi hyvillä mielin nauttia säännölliset pihvinsä ja kanansa. Jne.

sunnuntai 20. lokakuuta 2019

YLE TIETÄÄ: SUOMALAISET AFRIKAN ORJUUTTAJAT MAAILMALLA

Suomalaisia orjuuttajia valmistelemassa lähtöä Karibialle.

Korruptoituneen, kulttuurimarxilaisuuden hapattaman yliopiston ja sen poliittisia tendenssitutkimuksia omiin ideologisiin tarpeisiinsa käyttävän valtamedian yhteistyö näkyy räikeimmin Yleisradion ja Helsingin Sanomien uutisoinneissa. Viimeksi eilen maamme johtavin printtimedia julkaisi Helsingin yliopiston dosentin kynäilemän absurdin Vieraskynä-kirjoituksen Klassisen musiikin pitää kohdata sortohistoriansa, jossa yliopiston arvovallalla propagoitiin jakobiinista bolshevismia pyhäksi korotetun tasa-arvon nimissä. 

Sepustus on niin hervoton, että sitä luulee aluksi Paavo Tajukankaan tai Keijo Kaarisäteen näppäimistöstä lähtöisin olevaksi parodiaksi hallusionaatiovasemmiston houreista. Ihme kyllä jutun kirjoittanut Juha Torvinen toimii ihan oikeasti Helsingin yliopiston musiikkitieteen dosenttina. Torvisessa manifestoituu oikeastaan kaikki se mielipuolisuus, joka erottaa nykyvasemmiston perinteisestä työväenliikkeestä. Uusvasemmiston pakkomielle moderniksi puujumalaksi nostettuun tasa-arvoon on kivunnut sellaisiin sfääreihin, ettei edes edesmennyt Pahkasika-lehti kykenisi keksimään moista fantasiaa:
"On huolestuttavaa, jos esityksen tai sävellyksen ”laatua” pidetään tärkeämpänä asiana kuin sukupuolten tasa-arvoa. Vastoin yhteiskunnan muuta kehitystä annetaan ymmärtää, ettei tasa-arvon edistäminen ole musiikissa tärkeää." 
Kriitikittömästä valtamedianäkyvyydestään huolimatta tällaiset ulostulot eivät välttämättä ole huono juttu realistisen maailmankuvan kannattajille. Nimittäin mitä valheellisemmaksi ja fanaattisemmaksi taikauskoinen tasa-arvokultti yltyy, sitä suuremmalla varmuudella myös massat vieraantuvat tästä kaikkien valheiden äidistä, joka on viemässä eurooppalaista sivilisaatiota perikatoon.

Helsingin Sanomien Voima-lehteä muistuttavan agit prop -journalismin kovin haastaja on tunnetusti Yle, eikä se petä tälläkään kertaa. Yle Uutisten verkkosivuilla tänään julkaistu agendauutinen Suomalaistehtaat käyttivät orjien kasvattamaa sokeriruokoa – ruotsalais-suomalainen siirtomaaherruus huipentui orjakauppasatamaan Karibialla yrittää tieteen auktoriteettia hyväksi käyttäen sovittaa suomalaisille syyllisyyden viittaa afrikkalaisten "riistosta". Jutussa esitellyn Orjia ja Isäntiä -kirjan pääviesti tuntuu olevan, että Ruotsin vallan aikaan Karibian saarella sijainnut Gustavian vapaakauppasatama olisi yhtenä orjakaupan paikkana siloittanut tietä Suomen nykyiselle hyvinvoinnille. 

Ylen puffaaman tendenssitutkimuksen takana ovat Eurooppa-vihamielistä kehitysmaatutkimusta harjoittava historioitsija Seppo Sivonen ja vasemmistolainen dokumenttielokuvaohjaaja Jouko Aaltonen. Jutun perusteella  kirja on syytekirjelmä suomalaisesta kolonialismista ja suomalaisten osuudesta globaaliin orjakauppaan. Toimittaja Päivi Puukan uutisjutusta välittyykin nopeasti kuva kirjasta, jonka ideologinen taustaoletus on kehystetty vanhentuneella riistonarraatiolla yksipuolisen tarkoitushakuisia lähteitä käyttämällä.

Vasemmistoliberaalien hellimä kansallismasokistinen kertomus kehitysmaita riistävästä Suomesta saa tämän kirjan myötä uutta vettä myllyynsä, mutta kuten heidän "moraaliset" tarinansa yleensä, tämäkään sepustus ei pidä vettä. Jo tutkimuksen historiallinen lähtöoletus suomalaisesta kansakunnasta on kummallinen, koska Ruotsin vallan aikaan ei ollut olemassa kansakuntaa ylläpitävää Suomen valtiota. Tällaisella retorisella tempulla on selvä ideloginen tehtävä: nykysuomalaisten syyllistäminen oletetuista historiallisista vääryyksistä kun ei olisi mahdollista ilman ikiaikaista suomalaista identiteettiä ja suomalaista kansakuntaa. Tämä on erityisen mielenkiintoista siksi, että samaan aikaan valtamedia ruokkii tarinaa, jonka mukaan suomalaisia ja siten suomalaisuutta ei olisi olemassakaan. Ajatuskulkuna on, että koska suomalaisuutta ei ole olemassa, sellaista ei tarvitse puolustakaan.

Luonnollisesti nämä yhdessä inkoherentit narraatiot palvelevat eri tarkoitusta ja siksi niitä käytetäänkin aina erikseen, jotta monikultturismin puolustajat eivät joutuisi ahdistetuiksi nurkkaan ristiriitaisten argumenttiensa takia. Kummankin kertomuksen tarkoitus ei ole sen enempää eikä vähempää kuin antaa polttoainetta politiikalle, jolla Suomi täytetään afrikkalaisten loppumattomalla elintasokansainvaelluksella.

Kaukaisten syy-seurausketjujen takaa haettua syyllisyysoletutusta promotoivaa "orjalaivojen terva" -pseudoargumenttia on käytetty jo pitkään suomalaisessa maahanmuuttokeskustelussa. Ylen juttu ei tässä mielessä tarjoa mitään uutta, vaan se noudattaa vanhaa kliseistä kaavaa jo heti ensimmäisillä riveillä:
Orjakauppa ja orjien tekemä työ tuottivat taloudellista hyvinvointia koko Eurooppaan. Ruotsi ja sen alusmaa Suomi halusivat siitä osansa.
Sanotaan mitä sanotaan, mutta eurooppalaisten suurin pääoma on aina ollut heidän älynsä, uutteruutensa ja faustinen tahtonsa. Sen enempää eurooppalaisten kuin amerikkalaistenkaan hyvinvointi ei ole koskaan levännyt suhteellisen lyhytjaksoisen orjakaupan varassa, sillä se oli vain yksi mahdollinen tie tehostaa ruokatuotantoa teknisen vallankumouksen kynnyksellä. Itse asiassa Atlantin takainen osittain orjuuteen perustuva maatalous oli pitkällä tähtäimellä jo lähtökohtaisesti taloudellinen virhe, josta päästiin sittemmin eroon teknologisesti tehokkaalla ruokatuotannolla, jossa tarvittiin yhä vähemmän fyysistä työvoimaa. 

Uutisjutussa intetään kuitenkin itsepintaisesti, että juuri orjakauppa olisi ollut pitkään keskeinen talouden moottori maailmalla:
Kirja muistuttaa siitä, miten oleellinen tekijä Atlantin yli kulkeva orjakauppa oli maailman taloudessa vuosisatojen ajan. Kauppa tuotti valtavasti ylijäämää , joka mahdollisti talouden kasvun Euroopassa. Puhuttiin kolmiokaupasta, jota käytiin purjelaivojen avulla.

Esimerkiksi britit lastasivat laivansa täyteen rautaa ja aseita. Lopputila ruumasta täytettiin muun muassa kankailla ja monenlaisella rihkamalla. Tuotteilla ostettiin orjia Afrikan maista.
On selvää, että Amerikan ja Euroopan välinen kauppa oli riittävän tuottavaa ilman juutalaisten rahoittamaaarabien välittämää ja mustien heimopäälliköiden harjoittamaa orjakaupaa. Orjakauppa oli vain yksi osa silloisesta laajasta kansainvälisestä kaupasta ja olisi siksi hullunkurista väittää nykyisen hyvinvointimme perustuneen pääasiassa siihen. 

Sitä paitsi muun maailman löytänyt Eurooppa oli vauras ja taloudellisesti energinen jo ennen atlanttista orjakauppaa, jonka vuoksi sen merkitys maanosamme tulevalle menestykselle ei ollut ratkaiseva. Viime kädessä orjatyövoimasta tuli pelkkä rasite ja monet Euroopan maat kuten Englanti lopettivat sen lakisääteisesti maailman ensimmäisinä. Tästä ei ole tullut kiitosta, mikä ei ole sinänsä ihme, koska aikamme yksi suurista tabuista on, että juuri uhreiksi esitetyt mustat harjoittavat keskenään orjuutta edelleen.

Kirjan päätarkoituksena oleva nykysuomalaisten syyllistäminen tuodaan jutussa moneen kertaan esiin, mutta parhaiten teeman kiteyttävät seuraavat sitaatit: 
Suomi oli kuitenkin tapahtuma-aikaan osa Ruotsia ja suomalaiset mukana orjakaupan syövereissä siinä missä ruotsalaisetkin. Sokeriruoko suomalaisille sokeritehtaille tuli maista, jossa käytettiin orjatyövoimaa. Turkulaiset kauppiaat sijoittivat liikeneviä tulojaan orjalaivoihin. Orjia ja isäntiä -kirjan mukaan osa Suomessakin tuotetusta raudasta saattoi päätyä orjien kahleiksi. Saint-Barthélemyn saarella asui lukuisia suomalaistaustaisia hallintomiehiä ja sotilaita merimiehistä puhumattakaan. Orjuutta ja tummaihoisten ihmisten alemmutta pidettiin itsestäänselvyytenä.  
– Kyllä Suomi oli mukana orjuuden tarinassa siinä missä muutkin eurooppalaiset, Sivonen sanoo.
Moraaliset suhdanteet vaihtelevat, jonka vuoksi on farisealaista tuomita entisaikojen ihmisiä nykyisen moraaliteetin varjolla semminkin kuin edelliset sukupolvet katsoivat toimivansa täysin oikein. Lisäksi on jotenkin humoristista, että kirjan kirjoittajat syyllistävät koulukiusaavasti jopa turkulaisia kauppiaita! Ilmeisesti kurdi-alueelta tullutta turkulaista kebab-yrittäjää on kaupunki-identiteettinsä vuoksi syytä pitää moraalisesti osavastuullisena trans-atlanttiseen orjakauppaan.

Kirjoituksen loppupuolella moititaan sitä, miksi Suomessa ei "ilmiselvästä osallisuudesta" huolimatta märehditä riittävästi vuosisatojen takaista orjuutta. Tarkoituksena on leimata jo etukäteen kaikki vastaväitteet whataboutismiksi, jossa ei haluta pysyä keskusteltavana olevassa aiheessa: 
Tanskassa maan osallisuus orjakauppaan on noussut kansalliseksi keskustelunaiheeksi, ja asiasta puhutaan Ruotsissakin. Suomessa vastaavaa pohdintaa ei ole esiintynyt. Sivonen näkee siihen useita syitä. Monet suomalaiset ajattelevat, että Suomi oli Ruotsin siirtomaa ja kolonialismin kohde. Nykyään puhutaan myös Suomen saamelaisiin kohdistuneesta kolonialismista. Afrikkalaisen orjan asema 1700-luvulla tuntuu kaukaiselta asialta. Osittain syyttäminen on historiantutkimuksen kaanonia Suomessa.
Tosiasiassa vasta-argumenteissa ei ole kyse whataboutismista, vaan metakeskustelusta, jossa kysytään ihan oikeutetusti, miksi jotkut aiheet päästetään valtamediassa jatkuvasti pinnalle ja toisia ei. Jos julkisuudessa olisi keskusteltu avoimesti Ruotsin kuningaskunnan suomalaisiin kohdistamasta taloudellisesta riistosta ja tykinruuaksi joutumisesta, voi olla, että suomalaiset olisivat valmiimpia näkemään myös omissa tomissaan virheitä. Afrikkalaisten orjuuttajia meistä ei saa kuitenkaan ilveelläkään, siihen kun ei vielä oikein riitä merkityksettömistä historiallisista anekdooteista rakennettu tarina, joka on tehty palvelemaan ennalta määrättyä syyllisyys-johtopäätöstä.

Se, mikä olisi suomalaisten ja orjuuden kannalta oikeasti kiinnostavaa, voisi löytyä ottomaanien harjoittamasta vaaleverikköjen orjakaupasta, jossa suomalaiset olivat harvinaisten resessiivisten ominaisuuksiensa vuoksi haluttua riistaa. En silti pidättele hengitystäni sen puolesta, että tutkimus vaaleista suomalaisorjista saisi Ylen kiinnostumaan asiasta. Se kun ei sopisi Agendaan.



tiistai 15. lokakuuta 2019

YLE: LÄNSIRINTAMALTA EI MITÄÄN UUTTA


Uutiset maailmalta ja Suomesta eivät kerro mitään perustavanlaatuista uutta, vaan ne ainoastaan vahvistavat globalistien palveluksessa olevan valtamedian massoille syöttämää liberaalia kertomusta. Tässä masokistisessa moraalitarinassa vakuutellaan päivittäin, kuinka hienoja asioita eurooppalaisperäisten kansakuntien itseavustettu tuhoutuminen ja resurssien luovuttaminen vapaamatkustajille onkaan. Asian voi tarkistaa ottamalla lyhyesti käsittellyyn pari viime päivän Yle-uutista mediajätin verkkosivuilta.

Eilisessä Ylen uutisjutussa Ranskassa poliisi pidätti viisi henkilöä Pariisin veitsihyökkäyksen tutkinnassa valitellaan lakonisen huolestuneesti "islamilaisesta radikalisoitumisesta" ilman yritystäkään etsiä itse tuotetulle ongelmalle sitä ilmeisintä ratkaisua:

Erityistä huolta on nostattanut, että hyökkääjä toimi tietotekniikka-asiantuntijana poliisin tiedusteluyksikössä ja hänellä oli pääsy arkaluonteisiin tietoihin. Tutkijat ovat löytäneet hyökkääjän hallussa olleen USB-tikun, johon oli ladattu Isis-ääriliikkeen videoita ja kymmenien poliisien tietoja. Tapaus on herättänyt myös huolta islamilaisesta radikalisoitumisesta poliisin riveissä.
Vierasrotuisten islamilaisten petoksella avitettu invaasio on jo pitkään kuulunut eurooppalaisen  väestöpolitiikan valtavirtaan. Sen huomiota herättävin joskaan ei haitallisin piirre terrorismi on levinnyt myös korruptoituneen valtiokoneiston sisälle, etenkin Maghreb-Ranskassa. Arabimuslimien määrä alkaa olla Ranskan valtiollisessa väkivaltakoneistossa jo niin suuri, että islamistisen terrorin pulpahtaminen pintaan on ollut vain ajan kysymys. Ennen pitkää tästäkin tulee uusi eurooppalainen normaali, sillä onhan Suomessakin edellinen sisäministeri vonkunut "maahanmuuttajataustaisten poliisien" perään.

Suomalaiset globalistit ovat muutenkin monikulttuurisykkeen läntisessä eturintamassa toisin kuin taantumuksellisessa lintukodossa elävät itäeurooppalaiset. "Eliitin" mielestä viimeksi väärin äänestivät kovakalloiset puolalaiset, jotka torppasivat jälleen Suuren unelman äänestämällä kansalliskonservatiivisen Laki ja oikeus  -puolueen voittoon sunnuntain parlamenttivaaleissa

Globalistisen lännen informaatiosodan viidentenä kolonnana toimiva Puolan oppositio harmittelee varmasti monikulttuurisen säpinän puuttumista, jota tuntuu riittävän EU:n mallioppilasmaa Suomessa. Yle uutisessa Mielenilmaus muuttui rähinäksi Helsingissä – poliisi on ottanut yhden henkilön kiinni maahan päästetyt ulkoeurooppalaiset verorasitteet turkkilaiset ja kurdit ottivat väkivaltaisesti yhteen. Tätäkään rikkautta ei olisi ilman suomalaisvihamielisiä poliitikkoja ja heitä äänestäneitä hölmöläisiä.

Kansan tahdosta piittaamattoman maahanmuuttoinvaasion salliminen ja edistäminen on silkkaa rasismia kantaväestöä kohtaa, mutta valtamedia ei halua tunnustaa koko ilmiön olemassaoloa. Se on toki sairaalloisen kiinnostunut "rasismista", mutta vain niissä harvoissa tapauksissa, joissa sen uskotaan koskevan pyhitettyjä rotumuukalaisia. Siksi "maailmalla" eli ennaltaohjautuissa globaaleissa joukkovalhevälineissä on vatvottu päiväkausia potkupallorasismia, jossa bulgrialaisfanit ovat kutsuneet Englannin paidassa pelaavia muukalaisia mustaa tarkoittavalla n-sanalla.

Näennäisuutisesta Rasistiset huudot keskeyttivät EM-karsintaottelun kahdesti – Bulgarian pääministeri kehottaa maan jalkapalloliiton puheenjohtajaa eroamaan yritetään leipoa "rasismikohua", joka olisi pöyristyttävyydessään suurin piirtein rinnastettavissa "aasialaisten" eli pakistanilaisten tekemään 1400 lapsen raiskaukseen pienessä Rotherdamin kaupungissa Englannissa. Ylipäätään värillisten valkoista vastaan harjoittamaa kroonista väkivaltaa länsimaissa ei pidetä rasismina lainkaan, vaan sana on varattu vain valkoisten harjoittamalle "mikroaggressiolle", joka ilmenee mitättömänä mutta ankarasti kriminalisoituna nettikirjoitteluna ja satunnaisena huuteluna.

On tietysti totta, että valkoisten keskuudessa esiintyy myös aitoa rasismia, mutta paradoksaalisesti se kohdistuu lähes pelkästään toisiin valkoisiin. Suurin osa valkoisen etnomasokismin harjoittajista on hyväuskoisia hölmöjä tai opportunisteja, jotka on yksinkertaisesti ohjelmoitu itsetuhoisen myrkyllisille opeille jo lastentarhoissa. Tästä antaa raadollisen esimerkin Ylen julkea agendauutinen “Onhan se surullista, jos suomalaiset kuolevat sukupuuttoon, mutta…” – kolme naista kertoo, miksi he eivät halua lapsia.

Homomanian ja ilmastouskonnon parissa kärvistelevät lumihiutalenuoret kuvittelevat ihan vakavissaan olevansa fiksuja, kun voivat perustella hedonistisen lapsettomuutensa väestöräjähdyksen ehkäisyllä.

Salla-Maarit Karpiokin on monen silmissä itsekäs. Sitä hän on omasta mielestäänkin. Hän ei halua luopua lapsen takia omasta vapaudestaan. Mutta taustalla on laajempikin ajatus. 
– Maapallolla on ihan liikaa ihmisiä ja hukumme kohta tähän väenpaljouteen, joten en todellakaan koe huonoa omaatuntoa päätöksestäni.
Turhasta humanitäärisyydestä johtuva väestöräjähdys on ilman muuta maailman ongelma numero yksi, mutta se ei todellakaan vaivaa valkoista Eurooppaa, päinvastoin. Kenellekään ei tule yllätyksenä, että nämä samat lumihiutaleet kannattavat "globaalin oikeudenmukaisuuden" nimissä luontoa kuormittavaa kehitysmaiden kansainvaellusta raskaan jalanjäljen pohjoiseen. Etnomasokisteina heille ei tuottaisi myöskään ongelmaa adoptoida Afrikan ylijäämäväestön käenpoikia Suomeen. 

Menee vielä aikaa, ennen kuin näin tuhoisa rasismi omia kohtaan nousee yleiseen keskusteluun. Se vaatisi jotain uutta länsirintamalta. Vaikkapa niin sanotun ylimääräisen uutislähetyksen.