MIKSI LÄNNEN ELIITIT OVAT AINA VAIN HUONOMPIA?

Tätä kirjoitusta tarjottiin verkkolehti Sarastukseen, mutta se kieltäytyi sen julkaisemisesta. Nyt artikkeli julkaistaan Yle Watchissa ja myös uutispalvelu Partisaanissa.

Antiikin Kreikassa kansalaisuuden yhtenä keskeisenä moraalisena ehtona oli tieto ja ymmärrys poliittisista asioista. Sen sijaan jälkimodernissa lännessä demokratia ei edellytä äänestysoikeuden saaneelta juuri muuta kuin kyvyn kirjoittaa ehdokkaan numero äänestyslippuun. Samaan alennustilaan kuuluu kansalaisten vääristynyt ja pinnallinen tieto politiikasta, jota valtamedia mielellään ylläpitää. Kun tähän lisätään vielä kulutusyhteiskunnan tarjoama helppous ja viihde, ollaan tilanteessa, jossa ihmisillä ei riitä kärsivällisyyttä yhteiskunnallisten kysymysten perinpohjaiseen haltuunottoon. Jos vakavampaa kiinnostusta työn ulkopuolisiin kysymyksiin ylipäätään löytyy, monet suuntaavat sen täysin toisarvoisten asioiden kuten fanaattiseen pallopelien ja pop-"kulttuurin" seuraamiseen. Tällaisessa yhteiskuntailmapiirissä yhdenmukaisten tiedotusvälineiden on helppo saada suurissa kysymyksissä massat hypnoottiseen otteeseensa. Näin on voitu iskostaa laajalle levinnyt käsitys, jonka mukaan vain lännen johtajien määrittelemä liberaalidemokratia ja ihmisoikeudet varmistavat loistavan tulevaisuuden koko ihmiskunnalle.

Yhtenäisen tiedotuksen ja koulutuksen kautta sosiaalistettu normikansalainen on vilpittömästi vakuuttunut muun maailman kelvottomista ja vaarallisista "yksinvaltiaista". Tätä käsitystä halutaan vahvistaa päivittäin vyörytetyissä uutisraporteissa, joissa kerrotaan kuinka "demokratia on uhattuna maailmalla". Tästä viimeisimpänä esimerkkinä on Yle Uutisten juttu Länsi oireilee, kun Putin ja muut diktaattorit jyräävät – kovat ajat koettelevat demokraattisia arvoja myös meillä, sanoo tutkija. Tarkoitushakuisessa kirjoituksessa haastatetuilla asiantuntijoilla ei ole halua avata lukijalle, mitä he tarkoittavat "demokraattisilla arvoilla", sillä jos he niin tekisivät, paljastuisi, että he puhuvatkin tosiasiassa ideologisen liberalismin arvoista eivätkä demokratiasta neutraalina päätöksentekojärjestelmänä. Nomenklatuuran edustajina yhteiskuntatieteiden auktoriteetit ovat uskollisia järjestelmää ohjaavalle poliittis-taloudelliselle eliitille, jonka vuoksi he eivät halua keikuttaa venettä puhumalla liberaalidemokratiaan kuuluvista valuvioista, massoja yhdenmukaistavasta manipulaatiosta ja vallankäytön korruptiosta.

Silmiinpistävää näissä huolestuneissa uutisjutuissa on uskomus, että lännen ja idän vastakkainasettelu olisi yksiselitteinen seuraus Venäjän, Aasian, Etelä-Amerikan ja Afrikan kansanjohtajien aggressiivisesta halusta kyseenalaistaa liberaalidemokratia ja "ihmisoikeudet". Samalla toimittajat näkevät ns. autoritääristen maiden olevan aloitteellisia toimijoita, jotka uhkaavat länsimaiden demokratioiden lisäksi myös omia kansalaisiaan. Tällaisessa asenteellisessa journalismissa ei oteta juuri koskaan huomioon sitä mahdollisuutta, että uusliberalismia ja lännen määrittämää "kansainvälistä sääntöpohjaista järjestelmää" karttavat maat haluavatkin kulkea vain omia polkujaan ja toivovat, että länsi jättäisi ne "eettisyydellään" rauhaan.

Länsimaiden ulkopuolella nykyinen vastakkainasettelu nähdäänkin lännen haluna määrittää kansainväliset säännöt, joiden kautta hallitaan ennen kaikkea taloutta. Kyse ei olekaan väitetystä sivilisaatioiden välisestä kulttuurisodasta, vaan lännen johtajien pelosta menettää osa globaaleista resursseista, jotka ovat olleet ennen heidän vapaata riistaansa. Lännen silmäätekevien tämänhetkisen raivoamisen taustalla ei siis ole moraalinen närkästys vaan pettymys, ettei esimerkiksi Venäjä tule olemaan sille enää puoli-ilmainen bensa-asema ja Kiina pelkästään nöyrä bulkkielektroniikan tuottaja.

Moralistisessa korkeaveisussaan "vapaan maailman" journalistiset palkkatyöläiset sattuvat sivuuttamaan niin ikään sen tosiasian, että Yhdysvaltojen johdolla liberaalidemokratiaa on levitetty toisesta maailmansodasta lähtien pommein kaikkiin maihin, jotka eivät alistu lännen universalistisen ylimielisille arvoille ja ryöstökapitalismille. Ennen tätä kutsuttiin kriitikkojen keskuudessa imperialismiksi, mutta nykyään jopa vasemmistoälyköt vaikenevat siitä ja pitävät päinvastoin upeana, että vielä jäljelle jääneisiin traditionalistisiin kulttuureihin istutetaan heidän ihastelemansa sateenkaari-ideologia ja individualismia pönkittävä ontto kulutuskulttuuri.

Toiseutta palvovista puheistaan huolimatta lännen ylintä valtakerrosta hallitseva luokka ylenkatsoo sekä idän ei-liberaaleja demokratioita että perinteisiin arvoihin sitoutuneita omia kansalaisiaan. Lännen demokratiafasadin pysyvissä hallinnoissa ainoa laillisesti ja moraalisesti hyväksytty vaalitulos on se, joka miellyttää hallitsevaa ylimystöä. Sen moraalista yksimielisyyttä kyseenalaistavat populistiset ulostulot tai "väärät vaalitulokset" esitetään sitä vastoin uhkana meidän demokratiallemme.

Aikamme kuvaan sopii, että päättäjät pyrkivät vähättelemään vaikutusvaltaansa ja korostamaan kansalaisten asemaa liberaalidemokraattisessa järjestelmässä. Tämä teatteri on tärkeää nykydemokratian legitimiteetille, sillä mikäli vallankäyttöä arvioitaisiin realistisesti edustuksellinen demokratia osoittautuisi pian harhakuvaksi. Tämän näytelmän paljastamisesta ovat pitäneet vastaansanomattomasti huolta kolme viime vuosisadan alussa Italiassa vaikuttanutta yhteiskuntatieteilijää, Vilfredo Pareto (1848–1923), Gaetano Mosca (1858–1941) ja Robert Michels (1876–1936). Heitä pidetään yleisesti modernin eliittiteorian isinä, sillä he muotoilivat ensimmäisinä perusajatuksen, että olkoonpa korkeakulttuurin yhteiskuntamuoto mikä tahansa, siihen muodostuu aina vähemmistönä oleva hallitseva luokka tai eliitti. Sittemmin sosialistinen yhteiskuntakokeilu on vain vahvistanut tätä ajatusta.

Vilfredo Pareton, kolmikosta kuuluisimman, yksi tunnetuimmista aksioomista on liiketoiminnan tuottavuutta ja taloudellista valtaa kuvaava Pareton periaate, jonka mukaan varallisuus jakautuu 80/20 säännön mukaan. Pareto periaate on Pareto-jakaumien erityistapaus, jonka mukaan missä tahansa ilmiössä 80 % seurauksista johtuu 20 %:sta syistä. Gaetano Mosca puolestaan analysoi yhteiskuntaa hallitsevan vähemmistön ja sille poliittisesti alisteisen massan dynamiikan kautta. Tätä vuorovaikutusta hän piti luonnollisena sosiaalisen elämän lakina. Saksalaissyntyinen Michels tutki mm. edustuksellisen demokratian puoluejärjestelmää, josta hän johti harvainvallan rautaisen lain. Tuon lain mukaan eliitit luovat ideologisen ylärakenteen (monikultturismi, tasa-arvo jne.), jolla hallitaan ihmisiä. Kolmikon empiiriset ja tilastolliset argumentit ovat vakuuttavuudessaan niin kiistattomia, ettei varsinkaan nykyinen poliittinen nomenklatuura halua ottaa niitä julkisessa keskustelussa esille. Häveliäisyydestään huolimatta aikamme uusaristokratian kaksinaismoraali on sen verran julkeaa, että omaa korvaamattomuutta pidetään välttämättömänä ehtona demokratian turvaamiselle.

Globalistisen Amerikan Imperiumin patologiaa vuosikausia analysoinut Z-man kirjoittaa, kuinka länsimainen demokratia on suistunut eräänlaiseen kolonialismiin, jossa hallitsijat vaativat säännöllistä vahvistusta hallituilta. Vaaleista onkin tullut näytöksiä, joissa ihmiset kiittävät hallitsijoitaan heidän palveluksistaan. Z-manin mukaan "hallitsijat ovat luonnollisesti loukkaantuneita, kun äänestäjät eivät täytä sopimusta". Länsimaisen demokratian uudessa yksipuolisessa yhteiskuntasopimuksessa hallitseva luokka käskee ja äänestäjät tottelevat. Kaikki muu on moraalinen uhka demokratiallemme ja vaatii kaikki tarvittavat keinot sen tukahduttamiseksi.

2020-luvulla eliiteille on tarjoutunut yllättävä tilaisuus testata kansalaisten järjestelmäuskollisuutta koronarajoituksilla ja Ukrainan sodan pakotteista syntyneillä talousvaikeuksilla. Koronasta vuorokaudet ympäriinsä toistettu narraatio mahdollisti tolkun kansalaiset hyväksymään ilman näkyviä protesteja kansalaisvapauksien koeluontoiset rajoitukset. Varotoimet ainakin suurille ikäryhmille näyttävät jälkikäteen ylimitoitetuilta, sillä mm. Ilta- Sanomat on kertonut hiljattain, että THL:n mukaan koronaan voi suhtautua kuin tavallisiin hengitystieinfektioihin. Suomessa osa jopa niin sanotusta järjestelmän vastaisesta äärioikeistosta on patistanut feministihallitukselta kovempia koronatoimia samalla kun se kirittää eduskuntaa, joka on valmis vahingoittamaan Euroopan taloutta amerikkalaisten vaatimien geopoliittis-ideologisten pakotteiden vuoksi. Toisaalta niin sanotun kriittisen vasemmiston äärilaita on yhtä korruptoitunut kuin oikeiston ja se kannattaa ehdoitta lännen kartellikapitalistien ja teknotyrannien ohjaamaa globalistista politiikkaa. Tällä hetkellä lännen apaattiset kansalaiset näyttävät olevan vasemmalta oikealle läntisen johdon tiukassa otteessa mitä tulee puhtaasti ideologisesti harjoitettuun vaihtoehdottomaan politiikkaan. Toisaalta läntisen eliitin rakentama korttitalo on niin horjuvalla pohjalla, että se saattaa luhistua pelkästään seuraavaan kylmään talveen tai Ukrainan sotatilanteen epätoivottuun muutokseen. Katteettomassa itsevarmuudessaan läntisillä päättäjillä ei ole tiettävästi mitään varasuunnitelmaa, mikäli ideologiset tavoitteet eivät kovasta uskosta huolimatta toteudukaan.

On vaikea sanoa, johtuuko länsimaalaisten alistuminen eliitin ideologiselle vaihtoehdottomuudelle orgaanisten yhteisöjen hajottamisesta seuranneesta sirpaloitumisesta, jolloin "yhteisön" ainoaksi yhteiseksi nimittäjäksi on tullut yksilön triviaalien mielihalujen turvaaminen. Tämä siitä huolimatta, että yksilövapauksien takaajina esiintyvät lännen päättäjät ovat globalismi-utopiaansa ajaessaan rajoittaneet kansalaisvapauksia viime vuosina rajusti. Nyt näyttääkin siltä, että vapauksien ennalta arvaamattomalla säännöstelyllä ja taloudellisella kurjistamisella kansalaisista on tehty riippuvaisia järjestelmästä, jolloin he ovat valmiita alistumaan mihin tahansa, kunhan luvataan paluu "normaaliin" joskus lähitulevaisuudessa.

Jostain syystä yhteiskunnallisen eliitin ja tavallisten kansalaisten välinen intressiristiriita ei valkene edes suurelle osalle kriittisiä kansalaisia. Se on aiemmin ehkä ymmärretty, mutta nykyisessä lännen ja idän vastakkainasettelussa toisinajattelijat ovat palanneet ruotuun ja asettuneet heitä aiemmin kyykyttäneen lännen johdon taakse. Mikään ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että "kansalaisten parasta" ajattelevan koronavouhotuksen ja ulkopoliittisen loiskiehunnan keskellä läntiset eliitit jatkavat samaa kansan eduista piittaamatonta politiikkaa, jota ne ovat harjoittaneet jo vuosikymmeniä. Ne ylläpitävät hallintoja, joiden ensisijainen tarkoitus ei ole kansankunnan edun turvaaminen vaan globalistisen utopian toteuttaminen, josta antaa viitteitä mm. Maailman talousfoorumin esittämät visiot.

Lännen ulkopuoliset eliitit saattavat olla näkyvissä toimissaan mielivaltaisempia kuin täällä, mutta sen rummuttamisella ei ole merkitystä, koska se ei vaikuta elämäämme samalla tavalla kuin omiin eliitteihimme kohdistuvat protestit. Päinvastoin, johtajamme edistävät mielellään kriittistä keskustelua idän väitetyistä despooteista, koska se suuntaa arvostelevan katseen pois läntisten eliittien omavaltaisuudesta. Pitää muistaa, että silloin kun vaikutusvaltaiset länsimaalaiset moittivat itää ja kolmatta maailmaa demokratian puutteesta, kyseessä on useimmiten projektio omasta epädemokraattisesta vallankäytöstä, joka ei kestäisi päivänvaloa.

Jälkimoderni läntinen eliitti, jota voi kutua myös manageriaaliseksi luokaksi, on lähes kaikissa suurissa kysymyksissä eri puolella kuin kansa, vaikka se kaikin manipulatiivisin keinoin yrittääkin teeskennellä toista. Tyypillinen esimerkki aikamme ylimystön kaksinaamaisuudesta on sen pyrkimys tuputtaa hallintojensa kautta massoille tasa-arvon ideologiaa, vaikka se on omaksunut itselleen etuoikeuden identiteetin. Huolimatta kansallisvaltion johdon taktisesta yrityksestä esittää kansanomaista ja pikkuporvarillista, sen ilmiselvä eriytyminen on synnyttänyt moraalisen ongelman. Koska hallitsevat eliitit eivät ole enää sitoutuneita kansoihinsa, vaan maasta riippumatta tuntevat lojaliteettia vain toisiaan kohtaan, se on luonnollisesti herättänyt valveutuneessa kansanosassa ankaraa arvostelua. Käytännön ilmauksensa se on saanut populistipuolueiden EU:n, globalismin ja eliittien vastaisuudessa. Järjestelmän pelkona on ollut, että populistien viesti tavoittaisi myös kansan enemmistön.

Globaalisti verkostoituneet kansalliset johtajat ovat selvässä ristiriitatilanteessa, jossa heidän pitäisi huolehtia kansakuntiensa eduista, vaikka he ovat samalla sitoutuneet ylikansalliseen eliittiin, jonka intressit ovat toisaalla. Luodakseen moraalisen oikeutuksen (sic) kansan elintärkeiden etujen pettämiselle, eliittien on täytynyt muokata kansakunnat sellaisiksi, joissa yhteisestä historiasta kumpuavia intressejä ei juuri enää ole. Me kaikki tunnemme tämän eurooppalaista kantaväestöä vastaan käydyn sodan suklaalla kuorrutetut käsitteet: monikulttuurisuus ja monimuotoisuus.

Läntisten kansallisvaltioiden globalistinen eliitti asetti sosialismin romahduksen jälkeen Leninin tapaan itselleen kysymyksen: mitä on tehtävä? Vastaukseksi saatiin monikulttuurisuus, massamaahanmuutto ja moninaisuus, joiden tarkoitus on ollut luoda poliittiselle pelille aivan uudet parametrit. Kun poliittisten päättäjien omista kansakunnista tehdään monikulttuurisia ja liberaalisti "moniarvoisia", on synnytetty tilanne, jossa kansoja ei määritetäkään enää yhteisen historian ja kulttuurin kautta. Mikä tahansa läntinen kansa on nyt vain yksi monimuotoinen kansakunta muiden samanlaisten joukossa. Koska läntiset kansallisvaltiot määritellään enemmän monikulttuuri-ideologiaa palvelevien vähemmistöetuoikeuksien kuin kansallisen enemmistön etujen perusteella, globalisoituneiden kansallisten eliittien ei enää tarvitse välittää alkuperäisväestön ydinetujen turvaamisesta. Tällaisen manööverissä kansalaisia suostutellaan päättelyketjulla, jossa jokainen länsimaa on vain pienoismalli globalisoidusta maailmasta. Tällöin ei voi olla enää kansallisia etujakaan ja kansalliset johtajat voivat "oikeutetusti" ajaa pidäkkeetöntä globalismia välittämättä alkuperäisväestön tarpeista.

Eettisessä kuperkeikassaan lännen korruptoituneet johtajat voivat syyllistää kansojaan, sen sijaan että he joutuisivat kansantuomioistuimen eteen syytettynä valtiopetoksesta. Moraalisen aloitteen käsiinsä saanut yläluokka voikin nyt painostaa työtätekeviä eurooppalaisia luopumaan hyvinvoinnistaan mm. vihreän siirtymän verukkeella samalla kun "ilmastonmuutostalkoilla" oikeutetaan veronmaksajien tulonssiirrot kehitysmaihin. Globaaliin vastuuseen vetoamalla hyvinvoiva lännen eliitti saarnaa "yhteisestä ihmisyydestä" ja rajattoman maahanmuuton siunauksellisuudesta, vaikka se on itse eristäytynyt muusta ihmiskunnasta.

Lisäksi päättäjien suuruudenhullut tavoitteet koko maailman pelastamiseksi ovat pelkkää retorista moraaliposeerausta ilman konkretiaa. Tästä huolimatta heillä on röyhkeyttä pitää itseään ihmiskunnan ja Äiti Maan suojelijoina, joiden on hallittava ja valvottava tarkkaan tavallisten ihmisten valintoja. Managerialisen järjestelmän kerma katsoo, että heidän tehtävänsä ei ole vain määrätä ihmiskunnan suunta, vaan pitää huolta myös siitä, että heidän määräämiään sääntöjään noudatetaan asianmukaisesti. Näissä demokratian tekopyhyyden harjoitelmissa eliitti tähtää yhteiskuntaan, jossa kansakuntien ja samalla kansalaisten edut on pyyhitty pois jopa arkiajattelusta.

Kun nykyjohtajiamme tarkastellaan historian valossa, he näyttävät kaikissa suhteissa kehnommilta edeltäjiinsä nähden. Muinaisuudesta löytyy runsaasti halpamaista ylimystöä, mutta pahimmillaankin se tunsi sentään kohtalo- ja veriyhtyettä alamaisiinsa toisin kuin aikamme vastuuttomat kosmopoliitit. Tietysti jälkimodernien massojen lammasmaisuus, apaattisuus ja mukavuudenhalu on mahdollistanut pitkälti sen, että päättäjiksi on noussut mitä keskinkertaisinta ja kelvottominta väkeä. Oli miten oli, eliittien pompöösi esiintyminen yhdessä poptähtien ja Hollywoodin kerman kanssa kertoo yksiselitteisesti niiden laadullisesta rappiosta ja moraalisesta korruptiosta. Kansojensa etujen pettäminen ja universalistiset fantasiat ovat merkki hallitsijoiden selkärangan puutteesta, mille on vaikea löytää vertailukohtaa maailmanhistoriassa.

Poliittisen eliittimme kyvyttömyys on vääjäämätön seuraus pitkään jatkuneesta liberaalista järjestelmästä. Toisin sanoen länsimaiden heikkous ei johdu vallalla olevasta johtajuudesta sinänsä, vaan eliitit ovat samojen kehityskulkujen tuotetta kuin vallitseva lännen kriisi. Edellä lainatun Z-manin mukaan pääsyynä tähän on keskiluokkaisuutta idealisoiva kulttuuri, joka nitistää todelliset lahjakkuudet. Eliittimme ovat keskinkertaisia siitä yksinkertaisesta syystä, että se ilmaisee johdonmukaisesti jälkimodernia massayhteiskuntaa. Pääministeri Sanna Marin on lähes täydellinen esimerkki eliittimme luonteettomuudesta, koulutetun apinan keskinkertaisuuden syndroomasta.

Aikamme surkeat eliitit ovat myös seurausta aidon luonnonvalinnan puutteesta. Tämä taas johtuu siitä, että edellisten sukupolvien johtoon kiivenneet toisen luokan päättäjät valitsevat seuraajikseen kolmannen luokan miehiä – ja nykyään yhä useammin naisia – jotka puolestaan valta-asemassaan valitsevat ihmisiä, jotka eivät uhkaa heidän asemaansa. Managerialinen järjestelmä nostaa mielellään naispoliitikkoja, koska he ovat tunnetusti kaikkein järjestelmäuskollisimpia konformisteja. Koska naispoliitikot ja naisvirkamiehet kannattavat innokkaimmin lännelle tuhoisia muotiaatteita ja hylkivät idealisteina kaikkea reaalipolitiikkaa, he ovat oivaa materiaalia nykyhallintojen mannekiineiksi.

Managerialismi päätyykin aina johtajien epäpätevyyteen edistäen näin kulttuurista entropiaa. Vaikka myös nykyisen järjestelmän oletetaan takaavan omistavan luokan valta-aseman, se päätyy kuitenkin ennen pitkää korvaamaan sen epäpätevällä luokalla. Nykyjohto tietää toki oman heikkoutensa, mutta juuri siksi se haluaa peittää jälkensä täyttämällä koko järjestelmän epäpätevillä ihmisillä. Näin länteen on päässyt syntymään poliittinen järjestelmä, jonka julkisivua hallitsevat keskinkertaiset mutta vastuuttomuudessaan vallanhimoiset nuoret naiset sekä dementiasta kärsivät 80-vuotiaat marionetit.

Edellä kuvatun perusteella aikamme poliittiselle eliitille on tunnusomaista jakomielinen suhde kansaan. Yhtäältä ne kosiskelevat massojen makua samaistumalla latteaan pop-kulttuuriin ja Hollywoodiin. Osa näkyvän vallan käyttäjistä karttaa julkisissa ulostuloissaan vakavaa taidetta ja korkeakulttuuria, koska ne on leimattu mediassa elitistisiksi ja tavallista kansaa "syrjiviksi". Kyse ei ole vain amerikkalaisesta ilmiöstä, vaan mauttoman globalistisen eliittikulttuurin tyyli näkyy myös maamme pääministerin halussa esiintyä poptähtien ja julkkishomojen kanssa. Päättäjien trendien seuraaminen ei juuri eroa hipstereistä, jotka pykivät kulutusvalinnoillaan olemaan ajan hermolla. Tässä on jo elitismin tuoksua, mutta pop-kulttuurin maastossa se on vielä hyväksyttävää, vaikka varsinainen jetset-elämä koskeekin vain globalistista eliittiä eikä suurta äänestäjämassaa. Vuokramurjuissaan elävä kansa voi lävistyksineen ja karmeine musiikkimakuineen tuntea olevansa edes jossain määrin yhtä eliitin kanssa.

Toisaalta epävarmaksi itsensä tunteva nykyeliitti yrittää luoda etäisyyttä itsensä ja laajan keskiluokan välille. Sillä on selvästi epätoivoinen tarve erottautua vallitsevasta elämäntavasta, joka vahvistaa samankaltaisuutta. Tätä kaikkialle läpitunkevaa samuutta jälkimodernissa yhteiskunnassa on kuvannut filosofi Alain de Benoist artikkeleissaan ja tuoreimmassa kirjassaan The Ideology of Sameness. Ranskalaisfilosofi korostaa kuinka liberalismin ja individualismin aikakaudella kaikista ihmisistä on periaatteessa tullut vaihdettavia yksikköjä keneen tahansa toiseen. Hän jättää kirjoituksissaan kuitenkin huomioimatta eliitit, jotka voivat valtansa ja varakkuutensa ansioista pyristellä eroon massojen lohduttomasta yhdenmukaisuudesta.

On ironista, että "individualistista" samanlaisuutta synnyttävää järjestelmää hallinnoiva eliitti pyristelee kaikin keinoin irti sen harmaudesta korostaakseen omaa erityisyyttään. He kiirehtivät kansan suurelle enemmistölle vihamielisestä muotiaatteesta toiseen vain siksi, että pelkäävät sulautuvansa kulttuurimme latistavaan tylsyyteen. Heidän siirappiset palopuheensa erilaisten kummajaisten ja biologisten mahdottomuuksien puolesta eivät perustu niinkään ideologiseen kiihkoon vaan pelkoon, että keskiluokkainen merkityksettömyys tukahduttaa heidät. Puheet viidestäkymmenestä sukupuolesta ja monikulttuurista välttämättömänä voimavarana ovat triviaaleja esimerkkejä uuden ylimystön pyrkimyksestä luoda muuri vallitsevaa merkityksettömyyttä vastaan. Vaikka nämä eleet ovat sinänsä yhdentekeviä, ne synnyttävät ainakin toivotun moraalisen jakolinjan massojen ja "eliittien" välillä.

Demokratiaa on puolusteltu yleensä sillä, että siinä hallinto toteuttaa parhaiten kansan tahtoa. Aikamme päättäjien harjoittama politiikka kertoo kuitenkin toista, koska eliitillä ei näytä olevan mitään intressiä ajaa kansan asiaa. Sen lisäksi, että eliitin edut ovat muualla, se toimii kaiken lisäksi aktiivisesti kansan päämääriä vastaan; managerialisen luokan hallussa oleva valtio, media ja yliopisto painostavat kansalaisia alistumaan päätöksiin, jotka eivät ole missään mielessä enemmistön edun mukaisia. Olemme tilanteessa, jossa viranomaiset, valtamedia ja yliopistot julistavat, kuinka kantaväestön halu elää oman näköistensä ihmisten keskuudessa on moraalitonta. Kansalaisen ei ole edes sallittu tiedostamaan eri populaatioiden eroja, koska se on rasismia. Vanhemmat, jotka vastustavat koulujen Seta-propagandaa ja transvestiittien satutunteja lastentarhoissa saavat kuulla olevansa transfoobikkoja, josta esimerkiksi Norjassa voi saada kolmen vuotta ehdotonta vankeutta. Koska mitään massaliikettä näitä mielettömyyksiä vastaan ei ole syntynyt, managerialinen luokka voi helposti perustella toimensa kansan tahdolla.

Ilmiselvästä epävarmuudestaan ja keskinkertaisuudestaan huolimatta nykyeliitti kykenee silti pompottamaan kansaa mielin määrin. Tämä on arvoitus, joka vaatisi perusteellista tutkimusta tähän johtaneesta kulttuurista ja massojen lauhkeudesta. Niin kauan kuin kansalaiset välttävät mukavuudenhalussaan vaivannäköä ja riskejä, he alistuvat mitä kehnoimmalle eliitille.

Rappeutunutta uusaristokratiaamme vaivaava johtajuuden puute ja vastuuttomuus näkyy toistensa selkien taakse piiloutuvissa päättäjissä. Näille henkisille kääpiöille riittää, että he saavat palan eliitin kakusta sen sijaan, että asettuisivat järjestäytyneen vähemmistön hegemoniaa  vastaan ja alkaisivat puolustaa kansaa edestä päin kuten Unkarin pääministeri Viktor Orbán. Voisi olettaa, että Suomessa suurta suosioita nauttiva presidentti Sauli Niinistö kuuluisi samaan sarjaan kuin Orbán, mutta tosiasiassa hän jos kuka on tyypillinen länsijohtaja, joka peräänkuuluttaa "kansainvälistä sääntöpohjaista järjestelmää" ja ajaa Macchiavellin kärsivällisen ovelana kettuna atlantistien globalistista agendaa.

Oswald Spenglerin oletus lopun ajan kulttuuriin ilmestyvästä caesarismista onkin ennen aikaista, sillä esimerkiksi liberaalieliitin kavahtamasta Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpista ei tullut suon kuivattajaa, vaan hän osoittautui politiikassaan melko tavanomaiseksi järjestelmän mieheksi. Luultavasti tulemme kärsimään vielä pitkään itsestään liikoja luulevasta länsieliitistä. Järjestäytymättömän kansan varaan muutosta ei voi laskea, vaan uuden ajan vastuulliset ja voimakkaat päättäjät voivat nousta vain nykyeliiteistä, joiden mädännäisyyteen he eivät halua enää sitoutua.

NYKYDEMOKRATIA TOTALITARISTISTEN GLOBALISTIEN PALVELUKSESSA

Yksi suuria läntisiä paradokseja on lisääntynyt usko ja vaatimus demokratiaan, vaikka  se on samalla merkinnyt perusoikeuksien kuten sanavapauden kuihduttamista ja kontrolloivan poliisivaltion kasvattamista. Tämä kaikki tietenkin demokratian nimissä. Vastaavasti valtioiden välisellä tasolla Euroopan Unioni on pyrkinyt kiistämään laillisten vaalien tuloksena syntyneen kansallismielisen politiikan laillisuuden, koska se rikkoo Euroopan komission mukaan "liberaalidemokratian periaatteita". EU:n päätöksenteosta vastaava komissio ei ole kansalaisten äänestämä elin, mutta silti sillä on otsaa syyttää Unkarin kansanvaltaista hallitusta epädemokraattisuudesta. Tätä tilannetta kuvaa irvokkaalla tavalla Ylen verkkosivujen agendauutinen EU:n tiukka uhkavaatimus Unkarille: Ilman pikaisia reformeja miljardien tuet jäädytetään.

Nykydemokratian äänekkäimmät puolustajat ovat korruptoituneesta järjestelmästä elävät ja hyötyvät apparatsikit. He ovat sokeita demokratian korroosiolle, jota he itse asiassa vain pahentavat vaatiessaan lisää demokratiaa, mikä taas ei eroa juuri mitenkään Neuvostoliiton yrityksestä korjata korjauskelvotonta sosialismia lisäämällä sosialismia. Sama ajattelun mekanismi näkyy myös EU:n pyrkimyksessä korjata demokratiavajetta upottamalla projekti yhä keskusvaltaisempaan hallintoon ja syventämällä epädemokraattista liittovaltiokehitystä. 

Koska demokratian aidoista ongelmista puhuminen olisi järjestelmän veneenkeikuttamista,  apparatsikit sättivät populisteja, jotka pyrkivät palauttamaan kansanvallan byrokraattiselta globaalihallinnolta ja kasvottomilta taloudellisilta vaikuttajilta. Yksi tälläisista systeemin miehistä on Yleen kirjoittava Matti Mörttinen, joka kolumnissaan Suomi taas mallimaana – toivottavasti meillä on malttia pysyä sellaisena kannattaa mieluummin utopistista vasemmistoanarkiaa kuin jalat maassa olevaa autoritääristä järjestystä ylistäen silti samalla hölmöjä auktoritteetiuskoisia suomalaisia:

Suomalaiset omaksuvat opinpolullaan tietoa, joka saa heidät luottamaan kansanvaltaan, viranomaisten vilpittömyyteen ja oikeusvaltion toimivuuteen. Samalla he oppivat poikkeuksellisen hyvin arvioimaan, millaista joukkoviestintää kannattaa uskoa ja millaista ei.

Yksi joukkoviestinnän manipulaation muodoista on kansalaisille tärkeistä asioista vaikeneminen. Mistä meidän ratkiriemukkaan demokratiamme insituutioihin kuuluvat "vapaat tiedotusvälineet" sitten vaikenevat kun puheeksi tulee kansanvallan  kipupisteet? Esimerkiksi siitä, että kansanvallan ulottumattomissa olevat taloudelliset ja kulttuuri-ideologiset taustavaikuttajat ovat valtamedian tuella viime kädessä kuninkaantekijöitä tai kuten nykyään yhä enemmän, kuningattaren tekijöitä. Toisin kuin entisaikojen valtiaat, läntisen lumedemokratian pääministerit ja presidentit ovat täysin riippuvaisia manageriaalisen luokan tavoitteista ja eduista. 

Ammattipoliitikoille tämä sopii, koska he eivät koe olevansa enää kansakuntiensa palveluksessa, vaan näkevät itsensä "kansainvälisen yhteisön" vaikuttajina tai eräänlaisina väliaikaisina toimitusjohtajina yhtiössä Oy Suomi tai Sverige AB. Maailmalla parhaan esimerkin rahalla, julkisuudella ja lobbyjen ideologialla ohjatusta valtiopäämiehestä tarjoaa Yhdysvaltojen presidentti Joe Biden. Muistisairaana vanhuksena hän on lähes ihanteellinen marionetti, jota Amerikan syvän valtion todelliset vallankäyttäjät kuten AIPAC, Fed, sota- ja öljyteollisuus, teknojätit, valtamedia ja neokonservatiivit käyttävät häikäilemättä hyväkseen. Taustavoimat vaikuttavat tietenkin myös Yhdysvaltain näkyvään hallintoon, sillä Bidenin kabinettiin ei mahdu ainuttakaan kansakunnan luonutta anglosaksista heteromiestä, vaan hallitus koostuu pelkästään juutalaisista, sukupuolipoikkeavista ja feministinaisista. Toisin sanoen maan näkyvä hallinto ei edusta missään demokraattisessa mielessä kansakunnassa vielä enemmistönä olevien valkoisten ei-juutalaisten asiaa.

Yleinen nyrkkisääntö on, että mitä tuhoisempia poliitikot ovat kansallisen itsemääräämisoikeuden ja etnisen itsesäilytyksen suhteen, sitä räikempää on valtamedian kritiikitön ihailu näitä tuholaisia kohtaan. Yhdysvalloissa tämän peilikuvana on tiedotusvälineiden ehdoton kielto puhua ääneen juutalaisten etnosentrisestä vaikutusvallasta, sillä jos joku näin tekee, hän saa tuntea mustan räppäri Kanye Westin lailla nahoissaan, mitä on viralliseksi totuudeksi julistettu merkityksetön juutalainen valta. Globalistiseen mediamaailmaan kytkeytyneessä Suomessakin Westin tosiasiaväitteet on yritetty tehdä tyhjäksi alhaisilla henkilöön käyvällä lokakampanjalla. Sen sijaan "valtamediakriittinen" perussuomalaisten verkkolehti Suomen Uutiset on vaivautuneena vaiennut asiasta täysin, koska puoluejohto tunnetaan amerikkavetoisesta sionismistaan ja Israel-mielisyydestään. 

Poliittisesta kulttuurista johtuen Suomen suurimmat pyhät lehmät ovat sittenkin toiset kuin Yhdysvalloissa, mikä näkyy siinä, kuinka liikuttavan yksimielisesti valtamedia nostaa vihakampanjan aina niitä vastaan, jotka rohkenevat arvostella feministinaisten hallitusta. Ylen toimittajien keskuudessa Sanna Marin on saavuttanut jo lähes kaiken yläpuolella olevan pyhimyksen aseman, jonka vuoksi valtion omistama mediajätti on puolustanut pääministeriä ennen näkemättömällä uskon sokeudella huolimatta tämän työtehtävien laiminlyönneistä, turvajärjestelyn pettämisístä, krapuloista ja epäillyistä huumekytköksistä. Vastaavassa tapauksessa Yle ja Helsingin Sanomat olisivat mediakampanjoillaan jo savustaneet pääministerin ulos mikäli tämä olisi mies. 

Syy, miksi globalistiset taustavaikuttajat ovat kontrolloimiensa tiedotusvälineiden avulla innokkaita nostamaan naisia valtioiden johtoon, johtuu poliitikkonaisten pahamaineisesta konformismista, mikä taas tekee heidät helposti ohjailtaviksi. Myös kantaväestöstä irrallaan olevia rodullisia muukalaisia työnnetään kansakunnan kaapin päälle, jotta lukemattomia sukupolvia jatkunut  veri- ja kohtalonyhteys hallitsijoiden ja hallittujen välillä voidaan katkaista erityisen näkyvästi. Viimeksi näin on käynyt Iso-Britanniassa, jossa uudeksi pääministeriksi nostettiin rikollisessa Goldman Sachs -liikepankissa toiminut intialaistaustainen sionisti Rishi Sunak. Koska värillisistä ja etenkin mustasta väestöstä on vaikeaa löytää näennäismeritokratian kaipaamia muodollisesti päteviä poliittisia johtajia, manageriaalisen eliitin on täytynyt panostaa naisiin. 

Politiikkaan pyrkivät naiset ovat lähtökohtaisesti enimmäkseen ns. kympin tyttöjä, jotka pärjätäkseen hyväksyvät mukisematta yhteisön antamat totuudet. Tietenkään länsimaissa ei ole tänä päivänä juuri enää orgaanisia kansallisia yhteisöjä, vaan laumatietoisuuden on korvannut vallitsevan ideologian noudattaminen. Abstraktien periaatteiden kuten oikeuden sijaan nämä naiset pyrkivät kaikin keinoin sitoutumaan hallitsevaan laumaan, sillä siitä karkotetuksi tulemista he pelkäävät enemmän kuin mitään muuta. Tyypillistä on myös se, että poliitikkonaiset sekoittavat konformisminsa moraaliin, vaikka tosiasiassa kyse on vain bioglogispohjaisesta halusta kuulua sisäryhmään. 

Näin toimii Sanna Marin, joka vielä viime vuoden lopulla totesi, ettei Suomi tule liittymään Natoon hänen hallituskaudellaan. Kun Amerikan ekspansiivista etua ajava "kansainvälinen yhteisö" eli lännen eliitti reagoi jyrkästi Venäjän helmikuiseen sotatoimeen, maamme atlantistien pohjustama ulkopolitiikan paradigman muutos sai tästä toivomansa vetoavun Natojäsenyydelle. Maailman talousfoorumin (WEF) nuorten huippujohtajien koulutusohjelmaan kuuluva Marin ei tässä kohtaa kyennyt sitoutumaan itsenäistä puolustusta ja puolueettomuutta korostaneeseen hallitusohjelmaan, vaan käänsi yhdessä yössä takkinsa Natokuosiin, jotta kuuluisi muiden joukkoon.  

Pidäkkeettömintä globalismia edistävässä Maailman talousfoorumissa ymmärretään nuorten poliitikkonaisten sentimentalismi ja naivi idealismi yhdistettynä konformismiin käyttövoimana, koska sitä voidaan hyödyntää oman agendan edistämiseen. Ei ole sattumaa, että juuri poliitikkonaiset muutamia poikkeuksia lukuunottamatta kannattavat kiihkeimmin "tiedeyhteisön" ja valtamedian propagoimaa vihreää siirtymää ja monikulttuurisuutta. Se, että kansan enemmistö vieroksuu näitä utopiaan puettuja dystopioita, ei ole mitään merkitystä naispoliitikoille ja poliitikoille yleensä, koska he näkevät oman viiteryhmänsä muualla kuin tavallisessa kansassa.

Demokraattinen operettinäytös vaaleineen on poliitikoille kuitenkin välttämätön paha, jotta he saavat legitimiteetin ajaa politiikkaa, jolla on hyvin vähän tekemistä kansan kokonaisedun kannalta. Tämä häikäilemättömyys on näkynyt ikävällä tavalla maamme huulipunahallituksen pyrkimyksenä lahjoa eri äänestysryhmiä tulonsiirroilla, jotta se saisi oikeuden ajaa pitkän tähtäimen globalistista politiikkaa Suomen kansan edun vastaisesti. 

Koska tulonsiirrot vaativat valtavasti rahaa, Marinin hallitus on ottanut pelkästään seuraavalle budjettikaudella ulkomailta lainaa yli 6 miljardia euroa. Yleisradiokaan ei ole voinut jättää tätä huomioimatta, vaikka se yrittää keventää vakavaa asiaa kahvikuppivertauksella uutisessaan Ensi vuonna suomalaisille kertyy parin kahvikupin verran lisävelkaa päivässä – tässä Saarikon viimeinen budjettiehdotus. Jutussa itsessään käy kuitenkin selväksi maamme karu velkatilanne:

Budjetin loppusumma on 79,5 miljardia euroa. Ehdotus on 6,3 miljardia euroa alijäämäinen eli uutta velkaa tarvitaan tämän verran.  Valtionvelan arvioidaan nousevan ensi vuoden lopussa 144 miljardiin euroon. Valtion velanhoitokulut kaksinkertaistuvat ensi vuonna, sillä korot ovat nousseet. Korkomenoihin menee 1,3 miljardia euroa.

Marinin täystuhohallitus elää kuin nousukautta, koska se ei halua tehdä budjettiin mitään leikkauksia, vaan päin vastoin kohdentaa velkarahaa uusiin kohteisiin kuten "vihreään siirtymään". Eikä edes lyhytnäköisten äänestäjien lahjonta velkarahalla riitä kun muistaa, että hallitus sitoutui toissa vuonna tukemaan EU:n "kertaluontoista" koronabudjettia 9 miljardilla eurolla, jolla rahoitetaan pääasiassa konkurssin partaalla olevia Etelä-Euroopan vapaamatkustajavaltioita. Voidaan kysyä, pyritäänkö valtavalla velanotolla Suomi saamaan globalistiseen velkaorjuuteen ja samaan veneeseen lännen konkurssivaltioiden kanssa. Tätä näyttäisi lupaavan myös hallituksemme kouristuksenomainen sitoutuminen lännen sota- ja pakotepolitiikkaan, jolla Eurooppa on tekemässä taloudellisen harakirin Yhdysvaltain hyväksi.

Vuosikymmenestä toiseen samankaltaisina pysyneet liberaalidermokraattiset hallinnot ovat ilmiselvä osoitus ideologisista raameista, joiden ulkopuolelle poliitikot eivät lipsu. Raameista taas vastaa  "kansainvälinen sopimuspohjainen järjestys", joka ei ole muuta kuin kiertoilmaus yhdysvaltajohtoisten globalistien loputtomalle vallanhalulle. Suurin uhka näille ilman demokraattista mandaattia oleville vaikuttajille ovat kansallista politiikkaa tekevät valtiot sekä kehittyvät maat, jotka pyristelevät irti petrodollarista. 

Poliittinen eliitti osana manageriaalista luokkaa on kansastaan jo niin vieraantunutta, että se on ylimielisessä ideologisessa typeryydessään helppo väline globalistien tavoitteille. Siksi tulemme jo tulevan talven aikana kuulemaan maamme ohjatulta johdolta vaatimuksia, joissa kansalaisten on kiristettävä vyötä ja kärsittävä kylmyydestä vain siksi, että tällä puolustetaan "länsimaista demokratiaa" – mutta ei sitä synnyttäneitä kansoja ja niiden kansalaisia. 

                                                       ************************

Yle TV2, torstai 27.10.2022 klo 20.00 Teollisen vallankumouksen innovaatioita 

Kausi 1, 6/6. Historialliset rakennukset. Yksi englantilainen rakennus oli ensimmäinen lajissaan ja muutti talorakentamisen ikiajoiksi. Tehdas New Hampshiressä auttoi nostamaan Yhdysvallat johtavaksi paperiteollisuusmaaksi. Venäjän sydänmailla kulkee Siperian radan tärkeä osuus, joka viimein yhdisti idän ja lännen. HD 45 min. Linkki ohjelmaan.

Silloin kun läntisen kulttuurin termiitit näkevät sateenkaarilasiensa takaa valkoisessa miehessä itselleen jotain hyödyllistä kuten vaikkapa koko teollisen ja teknisen apparaatin luomisen kaikkine mukavuuksineen, valkoinen miehisyys pyritään pyyhkimään pois historiallisesta tietoisuudesta. 

Valkoisia miehiä ei tässä sarjassa juuri näy, vaan ainoastaan heidän keksintöjään. Brittisarjan Teollisen vallankumouksen innovaatioita selostajana toimii tarkoituksella nainen ja lähes kaikki haastatellut asiantuntijat, mm. insinöörit, ovat mustia, värillisiä ja enimmäkseen vieläpä mustia naisia. Psykologisen tempun tarkoituksena on tietenkin hämärryttää teollisen vallankumouksen todellisten uranuurtajien osuus vyöryttämällä kuvaruutuun värillisiä naisinsinöörejä. Kun haastateltavina on muita kuin valkoisia miehiä, näyttää teollinen vallankumouskin vähemmän valkoiselta ikään kuin mustien insinöörien näkyvyys tekisi heidät osalliksi teollisen vallankumouksen keksinnöistä. 

Tälläinen kulttuurinen omiminen ja valkoisten miesten historiallisen vaikutuksen mitätöiminen hyviksi nähdyissä asioissa ("pahojen asioiden" kohdalla taas sukupuolta ja valkoista rotua korostetaan) on arkipäivää sekä dokumenteissa että viihteessä. Media puuttuu kulttuuriseen omimiseen vain silloin kun kyseessä on värillisen kulttuurin triviaalit asiat kuten hassut hatut.

Yle TV2, perjanta 28.10.2022 klo 21.00 Sohvaperunat 

Juhat luonnossa: Jos olisit eläin, minkä kokoinen eläin olisit? -ohjelma herätti ajatuksia muurahaisten elämästä. Kaaoksen kesyttäjät -ohjelman parissa kauhisteltiin ja ihmeteltiin lapsiperheen tavaran paljoutta. HD ohjelmatekstitys (suomi) 50 min

Tämä sarja on ehtinyt mädättää Suomen kansaa jo muutaman vuoden. Todennäköisesti sarjaa katsellaan eniten demarieläkeläisten parissa, koska 1980-luvulle jämähtäneille hyväuskoisille hölmöille ei tule edes mieleen, että Yle pyrkisi manipuloimaan heitä. "Tolkun kansa" katsoo, että se mikä näytetään televiissioapparaatissa on ajan henki ja "normaalia kehitystä". 

Sohvaperunat on tarkoituksella täynnä homo- ja lesbopareja ja värillisiä, vaikka ne eivät vastaa mitenkään seksuaalisesti poikkeavien ja rotumuukalaisten määrää koko populaatiossa. Tällaisen vääristyneen otoksen pyrkimyksenä on tietenkin antaa viesti, jossa homot ja värilliset olisvat arjessakin kaikkialla läsnä ja siten normaali ilmiö yhteiskunnassa.

MIKSI MEDIA SULKEE YHDYSVALLAT POIS ITÄMEREN KAASUPUTKIEN SABOTAASIN TEKIJÖISTÄ?

Yhdysvaltain järjestäessä yhden monista vallanvaihdoksistaan Ukrainassa vuonna 2014 sai neokonservatismin sävyttämä atlantismi tukevan otteen myös Suomessa. Toki presidentti Sauli Niinistö oli ollut yksinapaisen "sääntöpohjaisen" amerikkalaisglobalismin vaivihkainen asiamies jo viime vuosituhannen lopusta lähtien, mutta mediassa liputus Naton puolesta ja avoin Venäjän demonisointi alkoivat vasta sen jälkeen kun laillisesti valittu Ukrainan presidentti Viktor Janukovytš oli syösty "värivallankumouksen" avulla vallasta. Tällöin Suomessa synnytettiin yhteistyössä amerikkalaisten kanssa atlantistinen hybridioperaatio nimeltä Mediapooli, jonka tarkoitus oli suitsia johtavat tiedotusvälineet tiukasti Washingtonin ohjaukseen. 

Tämä oli sikäli helppoa, koska Suomi kuuluu Europaan Unioniin, joka puolestaan toimii itsetuhoisen uskollisesti Yhdysvaltojen vasalliorganisaationa. Rahoituksensa valtion Huoltovarmuuskeskuksesta saavaan Mediapooliin kuuluu tätä nykyä koko vakiintunut tiedotusvälinekenttämme, niin lehdistö, Yle, MTV kuin keskeisimmät kirjankustantajat. Valtamedian hylättyä jopa journalismin muodollisen puolueettomuuden olemme varsinkin Ukrainan sodan syttymisen jälkeen nähneet pöyrisyttävän yksipuolista sotapropagandaa, vaikka Suomi ei ole edes sotaa käyvä maa. 

Itsensä mutkalle vetävän propagandan tolkuttominta antia saatiin kuulla tämän viikon alussa kun muun muassa Yle kertoi Itämeren kaasuputken räjähdyksistä uutisessaan Tämä Nord Stream -kaasuputkien hajoamisesta tiedetään: Useat Euroopan johtajat vakuuttuneita siitä, että vuodot on aiheutettu tahallisesti. Ensiuutisten jälkeen poliitikot ovat olleet varovaisia veikkailemaan syyllistä lukuunottamatta tuttuja Natosokeita kuten Jussi Halla-ahoa, joka väitti eilisessä A-studiossa Venäjän olevan ainoa mahdollinen tekijä, vaikka se on hänenkin mielestä kaikkea logiikkaa ja hyötyajattelua vastaan. Tämä pakkomielteinen Venäjän syylliseksi etukäteen julistaminen siis mieheltä, jota on totuttu ylistämään rationaalisuudestaan ja kyvystään analyyttiseen ajatteluun. 

Koska median on ollut vaikea saada ns. oikeita vastauksia poliitikoilta, se turvautuu tuttuihin politisoituneisiin asiantuntijoihin. Ne ovatkin viime päivinä julistaneet yhteen ääneen tekijän olevan Venäjä antamatta vihjettäkään muista vaihtoehdoista. Näitä puheenvuoroja Yle on esitellyt runsaasti tuoreimmissa uutisissaan. Niiden yhteisenä piirteenä on valehtelijoille tyypillinen sanallinen vuolaus ja kaikkien mahdollisten vaihtoehtojen luetteleminen, mutta kuitenkiin niin, että ilmeisin vaihtoehto jätetään mainitsematta. 

Tyypillinen kaasuputki-iskusta kertova Ylen mielipideuutinen löytyy otsikon “Tämä on sodan eskalaatio” – putkiräjähdysten syyllisestä ei ole asiantuntijoiden mukaan juuri epäilyä, mutta seuraukset voivat olla odottamattomat takaa. Toimittaja Sari Taussin kyhäämän agendajutun alussa tehdään heti selväksi, että tekijänä voi olla vain Venäjä ikään kuin muilla valtioillla tai vaikutusvaltaisilla tahoilla ei olisi mitään intressiä tuhota Venäjän ja Saksan yhteiset kaasuputket:

Tiistaina Ruotsin ja Tanskan talousalueilla Nord Stream -kaasuputkissa havaittujen räjähdysten aiheuttajasta ei ole varmuutta, mutta useiden asiantuntijoiden mukaan räjähdykset sopivat Venäjän strategiaan.  

– Venäjä pelottelee sillä, että se on iskenyt käytännössä Nato-rajojen sisäpuolella olevaan keskeiseen infrastruktuuriin, sanoo Venäjän ympäristöpolitiikan professori Veli-Pekka Tynkkynen.  

– Emme tiedä varmasti, kuka tässä on takana, mutta Venäjällä on suurin motiivi tehdä tällainen isku. Tämä sopii Ukrainan sodan vastakkainasetteluun, sanoo sotatieteiden dosentti Ilmari Käihkö.

Perusteluja sille, miksi Venäjällä olisi suurin motiivi sabotoida omia kaasuputkiaan päivystävä dosentti Ilmari Käihkö ei tietenkään anna. Sen sijaan väkinäinen meriselitys "Ukrainan sodan vastakkainasettelusta" on pelkkää tuhotyöhön liittymätöntä liturgista tyhjänpuhuntaa ja lukijan harhauttamista sivupoluille. Käihkö kai haluaa uskotella itselleen ja muille, että vastakkainasettelusta on vastuussa vain Venäjä, vaikka USA:n presidentti Joe Bidenin kaudella neokonservatiiviset sotahaukat ovat alusta alkaen halunneet ajaa Venäjän sotaan ja sitä kautta maan heikentämiseen ellei jopa tuhoamiseen. 

Liikekannallepanon Venäjällä käynnistänyt presidentti Vladimir Putin on puhunut Venäjän olevan sodassa koko länttä vastaan. Isku kaasuputkiin sopisi myös tähän strategiaan.  

– Tämä on sodan eskalaatio ja sitoo länttä entistä enemmän mukaan Ukrainassa meneillään olevaan sotaan, Tynkkynen sanoo.

Koska suomalainen journalismi on muuttunut sotapropagandaksi, tästäkin tendenssiuutisesta jää päällimmäiseksi mieleen vanha sananlasku pata kattilaa soimaa. Toimittajalla sen enempää kuin ympäristöpolitiikan professori Veli-Pekka Tynkkysellä ei ole vähäisintäkään halua pohtia ääneen, miksi Venäjä näkee olevansa sodassa koko lännen kanssa. Ehkäpä siksi, että länsi on Amerikan johdolla asettanut Venäjälle kovat talouspakotteet samalla kun se antaa mittavaa aseapua sotaa käyvälle maalle. Minkä tahansa valtion näkökulmasta tuollaiset toimet näyttävät vähintään epäviralliselta sodanjulistukselta. Talouspakotteillaan omaan jalkaansa ampuva hysteerinen ja moralistinen Länsi-Eurooppa on Amerikan vasallina vähintään yhtä syyllinen sodan mahdolliseen eskalaatioon kuin Venäjäkin.

Niin sanottujen asiantuntijoiden selittelyt kaasuputkien räjäytyksistä käyvät sitä eksoottisimmiksi mitä tiukemmin pidättäydytään ajatuksessa, että muita instansseja kuin Venäjä ei voisi sabotaasille olla:

– Ajankohta on mielenkiintoinen. Baltic Pipe -putken avajaispuheissa korostettiin nimenomaan sitä, että nyt päästään eroon Venäjän kaasusta, Ruotsin Maanpuolustuskorkeakoulussa ja myös Aleksanteri-instituutissa työskentelevä Käihkö sanoo.  

Vuotojen ajankohtaa voidaan Käihkön mukaan tulkita niin, että Venäjä haluaa osoittaa, että se pystyisi iskemään myös Baltic Pipeen.

Retorisilla spekulaatioillaan Käihkö ajaa itsensä nurkkaan edes huomaamatta sitä. Jos kerran Venäjä kykenee virallisen narraation mukaan tuhoamaan kaasuputken, niin miksi se räjäyttäisi yhteistyössä saksalaisten kanssa tekemän oman putken eikä siinä vieressä kulkevaa Norjan ja Puolan Baltic Pipe -putkea? Järkevintähän olisi sabotoida putkia, joista Eurooppa tulee saamaan vastaisuudessa kaasunsa.

Toinen Ylen uutisjuttu Asiantuntijan mukaan Nord Streamin räjähdyksissä on kyse hybridioperaatiosta – "Meidän halutaan ymmärtävän, että pahempaa voi olla tulossa" toistaa ontuvaa tarinaa, jossa vain Venäjä toimii vihamielisesti:

Verkostojohtaja Jukka Savolainen Euroopan hybridiuhkien torjunnan osaamiskeskuksesta pitää Nord Streamin kaasuputkien räjähdyksiä selvänä hybridioperaationa. Tällä tarkoitetaan vastustajan horjuttamista erilaisilla keinoilla ilman, että niistä koituu tekijälleen sotilaallisia vastatoimenpiteitä.  

Tekijää ei vielä tiedetä, mutta Savolaisen mukaan operaation mahdolliset seuraukset palvelisivat Venäjän etua.

Itse aiheutetussa ideologisessa sokeudessaan lännen agentti Jukka Savolainen ei halua edes ajatella, että Yhdysvallat hyötyy kaasuputki-iskusta huomattavasti enemmän kuin Venäjä. Sillä jos kellä on motiivi ja tekniset valmiudet katkaista keskieurooppalaisille elintärkeä kaasuputki Venäjältä. Ensinnäkin ei ole mikään salaisuus, että Yhdysvallat on vastustanut jyrkästi Nord Stream 1 ja 2 kaasuputkien rakentamista, sillä sille pahin skenaario olisi Venäjän ja Saksan läheinen yhteistyö ja energiariippumattomuus Amerikasta. Itse asiassa Yhdysvaltojen ja Iso-Britannian liberaalit eliitit ovat tehneet 1800-luvulta lähtien kaikkensa estääkseen Saksan ja Venäjän välisen lähentymisen. Presidentti Joe Biden on noudattanut tätä linjaa neokonservatiivien tukemana heti astuttuaan virkaan vuonna 2021. 

Bidenin taustavaikuttajien politiikasta antaa kuvaavan esimerkin Saksan liittokansleri Olaf Scholzin vierailu Washingtonissa tämän vuoden helmikuussa. Saksan ja Yhdysvaltojen johtajien tapaamisen johdosta pidetyssä lehdistötilaisuudessa Joe Biden uhkasi  yksiselitteisesti, että siinä tapauksessa mikäli Venäjä hyökkää Ukrainaan Saksan ja Venäjän yhteistä Nord Stream 2 -kaasuputkea ei saa  ottaa käyttöön. Kuinka ollakaan, Länsi-Ukrainan takapiruna toimiva USA torppasi Minsk II -sopimuksen ehdot vain joitain päiviä myöhemmin Bidenin antamaa ukaasia ja nyt syksyllä saamme kuulla Nord Stream -putkien räjäytyksistä.

Jotta asia tulisi motiivien suhteen vielä selvemmäksi, ruotsalaislehti Nya Dagbladet julkaisi 13. syyskuuta uutisen (englanniksi: Shocking document: How the US planned the war and energy crisis in Europe) "Kuinka Yhdysvallat suunnitteli sodan ja energiakriisin Euroopassa". Uutinen perustuu Yhdysvaltain hallitusta lähellä olevasta ajatushautomo RANDista tulleeseen vuotoon. Luonnollisesti Suomen monoliittinen Mediapooli-valtamedia on ollut vuodosta ja sen tiedoista visusti hiljaa. 

Paljastetuissa tiedoissa annetaan yksityiskohtainen selostus kuinka Euroopan energiakriisi oli Yhdysvaltojen suunnittelema. Nya Dagbladetin jutussa kerrotaan mm.

Tammikuussa päivätyssä asiakirjassa tunnustetaan, että Ukrainassa harjoitetulla aggressiivisella ulkopolitiikalla painostettiin Venäjää puuttumaan sotilaallisesti maahan. He selittävät (dokumentin laatijat), että tarkoituksena on ottaa käyttöön pakotepaketti, jota on valmisteltu pitkään.

EU:n talous romahtaa tämän seurauksena väistämättä – ja sen seurauksena Yhdysvaltoihin voi virrata jopa 9000 miljardin dollarin resursseja ja hyvin koulutettuja eurooppalaisia nuoria siirtyy Yhdysvaltoihin.

Päätavoitteena on jakaa Eurooppa - erityisesti Saksa ja Venäjä - ja tuhota Euroopan talous saamalla hyödyllisiä idiootteja politiikkaan pysäyttämään Venäjän energiantoimitukset mantereelle.

RANDin allekirjoittamassa asiakirjassa, jonka otsikko on "Heikennä Saksa, vahvista Yhdysvaltoja", uskotaan, että on "kiireellinen tarve" saada resursseja ulkopuolelta Yhdysvaltojen talouden ylläpitämiseksi yleensä, mutta "erityisesti säilyttämään pankkijärjestelmä".

"Vain EU:n ja Naton sitoumuksiin sitoutuneet Euroopan maat voivat tarjota meille niitä ilman merkittäviä sotilaallisia ja poliittisia kustannuksia ."

Suurin este tälle on RANDin mukaan Saksan kasvava itsenäisyys. Muun muassa korostetaan, että Britannian Brexit on lisännyt Saksan itsenäisyyttä ja vaikeuttanut Yhdysvaltojen vaikutusta Euroopan hallitusten päätöksiin.

Kyynisen strategian keskeinen tavoite on ennen kaikkea Saksan ja Venäjän sekä myös Ranskan yhteistyön tuhoaminen.

"Jos tuhoa ei toteuteta, se tekee Euroopasta paitsi taloudellisen, myös poliittisen kilpailijan Yhdysvalloille".

Ainoa tapa: "Vedä molemmat osapuolet sotaan Ukrainassa"

Kirjoittajat toivovat, että Saksan ja Venäjän väliset vahingot ovat niin suuret, että maiden on mahdotonta palauttaa normaalit suhteet myöhemmin.

”Venäjän energiatoimitusten vähentäminen, parhaimmillaan täydellinen pysäytys, johtaisi katastrofaalisiin seurauksiin Saksan teollisuudelle. Tarve varata merkittäviä määriä venäläistä kaasua kotien ja julkisten rakennusten lämmittämiseen talven aikana lisää pulaa entisestään. Teollisuuden seisokit aiheuttavat pulaa komponenteista ja varaosista valmistukseen, logistiikkaketjujen romahtamisen ja ennemmin tai myöhemmin dominoefektin.

Loppujen lopuksi Euroopan talouden täydellinen romahdus nähdään sekä todennäköisenä että toivottavana.

"Tämä ei ainoastaan anna murskaavan iskun Saksan taloudelle, vaan koko EU:n talous romahtaa väistämättä ."

He korostavat lisäksi yhdysvaltalaisten yritysten etuja, joilla on vähemmän kilpailua maailmanmarkkinoilla, logistiset edut ja pääoman ulosvirtaus Euroopasta, sen arvioidaan hyödyttävän Yhdysvaltain taloutta miljardeilla dollareilla. Lisäksi korostetaan sitä tärkeää vaikutusta, että monet hyvin koulutetut ja nuoret eurooppalaiset joutuvat muuttamaan Yhdysvaltoihin.

Yhdysvaltain vaatimuksesta asetettujen pakotteiden vuoksi Eurooppa on kieltäytynyt ostamasta kaasua ja muuta energiaa Venäjältä, vaikka varsinkin Saksa tarvitsisi sitä talven kynnyksellä kipeästi. Jatkossa kaasun saanti Venäjältä jää jo käytännössäkin niukaksi, sen takaa sopivasti tuhotut Nord Steam -kaasuputket. Kun Yhdysvaltain vihaaman Venäjän energiatuonti on saatu minimiin, pääsee se päätoivoitteeseensa, hallitsemaan vapaasti Euroopan energiamarkkinoita. Talven lämmitysongelmat Euroopassa ovat tulossa varmuudella ja tästä syntyvää kiristysruuvia "pelastava enkeli" Yhdysvallat on varmasti valmis käyttämään. Yhdysvalloille energian myynnin ehtona tulee olemaan Euroopan lupaus käydä sen puolesta entistä kovempaa taloussotaa Venäjää vastaan. Mihin tarvitaan enää vihollista, jos ystävät ovat tällaisia? 

Sitä vastoin Ylen hybridiuutisessa haastateltu Euroopan hybridiuhkien torjunnan osaamiskeskuksen Jukka Savolainen ei mainitse sanallakaan virtahepoa olohuoneessa eli kaasuputkisabotaasin ilmeisintä hyötyjää Yhdysvaltoja. Itse asiassa verkostojohtaja Savolainen pitää tekijän etsimistä muualta kuin Venäjältä pelkkänä itänaapurin perusteettomana aggressiona:

– Jos Venäjä alkaa syyttämään länsimaita niin nähdään ongelmien kärjistyminen ja sellaista propagandaa Venäjän väestölle, jossa voidaan näyttää, että länsi sotii Venäjää vastaan. Jos syytökset kohdistuvat Tanskaan tai Ruotsiin, voidaan myös sotilaallista jännitettä kärjistää alueella, Savolainen sanoo.

Eräät atlantistiset Eurooppa-poliitikot eivät ole kuitenkaan kyenneet hillitsemään riemuaan saksalais-venäläisen kaasuputken tuhoamisesta, vaan ovat avoimesti osoittaneet kiitoksensa todennäköisimmälle tekijälle. Yksi ensimmäisistä onnittelijoista oli EU:n liittovaltion kannattajana tunnettu puolalainen atlantisti Radosław Sikorski, joka lausui tviitissään kiitoksen Yhdysvalloille kaasuputken vaurioittamisesta. Kiitoksen sanat eivät olleet sattumaa, sillä Sikorsi on Amerikan neokonservatiiivisen falangin vaikutusvaltaisimpia tukijoita Euroopassa. Tiivistä suhdetta trotsikalaistaustaisiin neokonservatiiveihin lähentää hänen amerikanjuutalainen vaimonsa Anne Applebaum, joka on Washington Postin kolumnisti ja pahamaineinen liberalistisen imperialismin lobbaaja. Pariskunnalla on myös tiiviit suhteet neokonservatiiviseen Yhdysvaltain apulaisulkoministeri Victoria Nulandiin, joka on puolestaan naimisissa neokonservatismin keskeisen ideologin, niin ikään heprealaistaustaisen Robert Kaganin kanssa. Tämä neokonservatiivien maailmanlaajuinen rinki oli pitkälti vastuussa Ukrainan 2014 jälkeen syntyneen läntisen nukkehallinnon synnyttämisessä. 

Ymmärrettävästi Yhdysvalloissa kaasuputkien räjäyttämiset eivät ole saaneet suurta huomioita sikäläisessä mediassa, koska jo pelkästään aiheen esille ottaminen toisi mieleen maan johdon poliittiset intressit. Tosin republikaanien suosiman Fox Newsin kommentaattori Tucker Carlson pitää yhtenä todennäköisenä vaihtoehtona, että isku olisi tehty Yhdysvaltojen nykyjohdon siunauksella. Lopullista varmuutta tekijöistä ei saada tietää ehkä vielä pitkään aikaan, mutta sen sijaan "rintamien" välistä syyttelyä saamme kuulla sitäkin enemmän. 

Koska globalistis-liberaalin median vaikutus on suurinta lännessä, täällä jää varmasti pitkäksi aikaa voimaan kertomus Venäjän syyllisyydestä. Tätä yrittää vahvistaa mm. Iltalehti uutisessaan  Uutta tietoa Nord Stream -sabotaasista – CNN: Venäjän sotalaivoja havaittiin putkivuotojen läheisyydessä. Toisaalta on yleisessä tiedossa, että myös Yhdysvaltain maihinnousualus USS Kearsarge on seilannut hiljattain samalla alueella, jossa putkiräjähdykset tapahtuivat, seikka, joka jäi sattumalta kertomatta Iltalehdeltä. Sen sijaan Aasiassa, kolmannessa maailmassa ja Etelä-Amerikassa uskottaneen enemmän Lännen/Yhdysvaltain sabotaasiin. Todennäköisesti uskottavimman selityksen tekijöistä löytää kuitenkin se, joka osaa seurata aukottomasti poliittisia motiiveja ja rahan liikettä.

HAJAHUOMIOITA MEDIAN LEVITTÄMÄSTÄ AIKALAISHULLUUDESTA

On taas aika kirjata muistiin hajahuomioita aikalaishulluudestamme. Ei riitä, että ilmiöt itsessään kertovat paljon pellemaailmasta, vaan median narraatiot lisäävät niihin omat kierroksena.

Naistenlehtien prinsessaleikkeihin mieltynyt kansanosa sai tänään kyllikseen tunnepornoa kun Lontoossa järjestettin kuningatar Elisabet II:n hautajaiset. Ylen uutiset on jo toista viikkoa mehustellut Suomelle kaukaisen saarivaltion suruaikaa, mikä huipentui viimeisimpään 7Päivä -tyyliseen kuva- ja videoreportaasiin Kuningatar Elisabet II hyvästeltiin säkkipillit soiden - katso ja koe uudestaan hautajaisten tärkeimmät hetket.

Jopa globalismin vastaiset kansallismieliset ovat ottaneet osaa suruun ja korostaneet kuinka Elisabet II edusti viimeisenä "vanhaa brittiläistä traditioita". Tosiasiassa Elisabet II Britannian kuningashuoneen päänä on ollut symboli anglojuutalaisen Britti-imperiumin ja Cecil Rhodesin aloittamalle globalisaatioprojektille. Pystyyn kuolleita perinteitä palvoville kansallismielisille on syytä muistuttaa, että kuningatar ei ottanut kertaakaan kantaa vuosikymmeniä jatkuneeseen brittiläisyyttä peruuttamattomasti tuhonneeseen muukalaisinvaasioon. Anglikaanisen kirkon johtajana hän ei myöskään ottanut kantaa äärivasemmiston solutukseen kirkossa, joka normalisoi yhteiskunnalliseen syövän lailla levinneen homo ja lgbt-agendan. Vaikka kuningattarella ei ollut poliittista valtaa, hänellä oli sitäkin enemmän moraalista auktoriteettia, jota hän olisi halutessaan voinut käyttää. Sen sijaan hän vakeni ja antoi maansa negridisoitua ilman yhtäkään vastalausetta.

Brittiläinen monarkia on jo nyt pelkkä tyhjä kuori, mutta Elisabetin seuraajan, Walesin prinssi Charlesin eli nykyisen kuningas Charles III:n jäljiltä jopa kuoret saattavat murtua. Joka tapauksessa Charles III jatkaa kuningattaren länsimaista sivilisaatiota rapauttavaa linjaa, sillä hän antoi Maailman talousfoorumin korona-kokouksessa vuonna 2020 varauksettoman tukensa Klaus Schwabin ideoimalle The Great Reset eli Suuri uudelleenkäynnistys -projektille. Jo aiemmin Charles on puhunut YK:n agenda 2030:n puolesta, joten häntä voi syystäkin pitää täysiverisenä globalistisosialistina. Valitettavasti suuri yleisö ei vaivaa päätään näillä tosiasoilla, vaan vaipuu Charlesin kanssa "yhteisiin" suruorgioihin, joita media meille niin kerkeästi tarjoilee.

                                                           

                                                           **********************

Yle TV1, sunnuntai 18.9.2022 klo 20.45, Urheiluruutu

Viimeisen kymmenen vuoden aikana on tullut seurautta suurella myötähäpeällä Urheiluruudun vajoamista kulttuurimarxilaiseen politikointiin. Ylen urheilutoimitus ei tee enää perustehtäväänsä eli kerro urheilutuloksista ja suorituksista, vaan se on paisuttanut ohjelmansa erilaisilla muodikkailla (lue: vasemmistolaisilla) yhteiskunta-agendoilla. Urheiluruudusta on enää vaikea löytää lähetystä, jossa ei tyrkytettäisi feminismiä, anti-valkoista "anti-rasismia" ja lgbt-homo-propagandaa. 

Viime sunnuntain Urheiluruutu oli alleviivaavassa hyvesignaloinnissaan suorastaan kliseisen potpurri agendajournalismista. Pääuutisekseen se oli ottanut naisten pesäpallon Suomen mestaruuden voittaneen Jyväskylän Kirittäret. Vain marginaalista suosiota nauttiva naisten pesäpallo nostettiin pääjutuksi vain siksi, että sitä pelaavat naiset. Jatkoa seurasi toisessa pääjutussa, jossa kerrottiin naisten jääkiekon pääsarjasta rahoitusvaikeuksista. Tasoltaan poikien C-junioreita vastaavan liigan kansansuosioista kertoo se, että pääsarjan otteluita seuraa keskimäärin alle sata katsojaa! Ja tämä showpläjäys parhaaseen tv:n katsomisaikaan. 

Edes Urheiluruudussa ei vältytä Ukrainan sotapropagandalta. Lähetyksessä oli pitkä haastattelu Ukrainan yleisurheilupomosta, joka lennätää taisteludrooneja sodassa. Asialla ei ole tietenkään mitään tekemistä urheilun kanssa, mutta pääasia, että ukrainalaisvaikuttaja pääsi levittämään yksipuolista sanomaansa sodasta, johon Suomen poliittinen johto on antautunut Naton ajopuuna. Ohjelman päätti hyvän olon monikultturismi, sillä haastateltu formulalupaus William Alatalo on puoliksi etiopialainen. Jutun taustalla oli Alatalon vierailu äitinsä synnyinmaassa, joka auttoi haastatellun mukaan "katsomaan maailmaa uudesta vinkkelistä". Varmasti näin, mutta mitä tekemistä tällä on forumulaurheilun kanssa?

                                                           **********************

Yle TV1, sunnuntai 18.9.2022 klo 23.10, Ulkolinja: Some uhkaa demokratiaa (12) 

Populistit ovat nousseet valtaan monessa maassa samankaltaisin keinoin: he ovat hylänneet perinteisen median ja käyttävät taitavasti somea, jossa saavat viestinsä läpi nopeasti ja ilman kritiikkiä. Ilmiön takana on joukko taitavia insinöörejä ja informaatiotutkijoita, jotka löytävät somesta tarkat tiedot siitä, mikä äänestäjiä kiinnostaa tai ärsyttää - ja tietävät miten manipuloida heitä. Vaarallisimmillaan heidän tiedetään käyttäneen vakoiluvälineitä selvittääkseen esimerkiksi mielenosoituksiin osallistuneiden henkilötietoja. Uhkaako tämä jo demokratiaa?

Yleensä propaganda on tehokkainta silloin kun siihen on sotkettu mukaan osatotuus. Tämäkään ei välttämättä vielä riitä, mikäli yksipuolinen asenteellisuus näkyy liian vahvana. Viime vuonna valmistunut ranskalaisdokumentti Some uhkaa demokratiaa on jo nimeään myöten niin mustavalkoinen ja jäävi, että sitä on vaikea pitää yrityksenä vaikuttaa koko katsojapopulaatioon. Ohjelman tekijöille tärkeintä on ylläpitää liberaalien lietsomaa uhkakuvaa vihollisesta, jonka mahdollisuus vapaaseen puheeseen esitetään uhkana nykydemokratialle eli liberaalille hegemonialle. 

Mediakenttää hallitsevat kiistattomasti liberaaleihin eli vasemmistolaisiin arvoihin sitoutuneet valtiollliset tiedotusvälineet ja globaalit teknojätit. Niiden hallussa on lähes kaikki massatiedotus, mutta se ei näille riitä, koska ne haluaisivat hallita myös Internetin jäljellä olevaa vapaata tiedonkulkua. Erityisen harmillista totaalivaltaa hamuavalle elitiille on se, että populistit eli nykymenoon kyllästyneet tavalliset kansalaiset saavat osittain äänensä kuuluviin liberaalien ja juutalaisten hallitsemissa Facebookissa, Twitterissä ja YouTubessa. Tämä siitä huolimatta, että nämä yhtiöt ovat tehneet kaikkensa estääkseen jopa tavan konservatiisten näkemysten esilletulon. 

Ohjelman tekijöitä ei kiinnosta valtamedian ja sen suojeluksessa olevan äärivasemmiston pidäkkeetön 24/7 propaganda, koska se katsoo niiden edustavat puolueetonta oikeaa tietoa, johon "demokratiamme" pitäisi perustua. Siksi ohjelma hyökkää julkeasti vain valtaeliitin uhkana pitämiä poliittisia vihollisia vastaan, joksi se on nimennyt paradoksaalisesti ne, jotka haluavat demokratian periaatteiden mukaisesti äänensä kuuluviin. Internetissä toimivia populisteja Italiassa, Yhdysvalloissa ja Brasiliassa tarkastellaan pahantahtoisina juonittelijoina, joiden ainoa tarkoitus on päästä vainoamaan vähemmistöjä. Ei puhettakaan, että populistien poliittiset vaatimukset ja niiden suosion syynä olevat todelliset ongelmat olisivat legitiimejä kysymyksiä politiikan areenalla. Mustavalkoista moralismia lietsova ohjelma ei yritä lisätä ymmärrystä erimielisiä kohtaan, vaan päinvastoin haluaa lisätä yhteiskunnallista vastakkainasettelua. Hajota ja hallitse.

Harjaantunut katsoja huomaa jo yhdellä katsomiskerralla tutut propagandatemput. Esimerkiksi valeuutiset liitetään vain oikeistokonservatiiveihin, koska haastatellun demokraattinaisen verkkosivuilta ei sellaisia tietenkään löydy. Trumpin kannattaja taas kuvataan salaliittoteorioihin uskovana aivopestynä, joka on näkemystensä vuoksi joutunut katkaisemaan välinsä lapsiin. Haastattelijalle ei tule mieleen, että vastaavissa tapauksissa eron syynä saattaa olla punaista yliopistoa käyvät lapset, jotka ovat omaksuneen mielipuoliset biologian vastaiset sukupuoliteoriat. Siinä vaiheessa kun haastateltu trumpilainen saadaan puhumaan "Saatanaa palvovasta globaalista eliitistä", tiedostava katsoja saa toivomansa olkiukon, jolla todistaa kaikkien poliittisten vastustajien olevan vaarallisia salalittohörhöjä.

Päällimäiseksi ohjelmassa jäi mieleen populistien vaarallisuus ja vaikutusvalta sosiaalisessa mediassa. Todellisten valtasuhteiden maailmassa tämä on tietenkin pelkkä projektio liberaalien suhteettomasta mediavallasta ja loppumattomasta vallanhimosta.

                                                           **********************

Yle TV1, maanantain 19.9.2022 klo 20.00, Natsi-Saksa ja Suomi

Jakso 4/4. Miksi liitto natsien kanssa on yritetty sivuuttaa Suomessa historian välttämättömyytenä? Mitä vaihtoehtoja Suomella oli? HD ohjelmatekstitys (suomi) 29 min. 

Tottahan toki myös Suomen mediassa lännettyneet eurolampaat ja muut atlanttiset yhteistoimintamiehet ja -naiset haluvat jälkiviisaasti märehtiä kansakunnan suhdetta kansallissosialistiseen Saksaan ja 80 vuotta vanhoihin tapahtumiin. Mikä voisikaan mennä pieleen tässä "puolueettomassa" katsauksessa kun haastateltavaksi on otettu mm. tendenssitutkija ja Holokaustin uhrien muisto ry:n puheenjohtaja Oula Jääskeläinen, presidentti Tarja Halonen ja kansallismasokistina tunnettu kommunistikirjailija Juha Hurme? Ainoastaan Turun yliopiston eduskunnan tutkimuslaitoksen professori Markku Jokisipilä yrittää edes vähän hillitä löylynlyömiä väitteitä ja teorioita.

Suomessa holokaustipropagandan ja denatsifikaation jonkinlainen saturaatiopiste koettiin jokin aika sitten Helsingin Sanomissa, kun nuoren polven kulttuuritoimittaja Tero Kartastenpää sanoi kolumnissaan Monet viettävät aikansa natsitelevision parissa, koska kolmannen valtakunnan kauheudet on pureskeltu valmiiksi osittain ääneen sen, jota Yle Watch on toitottanut jo vuosikausia. Kirjoituksen innoittajana oli nimenomaan Ylen loppumattomat natsidokumentit ja erityisesti nyt pyörivä Natsi-Saksa ja Suomi.

Katsojasta tuntuu, että häntä ei ohjata uuden tiedon äärelle vaan lamautetaan kuin Uuno-uusintaan.  

Natseista voi aina tehdä uuden dokumenttisarjan, sillä monista on leppoisaa viettää aimo osa vapaa-ajastaan kansallissosialistien kera.  

Pelkästään Yle Areenan Historia-otsikon alta voi laittaa pyörimään Kolmannen valtakunnan orjat, Göringin veljekset, Hermann Göringin katalogin, Vatikaanin ja holokaustin, Vastarintaliikkeen naiset, Päivän Auschwitzissa, Keskitysleirin lapset, Sodan lapset, Vilnan juutalaisten pelastajan, Anne Frankin muiston ja niin edelleen.

Totta kai Kartasenpää jättää pohtimatta, miksi näitä ohjelmia esitetään. Helsingin Sanomissa toimittajan olisi mahdollista kirjoittaa, että natseista jauhaminen on ensinnäkin länsimaisen elämänmuodon kriisiytymisen projisoimista puolustukyvyttömään Kolmanteen valtakuntaan. Toiseksi, natsidokumentit palvelevat pelottelu- ja kauhistelupropagandallaan historiapolitiikkaa, jossa pyritään demonioimaan etnisen valkoisuuden itsesuojelu, jotta vihamielinen muukalaisinvaasio saisi "moraalisen" oikeutuksensa.

Hyvästä yrityksestään huolimatta toimittaja tuomitsee ennalta arvattavasti kansallissosialistit absoluuttisen pahoina hyväksyen samalla silmääkään räpäyttämättä voittajien historiankirjoituksen:

NATSIT OVAT historiaohjelmien James Bondeja, niitä, jotka lupaavat jännittävää tuttua. Ne antavat katsojalle pohdittavaksi selkeitä, moraalisia kysymyksiä, jotka ovat kuitenkin jo kauan sitten niin valmiiksi pureksittuja, ettei niillä tarvitse vaivata itseään.  

Natseilla voi aina synnyttää hyvä ja pahan taistelun, jollaista ei irtoaisi monista muista sodista sortumatta propagandaan. Kolmas valtakunta on televisiossa kuin suuronnettomuus selkeillä päähenkilöillä.

Kartasenpään ärsyyntyminen moralistiseen natsidokkaritirkistelyyn on ilmiselvä merkki hegemonisesta murtumasta, jossa moderniin hulluuteen kasvanut nuori aikuinen uskaltaa yleisen nihilismin höyryissä sanoa ääneen jotain sellaista, johon keskiverto NPC-zombi ei sosiaalisen paineen alla välttämättä kykene.

Vielä 5-10 vuotta sitten tuollaista kolumnia olisi ollut mahdoton julkaista, koska Suomen (!) denatsifikaatioprosessi oli vielä kesken. Vasta nykyisen apaattisuuden keskellä totuus voidaan sanoa, koska se ei enää kiinnosta ketään eikä herätä vastareaktioita. 

Lopuksi vielä pari esimerkkiä Ylen viimeaikaisesta natsitarjonnasta:

Yle TV1, keskivikko 11.5 klo 19.00, Historia: Kolmannen valtakunnan orjat 

1/3. 1933 - 1941. Sodan alkuvaiheessa pakkotyövoiman käyttö laajenee ja siitä on suuri apu Saksan sotaponnistuksissa. Saksalaiset käyttivät pakkotyövoimaa maataloudessa ja teollisuudessa toisen maailmansodan aikana. Uhrit olivat sekä sotavankeja että siviilejä, mukana myös naisia ja lapsia. Sarjassa kerrotaan natsi-Saksan armottomasta orjatyövoiman käytöstä arkistomateriaalin, asiantuntijahaastattelujen ja koskettavien henkilötarinoiden kautta. HD ohjelmatekstitys (suomi) 53 min

Yle TV1, Historia: Hitlerin aikakausi  

Adolf Hitler nousi valtaan vuonna 1933 ja pysyi vallassa aina huhtikuulle 1945 asti. Miten hän onnistui hurmaamaan kansakunnan, viemään sen sotaan ja keskitysleirien kauheuksiin. Sarjassa käydään läpi tapahtumat arkistomateriaalin ja haastattelujen kautta. (Living With Hitler. Iso-Britannia, 2020.)