 |
Elokuvassa Kellopeli Appelsiini (1971) Alexista tehdään
"hyvä ihminen" kun hänelle näytetään loputtomasti
filmimateriaalia natseista. |
Yle TV 1:n klo 18 (kohdasta 06.15 min. eteenpäin) uutislähetyksen kulttuuriosuudessa toimittaja Jussi Mankkinen esittelee virtuaalitodellisuuden hyödyntämisen uusia mahdollisuuksia viihde- ja elokuvamaailmassa. Uutisjutun esitellyt uutistenlukija Piia Pasanen sanoi muun muassa että "virtuaalidokumentin avulla voidaan antaa ihmisille koskettavia kokemuksia rankoistakin aiheesta". Tuon kuultuani aavistelin pahinta, sillä uuden tekniikan avulla voitaisiin kenties entistä syvemmin vaikuttaa naivien länsimaalaisten syyllisyydentunteisiin, joilla riisua kollektiivista itsesuojelua. Ensimmäisenä samaistumis-aivopesusta tuli mieleen holokaustipropaganda, jota on käytetty jo pitkään keinona repiä eurooppalaisten henkinen immuniteettisuoja vihamielistä muukalaisinvaasiota vastaan.
Vaistoni osui ikävä kyllä jälleen kerran oikeaan, sillä uusista teknologioista huolimatta valtamedian propagandan sisältö ei tulisi muuttumaan. Siksi kulttuuritoimittaja Jussi Mankkisen jutun alussa esiin tuoma virtuaalitekniikan käyttö holokaustidokumenteissa tuntui välittömästi itsestään selvältä, sillä olisi vaikea kuvitella mitä muutakaan se voisi olla kun "ihmisille halutaan antaa koskettavia kokemuksia rankoistakin aiheesta". Nimittäin olisihan se omituista jos Yle kertoisi, että uutta virtuaaliteknologiaa hyödynnetään Josif Stalinin ja johtavien juutalaisbolsevikkien masinoiman ukrainalaisten kansanmurhan Holodomorin kohdalla. Eihän sellainen palvelisi mitenkään eurooppalaisten syyllistämistä, jonka ensisjaisena päämääränä on edistää monikulttuuria eli valkoisten korvaamista kehitysmaalaisilla. Kun puheeksi nousee manipuloinnin prioriteetit, silloin on muistin virkistämiseksi syytä lainata sosiaalipsykologian tohtori Inari Sakkin Yliopisto-lehdessä antamaa lausuntoa:
Kokeellisessa tutkimuksessa suomalaisille esitetään esimerkiksi muistoja toisen maailmansodan aikaisista Karjalan nälkäleireistä ja ruotsalaisille Ruotsin natsiyhteyksistä ja pakkosterilisaatioista, Sakki kertoo. Muun muassa Saksassa tehtyjen tutkimusten perusteella voidaan olettaa, että tällainen manipulaatio herättää kollektiivisia häpeän ja syyllisyyden tunteita, joilla on Sakin mukaan yhteys myönteisempiin käsityksiin ulkoryhmiä – esimerkiksi maahanmuuttajia – kohtaan.
Ylen kulttuuritoimituksen uutisjuttu on samoilla holokaustiteollisuuden linjoilla ja osoittaa samalla, miten avoimesti tunteisiin vaikuttavaa propagandaa, suoranaista mindfuckia, edistetään verorahotteisella kanavalla.
Toimittaja Mankkisen tv-uutisissa esitetty juttu löytyy nyt myös tekstiversiona Ylen verkkosivuilta. Uutisartikkelissa Virtuaalitodellisuus vie ihmisen keskitysleirille ja antaa sudenkorennon silmät Mankkinen kertoo heti aluksi holokaustitarinan Hollywood-version kliseet, jotka ovat tärkeä osa Ari Palitzin ja Gabo Aroran "taitavasti toteuttamassa ja useasti palkitusta" dokumentissa The Last Goodbye. Lukijalle ei ole kovin vaikeaa arvata mistä syystä dokumentti on palkittu useasti arvoliberaalien ja juutalaisten hallitsemassa elokuvateollisuudessa, varsinkin kun virtuaaliteos tehtiin yhteistyönä sionistisen USC Shoah Foundationin kanssa, "joka kerää ja arkistoi todistajanlausuntoja keskitysleireiltä selvinneiltä ihmisiltä".
Dokumentin toinen tekijä Gabo Arora kertoo jutussa varsin avoimesti millaisin psykologisin keinoin katsoja voidaan stimuloida käyttämään omaa mielikuvitusta halutun propagandan sisäistämiseksi:
Ohjaajaan teoksia leimaa humanismi, joka yhdistyy dokumentaariseen immersioon – katsoja upotetaan uuteen todellisuuteen. Asioita viedään eteenpäin rauhalliseen tahtiin, väkivallalla mässäily sekä visuaaliset shokkiefektit on kätketty taka-alalle.
– Virtuaalitekniikan kohdalla pitää olla hienovarainen ja antaa ihmisille mahdollisuus käyttää omaa mielikuvitustaan. Lopputuloksesta tulee huomattavasti koskettavampi, jos keskitytään itse tarinaan ja kauhuelementit on jätetty pois, Ylen järjestämässä mediatapahtumassa äskettäin vieraillut Arora pohtii.
Natsieksploitaaton lisäksi Gabo Arora on käyttänyt virituaaliteoksissaan psykologista manipulointia aiheissa, jotka ovat muutoinkin lähellä hänen kohdeyleisöään. Valkoisia keskiluokkaisia liberaaleja on itketetty virtuaalimaailmoissa, joissa katsoja on voinut kulkea muun muassa ebolaepidemian vaivaamassa Liberiassa, Gazan pommitetuilla rauniolla ja syyrialaisten pakolaisleireillä. Itsensä moraaliseen hysteriaan herkistänyt "parempi väki" voi omalla lompakollaan aivan rauhassa katsella Aroran ja Palitzin sosiaalipornoa, mutta Ylen tehtävänä ei ole antaa tällaiselle propagandalle ilmaista mainostilaa.
******************************
Yle TV1, keskiviikko 21.6.2017 klo 18:30, Suomi on ruotsalainen
8/10. Ruoka ja juoma. Kuinka suomalaista ruokaa ovat lihapullat tai graavi kala? Miksi Suomessa ei ole etnisten ravintoloiden joukossa ainuttakaan ruotsalaista ravintolaa? Mukana kokit Jyrki Sukula ja Hans Välimäki. (U) HD Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: suomi. Äänitekstitys: suomi.
Linkki Yle Areenaan.
Tiettävästi jo toista kertaa uusintana tulevassa Suomi on ruotsalainen -sarjassa ärsyttää eniten sen taustalla oleva agenda, jonka mukaan Suomella ei ole oikeastaan mitään omaa, sillä kaikki kulttuuri on tullut muualta, lähinnä Ruotsista ja Venäjältä. Tässä ruokajaksossa pahin suomalaisuuden mitätöijä on ravintoloitsija Hans Välimäki, joka väittää että Suomessa ei ole käytännössä ollenkaan omia ruokalajeja ja nekin harvat ovat kuulemma paskaa, koska eivät (muka) kelpaa ulkomaalaisille.
Teoksessaan Länsimaiden tuho (2009) emeritusprofessori Timo Vihavainen kumoaa vallalla olevan ksenofiilisen ennakkoluulon, jonka mukaan suomalaisilla ei olisi omia herkkuja, joita myös eksotiikan nälkäiset ulkomaalaiset söisivät mielellään. Seuraava ote kirjasta on pitkä, mutta ehdottomasti lainaamisen arvoinen, koska se kuvaa niin hyvin perusteetonta alemmuudentuntoamme, jota mm. svekomaanit ovat lietsoneet:
(...) Ravintolan kannalta ihanteellisinta olisi kai tarjota suomalaisia uuniruokia esimerkiksi sunnuntaibrunssilla, hiukan samaan tapaan kuin Englannissa tehdään, mutta voisihan perinteeksi ottaa senkin, että suomalaisen uuniruuan tarjoiluaika sijoittuisi päivittäin esimerkiksi iltaan, vaikkapa 18-20 välille. Miltä tuntuisikaan tulla raskaan työpäivän jälkeen herkkupöytään, jossa höyryäisivät vastapaistettujen karjalanpiirakoiden ja ruisleivän ohella rasvainen karjalanpaisti, savolainen ohrarieska, silakkalaatikko, uunihauki ja erinäiset muut uuniruuat. Näiden ohella tarjolla olisi maalaisvoita, paistettuja muikkuja ja uunilohta, savustettua lahnaa tai siikaa, suolamuikkuja sipulin ja smetanan kera, muikun ja mateen mätiä, suolattua särkfileetä, graavattua lohta ja siikaa sekä saunapalvikinkkua, joka on kypsytetty lähes puumaisen kovaksi. Keitoista kermainen lohikeitto, muikuista tehty rantakala, matikkakeitto, savulihalla maustettu hernekeitto, lammaskaalikeitto ja maitoon keitetty haukikeitto kilpailevat voitollisesti minkä tahansa ulkomaisen vastineen kanssa. Uunissa täysin kypsiksi paistetut lanttukuutiot täydentävät erinomaisesti karjalanpaistia ja erilaisiin kastikkeisiin ja uuniruokiin antavat vastustamattoman makunsa suomalaiset sienet, jotka ovat yhtä kaukana viljeltyjen siitakkeiden tai herkkusienten keskinkertaisuudesta kuin taivas on maasta. Suolattuna taikka ymmärryksellä marinoituna suomalainen sieni sopii verrattomasti myös kylmän snapsin kyytipojaksi, ja muutoin ruokajuomana on oivallinen kylmä kalja, jota ei ole tehty uutteesta, vaan maltaista. Jälkiruuaksi sopii ternimaidosta tehty uunijuusto sokerin ja kanelin kanssa, lakat, metsämansikat ja mustikat jäätelön kera antavat viimeisen silauksen aterialle, josta parhaimmillaan muodostuu suomalaisen keittiön ylistyslaulu.
Tällaiselle aterialle haluaisin kutsua sen ulkomaalaisen ystäväni, joka vaatimattomuuksissaan teki pilaa käsitteestä Finnish cuisine odottaen minunkin nauravan asialle makeasti. Miksi tämä ei ole todellisuudessa mahdollista? Mikä meitä estää panemasta pöytään sitä, mikä meillä on aitoa ja parasta?
Ennen muuta kysymys lienee ilmiöstä, jota voisi kutsua kansalliseksi alaikäisyydeksi. Olemme tuijottaneet suu auki ulkomaiden ihmeitä ja matkineet parhaamme mukaan sitä, mitä kuvittelemme eurooppalaisuudeksi. Niin sanotut mestarikokit eivät nähtävästi ole omanneet sen tason henkistä kapasiteettia, että olisivat uskaltaneet poiketa joukosta. Varakkaat ravintolavieraat ovat halunneet erottua rahvaasta hankkimalla pätevyyden eksoottisten makujen tuntemuksessa. Ravintolat eivät puolestaan ole edes yrittäneet tarjota suomalaista ruokaa kunnianhimoisesti hyvin valmistettuna. Siihen on jo ennakolta suhtauduttu ikään kuin alempiarvoiseen tavaraan, jota hyvä ravintola ei edes voi tarjota. Esimerkiksi saksalaisen laaturavintolan arvolle sopii mainiosti tarjota lounaaksi halpaa ja kansanomaista Eintopf-pataa. Mutta koettakaapa kysyä vastaavaa Suomessa (s. 240-241).
Yle Fem, keskiviikko 21.6.2017 klo 22:00, Kino: Querelle (K16)
Rainer Werner Fassbinderin viimeiseksi jäänyt ohjaus perustuu Jean Genet'n romaaniin. Brad Davisin esittämä merisotilas Querelle saapuu Brestin syntiseen satamakaupunkiin ja panee paikat sekaisin. HD Äänitekstitys: suomi. K16 (väkivalta, seksi).
Pervoviikon kunniaksi LGBT-agendan omaksunut Yle lähettää rektuumiväen kulttiklassikon uusintana. Tälläkin kertaa K-18 homopornoa lähetetään lain vastaisesti ennen klo 23.00. Viime vuonnahan asiasta nousi kohu ja siitä kertoi myös Yle Watch.
