MONIKULTTUURI, KORONA JA UKRAINA OVAT ESIMERKKEJÄ LÄNNEN HYBRIDIVAIKUTTAMISESTA OMIIN KANSALAISIIN

Paljon puhutusta hybridivaikuttamisesta ovat todennäköisesti eniten vastuussa lännen globalistiset hallinnot. On silti ironista, että länsimaiden suuret mediatalot tarkoittavat hybridivaikuttamisella vain Venäjää ja Kiinaa, ikään kuin koko ilmiötä ei olisi lännessä edes olemassa. Objektiivisesti arvioituna anglosionististen turvallisuuspalvelujen maailmalla masinoimat "värivallankumoukset" ovat törkein näyte tunnetusta hybridivaikuttamisesta, mutta laajimmillaan manipuloiva propaganda kohdistuu kuitenkin länsimaiden omiin kansalaisiin. 

Tuttu esimerkki valtamedian  ja pysyvien hallitusten vuorovaikutteisista projekteista on mielipiteenmuokkauskampanja monikulttuurin puolesta. Valtiovalta on omalta osaltaan taannut, että länsimaissa demografisen muutoksen estäminen on tehty lainsäädännöllisesti mahdottomaksi median taas propagoidessa monikulttuurin upeutta ja välttämättömyyttä. Tätä samaa kulttuuriliberalistista hajoitustyötä on edustanut myös seksuaalikummajaisten jalustalle nostaminen samalla kuin perheinstituutio on esitetty individualistisille ihmisille pelkkänä taakkaana. 

Vaikka tämä gramscilainen arvojen haltuunotto on toiminut hämmästyttävän menestyksekkäästi, on se silti synnyttänyt vastustusta. Jopa pelokkaaseen konformismiin ja konsensushakuisuuteen taipuvassa Suomessa on syntynyt varoventtiilinomaista populismia, joka on politisoitunut Perussuomalaisten nousuna suurten puolueiden joukkoon. Ikävä kyllä perussuomalaisetkin ovat osa lännen ideologisesti monoliittista "arvoyhteisöä", joka on Länsi-Euroopan maiden itsetuhoisuuden perussyy. Haitallisen ideologian lähtömaa on Yhdysvallat, jonka kulttuuri-imperalismi tekee tuhojaan myös muualla maailmassa joko vähämielisellä viihteellään tai mattopommituksillaan. Tämä kaikki "meidän" hupaisan nykydemokratian nimissä tietenkin. 

Silloin harvoin kun lännen omiin kansalaisiin kohdistuva hybridivaikuttaminen saa edes maininnan julkisuudessa yliopistojen tutkijat, toimittajat ja poliitikot kiirehtivät tuomitsemaan sen vainoharhaisena salaliittoteoriana. On vaikea arvioida, tiedostavatko esimerkikisi toimittajat päivittäistä koronauutispelotteluaan propagandistiseksi toistoksi vai ovatko he yksinkertaisesti vain osa ylemmän portaan agendaa, jossa uppiniskaista kansaa on syytä manipuloida Hyvän asian™ puolesta. Varmaa on vain se, että mediassa ymmärretään ritualistisen toiston merkitys, sillä se on tehokkain tapa pehmittää kansa omille ääneenlausumattomille tavoitteille. 

Kansallismielinen oppositio on pääosin immuuni vihamielisen elitiin käsissä olevan median propagandalle ja hybridivaikuttamiselle. Valitettavasti siitäkin löytyy huomattava joukko kansalaisia, jotka ovat hyväuskoisia tietyille propagandakampanjoille; he kyllä soimaavat poliitikkoja ja mediaa kun ne syöttävät monikulttuurisuutta ja sateenkaariagendaa, mutta luottavat silti samaan petokselliseen nomenklatuuraan silloin kun puheeksi tulee lännen ja Venäjän väliset suhteet. On oireellista, että nämä kansallismieliset ovat oppineet valtamediasta tutun tavan leimata putinisteiksi ne, jotka arvioivat idän ja lännen suhteita puolueettomasti tai ottavat puheeksi Suomen lännettymisen.

Suomalaisilla on historiallisesti tietysti perusteltu vihamielisyys venäläistä imperialismia kohtaan. Kuitenkin kylmän sodan päättymiseen jälkeen vihollisen näkeminen yksiselitteisen maantieteellisesti on juuri sitä naiviutta, jota globalismia ajava eliitti käyttää hyväkseen iskostaessaan kansakuntia tuhoavaa amerikkalaisperäistä liberalismia. 

Älyllisesti rehellinen kansalainen ei ole voinut olla huomaamatta maamme mediassa jo kuukausikaupalla jatkunutta päivittäistä kampanjaa Venäjän uhasta. Yhdysvaltain itärannikon mediataloista lähtöisin olevia Venäjä-uutisia kierrätetään joka päivä myös Ylessä. Niissä Ukrainan tilanne on selitetty pelkästään irrationaaliseksi ja vallanhaluiseksi kuvatun Venäjän syyksi ikään kuin amerikkalaisen imperialismin nyrkkinä toimivalla Naton itälaajenemisella ei olisi asian kanssa mitään tekemistä. 

Informaation puolueellisuudessa ei sinänsä ole mitään pahaa, jos se ilmaistaan avoimesti. Lännen tiedotuksen ongelmana onkin se, että se esittää Ukrainan tapahtumat kuin sen tekisi puolueeton taho, joka kertoo objektiivisen totuuden kiistasta. Suomessa tähän lännettymisen kelkkaan on lähtenyt näkyvästi mukaan Globo-homo arvoja kannattava Yle, mikä ei sinänsä ole ihme, koska yhtiön johto on natokiimaisen Kokoomuksen hallussa. Hysteerisellä Venäjän pelottelullaan ja Ukrainan tilanteen valikoivalla dramatisoinnillaan Yle on käynyt taitavaa kampanjaa, jossa pelokkaat demarieläkeäläiset ja yksiniittiset kansallismieliset on saatu sotilasliittoon liittymisen puolelle. 

Kaikki retoriset keinot näyttävät olevan sallittuja tässä suuressa teatterissa. Ylen uutisen mukaan Yhdysvallat kehottaa kansalaisiaan poistumaan Ukrainasta, jolla uskotellaan tilanteen olevan vakavampi kuin se on. Tässä kohtaa Yle Watch voi lyödä kenen tahansa Ylen toimittajan kanssa Koskenkorvapullosta vetoa, että näissä olosuhteissa Venäjä ei tule hyökkäämään Ukrainaan. Tämä huolimatta siitä, että Ukrainan umpikorruptoitunut hallinto johtajanaan juutalaistaustainen presidentti Volodymyr Zelensky tekee kaikkensa ajaakseen maansa ja sen resurssit amerikkalaisten syliin.

Vielä epätodennäköisempää kuin Ukrainan invaasio olisi se, että markkinatalousmaa Venäjä pitäisi järkevänä hyökkäystä Suomeen, kun se ei tehnyt sitä edes ollessaan totalitaristinen Neuvostoliitto kylmän sodan aikana. Sen sijaan Suomen riski joutua Itänaapurin kanssa konflktiin lisääntyisi huomattavasti, jos se liittyisi Natoon. Toisaalta silloin on vaikea uskoa, miksi joku Italia tai Belgia jaksaisi vuodattaa vertaan syrjäisen Suomen puolesta. Jotkut laiskat ja pelkurimaiset suomalaiset näyttävät silti uskovan, että sodankäyntinkin pitäisi delegoida ulkomaalaisille ikään kuin mäkeä voitaisiin laskea muiden perseellä. Ainoastaan omaan puolustukseensa nykyistä huomattavasti enemmän panostava Suomi voi olla riittävä pelote Venäjän tai minkä tahansa muun maan hyökkäysaikeille.

Kansallismielisille pitäisi olla selvää kansallinen suvereeniteetti ja sotilaallinen puolueettomuus. Koska Euroopan Unioni vei jo kansallisen päätäntävallan ja oman valuutan, pitäisi edes jäljellä olevasta puolustuspoliittisesta määräysvallasta pitää kiinni. Atlanttisessa menneen maailman lumossa elävällä Kokoomuksella on edelleen hinku astua lahoavaan Nato-laivaan, mutta kansallisesta ja eurooppalaisesta näkökulmasta tälle ei ole juuri perusteita. Varsinkin kun ne tahot, jotka hylkäävät puolueettomuuden ovat sitoutuneita ristiriitoihinsa hajoavan Yhdysvaltojen johtavaan rooliin maailmassa kuin taistolaiset aikoinaan luhistuvaan Neuvostoliittoon.

Yhdysvallat on miehittänyt Eurooppaa sotilaallisesti, taloudelllisesti ja kulttuurisesti jo vuodesta 1945, joten olisi jo korkea aika päästä irti tästä kuristusotteesta. Tämä vaatisi Euroopan Unionin uudelleen järjestämistä itsenäisten kansakuntien pohjalle, jolloin voitaisiin luoda yhteinen ja uskottava sotilasliitto. Sitä ennen Suomen kaltaiselle pienelle maalle olisi parasta pysyä kaukana globalistisia tavoitteita ajavasta Natosta ja sen synnyttämistä konflikteista.

                                                        ****************************

TV1, lauantai 12.2.2022 klo 19.40, Grantchester (12) 

Kausi 6, 5/8. Leonardin piina. Kirkon johto ilmoittaa horjumattoman kantansa: se on tyly. Maallinen oikeudenkäynti odottaa seuraavaksi. Outo ryöstö herättää poliisin huomion, ja Geordie törmää vanhaan kaveriin. HD 49 min

Ylen lähettämä brittliläinen lauantaiviihde on propagandisesti huomattavasti vaarallisempaa kuin vastaava amerikkalainen, sillä se on paremmin tehtyä ja psykologisesti taitavampaa. 

1950-luvun kuvitteellisen Granchestrin kirkkoon sijoittuva draama on hienovarainen mindfuck, jolla katsojan tunteet asetetaan homopapin tukalaan tilanteeseen. Tavoitteena on saada katsoja tuntemaan inhoa niitä "pahoja" suvaitsemattomia henkilöhahmoja kohtaan, jotka eivät iloisen arvoliberaalizombin lailla riemuitsekaan papin sodomiittisista harrasteista. Samalla liberaalit voivat ylemmyydentuntoisesti pöyristyä, kuinka takavuosikymmeninä ajateltiin täysin väärin verrattuna ihmeelliseen nykyaikaan.

TV1, lauantai 12.2.2022 klo 21.00, Murhaajajahti (12) ö

3/4. Kovat piippuun. Colin painii kaksin käsin saadakseen lisäresursseja poliisin erikoisyksiköstä. Uusi raiskaustapaus riipaisee jokaista, mutta se ei saa haitata keskittymistä olennaiseen. HD 46 min. Linkki ohjelman sivulle.

Nykyiset brittisarjat ovat yksinkertaisesti katselukelvontonta roskaa niiden kuvatessa lähes pelkästään todellisuutta uskottelevaa monikulttuurifantasiaa, jossa kuvaruudun täyttävät mustat ovat merkittävissä asemissa tietokoneneroina ja upeat vahvat naiset aina pomoina. 

Silloin harvoin kun todellisuus ja fantasia kohtaavat syntyy harhaanjohtavasti otsikoitu Yle-uutinen: Skandaalit johtivat Suur-Lontoon poliisipäällikön eroon – seksismiä, rasismia ja poliisin tekemä murha. Toisin kuin otsikko antaa ymmärtää, kyse ei ollut rasismista ja seksismistä, vaan päinvastoin naissukupuolensa vuoksi Suur-Lontoon poliisipäälliköksi päässeen Cressida Dickin pätemättömyydestä ja korruptiosta, jonka vuoksi jopa muslimtaustaisen Lontoon pormestari Sadiq Khanin oli annettava hänelle potkut.

YLE LEVITTÄÄ HALLITUKSEN ROTUVIHAPROPAGANDAA SUOMALAISIA VASTAAN

Ylen tv-kanavilla on viime aikoina näkynyt Oikeusministeriön ja orwellilaista yhdenvertaisuusvaltuutetun virkaa hoitavan Kristina Stenmanin ideoima Olen antirasti -kampanjan mainos. Kansalaisten verorahoilla kustannettu kampanja on suunnattu pelkästään aitoja suomalaisia vastaan, mikä tekee siitä sodan jälkeisessä Suomessa röyhkeydessään ja vaarallisuudessaan poikkeuksellisen. Kampanjan julkeaa asennetta voisikin verrata jiddishinkieliseen Chutzpah-käsitteeseen, jota kuvaa kertomus miehestä, joka tapettuaan ensin vanhempansa, anoo tuomioistuinta armahtamaan itsensä, koska on orpo.

Muiden eurooppalaisten valtioiden tapaan Suomi on ollut aina valkoinen maa, johon on vasta aivan viime vuosikymmeninä päästetty suuret määrät kolmannen maailman vapaamatkustajia. Tästä vihamielisestä invaasiosta on vastuussa poliittinen ja taloudellinen eliitti, joka ei ole pahemmin kysellyt kansalta lupaa maan peruuttamattomalle muukalaistamiselle. Tällä epädemokraattisella toimeenpiteellään kansanviholliset ovat panneet suomalaisia väkisin kakkoseen ja kehtaavat sen jälkeen vielä syyttää temppunsa sottaisesta lopputuloksesta tavallista kansaa. Metku onnistuu härskillä hämäyksellä, jossa kakistokraattinen (so. huonoimpien valta) "eliitti" siirtää oman rikoksensa kansaan syyttämällä sitä rasismista. Tämä operettinäytös sopii hyvin myös kehitysmaiden virkaheitoille maahantulijoille, jotka taloudellisten etujen lisäksi saavat katteettoman uhristatuksen valtavalhemedian syyttäessä karvalakkikansaa rasismista.

Vaikka Yhdysvaltojen rotutilanne poikkeaa lähtökohdiltaan Euroopasta, sen kulttuurihegemonian vasemmistorasistiset ajattelumallit ovat iskostuneet maamme poliittisen johdon, median ja yliopistojen kautta myös tavallisille suomalaisille. The Redneck Manifesto -kirjasta tunnettu Jim Goad kertoo tuoreessa pakinassaan Let the Whites Be Racist, Too osuvasti, kuinka läntinen rasisminvastaisuus on suunnattu rasistisesti yksinomaan valkoisia vastaan. 

Goadin mukaan liberaalien muinoin markkimoima rodullinen oikeudenmukaisuus on kadonnut kielenkäytöstä lähes kokonaan ja sen tilalle on tullut "valkoisuuden" demonisointi ja "valkoisen ylivallan purkaminen". Toisin sanoen rodullisen oikeudenmukaisuuden käsitteestä on tullut vuosien saatossa entistä "rasistisempi", sillä hallitseva liberaali luokka ei enää edes pyri fantasiaan rodullisesta tasa-arvosta, vaan politiikan moottorina toimii moraalinen ylemmyydentunto ja ei-valkoisille sallittu kaunainen kostonhalu.

Koska täysin epäobjektiivisen rasismi-käsitteen käyttö on paradoksaalisesti karannut tavoitellusta rodullisesta oikeudenmukaisuudesta, pitäisi se Goadin mukaan päivittää sellaiseksi mitä sillä tänään oikeasti tarkoitetaan. Tällöin rasismi ei merkitse muuta kuin "tietyn roturyhmän etujen puolustamista". Viime aikoina sitä on pidetty luontaisena ja biologisena oikeutena kaikille - paitsi valkoisille.

Uusien sääntöjen mukaan vain valkoisten täytyy hävetä ja uskoa syyllisyyteensä, jossa he ovat muista poiketen ainutlaatuisia. Kollektiivinen ylpeys ja itsetunto ovat toki terveita ja arvostettuja ominaisuuksia muiden rotujen kohdalla, mutta siitä tulee myrkyllistä vasta silloin kun valkoiset harjoittavat niitä. Goad ottaa tästä esimerkiksi valtamediassa puolueettomaksi sanotun Wikipedian, joka käsittelee termejä kuten mustien ylpeys ja aasialaisten ylpeys kunniotuksella, kun taas valkoisten ylpeys rinnastetaan kivessyövän kaltaisiin asioihin. Tämä jos mikä kuulostaa erittäin "rasistiselta" valkoisia kohtaan, mutta sillä ei ole merkitystä, koska hyväkkäät ovat muuttaneet sääntöjä niin, että kontrolloidussa valtavirtakeskustelussa on mahdotonta olla rasisti valkoisia kohtaan. 

On syytä pitää mielessä, että vanhojen sääntöjen mukaan ei vain valkoisten, vaan myös mustien, ruskeiden ja keltaisten olisi ollut "rasistista" laittaa ryhmänsä edut etusijalle, koska se  olisi tulevan värisokean ja harmonisen sateenkaariyhteiskunnan vastaista. Tällaiseen utopiaan on pyritty suostuttelun ja aivopesun avulla, mutta on parempi uskoa syväekologi Ted Kaczynskia, joka totesi kuuluisassa manifestissaan, että "aktivistien vihamielinen asenne valkoista enemmistöä kohtaan pyrkii lisäämään rotuvihaa sen sijaan, että se rauhoittaisi rotujännitteitä". Goad katsoo, että ehkä rotuvihan voimistaminen on ollutkin koko ajan punaliberaalien rotuaktivistien tavoitteena.

Kirjoituksessaan Goad esittää hyviä kysymyksiä, joihin on turha odottaa vastauksia Atlantin kummankaan puolen liberaalilta eliitiltä ja sen syöttiläiltä. Tämä koskee erityisesti Suomea, jossa "julkinen keskustelu" ei sisällä aitoa vastakkainasettelua ja haastamista, vaan suurissa mielipidekysymyksissä näkemykset ovat kuin yhdestä puusta veistetyt - kuunnelkaapa vaikka Ylen Pyöreä pöytä -radio-ohjelmaa, jossa "erilaisista mielipiteistä" vastaavat ihmiset ovat kaikki arvoliberaaleja. Yle Watchin toimitus ei pidättele hengitystään sen suhteen, että Ruben Stiller, Kaarina Hazard ja Anu Koivunen käsittelisivät Goadin Suomenkin olosuhteisiin sopivia relevantteja kysymyksiä, saati että he pystyisivät vastamaan niihin rehellisesti:

Eikö alun perin rodullisten kaksoisstandardien pitänyt olla ongelma? Kuka keksi sen älykkään idean, että ratkaisu institutionalisoituun rotujen erityiskohteluun on kostoon perustuva rotujen kaksoisstandardi, joka palautti ongelman lähtöpisteeseensä? Millaista hyvää voi tulla yhteiskunnasta, jossa yksi rotu on demonisoitu ja kaikkia muita pidetään pyhinä? Missä yhtä ryhmää käsketään elämään häpeässä, kun taas kaikkia muita ryhmiä rohkaistaan paistattelemaan ylpeydessään kuin possu sikolätissään? Milloin "kaksi vääryyttä tuo oikeutta" lakkasi olemasta looginen perusvirhe ja siitä tuli sen sijaan ohjeistus maailmarauhalle?

Jos tekopyhään moralismiin nojautuvat vaatimukset jätetään sikseen, havainnot eri rotujen ja etnisten ryhmien keskinäisistä kyvykkyyseroista ovat ilmiselvät, ilman, että se tarvitsee lisävahvistuksekseen mitään ideologiaa. Vaikka Goadin mukaan tässä on vain kyse moraalisesti neutraalista evoluutioprosessista, vallalla oleva uusi kertomus katsoo valkoisten oman edun tavoittelun olevan syynä kaikelle inhimilliselle kärsimykselle kautta koko historian. Tosiasiassa tämä laajalle levitetty vihamielinen myytti on huomattavasti vaarallisempi kuin vaikkapa sen toteaminen, että meksikolaiset eivät näytä olevan kovin hyviä koripallossa. Jonkun ryhmän väittäminen luonnostaan pahaksi on huomattavasti pahempaa kuin sen esittäminen, että jotkut vehkeilevät salaliittomaisesti oman ryhmäetunsa hyväksi (kuten juutalaisista sanotaan) tai että heillä on ei-toivottuja piirteitä evolutionaaristen valintapaineiden seurauksena (kuten mustista usein sanotaan). On ironista, että tämän uuden "antirasismin" jankuttaminen onnistuu olemaan se kaikista "rasistisin".

Amerikkalaiskirjoittajan mielestä rotu-identiteetin pitäisi kuulua kaikille tai sitten ei kenellekään. Hän on varmasti oikeassa sanoessaan, että rotukysymyksessä nykyinen idioottimainen kaksoisstandardi on vain resepti käsittämättömän veriseen katastrofiin. Jos kaikkien annettaisiin olla "rasisteja" tai jokainen tuomittaisiin rotunsa takia, johtaisi se suurempaan harmoniaan kuin nykyinen kaksoisstandardi, joka ei ole muuta kuin suunnitelma tulevalle konfiktille. 

Niin sanottu "edistyksellinen" suo yhdelle ryhmälle valtavan kohteliaisuuden väittäessään, että vain yksi ryhmä voi pilata maailman, jos sen annetaan toimia yhtenäisesti. Goad kysyykin kiusallisesti, miksi "edistyksellinen" pelkää valkoista väestöä, jonka kädet eivät ole sidottu selän taakse? Ehkä vasemmistoliberaali pelkää salaa, että kun valkoiset toimivat yksimielisesti, he päätyvät hallitsemaan maailmaa? Sehän saattaisi tehdä kenestä tahansa valkoisesta, myös punaliberaalista, "valkoisen ylivallan" kannattajan. Kirjoittajan mielestä on selvää, että ainoa tapa välttää leimautumasta valkoisen ylivallan kannattajaksi on antaa valkoisten nähdä itsensä ryhmänä, jolla on yhteisiä etuja. Tasa-arvon nimissä suotakoon myös valkoisille oikeus olla "rasisteja"!

                                                 *****************************

Yle TV1, keskiviikko 2.2.2022 klo 19.00, Historia: Hermann Göringin katalogi (12) 

Valtakautensa aikana natsijohtaja Hermann Göring keräsi yli 5000 taideteoksen kokoelman, joista piti tarkkaa kirjaa. Millaisin keinoin Göring teokset hankki ja mikä oli niiden kohtalo sodan jälkeen? HD ohjelmatekstitys (suomi) 54 min. Linkki ohjelmaan ja ohjelman sivulle täältä.

"Hitler söi kakkaa", näin on kerrottu laatujournalistisessa televisioapparaatissa. Että oikein televiissiossa, pakko olla totta! Aivan yhtä totta kuin tämä parin vuoden takainen ranskalaisdokumentti Göringistä. Eiväthän edes paatuneimmat Ylen propagandaosaston ohjelmanhankkijat jaksa viikosta toiseen näyttää pelkkää Hitler-rainaa. Vaihtelu virkistää, siispä Göringiä eetteriin!