PYSYVÄN VARJO-HALLINNON PURKUTALKOOT YHDYSVALLOISSA – MILLOIN SUOMESSA?

Donald Trumpin pääsy Yhdysvaltain presidentiksi ei olisi ollut mahdollista ilman hänen tekemäänsä diiliä maan todellisen eliitin kanssa. Yksi puoli diilistä oli Trumpin suostuminen Israelia hyödyttävään Lähi-idän "lopulliseen ratkaisuun", kun taas toinen puoli sopimuksesta antoi presidentille vapaat kädet purkaa liittovaltion hallintoa ja lopettaa sen harjoittamat identiteettipoliittiset ohjelmat. Sen sijaan kauppapolitiikassa sekä taloudellinen eliitti että Trump ovat olleet alusta lähtien samaa mieltä. 

Suomessa perinteisesti Demokraattipuolueen samettista globaalitotalitarismia eli menneen maailman "sääntöpohjaista maailmanjärjestystä" tukevat valtavirtapolitiikot ovat viime viikkoina joutuneet asettelemaan sanojaan varovaisesti, sillä Trump-inhostaan huolimatta Suomi on sitoivien sopimustensa vuoksi entistä tiiviimmässä liittolaissuhteessa Amerikan kanssa. Koska Suomi on turvallisuuspolittisissa sopimuksissa altavastaaja, se ei voi arvostella kovin ankarasti Yhdysvaltain nykyisiä ulkopoliittisia linjauksia. Sen sijaan meitä vähän liikuttavassa USA:n sisäpoliitiikassa suomalaispoliitikot, media ja vakituiset asiantuntijat ovat voineet avoimesti ilmaista jo vuosia jatkunutta kaunaansa Trumpia ja hänen politiikkaansa kohtaan. 

Valtamediassa suurinta närkästystä on herättänyt presidentin toimet liittovaltion virkakoneiston puhdistamiseksi ja uudistamiseksi, koska se osuu kaikkien länsimaisten hallintojen arkaan kohtaan. On selvää, että hanke, jossa pyritään riisumaan niiden valtaa, jotka  eivät ole saaneet mandaattiaan äänestäjiltä, synnyttää epämukavia tuntemuksia myös suomalaisissa toimittajissa, virkamiehissä, aisiantuntuntijoissa ja verovaroilla kustannettujen "kansalaisjärjestöjen" työntekijöissä. 

Vasemmistoliberaalissa Ylessä on reagoitu Yhdysvaltojen viime tapahtumiin kouristuksenomaisella korruption kieltämisellä suuntamalla huomio epäolennaisiin ja harhaanjohjaviin juridisiin kysymyksiin. Tästä kertoo viime viikon A-studion asiantuntijakeskustelu, jonka Ylen verkkosivut muotoili agendauutiseksi Meneillään on laiton vallananastusyritys – Näin asiantuntijat kuvaavat Yhdysvaltojen hallinnon myllerrystä. Ulkopoliittisen instituutin Charly Salonius-Pasternak ja Turun yliopiston Pohjois-Amerikan tutkimuksen professori Benita Heiskanen toistivat A-studiossa kiivastuineina Demokraattipuolueen mantraa, jonka mukaan Trumpin Hallinnon tehokkuuden virastoa (Doge) johtamaan nimitetty teknomoguli Elon Musk ei ole äänestijien valitsema henkilö, jonka vuoksi hän ei saisi vaikuttaa politiikkaan. Väite on tahattoman ironinen, sillä Doge tutkii virastojen toimintaa, joiden työntekijät eivät ole äänestäjien valitsemia ja jotka vielä toimivat itsenäisesti äänestäjien toivomaa politiikkaa vastaan. 

Vakioasiantuntijat inttävät, että Dogen tarkastustoimenpiteet ovat poikkeuksellisia, vaikka kyse on vain kansainvaltaisesta vastatoimesta valtion laajalle levinneeseen korruptioon, jota USAID:in kaltaiset virastot ovat harjoittaneet vuosikymmeniä siinä mitassa, että niistä on tullut maan tapa. Nyt tämä pysyvän varjohallinnon epänormaali politiikka aiotaan lakkauttaa kerta heitolla kovilla puhdistuksilla. 

Pasternak-Saloniuksen moraalinen närkästys A-studiossa "yksityisten kansalaisten tietojen vuotamisesta" on keskustelun harhaanjohtamista, jotta ei kiinnitettäisi huomiota Yhdysvaltain hallinnon pitkään jatkuneeseen sisäiseen korruptioon. On selvää, että kun päivän valoa kestämättömien virastojen asioita tutkitaan, joudutaan samalla tarkastelemaan myös niiden eri tietokantoja. Tavallisten virkamiesten henkilötiedot eivät ole vaarassa, sillä tutkimus ei keskity niihin, vaan virastojen rahaliikenteen käyttöön. Huoli "tavallisista ihmisistä" onkin vain tekosyy, jotta tutkinta näyttäisi tuomittavalta ja jonka perusteella se pitäisi estää. 

Jotain pieniä oheisvaurioita saattaa tutkinnassa tapahtua, mutta se vain on niin, että munakokkelia ei voi tehdä ilman munien särkemistä. Sitä paitsi virastoilla ei ole perustuslaillista suojaa varsinkaan silloin kun ne eivät noudata presidentin määräyksiä. Virastot eivät nimittäin ole itsenäisiä toimijoita, vaan suoraan alisteisia presidentin ajamalle politiikalla ja päätöksille. Valtion hallinnon palauttaminen alkuperäiseen tehtäväänsä merkitsee väistämättä valtion sisällä toimivan pysyvän hallinnon kitkemistä.

Siksi arkijärjellä ajateltuna on omituista, miksi suomalaisella medialla ja varsinkin Yleisradiolla on kova tarve puolustella Yhdysvaltain liittovaltiota, joka jo tähän astisten paljastusten perusteella on osoittautumassa erittäin korruptoituneeksi hallintoapparaatiksi. Eräs selitys saattaa löytyä maamme suurimpien mediatalojen yhdessä Yhdysvaltain demokraattihallinnon kanssa vuonna 2014 perustamasta Mediapoolista, jonka tarkoitus on ohjata tiedonvälitystä "läntisen arvopohjan" ja Nato-mielisyyden suuntaan. Trumpin tuore vaalivoitto kuitenkin sekoitti tätä pakkaa, koska hän suhtautuu kriittisesti liberaalien edistämään woke-kulttuuriin, USAID:in masinoimiin "värivallankumouksiin", "kansainväliseen sääntöpohjaiseen järjestelmään", keskusvallan kontrolliin ja Naton maailmanpoliisin rooliin. Koska maamme valtamedia ja poliitikot ovat uussuomettuneisuudessaan sitoutuneita USA:n demokraattihallinnon linjauksiin, ovat ne nyt hämmentyneitä ja puolustuskannalla mitä uudelleen valittu Trump tekee maansa sisäpoliitikassa. 

Hyväuskoisia ja tietämättömiä suomalaisia median seuraajia pyritään harhauttamaan uutisjutuilla, joissa varsinkin Yhdysvaltain kehitysyhteistyövirasto USAID:ia (ei mitään tekemistä kehitysavun kanssa) pyritään esittämään puhtaasti hyvällä ja vilpittömällä asialla olevana maailmanparannusvirastona, jota pahantahtoinen, vainoharhainen ja pähkähullu Trumpin äärioikeistolainen hallinto vainoaa syyttä suotta. Sääliksi käy niitä demarieläkeläisiä, jotka ovat pelkästään Ylen pimittävän ja kapean tiedon varassa. Tyypillisen esimerkin puolitotuuksia ja täynnä pimityksiä olevasta Yle-journalismista tarjoaa Esko Varhon agendakynäily Trumpin hyökkäys liittovaltiota vastaan ja taloustoimittaja Heikki Valkaman alarmistinen purkaus Musk kaappasi vallan Yhdysvaltain valtio­konttorissa – seuraukset voivat olla hurjia. Näiden juttujen keskeisin mielikuvapetos syntyy USAID:in esittämisenä harmittomana liittovaltion  kehitysapuvirastona, jota toimittaja Esko Varho vielä luonnehtii "yhdeksi maapallon suurimmista hätäavun jakajista".

Tosiasiassa USAID ei ole vain keksejä ukrainalaisille jakava hyväntekijä, vaan se ohjaa runsaan 42 miljardin dollarin budjetillaan ulkopolitiikkaa ohi virallisen poliittisen johdon. Vaaralliseksi viraston tekee sen ytimeen kaivautunut neokonservatiivinen klikki, joka on vuosien varrella rahoittanut ideologisista syistä eri "värivallankumouksia", viimeksi Georgiassa. Siellä valtaosa väestöstä halusi isänmaallisen hallituksen, joka loisi tasapainon idän ja lännen välillä, mutta se ei sopinut Yhdysvaltain ulkopolitiikasta todellisuudessa päättäville henkilöille, joten USAID kiiruhti paikalle masinoimaan hallinnon vaihtoa. Sekaantumisesta seurasi mielenosoitusten ja levottomuuksien vuosi, kunnes hallitus karkotti ulkomaiset "avustustyöntekijät". Kuvaavaa on, että kun USAID:in rahoitus päättyi, loppuivat myös protestit. 

Korulauseistaan huolimatta USAID:in ja sen rahoittaman NED:in (National Endowment for Democracy) päätarkoituksena on ruokkia kaaosta eri kohdemaissaan. Hajota ja hallitse -kuvio menee jotenkin niin, että silloin kun kohdemaan enemmistö ei haluakaan liberaalidemokratiaa, USAID:in rahoittamat länsimaiset avustusohjelmat alkavat rummuttaa paikallisten köyhien asiaa ja edistää heidän oikeuksiaan. Ei ole sattumaa, että tämä Amerikan varjohallinto on mieltynyt kyynisesti varsinkin naisten oikeuksien ajamiseen muslimimaissa. Tarkoituksena ei ole mikään muu kuin horjuttaa maan enemmistön yhtenäisyyttä. Tämä on ollut erityisen selvää Israelia ympäröivien maiden kohdalla.

Ennen Muskin koordinoimia iskuja USAID:in toimintaa ei ole valvottu mitenkään. Siksi se on voinut esimerksi rahoittaa viimeisen 15 vuoden aikana George Sorosin Open Society Foundations -järjestöä 270 miljoonalla dollarilla.  Saamiillaan rahoillaan Soroksen säätiö rahoitti laajasti äärivasemmistolaisten syyttäjien kampanjoita ja onnistui saamaan heitä läpi lähemmäs sata. Yhteistä näille syyttäjille on lain soveltaminen ja syyttämättä jättäminen tasa-arvon nimissä. Näin yhdysvaltalainen veronmaksaja on joutunut kustantamaan itse Soroksen suorittaman yhteiskunnan alasajon. Samalla Soros saattoi vedätyksellään esittää hyväntekijää äärivasemmiston hyödyllisille idiooteille. Toinen verorahoilla suoritettu härski manipulaatiotapaus on yhdysvaltalainen politiikan ammattilaisille suunnattu Politico-lehti, joka on saanut Biden-Harris vuosina USAID:in kautta avustuksia vähintään yli 30 miljoonaa dollaria. Demokraattipuolueen globalistista politiikkaa tukevaa lehteä on tilattu verorahoilla vuodesta 2017 valtavia määriä eri politiikan ammattilaisille puhtaassa vaikuttamistarkoituksessa. Viimeisempien tietojen mukaan myös New York Times ja BBC ovat saaneet USAID-tukea. 

Salainen mediatuki vain korostuu ulkomailla: kun Trump pysäytti USAID:n maksuliikenteen, 90-prosenttia Ukrainan "riippumattomista tiedotusvälineistä" jouduttiin sulkemaan ja samalla suurin osa Twitterin Ukraina-mielisistä tileistä vaikeni kertaheitolla. Se, mitä on esitetty suurelle yleisölle niin sanottuna demokraattisena politiikkana, on tosiasiassa ollut vain "voittoa tavoittelemattomien" ja "kansalaisjärjestöjen" lavastamaa demokratiailveilyä. Maan tavaksi tullut valvonnan puute on näin luonut järjestön, joka on riippumattoman hallinnoimisen lisäksi saanut valtiota vuosikymmeniä kestäneen rahoituksen. Sillä on voitu rahoittaa mm. neokonservatiivien vallanvaihto operaatioita ulkomailla, mutta Trumpin pitkään valmisteleman hallinnon uudistuksen tultua voimaan rahahanojen sulkeminen on käytännössä lakkauttanut USAID:in kaltaiset pysyvän hallinnon virastot.

Syvän valtion (käsitettä on enää vaikea kutsua salaliittoteoriaksi) operatiivina toiminut USAID on ollut Amerikan suurelle yleisölle täysin tuntematon ennen kuin Doge alkoi tutkia sen toimia. Asia alkoi saada valtavaa huomioita vasta sen jälkeen kun "riippumattomien kansalaisjärjestöjen" ja "itsenäisten vaihtoehtomedioiden" työntekijöiden palkanmaksu lopetettiin ja monien järjestöjen toiminta päättyi kuin seinään. Vilpittömästi yllättyneet työntekijät olivat tähän asti uskoneet saavansa palkkansa intohimoisilta tukijoiltaan eikä valtiolta. Ahdistusta on lisännyt tieto, että heidän radikaalia vasemmistopolitiikkansa on rahoittanut valtio, jota he pilkkaavat fasistiseksi. On myös ironista, että USAID:in varjohallintokoneiston rahoituksen piiriin kuuluneet työntekijät ovat ääni väristen puhuneet "Meidän demokratiasta", vaikka juuri he ovat olleet niitä, jotka ovat estäneet äänestäjien tahdon toteutumisen. 

Tämä kaikki paljastaa kuinka keinotekoinen nykyvasemmisto on, ei vain Yhdysvalloissa, vaan kaikkialla lännessä. Voidaan jopa esittää, mitä olisi vasemmisto ilman miljarditukia. Vasemmistoradikaaleja tukeva avokätinen toimintakulttuuri on mennyt niin pitkälle, että ilman järjestelmää heidän aktivisminsa olisi olematonta. Kun järjestelmä katkaisee apurahakapinallisten rahavirran toiminta romahtaa ja toimijoiden luikkiessa koloihinsa yhteiskunnasta katoavat myös omituiset uskomukset.

Yhdysvaltain valtionhallinnon korruption syvyydestä kertoo se, että huolimatta kymmensistä tuhansista virkamiehistä, jotka ovat tietoisia vallitsevasta toimintakulttuurista, eivät ole vuotaneet tietojaan julkisuuteen. Tämä kertoo paljon virkamieskuntaa miehittävästä manageriaalisesta luokasta – siihen kuuluvat kun eivät näe mitään pahaa omavaltaisessa politiikassa ja verorahojen käytössä, koska he toisin kuin äänestäjät kyllä tietävät mikä on kansakunnalle parhaaksi. Vasta Trumpin ja Muskin vihellettyä pelin poikki, on omertan laki alkanut murtua. 

Tosin ilo voi jäädä lyhytaikaiseksi, sillä pysyvä hallinto on ryhtynyt odotettuun vastahyökkäykseen. Yle uutisten mukaan Yhdysvalloissa liittovaltion tuomari on antanut määräyksen, joka kieltää Hallinnon tehokkuuden virastolta toistaiseksi pääsyn valtiovarainministeriön tietokantoihin. Mikäli talouden suuret vaikuttajat tukevat Trumpia ja hänen äänestäjiensä tahtoa loppuun asti, voivat vihamielisen syvän valtion epätoivoiset vastatoimet jäädä lopulta suutareiksi.

Kävipä uuden ja vanhan hallinnon köydenvedossa miten tahansa, liittovaltion laajalle levinnyt korruptio ei koske vain Yhdysvaltoja tai Venäjän ja Ukrainan kaltaisia maita. Länsimaiden eliittien suurimpana pelkona on Muskin antama "väärä signaali", joka voisi synnyttää missä tahansa liberaalidemokratiassa vaatimuksen tutkia vallankäyttöä, jota harjoittavat tahot eivät ole kansan valitsemia eivätkä sen etujen ajajia. Suomenkin hallintojärjestelmän kyljestä ja jopa sisältä löytyy vallankäyttäjiä, joilla ei ole mandaattia suomalaisilta äänestäjiltä, mutta jotka silti ohjaavat maamme sisä- ja ulkopolitiikkaa. Ensimmäisinä tulee mieleen Ulkopoliittinen instituutti ja Eurooppalainen hybridiosaamiskeskus.

YLEN PUNAVIHREÄT TOIMITTAJAT KIISTÄVÄT VALLITSEVAT TABUT MUTTA SYYTTÄVÄT NIISTÄ KANSALLISMIELISIÄ

Vaihtoehtomediat ja blogit ovat ainoita tiedotusvälineitä, jotka tuovat esiin korruptoituneen järjestelmän ylläpitämiä yhteiskunnallisia tabuja. Valtamedia on luonnollisesti huolissaan ilman järjestelmän hyväksyntää olevien tiedostusvälineiden paljastuksista, jonka vuoksi sillä on pyrkimys kompromettoida niitä väittämällä etteivät ne oikeasti paljastakaan tabuja tai puutu oikeisiin pyhinä pidettyihin asioihin.

Yle puolustautuu ovelasti haastajiaan vastaan ryhtymällä ennakoivaan hyökkäykseen käsittelemällä tabu-kysymystä valikoidun kriittisesti. Tuoreessa muka-häkellyttävässä mielipideuutisessaan “Naisen seksuaalisuus ei ole mikään tabu” – tabulla markkinoidaan tuotteita ja tehdään juttuja, koska se myy Näennäisen avoimuuden Yle reivaa metakeskustelua tabusta hegemonisesta punavihreydestä turvallisimmille vesille. Näinnäiskriittinen uutisjuttu tulee jälleen kerran todistaneeksi punavihreiden piintyneen tavan projisoida omat vikansa muualle.

Jutun toimittaja Heikki Valkama lainaa toista Ylen toimittajaa, Tuija Siltamäkeä, joka on havainnoinut aivan oikein, että porno, masturboiminen, raha, palkat, seksuaalisuus tai kuukautiset eivät ole Suomessa tabuja. Sukupuolinarsistisia feministejä ja muuta punavihreää kilaristoa lukuunottamatta normaalijärkinen kansalainen on aina tunnistanut valtamediassa hehkutettujen näenäistabujen falskiuden, joten Siltamäki ei tarjoa tässä mitään uutta silmiä avaavaa näkemystä. 

Itsestäänselvyyksien toteamisessa ei vielä ole mitään pahaa toisin kuin niiden hämärtämisessä. Tähän syyllistyy jutussa lainattu toimittaja Saska Saarikoski, joka esittää näkemyksiään tabusta yhdessä Tuija Siltamäen kanssa Ylen Viimeinen sana -ohjelmassa. Ylimieliseen nokkeluutensa usein kompastuva Saarikoski ei kyennyt tälläkään kertaa peittämään vasemmistoliberaalia agendaansa väittäessään että "innokkaasti mediassa esiintyvät tabunmurtajat harvoin käsittelevät todellisia tabuja":

– Esimerkiksi viime viikolla tuli keskusteluun tämä, onko Jussi Halla-aho antisemitisti. Siitä hän ei halunnut puhua.

Halla-aho ei aihetta kommentoinut, mutta sitäkin enemmän valtamedia julisti tuomiotaan tutulla syyttävällä nuotillaan. Moitteellaan Saarikoski antaa kursailematta ymmärtää, että Jussi Halla-aho olisi antisemitisti. Filosemiitti Saarikoskelle tosiasioiden sanominen juutalaisista on auttamattomasti antisemitismiä (l. juutalaisten etua vastaan) ja sellaiseen "syyllistynyt" pysyy proselyyttien kirjoissa aina antisemiittinä, vaikka ikävä totuus olisi lipsautettu ohimennen jo 15 vuotta sitten. Kansalaiskeskustelija Mika Virtanen avaa  somepäivityksessään median Halla-ahon antisemitisti-syytöstä:

Taustana tuossa Halla-ahon kirjoituksessa on mitä todennäköisimmin se, että siihen aikaan monet vasemmistolaiset poliitikot ja poliittiset toimijat käyttivät holokaustia poliittisena Jokeri-korttina, jonka tarkoituksena oli tukea ja edistää monenlaista vasemmistolaista politiikkaa, erityisesti äärisuvaitsevaisuutta, ja massiivista ja rajoittamatonta maahanmuuttoa, sekä toimia poliittisena moukarina niitä vastaan, jotka kritisisoivat ja vastustivat normaalisti ja rationaalisesti edellisiä. Tietenkin maahanmuuttokriittiset harjasivat sellaista valheellista poliittista käytäntöä monien muiden vastaavien käytäntöjen ohella kirjoituksissaan. Siihen aikaan toki välillä lapsikin saattoi osittain tai kokonaan mennä pesuveden mukana, Halla-aho muotoilisi tänä päivänä vastaavan kirjoituksen varmasti toisella tavalla.

Kansakunta voi muistella kansanmurhia, kunnioittaa niiden uhreja ja ottaa niistä opikseen, mutta se on eri asia kuin sairastuttaa niillä ajattelunsa, tuhota ja estää niillä normaalit puolustuskeinonsa, ja pakottaa itsensä antautumaan kaikenlaisen typerän, vahingollisen ja vaarallisen politiikan edessä. 

Jälkeenpäin katsottuna, edellä mainittuun kontekstiin suhteutettuna, kirjoituksen ydinsisältö (holokaustin poliittisen väärinkäytön implisiittinen kritisointi) on osoittautunut paikkansapitäväksi, katsokaapa mitä tapahtuu yleisesti kantaväestöjen ja erikseen juutalaisten suhteen esim. Ruotsissa ja Ranskassa. Monet juutalaiset joutuvat muslimien vihan ja väkivallan takia pakenemaan Ruotsista ja Ranskasta Israeliin ja muille turvallisemmille alueille, ja on odotettavissa, että tulevaisuudessa pako vain kiihtyy.

Saarikosken kieroin veto on väittää, etteivät maahanmuuton ongelmat ole Suomessa tabu, koska niistä keskustellaan julkisuudessa silloin tällöin. Sanomatta tietenkin jää mistä siinä keskustellaan ja mistä ei: 

Sen sijaan perussuomalaiset sanovat koko ajan, että Suomessa ei saa puhua maahanmuuton ongelmista tai Suomessa ei saa puhua EU:sta. Niistähän puhutaan ihan lakkaamatta, Saarikoski sanoo.

Tabua voi ylläpitää myös puhumalla sen vierestä puuttumatta sen ytimeen. Media kyllä puhuu maahanmuuton ja EU:n ongelmista, mutta lähinnä vain silloin kun se on pakotettu tekemään niin pöyristyttävien rikosten ja velkasitoomusten edessä. Toisaalta Perussuomalaisten maahanmuuttokritiikki on pelkkää kosher-konservatiivista puhetta taloudesta ja rikollisuudesta. Tarkoin kontrolloidun maahanmuuttokeskustelun todellinen tabu on maahanmuuton vaikutus kantaväestön olemassaoloon. Siinä ei kysytä, kuinka paljon maahanmuuttajia on riittävästi, jonka jälkeen ei päätetä enää ottaa lisää tulijoita. 

Vielä tätäkin sitkeämmin ylläpidetään tabua, jossa etnisesti sopeuttamattomien elintasosaalistajien palauttamista kotimaihinsa pidetään mahdottomana. Tähän kysymykseen liittyy myös se, että toimittajat eivät kysy koskaan, pitääkö meidän jatkuvan maahanmuuton seurauksena hyväksyä jääminen vähemmistöksi omassa maassaan. Jos poliitikkojen kanta on tähän myönteinen, heidän pitäisi murtaa tabu ja kertoa se avoimesti myös äänestäjille.

Viimeinen sana -ohjelman lopussa toimittajat pohtivat vielä sitä, mitä sitten ovat todelliset tabut. Saarikoski sanoi käsittämättömän julkeassa vastauksessaan antisemitismin ja holokaustin olevan oikeita tabuja. Liekö kyseessä projektio, sillä länsimaissa suurin tabu löytyy antisemitismin kääntöpuolelta, juutalaisten suhteettoman suuresta vaikutusvallasta politiikassa ja mediassa. Väite holokaustin ja antisemitismin tabuluonteesta onkin yhtä absurdia kuin jos esittäisi, ettei Yle Radio 1:n feministisessä radio-ohjelmassa  Naisasiatoimisto Kaartamo & Tapanainen oteta koskaan esille miesten negatiivisia puolia. 

On vaikea ymmärtää miksi Saarikoski päätyi moiseen väitteeseen, sillä länsimaissa uutiset, dokumentit, elokuvat ym. ovat täynnä loputonta holokaustin ja antisemitsmin märehtimistä. Jo nyt holokaustia muistellaan ja revitellään erilaisen tekosyin kalenterin täydeltä, ainoana motiivina  päästä holohöpöttämään höpöttämästä päästyään. Tabuna ei ole puhumattomuus holokaustista ja antisemitismistä, vaan se, että siitä saa puhua vain yhdellä tavalla, joka on vihamieliselle "eliitille" mieluinen.  Muunlainen puhe leimataan "revisionismiksi" eli "yhdeksi antisemitismin muodoksi".  Täytyy siis olla häpeämättömän röyhkeä, todellinen Chuzpah, että vaatii moista indoktrinaatiotulvaa vielä entisestään lisää. Saarikoskelle tämä ei näytä olevan ongelma. 

YLE FORUM -OHJELMAN MATRIX-TODELLISUUS SANANVAPAUDESTA

Yle TV1, torstai 19.10.2017 2017 klo 21:05, Yle Forum: Tarinoita sananvapaudesta 

Sananvapaudesta ja sen rajoista keskustellaan Yle Forumissa vieraiden henkilökohtaisten tarinoiden kautta. Vieraina mm. kirjailija Pirkko Saisio, urheiluagentti Aleksi Valavuori ja kansalaisaktivisti Maryan Abdulkarim. HD

Eräät asiat tiedetään jo ennalta huonoiksi tai turhiksi. Siksi esimerkiksi huonoiksi tiedetyistä elokuvista voi huoletta tehdä elokuva-arvioita näkemättä elokuvaa tai Jari Tervon kirjasta arvostelun takakannen perusteella. Samaan sarjaan kuuluvat Ylen keskusteluohjelmat kuten tänään tuleva Yle Forum, jossa "keskustellaan" sananvapaudesta. 

Kun ohjelman vieraana on sellainen valtion suojatyöpaikkatyöläinen kuin häikäilemätöntä somalien etnistä etua ajava Maryan Abdulkarim, tietää olevansa Ylen pakkoverottama kansalainen ilman valitusoikeutta. Lisää kansalaiskidutusta verorahoilla tarjoavat takuuvarma suomalaisvihamielinen jeesustelija Kai Saidinmaa ja suvaitsematon pakkohomottaja Jukka Kurttila. Eri tavalla uhriutuvien ohjelmavieraiden esittely löytyy täältä.

Antiikin Kreikassa kansalaisten käymällä julkisella keskustelulla oli todellista merkitystä, koska niissä argumentointiin poliittisia päätöksiä. Yleisradion turhanpäiväinen teatteriesitys Yle Forum sen sjaan vain simuloi demokratiaa. Sen tarkoin valitulla koreografialla, kysymysten asetteluilla ja vierailla halutaan uskotella alamaisille, että maassamme käydään kansalaiskeskustelua, jolla olisi myös konkreettista vaikutusta päätöksiin. Valitettavasti Ylen suurkuluttajillle eli suurten ikäluokkien demarieläkeläisille riittää vallan mainiosti Matrix-demokratia, jossa ei suin surminkaan uskalleta niellä punaista totuuspilleriä.

Tämän iltaista show'ta on pohjustettu Ylen verkkosivuilta löytyvästä jutusta Analyysi: Tyhmien ajatusten alasampuminen ei ole sananvapauden rajoittamista. Toimittaja Heikki Valkama ei taida kuitenkaan ymmärtää, että kaikkein tyhmimpien ajatusten, kuten monikultturismin, alasampuminen ei pitäisi myöskään olla rajoitettua. Silti juuri tämän pyhän lehmän arvostelun kohdalla kaiken maailman valkamat ovat valmiita rajoittamaan sananvapautta.

Koska kansalaisen on vaikea tietää, mikä on poliittisesti oikeaoppista sananvapautta ja mikä taas inhottavaa vihatotuutta, laati kansalaisvaikuttaja M. Virtanen sosiaalisessa mediassa huoneentaulun. Näitä ohjeita seuraamalla pärjää ainakin Facebookissa pitkälle:

Me liberaalit laadimme suomalaisille listan sallituista keskustelun aiheista Facebookissa: 

 - Kissakuviin liittyvä keskustelu.

- Koirakuviin ja minipossukuviin liittyvä keskustelu, jos se pysyy tiukasti vain suomalaisten välisenä.

- Melkein kaikki pörröiset tai karvaiset eläimet, paitsi vuohet, aasit, lampaat, kamelit ja apinat, koska niistä voi syntyä kiellettyjä mielleyhtymiä tiettyihin suojeltuihin ryhmiin.
- Afrikkalaisista eläimistä on puhuttava varoen, koska niistä voi tulla jotain haitallisia mielleyhtymiä, vaikka kukaan ei vielä tiedä mitä.
- Suomalaiset, eurooppalaiset ja itä-aasialaiset ruoat. Kaikista muista ruuista puhuminen on kulttuurista omimista.
- Sopivan kevyt ylistävä kivapuhe homoista, lesboista, transseksuaaleista, sukupuolettomista, jne., kunhan ette pyri määrittelemään heidän seksuaalisuuttaan tai identiteettejään, ettekä analysoi heidän politiikkaansa tai julkisia vaatimuksiaan. Älkää varmuuden vuoksi puhuko mitään suojelluista etnisistä ryhmistä, koska vain akkredioidut liberaalit toimittajat osaavat puhua heistä oikeaoppisesti

Tässähän onkin jo runsaasti keskustelun aiheita suomalaisille. Suunnittelimme listan niin, että suomalaiset pysyvät tyytyväisinä.Ps. Tämän listan parodiointi on ehdottomasti kielletty.

--------------

Ohjelmaa on nyt vilkuiltu noin reilu tunti syrjäsilmällä. Silmiinpistävää vieraissa on se, että niistä ei yksikään (0 kpl) edusta arvokonservatismia puhumattakaan nationalismista. Vastaavasti yleisöksi oli kutsuttu ulkonäöstä päätellen anarkistisen Varis-verkoston ja Punk in Finland -foorumin laivaseminaarin lähtijät. Hyvin he varakkaampia aateveljiään katsomosta käsin tsemppasivatkin!

Täytyy ihmetellä millä älyllisellä akrobatialla juontajat Annika Damström ja Markus Liimatainen kykenevät selittämään itselleen, että tällainen "keskustelu" muistuttaisi edes etäisesti tasapuolista yhteiskunnallista vuoropuhelua. Ehkä toimittajat ovat samaa mieltä Maryan Abdulkarim kanssa, jonka mukaan "kaikki mielipiteet eivät ole yhtä arvokkaita", varsinkin, jos ne sattuvat olemaan vapaamatkustajina oleskelevien somalien intressejä vastaan. Siksi vuoropuhelun siijaan kuultiin uhriutuvan punavihreän kuplan yksinpuhelua.

- Aleksi Valavuori on omia mielipiteitään anteeksipyytelevä Cuck-mies
- Ainoa vähäistä objektiivisuuden kajoa heijastanut keskustelija oli vasemmistolesbo Pirkko Saisio
- Maryan Abdulkarim oli juuri niin ylimielinen kulttuurimarxilainen moottoriturpa ja ulkoaopittujen vasemmistokliseiden kimppu kuin saattoi odottaakin
- Kun studioon halutaan joku "räväkkä" nuori musiikko, hän on aina räppäri, ei koskaan metallin soittaja, siksi paikalla oli Pyhimys
- Seiskan vastaava päätoimittaja Joni Soila ei poikennut muista valtamedian silmää tekevistä, koska hänkään ei halua antaa lehdessään  suunvuoroa maahanmuuttokriitisille 
- Varajeeusuksena tunnettu punapappi Kai Saidinmaa oli yllättävän vaisu, koska hän ei voinut kovin pitkään saarnata valikoivaa suvaitsevaisuuttaan
- Aggressiivisen suvaitsemattomasti konservatiiveihin suhtautuva Finlaysonin Jukka Kurttila käänsi koko sananvapauden päälaelleen väittämällä, että sananvapauden suurin uhka ovat ne, jotka esittävät faktoja ja näkemyksiä ("vihapuhetta!"), joista hän ei itse satu pitämään
- Tyhjänpäiväisen narsistisista asioista blogia pitävä nobody, toimittaja Hanna Sumari, esitti konformistisia keski-ikäisen naisen näkemyksiä, joissa suvaitaan vain punavihreän kuplan lemmikkivähemmistöjä
- Julkihomosteleva uimari Ari-Pekka Liukkonen edusti tyypillistä hallitsevalle hegemonialle nöyrää kansalaista, joka puolustaa Isosiskoa, jotta se panisi ikävistä asioista puhuvat vaihtoehtomediat kuriin