PUHE RASISMISTA ON HÄVELIÄS KIERTOILMAUS VALKOISTEN VASTAISELLE RASISMILLE

Oswald Spenglerin (1880-1936) vähän tunnetussa suomennoksessa Ratkaisun vuosia osa I (suom. 1934) kulttuurifilosofi pohtii, mitä tapahtuu valkoiselle läntiselle maailmalle kun se on piittaamatta ihmiskunnan johtavasta asemastaan. Vielä 1930-luvulla niin sanotut edistykselliset piirit hymähtivät pilkallisesti Spenglerin synkille ennustuksille, mutta tänään edes he eivät voi kiistää kulttuuripessimistin toteen käynyttä kulttuurikehitystä. 

Tosin progressiivisena etujoukkona itseään pitävän kansaosan näkemykset eroavat valtaväestöstä siinä, ettei se pidä Spenglerin toteutuneita ennustuksia lainkaan huonona asiana. Päin vastoin, he suorastaan riemuitsevat valkoisen – siis myös heidän oman – vallan vapaaehtoisesta luovuttamisesta muille. 

Meidän kohtalonamme on todistaa aikaa, jossa eurooppalaisperäiset kansakunnat ovat luopuneet terveestä itsekunniotuksestaan. Vaikka tästä tarkoituksellisesta kulttuurin hajotustyöstä vastaakin vain pieni äänekäs joukko, on sen ihmisoikeuksien varjolla harjoittama propagandatyö lyönyt itsensä läpi varsinkin mediassa. Sitä kautta se leviää vaarallisesti vastahankaiselle massalle, joka ei ainakaan vielä ole valmis luopumaan oikeudestaan kotimaahansa. Vieraita intressejä palvelevassa mediassa kansallismasokistinen indoktrinaatio on perustunut kansalaisten hitaaseen mutta varmaan väsyttämiseen toistamalla rituaalinomaisesti tuttuja mantroja monikulttuurin välttämättömyydestä, maahanmuuton tarpeellisuudesta ja kansakunnan olemattomuudesta. 

Toisinaan kulttuurimarxilainen vallankumous ottaa suuria harppauksia kuten Maon johtama kommunistinen Kiina aikoinaan. Viimeisen kolmen viikon aikana mustan rikollisen George Floydin epäonnistunut pidätys ja siitä seuranneet Black Lives Matter (BLM) -liikkeen "mielenosoitukset" (lue: väkivalta) ovat vetäneet täysin uudet parametrit sille, kuinka alhaisesti valkoinen valtakulttuuri voi madella ja kuinka härskisti media voi faktoja pimittämällä rummuttaa propagandaansa universaalista valkoisesta syyllisyydestä. Ylen uutisanti BLM-likkeestä ja siihen aasinsilloilla liitetystä rasismista on ollut käsittämättömän ylitsevuotaava.

Tolkuton vaahtoaminen yhden rikollisen kuolemasta toisella puolella maapalloa ei olisi mahdollista ilman käsikirjoitettua tarinaa, jossa ikävät tosiasiat on karsittu sopivasti pois. Nimittäin koko tarinan kertomisella George Floydista ei voitaisikaan leipoa viatonta Jeesus-hahmoa, joka kuolemallaan lunasti mustien hurskauden ja valkoisten syntien anteeksiannon. Katsotaanpa tarkemmin vähän tunnettuja faktoja "tuiki tavallisesta amerikkalaismiehestä", jonka Ylekin on nostanut aikamme pyhimykseksi Greta Thunbergin rinnalle.

Ensinnäkään Ylessä ei ole kertakaan nostettu esille sitä, miksi 46-vuotias väkivaltarikoksista tuomittu huumeidenkäyttäjä ylipäätään pidätettiin. Mikäli olisimme vain Ylen varassa, syntyy mielikuva, jossa poliisi pidätti Floydin ilman syytä tai peräti rasistisin motiivein. Tosiasiassa syynä pidätykseen oli rikosepäily, sillä huumausaineiden käyttäjänä tunnettu Floyd yritti tehdä myymälässä ostoksen väärennetyllä 20 dollarin setelillä. The Sun -lehden mukaan hälytyksen tehnyt myyjä kertoi Floydin käyttäyneen sekopäisesti. Floydia pidättämään saapui neljä poliisia, Derek Chauvin, Thomas Lane, J. Kueng ja Tou Thao, joista vain Chauvin ja Kueng ovat valkoisia, joten tapausta on vaikea luokitella valkoisten poliisien rasistikseksi ylilyönniksi. 

Floydin kuolema oli pelkkä onnettomien tekijöiden yhteistulos, sillä hänen menehtymiseensä vaikuttivat poliisi Derek Chauvinin kovaotteisuuden lisäksi myös huumausaineiden vaikutuksena oleminen yhdistettynä krooniseen sairauteen. Yleisesti saatavissa olevien ruumiinavauspöytäkirjojen mukaan Floydin elimistössä oli mm. fentanyylia, kannabinoideja ja metamfetamiinia. Aivan tavallinen amerikkalainen perheellinen mies, jos uskomme Ylen haastattelemien asiantuntijoiden vakuutteluihin...

Pidätyksen syyn sivuuttamisen lisäksi Yle jättää kertomatta myös "viattoman mustan kansalaisen" värikkään henkilöhistorian. Hän on mm. saanut viiden vuoden vankeustuomion asuntomurroista ja aseellisesta ryöstöstä, jossa hän painoi käsiaseellaan raskaana olevan valkoisen naisen vatsaa. Kaiken tämän "tavallisuuden" lisäksi Floyd kuului mustien rikollisjengiin ja toimi pornonäyttelijänä.  On selvää, että tällaisten tosiasioiden kertominen saisi tapauksen näyttämään siltä, jollaisia Amerikassa tapahtuu päivittäin: huumeissa olevan mustan rikollisen pidätyksen rysän päältä.

Tällaisen valkoisia ryöstäneen ja mukiloineen huumerikollisen vuoksi valkoiset ovat osallistuneet lukuisiin mielenosoituksiin, joissa on vastustettu yksinomaan valkoisten olematonta rasismia. Suomessakin nähtiin kesäkuun alussa Black Lives Matter -tapahtuma, jossa esiintyi nimekkäitä poppareita aina Lauri Tähkästä Maija Vilkkumaahan. 

Valkoisten osallistuminen BLM-mielenosoituksiin ei kerro vain tietyn kansanosan patologisesta etnomasokismista vaan myös amerikkalaisen valtakulttuurin apinoinnista. Tästä kertoo osuvasti vanha vihainen herrasmies Timo Vihavainen blogikirjoituksessaan Nuoriso apinoi: 

Tässä toistui juuri se sama asia, joka oli tuntunut niin epäuskottavalta aikoinaan 1970-luvulla: nuoriso apinoi, koska sen täytyy apinoida. Kohteen ja tavan määräävät aikakauden ja hetken esikuvat ja ärsykkeet, ei mikään intellektuaalinen tai moraalinen näkökohta. 

Valkoisen poliisin perusteeton väkivalta tummaihoisia kohtaan ei tosiaankaan ole meillä mikään ongelma eikä ole mitään epäilystä siitä, että tuo porukka tietää sen erinomaisesti. Onko se ongelma USA:ssa on taas juttu erikseen.  

Tilastojen perusteella se ei ole, mutta amerikkalaisen yhteiskunnan sairaudet ovat siksi monimutkainen kysymys, ettei niihin kannata puuttua tässä eikä niistä varsinkaan kannata luennoida sille porukalle, joka oli menossa demonstroimaan. Ei se heitä kiinnosta. 

Asian pihviä voi pitää kaksiosaisena. Ensiksikin tässä tarjoutui tilaisuus päästä esittämään roolia, esiintymään. Esille nostettu asia oli sinänsä uskomattoman typerä, mutta tarjosi aasinsillan esiintyä hyvänä ihmisenä, joka vastustaa pahuutta. Sitä jopa pääsi tekemään seurassa, jonne kokoontuivat samankaltaisesta toiminnasta ja samankaltaisesta seurasta kiinnostuneet.  

Toiseksi tämä roolileikki tarjosi tilaisuuden esiintyä henkisesti amerikkalaisena. Trumpia ei tämä joukko siis todellakaan halua uudelle kaudelle ja tässä kansalaiselle tarjoutui tiaisuus kertoa kaltaisilleen yksin tein sekin asia. 

Normaali, tervejärkinen ihminen tietenkin huomauttaa tähän, ettei Suomi suinkaan ole mikään Amerikka eikä kaukaisen ulkomaan jossakin kolkassa ollut yksittäistapaus kuulu meille millään oikeudella eikä logiikalla. Sitä paitsi mikään ei muutu minkään vertaa sellaisen happeningin takia, jolla tosiasiassa ei ole edes osoitetta. 

On selvää, että tätä hyväkkäiden joukkoa ei kiinnosta mielenilmaukset Suomessa tapahtuvasta kovan luokan rasismista, jota harjoittavat pääasiassa muut kuin suomalaiset. Afrikkalaistaustaiset miehet ovat murhanneet ja leikelleet suomalaisnaisten päitä irti, mutta on turha kuvitella, että tällaiset "monikulttuurin kasvukivut" kirvoittaisivat rasismin vastaisiin mielenosoituskonsertteihin Senaatintorille.

Sanaa rasismi toki viljellään mediassa ahkeraan, mutta sillä on tätä nykyä erilainen merkitys kuin vaikkapa 1980-luvulla, jolloin moralisoinnin kohteena oli Etelä-Afrikka (sen jälkeen Afrikan eteläkärjen väkivallasta ollaankin oltu hiljaa, koska uhreina ovat valkoiset). Varsinkin viime viikkojen BLM-agitaatio on saanut tiedotusvälineet jauhamaan loputtomasti rasismista, jolla tarkoitetaan vain valkoisen harjoittamaa rasismia. Itse asiassa rasismi-sanan käyttäminen nykymerkityksessä on rasistista, sillä sen tuomitsevalla ilmaisemisella halutaan viitata vain valkoisiin. Käytännössä "rasismin vastustaminen" on rasistista valkoisten vastustamista, heidän oikeuttaan vaalia maarajojaan, etnisyyttään ja kulttuuriaan. Rasismista onkin tullut eräänlainen julkisen keskustelun koodisana valkoisten vastaiselle rasismille.  

Sitä paitsi rasismin liittäminen pääasiassa valkoisiin on täysin valheellista, sillä kaikista maailman väestöistä valkoiset ovat vähiten rasistista. Jopa valkoisten maiden sisällä valkoinen enemmistö on huomattavatsti vähemmän rasistisia kuin mustat, etenkin kovan luokan väkivallassa. Esimerkiksi Yhdysvalloissa mustat tappavat valkoisia määrällisesti moninkertaisesti enemmän kuin valkoiset, vaikka heitä on monta kertaa vähemmän kuin valkoisia.

Jos taas vertailukohdaksi otetaan nyt paljon esillä ollut Yhdysvaltojen poliisiväkivalta, siinäkään ei näy mitään erityistä rasistista tendenssiä mustia kohtaan. Päinvastoin, esimerkiksi vuoden 2015 tilasto kertoo, että poliisi surmasi 330 miljoonan asukkaan Yhdysvalloissa vain 17 aseetonta mustaa. Samaisena vuonna kaikista poliisin (monet heistä mustia) ampumista 1200:sta amerikkalaisesta yli 70% oli valkoisia. Kiinnostavana yksityiskohtana lisättäköön, että vuonna 2015 kaikista Yhdysvalloissa henkirikoksen tehneistä henkilöistä 48% oli mustia. Rikostilastot osoittavat kiistattomasti, että mustat ovat tosiasiassa aliedustettuja kiinniottotilanteissa kuolleiden joukossa. Toisin sanoen jos mustia arvioitaisiin värisokeasti väestön ja rikosten määrän suhteen, heitä kuolisi pidätystilanteissa huomattavasti enemmän kuin nyt.

Mitkään tilastolliset tosiasiat eivät kuitenkaan horjuta Hyviä ihmisiä, koska he eivät edes halua olla tietoisia sellaisista; "rasistiset tilastot" synnyttävät vain "väärää tietoisuutta". Heillä on ideologiaansa varten ihan omat tilastonsa tyyliin Helsingin Sanomat, jossa mustien huono-osaisuutta selitetään edelleen 60-lukulaisilla sosiologian teorioilla "rakenteellisesta rasismista" ilman epäilystäkään, että mustissa itsessään saattaisi olla jotain vikaa.

Tilastojen perusteella rasismia löytyy, mutta se kohdistuu pääasiassa valkoisiiin. Silti media ja Suomessa etenkin Yle melskaavat jatkuvasti kovaan ääneen rasismista, johon syyllistyvät mediajätin mukaan vain valkoiset. Ohessa lista Ylen verkkosivujen rasismia käsitteleviä mielipideuutisista viime ajoilta:

Neekerisaari on kiinteistörekisterissä uudella nimellä – nyt myös Kotus puoltaa rasistisen nimen poistoa Maanmittauslaitoksen kartoista'

Bella Forsgrén näkee rasismia eduskunnassa, Paul Abbeyn ystävää puukotettiin, mutta Okko Soila luottaa Suomen poliisiin – tätä he toivovat rasisminvastaiselta kampanjoinnilta

Valtaosa afrikkalaistaustaisista kokee Suomessa syrjintää ihonvärinsä vuoksi, kertoo tuore selvitys – lapsillekin saatetaan huudella törkeyksiä

Rasismi on muutakin kuin silminnähtävää väkivaltaa, muistuttavat nuoret: "Se on paikan vaihtamista bussissa ja vääriä oletuksia"

Milloin luit viimeksi kirjan, jonka kirjoittaja ei ole valkoinen?

Ensimmäisenä Suomessa: koulujen ja päiväkotien työntekijöille rasisminvastaista koulutusta Helsingissä

Jälleen rasismin vastainen mielenosoitus Helsingissä – uusi yhdistys vaatii poliisia käyttämään haalarikameroita

George Floydin hautajaisissa painotettiin muutoksen merkitystä: "Hän muutti maailmaa", "Emme saa kääntyä pois"

"Hänen kohtalonsa muuttaa maailmaa" – Katso kuvakooste George Floydin hautajaisista

Rasistisia patsaita vastaan kapinoidaan myös Belgiassa – Julmasta kolonialismista tunnetun kuningas Leopold II:n patsas poistettiin jo Antwerpenissä

Etelävaltioiden vanha sotalippu vastatuulessa – Yhdysvaltain mustien liike haluaa poistaa rotusorron tunnukset

Black Lives Matter -mielenilmaus kokosi Turun tuomiokirkon edustalle satoja ihmisiä

Mustan miehen pikaruokaravintolan pihalla ampunut poliisi erotettu Atlantassa – mielenosoittajat polttivat tapahtumapaikan ravintolan

Mustien rikollismiesten puolustamiseksi aikoinaan perustetun Black Lives Matter -liikkeen viime aikainen mellakointi, ryöstely ja tuhopolttelu on jätetty Ylessä tarkoituksellisen vähälle huomiolle ja tilalle on tuotu kollektiivinen valkoisten syyttely. Yksikään toimittaja tai haastateltu asiantuntija ei ole tuominnut mustien vandalismia ikään kuin kyse olisi lapsista tai vähämielisistä, jotka eivät ole vastuussa teoistaan. Mustat lienevät ainoa roturyhmä maailmassa, joka alkaa tuhota omaa lähiympäristöään heti sen jälkeen kun heidän "yhteisönsä" rikolliselle on käynyt huonosti poliisin kanssa. 

Tässä ei sinänsä ole mitään uutta, vaan hämmästyttävintä on valkoisten osallistuminen moiseen riehumiseen. Tästä antaa kuvaavan esimerkin mikäpä muu kuin Ruotsi, jossa on hyökätty viranomaisia vastaan "rauhanomaisissa" BLM-tapahtumissa. Ja kaikki tuo väkivalta vain mustan amerikkalaisrikollisen puolesta kaukaisessa Pohjolassa...

YLEN KOLUMNISTI KOSMOLOGI KARI ENQVIST: KANSANSA PETTÄJÄ ON TOSIMIES JA NATIONALISTI LUUSERI

Tuliko kosmologista vanhoilla päivillään uuskommunisti?

Eläkepäivillään kosmologian emeritusprofessori Kari Enqvist on voinut entistä vapaammin julistaa poliittista ideologiaansa etenkin kun Yleisradio on tarjonnut siihen säännöllisen näkyvän ja kuuluvan mahdollisuuden. On selvää, ettei Enqvistille olisi annettu kolumnistin vapaata megafonia, elleivät hänen näkemyksensä pysyisi Ylen asettamien vasemmistoliberaalien reunaehtojen sisällä. 

Tämä puolueellinen asenne selittää osaltaan sen, miksi valtiollisessa radioyhtiössämme arvokonservatiiviset asiantuntijat eivät saa omaa mikrofonia ajatustensa esittämiselle. Pätevistä asiantuntjoista ja keskustelun herättäjistä ei tässä ole maassa pulaa, mutta poliittista syistä Yle ei anna (radio)kolumnistin paikkaa vaikkapa Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen emeritusprofessori Timo Vihavaiselle tai Turun yliopiston taloustieteen emeritusprofessori Matti Virenille. He joutuvat turvautumaan omiin blogeihinsa, joiden näkyvyys on vain murtaosa siitä, mitä veronmaksajien rahoittama Yle kykenee tarjoamaan.

Enqvistin viimeisimmän kolumnin Ennen miehet olivat miehiä ja luuserit luusereita, eikä tämä asetelma ole mihinkään muuttunut hakusanaksi on merkitty Äärioikeisto, joten lukija tietää heti mitä odottaa, sillä Ylessä äärioikeisto on sataprosenttisesti pejoratiivinen termi, jota käyttämällä ei haluta sanoa kohteesta mitään hyvää. Tällä kertaa kolumnisti käytti poliittisesti motivoitunutta termiä äärioikeisto leimaamaan kansallisvaltion perusteiden puolustajia. Valtiorajojen puolustajat ovat Enqvistin mukaan luusereita, varsinkin jos vielä sattuvat olemaan miehiä.

Ovelasti rakennettu kirjoitus alkaa yllättävästi perinteisen miehen aseman tunnustavilla historiallisilla huomioilla. Kosmologi lipsuu alussa jopa vasemmistoliberaalin yliminän tuomitseman heteronormatiivisuuden väärälle puolelle kirjoittaessaan, että

Miesselittäminen on tuon ajan perintöä. Miehen piti näet tietää kaikki kaikesta. Kaikkitietävyyttä ei osoitettu pelkästään naisille vaan myös toisille miehille. Se ei ole naisten vähättelemiseksi vasiten kehitetty salaliitto. Se on olemisen muoto, joka on sysätty miesten harteille.

Tässä kirjoittaja vastoin vallitsevaa agendaa hyväksyy tietyt maskuliiniset hyveet. Kolumnin edetessä tarkkaavainen lukija huomaa, että tällainen epäortodoksia on vain perinteistä maskuliinista kunniallisuutta tunnustaville (kansallismielisille) miehille rakennettu ansa, jossa vastuullisuuden nimissä toivotaan miehen karttavan loppuun asti luuseriksi leimautumista. Ansan juju on siinä, että Enqvist määrittelee luuserin kriteerit täysin uudelleen.

Kaikki eivät miehenä olemisen musertavaa taakkaa pystyneet kantamaan. Kuin äkillisestä heikotuksesta kärsivä Atlas, he joutuivat antamaan periksi, ajautuivat sivuraiteille, alkoholismiin, katkeruuteen. Heistä tuli luusereita. 

Jos mies ei ollut perillä asioista, hän oli luuseri. Jos hän tuijotti vain omaa napaansa eikä huolehtinut toisista, hän oli luuseri. Jos hän ei jaksanut, hän oli luuseri. Hänelle sanottiin: Ryhdistäydy! Ole mies! 

(...) Luuserien luokkaa määrittävät yhä vähemmän yhteiskunnalliset tai taloudelliset tekijät. Se on vajonnut syvälle psykologian vetiseen valtakuntaan.

Vaikka kirjoittaja tunnustaa miehen vastuunkannon taakan olevan poliittisesti epämuodikas sukupuolittunut ajatus, hän on siitä kuitenkin ilmeisen hyvillään, koska voi sen kautta leimata tietyt inhoamansa miehet luusereiksi. Tästä feministitkään ovat tuskin pahoillaan, vaikka he joutuvatkin sen vuoksi kieltämään samanvertaisen kohtelun. Muussa tapauksessa heidän pitäisi hyväksyä muuttujat muutettuina Enqvistin sitaatit myös naisoletettujen kohdalla. Näin tekee eräs Enqvistin kolumnia Jiri Kerosen fb-seinällä kommentoinut kirjoittaja:

Nainen oli se, jolla oli asiat hanskassa. Hän oli vastuussa kodin- ja lastenhoidosta. Kaikki eivät naisena olemisen musertavaa taakkaa pystyneet kantamaan. Kuin äkillisestä heikotuksesta kärsivä Atlas, he joutuivat antamaan periksi, ajautuivat sivuraiteille, ylipainoon, feminismiin, masennukseen, muunsukupuolisuuteen. Heistä tuli luusereita. Jos nainen syytti patriarkaattia, hän oli luuseri. Hänelle sanottiin: Ryhdistäydy! Ole nainen!

Draaman kaari saa kolumnissa huippunsa kohdassa, jossa Enqvist toistelee uskottavuutensa menettäneen valtamedian levittämää karikatyyria pahasta valkoisesta heteromiehestä, joka on herkkäusoisuuttaan vajonnut kabaalin äärioikeiston ohjailtavaksi:

Jokin kuitenkin on säilynyt entisellään. Nykyajan luuserit eivät hekään ole perillä asioista. He luottavat huhuihin ja someen ennemmin kuin tutkittuun tietoon. He eivät kanna vastuutaan maailmasta. Pakolaisleirien orvot voivat heidän puolestaan juuttua mutaan. He iloitsevat, kun afrikkalaislapset kuolevat ebolaan. Peräkammareissaan he elättelevät poliittisiin vastustajiinsa kohdistuvia raiskausfantasioita.

Ainoastaan valtion kukkarolla käyvillä sosialisteilla ja elämän ehtoopuolella Westendissä viihtyvillä hyväosaisilla riittää moraalista julkeutta puhua globaalista yhteisvastuusta, vaikka ensi sijassa jokainen yksilö on vastuussa vain itsestään ja lähimmäisistään. Eettisesti korkeimmalla tasolla ovat sitten ne kansalaiset, jotka ovat velvollisuudentuntoisia kansaansa kohtaan. Sitä vastoin Enqvistille vain kansanpetturi on tosimies, koska kansakunnan säilymisestä huolehtiva ei voi olla muu kuin nynnyilevä luuseri.

Mitä sitten tulee maailman väestö- ja ympäristöongelmien ratkaisemiseen, Enqvist kuuluu niihin, jotka menevät globalismissaan perse edellä puuhun. Tunnettu ympäristöaktivisti ja biologi Garrett Hardin sanoo artikkelissaan Ei ole olemassa globaalia väestöongelmaa ettei itsetarkoituksellinen kansainvälisyys ole suinkaan ongelmien ratkaisu, vaan monesti sen yksi keskeisistä aiheuttajista. Hänen mukaansa ongelmia ei kannata koskaan globalisoida, jos se voidaan ratkaista paikallisesti. 

Emme voi ratkaista väestöongelmaa, kaiken nälän ja köyhyyden perussyytä, ellemme deglobalisoi sitä.

Populaatiot, kuten maanteiden kuopat, ovat syntyneet paikallisesti, ja päinvastoin kuin ilmaston saastuminen, pysyvätkin paikallisina elleivät ihmiset epäviisaasti globalisoi niitä antamalla väestöylijäämien muuttaa paremmin hallittuihin maihin. Marxin sääntö “jokaiselle tarpeidensa mukaan” on kansakunnan tuhoutumisen resepti.

Pienen hiilijalanjäljen kehitysmaiden ylijäämäväestön päästäminen korkean kulutuksen pohjoiseen jos mikä on ekologisesti vastuutonta toimintaa. Sitä paitsi Enqvistin puhe "pakolaisleirien orvoista" (potentiaalisista ISIS-terroristeista) on pelkkää tunteisiin vetoavaa kyynistä retoriikkaa, jonka todellinen tarkoitus on näyttää vihreää valoa Lähi-idän ja Afrikan elintasopakolaisille. 

Vastuusta voidaan toki puhua, mutta silloin sitä pitäisi vaatia ensimmäisenä elintasopakolaisilta, jotka jättävät lähimmäisensä ja kotimaansa oman onnensa nojaan vain siksi, että pääsevät itse nauttimaan Pohjoismaiden tarjoamasta hyvinvoinnista. He eivät rakenna kotimaitaan, vaan astuvat kutsumattomina vieraina valmiiseen pöytään ja kiitokseksi lisäävät kohdemaidensa rikollisuutta. Kolumnistin kieroutuneessa logiikassa taas ne, jotka eivät halua elättää verovaroilla elintasosurffaajia ovatkin vastuuta pakoilevia "haittaoikeistolaisia" (sattumoisin äärivasemmiston käyttämä termi) luusereita:

En vihjaile tai virnuile. Mutta mielessäni käy kyllä marginaalinen haittaoikeisto, jonka käsityskyvylle maailma on käynyt liian monimutkaiseksi.  

On totta, että ennen oli paljon helpompaa. Muukalainen tarkoitti naapurikylän renkipoikaa ja tieto eteni samaa vauhtia kuin hyvä hevonen. Nyt kaikki on niin vaikeaa. Kukapa ei joskus haluaisi antaa periksi. Valahtaa yhteiskunnan ulkopuolelle ja sulkea silmät realiteeteilta.  

Hoitakoot muut valtionvelat, juna-aikataulut, huolehtikoot muut joukoittain ihmisiä tuhoavista ydinlaitteista. Menkööt pakolaiset muualle ja ilmasto kiertäköön Suomenniemen.

Kyky katsoa realiteetteja on karannut kosmologi Enqvistiltä ulkoavaruuteen, jonka vuoksi hän ei näe sitä, mikä on tavallisten kuolevaisten näköpiirissä. Korkeissa sfääreissä leijaillessa kun tulee harvoin nähtyä millä motiiveilla väkisin Eurooppaan tunkeutuvat partalapset ovat liikkeellä. Niin ikään turvallisen kaukana ruohonjuuritasolta monikulttuurikokeilu näyttää kovin ruusuiselta, varsinkin jos sitä tarkastelee muualta kuin Itäkeskuksen ja Varissuon vuokrakasarmeista. Enqvistin kaltaisten "vastuullisten ihmisten" huolestuneisuus valtiovelastakin on silkkaa farisealaisuutta niin kauan kuin he pitävät portteja auki Euroopan ulkopuolisille vapaamatkustajille. 

On sinänsä mielenkiintoista pohtia, tekeekö terävänä tunnettu mies älyllisiä kuperkeikkoja humanitäärisyyden™ palveluksessa vain siksi, että niistä tulee hyvä olo. Voihan kyse olla laskelmoivasta hegemonisen vallan puolelle asettumisesta tai sitten ihan silkasta konformismista kumpuavasta pelkuruudestakin. Niin tai näin, Enqvist kuuluu siihen kansanosaan, jonka ei enää edes ikänsä puolesta tarvitse tehdä juuri mitään uhrauksia tulevien sukupolvien puolesta. Vastuun kantaminen maailmasta jää joka tapauksessa muille, joten tässä mielessä kolumnisti lukeutuu itse moittimiinsa luusereihin.



                                                          **************************

TV1, torstai 5.3.2020 klo 21.05. A-Talk

Mitä EU voi tehdä Turkin ja turvapaikanhakijoiden suhteen? Entä kuinka pahasti korona voi rokottaa Euroopan taloutta? A-Talkissa vieraina europarlamentaarikot Petri Sarvamaa (kok.), Miapetra Kumpula-Natri (sd.), Mauri Pekkarinen (kesk.) ja Silvia Modig (vas). Juontajana Sakari Sirkkanen #yleastudio 40 min. Linkki ohjelmaan.

TV1, torstai 5.3.22.00. Ulkolinja: Aasian poikamiespommi

Aasiassa on 150 miljoonan naisen ja vaimon vaje. Miesvaltaisuus selittyy tiukalla perhesuunnittelulla, joka takia on jo kauan suosittu poikasikiöitä ja abortoitu tyttöjä. Perhesuunnittelun Aasiaan juurruttivat YK:n väestörahasto ja yksityiset, länsimaiset säätiöt. Sen seurauksena naisista on nyt tullut kauppatavaraa ja rikoksen uhreja. Linkki ohjelmaan.

Kestämättömän väestönkasvun jälkeen seuraavaksi eniten demografista sekasortoa maailmalla aiheuttaa väestön vääristynyt sukupuolijaukama. Kun naisettomia nuoria miehiä on liikaa, he synnyttävät väistämättä sosiaalista kuohuntaa ja pahimmassa tapauksessa he rynnistävät maansa rajojen ulkopuolelle ottamaan itselleen sen "mikä heille kuuluu". Tämä on näkynyt erityisesti arabimaissa, joissa naisettomuus johtuu pitkälti varakkaiden miesten harjoittamasta moniavioisuudesta. 

Sen sijaan Ulkolinjan käsittelemässä Aasian poikamiespommissa syynä miesten naisettomuuteen on ollut alun perin hyvä tarkoitus rajoittaa väestönkasvua. Seurauksiltaan se on silti lähes yhtä tuhoisia kuin arabimaiden vapaiden naisten vähyys. Toistaiseksi Aasian maiden varallisuus ja hyvä työllisyystilanne ovat taanneet sen, että vaimovajaus synnyttää "vain" yksilöllisiä tragedioita. Tulevaisuudessa tämä voi muuttua ja silloin saatamme nähdä aggressiivisen Eurooppaan suuntautuvan miesvyöryn, jota organisoi Tsingis Khanin kaltainen johtaja. 

POLITISOITUNEIDEN TUTKIJOIDEN HARJOITTAMAN PROJISOINNIN ANATOMIAA

"Poliisi!....täällä maalitetaan", tiuskaisi Teemu Tammikko 
os. Sinkkonen luettuaan Yle Watchin jutun.

Tutkijan arvovaltaa tarvitaan lähinnä fysiikan kaltaisissa luonnotieteissä selittämään maallikoille universumin ilmiöitä. Sen sijaan yhteiskunnassa totuudet ovat pitkälti hallitsevan järjestelemän määrittämiä ja ne muuttuvat aina kun järjestelmä vaihtuu. Näin kävi esimerkiksi sosialismin kohdalla. Vielä 1970-luvulla sosialistimaat uskoivat totuuksiensa järkähtämättömyyteen, mutta niihin luotettiin myös hämmästyttävän paljon länsimaissa, eikä ainoastaan sosialistien keskuudessa. Vasta kun reaalimaailma löi suoraan kasvoille, alkoivat muotiaatteita seuraavat massat kaikota sosialistien joukoista. Niin sanotut puhuvat päät eli mediassa näkyvät yhteiskuntatieteilijät eivät perinteisesti ole kumouksista juuri hätkähtäneet, vaan ovat muina miehinä kääntäneet takkia ja alkaneet saarnata vaikkapa uskoa länsimaisen liberaalidemokratian erehtymättömyydestä.

Vuoden 2008 talouskriisin jälkeen liberaalidemokratia on joutunut aiheuttamiensa ongelmien vuoksi puolustuskannalle. Järjestelmästä hyöytyvät ja sitä puolustavat tahot eivät tietenkään halua tunnustaa virheitään, vaan he projisoivat ne muualle. Järjestelmäkriisin tihentyessä demokratian irvikuvaksi muuuttunut liberaalidemokratia on tarvinnut lisää uskonsotureita, jotka puolustavat hallitsevaa nomenklatuuraa viimeiseen palkkapussiin asti. Nykyhegemonian intressien äänitorvena työskentelevä turkulainen Ylen toimittaja Merja Niilolan pitkä agendauutinen Tutkija: Some-raivo on uusi väkivallan muoto – Milloin ihmiset unohtivat, miten toisia kohtaan käyttäydytään? käyttää punaisessa yliopistossa marinoituneita asiantuntijoita, joiden vastaukset voisi napata suoraan NPC-pelirobotin meemeistä.

Ei ole sattumaa, että vasemmistolaisuudestaan tunnettu toimittaja Niilola käyttää juttunsa pääinformanttina Ulkopoliittisen Insituutin (UPI) vanhempi tutkija Teemu Tammikkoa. Vaikka nimi ei heti soittanut kelloja, kommenttien tyyli vaikutti jotenkin tutulta. Pieni salapoliisityön Yle Watchin arkistoon paljasti, että Tammikko onkin entiseltä sukunimeltään Sinkkonen. Nimenvaihdokseen on voinut vaikuttaa homoavioliiton kaltainen sivilisäädyn (sic) vaihtuminen, mutta todennäköisempi syy on Sinkkosen joutuminen naurunalaiseksi asiantuntijalausunnostaan, jonka Yle julkaisi jutussaan Totta vai ei: onko turvapaikanhakijoiden joukossa Isis-terroristeja? syyskuussa 2015.

Samaan aikaan hän kirjoitti Ulkopoliittisen Instituutin sivuille reteästi, että ISIS-järjestön väittäminen uhaksi on  vihaviesti, jota levittää vain paranodi äärioikeisto. Kun islamistijärjestön vähättely kävi mahdottomaksi, Tammikko os. Sinkkonen poisti vaihvihkaa tekstin UPI:n nettisivulta. Internet ei kuitenkaan unohda, joten lainaamme hävitetyksi uskotun tekstin erästä mehevää kohtaa vanhasta Yle Watchin kirjoituksesta:

Esimerkiksi satu Punahilkasta heijastaa hyvin tänä päivänä esiintyvää tarinaa pakolaisten joukossa Eurooppaan soluttautuvista terroristeista. Siinä päähenkilönä on pieni tyttölapsi (jopa kliseisen tyypillinen ”viaton uhri”), jonka kaikin mahdollisin tavoin paha ja iljettävä susi (ei siis ihminen, vaan jihadistinen terroristi) haluaa syödä (räjäyttää ilmaan, ampua, katkaista pään ja raiskata, järjestyksen ja tyylin saa vapaasti kuvitella itselleen sopivaksi). Sadussa susi naamioituu isoäidiksi (pakolaiseksi), jota Punahilkka tulee auttamaan (tässä mielessä Punahilkka heijastelee myös visiota sinisilmäisistä ”vihervasemmistolaisista suvakeista”) ja kysyttyään suurista silmistä ja hampaista (kännyköistä, Niken lenkkareista) joutuu lopulta suden syömäksi (visio Islamista, joka tuhoaa eurooppalaiset arvot ja kulttuurin massiivisen maahanmuuton ja terrorismin myötä).

Huvittavaa Tammikon os. Sinkkonen venkoilussa on se, että aluksi hän väitti ettei terroristeja ole tulossa Eurooppaan, mutta nimenvaihtamisen myötä hänestä tulikin käden käänteessä terrorismin torjunnan asiantuntija! 

Tammikolle terroristisesta väkivallasta ei vieläkään tule mieleen islamistit, vaan Niilolan kirjoituksen alussa hän tekee selväksi, että väkivallan mahdollisuus syntyy kabaalin äärioikeiston sanomisista:

Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Teemu Tammikko sanoo, että päivä päivältä kärjekkäämmäksi käyvä puhe on yksi väkivallan muoto.  

– Väkivalta on löytänyt uusia foorumeita sosiaalisen median kautta. Some tekee mahdolliseksi poliittiseen väkivaltaan kuuluvan viholliskuvan rakentamisen ja sen helpon levittämisen.

Tammikon näkemys on silkkaa harhauttamista, koska hallitsevaa luokkaa edustava valtamedia rakentaa itse viholliskuvaa niistä muista, demonisoiduista äärioikeistolaisista. Tämä jos mikä jakaa kansaa, joka lienee median lietsoman vastakkainasettelun tarkoituskin. Vastaavasti poliitikot ovat takoneet kiilaa kansalaisten väliin tuottamalla maahan elintasosiirtolaisia, joita enemmistö suomalaisista vastustaa.

Terrorismin tutkijoissa näyttää vilisevän kummallisen paljon järjestelmää nuoleskelevia konformisteja  ja opportunisteja, jotka ovat päässeet pitkälle omaksumalla maan virallisen liturgian. Tutkija Leena Malkin näkemykset ovat rinnastettavissa Tammikon arvioihin, jotka perustuvat poliittisen johdon kannattamaan ideologiaan ja silkkaan mutu-pohjaiseen päättelyyn:

Myös terrorismin tutkija Leena Malkki sanoi hiljattain Sunnuntaisuomalaisen haastattelussa, että Suomessa on kehittymässä väkivallan mahdollistava ilmapiiri. Haastattelu on julkaistu mm. Kouvolan Sanomissa ja tästä pääset maksulliseen juttuun. Malkki sanoo, että ihmisten jaottelu eriarvoisesti "meihin ja muihin" on puhetta, jonka takana on halu oikeuttaa poliittinen väkivalta.

Tuleeko tutkija Malkille mieleen, miksi kansallisvaltiot ja rajat ovat ylipäätään olemassa? Mitä muuta kansallisvaltio on kuin erottautuminen muista, liitto, jonka tarkoitus on edistää oman ainutlaatuisen yhteisön hyvinvointia. Rajojen ylläpitäminen on an sich väkivaltaa, mutta niin on myös rajojen luvaton ylittäminen! Paljon hehkutettu monikulttuurikin voi toimia vain tältä perustalta. Jos taas uskotaan sosialistisesti kaikkien olevan meitä, miljardit siipeilijät voisivat tulla vapaasti saalistamaan kansakuntien sukupolvien ajan rakentamaa hyvinvointia. Vapaiden rajojen päätepisteenä on kantokyvyn romahtaminen ja kehittyneiden maiden muuttuminen yhdeksi suureksi Afrikaksi.

Vihan ja väkivallan suhdetta Suomessa tukinut Teemu Tammikko os. Sinkkonen taas näkee kuin tyhjästä syntyneen vihan olevan ilkeämielisten tahojen eli nationalistien keino vaikuttaa ihmisten poliittiseen käyttäytymiseen:

– Se on poliittista väkivaltaa, vaikkei fyysistä väkivaltaa käytetäkään. Niin sanotuissa maalituskampanjoissa useampi ihminen hyökkää vihaisilla tai uhkaavilla kommenteilla. Halutaan viestiä samalla muille: jos kommentoitte samalla tavalla, myös te joudutte kohteeksi.

Toki vihapuhetta on ollut aina eri muodoissa, Tammikko jatkaa. Mutta nyt voidaan sosiaalisen median kautta rakentaa aiempaa helpommin laajalle leviäviä viholliskuvia. Viholliskuvat ovat tärkeitä poliittisessa väkivallassa, tutkija muistuttaa.

Edelleen: Tammikko kaataa vain itselleen. Kyse ei ole mistään whataboutismista kun vertaa millä volyymilla valtiovalta vaikkapa Ylen avulla voi luoda geopoliittisia ja sisäpoliittisia viholliskuvia oman agendansa ajamiseen ja katsoa samalla, mikä mahdollisuus tavallisella kansalaisella on vaikuttaa Internetissä. Tarpeen tullen juuri korruptoituneella valtiovallalla on suurimmat resurssit käyttää väkivaltaa toisinajattelijoita vastaan (mm. sananvapauden ja kokoontumisvapauden kieltäminen), verrattuna netin kriitikoihin, jotka sattuvat arvostelemaan virallisen väkivaltakoneiston lakeijoita.

Pitkään Yle-vuodatukseen oli valittu vielä kolmaskin "asiantuntija", luultavaksi antamaan lisäuskottavuutta selvästi idelogisesti värittyneelle tendenssijournalismille. Viestintäoikeuden professori Päivi Korpisaari vinkuu maalittamisesta, lausumattomana toiveena saada totaalinen nettikielto tietyille ihmisille:

Viestivyöryn maalitauluksi voi nykyään joutua kuka tahansa. Kohteena voi olla kokonaisia ammattiryhmiä. Suut halutaan suppuun esimerkiksi poliisilta, syyttäjiltä, tutkijoilta, toimittajilta, vanginvartijoilta tai vaikkapa Kelan virkailijoilta.

Some-tuhot ovat toisinaan myös silkkoja vahinkoja. Viestintäoikeuden professori Päivi Korpisaari sanoo, että syy maaliksi joutumiseen voi olla sekin, että ihminen on vain väärässä paikassa väärään aikaan.

Vallankäyttö näyttää muutoinkin kiinnostavan haasteltuja. Tutkija Teemu Tammikko pitää somea vaarallisena, koska karvalakkikansa voi vielä toistaiseksi laukoa mielipiteitään muitten luettavaksi kuten toimittajat suurilevikkisissä lehdissään:

Tutkija Teemu Tammikkoa on kiinnostanut sosiaalinen media nimenomaan harkitun vallankäytön aseena. Toiminta, jossa ohjatulla hyökkäyksellä nakerretaan yhteiskunnan peruspilareita, instituutioita ja valtioita.

– Hyökkäykset kohdistuvat varsinkin mediaan. Nähdään, että media on vallankäytön väline. Väitetään myös, että oikeus, syyttäjälaitos ja poliisi ovat politisoituneet.

Näin sanoo systeemin mies, joka pitää itsestään selvänä lähtöoletuksena median hyväntahtoisuutta, rehellisyyttä, tasapuolisuutta ja objektiivisuutta. Vain valtamedialla pitäisi olla oikeus ohjata tiedotuskampanjoillaan väärin ajattelevaa kansaa. Siksi mediaa, syyttäjälaitosta ja poliisia arvosteleva kansalainen ei voi olla muuta kuin pahantahtoinen rasisti, Venjäjän trolli tai muutoin vainoharhainen, joka ei ymmärrä omaa etuaan.

Tutkija Teemu Tammikko kertoo kärjistyneen populismin keinovalikoimasta. Siihen kuuluu huolen nostattaminen siitä, että yhteiskunta on mätä, myös politiikka on mätää ja valta on ainoastaan eliitillä.

Eikö näin sitten ole? Vai onko valta sittenkin Saarijärven Paavolla ja Pihtiputaan mummolla? On jotenkin surullista, että järjestelmään hirttäytynyt mies ei kykene muuhun kuin näin alkeellisesti väsättyihin olkiukkoihin.

Aggressiivisen verkkovaikuttamisen yleistyminen viittaa tutkija Teemu Tammikon mukaan myös järjestäytyneeseen vihaviestien tehtailuun. Hän arvioi monien valtioiden olevan tässä tehtailussa mukana. Propagandaa pusketaan ainakin Venäjältä. 

– Euroopassa on tahoja, jotka koettavat nakertaa Euroopan järjestelmää itsessään. Venäjän tiedustelupalvelu on ylläpitänyt erilaisia keinoja, joilla pyritään vaikuttamaan sosiaalisessa mediassa. On esimerkiksi valetilejä, joilla pyritään luomaan mielikuvaa, että jotakin asiaa tukee laaja joukko.

Tulihan se Venäjä sieltä pienen alkulämmittelyn jälkeen! Tammikon asiantuntijuus tässä asiassa on samaa luokkaa kuin Venäjää kaikesta maailman pahuudesta syyttävällä "Yle-asiantuntija" Janne "Rysky" Riiheläisellä. Nato-innokkuudesta tunnetun Ulkopoliittisen Instituutin äänitorvi ei kai voisi muuta väittääkään. Jos uskoisimme UPI:in, hybridivaikuttamisen monopoli olisi vain Venäjällä. Sitä vastoin liberaalidemokraattista hyvyyttä puolustava Yhdysvallat on tunnettu nimenomaan siitä, ettei se hyväntahtoisuudessaan halua vaikuttaa mitenkään muiden maiden asioihin. Siis mikäli uskomme Ylen lailla UPI:in asiantuntijaan.

UPI:n vanhemman tutkijan puheista jää päällimmäisenä mieleen vankkumaton usko nykyisen valtiovallan demokraattisuudesta, avoimuudesta ja nöyrästä halusta palvella kansalaisten tahtoa. Tämän kritisointi ja puhe hallitsevasta eliitiistä on pelkkää äärilikkeiden (lue: äärioikeiston) ilkeää pyrkimystä häiritä hyvin toimivaa yhteiskuntaa:

Samaa metodia käyttävät monet ääriliikkeet. Päämäärä on luoda epävarmuutta yhteiskuntaan ja epäluottamusta “hallitsevaa eliittiä” kohtaan.

Väliotsikon "Sananvapaus ei anna oikeutta sylkeä toisen päälle" alla päästään vihdoin perusteluihin, joilla sananvapaus ja epämiellyttävä totuus voidaan kieltää lakiteknisesti. Vipuvartena käytetään koodisanoja maalittaminen ja rasismi: 

Hyökkääjät vetoavat sananvapauteen ja oikeuteen esittää poliittista kritiikkiä. Mutta keinovalikoimaan kuuluvat myös valheet, huhujen levittäminen ja vääristely. 

Edellinen väite on väärä yleistys, jossa puheena on muutaman satunnaisen nettitrollin häirintä. Nämä toimivat kuitenkin oivallisina tekosyinä tulenaran poliittisen kritiikin kieltämiselle. 

Tammikon ironisesti mainitsema poliittinen elitti on juuri se taho, joka käyttää suojakilpenään Euroopan ihmisoikeusistuinta ikään kuin sen sana olisi jumalallinen auktoriteetti. Tosiasiassa Euroopan ihmisoikeusistuin on pelkkä liberalismin tasa-arvototalitarismin käsikassara:

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on linjannut, ettei esimerkiksi rasistisilla ilmauksilla ei ole sananvapauden suojaa. Professori Päivi Korpisaari sanoo, että sanavapauteen vetoamalla ei voi talloa toisen ihmisen perusoikeuksia.

Suomessa amerikkalaistyyppistä  juristivaltiota ajava Lakimiesliitto on innokkaimmin ajamassa sosialistimaista tuttua lainsäädäntöä, jossa virkamiesten väärinkäytöksiä ja yhteiskunnan ylemmän kerroksen (nomenkaltuuran) tabuina pitämien järjettömyyksien kritiikki halutaan kriminalisoida. Itä-Euroopassa ja Suomessa 1970-luvulla puhuttiin neuvostovastaisuudesta, nyt orwellialaisen uuskielen sanastoon on juurrutettu termi "maalittaminen", jonka ovat lanseeranneet julkiseen käyttöön vasemmistojournalistien riveistä nousseet faktantarkastajat. Siksi ei ole yllättävää, että juuri toimittajakunta otti termin nopeasti arkikäyttöön:

Muun muassa Lakimiesliitto on kiirehtinyt tuomareihin, syyttäjiin ja poliiseihin kohdistuvan maalittamisen kriminalisointia. Nyt laki ei sano maalittamisesta yhtään mitään.  

– Kun joku nostaa ihmisen tikunnokkaan tarkoituksenaan, että muut ihmiset alkavat lähettää tälle viestejä, eivät lähetetyt viestit yksittäisinä ole useinkaan rangaistavia. Häirikköviestiryöppyjen alkuunpanijaa ei saada syytteeseen ja tuomittavaksi.

Toimittaja Anniina Walliuksen tapaan Merja Niilola ottaa esimerkiksi maalittamisesta punavihreän ylikomisario Jari Taposen tapauksen. Se käy ainakin Niilolalle todisteena systemaattisesta ja hirvittävästä maalittamisesta:

Helsingin poliisin ylikomisario Jari Taponen on tehnyt rikosilmoituksen kansanedustaja Ano Turtiaisen (ps.) tviitistä, jossa Turtiainen luonnehtii ylikomisarion kuuluvan "munattomaan nillittäjäryhmään". Kansanedustaja puolusti tviittiään sillä, että sananvapaus tarkoittaa "...vapautta sanoa mitä tahansa".

Niilola ei tietenkään paljasta tapauksen taustasyitä ja sen yleistä absurditeettia, jota tapaa lähinnä huumorintajuttomissa totalitaristisissa valtioissa. Emeritus professori Timo Vihavaiselta Taposen tekemän rikosilmoituksen pikkusieluinen politikointi ei sen sijaan jäänyt huomaamatta:

Mutta tässähän puhutaan jo enemmän asioista kuin sanoista. Sanat ovat kuitenkin nyt politiikassa se suuri juttu, josta riittää puhetta valtakunnan ylintä tasoa myöten. Yleiseksi vaikutelmaksi jää, että niistä ollaan e-r-i-t-t-ä-i-n huolestuneita – tai ollaan olevinaan. 

Aarno ”Loka” Laitinen puhui aikoinaan nipistelytieteestä viitatessaan niihin, lähinnä postmoderneihin tutkimusaloihin, joiden mielenkiinto kohdistui lähinnä erilaisiin loukkaantumisiin ja ainakin väitettyihin mielensä pahoittamisiin. Todettakoon, etteivät tutkimuksen keskiössä olleet höperöityvät eläkevaarit.

(...) Uusimmasta Suomen Kuvalehdestä huomaan, että siellä kolumnisti kirjoittaa otsikolla Solvaaminen on painostusta. Tämän yllättävän johtopäätöksen näyttävää oikeuttavan muutama letkautus, eritoten erään kansanedustajan eräästä aikuisesta poliisikomisariosta twitterissä käyttämä nimitys munaton nillittäjä.   

(...) Tuossa Suomen Kuvalehden jutussa huomiota herättää, että kirjoittajalla näyttää olevan suuri halu kieltää mehevien, kansanomaisten ilmausten käyttö ja peräti leimata se painostukseksi ja vaaraksi demokratialle. 

Tämä on jo sen tason käsitekikkailua, ettei se jää missään tupaillassakaan huomaamatta. Kyllä politiikasta kirjoittavilta täytyy edellyttää yleisönsä kunnioittamista. 

Mitä muuten tarkoittaa, jos jotakuta sanotaan munattomaksi nillittäjäksi? Itse törmäsin tuohon munaton-sanaan ensimmäisen kerran lukiessani D.H. Lawrencen romaania Lady Chjatterleyn rakastajaa vuoden 1961 käännöksenä. Siinä tosin puhuttiin munista monikossa. Englannissahan tuo ilmaus to have balls on normaalikieltä. 

Itse asiassa vasta 2000-luvulla näyttäisi tulleen tavalliseksi sanoa, että jollakin on munaa. Aivan erityisesti tyttöyhtyeillä sitä kuuluu nykyään olevan…

Artikkeli some-raivosta on sikäli hauska, että se paljastaa toimittajan ja haastateltujen oman raivon niitä kohtaan, joista he eivät satu pitämään polittisesti:

Somen myrkylliset ääripuheet pyörivät pääasiassa maahanmuuton, rasismiin liittyvien teemojen ja terrorismin ympärillä.

Toimittaja Niilolan havainto on puhdas subjektiivisesti syntynyt optinen harha. Hän on omasta asemastaan nähden kykenemätön tunnistamaan äärivasemmiston väkivaltaista vihanlietontaa kansallismielisiä vastaan. Yhtä lailla Niilolan kaltaisen keskiverto vasemmistolaistoimittajan on vaikea nähdä sateenkaarilasiensa takaa punavihreän lukeneiston ylimielisen halveksuvaa puhetta "junttisuomalaisista".

Ylen artikkellissa termiä ääriryhmä käytetään synonyymina "äärioikeistolle", joka käy selväksi Niilolan ottamista esimerkeistä. Äärivasemmiston ja muslimien vihamielinen puheenparsi eri lailla ajattelevista on punavihressä kuplassa eläville vallankäyttäjille täysin oikeutettua viestintää, jonka vuoksi heidän on mahdotonta nähdä siinä mitään kyseenalaistettavaa. Kun sitten tuulipukukansaan kuuluvat veronmaksajat vinoilevat vastavuoroisesti "paremmille ihmisille", ottavat nirppanokkaiset cityvihreät kritiikin vastaan kuin milleniaali-sukupolven lumihiutaleet. Toisaalta on ymmärrettävää, että cafe lattea litkivien besserwisserien keskuudessa paksun iho kasvattaminen on vaikeaa, varsinkin kun urbaaneja turvatiloja on tarjolla runsaasti.

Jutun kirjoittaneelle toimittajalle tuottaa selvästi ahdistusta tiettyjen sanojen käyttö omasta viiteryhmästään. Itsensä hyviksi ihmisiksi korottaneet vihervasemmistolaiset voisivat joskus yrittää rekisteröidä omaa puhettaan ja sitä, kuinka usein he päästävät suustaan sanan natsi tarkoittaen sillä lähes jokaista, joka on eri mieltä heidän kanssaan. 

Sosiaalisen median kova retoriikka ja sanasto on soluttautunut ääriryhmien some-kielestä osin jopa vallan kammareihin ja joskus myös median käyttöön. Alunperin esimerkiksi "suvakki" ja termi "vihervasemmisto’"olivat äärioikeiston käyttämiä haukkumasanoja. Nyt esimerkiksi vihervasemmisto-termi kelpaa mediallekin. Jotkut kansanedustajat ovat kutsuneet maahanmuuttajia "matuiksi" eli äärioikeistoa lainaten maahantunkeutujiksi.

Uutisartikkelin loppupuolella uudella Tammikko-sukunimellä esiintyvä tutkija näkee tavallisten ihmisten pelot vainoharhaisina äärioikeiston houreina. Tutkijalle varsinkin kansallismielisten puheet ovat jo sinällään tekoja, koska ne hänen mielestään mahdollistavat lähes väistämättä väkivallan. Sama logiikka ei kuitenkaan näyttäisi tutkijan mielestä pätevän äärivasemmiston ja muslimien retoriikkaan, koska niistä hän ei mainitse mitään. Yhteiskunnallinen uhka tulee vain ja ainoastaan liberaalien syntipukiksi valitsemasta "äärioikeistosta":

Teemu Tammikko sanoo, että aina on olemassa myös riski siitä, että uhkaavista sanoista joku siirtyy tekoihin.

– Ei tarvitse kovin kauas historiaan sukeltaa, kun näkee jostakin ryhmästä rakennettavan uhkakuvia. Silloin on olemassa vaara, että jotkut uskovat, etteivät pelkät sanat riitä, vaan reagoivat myös fyysisin teoin.

Ylessä on jo pitkään ollut mahdotonta tehdä juttua "vihapuheesta" ja "maalittamisesta" ilman että se liittyisi jollain lailla presidentti Donald Trumpiin. Kuinka ennalta-arvattavan ennakkoluuloisia Tammikon löysät, perustelemattomat heitot väkivallan ja Trumpin kannattamisen välillä ovatkaan:

Tammikon mukaan esimerkiksi silloin kun Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin on katsottu puheissaan lietsoneen vihaa, ovat väkivallanteot lisääntyneet. Suomessa vallanpitäjien poliittisen kielenkäytön koventumisen, retoriikan ja sanaston muutoksen voi havainnollistaa kahden eturivin poliitikon twitter-riitaan.

On totta, että Yhdysvalloissa on viime vuosina esiintynyt tavallista enemmän poliittista väkivaltaa, mutta toisin kuin Tammikko uskottelee, väkivallan tekijät tulevat enimmäkseen vesikauhuisen äärivasemmiston riveistä. Tosiasia, josta kertoo mm. arvovaltaisen Chronicles Magazinen kirjoitus Who is really responsible for political violence?

Koska juttu some-raivosta rajoittuu tarkoituksellisesti vain "äärioikeistoon" ja perussuomalaisiin, myös kirjoituksen lopussa käsitelty poliitikkojen keskinäinen nokittelu  Twitterissä henkilöidään persujen puheenjohtaja Jussi Halla-ahoon. Aivan samanlaista, tosin paljon tosikkomaisempaa öyhötystä, löytyy vasemmistoliiton raivofemininisti Veronika Honkasalon ulostuloista, mutta sen esille ottaminen ei palvelisi artikkelin agedaa:

Onko keskustelukulttuuri lopullisesti muuttunut? Viestintäoikeuden professori Päivi Korpisaari lausuu muutaman lohdun sanan. Some-raivoonkin voi vastata nykykeinoin. 

– Kyllä nykylaki antaa paljon työkaluja. Ongelmana kuitenkin on se, että aivan liian usein poliisi keskeyttää tutkinnan kalliina tai siksi, että katsoo rikoksen vähäiseksi. 

Myös Teemu Tammikko uskoo, että verkkoviha on yhä suitsittavissa. 

– Tietysti on syytä huoleen. Mutta uhka ei ole vielä voittamaton. Kyllä somea valvotaan ja jatkossa valvotaan yhä tehokkaammin.

Vasemmistolaiset ja "liberaalit" ovat enimmäkseen laskelmoivia pelkureita, jotka eivät uskalla väitellä avoimesti poliittisten haastajiensa kanssa. Kun joku kyseenlaistaa heidän hullunkuriset teesinsä, he eivät terävöitä vasta-argumenttejaan (vaikeaa se tosin olisikin) vaan huutavat avuksi virkavaltaa ja lainsäätäjiä, jotka vastaisivat heidän puolestaan. Heille erimielisten näkemykset ovat vain hygieninen ongelma, joka pitää ratkaista voimalla. Siksi he tarjoavat "ratkaisuksi" sensuuria eli totuuden julkitulon estämistä, koska totuus saattaisi estää heitä toteuttamasta kansantahdon vastaisia itsekkäitä projektejaan. 

Kansanvallan kannalta järjestelmän syöttiläiden ajamat retoriset keinot kaventaa sananvapatta ovat aina kestämättömiä, koska sananvapauden perimmäinen tarkoitus on suojella kansalaisia hallinnolta, ei estää kansalaisia moittimasta kelvotonta hallintoa.

NIINISTÖ EI OLE KIINNOSTUNUT KANSALAISTEN ONGELMISTA, VAAN NIISTÄ JOTKA UHKAAVAT GLOBALISTIEN VALTAA

Presidentti Niinistö esittää uskollisuudenvalansa niille,
keitä hänen pitää palvella. Kuvasta päätellen kyse ei ole
Suomen kansasta.

2000-luvun demokratian silmiinpistävin ilmiö länsimaissa on poliittisen rälssiluokan irtaantuminen kansan intressistä ja kansalaisten arkitodellisuudesta. Feodaaliajan hallintomallin mentaliteetti ilmenee mm. siinä, että kansalaiset nähdään lähinnä vain pöhöttynyttä järjestelmää pystyssä pitävinä alamaisina, joilla ei ole sananvaltaa ylhäältä tuleviin säädöksiin ja "moraalisiin" ohjeistuksiin. Viimeksi tänään eduskunnassa nähtiin tätä poliittisten parasiittien demokratiailveilyä presidentti Sauli Niininstön avatessa valtiopäivät. 

Yle uutisten verkkosivujen jutussa Presidentti Niinistö valtiopäivien avajaisissa: "Merkkejä siitä, että antisemitismi ja rasismi jälleen pyrkivät nostamaan päätään" – Yle seurasi hetki hetkeltä käy ilmi, että valtion korkein viranhaltija ei halua yhteiskuntaan avointa tabuista vapaata dialogia. Hän on valmis luokittelemaan valtavan määrän suomalaisia EU-valtio Suomen vihollisiksi, koska heidän arvonsa ovat muualla kuin globalistien suosimassa väestönvaihdossa:

- Merkkejä siitä, että antisemitismi ja rasismi jälleen pyrkivät nostamaan päätään, löytyy valitettavasti myös meiltä. Niiden torjunnassa on oltava päättäväinen. Ne eivät ansaitse mitään jalansijaa yhteiskunnassamme, Niinistö sanoo.

Presidentti käytti leijonanosan puheestaan rasismin ja "vihapuheen" ruotimiseen ikään kuin kyse olisi yhteiskunnan keskeisimmästä kysymyksestä tai ylipäätään ongelmasta. Puhujapöntöstä ei kuulunut sanaakaan todellisista rikoksista, joita kutsumattomat muukalaiset tekevät jatkuvasti suomalaisille. 

Jälleen kerran Lännen isot pojat olivat kuiskutelleet globalismin reissutyöläisen korvaan sanoja, jotka piti toistaa sopivassa paikassa Suomen alamaisille. Tällä kertaa anglo-sionististen intressien nöyrä palvelija sai idean eli käskytyksen alati toistuvaan rasismijankutukseensa viime viikkoiselta Puolan vierailulta Auschwitzin teemapuistoon. Puheessaan hän toisteli valtaeliitin holokaustiuskonnon lunatustehtävää syyllistämällä myös suomalaisia antisemitismistä eli faktapohjaisesta juutalaisten kritiikistä. 

Aggressiivisen syyttelevä puhe olikin erinomainen tyylinäyte Niinistön siviiliammatista, joka on juristi. Presidentti ei halunnut uudenvuodenpuheen tapaan löytää yhteiskunnallisia syitä ja seurauksia "vihapuheen" ilmaantumiselle, koska niiden rehellinen esille tuominen olisi paljastanut koko vihapuheen ympärillä käytävän meuhkaamisen falskiuden.

Niinistön valtiopäivien avajaispuheen todellinen Chutzpah oli siinä, että etsiessään kansallisen eripuran ratkaisuksi vihapuheen tukahduttamisen hän tulee vain syventämään yhteiskunnallista kahtiajakautumista. Kun rasismia ei mitenkään määritellä, Niinistön vaatimus sen torjunnan päättäväisyydestä voi tarkoittaa mitä tahansa liberaalidemokraattisen nomenklatuuran mielivaltaisia päätöksiä hallituksessa ja oikeusistuimissa. 

Aivan kuin Niinistön maahanmuuttokriittisen kansanosan epäsuora ojentelu ei olisi riittänyt, eduskunnan puhemies Matti Vanhanen (kesk.) otti omassa puheessaan esille valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaisen eduskunnalle esittämän ukaasin, joka antaisi tälle luvan syyttää kansanedustaja Juha Mäenpäätä (ps) tahallaan väärinymmärretystä puheesta turvapaikanhakijoista. Vaikka Vanhanen ei varsinaisesti ottanut kantaa syytekysymykseen, edustaa hänen hissukkamaisuutensa tosiasiallisesti myöntyväisyyslinjaa Toiviaisen uusstalinistisen oikeuden mielivallalle. Emeritus professori Timo Vihavainen kirjoittaa aivan oikein, että demokratiamme on rämetymmässä kun jo eduskunnan erityistä sananvapautta ollaan karsimassa ideologisin perustein:

Jos ja kun tällaista toimintaa katsotaan läpi sormien laajoissa poliittisissa piireissä, ei kyse ole sen vähemmästä kuin poliittisen elämän rämettymisestä. Erityisen huolestuttavaa on, että viralliset, oikeuslaitoksen piiriin kuuluvat elimet ovat menneet tähän peliin mukaan. 

Se parlamentaarikko, joka ei ymmärrä tai ei välitä siitä, että hänen parlamentaarikkokollegaansa uhataan syytetoimilla täysistunnossa pidetyn, asiallisen puheenvuoron takia, on kovin vaarallisella tiellä. Mikäli kyynisiä, tyhjästä polkaistuja juttuja voidaan käyttää hyväksi yhden puolueen edustajia vastaan, voidaan niitä pian käyttää muitakin vastaan. Kyllä kepillä on kaksi päätä. 

(...) Mäenpään jutun alkuun panneilta oikeusoppineilta en odota yhtään mitään. Heidän kyynisyytensä, joka näyttää liittyvän vakaaseen uskoon kansan enemmistön huijattavuudesta, on kaikesta päätellen samalla tasolla kuin oli esimerkiksi Helsingin Sanomien ja Turun Sanomien käytös niin sanotun hihamerkkijutun yhteydessä. 

Mutta pallo on nyt muiden, kuin kansanedustaja Mäenpään edustaman puolueen edustajilla. Heidän on syytä omasta puolestaan selvästi sanoa, hyväksyvätkö he rikossyytteen käyttämisen poliittisena aseena eduskuntatyössä.

Puhemies Vanhasen arkuus ottaa suoraa kantaa Mäenpään poliittiseen ajojahtiin ei lupaa hyvää tulevalta valtiopäiväkaudelta. Vihavaisen ounastelu politiikan rämettymisestä on todennäköistä, semminkin kun jälkimarxilaisten Demla-juristien valta-asema virkamieskunnassa ja hallituksen vähemmistöidentiteettipolitiikkaa vain polarisoivat yhteiskuntaa. Kun valtiovalta kumartaa yksille niin se väistämättä pyllistää muille; Esterin nurjemmasta puolesta saavatkin nauttia nyt enemmistönä olevat ulkomaalaisinvaasion ja lgbt-agendan vastustajat. Jos ja kun demokratia vielä toteutuu täysimääräisesti, joutuvat vähemmistötotalitaristit nielemään itsekkäät tavoitteensa enemmistövallan ottaessa takaisin sen mikä sille kuuluu. 


                                                         **********************


Yle tv 1, maanantai 3.2. klo 19.00 Historia: Auschwitzin oikeudenkäynti Vuonna 1963

22 entistä SS-sotilasta joutui oikeuden eteen syytettynä Auschwitz-Birkenaun keskitysleirillä tapahtuneista rikoksista. Laajasta vastustuksesta huolimatta saksalaisten oli kohdattava menneisyytensä silmästä silmään. T: 13 Productions/France Télévisions, Ranska. HD ohjelmatekstitys (suomi) 52 min) Linkki ohjelmaan.

Ensin anglosioniistiset voittajavallat tuomitsivat kyseenalaisin todistein kaikki saksalaiset, nyt holokaustista märehtimistä käytetään koko valkoisen sivilisaation demonisoimiseen. 

MIELENSÄPAHOITTAMISEN JA ANTEEKSIPYYTELYN KULTTUURIPATOLOGIAA

Viime päivänä maatamme ovat ravistelleet kaksi valtavaa mediamyrskyä vesilasissa. Toissapäivänä uutiseksi nousi punaisen yliopiston desantti, josta kertoo myös Ylen verkkosivut uutisessaan Vasemmistoprofessori paimensi opiskelijoita ottamaan Mannerheimin kuvan pois kokoustilan seinältä – myös selfiekisalle tuli loppu. Tänään on puolestaan poliittisesta kannasta riippuen ihasteltu tai päivitelty kansanedustaja-näyttelijä Pirkka-Pekka Peteliuksen (vihr.) anteeksipyyntöä saamelaisille (Yle: Pirkka-Pekka Petelius pyytää anteeksi saamelaisia pilkkaavia sketsejään: "Olen valmis keskustelemaan myös muiden vähemmistöjen kanssa").

Kansallismielisellä puolella on tietysti irvailtu molempia tapauksia ja tehty välillä ennalta arvattavan oikeaan osunutta analyysiä ajan hengestä, mutta sielläkään suunnalla ei oikein kyetä näkemään koko kuvion historiallista toistuvuutta. Niin peruspersukannattajat kuin nationalistiälykötkin ovat Mannerheim-kaustissa toimineet turhan usein selkäydinreakion pohjalta, mikä näkyy Facebookin uutisvirran tukkiutumisena Mannerheimin kuvista. Tällainen "protestoiva", omaa väriä tunnustava identiteettipoliittinen sopulikäyttäminen ei eroa juuri mitenkään kilarivasemmiston homoliittokampanjoista tai profiilikuvamodifioinnin somessa aloittaneesta Obaman vaalikampanjasta v. 2008. 

Toistaiseksi kypsimmän huomion Oulun yliopiston vasemmistoprofessori Vesa Puurosen ukaasista on tehnyt historioitsija Teemu Keskisarja, joka sanoo Ylen jutussa Historioitsija Mannerheim-kuvakohusta: "Sadan vuoden kuluttua kuvat Halosesta ja Niinistöstä yhtä lailla kuskataan kaatopaikalle", ettei tapaus "kerro kummastakaan osapuolesta mitään, mutta nykyajastamme sitäkin enemmän". Keskisarjaa haastatellut toimittaja Marko Pinola kirjoittaa:

Kuvan tunteisiin meneminen liippaa Keskisarjan mielestä läheltä ongelmaa, jota hän kutsuu taannehtivaksi historiakäsitykseksi. Siinä nykyajan oikeuskatsomuksia sovelletaan historian merkkihenkilöihin. Jos tälle tielle lähdetään, pitäisi sen päteä Keskisarjan mielestä myös nykyajan ihmisiin.

(...) Mannerheimin omiminen nykyajan politiikan välineeksi on Keskisarjan mukaan ongelmallista. – En suoralta kädeltä keksi, mitä Mannerheim voisi todistaa nykyajan politiikan kipupisteistä. 

Keskisarja tuo oivallisesti esiin ihmisen muuttumattoman luonteen suhteessa valtaan, eikä sen suhteen ole odotettavissa jatkossakaan mitään "edistystä", vähiten itseään edistyksellisinä pitävien vasemmistolaisten piiristä. Toki on itsestäänselvää, ettei valtamedia sen enempää kuin Keskisarjakaan halua keskustella yliopiston pitkään jatkuneesta vasemmistohegemoniasta, josta tämäkin tapaus ilmiselvästi kumpuaa. Toisaalta tämä ylivalta ei ole mikään salaisuus, joten professori Vesa Puurosen reaktion ei olisi pitänyt tulla kenellekään pöyristymisen arvoisena yllätyksenä. 

Herääminen yliopistokommunistien junttaukseen olisi pitänyt tapahtua jo ajat sitten. Kirjailija Timo Hännikäinen kirjoittaakin, ettei yhdessäkään toisessa Itä-Euroopan maassa Puurosen kaltainen henkilö pääsisi lähellekään noin arvovaltaista asemaa ja jatkaa, että "sivistysvaltiossa hänen lähettämänsä sähköpostin pitäisi itsessään olla peruste erottamiselle yliopistolta". 

Ikävä kyllä tilanne on päässyt Suomessa jo niin pahaksi, että punavihreät voivat sanella arvot, joiden mukaan yliopistossa toimitaan. Siksi Puuronen voi ilman pelkoa potkuista harrastaa kulttuurimarxilaisten suosimaa repressiivistä toleranssia, jossa vasemmistolaisille ideaaleille vastakkaisia käsityksiä ei suvaita ja niitä esittävät ihmiset saatetaan huonoon valoon – ja toisaalta länsimaiselle kulttuurille tuhoisat ideat nostetaan parrasvaloihin ja niistä tehdään hyväksyttäviä, ihanteellisia ja suvaittavia. Tämän vuoksi Puuronen saattoi luottaa sähköpostinsa voimaan, koska poliittisella korrektiudella marinoidut opiskelijalampaat eivät olisi voineet kieltäytyä Mannerheimin kuvan poistamisesta, ilman, että olisivat epäsuorasti tunnustautuneet rasistisiksi lahtareiksi. Taistolaisten maksiimi "jollet ole puolellamme olet meitä vastaan" toimii myös tänään verrattoman hyvin.

Täysin erilaisen ja virkistävän näkökulman Mannerheim-kaustiin tuo emeritusprofessori Timo Vihavainen, joka kirjoittaa tuoreessa blogikirjoituksessaan tapauksen olevan osoitus länsimaisen yhteiskunnan yleisestä lapsellistumisesta, itsekeskeisyydestä:

Täysin absurdia olisi ollut valittaa siitä, että jotkut toiset ihmiset olisivat ripustaneet seinälleen jonkun sellaisen henkilön kuvan, josta itse ei pidä. Mikäli tuo loukkauskivi olisi vielä ollut kansallissankari, joka on valittu suurimmaksi suomalaiseksi, olisi mielensäpahoittajan hoitoonohjauksen harkitseminen ollut luonnollinen reaktio. Ihmisen kyky normaaliin sosiaaliseen elämään olisi syystä todettu vakavasti häiriintyneeksi. Nyt kulttuuri taitaa olla muuttumassa. Lapsenmielisyydestä on tulossa ja jo tullut uusi normaali. Se yrittää antaa normin kaikelle.

Herkkähipäisen mielensäpahoittamisen kääntöpuolena on julkinen anteeksipyytäminen ja usein sama henkilö voi harjoittaa niitä kumpaakin. Kyse ei ole kuitenkaan mistä tahansa anteeksipyytämisestä jo sen performatiivisen luonteensa vuoksi ja siksi, ettei se juuri koskaan kohdistu tiettyyn ihmiseen, vaan abstraktiin ihmisryhmään, jolla katsotaan olevan uhristatus. Tällaiseen moraaliposeeravaan anteeksipyytelyyn sortui viimeksi tänään vihreiden kansanedustaja-näyttelijä, josta kertoo Ylen uutinen Pirkka-Pekka Petelius pyytää anteeksi saamelaisia pilkkaavia sketsejään: "Olen valmis keskustelemaan myös muiden vähemmistöjen kanssa". 

Syy, miksi Petelius valitsi anteeksipyynnön kohteeksi juuri saamelaiset johtunee median julkisuuteen nostamista Helsingin city-saamelaisista, jotka tunnetaan kansan syvien rivien keskuudessa pahamaineisina päivystävinä ammattiloukkaantujina. Jatkuvan mediarummutuksen ansiosta yliopistossa notkuvista sateenkaari-"saamelaisista" on tullut mediaseksikkäitä ja tämän arvon myös ajan henkeä nuuskiva Petelius on ymmärtänyt.  

Anteeksipyynnöllään Petelius ei kuitenkaan ymmärtänyt sitä, että avattuaan Pandoran lippaan häneltä odotetaan anteeksipyyntöä myös muilta tv-ohjelmiensa "uhreilta" kuten homoilta, mustilta, turkkilaisilta, ruotsalaisilta, mustalaisilta, venäläisiltä, kreikkalaisilta, keikkamyyjiltä, siviilipalvelusmiehiltä, avohoitopotilailta, pienviljelijöiltä jne. Heti saamelaistiedotteen julkistamisen jälkeen romanijulkkikset alkoivat ennalta arvattavasti marista, että miksi heiltä ei ole pyydetty anteeksi ja ovatko he siksi saamelaisia vähempiarvoisia. 

Koko kollektiivisen anteeksipyytämisen "kulttuuri" on mieletön loputon suo, koska jos sille tielle lähdetään myös valkoiset voisivat vaatia vastavuoroisesti mustalaisilta anteeksipyyntöä suomalaisten murhista tai homoilta heteroseksuaalisten miesten raiskauksista. Tosin kukaan ei odota vakavissaan sitä päivää, jolloin romanit, homot, muslimit ja juutalaiset pyytävät ryhminä muilta anteeksi – nämä pyhitetyt ryhmät kun ovat tottuneet vain vaatimaan ja saamaan.

Peteliuksen anteeksipyynnölle saattaa löytyä muukin syy kuin punavihreille tyypillinen hyvesignalointi. Taustalla voi olla valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaisen hiljattain nostama syyte Päivi Räsäsen 15 vuotta sitten julkaistua silloin vielä laillista kirjoitusta vastaan. Ehkä Petelius on laskeskellut, että vihreiden edistämä oikeuslaitoksen liukuminen kohti taannehtivaa oikeuskäytäntöä tulee koskemaan myös häntä. Mikäli valtakunnansyyttäjän uusi linjaus, jonka mukaan niin kauan kuin tekstiä pidetään tahallaan yleisön saatavilla, rikos ei vanhene, voidaan myös Peteliusta syyttää. Erityisen raskauttavaa Peteliukselle on se, että hänen sketsinsä ovat olleet yleisön saatavilla hyvin pitkään. Jotenkin tätä tapausta seuratessa tulee väistämättä mieleen eeppinen oikeus ja sen toteutuminen.