YKSILÖN KOHTALOIDEN KAUTTA PERUSTELTU KANSAINVAELLUS

YLE TV 1, 31.5.2011, klo 21.00 Sateenkaaren pää

Hortense ja Gilbert ovat pettyneitä uuden kotimaan vastaanottoon. Queenien aviomies palaa ilmoittamatta kotiin ja kaikki voisi tulla jälleen hyväksi. Queenie tietää että se on vain tyyntä myrskyn edellä. 2/2

Wikipedian tarkempi esittely tästä ohjelmasta.

Toisen maailmansodan jälkeiseen Englantiin sijoittuva jamaikalaissiirtolaisten tarina on tyypillinen yksilön kohtaloihin keskittyvä kertomus, jolla yritetään häveliäästi perustella myöhemmän massiiviseksi yltynyt värillisen maailman kansainvaellus Iso-Britanniaan. Kaksiosaisessa tv-draamassa Sateenkaaren pää (Small Island, 2009, BBC One) pyritään vetoamaan valkoiseen brittikatsojan syyllisyydentuntoon esittämällä varsinkin valkoiset englantilaismiehet vastenmielisinä rasisteina, joilla on otsaa puolustaa omaa reviiriä, perimää ja kulttuuria. Sarjassa paheksutaan rivien välistä myös englantilaista 1940-luvun lopun yhteiskuntaa, joka ei ilomielin suvainnutkaan päänäyttelijär Queenin yhden illan retkahduksesta syntynyttä mulattiäpärää. Luonnollisestikaan syytä ei etsitä aviorikokseen syyllistyneestä Queenista, joka roturutsaisen lemmenyön seurauksena synnytti ei-englantilaisen lehtolapsen!

Tv-draamaa tehdään monista aiheista, mutta jotenkin näyttää siltä, että Yleä kiinnostaa erityisesti vain valkoiset tuomitseva rasismi-teema. Siinä on jotain samaa moraalista vimmaa kuin neuvostopropagandassa, jossa väsymättä teroitettiin katsojien mieliin kuinka epäinhimillinen ja halpamainen luokkavihollinen vaanii kaikkialla valmiina tuhoamaan työläisten paratiisin. Yleläistenkin mielessä siintänee auvoinen utopia, tällä kertaa monikulttuurinen maailmankylä ilman rajoja, joka on aivan käden ulottuvilla, kunhan vain paha valkoisen miehen rasismi voitaisiin eliminoida. Se ei kenties onnistu hetkessä, mutta lisäämällä ”vastuullista tiedottamista” ja ”ihmisarvoa korostavia tv-draamoja” voidaan tavoitteeseen edetä nopeastikin. Tai näin ainakin Ylessä ajatellaan, mikä näkyy Sateenkaaren pää kaltaisten tv-draamojen jatkuvanä lisäämisenä ohjelmistoon.

YLE EDISTÄÄ SUOMALAISUUDEN SEKOITTUMISTA ELI HÄVIÄMISTÄ

YLE TV 1, 30.5.2011, klo 18.30 Rakkauden tähden: Ebun ja Antti

Nigerialainen Ebun vierailee appivanhempiensa luona Vantaalla. Anoppi Heli opettaa Ebunia hiihtämään. Ebun kutsuu perheen afrikkalaiseen juhlaan. Osa 7/10.

Suomalaiset on pieni Itämeren pohjoispuolella asustava kansa, jonka monet kielisukulaiset on joko tuhottu suoraan tai ”integroitu” Venäjään, jolloin niiden kohtaloksi on jäänyt hiipua historian unohdukseen. Yksinkertaisesti sanottuna suomalaiset ovat maailman 7 miljardin ihmismassassa uniikki ja aito vähemmistö 0,07 % väestöosuudellaan.

Siksi on äärimmäisen kaksinaamaista puhua suomalaisista enemmistönä silloin kun todellisen globaalin enemmistön annetaan tunkeutua maahan. Keskuudestamme nousevat matalan intensiteetin kansanmurhaajat puhuvat mielellään vähemmistökansojen oikeudesta olemassaoloon samalla kun korostavat globaalisuutta. Jollakin masokistis-rasistisella logiikalla nämä hyväkkäät eivät kuitenkaan suo samaa oikeutta suomalaisille tai valkoisille ylipäätään. Päinvastoin, he edistävät kansainvaelluksen lisäksi rodunsekoitusta, joka on eräs valkoisia suomalaisia vastaan suunnattu biologisen sodan muoto.

Ylen lähettämä 10-osainen (!) tv-sarja Rakkauden tähden on mairea propaganda-potpurri, joka pyrkii normalisoimaan rodunsekoituksen ja jopa edistämään sitä. Huomionarvoista sarjassa on se, että sekaparit eivät ole valkoisia kuten suomalais-hollantilaisia tai suomalais-puolalaisia vaan lähes poikkeuksetta suomalais-ei-eurooppalaisia. Se ei ole sattumaa. Se on Ylen lähettämää suomalaisvihamielistä propagandaa.

PROPAGANDA-PAUKUT LOPUSSA - YLE UUSI JÄLLEEN NATSIDRAAMAN

26.5.2011, YLE TV 1, klo 21.50. Neekeri, neekeri, nokikolari (K13)

2/2. Mitä kauemmin natsit pysyvät vallassa, sitä tukalammaksi Hans-Jürgenin tilanne käy. Hänellä on onneksi auttajiakin ja urhea äiti rinnallaan. Kunnes äiti rakastuu mieheen, joka on saanut natsismista tartunnan.

Maailmasta ei lopu natsiaiheiset ”tositarinoihin” perustuvat draamat. Näkökulmaa yritetään yleisön kyllästymisen pelossa keksiä milloin mistäkin. Tällä kertaa kaikkia valkoisia syyllistävä nyyhkytarina saadaan kertomuksella mulattipojasta Natsi-Saksassa.

Kaiken tämän ylenpalttisen natsitarjonnan keskellä elokuvatuottajat ja Yle eivät pysty tarjoamaan yhtäkään filmiä Tsingis Kaanin, Pohjois-Afrikan saraseenien tai Zimbabwen mustien eurooppalaiseen väestöön kohdistamista etnisistä kansanmurhista. Ei ainuttakaan. Neuvostoliiton kansanmurhista on toki muutama elokuva tehty, mutta niiden käsittely on ollut kaavamaista ja näkökulmat samanlaisia toisin kuin natsien demonisuutta kuvaavissa filmeissä, joista löytyy mitä mielikuvituksellisempia spektrejä.

Yleisradio lähetti tämän 2-osaisen sadun tuoreeltaan pari vuotta sitten, mutta jälleen on joku Anne Frankinsa lukenut konformistinen Ylen kympin tyttö ponnahtanut laatikosta kuin vieteriukko ja vaatinut: ”natsit! mä en kestä, nyt pitää räväyttää kansalle tämä draama uudestaan!”