Nyt lukemasi kirjoitus on tuhannes Yle Watch -blogissa julkaistu teksti. Tällaiseen kokonaislukuun pääsemiseksi blogilla kului aikaa reilu kymmenen vuotta, sillä 8. kesäkuuta 2010 ilmestyi kaksi ensimmäistä Yle Watch -postausta.
Yle Watch aloitti toimintansa kansallismielisten ja globilisaatiokriittisten blogijulkaisujen kultakauden 2007-2012 loppupuolella. Tuon pioneerijakson jälkeen syntyivät erilaiset vaihtoehtomediat, verkkolehdet ja videobloggaus, jotka veivät näkyvyyttä pelkkään tekstiin perustuvilta mielipideblogeilta. Tosin vuosina 2015-2017 "perinteiset" yhteiskuntakriittiset karvahattu-blogit kokivat vielä uuden tulemisen, kun epäuskoinen kansa janosi lisätietoja käynnissä olleesta maahanmuuttoinvaasiosta; kansalaisille kun ei riittänyt se, mitä valtamediat ja sen tarkoin valitsemat asiantuntijat asiasta kertoivat.
Ei ole sattumaa, että tuolloin myös Yle Watch saattoi kerätä postauksellaan yli 50 000 lukijaa. Suurehkot lukijamäärät selittyvät pitkälti mahdollisuudesta levittää kirjoituksia sosiaalisessa mediassa. Tuohon aikaan esimekiksi pahamaineinen Facebook ei harjoittanut kovin aktiivisesti varjobännäystä, sivustojen sulkemista ja näkyvyyden estoa, jonka vuoksi Yle Watchin oli helppo saada päivityksilleen 20-30 000 lukijaa.
Kansallismielisestä potentiaalista pelästyneet vasemmistoliberaalit yhdessä globaalien suuryhtiöiden kanssa synnyttivät vastavetona verkon ilmiantokulttuurin ja sensuurin, jonka avulla ne ovat voineet tukahduttaa arvokonservatiivista yhteiskuntakritiikkiä. Aivan viime vuosina "vääränlaisen" yhteiskuntakritiikin tukahduttaminen on viety sosiaalisessa mediassa ja valtavirtajulkaisujen kommenttiosastoilla lähes tappiin kun valtiovaltakin on puuttunut peliin koventuneine rangaistus- ja sensuurivaatimuksineen.
Facebookin Yle Watch sivulla on vuosien varrella kysytty toistuvasti, miksi blogi keskittyy kritiikissään lähes pelkästään Yleisradioon, vaikka maasta löytyy muitakin politisoituneita tiedotusvälineitä kuten Helsingin Sanomat. Yleisradio tuli valituksi valtamedian esimerkkitapaukseksi blogissa siksi, että sillä on Suomessa eniten näkyvyyttä ja tiedotuksellista valtaa. Valintaa voi perustella myös Ylen valtio-omisteisuudella, jolloin sen kustannuksista vastaavat kaikki Suomen veronmaksajat.
Kansanvaltaan perustuva mediakritiikki on Ylen kohdalla sitäkin oikeutetumpaa, koska valtion omistaman yhtiön esittämät ohjelmat ja uutisnäkökulmat eivät vastaa arvomaailmaltaan sen enempää kansan enemmistön kuin merkittävien eduskuntapuolueidenkaan ajattelutapaa. Jos Ylen ohjelmapolitiikka vastaisi edes eduskuntapuolueiden voimasuhteita, pitäisi vähintään 20 %:ssa ohjelmien ja uutisten sisällöissä näkyä kansallinen ja konservatiivinen tulokulma.
Näinhän asia ei tunnetusti ole, vaan Suomen ja maailman tapahtumia uutisoidaan puhtaasti punavihreästä ja EU-globlistisesta näkökulmasta. Osin tämä selittyy sillä, että valtaosa toimittajista on puolekannaltaan punavihreitä, vaikka kansalaisista tuohon segmenttiin kuuluu hädin tuskin parikymmentä prosenttia. Viime kädessä toimituslinjasta on vastuussa yhtiön johto, jota Ylessä ovat edustaneet lähinnä Kokoomukseen, Keskustaan ja SDP:n kuuluvat henkilöt. Toisin sanoen Ylen punavihreyden takaajina ovat olleet pääasiassa oikeistolaiset johtajat, jotka ilman selkärankaa ovat hyväksyneet marginaalisten uusvasemmistoaatteiden levittämisen veronmaksajien kustantamassa valtakunnanverkossa.
Ensimmäisinä vuosinaan Yle Watch julkaisi pelkästään kritiikkejä Ylen tv- ja radio-ohjelmista. Loppuvuodesta 2013 mukaan tuli Ylen verkkosivujen uutisvirran kritiikki, jolloin näkökulma laajeni kattamaan kaiken mistä Yle uutisoi värittyneesti. Sittemmin uutisten kommentointi on korvannut lähes kokonaan tv- ja radio-ohjelmien kritiikin, koska kukaan täysjärkinen ei kykene kuin satunnaisesti seuraamaan Ylen luokatonta ja propagandistisen häpeilemätöntä ohjelmatarjontaa.
Vuosien varrella myös blogin perusajatus on muuttunut. Viime vuosikymmenen puolivälissä iskenyt pakolaisaalto synnytti yhteiskunnallista kuohuntaa ja protestihenkeä, jossa vaihtoehtomedialla kuten Yle Watchilla oli oma tehtävänsä uusien näkökulmien räväkkänä esiintuojana. Vuosikymmenen lopulla länsimaiden kantaväestö näyttää kuitenkin ajautuneen jälleen apatiaan, mikä näkyy antautumisena ilman todellista vastarintaa globalistikapitalistien ja kulttuurimarxilaisten yhdessä vehkeilemälle sivilisaation hajottamistyölle.
Tämä kehityskulku on voimistunut siinä määrin, että Yle Watchin ensisijaisena tehtävänä ei olekaan enää valheellisen tiedonvälityksen ja ohjelmatarjonnan paljastaminen, vaan nopeasti etenevän yhteiskunallisen rappeutumisen dokumentointi tuleville sukupolville. Mikäli edessä häämöttävän luhistumisen jälkeen löytyy vielä riittävää teknologiaa, antavat Yle Watchin kirjoitukset vuosilta 2010-2020 jäljelle jääneille lukutaitoisille todisteen millaiselle itsetuhoiselle hulluudelle hallitseva media altisti suomalaiset.
*******************************
Korkeakoulutetun tärähtäneistön iso pyörä pyörii huomattavasti vikkelämmin kuin kymmenen vuotta sitten. Heille niin sanottua äärioikeistoa edustaa nykyään suurin piirtein kaikki mikä on demareista oikealla. Todisteeksi äärioikeistolaisuudesta riittää mikä tahansa, jolla voidaan tukea kertomusta koko yhteiskunnan välitöntä olemassaoloa uhkaavasta lohikäärmeestä. Eniten tässä ovat äänessä tietenkin kansakunnan todelliset tuholaiset, jotka projisoivat suomalaisvihamielisen mädätyksensä "äärioikeistoon".
Yleisradiossakin olematonta äärioikeistoa nähdään ja jahdataan kuin Loch Nessin hirviötä. Viimeksi viikonloppuna Yle julkaisi televisiossa ja verkkosivuillaan uutisen Kysyimme perussuomalaisten piirijohtajilta suhteesta äärioikeistoon – "Joissakin tapahtumissa on vähän rouheampaa kaveria". Toimittajien Matti Koiviston ja Kristiina Tolkin tekemässä jutussa tyyli kysyä on sama, jos arvuuttelisi "vieläkö hakkaat vaimoasi", jolloin kysytyltä saadaan ennalta haluttu johtopäätös vastasipa tämä mitä tahansa.
Jutussa mainitut järjestöt, Soldier of Odin ja Kansallismielisten Liittouma, saattavat nykypäivän lumihiutalestandardeilla olla äärioikeistolaisia. Niiden poliittinen vaikutusvalta on kuitenkin niin olematonta, että sitä tulee kysyneeksi, miksi niiden mahdollinen yhteys kosher-liberaaliin Perussuomalaiset-puolueeseen ylipäätään nähdään minään kysymyksenä.
Kuten sanottua, vasemmiston sormella osoittelu on aina projektiota ja niin se on tässäkin tapauksessa. Lisäksi on syytä muistaa, että käytännössä vasemmistoa edustavat kaikki eduskuntapuolueet, jossain määrin jopa Perussuomalaiset, kun puheeksi otetaan sen kontrolloima uusi nuorisojärjestö. Raflaavan väitteen voi perustella yksinkertaisesti sillä, että kaikki oikeistolaisiksi uskotut puolueet ovat de facto aisankannattajina omaksuneet uusvasemmistolaisen "suvaitsevaisen" arvomaailman ja valtiota pöhöttävän sosialismin. Asiasta kirjoittaa osuvasti klassista liberalismia kannattava dosentti Jari Ehrnrooth Verkkouutisten blogikirjoituksessaan Mihin katosi oikeisto?:
Oireellisesti on vasemmistolaisen sosiaalietiikan uuskieli tarttunut myös kokoomuslaiseen puheenparteen. Vasemmistofilosofisen uuskielen käsitteillähän ei pyritä kuvaamaan todellisuutta, vaan luomaan ihannekuvia, joita ei koskaan saavuteta, koska siten vasemmistolaiselle politiikalle on aina perustelu. Suhteellinen köyhyys häviää vasta, kun kaikki tulot tasataan, ja mahdollisuuksien tasa-arvo saavutetaan vasta, kun kaikki ovat yhtä kyvykkäitä oppimaan. En ymmärrä, miksi oikeistolaisessa puolueessa olisi tarve käyttää tällaisia ideologisen uuskielen käsitteitä.
Uudessa tavoiteohjelmassaan kokoomus kuitenkin ehdottaa, että julkisen vallan toimesta ongelmanuoria autetaan jo ennen peruskoulua ja maksutonta varhaiskasvatusta annetaan kaikille 3-5 vuotiaille. Oikeistolaisena pidetty puolue uskoo siis logiikkaan, joka voisi olla vasemmistoliiton ohjelmasta: ”Jos jo ennen peruskoulua jää tiedoissa, taidoissa ja sosiaalisissa kyvyissä ikätovereistaan jälkeen, takamatkaa ehtii aikuisikään mennessä kertyä niin paljon, ettei mahdollisuuksien tasa-arvo toteudu.”
Itse olen varma, että mahdollisuuksien tasa-arvo ei koskaan toteudu, sillä koulumenestykseen vaikuttaviin tekijöihin, siis geneettisen perimään, kodin kulttuuripääomaan ja yksilön luonteeseen ei voi valtiojohtoiselle politiikalla – onneksi! – vaikuttaa. Tämän vuoksi koulutustaso edelleen vahvasti periytyy, eikä se ole yllätys kenellekään muulle kuin vasemmistolaiselle, joka uskoo voivansa tasata kaikki luonnon ja vapaan yhteiskunnan luomat erot.
Julkisuudessa Perussuomalaisista on leivottu vahvasti oikeistolaista, jopa äärioikeistolaista puoluetta. Tosiasiat eivät puhu kummankaan väitteen puolesta. Perinteistä oikeistolaisuutta edustava kansallismielisyys on puolueessa sekin hataralla pohjalla, sillä Perussuomalaisten puoluejohto ei kannata klassista snellmanilaisuutta, vaan pitää suomalaisena ketä tahansa maahan tullutta, kunhan tämä käy vain töissä ja maksaa veronsa.
Puolueen näpeissä oleva uusi nuorisojärjestö voisi puolestaan olla vihreiden etäisepesäke, koska sen johdossa vaikuttaa homoja ja värillisiä, jotka tuomitsevat rasismin™ samanlaisella kiihkolla kun Antifa. Varmaa on vain se, että persuja "rasismista" ja "fasismista" tillille vaativat eivät lopeta syyttelyään ennen kuin puolue on valmis allekirjoittamaan Vasemmistoliiton puolueohjelman. Näillä näkymin persujohdon neuroottinen gallupien seuranta on viemästä kehitystä tähän suuntaan.
**************************
Yle TV1, maanantai 28.9.2020 klo 19.00Historia: Holokaustin huutokauppiaat
Natsien systemaattinen juutalaisvaino kulminoitui vuoden 1938 kristalliyöhön, jonka aikana tuhansilta juutalaisilta riistettiin koti ja omaisuus. Vainoista eniten hyötyivät varastettuja esineitä myyneet huutokauppiaat, jotka pitivät tarkkaa kirjaa tavaraliikenteestä. Dokumentti vie meidät näiden ennennäkemättömien asiakirjojen äärelle. T: Hoferichter & Jacobs/ARD/MDR, Saksa. HD ohjelmatekstitys (suomi) 54 min. Linkki ohjelmaan.
Kun Yle Watch aloitti toimintansa 10 vuotta sitten, se kiinnitti heti alusta asti huomiota Ylen jatkuvasti esittämiin holokaustidokumentteihin. Maanantain Historiadokumentit käsittelevät tuolloin lähes aina jollain tapaa holokaustia, natseja ja Hitleriä.
Kymmenessä vuodessa mikään ei ole tässä suhteessa muuttunut, vaan eurooppalaisia syyllisyyden kuristusotteessa pitävästä "holokaustiedotuksesta" on tullut Ylessä instiuutio, joka on kiinteä osa sen antinationalistista globalisimiagendaa.
What we are suffering is a Marxist revolution in slow motion