Yle puolustautuu ovelasti haastajiaan vastaan ryhtymällä ennakoivaan hyökkäykseen käsittelemällä tabu-kysymystä valikoidun kriittisesti. Tuoreessa muka-häkellyttävässä mielipideuutisessaan “Naisen seksuaalisuus ei ole mikään tabu” – tabulla markkinoidaan tuotteita ja tehdään juttuja, koska se myy Näennäisen avoimuuden Yle reivaa metakeskustelua tabusta hegemonisesta punavihreydestä turvallisimmille vesille. Näinnäiskriittinen uutisjuttu tulee jälleen kerran todistaneeksi punavihreiden piintyneen tavan projisoida omat vikansa muualle.
Jutun toimittaja Heikki Valkama lainaa toista Ylen toimittajaa, Tuija Siltamäkeä, joka on havainnoinut aivan oikein, että porno, masturboiminen, raha, palkat, seksuaalisuus tai kuukautiset eivät ole Suomessa tabuja. Sukupuolinarsistisia feministejä ja muuta punavihreää kilaristoa lukuunottamatta normaalijärkinen kansalainen on aina tunnistanut valtamediassa hehkutettujen näenäistabujen falskiuden, joten Siltamäki ei tarjoa tässä mitään uutta silmiä avaavaa näkemystä.
Itsestäänselvyyksien toteamisessa ei vielä ole mitään pahaa toisin kuin niiden hämärtämisessä. Tähän syyllistyy jutussa lainattu toimittaja Saska Saarikoski, joka esittää näkemyksiään tabusta yhdessä Tuija Siltamäen kanssa Ylen Viimeinen sana -ohjelmassa. Ylimieliseen nokkeluutensa usein kompastuva Saarikoski ei kyennyt tälläkään kertaa peittämään vasemmistoliberaalia agendaansa väittäessään että "innokkaasti mediassa esiintyvät tabunmurtajat harvoin käsittelevät todellisia tabuja":
– Esimerkiksi viime viikolla tuli keskusteluun tämä, onko Jussi Halla-aho antisemitisti. Siitä hän ei halunnut puhua.
Taustana tuossa Halla-ahon kirjoituksessa on mitä todennäköisimmin se, että siihen aikaan monet vasemmistolaiset poliitikot ja poliittiset toimijat käyttivät holokaustia poliittisena Jokeri-korttina, jonka tarkoituksena oli tukea ja edistää monenlaista vasemmistolaista politiikkaa, erityisesti äärisuvaitsevaisuutta, ja massiivista ja rajoittamatonta maahanmuuttoa, sekä toimia poliittisena moukarina niitä vastaan, jotka kritisisoivat ja vastustivat normaalisti ja rationaalisesti edellisiä. Tietenkin maahanmuuttokriittiset harjasivat sellaista valheellista poliittista käytäntöä monien muiden vastaavien käytäntöjen ohella kirjoituksissaan. Siihen aikaan toki välillä lapsikin saattoi osittain tai kokonaan mennä pesuveden mukana, Halla-aho muotoilisi tänä päivänä vastaavan kirjoituksen varmasti toisella tavalla.
Kansakunta voi muistella kansanmurhia, kunnioittaa niiden uhreja ja ottaa niistä opikseen, mutta se on eri asia kuin sairastuttaa niillä ajattelunsa, tuhota ja estää niillä normaalit puolustuskeinonsa, ja pakottaa itsensä antautumaan kaikenlaisen typerän, vahingollisen ja vaarallisen politiikan edessä.
Jälkeenpäin katsottuna, edellä mainittuun kontekstiin suhteutettuna, kirjoituksen ydinsisältö (holokaustin poliittisen väärinkäytön implisiittinen kritisointi) on osoittautunut paikkansapitäväksi, katsokaapa mitä tapahtuu yleisesti kantaväestöjen ja erikseen juutalaisten suhteen esim. Ruotsissa ja Ranskassa. Monet juutalaiset joutuvat muslimien vihan ja väkivallan takia pakenemaan Ruotsista ja Ranskasta Israeliin ja muille turvallisemmille alueille, ja on odotettavissa, että tulevaisuudessa pako vain kiihtyy.
Saarikosken kieroin veto on väittää, etteivät maahanmuuton ongelmat ole Suomessa tabu, koska niistä keskustellaan julkisuudessa silloin tällöin. Sanomatta tietenkin jää mistä siinä keskustellaan ja mistä ei:
Sen sijaan perussuomalaiset sanovat koko ajan, että Suomessa ei saa puhua maahanmuuton ongelmista tai Suomessa ei saa puhua EU:sta. Niistähän puhutaan ihan lakkaamatta, Saarikoski sanoo.
Tabua voi ylläpitää myös puhumalla sen vierestä puuttumatta sen ytimeen. Media kyllä puhuu maahanmuuton ja EU:n ongelmista, mutta lähinnä vain silloin kun se on pakotettu tekemään niin pöyristyttävien rikosten ja velkasitoomusten edessä. Toisaalta Perussuomalaisten maahanmuuttokritiikki on pelkkää kosher-konservatiivista puhetta taloudesta ja rikollisuudesta. Tarkoin kontrolloidun maahanmuuttokeskustelun todellinen tabu on maahanmuuton vaikutus kantaväestön olemassaoloon. Siinä ei kysytä, kuinka paljon maahanmuuttajia on riittävästi, jonka jälkeen ei päätetä enää ottaa lisää tulijoita.
Vielä tätäkin sitkeämmin ylläpidetään tabua, jossa etnisesti sopeuttamattomien elintasosaalistajien palauttamista kotimaihinsa pidetään mahdottomana. Tähän kysymykseen liittyy myös se, että toimittajat eivät kysy koskaan, pitääkö meidän jatkuvan maahanmuuton seurauksena hyväksyä jääminen vähemmistöksi omassa maassaan. Jos poliitikkojen kanta on tähän myönteinen, heidän pitäisi murtaa tabu ja kertoa se avoimesti myös äänestäjille.
Viimeinen sana -ohjelman lopussa toimittajat pohtivat vielä sitä, mitä sitten ovat todelliset tabut. Saarikoski sanoi käsittämättömän julkeassa vastauksessaan antisemitismin ja holokaustin olevan oikeita tabuja. Liekö kyseessä projektio, sillä länsimaissa suurin tabu löytyy antisemitismin kääntöpuolelta, juutalaisten suhteettoman suuresta vaikutusvallasta politiikassa ja mediassa. Väite holokaustin ja antisemitismin tabuluonteesta onkin yhtä absurdia kuin jos esittäisi, ettei Yle Radio 1:n feministisessä radio-ohjelmassa Naisasiatoimisto Kaartamo & Tapanainen oteta koskaan esille miesten negatiivisia puolia.
On vaikea ymmärtää miksi Saarikoski päätyi moiseen väitteeseen, sillä länsimaissa uutiset, dokumentit, elokuvat ym. ovat täynnä loputonta holokaustin ja antisemitsmin märehtimistä. Jo nyt holokaustia muistellaan ja revitellään erilaisen tekosyin kalenterin täydeltä, ainoana motiivina päästä holohöpöttämään höpöttämästä päästyään. Tabuna ei ole puhumattomuus holokaustista ja antisemitismistä, vaan se, että siitä saa puhua vain yhdellä tavalla, joka on vihamieliselle "eliitille" mieluinen. Muunlainen puhe leimataan "revisionismiksi" eli "yhdeksi antisemitismin muodoksi". Täytyy siis olla häpeämättömän röyhkeä, todellinen Chuzpah, että vaatii moista indoktrinaatiotulvaa vielä entisestään lisää. Saarikoskelle tämä ei näytä olevan ongelma.
