tiistai 18. huhtikuuta 2017

SUOMALAISTEN HÄVITTÄMISEEN TÄHTÄÄVÄ ROTUOPPI ETSII UUSIA MUOTOJA

Hyväuskoisia opiskelijoita käytetään hyväksi suomalaisia
mitätöivässä "edistyksellisten" rotupropagandassa.

Suomalaisuuttaan halveksuva "tiedostava" toimittajakunta on 1970-luvun alusta saakka pyrkinyt pyhäksi korotetun internationalismin nimissä mitätöimään kaikkea suomalaisuutta. Kierroksia lisättiin 1990-luvulla, jolloin intelligentsijan kannattaman sosialismin korvasi monikultturismi ja utopia EU:n Eurostoliitosta. Tällöin mukaan astui suomalaisen perimän halveksunta, jolle vetää vertoja vain svekomaanien viime vuosisadan alun epätieteelliset puheet suomalaisista mongoleina. 

Ylen toimittaja Heini Holopaisen tendenssiuutinen Koululaisten DNA-testi selvitti: nykysuomalaisilla on kansainväliset juuret edustaa uutta strategiaa, jolla uniikki suomalaispopulaatio yritetään bastardisoida ja lopuksi hävittää afrikkalaisten "siirtolaisten" miljoonamereen. Vielä jokin aika sitten perinnöllisyysasioista mitään tietämättömät toimittajadiletantit kuten Aamulehden surullisen kuuluisa Maila-Katriina Tuominen julistivat sokean uskonsa varmuudella, että rotuja ei ole ja että suomalaiset ovat sisäsiittoisia, jonka vuoksi tänne tarvitaan uutta – mieluiten afrikkalaista – verta

Uuden sukupolven maila-katriinat puolestaan julistavat, että meidän taustamme on niin "monikulttuurinen" (voiko dna:ssa olla kulttuuria?), ettei selkeärajaista suomalaisuutta oikeastaan olekaan. Tässä taka-ajatuksena on se, että koska suomalainen perimä on muka sekoittunutta eikä siten erityistä, maahan voi tulla vaikka millä mitalla eteläisen pallon puoliskon joutoväkeä, ilman, että se muuttaa suomalaisten etnisyyttä mitenkään, koska suomalaisethan ovat jo "sekoittuneita". 

Päämäärältään tällainen retoriiikka ei eroa mitenkään vanhasta, jossa suomalaisten sanottiin olevan eristyneitä ja sisäsiittoisia. Molemmissa diskursseissa luodaan vain tekosyy ei-valkoisten vieraspopulaatioden invaasiolle, vaikka perusteet näyttävät olevan päinvastaisia. Uusvasemmiston suomalaisia kansanmurhaavat rotuopit ovatkin joustavia ja ne vaihtuvat aina yhteiskunnalisen tilanteen ja keskustelutrendin mukaan.

Ylen jutun lähtökohtana olleet Kalajoen lukiolaisten geenitestaukset palvelevat häikäilemättömästi Suomi100 -juhlavuoden kaapanneiden monikultturistien ideologista päämäärää. Nimittäin tutkittu joukko koostui kansainvälisestä luokasta, joten tällainen epätavallinen suomalaisotos sopi mainioisti ennalta haluttuun lopputulokseen. Geenitestauksen tarkoitus kun oli osoittaa, että Suomi on koko ajan ollut maailmankylä, jonka vuoksi afrikkalaisinvaasion vastustamiselle ei olisi perusteita. Tätä globaalibolshevistista narraatiota edustaa tyypillisimmillään Kalajoen lukion sattumoisin irlantilaistaustainen opettaja William O'Gorman, joka hyvin kasvatettuna jees-miehenä tulee tiedostaen tai tiedostamattaan puolustaneeksi monokulttuurisen globalismin McWorld -ideologiaa ja juuretonta rajat auki -politiikkaa:
– Olemme historiamme ja perimämme sekoituksia. Tämä tausta ei noudata niitä rajoja, jotka nykyään määrittelevät maiden rajoja.
Suomalaisten perimän ja yhteisen eurooppalaisen kulttuurin tutkimukseen keskittyvä maan mainio Eurooppalaisuus-verkkosivusto tarkastelee Ylen uutisjuttua tutulla tieteellisellä pieteetillä ja paljastaa sen ilmiselvät valheet ja taustalla vaikuttavat ideologiset motiivit. Sivuston tuoreessa artikkelissa Yle:n uusi rotuoppi-kampanja suomalaisia vastaan kommentoidaan Ylen juttua ja opettaja William O'Gormanin heppoista väitettä:
Kolmas huomattava muuttoaalto Eurooppaan tuli Keski-Aasian suunnasta: Indoeurooppalaista kieltä puhuvat paimentolaiset olivat ilmaantuneet eteläiselle Uralille ja Kaspian- Mustanmeren aroille. Heidän geenistönsä oli kombinaatio paleoliittisten eurooppalaisten ”metsästäjä-väestön” geenejä ja Lähi-Idän maanviljelijöiltä saatua ainesta. Tämäkin muuttoaalto toi geenejä sekä Irlantiin että Suomeen. Puhutun kielen vaihtuminen eurooppalaisesta indoeurooppalaiseen tapahtui Irlannissa myöhemmin, Suomessa ei lainkaan.  
Voimme ehkä tunnistaa joitain geenejä Suomen tai Irlannin kautta kulkeneiksi, mutta tämä tarkastelu ei kertoisi yksilöiden olemuksesta yhtään mitään: Kaikki merkittävät Eurooppaan kohdistuneet geenivirrat ovat koskettaneet molempia alueita, ja tuoneet samoja aineksia.  
Yle:n ja koululaitoksen motiivit lienevät siis jossain muualla, kuin eurooppalaisen etnogenesiksen geneettisen tason selvittämisessä koululaisille? Tarkastelun avain on disinformaatioiden historiassa, jonka edellä kuvailimme. Väitteet vaihtelevat äärimmäisestä umpisiittoisuudesta, jollaista ei esiintyisi edes vastuuttomimmilla lemmikkielänkauppiailla ja pentutehtailijoilla, aina kansallisen omaleimaisuuden täydelliseen puuttumiseen asti, mutta koskaan edellisen kierroksen diibadaabaa ei kumota eikä valheeksi todeta.
Artikkelissa tuodaan hyvin esiin se, että muihin maantieteellisiin populaatioiden verrattuna eurooppalaiset ovat hyvin homogeenisiä, toisin sanoen samankaltaisia suhteessa toisiin maanosamme kansoihin. Euroopan jokaisella väestöryhmällä on toki omat geneettiset erityisyytensä, mutta niissä on myös hyvin paljon yhteistä, joka näkyy selvästi värillisistä erottuvana samantapaisena mentaliteettina, ulkonäkönä ja kulttuurina. Jos Ylen artikkeli yrittää oikeuttaa afrikkalaisten invaasion eli monikulttuurin suomalaisten sukulaisuhteella irlantilaisiin, siinä se epäonnistuu pahemman kerran! (Ylen uutisen on huomioinut myös Susanna Kaukinen Youtubessa, kannattaa katsoa!)


                                                   
  ************************



Yle TV1 Tiistai 18.4. klo 21:00, A-studio 

Ruotsinlaivojen turvallisuus. Turkki erkanee Euroopasta. Ranskan vaalikuume nousee. Kuka on Marine le Pen? Juontajana Kirsi Heikel. #yleastudio HD


Linkki Yle Areenaan.


Tulipa taas kotoisa olo A-studion parissa. Mikään ei ole muuttunut: samaa monikulttuurisen terroriarjen selittelyä  ja suositun kansallismielisen poliitikon parjaamista kuin ennenkin.

Turkin kansanäänestystä käsitelleessä jutussa ei luonnollisestikaan puhuttu mitään siitä, että enemmistö Saksan turkkilaisista äänestää demareita, vihreitä ja vasemmistopuolue Linkeä, mutta kotimassaan he antavat äänensä äärinationalistiselle AKP:lle. Tyhmemmällekin idealistille pitäisi käydä selväksi, että Saksan turkkilaiset eivät äänestä punavihreitä siksi, että he olisivat punavihreitä, vaan siksi, että nuo puolueet ajavat turkkilaisten etua ohi saksalaisten. Saksan turkkilaiset äänestävät kotimaassaan nationalistipuoluetta, joka ajaa turkkilaisten asiaa ja saman he tekevät Saksassa, joskin puolueet edustavat ideologisesti vastakkaista laitaa. Näin Euroopan muslimisaatio leviää täysin avoimesti ja laillisesti, mikä panee kyseenalaistamaan koko nykyisen laillisuuskäsitteen, koska on sotii kansojemme olemmassaoloa vastaan.

Ranskan presidentinvaalien lähestyessä Länsi-Euroopan mediatalot kuten Yle Suomessa ovat asettuneet yksimielisesti kansallismielistä ehdokasta vastaan. Aivain samoin ne tekivät Brexitin, Yhdysvaltain ja Itavallan presidentivaalien sekä Hollannin parlamenttivaalien kohdalla. Huvittavaa tämäniltaisessa lähetyksessä oli se, kuinka korruptoituneen elitiin palveluksessa oleva korruptoitunut media yrittää nuoruusvuosia käsittelevän "paljastuskirjan" avulla leipoa Marine Le Penistä korruptoitunutta tekopyhää poliitikkoa. Mikä argumentti voi olla se, että nuoruudessaan poliitkko ajatteli ja toimi eri tavalla kuin aikuisena? Ei mikään, paitsi silloin jos kyse on äärioikeistolaisesta poliitikosta.

Tällä kertaa studioon oli kutsuttu "asiantuntijaksi" huonosti suomea puhuva ranskalainen tietokirjailija Rodolphe Le Clech, jonka ainoa ansio oli siinä, että hän tunnusti rehellisesti olevansa vasemmistolainen ja inhoavansa Le Penin politiikkaa. Olisihan maailmankirjat sekaisin, jos asiantuntijana olisi ollut vasemmistoa kritisoiva Le Penin kannattaja. Tällaista meille ei tulla tarjoamaan vasta kuin ns. ylimääräisen uutislähetyksen jälkeen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti