YLE MARSSITTAA NYT ROTUMUUKALAISIA VINKUMAAN OLEMATTOMASTA SUOMALAISTEN RASISMISTA

Kuka hyötyy jatkuvasta rasismijankutuksesta, joka on suunnattu rasistisesti vain valkoisia vastaan? Vastaus on helppo: puolueellisen puheen ylläpitämisestä hyötyvät ne, jotka vihaavat historiallista Suomea ja haluavat eliminoida tietyllä aikajänteellä maan luoneen etnisen perustan. Ja tämä kaikki jonkun utooppisen maailmanvaltion ja  "paremman maailman" vuoksi.

Valtamediaa seuraamalla huomaa hyvin monenkirjavan väen politisoivan rasismia oman viiteryhmänsä eduksi, mutta yhteistä heille kaikille on suomalaisvihamielisyys ja kiittämättömyys maatamme kohtaan. Puhujasta riippuen valkoisiin kohdistettua psykologista rasismikorttia käytetään eri syistä. Esimerkiksi maamme globalistiset talousvaikuttajat syyttävät suomalaisia kollektiivisesta rasismista silloin, kun osassa kansaa ilmenee vastustusta halpatyövoiman tuonnille ja kansallista yhtenäisyyttä hajottavalle turvapaikkaturismille. 

Kaikkein näkyvimpiä rasismista kitisijöitä ovat luultavasti kulttuurialan ja ihmistieteiden vasemmistolaiset vaikuttajat, jotka ovat löytävinään valkoista rasismia mitä mielikuvituksellisimmista asioista. Heidän rasisminvastaisuuteensa kääritty rotuviha kohdistuu pääasiassa tavallisiin suomalaisiin, jotka eivät ole välittömästi taipuneet Yhdysvaltojen itä- ja länsirannikoilla kehitettyihin hullunkurisiin muotiaatteisiin. Tämä melko varakas hyvesignaloiva luokka saarnaa myös mielellään monikulttuuria, mutta eivät tietenkään itse halua asua rikastetulla alueella ja panevat lapsensakin mieluiten tasokkaisiin valkoisiin kouluihin. 

Kun media nostaa yksipuolisen tarkoitushakuisesti puheeksi rasismin, se on alkanut haastatella myös entistä enemmän tänne päästettyjä rotumuukalaisia. Suuntaus on voimistuva niin kauan kun poliittinen viides kolonna tervetoivottaa maahamme kutsumattomia vieraita. Politisoituneissa pseudotieteissä näitä uuskolonialisteja kutsutaan "rodullistetuiksi ruskeiksi ihmisiksi", jotta yhteiskunnallinen vapaamatkustajuus voitaisiin selittää sorroksi. Heistä äännekkäimmät ja nokkelimmat ovat pääseet julkisuuteen valittamaan kuvittelemastaan rasismista jopa siinä määrin, että eräille siitä on tullut yksi tulonhankintamuoto.

Tästä tunnetuin tapaus lienee somalialaissyntyinen muslimifeministi (sic) Maryan Abdulkarim, jonka ainoa missio maailmassa näyttää olevan kiittämätön haistattelu suomalaisille ja suomalaisuudelle. Valtamediassa näitä toteemin asemaan nostettuja suomalaisvihamielisiä rasisteja pidetään kuitenkin aitoina suomalaisina, koska he sattuvat tallustelemaan Suomen maaperällä. 

Monesti rotumuukalaisten "suomalaisuuden" korostaminen saa tiedotusvälineissä koomisia piirteitä kuten mustan naiskoripalloilija Awak Kuierin tapauksessa. Varsinkin Yle jaksoi muistuttaa jatkuvasti Kuierin "suomalaisuudesta". Tällaisen kielipelin lähtökohtana ei ole enempää eikä vähempää kuin median ja sen sidosryhmien genosidaalinen rasismi suomalaista alkuperäisväestöä vastaan. 

Yhdysvalloissa juutalaisten kiistämättömästi hallitsemassa mediassa mustia on nostettu vuosikausia julkisuuteen pääasiassa urheilun ja halpahintaisen viihteen saralla. Koska mustat eivät tunnetusti juhli tieteen Nobel-palkinnoilla, viihdemaailman tähdiksi korottamalla heistä yritetään tehdä menestyjiä edes jossain. Edellä mainitun koripallon lisäksi tämä ilmiö näkyy Suomessa myös valitettavan suositussa rap-musiikissa. Primitiivisenä puhelauluna tunnetun rapin mustia juuria on viime aikoina korostettu myös täällä. Yle on esitellyt jo monta Suomessa pesivää mustaa räppääjää, mutta toisin kuin musiikkilehdissä, pääteemana ei ole ollut räpin monotoninen papatus, vaan "artistien" suomalaisvastaiset puheenvuorot.

Viimeksi eilen Yle kertoi verkkosivuillaan ja tv-uutisissaan mulattitaustaisesta naisräppääjästä nimeltä Yeboyah. Verkkosivujen jutussa Yeboyah kritisoi n-sanan käyttöä räpissä, sitten sähköposti täyttyi vihasta – "Työmahdollisuuksia menettää, kun vähemmistön edustajana puhuu näistä asioista" räppääjän oikean nimen kerrotaan olevan Rebekka Kuukka. Hänen äitinsä on monikulttuuria julistava kuvataitelija Raakel Kuukka ja isä ghanalainen, josta ei löydy ainakaan Internetissä mitään mainintoja. Monien länsimaissa asuvien mustien miesten tapaan hän otti luultavasti ajat sitten hatkat perheellisistä vastuista. 

Kuvataitelija Raakel Kuukka.

Joka tapauksessa provosoivalla parinvalinnallaan Raakel Kuukka on iskostanut tyttäreensä sukupuolinarsistisen feminismin ja rotupreferenssin, jossa syntipukin rooliin saa valkoinen mies. Vaikka Yeboayhilla on Suomessa moninkertaisesti paremmat oltavat kuin isänsä kotimaassa, hän ei moiti afrikkalaisten saamattomuutta ja vastuuttomuutta, vaan projisoi kaunansa suomalaisiin.

Jo jutun otsikko on peilikuva todellisuudesta: nimittäin oikeassa elämässä työpaikkansa menettää todennäköisimmin, jos uskaltaa kannattaa suomalaisten etnistä etua ja kertoa värillisten suomalaisiin kohdistamasta rotuprofiloidusta väkivallasta. Silti lyriikoissaan Yeboyah näkee ylitse muiden ongelmana mustiin satunnaisesti kohdistetut rasistiset sanat ja heitot:

"Palottelen sut kirveel mun takaboxiin

joku huutaa mulle Hakaniemen toril.  

Jengi kattoo maahan ja kävelee mun ohi."  

Näin Yeboyah riimittelee omakohtaisista kokemuksistaan kappaleella Mitä tarviit (2021).  Räppärin mukaan hän haluaa herättää keskustelua siitä, että rasismi koskettaa meidän kaikkien elämää. 

Hän on halunnut tuoda Suomi-räppiin takaisin yhteiskunnallista keskustelua, joka siitä on puuttunut. Yeboyahin mukaan se on kuitenkin olennainen osa räp-kulttuuria sen alkuajoista lähtien. Yhdysvalloissa nuoret mustat ovat purkaneet räppiin tuntojaan kohtaamistaan vääryyksistä.

Keijo Kaarisateen sarkastisen lohkaisun mukaan valkoisen naisen raiskaus kestää vain hetken, mutta rasistiset sanat jättävät ikuisen arven. Niin Suomessa kuin Yhdysvalloissa mustat kohdistavat rasistisen murhanhimonsa moninkertaisesti valkoisiin kuin toisin päin, mutta hallitseva vasemmistoliberaali media on saanut pahantekijät uskomaan olevansa uhreja. Heidän rotuveljensä- ja sisarensa kaikkialla maailmalla puolustavat mitä tahansa valkoisia terrorisoivaa rikollista, sen jälkeen kuin valkovihamielinen media on tehnyt hänestä enkelimäisen uhrin.

Jutun perusteella värillisen räppääjän yhteiskunta-analyysi näyttää tiedostavan lukiolaistytön kaoottiselta ja pinnalliselta mielenmaisen tuotteelta. Siksi kriitiselle lukijalle ei tullut yllätyksenä Yeboyhanin mieltymys punavihreiden naisten suosimiin taikauskon muotoihin:

Yeboyah hakee vastapainoa yhteiskunnallisten vääryyksien käsittelemiselle Tarot-korteista ja horoskoopeista, joista hän on ollut kiinnostunut lapsesta lähtien.  Ne edustavat hänelle tietynlaista hengellisyyttä, sillä ne voivat antaa suuntaa, vinkkejä ja motivaatiota elämään.

Toisin kuin Ylen juttu väittää, olemattoman rasismin jahtaaminen ei ole vastapainoa horoskoopeille, sillä vallitseva rasismidiskurssi on itsessään taikauskoinen tapa havannoida maailmaa.

VALTAMEDIASSA URHEILIJOIDEN JA RÄPPÄRIEN ON PAKKO HUORATA GLOBALISMILLE JA SUOMALAISVASTAISUUDELLE

NHL juutalaisen Gary Bettmanin aikakaudella. Vain
valkoisia vastaan suunnatut BLM ja End Racism ovat
  "rasisminvastaisuudessaan" selvästi rasistisia
kampanjoita. End racism = End the White Race

Julkisuudesta leipänsä saavien viihdyttäjien osa ei ole välttämättä kadehdittava, mikäli kieltäytyy nöyristelemästä lopun ajan hullutuksia edistävää valtamediaa. Vain muutamat itsepäisyydestään brändin luoneet julkkikset voivat harjoittaa ammattiaan ilman pelkoa potkuista. Suomessa tunnetuin esimerkki tästä on formulakuski Kimi Räikkönen, joka Itävallan GP:n alla heinäkuussa ei suostunut tekemään alistumiseleenä tunnettua polvistumista mustille. Polvistumista oli vaatinut  FI-sarjan ainoa värillinen kuljettaja, Lewis Hamilton, jonka innostus politikointiin on luultavasti lähtöisin mustan ylivallan harjalla ratsastavasta BLM-liikkeestä.

Joukkuelajeissa paine on jo huomattavasti kovempi kuin yksilölajeissa. Jopa lähes puhtaan valkoisissa urheilulajeissa kuten jääkiekossa pelaajia on vaadittu osallistumaan rituaaleihin, joissa heidän on pitänyt tuomita oma perimänsä ja kulttuurinsa. Yhdysvalloissa ilmiön selittää osittain NHL komissaarina vuodesta 1993 toiminut juutalainen raivoliberaali Garry Bettman, joka vaikutti aikaisemmin koripalloliiga NBA:n johtajana. Eniten NHL:n valkoisuutta vastaan ovat hyökänneet kuitenkin valtamedian libeeralit toimittajat, joiden mielestä liigassa pelaa liikaa valkoisia. Ongelmaksi jää, miten meritokratiaan perustuvasta urheilulajista tulisi viihdyttävämpää ja parempaa, jos mustia alettaisiin värvätä pystymetsistä itsetarkoituksellisen diversiteetin vuoksi.

Jopa Suomen kaltaisessa yhtenäiskulttuurissa urheilijoita vaaditaan ottamaan yhteiskunnallisesti kantaa. On selvää, että yhteiskunnallinen kannanotto ei voi olla mikä tahansa, vaan sen pitää täyttää poliittisen korrektiuden ja vasemmistolibeaalin ideologian "eettiset vaatimukset". Tästä totalitarismilta haiskahtavasta oireesta kertoo yllättäen Yle uutisjutussaan Urheilijoilta jopa vaaditaan yhteiskunnallisia kannanottoja – NHL-tähti Mikael Granlund ja Jokereissa pelannut Sami Lepistö kertovat, miltä kasvava paine tuntuu. Ei tarvitse olla mikään Sherlock ymmärtääkseen, että nykyisen ideologisen konformismin vaatimuksen taustalla ovat vanhat tutut, jotka ovat aiemminkin haalineet valtaa ilman vastuuta ja kansan mandaattia: maailmanparannuksesta innostuneet valtamedian toimittajat.

Viihdesirkuksen kaikkein räikeimmällä puolella eli popmusiikissa ja elokuvateollisuudessa esiintyjien on täytynyt alusta alkaen mahtua punaliberaaliin matriisiin, muuten tulisi esteitä jo uran alussa. Tosin mitään suurta liikehdintää nykymenoa vastaan ei ole havaittavissa valtavirta-artistien keskuudessa. Omapäiset taitelijat ja popparit eivät ole enää suuri huolenaihe kulttuurihegemoniastaan kiinni pitäville sivilisaation alasajajille, sillä viihdeartistit ovat jo pitkälti indoktrinoituja hallitsevalle multikultille, homoseksualismi-feminismille ja globalismiille. Nekin "yhteiskuntakriitikot", jotka media nostaa jalustalle ovat niitä, jotka järjestelmän äänitorivina sättivät ainoaa poliittista opposiota, kansallismielisiä. Kukaan vakavasti otettava sosiologi ei voisi rehellisellä naamalla väittää, että esimerkiksi Paleface edustaisi aidosti järjestelmän vastaisuutta, pikemminkin päinvastoin.

Palefacen esittämä räp ja hip hop ovatkin ainoat nuorisomusiikkityylit, joiden sertifioidulle yhteiskunnallisuudelle eli vasemmistolaisuudelle annetaan julkisuutta. Siksi onkin huvittavaa, että boomer-sukupolven suosikki-ohjelmassa Puoli seitsemän on viime aikoina annettu suunvuoro rasismista jankuttaville nuorison "rap-artisteille". 

Toissa viikolla ohjelmassa pääsi ääneen musta rotumuukalainen Yeboyah eli Rebekka Kuuka, joista demarieläkeläiset eivätkä juuri muutkaan olleet aikaisemmin kuulleet mitään.  Ainakaan musiikillisten ansioidensa vuoksi.  Yeboyahia ei oltukaan kutsuttu haastateltavaksi musiikkinsa takia, vaan siksi, että hän edusti oikeanlaista etnoväriä pinnalla kuohuvassa rasismikeskustelussa. Tämän vuoksi Yle teki hänestä myös uutisjutun Rap-artisti Yeboyah kaipaa alalleen Suomessa kantaaottavuutta: "Perustavanlaatuinen ydin rapissa ja hiphopissa on rasisminvastaisuus". 

Ohjelmassa käydyn keskustelun ennakoitavaan kaavaan kuului, että vain musta tai värillinen voi olla rasismin uhri, joten rasismia ja rasisteja voivat edustaa ainoastaan valkoiset. Melkoisen rasistinen olettamus valkoisista, mikä ei ole yllättävää, sillä BLM-liikeessä ja kontrolloidussa rasismikeskustelussa on pohjimmiltaan kysymys rotuvihasta yhtä populaatiota kohtaan. Vielä nyrjähtäneemmäksi "keskustelun" (so. yksipuolisen syyttelyn) tekee se, että hyväosaiset liberaalitoimittajat lietsovat itse katteetonta halveksuntaa ja rotuvihaa valkoisia vastaan. Ties keneltä moraalipisteitä kerjätessään he kuitenkin jääväävät itsensä pois valkoisista rasisteista, vaikka samaan hengenvetoon tuomitsevat kaikki valkoiset rasisteiksi.

Yeoboyahin valkovihamieliset syytökset on helppo ymmärtää hänen taustastaan, koska värillisenä hänestä olisi mieletöntä puolustaa valkoisia. Värillisenä hän ajaa tietenkin oman viiteryhmänsä etua, mutta tätä rasismia liberaalien toimittajien on mahdoton edes tunnistaa. Heille rasismia on vain se kun valkoiset puolustavat rotuaan ja kulttuuriaan, mutta muiden tehdessä samaa, usein vielä kiihkoisammin, siinä ei olekaan mitään moitittavaa. 

Hyvätuloinen keskiluokkainen liberaali voi aina rahan avulla juosta karkuun monikulttuuria, mutta ongelmalähiössä asuvalle työväenluokkaiselle jantterille se ei ole käytännössä toteuttavissa oleva vaihtoehto. Hänelle jää vain mahdollisuus joko taistella identiteettinsä ja reviirinsä puolesta tai alistua rotumuukalaisten aisankannattajaksi. 

Jälkimmäisen tien on valinnut lahtelainen räppäri Brädi, joka tunnetaan siviilissä nimellä Kari Härkönen. Juuri siksi Ylen Puoli seitsemän tarjosi hänelle julkisuuden murusia, josta kertoo Yle uutisten juttu "Toivoisin, että kuuntelijat tekisivät läksyt" – Räppäri Brädi taisteli rasismia vastaan jo nuorena. Niin sanotulla "taistelulla rasismia vastaan" hän tarkoittaa tosiasiassa taistelua suomalaisia veljiään ja siskojaan vastaan:

– Me kun aloitettiin, niin se oli todella antirasistista hommaa. Muistan, että meillä Lahdessa oli myös päinvastaista liikehdintää. Sitten ollaan kynsin ja hampain, verissä päin edistetty tätä Black Lives Matteria ennen kuin tästä on puhuttu.

Hyvin systeemin rattaissa "oikeat vastaukset" oppineena aisurina Brädi vuodattaa poliittista liturgiaa, joka voisi tulla suoraan Vihreiden nuorisojärjestön ja Varisverkoston sylttytehtaista. Huolestuttavaa tässä se, kuinka Brädin kaltaiset milleniaalit uskovat kulttuurimarxilaiseen itseruoskintaan samalla uskonvarmuudella kun harhateille joutuneet kommunistit viime vuosisadan alussa tankatessaan sosialistis-moralistista riistoteoriaa:

– Meillä valtaväestön edustajina on tosiaan se etuoikeutettu rooli, ja tässä on vähän niin kuin kuunteluoppilaan tontteja tarjolla. Mene itseesi, opi ja opiskele. Me ei olla mitään sanomaan, miltä jonkin vähemmistöryhmän edustajasta tuntuu. Me ei sitä voida määritellä. Ollaan sitten liittolaisia ja ymmärtäjiä ja opitaan koko ajan.

Luoja paratkoon nuorisoa tällaisilta väärän tietoisuuden etnomasokisteilta! Enemmistöpopulaatio eli valtaväestö on jo määritelmänsä mukaisesti vallassa oleva väestö, joten sen olisi itsetuhoista antaa valta vähemmistöille (ja vielä millaisille!), jotka käyttäisivät sitä enemmistöä vastaan. Näinhän on tapahtunut Yhdysvalloissa, missä juutalaiset ovat pienestä määrästään huolimatta hallitsevin ryhmä ja joka käyttää valtaansa häikäilemättömästi omaksi edukseen. 

Tätäkö Brädi oikeasti haluaa? Ei välttämättä, sillä "vähemmistöistä" puhuessaan hän tarkoittaa todennäköisesti mustia ja muita värillisiä, jotka ovat valkoisiin nähden ylivoimainen globaali enemmistö. Mitä taas tulee suomalaisiin, meitä on vain viitisen miljoonaa, eikä meille ole mitään muuta paikkaa kuin Suomi, jossa olla ja elää suomalaisena. Haastattelun perusteella Brädi ei moista globaalia vähemmistöoikeutta suomalaisille suo, vaan haluaa kunnon aisankannattajana täyttää maa itsensä elättämään kykenemättömillä miljoonilla afrikkalaisilla "kavereillaan". Tällaisia pikku veijareita Ylessä tällä kertaa.