YLEN JATKUVA VINKUMINEN RASISMISTA ON VÄSYTYSTAISTELUA SUOMALAISIA VASTAAN

"Me vaadimme!!" Mutta mitä me saamme teiltä? Sitä emme edes tarvitse.

Ylessä on jo vuosien ajan vinguttu rasismista päivittäin ilmeisenä tavoitteena väsyttää suomalaiset niin, että he lopulta luovuttavat ja hyväksyvät ehdoitta poliittis-kulttuurisen nomenklatuuran vaatiman etnomasokistisen agendan.  Ei tarvitse kuin vilkaista Ylen päivän uutisiin ja kolumneihin huomatakseen jonkun taas nalkuttavan rituaalinomaisesti rasismista. Alamaiset ovat jo sen verran ehdollistettuja, että kun puheeksi nousee rasismi, he tietävät sanomattakin ketkä ovat pahantekijöitä ja ketkä uhreja. 

Tämä vain suomalaisia vastaan tähdytty valikoiva rasismi on sitäkin irvokkaampaa silloin kun aiheesta pääsevät märehtimään rasistisen muukalaisinvaasion vapaamatkustajat. Näistä yksi äännekkäimpiä on vihamielisen somalivähemmistön etnistä etua ajava muslimifeministi (oksymoroni toiseen potenssiin) Maryan Abdulkarim. Viimeisimmissä Ylen kolumnissaan hän kirjoittaa  – niin, arvatkaapa mistä?

Kolumnissaan Sensuuri ei ole lääke rasismiin kutsumattomalla rotumuukalaisella on uuskolonialistisen kunniakansalaisen elkeet määrittäessään mitä meidän suomalaisten pitää sanoa ja tehdä, jotta se tyydyttäisi kyltymättömiä kehitysmaiden huippuosaajia. Tämäkin vierasmaalainen on saanut suomalaisilta veronmaksajilta kaiken, mutta yhtäkään varsinaista kiitoksen sanaa Suomelle häneltä ei ole kuultu.  Tosin Abdulkarim on saattanut leppyä hetkeksi kun jotkut aisankannattaja-suomalaiset ovat osoittaneet erityistä matelua ahneita tulijoita kohtaan. Irvokkuuden huippuna voi pitää sitä, että Abdulkarim kaltaiset etniset nurkanvaltaajat saavat vielä ylimääräistä elantoa sättimällä suomalaisia kirjoituksillaan. 

Rasismiin tarvitaan aina kaksi osapuolta ja silloin kun toista osapuolta ei ole, ei voi olla myöskään rasistista järjestelmää tai rasistisia käytäntöjä. Siksi rasismi on Suomeen tuotettu ilmiö, joka syntyi maamme viidennen kolonnan salliman somalinvaasion myötä 1990-luvulla. Ylen kiintiösomalin valitus suomalaisten käsityksistä afrikkalaisista on mahdollisia vain maassa, johon on jo ehditty  tuottaa rodullisesti poikkeavia populaatioita. Abdulkarimin moraalista närkästystä teennäisesti ilmentävä huomio Suomen "rasistisesta" historiasta on epäolennaista, koska 1800-luvulla suurin osa afrikkalaisista ei osannut edes lukea puhumattakaan että olisivat kuulleet maasta nimeltä Suomi:

N-sanan historia ei ole monimutkainen, eikä sen käyttö ole koskaan ollut neutraalia Suomessa. Sen osoittavat muun muassa maantiedon oppikirjat 1890-luvulta lähtien. Oppikirjat opettivat, että musta ihminen on tietynlainen: historiaton, lapsenomainen, tietyn näköinen.

Somali osaa kolumnissaan vedota muutenkin median lietsomaan syyllisyydentunteeseen ottaessaan puheeksi holokaustin. Voi vain kuvitella mikä olisi tilanne, jos vaikkapa suomalainen menisi vieraaseen maahan nauttimaan sen vieraanvaraisuudesta ja antaisi palkkioksi syytökset kansan huonosta moraalisesta laadusta.

Kolumninsa lopuksi uuskolonialisti ylistää vielä anglo-juutalaisten levymogulien kulttuuri-imperialismia (lähteet täältä ja täältä) edistävää vähämielistä puheenpapatusta, jota myös räpiksi kutsumaan. Tällä musiikillisesti kelvottomalla yksinkertaisella viidakkorytmimölyllä on jo ehditty pilata pari suomalaista nuorta sukupolvea, josta Abdulkarim on varmasti tyytyväinen.  

Totaalitäärisen vasemmiston retorisen keinovalikoiman omaksunut etno-politrukki toki pahoittelee rapistakin löytyviä "vääriä" sanoja, mutta näkee siinä silti mahdollisuuden "yhteiskunnalliselle keskustelulle", joka tarkoittaa käytännössä tuomitsevaa sanelupolitiikkaa valkoisille:

Sensuuri ei mielestäni edistä yhdenvertaisuutta tai suojele marginaaliin työnnettyjä vähemmistöjä. Se suojelee valtaa käyttäviä ja ylläpitää sortavia rakenteita. Sanojen poistaminen vanhasta tuotannosta ei ole yhtä merkityksellistä kuin tietoisuuden lisääminen siitä, miksi jotkut sanat satuttavat yhä ja millaista historian taakka ne kantavat.

                                                             *********************

Rasismista osaa itkeä trendikkäästi myös Ylen urheilutoimitus. Uutisessa Teemu Pukki kertoi Glen Kamaran rasismikohun puhuttaneen myös Norwichin joukkueessa – pettynyt Tim Sparv arvosteli Slavia Prahan toimintaa rajusti setvitään ties monennettako stupid ball gamesin "rasismikohua". Toisaalta on huvittavaa, kuinka isoista miehistä on viime vuosina tullut valtamediaa mielisteleviä  Sosiaalisen Oikeudenmukaisuuden Sotureita ja woke-intoilijoita:

Norwichin maalitykki Teemu Pukki otti kantaa Kamaran tapaukseen Suomen maajoukkueen tiedotustilaisuudessa ennen keskiviikkoista MM-karsintaottelua Bosnia-Hertsegovinaa vastaan.

– Urheiluun ei kuulu minkäänlainen rasismi eikä mihinkään muuallekaan. Tosi harmi, että tuollaista tapahtuu. Mitä nyt olen oppinut Gleniä tuntemaan, niin hän ei reagoi tuolla tavalla ellei siellä ole jotakin oikeasti sanottu, Pukki mietti.

Suomen Palloliitto on pyytänyt Euroopan jalkapalloliittoa (Uefa) selvittämään tapauksen.

– Todella väärin, että tuollaista tapahtuu ja toivottavasti asialle tehdään jotakin. Tämä uutisoitiin isosti myös Englannissa, ja puhuimme asiasta meidän joukkueenkin (Norwich) kesken, Pukki kertoi.

Sivuhuomautuksena kysyttäköön, miten on mahdollista, että Suomen maajoukkueessa pelaa pikimusta pelaaja Glen Kamara, joka ei osaa edes avustavasti Suomea. 

VALTAMEDIASSA URHEILIJOIDEN JA RÄPPÄRIEN ON PAKKO HUORATA GLOBALISMILLE JA SUOMALAISVASTAISUUDELLE

NHL juutalaisen Gary Bettmanin aikakaudella. Vain
valkoisia vastaan suunnatut BLM ja End Racism ovat
  "rasisminvastaisuudessaan" selvästi rasistisia
kampanjoita. End racism = End the White Race

Julkisuudesta leipänsä saavien viihdyttäjien osa ei ole välttämättä kadehdittava, mikäli kieltäytyy nöyristelemästä lopun ajan hullutuksia edistävää valtamediaa. Vain muutamat itsepäisyydestään brändin luoneet julkkikset voivat harjoittaa ammattiaan ilman pelkoa potkuista. Suomessa tunnetuin esimerkki tästä on formulakuski Kimi Räikkönen, joka Itävallan GP:n alla heinäkuussa ei suostunut tekemään alistumiseleenä tunnettua polvistumista mustille. Polvistumista oli vaatinut  FI-sarjan ainoa värillinen kuljettaja, Lewis Hamilton, jonka innostus politikointiin on luultavasti lähtöisin mustan ylivallan harjalla ratsastavasta BLM-liikkeestä.

Joukkuelajeissa paine on jo huomattavasti kovempi kuin yksilölajeissa. Jopa lähes puhtaan valkoisissa urheilulajeissa kuten jääkiekossa pelaajia on vaadittu osallistumaan rituaaleihin, joissa heidän on pitänyt tuomita oma perimänsä ja kulttuurinsa. Yhdysvalloissa ilmiön selittää osittain NHL komissaarina vuodesta 1993 toiminut juutalainen raivoliberaali Garry Bettman, joka vaikutti aikaisemmin koripalloliiga NBA:n johtajana. Eniten NHL:n valkoisuutta vastaan ovat hyökänneet kuitenkin valtamedian libeeralit toimittajat, joiden mielestä liigassa pelaa liikaa valkoisia. Ongelmaksi jää, miten meritokratiaan perustuvasta urheilulajista tulisi viihdyttävämpää ja parempaa, jos mustia alettaisiin värvätä pystymetsistä itsetarkoituksellisen diversiteetin vuoksi.

Jopa Suomen kaltaisessa yhtenäiskulttuurissa urheilijoita vaaditaan ottamaan yhteiskunnallisesti kantaa. On selvää, että yhteiskunnallinen kannanotto ei voi olla mikä tahansa, vaan sen pitää täyttää poliittisen korrektiuden ja vasemmistolibeaalin ideologian "eettiset vaatimukset". Tästä totalitarismilta haiskahtavasta oireesta kertoo yllättäen Yle uutisjutussaan Urheilijoilta jopa vaaditaan yhteiskunnallisia kannanottoja – NHL-tähti Mikael Granlund ja Jokereissa pelannut Sami Lepistö kertovat, miltä kasvava paine tuntuu. Ei tarvitse olla mikään Sherlock ymmärtääkseen, että nykyisen ideologisen konformismin vaatimuksen taustalla ovat vanhat tutut, jotka ovat aiemminkin haalineet valtaa ilman vastuuta ja kansan mandaattia: maailmanparannuksesta innostuneet valtamedian toimittajat.

Viihdesirkuksen kaikkein räikeimmällä puolella eli popmusiikissa ja elokuvateollisuudessa esiintyjien on täytynyt alusta alkaen mahtua punaliberaaliin matriisiin, muuten tulisi esteitä jo uran alussa. Tosin mitään suurta liikehdintää nykymenoa vastaan ei ole havaittavissa valtavirta-artistien keskuudessa. Omapäiset taitelijat ja popparit eivät ole enää suuri huolenaihe kulttuurihegemoniastaan kiinni pitäville sivilisaation alasajajille, sillä viihdeartistit ovat jo pitkälti indoktrinoituja hallitsevalle multikultille, homoseksualismi-feminismille ja globalismiille. Nekin "yhteiskuntakriitikot", jotka media nostaa jalustalle ovat niitä, jotka järjestelmän äänitorivina sättivät ainoaa poliittista opposiota, kansallismielisiä. Kukaan vakavasti otettava sosiologi ei voisi rehellisellä naamalla väittää, että esimerkiksi Paleface edustaisi aidosti järjestelmän vastaisuutta, pikemminkin päinvastoin.

Palefacen esittämä räp ja hip hop ovatkin ainoat nuorisomusiikkityylit, joiden sertifioidulle yhteiskunnallisuudelle eli vasemmistolaisuudelle annetaan julkisuutta. Siksi onkin huvittavaa, että boomer-sukupolven suosikki-ohjelmassa Puoli seitsemän on viime aikoina annettu suunvuoro rasismista jankuttaville nuorison "rap-artisteille". 

Toissa viikolla ohjelmassa pääsi ääneen musta rotumuukalainen Yeboyah eli Rebekka Kuuka, joista demarieläkeläiset eivätkä juuri muutkaan olleet aikaisemmin kuulleet mitään.  Ainakaan musiikillisten ansioidensa vuoksi.  Yeboyahia ei oltukaan kutsuttu haastateltavaksi musiikkinsa takia, vaan siksi, että hän edusti oikeanlaista etnoväriä pinnalla kuohuvassa rasismikeskustelussa. Tämän vuoksi Yle teki hänestä myös uutisjutun Rap-artisti Yeboyah kaipaa alalleen Suomessa kantaaottavuutta: "Perustavanlaatuinen ydin rapissa ja hiphopissa on rasisminvastaisuus". 

Ohjelmassa käydyn keskustelun ennakoitavaan kaavaan kuului, että vain musta tai värillinen voi olla rasismin uhri, joten rasismia ja rasisteja voivat edustaa ainoastaan valkoiset. Melkoisen rasistinen olettamus valkoisista, mikä ei ole yllättävää, sillä BLM-liikeessä ja kontrolloidussa rasismikeskustelussa on pohjimmiltaan kysymys rotuvihasta yhtä populaatiota kohtaan. Vielä nyrjähtäneemmäksi "keskustelun" (so. yksipuolisen syyttelyn) tekee se, että hyväosaiset liberaalitoimittajat lietsovat itse katteetonta halveksuntaa ja rotuvihaa valkoisia vastaan. Ties keneltä moraalipisteitä kerjätessään he kuitenkin jääväävät itsensä pois valkoisista rasisteista, vaikka samaan hengenvetoon tuomitsevat kaikki valkoiset rasisteiksi.

Yeoboyahin valkovihamieliset syytökset on helppo ymmärtää hänen taustastaan, koska värillisenä hänestä olisi mieletöntä puolustaa valkoisia. Värillisenä hän ajaa tietenkin oman viiteryhmänsä etua, mutta tätä rasismia liberaalien toimittajien on mahdoton edes tunnistaa. Heille rasismia on vain se kun valkoiset puolustavat rotuaan ja kulttuuriaan, mutta muiden tehdessä samaa, usein vielä kiihkoisammin, siinä ei olekaan mitään moitittavaa. 

Hyvätuloinen keskiluokkainen liberaali voi aina rahan avulla juosta karkuun monikulttuuria, mutta ongelmalähiössä asuvalle työväenluokkaiselle jantterille se ei ole käytännössä toteuttavissa oleva vaihtoehto. Hänelle jää vain mahdollisuus joko taistella identiteettinsä ja reviirinsä puolesta tai alistua rotumuukalaisten aisankannattajaksi. 

Jälkimmäisen tien on valinnut lahtelainen räppäri Brädi, joka tunnetaan siviilissä nimellä Kari Härkönen. Juuri siksi Ylen Puoli seitsemän tarjosi hänelle julkisuuden murusia, josta kertoo Yle uutisten juttu "Toivoisin, että kuuntelijat tekisivät läksyt" – Räppäri Brädi taisteli rasismia vastaan jo nuorena. Niin sanotulla "taistelulla rasismia vastaan" hän tarkoittaa tosiasiassa taistelua suomalaisia veljiään ja siskojaan vastaan:

– Me kun aloitettiin, niin se oli todella antirasistista hommaa. Muistan, että meillä Lahdessa oli myös päinvastaista liikehdintää. Sitten ollaan kynsin ja hampain, verissä päin edistetty tätä Black Lives Matteria ennen kuin tästä on puhuttu.

Hyvin systeemin rattaissa "oikeat vastaukset" oppineena aisurina Brädi vuodattaa poliittista liturgiaa, joka voisi tulla suoraan Vihreiden nuorisojärjestön ja Varisverkoston sylttytehtaista. Huolestuttavaa tässä se, kuinka Brädin kaltaiset milleniaalit uskovat kulttuurimarxilaiseen itseruoskintaan samalla uskonvarmuudella kun harhateille joutuneet kommunistit viime vuosisadan alussa tankatessaan sosialistis-moralistista riistoteoriaa:

– Meillä valtaväestön edustajina on tosiaan se etuoikeutettu rooli, ja tässä on vähän niin kuin kuunteluoppilaan tontteja tarjolla. Mene itseesi, opi ja opiskele. Me ei olla mitään sanomaan, miltä jonkin vähemmistöryhmän edustajasta tuntuu. Me ei sitä voida määritellä. Ollaan sitten liittolaisia ja ymmärtäjiä ja opitaan koko ajan.

Luoja paratkoon nuorisoa tällaisilta väärän tietoisuuden etnomasokisteilta! Enemmistöpopulaatio eli valtaväestö on jo määritelmänsä mukaisesti vallassa oleva väestö, joten sen olisi itsetuhoista antaa valta vähemmistöille (ja vielä millaisille!), jotka käyttäisivät sitä enemmistöä vastaan. Näinhän on tapahtunut Yhdysvalloissa, missä juutalaiset ovat pienestä määrästään huolimatta hallitsevin ryhmä ja joka käyttää valtaansa häikäilemättömästi omaksi edukseen. 

Tätäkö Brädi oikeasti haluaa? Ei välttämättä, sillä "vähemmistöistä" puhuessaan hän tarkoittaa todennäköisesti mustia ja muita värillisiä, jotka ovat valkoisiin nähden ylivoimainen globaali enemmistö. Mitä taas tulee suomalaisiin, meitä on vain viitisen miljoonaa, eikä meille ole mitään muuta paikkaa kuin Suomi, jossa olla ja elää suomalaisena. Haastattelun perusteella Brädi ei moista globaalia vähemmistöoikeutta suomalaisille suo, vaan haluaa kunnon aisankannattajana täyttää maa itsensä elättämään kykenemättömillä miljoonilla afrikkalaisilla "kavereillaan". Tällaisia pikku veijareita Ylessä tällä kertaa.

VALTAMEDIAN TOIMITTAJAT MUSTIEN AISUREINA

Ylen kulttuuritoimittaja Ville Vedenpää fanittaa täysillä mustaa miestä tänään ilmestyneessä jutussaan Hehkutettu Jesse Markin sai Teosto-palkinnon – laulaja koki lapsena rasismia ja sai jopa tappouhkauksia. Mitkä tahot tätä monotonista heimokilinää papattavaa "artistia" oikeastaan hehkuttavat? Tuskin ainakaan kukaan omanarvontuntoinen suomalainen. Sen sijaan mediassa ja arvoiltaan politisoituneessa so. vasemmistolaisessa viihdemaailmassa massoja tyhmentävä eksotiikkaa herättää aina vastakaikua. Afrikkalaisten aisankannattajille mikä tahansa ala-arvoinen viidakkojumputus on arvokasta jo pelkästään siksi, että sillä voidaan syrjäyttää korkeatasoisempi suomalainen ja eurooppalainen musiikki.

Jotta Yle voi myydä Jesse Markinin suurelle yleisölle, pitää tarinassa olla aimo annos poikkeuksellista taustaa ja sentimentaalista dramatiikkaa. Uutisen insertti kertoo lapsena Afrikasta Suomeen muuttaneen Markin käsittelevän musiikissaan ulkopuolisuuden tunnetta. Hämärän peittoon jää kuitenkin tieto, miten musta pentu voi tuosta vaan muuttaa Liberiasta Suomeen 6-vuotiaana. 

Onko kyse omien vanhempien rikkaaseen länteen lähettämästä käenpojasta vai onko joku itseinhoinen suomalainen adoptoinut itselleen mustan näyttelyesineen? Tällaisten kysymysten esittäminen on tietenkin epäkorrektia, sillä toimittajan mielestä globaaliin enemmistöön kuuluvilla on itsestäänselvästi oikeus mennä sinne missä hyvinvointia on eniten tarjolla. Ikävä kyllä tällainen ääneen lausumaton vaatimus synnyttää väistämättä rasistisen lisäkysymyksen: miksi afrikkalaiset eivät kykene luomaan ilmastollisesti mukavissa maissaan hyvinvointia ja turvallisuutta, vaan sitä pitää hakea kaukaa kylmästä Pohjolasta? 

Toisin kuin Afrikassa täällä on ruhtinaalliset fasiliteetit tehdä afromusiikkia, "jossa yhdistyvät useat tyylilajit hiphopista ja soulista etnoon". Pohjoisen ihmisen sielulle näin vieras musiikillinen sillisalaatti ei soittele valtaväestössä mitään kelloja, mutta niin vain tekijäinoikeusjärjestö Teosto palkitsi Markinin ja kappaleiden "sävellyksistä" vastaavan Totte Rautiaisen 25 000 eurolla:

Nyt Jesse Markin sai Teosto-palkinnon esikoisabumistaan Folk. Hän jakaa 25 000 euron arvoisen tunnustuksen tuottajansa Totte Rautiaisen kanssa. Teosto-palkinto on yksi Pohjoismaiden suurimpia taidepalkintoja, joten Markin on kunnianosoituksesta hämmentyneen innoissaan.

Valinta on sikäli outo, koska verkkosivuillaan Teosto kertoo jakavansa tunnustuspalkinnon "edistääkseen kotimaista luovaa säveltaidetta". Koska Markinin kotimaisuusprosentit ovat olemattomat eikä hip hop-hybiridi edusta luovaa säveltaidetta eurooppalaisessa kontekstissa, täytyy valintaa pitää poliittisena. Teoston tunnustuspalkinto näyttääkin ottaneen mallia Koneen säätiön jakamista apurahoista, joiden jakokriteerinä on suomalaisvihamielisyys ja vieraan etnisen intressin edistäminen (tapaus Koko Hubara). 

Suomessa asuvasta mustasta miehestä kertova uutisjuttu ei olisi mitään, ellei sen kyytipoikana ole suomalaisten rasismi:

Jessa Markin muutti 6-vuotiaana Suomeen Liberiasta. Kotipaikaksi tuli pieni Viljakkalan kunta Tampereen lähistöltä. Markin puhuu edelleen itsestään kylänmiehenä ja murre on tamperelaisistakin erittäin leveää. Pienellä paikkakunnalla kasvaminen oli rankkaa ja Markin koki paljon rasismia.  

– On tullut tapeltua, on puukkoa vilauteltu, on ollut tuhopolttoa ja tappouhkauksia. Ne ovat rakentaneet myös luonnetta.

Edelleen jutussa jää valottamatta miksi Markin muutti pois Liberiasta, maasta, jonka Amerikan orjat perustivat kotimaakseen vaalimaan mustaa ylpeyttä. Ilmeisesti mustaa ylpeyttä on mukavampi vaalia tapellen, puukkoa vilautellen ja tuhopoltellen korkean teknologian maassa kuin savimajakulttuurissa. Mikäli Markin olisi jäänyt kotimaahansa olisi hän ainakin säästynyt juurettoman monikulttuurin ja puolinaisen identiteetin kurimukselta:

Markin on koko elämänsä ajan kokenut olevansa ulkopuolinen. Suomalaisille hän ei ole ollut tarpeeksi suomalainen ja afrikkalaisille sukulaisille hän on ollut hassua kieltä puhuva Suomipoika.  

– Sä pyörit siinä kaiken välissä. Tulee väistämättä ulkopuolinen fiilis.

Markin ei ole murheineen yksin, sillä mitä monikulttuurisempaa Suomesta tehdään sitä vieraantuneempaa myös kantaväestön nuorista tulee. Epävakaa ja helposti muovailtava kuluttajakarja on globalisteille sitä mieluisinta massaa, joten ei ihme, että Yle nostaa tällaisia traagisia hahmoja yleiseksi ihanteeksi.

Markin on ilokseen huomannut, että ulkopuolisuuden tunteen käsitteleminen musiikissa on koskettanut monia. Hänen keikoillaan käy kaikenlaista porukkaa nuorista eläkeläisiin. 

 – Olen saanut paljon viestiä ihmisiltä, joilla on esimerkiksi adoptiolapsia. Kuinka tärkeää on ollut nähdä minunlaiseni tyyppi tuolla isoissa kuvioissa. Kyllähän se tuntuu, että on tehnyt jotain tärkeää.

Ilmeisesti Markin on itsekin adoptiolapsi, joten häntä ei voi ainakaan syyttää omaehtoisesta maahantunketumisesta. Suomalaisuuden säilyttämisen kannalta olisi tärkeää, että myös adoptioväylä tukittaisiin lainsäädännöllisesti kuten muunkin vierasaineksen maahan pääsy.

Suomalaiskammoiset valtamediat ovat omalta osaltaan normalisoimassa rotumuukalaisten kiinnittymistä orgaanisesti suomalaiskulttuuriin. Ne mainostavat ja tyrkyttävät värillisiä "julkkisia", jotta valtaväestö ottaisi ne omakseen.

Jesse Markin ei ole vielä suurelle yleisölle tuttu kasvo. Siksi hän itsekin hämmentyy, kun ihmiset tulevat juttelemaan hänelle kadulla.

Tässä apuun tulee mediajätti Yle, jossa aisankannattajatoimittajat ja viidakkokuumetta potevat kulttuuritädit yrittävät tehdä Markinista väkisin tunnetun "viihdetaiteilijan".


                                                   *********************************


Arjen monikulttuurisuus ei näy ainoastaan vieraina naamoina katukuvassa vaan myös vihamielisten tuontiuskontojen harjoittamisena. Maamme johtavin ekspansiivisesti leviävä vierasuskonto on viime vuosikymmeninä ollut islam. Kansastaan vieraantuneet arvoliberaalit monikultturistit ovat olleet riemuissaan tästä kehityksestä ja kunnon aisankannattajina he osallistuvat aktiivisesti ko. uskonnon edistämiseen väittämällä sen olevan suomalaisten uskonto. 

Näinä aikoina jolloin muhamettilaisten pyhä juhla ramadan on käynnissä, Ylessä on runsaasti uutisia sen vietosta. Television puolella pakkoveroin ylläpidetty kanava mainosti tänään ramadania Suomen juhlapäivänä:

"VASTUULLISTA TIEDOTTAMISTA" - YLE SALAA INSESTI-ISÄN NEEKERITAUSTAN

Epäilty insestineekeri Seydoy Kouandra vasemmalla.
Irtisanoutuuko samassa kuvassa näkyvä SDP:n
Paavo Lipponen afrikkalaisten maahanmuuttajien
tekemistä rikoksista?

Yle joutuu harjoittamaan jälleen kerran tuoreessa uutisjutussaan Tyttärensä insestistä epäilty ulkomaalaisisä tuotiin Ouluun – vangitsemisoikeudenkäynti tänään niin sanottua vastuullista tiedottamista, sillä propagandajätti ei kerro epäillyn etnisestä taustasta mitään, vaan puhuu epämääräisesti vain "ulkomaalaisisästä". Tapauksen kuvottavuuden tietäen, harjaantunut uutistenlukija osasi päätellä helposti, että kyseinen "ulkomaalaisisä" ei suurella todennäköisyydellä ole pellavapäinen saksalaisinsinööri, vaan ehkäpä jostain päin Afrikkaa tullut kulttuurinrikastaja. 

Asian paljasti lopulta MV-lehti, joka kertoi tekijän nimen kuun alussa ilmestyneessä uutisessaan. Uusimmassa päivityksessään samainen verkkolehti näyttää myös epäillyn kuvan, joka viittaa selkeästi Saharan eteläpuoliseen mustaan Afrikkaan. Epäillyksi nimetyn Seydoy Kouanda kotimaaksi onkin varmistunut Norsunluurannikko. Kyse on siis neekeristä eli negroidista. Koska termin alkuperä johdetaan espanjan kielen mustaa tarkoittavasta sanasta negro, sanalla ei ole loukkaavaa tarkoitusta, vaan se kuvaa erään ihmispopulaation yhtä sen monista erottuvista ulkoisista piirteistä. Vain puolestaloukkaantuva valkoinen liberaali on kehitellyt sille harhaisessa mielessään loukkaavan merkityksen.

Toisin kuin Ylessä tai Helsingin Sanomissa tapausta on puitu viimeisen viikon aikana runsaasti eri vaihtoehtomedioissa ja tietenkin somessa. Yhdeksi puhutuimmaksi keskustelunaiheeksi on noussut suomalaisäidin rooli tässä käsittämättömässä rikoksessa. On hyvin epätodennäköistä etteikö hän olisi voinut olla tietoinen neekeri-isän touhuista. Miksi hän on sitten vaiennut asiasta kaikki nämä vuodet? Eräs syy voisi olla äidin julkisesta keskustelusta omaksuttu "antirasistinen" hienotunteisuus, jonka vuoksi mustan miehen tekojen paljastaminen viranomaisille olisi merkki kulttuurisesta "ennakkoluulosta" tai kenties "rasismista". Jopa valtavalhemediaa edustava Iltalehti ihmettelee, miksi sosiaalitoimi ei puuttunut tilanteeseen, vaikka perheen tytölle tehtiin useita abortteja 11-vuotiaasta lähtien.

Kyse ei ole vain äärimmäisestä perhetragediasta, vaan tapauksen uutisointi kertoo paljon myös siitä, kuinka kaksinaismoralistisesti valtamedia suhtautuu kehitysmaalaisten ja suomalaisten tekemiin rikoksiin, joissa on mukana rodullinen komponentti.

Hommafoorumin nimimerkki kummastelija kertoo kouriintuntuvin esimerkein, kuinka valtavirtajulkisuus arvottaa "rasistien" ja ulkomaalaisten tekemiset eri tavalla:

Ensimmäisenä on:
Valkoihoisen pirinilkin sylkäisyele luupäänatsille.
Linja-autopysäkille jätetty Valtteri.
Mustan barbaarin äidiltä kysytyt henkilöpaperit.
"Raskaana olleen" vasemmistosomalin juksutusyritys.
Kansanedustaja Immosen vasemmistoretoriikalla kirjoitettu postaus FB:hen.
Tötteröpää YLE:n toimittajan lavastamassa kuvassa ja juksuttamassa uutisessa.

Toisessa on:
Suomalaistytön polttomurha arabin toimesta.
Suomalaismiesten kirvesmurhat somalin toimesta.
Suomalaislasten raiskaukset somalimiehen toimesta.
Kymmenet "jääkarhunmetsästys"-pahoinpitelyt "löyhän kaveriporukan toimesta".
Ja nyt tämä afrikkalaisen vasemmistopoliitikon ja lautamiehen insesti, raiskaus ja ihmisarvoa loukkaava rikollisuus.

Ensimmäinen kuppi on niin painava, että poliittiset puolueet ja järjestöt masinoivat konsertteja, marsseja, mielenosoituksia, mediamylläkän ja lakimuutoksia "rasistisia suomalaisia" vastaan. Toinen vaakakuppi on niin kevyt ettei poliitikkoja, poliisia ja virkamiehiä asia juurikaan kiinnosta, ja media hyvin lyhyesti asian uutisoi. Niin. Uutisoi suomalaisille. Niille rasisteille.

Seydoy Kouanda, tuleva rap-artisti vai
jo nyt vaikuttava rape-artisti?

                                                     **********************

Yle Teema, 12.10.2016 klo 19:55, Bagdad - Rovaniemi: Maytham

"Minua on alkanut pelottaa käydä keskustassa ja kaupoilla." Irakista Isisiä ja asejoukkoja Rovaniemelle paennut Maytham pelkää hijabia käyttävän vaimonsa joutuvan rasististen katupartioiden hyökkäysten kohteeksi. Kesto 3 min.

Linkki Yle Areenaan.

Tällainenkin monikulttuurille säälipisteitä kerjäävä sarja on saatu ujutettua Teeman ohjelmistoon. Tällaiset kehitysmaiden joutomiesten ja sosiaalitoimistojen kuningattarien sepittämät Tuhannen ja yhden yön tarinat uppoavat vain hölmöille punaliberaaleille. Lisäksi tarinoiden taustalla leimuaa punahehkuinen suomalaisviha, joten kriittisen katsojan siivilästä nämä jutustelut eivät mene jatkoon.


Yle TV2, 12.10.2016 klo 21:17, Docventures: New Run 

Docventuresin illan elokuvana nähdään kotimainen New Run. Leffa kertoo Pekka Hyysalon uskomattoman selviytymistarinan sekä valaa uskoa toivoon, tahdonvoimaan ja parempaan huomiseen. HD Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: suomi.

Yle TV2, 12.10.2016 klo 22:25, Docventures: Jälkikeskustelu

Riku ja Tunna keskustelevat studiovieraiden kanssa toivosta ja tahdonvoimasta. Osallistu: yle.fi/docventures. Onneksi tämä punaroska loppuu tältä syksyltä.

Onneksi tämä veronmaksajien kustannuksella käyty punaporvarien jeesustelu loppuu tähän iltaan ainakin tältä syksyltä.


Yle TV2, 12.10.2016 klo 23:25, Yle FOLK: Dilemma - Liikaa 

Dilemma on etelähelsinkiläinen modernin hiphopin/popin artisti ja hänen videonsa on ensimmäinen Yle FOLKin rahoittama musiikkivideo, mutta ei varmasti viimeinen. Ohjaus: Faruk Nazeri. Kesto 5 min. Katso lisää: yle.fi/folk Näytä lisätiedot

Linkki Yle Areenaan.

Olipa yllätys, Yle FOLK rahoittaa monikansallisten suuryritysten nuorisolle syytämää monikulttuurista hiphop-roskaa. Jos Yle tukisi aidosti omaehtoista riippumatonta "pop-musiikkia", se kustantaisi kotimaisen black metal tai RAC-yhtyeen videon. Mutta sehän ei käy, liian valkoista, eurooppalaista, liian kansallista....nuorisoa pitää ohjata muualle, valeopposition huomaan.

YLE TUTKI - JOPA ROCKFESTIVAALIT NEEKERÖITYMÄSSÄ

Sen toisen PE:n ensimmäisen albumin kansi.

Hektinen ja materialistinen kulttuurimme ei suosi syventymistä henkisiä ponnistuksia vaativalle taiteelle, jolloin markkinamiehille on syntynyt rajaton mahdollisuus myydä pelkistettyä roskaviihdettä. Länsimaisen markkinavetoisen kulttuurin lapsellistuminen näkyy irvokkaimmin siinä, kuinka hengenkulttuurin sisällöstä on tullut silmiinpistävän lyhytjännitteistä ja yksinkertaista. Perinteisesti eurooppalaisessa taiteessa ja jopa viihteessä on sisäänrakennettuna henkisyys, älyllisyys ja syvällisyys, jonka vuoksi sille on vierasta luoda kulttuuria, joka olisi lähtökohtaisesti vähä-älyistä ja infantiilia.  Koska eurooppalainen ihminen ei luonnostaan ala tehdä henkistä pikaruokaa, on juutalaisvetoinen viihdeteollisuus tarjoillut sen valmiina neekerimusiikin muodossa. Syy, miksi mediamogulit eivät suosi rockia, johtuu siitä, että se on liian valkoista. Tarvittiin siis jotain muuta.

Neekerimusiikin monotonisin ja vähä-älyisin muoto on rap ja sen eri johdannaiset. Yhdysvalloissa viihdeteollisuus on buustannut tätä retardia nytkytystä valtavalla volyymilla, jonka vuoksi hip hop oli siellä listojen kärjessä jo 1980-luvulla. Iso-Britanniassa kehitys on ollut hitaampaa, sillä esimerkiksi vielä 1990-luvulla kitaravetoiset brittipop-yhtyeet kuten Oasis ja Blur pystyivät ehkäisemään suurta osaa valkoista nuorisoa saamasta henkistä (ja fyysistä) syfilistä mustien heimokilinästä. 

Muutos kohti negridisaatiota tapahtui 2000-luvulla ja nyt se alkaa näkyä myös Suomessa. Viihdeteollisuuden kampanjointi selittää osaltaan onnettoman tilanteen, mutta vähemmälle huomiolle on jäänyt se ilmeisin eli valtava demografinen maanjäristys kaikkialla Euroopassa. Mantereemme alkaa yksinkertaisesti neekeröityä ja se näkyy väistämättä myös vapaa-ajan kulttuurissa kuten jalkapallossa ja musiikissa. Esimerkiksi Englannissa valkoinen kitaraock on listoilla hätää kärsimässä vain siksi, että saarivaltakunnan väkirikas eteläisin osa on negridisoitunut dramaattisesti. 

Myös Suomessa musiikkiviihteen neekeröityminen selittyy sillä, että afrikkalaiset käenpojat ovat levittäytyneet Englannin tapaan maan suurimpiin kaupunkeihin, erityisesti Helsinkiin. Primitiivinen afrikkalainen henki on kaapannut valkoisen viihteen kun pakkointegroidun kulttuurin alistamat nuoret ovat alkaneet apinoida mustia rap-"artisteja" (hirtehinen nimi tuo artisti tässä yhteydessä – mitä tekemistä monotonisellä papatuksella on taiteilijuuden kanssa?). 

Ylen tekemä journalistinen tutkimus Suomen suurimmat rockfestivaalit eivät ole enää rock – räppärit valtasivat lavat 2000-luvulla, on korutonta kertomaa siitä, kuinka valkoisten wiggerien esittämät kongoidiset viidakkorytmit nauttivat festarailla huippusuosiota kotimaisten aisankannattajien ja ns. Suomi-huorien keskuudessa:

Tulokset osoittavat, että rockin osuus rockfestivaaleilla on vähentynyt merkittävästi. Vielä 2000-luvun alussa ohjelmistoissa oli rockia lähes 60 prosenttia, kun sitä on tänä vuonna enää alle 25 prosenttia. Festivaalien tarjontaan on viiden viime vuoden aikana tullut yhä enemmän poppia ja hip hopia. Alkava kesä on ohjelmistoissa käänteen tekevä, sillä hip hop -esiintyjiä on ensimmäistä kertaa enemmän kuin rock-bändejä.

Toinen silmiinpistävä piirre on festivaalien naisistuminen, mikä kertonee siitä, että itsellisiä lapsettomia naisia on entistä enemmän ja heillä on myös rahaa kulutettavaksi viihdemusiikkiin ja festivaaliorgioihin.  Siksi "rock"-festivaalien ohjelmistossa ollaan miehisen kitarockin sijaan siirrytty enemmän bimboilevan tanssimusiikin ja itsetilittävien "syvällisten" naisesiintyjien puolelle. Neekerivetoinen viihde kuten vähämielinen puhelaulu ja julkisen tilan naisistuminen ovat melko hyviä indikaattoreja lännen henkisestä tilasta tällä hetkellä. Se kertoo myös siitä, kuinka valmis Eurooppa on puolustamaan itseään kun hedonisista rappiota vastaan marssivat muslimit vyöryvät tänne avointen porttien läpi.

Miesten musiikkia! jota valhevaltamedia ei ymmärrettävästi suosi.


                                                            ********************



PÄIVITYS 8.5.2016

Valkoisten aisankannattajien lisäksi Yle puffaa myös julkista sektoria rasittavia somalivetelehtijöitä, jotka ajankulukseen pajattavat studiomuusikoiden väsäämien "biisien" päälle turhan elämänsä huippukohtia kuten valkoisen siksan iskemistä, aineiden käyttöä ja pikkurikollista gangsta-elämää. Viimeisin Ylen promotoima Musta barbaari on Kingfish, josta nuorison aivopesukanava YleX kertoo haastattelujutussa Kingfish on Just se somali, joka haluaa murtaa ennakkoluulot rap-brändillään. Ja mikähän Suuri artisti mahtaa tällä kertaa olla kyseessä ja millaisia ennakkoluuloja hän murtaa? Ihan perussomali, jolla on käynyt flaksi moraalittomassa musiikkibisneksessä:

Kingfish on Hämeenlinnassa syntynyt, sittemmin helsinkiläistynyt rap-artisti. Hän ei ole koskaan ollut kovin kiinnostunut koulusta tai niin sanotuista päivätöistä. 24-vuotias Fisu on suorittanut peruskoulun jälkeen ammattikoulun ja armeijan. Autokoulu jäi kesken, vaikka ”siitä pitikin maksaa tonni”. - Jos en tekisi musaa, olisin varmaan linnassa, räppäri toteaa.

Hienosti Kingfish, oikealta nimeltään Remzi Rafle, mursi somaleja kohtaan tunnettaja ennakkoluuloja, jotka tuon lainauksen perusteella taitavat olla ihan sitä perusennakkotietoa. Ylimielisesti virnuileva tulevaisuuden räppilupaus (sic) on kuitenkin siinä mielessä rehellinen, ettei hän edes yritä teeskennellä työhalukasta huippuosaajaa toisin kuin somalijärjestöjen edustajat, jotka yrittävät vakuuttaa meille kaikkien somalien erinomaisuutta tv:n ajankohtaisohjelmissa.

Siitä huolimatta, että kukaan tervejärkinen yli 90 äo-pisteen kansalainen ei vapaaehtoisesti kuuntele hip hopin kaltaista epäeurooppalaista jumputusta, on sille jäänyt huomattava kasvupotentiaali musiikkimarkkinoilla, koska kognitiivisesti haasteellinen alaluokka on lisääntynyt Suomessa viime vuosikymmenenä jyrkästi. Tuohon yhteiskunnallisesti vieraantuneeseen joukkoon kuuluu mm. lähiöiden yksinhuoltajien (isä vankilassa jne.) kakarat, mulattiäpärät sekä tietenkin Eurooppaan rajan yli loikkineet Afrikan ja Lähi-idän huippuosaajat. Tässä mielessä Kingfishillä voisi olla hyvin saumaa ja "työtä" jatkossakin.

Tosin me asioista enemmän tietävät osaamme aavistaa jo nyt, että taikaseinä ei tule olemaan ikuisesti auki ja sossun bileille tulee ennen pitkää valomerkki. Niin sanotun ylimääräisen uutislähetyksen jälkeen katolta äänestäjät takaavat sen, että kehitysmaalaisille vetelehtijöille tulee helvetinmoinen kiire palata takaisin kotiin savimajojen ja nuotiotulien ääreen.

ANDRÉ BRINK, VALKOINEN KANSALLISMASOKISTI AFRIKASSA

YLE TEEMA, 2.9.2013, klo 21.00 André Brink, valkoinen afrikkalainen

Eteläafrikkalainen kirjailija André Brink on rotusyrjinnän vastaisen taistelun esikuva. Dokumentissa hän palaa lapsuutensa maisemiin ja muistelee kasvuaan valkoisena rotusyrjinnän värittämässä yhteisössä. T: Arte 


Ylen esittely ja ohjelmalinkki Areenaan.

Integraatio on kirjaimellisesti murhaa, segregaatio taas etnisyyttä säilyttävää. Samoin kuin öljy ja vesi eivät koskaan sekoitu, eivät myöskään mustat ja valkoiset voi ylittämättömän biologis-kognitiivisen ja eksistentiaalisen toiseuden vuoksi elää keskenään rauhassa yhtenä integroituneena kokonaisuutena. Paitsi tietenkin liberaalien egalitaristisissa harhoissa ja utopioissa, jotka toteutuessaan muuttuvat väistämättä dystopioiksi. 

Vuoden 1994 jälkeen pelkästään valkoisia maanviljejöitä on murhattu Etelä-Afrikassa yli 3000. Kaiken kaikkiaan lännen ylistämän sateenkaarihallinnon jälkeen neekerit ovat tappaneet 70 000 valkoista! Vertailun vuoksi "verisen" apartheid-hallinnon aikana mustia surmattiin laskentatavasta riippuen 7000 - 21 000, ja suurin osa näistäkin uhreista menetti henkensä toisen mustan käden kautta. 1960-luvulta lähtien tiedotusvälineet ovat mässäilleet apartheidin viktimologialla, mutta vuoden 1994 jälkeisestä ja edelleen jatkuvasta valkoisesta kansanmurhasta ne ovat olleet hiljaa, koska se ei vääränlaisten uhrien vuoksi sovi lännen itseinhoiseen media-narraatioon.

Lännen mediat eivät ole vuodattaneet Etelä-Afrikan valkoisten serkkujen karuille kohtaloille kyyneltäkään eikä sitä tee myöskään Yle. Yleisradion puna-pulju osaa kirkua vain valkoista syyllisyyttä ja marssittaa kuvaruudun eteen André Brinkin, omahyväisen kaikkitietävän moralistin, joka tuntee masokisista riemua valkoisen vallan ja kulttuurin alasajosta. 

Löytyykö mistään muusta rodusta kuin valkoisista hyypiöitä, jotka suorastaan juhlivat oman etniteettinsä arvovallan ja kulttuurin häviämistä? Historiasta tiedetään ainakin joitain intiaanikansoja, jotka harjoittivat samankaltaista kultuurista itsetuhoisuutta kuin hyväosaiset valkoiset liberaalit tänään. Pohjois-Amerikan länsirannikolla eleli Tlingit, Chilkat, Haida ja Kwakiutl nimillä kutsuttuja intiaaniheimoja, jotka harjoittivat ns. potlach-seremoniaa,  jossa status osoitettiin tuhoavalla tavalla lahjoittamalla omaisuutta pois. Mitä enemmän ihminen antoi omistaan tai yhteisön omaisuudesta pois, sitä korkeammaksi hänen arvovaltansa nousi yhteisön silmissä. Valkoisia liberaaleja pitäisikin kutsua modernin ajan potlach-kulttilaisiksi. Tosin sillä erotuksella, että he eivät tuhoa omaansa, vaan katsovat muurien takaa palatseistaan kuinka heidän sytyttämänsä nykyajan Rooma palaa.



YLE TEEMA, 2.9. klo 21.55 Vuoden 39 salaliitto *UUSINTA*

Stephen Poliakoffin kirjoittama ja ohjaama trilleri, jossa nuori nainen törmää natsimieliseen suunnitelmaan toisen maailmansodan aattona. N: Romola Garai, Bill Nighy, Hugh Bonneville. (Glorious 39, Britannia 2009)

Tsot, tsot! Eipäs unohdeta päivän natseja, jottei unohdettaisi, koska Hitler. Vai että salaliittoja...mutta eihän sellaisia ole virallisen tulkinnan mukaan olemassakaan, paitsi vainoharhaisten valkoisten rasistien pääkopissa.  Tai kyllähän niitä on valtamedian mukaan oikeastikin, kunhan vain vehkeilijöiksi nimetään natsit ja rasistiset valkoiset heteromiehet. Ylen linkki fantasia-elokuvan esittelyyn tässä.

YLE TV1, 2,9.2013, klo 20.00 MOT: Maailmanherrojen salaseura

Jättipankkien ja suurteollisuuden muodostama Bilderberg on salamyhkäinen taustavaikuttaja. Sen suljettuihin kokouksiin on osallistunut myös suomalaisia poliitikkoja ja median edustajia. Toimittaja Hannu Sokala.

Mitä helv..? Onko toimittaja Hannu Sokala hurahtanut Verkkomedian ja  Magneettimedian kirjoituksiin? Jokainen Helsingin Sanomien ja Ylen sertifioima kriittinen kansalainen ja Gutmensch tietää, ettei ole mitään puolisalaisia intressiryhmiä, sillä joka toista väittää, on vainoharhainen äärioikeistolainen.

Yle Watch joutuu kuitenkin antamaan tunnustuksen (!) Ylelle ohjelma-aiheesta, jota tuskin muissa läntisissä valtamedioissa näkyisi. Tässä on varmaan tapahtunut jokin virhe tai väärinkäsitys.

Yen linkki ohjelman esittelyyn.

Lisätietoa Bilderberg-ryhmästä, sen rakenteesta ja tavoitteista.

Suomalaiset osanottajat Bilderberg-kokouksiin toimialoittain:

 
Tiedotusvälineet
Aatos Erkko (1994, Sanoman hallituksen pj)
Janne Virkkunen (1998, 2001, Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja)
Olli Kivinen (2003, Helsingin Sanomien pääkirjoitustoimittaja)
Mikael Pentikäinen (2005 Sanoma Newsin tj, 2011 Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja)
Atte Jääskeläinen (2007, Ylen uutistoiminnan päätoimittaja)
Antti Blåfield (2008, 2010 pääkirjoitustoimitus, Helsingin Sanomat)
Hanna Rajalahti (2009, Talouselämän toimituspäällikkö)

Politiikot
Ulf Sundqvist (1992, Sdp:n puheenjohtaja)
Esko Aho (1994, pääministeri, kesk)
Martti Ahtisaari (1994–1996, presidentti)
Sauli Niinistö (1997, valtiovarainministeri, kok)
Paavo Lipponen (1998, 2000–2001 pääministeri, 2003–2004 Sdp:n puheenjohtaja)
Olli-Pekka Heinonen (2001, liikenne- ja viestintäministeri, kok)
Paula Lehtomäki (2004, ulkomaankauppa- ja kehitysministeri, kesk)
Eero Heinäluoma (2006, valtiovarainministeri, sd)
Jyrki Katainen (2007, 2009–2010, valtiovarainministeri, kok)
Matti Vanhanen (2009, pääministeri, kesk)
Jutta Urpilainen (2012–2013, valtiovarainministeri, sd)

Teollisuus
Johan Nykopp (1962, 1964, Tampellan tj)
Jorma Ollila (1994, 1997–2013, Nokian tj, hallituksen pj, Shellin hallituksen pj)
Krister Ahlström (1994, Ahlströmin pääjohtaja)
Georg Ehrnrooth (1994, Metran konsernijohtaja)
Jaakko Ihamuotila (1994, Nesteen tj)
Gerhard Wendt (1994, Koneen toimitusjohtaja)
Björn Mattsson (1995, Cultorin tj)
Jukka Härmälä* (1995, Enso-Gutzeitin tj)
Christoffer Taxell (2002, eronnut Partekin konsernijohtajan toimesta)
Ole Johansson (2011, Wärtsilän konsernijohtaja)
Risto Siilasmaa (2012, Nokian hallituksen pj)

Työnantajajärjestöt
Jaakko Iloniemi (1991–1997, Elinkeinoelämän valtuuskunnan tj)
Jarl Köhler (1992–1994, Metsäteollisuuden keskusliiton tj)
Johannes Koroma (1993, Teollisuuden ja työnantajain keskusliiton tj)
Max Jakobson (1994, eläkkeellä Elinkeinoelämän valtuuskunnasta)
Pentti Vartia (1999, Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen tj)
Sixten Korkman (2006, Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen tj)
Matti Apunen (2011–2013, Elinkeinoelämän valtuuskunnan Evan johtaja)

Pankit
Sirkka Hämäläinen (1994, Suomen Pankin pääj)
Pertti Voutilainen (1995, Merita Pankin tj)
Matti Vanhala (1999, Suomen Pankin pääj)
Björn Wahlroos (2003 Sammon konsernijohtaja, 2010 Nordean hallituksen varapj)
Erkki Liikanen (1999 EU-komission jäsen, 2005 Suomen Pankin pääj)
Seppo Honkapohja (2008, Suomen Pankin johtokunnan jäsen)
Olli Heinonen (2013, Harvardin yliopiston asiantuntija)

Tutkijat
Klaus Waris (1980, Helsingin kauppakorkeakoulun kansleri)
Teija Tiilikainen (2002 pääministerin erityisavustaja EU:n tulevaisuuskonventissa, 2005 Helsingin yliopiston Eurooppa-tutkimuksen verkoston johtaja, 2007 poliittinen valtiosihteeri)
Raimo Väyrynen (2008, Ulkopoliittisen instituutin johtaja)
*) Valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen 2011 julkistamassa listassa on "Jukka Harmaja", mutta se tarkoittanee Jukka Härmälää.

Lähteet: MOT-kysely elokuussa 2013, valtiovarainministeriö (Jutta Urpilaisen vastaus perussuomalaisten kirjalliseen kyselyyn eduskunnassa 14. heinäkuuta 2011), Bilderberg, Biografiakeskus, Valtioneuvosto, Suomen Pankki, Ulkopoliittinen instituutti, Helsingin Sanomat, Sdp, Metsäteollisuus, Public Intelligence

* * * * *

Teija Tiilikainen lienee Helsingin Sanomien Olli Kivisen ohella  fanaattisin liittovaltion kannattaja Suomessa. Ei mikään ihme, että tämä suomalaisvihamielinen konformisti on vieraillut myös Bilderberg-kokouksessa.


RASISTISTA VIHA"MUSIIKKIA" VALKOISIA VASTAAN:

YLE TEEMA,1.9.2013, klo 22.55 Raivoisat riimit

Dokumentissa Raivoisat riimit (The Furious Force of Rhymes) tutkitaan hip hopia protestimusiikkina ja sen leviämistä kaupungeissa ja slummeissa eri puolilla maailmaa. Yhdysvaltalainen Joshua Atesh Litle kertoo dokumentissaan hip hopin tarinaa 1970-luvun Bronxista lähtien. Samalla valaistaan hip hopin ja rapin käyttämän raivoisan kielen taustoja musiikin, tanssin ja graffitien avulla.


Eurooppalaisperäisen väestön intressille vihamieliset kansainväliset viihdemediat ja levy-yhtiöt ovat jo vuosikausia myyneet primitiivisenä mölynä tunnettua hip hoppia juurettomille valkoisille nuorille. Varsinkin kateellisten ja kaunaisten mustien esittämänä hip hop julistaa silkkaa rasistista väkivaltaa valkoisia vastaan, mutta ostava valkoinen nuoriso on pitänyt heihin kohdistuvaa vihaa jopa viileenä. Tämä ei olisi mahdollista ilman vuosikausia jatkunutta indoktrinaationa, jossa valkoinen syyllisyys istutetaan piltteihin jo lastentarhoissa.

Jo ilman viheliäistä sanomaakin hip hop on mitä ala-arvoisinta heimokilinää. Tuo infantiili puhelaulu kuulostaa lähinnä vähämielisen pulputukselta, jota rytmitetään esittäjän hermostovikaisuutta muistuttavalla nykivän retardilla liikehdinnällä. Irvokkainta koko räppi-ilveilyssä on se, että tätä raivostuttavan yksitoikkoista papatusta tekeviä vähälahjaisia lökapöksyjä kehdataan valtamedioissa vielä kutsua "artisteiksi".

Pelkästään näitä yksinkertaisia viidakkorytmejä kuuntelemalla valkoisista pojista on tullut säälittäviä aisankannattajia ja aivottomia multikulti-zombeja. Kun tähän itseään kannibalisoivaan "musiikilliseen" voodoo-keitokseen lisätään vielä sanat, on meillä valmiina lauma kulttuurisia itsemurhakommandoja, jotka vihaavat palavasti etnisyyttään ja juuriaan.  Ei ole sattumaa, että nuorisokanava YleX haluaa soittaa jatkuvalla syötöllä tätä läntiseen maailmaan tarkoituksella tuotettua lopun ajan älämölöä.

Linkki ohjelmaan ja sen esittelyyn Ylen sivulla.