YLE WATCHIN 1000. POSTAUS – 10 VUOTTA MEDIAN JA YHTEISKUNNAN PAHENEVAN ALENNUSTILAN SEURANTAA

Nyt lukemasi kirjoitus on tuhannes Yle Watch -blogissa julkaistu teksti. Tällaiseen kokonaislukuun pääsemiseksi blogilla kului aikaa reilu kymmenen vuotta, sillä 8. kesäkuuta 2010 ilmestyi kaksi ensimmäistä Yle Watch -postausta. 

Yle Watch aloitti toimintansa kansallismielisten ja globilisaatiokriittisten blogijulkaisujen kultakauden 2007-2012 loppupuolella.  Tuon pioneerijakson jälkeen syntyivät erilaiset vaihtoehtomediat, verkkolehdet ja videobloggaus, jotka veivät näkyvyyttä pelkkään tekstiin perustuvilta mielipideblogeilta. Tosin vuosina 2015-2017 "perinteiset" yhteiskuntakriittiset karvahattu-blogit kokivat vielä uuden tulemisen, kun epäuskoinen kansa janosi lisätietoja käynnissä olleesta maahanmuuttoinvaasiosta; kansalaisille kun ei riittänyt se, mitä valtamediat ja sen tarkoin valitsemat asiantuntijat asiasta kertoivat. 

Ei ole sattumaa, että tuolloin myös Yle Watch saattoi kerätä postauksellaan yli 50 000 lukijaa. Suurehkot lukijamäärät selittyvät pitkälti mahdollisuudesta levittää kirjoituksia sosiaalisessa mediassa. Tuohon aikaan esimekiksi pahamaineinen Facebook ei harjoittanut kovin aktiivisesti varjobännäystä, sivustojen sulkemista ja näkyvyyden estoa, jonka vuoksi Yle Watchin oli helppo saada päivityksilleen 20-30 000 lukijaa. 

Kansallismielisestä potentiaalista pelästyneet vasemmistoliberaalit yhdessä globaalien suuryhtiöiden kanssa synnyttivät vastavetona verkon ilmiantokulttuurin ja sensuurin, jonka avulla ne ovat voineet tukahduttaa arvokonservatiivista yhteiskuntakritiikkiä. Aivan viime vuosina "vääränlaisen" yhteiskuntakritiikin tukahduttaminen on viety sosiaalisessa mediassa ja valtavirtajulkaisujen kommenttiosastoilla lähes tappiin kun valtiovaltakin on puuttunut peliin koventuneine rangaistus- ja sensuurivaatimuksineen. 

Facebookin Yle Watch sivulla on vuosien varrella kysytty toistuvasti, miksi blogi keskittyy kritiikissään lähes pelkästään Yleisradioon, vaikka maasta löytyy muitakin politisoituneita tiedotusvälineitä kuten Helsingin Sanomat. Yleisradio tuli valituksi valtamedian esimerkkitapaukseksi blogissa siksi, että sillä on Suomessa eniten näkyvyyttä ja tiedotuksellista valtaa. Valintaa voi perustella myös Ylen valtio-omisteisuudella, jolloin sen kustannuksista vastaavat kaikki Suomen veronmaksajat. 

Kansanvaltaan perustuva mediakritiikki on Ylen kohdalla sitäkin oikeutetumpaa, koska valtion omistaman yhtiön esittämät ohjelmat ja uutisnäkökulmat eivät vastaa arvomaailmaltaan sen enempää kansan enemmistön kuin merkittävien eduskuntapuolueidenkaan ajattelutapaa. Jos Ylen ohjelmapolitiikka vastaisi edes eduskuntapuolueiden voimasuhteita, pitäisi vähintään 20 %:ssa ohjelmien ja uutisten sisällöissä näkyä kansallinen ja konservatiivinen tulokulma. 

Näinhän asia ei tunnetusti ole, vaan Suomen ja maailman tapahtumia uutisoidaan puhtaasti punavihreästä ja EU-globlistisesta näkökulmasta. Osin tämä selittyy sillä, että valtaosa toimittajista on puolekannaltaan punavihreitä, vaikka kansalaisista tuohon segmenttiin kuuluu hädin tuskin parikymmentä prosenttia. Viime kädessä toimituslinjasta on vastuussa yhtiön johto, jota Ylessä ovat edustaneet lähinnä Kokoomukseen, Keskustaan ja SDP:n kuuluvat henkilöt. Toisin sanoen Ylen punavihreyden takaajina ovat olleet pääasiassa oikeistolaiset johtajat, jotka ilman selkärankaa ovat hyväksyneet marginaalisten uusvasemmistoaatteiden levittämisen veronmaksajien kustantamassa valtakunnanverkossa.

Ensimmäisinä vuosinaan Yle Watch julkaisi pelkästään kritiikkejä Ylen tv- ja radio-ohjelmista. Loppuvuodesta 2013 mukaan tuli Ylen verkkosivujen uutisvirran kritiikki, jolloin näkökulma laajeni kattamaan kaiken mistä Yle uutisoi värittyneesti. Sittemmin uutisten kommentointi on korvannut lähes kokonaan tv- ja radio-ohjelmien kritiikin, koska kukaan täysjärkinen ei kykene kuin satunnaisesti seuraamaan Ylen luokatonta ja propagandistisen häpeilemätöntä ohjelmatarjontaa.

Vuosien varrella myös blogin perusajatus on muuttunut. Viime vuosikymmenen puolivälissä iskenyt pakolaisaalto synnytti yhteiskunnallista kuohuntaa ja protestihenkeä, jossa vaihtoehtomedialla kuten Yle Watchilla oli oma tehtävänsä uusien näkökulmien räväkkänä esiintuojana. Vuosikymmenen lopulla länsimaiden kantaväestö näyttää kuitenkin ajautuneen jälleen apatiaan, mikä näkyy antautumisena ilman todellista vastarintaa globalistikapitalistien ja kulttuurimarxilaisten yhdessä vehkeilemälle sivilisaation hajottamistyölle. 

Tämä kehityskulku on voimistunut siinä määrin, että Yle Watchin ensisijaisena tehtävänä ei olekaan enää valheellisen tiedonvälityksen ja ohjelmatarjonnan  paljastaminen, vaan nopeasti etenevän yhteiskunallisen rappeutumisen dokumentointi tuleville sukupolville. Mikäli edessä häämöttävän luhistumisen jälkeen löytyy vielä riittävää teknologiaa, antavat Yle Watchin kirjoitukset vuosilta 2010-2020 jäljelle jääneille lukutaitoisille todisteen millaiselle itsetuhoiselle hulluudelle hallitseva media altisti suomalaiset.

                                                  *******************************

Korkeakoulutetun tärähtäneistön iso pyörä pyörii huomattavasti vikkelämmin kuin kymmenen vuotta sitten. Heille niin sanottua äärioikeistoa edustaa nykyään suurin piirtein kaikki mikä on demareista oikealla. Todisteeksi äärioikeistolaisuudesta riittää mikä tahansa, jolla voidaan tukea kertomusta koko yhteiskunnan välitöntä olemassaoloa uhkaavasta lohikäärmeestä. Eniten tässä ovat äänessä  tietenkin kansakunnan todelliset tuholaiset, jotka projisoivat suomalaisvihamielisen mädätyksensä "äärioikeistoon".

Yleisradiossakin olematonta äärioikeistoa nähdään ja jahdataan kuin Loch Nessin hirviötä. Viimeksi viikonloppuna Yle julkaisi televisiossa ja verkkosivuillaan uutisen Kysyimme perussuomalaisten piirijohtajilta suhteesta äärioikeistoon – "Joissakin tapahtumissa on vähän rouheampaa kaveria". Toimittajien Matti Koiviston ja Kristiina Tolkin tekemässä jutussa tyyli kysyä on sama, jos arvuuttelisi "vieläkö hakkaat vaimoasi", jolloin kysytyltä saadaan ennalta haluttu johtopäätös vastasipa tämä mitä tahansa.

Jutussa mainitut järjestöt, Soldier of Odin ja Kansallismielisten Liittouma, saattavat nykypäivän lumihiutalestandardeilla olla äärioikeistolaisia. Niiden poliittinen vaikutusvalta on kuitenkin niin olematonta, että sitä tulee kysyneeksi, miksi niiden mahdollinen yhteys kosher-liberaaliin Perussuomalaiset-puolueeseen ylipäätään nähdään minään kysymyksenä.

Kuten sanottua, vasemmiston sormella osoittelu on aina projektiota ja niin se on tässäkin tapauksessa. Lisäksi on syytä muistaa, että käytännössä vasemmistoa edustavat kaikki eduskuntapuolueet, jossain määrin jopa Perussuomalaiset, kun puheeksi otetaan sen kontrolloima uusi nuorisojärjestö. Raflaavan väitteen voi perustella yksinkertaisesti sillä, että kaikki oikeistolaisiksi uskotut puolueet ovat de facto aisankannattajina omaksuneet uusvasemmistolaisen "suvaitsevaisen" arvomaailman ja valtiota pöhöttävän sosialismin. Asiasta kirjoittaa osuvasti klassista liberalismia kannattava dosentti Jari Ehrnrooth Verkkouutisten blogikirjoituksessaan Mihin katosi oikeisto?:

Oireellisesti on vasemmistolaisen sosiaalietiikan uuskieli tarttunut myös kokoomuslaiseen puheenparteen. Vasemmistofilosofisen uuskielen käsitteillähän ei pyritä kuvaamaan todellisuutta, vaan luomaan ihannekuvia, joita ei koskaan saavuteta, koska siten vasemmistolaiselle politiikalle on aina perustelu. Suhteellinen köyhyys häviää vasta, kun kaikki tulot tasataan, ja mahdollisuuksien tasa-arvo saavutetaan vasta, kun kaikki ovat yhtä kyvykkäitä oppimaan. En ymmärrä, miksi oikeistolaisessa puolueessa olisi tarve käyttää tällaisia ideologisen uuskielen käsitteitä.

Uudessa tavoiteohjelmassaan kokoomus kuitenkin ehdottaa, että julkisen vallan toimesta ongelmanuoria autetaan jo ennen peruskoulua ja maksutonta varhaiskasvatusta annetaan kaikille 3-5 vuotiaille. Oikeistolaisena pidetty puolue uskoo siis logiikkaan, joka voisi olla vasemmistoliiton ohjelmasta: ”Jos jo ennen peruskoulua jää tiedoissa, taidoissa ja sosiaalisissa kyvyissä ikätovereistaan jälkeen, takamatkaa ehtii aikuisikään mennessä kertyä niin paljon, ettei mahdollisuuksien tasa-arvo toteudu.”

Itse olen varma, että mahdollisuuksien tasa-arvo ei koskaan toteudu, sillä koulumenestykseen vaikuttaviin tekijöihin, siis geneettisen perimään, kodin kulttuuripääomaan ja yksilön luonteeseen ei voi valtiojohtoiselle politiikalla – onneksi! – vaikuttaa. Tämän vuoksi koulutustaso edelleen vahvasti periytyy, eikä se ole yllätys kenellekään muulle kuin vasemmistolaiselle, joka uskoo voivansa tasata kaikki luonnon ja vapaan yhteiskunnan luomat erot.

Julkisuudessa Perussuomalaisista on leivottu vahvasti oikeistolaista, jopa äärioikeistolaista puoluetta. Tosiasiat eivät puhu kummankaan väitteen puolesta. Perinteistä oikeistolaisuutta edustava kansallismielisyys on puolueessa sekin hataralla pohjalla, sillä Perussuomalaisten puoluejohto ei kannata klassista snellmanilaisuutta, vaan pitää suomalaisena ketä tahansa maahan tullutta, kunhan tämä käy vain töissä ja maksaa veronsa. 

Puolueen näpeissä oleva uusi nuorisojärjestö voisi puolestaan olla vihreiden etäisepesäke, koska sen johdossa vaikuttaa homoja ja värillisiä, jotka tuomitsevat rasismin™ samanlaisella kiihkolla kun Antifa. Varmaa on vain se, että persuja "rasismista" ja "fasismista" tillille vaativat eivät lopeta syyttelyään ennen kuin puolue on valmis allekirjoittamaan Vasemmistoliiton puolueohjelman. Näillä näkymin persujohdon neuroottinen gallupien seuranta on viemästä kehitystä tähän suuntaan.

                                                         **************************



Yle TV1, maanantai 28.9.2020 klo 19.00Historia: Holokaustin huutokauppiaat

Natsien systemaattinen juutalaisvaino kulminoitui vuoden 1938 kristalliyöhön, jonka aikana tuhansilta juutalaisilta riistettiin koti ja omaisuus. Vainoista eniten hyötyivät varastettuja esineitä myyneet huutokauppiaat, jotka pitivät tarkkaa kirjaa tavaraliikenteestä. Dokumentti vie meidät näiden ennennäkemättömien asiakirjojen äärelle. T: Hoferichter & Jacobs/ARD/MDR, Saksa. HD ohjelmatekstitys (suomi) 54 min. Linkki ohjelmaan.

Kun Yle Watch aloitti toimintansa 10 vuotta sitten, se kiinnitti heti alusta asti huomiota Ylen jatkuvasti esittämiin holokaustidokumentteihin. Maanantain Historiadokumentit käsittelevät tuolloin lähes aina jollain tapaa holokaustia, natseja ja Hitleriä. 

Kymmenessä vuodessa mikään ei ole tässä suhteessa muuttunut, vaan eurooppalaisia syyllisyyden kuristusotteessa pitävästä "holokaustiedotuksesta" on tullut Ylessä instiuutio, joka on kiinteä osa sen antinationalistista globalisimiagendaa.

  What we are suffering is a Marxist revolution in slow motion

EI-VALKOINEN GLOBAALI ENEMMISTÖ SAKINHIVUTTAA SUOMALAISLAPSIA MONIKULTTUURISISSA KOULUISSA

Viime päivinä Yle uutisissa on kauhisteltu alakouluissa esiintyvää kiusaamista. Yle kertoi asiasta jo pari päivää sitten ilmestyneessä uutisessaan Harvinainen väkivallanteko Vantaan Kytöpuiston koulussa – yksi alakoululainen loukkaantui välitunnilla. Vantaan tapaus on kieltämättä pöyristyttävä, sillä sekä tekijät ja uhrit ovat vielä nuoria alakoululaisia. Yle:

Vantaan Kytöpuiston koululla on tapahtunut ikävä ja vakava väkivallanteko, jossa loukkaantui yksi oppilas, Vantaan kaupunki tiedottaa. Kuudesluokkalaisten oppilaiden väkivalta tapahtui viime viikon tiistaina välitunnilla.

Koululle kutsuttiin ambulanssi ja väkivallanteon kohteeksi joutunut oppilas sai ensihoitoa. Koululle kutsuttiin myös poliisi tutkimaan tapahtunutta.

Julkisuudessa on liikkunut tieto, jonka mukaan yksi pahoinpitelijöistä olisi kuristanut uhria. Poliisi ei ota kantaa kuristamiseen.

Ensimmäisen uutisen jälkeen Yle on käsitellyt asiaa taajaan, mutta yhdessäkään julkaistussa jutussa ei ole otettu esiin Kytöpuiston koulun monikulttuurisuutta, joka pitkälti selittää kiusaamisen dynamiikan. Tämä on ymmärrettävää, sillä koulun rehtori Maarit Hosio on aiemmin retostelut, kuinka monikulttuuri on oppilaitokselle valtava voimavara. Hosion mainospuhe on näkynyt myös uusien opettajien rekrytoinnissa.

Eilen Yle nosti tapauksen johdosta esiin opetusministerin tviitin, jossa hän tuli tahattomasti tunnustaneeksi, tosin täsmällistä syytä kertomatta, yhteiskunnan epäonnistuneen koulumaailmassa: Kuudesluokkalaista lyötiin ja potkittiin vantaalaisessa alakoulussa – Opetusministeri Andersson: yhteiskunta on epäonnistunut lasten oikeuksien turvaamisessa. 

Hänen mukaansa jokainen kiusaamistapaus tarkoittaa, että yhteiskunta on epäonnistunut lasten oikeuksien turvaamisessa.

Lisäksi Andersson kertoo Twitterissä, että kaikki eduskuntapuolueet aikovat kokoontua yhdessä luomaan ohjelmaa kiusaamisen ehkäisemiseksi.

Opetusministeri Andersson on aivan oikeassa siinä, että yhteiskunta on epäonnistunut suomalaislasten oikeuksien turvaamisessa. Tähän ovat syynä Anderssonin kaltaiset petokselliset poliitikot heidän päästettyä maahan aggressiivisia ulkoeurooppalaisia, joiden jälkeläiset nyt terrorisoivat koulujamme. 

Äänen lausumaton tosiasia on, että suurin osa koulujemme väkivallan ja muun kiusaamisen lisääntymisestä johtuu lähtökohtaisesti sopeutumattomien rotumuukalaisten määrän kasvusta. Toisaalta lastentarhoissa vuosikymmeniä sitten aloitettu suomalaisuuden alasajo ja "kansainvälisyyskasvatus" on johtanut siihen, että suomalaislapsilla ei ole enää terveeseen ryhmäidentiteettiin sitoutunutta halua puolustaa kaltaisiaan toisin kun kouluihin väkisin ängetyillä etnisesti kutsumattomilla vierailla. Suomalaislapset on atomisoitu yksinäisiksi kännykkäänsä seuraaviksi nynneröiksi, joilta puuttuu uhan kohdatessa ryhmähenki. 

Sen sijaan rotumuukalaisille on opetettu aina rotuylpeyttä ja kulttuuris-uskonnollista ylivaltaa, vaikka todellisista kulttuurisaavutuksista ei olekaan olemassa juuri mitään empiiristä näyttöä. Jos olisi, heidän vanhempansa olisivat älyllään ja ahkeruudellaan rakentaneet kotimaihinsa hyvinvointivaltiot eivätkä luikahtaneet tänne elämaan kiittämättömästi muiden siivellä.

On silti turha syyttää muukalaislapsia kouluissakin havaittavasta epäonnistuneesta monikulttuurikokeilusta. He ovat vain globalisoituneen poliittisen "eliitin" pelinappuloita tuhoon tuomitussa utopiassa. Järkkymätön usko diversiteettiin ja taikauskoinen käsitys pakotetun tasa-arvon hyvää tekevästä voimasta ovat jatkuvasti voimistuvan konfliktin lähtökohdat. Vasta kun näistä vahingollisten idioottien levittämistä virheellisistä päähänpinttymistä luovutaan, voidaan rauhaa rakentaa sekä Eurooppaan ja että muualle maailmaan. 

                                                 **********************************

Yle Radio 17.9,2020 klo 09.15, Journalisti Johanna: Miksi kukaan enää uskoo valkoiseen ylivaltaan?

Valkoisuus on joillekin ihmisille aivan erityinen juttu. Mistä on tullut ajatus, että valkoinen ihonväri nostaa ihmisen ylemmyysasemaan, jota on puolustettava? Miksi tieteen edistymisestä huolimatta puhe roduista elää edelleen sitkeänä? Journalisti Johanna on Johanna Korhosen toimittama ohjelmasarja. Äänisuunnittelija on Pentti Männikkö ja tuottaja Katri Henriksson. Kuuntele ohjelma täältä.

Tämän postauksen avanneessa koulumaailman monikulttuurisuutta käsitelleessä kirjoituksessa tuotiin esiin mitä yhteiskunnallisia seurauksia on biologisesta todellisuudesta nousevan rodullisen identiteetin systemaattisella mitätöimisella. Kysehän ei ole mistä tahansa yhteiskunnasta, vaan valtioista, joissa "hallitseva" enemmistö, alkuperäisväestö, on manipuloitu luopumaan etnisestä identiteetistään ja siten sukupolvia jatkuneesta oikeudestaan omaan etniseen kotimaahansa. 

Kansalaisten enemmistön halveksumassa kulttuuriliberaalissa nomenklatuurassa (mm. toimittajat)  ei kuitenkaan tuomita kategorisesti kaikkea etnosentrisyyttä. Siksi heidän suustaan ei juuri koskaan kuulla tuomitsevia lausuntoja juutalaisten, japanilaisten, tiibetiläisten, zimbabwelaisten ym. rodullisesta itsepuolustuksesta. He eivät myöskään vaadi Japania tai Israelia ottamaan diversiteetin nimissä miljoonia mustia afrikkalaisia maahansa, koska se olisi kulttuuri-imperialismia. Niin ikään kellään heistä ei ole rohkeutta vaatia afrikkalaisen pitämistä japanilaisena vain siksi, että tämä on jollain keinolla onnistunut pääsemään nousevan auringon maahan. Mutta silloin kun kutsumaton kongoidi astuu Eurooppaan ja Suomen maaperälle, "intelligentsijalta" löytyykin kummasti julkeutta vaatia tulijan pitämistä suomalaisena, jos tämä vain haluaa sellaiseksi identifioitua. Muuttujat muutettuina: sama laki ei pädekään kaikille.

On jokseenkin hirtehistä, että laatujournalistina ylpeästi esiintyvä Johanna Korhonen rääpii viimeisimmässä ohjelmassaan valkoista identiteettiä, vaikka juuri hänet tunnetaan pahamaineisena seksuaalivähemmistöjen identiteettipoliitisena nillittäjänä aina oikeusasteita myöten. Vaikka journalistien arvostus huitelee jossain juristin ja velanperijän välimaastossa, Korhonen on valinnut ohjelmansa nimeksi Journalisti Johanna. Aikaisempi ohjelman nimi Valkoista valoa meni viime vuonna vaihtoon, koska muotiaatteita seuraava Korhonen ilmeisesti kavahti siinä esiintynyttä sanaa valkoinen. Ohjelman nimen muuttumista voi arvuutella, mutta koskaan ei pidä aliarvioida niin sanotun edistyksellisen väestönosan etnomasokistista hypersensitiivisyyttä tietyissä sanavalinnoissa. 

Vasemmistoliberaaleja besserwissereitä lukee kuin avointa kirjaa. Kun Korhonen ohjelmansa alussa kertoi lastenvaunuja työntävästä nuoresta suomalaisnaisesta, jonka t-paidassa luki White Trash Mom – Valkoisen roskaväen äiti – tiesi välittömästi, mistä intersektionaalisen feministin kenkä tällä kertaa puristi. Itseironisesta haukkumanimestä huolimatta Korhosta ärsytti t-paidassa se, että alaluokkainen nainen kehtasi tuntea ylpeyttä syntyperästään, jonka hän puki muotoon: "Vaikka ei mitään muuta oltaisi, ollaan kumminkin valkoisia". 

Keskiluokkaisen pseudoakateemisen (evoluutioteoria ja genetiikka selvästi hakusessa) journalistin mielestä alaluokan valkoisilla ei saisi olla mitään yhteisesti jaettua ylpeyttä, varsinkin, jos se sotii pienen hallitsevan luokan monikulttuuri-ideologiaa vastaan. Heillä on ilmiselvästi sydämetön halu riistää valkoiselta köyhältä se viimeisinkin positiiviseksi koettu aito identiteetti, jotta sen tilalle voidaan istuttaa merkityksetön samaistumishalu massaviihteen pallopelijoukkueisiin tai aisankannattajuus mustien "tähtien" edessä. Ainoastaan totalitaristinen globalisti-egalitaristi voi pitää ajatusrikollisena sellaista, joka ei halua muuta kuin elää kaikessa rauhassa kaltaisensa väestön parissa.

Miksi Korhonen sitten näkee ongelmallisena vain valkoisten etnosentrismin, vaikka kaikilla kulttuureilla ja etnisyyksillä on poikeuksetta tapana nähdä oma yhteisönsä ylivertaisena? Taustalla lienee rasismin kieroutunut muoto, jossa se kohdistetaan itsetuhoisesti omaa rotua kohtaan. Tämä taas juontuu eurooppalaisten keskuudessa syntyneestä universalistisesta ajattelusta, jonka ylläpitämiseksi valkoisten saavutukset pitää eri tekosyillä esittää huonossa valossa, jotta abstraktissa "ihmiskunnassa" havaitut tosiasialliset erot saadaan näyttämään olemattomilta. 

Vastaavasti tasa-arvokiihkoilijat eivät ole huolestuneita mustan ylivallan harjoittajista, koska ymmärtävät sanomattakin, ettevät nämä väitteillään uhkaa vakavasti tasa-arvoideologian haurasta perustaa. Tasa-arvoa vastaan sotii sekin, että universalistiset ja egalitaristiset filosofiat ovat syntyneet vain valkoisten keskuudessa, jolloin niitä voi pitää osoituksena paheksutusta valkoisesta ylivallasta.

Korhosen kaltaiset globalistien hyödylliset universalisti-idiootit rehvastelevat mielellään "syvällisesti ymmärretyllä" tasa-arvoidelogiallaan, mutta tuntevat samalla ylemmyyttä niitä kohtaan, jotka eivät jaa heidän taikauskoaan. Tätä voi pitää narsistiseen erottautumiseen tähtäävänä vanhakantaisena luokka-ajatteluna, joka on paradoksaalisesti kääritty tasa-arvoideologiaan. Journalisti Johannan tämänkertaisen jakson retoriikkassa viestittiin kanssaliberaaleille paljon muutakin, mutta silti kaikessa kuului sama omahyväinen oikeassa olemisen varmuus, joka erottaa hänenlaisensa Hyvät Ihmiset väärinajattelevista.

Toimittajan yksipuhelun punaisena lankana toimii eri muodoissa toistettu hokema rotukäsityksen vanhanaikaisuudesta ja sen kumoutumisesta "jo sata vuotta sitten". Liberaalien retoriset keinot ihmiskunnan  geneettisen erilaisuuden kiistämiseksi, rotudenialismissa, ovat tylsämielisyydessään kerta toisensa jälkeen samat kuin nojatuolitutkijoilla vuosisata sitten. Myös Korhonen on noukkinut ohjelmaansa täkyn sieltä täältä, mutta kokonaisuutena hänen rotudenialisminsa on vielä kömpelömpää kuin Ylen "tiedetoimittaja" Anniina Walliuksella, jonka roduttomuusopista Yle Watchissa on kirjoitettu mm. artikkelissa Ylen hämärät rotuopit. On huvittavaa, että journalisti Korhonen kahlaa läpi samoja latuja kuin Wallius sanoessaan:

Uudemman ymmäryksen mukaan ihmirotuja ei ole olemassa" (...) maapalolla elää vain yksi ihmislaji, Homo Sapiens. Ihmislajin edustajilla on kyllä hyvinkin erinäköisiä ulkonäköpiirteitä, mutta ne ovat vain pintaa: aivot, verenkierto, ruuansulatus, happiaineenvaihdunta ja muut elintoiminnot ovat kaikilla Homo Sapienseilla aivan samat. Sydämien, keuhkojen, liikuntaelinten ja aivojen samankaltaisuudet ohittava kirkkaasti sen, että Homo Sapiensit ovat keskenään jonkin verran eri näköisiä. 

Aivot, verenkierto, ruuansulatus, happiaineenvaihdunta ja muut elintoiminnot ovat toimintafunktioiltaan pitkälti samoja jopa eri lajeilla, mutta se ei tee niistä silti samanlaisia. Journalisti Johannan olkiukko-argumentilla voidaan toki jymäyttää tosiuskovia, joiden mielestä  evoluutio ei ole vaikuttanut ihmispopulaatioiden tiettyihin ominaisuuksiin lainkaan, vaan ainoastaan ulkonäköön. Se, ettei hän viittaa mihinkään erityisiin tutkimuksiin puolustakseen kantaansa vaan puhuu ylimalkaisesti "uudemmasta ymmäryksestä", on toki ymmärrettävää. Kirjoituksessa "Ylen hämärät rotuopit" annetaan tiedelinkit, jotka kertovat, etteivät ihmislajin erot ole pelkkää pintaa, vaan suurimmat eroavaisuudet löytyvät juuri erityisistä inhimillisistä piirteistä:

Ihmispopulaatioiden erojen redusoiminen pelkästään merkityksettömään mutta huomiota herättävään ihonväriin kuuluukin vain tasa-arvofundamentalistien retoriikkaan. Sen tarkoituksena on tietenkin viedä huomio pois muista paljon olennaisimmista rotueroista kuten testosteronitasosta, promiskuiteetista, yleisälykkyydestä, temperamentista, tunteiden säätelystä, itsehillinästä ja epäitsekkyydestä.

Saattaa olla, että Korhosen "uusin ymmärrys" on peräisin tieteelliseksi huijariksi osoittautuneelta paleontologi Stephen Jay Gouldilta. Yle Watchin kirjoituksessa Koneen säätiö palkitsee suomalaisuuden mitätöijän, Yle myötäilee sivutaan liberaalin valtamedian ylistämää Gouldia, joka syyllistyi tiedevilppiin ajaessaan tasa-arvoideologiaansa:

Kohukirjassaan Gould väittää, että ihmispopulaatioden kallojen kuutiotilavuuseroja (eli aivojen kokoeroa) tutkineet Samuel George Morton (1799–1851), Louis Agassiz (1807–1873) ja Paul Broca (1824–1880) olisivat perustaneet löydöksensä metodologiseen virheeseen tai jopa harkittuun tieteelliseen huijaukseen. Vaikka liberaalimedia ymmärrettävästi ylisti kirjaa, se sai tiedeyhteisössä heti tuoreeltaan kovaa kritiikkiä, jota kuvaa osuvasti Harvardin yliopiston bakteerifysiologian professori Bernard D. Davis artikkelissaan "Neo-Lysenkoism, IQ and the press" (The Public Interest, 1983).

Sittemmin jopa vasemmistoliberalismin tunnetuin lippulaiva, New York Times, on joutunut tunnustamaan Gouldin virheet ja ideologiset sokeat pisteet. Valitettavasti Suomessa tällaista itsekritiikkiä ei ole näkynyt, vaan esimerkiksi Helsingin Sanomat on näihin päiviin asti puolustanut Gouldin epätieteellistä ideologiaa. Ei siis ihme, että maamme humanistinen lukeneisto on edelleen täysin pihalla siitä, mitä luonnontieteet ja niiden apuna olevat deduktiiviset tieteet paljastavat ihmisten älykkyyden perinnöllisyydestä, sen mittauksesta sekä ihmispopulaatioden (genettisten klusterien so. "rotujen") erilaisuudesta.

Korhosen retorisen harhautuksen keihäänkärkenä on puhe valkoisesta ihonväristä ikään kuin eri maantieteellisten populaatioiden jo silmin nähtävät erot olisi redusoitavissa pelkkään ihonväriin. Jokainen voin kontollaan asettaa rinnakkain kuvan albiinoneekeristä ja valkoisesta eurooppalaisesta ymmärtääkseen, että ulkonäön suhteen ihonväri on itse asiassa hyvin vähäpätöinen ero. Ihonväristä kuten "valkoihoisista" puhuvat lähinnä toimittajat, jotka yrittävät uskotella suurelle yleisölle ihmisten eroavaisuuden löytyvän vain triviaalista ihonväristä. Toimittajat ovat löytäneet hengenheimolaisia pääasiassa evoluutioteorian hylänneiden sosiaalitieteiden tutkijoista. Yksi tunnetuimmista tämän alan poleemikoista Suomessa on sosiologi Lena Näre, jonka pyrkimys kumota populaatioerot ei perustu muuhun kuin moraaliseen tuohtumukseen "rasisteista".

Geneettisesti merkitsevät erot löytyvät esimerkiksi mitattavasta yleisälykkyydestä, jonka tuloksia egalitaristit eivät ole kyenneet kiistämään. Korhonen jättää tämä kysymyksen kokonaan käsittelemättä, vaikka materiaalista tuskin on pulaa kuten YouTubesta löytyvä aikoinaan Ylessä esittety professori Tatu Vanhasen haastattelu. Sen sijaan Korhonen näkee eron vain ihonvärissä ja suuremmissa geneettisissä eroissa hän viittaa pelkästään valkoisten parin prosentin neandertalinihmisen perimään, joka puuttuu Saharan eteläpuolisilta mustilta. Samalla hän unohtaa kuitenkin kertoa, että neandertalilaista perimää löytyy myös aasialaisilta, mikä asettaa mustat erilleen muusta ihmiskunnasta. 

Ohjelmassaan hän on silti valmis väittämään, että valkoisten eurooppalaisten menestys ja varallisuus perustuu historialliseen sattumaan, jonka vuoksi esimerkiksi mustat olisivat yhtä hyvin voineet hallita maailmaa. Todennettujen kognitiivisten kykyjen ja havaittujen kulttuurisaavutusten perusteella tämä olisi hyvin epätodennäköistä, josta kertoo jo se, että Saharan eteläpuoliset afrikkalaiset eivät keksineet itsenäisesti edes pyörää saati luoneet korkeakulttuuria kirjoitettuine kielineen. Tämä selittää myös sen, miksi he eivät löytäneet maailmaa vaan maailma löysi heidät. 

Toinen Korhosen ohjelmassa käytetty retorinen hämäys on puhe valkoisesta ylivallasta, joksi hän ilmiselvästi katsoo kaiken nationalismin riippumatta mitä siinä sanotaan eri populaatioista, niiden eroista ja arvosta. Journalisti Johanna niputtaa valkoisen identiteetin puolustamisen Hollywoodin kuvastoon kuuluvaksi punaniskaiseksi klaanilaisuudeksi ja päätyy johtopäätökseen, jolla hän samaistaa todennetun eriarvoisuuden kuten eri populaatioiden kiistattomat psykometriset äo-mittaustulokset litteä maapallo -teoriaan:

valkoinen ylemmyys on auttamattoman vanhentunut idea. Se on ideana vähän samaa tasoa kuin idea maapallosta litteänä lättynä.

Valtamedian toimittajat kutsuvat jopa tavallisia patriootteja valkoisen ylivallan kannattajiksi, vaikka ääritapauksissakin kyse on vain halusta valkoisen yhteisön itsesäilytykseen ilman sen kummempaa tarvetta ylivaltaan. Tälläisessa uutisoinnissa media käyttää retorista olkikukkoa, jonka avulla terve kansallisen itsesuojelu rinnastetaan rodullisen ylivallan harjoittamiseen. Jos tätä logiikkaa noudatetaan johdonmukaisesti, tiibetiläisiä isänmaanystäviä on pidettävä tiibetiläisen ylivallan kannattajina.  Tai jos asuntooni tunkeutuu kutsumattomia ihmisiä, pitäisikö silloin oikeutettua itsepuolustusta kutsua oman kodin ylivallan harjoittamiseksi? 

Niin sanotut liberaalit katsovat kansallisvaltion ylläpitämisen ja säilyttämisen olevan normaalia politiikkaa Aasiassa ja Afrikassa, mutta valkoisten harjoittamana he pitävät sitä psykopatologisena oireena kuten professori Kevin MacDonald kuvaa asiaa osuvasti tutkimuksessaan The Culture of Critique: An Evolutionary Analysis of Jewish Involvement in Twentieth-Century Intellectual and Political Movements. 

Jutustelunsa puolivälissä Korhonen aloittaa matalamielisen puoluepolitikointinsa tölvimällä inhokkina pitämiään perussuomalaisia miespoliitikkoja (lesbofeministiltä tämä on tuskin sattumaa). Esimerkiksi kansanedustaja Ville Taviota hän pitää vasemmistomuodikkaasti kulttuurirasistina, koska tämä ei katso orjuuden ja naisten sukupuolielimien silpomisen sallivien kulttuurien olevan yhtä arvokkaita kuin ne kieltävä eurooppalainen kulttuuri. 

Ohjelmansa loppupuolella journalisti on harmistunut laajalle levinneestä ajatuksesta kansanvaihdosta, jonka on väistämätön seuraus vapaasti jatkuvasta maahanmuutosta. Kansanvaihtoteorian kannattajat ovat kuulemma huolissaan siitä, että sadan vuoden päässä Suomessa ei puhuttaisikaan suomea vaan arabiaa ja somalia. Tähän Korhonen vastaa mielestään nerokkaasti, että "'äidinkieli ei ole geneettinen ominaisuus vaan opittu taito", jonka vuoksi väestönvaihdosta huolestuneiden pitäisi puhua kielten opetuksen puolesta niin huoli hälvenisi. Väestön erilaisuus kuitenkin huolettaisi edelleen, mutta tämäkin olisi turhaa, koska "Kalevalaa pystyy lukemaan ruskeillakin silmillä". 

Toimittaja esittää siis vakavalla naamalla suomalaisen kulttuurin ja mielenmaiseman pysyvän tismalleen samanlaisena vaikka maata asuttaisivat vain kongolaiset. Yhtä lailla voitaisiin olettaa, että japanilaisten vaihtaminen Australian alkuasukkaiisin tekisi Japanista tulevaisuudessa samankaltaisen mitä se on nyt. Uskottavaa? Populaatioiden radikaalissa muuttamisessa (Stalin anyone?) on se ikävä piirre, että sen voi tehdä vain kerran. Talousjärjestelmän voi vaihtaa tai korjata monta kertaa, mutta egalitaristien idealistien kokeilun epäonnistuttua vahinko on peruuttamaton. Diversiteetti vähenee ja kulttuurit muuttuvat päälle vyöryvän populaation kulttuuripyrkimysten näköisiksi. Tällöin suomalaisen väestön vaihtuminen suomea puhuviksi afrikkalaisiksi ei säilyttäisi Suomea, vaan muuttaisi maan ennen pitää tyypilliseksi afrikkalaiseksi, jonka hirveyttä afrikkalaiset sieltä pakenevat...

"Valkoiseksi roskaväeksi" tulemisessa on Korhosen mukaan kysymys pelosta, jonka vuoksi köyhtynyt valkoinen amerikkalainen yrittää koota arvokkuutensa rippeet ja pitää meteliä siitä, että on kaikesta kurjuudestaan huolimatta sentään valkoinen. Toimittajan yksilöpsykologisiin ennakkoluuloihin ei mahdu, että suurin osa ihmisistä haluaa elää kaltaistensa parissa  ilman sen kummempaa antipatiaa muita kohtaan. Tätä Korhonen pitää globalisoidussa maailmassa kuitenkin mahdottomana ikään kuin ihmisvirtojen kulkeutuminen mantereelta toiselle olisi ihmisistä riippumaton luonnonlaki tai ilmiö kuten sade. 

Ratkaisuksi "valkoiselle roskaväelle" toimittaja ehdottaa globalistienkin suosittelemaa keinoa: antautumista. Tosin Journalisti Johanna käyttää kiertoilmaisua "sopeutuminen", mutta käytännössä se tarkoittaa luovuttamista, aisankannattajuutta, rajallisten resurssien antamista hymyssä suin vieraspopulaatioiden vapaamatkustajille. 

Aivan lopussa esitetyssä tasa-arvon korkeaveisussa kuului oikeastaan kaikki se mikä on länsimaisessa sivilisaatiossa vialla. Korhonen on tyyppiesimerkikki humanistisesta korkeakoulutetusta vasemmistoliberaalista, jolla on uskomaton kyky valehdella itselleen silloin  kun empiirinen todellisuus ja ruusunpunainen idealismi ovat ristiriidassa.

VASEMMISTOLIBERAALIT UHOAVAT VALLANKUMOUSTA RUTH GINSBURGIN KUOLEMAN VUOKSI

Ruth Bader Ginsburg.
"...kasvoilaan saatanallinen ilon irvistys."
-A.H., 1926

Der Stürmer -lehden entinen kansikuvatyttö Ruth Bader Ginsburg on kuollut 87-vuotiaana. Yhdysvaltain korkeimman oikeuden tuomarin kuolema on otettu tyrmistyneenä vastaan mediaa hallitsevien vasemmistoliberaalien keskuudessa, vaikka heinäkuusta asti on tiedetty hänen haimasyöpänsä uusiutumisesta. Tuolloin Ylen tv-uutiset teki sitkeästä Ginsburgista toiveikkaan kannustusjutun, vaikka verkkosivujen puolella oltiinkin huomattavasti realistisempia. 

Yleä Ginsburgin punaliberaali arvomaaima on lämmittänyt aina ja se näkyy myös tämän kuolinuutisessa Yhdysvaltain korkeimman oikeuden tuomari Ruth Bader Ginsburg on kuollut – Toimi 40 vuotta tuomarina, selätti syövän kolmesti:

Ruth Bader Ginsburgin ura tuomarina kesti 40 vuotta. Hän on tehnyt pysyvän vaikutuksen paitsi amerikkalaiseen oikeusjärjestelmään, myös henkilökulttuuriin. Kaksi vuotta sitten ilmestyneessä dokumentissa nimeltä R.B.G. kuvatiin Ginsburgin pitkä tie feministijuristista internet-idoliksi, josta on tehty lukemattomia meemejä, kuten "Can’t Spell Truth Without Ruth".

Nuoret fanit ottavat R.B.G.-tatuointeja, keräävät mukeja ja kulkevat t-paidoissa, joissa on tuomarin vakavat kasvot. Hänet tunnettiin myös lempinimellä Notorius R.B.G., joka viittasi edesmenneeseen rap-artistiin Notorius B.I.G:hen

Toisin kuin lainaus antaa ymmärtää, Ginsburg ei ollut rento katu-uskottava juristi ajamassa "hyviä asioita", vaan johdonmukainen juutalaisen sisäryhmänsä etua ajava etnosentristi, joka teki kaikkensa heikentääkseen valkoisen Amerikan yhtenäisyyttä ja identiteettiä. 

Valkoista liberaalia jymäyttävän näennäisen laupeudentyön taustalla oli Ginsburgin halu edistää universaaleja arvoja, koska ne palvelevat parhaiten juutalaisten intressiä samalla kun heikentävät valkoisten ei-juutalaisten ryhmäetua. Äkkiseltään ajateltuna tuskin kukaan voisi olla naisten perusoikeuksia vastaan, mutta kun ne sidotaan kansakuntaa rapauttavaan sukupuolisotaan ja muukalaisinvaasioon, näyttäytyy Ginsburgin humanismi (Yes, but is it good for Jews?) synkässä valossa:

Hän oli perustamassa kansalaisjärjestö ACLU:n (American Civil Liberties Union) naisten oikeuksien hanketta WRP:tä (Women's Right Project) vuonna 1972. Hanke antaa tukea ja apua köyhille, värillisille ja maahanmuuttajanaisille sekä sukupuolisen syrjinnän kohteeksi joutuneille. WRP kertoo työskentelevänsä tasa-arvon puolesta yhteiskunnan jokaisella osa-alueella.

Toimittaja kaunistelee tarkoituksella Ginsburgin radikaaliberaaleja pyrkimyksiä ja unohtaa tahallaan esimerkiksi tämän vuonna 1974 esittämän vaatimuksen pedofiilian hyväksymisestä. Hentusen värittämä kuva Ginsburgin politiikasta näyttääkin light-vasemmistolaisten edistykselliseltä toivelistalta, josta on retusoitu pois kaikki se mikä saisi tavallisen punavihreän oksentamaan.

Kukapa muukaan kuin sataprosenttisen kielteisiä Trump-uutisia pää täristen meille kertova Yhdysvaltain-kirjeenvaihtaja Mika Hentunen kirjoittaa Ylen verkkosivuilla harmistuneen kolumnin  Ruth Bader Ginsburgin kuolema vie Yhdysvaltoja konservatiivisempaan suuntaan jopa vuosikymmeniksi eteenpäin. Niin sanotun analyysinsä alussa Hentunen yltyy suorastaan runolliseksi muistellessaan Ginsburgin elämäntyötä ja vaikutusta:

Washingtonissa on hänelle omistettuja muraaleja. M-kadun kuntosalin seinällä on maalaus, jossa on muskelimiehen tilalla RBG nyrkkeilyhanskat käsissään. 150-senttinen ja alle 50-kiloinen tuomari tunnettiin peräänantamattomana sisupussina. 

Ginsburg oli kautta aikain toinen nainen supervallan korkeimmassa oikeudessa. Hänen elämäntarinastaan on tehty kirjoja ja elokuvia. 

Olin joulukuussa 2018 Yhdysvaltain Kansallisarkistossa järjestetyssä uusien kansalaisten valatilaisuudessa, jossa RBG puhui. Hän oli jo silloin silminnähden heikossa kunnossa.

Kolumnin loppupuolella kirjeenvaihtajamme suurena henkilökohtaisena huolena on Ginsburgin kuolemasta seuraava korkeimman oikeuden uusi koostumus:

Kolmas Trumpin nimittämä tuomari, jonka republikaanijohtoisen senaatin odotetaan hyväksyvän, tarkoittaisi käytännössä sitä, että Yhdysvaltain ylimmässä oikeusasteessa olisi jatkossa kuusi vanhoillisena ja kolme vapaamielisenä pidettyä tuomaria.

"Vanhoillinen" vs. "vapaamielinen" ovat Hentusen omaa retorista koodisanojen käyttöjä, jossa lukija taivutellaan päätymään manikealaisesti moraalisen hyvän ja pahan jyrkkään erottamiseen. Tämä tietysti toimittajan omien poliittisten mieltymysten mukaisesti.

Entä ne todelliset voimasuhteet? Niiden muutos ei vaikuta mitenkään juutalaisten ylivaltaan korkeimmassa oikeudessa, sillä he ovat ymmärtäneet laittaa munansa eri koreihin. Korkeimman oikeuden tuomarien nimittäjä, presidentti Donald Trump, kun on tunnetusti sionistien taskussa, mikä näkyy myös nimitettyjen republikaanituomarien taustoissa. 

Vaikka Ylen Amerikan kirjeenvaihtaja pystyykin kolumnissaan hillitsemään pettymyksensä ja surunsa Ginsburgin kuolemasta, ovat vasemmistoliberaalit suuressa maailmassa purkaneet avoimesti itkunsekaista raivoaan ja uhoavat nyt lohdutukseksi tekevänsä "vallankumouksen". Näistä itkupotkuraivaresta kertoo hauskasti brittiläiseen keltaiseen lehdistöön kuuluva The Sun -tabloidi tuoreessa jutussaan Ruth Bader Ginsburg’s death sparks calls for ‘revolution’ as liberals panic over Trump appointing replacement. 

Onneksi Suomessa ollaan pussin perällä Yhdysvaltain sosiaalisesta kaaoksesta, vaikka täälläkin kansalliset tarkkailijat ovat raskaan tehtävän edessä joutuessaan jälleen kerran pullottamaan Helsingin Sanomien peruslukijoiden raivonkyyneleitä. 

IHMISOIKEUSPROFESSORI MARTIN SCHEININ ILOITSEE KUN KANSALLINEN TUOMIOVALTA ALISTUU YLIKANSALLISELLE ELIMELLE

Kansallisen itsemääräämisoikeuden kannalta yhtenä nyrkkisääntönä on toimia aina päinvastaisesti kuin kansainvälisen lain ja ihmisoikeuksien professori Martin Scheinin vaatii tai suosittelee. Kun entinen kommunistivaikuttaja puolustaa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) Suomen valtiolle eilen langettamaa tuomiota "ihmisoikeusrikkomuksesta", voi olla varma, että kansanvallan ulottumattomissa oleva ylikansallinen pukin sorkka on vilahtanut. Ylen uutisen Professori Suomen ihmisoikeusrikkomuksesta Kauhajoen koulusurma-asiassa: Tämä luo pohjan uudelle eurooppalaiselle standardille otsikossa käy jo selväksi millaisesta globalistisen oikeudenjaon hivutuksesta on kyse.

Tuomion absurdeissa perusteissa Suomen valtion viranomaisten pitäisi tietää etukäteen kuka tavalliselta kansalaiselta näyttävä jokamies tekee seuraavana päivänä joukkomurhan:

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen mukaan Suomi rikkoi ihmisoikeussopimuksen toista artiklaa, oikeutta elämään, kun viranomaiset epäonnistuivat suojelemaan etukäteen Kauhajoen koulusurman uhreja.

On totta, että paikallispoliisi saattoi jälkikäteen katsottuna toimia harkitsemattomasti siinä, ettei se senhetkisten tietojen perusteella takavarikoinut tulevalta kouluampujalta asetta pois. Kyse saattoi olla virkavirheestä, josta voi antaa tuomion vain Suomen oikeuslaitos. Asia ei kuulu yhdellekään ylikansalliselle instansille, eikä varsinkaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelle, joka käyttää tuomioidensa perusteina kansallisesta lainsäädännöstä irrallaan olevaa abstrakta ihmisoikeuslätinää. EIT:llä ei ole kansainvaltaista demokraattista legitimiteettiä, vaan se toimii pelkästään kalergisen EU:n vipuvartena heikentääkseen kansallisvaltion oikeusjärjestelmää.

Tätä taustaa vasten on ymmärrettävää, miksi juutalainen globalistijuristi Martin Scheinin pitää EIT:n päätöstä "kehitysaskeleena kohti uutta standardia ihmiselämän suojelemisen velvollisuudesta". Scheininille tässä ei ole keskeistä päätöksen sisältö, vaan ylikansallisen elimen mahdollisuus antaa tuomio kansallisvaltiolle ja määrätä epäsuorasti sen lainsäädännöstä ilman demokraattista legitimiteettiä. Ei siis mikään ihme, että hallituksen fanaattisin globaalisosialisti, vihreä sisäministeri Maria Ohisalo, sanoo tviitissään perehtyvänsä päätökseen huolella. 

Tuomion sisältökin tyydytti Scheniniä, vaikka hän juhli enemmän päätöksen instrumentaalista vaikutusta valtion itsemäärämisioikeuteen. Vasemmistoliberaalit totalitaristit ovat aina haaveilleet uppiniskaisen kansan riisumista aseista, eikä Scheinin tee tässä suhteessa poikkeusta. EIT:n päätöksen varjolla hän voi perustella aseiden poisottamista kansalaisilta entistä kevyemmillä verukkeilla:

– Pidän selvänä, että tästä tulee uusi eurooppalainen standardi, milloin poliisin pitää käyttää sellaista keinoa kuin aseen poisotto. Uusi standardi kevyempien väkivallan uhkan tilanteiden varalle, hän sanoo.  

– Aseen pois ottaminen on niin paljon kevyempi keino, että on ehkä hyvä, että siihen tulee lievempi kynnys.

Tuomio oli sen verran mieluisa suomalaisvihamielisenä internationalistina tunnetulle Scheininille, ettei hän tietenkään kannata Suomen valtion valitusoikeutta EIT:n suureen jaostoon:

Ihmisoikeusprofessorin mielestä Suomen valtion ei kannattaisi hakea suuren jaoston ratkaisua., koska EIT:n päätös oli lähes yksimielinen ja myös päätöksenteossa mukana ollut suomalainen tuomari oli tekemässä langettavaa päätöstä.

Scheinin on aivan oikeassa siinä, että "tuomio luo pohjan uudelle eurooppalaiselle standardille". Vaarana nimittäin on, että koronakriisin varjolla edistetyssä EU:n liittovaltiokehityksessä pyritään "harmonisoimaan" myös kansallinen tuomiovalta ja rikoslainsäädäntö eurooppalaisten yhteisstandardien eli EU:n universalistis-sosialistisen mielivallan alaiseksi.

 

VALTAMEDIASSA URHEILIJOIDEN JA RÄPPÄRIEN ON PAKKO HUORATA GLOBALISMILLE JA SUOMALAISVASTAISUUDELLE

NHL juutalaisen Gary Bettmanin aikakaudella. Vain
valkoisia vastaan suunnatut BLM ja End Racism ovat
  "rasisminvastaisuudessaan" selvästi rasistisia
kampanjoita. End racism = End the White Race

Julkisuudesta leipänsä saavien viihdyttäjien osa ei ole välttämättä kadehdittava, mikäli kieltäytyy nöyristelemästä lopun ajan hullutuksia edistävää valtamediaa. Vain muutamat itsepäisyydestään brändin luoneet julkkikset voivat harjoittaa ammattiaan ilman pelkoa potkuista. Suomessa tunnetuin esimerkki tästä on formulakuski Kimi Räikkönen, joka Itävallan GP:n alla heinäkuussa ei suostunut tekemään alistumiseleenä tunnettua polvistumista mustille. Polvistumista oli vaatinut  FI-sarjan ainoa värillinen kuljettaja, Lewis Hamilton, jonka innostus politikointiin on luultavasti lähtöisin mustan ylivallan harjalla ratsastavasta BLM-liikkeestä.

Joukkuelajeissa paine on jo huomattavasti kovempi kuin yksilölajeissa. Jopa lähes puhtaan valkoisissa urheilulajeissa kuten jääkiekossa pelaajia on vaadittu osallistumaan rituaaleihin, joissa heidän on pitänyt tuomita oma perimänsä ja kulttuurinsa. Yhdysvalloissa ilmiön selittää osittain NHL komissaarina vuodesta 1993 toiminut juutalainen raivoliberaali Garry Bettman, joka vaikutti aikaisemmin koripalloliiga NBA:n johtajana. Eniten NHL:n valkoisuutta vastaan ovat hyökänneet kuitenkin valtamedian libeeralit toimittajat, joiden mielestä liigassa pelaa liikaa valkoisia. Ongelmaksi jää, miten meritokratiaan perustuvasta urheilulajista tulisi viihdyttävämpää ja parempaa, jos mustia alettaisiin värvätä pystymetsistä itsetarkoituksellisen diversiteetin vuoksi.

Jopa Suomen kaltaisessa yhtenäiskulttuurissa urheilijoita vaaditaan ottamaan yhteiskunnallisesti kantaa. On selvää, että yhteiskunnallinen kannanotto ei voi olla mikä tahansa, vaan sen pitää täyttää poliittisen korrektiuden ja vasemmistolibeaalin ideologian "eettiset vaatimukset". Tästä totalitarismilta haiskahtavasta oireesta kertoo yllättäen Yle uutisjutussaan Urheilijoilta jopa vaaditaan yhteiskunnallisia kannanottoja – NHL-tähti Mikael Granlund ja Jokereissa pelannut Sami Lepistö kertovat, miltä kasvava paine tuntuu. Ei tarvitse olla mikään Sherlock ymmärtääkseen, että nykyisen ideologisen konformismin vaatimuksen taustalla ovat vanhat tutut, jotka ovat aiemminkin haalineet valtaa ilman vastuuta ja kansan mandaattia: maailmanparannuksesta innostuneet valtamedian toimittajat.

Viihdesirkuksen kaikkein räikeimmällä puolella eli popmusiikissa ja elokuvateollisuudessa esiintyjien on täytynyt alusta alkaen mahtua punaliberaaliin matriisiin, muuten tulisi esteitä jo uran alussa. Tosin mitään suurta liikehdintää nykymenoa vastaan ei ole havaittavissa valtavirta-artistien keskuudessa. Omapäiset taitelijat ja popparit eivät ole enää suuri huolenaihe kulttuurihegemoniastaan kiinni pitäville sivilisaation alasajajille, sillä viihdeartistit ovat jo pitkälti indoktrinoituja hallitsevalle multikultille, homoseksualismi-feminismille ja globalismiille. Nekin "yhteiskuntakriitikot", jotka media nostaa jalustalle ovat niitä, jotka järjestelmän äänitorivina sättivät ainoaa poliittista opposiota, kansallismielisiä. Kukaan vakavasti otettava sosiologi ei voisi rehellisellä naamalla väittää, että esimerkiksi Paleface edustaisi aidosti järjestelmän vastaisuutta, pikemminkin päinvastoin.

Palefacen esittämä räp ja hip hop ovatkin ainoat nuorisomusiikkityylit, joiden sertifioidulle yhteiskunnallisuudelle eli vasemmistolaisuudelle annetaan julkisuutta. Siksi onkin huvittavaa, että boomer-sukupolven suosikki-ohjelmassa Puoli seitsemän on viime aikoina annettu suunvuoro rasismista jankuttaville nuorison "rap-artisteille". 

Toissa viikolla ohjelmassa pääsi ääneen musta rotumuukalainen Yeboyah eli Rebekka Kuuka, joista demarieläkeläiset eivätkä juuri muutkaan olleet aikaisemmin kuulleet mitään.  Ainakaan musiikillisten ansioidensa vuoksi.  Yeboyahia ei oltukaan kutsuttu haastateltavaksi musiikkinsa takia, vaan siksi, että hän edusti oikeanlaista etnoväriä pinnalla kuohuvassa rasismikeskustelussa. Tämän vuoksi Yle teki hänestä myös uutisjutun Rap-artisti Yeboyah kaipaa alalleen Suomessa kantaaottavuutta: "Perustavanlaatuinen ydin rapissa ja hiphopissa on rasisminvastaisuus". 

Ohjelmassa käydyn keskustelun ennakoitavaan kaavaan kuului, että vain musta tai värillinen voi olla rasismin uhri, joten rasismia ja rasisteja voivat edustaa ainoastaan valkoiset. Melkoisen rasistinen olettamus valkoisista, mikä ei ole yllättävää, sillä BLM-liikeessä ja kontrolloidussa rasismikeskustelussa on pohjimmiltaan kysymys rotuvihasta yhtä populaatiota kohtaan. Vielä nyrjähtäneemmäksi "keskustelun" (so. yksipuolisen syyttelyn) tekee se, että hyväosaiset liberaalitoimittajat lietsovat itse katteetonta halveksuntaa ja rotuvihaa valkoisia vastaan. Ties keneltä moraalipisteitä kerjätessään he kuitenkin jääväävät itsensä pois valkoisista rasisteista, vaikka samaan hengenvetoon tuomitsevat kaikki valkoiset rasisteiksi.

Yeoboyahin valkovihamieliset syytökset on helppo ymmärtää hänen taustastaan, koska värillisenä hänestä olisi mieletöntä puolustaa valkoisia. Värillisenä hän ajaa tietenkin oman viiteryhmänsä etua, mutta tätä rasismia liberaalien toimittajien on mahdoton edes tunnistaa. Heille rasismia on vain se kun valkoiset puolustavat rotuaan ja kulttuuriaan, mutta muiden tehdessä samaa, usein vielä kiihkoisammin, siinä ei olekaan mitään moitittavaa. 

Hyvätuloinen keskiluokkainen liberaali voi aina rahan avulla juosta karkuun monikulttuuria, mutta ongelmalähiössä asuvalle työväenluokkaiselle jantterille se ei ole käytännössä toteuttavissa oleva vaihtoehto. Hänelle jää vain mahdollisuus joko taistella identiteettinsä ja reviirinsä puolesta tai alistua rotumuukalaisten aisankannattajaksi. 

Jälkimmäisen tien on valinnut lahtelainen räppäri Brädi, joka tunnetaan siviilissä nimellä Kari Härkönen. Juuri siksi Ylen Puoli seitsemän tarjosi hänelle julkisuuden murusia, josta kertoo Yle uutisten juttu "Toivoisin, että kuuntelijat tekisivät läksyt" – Räppäri Brädi taisteli rasismia vastaan jo nuorena. Niin sanotulla "taistelulla rasismia vastaan" hän tarkoittaa tosiasiassa taistelua suomalaisia veljiään ja siskojaan vastaan:

– Me kun aloitettiin, niin se oli todella antirasistista hommaa. Muistan, että meillä Lahdessa oli myös päinvastaista liikehdintää. Sitten ollaan kynsin ja hampain, verissä päin edistetty tätä Black Lives Matteria ennen kuin tästä on puhuttu.

Hyvin systeemin rattaissa "oikeat vastaukset" oppineena aisurina Brädi vuodattaa poliittista liturgiaa, joka voisi tulla suoraan Vihreiden nuorisojärjestön ja Varisverkoston sylttytehtaista. Huolestuttavaa tässä se, kuinka Brädin kaltaiset milleniaalit uskovat kulttuurimarxilaiseen itseruoskintaan samalla uskonvarmuudella kun harhateille joutuneet kommunistit viime vuosisadan alussa tankatessaan sosialistis-moralistista riistoteoriaa:

– Meillä valtaväestön edustajina on tosiaan se etuoikeutettu rooli, ja tässä on vähän niin kuin kuunteluoppilaan tontteja tarjolla. Mene itseesi, opi ja opiskele. Me ei olla mitään sanomaan, miltä jonkin vähemmistöryhmän edustajasta tuntuu. Me ei sitä voida määritellä. Ollaan sitten liittolaisia ja ymmärtäjiä ja opitaan koko ajan.

Luoja paratkoon nuorisoa tällaisilta väärän tietoisuuden etnomasokisteilta! Enemmistöpopulaatio eli valtaväestö on jo määritelmänsä mukaisesti vallassa oleva väestö, joten sen olisi itsetuhoista antaa valta vähemmistöille (ja vielä millaisille!), jotka käyttäisivät sitä enemmistöä vastaan. Näinhän on tapahtunut Yhdysvalloissa, missä juutalaiset ovat pienestä määrästään huolimatta hallitsevin ryhmä ja joka käyttää valtaansa häikäilemättömästi omaksi edukseen. 

Tätäkö Brädi oikeasti haluaa? Ei välttämättä, sillä "vähemmistöistä" puhuessaan hän tarkoittaa todennäköisesti mustia ja muita värillisiä, jotka ovat valkoisiin nähden ylivoimainen globaali enemmistö. Mitä taas tulee suomalaisiin, meitä on vain viitisen miljoonaa, eikä meille ole mitään muuta paikkaa kuin Suomi, jossa olla ja elää suomalaisena. Haastattelun perusteella Brädi ei moista globaalia vähemmistöoikeutta suomalaisille suo, vaan haluaa kunnon aisankannattajana täyttää maa itsensä elättämään kykenemättömillä miljoonilla afrikkalaisilla "kavereillaan". Tällaisia pikku veijareita Ylessä tällä kertaa.

PRIDE-VIIKON TAUSTALLA KAUNA TOTUUDESTA, HYVYYDESTÄ JA KAUNEUDESTA

Vähemmistoinä esiintyvien eturyhmien on vaikea
esiintyä sorretuina, koska heillä on itsellään valtaa ja
he ovat ylimmän vallan suojeluksessa. Osallistuisiko
Sanna Marin Soldier of Odinin tapahtumaan?

Suomalaisten veronmaksajien kustantamia Ylen uutisia seuraamalla päätyy väistämättä vain yhteen johtopäätökseen: Yleisradion johto ja toimittajat ovat kansanvihollisia. He eivät ole kansan palvelijoita, vaan he pitävät kansalaisia alamaisinaan, joita täytyy paimentaa oikeanlaisiin mielipiteisiin ja asenteisiin. 

Tämä heikosta kansallisesta itsetunnosta kärsivän hallintorälssin asenne on peräisin syvälle juurtuneesta bysanttilais-tsaristisesta hallintokulttuurista, jossa samaan aikaan pompotetaan kansaa mutta nöyristellään ylemmille. Ylessä mielistelyn kohteena ovat kaikki mikä edustaa EU:ta, globalismia, punaista yliopistoa, sukupuolinarsistista feminismiä, vasemmistoliberaalia Hollywoodia, Yhdysvaltain itärannikkon mediaa, Setaa ja valtavirran pop-tähtiä. Ylipäätään kaikki, johon maan hiljaiset suhtautuvat rationaaliseen epäilevästi on Ylen mielestä taantumuksellista, joka täytyy juuria pois jatkuvalla rituaalisella propagandarummutuksella ja valheellisella indoktrinaatiolla. 

Yleisradiossa kansalaisten globalistinen uudelleenkoulutus näkyy sen kaikessa ohjelma- ja uutistarjonnassa. Tavallisesti se on vaivihkaista oman agendan ujuttamista mitä erilaisimmissa asiayhteyksissä, mutta pyrkimyksenä on silti välttää liian räikeää, läpinäkyvää ja hyökkäävää propagandaa. Se kun saattaa herättää Ylen suurimmassa seuraajasegmentissä, demarieläkeläisten boomer-sukupolvessa, vastareaktion jota kutsutaan itsenäiseksi ajatteluksi. 

Mielipidevallastaan juopuneessa Yleisradiossa painellaan kuitenkin enenevässä määrin lusikka pohjassa, jolloin megafonista pääsee suodattamatta läpi kaikkein mielipuolisimmat kulttuuriliberalismin aatevillitykset. Tämä on näkynyt viime vuosina erityisesti seksuaalisesti poikkeavien huomiontavoittelijoiden kuninkaallisena käsittelynä. Pienen mutta vaikutusvaltaisen LGBT-lobbyn viimeisimmän luonnon- ja järjenvastaisuuden, transsukupuolisuuden, normalisoinnissa Ylen toimittajien kilpalaulanta yltyy lähes poikkeuksetta suoranaiseen crescendoon.

Tällä viikolla kaikissa valtamedioissa vaahdottu seksuaalisesti poikkeavien ja heitä palvovien moraaliposeeraajien häpeällinen Pride-viikko sai korkeimman kruununsa Ylen ohjelmatarjonnassa. Television puolella Yle lähetti suoraan livenä Pride 2020 -konsertin, positiivisia ajankohtais- ja mainospuffeja sateenkaarimarginaalista ja YleTeemalla liudan homo- ja trans-propagandafilmejä. 

Helsinki Pride 2020 -konserttia mainosti Ylen kanavilla näkyvästi Tuure Boelius (s. 2001), joka valittiin alaikäisenä QX Gay gaalassa Vuoden homoksi helmikuussa 2017. Lumihiutalesukupolven tubettajana, "laulajana" ja "näyttelijänä" tunnettu (piti googlettaa) Boelius on sikäli osuva valinta omahyväisen lgbt-verkoston maskotiksi, että hänellä on kaikki ne ominaisuudet, joita vallanmakuun päässeessä friikkisirkuksessa suositaan: narsistinen ulkonäkökeskeisyys, heikko kritiikinsietokyky, jyrkkä vihamielisyys erimielisiä kohtaan, alhainen loukkaantumiskynnys, rajaton itseluottamus olemattomiin kykyihin ja mitätön tietämys kulttuurien ja sivilsaatioiden historiasta.

Boeliuksen tietämättömyydestä ja narsismista kumpuava röyhkeys kävi selväksi eilisessä Pride 2020 -konsertissa, jossa hän soitti suutaan kansanedustaja Päivi Räsäselle laulamalla "Eikö sua hävetä Päivi?". Iltalehden uutisen mukaan

Boeliuksen kappaleessa Eikö sua hävetä, lauletaan näin: ”Eikö sua hävetä yhtään, ku kaikki tuijottaa, miten sä kehtaat?”. Boelius oli kuitenkin muokannut tapahtumassa kappaleen sanoja.  

– Eikö sua hävetä Päivi, kun kaikki tuijottaa? Boelius täräytti lavalla.

Aikamme hulluuden riemumarssi on edennyt siihen pisteeseen, jossa joku nulikka voi zombi-yleisön hurratessa kehottaa kansanedustajaa häpeämään siksi, ettei tämä suostu ylistämään luonnoikkujen geneettistä umpikujaa. On pöyristyttävää, että sen jonka pitäisi tosiasiassa tuntea häpeää julkeasta elämäntavastaan syyttäkin toista siveellisyydestä ja normaaliudesta!

Yhteiskunnallista atomisaatiota edistävä lgbt-liike on saanut käännettyä ylösalaisin sen mitä on tuhatvuotisissa sivilisaatioissa pidetty anomaliana. Esimerkiksi Pride-viikon aikana monet yritykset ja kaupungit ovat vetäneet salkoihin ideologisen sateenkaarilipun. Itse asiassa tilanne on mennyt sellaiseksi, että ne yritykset ja kaupungit jotka eivät liputa, ovat poikkeus epänormaalista normista. Tästä vinksahtaneesta aikamme ilmiöstä kertoo Kristillisdemokraattisen KD-lehden uutinen Salon kaupunki jätti liputtamatta ja some-liputtamatta Pride-viikolla – KD:n Kalle Tekkala kertoo taustat. Nykypäivänä uutinen on se, että suomalainen kaupunki ei liputa Pride-viikolla.

Pride-viikon aikana Yle on tykittänyt uutisissaan odotetusti kansalaisten niskaan sarjatulelta lgbt-agendaa. Tästä kertovat uutisiksi naamioidut mielipidejutut Poikkeuksellinen Helsinki Pride -viikko käynnistyi: ei isoa kulkuetta eikä puistojuhlaa, mutta sateenkaarilippuja toivotaan silti ympäri kaupunkia, Sateenkaariväki sanoo, että yhdenvertaisuus yhteiskunnassa ei toteudu ja Kansallisteatteri kiinnitti miesnäyttelijän transvestiitin rooliin – ensi-ilta siirtyy transtaiteilijan kritiikin seurauksena: "Meidät nähdään miehinä mekoissa". Kaiken uhriutumisen ja kitinän keskellä yksikään toimittaja ei uskalla ja haluaa esittää sateenkaariväestä mitään kritiikkiin viittaavaa. Ikään kuin heidät olisi nostettu arvostelun yläpuolella oleviksi pyhimyksiksi. Uutiskerronnan kaava onkin sama kuin mustien väkivaltarasistien BLM-liikkeessä, jota läntinen valtamedia valkopyykkää vimmaisesti. 

Yle tulee myös paljastaneeksi suoraan, mikä motivoi luonnonoikkujen yhteisrintamana tunnetua lgbt-liikettä: kateus ja kauna. Mihinkään muuhun johtopäätökseen on vaikea päätyä luettuaan Ylen toimittaja Annu Passojan fanikirjoituksen Vuosikymmenten häpeän jälkeen Illusia Juvani palasi kotiseudulleen sanomaan viimeisen sanan – "Tämä on terve tapa kostaa". 

Bulkkitaidetta edustavaa nykytaiteilija Illusia Juvania (sic) täytyy ainakin kiittää siitä, ettei hän pahemmin peittele "taiteensa" motiiveja, jotka kumpuavat mielenterveysongelmista, "muunsukupuolisuudesta", lihavuudesta ja kaunasta normaaleja kohtaan. Toisaalta exhibtionistinen narsismi on tyypillistä politisoituneissa kilariliikkeissä kuten feminismissä ja trans-ideologiassa, joissa mielenterveysongelmat ovat suoranainen meriitti "autenttisuudesta", jota kannattaa siksi mainostaa koko maailmalle. Näille liikkeen jäsenille on niin ikään tyypillistä, että omista vioista, heikkouksista, rumuudesta ja laiskuudesta tehdään välttämättömiä hyveitä. He julistavat ne moraalisiksi kunniamerkeiksi vain siksi, että he sattuvat kantamaan niitä ilman mitään vaivaa. 

Illusia Juvanin tragikoominen itsetehostus tuo mieleen tunnustuksen tarpeen, joka näyttää nykyaikana korostuvan eniten niillä, jotka eivät sitä oikeasti ansaitse. Filosofi Friedrich Nietzsche näki tämän olevan merkki kaunasta, jonka taustalla on orjamoraali.  Hän katsoi nykyihmisen koostuvan laumasta, joka voidaan jakaa kahteen ryhmään, keskivertoon "viimeiseen ihmiseen" ja orjiin. Viimeinen ihminen etsii ainoastaan mukavuuksia ja turvallisuutta, ja häneltä puuttuu käsitys korkeammasta moraalista. Orjat ovat puolestaan niitä, jotka tietävät olevansa alempia ja ainoa, mikä vie heitä eteenpäin ja pitää hengissä, on toivo kostosta. He saavat kostonhimoisen tyydytyksensä silloin kun koko sivilisaatio viedään heidän tasolleen ja ajetaan alas. Illusia Juvani:

– Toivon, että ihmiset kokevat tässä näyttelyssä syyllisyyttä etuoikeuksistaan. Toivon, että heteroihmisillä on epämukava olo. En toivo, että he nauttivat.

Vai on luonnonvalinta "etuoikeus" ja siten "epäreilua". Kovin on lapsellista uhoa kehopositiiviselta biologiselta mieheltä. Nykytaiteilija ei ilmeisesti ymmärrä, että on olemassa vielä ihmisiä, jotka eivät astu maallistuneen kristinuskon itkuhumanistiseen ansaan, eivätkä tunne siksi tippaakaan syyllisyyttä kaunaisen kummajaisen paranoideista syytöksistä.  

HYVÄÄ YÖTÄ, KEPUN TALIKKOKOMMUNISTIT!

Annika Saarikko: "Rakkaat talikkokommunistit! Viimeinen
sammuttaa valot!

Kokoomuksen ja Keskustan viikonlopun puoluekokousten  puheenjohtajavaalit kertovat, kuinka etäälle tavallinen äänestäjäkunta ja puolueklienteelit ovat erkaantuneet toisistaan. Kahta perinteistä oikeistopuoluetta ei tunnistakaan enää entisikseen, sen verran vasemmalle ne ovat siirtyneet oikeista juuristaan. 

Esimerkiksi Kokoomuksen perinteinen kolminaisuus, koti-uskonto-isänmaa, on kuulunut jo vuosikymmeniä puolueen menneisyyteen. Tänään puolueen kotina ovat Brysselin käytävät, uskontona globalismi ja isänmaana raha. Kokoomuksella ei ole enää edes nimeksi oikeistokonservatiivista arvopohjaa, ja paljon puhutuissa liberaaleissakin arvoissa on viime vuosina nähty raju punasiirtymä. 

Ikävästi sanottuna Kokoomuksesta on tullut "arvojen" suhteen vasemmiston aisankannattaja, jolla se yrittää miellyttää hegemonisen vasemmistonomenklatuuran näkemyksia. Äänestäjistä ei välitetä, vaan puolueessa seurataan lyhytnäköisesti punaisen yliopiston harhaisia muotiaatteita ja "tiedostavien" toimittajien moralistista ihmisoikeuspaasausta kantaväestöä vastaan. Täytyy vain toivoa, että äänestäjät muistavat seuraavissa kunnallisvaaleissa olla äänestämättä näin isänmaatonta puoluetta.

Keskustan tilanne on viimeisimmän puoluekokouksen jälkeen vielä surkeampi kuin Kokoomuksen. Pilkkanimi talikkokommunistit sai lisävahvistusta, kun puolueen kenttäväki valitsi puheenjohtajakseen arkkityyppisen punavihreän feministimädättäjä Annika Saarikon. Joku foliohattu voisi väittää Saarikon valinnan taustalla olleen punavihreiden pitkäaikainen projekti, jossa torpedoksi koulutettu Saarikko tuhoaisi Keskustapuolueen sisältä käsin. Ikävä kyllä syy Saarikon pääsyyn puoluejohtajaksi on arkisempi.  Valinta kun kertoo vain poliittisesta pyrkyryydestä, muotiaatteiden harjalla surffailusta  ja ilmaiseksi saadusta medianosteesta. Ja kenttäväkeä vietiin kun pässiä narusta.

Joka tapauksessa Ylen toimituksessa valintaa fantsuteltiin useassa uutisessa kuten voittotuloksen julistaneessa jutussa Annika Saarikko keskustan johtoon selvin lukemin – "Saatte minusta sitoutuneen puheenjohtajan ja naisen, jolla on jalat arjen kuralätäköissä". Totta kai Ylen toimittajat riemuitsevat punavihreän syövän leviämisestä vanhassa valtapuolueessa, mutta Kepulle kyse oli lähinnä omaan jalkaan ampumisesta.

Jo Katri Kulmunin puheenjohtajavalinta vuosi sitten henki Kepun epätoivoista trendihakuisuutta. Identiteettikriisiin joutunut puolue halusi kokemattoman nuoren naisen valinnalla viestiä valtamedialle kaupunkilaisuuttaan (sic), dynaamisuuttaan, ja ajan hermolla olemista. Tämä ei ole kuitenkaan sovitettavissa kansansuosion kanssa. Jostain käsittämättömästä syystä Keskustalla näyttää olevan kadoksissa yksinkertainen vaalimatematiikka, joka pohjautuu potentiaalisiin äänestiin. Voi olla, että nykypuolueille maistuvat parhaiten koulutettujen kaupunkilaisnuorten äänet, mutta se ei muuta sitä tosiasiaa, että suurin osa Keskustapuolueen äänestäjäkunnasta koostuu edelleen maalla asuvista miehistä. 

Punavihreän kestohymyilijä Annika Saarikon valinta sementoi lopullisesti Kepun vajoamisen 4-7 kannatusprosentin pienpuolueeksi. Yritys saalistaa erittäin kilpailluilla punavihreiden kaupunkilaisten äänestäjämarkkinoilla oli Kepulta tyhmä strateginen veto, sillä tuolla vaalikarjalla on tarjolla jo nyt ideologisesti puhdasoppisia vaihtoehtoja.  Loppujen lopuksi nuoret kaupunkilaiset vierastavat luonnostaan epäluotettavina tunnettuja kepulaisia talikkokommunisteja, koska he näkevät muotiaateita seuraavassa puolueessa pelkän vallantavoittelijoitten joukon.

Perussuomalaisille viikonlopun vaalitulokset olivat varmasti mannaa. Kokoomuksen epäisänmaallis-globalistinen linja jatkuu vankkana kun maamme EU-federalismin takuumiehenä tunnettu Petteri Orpo sai puheenjohtajavaaleissa jatkokauden. Varapuheenjohtajiksi valitut bilderbergiläiset globalistit Elina Lepomäki, Antti Häkkänen ja Anna-Kaisa Ikonen takaavat puolestaan sen, ettei Kokoomuksella ole aikomustakaan siirtyä Suomen kansan etua ajavalle kansalliselle linjalle. Näin isänmaallinen äänestäkunta ja muut nykypolitiikkaan tyytymättömät voivat huoletta äänestää Perussuomalaisia. 

Varsinainen äänestäjien tulva persuille tulee punafeminismiin virallisesti vajonneesta Keskustapuolueesta. Valtion velan ja kutsumattomien elintasosiirtolaisen määrän kasvaessa sietämättömäksi sinisilmäisimmänkin kansalaisen on tunnustettava, että tämän mielettömyyden puolella ovat kaikki valtapuolueet vasemmistosta oikeistoon lukuunottamatta Perussuomalaisia. Nyt jos koskaan persuilla on iskun paikka. 



                                                          ************************

                                          

Yle TV2, tiistai 8.9.2020 klo 22.52 Docventures: Talk Show Black Lives Matter. 

Riku ja Tunna pohtivat suorassa lähetyksessä tasa-arvon nykytilaa, menneisyyttä ja tulevaisuutta. Vieraina ohjaaja Sonya Lindfors, toimittaja Renaz Ebrahimi ja kirjailija Anu Partanen. Lisää aiheesta: yle.fi/docventures 59 min.

Tunnin verran etnomasokistista kohkaamista ja pelkästään valkoisiiin kodistuvaa rasistista moralismia. Nykyään sille ei ole juuri mitään perustetta varsinkin jos sitä verrataan muunrotuisten harjoittamaan rasismiin omissa maissaan. Täysin oma lukunsa on kiittämättömien värillisten maahantunkeutujien systemaattinen kleptoparasitismi ja rotuväkivalta valkoista kantaväestöä vastaan. Jo keskustelijoiden nimet paljastavat, että näistä liberaaleista tabuista vaietaan "ohjelman vapaassa keskustelussa" visusti.


Yle TV2, tiistai 8.9.2020 klo 21.00 Docventures: teemana Black Lives Matter

Suomen suurimman leffakerhon kauden avauksessa pureudutaan Black Lives Matter -teemaan. Rikun ja Tunnan vieraina ohjaaja Sonya Lindfors, toimittaja Renaz Ebrahimi ja kirjailija Anu Partanen. Osallistu keskusteluun: yle.fi/docventures 15 min. Linkki ohjelmaan.

Ohjelma sisältää häikäilemätöntä rotuvihan lietsontaa valkoisia vastaan. Tämä kaikki sinun verorahoillasi.


Yle Teema, tiistai 8.9.2020 klo 22.00, The Handmaid's Tale - Orjattaresi (16)

Kausi 3, 13/13. Tahtojen taistelu. Kauden huikeassa päätöksessä nähdään saako paha, Gileadin pakkovalta, ansionsa mukaan, vai onko loppu käsillä ihan kaikille, jotka vielä jaksavat taistella vastaan. HD 1 h 4 min. Linkki ohjelmaan. 

Sarjaa on mainostettu naista alistavana uskonnollisena dystopiana, joka kuulemma kuvaa Trumpin aikakautta. Kuulostaa ilmiselvältä projektiolta, sillä tälle tv-fantasialle löytyy ihan oikea vertailukohta tästä päivästä ja tästä maailmasta. Ei tarvitse kuin katsoa tiettyihin arabimaihin. Jostain syystä ((HBO-sarjan tekijät))) eivät halua nähdä tosiasiaa, varmaan siksi, koska todelliset alistajat ovat muita kuin valkoisia miehiä.


Yle Teema, tiistai 8.9.2020 klo 21.00, Stonewallin perintö

Kesällä 1969 New Yorkin Stonewall Inn ravintolan edessä puhkesi mellakat, joissa vaadittiin homojen ja lesbojen vainoamisen lopettamista. Tämä oli alkusysäys, joka käynnisti seksuaalivähemmistöjen kansalaisoikeusliikkeen Yhdysvalloissa ja muualla maailmassa. Vuotta myöhemmin järjestettiin New Yorkissa ensimmäinen Gay Pride kulkue mellakoiden vuosipäivän kunniaksi. T: Zadig Productions/France Télévisions, Ranska. HD 54 min. Linkki ohjelmaan.

Ihmiset, jotka voivat jatkuvasti valittaa uhriudestaan eivät ole enää uhreja, vaan vallankäyttäjiä enemmistöön nähden. Tässäkin dokumentissa historia kirjoitetaan poliittisista syistä uudelleen. Ohjelmassa New Yorkin paheelliset sodomiitit kuvataan "ihmiskunnan" sankarillisina esitaistelijoina, vaikka tosiasiassa ravintola Stonewall Inn on huumeluola, jossa rikottiin lukuisia lakeja.

Kyseisen "dokumentin" lähettäminen juuri nyt liittyy todennäköisesti käynnissä olevaan homoviikkoon, jota valtamediat mainostavat innokaasti.


Yle TV2, tiistai 8.9.2020 klo 10.30, Verta, hikeä ja T-paitoja 

3/8. Puuvillan värjäys. Puuvillaa pyöritellään monenlaisissa liemissä, ja ne saavat silmät valumaan. Veikko bongaa reissun nuorimman työntekijän. (U) HD ohjelmatekstitys (suomi) 30 min. Linkki ohjelmaan.

Jo nuorille "opetetaan" eli aivopestään valkoista syyllisyyttä, johon ei ole perustetta.


Yle Teema, tiistai 8.9.2020 klo 10.30, Eivät kaikki miehet (12)

Nuori nainen kohtaa unelmiensa miehen. Pian käy kuitenkin ilmi, että mies on kuin pahimmasta painajaisesta. Hän kontrolloi, pahoinpitelee ja nöyryyttää naista. "Eivät kaikki miehet" on lavastettu dokumentti, joka näyttää, minkälaista on joutua tuhoavaan suhteeseen, ja kuinka vaikeaa siitä on päästä irti. Tuotanto: Zero - Full Zero, 2020. HD ohjelmatekstitys (ruotsi) 30 min. Linkki ohjelmaan. 

Olisiko nykyaikana vastaava lavastettu dokumentti mahdollista tehdä niin, että moraalisesti kelvottomat ihmiset kuvattaisiin naisina? Jepjep, tyhmä kysymys, I'll take my coat...