HYVÄÄ YÖTÄ, KEPUN TALIKKOKOMMUNISTIT!

Annika Saarikko: "Rakkaat talikkokommunistit! Viimeinen
sammuttaa valot!

Kokoomuksen ja Keskustan viikonlopun puoluekokousten  puheenjohtajavaalit kertovat, kuinka etäälle tavallinen äänestäjäkunta ja puolueklienteelit ovat erkaantuneet toisistaan. Kahta perinteistä oikeistopuoluetta ei tunnistakaan enää entisikseen, sen verran vasemmalle ne ovat siirtyneet oikeista juuristaan. 

Esimerkiksi Kokoomuksen perinteinen kolminaisuus, koti-uskonto-isänmaa, on kuulunut jo vuosikymmeniä puolueen menneisyyteen. Tänään puolueen kotina ovat Brysselin käytävät, uskontona globalismi ja isänmaana raha. Kokoomuksella ei ole enää edes nimeksi oikeistokonservatiivista arvopohjaa, ja paljon puhutuissa liberaaleissakin arvoissa on viime vuosina nähty raju punasiirtymä. 

Ikävästi sanottuna Kokoomuksesta on tullut "arvojen" suhteen vasemmiston aisankannattaja, jolla se yrittää miellyttää hegemonisen vasemmistonomenklatuuran näkemyksia. Äänestäjistä ei välitetä, vaan puolueessa seurataan lyhytnäköisesti punaisen yliopiston harhaisia muotiaatteita ja "tiedostavien" toimittajien moralistista ihmisoikeuspaasausta kantaväestöä vastaan. Täytyy vain toivoa, että äänestäjät muistavat seuraavissa kunnallisvaaleissa olla äänestämättä näin isänmaatonta puoluetta.

Keskustan tilanne on viimeisimmän puoluekokouksen jälkeen vielä surkeampi kuin Kokoomuksen. Pilkkanimi talikkokommunistit sai lisävahvistusta, kun puolueen kenttäväki valitsi puheenjohtajakseen arkkityyppisen punavihreän feministimädättäjä Annika Saarikon. Joku foliohattu voisi väittää Saarikon valinnan taustalla olleen punavihreiden pitkäaikainen projekti, jossa torpedoksi koulutettu Saarikko tuhoaisi Keskustapuolueen sisältä käsin. Ikävä kyllä syy Saarikon pääsyyn puoluejohtajaksi on arkisempi.  Valinta kun kertoo vain poliittisesta pyrkyryydestä, muotiaatteiden harjalla surffailusta  ja ilmaiseksi saadusta medianosteesta. Ja kenttäväkeä vietiin kun pässiä narusta.

Joka tapauksessa Ylen toimituksessa valintaa fantsuteltiin useassa uutisessa kuten voittotuloksen julistaneessa jutussa Annika Saarikko keskustan johtoon selvin lukemin – "Saatte minusta sitoutuneen puheenjohtajan ja naisen, jolla on jalat arjen kuralätäköissä". Totta kai Ylen toimittajat riemuitsevat punavihreän syövän leviämisestä vanhassa valtapuolueessa, mutta Kepulle kyse oli lähinnä omaan jalkaan ampumisesta.

Jo Katri Kulmunin puheenjohtajavalinta vuosi sitten henki Kepun epätoivoista trendihakuisuutta. Identiteettikriisiin joutunut puolue halusi kokemattoman nuoren naisen valinnalla viestiä valtamedialle kaupunkilaisuuttaan (sic), dynaamisuuttaan, ja ajan hermolla olemista. Tämä ei ole kuitenkaan sovitettavissa kansansuosion kanssa. Jostain käsittämättömästä syystä Keskustalla näyttää olevan kadoksissa yksinkertainen vaalimatematiikka, joka pohjautuu potentiaalisiin äänestiin. Voi olla, että nykypuolueille maistuvat parhaiten koulutettujen kaupunkilaisnuorten äänet, mutta se ei muuta sitä tosiasiaa, että suurin osa Keskustapuolueen äänestäjäkunnasta koostuu edelleen maalla asuvista miehistä. 

Punavihreän kestohymyilijä Annika Saarikon valinta sementoi lopullisesti Kepun vajoamisen 4-7 kannatusprosentin pienpuolueeksi. Yritys saalistaa erittäin kilpailluilla punavihreiden kaupunkilaisten äänestäjämarkkinoilla oli Kepulta tyhmä strateginen veto, sillä tuolla vaalikarjalla on tarjolla jo nyt ideologisesti puhdasoppisia vaihtoehtoja.  Loppujen lopuksi nuoret kaupunkilaiset vierastavat luonnostaan epäluotettavina tunnettuja kepulaisia talikkokommunisteja, koska he näkevät muotiaateita seuraavassa puolueessa pelkän vallantavoittelijoitten joukon.

Perussuomalaisille viikonlopun vaalitulokset olivat varmasti mannaa. Kokoomuksen epäisänmaallis-globalistinen linja jatkuu vankkana kun maamme EU-federalismin takuumiehenä tunnettu Petteri Orpo sai puheenjohtajavaaleissa jatkokauden. Varapuheenjohtajiksi valitut bilderbergiläiset globalistit Elina Lepomäki, Antti Häkkänen ja Anna-Kaisa Ikonen takaavat puolestaan sen, ettei Kokoomuksella ole aikomustakaan siirtyä Suomen kansan etua ajavalle kansalliselle linjalle. Näin isänmaallinen äänestäkunta ja muut nykypolitiikkaan tyytymättömät voivat huoletta äänestää Perussuomalaisia. 

Varsinainen äänestäjien tulva persuille tulee punafeminismiin virallisesti vajonneesta Keskustapuolueesta. Valtion velan ja kutsumattomien elintasosiirtolaisen määrän kasvaessa sietämättömäksi sinisilmäisimmänkin kansalaisen on tunnustettava, että tämän mielettömyyden puolella ovat kaikki valtapuolueet vasemmistosta oikeistoon lukuunottamatta Perussuomalaisia. Nyt jos koskaan persuilla on iskun paikka. 



                                                          ************************

                                          

Yle TV2, tiistai 8.9.2020 klo 22.52 Docventures: Talk Show Black Lives Matter. 

Riku ja Tunna pohtivat suorassa lähetyksessä tasa-arvon nykytilaa, menneisyyttä ja tulevaisuutta. Vieraina ohjaaja Sonya Lindfors, toimittaja Renaz Ebrahimi ja kirjailija Anu Partanen. Lisää aiheesta: yle.fi/docventures 59 min.

Tunnin verran etnomasokistista kohkaamista ja pelkästään valkoisiiin kodistuvaa rasistista moralismia. Nykyään sille ei ole juuri mitään perustetta varsinkin jos sitä verrataan muunrotuisten harjoittamaan rasismiin omissa maissaan. Täysin oma lukunsa on kiittämättömien värillisten maahantunkeutujien systemaattinen kleptoparasitismi ja rotuväkivalta valkoista kantaväestöä vastaan. Jo keskustelijoiden nimet paljastavat, että näistä liberaaleista tabuista vaietaan "ohjelman vapaassa keskustelussa" visusti.


Yle TV2, tiistai 8.9.2020 klo 21.00 Docventures: teemana Black Lives Matter

Suomen suurimman leffakerhon kauden avauksessa pureudutaan Black Lives Matter -teemaan. Rikun ja Tunnan vieraina ohjaaja Sonya Lindfors, toimittaja Renaz Ebrahimi ja kirjailija Anu Partanen. Osallistu keskusteluun: yle.fi/docventures 15 min. Linkki ohjelmaan.

Ohjelma sisältää häikäilemätöntä rotuvihan lietsontaa valkoisia vastaan. Tämä kaikki sinun verorahoillasi.


Yle Teema, tiistai 8.9.2020 klo 22.00, The Handmaid's Tale - Orjattaresi (16)

Kausi 3, 13/13. Tahtojen taistelu. Kauden huikeassa päätöksessä nähdään saako paha, Gileadin pakkovalta, ansionsa mukaan, vai onko loppu käsillä ihan kaikille, jotka vielä jaksavat taistella vastaan. HD 1 h 4 min. Linkki ohjelmaan. 

Sarjaa on mainostettu naista alistavana uskonnollisena dystopiana, joka kuulemma kuvaa Trumpin aikakautta. Kuulostaa ilmiselvältä projektiolta, sillä tälle tv-fantasialle löytyy ihan oikea vertailukohta tästä päivästä ja tästä maailmasta. Ei tarvitse kuin katsoa tiettyihin arabimaihin. Jostain syystä ((HBO-sarjan tekijät))) eivät halua nähdä tosiasiaa, varmaan siksi, koska todelliset alistajat ovat muita kuin valkoisia miehiä.


Yle Teema, tiistai 8.9.2020 klo 21.00, Stonewallin perintö

Kesällä 1969 New Yorkin Stonewall Inn ravintolan edessä puhkesi mellakat, joissa vaadittiin homojen ja lesbojen vainoamisen lopettamista. Tämä oli alkusysäys, joka käynnisti seksuaalivähemmistöjen kansalaisoikeusliikkeen Yhdysvalloissa ja muualla maailmassa. Vuotta myöhemmin järjestettiin New Yorkissa ensimmäinen Gay Pride kulkue mellakoiden vuosipäivän kunniaksi. T: Zadig Productions/France Télévisions, Ranska. HD 54 min. Linkki ohjelmaan.

Ihmiset, jotka voivat jatkuvasti valittaa uhriudestaan eivät ole enää uhreja, vaan vallankäyttäjiä enemmistöön nähden. Tässäkin dokumentissa historia kirjoitetaan poliittisista syistä uudelleen. Ohjelmassa New Yorkin paheelliset sodomiitit kuvataan "ihmiskunnan" sankarillisina esitaistelijoina, vaikka tosiasiassa ravintola Stonewall Inn on huumeluola, jossa rikottiin lukuisia lakeja.

Kyseisen "dokumentin" lähettäminen juuri nyt liittyy todennäköisesti käynnissä olevaan homoviikkoon, jota valtamediat mainostavat innokaasti.


Yle TV2, tiistai 8.9.2020 klo 10.30, Verta, hikeä ja T-paitoja 

3/8. Puuvillan värjäys. Puuvillaa pyöritellään monenlaisissa liemissä, ja ne saavat silmät valumaan. Veikko bongaa reissun nuorimman työntekijän. (U) HD ohjelmatekstitys (suomi) 30 min. Linkki ohjelmaan.

Jo nuorille "opetetaan" eli aivopestään valkoista syyllisyyttä, johon ei ole perustetta.


Yle Teema, tiistai 8.9.2020 klo 10.30, Eivät kaikki miehet (12)

Nuori nainen kohtaa unelmiensa miehen. Pian käy kuitenkin ilmi, että mies on kuin pahimmasta painajaisesta. Hän kontrolloi, pahoinpitelee ja nöyryyttää naista. "Eivät kaikki miehet" on lavastettu dokumentti, joka näyttää, minkälaista on joutua tuhoavaan suhteeseen, ja kuinka vaikeaa siitä on päästä irti. Tuotanto: Zero - Full Zero, 2020. HD ohjelmatekstitys (ruotsi) 30 min. Linkki ohjelmaan. 

Olisiko nykyaikana vastaava lavastettu dokumentti mahdollista tehdä niin, että moraalisesti kelvottomat ihmiset kuvattaisiin naisina? Jepjep, tyhmä kysymys, I'll take my coat...

SIPILÄN HALLITUS EROSI – EI NIIN HISTORIALLINEN PÄIVÄ SITTENKÄÄN

Ex-pääministeri Juha Sipilä (Kesk.).

Tänään kaikki kotimaan mediat ja varsinkin Yle ovat puhuneet historallisesta päivästä, koska valtioneuvosto on eronnut kesken virkakautta viimeksi 1970-luvun lopulla. Tuohon aikaan hallitukset vaihtuivat tiuhaan tahtiin eikä sitä pidetty mitenkään kummallisena. Päinvastoin, 1970-luvulla normaaliin politiikkaan kuuluivat jatkuvat opposition epäluottamuslauseet ja hallitusten hajoamiset sisäisiin riitoihin, sillä silloin tehtiin aidosti vastakkaisista arvoista lähtevää politiikkaa. Lisäksi hallitusten hajoamisiin vaikutti tuolloin kaikkia valtaoikeuksia nauttinut presidentti, joka saattoi tyytymättömänä hajottaa eduskunnan ja määrätä pidettäväksi uudet vaalit. 

Kekkosen väistymisen jälkeen 1980-luvulla siirryttiin konsensuspolitiikkaan, jossa hallitukset kestivät koko vaalikauden. Tähän vaikutti osaltaan sosialismin romahduksen jälkeen vallalle päässyt ideologinen vaihtoehdottomuus. Olipa hallituskoalitio mikä tahansa, se noudatti aina "taloudellisia realiteetteja", joten suuria muutoksia politiikan sisällössä ei nähty riippumatta siitä oliko hallitusvastuussa SDP tai Kokoomus. Se, että Keskustan johtama hallitus erosi tänään ei ole merkki maamme politiikan taustalla vaikuttavan vaihtoehdottoman konsensuksen katoamisesta. Politiikka pysyy edelleen samoilla raiteilla pelurien vain vaihtuessa.

Vaikka pääministeri Juha Sipilä ilmoitti eroanomuksessaan, että eron syynä oli soten eli sosiaali- ja terveysuudistuksen meneminen karille, lienee todellinen syy viiden viikon päästä pidettävissä eduskuntavaaleissa. Vaaligalluppien mukaan Keskustan kannatus on hädin tuskin 14 prosenttia, vain hieman enemmän kuin nousussa olevilla perussuomalaisilla. Jotain oli siis tehtävä ja Sipilä katsoi tässä kohtaa vaalikampanjaa järkevimmäksi puhdistaa koko pöytä hajottamalla hallitus. Tuleeko tämä taktinen veto lopulta muuttamaan Keskustan kannatuksen nousujohteiseksi, jää nähtäväksi. 

Vaihtoehdottomassa konsensusdemokratiassa mikään ei muutu, mutta silti kansalaiset ovat valmiita äänestämään vaalikaudesta toiseen "muutoksen" puolesta. Nyt tätä näennäistä muutosta edustaa oppositiossa istuva historian jäänne Sosiaalidemokraatit. Kansan muisti on lyhyt, sillä vuosituhannen alussa äänestäjät halusivat eroon Paavo Lipposen oikeistodemarihallituksesta (ns. saateenkaarihallitus) suurin piirtein samoista syistä kuin äänestäjät Kepusta nyt. 

Markkinavetoiselle politiikalle vaaditaan siis vaihtoehtoa ja kansa luulee, että vanhaa maailmaa edustavat seniilit demarit olisivat kykeneviä siihen. Rahoittaakseen kaiken lupaamansa kivan SDP:n johtama hallitus joutuu ottamaan lisää kansainvälistä lainaa, jotta maamme voisi harjoittaa markkinoista vapaata sosialismia. Lopulta mennään ojasta allikkoon, sillä "kylmän markkina-ajattelun" selättämiseksi nykyiset ja tulevat sukupolvet joutuvat entistä pahempaan finanssimaailman korko-orjuuteen.

Kauniista sanoista huolimatta demarien tavoitteet ovat pitkälti samoja kuin porvaripuolueilla, mutta keinot erilaiset. Ennen kaikkea halutaan talouskasvua, työllisyyttä ja "hyvinvointia". Demarien erona porvareihin on se, että heidän hallitusvastuullaan nämä yksisilmäiset tavoitteet toteutuvat vielä heikommin. Vastaavasti yhteistä näille kaikille puolueille on EU-mielisyys ja monikultturismi, joten hallituksen vaihto ei tässä suhteessa muuta kansankunnan kuolonmarssin suuntaa. Se voi ainoastaan nopeuttaa sitä.

Ehkäpä juuri talouden romahdus ja etninen kaaos voisivat antaa flegmaattiselle kansalle riittävän sysäyksen todelliselle muutokselle. Kyynisesti ajateltuna olisi ehkä parasta, että vaalien jälkeen maata johtaisi SDP:n vetämä punavihreä hallitus. Se kasvattaisi valtion velkaa konkurssipisteeseen asti ja päästäisi maahan niin paljon kehitysmaiden vapaamatkustajia, että se synnyttäisi väkisin vallankumousta lähentelevän yhteiskunnallisen kuohunnan. Ikävä kyllä historiallinen totuus taitaa olla, että asioiden on mentävä entistä huonommin ennen kuin ne voivat mennä paremmin.