EI-VALKOINEN GLOBAALI ENEMMISTÖ SAKINHIVUTTAA SUOMALAISLAPSIA MONIKULTTUURISISSA KOULUISSA

Viime päivinä Yle uutisissa on kauhisteltu alakouluissa esiintyvää kiusaamista. Yle kertoi asiasta jo pari päivää sitten ilmestyneessä uutisessaan Harvinainen väkivallanteko Vantaan Kytöpuiston koulussa – yksi alakoululainen loukkaantui välitunnilla. Vantaan tapaus on kieltämättä pöyristyttävä, sillä sekä tekijät ja uhrit ovat vielä nuoria alakoululaisia. Yle:

Vantaan Kytöpuiston koululla on tapahtunut ikävä ja vakava väkivallanteko, jossa loukkaantui yksi oppilas, Vantaan kaupunki tiedottaa. Kuudesluokkalaisten oppilaiden väkivalta tapahtui viime viikon tiistaina välitunnilla.

Koululle kutsuttiin ambulanssi ja väkivallanteon kohteeksi joutunut oppilas sai ensihoitoa. Koululle kutsuttiin myös poliisi tutkimaan tapahtunutta.

Julkisuudessa on liikkunut tieto, jonka mukaan yksi pahoinpitelijöistä olisi kuristanut uhria. Poliisi ei ota kantaa kuristamiseen.

Ensimmäisen uutisen jälkeen Yle on käsitellyt asiaa taajaan, mutta yhdessäkään julkaistussa jutussa ei ole otettu esiin Kytöpuiston koulun monikulttuurisuutta, joka pitkälti selittää kiusaamisen dynamiikan. Tämä on ymmärrettävää, sillä koulun rehtori Maarit Hosio on aiemmin retostelut, kuinka monikulttuuri on oppilaitokselle valtava voimavara. Hosion mainospuhe on näkynyt myös uusien opettajien rekrytoinnissa.

Eilen Yle nosti tapauksen johdosta esiin opetusministerin tviitin, jossa hän tuli tahattomasti tunnustaneeksi, tosin täsmällistä syytä kertomatta, yhteiskunnan epäonnistuneen koulumaailmassa: Kuudesluokkalaista lyötiin ja potkittiin vantaalaisessa alakoulussa – Opetusministeri Andersson: yhteiskunta on epäonnistunut lasten oikeuksien turvaamisessa. 

Hänen mukaansa jokainen kiusaamistapaus tarkoittaa, että yhteiskunta on epäonnistunut lasten oikeuksien turvaamisessa.

Lisäksi Andersson kertoo Twitterissä, että kaikki eduskuntapuolueet aikovat kokoontua yhdessä luomaan ohjelmaa kiusaamisen ehkäisemiseksi.

Opetusministeri Andersson on aivan oikeassa siinä, että yhteiskunta on epäonnistunut suomalaislasten oikeuksien turvaamisessa. Tähän ovat syynä Anderssonin kaltaiset petokselliset poliitikot heidän päästettyä maahan aggressiivisia ulkoeurooppalaisia, joiden jälkeläiset nyt terrorisoivat koulujamme. 

Äänen lausumaton tosiasia on, että suurin osa koulujemme väkivallan ja muun kiusaamisen lisääntymisestä johtuu lähtökohtaisesti sopeutumattomien rotumuukalaisten määrän kasvusta. Toisaalta lastentarhoissa vuosikymmeniä sitten aloitettu suomalaisuuden alasajo ja "kansainvälisyyskasvatus" on johtanut siihen, että suomalaislapsilla ei ole enää terveeseen ryhmäidentiteettiin sitoutunutta halua puolustaa kaltaisiaan toisin kun kouluihin väkisin ängetyillä etnisesti kutsumattomilla vierailla. Suomalaislapset on atomisoitu yksinäisiksi kännykkäänsä seuraaviksi nynneröiksi, joilta puuttuu uhan kohdatessa ryhmähenki. 

Sen sijaan rotumuukalaisille on opetettu aina rotuylpeyttä ja kulttuuris-uskonnollista ylivaltaa, vaikka todellisista kulttuurisaavutuksista ei olekaan olemassa juuri mitään empiiristä näyttöä. Jos olisi, heidän vanhempansa olisivat älyllään ja ahkeruudellaan rakentaneet kotimaihinsa hyvinvointivaltiot eivätkä luikahtaneet tänne elämaan kiittämättömästi muiden siivellä.

On silti turha syyttää muukalaislapsia kouluissakin havaittavasta epäonnistuneesta monikulttuurikokeilusta. He ovat vain globalisoituneen poliittisen "eliitin" pelinappuloita tuhoon tuomitussa utopiassa. Järkkymätön usko diversiteettiin ja taikauskoinen käsitys pakotetun tasa-arvon hyvää tekevästä voimasta ovat jatkuvasti voimistuvan konfliktin lähtökohdat. Vasta kun näistä vahingollisten idioottien levittämistä virheellisistä päähänpinttymistä luovutaan, voidaan rauhaa rakentaa sekä Eurooppaan ja että muualle maailmaan. 

                                                 **********************************

Yle Radio 17.9,2020 klo 09.15, Journalisti Johanna: Miksi kukaan enää uskoo valkoiseen ylivaltaan?

Valkoisuus on joillekin ihmisille aivan erityinen juttu. Mistä on tullut ajatus, että valkoinen ihonväri nostaa ihmisen ylemmyysasemaan, jota on puolustettava? Miksi tieteen edistymisestä huolimatta puhe roduista elää edelleen sitkeänä? Journalisti Johanna on Johanna Korhosen toimittama ohjelmasarja. Äänisuunnittelija on Pentti Männikkö ja tuottaja Katri Henriksson. Kuuntele ohjelma täältä.

Tämän postauksen avanneessa koulumaailman monikulttuurisuutta käsitelleessä kirjoituksessa tuotiin esiin mitä yhteiskunnallisia seurauksia on biologisesta todellisuudesta nousevan rodullisen identiteetin systemaattisella mitätöimisella. Kysehän ei ole mistä tahansa yhteiskunnasta, vaan valtioista, joissa "hallitseva" enemmistö, alkuperäisväestö, on manipuloitu luopumaan etnisestä identiteetistään ja siten sukupolvia jatkuneesta oikeudestaan omaan etniseen kotimaahansa. 

Kansalaisten enemmistön halveksumassa kulttuuriliberaalissa nomenklatuurassa (mm. toimittajat)  ei kuitenkaan tuomita kategorisesti kaikkea etnosentrisyyttä. Siksi heidän suustaan ei juuri koskaan kuulla tuomitsevia lausuntoja juutalaisten, japanilaisten, tiibetiläisten, zimbabwelaisten ym. rodullisesta itsepuolustuksesta. He eivät myöskään vaadi Japania tai Israelia ottamaan diversiteetin nimissä miljoonia mustia afrikkalaisia maahansa, koska se olisi kulttuuri-imperialismia. Niin ikään kellään heistä ei ole rohkeutta vaatia afrikkalaisen pitämistä japanilaisena vain siksi, että tämä on jollain keinolla onnistunut pääsemään nousevan auringon maahan. Mutta silloin kun kutsumaton kongoidi astuu Eurooppaan ja Suomen maaperälle, "intelligentsijalta" löytyykin kummasti julkeutta vaatia tulijan pitämistä suomalaisena, jos tämä vain haluaa sellaiseksi identifioitua. Muuttujat muutettuina: sama laki ei pädekään kaikille.

On jokseenkin hirtehistä, että laatujournalistina ylpeästi esiintyvä Johanna Korhonen rääpii viimeisimmässä ohjelmassaan valkoista identiteettiä, vaikka juuri hänet tunnetaan pahamaineisena seksuaalivähemmistöjen identiteettipoliitisena nillittäjänä aina oikeusasteita myöten. Vaikka journalistien arvostus huitelee jossain juristin ja velanperijän välimaastossa, Korhonen on valinnut ohjelmansa nimeksi Journalisti Johanna. Aikaisempi ohjelman nimi Valkoista valoa meni viime vuonna vaihtoon, koska muotiaatteita seuraava Korhonen ilmeisesti kavahti siinä esiintynyttä sanaa valkoinen. Ohjelman nimen muuttumista voi arvuutella, mutta koskaan ei pidä aliarvioida niin sanotun edistyksellisen väestönosan etnomasokistista hypersensitiivisyyttä tietyissä sanavalinnoissa. 

Vasemmistoliberaaleja besserwissereitä lukee kuin avointa kirjaa. Kun Korhonen ohjelmansa alussa kertoi lastenvaunuja työntävästä nuoresta suomalaisnaisesta, jonka t-paidassa luki White Trash Mom – Valkoisen roskaväen äiti – tiesi välittömästi, mistä intersektionaalisen feministin kenkä tällä kertaa puristi. Itseironisesta haukkumanimestä huolimatta Korhosta ärsytti t-paidassa se, että alaluokkainen nainen kehtasi tuntea ylpeyttä syntyperästään, jonka hän puki muotoon: "Vaikka ei mitään muuta oltaisi, ollaan kumminkin valkoisia". 

Keskiluokkaisen pseudoakateemisen (evoluutioteoria ja genetiikka selvästi hakusessa) journalistin mielestä alaluokan valkoisilla ei saisi olla mitään yhteisesti jaettua ylpeyttä, varsinkin, jos se sotii pienen hallitsevan luokan monikulttuuri-ideologiaa vastaan. Heillä on ilmiselvästi sydämetön halu riistää valkoiselta köyhältä se viimeisinkin positiiviseksi koettu aito identiteetti, jotta sen tilalle voidaan istuttaa merkityksetön samaistumishalu massaviihteen pallopelijoukkueisiin tai aisankannattajuus mustien "tähtien" edessä. Ainoastaan totalitaristinen globalisti-egalitaristi voi pitää ajatusrikollisena sellaista, joka ei halua muuta kuin elää kaikessa rauhassa kaltaisensa väestön parissa.

Miksi Korhonen sitten näkee ongelmallisena vain valkoisten etnosentrismin, vaikka kaikilla kulttuureilla ja etnisyyksillä on poikeuksetta tapana nähdä oma yhteisönsä ylivertaisena? Taustalla lienee rasismin kieroutunut muoto, jossa se kohdistetaan itsetuhoisesti omaa rotua kohtaan. Tämä taas juontuu eurooppalaisten keskuudessa syntyneestä universalistisesta ajattelusta, jonka ylläpitämiseksi valkoisten saavutukset pitää eri tekosyillä esittää huonossa valossa, jotta abstraktissa "ihmiskunnassa" havaitut tosiasialliset erot saadaan näyttämään olemattomilta. 

Vastaavasti tasa-arvokiihkoilijat eivät ole huolestuneita mustan ylivallan harjoittajista, koska ymmärtävät sanomattakin, ettevät nämä väitteillään uhkaa vakavasti tasa-arvoideologian haurasta perustaa. Tasa-arvoa vastaan sotii sekin, että universalistiset ja egalitaristiset filosofiat ovat syntyneet vain valkoisten keskuudessa, jolloin niitä voi pitää osoituksena paheksutusta valkoisesta ylivallasta.

Korhosen kaltaiset globalistien hyödylliset universalisti-idiootit rehvastelevat mielellään "syvällisesti ymmärretyllä" tasa-arvoidelogiallaan, mutta tuntevat samalla ylemmyyttä niitä kohtaan, jotka eivät jaa heidän taikauskoaan. Tätä voi pitää narsistiseen erottautumiseen tähtäävänä vanhakantaisena luokka-ajatteluna, joka on paradoksaalisesti kääritty tasa-arvoideologiaan. Journalisti Johannan tämänkertaisen jakson retoriikkassa viestittiin kanssaliberaaleille paljon muutakin, mutta silti kaikessa kuului sama omahyväinen oikeassa olemisen varmuus, joka erottaa hänenlaisensa Hyvät Ihmiset väärinajattelevista.

Toimittajan yksipuhelun punaisena lankana toimii eri muodoissa toistettu hokema rotukäsityksen vanhanaikaisuudesta ja sen kumoutumisesta "jo sata vuotta sitten". Liberaalien retoriset keinot ihmiskunnan  geneettisen erilaisuuden kiistämiseksi, rotudenialismissa, ovat tylsämielisyydessään kerta toisensa jälkeen samat kuin nojatuolitutkijoilla vuosisata sitten. Myös Korhonen on noukkinut ohjelmaansa täkyn sieltä täältä, mutta kokonaisuutena hänen rotudenialisminsa on vielä kömpelömpää kuin Ylen "tiedetoimittaja" Anniina Walliuksella, jonka roduttomuusopista Yle Watchissa on kirjoitettu mm. artikkelissa Ylen hämärät rotuopit. On huvittavaa, että journalisti Korhonen kahlaa läpi samoja latuja kuin Wallius sanoessaan:

Uudemman ymmäryksen mukaan ihmirotuja ei ole olemassa" (...) maapalolla elää vain yksi ihmislaji, Homo Sapiens. Ihmislajin edustajilla on kyllä hyvinkin erinäköisiä ulkonäköpiirteitä, mutta ne ovat vain pintaa: aivot, verenkierto, ruuansulatus, happiaineenvaihdunta ja muut elintoiminnot ovat kaikilla Homo Sapienseilla aivan samat. Sydämien, keuhkojen, liikuntaelinten ja aivojen samankaltaisuudet ohittava kirkkaasti sen, että Homo Sapiensit ovat keskenään jonkin verran eri näköisiä. 

Aivot, verenkierto, ruuansulatus, happiaineenvaihdunta ja muut elintoiminnot ovat toimintafunktioiltaan pitkälti samoja jopa eri lajeilla, mutta se ei tee niistä silti samanlaisia. Journalisti Johannan olkiukko-argumentilla voidaan toki jymäyttää tosiuskovia, joiden mielestä  evoluutio ei ole vaikuttanut ihmispopulaatioiden tiettyihin ominaisuuksiin lainkaan, vaan ainoastaan ulkonäköön. Se, ettei hän viittaa mihinkään erityisiin tutkimuksiin puolustakseen kantaansa vaan puhuu ylimalkaisesti "uudemmasta ymmäryksestä", on toki ymmärrettävää. Kirjoituksessa "Ylen hämärät rotuopit" annetaan tiedelinkit, jotka kertovat, etteivät ihmislajin erot ole pelkkää pintaa, vaan suurimmat eroavaisuudet löytyvät juuri erityisistä inhimillisistä piirteistä:

Ihmispopulaatioiden erojen redusoiminen pelkästään merkityksettömään mutta huomiota herättävään ihonväriin kuuluukin vain tasa-arvofundamentalistien retoriikkaan. Sen tarkoituksena on tietenkin viedä huomio pois muista paljon olennaisimmista rotueroista kuten testosteronitasosta, promiskuiteetista, yleisälykkyydestä, temperamentista, tunteiden säätelystä, itsehillinästä ja epäitsekkyydestä.

Saattaa olla, että Korhosen "uusin ymmärrys" on peräisin tieteelliseksi huijariksi osoittautuneelta paleontologi Stephen Jay Gouldilta. Yle Watchin kirjoituksessa Koneen säätiö palkitsee suomalaisuuden mitätöijän, Yle myötäilee sivutaan liberaalin valtamedian ylistämää Gouldia, joka syyllistyi tiedevilppiin ajaessaan tasa-arvoideologiaansa:

Kohukirjassaan Gould väittää, että ihmispopulaatioden kallojen kuutiotilavuuseroja (eli aivojen kokoeroa) tutkineet Samuel George Morton (1799–1851), Louis Agassiz (1807–1873) ja Paul Broca (1824–1880) olisivat perustaneet löydöksensä metodologiseen virheeseen tai jopa harkittuun tieteelliseen huijaukseen. Vaikka liberaalimedia ymmärrettävästi ylisti kirjaa, se sai tiedeyhteisössä heti tuoreeltaan kovaa kritiikkiä, jota kuvaa osuvasti Harvardin yliopiston bakteerifysiologian professori Bernard D. Davis artikkelissaan "Neo-Lysenkoism, IQ and the press" (The Public Interest, 1983).

Sittemmin jopa vasemmistoliberalismin tunnetuin lippulaiva, New York Times, on joutunut tunnustamaan Gouldin virheet ja ideologiset sokeat pisteet. Valitettavasti Suomessa tällaista itsekritiikkiä ei ole näkynyt, vaan esimerkiksi Helsingin Sanomat on näihin päiviin asti puolustanut Gouldin epätieteellistä ideologiaa. Ei siis ihme, että maamme humanistinen lukeneisto on edelleen täysin pihalla siitä, mitä luonnontieteet ja niiden apuna olevat deduktiiviset tieteet paljastavat ihmisten älykkyyden perinnöllisyydestä, sen mittauksesta sekä ihmispopulaatioden (genettisten klusterien so. "rotujen") erilaisuudesta.

Korhosen retorisen harhautuksen keihäänkärkenä on puhe valkoisesta ihonväristä ikään kuin eri maantieteellisten populaatioiden jo silmin nähtävät erot olisi redusoitavissa pelkkään ihonväriin. Jokainen voin kontollaan asettaa rinnakkain kuvan albiinoneekeristä ja valkoisesta eurooppalaisesta ymmärtääkseen, että ulkonäön suhteen ihonväri on itse asiassa hyvin vähäpätöinen ero. Ihonväristä kuten "valkoihoisista" puhuvat lähinnä toimittajat, jotka yrittävät uskotella suurelle yleisölle ihmisten eroavaisuuden löytyvän vain triviaalista ihonväristä. Toimittajat ovat löytäneet hengenheimolaisia pääasiassa evoluutioteorian hylänneiden sosiaalitieteiden tutkijoista. Yksi tunnetuimmista tämän alan poleemikoista Suomessa on sosiologi Lena Näre, jonka pyrkimys kumota populaatioerot ei perustu muuhun kuin moraaliseen tuohtumukseen "rasisteista".

Geneettisesti merkitsevät erot löytyvät esimerkiksi mitattavasta yleisälykkyydestä, jonka tuloksia egalitaristit eivät ole kyenneet kiistämään. Korhonen jättää tämä kysymyksen kokonaan käsittelemättä, vaikka materiaalista tuskin on pulaa kuten YouTubesta löytyvä aikoinaan Ylessä esittety professori Tatu Vanhasen haastattelu. Sen sijaan Korhonen näkee eron vain ihonvärissä ja suuremmissa geneettisissä eroissa hän viittaa pelkästään valkoisten parin prosentin neandertalinihmisen perimään, joka puuttuu Saharan eteläpuolisilta mustilta. Samalla hän unohtaa kuitenkin kertoa, että neandertalilaista perimää löytyy myös aasialaisilta, mikä asettaa mustat erilleen muusta ihmiskunnasta. 

Ohjelmassaan hän on silti valmis väittämään, että valkoisten eurooppalaisten menestys ja varallisuus perustuu historialliseen sattumaan, jonka vuoksi esimerkiksi mustat olisivat yhtä hyvin voineet hallita maailmaa. Todennettujen kognitiivisten kykyjen ja havaittujen kulttuurisaavutusten perusteella tämä olisi hyvin epätodennäköistä, josta kertoo jo se, että Saharan eteläpuoliset afrikkalaiset eivät keksineet itsenäisesti edes pyörää saati luoneet korkeakulttuuria kirjoitettuine kielineen. Tämä selittää myös sen, miksi he eivät löytäneet maailmaa vaan maailma löysi heidät. 

Toinen Korhosen ohjelmassa käytetty retorinen hämäys on puhe valkoisesta ylivallasta, joksi hän ilmiselvästi katsoo kaiken nationalismin riippumatta mitä siinä sanotaan eri populaatioista, niiden eroista ja arvosta. Journalisti Johanna niputtaa valkoisen identiteetin puolustamisen Hollywoodin kuvastoon kuuluvaksi punaniskaiseksi klaanilaisuudeksi ja päätyy johtopäätökseen, jolla hän samaistaa todennetun eriarvoisuuden kuten eri populaatioiden kiistattomat psykometriset äo-mittaustulokset litteä maapallo -teoriaan:

valkoinen ylemmyys on auttamattoman vanhentunut idea. Se on ideana vähän samaa tasoa kuin idea maapallosta litteänä lättynä.

Valtamedian toimittajat kutsuvat jopa tavallisia patriootteja valkoisen ylivallan kannattajiksi, vaikka ääritapauksissakin kyse on vain halusta valkoisen yhteisön itsesäilytykseen ilman sen kummempaa tarvetta ylivaltaan. Tälläisessa uutisoinnissa media käyttää retorista olkikukkoa, jonka avulla terve kansallisen itsesuojelu rinnastetaan rodullisen ylivallan harjoittamiseen. Jos tätä logiikkaa noudatetaan johdonmukaisesti, tiibetiläisiä isänmaanystäviä on pidettävä tiibetiläisen ylivallan kannattajina.  Tai jos asuntooni tunkeutuu kutsumattomia ihmisiä, pitäisikö silloin oikeutettua itsepuolustusta kutsua oman kodin ylivallan harjoittamiseksi? 

Niin sanotut liberaalit katsovat kansallisvaltion ylläpitämisen ja säilyttämisen olevan normaalia politiikkaa Aasiassa ja Afrikassa, mutta valkoisten harjoittamana he pitävät sitä psykopatologisena oireena kuten professori Kevin MacDonald kuvaa asiaa osuvasti tutkimuksessaan The Culture of Critique: An Evolutionary Analysis of Jewish Involvement in Twentieth-Century Intellectual and Political Movements. 

Jutustelunsa puolivälissä Korhonen aloittaa matalamielisen puoluepolitikointinsa tölvimällä inhokkina pitämiään perussuomalaisia miespoliitikkoja (lesbofeministiltä tämä on tuskin sattumaa). Esimerkiksi kansanedustaja Ville Taviota hän pitää vasemmistomuodikkaasti kulttuurirasistina, koska tämä ei katso orjuuden ja naisten sukupuolielimien silpomisen sallivien kulttuurien olevan yhtä arvokkaita kuin ne kieltävä eurooppalainen kulttuuri. 

Ohjelmansa loppupuolella journalisti on harmistunut laajalle levinneestä ajatuksesta kansanvaihdosta, jonka on väistämätön seuraus vapaasti jatkuvasta maahanmuutosta. Kansanvaihtoteorian kannattajat ovat kuulemma huolissaan siitä, että sadan vuoden päässä Suomessa ei puhuttaisikaan suomea vaan arabiaa ja somalia. Tähän Korhonen vastaa mielestään nerokkaasti, että "'äidinkieli ei ole geneettinen ominaisuus vaan opittu taito", jonka vuoksi väestönvaihdosta huolestuneiden pitäisi puhua kielten opetuksen puolesta niin huoli hälvenisi. Väestön erilaisuus kuitenkin huolettaisi edelleen, mutta tämäkin olisi turhaa, koska "Kalevalaa pystyy lukemaan ruskeillakin silmillä". 

Toimittaja esittää siis vakavalla naamalla suomalaisen kulttuurin ja mielenmaiseman pysyvän tismalleen samanlaisena vaikka maata asuttaisivat vain kongolaiset. Yhtä lailla voitaisiin olettaa, että japanilaisten vaihtaminen Australian alkuasukkaiisin tekisi Japanista tulevaisuudessa samankaltaisen mitä se on nyt. Uskottavaa? Populaatioiden radikaalissa muuttamisessa (Stalin anyone?) on se ikävä piirre, että sen voi tehdä vain kerran. Talousjärjestelmän voi vaihtaa tai korjata monta kertaa, mutta egalitaristien idealistien kokeilun epäonnistuttua vahinko on peruuttamaton. Diversiteetti vähenee ja kulttuurit muuttuvat päälle vyöryvän populaation kulttuuripyrkimysten näköisiksi. Tällöin suomalaisen väestön vaihtuminen suomea puhuviksi afrikkalaisiksi ei säilyttäisi Suomea, vaan muuttaisi maan ennen pitää tyypilliseksi afrikkalaiseksi, jonka hirveyttä afrikkalaiset sieltä pakenevat...

"Valkoiseksi roskaväeksi" tulemisessa on Korhosen mukaan kysymys pelosta, jonka vuoksi köyhtynyt valkoinen amerikkalainen yrittää koota arvokkuutensa rippeet ja pitää meteliä siitä, että on kaikesta kurjuudestaan huolimatta sentään valkoinen. Toimittajan yksilöpsykologisiin ennakkoluuloihin ei mahdu, että suurin osa ihmisistä haluaa elää kaltaistensa parissa  ilman sen kummempaa antipatiaa muita kohtaan. Tätä Korhonen pitää globalisoidussa maailmassa kuitenkin mahdottomana ikään kuin ihmisvirtojen kulkeutuminen mantereelta toiselle olisi ihmisistä riippumaton luonnonlaki tai ilmiö kuten sade. 

Ratkaisuksi "valkoiselle roskaväelle" toimittaja ehdottaa globalistienkin suosittelemaa keinoa: antautumista. Tosin Journalisti Johanna käyttää kiertoilmaisua "sopeutuminen", mutta käytännössä se tarkoittaa luovuttamista, aisankannattajuutta, rajallisten resurssien antamista hymyssä suin vieraspopulaatioiden vapaamatkustajille. 

Aivan lopussa esitetyssä tasa-arvon korkeaveisussa kuului oikeastaan kaikki se mikä on länsimaisessa sivilisaatiossa vialla. Korhonen on tyyppiesimerkikki humanistisesta korkeakoulutetusta vasemmistoliberaalista, jolla on uskomaton kyky valehdella itselleen silloin  kun empiirinen todellisuus ja ruusunpunainen idealismi ovat ristiriidassa.

YLEN HYVÄ UUTINEN: PINKKIKIRKON PUNAMÄDÄTTÄJÄT RIITELEVÄT JO KESKENÄÄN

 Teemu Laajasalon lisäksi Helsingin piispaksi olivat
ehdolla Kaisamari Hintikka ja Jaana Hallamaa.

Yle TV1, perjantai 19.1.2017 klo 20:00, Pressiklubi 

Kirkkoherra vingutti visaa ja syntyi hirveä härdelli. Vieraina Johanna Korhonen ja Tuomas Enbuske. #pressiklubi HD

Yle on ollut yllättävän avoin kultapojunsa Helsingin piispa Teemu Laajasalon kirkon varojen leväperäisestä käytöstä ja yrityssotkuista. Jo yli viikko sitten Yle uutisten verkkosivut ruotivat asiaa jutussa Piispa Teemu Laajasalon rahankäyttö taas esillä – Piispa maksaa takaisin seurakunnalle liian hulppeasta hotellimajoituksesta. Vyyhti alkoi purkautua, kun Helsingin hiippakuntavaltuuston puheenjohtaja, lesbolainen feministi  Johanna Korhonen, vaati Laajasalolta 40-kohtaisessa selvityspyynnön tämän rahankäytöstä kirkossa ja yrityksessään. Ulkopuolisesta Korhosen asenne tuntuu epäilemättä oudolta, koska molemmat kannattavat yksimielisesti kirkon punamädättämistä.

Kansalalisvaikuttaja Mika Virtanen yrittää selvittää pääpiirteissään sen, mistä Laajasalon rahasotkun taustoissa on kysymys. Erityisesti häntä kiinnostaa se, miksi korruptio on yleistä vasemmistoliberaalien "hyvien ihmisten parissa":

Eli lyhyesti, Helsingin punavihreä piispa Teemu Laajasalo on käyttänyt laittomasti Helsingin seurakuntayhtymän varoja henkilökohtaiseen ylelliseen elämään ja muihin henkilökohtaisiin menoihinsa. Lisäksi hän on laskuttanut kyseenalaisin perustein muualla Suomessa sijaitsevia seurakuntia. Teemu Laajasalon yritys on konkurssissa, suurissa veloissa ja laiminlyönyt viranomaisvelvoitteita. 

Teemu Laajasalo on se sama piispa, joka oli järjestämässä laittomien maassaolijoiden majoittamista Helsingin seurakunnissa, vaati kristittyjä rakastamaan muukalaisia ja väitti, että kristitty ei voi olla 'rasisti'. Hän on yleisemminkin puheillaan ja toiminnallaan pyrkinyt sekoittamaan punavihreää politiikkaa ja kristinuskoa. Tiedoksi: Jeesus oli etnosentrinen juutalainen, joka pyrki luomaan rauhaa ja yhtenäisyyttä riitaisten ja vihamielisten juutalaisten ryhmien välille. Jeesus suhtautui torjuvasti, vihamielisesti tai ulkopuolisina ei-juutalaisiin. Jos Jeesus olisi mennyt naimisiin, hän olisi noudattanut juutalaisia sääntöjä, ja mennyt naimisiin vain juutalaisen naisen kanssa. Jeesus leimattaisiin nykyisessä liberaalissa poliittisessa ilmapiirissä rasistiksi. 

Vaikka pappien ja piispojen tehtävistä maksetaan palkkaa, ne ovat suurelta osin vapaaehtoistehtäviä. Uskovat piispat tekevät paljon työtä seurakuntaverkostojensa hyväksi, mutta jos piispa on sisimmässään ateisti ja kannattaa punavihreää ideologiaa, piispa voi tehdä vähimmän vaaditun, joka tarkoittaa helppoa ja lokoisaa työtä, jonka voi suorittaa vähillä työtunneilla. Silloin voi keskittyä vaikkapa ylelliseen elämään seurakuntayhtymän ja seurakuntien rahoilla, ja oman hämäräbisneksen pyörittämiseen. Punavihreän ideologian kannattaminen tuo myönteistä julkisuutta punavihreässä mediassa ja toimii pääsylippuna samanlaista elämää viettäviin punavihreisiin kulttuuripiireihin ja poliittisiin piireihin.

Virtasen kuvaus Laajasalosta sopii moneen muuhunkin kulttuurimaxilaiseen kirkomieheen- ja naiseen. Jostain syystä hän ei mainitse mitään tutkimuspyynnön tehneestä Johanna Korhosesta, joka on monella tapaa moraalisesti yhtä korruptoitunut kuin Laajasalokin. Jopa Yle uutiset otti asian esille, kun se julkaisi viime tiistaina uutisen Uusi käänne Helsingin piispan rahakiistassa: Heikki Hiilamo moittii Johanna Korhosta ajojahdista:

Heikki Hiilamo moittii Korhosta piispaan kohdistuvasta henkilökohtaisesta ajojahdista muun muassa näin: "Herää kysymys, onko Johanna Korhosen tavoitteena synnyttää mahdollisimman paljon negatiivista julkisuutta Teemu Laajasalon ympärillä ja tehdä hänen viranhoitonsa mahdottomaksi."

Valitettavasti sekä Ylen uutisessa että Hillamon alkuperäisessä blogitektstissä ei käsitellä ollenkaan sitä, että Korhonen kannattaa radikaalifeminismiä, jonka vuoksi Laajasalo oli hänen mielestään liian "konservatiivinen" (!) ehdokas Helsingin piispaksi. Lesbolaisena häntä häritisi myös se, että uusi piispa olisi mies, jonka vuoksi hän äänesti piisapanvaaleissa naista. Korhonen ilmeisesti toivoi, että kirkko maallistuisi tasa-arvokultille nopeammin, jos Irja Askolan troijalaista mädätystyötä jatkaisi nainen kuten Laajasalon vastaehdokkaina olleet femibolsut Jaana Hallamaa tai Kaisamari Hintikka. Koska kaikesta lobbauksesta huolimatta näin ei päässyt käymään, Korhonen suuttui valinnasta siinä määrin, että aloitti ristiretken entistä aatetoveri Teemu Laajasaloa vastaan.

Vanha sanonta "homon kosto on kauhea" saa Korhosen polkaiseman ajojahdin myötä laajemman merkityksen, kun myös lesbo voi todistetusti olla kostonhimoinen. Korhoselle vihaa sihisevä ajojahti ei ollut ensimmäinen kerta, sillä hän nosti vuonna 2008 kanteen Lapin Kansa -lehteä vastaan, koska julkaisu irtisanoi hänet tuoreen päätoimittajan pestistä luottamuspulan vuoksi. 

Korhosen mukaan irtisanominen johtui siitä, että hän eli rekisteröidyssä parisuhteessa naisen kanssa. Hän oli siinä oikeassa, mutta niin oli myös Lapin Kansa, jonka mukaan Korhonen ei kertonut työhaastatelussa näin olennaisesta asiasta. Tottakai vinkuleluksi ryhtynyt Korhonen alkoi kiljua tasa-arvomantraansa, vaikka on päivän selvää, että ohjelmallisena lesbona hän ajaisi konservatiivisessa lehdessä aivan toisenlaista agendaa mitä se on perinteisesti kannattanut. Tällaisestä kieroilusta ja pimittämisestä olisi pitänyt rangaista Korhosta, mutta päinvastoin tuomiolle joutuikin Alma Media. Wikpedian Korhonen-artikkeli kertoo ikävää kieltä siitä, kuinka rappeutunut oikeuslaitos on, koska se suosii epäoikeudenmukaisesti tasa-arvon nimissä seksuaalisesti poikkeavia seta-agitaattoreita:

2. lokakuuta Lapin Kansan joulukuun alussa eläkkeelle jäävä päätoimittaja Heikki Tuomi-Nikula sanoi, että Alma Median johto on tunaroinut Lapin Kansan päätoimittajan valinnassa, kun ei selvittänyt tarpeeksi tarkkaan päätoimittajaksi valitun Johanna Korhosen taustoja. Samalla Tuomi-Nikula arvioi, että julkilesbo ei voisi olla Lapin Kansan päätoimittajana tai Lapin maakunnan edustajana. Tuomi-Nikulasta tehtiin Rovaniemen poliisille tutkintapyyntö, jossa haluttiin poliisin selvittävän, syyllistyikö Tuomi-Nikula syrjintään kehottamiseen. Näkemys johti myös päätoimittajan erovaatimuksiin ja Tuomi-Nikula pyysi sunnuntain Lapin Kansassa lukijoilta anteeksi ja ilmoitti tilanteen rauhoittamiseksi jäävänsä virkavapaalle. Poliisi päätti 8.10.2008, ettei tutki Tuomi-Nikulan lausuntoa, koska tutkintapyynnössä ei yksilöity mitään virallista rikosnimikettä eikä laista löydy virallisen syyttäjän alaista rikosta, josta päätoimittajaa voisi epäillä. 

Korhonen haastoi Alma Median oikeuteen. Helsingin käräjäoikeus päätti kesäkuussa 2009 hylätä Korhosen kanteen ja 230 000 euron korvausvaatimuksen.Helsingin käräjäoikeuden mielestä lehdellä oli luottamuspula ja siten painava syy irtisanomiseen. Korhonen valitti päätöksestä, ja Helsingin hovioikeus tuomitsi Alman tytäryhtiön Pohjois-Suomen Median maksamaan Korhoselle yli 80 000 euroa korvauksia. Alma Media haki korkeimmalta oikeudelta valituslupaa kiistassa. Korkein oikeus ei myöntänyt valituslupaa ja hovioikeuden päätöksellä Korhonen voitti jutun 1. helmikuuta 2011 ja sai Alma Medialta 80 000 euroa korvauksia työsuhteen laittomasta purkamisesta

Pressiklubilla Laajasalon tapausta käsiteltiin silkkihansikkain. Nyt olisi kerrankin ollut mahdollisuus käsitellä maallistuneiden punapappien korruptiota kirkossa yleisemminkin, mutta paikalla ollut Johanna Korhonen ei ymmärrettävästi halunnut käsitellä lainkaan tätä puolta. Hänelle oli tärkeintä puolustaa vain kaunaista ajojahtiaan Laajasaloa vastaan. 

Näin ulkopuolisena kirkon sisäistä riitelyä on ollut herkullista seurata mediassa, koska kaikki asianosiaset, Laajasalo, Korhonen, Enbuske ja Hiilama, edustavat samaa punaliberaalia maailmankatsomusta.

Ohjelman ainoa ala-arvoinen kohta kuultiin randilaisen kilariliberaali Tuomas Enbusken suusta, sillä hänen oli yhdessä välissä pakko tölväistä "rasisteja". Tämä tapahtui ohjelman toisella puoliskolla, kun hän yltyi kehumaan presidenttiehdokas Paavo Väyrystä, koska tämä pitäytyy "tiukasti asiasisällössä" ja "uskaltaa sanoa ääneen sen mitä muut eivät". Heti tämän perään Enbuske totesi, että hän arvostaa Väyrystä, vaikka tämä "hengailee rasistien ja muiden hullujen kanssa". Lausunto on tietenkin perusteetonta vinoilua, sillä roturutsaa puoltava valkoisten vastainen "antirasmi" se vasta hulluutta onkin, koska sen lopputukoksena on Brasilian kaltainen matalan elintason mulattialandia, jonka kohtalo näyttää odottavan myös hulluuden partaalla olevaa Ruotsia.

YLESSÄ JÄLLEEN PUHETTA VERKKOVIHASTA - KUKA OIKEASTAAN VIHAA JA KETÄ?

YLE TV 2, 25.4.2013, klo 20.00 Silminnäkijä: Vihaajat verkossa

"Sinut pitäisi raiskata ja paloitella". Raportti naisiin kohdistuvasta verkkovihasta Ruotsissa. Tuotanto Ruotsin televisio.

 
Ylen lähettämä ja toimittaja Hannele Valkeeniemen esittelemä Vihaajat verkossa (linkki tässä) on Ruotsin SVT:n tutkivan ohjelman Uppdrag Granskningin aiemmin keväällä lähettämä katsaus naisiin kohdistuvasta verkkovihasta. Mikään yllätys ei ole se, että ohjelma on Ruotsista, sillä juuri siellä kritiittistä koskemattomuutta nauttivat ryhmät uhriutuvat pienimmästäkin syystä, paisuttelevat kohtaamansa "sortoa" ja saavat näin yhteiskunnallista valtaa maassa, joka on tunnetusti munaton. Juuri Ruotsia voi pitää orwellilaisena yhteiskuntana jossa sotakin on rauhaa.

Näkyvin viha mitä Ruotsissa todellisuudessa esiintyy on niskan päällä olevien feministien loputon miesviha, jota toimittajat ja yliopistojen tutkijat uusintavat (sic) päivittäin valtion tiedotusvälineistä. Kun tukholmalainen Thurteatern esitti toissa vuonna murhaavan miesvihan manifestin näytelmäsovituksen, Valerie Solanasin Scum-manifestin, niin ohjelmaan haastateltu päänäyttelijä Andrea Edwards jaksoi ihmetellä miehiltä tullutta vihamielistä palautetta. Suomalaiskatsojilta toimittaja Hannele Valkeeniemi pimitti Solanasin kirjoituksen todellisen sisällön, jossa kehoitetaan kuohitsemaan ja murhaamaan kaikki miehet. Valkeeniemi totesi vain epämääräisesti kaunistellen, että  "manifestin pääidea on maailma ilman miehiä".  Sosiaalidemokraattisessa turvakypärävaltiossa feministien mielenvikainen provokaatio käännetään toisin päin, jolloin media huutaa "naisvihaa" kun valtiouskonto feminismin pyhiin kirjoituksiin reagoidaankin kielteisesti.

YLE Fem, 25.4.2013, klo 21.30 Spotlight : Nettivihaajat

"Toivottavasti maahanmuuttajat joukkoraiskaavat sinut." Spotlight kartoittaa suomalaista nettivihaa. 

"Vähemmistön" eli globaalin enemmistön etuja säännöllisesti propagoiva toimittaja Marko Hietikko käsittelee puna-Ylessä sovitun vihaviikko-teeman puitteissa suomalaisten julkisuuden henkilöiden, lähinnä vasemmistopolitiikkojen, kohtaamaa kansalaispalautetta internetissä.

Spotlightin raportin (linkki tässä) alussa kerrotaan, että "vihapostin" lähettäjä voi olla kuka tahansa, mutta kun tarkoin valikoitujen haastateltujen varassa oleva ohjelma etenee, käy selväksi, että "nettivihaajat" ovat vain valkoisia heteromiehiä. Niitähän sopii vihata syyttämällä heitä vaikka verkkovihasta. Ainoastaan Li Andersson (vas.) oli saanut aggressiivista palautetta naiselta, joka oli joutunut ilmeisesti afrikkalaisten joukkoraiskaamaksi. Haastatellut kansalaispalautteen saajat olivat Olli Immosta (ps) ja toimittaja Roman Schatzia lukuunottama joko punavihreitä, ulkomaalaisia ei-valkoisia, feministejä, lesboja tai rkp-läisia suomalaisten kyykyttäjiä. Siis näitä tyypillisiä oman ilmoituksen mukaan olevia Hyviä ihmisiä.

Vai mitä mieltä pitäisi olla tästä ohjelmasta esiintyneiden listasta: Dan Koivulaakso (vas), Jani Toivola (vihr), Anna Kontula (vihr), Li Andersson (vas), Jeanette Björkqvist (Hufvudstadsbladetin toimittaja), Astrid Thors (rkp), Olli Immonen (ps), Roman Schatz (saksalainen toimittaja), Rosa Meriläinen (vihr), Eva Biaudet (rkp), Emilia Kukkala (äärivasemmistolainen bloggaaja), Johanna Korhonen (julkilesbo toimittaja) ja Husein Muhammed (vihr, juristi).

Asiantuntijoina käytettiin taistolaistaustaista dosenttia Pentti Raittilaa, josta Yle Watch ehtikin jo aiemmin kertoa, Supon Kari Harjua, No Hate Speech - vihapuheen vastaisen kampanjan koordinaattoria Satu Kannista, vankilapsykiatri Hannu Lauermaa, nettipoliisi Marko Forssia ja ruotsalaista Expo-lehden uusnatsimetsästäjä Lisa Bjurwaldia. Kameran eteen oli siis saatu Suomen ja Ruotsin johtavat ajatusrikosten vihapuheen asiantuntijat.