EU-VAALIT – KANSANVALLAN IRVIKUVA

Poliittis-taloudellisen valtakerroksen sanomaa levittävälle konsensusmedialle viime sunnuntain Euroopan Unionin parlamenttivaalit olivat tärkeä teatteriesitys, koska näin federalistisen politiikan jatkuminen voidaan oikeuttaa "kansalaisten tahdolla". Politiikan toimittajien EU-vaali-innostus ei kuitenkaan resonoi kansan syvien rivien tuntojen kanssa. Suomessa tämä näkyi  laiskuutena vaaliuurnilla äänestysprosentin jäädessä 42,4:ään. Se jäi selvästi alle muun Euroopan, tosin sielläkin yllettiin vain rimaa hipoen yli 50 prosentin. Tuokaan prosenttimäärä ei anna aitoa mandaattia EU:lle, sillä huomattava osa äänistä oli annettu protestipuolueille, jotka vastustavat unionina ja etenkin sen epädemokraattisesti masinoimaa liittovaltiokehitystä. 

Jopa Yle tunnusti verkkosivuillaan olevansa huolissaan alhaisesta äänestysaktiivisuudesta jutussaan Suomalaisten eurovaali-innostus viimekertaista hieman vaatimattomampaa – äänestysprosentti jäi 42,4:ään. Vaaliasiantuntija Sami Borg katsoi äänestämättömyyden johtuneen vaaliaikatauluista kun taas Ylen politiikan erikoistoimittaja Ari Hakahuhta arveli, että koko Suomen yli sunnuntai aamupäivällä pyyhkäissyt saderintama oli syynä suureen äänestämättä jättämiseen. Tekosyiltä vaikuttaneita spekulointeja pyörittäneet asiantuntijat eivät vahingossakaan halunneet pohtia ilmeisempiä syitä eli kansan tyytymättömyyttä etäiseksi koettuun unioniin ja Suomen edustajien olemattomana pidettyä vaikutusvaltaa EU-parlamentissa. 

Jo yli viisimiljoonaiselle kansalle edustuksellinen demokratia on kaukana kansanvallasta, varsinkin kun todelliset valtakeskukset alkavat olla muualla kuin eduskunnassa. Mutta mitä voidaan sanoa yli 400 miljoonan äänestäjämassasta, joista suomalaisia äänioikeutettuja on vajaa 4,5 miljoonaa? Minkälainen demokratia toteutuu suomalaisille silloin kun he voivat valita 15 edustajaa 720-jäseniseen europarlamenttiin? Tällöin suomalaismepit edustavat parlamentissa maatamme peräti 2,08 %:in osuudellaan!

On tietenkin totta, että poliittisen päätöksenteon kannalta EU-koneisto on maanosamme merkittävin vallankäyttäjä, vaikka kansalaisten enemmistö ei sitä tunnustakaan. Suomen lainsäädännöstä noin 60%:ia tulee EU:sta ja Kuntaliiton tilaaman selvityksen mukaan kuntienkin toiminnasta 45%:ia juontaa juurensa unionin lainsäädännöstä. Näiden tosiasioiden valossa Euroopan Unioni on Neuvostoliiton kaltainen monikansallinen hirviö, jolla ei ole kansalaisten tunnustamaa legitimiteettiä, mutta joka tästä huolimatta tekee suurimman osan keskeisistä poliittisista päätöksistä. 

Yhtäläisyyttä Neuvostoliittoon löytyy myös hallitsevasta nomenklatuurasta, jonka  valtakeskus ei ole suinkaan parlamentti, vaan sen nimittämä 27-jäseninen EU-komissio, joka tekee ministerineuvostojen ohella yhteisön todelliset päätökset. Komission kokoonpanon valintaan unionin kansalaisilla ei ole tietenkään mitään vaikutusmahdollisuutta kuten ei myöskään sen hallinnolliseen palkka-armeijaan, joka koostuu 33 000 kovapalkkaisesta globalistisesta virkamiehestä. 

Enemmistö kansalaisista on ymmärtänyt, ettei kovempaa äänestämisellä ole juuri mitään vaikutusta EU-parlamentin politiikkaan, koska päätökset tekee komissio ministerineuvostojen ohella. Silti valtamedia jaksaa kauhistella kuvitteellisen laitaoikeiston voittoa ikään kuin se kääntäisi EU-venettä suuntaan tai toiseen. Pidemmällä aikavälillä kasvaneella oikeistopopulismilla saattaa toki olla vaikutusta esimerkiksi Ukrainan projektin hiipumiseen ja laittoman maahanmuuton ("laillinen" invaasio jatkuu tästä huolimatta) vähentämiseen. Unionin kovan ytimen päätöksiin vahvistuneella oppositiolla ei ole toistaiseksi suurta vaikutusta, vaan komissio tullee jatkamaan ideologisella järkähtämättömyydellään federalistista linjaa, jossa taakkoja jaetaan, yhteistä budjettia rakennellaan ja uusia köyhiä maita otetaan sisään. EU:n hajoamista ja rapautumista uhkaavatkin eniten sen innokkaimmat edistäjät eivätkä niinkään liittovaltion vastustajat. Ahneella on paskainen loppu kuten on tapana sanoa.

Koska Suomen osuus valtavan kokoisessa EU-parlamentissa on lähes olematon, kotimaan vaalituloksen analysoiminen tuntuu merkityksettömältä. Jotta siihen saataisiin edes jotain mieltä, tulosta on tarkasteltava nykyisen hallituspolitiikan valossa. Seuraavaksi YW esittää vaaleista lyhyet huomiot puolueista, joiden voitot ja tappiot ovat herättäneet eniten huomiota julkisuudessa.

Kokoomus. Lännen huoraksi täydellisesti antautunut puolue seilaa nyt Mediapoolin lietsoman aggressiivisen Nato-sotaintoilun aallon harjalla. Ajamalla amerikkalaisten miehitystä maassamme sallivaa DCA-sopimusta, Kokoomus on totisesti ansainnut toisen haukkumanimensä Zogoomus, sillä vieraskorean hölmöläisdiilin myötä Suomesta tulee kirjaimellisesti Amerikan sionistisen miehityshallinnon (ZOG) alainen. Ironisesti kykypuolueeksi kutsulla epäkansallisella koplalla ei ole juuri mitään omia ansioita politiikassa, kunhan vain kehtaavat käyttää kyynisesti hyväkseen kulloisiakin ajan trendejä. Asettamalla hallituskumppani Perussuomalaiset median luomien paskamyrskyjen kilveksi, Kokoomuksen onnistui saada EU-parlamenttiin yhden lisäpaikan, mikä tarkoittaa neljää europarlamentaarikkoa. Samalla Kokoomuksesta tuli maamme suurin puolue unionin parlamentissa. 

Tuoreista läpimenneistä uuden suojatyöpaikan Brysselistä sai epätoivoisena pyrkyrinä tunnettu Mika Aaltola, joka on jo hyvissä ajoin ehtinyt hakea uudelleen UPI:n johtajaksi ja siinä sivussa flopannut presidentivaaleissa median ilmaisesta tuesta huolimatta. Toinen EU-parlamenttiin sisään päässyt medialemmikki Pekka Toveri tunnetaan Aaltolan lailla huonoista ennustajan lahjoistaan. Siinä missä Aaltola arvasi Trumpin menestyksen 2016 koko ajan väärin, on median armoittama "rautainen sota-asiantuntija" Toveri mennyt puolestaan arvioissaan päin metsää lähes kaikessa mikä on koskenut Ukrainan sotaa. Saamansa äänimäärän perusteella tämä ei ole silti häirinnyt kotisohvien isänmaallisia, sillä ilmeisesti heidän mielestään Toverin amerikkalaisperäinen ryssäviha on tärkeämpää kuin hänen toiveajatteluksi osoittautuneet sotaennusteensa. Suomalaisten kannalta on tietenkin onnellista, että tämä koomikkopari poistuu ainakin viideksi vuodeksi jokapäiväisestä julkisuudesta. Uskostaan vaikutusmahdollisuuksiinsa nämä kovapalkkaiset tyhjäntoimittajat eivät ole kuitenkaan luopuneet, vaan esimerkiksi Aaltola on jo ehtinyt arvuutella julkisuudessa saavansa heti komissaarin paikan, koska "paalupaikka tuli".

Persusuomalaiset. Nämä vaalit menivät persuille kirjaimellisesti persiilleen ja syystäkin. Toisin kuin karvalakkipersut Kokoomus on puolueena ymmärtänyt miten pidetään Sauli Niinistön esimerkkiä noudattaen kansansuosiota yllä. Ensinnäkin persuilta oli jokseenkin hölmöä ottaa hallitusneuvotteluissa vastaan valtionvarainministerin posti, sillä lähes kaikki hallitusta vastustavat protestit kohdistuvat väistämättä sen haltijaan. Koska puoluejohtaja Riikka Purra on joutunut toimimaan hallituksen ukkosenjohdattimena, kookomuslaiset ovat voineet täysin rinnoin nauttia johtamastaan epäsuositusta politiikasta. 

Eniten Perussuomalaisten kurituspolitiikka on vaikuttanut liikkuviin äänestäjät, jotka jäivät tällä kertaa kotiin. Äänestyshaluttomuutta lisäsivät myös puolueen kyvyttömyys pitää kiinni aikaisemmista lupauksistaan: bensa maksaa edelleen lähes kaksi euroa litralta, maahanmuuttajien vuosittainen määrä on moninkertaistunut ja vasemmiston totalitaristeja mielisteleviä ajatusrikoslakeja on lisätty entisestään. 

Persujen vaalituloksen perseelleen menoa kuvaa kirjaimellisesti ainoa valituksi tullut meppi Sebastian Tynkkynen. "Rynkkyseksi" kutsuttu elostelija on varsinainen anateema kaikelle sille mitä perussuomalainen protestiäänestäjä haluaa ehdokkaaltaan. Nationalistisena oksymoronina tunnettu Tynkkynen seurustelee maahamme ties millä statuksella livahtaneen mustan rotumuukalaismiehen kanssa. Tynkkysen valinta europarlamentaarikoksi symboloikin erinomaisesti perussuomalaisten tämän hetkistä alennustilaa.

RKP. Gallupeissa kerrottiin ruotsalaispuolueen menettävän ainoan parlamenttipaikkansa, mutta niinhän siinä kävi, että kieli- ja puolueuskollisuus voittivat jälleen kerran. Vaaleista ja suhdanteista riippumatta RKP:n kannattajat ovat aktiivisia äänestäjiä, jonka vuoksi heidän painoarvonsa on populaatiotaan suurempi. Kokoomuslaisten ohella ruotsinkieliset ovat kuin Amerikan juutalaiset, jotka määrästään huolimatta saavuttavat äänestysaktiivisuudellaan ja politiikkaan osallistumisellaan suhteettoman suuren vallan. Loppujen lopuksi puoluejohtajan tehtävät jättäneellä Anna-Maja Henrikssonilla oli helppo työ tulla valituksi.

Vasemmistoliitto. Itseään ilman ironiaa Hyviksi ihmisiksi kutsuvien joukko on tunnettu sopulikäyttäytymisestään. Tosin kuin yleensä kuvitellaan, juuri tälle hyväkkäiden massalle kollektivismi ja johtajan palvonta ovat verissä, mistä kertoo aiempi varaukseton tuki Sanna Marinille. Nyt tunteellisen fanituksen kohteeksi oli vaihtunut Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson. Enimmäkseen naisista koostuva Hyvien ihmisten hurmoksellinen koalitio vaikuttaa Vihreissä, Vasemmistoliitossa ja SDP:ssä, jonka vuoksi uuden messiaan rooli ei ole rajattu vain tietylle punavihreälle puolueelle. Vain määrätyillä arvoilla, ennen kaikkea tasa-arvofundamentalismilla ja sen taakse naamioituneella passiivis-aggressiivisella feministisellä kaunalla, on vaikutusta kun tämä porukkaa valitsee itselleen johtajan.

Perinteisen vasemmistoeetoksen lisäksi Anderssonin valtakunnallisesti saamat ennätykselliset lähes neljännesmiljoona ääntä kertoo pitkään velloneesta protestista hallituksen leikkauksia vastaan. Yhteiskunnan saamapuolella olevat passiiviset pokakonttorin asiakkaat aktivoituivat kerrankin joukolla ja päättivät oikeistopopulistien tapaan äänestää kovempaa. Anderssonin vanavedessä Vasemmistoliitto kolminkertaisesti meppiensä määrän (nyt kolme), mikä tukee käsitystä, että äänestäjät ymmärsivät EU:n olevan instanssi, jossa Suomenkin asiat päätetään. Fiksulta näyttävä logiikkaa jää kuitenkin puolitiehen, sillä vaikka suurin osa maamme asioista päätetäänkin Brysselissä, suomalaisilla mepeillä ei niihin päätöksiin ole osaa eikä arpaa. Varsinkaan kolmella Vasemmistoliiton edustajalla.

Sisäpoliittisten motiivien ohella Anderssonin saama äänipotti saattaa heijastella myös jossain määrin pinnan alla kuohuvaa ulkopolitiikkamme kritiikkiä. Massiivisesta median propagandasta huolimatta kaikki suomalaiset eivät olekaan lähdössä soitellen sotaan USA-Naton eskaloimiin uhkarohkeisiin projekteihin, joissa kovimman hinnan voi joutua maksamaan lännen eturintamaksi vapaaehtoiseksi julistautunut Suomi. Hallituksen Amerikkaa myötäilevä Israel-politiikka lienee toinen ulkopoliittinen syy, miksi osa kansalaisista kerkesi äänestämään Anderssonia. 

Olivatpa kansalaisten motiivit äänestää Anderssonia mitkä tahansa, Vasemmistoliiton vaikutusvalta Suomessa ja Euroopassa ei voitosta huolimatta suinkaan kolminkertaistunut. Siitä pitää huolen 720-jäseninen EU-parlamentti ja valtaa käyttävä komissio.

Vihreät, SDP ja Keskusta. Ennusteista huolimatta nämä puolueet säilyttivät parlamenttipaikkansa. Ilman Perussuomalaisten mahalaskua ne olisivat todennäköisesti menettäneet paikkojaan, joten mistään torjuntavoitosta ei voida puhua. Varsinkin kun äänet jäivät vähäisemmäksi kuin edellisissä EU-parlamenttivaaleissa. 

Sen sijaan muualla Euroopassa gallupit pitivät kutinsa ja oikeistopopulistit lisäsivät paikkojaan. Valhelehdistöön kyllästyneisiin keski-eurooppalaisiin ei tehonnut samalla tavalla viikkokausia jatkunut "laitaoikeistolla" pelottelu kuin auktoriteettiuskoisiin suomalaisiin. Populismin noususta huolimatta keskustaoikeisto hallitsee edelleen parlamenttia, mutta poliittisen opposition kasvu sekä oikealla että vasemmalla vaikeuttaa entisestään federalististen EU-byrokraattien junttaaman politiikan toteuttamista. Koko 2020-luvun kriisejä hyödyntäneen EU-eliitin yhtenäisyyseuforia saattaakin olla jo historiaa uudella viisivuotiskaudella.

YLEN SUHDE "HYVIEN IHMISTEN" VÄKIVALTAKIIHOTUKSEEN

Länsimaiden valtamediassa ahkeraan toistuvat termit ääriajattelu ja ekstremismi ovat pelkkiä kiertoilmauksia lähinnä poliittista nomenklatuuraa uhkaavalle kansallismielisyydelle. Näitä näennäisen neutraaleja koodisanoja käyttämällä toimittajat saavat kätevän tekosyyn päästä taas puhumaan lempiaiheestaan, "nousevasta äärioikeistosta". Samoin on laita taajaan käytetyssä termissä ääripäät, jolla tarkoitetaan käytännössä vain sitä yhtä väitettyä ääriliikettä eli "äärioikeistoa". 

Suurissa toimituksissa riemu olikin katossa, kun Perussuomalaiset Nuoret ry:n varapuheenjohtaja Toni Jalonen kutsui edellisviikonloppuna Tallinnassa itseään ohimennen fasistiksi. Valtavirran uutisoinnille ei ollut mitään merkitystä sillä, että Etnofutur-konferenssissa Jalosen esittäytyminen fasistiksi ymmärrettiin yleisössä aivan muuna mitä viralliseksi tulkinnaksi tullut vasemmiston kulunut neuvostopropaganda asiasta sanoo. Koska valtakunnan lehdissä Jaloselle ei annattu mahdollisuutta selittää sananvalintaansa, hän sai äänensä kuuluuviin ainoastaan vaihtoehtomedialle antamassaan haastattelussa.

BBC:n Hitler Channellin (History Channel) fasismitulkinnasta versova moralismi ei saanut velloa julkisuudessa montaa päivää, kun toiselta suunnalta iski toimittajien kannalta ikävä uutinen. Jopa Ylen oli pakko uutisoida Vasemmistoliiton läntisen alueen toiminnanjohtajan Misha Dellingerin Twitter-tililtä lähetettyjä tappouhkauksia kuvitelluille fasisteille ja ilmastonmuutoskriitikoille. 

Viime perjantaina Ylen verkkosivut julkaisi uutisen Li Andersson: "Tämä asia ei jää tähän" – Vasemmistoliiton toiminnanjohtajan perustama Twitter-tili kehotti tappamaan fasistit ja ilmastonmuutoksen kieltäjät, jossa ei käsitelty läheskään kaikkia Dellingerin lähettämiin tappouhkauksiin liittyneitä taustatietoja. Esimerkiksi Iltalehden viikonlopun paperiversiossa kerrotaan, että jo kesällä 2015 Dellinger fantasioi Facebookissa Ruotsin kuninkaallisten ampumisella: 

-Eniten mua kiinnostaa, et miksei noita oo ammuttu jonkun ladon alakerrassa ja jouduttu ampumaan pari kertaa, koska vaatteisiin ommellut jalokivet on suojanneet luodeilta. 

Viiden vuoden takainen avautuminen synnytti jonkun verran ikävää julkisuutta, mutta se ei haitannut Dellingerin urakiitoa Vasemmistoliitossa, sillä hänet valittiin läntisen alueen toiminnanjohtajaksi tammikuussa 2018. Aikaisemmasta kärystä huolimatta Dellingerillä on ollut pokeria kertoa Twitterissä, etteivät nyt julkisuuteen nouseet väkivaltaan yllyttäneet viestit ole hänen kirjoittamiaan. Ikään kuin lieventävänä asianhaarana Dellinger tiedottaa lisäksi, että vuosien 2016 ja 2017 aikana kirjoitettujen viestien Twitter-tili (@huggywuggy2) oli perustettu ennen hänen työsuhteensa alkamista Vasemmistoliitossa.

Klikkaa kuvaa suuremmaksi.

Yllättävää kyllä, Ilta-Sanomissa julkaistiin perjantaina toimittaja Olli Wariksen kommentti Li Andersson toteutti pr-operaation – mikä lopulta muuttui?, jossa ruoditaan Vasemmistoliiton puoluepampun väkivaltatoiveisiin liittyvää vyyhtiä huomattavasti syvemmin kuin Ylen pintaraapaisuksi jääneessä uutisessa:

Torstaina IS lähestyi vasemmistoliiton puheenjohtajan Li Anderssonin esikuntaa, jossa ei nähty tapausta edes selvittämisen arvoisena, sillä Dellingerin tapaukseen oli tarttunut myös tuomioistuimen kieltämä uusnatsiorganisaatio. 

Vasemmistoliitto yritti siis spinnata asian näyttämään siltä, että uusnatsit ovat heidän kimpussaan. (...) Anderssonin pr-operaatio käynnistyi perjantaiaamuna viiden tviitin sarjalla, jossa vasemmistoliitto irtisanoutui väkivallasta ja sillä uhkailemisesta. 

Dellinger ilmoitti irtisanoutuvansa tehtävästään ja pyysi anteeksi puolueelta, puoluetovereiltaan ja vasemmistoliiton äänestäjiltä ”asian ympärille syntynyttä kohua”. Kirjoitusten kohteet jätettiin mainitsematta.

Mitä sitä fasisteilta ja ilmastonmuutosuskonnon epäilijöiltä anteeksi pyytelemään. Tärkeintä on pahoitella ainoastaan aatetovereita sitä, että sattui jäämään kiinni näkemyksistään, joita Vasemmistoliiton johto uskaltaa sanoa ääneen yksityisesti vain puolen Koskenkorva-pullon juomisen jälkeen. Puolueen johto, erityisesti Li Andersson, on tukenut Dellingeriä tämän koko uran ajan kunnes nurkkaan ajattuna oli pakotettu heittämään pitkäaikaisen ystävänsä laidan yli. Iltalehden viikonlopun paperiversiossa kun tiedetään kertoa, että

Iltalehden tietojen mukaan hän [Dillinger] kuuluu vasemmistoliiton puheenjohtajan, niin ikään Turusta olevan opetusministeri Li Anderssonin lähipiiriin.

Vasemmistoliiton touhuja tarkemmin seuranneet ovat aina tienneet, että puolueen lähellä pyörii suurehko lauma väkivaltavasemmistolaisia räyhä-räähkiä. Jostain syystä tätä tosisiaa ei hirveästi ainakaan Ylessä toitoteta. Kun Dellingerin vuosia jatkuneet tappouhkaukset synnyttivät Ylessä vain kaksi uutista, on vastaavasti Perssuomalaisten Nuorten varapuheenjohtajan fasistiksi tunnustautumista revitelty lukuisissa mediajätin uutisissa. Pelkästään eilen asiasta julkaistiin Ylessä kolme uutisjututtua: Perussuomalaisissa nuorissa voi alkaa puhdistus, puolue saattaa erottaa nuorisojärjestönsä – "Harjaako" Halla-aho puolueesta vain arvostelijoitaan?, Tutkija: Perussuomalaisten nuorten kohtalo oli sinetöity jo ennen äänestystä – "Ovat olleet piikki Halla-ahon lihassa jo pitkään" ja Fasismipuheilla kohahduttanut PS-nuoret avoimessa kapinassa: puolueen vaatima sääntömuutos hylätty – Halla-aho: Jatkosta päätetään ensi kuussa.

Väkivallan kategorinen kieltäminen poliittisena välineenä on todellisuuden vastaista hurskastelua. Sitä ei tarvitse kannattaa, mutta jonkinlainen rehellisyys sen suhteen olisi silti suotavaa. Vasemmisto on historiansa aikana osoittautunut olevansa kaikkein tekopyhin väkivallan suhteen, sillä juuri sillä hattaraiset rauhan puheet ja käytäntö ovat iskeneet kovimmin toisiinsa. Siksi lämpimiä suhteita väkivaltavasemmistoon pitävän Vasemmistoliiton julkilausumat nollatoleranssista väkivallalle jaksavat hymyilyttää:

Vasemmistoliiton ydinarvoihin kuuluu väkivallan ja sillä uhkaamisen vastustaminen. Emme hyväksy väkivaltaa tai sillä uhkaamista missään muodossa - emme tänään, emme huomenna, emme koskaan tulevaisuudessa.

Hallituspuolueena Vasemmistoliiton on pakko ylläpitää hillittyä julkisivua itsestään. Tämä on osoittautunut viime aikoina vaikeaksi, koska sen kannattajakunnasta löytyy väkivaltavasemmistoa, joka larppaa mielellään vallankumousta ja punaterroria. Viimeisin esimerkki tästä on surullisen kuuluisa äärivasemmiston nettikeskus Takku.net, jossa nimimerkki Takaisinmaksunaika on kehoittanut Korona-viruksen tahallista levittämistä poliisiasemille ja "asenteellisille" viranomaisille. Kenellekään ei tule yllätyksenä, että Ylen uutisissa tästä uhkauksesta ei ole mitään mainintaa.

Valtion subventoimien apurahakapinallisten kaunaisissa väkivaltafantasioissa ei ole mitään yllättävää, mutta kun samanlaista viestiä esittää porvarillisien valtavirran toimittaja, täytyy lukijan hieraista silmiään. Kalevan toimittaja Pekka Rahkon kolumni (26.2.2020) Poliitikot ovat vastuussa vihapuheensa seurauksista – Somen kautta vas­ten­mie­li­nen retoriikka leviää nopeasti ja tehokkaasti yllyttää väkivaltarikokseen poliittisesti erimielisiä vastaan kirjoittamalla muun muassa:

Väkivalta ja pahoinpitelyt tulevat vihapuheen seuraksena joka tapauksessa lisääntymään. Koska näin ollen yhä useampi suomalainen tulee joka tapauksessa pahoinpidellyksi, toivon hartaasti, että uhrinsa sattumanvaraisesti valitsevien saalistajien kynsiin jäisivät oikeat ihmiset. Perussuomalaiset ja heidän äänestäjänsä. Mieluummin he kuin joku muu. Heihin ei tehoa mikään muu kuin se, että vihapuhe osuu omaan nilkkaan.

Punaporvari Rahko kuvittelee olevansa kovinkin nokkela lainatessaan lähes sanasta sanaan Jussi Halla-ahon kirjoituksesta Monikulttuurisuus ja nainen löytyvää pätkää. Rahko kuvittelee, että koska Halla-aho ei saanut sananvapaustuomioita tuosta kirjoituksesta, vaan tekstistä Muutama täky Illmanin Mikalle, kolumnisti voi toisen kertaluokan ironisoinnilla vapaasti fantasioida poliittisten vastustajien pahoinpitelemisestä. 

Eikä kyseessä ole edes mikään ironia, sillä tunnettuna suomalaisvihamielisyyden asiamiehenä Rahko on kuin virallista puoluelinjaa noudattava Neuvostoliiton politrukki, joka puhuu vain puolueen vihollisten (kuvitellusta) väkivallasta, mutta hyväksyy hiljaisesti järjestelmän kohdistaman drastisen terrorin tavallisia kansalaisia kohtaan. Yllä oleva lainaus voisi hyvin olla jonkun uuskommunistisen Open Borders -autistin purkaus, jossa ollaan täysin sokeita kutsumattomien rotumuukalaisten päivittäiselle väkivallalle kantaväestöä vastaan. Tässä tilanteessa olisi tärkeää, että lainauksen nähneet tekisivät Rahkosta rikosilmoituksen polisiille. Silloin nähtäisiin onko laki edelleen erilainen eri kansalaisille.

Klikkaa kuvaa suuremmaksi.

PUNAVIHREÄN FEMINISTIHALLITUKSEN TOIMET TUHOAVAT SDP:N JA TEKEVÄT FEMINISMISTÄ ENTISTÄ VIHATUMMAN

Yle TV1, A-studio, 9.12.2019.

Maahamme tänään nimitettyä sukupuolinarsistista feministihallitusta on odotetusti kiitelty länsimaiden globalistilehdissä. Yle ottaa totta kai kansainvälisestä huomiosta kaiken irti agendauutisessaan Sanna Marin on otsikoissa ympäri maailman – tulevaa pääministeriä pidetään politiikan "ennätysnaisena". Sen sijaan Itä-Euroopan ja Aasian traditionalististen maiden tiedotusvälineissä suomalaisten kulttuurimarxistien marssia läpi insitituutioiden ei ole arvioitu yhtä innostuneesti kuin lännen uutisissa, ja niissä onkin ihmetelty mitä lisäarvoa nuori kokematon vasemmistolaisnainen toisi poliittiseen päätöksentekoon. 

Länsimaiden mediassa tämä lisäarvo sen edistämälle ideologialle toki tiedetään, mutta vihaisten äänestäjien pelossa kaikkea ei uskalleta sanoa ääneen. Kuten esimerkiksi sitä, että juuretonta kuluttajaidentiteettiä ihannoivat finanssiglobalistit ovat aina halunneet edistää nuorten punavihreiden idealistinaisten esiinmarssia niin politiikassa kuin muuallakin julkisuudessa. Hormoneillaan ja kontrolloimattomalla toiseus-empatiallaan käyvät nuoret poliitikkonaiset ovat ihanteellisia hyödyllisiä idiootteja vihamieliselle globalistieliitille, jonka keskeisimpiin tavoitteisiin kuuluu Euroopana muuttaminen afrikkalaiseksi. 

Ei tarvitse olla mikään spengleristi ymmärtääkseen millaista sivilisaatiovaiheen rappiota Suomen uusi hallitus edustaa. Kansakuntaa ja sen kulttuuria ei ole koskaan säilytetty lapsekkaalla nuoruuden palvonnalla ja tunnevetoisella feminiinisyydellä. Valitettavaa vain, että heikkojen miesten aikakaudella valtaan nostetaan  naiset, jotka kykenevät pahimmillaan tuhoamaan vuosisatoja kestäneen sivistysperinteen yhdellä hallituskaudella. 

Eikä kyse ole mistä tahansa naisista, vaan niin sanotuista kympin tytöistä, jotka ovat imeneet itseensä kaiken internationalistisen propagandan, jota marxilaiset soluttajat ovat tunkeneet lastentarhoista yliopistoihin 1970-luvun alusta lähtien. Ideologisesti konformistisina mutta aina yhtä laskelmoivina urakiipijöinä uusilla ministereillä ei ole koskaan ollut tarvetta persoonalliseen ajatteluun, vaan vallan kahmimiseksi heille on riittänyt päähän iskostettujen poliittisesti korrektien oppien ulkoluku. Esimerkiksi uusi pääministeri on tuskin koskaan elämässään joutunut kyseenalaistamaan liberaaleja ajattelumallejaan, sillä tällöin hän joutuisi samalla haastamaan vanhempiensa ideologiselta vaikuttavan "sateenkaarivanhemmuuden".

Hallituksen kansankynttilät eivät koskaan kyseenalaistakaan "hyviä asioita" filosofisesti, mikä näkyy ennen kaikkea naiivina suhtautumisena aikamme muotiaatteisiin kuten harhaisiin kuvitelmiin lukuisista sukupuolista ja monikultuurisuuden välttämättömyydestä sekä otaksumaan, jonka mukaan "ilmastonmuutos johtuu ihmisen toiminnasta". 

Kotimaan säännellyssä julkisuuspelissä heppatyttöjen feministisirkus esitetään jonain upean voimaannuttavana edistyksellisyytenä, vaikka yhä suurempi joukko kansalaisista näkee sen tunteisiin ja tasa-arvouskontoon vetoavan bluffin läpi. Minimoidakseen kansan epäluuloja Ylen kaltaiset mediajätit yrittävät parhaansa mukaan tyynnytellä hallitusfarssiin suivaantunutta kansaa kirjoittelemalla kiiltokuvajuttuja pääministeri Sanna Marinista ja ylistämällä neljää muuta naisministeriä, jotka johtavat Keskustaa (Katri Kulmuni, 32 v.), Vihreitä (Maria Ohisalo, 34), Vasemmistoliittoa (Li Andersson, 32) ja RKP:tä (Anna-Maja Henriksson). 

Aivan kuin tämä ei riittäisi, hallitukseen nimitettiin Ylen uutisen mukaan uudelleen pahamaineisia ja ryvettyneitä SDP:n punamädättäjänaisia kuten Tytti Tuppurainen, josta tuli uudelleen Eurooppa- ja omistajaohjausministeri ja jo kerran potkut saanut Sirpa Paatero, joka sai yllätysparantumisen jälkeen tällä kertaa kuntaministerin pestin. Niin ikään vasemmistodemari Tuula Haatainen kierrätettiin uuden hallituksen työministeriksi. Valkoisten heteromiesten vastaista homoenergiaa edustaa puolestaan vihreiden Pekka Haavisto, joka oli lähellä saada valehtelun vuoksi potkut jo edellisestä Rinteen hallituksesta. Näiden häpeämättömien valintojen perusteella voidaan sanoa, että hallituksen keskeiset paikat on vallattu naisilla ja homoilla.

Jostain syystä näin naisvaltaista sateen- ja punakaartihallitusta (12 naista ja 7 "miestä") kutsutaan hallitsevissa tiedotusvälineissä punamultahallitukseksi, vaikkei siihen löydy enää oikein mitään perustetta.  Historiantutkija Martti Häikiön mukaan käsite punamultahallitus syntyi vuoden 1937 hallituksesta, jossa demareilla ja maalaisliitolla (nyk. keskusta) oli eduskunnassa enemmistö 136 paikallaan. Häikiö huomauttaa, että nykyisellä hallituskokoonpanolla näillä kahdella puolueella on eduskunnassa pelkkä 71 paikan vähemmistö. Nykyhallitus onkin professorin mielestä feministihallitus, "koska kaikkien hallituspuolueiden puheenjohtajat ovat nuoria naisia ja tunnustavat feminismiä – All female panel eli yksipuolinen viisikko, ei tasa-arvoinen".

Vaikka punafeministien kulttuurimarxilainen rynnistys hallitukseen näyttääkin hetken voitonmarssilta punaisella torilla, se on tosiasiassa pelkkä Pyrrhoksen voitto, varsinkin SDP:lle. Viimeistään tällä manööverillä demarit hylkäävät loputkin työläismieskannattajansa, joten Sanna Marinista tullee maan historian viimeinen sosialidemokraattinen pääministeri.

Toinen hyvä puoli uudessa punatuhohallituksessa on se, että punavihreiden toimittajien ja hallituspuolueiden on mahdotonta vakavalla naamalla syyttää enää valkoista heteromiestä tulevasta epäonnistumisestaan. Punavihreiden jännityksellä toivoma Suuri Unelma tulee nimittäin kaatumaan varmuudella hallituksen jatkuvaan sähläämiseen, ministerien kissatappeluihin ja hallituspuolueiden (kepu vs. vihreät) väliseen krooniseen riitelyyn. Kansan hermoja taas kirsistetään äärimmilleen uusilla "viharikoslaeilla", oikeuslaitoksen ja poliisin ryöstäytyneellä politisoitumisella, työttömyyden äkkinäisellä kasvulla, valtion velan jyrkällä lisääntymisellä ja kontrolloimattomalla kehitysmaalaisinvaasiolla.

Viiden naisen sähläriydinryhmällä on valtavat paineet tehdä politiikkaa ilman Rinteen antamaa turvallista selkänojaa. Kenelläkään ei tarvitse olla ennustanlahjoja tietääkseen, ettei tämä porukka tule kestämään vaalikauden loppuun. Ainoan tavallisen duunarin työkokemuksen Sokoksen kassana saaneesta Sanna Marinista ei tule punafeministien toiveista huolimatta aikamme aurinkokuningatarta. Hallituksen ainoaksi hyväksi teoksi tuleekin jäämään se, ettei maahamme tule enää pitkään aikaan, jos koskaan, vasemmistovetoista feministihallitusta.

EDUSKUNTAVAALIEN PIMEÄ VAALITYÖ JA VESITTYNYT TRUMP-TUTKINTA

Suldaan Said Ahmed ja Li Andersson suomalaisvastaisessa
Peli poikki -mielenosoituksessa v. 2016.

Eduskuntavaalit lähestyvät ja mediassa alkaa näkyä jo selvää uhkakuvien rakentelua, jossa  syntipukin rooliin on asetettu nationalistit ja "rasistit". Tämä käy selväksi Ylen uutisjutussa Aggressiivinen ilmapiiri pakotti puolueet terästämään turvatoimiaan – "Tullaan iholle, uhkaillaan", jossa ääneen pääsevät lähinnä punavihreät ja feministipuolueen kulttuurimarxilaiset uhriutujat.

Kun Pohjoismainen vastarintaliike (PVL) jakoi toissaviikonloppuna Turussa valtapuolueista tehtyjä ironisia vastamainoksia, paikallislehti Turun Sanomat piti sitä sisäministerin ohella laittomana vaalihäiriköintinä. Myöhemmin samainen aviisi vihjasi, että Li Anderssonin vaalimainosten vandalisoinnilla Turun lähiseudulla olisi jokin yhteys PVL:ään. Mitään todistetta tästä ei tietenkään annettu, mutta epäilyyn riitti, että PVL vastustaa Vasemmistoliiton sosialistista politiikkaa.

Kummallista kyllä vasemmistolainen Voima-lehti ei ole koskaan joutunut poliisitutkintaan tekemistään vastamainoksista, joissa porvaripuolueiden suuhun on laitettu olkiukkomaisia väitteitä. Tämä kertonee siitä, että äärivasemmisto on valtiovallan erityisessä suojeluksessa. Toisaalta median ja politiikkojen harmistuksen PVL:n tempauksesta tavallaan ymmärtää, sillä paljastavathan järjestön vastamainokset valtapuolueiden todellisen agendan. 

Jostain syystä Yle ei kertonut PVL:n tapahtumasta mitään, mutta sen sijaan se tarttui hanakasti episodiin, jossa Soldiers of Odinin (SOO) jäsenen väitetään yrittäneen lyödä ulkoministeri Timo Soinia (siniset) poliittisessa toritapahtumassa viikonloppuna Vantaalla. Ylen tuoreimmassa asiaa koskevaa uutisessa Poliisi: Ministeri Soinia vastaan hyökännyt ei ollut suunnitellut tekoa ei edelleenkään kumota väärää väitettä, jonka mukaan pidätetty mies olisi ollut Soldier of Odin -katupartiojärjestön jäsen. Vastaavaa intoa kertoa kurdien harjoittamasta joukkoväkivallasta viime lauantaina Helsingin Narinkkatorilla Yleltä ei sitä vastoin ole löytynyt, sillä mediajätti ei mainitse asiasta yhdessäkään uutisessaan.

MTV3:n uutisjutussa Ulkoministeri Timo Soinin lyömistä yrittänyt mies ei ole järjestön mukaan Soldiers of Odinin jäsen: "Hän on vain tilannut support-paidan" epäillyn yhteys katupartiojärjestöön sentään kumotaan ja ääneen pääsee SOO:n perustaja Mika Ranta. Epäillyn miehen syyllisyydestä ei ole edelleenkään mitään varmuutta, ainoastaan virkavallan väkivaltaisesta vastustamisesta on "näyttöä", koska turvamiehet kaatoivat vastahakoisen miehen väkisin maahan. Tekijän nimeä ei ole annettu julkisuuteen, mutta tällä hetkellä esimerkiksi Twitterissä velloo keskusteluketjuja, joiden mukaan tekijä olisi vasemmistohuligaani Jari Laine, joka tunnetaan aina itsenäisyyspäivänä harjoittamastaan väkivallasta.

Liekö sitten sattumaa tai Soinin tapauksen innoittamaa, että Vasemmistoliiton kansanedustajaehdokas Suldaan Said Ahmed väitti suomalaismiehen käyneen tänään hänen kimppuunsa Helsingin Itäkeskuksessa. Ylen uutista Kansanedustajaehdokkaan kimppuun käytiin metrosemalla Helsingissä – rasistisia solvauksia ja tönimistä lukiessa tulee auttamattomasti mieleen mustan pojan Valtterin satuilut rasistisesta bussikuskista, joka ei ottanut poikaa kyytiin. Epäily Said Ahmedin kertomuksen todenperäisyydestä herää, koska hän on aiemminkin valehdellut ja käyttäytynyt provosoivan aggressiivisesti. Hänellä on toki oikeus väittää mitä tahansa, mutta toivottavasti poliisi tulee selvittämään asian todellisen laidan mahdollisimman pikaisesti. Mikäli vanhat merkit pitävät paikkaansa ja tutkinta ei tue Said Ahmedin tarinaa, valtamedia ei tule kertomaan uudesta käänteestä kovin näyttävästi. (Stop Press: Jo nyt Said Ahmedin tarina on muuttunut pariin otteeseen.)

Kuin pisteenä i:n päälle pimeälle vaalityölle vasemmistoliberaalien aisankannattajaksi ryhtynyt Finnkino kertoo tänään poistavansa mainoksistaan perussuomalaisten vaalivideon  V niin kuin Ketutus. Ylen uutisessa Finnkino ilmoitti perussuomalaisten väkivaltaisen vaalivideon esitysten päättymisestä yhtiö perustelee päätöstään väittämällä videon olevan rasistinen (sic!) ja väkivaltainen. 

Elokuvateatteriketjun päätös on jälleen yksi osoitus siitä, kuinka globalistiset korporaatiokapitalistit kannattavat vasemmistolaisia miellyttävää viestintäpolitiikkaa. Pystyyn kuolleita muotiaatteita seuraava Finnkino on omaksunut kulttuurimaxilaisuudesta tutun repressiivisen toleranssin (tukahduttavan suvaitsevaisuuden), jossa jälkimarxilaisille ideaaleille vastakkaisia ideoita ja käsityksiä ei suvaita. Vaikka Finnkino käärii tvitter-viestissään poliittisen tukahduttamishalunsa suvaitsevaisuuden seireeninlauluun väittämällä yhtiön puolustavan suvaitsevaisuutta, sananvapautta ja demokratiaa eikä hyväksyvän toiminnassaan rasismia taikka syrjintää, niin tosiasiassa elokuvateatteriketjun antama esityskielto kertoo pelkästään firman johdon omasta suvaitsemattomuudesta, sensuurista ja despotismista.

                                                           *************************

Yle uutiset kertoi eilen, että Muellerin tutkinta ei löytänyt näyttöä presidenttti Trumpin vehkeilystä Venäjän kanssa. Tämän on täytynyt olla valtava pettymys etenkin Ylen toimittaja Mika Mäkeläiselle, joka on parin viime vuoden ajan toiveikkaana raportoinut Amerikasta viikottain, kuinka "uudet paljastukset" tulevat panemaan Donald Trumpin viralta. Ne kansalaiset, jotka seuraavat muitakin tiedotusvälineitä kuin Yhdysvaltain Itärannikon liberaalilehdistä mielipiteensä poimivaa Yleä, ovat alusta asti tienneet, että kyseessä on poliittinen ajojahti. Sen julkisena fasadina on kaunainen erikoissyyttäjä Robert Mueller, mutta todellisuudessa taustalla häärii Demokraattipuolueen koneisto ja vanhaa liberaalieliittiä edustava Syvä valtio.

Kun Yhdysvaltain oikeusministeri William Barr antoi sunnuntaina kongressille tekemänsä tiivistelmän erikoissyyttäjä Robert Muellerin Venäjä-tutkintaraportista, oli selvää, että toimittaja Mika Mäkeläinen ei pettymykseltään kyennyt uutisoimaan asiasta. Hän delegoikin tehtävän kollegalleen Paula Vilénille, jonka monomaanista tiedotustyyliä on ehtinyt kommentoimaan mm. taloustieteen professori Matti Viren blogikirjoituksessaan Paula ja Donald. Hänen tehtäväkseen tuli uutisjutussa Toimittajalta: Muellerin Venäjä-tutkinnan johtopäätöksistä tuli hyvä päivä Trumpille – ja Yhdysvalloille kertoa, että oikeusministeri Barrin nelisivuisen tiivistelmän pääsanoma on, että "presidentti Donald Trump tai hänen kampanjansa ei vehkeillyt Venäjän kanssa sen vaalivaikuttamisoperaatiossa".

Vaikka Trump vapautuikin syytteistä, Vilén haluaa kirjoituksessaan korostaa, että "Mueller ei vapauttanut Trumpia kaikista epäilyistä, oikeusministeri Barr teki sen". Muellerin hakemalla haetut mitättömät aihetodisteet eivät antaneet näyttöä Trumpin ja Venäjän salaisesta yhteistyöstä vaalien alla, mutta silti hän haluaa pitää presidenttiä löysässä hirressä jättämällä raportissaan auki kysymyksen Trumpin syyllisyydestä. Kieltämättä ovela retorinen veto, jota hallitseva liberaalimedia tulee varmasti käyttämään jatkossa Trumpia vastaan. 

Trumpin vapautuminen syytteistä kongressin edessä ei tietenkään merkitse Trumpin vastaisille voimille mitään, vaan ne tulevat jatkossakin syöttämään suurelle yleisölle narraatiota, jonka mukaan Trumpilla oli yhteys venäläisiin ja että ilman venäläisiä hän ei olisi voittanut presidentinvaaleja.

                                                      *****************************



TV1, 25.3.2019 klo 22.15 Tom of Finland (12) 

Touko Laaksonen nousee kansainväliseen menestykseen kuvilla jotka Suomessa olivat aikanaan laittomia. Tarina rohkeudesta ja rakkaudesta. N: Pekka Strang, Lauri Tilkanen, Jessica Grabowsky. O: Dome Karukoski, Suomi 2017. HD ohjelmatekstitys (suomi) 1 h 54 min UUSINTA eilisestä.

Yle on tukenut taloudellisesti tämän filmin tekemistä, joten se haluaa luonnollisesti antaa elokuvalle laajaa näkyvyyttä omilla kanavillaan. Mikäs sen parempaa punavihreälle Ylelle kuin nostaa homoseksuaali pornograafikko kansakunnan kaapin päälle.

ANTIFAN JA PUNAVIHREIDEN POLIITIKKOJEN KIELTOPROJEKTI KUSI REISILLE TAMPEREELLA

Yle Watch ei yleensä kirjoita suomalaisvihamielisen marginaalin edesottamuksista, sillä blogin ajutus on pyydystää isoja kaloja ja näyttää millaista vallan väärinkäyttöä hallitseva nomenklatuura poliitikoista toimittajiin käyttää. Silloin tällöin järjestelmän prostituoituna toimiven äärivasemmistolaisten puuhakerhojen toimet osuvat yhteen globalismia ajavan valtarakenteen kanssa, jonka vuoksi blogillamme on syy käsittellä myös näitä uutisia. Niistä tuorein Yle uutinen, Tampereella kauhistuttiin: uusnatsit kokoontuvat kaupungin tiloissa – Tieto kumottiin kiireesti kertoo, kuinka Tampereen kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja, vihreiden Iiris Suomela, oli tviitannut kuvakaappauksen anarkokommunistisen Varisverkoston virheellisestä tiedotteesta, jonka mukaan uusnatsit järjestävät toimintaa Tampereen kaupungin omistamassa kiinteistössä.

Uutisesta käy ilmi, että Vasemmistoliiton Tampereen valtuustoryhmän puheenjohtaja Mikko Aaltonen ja vihreiden kaupunginvaltuutettu ja kansanedustaja Olli-Poika Parviainen kertoivat, ettei kyseinen kiinteistö olisikaan Tampereen kaupungin omistuksessa. Vastavasti Ylen tietojen mukaan kiinteistö on yksityisessä omistuksessa ja Tampereen kaupunki vuokraa kiiinteistöstä vain osan museon varastoksi. 

Sittemmin Iiris Suomela on myöntänyt Ylelle, että hänen ensimmäinen Twitter-viestinsä aiheesta sisäsi väärää tietoa. Hän ei silti halua luopua poliittisesti erimielisten tukahduttamistoimista ja toivoo, ettei kansallismielisiä rock-konsertteja saisi olla punaisessa Tampereessa lainkaan:

Suomela toivoo, että tällaisia tapahtumia ei järjestettäisi Tampereella ollenkaan.

– Toivon, että Tampereen kaupunki aloittaa vakavan keskustelun siitä, millaisten toimijoiden kanssa pystymme olemaan samoissa kiinteistöissä.

– Lisäksi toivon kaiken kaikkiaan, että tamperelaiset poliitikot ja Tampereen kaupunki ottavat vahvasti kantaa natsismia ja äärioikeistoa vastaan, Suomela sanoo.

Niin sanotut oikeistopuolueet ovat Tampeerella hiiren hiljaa 2000-luvun punaviherkaartin junttaukselle. Ne ovat täysin kulttuurimarxistien määrittämän poliittisen korrektiuden kahleissa ja toimivat alistuneesti vihervasemmiston aisankannattajiana. Porvallisten puolueiden edustajile olisi varmasti kauhistus, jos joku heidän jäsenistään ehdottaisi vastavetona nykyiselle punakaartille, että tamperelaisten poliitikkojen ja Tampereen kaupungin pitää ottaa vahvasti kantaa uuskommunismia ja äärivasemmistoa vastaan. 

On käsittämätöntä, että liberalistista sananvapautta puolustavat porvaripuolueet kannattivat Tampereen valtuuston viime tammikuun päätöstä, jossa kaupunki ei suostu vuokraamaan tiloja "rasistisille" järjestöille, mutta sallii silti sen tukien kera äärivasemmistolaisille kansankiihottajille. Näin porvaripuolueet tulevat kannattaneeksi vasemmiston etua ajavaa strategiaa, jossa punavihreille epämieluisat radikaalit vaihtoehdot kielletään ja suljetaan pois. Punavihreille totalitaristeille tällainen linja on täysin luonteva, sillä se ei ole koskaan sietänyt avointa poliittista kilpailua. Se, miksi porvarit alistuvat punavihreälle junttapolitiikalle kertoo taas siitä, että heikosta kansansuosiostaan huolimatta vasemmistolaiset ovat taitavalla psykologisella sodankäynnillään onnistuneet iskostamaan eetoksensa hegemoniseen asemaan, jolle myös nynnyilevä oikeisto alistuu.

Punavihreän vasemmiston suhteeton ja siten epädemokraattinen poliittinen valta johtuu osittain sen kyvystä verkostoitua ja edetä kansanruumiin soluissa vikkelään kuin syöpä. Sivumennen sanottuna tämä tuo mieleen erään pienen muukalaisperäisen etnis-uskonnollisen populaation, joka on sattumoisin monien kulttuurimarxilaisten virusten alkulähde. 

Tarra voi olla kuvamanipulaatio, mutta juuri noin varikset
oikeasti ajattelevat, vaikka eivät sitä ääneen sanokaan.

Joka tapauksessa, työväenluokan edustajina esiintyvät punaviherpoliitikot ovat tätä nykyä osa rupattelevaa luokka, jonka taustalla on yliopistossa tapahtuva verkostoituminen. Sen alinta kastia on Varisverkosto, jossa enemmistönä olevat naispuoliset riviaktivistit tulevat varakkaista punaporvariperheistä. Varikset näyttävät omaksuneen mukatyöväenluokkaisen vasemmistoideologian vain siksi, että heidän professorinsa ja valtamedia pitävät sitä kovin muodikkaana. He ovat kuitenkin sen verran verran fiksuja, että ymmärtävät Suvi Auvisen tapaan verkostoitumisen tärkeyden jo fuksivuotena, jolloin kannattaa osallistua yliopistoaktivismiin ja kansalaisjärjestöihin. Koska nuo organisaatiot ovat sidoksissa valtioon, poliiittiset opportunistit voivat kiivetä eräänlaisen ideologisen sukulaissuosinnan avulla niiden kautta yhteiskunnassa pitkälle aivan kuten Suvi Auvinen ja Iiris Suomela ovat tehneet.

Hyväsisar-kerhon olemassalo paljastuu IIris Salmelan poliittisessa toiminnassa. Kun kaupungin korkealla pallilla istuva punavihreä khmeri seuraa ja jakaa äärivasemmistolaisen opiskelijaklikin Stasista muistuttavia ilmiantotiedotteita, se kertoo paljon siitä, miten tiiviisti punavihreä establishmentti ja sen liepeillä viihtyvä valevallankumouksellinen räyhävasemmisto on verkostoitunut keskenään. Jo nimensä mukaisesti Varisverkosto on verkostoitunut organisaatio, jolla on vahvat kytkökset etabloituneeseen punavihreään valtaeliittiin ja valtion rahoittamiin "kansalaisjärjestöihin", jotka eivät ole muuta kuin äärivasemmiston "epäpoliitiisia" bulvaaneja. 

Vaikka heprealainen suurkapitalisti George Soros ei rahoitakaan suoraan mitättömiä varisverkostoja, hän kuitenkin tukee median hyvämaineiseksi pesemiä "kansalaisjärjestöjä", joiden edustajilla on puolestaan suorat henkilökohtaiset kytkökset äärivasemmiston ruohonjuuritason puuhastelijoihin kuten Suomessa antifalaiseen Varisverkostoon. Ei ole myöskään mikään salaisuus, että yksi Varisverkoston perustajista on Dan Koivulaakso. Koska Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson on hänen hyvä ystävänsä, on todennäköistä, että Anderssonilla on suoria kontakteja Varisverkostoon. 

Luultavasti Varisverkossa on mukana on myös näiden kahden vasemmistopoliitikon yhteinen tuttu, toimittaja Mikael Brunila, joka on kerännyt kuva-arkistoa suomalaisista kansallismielisistä. Laissa kielletyn henkilörekisterin ylläpitämisen tausta on sikäli huvittava, että äärivasemmisto on perustellut pelkurimaista naamioitumistaan sillä, että äärioikeisto muka kuvaa sitä, vaikka he ovat todistetusti itse ainoa epävirallinen taho, joka arkistoi vihollisiaan systemaattisesti. Anarkomarkojen reiluuslogiikassa vain heillä pitäisi olla oikeus tehdä kuvarekisteri poliittisista vastustajistaan samalla kun he turvautuvat laittomaan naamioitumiseen sillä verukkeella, että äärioikeisto kuvaa heitä tiedostoihinsa. Varsinainen syy yksipuoliseen naamioitumiseen on se, että näin anarkokommunistit voivat kätkeä henkilöllisyytensä tehdessään rikoksia vastamielenosoituksissa.

Julkinen antifasistien henkilögalleria joka tiedetään puhuu sen puolesta, että mm. Takku.netissä ja Varisverkostossa toimivat agitaattorit ovat enimmäkseen yliopistojen kampuksilla viihtyviä humanististen alojen ikiopiskelijoita, poikkeuksina väkivalta-anarkisti Antti Rautiainen ja vasemmistoaktivisti Syksy Räsänen. Heistä aktiivisimmat eivät ole edes etnisesti suomalaisia kuten jo pitkään sairaseläkkettä nauttinut tamperelainen Juan Meneses, joka toimii Takku.nettiin vähvasti kytköksissä olevan Punk in Finland -foorumin ylläpitäjänä. 

SUURENNA KUVAA KLIKKAAMALLA.

Viime aikoina anarkokommunistista agitaatiota on harrastanut näkyvästi portugalilainen Tiago Silva, joka on SKP:n (Suomen Kommunistinen Puolue) Turun piirijärjestön puheenjohtaja. Tämä 31-vuotias Turun yliopiston yleisen historian tohtorikoulutettava on aktiivinen Turun seudun "antifasistisessa" toiminnassa ja vaikuttaa myös Varisverkostossa. Kulttuuriorganisaatioiden ja yliopiston kulttuurimarxilaisesta mädätyksestä kertoo puolestaan se, että Suomen Kulttuurirahaston Varsinais-Suomen rahasto on myöntänyt Silvan väitöskirjatyöhön apurahaa 24 000 euroa (hulppea apuraha tuo mieleen Koneen säätiön palkitseman Miika Tervosen). Silvan päasiallinen tutkimustyö on tähän mennessä ollut islamille myönteistä tendenssitutkimusta ja se jatkuu myös dhimmi-henkisessä väitöskirjassa, jonka pitäisi käsitellä islamin kohtaamista Portugalin keskiaikaisissa historiankirjoituksissa.

Kolmas mainitsemisen arvoinen vierasperäinen anarkokommunisti on Helsingin suunnalla vaikuttava venäjänjuutalainen Dmitry Gurbanov. Terveydenhoitoalaa opiskellut Gurbarov on jo pitkään yrittänyt luoda Helsinkiin antifasistista skinhead-katujengiä (sic) siinä mainittavammin onnistuen. Siksi hän onkin keskittynyt nettitrollaamiseen, väkivaltaisten uhkauksten lähettämiseen fasisteiksi katsomilleen henkilöille ja kansallismielisten henkilötietojen levittämiseen. On kuitenkin näyttöä siitä, että Gurbanov on edelleen mukana Antifan kaltaisessa katuhäiriköinnissä ja ilkivallassa.

Hajanaisesta paljastetettujen otoksesta huolimatta suurin osa punaporvarillisista "antfasisteista" on opiskelijatyttöjä. Miespuoliset aisurit saattavat olla johdossa, mutta toiminnan jalkaväki on naisissa. Tämä näkyy "antifasistien" vastamielenosoituksissa ja ylioppilaskuntavaalien gallerioissa. Niissä näkyvät punavihreät aktivistit toimivat myös anonyymeinä varisverkoston kaltaisissa suljetuissa sisäpiirikerhoissa.

Yhteistä kaikille anarkomarkoille on se, että he ylenkatsovat valkoisten natiivien perinteistä työtätekevää luokkaa, jota väittävät puolustavansa. Yhdysvaltalaisen Storia-lehden toimittaja Alex Witoslawski on kuvannut osuvasti tätä seurakuntaa suomennetussa kirjoituksessa Marx panisi nykyvasemmiston seinää vasten:

Jos tapaatte jonkun Antifan tai BAMNin jäsenen, keskustelkaa hänen kanssaan kommunistisesta teoriasta, ja huomaatte etteivät he tiedä siitä mitään. He osaavat vain toistella kielikuvia mustien, homojen ja maahanmuuttajien sorrosta. Tämän ei pitäisi tulla yllätyksenä – menkää mihin tahansa vasemmistolaiseen kirjakauppaan yliopistokaupungissa, ja huomaatte pian että siellä on enemmän kirjoja intersektionaalisesta mustasta LGTB-feministisestä seksuaalisuudesta kuin Marxista ja Leninistä. Lyhyesti sanottuna, Antifan ja BAMNin kaltaiset ryhmät väittävät olevansa kommunistisia tai anarkosyndikalistisia, mutta niiltä puuttuu kaikki todellinen tieto ideologioista ja filosofioista, joita ne väittävät kannattavansa. 

Tämä pätee muuhunkin vasemmistoon: sillä ei ole lainkaan luokkatietoisuutta, sen kannattajat ovat joko eliittikakaroita tai ryysyköyhälistöä, jotka on huijattu uskomaan, että valkonaaman tai heteron vihaaminen on tärkeämpää kuin luokkataistelu. Jos moderni marxilainen vallankumous todella tapahtuisi länsimaissa, heidät kaikki pantaisiin seinää vasten ja ammuttaisiin luokkapettureina. Miksi siis jokin aidosti luokkatietoinen liike kuten Alt-right tai populistinen oikeisto ottaisi nykyvasemmiston vakavasti?

Witoslawskin jutun perusteella herää kysymys, miksi nähdä vaivaa poliittisesta muka-vastustajasta, jonka "anti-autoritääriset" aktiivit ovat jämähtäneet kaikkitietävän 15-vuotiaan  lukiolaiskakaran mustavalkoiseen moralismiin, joka on vieläpä omaksuttu koulujen ja yliopistojen auktoriteeteilta (sic!). Sääliäkään tukirahakapinallisia ei oikein voi, koska he ovat laskelmoivassa konformismissaan alistuneet vapaaehtoisesti systeemin egalitaarisille epäarvoille ja vieneet puhdasoppisuuden kiihkossa ne toiseen potenssin aivan kuten Kiinan nuoret maolaisessa kulttuurivallankumouksessa 1960-luvulla.

Korruptoituneen järjestelmän kannalta on tietenkin edullista, että nationalistit ainoana todellisena globalismin vastaisena oppositiona tuhlaisivat energiansa systeemin juoksupoikina toimivan räähkävasemmiston kanssa painimiseen. Merkitystä elämälleen etsiville anarkomarkoille nykykulttuurin demonisoima äärioikeisto on luonnollisesti sopiva lohikäärme, jota vastaan taistelemalla voi tuntea hetken emotionaalista ja sankarillista mielihyvää. Kansallismielisten ei kuitenkaan kannattaa näihin hiekkalaatikkoleikkeihin vakavasti ryhtyä, sillä paukut pitää säästää todellista vihollista vastaan.

Tästä huolimatta syy, miksi Yle Watch nyt poikkeuksellisesti käsittelee tätä marginali-ilmiötä johtuu siitä, että äärimmäisellä vasemmistolla on vaikutusta yliopistoelämään, josta verkostoinnin avulla noustaan lopulta vallan huipulle. Nimenomaan vallasta ja sen rakenteista koko vasemmisto on sairaalloisen kiinnostunut, siksi se puhuukin siitä jatkuvasti, tosin siten kuin se ei koskisi sitä itseään. 

Valtaa ja näkyvyyttää voidaan myös saada vastikkeellisesti, mutta se edellyttää äärivasemmistolaisilta lehmänkauppoja arvoliberaalien ja globalistikapitalistien kanssa. Siksi on ymmärrettävää, ettei edes "vallankumouksellinen" äärivasemmisto hyökkää todellisia vallanpitäjiä ja suurkapitalisteja kuten George Sorosia vastaan. Anarkokommunismia larppaavien räyhäräähköjen onkin paljon helpompi saada itselleen tunne-elämää ravitseva "moraalinen" palkinto hyökkäämällä tavallisia isänmaallisia suomalaisia työläisiä vastaan kuin ottaa riski ja purra ruokkivaa kättä. He tietävät itsekin olevansa uusliberaalien, markkinakapitalistien ja hämärien globalistien hyödyllisiä idiootteja, mutta eivät voi vastustaa kiusausta, jossa viholliseksi nimetään se, jolla ei ole todellista vaikutusvaltaa.

KUN TURVAPAIKANHAKIJAT RAISKAAVAT JA TAPPAVAT, MEDIA PANIKOI VAIN "ÄÄRIOIKEISTOSTA"

Asyflut Stoppen - Pysäytä turvapaikkatulva! Näin vaativat
saksalaiset sen jälkeen kun kaksi turvapaikanhakijaa
tappoi saksalaismiehen Chemnitzissä.

Ylessä on tänään päivän teemana jälleen kerran "äärioikeisto", jonka sisältöä se vääntelee mielivaltaisesti omien poliittisten päämääriensä mukaan. Objektiivisesti arvioituna ääriliikkeistä ja ääri-imiöistä puhuttaessa pitäisi viitata hallitsevaan hegemoniaan; valtapuolueiseen, valtakulttuuriin ja valtamediaan. Suomen ja muun Euroopan yhteiskunnallisia muutoksia ei tarvitse tarkastella kuin lyhyellä aikahaitarilla niin huomaa, että muutokset ovat olleet aikaisempaan verrattuna äärimmäisiä ja vieläpä huonompaan suuntaan. Kuvaavaa on, että kun nykyistä yhteiskunnallista hulluutta vastaan asettuu poliittisia voimia, valtaa pitävät ääri-ihmiset leimaavatkin maalaisjärkeä puolustavat totuudenpuhujat äärilliikkeiden edustajiksi. 

Kun puheeksi nousee demonisoitu "äärioikeisto", korruptoituneelle järjestelmälle huoraavat suomalaiset sopulitoimittajat noudattavat täsmälleen samaa poliittista linjaa kuin muiden EU-maiden valtavirtatoimittajat. Ylen harhaanjohtavasti osoitteleva uutinen Saksan Chemnitzissä useita loukkaantunut äärioikeiston ja vastamielenosoittajien yhteenotoissa – Miesjoukot ovat jahdanneet ulkomaalaisia puukotuksen jälkeen voisi hyvin olla Saksan miehityshallintoa mielistelevän Die Weltin tai Frankfurter Allgemeine Zeitungin toimittajan kynästä.

Kuten tavallista äärioikeistouutisissa, tässäkin tapauksessa toimittaja Simo Ortamo kiinniittää päähuomion seurauksiin, eikä varsinaiseen syyhyn, jossa laittomat turvapaikanhakijat tappoivat puukolla kylmäverisesti 35-vuotiaan saksalaismiehen. Jutun sävy on täysin erilainen kuin niissä uutisissa, joissa poliisi on ampunut itsepuolustukseksi mustan miehen, jonka jälkeen "musta yhteisö" on polttanut pari korttelia ja hakannut vastaantulevia valkoisia. Narraatioon kuuluu, että toimittajat etsivät syitä aina muista kuin mustista, jolloin syntipukiksi joutuu yleensä "rasistinen poliisi", vaikka monet aseisiin turvatuneista virkavallan edustajista on itse mustia. Sen sijaan liberaalitoimittajilta ei löydy ymmärrystä saksalaisille, kun nämä ovat vihdoin saaneet tarpeekseen raiskaavista ja murhaavista kehitysmaalaisista. Todellisten syiden arvioinnin sijaan valtamediassa alkaa hillitön kauhistelu "väkivaltaisesta äärioikeistosta ja sen nosususta".

Saksan viime tapahtumat ovat antaneet punavihreille toimittajille mahdollisuuden "todistaa" itse keksimänsä narraation, jossa aina vain ilman syytä kasvava väkivaltainen äärioikeisto on uhka kaikkialla Euroopassa. Valtamedian fiksaatio "äärioikeiston väkivaltaan" on huvittavaa, sillä normaalisti kuvio menee niin, että nationalistit järjestävät rauhallisen mielenilmauksen, jonka kimppuun äärivasemmisto yrittää hyökätä, mutta siinä epäonnistuttuaan se alkaakin tapella "fasistisen" poliisin kanssa. Kaiken tämä äärivasemmistolaisen hulabaloon jälkeen uutisotsikot eivät osaa kirkua muuta kuin että "Äärioikeiston marssilla mellakoitiin". 

Rationaalisena esiintyvän liberaalimedian silmissä "äärioikeisto" näyttäytyy pimeänä henkimaailman voimana, jonka ilmaantumiselle ei ole muuta syytä kuin sen silkka itseään ruokkiva pahantahtoisuus. Jos toimittajien annettaisiin pohtia ääneen todellisia syitä, se voitaisiin mediakeisarien korvissa tulkita äärioikeiston ymmärtämiseksi ja sehän jos mikä olisi ensimmäinen askel kerettiläisyyteen. Siksi toimittajien analyyseissä "äärioikeiston nousua" ei voida selittää sillä, että Saksaan on vuosikymmenien aikana päästetty kansalaisilta kysymättä toistakymmentä miljoonaa saksaa taitamatonta kehitysmaalaista. Tämä ilmeinen syy on kiistetty itsepintaisemmin liittokansleri Angela Merkelin harjoittaman politiikan kohdalla. 

Chemintzin massiiviset mielenosoitukset olisivat jääneet syntymättä, mikäli Merkelin Saksa ei olisi päästänyt maahan valepakolaisia, joihin kuuluivat saksalaismiehen puukottaneet 23-vuotias syyrialaismies ja 22-vuotias irakilaismies. Murhan ymmärrettävissä vastareaktioissa ei ole kuollut vielä yksikään ulkomaalainen, mutta silti Chemnitzin tapahtumissa median päähuomion vie "äärioikeisto", vaikka sen pitäisi keskittyä epäonnistuneen pakolaispolitiikan synnyttämään ulkomaalaisväkivaltaan. On röyhkeyden huippu, että Merkel tuomitsee saksalaisen Chemnitzissä käyttämän muinaisgermaanisen Vehm-oikeuden, vaikka johtavalla hallituspuolue Kristillisdemokraateilla on itsellään verta käsissään. Se on Merkelin johdolla koko tämän väkivaltakierteen pääsyyllinen.

Viimeksi kun Chemnitzissä kansanjoukot rynnivät kaduille kaupunki tunnettiin nimellä Karl-Marx Stadt. Elettiin syksyä 1989, jolloin itäisen Euroopan sosialismi romahti ensimmäisenä DDR:ssä. Jotain tuttua on siinä, että myös silloin "edistyksellinen" valtiovalta kutsui tavallisia mielenosoittajia nationalisteiksi, äärioikeistolaisiksi ja natseiksi kunnes menetti valtansa.

                                                              ***********************

Yle TV1, tiistai 28.8.2018 klo 21:00, A-studio 

Uusnatsijärjestön lakkauttaminen hovioikeudessa. Mikä on äärioikeiston tila Suomessa? Markus Liimatainen juontaa. #yleastudio HD

Linkki Yle Areenaan.

A-studioon kutsutut Poliisihallituksen poliisitarkastaja Timo Kilpeläinen ja rikosoikeuden professori Kimmo Nuotio saivat ilman opponentteja puolustaa yksipuolisesti  syyttäjän näkökulmaa jutussa, jonka Poliisihallitus on nostanut Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen (PVL) kieltämiseksi. Ohjelman propagandistinen luonne korostuu siinä, että juuri tänään alkoi Turun hovioikeudessa PVL:n ja siihen kytkeytyvän Pohjoinen Perinne -yhdistyksen lakkauttamisesta tehdyn kantelun käsittely. On selvää, että A-studion mediaoikeudenkäynnillä halutaan vaikuttaa jollain tapaan Turun hovioikeuden tuomarien päätöksiin. Järjestön oman näkemyksen tämänpäiväisestä oikeudenkäynnistä voi lukea täältä.

Poliisitarkastaja Kilpeläinen liiotteli ja korosti jatkuvasti järjestön väitettyä väkivaltaisuutta, mutta se on tosiasiassa vain savuverho sille, että poliisi taustavoimineen haluaa kieltää järjestön ideologisista ja poliittisista syistä. Kilpeläinen myönsi itsekin, että PVL:n kieltopäätöksellä Poliisiihallitus voi toteuttaa  (luultavasti EU-komission antamien ohjeiden mukaisesti) pitkän tähtäimen tavoitteita, jossa viedään kasvupohja pois "ääriliikkeiltä". Toisin sanoen poliisi toimii eräänlaisena poliittisena poliisina, joka katsoo tehtäväkseen kaitseta kansaa niin, ettei se ajattele "väärin". Toki tämä näyttäisi koskevan vain nationalisteja eikä äärivasemmistoa ja etnisten ryhmien valtapyrkimyksiä.

Studiossa pohdittiin jonkin verran kieltopäätöksen konkreettisia vaikutuksia. Timo Kilpeläinen vakuutti, että järjestön siirtymisellä maan alle ei ole merkitystä valvonnan kannalta, sillä yksittäisiä toisinajattelijoita ja järjestöjä pystytään edelleen valvomaan, vaikka ne eivät marssikaan näkyvästi kadulla. Näin poliisi sanoo avoimesti tarkkailevansa laillisia mielenosoittajia kuin myös kielletyn PVL:n jäseniä. Vaikka muutoin poliisitarkastaja puhui koko haastattelun ajan muunneltua totuutta, niin ainakin hän oli rehellinen tulevista päämääristä, joita Isoveli on valmis käyttämään toisinajattelijoita kohtaan.

Mustamaalatakseen lopullisesti PVL:ää Kilpeläinen pelasi vielä Venäjä-kortilla ja väitti PVL:llä olevan skandinaavisten yhteyksien lisäksi kontakteja venäläisiin. Myytin synnyn taustalla lienee viime joulukuun Iltalehti, jonka ainoa peruste "yhteistyölle" oli se, että avoimella internetfoorumilla joku venäläinen nationalisti tervehti Vastarintaliikettä ja Suomen itsenäisyyspäivää. Yleisesti saatavien tietojen mukaan itsenäisyyspäivän marssille ei osallistunut ainuttakaan venäläistä nationalistia, mutta A-studiossa poliisitarkastaja Kilpeläinen vakuutti yhteistyötä olevan, johon toimittaja Markus Liimatainen tarttui innokaasti. Ensin hän kysyi "minkälaiset nämä suhteet Venäjälle ovat?" ja vielä perään jatkokysymyksen: "Millä tavalla te pystytte seuraamaan tätä yhteistyön kehittymistä?". Poliisitarkastaja vastasi jälkimmäiseen kysymykseen, että "se on suojelupoliisin tehtävä työnjaon mukaisesti seurata milloin liike kehittyy sen kaltaiseksi, että se voisi vaarantaa kansallisen turvallisuuden". Bravo! Johdateltujen aasinsiltojen jälkeen saatiiin tässäkin ohjelmassa kyhättyä liberaalimedian ja Kokoomuksen Nato-kiihkoilijoiden toistama valhe, että Venäjä ohjailee lännen äärioikeistoa ja että kaiken takana on Putin!

Toimittajan foliohattu vain kiristyi, kun hän kysyi Kilpeläiseltä "onko esimerkiksi jäsenistöllä jotain poliittisiin vaikuttajiin olevia kytköksiä?". Poliisitarkastajan vastaus oli koominen, sillä kaiken politikoinnin jälkeen hän sanoi ensimmäiseksi, että "tämän kysymyksen jätän vastaamatta, koska poliisin tehtävä ei ole politisoida asioita". Kuitenkin heti tämän jälkeen hän jatkoi tuttua politikointiaan ja sanoi: "Se verran voin todeta kuitenkin, että mikäli yhteyksiä on, ne ei liene rikollisia, eikä siinä mielessä kyse ole poliisiasiasta". Vieressä istunut professori Kimmo Nuotio totesi, että "ilman muuta tämä on huolestuttavaa", mutta samanlaista lausuntoa tuskin kuulemme häneltä Takku.netistä ja Varisverkostosta, joilla on vahvistettuja yhteyksiä ainakin Vasemmistoliittoon puheenjohtaja Li Anderssoniin.

Nuotio puolusti Tampereen käräjäoikeuden kieltopäätöstä ja sanoi suoraan, että odottaa myös Turun hovioikeudelta "viisasta ja taitavaa punnintaa missä ne [sananvapauden] rajat menee". Muissa puheenvuoroissaan hän otti yhtä selkeän puolueellisen kannan ja vaati erilaisin korusanoin  PVL:n kieltämistä. Tässä mielessä ei ollut yllätys, että hän totesi yksiselitteisesti, ettei kansallissosialisteilla voi olla yhteiskunnassa sananvapautta. Haastattelun loppupuolella Nuotio herkkutteli sillä, että hovioikeuden kielteisen päätöksen jälkeen järjestön tominta lakkautetaan välittömästi eikä se voisi toimia samalla tavalla kuin nyt, vaikka puolustus saisikin valitusoikeuden korkeimpaan oikeuteen.

Nuotion puhe sananvapauden poliittisista rajoista on viime kädessä naurettavaa semantiikkaa, sillä koko ajatus sananvapaudesta perustuu siihen, että myös niillä, jotka arvostelevat vallanpitäjiä kovin sanoin, on oikeus mielipiteen vapauteen ja poliittiseen järjestäymiseen. Mikälin sananvapaus rajataan vain hyväksyttyihin näkemyksiin, kyse ei ole enää sanavapaudesta, vaan yhdenmukaistamisesta ja poliittisesta vainosta. On hieman ironista, että sananvapauden asiantuntijaksi oli valittu ohjelmaan juuri pahamaineinen vasemmistolainen juristi ja rikosoikeuden professori. Wikipediassa tästä kulttuurmarxialaisesta agitaattorista kerrotaan mm. näin:

Kimmo Nuotio on ollut useaan otteeseen esillä mediassa esittämässä kannanottoja ajankohtaisista ja poliittisista aiheista.[2][3][4] Hän on mm. ollut vahvasti esillä rasismin saattamisesta rikoslakiin, jotta rasismiin syyllistyneet saataisiin herkemmin tuomiolle.[5] Helsingin Asema-aukion pahoinpitely tapauksessa Nuotio esittii että syytetyn olisi pitänyt tuomita myös "rasistisesta motiviista".[6] Professori Nuotio on myös esittänyt, että Ilja Janitskin voitaisiin tarvittaessa saada Suomeen vastoin tämän tahtoa Espanjasta eurooppalaisella pidätysmääräyksellä.[7][8][9] 

Oikeustieteellisen tiedekunnan dekaani Nuotio aiheutti kohua antamalla 3. toukokuuta 2012 professori Vesa Majamaalle huomautuksen, jonka mukaan Majamaa esitti naisvastaisia ja ulkomaalaisvastaisia mielipiteitä arvostellessaan tiedekunnan henkilöstöpolitiikkaa.[10] Majamaa piti väittämää vääränä ja lähetti tiedekuntaan vastineen, jossa hän totesi huomautuksen jättävän pois olennaisimman osan hänen puheenvuoronsa sisällöstä.[11] Professori Jukka Kekkosen mukaan kokoukseen osallistuneet parikymmentä professoria ymmärsivät Majamaan puheenvuoron ironisen retoriikan ja piti huomautusta, joka oli kurinpitotoimi, sananvapauden kannalta arveluttavana. Kokouksessa läsnä olleelle professori Juha Raitiolle huomautus oli täydellinen yllätys, eikä hän kokenut Majamaan kielenkäyttöä provosoivana.[1

Jutun toisessa osiossa haastateltu eduskuntatukimuksen johtaja Markku Jokisipilä kommentoi Turun Perussuomalaisten ratkaisua olla allekirjoittamatta muiden valtuustoryhmien julkilausumaa, jossa tuomitaan PVL:n marssi terrori-iskun muistopäivänä. Jokisipilä piti toki perussuomalaisilta johdonmukaisena sitä, että puolue tuomitsi valtuuston päätöksen olla muistamatta muistopäivää samalla kun äärivasemmisto tekee sillä samaan aikaan omaa siirtolaispolitiikkaa. 

Muutoin Jokisipilän esiintyminen ja näkemykset olivat Järjestelmän miehen puhetta, jossa ei perustuslailliselle sananvapaudelle paljon arvoa anneta. Kieltopäätöksessä häntä ei huolestuttanut se, että näin rikotaan yhtä perustuslaillista perusoikeutta, vaan sitä, että järjestö voi saada lisää "ansaitsematonta näkyvyyttä". Kieli keskellä suuta puhunut "tolkun mies" Jokisipilä oli pitkälti samoilla linjoilla kuin demarieläkeläiset, jotka kuvittelevat nykymenon jatkuvan maailman tappiin ja "ääriliikeiden" olevan pelkkiä merkityksettömiä päiväperhoja vakiintuneessa (((länsimaisessa demokratiassa))). 

Uskottavuutensa Jokisipilä menetti siinä vaiheessa, kun toimittaja Liimatainen alkoi kauhistella "äärioikeiston" viime päivien liikehdintää Saksan Chemnitzissä. Jo aiemmassa haastatteluosuudessa poliisitarkastaja Timo Kilpeläinen varoitteli Chemnitzin "äärioikeistolaisista" tapahtumista, mutta kukaan studiossa olleista ei missään kohtaa maininnut sitä, miksi kansalaiset olivat lähteneet kaduille. Nyt uutisia huonosti seuraaville sohvaperunoille jäi mielikuva, että pirun riivaama "äärioikeisto" riehuu Saksassa lämpimikseen eikä siksi, että kaksi turvapaikanhakijaa tappoi saksalaismiehen. Jokisipilälläkin oli tämä tiedossa, mutta hän ei halunnut korjata Liimataisen vaahtoamaa narraatiota Saksan "väkivaltaisesti mellakoivista äärioikeistolaisista".