PUNAVIHREÄN FEMINISTIHALLITUKSEN TOIMET TUHOAVAT SDP:N JA TEKEVÄT FEMINISMISTÄ ENTISTÄ VIHATUMMAN

Yle TV1, A-studio, 9.12.2019.

Maahamme tänään nimitettyä sukupuolinarsistista feministihallitusta on odotetusti kiitelty länsimaiden globalistilehdissä. Yle ottaa totta kai kansainvälisestä huomiosta kaiken irti agendauutisessaan Sanna Marin on otsikoissa ympäri maailman – tulevaa pääministeriä pidetään politiikan "ennätysnaisena". Sen sijaan Itä-Euroopan ja Aasian traditionalististen maiden tiedotusvälineissä suomalaisten kulttuurimarxistien marssia läpi insitituutioiden ei ole arvioitu yhtä innostuneesti kuin lännen uutisissa, ja niissä onkin ihmetelty mitä lisäarvoa nuori kokematon vasemmistolaisnainen toisi poliittiseen päätöksentekoon. 

Länsimaiden mediassa tämä lisäarvo sen edistämälle ideologialle toki tiedetään, mutta vihaisten äänestäjien pelossa kaikkea ei uskalleta sanoa ääneen. Kuten esimerkiksi sitä, että juuretonta kuluttajaidentiteettiä ihannoivat finanssiglobalistit ovat aina halunneet edistää nuorten punavihreiden idealistinaisten esiinmarssia niin politiikassa kuin muuallakin julkisuudessa. Hormoneillaan ja kontrolloimattomalla toiseus-empatiallaan käyvät nuoret poliitikkonaiset ovat ihanteellisia hyödyllisiä idiootteja vihamieliselle globalistieliitille, jonka keskeisimpiin tavoitteisiin kuuluu Euroopana muuttaminen afrikkalaiseksi. 

Ei tarvitse olla mikään spengleristi ymmärtääkseen millaista sivilisaatiovaiheen rappiota Suomen uusi hallitus edustaa. Kansakuntaa ja sen kulttuuria ei ole koskaan säilytetty lapsekkaalla nuoruuden palvonnalla ja tunnevetoisella feminiinisyydellä. Valitettavaa vain, että heikkojen miesten aikakaudella valtaan nostetaan  naiset, jotka kykenevät pahimmillaan tuhoamaan vuosisatoja kestäneen sivistysperinteen yhdellä hallituskaudella. 

Eikä kyse ole mistä tahansa naisista, vaan niin sanotuista kympin tytöistä, jotka ovat imeneet itseensä kaiken internationalistisen propagandan, jota marxilaiset soluttajat ovat tunkeneet lastentarhoista yliopistoihin 1970-luvun alusta lähtien. Ideologisesti konformistisina mutta aina yhtä laskelmoivina urakiipijöinä uusilla ministereillä ei ole koskaan ollut tarvetta persoonalliseen ajatteluun, vaan vallan kahmimiseksi heille on riittänyt päähän iskostettujen poliittisesti korrektien oppien ulkoluku. Esimerkiksi uusi pääministeri on tuskin koskaan elämässään joutunut kyseenalaistamaan liberaaleja ajattelumallejaan, sillä tällöin hän joutuisi samalla haastamaan vanhempiensa ideologiselta vaikuttavan "sateenkaarivanhemmuuden".

Hallituksen kansankynttilät eivät koskaan kyseenalaistakaan "hyviä asioita" filosofisesti, mikä näkyy ennen kaikkea naiivina suhtautumisena aikamme muotiaatteisiin kuten harhaisiin kuvitelmiin lukuisista sukupuolista ja monikultuurisuuden välttämättömyydestä sekä otaksumaan, jonka mukaan "ilmastonmuutos johtuu ihmisen toiminnasta". 

Kotimaan säännellyssä julkisuuspelissä heppatyttöjen feministisirkus esitetään jonain upean voimaannuttavana edistyksellisyytenä, vaikka yhä suurempi joukko kansalaisista näkee sen tunteisiin ja tasa-arvouskontoon vetoavan bluffin läpi. Minimoidakseen kansan epäluuloja Ylen kaltaiset mediajätit yrittävät parhaansa mukaan tyynnytellä hallitusfarssiin suivaantunutta kansaa kirjoittelemalla kiiltokuvajuttuja pääministeri Sanna Marinista ja ylistämällä neljää muuta naisministeriä, jotka johtavat Keskustaa (Katri Kulmuni, 32 v.), Vihreitä (Maria Ohisalo, 34), Vasemmistoliittoa (Li Andersson, 32) ja RKP:tä (Anna-Maja Henriksson). 

Aivan kuin tämä ei riittäisi, hallitukseen nimitettiin Ylen uutisen mukaan uudelleen pahamaineisia ja ryvettyneitä SDP:n punamädättäjänaisia kuten Tytti Tuppurainen, josta tuli uudelleen Eurooppa- ja omistajaohjausministeri ja jo kerran potkut saanut Sirpa Paatero, joka sai yllätysparantumisen jälkeen tällä kertaa kuntaministerin pestin. Niin ikään vasemmistodemari Tuula Haatainen kierrätettiin uuden hallituksen työministeriksi. Valkoisten heteromiesten vastaista homoenergiaa edustaa puolestaan vihreiden Pekka Haavisto, joka oli lähellä saada valehtelun vuoksi potkut jo edellisestä Rinteen hallituksesta. Näiden häpeämättömien valintojen perusteella voidaan sanoa, että hallituksen keskeiset paikat on vallattu naisilla ja homoilla.

Jostain syystä näin naisvaltaista sateen- ja punakaartihallitusta (12 naista ja 7 "miestä") kutsutaan hallitsevissa tiedotusvälineissä punamultahallitukseksi, vaikkei siihen löydy enää oikein mitään perustetta.  Historiantutkija Martti Häikiön mukaan käsite punamultahallitus syntyi vuoden 1937 hallituksesta, jossa demareilla ja maalaisliitolla (nyk. keskusta) oli eduskunnassa enemmistö 136 paikallaan. Häikiö huomauttaa, että nykyisellä hallituskokoonpanolla näillä kahdella puolueella on eduskunnassa pelkkä 71 paikan vähemmistö. Nykyhallitus onkin professorin mielestä feministihallitus, "koska kaikkien hallituspuolueiden puheenjohtajat ovat nuoria naisia ja tunnustavat feminismiä – All female panel eli yksipuolinen viisikko, ei tasa-arvoinen".

Vaikka punafeministien kulttuurimarxilainen rynnistys hallitukseen näyttääkin hetken voitonmarssilta punaisella torilla, se on tosiasiassa pelkkä Pyrrhoksen voitto, varsinkin SDP:lle. Viimeistään tällä manööverillä demarit hylkäävät loputkin työläismieskannattajansa, joten Sanna Marinista tullee maan historian viimeinen sosialidemokraattinen pääministeri.

Toinen hyvä puoli uudessa punatuhohallituksessa on se, että punavihreiden toimittajien ja hallituspuolueiden on mahdotonta vakavalla naamalla syyttää enää valkoista heteromiestä tulevasta epäonnistumisestaan. Punavihreiden jännityksellä toivoma Suuri Unelma tulee nimittäin kaatumaan varmuudella hallituksen jatkuvaan sähläämiseen, ministerien kissatappeluihin ja hallituspuolueiden (kepu vs. vihreät) väliseen krooniseen riitelyyn. Kansan hermoja taas kirsistetään äärimmilleen uusilla "viharikoslaeilla", oikeuslaitoksen ja poliisin ryöstäytyneellä politisoitumisella, työttömyyden äkkinäisellä kasvulla, valtion velan jyrkällä lisääntymisellä ja kontrolloimattomalla kehitysmaalaisinvaasiolla.

Viiden naisen sähläriydinryhmällä on valtavat paineet tehdä politiikkaa ilman Rinteen antamaa turvallista selkänojaa. Kenelläkään ei tarvitse olla ennustanlahjoja tietääkseen, ettei tämä porukka tule kestämään vaalikauden loppuun. Ainoan tavallisen duunarin työkokemuksen Sokoksen kassana saaneesta Sanna Marinista ei tule punafeministien toiveista huolimatta aikamme aurinkokuningatarta. Hallituksen ainoaksi hyväksi teoksi tuleekin jäämään se, ettei maahamme tule enää pitkään aikaan, jos koskaan, vasemmistovetoista feministihallitusta.

MUKAVUUSALUEELLA VIIHTYVÄ VAALIKARJA SAI ITSENSÄ NÄKÖISEN EMPIJÄN PRESIDENTIKSI

Ennakkovaalituloksen julistaminen eilen kello 20.00 teki selväksi, että istuva presidentti Sauli Niinistö voittaa presidentinvaalit jo ensimmäisellä kierroksella. Lopullisessa ääntenlaskennassa Niinistö sai 62,7 prosenttia kaikista annetuista äänistä, josta kertoo Ylen uutinen Sauli Niinistö jatkaa Suomen presidenttinä – kaikki äänet on laskettu. Väärällä tavalla konservatiivinen äänestäjien enemmistö sai toivomansa isähahmon, jonka kanssa voi jatkaa poliittista ruususen unta.  

Niinistön valinta todisti jälleen, että suomalaiset ovat yksi muutospelkoisimmista ja konformistisimmista kansoista. Loppuun saakka halutaan pysyä mukavuusalueella, vaikka ajan merkit olisivat kuinka hälyyttäviä. Vaikka presidentinvaaleilla ei ole poliittisesti juuri mitään käytännön merkitystä, niin pohjoiskoeralainen vaalitulos Niinistölle kertoo paljon taipuisan vaalikarjan mielenliikkeestä. 

Kansa on tyytyväinen, että valituksi tuli "presidentillisen edustava" henkilö, jonka uskotaan tietävän miten ulkopolitiikkaa parhaiten hoidetaan. Mentaalisesti kaukana eivät ole Kekkosen ajat. Niinistö on turvallinen valinta sekä tuulipukansan että pukumiesten arvojohtajaksi, koska hän on tuominnut kaikki rohkeat keskustelunavaukset veneenkeikuttamisena. Omissa turvakuplissaan elävien kansalaisten mielenrauha on saanut vahvistusta presidentin ulostuloista, joissa on vaadittu lisää valvontaa, sensuuria ja "vihapuheen" kriminalisointia. Valtakunnassa on kaikki hyvin, hajaantukaa!

Vaalivoiton avaimena voidaan pitää Niinistön ympäripyöreää, hajutonta ja mautonta kaikkia miellyttävää konsensusta, joka saa voimansa henkisestä sosiaalidemokratiasta ja sen nostalgiasta. Todennäköisesti yksi suurin häntä äänestynyt ryhmä oli suurten ikäluokkien demarieläkeläiset. Kun pelaa varman päälle välttäen virheitä, ei voi myöskään tehdä mitään ihmeellistä ja oikeasti vaikuttavaa. Tämä strategia näkyy massojen "yksilöissä", joiden elämänasenne heijastuu Niinistön äänestämisessä.

Entä sitten muut ehdokkaat? Toiseksi tullut valevihreiden ehdokas Pekka Haavisto keräsi kaikkien rappioliberaalien äänet, mikä näkyi varsinkin Uudellamaalla ja pääkaupungissa. Helsingin kantakaupungin tietyillä asuinaluiella (ns. punavihreä kupla) kuten Kalliossa hän sai halosmaiset luvut, yli 50%:in kannatuksen. Homo-Pekan noste oli kuitenkin selvästi viime presidentinvaaleja vaisumpaa, jonka vuoksi koko Uudenmaan äänestysaktiviisuus laski viisi prosenttiyksikköä. 

Muilla vasemmistolaisilla meni vielä huonommin, sillä SDP ja Vasemmistoliitto saivat historiansa huonoimmat tulokset. Tämä noudattaa tuttua yleiseurooppalaista trendiä, jossa perinteiset vasemmistopuolueet ovat viime vuosina menettäneet dramaattisesti kannatustaan. Marginaalfeministinen hörhöily ei vedonnut duunariosastoon, sillä Tuula Haataisen (SDP) ja Merja Kyllösen (Vas.) kannatus oli yhteensä pienempi kuin perussuomalaisten Laura Huhtasaaren.

Laura Huhtasaarta äänestäneiden kansallismielisten on yhtä vaikeaa kuin punavihreiden tunnustaa, että he elävät kuplassa, jonka arvoja he uskovat myös ulkopuolisten kannattavan. Tämä näkyi sosiaalisen median viestinnässä, jossa Huhtasaaren kannattajat elättelivät epärealistisia toiveita toiselle kierrokselle pääsemisestä. Vaikka jopa valtamedia on pitänyt Huhtasaaren 6,9 % ääniosuutta yllättävänä voittona, on tulos tosiasiassa huolestuttavan kehno. Näyttää siltä, että petettyä kansaa ei saada enää vaaliuurnille edes maahanmuuttoteemalla. 

Sekä Huhtasaaren että Halla-ahon poliittiset teemat ovat auttamattoman vähälukuisia, sillä kansaa olisi pitänyt jo vuosia sitten ravistella kysymyksillä kuten nuorten syrjäytyminen, homekoulut, talouden ylikuumentuminen, ulkomaalaisten työvoiman käyttö rakennuksilla jne. Seuraavien vaalien kannalta perussuomalaisten tilanne näyttää onnettomalta, koska puolueen terävin kärki on hyvin ohut: Jussi Halla-aho, Matias Turkkila, Riikka Purra ja Laura Huhtasaari. Esimerkiksi Juho Eerola on siirtynyt taka-alalle ja Olli Immosesta ei ole kuulunut pariin vuoteen mitään. Näillä eväillä on vaikea jytkyttää.

Niinistöä lukuunottamatta vaalitulos oli kokonaisuutena surkea, myös äänestysaktiivisuuden suhteen. Tiettävästi presidentivaaleissa äänestäjämäärä ei ole Suomen historiassa ollut koskaan alle 70% kuten nyt. Yle yrittää vähätellä apatian ja tyytymättömyyden ilmapiiriä uutisessa Aku Ankka, Donald Trump, kirkkovene – Presidentinvaaleissa hylättiin tavallista vähemmän ääniä. Jutussa keskitytään vain epäselviin numeroihin ja Aku Ankkaan, mutta jätetiin visusti kertomatta Yle-Pravdan pahimmasta painajaisesta. Siitä kertoi sentään Iltalehden uutinen Uusi ilmiö hylätyissä äänissä yllätti kokeneet ääntenlaskijat, jossa hämmästeltiin kansallissosialismiin liittyvien äänestysviestien runsasta määrää:

Ääntenlaskennassa nousi kuitenkin täysin uudenlainen ilmiö, mikä yllätti myös kokeneet ääntenlaskijat. – Nyt pisti silmään sellainen historiallinen henkilö kuin Adolf Hitler. Jonkinlainen porukka oli tarrannut samanlaisen Hitler-naaman vaalilippuihin, Hilli kertoo. 

Hitlerin kuvan lisäksi myös yksi numero kiinnitti huomion. – Erikoinen piirre oli myös se, kuinka monta kertaa numero 88 tuli vastaan. Ensimmäinen ajatus oli, että onko olemassa neurologinen häiriö, jossa vahingossa kirjoittaa kahteen kertaan saman numeron. Mutta ne oli niin hyvällä käsialalla tehtyjä kahdeksikkoja, että aloimme miettiä, voiko numerolla olla muuta selitystä, Hilli kertoo.  

Lautakunta perehtyi numerologiaan. Aakkosissa kahdeksas kirjain on H, joten 88 tarkoittaisi HH eli Heil Hitler. Näitä Hitleriin viittaavia numeroita oli Hillin mukaan useita kymmeniä. – Yllättävän paljon näitä lippuja oli, Hilli painottaa.

Huolimatta vastaväitteistä, mielipiteen ilmaiseminen äänestyslipussa on aito poliittinen protesti. Eräs sen viesteistä on, että jos äänestämisellä voisi vaikuttaa, se olisi jo laitonta.

Nykyinen järjestelmä ei edusta demokratiaa, ei oligargiaa eikä edes plutokratia, vaan kakistokratiaa, huonoimpien valtaa. Se on väistämätön seuraus demokratiasta, jota Antiikin viisaat (mm. Platon ja Aristoteles) pitivät vasta kolmanneksi tai neljänneksi parhaana järjestelmänä. Jälkeen jäivät vain demokratiasta suoraan aiheutuvat tyrannia ja kakistokratia.

Näin vaalien jälkeen on syytä muistuttaa, että meidän hupaisissa "demokratioissame" vaalituloksilla ei ole vaikutusta sivilisaation alaskulkevaan virtaan, pahimmillaan / parhaimmilaan se vain jouduttaa sitä. Itsenäinen kansalainen voi vain ratsastaa tuon tiikerin selässä ja luottaa siihen, että se vielä väsyy ja Kalin aika  päättyy.

                                                            ************************

Populaarimusiikki sirpaloitui viimeistään 1990-luvulla. Sen jälkeen kaikki vähänkin mielenkiintoinen rock ja pop on vetäytynyt omiin luoliinsa. Ainoastaan pömpöösit musiikkigaalat yrittävät ylläpitää illuusiota populaarimusiiikista, joka tavoittaa kaikki kansankerrokset. Suuria myyntilukuja saavat enää harvat artistit ja bändit ja nekin, jotka niitä saavat, ovat musiikillisesti mitä ala-arvoisinta jumputusta. Tämän tosiasian tunnustaa jopa BBC, jonka tammikuussa ilmestyneessä artikkelissa vedotaan tieteellisiin todisteisiin, joiden mukaan popmusiikki on huonontunut koko 2000-luvun: se on hitaampaa, melodisesti yksinkertaisempaa, kovemmin soitettua ja enemmän Minä-muotoon keskittynyttä, jossa ruokitaan epäsosiaalisia tunteita.

Tätä roskaa ostavat lähinnä millenium-sukupolven trendijuntit, joille kaikki mikä näkyy mediassa on hip ja cool. Heidän ihailemistaan kertakäyttöviihteen tekijöistä kertoo Ylen tuorein Grammy-gaalaa käsittelevä uutinen Bruno Mars voitti tärkeimmät Grammyt – Tämän vuoden gaalassa tasa-arvoa tuettiin valkeilla ruusuilla. Koska nykymusiikki on kuluttajazombeille suunnattua sietämätöntä vulgaariseksin täyttämää korvapaskaa, degeneroituneen viihdemaailman tähdet sönköttävät oman mölynsä sijaan väsyneitä punaliberaaleja vaaliteemoja. 

Samppanjasosialistien konkkurssikypsästä ideologiasta kertoo heidän tapansa keksiä alituiseen uusia "sorrettujen" kohteita, joiden esille nostamisessa voidaan korostaa omaa "eettisyyttä". Milloin kyse on reittä pitkin edenneiden etuoikeutettujen Hollywood-tähtien kohtaamasta "seksuaalisestä härinnästä" tai aggressiivisten mustien taparikollisten joutumisesta "turhaan" (vrt. rikostilastot etnisyyden mukaan) poliisin kynsiin. 

Kaikkein ennalta-arvattavinta gaalassa oli upporikkaiden popparien närkästys Donald Trumpin politiikasta, josta Yle on vuodattanut jutun Trump-kirjasta riitti riemua Grammy-juhlassa – Clinton nauratti yleisöä Trumpin myrkkykammolla. Jopa vanhaa Itärannikkon liberaalieliittiä edustava kostonhimoinen haahka, presidentinvaalit Trumpille hävinnyt  demokraattipoliitikko Hillary Clinton, oli kaivettu naftaliinista. Hänen narisevaa naljailuaan kuultiin gaalan nauhoitetussa karkeassa huumoriosuudessa. Hillaryn nalkutus sai omahyväiseltä pop-maailman kulttuuriparasiiteilta luonnollisesti raikuvat suosionosoitukset. 

Miten tällä hyväosaisella, läpikorruptoituneella, tekopyhällä, rahanahneella, kapitalismille huoraavalla ja kokaiinin pöhöttämällä pervolaumalla on otsaa edustaa kansaa ja sönköttää jostain "oikeudenmukaisuudesta"? He elävät niin omissa pilvilinnoissaan, etteivät edes käsitä, kuinka paljon tervejärkiset kansalaiset heitä halveksuvat.