EU-VAALIT – KANSANVALLAN IRVIKUVA

Poliittis-taloudellisen valtakerroksen sanomaa levittävälle konsensusmedialle viime sunnuntain Euroopan Unionin parlamenttivaalit olivat tärkeä teatteriesitys, koska näin federalistisen politiikan jatkuminen voidaan oikeuttaa "kansalaisten tahdolla". Politiikan toimittajien EU-vaali-innostus ei kuitenkaan resonoi kansan syvien rivien tuntojen kanssa. Suomessa tämä näkyi  laiskuutena vaaliuurnilla äänestysprosentin jäädessä 42,4:ään. Se jäi selvästi alle muun Euroopan, tosin sielläkin yllettiin vain rimaa hipoen yli 50 prosentin. Tuokaan prosenttimäärä ei anna aitoa mandaattia EU:lle, sillä huomattava osa äänistä oli annettu protestipuolueille, jotka vastustavat unionina ja etenkin sen epädemokraattisesti masinoimaa liittovaltiokehitystä. 

Jopa Yle tunnusti verkkosivuillaan olevansa huolissaan alhaisesta äänestysaktiivisuudesta jutussaan Suomalaisten eurovaali-innostus viimekertaista hieman vaatimattomampaa – äänestysprosentti jäi 42,4:ään. Vaaliasiantuntija Sami Borg katsoi äänestämättömyyden johtuneen vaaliaikatauluista kun taas Ylen politiikan erikoistoimittaja Ari Hakahuhta arveli, että koko Suomen yli sunnuntai aamupäivällä pyyhkäissyt saderintama oli syynä suureen äänestämättä jättämiseen. Tekosyiltä vaikuttaneita spekulointeja pyörittäneet asiantuntijat eivät vahingossakaan halunneet pohtia ilmeisempiä syitä eli kansan tyytymättömyyttä etäiseksi koettuun unioniin ja Suomen edustajien olemattomana pidettyä vaikutusvaltaa EU-parlamentissa. 

Jo yli viisimiljoonaiselle kansalle edustuksellinen demokratia on kaukana kansanvallasta, varsinkin kun todelliset valtakeskukset alkavat olla muualla kuin eduskunnassa. Mutta mitä voidaan sanoa yli 400 miljoonan äänestäjämassasta, joista suomalaisia äänioikeutettuja on vajaa 4,5 miljoonaa? Minkälainen demokratia toteutuu suomalaisille silloin kun he voivat valita 15 edustajaa 720-jäseniseen europarlamenttiin? Tällöin suomalaismepit edustavat parlamentissa maatamme peräti 2,08 %:in osuudellaan!

On tietenkin totta, että poliittisen päätöksenteon kannalta EU-koneisto on maanosamme merkittävin vallankäyttäjä, vaikka kansalaisten enemmistö ei sitä tunnustakaan. Suomen lainsäädännöstä noin 60%:ia tulee EU:sta ja Kuntaliiton tilaaman selvityksen mukaan kuntienkin toiminnasta 45%:ia juontaa juurensa unionin lainsäädännöstä. Näiden tosiasioiden valossa Euroopan Unioni on Neuvostoliiton kaltainen monikansallinen hirviö, jolla ei ole kansalaisten tunnustamaa legitimiteettiä, mutta joka tästä huolimatta tekee suurimman osan keskeisistä poliittisista päätöksistä. 

Yhtäläisyyttä Neuvostoliittoon löytyy myös hallitsevasta nomenklatuurasta, jonka  valtakeskus ei ole suinkaan parlamentti, vaan sen nimittämä 27-jäseninen EU-komissio, joka tekee ministerineuvostojen ohella yhteisön todelliset päätökset. Komission kokoonpanon valintaan unionin kansalaisilla ei ole tietenkään mitään vaikutusmahdollisuutta kuten ei myöskään sen hallinnolliseen palkka-armeijaan, joka koostuu 33 000 kovapalkkaisesta globalistisesta virkamiehestä. 

Enemmistö kansalaisista on ymmärtänyt, ettei kovempaa äänestämisellä ole juuri mitään vaikutusta EU-parlamentin politiikkaan, koska päätökset tekee komissio ministerineuvostojen ohella. Silti valtamedia jaksaa kauhistella kuvitteellisen laitaoikeiston voittoa ikään kuin se kääntäisi EU-venettä suuntaan tai toiseen. Pidemmällä aikavälillä kasvaneella oikeistopopulismilla saattaa toki olla vaikutusta esimerkiksi Ukrainan projektin hiipumiseen ja laittoman maahanmuuton ("laillinen" invaasio jatkuu tästä huolimatta) vähentämiseen. Unionin kovan ytimen päätöksiin vahvistuneella oppositiolla ei ole toistaiseksi suurta vaikutusta, vaan komissio tullee jatkamaan ideologisella järkähtämättömyydellään federalistista linjaa, jossa taakkoja jaetaan, yhteistä budjettia rakennellaan ja uusia köyhiä maita otetaan sisään. EU:n hajoamista ja rapautumista uhkaavatkin eniten sen innokkaimmat edistäjät eivätkä niinkään liittovaltion vastustajat. Ahneella on paskainen loppu kuten on tapana sanoa.

Koska Suomen osuus valtavan kokoisessa EU-parlamentissa on lähes olematon, kotimaan vaalituloksen analysoiminen tuntuu merkityksettömältä. Jotta siihen saataisiin edes jotain mieltä, tulosta on tarkasteltava nykyisen hallituspolitiikan valossa. Seuraavaksi YW esittää vaaleista lyhyet huomiot puolueista, joiden voitot ja tappiot ovat herättäneet eniten huomiota julkisuudessa.

Kokoomus. Lännen huoraksi täydellisesti antautunut puolue seilaa nyt Mediapoolin lietsoman aggressiivisen Nato-sotaintoilun aallon harjalla. Ajamalla amerikkalaisten miehitystä maassamme sallivaa DCA-sopimusta, Kokoomus on totisesti ansainnut toisen haukkumanimensä Zogoomus, sillä vieraskorean hölmöläisdiilin myötä Suomesta tulee kirjaimellisesti Amerikan sionistisen miehityshallinnon (ZOG) alainen. Ironisesti kykypuolueeksi kutsulla epäkansallisella koplalla ei ole juuri mitään omia ansioita politiikassa, kunhan vain kehtaavat käyttää kyynisesti hyväkseen kulloisiakin ajan trendejä. Asettamalla hallituskumppani Perussuomalaiset median luomien paskamyrskyjen kilveksi, Kokoomuksen onnistui saada EU-parlamenttiin yhden lisäpaikan, mikä tarkoittaa neljää europarlamentaarikkoa. Samalla Kokoomuksesta tuli maamme suurin puolue unionin parlamentissa. 

Tuoreista läpimenneistä uuden suojatyöpaikan Brysselistä sai epätoivoisena pyrkyrinä tunnettu Mika Aaltola, joka on jo hyvissä ajoin ehtinyt hakea uudelleen UPI:n johtajaksi ja siinä sivussa flopannut presidentivaaleissa median ilmaisesta tuesta huolimatta. Toinen EU-parlamenttiin sisään päässyt medialemmikki Pekka Toveri tunnetaan Aaltolan lailla huonoista ennustajan lahjoistaan. Siinä missä Aaltola arvasi Trumpin menestyksen 2016 koko ajan väärin, on median armoittama "rautainen sota-asiantuntija" Toveri mennyt puolestaan arvioissaan päin metsää lähes kaikessa mikä on koskenut Ukrainan sotaa. Saamansa äänimäärän perusteella tämä ei ole silti häirinnyt kotisohvien isänmaallisia, sillä ilmeisesti heidän mielestään Toverin amerikkalaisperäinen ryssäviha on tärkeämpää kuin hänen toiveajatteluksi osoittautuneet sotaennusteensa. Suomalaisten kannalta on tietenkin onnellista, että tämä koomikkopari poistuu ainakin viideksi vuodeksi jokapäiväisestä julkisuudesta. Uskostaan vaikutusmahdollisuuksiinsa nämä kovapalkkaiset tyhjäntoimittajat eivät ole kuitenkaan luopuneet, vaan esimerkiksi Aaltola on jo ehtinyt arvuutella julkisuudessa saavansa heti komissaarin paikan, koska "paalupaikka tuli".

Persusuomalaiset. Nämä vaalit menivät persuille kirjaimellisesti persiilleen ja syystäkin. Toisin kuin karvalakkipersut Kokoomus on puolueena ymmärtänyt miten pidetään Sauli Niinistön esimerkkiä noudattaen kansansuosiota yllä. Ensinnäkin persuilta oli jokseenkin hölmöä ottaa hallitusneuvotteluissa vastaan valtionvarainministerin posti, sillä lähes kaikki hallitusta vastustavat protestit kohdistuvat väistämättä sen haltijaan. Koska puoluejohtaja Riikka Purra on joutunut toimimaan hallituksen ukkosenjohdattimena, kookomuslaiset ovat voineet täysin rinnoin nauttia johtamastaan epäsuositusta politiikasta. 

Eniten Perussuomalaisten kurituspolitiikka on vaikuttanut liikkuviin äänestäjät, jotka jäivät tällä kertaa kotiin. Äänestyshaluttomuutta lisäsivät myös puolueen kyvyttömyys pitää kiinni aikaisemmista lupauksistaan: bensa maksaa edelleen lähes kaksi euroa litralta, maahanmuuttajien vuosittainen määrä on moninkertaistunut ja vasemmiston totalitaristeja mielisteleviä ajatusrikoslakeja on lisätty entisestään. 

Persujen vaalituloksen perseelleen menoa kuvaa kirjaimellisesti ainoa valituksi tullut meppi Sebastian Tynkkynen. "Rynkkyseksi" kutsuttu elostelija on varsinainen anateema kaikelle sille mitä perussuomalainen protestiäänestäjä haluaa ehdokkaaltaan. Nationalistisena oksymoronina tunnettu Tynkkynen seurustelee maahamme ties millä statuksella livahtaneen mustan rotumuukalaismiehen kanssa. Tynkkysen valinta europarlamentaarikoksi symboloikin erinomaisesti perussuomalaisten tämän hetkistä alennustilaa.

RKP. Gallupeissa kerrottiin ruotsalaispuolueen menettävän ainoan parlamenttipaikkansa, mutta niinhän siinä kävi, että kieli- ja puolueuskollisuus voittivat jälleen kerran. Vaaleista ja suhdanteista riippumatta RKP:n kannattajat ovat aktiivisia äänestäjiä, jonka vuoksi heidän painoarvonsa on populaatiotaan suurempi. Kokoomuslaisten ohella ruotsinkieliset ovat kuin Amerikan juutalaiset, jotka määrästään huolimatta saavuttavat äänestysaktiivisuudellaan ja politiikkaan osallistumisellaan suhteettoman suuren vallan. Loppujen lopuksi puoluejohtajan tehtävät jättäneellä Anna-Maja Henrikssonilla oli helppo työ tulla valituksi.

Vasemmistoliitto. Itseään ilman ironiaa Hyviksi ihmisiksi kutsuvien joukko on tunnettu sopulikäyttäytymisestään. Tosin kuin yleensä kuvitellaan, juuri tälle hyväkkäiden massalle kollektivismi ja johtajan palvonta ovat verissä, mistä kertoo aiempi varaukseton tuki Sanna Marinille. Nyt tunteellisen fanituksen kohteeksi oli vaihtunut Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson. Enimmäkseen naisista koostuva Hyvien ihmisten hurmoksellinen koalitio vaikuttaa Vihreissä, Vasemmistoliitossa ja SDP:ssä, jonka vuoksi uuden messiaan rooli ei ole rajattu vain tietylle punavihreälle puolueelle. Vain määrätyillä arvoilla, ennen kaikkea tasa-arvofundamentalismilla ja sen taakse naamioituneella passiivis-aggressiivisella feministisellä kaunalla, on vaikutusta kun tämä porukkaa valitsee itselleen johtajan.

Perinteisen vasemmistoeetoksen lisäksi Anderssonin valtakunnallisesti saamat ennätykselliset lähes neljännesmiljoona ääntä kertoo pitkään velloneesta protestista hallituksen leikkauksia vastaan. Yhteiskunnan saamapuolella olevat passiiviset pokakonttorin asiakkaat aktivoituivat kerrankin joukolla ja päättivät oikeistopopulistien tapaan äänestää kovempaa. Anderssonin vanavedessä Vasemmistoliitto kolminkertaisesti meppiensä määrän (nyt kolme), mikä tukee käsitystä, että äänestäjät ymmärsivät EU:n olevan instanssi, jossa Suomenkin asiat päätetään. Fiksulta näyttävä logiikkaa jää kuitenkin puolitiehen, sillä vaikka suurin osa maamme asioista päätetäänkin Brysselissä, suomalaisilla mepeillä ei niihin päätöksiin ole osaa eikä arpaa. Varsinkaan kolmella Vasemmistoliiton edustajalla.

Sisäpoliittisten motiivien ohella Anderssonin saama äänipotti saattaa heijastella myös jossain määrin pinnan alla kuohuvaa ulkopolitiikkamme kritiikkiä. Massiivisesta median propagandasta huolimatta kaikki suomalaiset eivät olekaan lähdössä soitellen sotaan USA-Naton eskaloimiin uhkarohkeisiin projekteihin, joissa kovimman hinnan voi joutua maksamaan lännen eturintamaksi vapaaehtoiseksi julistautunut Suomi. Hallituksen Amerikkaa myötäilevä Israel-politiikka lienee toinen ulkopoliittinen syy, miksi osa kansalaisista kerkesi äänestämään Anderssonia. 

Olivatpa kansalaisten motiivit äänestää Anderssonia mitkä tahansa, Vasemmistoliiton vaikutusvalta Suomessa ja Euroopassa ei voitosta huolimatta suinkaan kolminkertaistunut. Siitä pitää huolen 720-jäseninen EU-parlamentti ja valtaa käyttävä komissio.

Vihreät, SDP ja Keskusta. Ennusteista huolimatta nämä puolueet säilyttivät parlamenttipaikkansa. Ilman Perussuomalaisten mahalaskua ne olisivat todennäköisesti menettäneet paikkojaan, joten mistään torjuntavoitosta ei voida puhua. Varsinkin kun äänet jäivät vähäisemmäksi kuin edellisissä EU-parlamenttivaaleissa. 

Sen sijaan muualla Euroopassa gallupit pitivät kutinsa ja oikeistopopulistit lisäsivät paikkojaan. Valhelehdistöön kyllästyneisiin keski-eurooppalaisiin ei tehonnut samalla tavalla viikkokausia jatkunut "laitaoikeistolla" pelottelu kuin auktoriteettiuskoisiin suomalaisiin. Populismin noususta huolimatta keskustaoikeisto hallitsee edelleen parlamenttia, mutta poliittisen opposition kasvu sekä oikealla että vasemmalla vaikeuttaa entisestään federalististen EU-byrokraattien junttaaman politiikan toteuttamista. Koko 2020-luvun kriisejä hyödyntäneen EU-eliitin yhtenäisyyseuforia saattaakin olla jo historiaa uudella viisivuotiskaudella.

EU HALUAA EDISTÄÄ NEUVOSTOLIITTOLAISTA ILMIANTOKULTTUURIA – YLE KANNATTAA

Euroopan Unionin Neuvostoliittoa muistuttavat liittovaltiopiirteet alkavat tulla laki kerrallaan aina vain tunkeilevimmiksi. Sen kansallisvaltioille asettamien direktiivien tarkoitus on selvästi hajoittaa ja hallita kansakuntia, kylvää niihin eripuraa ja synnyttää kansalaisten keskuuteen tarpeetonta epäilyä. Tästä antaa kuvaavan esimerkin EU:ssa pari vuotta valmisteltu direktiivi, joka velvoittaa julkisen ja yksityisen sektorin työnantajia perustamaan sisäisen ilmiantokanavan, jossa ilmiantajan asema on lailla turvattu kuin DDR:ssä. Direktiivistä kerrotaan Ylen uutisessa Ilmiantokanavat tulevat myös suomalaisille työpaikoille – poliisit ottivat jo varaslähdön: ensimmäisen vuoden saldo 211 ilmoitusta:

Poliisin oma sisäinen ilmiantokanava näyttää mallia siitä, mitä tuleman pitää. Oikeusministeriössä sorvataan parhaillaan lainsäädäntöä, jolla mahdollistetaan EU:n niin sanotun whistleblower-direktiivin toteutuminen Suomessa. Sen avulla on tarkoitus suojella ilmiantajia, jotka havaitsevat työssään laittomuuksia tai väärinkäytöksiä.

Valtioiden julkiset sektorit ja yksityiset yritykset ovat aiemmin osanneet hoitaa asiansa täysin itsenäisesti, mutta Brysselin byrokraatit haluavat tässäkin tunkea nokkansa asioihin, jotka eivät heille kuulu. Jos Suomen edustajat unionissa palvelisivat Suomea eivätkä Brysseliä, he viittaisivat kintaalla mokomalle lainsäädäntöesitykselle. Sitähän he eivät tee, vaan päinvastoin ovat kiirehtimissä yhdessä kotimaisen virkamieskunnan kanssa miten ylikansallisen instanssin määräämä direktiivi saataisiin osaksi kansallista lainsäädäntöä viimeistä piirtoa myöten:

Suomella on aikaa vuoden 2021 joulukuuhun asti saattaa kansallinen lainsäädäntö direktiivin mukaiseksi. Direktiivi velvoittaa työnantajaa perustamaan sisäisen ilmiantokanavan. Sen avulla työntekijät voivat nimettömästi ilmoittaa väärinkäytöksistä ja laittomuuksista. Lisäksi tulee perustaa ulkoinen ilmoituskanava, jossa laittomuuksista voi kertoa suoraan viranomaisille.

Ilmiantokanavavelvollisuus koskee niin julkista kuin yksityistäkin sektoria. Esimerkiksi yritykset, joissa on yli 50 työntekijää tai kunnat, joissa on yli 10 000 asukasta joutuvat perustamaan sisäisen kanavan väärinkäytöksista ilmoittamiseen.

Uuden EU-direktiivin tarkoitus on legitimoida ilmiantokulttuuri laajemmin yhteiskunnassa. Tällä taas halutaan selvästi heikentää kansalaisten keskinäistä luottamusta kansallisvaltioiden sisällä; keskenään riitelevästä heikosta kansakunnasta hyötyy ainoastaan ylivaltaan pyrkivän Unioni. Halpamaista stasi-kulttuurin iskostamista olisi helppo kritisoida, mutta Yle on valinnut toisen linjan. Se kertoo ilmiantamisen olevan iloinen asia, jonka vuoksi suomalaistenkin pitäisi olla kiitollisia EU:n uudesta direktiivistä.

EU:N LAITON TUKIPAKETTI SALAKULJETTAA UNIONIIN LIITTOVALTIOPOLITIIKAN

Euroopan Unionin sosialistisille federalisteille koronaviruksen taloudellisten vaikutusten hoito on ollut oivallinen tekosyy edistää liittovaltiokehitystä kyökin kautta. Neljä päivää kestäneissä EU:n elvytyspakettineuvotteluissa päädyttin lopulta käsikirjoituksen mukaiseen lopputulokseen, joka on Suomen kaltaisille nettomaksajavaltiolle sekä taloudellinen että poliittinen katastrofi. 

Yle sitä vastoin pitää neuvotteluja Suomen voittona uutisessaan EU-johtajat pääsivät sopuun 1,8 tuhannen miljardin euron budjetista ja koronapaketista, pääministeri Marin tyytyväinen lopputulokseen. Jutusta käy heti selväksi, että Suomen kaltaisten pienten valtioiden teatraaliset "vaatimukset" korona-apupaketin puolittamisesta epäonnistuivat suurten maiden saatua läpi alkuperäisen budjetin, jolla tuetaan pääasiassa etelän holtittomia maita. Tuloksen surkeus saa kysymään, sabotoivatko nämä pehmoiset demaritylleröt Suomen edun tahallaan:

Neuvottelujen kohteena on ollut runsaan 1 800 miljardin euron rahasumma, johon sisältyy 750 miljardin euron suuruinen korona-apupaketti. Korona-apuna jäsenmaille jaetaan 390 miljardia euroa avustuksina ja 360 miljardia lainoina. Vuosien 2021–2027 budjetti on noin 1 074 miljardia euroa.

Ylen agendaan luottaville demarieläkeläisille loihdittiin huippukokouksesta näytelmä, jossa demaritaustaiset neuvottelijamme, pääministeri Sanna Marin ja Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen, taistelivat muka tiikeriemon lailla Suomen etujen puolesta. Kotimaan valtamediassa Suomen katsottiin olevan "nuukan nelikon" (Itävalta, Hollanti, Ruotsi ja Tanska) viides jäsen, vaikka neuvottelujen lopputuloksena maamme ei lopulta saanut jäsenmaksuhyvityksiä toisin kuin muut pienet nettomaksajamaat.

Se, ettei Suomi tosiasiassa edes vaatinut jäsenmaksuhyvityksiä, kertoo millä motiivilla sosialistihallituksemme petokselliset neuvottelijat olivat liikkeellä: he haluavat edistää EU:n kansallisvaltioiden vastaista uussosialistista liittovaltiokehitystä. Kertaluontoisiksi väitetyillä tulonsiirroilla etelän jäsenmaille huulipunahallitus pyrkii ainoastaan sitomaan Suomen entistä tiukemmin Euroopan Unionin liittovaltiohimmeliin. Kun Suomi sidotaan vastikkeettomiin velkoihin vuosikymmeniksi, tehdään Unionista eroaminen lähes mahdottomaksi rauhanomaisin keinoin. 

Varsinkin Suomen toisen pääneuvottelijan Tytti Tuppuraisen koko poliittinen ura on ollut sosialismin syövyttämää internationalismia, jossa Neuvostoliiton paikan on korvannut Euroopan Unioni. Leimallista hänen politiikalleen on ollut tietoinen halu vesittää suomalaista kansanvaltaa epädemokraattisten globaalien hallintokoneistojen hyväksi. Hän ei edes peittele suomalaisvihamielistä kosmopolitismiaan todettuaan muutama viikko sitten Uuden Suomen haastattelussa, että ”oma kansa ensin -ajattelu on vahingollista”.

Tytti Tuppuraisen poliittista linjaa ja asennetta ei ole kritisoitu Ylessä juuri milloinkaan eikä sitä tehdä myöskään tämän päiväisissä EU.huippukokousuutisissa. Edellä viitatussa Yle-uutisessa kehutaankin vuolaasti Suomen neuvottelutulosta, vaikka maksuvelvollisuutemme synnyttävät maallemme lähivuosina valtavan taakan. Tämän vastikkeeksi pääministeri Sanna Marin kertoo Suomen saavan "poliittista pääomaa" olemalla yhteistyöhalukas EU:n kanssa. On selvää, että Marinin vakuuttelut ovat pelkkiä korupuheita, sillä  EU:n näkökulmasta yhteistyö jäsenvaltioiden kanssa ei tarkoita muuta kuin vallan riistämistä demokraattisilta hallinnoilta Brysselin hämärille käytäville. 

Neuvottelukaksikon voittoisat juhlapuheet ovat pelkkää hämäystä kun ne asetetaan kylmiä lukuja vasten. Tukiessaan Etelä-Euroopan maita sekä Ranskan ja Saksan pankkeja Suomi joutuu maksamaan seitsenvuotiseen budjettiin 16,7 miljardia euroa, josta palautuu takaisin 11,1 miljardia euroa. Vastaavasti maamme maksaa elpymispakettiin 6,6 miljardia euroa, jossa raha kierrätetään takaisin Suomeen 3,2 miljardin euron verran. Kun tulot ja menot räknätään yhteen joutuu Suomi maksamaan pelkästä maksamisen ilosta 9 miljardia euroa Etelä- ja Itä-Euroopan vapaamatkustajavaltioille! Ja tämä tilanteessa, jossa sosialistinen sateenkaarihallituksemme on jo ottanut korona-viruksen verukkeella lähes 20 miljardia euroa (!) lainaa "elvytykseen". 

Yle TV1:n  kello kuuden iltauutisissa EU-kirjeenvaihtaja Susanna Turunen luetteli mitä tavoitteita Suomi muka sai läpi ja kuinka paljon rahaa (sitä uudelleen Brysselistä kierrätettyä) saadaan maatalouden tukemiseen. Hän jätti kuitenkin kertomatta olennaisen eli minkä suuruisen nettomaksun Suomi joutuu lopulta maksamaan elvytyspakettiin ja budjettiin.  Puoli yhdeksän tv-uutisissa kirjeenvaihtaja Turunen veti puolestaan keskustelun EU-varojen käytön oikeusvaltionperiaatteeseen eikä puhunut taaskaan siitä millaisen miljardien maksutaakan alle Suomi joutuukaan "onnistuneiden neuvottelujen" tuloksena.

Tukipakettineuvotteluilla ei ollut Suomen osalta edes laillista pohjaa, koska hallituksen ohjeistajana toimiva suuri valiokunta ei noudattanut perustuslakivaliokunnan päätöstä pitää elpymisrahastoa laittomana. Perustuslakivaliokunta katsoi, että mikäli kriisirahasto hyväksyttäisiin, se muuttaisi omista varoista päättämistä ja EU:n luonnetta sellaisella tavalla, että päätöksen hyväksyminen edellyttäisi eduskunnassa kahden kolmasosan enemmistöä. Neuvottelut siis rikkoivat Suomen perustuslakia kuin myös Euroopan Unionin omia perussopimuksia. Sopimusratkaisu olikin kertakaikkisen härski vedätys erityisesti demokratiasta ja oikeusvaltiosta jankuttavilta keskustavasemmistolaisilta poliitikoilta.

Julkisuudessa neuvottelujen perustuslaillisuus sivuutettiin melko nopeasti ja ääneen päästettin ne, jotka perustelivat Suomen osallistumisen elvytyspakettiin viennin turvaamisella. Tätä näkemystä toi esiin erityisesti Eurooppaministeri Tytti Tuppurainen A-studiossa. Tosiasioiden valossa Tupparaisen väite oli tietoista harhauttamista, joka on helppo kumota. Taloustieteen emeritusprofessori Matti Virenin mukaan (Verkkouutiset) elvytyspaketilla ei ole juuri mitään tekemistä viennin tai koronan kanssa, vaan kyse on pikemminkin tulonsiirrosta Etelä- ja Itä-Euroopan maille.

– Ongelma on siinä, että avun suurimmat vastaanottajat ovat Suomen viennin kannalta lähes merkityksettömiä (Kreikan, Italian, Espanjan, Portugalin ja Romanian) yhteenlaskettu osuus Suomen viennistä (vientituloista) on (oli 2019) maksutasetilaston mukaan vain 5.3 %, hän sanoo blogikirjoituksessaan Uudessa Suomessa.

Todennäköisin selitys kriisipaketille on lahjoa Italia ja muut kriisimaat pysymään eurossa. Italiassa eurokriittisyys on lisännyt valtavasti suosiotaan eikä sieltä löydy kannatusta Euroopan vakausmekanismin (EVM) käytölle, koska sen tarjoamien avustuslainojen ehtona ovat talousuudistukset. Siksi ainoa tapa lepytellä italialaisia on luvata heille ilmaista rahaa EU:sta. Tätä näkemystä edustaa toinen kriittinen taloustutkija, taloustieteen dosentti Tuomas Malinen, kirjoituksessaan EU:n rahasto ei pelasta vientiämme (16.7.2020). Siinä hän näkee elvytyspaketin olevan vain keino salakuljettaa liittovaltiokehitys osaksi EU:n virallista politiikkaa:

Jos EU:n ehdottama pelastuspaketti hyväksytään, kykymme rajoittaa EU:n velkaantumista, takauksellamme, olisikin erittäin vaikea estää. EU:n velkaantumisoikeus yhdistettynä sen jakamiin tulonsiirtoihin myös johtaisivat välittömästi keskusteluun EU:n verotusoikeudesta, ja se tarkoittaisi liittovaltiota. Elpymisväline onkin Troijan hevonen liittovaltiokehitykseen.

Suomalaispolitiikkojen osallistuminen tällaiseen puliveivaukseen on ilmiselvä valtiopetos, mutta veronmaksajien kustantama Yle ei halua tunnustaa tätä tosiasiaa, vaan päinvastoin ylistää sateenkaarihallituksen maallemme langettamia miljardikustannuksia. Hölmöimpiä ovat tietenkin ne Ylen uskolliset, jotka hyväksyvät neuvottelut ja niiden lopputuloksen poliittisena voittona tai ainakin välttämättömyytenä. Saapa nähdä ovatko he yhtä tyytyväisiä silloin kun EU:n asettamat taloudelliset sitoumukset alkavat vaikuttaa heidän arkielämässään.

                                                     ****************************



TV1. 21.7.2020 klo 20.00, Laulu sisällissodasta (12)

Osa 1/3. Alku: Karri "Paleface" Miettinen lähtee tutkimaan Suomen sisällissodan syitä. Millainen laulu sodasta pitäisi tänä päivänä laulaa? Karri aloittaa biisin teon. (U) HD ohjelmatekstitys (suomi) 27 min. Linkki ohjelmaan.

Viralliselle Suomelle se oli pitkään punakapina ja vapaussota. Sittemmin vasemmistolaisen kulttuurihegemonian myötä vuoden 1918 sodasta onkin tullut "neutraali" sisällissota, joka ei tarkoita muuta kuin loputonta ymmärtämystä punaisten aloittamalle kapinalle.

Ohjelmassa pankinjohtajan poikana tunnettu punaporvari Karri "Paleface" Miettinen vetää lavealla pensselillä vaasemmistolaista tulkintaa ja oikeutusta sosialistiselle vallankaappaukselle. Ylen punaisuudesta kertoo paljon se, että tämä jeesustelija pääsee tv:ssä jatkuvasti propagoimaan kulttuurimarxilaisella identiteettipolitiikalla terästettyä uussosialismiaan.


Yle Teema, 20.7.2020 klo 19.55, Suuret tunteet (7) 

1/5. Toimittaja Njål Engesæth tapaa Norjan vihaisimpiin kuuluvia ihmisiä: naisen joka on tappanut isänsä, vihaisen muslimin - sekä lavakoomikko Sigrid Bonde Tusvikin. Miksi vihan tukahduttaminen voi sairastuttaa? Norjalainen dokumenttisarja tunteista. HD 35 min. Linkki ohjelmaan.

Siis hetkinen...eikös viha ole patologinen tunne, josta pitäisi ehdottamasti päästä nyky-yhteiskunnassa eroon? Ovathan yhteiskuntainsinöörit määritelleet esimerkiksi tietynlaisen erimielisyyden vihaksi, joka on eräissä rikoksissa raskauttava "motiivi". Miksi sitten Ylen esittämässä norjalaisessa dokumenttisarjassa ylistetään vihaa, ja väitetään, että sen tukahduttamienn voi sairastuttaa?

Aivan, kyse onkin ns. paremmasta vihasta (hyväkkäiden oma ilmoitus), jota heikot, kaunaiset ja muut vasemmistolaiset harjoittavat. Kyse on samasta kaunasta, jota Nietzsche kutsui ressentimentiksi, huonompien vihasta parempiaan kohtaan. Punavihreän uussosialismin läpitunkema valtavirtamedia suorastaan kiihottaa sellaiseen, varsinkin jos viha suuntautuu valkoiseen heteromieheen. Sellainen viha esitetään sankarillisen voimaannuttavana, joka on vieläpä oikeutettua, koska se palvelee Hyvää asiaa™, tulevaisuuden planetaarista kommunismia.

KENEN VOITONPÄIVÄ? EI AINAKAAN SUOMALAISTEN JA TUSKIN EUROOPPALAISTENKAAN

1945 ja sen jälkeen. Hieno voitto monikulttuuristetulle
lännelle. Yo maan, ainakaan emme puhu saksaa!

Tänä lauantaina 9. toukokuuta Venäjällä vietettiin toisen maailmansodan päättymistä (Euroopassa) 75:ttä voitonpäivää, vaikka Saksa antautui päivää aikaisemmin eli 8.5.1945. Vuorokauden ero johtuu aikavyöhykerosta, sillä Saksan antautuessa vuorokausi oli Neuvostoliiton alueella ehtinyt jo vaihtua. Sattumaa tai ei, mutta Neuvostoliiton suorana perillisenä pidetyn Venäjän voitonpäivä on sama kuin Eurooppa-päivä, jolla on viime vuodet juhilistettu Euroopan Unionin perustamista. Taustalla on Ranskan ulkoministerin Robert Schumanin 9. toukokuuta 1950 esittämä asiakirja, jossa ehdotetaan Euroopan hiili- ja teräsyhteisön perustamista. On historian suurta ironiaa, että Länsi-Eurooppaa alunperin edustanutta EU:ta pidetään kriitikkojen silmissä nykyään eräänlaisena Neuvostoliittona, jota myös Eurostoliitoksi kutsutaan.

EU:n ideologia on pitkälti sama kuin Yhdistyneiden kansakuntien (YK), joka on suoraa jatkoa länsiliittoutuneiden gloablistiselle imperialismille. Sekä EU että YK edustavat pelkkää negaatioita kansallissosialismista, jonka peruslähtökohtia olivat kansallisuusaate ja kansainvälisen velkaorjuuden lopettaminen. Globalistisen valtamedian krooninen jankutus kansallissosialismista ei tätä nykyä keskitykään historiallisen fasismin tuomitsemiselle, vaan demonisoinnin tarkoitus on mustamaalata kansallismielisyyttä ja liittovaltion arvostelua liittämällä ne natsismiin™. Tämä on ilmiselvää historiapolitiikkaa, mutta Yle ei tätä tunnusta, vaan projisoi propagandansa Venäjään ja Itä-Euroopan maihin – vain niissä harrastetaan historiapolitiikkaa toisin kuin holokaustiuskonnolla kyllästetyssä lännessä...

Ylen verkkosivuilla julkaistu pitkä mielipideartikkeli Toinen maailmansota ei lopu koskaan – Historiakamppailut jatkuvat 75 vuotta sodan jälkeen ei ole täysin kelvoton, sillä siinä esitetyt arviot Venäjän johdon tavasta käyttää toisen maailmansodan tapahtumia valtiollisessa propagandassa ovat pitkälti oikeaan osuneita. Ongelmana on vain se, että jutussa ruokitaan mielikuvaa, jossa vain Venäjä ja Itä-Euroopan maat käyttävät toista maailmansotaa historiapoliittisena välineenä nykypäivän politiikassa:

Toisaalta voitonpäivä on juhla, jota nykyinen poliittinen johto käyttää asemansa vahvistamiseen. Vallanpitäjät kertovat kansalaisille, että sodan muisto on Venäjälle vihamielisten voimien hyökkäyksen alla.

Tämä on kieltämättä totta, mutta keskittymällä pelkästään Venäjään ja Itä-Eurooppaan halutaan tietoisesti sivuuttaa länsimaiden antifasistinen indoktrinaatio, joka on läpäissyt koko arkipäivän lähtien koulumaailmasta ja viihdeteollisuudesta. Lännen historiapolitiikan analysointi olisikin paljon olennaisempaa kuin Venäjän jo siksi, että se koskee meitä. 

Täällä harjoitetun propagandan ja aivopesun itsekriittinen arvioiminen on kuitenkin vaikeaa, koska valtamedia, Ulkopoliittinen instituutti ja yliopistot julistavat länsimaiden poikkeavan täysin Itä-Euroopan likaisista keinoista. Tämä on vain korostunut kriisiytyneessä EU:n hallinnossa ja sille myötämielisessä valtamediassa. Koska rikkaa ei nähdä omassa silmässä, EU syyttää Venäjää,  Puolaa ja Unkaria "epädemokraattisuudesta" ja "valtiojohtoisesta propagandasta". Nämä ovat vain eräitä keinoja mustamaalata maita, jotka eivät alistu EU:n liittovaltiopoltiikkaan. 

Historiallisesti EU:ta ja Itä-Euroopan jäsenmaiden välillä hiertää suhde holokaustiin, josta on tullut läntisen pseudoeliitin pääuskonto. Brysselin kabinettien ja looshien hämärämiehet ovat pöyristyneet siitä, että kommunismin monikertaisest uhriluvut ja kärsimykset samaistetaan natsien väitettyihin tekoihin "pyhää" kansaa kohtaan:

EU vaati mailta holokaustin historian kunnollista läpikäyntiä. Maat avasivat holokaustia käsitteleviä museoita, pystyttivät muistomerkkejä ja uudistivat historiankirjojaan. 

– Ne kuitenkin vähättelivät paikallista yhteistoimintaa ja paikallista osallisuutta juutalaisten naapurien murhiin, professori Subotić sanoo.

Jutussa eniten lainattu asiantuntija, Pietarin Eurooppalaisesta yliopiston professori Aleksei Miller, on erityisen innokas ottamaan esille juutalaiskysymyksen. Syytä ei tarvitse kaukaa etsiä, onhan Miller itsekin juutalainen. Länsimielisenä liberaalina hän noudattelee arvioissaan pitkälti EU:n ulkopoliittista linjaa, jossa Venäjän arvokonservatiivisuus ja isänmaallisuus nähdään ongelmallisina. Millerin kommentit voisivat olla hyvin jonkun "tiedostavan" länsimaalaisen mielipidepideautomaatin suusta. Semminkin, kun löysiä heittoja ei perustella mitenkään:

Lännessä juhlittiin voittoa tyranniasta ja totalitarismista, Neuvostoliitossa kommunistien voittoa fasismista, joka kasvoi kapitalismin oloista.

Tässä jää kertomatta. että eurooppalainen fascismi oli itsepuolustuksellinen vastareaktio murhanhimoista kommunismia kohtaan, joka pääsi vainon uhreissa miljoonakerhoon jo 1920-luvun alussa Leninin kaudella. Kun etsitään alkusyitä toiselle maailmansodalle, pitäisi ensin perata anglosaksinen imperialismi, ensimmäinen maailmansota ja Saksalle asetetut kohtuuttomat sotakorvaukset. Syyt toiseen maailmansotaan olivat moninaiset, mutta varmaa on vain se, että se oli traaginen veljessota Euroopan kansoille. Siitä hyötyivät vain ne tahot, jotka hallitsevat myös nykypäivän maailmaa. Seuraukset eivät pahemmin mairittele.

Totta kai Ylen jutussa piti syyllistää myös suomalaisia, olimmehan me sodassa "väärällä puolella", vaikka juuri se lopulta pelastikin kansakuntaamme hukkumasta Neuvostoliiton "vapaiden kansojen" verimereen:

– Toisen maailmansodan epämiellyttävät sivut, Suomen osallistuminen Leningradin saartoon tai Suomen venäläiselle väestölle perustamat leirit Karjalassa, eivät pitkään olleet yleisen keskustelun teemana, Miller sanoo.

Suomen karskit toimenpiteet Itä-Karjalassa olivat pienen kansan itsepuolustuksellinen varotoimi Neuvosto-Venäjän aggressiota kohtaan. Viime kädessä haluttiin suojella suomalaista etnisyyttä idän puristuksessa olevalla Karjalan lohkolla. Suomalaisten etniset vainot olivat taistelevalle kansakunnalle hyvässä muistissa 1940-luvulla, joten venäläisten eristäminen ei ollut muuta kuin etnistä itsesuojelua idän loputonta miljoonalaumaa vastaan. My country, right or wrong; if right, to be kept right; and if wrong, to be set right, (Carl Schurz, 1872).

Eurooppalaisille toisen maailmansodan päättymisen juhlinta voittona on hirvittävää itsepetosta, sillä sodan jälkeen asemamme maailmassa on vain heikentynyt ja jopa koko rodullinen olemassaolomme on nyt uhattuna. Varsinkaan Suomen ei pitäisi liputtaa EU:n Eurooppa-päivänä ja juhlia toisen maailmansodan voittoa. 

Vaikka Nato-kiimaiset lännen palvojat haluavat liittää meidät jopa historiallista totuutta vääristäen "voittajien" leiriin, tosiasiaksi jää, että olimme taistelemassa häviäjien puolella kommunistista Venäjää ja anglo-sionistia länttä vastaan. Siksi on absurdia juhlia päivää, jolloin maahamme hyökännyt kommunistidiktatuuri varasti lopulta Karjalan, Sallan ja Petsamon. Lähes sadantuhannen suomalaissotilaan menetyksen lisäksi jouduimme vuosiksi Neuvostoliiton valvonnan alaiseksi ja maksamaan oikeudettomat sotakorvaukset sodan aloittaneelle rikollismaalle. Vain maansa lännelle myynyt petoksellinen poliittinen johtomme voi juhlia tappion päivää voittona.

Kovimman hinnan sodasta joutui maksamaan tietenkin Saksa, jonka kulttuurinen ja etninen identiteetti on jatkuvan anglo-sionistisen miehityshallinnon seurauksena nujerrettu lähes täysin. Tosin voittajillakaan ei mene sen paremmin kun katsoo vaikkapa Englannin ja Ranskan katukuvaa, jota miehittävät tummapintaiset ulkoeurooppalaiset vapaamatkustajat. Tuon todellisen maahantunkeutujaväestön elättäminen maksaa jo nyt tähtitieteellisiä summia nykyisen verorasituksen alla oleville eurooppalaisille. 

Ja mikä pahinta, vaietun modernin rotusodan seurauksena koko Euroopan väestöä ollaan sekä korvaamassa että roturutsaamassa muukalaisilla. Pienenä sivujuonteena tässä on vuosikymmeniä jatkunut valtava raiskausaalto, johon verratuna venäläisten rynnistys Berliinin keväällä 1945 oli pelkkä alkunäytös populaatioita poispyyhkivälle rotusodalle. Kannattaako voiton päivää todellakin juhlia voittona, varsinkin kun voiton hedelmät ovat varastaneet Wall Streetiä ja Hollywoodia hallitsevat Levantin perilliset.

                                                        ********************************



TV1, 9.5.2020 klo 20.55 Loikkari (16)

2/2. Sodan mielettömyyksien keskellä Walter alkaa kokea syvää ristiriitaa tekojensa ja arvojensa välillä. Asiaa ei helpota puolalainen Wanda, johon Walter on rakastunut. HD 1 h 29 min. Linkki ohjelmaan.

Saksalaista kansallismasokismia puhdasoppisimmillaan. Oman kansansa pettämisestä tehdään moraalinen hyve ja ohje myös nykypolville: saksalaisuudesta luopuminen on velvollisuus. Tämä opetus kaikuu kaikissa Saksan kouluissa ja televisosarjoissa, lopputuloksen näemme katukuvassa, rikostilastoissa, kansanvaihdossa, kansanmurhaavassa roturutsassa jne.

YLEN TYHMÄT INTERNATIONALISTIT

Ensin EU juhli, sitten tuli krapula. Kuvassa
Jean-Claude Juncker.

Yhtenäisen kahvinruskeasta kuluttajamassasta haaveilevat kalergisti-globalistit pyrkivät imartelemaan hyödyllisiksi idiooteiksi katsomaansa koulutettua keskiluokkaa väittämällä internationalistien olevan kaikessa suhteessa sitä fiksuinta väkeä. Toistaalta tuo sama klienteeli soimaa nationalisteja tyhmiksi, koska nämä eivät jostain syystä suostu luovuttamaan kotimaitaan kleptoparasitismia harjoittaville rotumuukalaisille. 

Rappiollisen EU-eliitin viimeisin alatyylinen kommentti kuultiin ei niin yllättäen Euroopan komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker suusta. Viinahuuruissaan sihissyt Juncker eritti myrkyllistä sappeaan kutsumalla nationalisteja vähä-älyisiksi uutiskanava CNN:lle antamassaan haastattelussa. Asiasta kertoi Yle verkkosivujensa uutisessa Juncker CNN:lle: "Tyhmät nationalistit" ovat uhka Euroopan solidaarisuudelle. Siinä seniili nappomies toisti jälleen kerran gloobalikommunistisen horinan kehitysmaiden ylijäämäväestön elättämisestä ja Eurooppaan päästämisestä:

– Nämä populistit, nationalistit, tyhmät nationalistit ovat rakastuneita omiin maihinsa. He eivät pidä niistä, jotka tulevat kaukaa. –– Meidän tulee olla solidaarisia niille, jotka ovat meitä huonommassa tilanteessa.

Vain omahyväisyytensä liejussa kieriskelevät näennäisliberaalit "Hyvät ihmiset" voivat sanoa jotain näin raivostuttavan tyhmää ja vastuutonta. Jos Junckerin kaltaiset hyväkkäät pysähtyisivät edes hetkeksi pohtimaan utooppisten houreidensa peruuttamattomia seurauksia, he saattaisivatkin kutsua tyhmiksi niitä, jotka tuijottavat takaisin peilistä. 

Ikävä kyllä nämä 1960-lukulaisen hengen täyttämät hyväkkäät ovat rakastuneita sateenkaariunelmiinsa siinä määrin, että he ovat sokeita loputtomalle kehitysmaalaisten maahanmuutto-armadan seurauksille. Kloonatun sukupolven riemuidiooteille on tyypillistä, että he vastuuta korostavista ilmastopuheistaan huolimatta eivät välitä tippaakaan tulevien eurooppalaisten sukupolvien selviytymisestä ja maanosamme todellisesta ekotaseesta. Mikäli he välittäisivät, he puuttuisivat ennaltaehkäisevästi väestöräjähdykseen ja kansainvaelluksiin, koska ne ovat tuhoisia eurooppalaiselle kulttuurille, etniselle omaleimaisuudelle, ilmastolle ja luonnon kantokyvylle. Itseään nokkelina pitävät internationalistiset lampaat ovat toden totta saaneet Junckerista oman puhemiehensä.

Junckerin jaaritukset Brexitistä olivat myös odotetun kaltaisia. Kommenteillaan hän vain vahvistaa valtamedian syöttämää yksipuolista tarinaa, jossa Brexitin jatkuva viivästyminen johtuisi pelkästään Iso-Britannian EU-vastaisten voimien jääräpäisyydestä:

– Olen kyllästynyt, koska odottelemme vain seuraavaa jatkoaikaa. En pidä siitä, että briteille tuntuu olevan tärkeämpää saada uusi pääministeri kuin saada aikaan sopu.

Tosiasiassa EU ei itse halua sopua, vaan se pyrkii tekemään Iso-Britannian erosta mahdollisimman hankalan, kalliin ja viivytetyn. Kaiken tämän vehkeilyn ja venkoilun takana ei ole muuta kuin hinku antaa muille EU-eroa harkitseville maille varoittava esimerkki.

Brexit-sotku oltaisiin voitu välttää sillä, että EU olisi alun perin pyrkinyt luomaan kansalaisten tahdon mukaisen itsenäisten kansojen Euroopan, jolla on yhteinen puolustus USA:n ja (Neuvosto-)Venäjän imperiumeja vastaan. Neither Washington nor Moscow, mutta eihän tämä käy kreivi Richard Coudenhove-Kalergin oppeja kannattaville isänmaattomille globalisteille ja heitä seuraaville keskiluokkaisille liberaaleille hölmöille.

                                                   ***************************************

Yle TV1, torstai 23.5.2019 klo 19.00 Eurooppa kuohuu 

3/3. Välimeren yli Eurooppaan pyrkivien satojen tuhansien pakolaisten joukko jakoi Euroopan. Itä-Europan maat kieltäytyivät vastaanottamasta pakolaisia. EU Saksan johdolla oli toista mieltä: Angela Merkel uskoi Saksan selviävän, Ranskan Francois Hollande piti kiinni kiintiöistä. T: Brook Lapping / BBC. HD 60 min

Kaikkien muiden paitsi tavallisten brittien hallussa oleva (((BBC))) selittää Eurooppaan kohdistuvan muukalaisinvaasion johtuvan sotien synnyttämästä pakolaisuudesta. Mainitsematta jää, että EU:n johtajat ja taustavaikuttajat ovat toimillaan edistäneet hyvinvointiturismia Eurooppaan. Linkki ohjelmaan täältä.

Yle Radio 1, keskiviikko 22.3.2019 klo 13.02. Naisasiatoimisto Kaartamo & Tapanainen

Linkki ohjelmasarjaan.

Miltä tuntuu, kun uupuu rakastamassaan työssä? Yhä useampi nainen uupuu työelämässä. Sarjakuvataitelija ja -opettaja Johanna Rojola kertoo, miltä tuntuu, kun ei enää jaksa tehdä unelmiensa työtä. Millainen identiteettikriisi burn outista seuraa? Miten meidän pitäisi muuttaa työelämää, ettei se sairastuttaisi meitä? Kirjailija Tiina Piilola on tutkinut Kalevalan naisia. Ovatko kansalliseepoksemme naiset vahvoja vai uhreja? Mitä me voimme oppia Ainolta tai Louhelta? Puhumme myös siitä, miksi naisen tissit eivät kuulu naiselle, vaan kaikille muille, jotka niitä katsovat. Entä onko pakko ryhtyä metsästämään omia salakiharoitaan, vaikka ei huvita?

Tälläinen kulttuurimarxilainen punamädätys on pyörinyt Yle Radio 1:ssä jo vuoden alusta asti. Hämmentävää, että nämä vaginamonologit ovat päässeet Yle Watchin seulan läpi. Siksi asia pitääkin korjata tässä ja nyt.

Vaikka feministit väittävät olevansa yhteiskunnassa haastajia, he ovat tosiasiassa pienen klikin muodostama hegemoninen valtavirta, joka määrittää julkisuudessa mikä on oikeudenmukaista ja mikä ei.

Tästä huolimatta tämän uuden valtiouskonnon ylipapit julkeavat väittää olevansa kaikkien naisten edustajia, koska naiset ovat muka jo lähtökohtaisesti sorrettuja. Erikoista, että nämä sorrettujen puolesta puhujat saavat valtion varoin tehdä propagandaa omasta agendastaan, toisin kuin "hallitsevaa" patriarkaattia edustavat mieasiamiehet kuten Henry Laasanen. Jahka YW tutustuu ohjelmaan tarkemmin siitä tullaan kirjoittamaan vielä lisää. 

YLE ANTAA RISTIRIITAISTA VIESTIÄ EU:N TODELLISESTA SUOSIOSTA

Vain 10 % suomalaisnuorista aikoo äänestää
tulevissa EU-vaaleissa. 

Viime viikolla EU-mielinen Yle uutisoi reteästi, kuinka EU-jäsenyyden suosio nousi Suomessa ennätyskorkeaksi. Alunperin STT:n julkaiseman uutisen taustalla on Elinkeinoelämän valtuuskunnan Evan tekemä arvo- ja asennetutkimus, jota Yle ei sen kummemin avannut uutisessaan. Vaikka johdattavilla kysymyksenasetteluilla on varmasti oma osuutensa haluttuun lopputulokseen, näyttää kysely silti melko uskottavalta. Tosin kuin muualla Euroopassa, täällä Unionin suosio on hämmästyttävän suuri. Osaltaan EU-myönteisyyttä selittää massiivinen propaganda, sillä maassamme ei ole oikeastaan ainuttakaan Unioniin kriittisesti suhtautuvaa valtamediaa kuten vaikkapa Britanniassa.

Evan asennetutkimuksessa kerrotaan EU:n olevan erityisen suosittu suomalaisnuorten keskuudessa. Tämä on ymmärrettävää, sillä ovathan juuri milleniaali-sukupolven nuoret kaikkein konformistisimpia auktoriteettiuskovaisia. Heidän sokea ehdottomuutensa näkyy räikeimmin ilmastokysymyksessä ja median oraakkeliksi nostamassa autistilapsi Greta Thunbergin palvonnassa. 

Julkisuudessa korokkeelle nostettua nuorisoa on silti turha syyttää maolaisesta kulttuurivallankumousmentaliteetista, vaan sen taustalla on läntistä maailmaa riivaava auktoriteettikriisi ja loogis-rationaalisen ajattelun puute. Luonnollisesti eri vallanhimoiset tahot haluavat käyttää hyväkseen messiaanisen aseman saaneen nuorison valtapotentiaalia. Siksi ei ole yllättävää, että vihreät ovat kaikkein innokkaampia laskemaan äänestysikärajaa, koska koulujen ja median aivopesemät tärkeilevät nuoret äänestäisivät todennäköisesti juuri heitä. 

Suomalaisnuorten kohdalla ei silti kannata menettää toivoaan. Tämänpäiväinen Yle-uutinen 18–29-vuotiaat fanittavat EU:ta, mutta eivät äänestä – "Ehkä meillä on asiat niin hyvin, että emme ole ajatelleet äänestysasiaa" kun nimittäin kertoo, että nuorista vain 10 % aikoo äänestää tulevissa europarlamenttivaaleissa. Tämä taas on jyrkässä ristiriidassa Evan tutkimuksen kanssa, jossa nuorison väitetään olevan erityisen innostunut Euroopan Unionista. 

Ylipäätään Ylen hehkutus EU:n suosiosta on ristiriidassa sen tosiasian kanssa, että viime europarlamenttivaaleissa Suomen äänestysprosentti jäi alle neljänkymmenen. Suomessa etäisenä pidettyä unionia ei ehkä vihata samalla tavalla kuin Etelä-Euroopassa, mutta toisaalta ei sitä myöskään intohimoisesti kannatetakaan. Mikäli taloustilanne heikkenisi, muuttuisi suomalaisten haalea EU-into melko nopeasti yhtä katkeraksi vihaksi jollaisena se näyttäytyy nyt Italiassa ja Kreikassa.

Näyttää siltä, että Ylen ja Evan imartelevilla tiedonannoilla EU:sta halutaan nostaa vain äänestysinnokkuutta. Se on välttämätöntä, koska alhainen äänestysprosentti kertoisi Unionin legitimiteettikriisin olevan kroonista laatua. Yle Watchin veikkaus on, että Ylen kampanjoinnista huolimatta europarlamenttivaalien suosio laskee vielä entisestään.

YLE VÄÄRISTELEE EU:N SUOSIOTA KUIN NEUVOSTOLIITTO TALOUSKASVUAAN

Tiedotusvälineiden puolueettomuutta tarkastelevalle kansalaiselle Yleisradion poliittinen ja moraalinen asenteellisuus on ilmiselvää, vaikka yhtiö mainostaa itseään koko kansaa palvelevana mediana. Sanovatpa omakehulle löyhkäävät Ylen omat "tutkimukset" ja mainoskampanjat mitä tahansa, veronmaksajien kustantama puolimonopoli ei tuo esiin kaikkien kansankerrosten ääntä sen enempää kansallisissa kuin suurissa yleismaailmallisissa poliittisissa kysymyksissäkään. Ainoastaan aivokuolleet demarieläkeläiset, punavihreät, rotumuukalaiset ja feministit pitävät Yleä reiluna ja tasapuolisena, koska kanava ajaa häikäilemättömästi näiden etua muiden kustannuksella. Tämä selittää sen, miksi Ylellä on lukkiutunut kanta mm. sananvapauteen, maahanmuuttoon, monikultuurisuuteen ja seksuaaliseen poikkeavuuteen.

Näiden yhteiskuntaan syvästi vaikuttavien arvokysymysten lisäksi Yleisradio junttaa yksipuolista näkemystä myös suurista kansainvälisistä poliittisista aiheista kuten Euroopan Unionista, Brexitista, Venäjästä ja Donald Trumpista. Ylen Bullshit Bingossa EU on aina hyvällä asialla ja sen vastustajat pahalla; Brexitistä on vain ja ainoastaan haittaa kaikille; Venäjän hybridivaikuttaminen on syynä ihan kaikkeen, josta USA ja EU ei satu pitämään; väärin valitun Donald Trumpin päätökset ovat aina huonoja. Kun tämä kaikki halutaan kertoa samassa uutisessa saadaan täysveristä poliittista propagandaa kuten Ylen tuoreessa verkkosivujen jutussa Talousnobelistiksikin veikattu MIT:n professori Daron Acemoglu: "Taloutta uhkaavat oikeistopopulismi, Kiina, Venäjä ja presidentti Trump".

Mediajätin viimeisin pravda tuli globalistina tunnetun apparatsikki Petri Burtsovin kynästä. Yle-uutisessa EU:n suosio on huippulukemissa – Kaksi kolmasosaa eurooppalaisista kokee EU-jäsenyyden hyödylliseksi Burtsov hehkuttaa aikaisempia ennätyksiä rikkovasta mittaustuloksesta kuin parhaaseen neuvostotyyliin. Syytä hänellä onkin, sillä todellisuudessa epäsuositun EU:n parlamenttivaalit ovat aivan kohta puolin tulossa. Uutisen perusteella näyttää siltä, että kaikenlaiset keinot ovat sallittuja kun EU:n demokraattista legitimiteettiä yritetään lisätä. Näitä räätälöityjä suosionmittauksia unioni tarvitsee todella kipeästi, koska perinteisesti EU:n parlamenttivaalien äänestysprosentti on pyörinyt hädin tuskin 40 prosentin tuntumassa.

Koska mittauksen on tehnyt EU:n oma instanssi, se muistuttaa luotettavuudelta niitä samoja, joissa Neuvostoliiton tuottavuus ja varallisuus kasvoivat pysähtyneisyyden aikanakin kymmeniä prosentteja vuodessa:

Euroopan Unionin suosio on huipussaan huolimatta euroskeptisten voimien noususta eri puolilla Eurooppaa. Tämä ilmenee tuoreesta Eurobarometri-tutkimuksesta. Sen mukaan 68% eurooppalaisista pitää jäsenyyttä Euroopan Unionissa hyödyllisenä. Luku on viimeksi ollut yhtä korkea vuonna 1983.

Tarkkaavaiselle lukijalle on selvää, että taloudellisessa mielessä ymmärretty hyödyllisyys on eri asia kun Unionista pitäminen sinänsä. Monet hyötyvät inhottavasta ja vastenmielisestä työpaikasta kovan palkan takia, mutta olisi silti harhaanjohtavaa väittää, että he sen vuoksi pitäisivät tai suorastaan rakastaisivat työnantajaansa. Siksi on silkkaa manipulaatiota samaistaa EU:n kannattaminen unionista saatuun mahdolliseen taloudelliseen hyötyyn.

Tutkimuksesta tekee ennen kaikkea epäilyttävän EU:n kannatuksen raju nousu, aikana, jolloin talousunionin maat ovat kaivautuneet syviin periaatteellisiin näkemyseroihin keskeisissä kysymyksissä kuten maahanmuutossa:

Suomessa EU:n kannatus on kasvanut merkittävästi viime mittauksesta. Syyskuun tutkimuksessa 66% vastaajista koki Suomen hyötyvän EU-jäsenyydestä, kun luku on nyt kasvanut 74%:iin.

Jos EU olisi niin suosittu kuin unionin oma tutkimus ja Yle väittää, niin miksi sitä silti vastustetaan voimakkaammin kuin koskaan ennen? Ylen toinen uutinen, Lisää Trump- ja Venäjä-myönteisyyttä, vähemmän eurooppalaisuutta? Näin ääriryhmien vaalivoitto vaikeuttaisi EU-parlamentin työtä, nimittäin kumoaa aikaisemman uutisen EU:n suosiosta kansalaisten keskuudessa. Uutinen on myös hupaisa osoitus Ylen pakettiajattelusta, jossa yhden asian kannattamisesta seuraa muiden asioiden kannattaminen tai vastustaminen huolimatta siitä, ettei niillä ole mitään tekemistä keskenään. Ainoa kriteeri ympätä aiheet yhteen on niiden mieluisuus tai vastenmielisyys Ylen yhdestä puusta veistetyille toimittajille.

EU:n yksipuolisen ylistämisen peilikuvana on Brexit, jota Yle pitää pelkästään huonona asiana. Koittakaapa etsiä Yle uutisten verkkosivuilta juttua, jossa tuotaisiin esiin Brexitin hyvät puolet briteille. Aivan, sellaista ei löydy! Sitä vastoin asenteellisia mielipideuutisia Brexitin absoluuttisesta turmiollisuudesta Yleltä löytyy vaikka millä mitalla. 

Maamme merkittävin mielipidevaikuttaja ei kaihda olla käyttämättä edes koulujen aivopesemiä lapsia saadakseen viestinsä läpi. Koululaisten tekemän Ylen uutisluokan jutussa Brittinuoret Brexitistä: "Kansanäänestystä ei olisi ikinä pitänyt järjestää" haastatellaan lähinnä vain EU-byrokraatin urasta haaveilevia brittinuoria. Sekä uutisluokan "toimittajjien" että brittinuorten konformistiset näkemykset ovat juuri sellaisia, jotka saavat globalistit kuten George Sorosin hieromaan tyytyväisinä karvaisia käsiään.

BRITANNIAN DEMOKRATIAILVEILY NIMELTÄ UUSI BREXIT-ÄÄNESTYS

Vanha sanonta kuuluu, että jos demokratia oltaisiin keksitty nyt, valtaapitävät kieltäisivät sen välittömästi. Sama sanalasku päivitettynä voisi mennä näin: jos äänestystulos on valtaapitäville väärä, äänestetään niin kauan kunnes saadaan sopiva tulos. Tällaiselta mielikuvalta ei voi välttyä Ylen tämän päivän Brexit-uutisjutusta Uusi kansanäänestys Britannian EU-erosta? Näin britit voisivat päätyä äänestämään uudelleen, jossa EU-mielinen toimittaja Petri Raivio hekumoi ja spekuloi federalistista talouseliittiä miellyttävällä uudella vaalituloksella.

Syynä Raivion toiveikkuuteen on hänen haastattelema työväenpuoleen europarlamentaarikko Richard Corbett, jonka mukaan uuden kansanäänestyksen todennäköisyys on noussut selvästi. Syynä tähän on työväenpuolueen maanantainen päätös, jossa puolue ilmoitti kannattavansa uutta Brexit-äänestystä. 

Ylen haastattelussa  Corbett kertoo, että kaikki tärkeimmät oppositiopuolueet, labour, liberaalidemokraatit, vihreät, Skotlannin ja Walesin nationalistit, tukevat nyt toista kansanäänestystä. Tältä pohjalta hän pohtii ääneen, miten uuteen äänestykseen voitaisiin päätyä. Hän on kuitenkin haastattelussa visusti hiljaa siitä, kuinka demokratian vastaista on äänestyttää kansaa niin monta kertaa, että poliittista nomenklatuuraa miellyttävä "oikea" lopputulos saavutetaan. Sosialistipuoleen ainoa motiivi uuteen kansanäänestykseen on selvästi siinä, ettei puolueen johto pitänyt kansalaisten antamasta äänestystuloksesta. 

Työväenpuolueen innokkuutta uuteen kansanäänestykseen ei tarvitse kaukaa Euroopasta etsiä. Sosialisteina puolue on aina ollut kaikenlaisten ylikansallisten internationaalien kannattaja ja nationalismin vastustaja. Kuten muutkin sosialistit myös Britannian työväenpuolue on aina toivonut EU:sta uutta federalistista Eurostoliittoa tai viidettä internationaalia. Tällaisilla vaatimuksilla työväenpuolue julistautuu väistämättä perinteisen työväenluokan viholliseksi, koska tällöin se marssii samassa rintamassa suurkapitalististen globalistien kanssa. Näin työväenpuolueen johtajat eivät ole ainoastaan luokkansa pettureita, vaan myös ilmiselviä kansanvihollisia. 

Läntiset valtamediat eivät turhaan peittele iloaan työväenpuolueen maanantaisesta päätöksestä. Ovathan ne kaikkialla Euroopassa juntanneet eurokansalaisten kurkusta alas viestiä, kuinka väärä Brexit-äänestyksen tulos olikaan. Nyt tämä massiivinen propaganda alkaa tuottaa tulosta Britanniassa:

– Kummin päin vaan, mielipidemittaukset osoittavat, että kansalaiset äänestäisivät EU:hun jäämisen puolesta jos uusi kansanäänestys järjestettäisiin nyt, Corbett sanoo.

Länsimainen demokratia on jälleen todistanut millaisten kulissien takaa sitä todellisuudessa johdetaan. Jo se, että poliittiseen eliittiin kytköksissä oleva valtamedia ohjaa yksipuolisesti julkista keskustelua ja julkaisee tarkoitushakuisia gallupeja, tekee aidosta demokratiasta kyseenalaisen. 

Manipuloidun vaalikarjan antaman tuloksen pohjalta järjestelmä saa muodollisen legitimiteetin, jolla se voi tehdä lopulta kansan edun vastaisia päätöksiä. Siksi koko nykydemokratia pitäisi arvioida uudelleen ja panna kokonaan remonttiin, jotta kansalaisten ääni pääsisi kuuluviin.

DEMOKRATIAN RAPAUTUMINEN LÖYTYY LÄNNEN "ELIITIN" SYYTTÄVÄSTÄ SORMESTA

Sosiologia oli pitkään marxilaisuuden etäispesäke yliopistossa eikä se ole vieläkään kyennyt karistamaan hartioiltaan tiettyä vasemmistolaista ennakkoasennettaan. Yle uutisten verkkosivujen tuoreessa uutisjutussa Demokratian huippuvuodet ohi – Länsi-Eurooppa ja Pohjois-Amerikka ovat taantuneet 1970-luvun tasolle kerrotaan Göteborgin yliopiston ja yhdysvaltalainen Notre Damen yliopiston tendenssiutkimuksesta, jossa demokratia ymmäretään sellaisena kuin lännen liberaali (Yhdysvalloissa liberaali tarkoittaa sosialistia) eliitti sen kansalle haluaa esittää. Siksi jutun kuvituksena käytetään Puolan länsimielisen opposition mielenosoitusta ja kuvatekstiä, jossa kerrotaan demokratian kokeneen Euroopan viime vuosien pahimmat takaiskut Puolassa. Tosiasiassa Puolassa ei ole demokratiavajetta, vaan kansan enemmistön tukema hallitus on ei-liberaali demokraattinen reaktio liian pitkään jatkuneelle epädemokraattiselle liberaalille politiikalle. 

Uutisjutussa ei eritellä sen tarkemmin, millä perusteella maa on demokraattinen ja millä ei. Rivien välistä kuitenkin selviää, että uutinen sekoittaa tahallaan liberalismin ja demokratian puhuessaan demokraattisista oikeuksista ja vapauksista; kaikki oikeudet ja vapaudet kun eivät automaattisesti sisälly demokratiaan:

Rapautumista on tapahtunut etenkin Euroopassa sekä Pohjois- ja Etelä-Amerikassa ja Karibian alueella. Syytä pieneen iloon on vain Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Kun tilannetta mitataan sillä, kuinka suurella osuudella väestöstä on todelliset demokraattiset oikeudet ja vapaudet, Länsi-Eurooppa ja Yhdysvallat ovat palanneet miltei neljän vuosikymmen takaiselle tasolleen.

Epäselväksi jää mitä tarkoitetaan sillä väestöllä, jolla pitäisi olla demokraattiset oikeudet ja vapaudet. Todennäköisesti ruotsalaisvetoisessa tutkimuksessa katsotaan, että kaikki maassa oleskelevat ovat väestöä riippumatta heidän maassaolonsa statuksesta. Laittomien siirtolaisten määrä on moninkertaistunut sitten 1970-luvun, joten jos heidät lasketaan kuuluvan väestöön, länsimaissa on tosiaan demokratiavaje tai paremminkin keskeneräinen uuskommunisimi.

Ylen mainostama tutkimus demokratiaa uhkaavista vaaroista näyttää puhuvan vain tilastollisista tosiasioista, mutta kovin vähän indikaattorien tarkemmasta sisällöstä. Jotain tutkimuksen tarkoitushakuisista kriteereistä kertoo se, että  Donald Trumpin presidenttikausi, Brexit ja Itä-Euroopan kansallismieliset hallinnot nähdään osoituksina demokratian rapautumisesta, vaikka juuri ne ovat todisteita siitä, että kansa voi äänestämällä vielä vaikuttaa korruptoituneeseen järjestelmään. Mikäli tutkijat puolustaisivat kansanvaltaista demokratiaa, heidän pitäisi päin vastoin olla tyytyväisiä siitä, että kansalaiset Atlantin molemmin puolin ovat saaneet äänensä kuuluviin vaaliuurnilla.  

Vaikka tutkimuksen kriteerit demokratialle ovat kyseenalaiset, saattaa johtopäätös olla silti oikea – tosin eri syistä mitä tutkijat ovat halunneet korostaa. Demokratian huonontunut tila länsimaissa on siinä mielessä totta, että tutkimuksen yhtenä  indikaattorina  mainittu mahdollisuus osallistua poliittiseen keskusteluun on heikentynyt sensuurin vuoksi. Paradoksaalisesti sensuurin takana ovat liberaalit, jotka Euroopan Unionissa ovat asettaneet kymmenien miljoonien eurojen uhkasakot sosiaaliselle medialle kuten Facebookille ja Twitterille, mikäli ne eivät poista kansallismielisiä ja EU:ta kritisoivia viestejä vuorokauden kuluessa. 

Sensuuria yritetään myös kiertoteitse, josta Yle kertoi 20. kesäkuuta ilmestyneessä uutisessaan Tekijänoikeuksien tiukennukset etenivät EU:ssa – Kampanja verkon vapauden puolesta ei tuottanut tulosta. Seuraavana päivänä Euroopan parlamentin oikeudellisten asioiden valiokunta puolsi äänestyksessä lakiehdotusta, joka velvoittaa jokaista julkaisijaa maksamaan, jos ne linkittävät suurten mediatalojen uutissisältöön. Lopullisen päätöksen asiasta antaa Euroopan parlamentti, joka äänestää direktiivistä heinäkuussa. Ylen uutinen kuvaa lainmuutosta näin:

Palveluntarjoajat, kuten Youtube, Twitter tai Instagram, velvoitettaisiin varmistamaan, että käyttäjät saattavat näkyville vain sellaista materiaalia, jota heillä on oikeus käyttää.   

Uudistusta kritisoivien mukaan velvoite johtaa todennäköisesti siihen, että palvelut ryhtyvät automaattisesti suodattamaan käyttäjien verkkoon lataamaa materiaalia, jotta ne eivät tulisi vahingossa syyllistyneeksi tekijänoikeusrikkomukseen.  

Esimerkiksi videopalvelu Youtube suodattaa sisältöjä jo nyt, mutta jatkossa suodattimien käyttö voisi levitä hyvin monenlaisiin palveluihin, kuten Facebookiin, deittipalvelu Tinderiin tai Wikipedia-tietosanakirjaan.

Kansallismieliset ja libertaariset kriitikot ovat sanoneet, että kyse ei ole tekijänoikeuksien tiukennuksesta vaan ennakkosensuurista ja linkkiverosta. Koska kansalaiset eivät halua enää rahoittaa valtamediaa vapaaehtoisesti, niin sitä yritetään nyt EU:n avulla pakolla. Käytännössä lain avulla halutaan savustaa internetistä ulos ilman taloudellista hyötyä toimivat yhteiskuntakriittiset blogit ja mielipiteet, sillä uusi laki velvoittaa palveluntarjoajat maksamaan uutisartikkelien linkittämisestä silloin, jos linkissä on mukana vähänkin artikkelin sisältöä. Välttääkseen korvausvaatumukset Facebookin kaltaiset sosiaaliset mediat tulevat todennäköisesti suodattamaan pois somen käyttäjien linkit, joissa on käytetty valtamedian aineistoa. Näin saadaan kätevästi siivottua ne näkemykset, joissa arvostellaan tiedotusvälineiden valheita ja propagandaa.

Vastaavasti valtiollisella tasolla demokratian rappio tulee esiin jatkuvana jankutuksena vihapuheesta, jolla oikeasti tarkoitetaan totuuspuhetta, josta hallitseva nomenklatuura ei satu pitämään. Punaisessa yliopistossa vihapuhe nähdään mielellään viharikoksena ja monesti nämä samaistetaan keskenään. Viimeksi eilen Ylen verkkosivuilla julkaistiin kirjoitus Viharikoksissa ei käytetä koventamisperustetta, vaikka laki niin vaatisi – "Tulokset ovat karua luettavaa", jolla halutaan vain oikeuttaa toisinajattelijohin kohdistuvaa vainoa ja sensuuria. Ensinnäkin puhe viharoksesta lakiterminä on valheellista, sillä Suomen rikoslaki ei sellaista tunne. Tämä ei silti estä toimittaja Kaisu Janssonia toistamasta juttunsa alussa hyvää valhetta, jolla pelotella arkoja demarieläkeläisiä:

Vain aniharvassa viharikoksessa käytetään koventamisperustetta. Åbo Akademissa tekeillä olevassa tutkimuksessa on selvitetty sitä, miten viharikoksiksi luokitellut jutut ovat edenneet syyttäjälle ja tuomioistuimessa.

Jutussa haastateltu poliisihallituksen poliisitarkastaja Måns Enqvist paljastaa lausunnoillaan olevansa tyypillinen virkaintoinen kiipijä, joka on valmis jahtaamaan omia kansalaisia noudattaakseen EU:n mielivaltaa:

Enqvist uskoo, että koventamisperusteen käyttö on lisääntynyt, sillä poliisi on panostanut viharikosten tutkintaan. Lisäksi viharikosten tunnistaminen ja tilastoiminen on Enqvistin mukaan parantunut. Lisäksi viharikokset ovat olleet paljon esillä julkisuudessa.

Suurin osa "viharikoksista" on nettiin kirjoitettuja poliittisia mielipiteitä ja tilastototuuksia, jotka valtakunnansyyttäjä tulkitsee pahantahtoisesti "kansanryhmän vastaiseksi kiiihotukseksi". Pykälää sovelletaan poikkeuksetta vain valkoiseen kantaväestöön, mikä jo sinällään kertoo lain epäoikeudenmukaisuudesta. Totta kai tämän kaiken lakiteknisen mielettömyyden taustata löytyy myös EU, vaikka jo Demlan juristit omasta takaa ovat rappeuttaneet lainsäädäntömme neuvostoliittolaiseksi:

Euroopan unionin perusoikeusvirasto FRA napautti tällä viikolla julkaistussa raportissaan Suomea siitä, että viharikosten raportointi ja oikeusprosessin seuranta ontuu. Poliisin, syyttäjälaitoksen ja tuomioistuinten tietojärjestelmät eivät keskustele keskenään. Tästä syystä Åbo Akademissa valmisteilla olevassa tutkimuksessa tapaukset on käyty läpi käsipelillä. FRA:n selvityksen mukaan Suomen viranomaiset tunnistivat vuonna 2016 EU-jäsenvaltioiden väkilukuun suhteutettuna neljänneksi eniten viharikoksia.

                                                         *********************

TV1, maanantai 25.6.2018 klo 21:00, A-studio 

Välimeren pakolaiskriisi. Pedofiilit vapaaehtoistyössä. Miten suomalaisissa järjestöissä varmistetaan, että vapaaehtoiset ovat sopivia työhön lasten kanssa? Juontajana Marja Sannikka. #yleastudio HD

Yle Teema, maanantai 25.6.2018 klo 19:00, Jenni tapaa romaneja  

1/6. Moréno Söderlund on kengittäjä ja lännenratsastaja, jonka perhe on työskennellyt hevosten parissa sukupolvien ajan. Ruotsalainen sarja, jossa tavataan kuusi inspiroivaa romania. HD Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: ruotsi. Äänitekstitys: ruotsi.


Yle Teema, maanantai 25.6.2018 klo 20:30, Minun totuuteni 

1/6. Sarjassa tavataan tunnettuja ja kiisteltyjäkin ruotsalaisia, jotka kertovat elämäntyöstään. Jason "Timbuktu" Diakité on räppäri joka etsii omaa sukuhistoriaansa. Tänään puhutaan juurista ja identiteetistä. HD Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: ruotsi. Äänitekstitys: ruotsi.

Yle Teema, maanantai 25.6.2018. klo 21:30, Dok: Bosnia sydämessämme 

Jalkapallo yhdistää jakautuneen Bosnian tavalla, josta poliitikot voivat vain uneksia. Kolme Närpiössä asuvaa bosnialaista matkustaa Kaunasiin seuraamaan maan historian tärkeintä peliä. English subtitle available. Toimittaja: Sixten Björkstrand. (U) Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: ruotsi. Äänitekstitys: ruotsi.

Yle Radio 1, maanantai 25.6.2018, Ykkösaamu: Koventuneet asenteet 

Turkki vaalien jälkeen, tutkija Toni Alaranta, UPI, ja ulkomaantoimittaja Tom Kankkonen. Pride-viikko, pääsihteeri Kerttu Tarjamo, SETA. Euroopan kohtalon viikko, tutkimusjohtaja Juhana Aunesluoma, Helsingin yliopiston Eurooppa-tutkimuksen keskus. Kolumni, Roope Mokka. Koventuneet asenteet, kansanedustajat Pekka Haavisto, vihr. ja Ville Tavio, ps. Juontajana Seija Vaaherkumpu.

Linkki ohjelmaan. Pekka Haaviston kommentteja voi myös lukea Ylen uutisesta "Kun ei ole mitään perspektiiviä, ihminen pyrkii pois" – Pekka Haavisto näkee ongelmia turvapaikanhakijoiden käsittelykeskuksissa. 

Yle selvästi kannattaa Haaviston massainvaasiota ymmärtäviä mielipiteitä, koska jutussa niitä ei kommentoida mitenkään, vaan päinvastoin annetaan ymmärtää, että Vihreiden entisen presidenttiehdokkaan näkemykset ovat kannatettavia.