JOULUN RIKOSKALENTERI DEMARITAUSTAISISTA KANSANVIHOLLISISTA

Klikkaa kuvaa suuremmaksi.

Joulun alla on ilmestynyt parikin joulukalenteria, joissa on kerrottu poliittisen ruohonjuuritason aktivistien nimiä, kuvia ja taustoja suurelle yleisölle. Ensimmäisenä lähti liikkeelle työtä vieroksuvan luokan "anti"-fasistinen Varisverkosto, joka on ottanut silmätikukseen perinteisen työväenluokan binääriset miehet ja naiset. Anonyymeinä pysyttelevät tekijät pitävät kalenteria suurenakin paljastuksena, mikä on kummallista, sillä jokainen "paljastettu" on toiminut liikkeessä koko ajan avoimesti omalla nimellään. 

Mitään ritarillista moisella muka-paljastuskalenterilla ei ole, vaikka Sosialistisen Epäoikeudenmukaisuuden Soturit uskottelevatkin sillä taistelevansa kansan syvien rivien puolesta "fasistilohikäärmettä" vastaan. Sitä paitsi kansan halveksuman loisivan luokan kalenteri on lähtökohtaisesti ristiriidassa vasemmistolaisen eetoksen kanssa, koska se hyökkää tavallisia työläisiä vastaan. Asiaa ei korjaa edes antikiliimaksiksi lässähtänyt viimeinen luukku, josta kurkistaa perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho. Mielikuvituksettomalla valinnallaan Varisverkosto yrittää guilt by association -metodilla liittää Halla-ahon "natseihin", vaikka hänellä ei kosher-konservatiivina ole mitään yhteyttä kalenterin henkilöihin ja heidän kannattamaansa politiikkaan. 

Perinteisesti vasemmisto on arvostellut valtaapitäviä, mutta tämäkin projekti paljastaa vain sen kenen joukoissa valtion elätit seisovat. He eivät ole muuta kuin globalistikapitalistisen ja valtiososialistien yhteisjärjestelmän vahtikoiria ja toisaalta taas valtavalhemedian silkkihansikkain silittämiä sylikoiria. Pään aukomisillaan he todistavat mitä karkeinta valhetta teeskentelemällä vallankumousta, vastarintaa ja vaihtoehtoa, vaikka todellisuudessa he ovat nykysysteemin huoria. Apurahakapinalliset eivät saa edes väkinäisellä ironiallaan pyyhittyä pois sitä totuutta, että he todella ovat George Sorosin asialla, joko suoraan tai epäsuorasti, se on tässä yhdentekevää.

Sen sijaan kansallisradikaalin Partisaani-uutissivuston joulukalenteri äärivasemmistolaisista nettiuhojajista on huomattavasti mielenkiintoisempaa seurattavaa, sillä monien paljastettujen nimet ja kuvat eivät ole aiemmin päässeet julkisuuteen. Toki kalanteri on sikäli arvelluttava, että suurin osa sen paljastamista nettivihaajista on arvosteluasteikon tuolla puolen olevia friikkejä kuten transsukupuolisia, väkivaltarikollisia, mielenterveyskuntoutujia ja prostituoituja. Toisaalta tämä on nykypäivän äärivasemmiston valtavirtaa, joten Partisaania on vaikea syyttää tarkoitushakuisuudesta.

Partisaanin joulukalenteriin on mahtunut sentään todellisiakin tuholaisia, jotka ovat voineet pitkään tehdä luihua myyräntyötään ilman kansallisten tarkkailijoiden desinfioivaa valokeilaa kuten lastensuojelussa toimiva Lauri Kouki ja yliopistossa hääräävä Ina Juva.  Ei mitenkään yllättävää, että salanimillään nämä molemmat punanilkit ovat lietsoneet mm. väkivaltaa poliittisia vihollisiaan vastaan, mutta omilla nimillään he ovat taas esittäytyneet humanistisina pasifisteina. 

Harmi vain että todelliset kovan tason punamädättäjät ovat tässä joulukalenterissa harvassa. Paljastetuista nimistä kenties tunnetuin on jatkuvien paino-ongelmiensa kanssa kamppaileva lähimarketti-gootti Maria Pettersson, joka on Journalistiliiton ammattilehden päätoimittaja ja entinen Helsingin Sanomien propagandisti.

Yle Watch ei halua omassa shokkikalenterissaan sotkeentua lillukanvarsiin, vaan lataa eetteriin kalenterin henkilöistä, joilla on todellista vaikutusvaltaa. 26 kuvan kalenteri jatkuu aina Tapaninpäivään asti ja se koostuu pelkästään viime vaalien SDP:n vaaliehdokkaista. Heistä huomattava osa on tunnettuja poliittikkoja ja osa taas kovista rikoksista kuten lapsiinsekaantumisesta tuomittuja ulkomaan apuja. 

On huomionarvoista, että pelkästään yhdestä suomalaisvihamielisestä puolueesta löytyy koko joukko kansanvihollisia, jotka rasittavat maatamme miljardeilla euroilla. Todellisten tuholaisten lista olisi vielä raflaavampi, jos joulukalenteri tehtäisiin kaikkien hallituspuolueiden ministereistä ja kulttuurivaikuttajista. Siinä missä "yhteiskuntakriittinen" Varisverkosto lataa verkkoon tavallisten duunarien kuvia, Yle Watch listaa 24 aitoa joulun pilaajaa:

Pekka Haavisto, Maria Ohisalo, Jyrki Katainen, Petteri Orpo, Sanna Marin, Tuula Haatainen, Ritva Viljanen, Karri "Paleface" Miettinen, Juha Hurme, Kaarina Hazard, Ruben Stiller, Tytti Tuppurainen, Anna-Maja Henriksson, Merja Ylä-Anttila, Matti Rönkä, Peter Vesterbacka, Henrik Dettmann, Petri Sarvamaa, Sixten Korkman, Li Andersson, Dan Koivulaakso, Eva Biaudet, Kirsi Pimiä, Kaius Niemi.

TAPAUS RAKEL LIEKKI ELI KUINKA PUNAVIHREÄ YLE KIISTÄÄ OLEVANSA PUNAVIHREÄ

Rakel Liekin eräs meriitti Ylen tuottajaksi.

Sosiaalisessa mediassa ja YouTubessa on vellonut jo monta päivää keskustelu Yleisradion kolumnistien vasemmistolaisuudesta. Luonnollisesti Yle on omilla verkkosivuillaan ollut täysin hiljaa kohusta. Tohina alkoi maanantaina, jolloin Perussuomalaisten Suomen Uutiset kertoi verkkokolumnien sensuurista. Esimerkkitapaukseksi lehti nosti hallitusta moittineen professori Janne Saarikiven kolumnin, jonka Yle kieltäytyi julkaisemasta. Perjantaina hullunmylly lähti uusille kierroksille Liberan sisältöjohtaja Tere Sammallahti (kok.) nostamasta videosta, jossa tarkastellaan Ylen kolumnistien yksipuolista poliittista suuntausta, jota voi kutsua vasemmisto-feminismiksi. 

Syy, miksi lähes kaikki kolumnistit ovat antikapitalistisia vihervasemmistolaisia, johtuu SDP-taustaisesta Ylen tuottajasta Rakel Liekistä, joka pääsee yksinvaltaisesti vaikuttamaan kolumnistivalintoihin. Hänellä ei ole media-alan ammattitutkintoa eikä muutakaan akateemista korkeakoulututkintoa, mutta tästä huolimatta hänet on valittu Ylen uutis- ja ajankohtaistoimituksen tuottajaksi. 

Ei ole sattumaa, että Rakel Liekki nimitettiin tehtäväänsä sen jälkeen kun Merja Ylä-Anttila aloitti Ylen toimitusjohtajan pestin syyskuussa 2018. Yle Watch varoitteli punamädättävästä Ylä-Anttilasta jo huhtikuussa 2018, jolloin hänen valintansa toimitusjohtaksi varmistui. Tuolloin ilmestyneessä kirjoituksessa Maanpetturikommunistia ylistävästä ylioppilaasta Ylen uusi toimitusjohtaja kerrotaan Ylä-Anttilan ensimmäisestä antamastaan haastattelusta toimitusjohtavalinnan jälkeen. Haastattelussaan hän lupasi muitta mutkitta lisätä Ylen monikulttuuripropagandaa ja marginaalivähemmistön identiteettipolitiikkaa:

Suomalaisuus on niin monelaista tänä päivänä, Ylellä on paljon roolia myös siinä, että se vahvistaa erilaisten vähemmistöjen identiteettejä ja selviytymistä suomalaisessa yhteiskunnassa.

Rakel Liekin valinta on Ylen selvä linjanveto rajumpaan vasemmistoradikaaliin ohjelmapolitiikkaan. Pornotähtenä tunnettu raivofeministinen hyvesignaloija sai tuottajana vihdoin oman ideologisen hiekkalaatikkonsa, jossa voi häpeämättä ajaa vähäpätöisten kummajaisryhmien asiaa. Heti ensimmäiseksi Liekki värväsi kolumnistiksi suomalaisvihamielsen somalifeministi Maryan Abdulkarimin, joka on sattumoisin Feministisen puolueen perustajajäsen ja entinen varapuheenjohtaja.

Vauhtiin päästyään sukupuolinarsisti Liekki rekrytoi lokakuussa 2018 (vain kuukausi Ylä-Anttilan toimitusjohtajakauden aloittamisen jälkeen)  kolumnistiksi feministiaktivisti Emmi Nuorgamin, joka on tunnettu vihreän puolueen aktiivisti. Saman vuoden marraskuussa kolumnistien propagandatiimiin valittiin kirjailija ja transaktivisti (sic) Susi Nousiainen, joka katsoo meriitikseen opiskelleensa sukupuolentutkimusta. Samaa ideologista kaartia edustaa "taiteilija" Aiju Salminen, joka puuhastelee vasemmistolaisessa kulttuuriyhdistys Kiilassa ja on tehnyt Feministiselle puolueelle vaalitaidetta. Liekki värväsi nettipunakaartiinsa myös yleistä hilpeyttä herättävän tohtori Saara Särmän, feministisen ajatushautomo Hatun keskeisen perustajan. Pienempiäkin nimiä kolumnistien joukkoon on kelpuutettu, riittää kun kuuluu Liekin tuttavapiiriin ja liputtaa kilarifeminismiä kuten kirjailijiksi itseään tituleeraava Sisko Savonlahti. Omien sanojensa mukaan Savonlahti on punavihreä feministi. Miehistä aisankannattujuutta edustaa puolestaan "tuhokapitalistisista talousliberaaleista" kirjoittava päätoimittava Tuukka Tervonen. Poliittiselta taustaltaan hän on vasemmistoliittolainen.

Jo ennen Ylä-Anttilan ja Liekin nimityksiä Ylen kolumisteiksi on kutsuttu lähinnä vasemman laidan taapertajia kuten degrowth-ideologiaa ja antikapitalismia kirjoituksissaan vaatineet Jani Kaaro, Joona-Hermanni Mäkinen ja Janne Saarikivi. Samaa ideologiaa edustaa myös pahamaineinen sukupuolentutkimuksen tohtori Mona Mannevuo, joka opettaa vasemmistoliitolle feminismisiä ja Suomen kommunistiselle pguolueelle marxilaisia tulevaisuudenäkymiä. Unohtaa ei sovi myöskään Yle Watchin vanhaa tuttua, professori Heikki Hiilamoa, joka on äärivasemmistolaisen Voima-lehden suurosakas ja vihreiden entinen eduskuntavaaliehdokas. 

Perinteisen tanttafeminismin puolesta liputtavat ehdottomaksi feministiksi itseään kutsuva Asta Leppä, Hesaristakin tuttu toimittaja-feministi Reetta Räty, pulska goottifeministi Maria Pettersson sekä pornoaktivistina tunnettu feministi-toimittaja Ina Mikkola. Ei-vasemmistolaisista kolumnisteista Nato-trolli Janne "Rysky" Riiheläinen, Jari Ehrnrooth ja Kari Enqvist eivät viisasteluineen juurikaan poikkea edellä maintuista punakaartilaisista, sen verran myötäsukaisesti he suhtautuvat vasemmiston lempiteemoihin kuten maahanmuuttoon ja persu-inhoon.

Yleä kriittisesti seuraaville tuossa uusvasemmiston kuka on kukin -värväyslistassa ei ole mitään uutta. Yle Watch on kymmenevuotisen olemassolonsa aikana ollut ensimmäinen säännöllisesti ilmestyvä sivusto, jossa Yleisradion poliittinen puolueellisuus tuodaan esiin aina kuin mahdollista. Siksi onkin outoa, että vasta nyt ollaan heräämässä Ylen punavihreään politikointiin, vaikka asia on tiedetty jo pitkään. Ilmeisesti tarvittiin Ylä-Anttilan ja Rakel Liekin kaltaisten politrukkien harjoittamaa läpinäkyvää kulttuurimarxilaisuutta ennen kuin valtavirran poliittisessa oppositiossa herättiin ongelmaan.

On selvää, että vaikka näkyvät politiikot ovatkin ottaneet kantaa Ylen puolueellisiin kolumnistivalintoihin, yhtiöllä itsellään ei ole aikomustaan nostaa asiaa esille omilla foorumeillaan. Tosin mediajätti on joutunut perustelluiden syytösten edessä vastamaan kiusallisiin kysymyksiin esimerkiksi Twitterissä. Jopa toimitusjohtaja  Merja Ylä-Anttilaan oli pakko vastata julkiseen vetoomukseen Twitterissä, koska sen esitti tunnettu kokoomuspoliitikko Eija-Riitta Korhola. Vastauksessaan Ylä-Anttila viittasi kintaalla koko kysymykselle ja väitti ilman perusteluja, ettei syytteissä politisoitumissyytteissä ole mitään perää. Vastaus on yhtä uskottava kuin hipsterillä, joka itsepintaisesti kiistää olevansa hipsteri.

Valitettavasti television tai parhaassa tapauksessa Ylen verkkosivujen varassa olevat demarieläkeläismassat ovat autuaan tietämättömiä tästä debatista, koska Yle ei mainitse itse niistä mitään. Niin kauan kuin suuri yleisö on Ylen mediamonopolin vuoksi tietämätön näistä syytöksistä ja kiistämättömistä todisteista, kanavan johto voi vielä huokaista helpotuksesta. Toisaalta Ylen poliittisuus alkaa olla jo niin räikeää, että sen pitäisi huomata jokaisen vähänkin Yleä seuraavan kansalaisen. Punavihreillehän tämä ei ole mikään ongelma, koska nykyisessä muodossaan puna-Yle palvee loistavasti heidän intressejään. Kitinä alkaisi vasta sitten, jos Ylen verkkosivut täyttyisivät kansallismielisten kolumneista.. Ruben Stillerin tilalle palkattasiin emeritus professori Timo Vihavainen ja Historiadokumenteissa jankattaisiin joka maanantaina kommunistien ja muiden vasemmistolaisten rikoksista.

YLE TARTTUI PUNATOIMITTAJIEN SYÖTTIIN JA TEKI KOHUN POLIISIN VAPAA-AJAN RUPATTELUSTA

Suomen poliisin piilorasismi ei lopu ennen kuin poliisista
on tehty Poli-Isis. Se tosin vaatii pientä kansanvaihtoa,
Sharia-lakia ja muuta monikulttuurista edistystä.

Taitavasti mediayhteydet hallitseva punaliberaalien toimittajien perustama verkkolehti Long Play sai vaivatta syötettyä valtamedialle kuten Ylelle päivän skuupin, kun lehden uusi maahanmuuttomyönteinen toimittaja  Kati Pietarinen julkaisi tänään artikkelin Rasismi rehottaa poliisien salaisessa Facebook-ryhmässä. Jo jutun julkaisulähtökohta on nyrjähtänyt, koska suljettuja ryhmiä on olemassa juuri siksi, että kansalaiset mukaanlukien poliisit voivat keskustella niissä ilman itsesensuuria mistä asiasta tahansa niin ettei kukaan jyrkästi erimielinen pääse niistä loukkaantumaan. Tässä vaiheessa on vielä vaikea arvailla kuka tai mikä taho toimitti yli sata kuvakaappausta poliisien salaisesta Facebook-ryhmästä Long Play -lehdelle. Näiden juudasten toiminta kertoo huolestuttavasti siitä, että osa kansalaisista on omaksunut edesmenneen DDR:n salaisen poliisin Stasin tavat urkkia erimielisiä ja vasikoida tiedot Systeemin hegemonisia epäarvoja palvelevalle vasemmistoliberaalille medialle.

Ei mennyt montakaan tuntia kun Yle tarttui Long Playn syöttiin ja toimittaja Tulikukka de Fresnes kyhäsi "kohupaljastuksesta" verkkosivuille uutisjutun Risikko poliisien salaisesta Fb-ryhmästä: Rasismille nollatoleranssi, kirjoittelu on jo selvittelyssä. Poliisien vapaa-ajan höpöttelyä pidettiin niin kovana juttuja, että se nousi Ylessä koko lauantain pääaiheeksi tv-uutisia myöten.

Välittömästi sen jälkeen kun tätä mitätöntä asiaa alettiin märehtiä julkisuudessa alkoivat myös virkavallan stalinistiset puhdistukset. Valikoivan suvaitsevaisuuden Ideologinen fanaatikko, sisäministeri Paula Riskikko, julistikin nollatoleranssin poliisin salaiselle yksityisajattelulle:

– Tämä asia selvitetään perin juurin. Sanon, että rasismille ja kaikille tällaisille kirjoituksille pitää olla täydellinen nollatoleranssi, Risikko sanoo.  

Risikon mukaan asian selvittely on jo alkanut. Ilta-Sanomien mukaan poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen vie asian valtakunnansyyttäjänviraston arvioitavaksi.

Riskikon tekopyhä moralismi on huomionarvoista ennen kaikkea siksi, että se kuvaa mahdottoman hyvin pimeän aikakautemme henkeä. Me elämme aikaa, jossa jukisessa keskustelussa sentimentaalisesti ääni väristen vaaditaan moraalia, vaikka kulttuuristamme puuttuu kaikki moraalia ylläpitävät ominaisuudet kuten epäitsekkyys. itsekieltäymys ja suoraselkäisyys. Ainoa vallitseva moraalinen hyve on liberaalien määrittämä valikoiva suvaitsevaisuus, joka sallii yksilöllisen pidäkkeettömyyden, mutta tuomitsee "moraaliin" vedoten sen kritisoinnin. Ajan hengen kaksinaismoraaliseen sokeuteen kuuluu, että massat on opetettu pitämään moraalisesti hyväksyttävänä pop-tähtien masturbointia esiintymislavalla ja vallanahneiden pervertikkojen vaatimuksia uusista etuoikeuksista samalla kun oman etnisen ryhmän itsepuolustusta pidetään pahimpana mitä kuvitella saattaa. Sisäministeri Risikko on ajan hengen mukainen näennäisrelativisti, sillä hänellekään ei tuota ongelmia hyväksyä humalaista toikkarointiaan ja degeneraattien säädyttömyyttä, mutta silloin kuin puheeksi nousee "rasismi", hänestä tulee kuin hetkessä mikäkin 1800-luvun moralistinen kirkkotäti, joka heristää ankarasti sormeaan valkoisen perisynnin tekijöille. 

Voi vain kysyä, olisiko sisäministerin jämerä toimekkuus ollut samanlaista, mikäli suomalaisvihamielisen Rasmus-verkoston fb-keskustelut olisi vedetty näyttävästi julkisuuteen. Nyt kauhistellut rivipoliisien yksityismielipiteet vähentävät poliisin uskottavuutta tasapuolisena toimijana huomattavasti vähemmän kuin Rasmus-yhdistyksen viralliseen johtoon kuuluvan  KRP:n rikosylikomisario Thomas Elfgrenin avoin suomalaisvihamielinen politikointi. Halutessaan Long Play -lehdellä olisi mahdollisuus julkaista Rasmuksesta ja Elfgrenistä paljastusartikkeli, jossa puututtaisiin korkean poliisivirkamiehen vaiettuun mutta yhteiskunnallisesti merkittävään ideologiseen kiihotustyöhön.

Radikaalifeministi Anu Silfverbergin ja kansallismielisille verkkosensuuria vaativa "faktantarkastaja" Johanna Vehkoon vetämä Long Play ei ole kuitenkaan puolueeton informaatiokanava, joten sillä ei ole intressiä nostaa julkisuuteen esimerkiksi Rasmus-ryhmän vasemmistototalitaristisia keskusteluja. Eräässä sellaisessa on hyväksytty mm. maahanmuuttokriittisten vaino kehottamalla aktivisteja ilmiantamaan työntantajille "väärin ajattelevat työntekijät". Rasmus-yhdistykseen kuuluva Tanja Huurtela piti asiaa niin tärkeänä, että kirjoitti siitä Uuteen Suomeen blogikirjoituksen, jonka hän tosin poisti (teksti löytyy Hommasta) kun tuli ymmärtäneeksi mitä tuli ajateltua ääneen:

Tarkoitus tällä toiminnalla on osoittaa, että ihmiset eivät kerta kaikkiaan suvaitse tiettyjen henkilöiden öykkäröintiä ja vihanlietsontaa pakolaisia ja maahanmuuttajia kohtaan ja että heidän meuhkaamisestaan on oltava myös seuraamuksia. Mikäli viranomaiset eivät saa näitä häiriköitä kuriin niin ihmiset äänestävät tällöin jaloillaan ja alkavat boikotoida yrityksiä, joissa kyseiset rasistit työskentelevät. Tarkoitus on nostaa sellainen mediajulkisuus, että kyseiset henkilöt kerta kaikkiaan joutuvat jättämään työnsä ja asemansa. Mikäli työnantaja ei reagoi ilmoituksiin, on hän yhtäältä osasyyllinen rikollisen suojelemiseen.

Koska tällaisia vihanpurkauksia ei päästetä julkisen keskustelun arvoitavaksi, niitä ei silloin virallisen tulkinnan mukaan ole edes olemassa. Tilanne pysyy samanlaisena niin pitkään kuin sisäministeri Paula Riskikon hysteerisen yksipuolinen asenne roturealismiin on julkisuudessa vallitseva. 

Hankitun monikulttuurisuuden myrkyttämässä poliittisesti korrektissa ilmapiirissä poliisiviranomainen ei saisi edes mielessään ajatella todellisuudesta rehellisesti. SIksi Long Playn toimittaja Kati Pietarisen ja Ylen Tulikukka de Fresnesin kirjoituksissa pyritään vahvistamaan käsitystä, että länsimaisessa Oikeiden ajatusten  valtakunnassa kukaan ei saisi edes yksityisesti tehdä loogisia johtopäätöksiä havainnoiduista tosiasioista. Median, poliisijohdon ja hallituksen mielestä tämä koskee erityisesti poliisia, jolla ei saisi olla oikeutta vapaa-ajalla ilmaista mielipidettään siitä, kuinka he joutuvat työssään päivittäin kohtaamaan maassa luvatta olevia ulkomaalaisia, jotka syyllistyvät mitä raskaimpiin rikoksiin kantaväestöä vastaan. Jostain syystä sosiaalipsykologian professori Karmela Liebkindin toitottama kontaktihypoteesi ei tässä pädekään, sillä mitä enemmän rivipoliisit ovat tekemisissä ei-eurooppalaisten ulkomaalaisten kanssa, sitä kielteisemmin he heihin suhtautuvat. 

Luonnollisesti tällainen selitys ei kelpaa Ylen jutussa haastatelulle Poliisijärjestöjen liiton puheenjohtaja Yrjö Suhoselle, jonka mielestä eräiden poliisien "väärän" asenteen taustalla on mielenterveyden ongelmat:

Samoilla linjoilla on Poliisijärjestöjen liiton puheenjohtaja Yrjö Suhonen. Hän tuomitsee jyrkästi sivuston kirjoittelun.

– Täysin tuomittavaa. Jos karusti sanotaan, moukkamaista käytöstä. Kyllä tällainen henkilökohtaisista ongelmista kertoo, Suhonen sanoo.

Suhosen psykopatologisoiva asenne tuo mieleen Neuvostoliiton, jossa toisinajattelijat eli väärinajattelijat julistettiin mielisairaksi. Vastaavasti nykyisessä kulttuurimaxilaisessa konteksissa valkoinen rotutietoisuus on "asiantuntijoiden" puheenvuorossa joko patologisoitu persoonallisuushäiriöksi tai yhteiskunnan sosiologiseksi ongelmaksi. Jos on pakko turvautua psykopatologiseen analyysiin arvoista ja asenteista, sen ainoa relavantti kohde olisi sivilisaatiomme nykytila. Patologia selittyy sillä, että kulttuurin vaalimisen edellytyksenä olevia terveitä ikuisia arvoja kuten geneettistä itsesuojelua ("rasismia") pidetään mielipiteen ohjaajien vaikutusvaltaisissa puheissa moraalisena pahana samalla kun he suosivat itsetuhoisesti muukalaisten loputonta maahan päästämistä. Tässä mielessä "rasismi" on moraalinen hyvä jo senkin vuoksi, että sen tunnustamisessa asetutaan petoksellisia kansanvihollisia vastaan ja puolustetaan viime kädessä maan hiljaisia.

Median korppikotkille laajemman kuvan näkeminen ja roturealististen poliisien näkökulma on tietenkin yhdentekevä, sillä heille tärkeintä tässä näennäiskohussa on sen suoma mahdollisuus piehtaroida suomalaisessa rasismissa. Voi vain kuvitella millaisia ilon hetkiä Long Playn artikkelista nostatettu uutismyrsky herätti tiedostavissa hyväkkäissä. Toimittajamafian polkaiseman kohun ansiosta "edistykselliset" pääsivät taas puhumasta päästyään puhumaan valkoisten rasismista ja kauhistelmaan ennen kaikkea rasismin diabolisinta muotoa, rakenteellista rasismia, josta marxilaisten loputtomien lupauksen jälkeen saatiin vihdoin todisteita. Parhaiten tärähtäneistön rasismihekuman puki sanoiksi tuhti goottikeiju Maria Pettersson Image-lehden kolumnissaan Missä olet, ei-rasistinen poliisi?.


PÄIVITYS 5.7.2017. Ja kuinkas sitten kävikään? Rasismikohun aiheuttaneesta poliisien Facebook-ryhmästä ei ala rikostutkintaa.

                                                          ***********************

Yle TV1, lauantai 3.6.2017 klo 21:15, Uutisvuoto 

Uutisvuodossa vieraina kansanedustajat Ilkka Kanerva ja Maarit Feldt-Ranta. HD Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: suomi.

Kuten tiedotusvälineet ovat jo aiemmin kuin myös tänään ehtineet kertoa, Uutisvuodon vakiovieras, kirjailija Jari Tervo. esiintyy ohjelmassa nyt viimeistä kertaa. Suomen vähäväkinen kansa kiittää! Vihdoin tuo rasismin ainoaa vääristynyttä ja tuomittavaa muotoa, vihaa omaa kansaa kohtaan, harjoittava vasemmistosivari poistuu kuvaruudusta.

TAPAUS SIPILÄ – YLEN ON TURHA LEIKKIÄ OLEVANSA UHATTU SANANVAPAUDEN LINNAKE

Viimeisen viikon aikana kokoomusjohtoinen mutta politiikaltaan punavihreä Yle on revitellyt keskustalaisen pääministeri Juha Sipilän päätöstä antaa lisätukea Terrafame Oy:lle, joka on vuodesta 2015 asti jatkanut Talvivaara Sotkamo Oy:n kaivostoimintaa. Ylellä on syytä kritiikkiin, sillä Terrafamen tukeminen on pahimmanlaatuista kepulaista siltarumpupolitiikkaa, jossa on mukana vielä tuoksahdus nepotismia, koska pääministerin lasten osaomistama konepajayhtiö Katera Steel Oy on saanut merkittävän tilauksen Terrafamelta. Valtion kassaan tukeutuminen ja sukulaisten suosinta ovat lopulta pikku asioita, sillä suurin rikos tässä on se, että muutamien työpaikkojen toivossa ollaan jatkamassa luonnolle katastrofaalista kaivostoimintaa.

Terrafame-sotku sai eilen uuden käänteen, kun Yle uutiset väitti, että pääministeri Sipilä olisi painostanut Yleisradiota Terrafame-uutisoinneissa. Uutisjutussa Näin Sipilän ja Ylen viestinvaihto eteni – pääministeri jakoi kansalaispalautteen eteenpäin käy selväksi se, että pääministeri oli ainoastaan harmissaan Ylen uutisointityylistä. Mitään suoranaista näyttöä siitä, että hän vaatisi toimittajien suiden tukkimista ei löydy. Silti Ylen suomalaisvihamielinen tukija Helsingin Sanomat on kulttuurisivujen analyysissä Pelko Ylen poliittisesta painostuksesta on vakava asia – eikä tämä kerta ole ensimmäinen halukas luomaan mielikuvaa, että Ylen toiminnassa ongelmallisinta on siihen kohdistuva poliittinen painostus eikä suinkaan se, että yhtiön toimittajat harjoittavat itse politiikkaa. Hurskastelevassa jutussa Hanna Mahlamäki kirjoittaa, että 

Jo pelkkä epäilys poliittisesta painostuksesta on äärimmäisen vakava asia. Yle on valtiollinen media, sillä se rahoitetaan verovaroin. Riski poliittisesta ohjauksesta journalismiin on rakennettu sisään tähän toimintamalliin. Valtiollisen median vapaus toimia journalistisesti riippumattomasti perustuu luottamukseen. Luottamukseen siitä, että poliittinen johto ei yritä painostaa, eikä mediatalon johto taivu mahdollisiin vaikutusyrityksiin.

Ylessä ja Hesarissa journalistinen riippumattomuus tarkoittaa riippumattomuutta kansan enemmistön tahdosta, josta on todisteena niiden väsymätön propaganda muukalaisinvaasion ja seksuaalipervertikkojen normalisoinnin puolesta. Siksi on todella chutzpah, röyhkeää, että suomalaiskaunaisesta toimittaja Ruben Stilleristä leivotaan marttyyria Helsingin Sanomien haastattelussa Ruben Stiller kertoo HS:lle saamastaan varoituksesta ja Ylen kovista vaatimuksista Sipilä-asiassa: ”Olen hiiri ja minua pelotti”. Juutalaisella sionistilla uhriutuminen näyttää olevan verissä, sillä Stiller toteaa:

Olin aivan pöllämystynyt, kun se varoitus lyötiin käteen. Sain kävellä käytävillä 10–15 minuuttia ja miettiä, tulenko toisiin ajatuksiin. En tullut. Sanoin, että tämä on omantunnonkysymys”, Stiller kuvailee tiistain kokousta esimiesten kanssa. "Mulle alkoi selvitä, että jumalauta, tässähän on edessä potkut. Lähdin kokouksesta pois ja suoraan sanoen mua pelotti todella paljon. Olen hiiri ja minua pelotti. Ajattelin, että joudun taas käymään oikeutta, kuten 1990-luvulla. Olin tiistai-iltana aika paniikissa".

Surrealistiseksi haastattelu yltyy silloin kun vasemmistopropagandisti esiintyy rehellisen ja puolueettoman journalismin airueena:

Sanoin että ymmärrättekö, kun menen ruutuun, en voi valehdella ihmisille jättämällä viikon puheenaihetta käsittelemättä, mä en voi tehdä sitä. Kelle tahansa juontajalle tässä on kyse myös itsekunnioituksesta ja tietynlaisesta journalistisesta integriteetistä.

Pahamaineinen Pressiklubi-ohjelma tunnetaan siitä, Stiller valitsee studioon aina enemmistöksi punamädättäjä-kavereitaan kuten Kaarina Hazardin, Anu Koivusen ja Maria Petterssonin. Radio Suomen puolella Pyöreä pöytä -ohjelmassa Stillerin ei tarvitse haalia studioon edes sitä näennäistä opponenttia, sillä hän voi ohjelman formaatin mukaisesti istuttaa pöydän ympärille punavihreän kuplan. Sekä Pressiklubissa että Pyöreä pöytä -ohjelmassa tärkeimmät teemat liittyvät kulttuurimarxilaisiin agendoihin, joita ovat kehitysmaalaisten maahanmuuton kannattaminen, EU-integraation puolustaminen, perheinsituution kyseenalaistaminen ja  homojen nostaminen kaapista kansakunnan kaapin päälle. Molemmalle ohjelmalle on tyypillistä, että punavihreän lunatic fringen näkemykset esitetään muka jonain moraalisen enemmistön kantoina.

Ruben Stiller on erityisen miellyttävä toimittaja eduskunnan oppositiolle, sillä hän ei juuri koskaan kritisoi punavihreitä. Myötäkarvaisuus punavihreitä kohtaan näkyy muissakin toimittajissa ja tv-ohjelmissa kuten Noin viikon uutiset, jossa pääasiallinen nälvinnän kohde on perussuomalaiset. Ei tarvita suurta päättelyä, että jos punavihreät olisivat hallitusvastuussa Ylen kritiikki keskittyisikin oppositioon kuten persujen ollessa takavuosina irti ministerinsalkuista. Siksi opposition tänään eduskunnassa esittämät kysymykset pääministerin väitetystä Yleen kohdistamasta painostuksesta näyttävät puhtaalta jeesustelulta. On vaikea olla huvittumatta, kun vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö selitti naama peruslukemilla, että Yleisradion journalistinen puolueettomuus on Sipilän "painostuksen" vuoksi uhattuna. Ylen verkkosivujen jutussa  Sipilä painostuskohusta: Vaadin vain oikeuttani kommentoida uutista myös muiden vasemmistopuolueiden edustajista kuoriutui yhdessä yössä sananvapauden puolustajia:

Sosiaalidemokraattien Krista Kiuru epäili, että kohusta voisi aiheutua haittaa Suomen maineelle sananvapauden mallimaana. SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne nosti esiin ulkomaisten lehtien uutisoinnin aiheesta. Rinne kysyi onko Sipilä sitä mieltä, että hänen toimintansa ei ole vahingoittanut Suomen mainetta.

Perimmältään Sipilän Yle-kohu on petturielitiin keskinäistä riitelyä vallankäytöstä. Ainoastaan perussuomalaisten kansanedustaja ja Ylen hallintoneuvostossa istuva Olli Immonen näki tapauksen olennaiset piirteet, joita ei julkisuudessa ole luonnollisesti käsitelty, sillä ne kyseenalaistaisivat Ylen puolueettomuuden. Immonen antoi eilen Facebook-sivullaan seuraavanlaisen julkilausuman:

Median tietojen mukaan pääministeri Juha Sipilä on viestittänyt eräälle Ylen toimittajalle, että hänen luottamuksensa Yleä kohtaan on ”täysi nolla”. Myöhemmin Sipilä hieman loivensi kantaansa ja totesi massiivisen toimittaja-armeijan edessä luottamuksen Yleä kohtaan olevan ”ihan ok”. Mielestäni myös Suomen pääministerillä on oltava oikeus lausua mielipiteensä Yleisradiosta ja antaa toimittajille palautetta, jos kokee sen tarpeelliseksi. Mistään painostuksesta Yleä kohtaan kyseisessä tapauksessa ei minun nähdäkseni ole kyse. Ottamatta kantaa Sipilän Terrafame-caseen (jota oikeusasiamies parasta aikaa selvittää) tai Ylen Sipilä-uutisointiin, on todettava, että myös minun luottamukseni Yleä kohtaan on ollut jo pitkään todella alhaalla. Minun silmiini Yleisradio on näyttäytynyt vahvasti poliittisena toimijana, joka on pyrkinyt ohjailemaan yhteiskunnan yleistä mielipideilmapiiriä punavihreiden toimittajien haluamaan suuntaan puskemalla ulos monikultturistista vasemmistoideologiaa. Esimerkkinä voidaan mainita Ylen massiivinen mediakampanja tänä vuonna perheenyhdistämisten ja turvapaikanhakijoiden oleskelulupien tiukentamisia vastaan sekä Donald Trumpin kestämätön mustamaalaaminen USA:n presidentinvaalikampanjan aikana Ylen toimittajien taholta. Ylen lokauutisointien kohteeksi on joutunut poikkeuksetta lähes aina kansallismielinen tai arvokonservatiivi mutta ei liberaali poliitikko ja vasemmistoliberaalit poliittiset aloitteet. Olen jo pitkään peräänkuuluttanut sitä, että Ylen punavihreä kupla on puhkaistava. Julkisrahoitteisena yhtiönä Yle ei voi viestinnällään pelata tiettyjen poliittisten ideologioiden (=monikultturismi-globalismi) ja puolueiden (=vasemmistopuolueet) pussiin, vaan sen täytyy keskittyä viestimään asioista nykyistä huomattavasti laaja-alaisemmin ja puolueettomammin. Ylen pitää pystyä nostamaan esiin esimerkiksi maahanmuuttoilmiön tai EU- ja eurojäsenyyden ikävät seuraukset suomalaiselle yhteiskunnalle eikä vain pyrkiä puolustelemaan niitä. Yhden ainoan ”oikean totuuden” esittäminen valtion viestintäyhtiön toimesta ei ole enää tätä päivää. Toivon, että eduskunnan Ylen parlamentaarisen työryhmän tekemä työ tuottaa tulosta ja linja tässä suhteessa muuttuu. Tilanteen seuraaminen jatkuu.

Ylestä puhuttaessa ulkoisen poliittisen painostuksen sijaan pitäisi puhua sen sisäisestä politisoitumisesta ja siitä, kuinka sen toimittajat levittävät kansainvaellusta puoltavaa propagandaa. Yle Watch viime kesäkuun jutussa Ylessä punavihreä hegemonia on totaalista:

Viimeisten eduskuntavaalien perusteella kansasta vain noin 15 prosenttia on punavihreitä (Vihreät + Vasemmistoliitto), mutta kaikista journalismin opiskelijoista ja toimittajista heitä on 75 prosenttia. Tällaiseen johtopäätökseen päätyi opiskelijatilastoja tutkinut tiedetoimittaja Marko Hamilo artikkelissaan Nyt se on tutkittu: journalismiyliopistot läpikotaisin punavihreitä. Asiasta kertoi aikaisemmin tässä kuussa myös Yle Watch.

Yleläisten on siis turha leikkiä Sipilä-casen vuoksi sananvapauden ja puolueettoman journalismin sankareita, sillä ei tarvitse kuin katsoa mediamonopolin viime päivien uutistarjontaa, niin huomaa, että sitä ohjaa kulttuurimarxilainen agenda. Seuraavaksi pari esimerkkiä Ylen uutistarjonnasta.



                                                      **************************


Perinteistä suomalaisten halveksuntaa edustaa Tanja Grögerin (miksiköhän nämä ovat aina nuoria naisia?) Ylen verkkosivuille kynäilemä nyyhkyjuttu Rasismin kohteeksi joutunut mies väitteli aiheesta: "Rasismia esiintyy jo päiväkodissa". Voi vain kysyä, miksi vuonna 2008 Kamerunista Suomeen muuttanut Aminkeng A. Alemanji halusi ylipäätään tulla kylmään Pohjolaan "rasistien kiusattavaksi"? Saamastaan hyvinvoinnista kiittämätön Alemanji huomasi varmasti nopeasti suomalaisten hyväntahtoisen hölmöyden ja etenkin kansallisen itseruoskinnan, josta hän on päättänyt tehdä kätevästi itselleen leipäpuun. Vaikkei yhteiskuntatiede olekaan korkeampaa matematiikkaa vaativa ala, lienee Kamerunin pojan väitöskirja syntynyt pääkaupunkiseudulla asuvan surusilmäisen hippitytön avustamana. Luultavasti haamukirjoittajia on muitakin, sillä yleensä nämä huolettomat Afrikan sankarit pitävät montaa tyttöystävää samaan aikaan.

Facebook-sivullaan kansallismielinen Tuukka Kuru paljastaa, mitä Ylen jutun korusanojen takaa todella paljastuu:

Media on selvästi innostunut tästä kamerunilaisesta rasismintutkijasta, sillä tämä kirjoitus on lyhyen ajan sisään varmaan kolmas tai neljäs, joka käsittelee hänen väitöskirjaansa. Katsotaanpa, mitä hän haluaa tällä kertaa sanoa:  

"Alemanjin tytär kertoi isälleen, että toinen päiväkodinlapsi oli nimitellyt häntä. Tilanne tuli päiväkodin työntekijälle yllätyksenä. Kun yritin lähestyä päiväkodin työntekijää, hän sanoi, että rasismia ei hyväksytä päiväkodissa, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö sitä tapahtuisi. Minulla on kaksi lasta siellä ja on huolestuttavaa, että rasismia esiintyy jo päiväkodissakin."  

Nimittely ja kiusaaminen eivät mitä todennäköisimmin johdu mistään rakenteellisesta post-kolonialistisesta sorrosta, vaan tavallisesta pikkulasten ajattelemattomuudesta. Nimittelyä ja haukkumista ovat joutuneet niin päiväkodissa kuin peruskouluissakin kohtaamaan lähes kaikki ihmiset jossain vaiheessa elämää.  

"Tällä hetkellä päiväkodeissa ja kouluissa opetetaan ulkomailta tulleille, miten suomalaiseksi tullaan ja mitkä ovat suomalaisia tapoja toimia. Se on Alemanjin mukaan ongelma. Asiat nähdään vain yhdestä näkökulmasta. Suomalaiseen identiteettiinkin kuuluu monenlaisia puolia. Miksi erilaisuutta ei hyväksytä?"  

Suomalaiselle ryhmäidentiteetille on listattavissa tietty määrä ominaisuuksia, jotka ovat kehittyneet suomalaisissa yhteisöissä satojen vuosien ajan. Vaikka suomalaiset ovat monista asioista toistensa kanssa eri mieltä, heidän arvopohjansa ja käyttäytymisnorminsa kumpuavat pitkälti samoista lähtökohdista. Mikäli näiden ominaisuuksien olemassaolo nähdään ongelmallisena, on mielestäni turha puhua minkäänlaisesta suomalaisuudesta. Todellisuudessa Alemanji ei siis puhu suomalaisuuden määritelmän laventamisesta, vaan enemmänkin sen korvaamisesta.  

"Rasismi lähtee Alemanjin mukaan liikkeelle jo päiväkodissa, kun lapsi vasta muodostaa kuvaa itsestään ja ympäristöstään. Jopa lastenkirjoissa afrikkalaisuus esitetään tietynlaisena ja suomalaisuus tietynlaisena. Jos on valkoinen, on etulyöntiasemassa. Tämä on Alemanjin mukaan kirjojen sanoma."  

Suomi ja Saharan eteläpuolinen Afrikka eroavat huomattavasti toisistaan. Tämän asian ovat huomanneet myös ne tuhannet turvapaikanhakijat, jotka ovat saapuneet aikojen saatossa Afrikasta Suomeen. Olisi myös tervettä hyväksyä se tosiasia, että kantasuomalaiset muodostavat edelleen noin 90% Suomen väestöstä.  

"– Suomalaisilla on vaaleat hiukset ja siniset silmät. Jos katsot esimerkiksi kirjakaupoissa lasten kirjoja, niissä Afrikka esitetään takapajulana, missä lapset leikkivät leijonien kanssa. Mitä se kertoo tämän päivän Suomesta?"  

Afrikka on monelta osin takapajula, eikä kyseinen asia tule näillä näkymin muuttumaan vuosikymmeniin. Suomalaisten ulkonäön stereotyyppinen kuvaus johtuu pitkälti siitä, ettei Suomessa ole ollut mainittavaa afrikkalaistaustaista väestöä ennen 1990-luvun alkua. 

"Lasten kanssa täytyy käydä keskustelua myös siitä, mitä tarkoittaa olla suomalainen ja mitä tarkoittaa olla ei-suomalainen?" 

Lapset tulevat mitä todennäköisimmin oppimaan nämä erot täysin itsenäisesti ilman erillistä kasvatusta.

Hieman tuoreemmassa (29.11.2016) Yle-jutussa,  Suuteleva miespari ei kelvannut kirkon joulukalenteriin, harmitellaan sitä, että degeneraatio ei ole edennyt jumalattomassa pinkkikirkossa vielä tarpeeksi pitkälle. Kansakunnan perustaa tuhoavalle roturutsalle kirkko on sen sijaan on jo alistunut:

Espoon seurakuntayhtymän tiedottaja Mirja Aukee-Peiponen sanoo, että tilaus oli, että joulukalenteri ilmentäisi monikulttuurisuutta. Hän toteaa rakastavansa Jenny Lucanderin kuvituksia ja toiveen olleen, että kalenterissa näkyisi se todellisuus, jossa elämme. Ajatuksena oli hänen mukaansa tehdä joulukalenteri, joka ilmaisisi suvaitsevaisuutta ja josta jokainen saisi tehdä oman tulkintansa. Aukee-Peiponen kertoo, että kalenterista keskusteltiin työryhmässä, jossa oli mukana edustajia Espoon, Helsingin ja Vantaan seurakuntien viestintäosastoilta.

RUBEN STILLERIN ETNISET PAKKOMIELTEET

Yleverolla saa mm. kuulla Stillerin vittuilua suomalaisille.

Yle TV1, 11.12.205 klo 20:00,  Pressiklubi 

Miten varmistetaan, ettei Suomeen halua kukaan? Keskustelemassa Li Andersson, Simon Elo ja Jouni Tervo.

Linkki Yle Areenaan.

Juutalaisen toimittaja Ruben Stillerin pakkomielteet ovat tyypillisiä juutalaisia pakkomielteitä, jotka liittyvät identiteettiin ja etnisyyteen. Kuten kaikkialla näkyvä empiirinen aineisto todistaa, länsimaissa toimivat vaikutusvaltaiset juutalaiset eivät ole esimerkiksi talouden tuotannossa kiinnostuneita fyysisestä teollisuudesta kuten elektroniikan valmistuksesta, vaan tajuntateollisuudesta, jossa hyvää bisnestäkin tärkeämmäksi nousee massojen tietoisuuden hallinta. Mediajuutalaisten indoktrinaatio on sionismin peilikuva; se mikä on hyvää juutalaisille, ei voi olla etnisessä nollasummapelissä hyvää Euroopan valkoisille kansoille. Siksi monet juutalaistoimittajat esittävät jatkuvasti näkemyksiä, joissa kiistetään kansa, kansallinen itsenäisyys ja normaalin seksuaalisuuden pohjalle rakentuva lapsirikas perhe, yhteiskunnan alkusolu. 

Lähes jokaisessa Stillerin Pressiklubi-ohjelmassa käsitellään väheksyvään sävyyn kansan olemassaololle keskeisiä peruskysymyksiä kuten populaation rakennetta ja seksuaalipolitiikkaa. Käytännössä tämä tarkoittaa jatkuvaa puhetta maahanmuuton ja seksuaalivähemmistöjen puolesta. Stilleriläisen indoktrinaation avainkäsite on tietenkin suvaitsevaisuus ja siitä johdettu valkoinen syyllisyys, jossa etenkin suomalainen mies "todistetaan" kerta toisensa jälkeen kelvottomaksi.

Propagandan perille menoa helpottaa tietenkin sopivasti valitut studiovieraat, jotka viime kädessä tukevat Stillerin agendaa. Mitään aitoa, vallitsevan hegemoniaa kyseenalaistavaa arvokeskustelua ei voi edes syntyä, kun demari-sionisti kutsuu aina studioon Systeemin poliittista korrektiutta vaalivia kuluneita naamoja kuten Kaarina Hazardin ja Maria Petterssonin. Samaa vihervasemmiston tantoista koostuvaa väkeä Stiller kierrättää vielä voimallisemmin Yle Radio Suomen Pyöreässä pöydässä (ent. Taustapeili) -ohjelmassa.

Harvassa ovat ne Pressiklubin jaksot, jossa puhuttaisiin vaikkapa taloudesta ja ulkopolitiikasta. Tällä kertaa Ruben kauhisteli sitä, kuinka hallituksen uusilla toimilla pyritään ehkäisemään maamme vetovoimaa turvapaikkaturistien kohdalla. Heti ohjelman alussa kävi selväksi, että Stilleriä on korvennut turvapaikkaturistien viime aikoina täysin omasta syystä hankkima kielteinen julkisuus mediassa. Tätä kielteisyyttä piti sitten kompensoida kliseisellä han-suomalaiset virheargumenttilla korostamalla, että onhan Suomessakin terroristeja viittaamalla muutamiin vastaanottokeskusten tuhopolttoyrityksiin: "Sinivalkoinen terrorismi [sic] on uusi normaali". Kaikkitietävän lukiolaistytön itsevarmuudella esiintyvä politiikan diletantti Li Andersson tarttui riemuiten tähän Stillerin tarjoamaan makupalaan ja taas saatiin kuulla täyslaidallinen vainoharhaista puhetta, kuinka media on muka välinpitämätön näistä asioista ja ennen kaikkea siitä, että "äärioikeistolainen" kabaali sen kuin paisuu valtaviin mittoihin ja uhkaa "arjen turvallisuutta" toisin kuin pikkukaupungeissa mellastavat kiimaiset partalapset. Kansallismielisten "edustajaksi" oli valittu aiemminkin Stillerin ohjelmissa esiintynyt sionisti Simon Elo, joka hyvänä väittelijänä osasi torpata suurimman osan Anderssonin mielettömyyksistä.

Stillerin ottaessa puheeksi itsenäisyyspäivän Helsingin tapahtumat, hän valehteli täysin chutzpah, kun hän väitti että äärioikeisto sekä äärivasemmisto olisivat hyökkäilleet toistensa kimppuun, vaikka pelkästään valtamedian varassa olevatkin tietävät, että ainoastaan anarkistit hyökkäsivät ja riehuivat. Sitten Stiller esitti Elolle ja Anderssonille lapsellisen kysymyksen, kumpi on vaarallisempi, äärioikeisto vai äärivasemmisto. Oikeistoliberaali Elo yritti tilastollisen vasemmistoterrorin esittelyn jatkoksi olla nokkela ja sijoitti kansallissosialistit äärivasemmistoon, mikä sai demari-Rubenin alaleuan väpättämään. Luonnollisesti myös Li Andersson oli pöyristynyt, vaikka mitään syytä reaktioon ei ollut, sillä kaikki studioissa olleet olivat väärässä. Kansallissosialismi on sekä oikeistolainen että vasemmistolainen järjestelmä, joten sen sijoittaminen puhtaasti jompaan kumpaan kategoriaan on lähtökohtaisesti virheellinen oletus tai sitten vain retorinen temppu.

Ohjelman lopun Moraalinvartija-osiossa Stiller nälvi tuttuun tapaansa ei vain "äärioikeistolaisia" vaan ennen kaikkea tavallisia suomalaisia. Äärioikeisto on kuulemma taas omimassa Suomen lippua (mitä symboleja kansallismielisten sitten pitäisi käyttää ellei kansallisia tunnuksia?), joten enemmistönä olevien tylsien suomalaismoukkien pitäisi alkaa heiluttaa kansallistunnuksena harmaata lippua, koska tämä on niin harmaa ja paska maa jo ilmastonkin puolesta. Kuka sanoisi jotain samantapaista juutalaisista ja Israelista maan suurimmalla tv-kanavalla parhaaseen katseluaikaan?

Yle TV1, 11.12.2015 klo 21:05, A-studio 

Turvapaikanhakijat töihin! Studiossa Startup Refugees -perustaja Riku Rantala, yrittäjä Abdi Osman, turvapaikanhakija Edris Bayan Shenwarai ja kansanedustaja Leena Meri (ps). #yleastudio HD


A-Studiossa oli taas 2-1 asetelma muukalaistamisagendan puolesta, kun vielä jäljellä olevia työpaikkoja muukalaisille tarjoavat Riku Rantala ja Abdi Osman väittelevät yhden maltillisen persunaisen kanssa. 

JYVÄSKYLÄSSÄ MELLAKKA, MALMÖSSA MULTIKULTI-PICNIC

TV 2, 4.7.2015 klo 21.00, Ajankohtainen kakkonen

Äärioikeisto iski - mikä on Suomen vastarintaliike? Helsingin suurmoskeijahanke hämmentää kristittyjä että muslimeja. Biohakkeri virittää kroppansa ja mielensä teknologian avulla. Pohjois-Kreikassa talouskriisi tuntuu.

Linkki Yle Areenaan.

Mediassa viime lauantaista saakka jatkunut vimmainen uusnatsiripulointi tuottaa päivä päivältä vain enemmän uutissaastaa kun myös Ajankohtainen kakkonen esitti tänään oman erikoisraporttinsa Suomen Vastarintaliikkeen (SVL) toiminnasta. Eilen asia oli esillä Ylen tv-uutisten pääuutislähetyksessä ja A-Studiossa. Suurten päivälehtien päivystävät desantit ja muut kolumnistit ovat sivukaupalla vaatineet ankaria toimia Vastarintaliikettä vastaan aivan kuin järjestön jäsenet olisivat tehneet WTC-iskun Jyväskylän keskustaan. Poliitkot ovat hätätilassa ja paskovat housuihinsa vaatimalla SVL:n laillisuuden tutkimista eli käytännössä kieltämistä. Tällaista ovat vaatineet ainakin kansanedustajat Sirkka-Liisa Anttila (Kesk.), Pekka Haavisto (Vihreät) ja Eero Heinäluoma (SDP), jotka ovat median tapaan löytäneet sopivan syntipukin Suomen alamäelle ja arjen monikulttuurin ongelmille. 

Suomi ei ole tullut hulluksi, vaan maamme tiedostava toimittajakunta on vain humaltunut itse nostamistaan "uutisista". Kadun mies ja nainen ymmärtää välittömästi, että näiden somekohujen ja Jyväskylän turpakäräjien uutisarvo ei ole missään suhteessa niiden todelliseen merkitykseen. Jos niillä ylipäätään on mitään merkitystä, sen merkityksen vilpillisen älyn riivaamat toimittajat ovat keksineet omasta päästään. 

Ensinnäkin, mikä ihmeen päähänpinttymä kaikilla valtamedioilla on kutsua Jyväskylän mielenosoituksen jälkimainingeissa syntynyttä parin henkilön nujakointia mellakaksi? Ajankohtaisen Kakkosen SVL-raportin alussa hämmästeltiin liioitellen sitä, että Jyväskylän viime lauantainen "mellakointi" on äärimmäisyydessään (sic) äärimmäisen harvinainen tapaus suomalaisessa poliittiisessa lähihistoriassa. Niinkö? Kuka muistaa viime syksynä Helsingissä tapahtuneen joukkotappelun, josta mm. Aamulehti uutisoi valheellisessa jutussaan Rautaputkin varustautuneet uusnatsit tappelivat Helsingin keskustassa (myöhemmin otsikko muutettiin muotoon "Uusnatsit tappelivat Helsingin keskustassa"; vanha otsikko näkyy edelleen osoiterivissä)? Poliisi ja jopa Takku.net ovat myöntäneet sittemmin, että kyseessä oli 30 hengen joukosta koostuneen "anti"-fasistisen  Varis-verkoston väijytys noin viisitoistahenkistä Vastarintaliikkeen katupartiota vastaan, jossa rautaputkia yrittivät käyttää ainoastaan anarkistiset hyökkääjät. Mistään sovitusta tappelusta ei siis todellakaan ollut kysymys kuten myös Takku.net asian vahvisti. Omilla sivuillaan kaikenlaista patriarkaalista machoismia vastustavat "anti"-fasistit leuhkivat miehekkäästi  "vetäneensä natseja turpaan", mikä tuntuu kummalliselta väitteeltä, kun he lähes puolet suuremmalla joukolla aseinaan rautaputket pötkivät n. 30 sekuntia rähinän alettua pakoon heti kun poliisit ilmestyivät näkyviin.

Entä miten olisi vuoden 2013 Kiakkoviarasjuhlat Tampereella, jossa punk rockin ja päihteiden parissa viihtyvä joutoväki järjesti mielenosoituksen työväenluokan nimissä: kaksi poliisia hakattiin sairaslomalle, toisakymmentä poliisia loukkaantui lievemmin, kaksi poliisihevosta sai haavoja - toista yritettiin vammauttaa lyömällä kinnerjänteeseen, "mielenosoittajat" rikkoivat mm. kirkon ja pankin ikkunoita, tuhosivat liikenneopasteita ja romuttivat autoja. Kaiken kaikkiaan tuon hässäkän vahingot kohosivat satoihin tuhansiin euroihin. 

Yle kutsui Kiakkovierastapahtumaa mielenosoitukseksi toisin kuin Jyväskylän tapahtumaa, jossa mielenosoitusmarssi sujui rauhallisesti,  tosin marssin päätyttyä kolmea anarkoprovosoijaa piestiin jonkin verran. Kaikki mediat Yle mukaan lukien kutsuu tätä lieviin vammoihin johtanutta pikku läpsimistä mellakaksi. Vain punamustat anarkistit jos hekään voivat uskottella itselleen, että Jyväskylässä olisi ollut kyse täysverisestä mellakasta. Siksi onkin käsittämätöntä, miksi valtamediat haluavat syöttää kansalle moista pajunköyttä käyttämällä liioiteltua sananvalintaa. Yhteiskunnallisen paniikin luomiseen vaaditaan hieman enemmän, mutta ilmeisesti sananvalinta onkin osoitettu poliittisen eliitin suuntaan, jotta se ryhtyisi drastisiin toimenpiteiseen SVL:n suhteen.

Eihän tälle kaikki kohtuullisuuden rajat rikkovalle mediafarssille voi kuin nauraa. Mitä tulee median suhteellisuudentajun menettämiseen Jyväskylän uutisoinnin käänteissä mielessä, niin sellaisen esimerkin tarjoaa punavihreän goottipossu Maria Petterssonin kirjoittama tuore juttu Helsingin Sanomien NYT-liitteeseen, jossa hän yrittää epätoivoisen ironian avulla kertoa lukijoille, että Malmön monikulttuurin ongelmat ovat muukalaisvihamielisten Hommareinojen perusteetonta liiottelua. Toden totta, Pettersson on oikeassa siinä, että eihän siellä Malmössa mitkään käsikraanatit lentele ja eivätkä autot pala semminkin kun hän teki juttunsa päiväsaikaan. Lukuunottamatta ironista tyyliä Petterssonin tarinaa voisi verrata 1970-luvulla tehtyihin matkaraportteihin Itänaapurista, joissa kerrottiin että kapitalistien väitteet Neuvostoliiton kurjuudesta ovat silkkaa propagandaa, sillä oikeasti maassa toimii kaikki hyvin ja kauppojen tiskit suorastaan notkuvat herkkuja kaviaaria myöten, joista lännen työläinen voi vain haaveilla.

Toimittajien antama kuva Pohjoismaista elokuussa 2015: Suomessa arkinen viikonloppu-läpsyttely anarkojunkkarien korville on kansallinen hätätila, mutta Malmön kuolonuhreja vaatineet etniset jengisodat, käsikranaattien viskomiset ja sadat poltetut autot ovat ainoastaan joidenkin lehtien ja Hommafoorumin liioittelua, sillä oikeastihan  Ruotsin eteläisessä monikulttuuriparatiisisa on viihtyisää ja turvallista toisin kuin Jyväskylässä, jossa uusnatsit mellakoivat ja hyökkäävät valtavalla joukolla sivullisten kimppuun ja ovat siten uhka koko Suomen kansalliselle turvallisuudelle. 

***** ******* ******* ******** ************


Selkeän kontrastin Ajankohtaisen kakkosen SVL-reportaasille toi heti perään tullut juttu Helsingin suurmoskeijahankkeesta, jossa kristilliset dhimmit puolustavat kilpailevan uskonnon invaasiota parhain päin. Jutussa haastetelluista kaikkein kahelein kansallismasokisti oli luterilaisen kirkon piispainkokouksen pääsihteeri Jyri Komulainen, jonka varsinainen uskonto näyttääkin olevan monikultturismi eikä niinkään kristinusko. Kristinuskon nykytilaan voi perehtyä lukemalla tämän Jyrki Komulaisen kirjoituksen moskeijahankkeesta.

ERÄÄN "SOMEKOHUN" ANATOMIA MEDIASSA

Vapaudenristi. Varikset haluavat kieltää heiltä 
parikin perusvapautta. Vapauden nimissä.

Valtamediat ovat jo pitkään nostaneet otsikoihin sosiaalisessa mediassa höpöttävien ihmisten yhdentekeviä mielipiteitä. Löytyypä somesta koko joukko toimittajia, jotka eivät oikeastaan tee muuta kuin yrittävät pilkkiä repäiseviä "somekohuja" enimmäkseen perussuomalaisten varavaltuutettujen fb-seinäkirjoituksista. Näiden "uutisten" käyttövoimana on Hyvien ihmisten (oma ilmoitus) tarve moraaliseen närkästykseen, kun punavihreän kuplan ulkopuolella on taas esitetty vääriä mielipiteitä.

Viimeisin somekohu nostettiin valtamediassa pinnalle hieman eri reittiä kuin tavanomainen stalkkaus Olli Sademiehen tai jonkun muun perussuomalaisen seinällä. Itse asiassa helsinkiläisen hevibaarin "natsikonsertilla" ja sen peruuntumisella ei ollut juuri mitään tekemistä sosiaalisen median kanssa, mutta koska uutisen julkaiseminen vaati perustelukseen "kohun" sai facebook toimia sellaisen tekosyynä. 

Se, kuinka "uutinen" huomioitiin tänään myös Ylessä, noudattaa perinteistä median itseään kiihottavaa kaavaa, jossa hegemonisen arvomaailman vastainen underground-kulttuuritapahtuman merkitys paisuu yli äyräiden. Tästä kaikesta on kiittäminen punaporvariskakaroiden anarkistista runkkurinkiä nimeltä Varis-verkosto, joka koostuu lähinnä työväenluokasta vieraantuneista yliopisto-opiskelijoista ym. valtion (sic) syöttiläistä. Se julkaisi nettisivuillaan tiistaina 21.7.2015 tiedotteen, jossa se melko perinpohjaisen skene-kyyläyksen perusteella ruotii tapahtuman bändeja ja antaa lopuksi klassiseen DDR:n Stasi-tyyliin ohjeet kuinka vihatotuuksia levittävien ajatusrikollisten suhteen on toimittava:

Kehotamme jälleen ottamaan yhteyttä PRKL-klubiin ja tekemään selväksi, ettei natsikeikkojen järjestäminen ole sananvapautta vaikka asiaa kuinka kääntelisi.

Punaisen runkkuringin julistukset eivät merkitsisi mitään, elleivät varikset todella sananmukaisesti olisi verkosto. Teollisuushallien pölyä kavahtavat varikset eivät  tietenkään ole verkostoituneet vihaisten duunarien ja työttömien kanssa, vaan heidän yhteistyökumppaneitaan ovat eliittiin kuuluvat valtamedian toimittajat, jotka internet-ajasta huolimatta toimivat edelleen julkisen keskustelun portinvartijoina. Verkostoitumisesta kertoo se, että juuri Nuoriso-Hyysäri eli Helsingin Sanomien Nyt-liite tarttui ensimmäisenä aiheeseen kun se kirjoitti päivä Variksen tiedotteen jälkeen jutun "Äärioikeistolaisten bändien keikasta nousi somekohu – hevibaarin omistaja kommentoi". Joko Nyt-liitteen punavihreät hipsteritoimittajat seuraavat itse aktiivisesti Varis-verkoston ja Takku.netin sivuja tai sitten varikset ovat vinkanneet suoraan jollekin heille myötämieliseen punavihreään femakkotoimittajaan kuten Maria Petterssonille.

Jonkinlaisesta yhteydestä kielii myös se, että jutun tehnyt Juho Typpö kirjoittaa, että "keikkaa mainostetaan saksalaisella Herrenblut-sivustolla, jonka iskulause on "NSBM Kulturkampf"". Todellisuudessa takkuisat varikset ovat onkineet tietonsa jo viikkoja sitten kotimaisilta metallifoorumeilta kuten Imperiumista ja blackmetal.fi:stä, joissa komukyylien tiedetään muutenkin stalkkaavan aktiivisesti ja seuraavan onko maahan tulossa "poliittisesti epäilyttäviä" konsertteja. Tätä ei luonnollisestikaan haluta sanoa ääneen, josta pitää huolen asialle ymmärtäväinen toimittaja.

Sen sijaan että varikset olisivat heti kuuluttaneet löydöstään, he panttasivatkin tietoaan vasta konserttiviikolle, jotta "paljastuksen" haittavaikutus olisi maksimaalinen. He olivat laskeskelleet, että kohu velloisi pari päivää ennen kuin ravintolan omistaja antaisi periksi ja peruuttaisi konsertin. Tästä he olivat melko varmoja, sillä toisessa tiedotteessaan he painostivat jo ravintoloitsijaa vuokrasopimuksen purkamisella kiihottamalla lukijoitaan ottamaan yhteyttä vuokranantajaan: 

Tilojaan Goldiamo Oy vuokraa kiinteistösijoitusyhtiö Spondalta, jota on tiedotettu sen vuokralaisen kytköksistä natsi-ideologian levittämiseen. Jos haluat tiedustella, miten Sponda reagoi sen omistamien tilojen käyttämiseen natsitoiminnassa, voit ottaa yhteyttä yhtiön viestintäosastoon.

Tällaisen ilmiantokehoituksen ansiosta Varis-verkosto on vahvasti kiinni tämän vuoden Pavlik Morozov -mitalissa. Neuvostoliittolainen kommunistinuori Morozov tunnettiin siitä, että hän ilmiantoi omat porvarillisiksi uskomansa vanhempansa.

Koska varikset tiesivät valtakunnallisen mediakohun ja ilmiantouhkailujen johtavan lähes varmaan konsertin peruuntumiseen, täytyi tiedonannon julkistamisen ajankohdan olla optimaalisen lähellä konserttia, jotta konserttijärjestäjille ei riittäisi aikaa hankkia uutta paikkaa. Uusimpien tietojen mukaan järjestäjillä on uusi konserttipaikka tiedossa, joten tässä suhteessa Sosiaalisen Oikeudenmukaisuuden Soturien hyökkäys jäi puolitiehen, vaikka olikin muuten ulkomaalaisia esikuvia seuraten ammattimaisest toteutettu. 

Varisten, takkujen ja antifanttien yrityksessä kieltää vastakulttuurillinen rock-konsertti on jotain samaa kuin Sex Pistols -kohussa 1978, jolloin maamme poliittiset järjestöt oikealta vasemmalle onnistuivat kieltämään "rääväsuiden" maahan pääsyn. Suurin ironia tässä on se, että varisten ja takkutukkien taustat löytyvät pitkälti juuri punkin alakulttuurista,  jonka yhteiskunnan vastaisuus on sittemmin degeneroitunut Systeemin myötäsilittämäksi apurahakapinallisuudeksi. Varisten kapinallinen asema pehmustetetussa liberaalityranniassamme tuo mieleen 1970-luvun jämähtäneen Neuvostoliiton, jossa sosialistivaltion tukemat artistit esittivät "yhteiskuntakriittisiä" ja "vallankumouksellisia" esityksiä vallassa olevalle nomenklatuurelle. Vastaavasti punk on saanut varsinkin Suomen valtamedioissa koskemattoman pyhän aseman, sillä harva muistaa onko liikkeestä 1980-luvun alun jälkeen kirjoitettu mitään negatiivista puhumattakaan että mukana olisi edes ripaus moraalipaniikkia. Ammattitoimittajien suhde punkkiin on suorastaan liikuttavan yksimielistä ja ylistävää kuten esimerkiksi tuore juttu Puntala-rockfestivaalista, jossa toimittaja suhtautuu lempeän ymmärtäväisesti punkkareihin.  Ylelle ja Helsingin Sanomille punkmielisten "kapina" on turvallinen varoventtiili toisin kuin niiden karvaasti vihaama ja halveksuma kansallismielisyys. 

Se, että punkkien perillisinä toimiva akateeminen anarkoväki onnistui aikaansaamaan tapahtumaketjun, joka esti underground-konsertin pitämisen Helsingin keskustan hevibaarissa, pantiin tyytäväisenä merkille myös edellä mainitussa Ylen uutisessa.  Uutisjutun lopussa vinoillaan fb-kommentaattorin suulla niille, jotka pitävät Variksen toimintaa sensuurina:

PRKL Clubin vastuuhenkilöiden päätös perua keikka, on jo saanut osakseen lisäkritiikkiä baarin Facebook-sivulla. Monet keskustelijoista ovat tuohtuneita päätöksestä. – Ihmiset vain reagoivat Varis-verkoston paljastamaan, ilmeisesti hyvinkin totuudenmukaiseen informaatioon bändien taustoista, ja antoivat palautetta. Tiedon paljastaminen on tietääkseni sensuurin vastakohta. Sananvapautta parhaimmillaan. Baari itse taas päätti peruuttaa tapahtuman, joka taas on Sensuuria isolla S:llä, toteaa yksi kommentin jättäneistä.

Joko kommentoija on hurskastelija tai sitten hän tekeytyy tietämättömäksi. Vanhoja merkkejä seuraten on helppo päätellä mitkä olivat Varis-verkoston "tiedon paljastamisen" motiivit ja mihin ilmiannolla tähdättiin. Kun varisten epäkansallisia arvoja peesaava kosmopoliittimedia saatiin tutun verkoston avulla nostamaan "somekohu" valtakunnalliseksi uutiseksi, ei lopputuloksena voinut olla muu kuin ravintoloitsijan perääntyminen ja sensuuri.

Informaatiota maailmassa todella riittää, mutta valtamediat eivät ole kovin halukkaita paljastamaan esimerkiksi valkoisiin kohdistuvaa epideemistä rodullista väkivaltaa, mutta palstamillimetrejä irtoaa sen sijaan runsaasti natsihenkisen rock-konsertin sättimiselle. Tapahtuman saaman julkisuuden perusteella kyseessä näyttäisi olevan valtava yhteiskunnallinen ongelma. Todellakin, kyse on ongelmasta, mutta se ei ole ongelma yhteiskunnalle, vaan sen kulttuurimarxilaisille toimijoille, jotka haluavat harjoittaa repressiivinen toleranssin metodia ajaakseen omaa ideologiaa.

Takkirauta-blogissa (24.3.2011) repressiivinen toleranssi määritellään ajatusmalliksi 

jonka mukaan marxilaisille ideaaleille vastakkaisia ideoita ja käsityksiä ei tule suvaita ja niitä esittävät ihmiset tulee kompromettoida - ja toisaalta länsimaiselle kulttuurille ja yhteiskunnalle vihamieliset ja tuhoisat ideat tulee nostaa päivänvaloon ja niistä tehdä hyväksyttäviä, ideaalisia ja suvaittavia. Keinona tässä tulee käyttää klassista liberalismia, sen ideaaleja - ja tavoitteena tulee olla liberalismin haltuunotto (...)

Poliittista korrektiutta vaativat kellokkaat ja variksen uudet kirkkotädit elävät siinä uskossa, että juuri heidän asiansa on määrittää mitä saa olla ja mitä ei. He ovat olevinaan liberaaleja, mutta toimivat kuin puritaanit, jotka ovat valmiita heittämään vääräoppiset tuleen.

Aivan kuten entisaikojen kirkkotäditkin, te haukotte henkeänne kauhusta ja pidätte rienauksena sitä, että joku sattuu hairahtumaan Pyhästä Kirjoituksestanne. Te ette voi sietää sitä, että ihmiset, jotka ajattelevat eri tavalla kuin te, saavat olla olemassa. Niinpä saamme kuulla loputtomista yrityksistänne häväistä, vaientaa ja hankkia potkut töistä ja karkotuksen sivistyneestä yhteiskunnasta kaikille, jotka harhautuvat teidän opistanne. Teidän pyrkimyksenne kontrolloida, hiljentää ja karkottaa kaikki oppositio on uskonnollinen mielijohde, ei looginen.

*******************************************************************

PÄIVITYS 24.7.2015

Varikset ovat olleet tänään aktiivisia ja saaneet urkittua "natsikonsertin" uuden konserttipaikan, josta Systeemin puudelit kertovat uudessa tiedotteessaan. Varsinaisena paljastelijana (heh) ei toiminut kuitenkaan Varis-verkosto, vaan suomenruotsalainen heavy-suvakki, toimittajanakin tunnettu Nalle Österman. Herra on kunnostautunut "anti"-fasistisina aiemminkin yrittämällä paljastelullaan  estää hiljattain venäläisen Korrozia Metallan konsertin. Nyt nilkkiliberaali on onkinut uuden kohukeikan paikan tiedot kaveeraamalla PRKL-ravintolan henkilökunnan kanssa. Saatuaan tiedot Österman myi ne ruotsinkieliselle Ylelle.