EM-JALKAPALLO – MEDIAN YLISTÄMÄÄ MONIKULTTUURISTA SIRKUSHUVIA MASSOILLE

Vaikka asiasta ei ääneen puhutakaan, tunnettu tosiasia on, että Ylessä on 1960-luvulta lähtien edistetty lähes yksinomaan vasemmiston muotiaatteita. Punaisen toimittajakunnan tunkeutuminen Yleisradion käytäville ei ole mikään yllätys, sillä se on saanut oppinsa pahamaineisilta tiedotusopin proffesoreilta Pertti Hemánukselta (1934-2012) ja Kaarle Nordenstrengiltä (s. 1941). Helsingin Sanomien omaa toimittajakoulutusta lukuunottamatta suurin osa maamme "pätevöityneistä" toimittajista on käynyt journalismin opissa joko Tampereen yliopistossa (Hemánus) tai Helsingin yliopistossa (Nordenstreng). Professorien perinnöksi opinto-ohjelmiin jättämä Frankfurtin koulun kriittinen teoria näkyy myös tämän päivän toimittajien koulutuksessa vai pitäisikö sanoa heidän indoktrinaatiossaan. Niin sanottu tiedostava (woke) asenne näkyy myös urheilujournalismissa aina pakonomaisia naiskiintiöitä myöten.

Hiljattain päättyneet jalkapallon EM-kisat ovat politisoituneet entisestään, mutta Ylen toimittajat eivät kritisoineet mitenkään tätä kehitystä, vaan luovivat ajan virrassa kuin kalat vedessä. Silloin kun pelaajat ilmaisivat poliittisia symboleja ja näkemyksiä, suomalaistoimittajat seurasivat tunnontarkasti isojen globaalien mediatalojen esimerkkiä. Kun Turkin Merih Demiral teki Itävalta-ottelussa maaliensa jälkeen äärioikeistojärjestö Harmaat Sudet -käsimerkin saksalaispoliitikot pillastuivat ja UEFA määrääsi Demiralille kahden ottelun pelikiellon. Moraalista närkästystään toi ilmi myös Ylen toimittaja Mika Halonen, joka tuomitsi poliitikkojen suulla nationalismin "eurooppalaisten arvojen vastaisena" jutussaan Tämän kuolemanpartion historia järkyttää – nyt EM-sankaria uhkaa pelikielto sormimerkistä, josta ministerit jyrähtävät.

Jopa Saksan sisäministeri Nancy Faeser jyrähti turkkilaispelaajan tuuletuksesta.  

– Turkkilaisten äärioikeistolaisten symboleilla ei ole sijaa stadioneillamme. Jalkapallon EM-kisojen käyttämistä rasismin alustana on täysin mahdotonta hyväksyä, Faeser kirjoitti X:ssä.

Myös Saksan maatalousministeri, turkkilaistaustainen Cem Özdemir otti asiaan jyrkästi kantaa. Hän kirjoitti X:ssä, että Demiralin eleessä ei ole kyse mistään piiloviesteistä.  

– Hänen viestinsä on äärioikeistolainen ja edustaa terroria sekä fasismia. Tämä keskustelu on väsyttävää. Uefan pitää vetää johtopäätökset.

Ottelurangaistuksessa ei olisi ollut mitään ongelmallista, mikäli samaa politikoinnin kieltoa olisi noudatettu kisoissa johdomukaisesti. Näin ei kuitenkaan tehty, vaan Ranskan maajoukkueen musta hyökkääjätähti Kylian Mbappé sai käydä Hampurin tiedotustilaisuudessaan rauhassa vaalikampanjaa Kansallisista liittoumaa vastaan ennen parlamenttivaalien toista kierrosta. Ylen verkkosivujen uutisjutussa Kaksi maahanmuuttajataustaista menestyjää hallitsee nyt otsikoita Ranskassa, ja maahanmuutosta he ovat aivan eri mieltä asiaa ei edes pohdita, vaan toimittaja Paula Tapola antaa Mbappélle vapaan suunvuoron ilman kriittistä kommentointia – luultavasti siksi, että on tämän kanssa samaa mieltä! 

Nyt maajoukkueen kapteeni Mbappé on ottamassa myös yhteiskunnallista roolia. Hän pelaa parhaillaan Saksassa jalkapallon EM-kisoissa, ja sieltä käsin hän on jo kahdesti varoittanut ääriaineksista ja kehottanut ranskalaisia vaaliuurnille äänestämään ”oikeaa puoluetta”. Lausunnot on yleisesti tulkittu laitaoikeistolaisen, maahanmuuttoa vastustavan kansallisen liittouman vastaisiksi.  

– Meillä on mahdollisuus valita maamme tulevaisuus. Kaikki nuoret eivät välttämättä ole tietoisia siitä, kuinka tärkeästä asiasta tässä on kyse, Mbappé sanoi kesäkuun puolella.

Kylian Mbappé kehottaa kaikkia ranskalaisia äänestämään.  

– Emme voi luovuttaa maatamme näiden ihmisten käsiin. Tilanne on vakava. Ensimmäisen kierroksen tulos oli katastrofaalinen, Mbappé sanoi.

Aikamme kaksinaismoralismista kertoo paljon se, että siinä missä valkoisten kannattama oman etnisen ryhmän suojelu tuomitaan rasismina, voivat poliittisen eliitin maahan päästämät rotumuukalaiset ajaa omaa etuaan häikäilemättä, vieläpä isäntäkansaa vastaan ja sitä hyväksi käyttäen. Täytyy olla täydellisen ulkoaohjautuva valkoinen NPC-zombi ellei kykene näkemään Mbappén etnosentristä rasismia eri populaatioiden käymässä nollasummapelissä.

Tiedotusvälineiden korkeimmassa johdossa ylitsekäymätön etninen ristiriita tiedostetaan, mutta sille työtä tekevät toimittajat ovat joko indoktrinoituja tai sen verran opportunistisia, että he kykevät julistamaan vain alkeellista monikultuurisuutta, jota lisäämällä äärioikeiston osoittamat ongelmat tuntuvat ratkeavan kuin itsestään. Tätä mieltä on ainakin ilmeisestä viidakkokuumeesta kärsivä Ylen toimittaja Maija Salmi, joka ei malta pysyä pikkupöksyissään kirjoittamaassaan jutussa Maajoukkueen nuoret tähdet tykittävät maaleja EM-kisoissa, ja se ärsyttää Espanjan äärioikeistoa. Agendauutista lukiessa käy nopeasti ilmi, että Espanjan äärioikeiston lisäksi myös Maija Salmi on ärsyyntynyt, tosin päinvastaisesta syystä. 

Tähtipelaajasta [alaikäisen maahan tullut Lamine Yamal] on tullut monikulttuurisen Espanjan sanansaattaja samaan aikaan, kun maan parlamentissa kiistellään Suomen tapaan maahanmuutosta.  

Äärioikeistolainen Vox-puolue vaatii käännytyslakia, joka mahdollistaisi rajan yli tulleiden palauttamisen ilman turvapaikkakäsittelyä.  

Se vastustaa myös Kanarialle tulleiden alaikäisten siirtolaisten sijoittamista muualle Espanjaan.

Paria pallopelin menestystarinaa esittelemällä Salmi näyttää uskovan presidentti Alexander Stubbin lailla, että "monikulttuuri on rikkaus, ei mulla muuta":

Espanjalaisuutta edustavat tällä kertaa ennen kaikkea ne urheilijat, jotka eivät kuulu kantaväestöön.

Muun muassa vuoden 2010 jalkapallon MM-kisojen Espanjan voittoon luotsannut ex-valmentaja Vicente del Bosque totesi, että monikulttuurisuus tekee maajoukkueesta paremman, vaikkeivät kaikki espanjalaiset ajatuksesta pidäkään.

Yamalin lisäksi joukkueen nuoriin huippupelaajiin kuuluu muun muassa 22-vuotias Nico Williams.  

Williamsin vanhemmat lähtivät 90-luvulla ihmissalakuljettajien matkassa Ghanasta kohti Eurooppaa.  

Vaikka Williamsin äiti oli raskaana, salakuljettajat hylkäsivät perheen keskelle Saharan autiomaata.  

Päivien kävelemisen jälkeen Williamsin vanhemmat saapuivat Espanjalle kuuluvan Melillan rajalle. Espanjan erillisalue sijaitsee Afrikan mantereella.  

Siellä poliisi pidätti pariskunnan ja heidät oli määrä palauttaa takaisin kotimaahansa.  Hyväntekeväisyysjärjestön papin neuvojen ansiosta heidän onnistui kuitenkin jäädä Espanjaan.

Humanismia monikultturismin verhona käyttävät hyväkkäät toistavat loputtomasti, kuinka jokaisella ihmisellä on ihmisarvo, vaikka samalla he haluavat myydä ideologiaansa uusista tulijoista saadun hyödyn perusteella. Tosin jos maahanmuuttajien taloudelliset ja urheilulliset hyödyt laitetaan vaakaan kustannusten kanssa, hyödyt eivät paina juuri mitään. Espanjanlaisia tuskin lohduttaa loppupeleissä se, että parin miljoonan kongnitiivisesti haasteellisen afrikkalaisen joutomiehen joukosta löytyy jokunen Yamal ja Nico kansainväliseen pallopelisirkukseen. 

Jalkapallo, yleisurheilu ja musta tanssimusiikki ovat kevyttä viihdettä, mutta ainoita, joissa värilliset voivat loistaa. Juuri siksi mediakeisarit kiusaavat niillä taukoamatta silmiämme ja korviamme. Eurooppalaiset on tarkoituksella totuteltu muukalaisiin samalla kun omaa kulttuuria on pyritty marginalisoimaan. Eikä tämäkään vielä riitä, varsinkaan jalkapallossa. Läntiset maajoukkueet eivät ole enää vain monirotuisia, vaan monikultturistisen ideologian loogisena lopputuloksena niistä on tullut monokulttuurisia, yksirotuisia. On tapahtunut väestönvaihto. Selvimmin tämä "kehitys" on näkynyt Ranskan jalkapallomaajoukkueessa. Toisaalta se on synnyttänyt kantaeurooppalaisissa katsojissa myös vastaeaktion.

Viime vuosikymmeninä  jalkapallojoukkueiden kannattaminen on mennyt aikamme reaalipolitiikan tapaan identiteettipolitiikaksi riippuen siitä keneltä kysytään. Moni eurooppalainen katsoja kannatti Saksassa käydyissä EM-kisoissa yleensä sitä joukkuetta, jossa on enemmän alkuperäisasukkaita. Toisaalta on myös niitä, jotka kannattavat esimerkiksi Ranskaa juuri sen vuoksi, että se on niin afrikkalainen. Näppituntumalta voi väittää, että nämä "kannattajat" ovat enimmäkseen woke-naisia, joita ei edes oikeasti kiinnosta jalkapallo vaan vieraiden fanitus on aggressiivis-passiivinen ilmaus käsittämättömästä kaunasta valkoista miestä kohtaan. 

Rotukysymystä ei ajateltu jalkapallossa 1970-luvulla eikä edes 1980-luvullakaan, koska sille ei ollut todellista syytä. 1990-luvulla alkanut kantaväestön edustajien kiihtyvä katoaminen maidensa maajoukkueista onkin suora seuraus politiikasta, jota päättäjät ovat harjoittaneet kansalaisilta kysymättä. Koska mitään merkkejä siitä, että rotumuukalaisten muuttosuunta olisi kääntymässä, tullaan Suomessakin näkemään vielä jalkapallon maajoukkue, joka muistuttaa nykypäivän Ranskan joukkuetta.

Kisojen jo päätyttyä Ylen verkkosivuilta saatiin lukea kenties sekavin ja höyrypäisin EM-kisajuttu, jonka yhteiskunta-analyysit ovat kuin suoraan punaisen yliopiston sössölogian peruskurssilta. Kommenttijutun Väärä valtio voitti Euroopan mestaruuden, ja väärä maa hävisi loppuottelun kirjoittanut Riku Porvari vetelee suurella pensselillä Euroopan separatistista nationalismin historiaa ja päivittelee toisaalla englantilaisten lähisuhdeväkivaltaa (!) liittämällä ne molemmat väkinäisesti jalkapalloon. Lähisuhdeväkivallan ja Englannin jalkapallo-otteluiden välinen korrelaatio muistuttaa erehdyttävästi yksioikoista syy-seuraussuhdetta, jossa jäätelönsyönnin osoitetaan tilastollisesti lisäävän hukkumiskuolemia, vaikka tilastoanalyysissä on jätetty huomioimatta kolmas tekijä. Ylen jutussa tämä mainitsematon tekijä on todennäköisesti brittimiesten alkoholin käyttö pelin katsomisen yhteydessä. 

Syy, miksi Porvari otti esimerkikseen juuri miehet on vähemmän yllättävää. Oman sukupuolen demonisoinnin uskotaan edustuvan ritarillisuutta, josta naiset pitävät. Tosiasiassa edes feministit eivät lämpene mekkoeinarien mielistelyille. Siksi oliskin ollut vaihtelun vuoksi räväkämpää väittää naisten tekemillä lasten surmilla ja myöhäisten Englannin otteluiden seuraamisilla olevan tilastollista yhteyttä.

Transsukupuolisuuden ja feminismin lisäksi aikaansa seuraavan tiedostavan toimittajan muistilistaan kuuluu myös rasismi. Tätä herkkua Porvari tykittelee jutun loppupuolella oikein urakalla:

Esimerkiksi El Diarion toimittaja Marco Schwartz kirjoittaa Williamsin ja Lamine Yamalin symbolisesta merkityksestä.  

– Heidän valtaisan jalkapallotaituruutensa lisäksi heitä yhdistää se, että molemmat ovat maahanmuuttajien lapsia.  

– Haluaisimme, että Nico ja Lamine symboloisivat ainoastaan jalkapallon taikaa. Niin tapahtuisikin normaalissa maailmassa. Näinä muukalaispelkoisten ja rasististen aikojen keskellä on vääjäämätöntä, että nämä kaksi urheilijaa ovat poliittisesti merkittäviä, Schwartz toteaa.

Ja kun vauhtiin ollaan päästy, niin valkoisten rasismista märehtimistä ei malteta lopettaa, vaan jotta juttua riittäisi, muistellaan vanhoja valikoidulla narraatiolla:

Viime EM-kisojen loppuottelussa Englanti hävisi Italialle rangaistuspotkukilpailussa. Marcus Rashford, Bukayo Saka ja Jadon Sancho epäonnistuivat pilkuissaan. He joutuivat rasismin kohteeksi.

Muun muassa päävalmentaja Southgate ja kapteeni Harry Kane tuomitsivat rasismin. Englannin jalkapalloliitto FA on vaatinut muutosta, mutta se on ollut pientä. Joukkue myös joutui valmistautumaan rasismin kohtaamiseen ennen EM-turnauksen alkua.  

Jalkapallo on maailman suosituin urheilulaji, jonka rumat kasvot usein unohtuvat euforisten hetkien aikana. Samalla kyse on lajista, jonka parissa ystävyyssuhteita luodaan maailmanlaajuisesti.  

Uskon, että toivoa paremmasta on, vaikka se on entistä vaikeampaa jakautuneissa maailmankuvissa ja mielipiteissä. Vähemmän erimielisyyksiä ja väkivaltaa. Enemmän ajatustenvaihtoa ja rauhaa.

Aivan. Sitä rauhaa saadaankin aikaa miesten demonisoilla ja yksipuolisesti vain valkoisia rasisteiksi syyttelemällä.

YLE LIETSOO TAAS RASISMIA SUOMALAISTEN SÄILYMISTÄ VASTAAN

Alkuviikon agendauutisia seuratessa on ollut selvää, että Yle käy edelleen väsymättömän kieroutunutta rotusotaansa suomalaisten etnistä itsesäilytystä vastaan. Alustavana uutisena oli Ylen teettämä tendenssitutkimus, josta kertoo uutisjuttu Perussuomalaisten kannattajat suhtautuvat rasismiin selvästi eri tavalla kuin muut – Ylen kysely paljastaa suomalaisten tuntemukset rasismista. 

Jutussa mainitaan kymmeniä kertoja sana rasismi, mutta käsitettä ei avata tutkimuksessa eikä uutisessa mitenkään. Koska rasismia ei määritellä, sillä ilmaistaan lausumattomasti vain valkoisen etnomasokistien ja värillisten etnosentristien tulkinta, joka on jo itsessään rasistinen, koska siinä moraalinen moite kohdistuu vain ja ainoastaan valkoisiin. Kun rasismi tulkitaan sentimentalistisen Hollywood-agendan mukaan siten, että näkemyksen takana voi olla vain valkoinen ja uhrina ainoastaan värillinen, ei ole ihme, että suomalaiset alamaiset antavat vastauksia, joissa etninen itseinho sekoittuu kuvitteelliseen moraaliseen hyveellisyyteen.

Sanomattakin on selvää, että tällaisissa "tutkimuksissa" kysymykset ovat johdattelevia, jotta saadaan haluttu lopputulos. Ylen kyselyssä ei esimerkiksi löytynyt vaihtoehtoa, jossa "rasismiin suhtaudutaan liian vakavasti", joten hatarasta gallupista ei voi vetää sellaista johtopäätöstä, että "puolet vastaajista pitää nykyistä tilannetta hyvänä". Tutkimuksen poliittisesti korrekteille laatijoille tuli tuskin edes mieleen, että jatkuvasti jankutettuun valkoisten rasismiin voitaisiin suhtautua monien mielestä myös liian vakavasti.

Liberaalin hegemonisen luokan käsitys rasismista vain valkoisten "ongelmana" ei ole ainoastaan rotuvihamielinen vaan ennen kaikkea törkeän valheellinen. Kun Yhdysvalloissa alettiin vasemmistoliberaalien vaatimuksesta 1980-luvulla tilastoida orwellilaista rikostyyppiä nimeltä "viharikos", sillä toivottiin edistettävän "progressiivisille" hyödyllistä valkoista syyllisyyttä. Turvaporttien takana elävät valkoisen keskiluokan liberaalit kuvittelivat tuolloin aidosti, että viharikokset koskevat vain valkoisia, koska mediassa asiaa tällä tavoin rummutettiin. Totuus kuitenkin on, että juuri Yhdysvalloissa suhteellisesti suurin viharikosten tekijöiden joukko on mustia miehiä, jotka kohdistavat rasisminsa etenkin vakavissa väkivaltarikoksissa juutalaisiin, aasialaisiin ja valkoisiin naisiin. Pelkissä tavallisiksi luokitelluissa rikoksissa rodullinen komponentti vain korostuu, sillä esimerkiksi raiskauksissa, väkivaltarikoksissa ja ryöstöissä mustat kohdistavat jo pelkin absoluuttisin luvuin rikoksensa valkoisiin moninkertaisesti enemmän kuin vastakkaisissa tapauksissa, joissa tekijät ovat valkoisia. 

Vahingollista rasismia esiintyy vain siellä, minne on pystytetty tietoisesti monikultuurisia yhteiskuntia. Tervettä rotutietoisuutta edustava hyvä "rasismi" näkee puolestaan etnisen diversiteetin rikkautena ja vaalimisen arvoisena asiana. Tällaisessa yhteiskunnassa ei ole rasismia, koska rasismin alkusyy eli sille välttämättömänä ehtona olevat vieraat populaatiot samalla rajatulla maantieteellisellä alueella puuttuvat. 

Todellista rasismia onkin anti-rasismi, koska siinä haluataan tuhota rodullinen moninaisuus. Tässä kaunaideologiassa rotujen olemassaolon katsotaan olevan suurin este antirasistiselle, etnisesti ja kultuurisesti yhtenäiselle maailmanvaltiolle, jossa ei ole rotuja ja eri etniteettejä vaalivien kansakuntien rajoja. Jäljellä jää vain helposti hallittavien juurettomien ja persoonattomien kuluttajamassojen ankea globaalikommunismi teknojohtoisella kapitalismilla.

Jos Suomesta löytyy rasismia, niin se on pääasiassa antirasistien synnyttämää huonolaatuista rasismia. Määrittelemättömille lännen intresseille uskollinen petoksellinen eliittimme on jo vuosikymmeniä edistänyt suomalaisivihamielistä uuskolonialismia kehitysmaista. Kansalaisilta ei ole koskaan kysytty maahanmuutosta demokraattisen prosessin kautta, sillä jos olisi, äänestäjät olisivat hylänneet elittin valmisteleman matalan intensiteetin kansanmurhan ylivoimaisella enemmistöllä. Silti hallitseva poliittinen luokka vain päätti tehdä kansalaisilta kysymättä peruuttamattoman demografisen muutoksen. 

Eikä minkä tahansa muutoksen, sillä uudet tulijat eivät ole olleet 105:n äo-pisteen lakia kunnioittavia saksalaisia, vaan kognitiivisesti haasteellisia kleptoparasiitteja Afrikasta. Tämä populaatio on raiskannut, ryöstänyt ja murhannut suomalaisia ja samalla loisinut verorahoillamme vuosikymmeniä. Katsotaanpa asiaa mistä tilastollisesta tai kultuurisesta näkökulmasta tahansa, kansalaisilta kysymättömässä maahanmuutossa suomalaiset ovat petoksellinen luokan antirasistisen oikofobian ja loppumattoman ahneiden mutta muutoin tietotaidollisesti kyvyttömien vieraspopulaatioiden uhreja. 

Median ja poliitikkojen jatkuva sönkötys rasismista tuo mieleen jiddišinkielisen Chuzpah-käsitteen, jota kuvaa tilanne miehestä, joka tapettuaan ensin vanhempansa, anoo tuomioistuinta armahtamaan itsensä, koska on orpo. Tosielämässä tämä Chutzpah näkyi tiistain (25.7.2023) TV1:n pääuutislähetyksessä, jossa THL:n afrikkalaistaustainen tutkimuspäällikkö (sic) Shadia Rask hieroo rasismia Yle-veroa maksavien suomalaiskatsojien naamaan. Raskin mukaan "Rasismi on ajatusmalli, jossa ihmisiä määritellään alempiarvoisiksi esimerkiksi ihonvärin tai uskonnon perusteella", mikä on kummallinen väite viimeikaisten rasismikohujen perusteella, koska niissä missään ei ole ollut kyse "ihonvärin tai uskonnon määrittelystä alempiarvoiseksi". 

Ei haukku haavaa tee, varsinkin jos se perustuu totuuteen, mutta Raskin kaltaisille "kriittisen rotuteorian" evankelistoille valkoisten puhe on väkivaltaa, kun taas meidän väkivaltamme on puhetta. Toisin sanoen puheripulin lisääntyminen rasismista ei ole muuta kuin projektio maassamme notkuvien värillisten rasistisesta väkivallasta, mustien katujengeistä, arabien raiskausringeistä ja suomalaisten verorahojen kuppaamisesta. 

Kun kansalaisten mitta alkaa täyttyä päättäjien maahan päästämien lemmikkiensä sikailuun, jää kansanvihollisten ainoaksi vastakeinoksi kiristää psykologista rasismiruuvia. Valitettavasti tämä valheen mestareilta tuttu temppu toimii hämmästyttävän hyvin auktoriteettiuskoisiin suomilampaisiin. Päättäjien ja median ainoa todellinen huoli ovat ne itsenäisesti ajattelevat kansalaiset, jotka nähdessään Ylen propagandaa käsi alkaa puristua nyrkkiin ja mielessä liikkua sopivan kestäviä lyhtypylväitä pöhöttyneille kansanvihollisille. 

Ylen kyselyn kyytipojaksi oli sepustettu vielä sopiva tendenssiuutinen Tutkija: Suomessa pitäisi puuttua rasismiin, mutta sen sijaan kiistellään koko ilmiön olemassaolosta, jossa ilmeistä viidakkokuumetta poteva rastatukkainen THL:n "tutkimuspäällikkö" Anu Castaneda lietsoo vihaa omaa alkuperäiskulttuuria ja kansaansa vastaan.

Jo se, että maahanmuuton ja kulttuuriseen moninaisuuden parissa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella työskentelevä Castaneda saa palkkanssa veronmaksajilta, on sietämätöntä. Tässä on siis virassa nainen, joka taistelee suomalaisten rahoilla suomalaisten intressiä vastaan!

Surkealla humanistin koulutuksella on sentään opittu Marxin synteesiteoriaa, joka käy selväksi haastattelun alussa:

Polarisoitunut ilmapiiri voi jossain määrin olla myös hyväksi, Castaneda pohtii.

– Joskus yhteiskunnallinen muutos tarvitsee sitä, että pitää konfliktoitua, jotta syntyy tilaa sille, että nähdään joku yhteiskunnallinen ongelma olemassa olevana.

Historian roskakoriin päätyneellä marxilaisella logiikalla Castaneda kuvittelee edelleen olevansa "historian oikealla puolella", jossa viimeinenkin valkoinen on metsästetty tai roturutsattu sukupuuttoon romahtaneen sivilisaation savimajojen nurkilla.

Rakenteellinen rasismi näyttää olevan etuoikeutettujen monikultturistien viimeinen turvapaikka. Kun Occamin partaveitsellä selitetään kirkkaasti kehitysmaiden vieraspopulaatioiden häiriökäytös ja menestyksettömyys, jälkimarxilaiset alkavat hädissään kyhäillä ad hoc -selityksiä, joista suosituin on "rakenteellinen rasismi". Kun kulttuuriset syyt, yleisälykkyys, temperamentti ja väkivalta-alttius rajataan pois epäkorrekteina, voidaan rotumuukalaisten impulsiivinen geeneröinti selittää pois taikasanoilla "rakenteellinen rasismi":

Suomessakin on rakenteellista rasismia, Castaneda muistuttaa.

– Silti keskustellaan, onko ilmiötä olemassa, ikään kuin se olisi mielipidekysymys, vaikka meillä on faktaa kertomaan siitä.

Rakenteellinen rasismi on piilossa olevaa, instituutioissa tai yhteiskunnan rakenteissa olevia toimintakäytäntöjä ja säädöksiä, jotka kohtelevat ihmisiä syrjivästi ja eriarvoisesti. Useimmiten rakenteellinen rasismi kohdistuu tiettyihin ihmisryhmiin, kuten esimerkiksi afrikkalaistaustaisiin tai romaneihin.

Roskaa. Kaikkien tuntema fakta on, että valkoinen vähemmistö nimenomaan suosii maailman globaaliin enemmistöön kuuluvia rotumuukalaisia maissaan. Yhdysvalloissa tämä tunnetaan positiviisena syrjintänä ja myös Suomessa ollaan mallia seuraten etenemässä samaan mielettömyyteen. Oma lukunsa on värillisten maassamme saama uhrihierarkinen status-asema, joka nostaa heidät monissa asioissa suomalaisten yläpuolelle. 

Näistä tosiasiasta huolimatta on jo lähtökohtaisesti nyrjähtänyttä vaatia, että valkoisilla kansakunnilla olisi velvollisuus levittää punainen matto maahantunkeutujille jonkun puujumalan virkaa hoitavan abstraktin "tasa-arvon" vuoksi. Jos muukalaisia on pakko haalia maahan (ei ole), mikään ei estä Antiikin Kreikan kaupunkivaltioiden tapaan järjestämästä asiaa niin, että kansalaisuus siihen kuuluvine velvollisuuksineen ja oikeuksineen erotetaan muukalaisista ym. vierastyöläisistä. 

Jutun toinen haastateltu, Erätauko-säätiön toimitusjohtaja ja ihmisoikeusvaltuuskunnan jäsen Laura Arikka, puolestaan vaatii, että symbolinen rasismista irtisanoutuminen ei vielä riitä, vaan tarvitaan tekoja. Tämähän sopii Arikan kaltaisten itsekkääseen utopiaan: lisää valtaa suomalaisvihamielisille marginaalijärjestöille sekä valtiokoneiston avulla käyntiin kunnon totalitarismi, jotta suomalainen veronmaksaja nöyrtyy Uudelle uljaalle maailmalle. 

– Politiikassa ja päätöksenteossa on tärkeä kuulla eri ihmisoikeustoimijoita ja olla vuoropuhelussa heidän kanssaan, jotka kokevat arjessa rasismia ja syrjintää.

– Rasismin torjunnassa ja ehkäisyssä tarvitaan koko yhteiskunnan tekoja niin politiikassa, kasvatuksessa, harrastuksissa kuin työpaikoillakin, Arikka muistuttaa.

Vastaavasti Castaneda ylläpitää vasemmistoliberaalien hellimään tarinaa, jossa rasismin uhri on aina joku muu kuin valkoinen:

– On tärkeää, ettei olla kiinni vain meidän omassa näkökulmassa, vaan asetutaan kuuntelemaan ihmistä, joka sanoo kokevansa rasismia Suomessa. Mitä hänellä on sanottavaa, miten hän sen kokee. Vaikka en voi itse sitä kokea, miten voin kuulla sitä toista ihmistä, jolla se kokemus on, Castaneda sanoo.

Castaneda voisi kuunnella vaikka niitä suomalaisia tyttöjä, jotka ovat joutuneet Lähi-idän saalistavien joukkoraiskaajien uhreiksi. Tai sitten niitä poikia, joita ulkomaalaisten katujengit ovat hakkaneet ja ryöstäneet. Näin aluksi.

(Kuvalainat Henry Laasasen Facebook-sivulta)

    

                                               *****************************

TV1, tiistaina 19.00, Prisma: Nollasta äärettömyyteen

Matemaatikko Talithia Williams johdattelee matematiikan historiaan ja suurimpiin matemaattisiin oivalluksiin. Onko nolla numero ja mikä on äärettömyyden merkitys? Tuotanto: Big House Production/WGBH, Yhdysvallat 2022 54 min. Linkki ohjelmaan.

Nykyiset tiedeohjelmatkin ovat menneet tunnetusti Woke-tärviölle. Ne näyttäytyvät värillisten ja naisten mannekiininäytöksinä, jossa tieteen todelliset merkkihahmot, valkoiset miehet, on jätetty pelkiksi kulisseiksi. 

Koska matematiikan historia on kuitenkin par excellance miesten historiaa, ohjelmassa on pakko vilauttaa välillä kuolleiden valkoisten miesten kuvia ikävänä muistutuksena ajasta, jolloin yliopistoon ei päässyt vielä värillisten rotukiintiöllä. 

Muutoin ohjelma on täynnä mustan naisjuontajan pulputusta peruskoulutason matematiikasta, jota hän höystää muiden värillisten naisten asiantuntijahaastatteluilla. Yleä seuraavat demariläkeläiset tuskin huomaavat ohjelmassa mitään idelogis-propagandista vaikutusyritystä, sen verran aivonussittuja alamaisia he näyttävät kaikessa muutoinkin olevan.

TV 1, torstai 20.7.2023 klo 21.05, Sisäpiirissä

1/5. "Tuo mies olin minä!" Brexit-huuman aikana valkoinen äärioikeisto nousi poterostaan uhkaamaan yhteiskuntarauhaa. Hope Not Hate -järjestö kampanjoi vihaa vastaan omilla kasvoillaan. Matthew Collins tiesi mistä puhui. Linkki ohjelmaan.

Sarjan insertti antaa ymmärtää, että kantaväestön puolustajat olisivat yhteisön ulkopuolisia uhkaajia toisin kun petturipoliitikkojen päästämät maahantunkeutujat, jotka ovat koko ongelmavyyhdin alkusyy heti maansa myyneiden luopioiden jälkeen.

Välittömästi sarjan ensimmäisen jakson jälkeen lyhyissä uutisissa kerrottiin Lahden äärioikeiston terroriepäilystä. Uutisvalinta oli tuskin sattumaa, vaan tietoista keskiluokkaisen liberaalikatsojan pelottelua ja ajattelun ohjaamista yhteiskunnallisen hysterian lietsomiseksi. Siinä kaikenlainen muukalaisinvaasion arvosteleminen on silkkaa ääriajattelua, terrorismia, natsismia. 

Jo ohjelmaa aiemmin puoli yhdeksän pääuutislähetyksessä oli peräti kolme väkisin väkerrettyä rasismi-uutista: "kansalaiset" so. äärivasemmistolaiset haluavat eroon hallituksesta sen "rasismin" vuoksi, Lahden leikkiaseporukan tutkinta ja Nokia pääjohtajan totalitaristinen vaatimus nollatoleranssista rasismille, koska se "uhkaa yhtiön työntekijöitä".

TV2, torstaina 27.7.2023 klo 10.20, FIFAn jalkapallon MM 2023: POR - VIE 

E-lohkon ottelu Portugali - Vietnam. Hamilton, Uusi-Seelanti. Selostus Mikko Aaltonen. Ruotsinkielinen selostus Kristian Karlsson. 2 h 5 min.

Jahas, jalkapallon MM-kisat käynnissä! Mutta mitä ihmettä, miksi normaalia pienemmiltä näyttävät pelaajat liikkuvat hitaammin ja pallottelevat kömpelömmin kuin tavallisesti? Aivan, nämähän ovatkin NAISTEN MM-kisat! 

Miksi naisten jalkapallon MM-kisoja kutsutaan kaikissa yhteyksissä tietoisen harhauttavasti pelkiksi jalkapallon MM-kisoiksi? Tässä haisee ilmiselvä ideologinen manipulaatio. Toisaalta kaikkea se kouristuksenomainen tasa-arvoilveily tuottaakin. Kuten harhaanjohtamista ja valehtelua.

Jos me kerran elämme meritokratiassa, niin miksi sitten C-juniori poikien MM-kisat eivät saa samaa näkyvyyttä kuin naisten MM-kisat, vaikka taso on sama?

YLE LEVITTÄÄ HALLITUKSEN ROTUVIHAPROPAGANDAA SUOMALAISIA VASTAAN

Ylen tv-kanavilla on viime aikoina näkynyt Oikeusministeriön ja orwellilaista yhdenvertaisuusvaltuutetun virkaa hoitavan Kristina Stenmanin ideoima Olen antirasti -kampanjan mainos. Kansalaisten verorahoilla kustannettu kampanja on suunnattu pelkästään aitoja suomalaisia vastaan, mikä tekee siitä sodan jälkeisessä Suomessa röyhkeydessään ja vaarallisuudessaan poikkeuksellisen. Kampanjan julkeaa asennetta voisikin verrata jiddishinkieliseen Chutzpah-käsitteeseen, jota kuvaa kertomus miehestä, joka tapettuaan ensin vanhempansa, anoo tuomioistuinta armahtamaan itsensä, koska on orpo.

Muiden eurooppalaisten valtioiden tapaan Suomi on ollut aina valkoinen maa, johon on vasta aivan viime vuosikymmeninä päästetty suuret määrät kolmannen maailman vapaamatkustajia. Tästä vihamielisestä invaasiosta on vastuussa poliittinen ja taloudellinen eliitti, joka ei ole pahemmin kysellyt kansalta lupaa maan peruuttamattomalle muukalaistamiselle. Tällä epädemokraattisella toimeenpiteellään kansanviholliset ovat panneet suomalaisia väkisin kakkoseen ja kehtaavat sen jälkeen vielä syyttää temppunsa sottaisesta lopputuloksesta tavallista kansaa. Metku onnistuu härskillä hämäyksellä, jossa kakistokraattinen (so. huonoimpien valta) "eliitti" siirtää oman rikoksensa kansaan syyttämällä sitä rasismista. Tämä operettinäytös sopii hyvin myös kehitysmaiden virkaheitoille maahantulijoille, jotka taloudellisten etujen lisäksi saavat katteettoman uhristatuksen valtavalhemedian syyttäessä karvalakkikansaa rasismista.

Vaikka Yhdysvaltojen rotutilanne poikkeaa lähtökohdiltaan Euroopasta, sen kulttuurihegemonian vasemmistorasistiset ajattelumallit ovat iskostuneet maamme poliittisen johdon, median ja yliopistojen kautta myös tavallisille suomalaisille. The Redneck Manifesto -kirjasta tunnettu Jim Goad kertoo tuoreessa pakinassaan Let the Whites Be Racist, Too osuvasti, kuinka läntinen rasisminvastaisuus on suunnattu rasistisesti yksinomaan valkoisia vastaan. 

Goadin mukaan liberaalien muinoin markkimoima rodullinen oikeudenmukaisuus on kadonnut kielenkäytöstä lähes kokonaan ja sen tilalle on tullut "valkoisuuden" demonisointi ja "valkoisen ylivallan purkaminen". Toisin sanoen rodullisen oikeudenmukaisuuden käsitteestä on tullut vuosien saatossa entistä "rasistisempi", sillä hallitseva liberaali luokka ei enää edes pyri fantasiaan rodullisesta tasa-arvosta, vaan politiikan moottorina toimii moraalinen ylemmyydentunto ja ei-valkoisille sallittu kaunainen kostonhalu.

Koska täysin epäobjektiivisen rasismi-käsitteen käyttö on paradoksaalisesti karannut tavoitellusta rodullisesta oikeudenmukaisuudesta, pitäisi se Goadin mukaan päivittää sellaiseksi mitä sillä tänään oikeasti tarkoitetaan. Tällöin rasismi ei merkitse muuta kuin "tietyn roturyhmän etujen puolustamista". Viime aikoina sitä on pidetty luontaisena ja biologisena oikeutena kaikille - paitsi valkoisille.

Uusien sääntöjen mukaan vain valkoisten täytyy hävetä ja uskoa syyllisyyteensä, jossa he ovat muista poiketen ainutlaatuisia. Kollektiivinen ylpeys ja itsetunto ovat toki terveita ja arvostettuja ominaisuuksia muiden rotujen kohdalla, mutta siitä tulee myrkyllistä vasta silloin kun valkoiset harjoittavat niitä. Goad ottaa tästä esimerkiksi valtamediassa puolueettomaksi sanotun Wikipedian, joka käsittelee termejä kuten mustien ylpeys ja aasialaisten ylpeys kunniotuksella, kun taas valkoisten ylpeys rinnastetaan kivessyövän kaltaisiin asioihin. Tämä jos mikä kuulostaa erittäin "rasistiselta" valkoisia kohtaan, mutta sillä ei ole merkitystä, koska hyväkkäät ovat muuttaneet sääntöjä niin, että kontrolloidussa valtavirtakeskustelussa on mahdotonta olla rasisti valkoisia kohtaan. 

On syytä pitää mielessä, että vanhojen sääntöjen mukaan ei vain valkoisten, vaan myös mustien, ruskeiden ja keltaisten olisi ollut "rasistista" laittaa ryhmänsä edut etusijalle, koska se  olisi tulevan värisokean ja harmonisen sateenkaariyhteiskunnan vastaista. Tällaiseen utopiaan on pyritty suostuttelun ja aivopesun avulla, mutta on parempi uskoa syväekologi Ted Kaczynskia, joka totesi kuuluisassa manifestissaan, että "aktivistien vihamielinen asenne valkoista enemmistöä kohtaan pyrkii lisäämään rotuvihaa sen sijaan, että se rauhoittaisi rotujännitteitä". Goad katsoo, että ehkä rotuvihan voimistaminen on ollutkin koko ajan punaliberaalien rotuaktivistien tavoitteena.

Kirjoituksessaan Goad esittää hyviä kysymyksiä, joihin on turha odottaa vastauksia Atlantin kummankaan puolen liberaalilta eliitiltä ja sen syöttiläiltä. Tämä koskee erityisesti Suomea, jossa "julkinen keskustelu" ei sisällä aitoa vastakkainasettelua ja haastamista, vaan suurissa mielipidekysymyksissä näkemykset ovat kuin yhdestä puusta veistetyt - kuunnelkaapa vaikka Ylen Pyöreä pöytä -radio-ohjelmaa, jossa "erilaisista mielipiteistä" vastaavat ihmiset ovat kaikki arvoliberaaleja. Yle Watchin toimitus ei pidättele hengitystään sen suhteen, että Ruben Stiller, Kaarina Hazard ja Anu Koivunen käsittelisivät Goadin Suomenkin olosuhteisiin sopivia relevantteja kysymyksiä, saati että he pystyisivät vastamaan niihin rehellisesti:

Eikö alun perin rodullisten kaksoisstandardien pitänyt olla ongelma? Kuka keksi sen älykkään idean, että ratkaisu institutionalisoituun rotujen erityiskohteluun on kostoon perustuva rotujen kaksoisstandardi, joka palautti ongelman lähtöpisteeseensä? Millaista hyvää voi tulla yhteiskunnasta, jossa yksi rotu on demonisoitu ja kaikkia muita pidetään pyhinä? Missä yhtä ryhmää käsketään elämään häpeässä, kun taas kaikkia muita ryhmiä rohkaistaan paistattelemaan ylpeydessään kuin possu sikolätissään? Milloin "kaksi vääryyttä tuo oikeutta" lakkasi olemasta looginen perusvirhe ja siitä tuli sen sijaan ohjeistus maailmarauhalle?

Jos tekopyhään moralismiin nojautuvat vaatimukset jätetään sikseen, havainnot eri rotujen ja etnisten ryhmien keskinäisistä kyvykkyyseroista ovat ilmiselvät, ilman, että se tarvitsee lisävahvistuksekseen mitään ideologiaa. Vaikka Goadin mukaan tässä on vain kyse moraalisesti neutraalista evoluutioprosessista, vallalla oleva uusi kertomus katsoo valkoisten oman edun tavoittelun olevan syynä kaikelle inhimilliselle kärsimykselle kautta koko historian. Tosiasiassa tämä laajalle levitetty vihamielinen myytti on huomattavasti vaarallisempi kuin vaikkapa sen toteaminen, että meksikolaiset eivät näytä olevan kovin hyviä koripallossa. Jonkun ryhmän väittäminen luonnostaan pahaksi on huomattavasti pahempaa kuin sen esittäminen, että jotkut vehkeilevät salaliittomaisesti oman ryhmäetunsa hyväksi (kuten juutalaisista sanotaan) tai että heillä on ei-toivottuja piirteitä evolutionaaristen valintapaineiden seurauksena (kuten mustista usein sanotaan). On ironista, että tämän uuden "antirasismin" jankuttaminen onnistuu olemaan se kaikista "rasistisin".

Amerikkalaiskirjoittajan mielestä rotu-identiteetin pitäisi kuulua kaikille tai sitten ei kenellekään. Hän on varmasti oikeassa sanoessaan, että rotukysymyksessä nykyinen idioottimainen kaksoisstandardi on vain resepti käsittämättömän veriseen katastrofiin. Jos kaikkien annettaisiin olla "rasisteja" tai jokainen tuomittaisiin rotunsa takia, johtaisi se suurempaan harmoniaan kuin nykyinen kaksoisstandardi, joka ei ole muuta kuin suunnitelma tulevalle konfiktille. 

Niin sanottu "edistyksellinen" suo yhdelle ryhmälle valtavan kohteliaisuuden väittäessään, että vain yksi ryhmä voi pilata maailman, jos sen annetaan toimia yhtenäisesti. Goad kysyykin kiusallisesti, miksi "edistyksellinen" pelkää valkoista väestöä, jonka kädet eivät ole sidottu selän taakse? Ehkä vasemmistoliberaali pelkää salaa, että kun valkoiset toimivat yksimielisesti, he päätyvät hallitsemaan maailmaa? Sehän saattaisi tehdä kenestä tahansa valkoisesta, myös punaliberaalista, "valkoisen ylivallan" kannattajan. Kirjoittajan mielestä on selvää, että ainoa tapa välttää leimautumasta valkoisen ylivallan kannattajaksi on antaa valkoisten nähdä itsensä ryhmänä, jolla on yhteisiä etuja. Tasa-arvon nimissä suotakoon myös valkoisille oikeus olla "rasisteja"!

                                                 *****************************

Yle TV1, keskiviikko 2.2.2022 klo 19.00, Historia: Hermann Göringin katalogi (12) 

Valtakautensa aikana natsijohtaja Hermann Göring keräsi yli 5000 taideteoksen kokoelman, joista piti tarkkaa kirjaa. Millaisin keinoin Göring teokset hankki ja mikä oli niiden kohtalo sodan jälkeen? HD ohjelmatekstitys (suomi) 54 min. Linkki ohjelmaan ja ohjelman sivulle täältä.

"Hitler söi kakkaa", näin on kerrottu laatujournalistisessa televisioapparaatissa. Että oikein televiissiossa, pakko olla totta! Aivan yhtä totta kuin tämä parin vuoden takainen ranskalaisdokumentti Göringistä. Eiväthän edes paatuneimmat Ylen propagandaosaston ohjelmanhankkijat jaksa viikosta toiseen näyttää pelkkää Hitler-rainaa. Vaihtelu virkistää, siispä Göringiä eetteriin!

VALKOISIA VALHEELLISESTI SYYLLISTÄVÄLLÄ RASISMIJANKUTUKSELLA HALUTAAN PEITTÄÄ VÄRILLISTEN VÄKIVALTARASISMI

"Kaikkia ihmisiä voi huijata jonkin aikaa, joitakin ihmisiä voi huijata kaiken aikaa, mutta kaikkia ihmisiä ei voi huijata kaiken aikaa."

-Abraham Lincoln

Tutkijat puhuvat mielellään tiedotusvälineiden vastuusta ja uutisten puolueettomuudesta. Nyrkkisääntönä on, että mitä suurempi media, sitä enemmän sen pitäisi olla arvoneutraali ja objektiivinen. Länsimaissa ja länsimaiksi haluaviksi maissa kuten Suomessa tilanne ei kuitenkaan ole tämä, sillä etenkin suurten mediatalojen uutisointissa – jopa säätiedotuksissa ja urheilussa – epäpoliittisetkin asiat ovat "tiedostavan" liberaalisosialistisen agendan läpikyllästämiä. 

Valkoisten kotimaiden säilymiselle vihamielinen liberaalidemokraattinen hegemonia näkyy päällekäyvimpänä median jatkuvassa rasismikampanjoinnissa. Virtahepo on selvästi olohuoneessa, mutta julkisuudessa kenenkään ei anneta sanoa ääneen ilmeistä totuutta: rasismijankutus on suunnattu rasistisesti vain valkoisia vastaan. Tuore esimerkki moraalisen syyttäjän roolin itselleen ottaneesta valtamediasta on Ylen tv- ja verkkouutinen Suomalainen valokuvaaja Uwa Iduozee kuvasi ihmisten arkea Yhdysvalloissa ja turhautui rasismiin: "Moni asia ei ole muuttunut lainkaan. Jo otsikoinnilla halutaan hieroa mutaa tavallisten suomalaisten naamaan esittämällä nigerialaistaustainen nuorukainen muina miehinä suomalaisena.

Uutisjutuksi naamioitu poliittinen palopuhe on rakennettu vanhentuneiden,  1970-luvulta peräisin olevien sosiologian teesien varaan. Toimittaja Minna Rinta-Tassi journalistinen laiskuus näkyy haluttomuutena haastaa Uwa Iduozeen löysät väitteet kaiken selittävästä "rakenteellisesta rasismista". Ideologiseen sosiologiseen jargoniin jämähtäneille lukijoille nigerilaismiehen syytökset todennäköisesti uppoavat vahvistavasti:

Uwa Iduozee kuvaa rakenteellista rasismia. Hänen mielestään se on juurtunut syvälle yhteiskuntaan ja on jokapäiväistä. 

– Haluan painottaa sitä, miten syvällä rasistiset rakenteet ovat ja miten monella tapaa ne vaikuttavat. Jos elää täällä, rasismia ei voi olla kohtaamatta.  

Rakenteellinen rasisimi voi olla sitä, ettei opinnoista valmistunut nuori saa ihonvärinsä takia työharjoittelupaikkaa, tai asunnonhakijaa ei hyväksytä asuntonäyttöön.  

– Rakenteellinen rasismi näkyy Yhdysvalloissa jokaisella yhteiskunnan osa-alueella: koulutuksessa, asuntopolitiikassa, terveydenhuollossa ja myös oikeusjärjestelmässä, Iduozee sanoo.

Mitään konkreettisia todisteita systemaattisesta rotusyrjinnästä Uwa Iduozee ei luonnollisestikaan esitä. Sen sijaan taikasanoilla rakenteellinen rasismi mustan identiteettipolitiikan asiamies pyyhkii kokonaan mustien oman oman vastuun, piintyneet kulttuuriset tavat ja rodulliset erot kuten kognitiiviset kyvyt ja impulsiivisuuden. Syy mustien suhteellisen heikkoon  asemaan löytyy pääasiassa isättömistä perheistä, machoa rikollisuutta palvovasta alakulttuurista, koulutuksen halveksunnasta ja kyvyttömyydestä abstraktia ajattelua vaativiin modernin teknologian ammatteihin. Jos "valkoinen etuoikeus ja ylivalta" olisivat aidosti olemassa edes valkoisten omissa kotimaissaan, itäaasialaiset ja juutalaiset olisivat samankaltaisessa asemassa kuin mustat. Mustiin verrattuna muiden vierasrotuisten menestys Yhdysvalloissa kertoo näiden ryhmien erilaisista kulttuurisista taipumuksista ja sisäsyntyisistä kyvyistä, jonka vuoksi selitys rakenteellisesta rasismista on kuin suoraan Deus ex machina.

Vielä parikymmentä vuotta sitten valtamediassa saatettiin haastaa vallitseva narraatio viattomien mustien uhriasemasta Yhdysvalloista. Monille voisi olla silmiä avaavaa lukea Helsingin Sanomissa 13.4.1997 ilmestynyt toimittaja Laura Pekosen kirjoitus Musta amerikkalaistoimittaja laukoo kovia Afrikan-vuosistaan. Se kertoo mustan toimittajan Keith B. Richburgin todellisia tabuja rikkovasta kirjasta Out of America, jossa hän kuvaa Washington Postin Afrikan kirjeenvaihtajavuosiaan. Jutun pääviesti on, että nykyiset Yhdysvaltain mustat ovat onnekkaita, koska heidän esivanhempansa vietiin orjiksi uudelle mantereelle:

Itsenäistyneiden Afrikan maiden ongelmat ovat arka paikka Amerikan mustalle yhteisölle. Monet maat, joiden valkoisen kolonialismin jälkeen piti nousta kukoistukseen, ovat ajautuneet kansanmurhiin ja jatkuviin kriiseihin.   

"Niin kutsutut mustat johtajamme sanovat, että valkoiset amerikkalaiset ovat meille velkaa sen vuoksi, että he toivat esi-isämme tänne orjina," Richburg kirjoittaa. "Afrikkaa - Äiti Afrikkaa - pidetään mustana Valhallana, jonne orjien jälkeläiset toivotettaisiin tervetulleiksi takaisin ja jossa mustat miehet ja naiset voivat kulkea pää pystyssä." "Anteeksi vain, mutta minä olen ollut siellä. Luojan kiitos, että tuntemattomat esi-isäni, jotka tuotiin meren yli kahleissa ja jalkaraudoissa, selvisivät hengissä. Luojan kiitos, että olen amerikkalainen."

Kun "suomalainen" valokuvaaja Iduozee pesee kätensä mustien vastuusta ja syyttää kaikesta valkoisia, olisi ehkä parempi jättää mustat oman onnensa nojaan. Silloin he pääsisivät ainakin eroon heille kuvittelemaansa kurjuutta aiheuttavista valkoisista. Toisaalta lopputuloksena olisi uusi Afrikka, joka ei pysyisi nälänhätineen, aidseineen ja heimosotineen päivääkään hengissä ilman valkoisten armeliaisuutta. Amerikkalaistoimittaja Richburg kysyykin oikeutetusti, miksi kovan historian kokeneet aasialaiset menestyvät huomattavasti paremmin kuin mustat:

Valkoisten syyllisyys hiljentää kritiikkiä "Amerikassa kukaan ei vain ole valmis sanomaan sitä, koska hänet leimataan kolonialistiksi ja rasistiksi. Afrikka käyttää hyväkseen valkoista syyllisyyttä." Richburgin mukaan Afrikan mustien hallitusten maine on niin tärkeää koko rodun itsetunnolle, että ulkomaiset mustat poliitikot ovat valmiita sulkemaan silmänsä vääryyksiltä. Richburg kyllästyi loputtomiin selityksiin, kuinka Afrikan kehitys takeltelee eurooppalaisen kolonialismin, kylmän sodan, heimoriitojen ja kielirajojen takia. Hän kysyy, miksi sitten Kaakkois-Aasian maat kukoistavat taloudellisesti, vaikka ne ovat käyneet läpi samantapaisen historian ja niiden etninen kirjo on yhtä laaja.

Richburgin mainitsema "valkoisten syyllisyys" on vipuvarsi, jota valokuvaaja Iduozee ja tästä kiiltokuvajutun tehnyt toimittaja Minna Rinta-Tassi käyttävät katteettoman uhri-ideologiansa ajamiseen. Ylen toimittaja ei ainoastaan syyllistä valkoisia yleisesti, vaan jutun loppupuolella hän pyrkii myös vesittämään suomalaisuuden kutsumalla Iduozeeta oksymoronilla "afrosuomalainen". Sekarotuisena käenpoikana Suomeen päässyt Iduozee kuuluu varmasti "tienraivaajasukupolveen", joka pyrkii ajamaan kaikin keinoin etnistä etuaan suomalaisten kustannuksella. Tämä tietysti viidennen kolonnan Ylen toimittajien, poliittikkojen ja talousvaikuttajien myötävaikutuksella:

Iduozeen valokuvia tulee esille Helsinki Biennaaliin, joka avautuu kesäkuussa. Näyttelyssä hänen kuvasarjansa kertoo ensimmäisen afrosuomalaisen tienraivaajasukupolven tarinan.  Iduozeen isä on on syntynyt Nigeriassa. Kuvat ovat kunnianosoitus ihmisille, jotka hänen isänsä tavoin, ovat aikuisiällä asettuneet asumaan Suomeen.

Motiivit rasismista kertoviin uutisjuttuihin ovat moninaiset, mutta yhtä kaikki ne ovat hyödyllisiä suomalaisvihamielisille voimille. Hallitsevilla tiedotusvälineillä kuten Yleisradiolla ja Helsingin Sanomilla rasismista jankuttaminen on selvässä yhteydessä mustien ja arabien rajusti kasvaneeseen väkivaltarasismin. Rasismista toitottaminen on nimittäin oiva keino kääntää huomio todellisesta vaarasta psykologisesti manipuloituun itsereflektioon so. "valkoiseen syyllisyyteen". Toimittajat kyllä tietävät, että mustat tappavat – vieläpä rasistisin motiivein –valkoisia moninkertaisesti enemmän kuin valkoiset mustia niin Yhdysvalloissa kuin Suomessakin, mutta tätä ei voida poliittisista syistä sanoa ääneen. 

Mustien ja arabien valkoisiin kohdistamasta rotuväkivallasta yksinkertaisesti vaietaan tai jätetään tekijä kertomatta kuten uunituoreessa Ylen uutisessa Alaikäisten riita päättyi rajuun tappeluun Helsingin Malminkartanossa – 17-vuotias löi toista poikaa taisteluveitsellä selkään. Pitkähkössä uutisessa kerrotaan laveasti tapahtuman taustoista, mutta ei sanallakaan tekijän etnisestä taustasta. Onneksi valtamedian parjaamat "valemediat" kertoivat tiedonjanoisille suomalaista selkään puukottaneen tekijän nimen, joka paljastui vähemmän yllättävästi afrikkalaistaustaiseksi Helton Muchangaksi. Asiasta kertoi mm. verkkolehti Partisaani uutisessaan Ruoholahden puukottaja on Helsingin Sanomien ylistämä afrikkalainen. Tapaus ei ole mitenkään ainutlaatuinen, sillä vierasperäisten nuorten primitiivireaktiot ovat tuottaneet myös kuolonuhreja, josta kertoo pari viikkoa siten Helsingin päärautatieasamalla tapahtunut tappo.

Kutsumattomat muukalaiset tappavat ja pahoinpitelevät nynneröiksi kasvatettuja suomalaisnuoria lähes rutiininomaisesti, mutta valtamedia ei nosta tätä olennaista rotunäkökulmaa esille, vaan täyttää mediatilan valkoisia syyllistävillä rasismitarinoilla. Afrikkalaiset eivät nähtävästi voi mitään impulsiivisuudelleen ja aggressiivisuudelleen, joten he eivät ole varsinaisia syyllisiä aivan kuten kettukaan ei ole syyllinen kanatarhan avatuksi jätetylle ovelle. Jos jollain on verta käsissään, niin he ovat kansastaan piittaamattomat poliitikot, toimittajat ja ahneet halpatyön tuojat.

YLEN JATKUVA VINKUMINEN RASISMISTA ON VÄSYTYSTAISTELUA SUOMALAISIA VASTAAN

"Me vaadimme!!" Mutta mitä me saamme teiltä? Sitä emme edes tarvitse.

Ylessä on jo vuosien ajan vinguttu rasismista päivittäin ilmeisenä tavoitteena väsyttää suomalaiset niin, että he lopulta luovuttavat ja hyväksyvät ehdoitta poliittis-kulttuurisen nomenklatuuran vaatiman etnomasokistisen agendan.  Ei tarvitse kuin vilkaista Ylen päivän uutisiin ja kolumneihin huomatakseen jonkun taas nalkuttavan rituaalinomaisesti rasismista. Alamaiset ovat jo sen verran ehdollistettuja, että kun puheeksi nousee rasismi, he tietävät sanomattakin ketkä ovat pahantekijöitä ja ketkä uhreja. 

Tämä vain suomalaisia vastaan tähdytty valikoiva rasismi on sitäkin irvokkaampaa silloin kun aiheesta pääsevät märehtimään rasistisen muukalaisinvaasion vapaamatkustajat. Näistä yksi äännekkäimpiä on vihamielisen somalivähemmistön etnistä etua ajava muslimifeministi (oksymoroni toiseen potenssiin) Maryan Abdulkarim. Viimeisimmissä Ylen kolumnissaan hän kirjoittaa  – niin, arvatkaapa mistä?

Kolumnissaan Sensuuri ei ole lääke rasismiin kutsumattomalla rotumuukalaisella on uuskolonialistisen kunniakansalaisen elkeet määrittäessään mitä meidän suomalaisten pitää sanoa ja tehdä, jotta se tyydyttäisi kyltymättömiä kehitysmaiden huippuosaajia. Tämäkin vierasmaalainen on saanut suomalaisilta veronmaksajilta kaiken, mutta yhtäkään varsinaista kiitoksen sanaa Suomelle häneltä ei ole kuultu.  Tosin Abdulkarim on saattanut leppyä hetkeksi kun jotkut aisankannattaja-suomalaiset ovat osoittaneet erityistä matelua ahneita tulijoita kohtaan. Irvokkuuden huippuna voi pitää sitä, että Abdulkarim kaltaiset etniset nurkanvaltaajat saavat vielä ylimääräistä elantoa sättimällä suomalaisia kirjoituksillaan. 

Rasismiin tarvitaan aina kaksi osapuolta ja silloin kun toista osapuolta ei ole, ei voi olla myöskään rasistista järjestelmää tai rasistisia käytäntöjä. Siksi rasismi on Suomeen tuotettu ilmiö, joka syntyi maamme viidennen kolonnan salliman somalinvaasion myötä 1990-luvulla. Ylen kiintiösomalin valitus suomalaisten käsityksistä afrikkalaisista on mahdollisia vain maassa, johon on jo ehditty  tuottaa rodullisesti poikkeavia populaatioita. Abdulkarimin moraalista närkästystä teennäisesti ilmentävä huomio Suomen "rasistisesta" historiasta on epäolennaista, koska 1800-luvulla suurin osa afrikkalaisista ei osannut edes lukea puhumattakaan että olisivat kuulleet maasta nimeltä Suomi:

N-sanan historia ei ole monimutkainen, eikä sen käyttö ole koskaan ollut neutraalia Suomessa. Sen osoittavat muun muassa maantiedon oppikirjat 1890-luvulta lähtien. Oppikirjat opettivat, että musta ihminen on tietynlainen: historiaton, lapsenomainen, tietyn näköinen.

Somali osaa kolumnissaan vedota muutenkin median lietsomaan syyllisyydentunteeseen ottaessaan puheeksi holokaustin. Voi vain kuvitella mikä olisi tilanne, jos vaikkapa suomalainen menisi vieraaseen maahan nauttimaan sen vieraanvaraisuudesta ja antaisi palkkioksi syytökset kansan huonosta moraalisesta laadusta.

Kolumninsa lopuksi uuskolonialisti ylistää vielä anglo-juutalaisten levymogulien kulttuuri-imperialismia (lähteet täältä ja täältä) edistävää vähämielistä puheenpapatusta, jota myös räpiksi kutsumaan. Tällä musiikillisesti kelvottomalla yksinkertaisella viidakkorytmimölyllä on jo ehditty pilata pari suomalaista nuorta sukupolvea, josta Abdulkarim on varmasti tyytyväinen.  

Totaalitäärisen vasemmiston retorisen keinovalikoiman omaksunut etno-politrukki toki pahoittelee rapistakin löytyviä "vääriä" sanoja, mutta näkee siinä silti mahdollisuuden "yhteiskunnalliselle keskustelulle", joka tarkoittaa käytännössä tuomitsevaa sanelupolitiikkaa valkoisille:

Sensuuri ei mielestäni edistä yhdenvertaisuutta tai suojele marginaaliin työnnettyjä vähemmistöjä. Se suojelee valtaa käyttäviä ja ylläpitää sortavia rakenteita. Sanojen poistaminen vanhasta tuotannosta ei ole yhtä merkityksellistä kuin tietoisuuden lisääminen siitä, miksi jotkut sanat satuttavat yhä ja millaista historian taakka ne kantavat.

                                                             *********************

Rasismista osaa itkeä trendikkäästi myös Ylen urheilutoimitus. Uutisessa Teemu Pukki kertoi Glen Kamaran rasismikohun puhuttaneen myös Norwichin joukkueessa – pettynyt Tim Sparv arvosteli Slavia Prahan toimintaa rajusti setvitään ties monennettako stupid ball gamesin "rasismikohua". Toisaalta on huvittavaa, kuinka isoista miehistä on viime vuosina tullut valtamediaa mielisteleviä  Sosiaalisen Oikeudenmukaisuuden Sotureita ja woke-intoilijoita:

Norwichin maalitykki Teemu Pukki otti kantaa Kamaran tapaukseen Suomen maajoukkueen tiedotustilaisuudessa ennen keskiviikkoista MM-karsintaottelua Bosnia-Hertsegovinaa vastaan.

– Urheiluun ei kuulu minkäänlainen rasismi eikä mihinkään muuallekaan. Tosi harmi, että tuollaista tapahtuu. Mitä nyt olen oppinut Gleniä tuntemaan, niin hän ei reagoi tuolla tavalla ellei siellä ole jotakin oikeasti sanottu, Pukki mietti.

Suomen Palloliitto on pyytänyt Euroopan jalkapalloliittoa (Uefa) selvittämään tapauksen.

– Todella väärin, että tuollaista tapahtuu ja toivottavasti asialle tehdään jotakin. Tämä uutisoitiin isosti myös Englannissa, ja puhuimme asiasta meidän joukkueenkin (Norwich) kesken, Pukki kertoi.

Sivuhuomautuksena kysyttäköön, miten on mahdollista, että Suomen maajoukkueessa pelaa pikimusta pelaaja Glen Kamara, joka ei osaa edes avustavasti Suomea. 

RASISMIN VASTAINEN VIIKKO ALKOI: YLEN MIELESTÄ KUKA TAHANSA TAUSTASTA RIIPPUMATTA VOI OLLA SUOMALAINEN

Täysin kulttuurimarxilaistuneen Suomen Punaisen Ristin vuosittainen rasismin vastainen viikko alkoi maanantaina. Suomalaisvihamielisen eliitin mustasukkaisesti hallitsemassa julkisessa keskustelussa rasismia pidetään vain valkoisten "ongelmana", jonka vuoksi myös SPR syyllistää progandassaan valikoivan rasistisesti ainoastaan valkoisia kantasuomalaisia. Luonnollisesti valtamedia on lähtenyt tukemaan kampanjaa kauhistelemalla uutisjutuissaan suomalaisten olematonta piilorasismia ja "mikroaggressiota". 

Teemaa vatvottiin tänään jopa Yle tv 1:n pääuutislähetyksessä. Uutisjutusta on tehty myös verkkoversio Viattoman kuuloinen kysymys kotimaasta oli jälleen yksi näkymätön isku – Alice Jäske on koko ikänsä saanut kuulla kehuja, joita ei haluaisi kuulla. Toimittaja Saija Nirosen mielipidekirjoituksen lähtökohtana on suomalaisten alamaisten asenteiden muuttaminen. Haastatteluartikkelissa tuodaan pelottavan avoimesti esiin millaisia toimia etnisen suomalaisuuden eliminoimiseksi on jo tehty ja mitä on vielä suunnitteilla lopulliseksi ratkaisuksi. 

Jo pelkkä ajatus, että rotumuukalaisetkin voisivat tarkistaa omia asenteitaan on Ylen jutussa poissa laskuista, koska sellaisen esittäminen olisi itsessään "rasistista". Sen sijaan suomalaisten ja muiden valkoisten loputon tuomitseminen ja vihaaminen ei ole hyväkkäille rotuvihaa, vaan fantastisen vapauttavaa ja voimaannuttavaa Frankfurtin koulun kritiikin kulttuuria, jonka pitäisi olla kaikkialla vallitseva normi. Ainakin toimittaja Nironen näyttää olevan pitkällä näissä opinnoissaan, käyttäähän hän jutussaan punaisen yliopiston Lunatic fringen hörhöisen harhaisia muotisanoja kuten "rodullistaminen".

Ylen jutussa roturutsan syntiin langenneiden pariskuntien jälkeläiset kokivat mimosan herkästi rasismia täysin normaaleissa sosiaalisissa kontakteissa. Haastateltujen kommenttien perusteella myrkyllinen woke-kulttuuri näyttää ylläpitävän vainoharhaisia kuvitelmia, joille valtamedia antaa vielä virallisen hyväksyntänsä. Esimerkiksi täysin viattomat ja luonnolliset kysymykset henkilön alkuperämaasta koettiin tunkeilevana rasismina, vaikka kaikille on selvää, että ulkoisesti poikkeavien juuret eivät täysin lepää suomalaisessa maaperässä ja verenperinnössä. 

Rasistisesta "mikroaggressiosta" (orwellilainen uussana) vinkuminen on tunnetusti kaksinaamaista, sillä sitä halutaan harjoittaa vain vähenevän valkoisuuden länsimaissa. Kehitysmaissa sikäläiset asukkaat kysyvät luontevasti muukalaisen näköiseltä tulijalta alkuperämaata, eikä kukaan pidä sitä rasistisena kannanottona. Päinvastoin, mikäli vieras alkaisi kitistä mikroaggressiosta, koska tätä ei pidetä automaattisesti zimbabwelaisena tai haitilaisena, se nähtäisiin ylimielisen kiittämättömyyden eleenä. Sitä se tietenkin on, myös täällä Suomessa.

Ylen haastattelemien etnisten hybridien mielestä suomalaisten vieraskoreus ei riitä, vaan heitä tulisi pitää yhtä suomalaisina kuin aitoja suomalaisia. Käytännössä tämä tekee suomalaisuudesta mielivaltaisen käsitteen, jonka vuoksi kuka tahansa maahan livahtanut ja maassa oleva voi vaatia muita pitämään tätä suomalaisena. Juuri tämä on Ylen agendauutisen alleviivaama viesti hyväntahtoisen hölmöille suomalaislukijoille: Finis Finlandiae!

VALKOISET PUNALIBERAALIT EDISTÄVÄT ENEMMISTÖNÄ OLEVIEN ETNOVÄHEMMISTÖJEN MORALISTISTA DIKTATUURIA

Valkoisia on maailman koko väestöstä tällä hetkellä vaivaiset 6 prosenttia. Luku pienenee värillisten väestöräjähdyksen, suunnitelmallisen väestönvaihdoksen ja indoktrinoidun itseinhon seurauksena jatkuvasti. Silti vihamielisen "eliitin" agendaa ajava valtamedia kutsuu värillisen globaalin enemmistön ihmisiä vähemmistön edustajiksi, vaikka väestötilastot kertovat päinvastaista. Toisaalta yleiseksi sylkykupiksi alennetut valkoiset leimataan surutta "etuoikeutetuksi" vähemmistöksi, vaikka rasistinen rasismilainsäädäntö riistää heiltä puolueellisesti oikeuden etniseen itsesäilytykseen ja ylpeyden historiallisesti ansaittuihin saavutuksiin. Valkoisille suodaan vain syyllisyys ja loputon elatusvelvollisuus miljardeille vapaamatkustajille. 

Terveen itsekunnioituksen puute ja sen ohjelmallinen rapauttaminen ovat keskeisiä syitä sille, miksi valkoiset eivät enää kollektiivisesti välitä kohtalostaan. He ovatkin luovuttamassa resurssinsa näennäisen vapaaehtoisesti populaatioille, joille se ei kuulu ja joilta puuttuu sitä paitsi kyky vaalia sitä. 

Yhtenä näkyvimpänä oireena tästä etnomasokismista on globaalia enemmistöä edustavien rotumuukalaisten julkeus käydä haavoitetun titaanin päälle. He ovat haistaneet veren, mutta eivät uskaltaisi silti käydä päälle ilman valkoisten maiden viidettä kolonnaa, joka hegemoniallaan määrittää nykyeurooppalaisten itsetuhoiset arvot. Kun kansallismasokismista tehdään jo lastentarhoissa normi, ei ole ihme, että etuoikeuksia haalivat "vähemmistöt" aloittavat röyhkeän kitinänsä olemattomasta sorrosta nykyaikana. Taikasanana he käyttävät rasismia, josta on tullut pelkkä koodisana valkoisten vastaiselle rasismille. 

Tyyppiesimerkki kaunaisten värillisten pullistelevasta identiteettipolitiikasta on vaatimus tuotemerkkien nimien vaihtamisesta, koska ne jotenkin loukkaavat heidän etnisyyttään so. rotuylpeyttään. Harmittomat ja jopa hyväntahtoiset tuotenimet tulkitaan kieroutuneella logiikalla rasismiksi. Toisin sanoen etniset ammattiloukkaantujat vaativat, miten valkoisten luomien yritysten pitäisi käyttää kieltä kotimaissaan.

Vastaavasti tiedotusvälineissä vainoharhainen rasismin kyyläys ei herätä minkäänlaisia kriittiisiä puheenvuoroja, mikä kertoo jo omalta osaltaan pelin hengen. Samalla mediaa  ei tunnu kiinnostavan tippaakaan miten valkoiset kuvataan värillisen maailman tuotteissa. Ehkä valkoisilta odotetaan parempaa itseironista huumorintajua, koska he eivät ole tunnetusti sellaisia etnosentrisiä tosikkoja kuin heikoista itsetunnosta kärsivät kehitysmaalaiset?

Viimeisin uutinen valkoisten antaumisesta rotumuukalaisten ruikutukselle löytyy tapauksesta Eskimo-jäätelö. Ennalta arvattavasti Eskimo-jäätelöä valmistava Froneri Finland julisti tuoreessa tiedotteessaan muuttavansa tuotteensa nimeksi Pingviini Puikko, koska värilliset rotuaktivistit ja heidän suomalaiset aisankannattajansa olivat vaatineet nimen vaihtamista. 

Asiaa helpotti yhtiön markkinointijohtaja Minna Brunberg, joka on ulostuloillaan jo aiemmin paljastunut vasemmistoliberaaleja muotiaatteita seuraavaksi konformistiksi. Froneri Finlandin päätöksestä kertoi näyttävästi Yle uutisessaan Tutun jäätelön rasistiseksi koettu nimi muutetaan – Suomessa asuva inuiittiaktivisti: "On vuosi 2020, oli jo aikakin":

– Vaikka suomen kielessä Eskimo-sana ei ole sävyltään pahantahtoinen, on tässä syvimmiltään kyse olemassa olevasta ihmisryhmästä, jolla on oikeus määritellä itse, mitä termejä on sopivaa käyttää, markkinointijohtaja Minna Brunberg kertoo yhtiön tiedotteessa.

Grönlantilainen aktivisti ja muusikko Aqqalu Berthelsen on yhtä mieltä: hänen mielestään oli jo aikakin ottaa askel kohti tulevaisuutta.

On jokseenkin hirtehistä, että Suomessa läntisen kulttuurin hedelmistä nauttiva city-eskimo Aqqalu Berthelsen on närkästynyt eurooppalaisten verkkaisesta edistyksestä epäkorrektien sanojen suhteen. Hän sanoo, ettei enää vuonna 2020 voida toimia näin, vaikka juuri hänen etnokulttuurissaan on eletty tuhansia vuosia ilman suurtakaan merkkiä sosiaalisten tapojen muutoksesta puhumattakaan teknologisesta kehityksestä: 

Sana on Berthelsenin mukaan paitsi rasistinen, myös halveksuva. Sen käyttöön liittyy useita ongelmia, eivätkä he itse koe sitä lainkaan omakseen. Muun muassa inuiitti-termi tai kotivaltion nimen käyttäminen koetaan sopivammaksi.

– On vuosi 2020. Tuotteita ei pitäisi nimetä loukkaavilla sanoilla. On todella hyvä asia, että tämä päätös tehtiin, Berthelsen toteaa.

YLEN "RASISMINVASTAINEN" AKUUTTI-OHJELMA LEVITTÄÄ SUOMALAISVASTAISTA RASISMIA

Yle TV1, 20.10.2020 klo 20.00, Akuutti: Rasismi sairastuttaa jokaisen

Emma-palkittu artisti Jesse Markin on kohdannut rasismia monessa muodossa. Omaa vihaansa hän käsittelee musiikin kautta. Entinen natsi Esa Holappa havahtui muuttamaan omaa suuntaansa tyttären syntymän myötä. HD ohjelmatekstitys (suomi) 29 min. Linkki ohjelmaan.

Maailmassa on sekä rakenteellista että yksilön biologiaan perustuvaa rasismia. Rakenteellinen rasismi voi olla vieraspopulaatioon kohdistuvaa syrjintää tai kuten nykyään länsimaissa, hallitsevan monikulttuuri-ideologian kannattajien kantaväestöön kohdistamaa vihamielistä väestöpolitiikkaa tuottamalla maahan kilpailevia vieraspopuulaatioita. Yksilön "rasismi" on puolestaan terve vaistomainen reagointitapa, jolla varjellaan oman yhteisön koskemattomuutta. Rasismista pitää erottaa vielä systemaatinen rotusyrintä, jota ilmenee lähinnä Lähi-Idän, Afrikan ja Aasian monietnisissä autoritäärissä maissa. 

Teemastaan huolimatta illan terveysohjelma (sic) Akuutti ei ollut rasisminvastainen, koska siinä valkoiset suomalaiset rotueroteltiin värillisistä ja tuomittiin moraalisesti rasisteina. Tutun sanonnan mukaan antirasismi on koodisana valkoisten vastaiselle rasismille, mikä kävi selväksi myös tässä ohjelmassa. 

Akuutin toimittaja Risto Kuusiston haastattelema mulattitaustainen terapeutti Michaela Mouan mielestä suomalainen ei saisi kysyä ulkoeurooppalaisen näköiseltä mistä tämä on kotoisin, koska hän syyllistyy tällöin mikroaggressioon. Mousa näyttääkin pitävän jokaisen Suomen kamaralle astuneen olevan halutessaan suomalainen. Muuttujat muutettuina: tämä tuskin kävisi toiseen suuntaan vaikkapa Zimbabwessa, Israelissa ja Japanissa.

Rasismin uhreja auttava terapeutti oli erityisen huolissaan romanien ja mustien afrikkalaisten kohtaamasta kasvavasta (tilastolähde?) rasismista. Mousan rasistisen antirasistiseen työsarkaan ei luonnollisestikaan kuulu  mustien rasistiraiskaajien uhreiksi joutuneet valkoiset naiset, koska valkovihamielisen intersektionalismin mukaan valkoinen ei voi olla uhri.  

Ohjelmassa toistettiin valtamedian informaatiosodan tuttua kaavaa, jossa lähtökohtaisesti vain valkoinen kantaväestö "syyllistyy" rasismiin kun taas muunrotuiset ovat pääsääntöisesti uhreja. Asenne on itsessään rasistinen, koska se esittää valkoiset muista roduista poiketen yhteisönsa rodullisina varjelijoina eli rasisteina, vaikka kaikki tilastotiedot ja arkiset havainnot puhuvat toista. Kymmenen rasistisimman maan kärjestä ovat Libya, Palestiina, Intia, Thaimaa, Libanon, Ecuador, Jemen, Turkki, Malesia ja Bahrain, kaikki maita, joita ei tunneta median paasaamasta valkoisesta ylivallasta.

Akuutin pääosassa oli Afrikan Liberiasta Suomeen käenpoikana salakuljetettu Jesse Markin, joka tunnetaan infantiilia räppiä papattavana huuliveikkona. Lapsenomaisen iloinen Markin oli tarkkaan valittu henkilö, sillä kukapa voisi olla jatkuvasti Hangon keksinä hymyilevää mustaa miestä vastaan. Rasismiteeman rajaaminen sopivilta osin pelkäksi yksilökysymykseksi kuului selvästi ohjelman ideologiseen agendaan, sillä näin voidaan sivuuttaa väestöryhmien aidot etniset ja kulttuuriset ristiriidat. 

Tuskin kellään on mitään mustia yksilöitä vastaan ilman erityistä syytä, mutta massainvaasioksi yltyneessä maahanmuutossa ei olekaan kyse yksilöistä vaan vieraspopupaatioista, jotka jatkuva virtana tulevat matemaattisella varmuudella syrjäyttämään alkuperäisväestön. Toisaalta ohjelmassa psykopatologisoitu yksilön rasismi on tässä yhteydessä normaali reaktio epäterveeseen maahanmuuttotilanteeseen, joka on synnytetty lyhytnäköisellä ja idelogisesti harhaisella politiikalla.

Jakson nimenä käytettyä rasismi sairastuttaa jokaisen perusteltiin sillä, että rasismin kohteen lisäksi "rasisti" altistuu mm. verenpainetautiin, sydän- ja verisuonisairauksille ja aivoinfarktiriskille. Sanomatta jäi, että rotujen olemassolon tunnustavassa rasismissa ei välttämättä edellytetä vihaa, joten fysiologista sairausalttiuttakaan ei pääse syntymään. Mikäli terveysväitteissä on jotain perää, kertoo se vain siitä, että ympäristö on väärässä eikä ihminen. Riskiä sairastumiselle ei ole silloin kun omassa elinpiirissä ei liiku kutsumatonta vierasta väkeä, joiden intressit ovat jossain muualla kuin omassa yhteisössä. Helsingin ylipormestari Raimo Ilaskiven 1990-luvulla lausumat sanat ovat tässä yhteydessä syytä ottaa taas esille: Suomessa ei ollut rasismia ennen kuin somalit tulivat.

Psykologi Juha Mertanen samaisti muitta mutkitta rasismin ja vihan, joilla hän näkee yhteyden tiettyihin fysiologisiin sairauksiin. Toimittaja Kuusisto kysyi vielä Mertaselta, että jos katsoja haluaa "onnellista ja perempaa" elämää eli pois rasismista ("vihasta"), niin miten hänen pitäisi silloin toimia. Poliittisesti vasemmistoliberaali Mertanen toisti "ratkaisuksi" tieteellissti kyseenlaista kontaktiteoriaa, jossa kanssakäyminen muukalaisen kanssa vähentäisi automaattisesti rasismia eli "vihaa". Tosiasiassa yksilön mielenrauha ja yhteiskuntarauha voivat toimia aidosti ja kestävästi vain sopivan homogeenisessä yhteisössä, jossa keskinäinen luottamus ilman vapaamatkustajaongelmaa on vahvinta.  

Kuultiinpa ohjelmassa vielä etnomasokistisen antirasismin mannekiiniksi ryhtynyttä Henrik Holappaa. Tämä surullisenkuuluisa opportunistinen takinkääntäjä vaikutti haastattelussa entistäkin väsyneemmältä. Kantaväestön intressille vihamielisen järjestelmän huorana toimimisen täytyy olla raskasta. Hänen selityksenä omasta rasismistaan olivat argumentaviivista tyyppiä olkiukko, jossa entiset näkemykset selitettiin epäuskottavan karkeassa ja yksinkertaistavassa valossa. Ei sanakaan niistä pitkistä ja perusteellisista analyyseistä, joilla hän selitti  massiivisen väestönvaihdon dramaatisen vaikutuksen Suomelle ja Euroopalle. 

Aivan lopussa toimittaja hehkutti monietnisessä ruokapöydässä monikulttuurisuuden ihanuutta ja välttämättömyyttä. Kuusisto tuli jopa väittäneeksi, että taloudellisesti kukoistavat maat ovat monietnisiä. Kommentti paljasti, että toimittaja on niellyt karvoineen päivineen globalistisen ajattelumallin, jossa juuristaan ja kulttuuristaan tietoisilla yhteisöillä ei ole nykyisessä ryöstökapitalismissa sijaa. Ihmisten toivotaan olevan pelkkiä globaalitalouden rattaisia pyöriviä juurettomia kuluttajia, joita voidaan siirrellä voitontavoittelua silmällä pitäen maasta toiseen. Tämä malli näyttää sopivan myös hyvin tiedostaville vasemmistolaisille, joita erityisesti toimittajista on suurin osa.

Illan Akuutti oli yksi monista pseudotieteellistä propagandaa käyttävistä Ylen ohjelmista, jossa hyökätään suomalaisten etnistä olemassoa vastaan nyt ja tulevaisuudessa. Ohjelman päätarkoitus on oikeuttaa pidäkkeettä jatkuva maahanmuuttoinvaasio, joka ei ole muuta kuin suomalaisiin kohdistuvaa rasismia ja lopulta etnistä tuhoamissotaa "rauhanomaisin" keinoin.