YLE KIILLOTTAA TILAUSTUTKIMUKSELLAAN TAAS OMAA KILPEÄÄN

Onneksi Ruben Stiller poistuu sentään kuvaruudusta,
vaikka radion puolella hänen nasaaliaan vielä kuullaankin.

Yleisradiolle on tullut tällä vuosikymmenellä tärkeäksi mainostaa omaa erinomaisuuttaan kuten aikoinaan sijoilleen sortuneella Neuvostoliitolla, joka laskevista talouskäyristä huolimatta jaksoi toistaa, kuinka sadot ja teollisuustuotanto ovat taas moninkertaistuneet viimeisen vuoden aikana. Mikäli Ylellä olisi aidosti kansansuosiota ja uskottavuutta takanaan, sen ei tarvitsisi kerran puolessa vuodessa toitottaa, kuinka kansa luottaa siihen kuin kommunistit Isä Aurinkoiseen.

Eilen Yle kertoi verkkosivuillaan itsestään tehdystä tutkimuksesta, jota se mainosti harhaanjohtavalla otsikolla Suomalaisten luottamus Yle Uutisiin on säilynyt. Tarkempi lukeminen paljastaa aivan jotain muuta:

Tutkimuksessa kysyttiin myös mielikuvaa Ylen uutistoiminnan riippumattomuudesta. Vastaajista 47 prosenttia arvioi Ylen uutiset riippumattomaksi. Viime lokakuussa tehdyssä tutkimuksessa Ylen uutisia piti riippumattomana 48 prosenttia vastaajista. Korkeimmillaan Yle Uutisten riippuumattomuusluku on vuosina 2013–2016 ollut 51 prosenttia.

Yleläisillä on kummallinen käsitys riippumattomuudesta tilanteessa, jossa jo vuosikausia yli puolet suomalaisista ei pidä valtiollista uutisjättiä riippumattomana. Arkijärjellä ajateltuna tulos ei kerro muusta kuin kansan luottamuksen vähäisyydestä Yle Uutisia kohtaan. 

Vaikka jutun linkissä kerrotaankin yleisesti Taloustutkimuksen tutkimus- ja otantamenetelmistä, saattaisi niiden tarkempi analyysi paljastaa painotuksen Yleä suosivaan yleisöön kuten kanavalle uskollisiin eläkeläisiin ja vaikutuksille alttiisiin varhaisteineihin. Varauksellinen asenne on perusteltua, koska viime vuosina on korostettu, että 20-39 vuotiaissa ollaan kaikkein kriittisimpiä valtamedioita kuten Yleä kohtaan, joten olisi mielenkiintoista tietää, kuinka tuo ikäryhmä on painottunut tässä tutkimuksessa.

Kriittiset 20-39 vuotiaat nuoret aikuiset ovat menettäneet uskonsa Yleen pitkälti siksi, että uutiskanava jättää tietoisesti kertomatta asioista, joita se pitää agendalleen haitallisina. Silti Yle Uutisilla on otsaa julistaa olevansa tasapuolinen uutistenvälittäjä, vaikka tuoreessa uutisessaan Päätoimittajat: Uutisoimatta jättäminen ei rajoita sananvapautta mediatalo vetoaa Päätoimittajien yhdistys PTY:n tiedotteeseen, jossa uutispimitystä pidetään sananvapauden linjan mukaisena! Hälyttävää tiedotetta parhain päin selittävässä uutisessa on se, että Ylen lisäksi uutispimentoa harjoittavaan kartelliin näyttää kuuluvan lähes koko Suomen valtamedian kenttä. 

Valtamedian päätoimittajat eivät pidä tärkeän uutisen kertomatta jättämistä epäsuorana valehteluna, vaikka on yleisesti tunnettua, että esimerkiksi todistajavalan antaja rinnastetaan valan rikkovaan valehtelijaan, mikäli hän jättää lausunnostaan jotain olennaista kertomatta. Jutussa haastateltu MTV:n uutisten vastaava päätoimittaja Merja Ylä-Anttila antaa lausunnoillaan epäsuoran mandaatin myös Ylelle olla kertomatta arkaluontoisista asioista, vaikka lopuksi korostaakin "avoimuuden lisäämistä". Tämä myönnytys annetaan vain siksi, että valtamediat ovat säihkähtäneet haastajiksi tulleita "valemedioita" ja muita "vaihtoehtoisia faktoja" levittäviä tahoja.

Oman kilpensä kiillottamisesta huolimatta Ylen sisäiset ongelmat ovat vuotaneet väistämättä julkisuuteen näyttävien irtisanoutumisten vuoksi. Jokin aika sitten talosta lähti pitkäaikainen ajankohtaistoimittaja Susanne Päivärinta, jonka katkerasta erosta saimme lukea kaikista muista medialähteistä paitsi Ylestä. Viimeisenä lähtijänä Yle TV 1:ssä on ollut prinsessan herkkä Ruben Stiller, mutta kansallismielisten harmiksi demarisionisti jää levittämään myrkyllistä kulttuurimarxilaista propagandaansa radion puolelle. Näissä "dramaattisissa" eroissa mennään farssin puolelle silloin kun kolmas toimittaja alkaa puolustaa rakkikoiran lailla isäntäänsä Yleä. Näin on tehnyt toimittaja Sanna Ukkola tuoreessa Facebook-päivityksessään:

Yle kohu: lupasin ja vannoin itselleni, että en sotkeudu tähän vyyhtiin. Kuitenkin Ylen uutis- ja ajankohtaispuolella vuosia työskennelleenä en voi vaan olla hiljaa. En tunnista työpaikkaani tästä kohusta, joka nyt uutisoidaan. Itse asiassa minulla on mennyt luottamus aika pitkälti koko mediaan, joka uutisoi vain ja ainoastaan kriitikoiden kautta, ei edes yritä kysyä meiltä muilta. Yhtäkkiä yhden tai kahden ihmisen kritiikistä tulee narratiivi, kun todellisuus Ylellä työskennelleenä on ihan jotain muuta. Nyt media päästää ääneen ihmiset, jotka ovat saaneet Yleltä potkut, joiden ohjelmat on lopetettu, joilla on muita syitä vihata Yleä. Ja näiden ihmisten perusteella tehdään päätelmiä koko Ylestä. Se ei ole oikein eikä se ole reilua. Nämä samat ihmiset pääsevät esiintymään sananvapauden sankareina, kun todellisuus on kuitenkin ihan jotain muuta.

Päivityksen kommentit ovat myös hilpeää luettavaa, mutta kenties vielä huvittavampaa on tulossa, kun Ylestä aiemmin irtisanoutuneet  punavihreät toimittajat (muitahan siellä ei oikeastaan ole) Salla Vuorikoski, Jussi Eronen ja Jarno Liski ovat julkaisemassa kostokirjaa Ylegate yhtiön johtoa vastaan. Kärhämän voi kiteyttää siihen, että uutisten ja ajankohtaisohjelmien sisällöstä vastaava punavihreä toimittajakunta on joutunut tukkanuottasille kepu-kokoomuslaisen johdon kanssa. 

Uutisten seuraajien kannalta kyse on vain myrskystä vesilasissa, sillä olkoon riidan syy ja lopputulos mikä tahansa, uutiset tulevat jatkossakin olemaan suomalaisvihamielistä punavihreää propagandaa. Siis niin kauan, kunnes Yle lakkaa palkkaamasta toimittajakoulujen punavihreitä maailmanpahentajia, jotka ovat tulleet alalle vain ajaakseen ideologiaansa.

A-STUDIOSSA GLOBALISTIEN PUHETTA NATIONALISMISTA

Susanna Turusen Brysselin studio. Mielenkiintoinen
taustakuva.

A-studio Yle TV1 Keskiviikko 19.10.2016 klo 21:05 

Voiko huulirasvalla doupata? Hyvä paha nationalismi - Oi maamme Suomi, Amerikan köyhät valkoiset, nationalismi Euroopassa. Juontajina Susanne Päivärinta ja Susanna Turunen. #yleastudio H

Linkki Yle Areenaan.

Ylen ajankohtaisohjelmat yrittävät silloin tällöin käsitellä myös kansaa liikuttavia suuria kysymyksiä. Olisihan tämän illan A-studio huonompikin voinut olla, mutta valittu asenne oli silti juuri niin nihkeä kansallismielisyydelle kuin saattoi ennakkoon odottaa. Räikein demonisointi oli tällä kertaa jätetty pois, mutta studioon kutsutut keskustelijat oli varmuuden vuoksi valittu niin, että kansallismielisyyttä edusti vain yksi henkilö, kansanedustaja Laura Huhtasaari (ps), kun taas internationalistista kantaa puolusti Helsingin Sanomien toimittaja-kirjailja Heikki Aitokoski, Hanasaaren suomenruotsalaisen kulttuurikeskuksen johtaja Gunvor Kronman ja tietenkin toimittaja Susanne Päivärinta.

Keskustelua pohjusti Ylen verkkosivuiltakin löytyvä historioitsija Teemu Keskisarjan uskaliaan raikas videomielipide nationalismista. Keskisarjan näkemyksestä keskusteltiin vain nimeksi, sillä hyvin nopeasti tilanne jumiutui tuttuun kuvioon, jossa kaksi vierasta yhdessä toimittajan kanssa ahdisteli nurkkaan ajettua toisinajattelijaa. Huhtasaaren kunniaksi on todettava, ettei hän ottanut perääntyvää asennetta, vaan päinvastoin esitti muille nationalismia ylistäviä vastakysymyksiä. Valitettavasti toimittaja katkaisi nopeasti Huhtasaaren puheenvuorot, sillä Päivärinta tuntuu rakastavan vain omaa ääntään. Katsojan kannalta tämä on kiusallista, sillä yleensä haastateltavan pitäisi saada puhua enemmän kuin haastattelijan. Huhtasaarikaan ei ollut aivan parhaimmillaan, sillä hänen puheensä rönsyili hivenen liikaa asetetuista kysymyksistä, mutta tämä taitaa olla tyypillistä kaikille poliitikoille.

Kansallismielisyyden kriitikkona tunnettu toimittaja Heikki Aitokoski väitti, että nationalismi eli kansallinen itsemääräämisoikeus on hyvä "sopivana annoksena", mutta hyvin vaarallinen jos määrää lisätään. Ilmeisesti Suomella se oli vuonna 1939 äärimmäisen vaarallisella tasolla, jota piti sen vuoksi alentaa kohtuulliseksi rauhantahtoisen itänaapurin interventiolla. Aittokoski toisti keskustelussa muiden internationalistien tapaan jo kliseeksi käynyttä hokemaa, että viimeisen 10-15 vuoden aikana nationalismi on lisääntynyt huolestuttavan paljon. Tiedetoimittaja Marko Hamilo kommentoi Facebook-sivullaan Aittokosken huolta lohkaisemalla, että "tuon annosteorian kielikuvin sanoisin, että se on palannut tässä viimeisten 10 vuoden takana fataalista hyponationalismista sinne viiterajojen alareunaan".

Ohjelman puolivälissä päiviteltiin liberaalin tarkkailijan silmin valkoisen alaluokan Trump-kannatusta, jonka jälkeen siirryttiin toimittaja Susanna Turusen isännöimään studiokeskusteluun Brysselissä. Jo ennen lähetystä käydystä keskustelusta löytyy Ylen verkkosivujen artikkeli Patriootti rakastaa kotimaataan, nationalisti vihaa muita?, jossa kerrotaan, että

Maahanmuutto- ja pakolaiskriisi ovat lisänneet nationalististen puolueiden kannatusta Euroopassa. Useassa EU-maassa on hyökätty ulkomaalaisia kohtaan sanoin ja teoin.

Artikkelin provokatiivinen kysymyksen asettelu sopii hyvin aiheen luonteeseen, vaikka siihen vastaaminen ei aiheutakaan Yle Watchissa mitään ongelmaa. Me vastaamme: pahimmillaan patriootti on uskollinen vain valtio- ja esivallalle, vaikka valtio olisi kuinka mielivaltainen tahansa. Sen sijaan nationalisti on uskollinen ainoastaan kansalleen, ei sen tyranneille ja kansallisvaltiota vihaaville internationalisteille ym. sosialisteille.

EU:n liittovaltiokehitystä kannattava toimittaja Turunen oli valinnut vieraksi pari laimeaa vasemmistohenkistä kansallismielistä Pohjois-Irlannista ja Espanjan Kataloniasta, hollantilaisen populismitutkijan ja flaamilaisen maltillisen nationalistin. Kuinka tyypillistä, että studiossa ei nähty yhtäkään varsinaista nationalistia, vaikka keskustelua käytiin nationalismista ja sen "ikävistä poissulkevista piirteistä". Haastattelun lopussa hollantilaistutkija Louise Hoon kääntää syy- ja seurasuhteet päälaelleen: "Populistinen nationalismi on uhka Euroopalle, mutta en vielä väittäisi, että historia toistaa itseään"

Kaikkein vaarallisinta on ongelman alkusyy eli kansoistaan piittaamattomat globalismin hämärävoimat, joiden tuhoisa politiikka synnyttää väistämättä vastareaktion. Jos jonkin asian vaarallisuus vaatisi julkisen keskustelun, niin se olisi tämä.


                                                      **************************



Yle Teema, Torstai 20.10.2016 klo 18:00, Claude Lanzmann ja Shoahin aaveet

Yli yhdeksän tunnin mittainen dokumentti Euroopan juutalaisten holokaustista oli Claude Lanzmannin merkkiteos, jonka pitkistä ja kivuliaista syntyvaiheista hän tässä kertoo. HD


Yle Teema Torstai 20.10. 2016 klo 21:55 (1967), Lapualaismorsian 

Ylioppilasteatteria, pasifismia ja nuorison kuohuntaa kahdella Jussilla palkitussa aikalaiskuvauksessa. Yhdessä asuvaa kolmikkoa esittävät Aulikki Oksanen, Kristiina Halkola ja Kirsti Wallasvaara. O: M. Niskanen Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: suomi. K12 (ahdistus, seksi)

YLE LASKI ONNESTA ALLEEN REVITELLESSÄÄN SVL:N LUOPIOTA

Korvat vain heiluvat kun Holappa satuilee ja vasikoi.

Kun vasemmistohörhö hylkää pölhöanarkismin tajutessaan maailman realismin, valtamedia ei nosta asiaa koskaan otsikoihin, vaikka tällaisia todellisuuteen herääjiä on maassamme valtavasti, moninkertaisesti enemmän kuin kansallismielisyyden hylänneitä opportunisteja. Suuret mediat kuten Yle ovat hyvin vastentahtoisia antamaan julkisuutta ex-anarkomarkolle, joka haluaisi paljastaa liikkeensä kaikkein likaisimmat yksityiskohdat ja vaikutusvaltaiset harmaat tukijat. Sen sijaan valtamediat tonkivat "äärioikeistoa" sairaalloisella vimmalla, joka näyttää siltä kuin se yrittäisi ampua norsukiväärillä hyttysiä.

Tällä viikolla Yle on tehnyt parikin "paljastusta" antaessaan hyvää korvausta vastaan suunvuoron ex-skinille ja kansallissosialisten liikkeen jättäneelle kaunaiselle johtajalle. Viime keskiviikkona romanitaustainen toimittaja Susanne Päivärinta haastatteli A-Studiossa (15 min. eteenpäin) tyttöystävänsä pukemaa tanssija-näyttelijä (sic) Sami Henrik Haapalaa, joka oli skinhead 20 vuotta sitten. Yle sai ressukkalta juuri sellaiset vastaukset kuin se halusikin, vaikka tavan katsojalle Haapalan "argumentit" kuulostivat sekavalta sössötykseltä.

Huomattavasti häikäilemattömämpää natsieksploitaatiota edustaa huumerikoksista tuomitun Jessikka Aron ja väkivaltaiseen äärivasemmistoon yhteyksissä olevan Marko Hietikon tekemä haastattelu Suomen Vastarintaliikkeen entisestä johtajasta Henrik Holapasta. On todennäköistä, että tehdessään haastattelujuttua Natsijohtaja, jonka usko loppui, parivaljakko laski onnesta alleen. Vastaavasti Yle uutisten satusetä Matti Rönkä mainosti tänään 15.5.2016 Ylen puoli yhdeksän tv-uutisten lopussa Holapan haastattelua. Kertoessaan verkkosivujen jutusta Ronkä vääntelehti naamaansa inhosta kun hän päästi suustaan sanat "ääri-isänmaallisuus" (sic) ja "uusnatsismi". Kummallisella ilmeilyllään ja sanojen painotuksillaan Rönkä halusi kertoa henkilökohtaisen inhonsa nationalismia kohtaan. Jälleen kerran törkeää piiloviestintää Yleltä.

Taktista vasemmistoväkivaltaa kannattavan Dan Koivulaakson ystävä Hietikolla on selvästi fiksaatio "äärioikeistoon", sillä hän on tehnyt aiheesta lukuisia juttuja Yleen. Ääriliberaalin Jessika Ahon tapaan Hietikko rakastaa kunniattomia paskiaisia kuten Esa Henrik Holappaa. Ylen väki saakin nyt syyn uskotella itselleen, että roturealistisen liikkeen jättänyt luopio olisi todiste siitä, että monikulttuurisessa yhteiskuntakokeilussa ollaan sittenkin oikealla tiellä, jossa maahan rahdatut kongoidit muuttuvat pelkällä uskon voimalla yhteiskuntaa rakentaviksi väkivallattomiksi älyköiksi.

Holapan haastattelu kertoo enemmän herran heikkoudesta kuin asioista, joita hän aiemmin kannatti. Haastattelun ja julkaisemansa kirjan (Ylen juttu on myös kätevä tapa mainostaa kirjaa) perusteella Holappa vaikuttaa syvästi masentuneelta ja elämäänsä kyllästyneeltä heikkoluonteiselta tapaukselta, jolla ei mitään käsitystä kunniallisuudesta. Omituisen kääntymyksen voi vielä ymmärtää yksilöpsykologiselta kannalta, mutta se että Holappa tekee asiasta julkisen, on merkki alhaisesta opportunismista ja kaunasta liikkeelle, josta hän joutui omasta syystään sivuraiteelle. Ylen haastattelu näyttääkin Holapan narsistiselta kostolta, vaikka hänellä ei ole siihen oikeasti mitään syytä. Päinvastoin, sillä jonkun muun pitäisi olla vihainen hänelle, sillä Holappa tunnetaan patologisena valehtelijana, riidankylväjänä ja nyt pettäjänä ja Ylelle huoraajana. On myös syytä epäillä, että Holappa on vasikka, joka on kertonut suojelupoliisille tietoja entisistä aatetovereistaan.

Yle ottaa tietenkin irti kaiken ilon Systeemin huoraksi ryhtyneestä kiipijästä:

Kun vuonna 2007 jouduin poliisikuulusteluun, minulle vakuutettiin, että kansallissosialismi on historiaa. Minun olisi tuolloin pitänyt tajuta, että he olivat oikeassa – tapahtunut mikä tapahtunut”, Holappa kertoo Ylelle ainutlaatuisessa haastattelussa." 

Jos kansallissosialismin ideat olisivat menneisyyttä, niin miksi Yle sitten tekee riemuissaan jutun siitä kuinka joku on kääntynyt pois aatteesta? Jos roturealistinen liike olisi nykyeliitille yhdentekevä, sillä ei olisi mitään syytä kirjoittaa tällaisia juttuja. Proselyytin nostaminen julkisuuteen kertoo vain siitä, että valtaklikki, jonka käsikassarana Ylekin toimii, pitää "äärioikeistoa" ja NS-liikettä suurena uhkana ja murentuvan rappioyhteiskunnan pahimpana painajaisena – tosin vain heille itselleen, sillä kansanviholliset aavistavat aivan oikein, että tien päässä saattaa odottaa kansantuomioistuimen lyhtypylväät. 

Haastattelun yksityiskohdat paljastavat, millaisten pikku valheiden varaan koko juttu on kyhätty: "Holappa kirjoitteli myös muun muassa Ku Klux Klanin johtajalle David Dukelle". Duke jätti Klaanin jo 1980, mutta valhe, että hän olisi edelleen klaanilainen, on osa läntisen median tiedotusstrategiaa. Asia voi näyttää mitättömältä, mutta miksi siitä pitää silti valehdella? Eihän yhdessäkään vihreiden Satu Hassista tehdystä jutussa mainita, että hän oli 35 vuotta sitten taistolainen.

Holapan haastattelutunkion tuoksu on jo nyt houkutellut monet vasemmistolaiset sittisontiaiset kärpästen juhliin. Ensimmäisenä heistä on äitinsä helmoissa asuva puoliakateeminen pitkäaikaistyötön, marxilaisliberaali Sakari Timonen. Hänen toimettoman elämänsä ainoaksi tarkoitukseksi näyttää tulleen taistelu kaikkea sitä vastaan, joka on edullista suomalaisille. Suomalaisvihamielisenä rasistina Timonen on valmis myös levittämään valheita, kunhan se edistää hänen pakkomielteistä asiaansa, jossa Suomi vallataan kehitysmaalaisilla tunkeilijoilla. Systeemin syöttiläänä toimiva Timonen näkee kaikkialla äärioikeistolaisia salaliittoja kuten tuoreessa päivityksessään Emmehän me tienneet:

Järjestö kuitenkin työskentelee määrätietoisesti yhdistääkseen Suomen äärioikeistolaiset, nationalistiset ja rasistiset ryhmittymät. Yksi esimerkki tästä on itsenäisyyspäivänä pidettävä kansallismielinen soihtukulkue 612. Holapan mukaan SVL oli aloitteellinen soihtukulkueen järjestämisessä ja ensimmäisessä kulkueessa SVL:n aktivistit toimivat järjestysmiehinä.

Sekä Holappa että Timonen valehtelevat. 612-soihtukulkue järjestettiin ensimmäisen kerran joulukuussa 2014, jolloin Holapalla ei ollut enää mitään yhteyksiä Vastarintaliikkeeseen eikä hänellä voinut olla siksi mitään sisäpiiritietoa asiasta. Idea puoluepolitiikkaan sitoutumattomasta isänmaallisesta soihtukulkueesta oli lähtöisin yksittäisten kansallismielisten piiristä. SVL:n jäsenet osallistuivat siihen, mutta mikään heidän projektinsa se ei ollut, josta kertoo viimeisin marssi, jossa järjestysmiehet oli koottu poliitiisiin järjestöihin kuulumattomista kansallismielisistä.

Vielä häpeämättömämpää pajunköyttä työnvieroksuja syöttää väittäessään, että "myös suoranainen väkivalta on mahdollista, sillä SVL on ennenkin tehnyt ”kotikäyntejä". Mamman poika esittää naama peruslukemilla, että "kotikäynnit" olisi jonkinlainen SVL:n tavaramerkki, vaikka koko käsite ja tapakulttuuri on valllitsevaa räyhäävässä äärivasemmistossa, joka taas edustaa Timosen omaa ideologista viiteryhmää.

Ikääntyneen peräkammarinpojan jutut voi jättää omaan arvoonsa, sillä itsestään turhia luulevan vapaamatkustajan sepustuksia eivät lue tosissaan kuin Rasmus-verkoston multkultikilarit, alkoholisoituneet Piffin punkkarit ja Takku.netin apurahakapinalliset. Itse asiassa se, että Timonen repostelee Holapan haastattelulla, kertoo millä pohjalla koko juttu lepää.

On mielenkiintoista seurattavaa, kuinka järjestelmän suojeluksessa oleva äärivasemmisto hekumoi sillä, että valtiojohtoinen Yle vainoaa piskuista valtiosta riippumatonta SVL:ää. Takku.netin sivulla punaräähkät toivovat järjestön surkastumista, vaikka juuri jonkinlainen "äärioikeisto" tarjoaa sille sen ainoan olemisen tarkoituksen, joka äärivasemmistolla tänään enää on.

Ylen likasankojournalismia lähentelevän jutun vastineeksi kannattaa lukea Vastarintaliikkeen oma arvio Holapasta.  Jutussa Yleisradion artikkelisarja Vastarintaliikkeestä paljastetaan taustat, jotka Yle jätti tarkoituksella kertomatta.

Lukemisen arvoisen Holappa-analyysin on kirjottanut myös Veriyhteys-kollektiivii, jonka artikkeli Johtajuus ei ole virkanimike, vaan ominaisuus sanoo paljon sellaista, joka on jäänyt muilta huomaamatta:

Toimittajat ei huomioi Holapan tarinan toistuvaa kaavaa. Nuori, asemastaan ja tavoitteistaan epävarma mies yrittää kerta toisensa jälkeen olla huomioitu jossain ryhmässä. Ja ennen kaikkea, edetä korkeammalle. Kun henkilökohtainen menestys ei toteudu, ovet paukkuen, kyseisiä tahoja pilkaten siirrytään tekemään sama asia uudelleen jossain muussa porukassa. Miksi tätä ei nosteta esiin? Koska se ei ole asialle hyödyllistä.

On selvää että mies kokee nyt saavuttaneensa jotain. Hänen ympärilleen on kerääntynyt kuuntelevia, kannustavia ja kiinnostuneita ihmisiä. Takkinsa kääntänyt kansallissosialisti pääsee kokemaan omaa tärkeyttänsä. Antifasismin mannekiinina oleminen on siitä yksinkertainen työ, ettei se vaadi johtajuutta. Se ei vaadi kunniaa. Se ei vaadi panosta. Ei yhtään toteuttamiskelpoista ideaa. Ei karismaa jolla tavoittaisi muiden miesten sisimmän ja tahdon. Riittää kun saa näennäisen hyväksynnä ja voi kuvitella taas hetken olevansa tärkeä. On todennäköistä että pian käteen jää valaistuminen, ettei media tai hetki sitten henkilön toistuville hölmöilyille raakkuneet harakat ole tekemässä muuta kuin käyttämässä miestä välineenä oman vinoutuneen maailmankuvansa eteenpäin ajamiseen.

KESKUSTELU "UUSNATSEISTA" – YLEN VANHA KEINO SUUNNATA HUOMIO MUUALLE

Saksalaisnuoret vastustavat kansansa kansanmurhaa.

TV 1, 11.5.2016, klo 21:05,  A-studio 

Miksi äärioikeisto houkuttaa? Juontajana Susanne Päivärinta. #yleastudio HD

Ylen propaganda on nykyään hyvin ketterää, koordinoitua ja oikein ajoitettua. Kesän pian koittaessa EU:n miehitysjoukot eli kehitysmaiden maahantunkeutujamiehet alkavat kevätkiimoissaan mitä todennäköisimmin harjoittaa sitä ainoaa tointaan jonka he osaavat. Mediapimennosta huolimatta se aiheuttaa väistämättä ikävää julkisuutta, jota pitää "tasapainottaa" jollain todella tai kuvitellulla ikävällä, josta voidaan syyllistää kaikkia suomalaisia ja eurooppalaisia. Tähän tarkoitukseen valtamediat kuten Yle ovat käyttäneet jo pitkään nykypäivän yleisintä syntipukkia, ns. uusnatseja, joihin on voitu dumpata kaikki epämieluisa.

Sosiaalisesti vasemmalla kallellaan olevilla kansallissosialisteilla, konservatiivisilla oikeistolaisilla ja uusliberalismia kannattavilla kauppakamarinulikoilla ei ole keskenään juuri mitään yhteistä, mutta Ylen punavihreille toimittajille ne kaikki ovat "äärioikeistoa" eri konteksteissa ja siten oiva sylkykuppi oman ylimielisyyden harjoittamiselle. Illan A-studiossa käsitellään ties monennettako kertaa sitä, miksi "äärioikeistolaisuus" kiehtoo nuoria ja miten heidät saataisiin takaisin kunnollisiksi kuluttaja-zombi kansalaisiksi.

A-studion tämän iltainen keskustelu paljastaa sen, mitä nykysysteemin klienteeli pelkää eniten ja ketkä ovat todellisia kapinallisia nykyaikana. Jos punaviini- ja ganjahuuruisen vallankumousromantiikan täyttämät äärivasemmistolaiset vandaalit olisivat potentiaalinen uhka globalismin kaapanneelle Suomelle, heistä tehtäisiin samanlaisia psykologisoivia taivasteluohjelmia kuin minimaalisesta äärioikeistosta tänään.

Viimeisen 25 vuoden aikana juuri "väkivaltainen äärioikeisto" on ollut Ylen poliittisen toimitukselle lähes pakkomielle. Asian voi tarkistaa helposti: kuka muistaa nähneensä keskusteluohjelman tai tv-dokumentin, jossa pohditaan keinoja, miten nuoret saataisiin vieroitettua pois äärivasemmiston toiminnasta? Mitä turhaan, sillä äärivasemmiston kansallismasokistiset arvot ovat täsmälleen samoja, joita polittinen ja kultturillinen eliitti kannattaa! Aärivasemmiston hengenmaiseman ainoa ero viralliseen poliittisesti korrektiin Suomeen on se, että se on hulluudessaan johdonmukaisempi ja fanaattisempi.

TV 1, 11.5.2016, klo 21:30, NSU - Saksan uusnatsimurhat (K16)

Uusi sarja (NSU - German History X) 1/3. Syylliset: Tänään se alkaa. Tosipohjainen minisarja Saksaa järkyttäneestä tapauksesta, jossa Saksojen yhdistymisen myötä alkanut nuorten radikalisoituminen johti väkivaltaan. HD Äänitekstitys: suomi. K16 (ahdistus).

A-studio käsittelee aihepiiriä NSU – Saksan uusnatsimurhat -sarjan aloituspäivänä keskiviikkona 11.5 klo 21.05. Aamu-tv jatkaa aiheesta torstaina 12.5. klo 6.42.


Sarjaa esittelevässä Ylen artikkelissa kerrotaan se ilmeisin eli että sarjan tekemisen ja lähettämisen taustalla on puhtaat poliittiset motiivit demonisoida kaikki valkoisten kansallismielisyys ja oikeuttaa käynnissä oleva Euroopan kansojen kansanmurha vihamielisen eliitin masinoimalla kolmannen maailman invaasiolla:

"Sarjan jokaisessa osassa on sisältöä, jossa on yhtymäkohtia nykyiseen yleiseurooppalaiseen tilanteeseen ja sitä kautta myös tilanteeseemme Suomessa. Sarjan jaksot tarvitsevatkin tuekseen yhteiskunnallista keskustelua, jotta voisimme oppia jotain Saksassa tehdyistä virheistä", sanoo TV1:n ohjelmapäällikkö Pentti Väliahdet."

Tosiaan, toisen maailmansodan jälkeen anglo-sionistisen miehityshallinnon alainen Saksa on tehnyt väestöpoliittisia virheitä. Totta puhuen, kyse ei edes ole virheistä, vaan Saksan vihollisten ja petturien kylmän viileästä toiminnasta, jolla on haluttu syrjäyttää kansa ei-eurooppalaisilla barbaareilla ja bastardisoida saksalaisuus geneettisesti. Voidaan jopa väittää, että miljooniin nouseva "maahanmuutto" on sionistien ja heidän lakeijoidensa suorittama vainoharhainen kosto Saksan kansalle toisen maailmansodan väitettyjen tapahtumien vuoksi.

Kauhisteleva ja moralistinen sarja on tehty vahvistamaan lähinnä liberaalien horjuvaa maailmankuvaa, sillä on vaikea uskoa, että sillä on vaikutusta potentiaalisten kansallisradikaalien uskon lujuuteen. Mikäli sarjan tarkoitus on sittenkin toimia opetusfilminä "äärioikeistolaisille", on ensimmäisen jakson ajoitus äärimmäisen huono, sillä samaan aikaan MTV3:lta tulee Suomen jääkiekko-ottelu Unkaria vastaan.

Yle Watch tulee seuraamaan sarjaa NSU - Saksan uusnatsimurhat myös jatkossa ja kommentoi sitä läpivalaisevalla röngten-katseellaan, jolloin propagandakeitoksen salaisimmit ja likaisimmat pesäkkeet pääsevät päivänvaloon.

KUINKA ITSERUOSKINTA JA PELKURUUS TUHOAVAT LÄNNEN.

Tapio Tamminen ja Tieto-Finlandian voittanut kirja.

TV 1, 22.1.2015, klo 18.00, Uutiset

Uusi kirja kertoo Ruotsin synkästä rotuhistoriasta (toim. Jussi Mankkinen).

Katso Yle Areenasta kohdasta 14.08" minuuttia eteenpän.

Ylen toimittaja Jussi Mankkisen tuore (24.1.2015) lukiolaisvuodatus Näkökulma: Ruotsin ruma rotuhistoria. (Koska Ylen verkkosivut eivät ymmärrettävästi uskalla antaa kommentointimahdollisuutta, kommentoin tässä lyhyesti yhtä Mankkisen jutun puolivillaista väitettä: "Äskettäin esimerkiksi puoluesiihteeri Björn Söder ilmoitti, etteivät saamelaiset kuuluu Ruotsin kansaan. Lausahduksessa kaikuivat viittaukset eugeniikan kulta-aikoihin."  Vastaus: Söder ei kyseenalaistanut saamelaisten Ruotsin kansalaisuutta, kunhan vain totesi sen tosiasian, että svealaiset on eri kansa kuin saamelaiset. Jatkuvan indoktrinaation seurauksena on levinnyt käsitys, että Euroopan kansojen identiteetit eivät ole mitään, jonka vuoksi kuka tahansa maahanmuuttaja voi halutessaan olla vaikkapa ruotsalainen tai suomalainen. Ajatuksen hullunkurinen tekopyhyys on helppo todistaa sillä, että kuka tahansa ei voisi tuosta vain julistaa olevansa saamelainen, sillä saamelaiset itse pitävät tiukkoja kriteerejä etnisyydestään, jota muiden valkoisten Euroopan kansojen kohdalla pidettäisiin tuomittavana rasismina)



Biologian kyseenalaistavan sosiaaliantropologian asiantuntija Tapio Tamminen kirjoitti jo yli kymmenen vuotta sitten (uus)natsismia kauhistelevan kirjan Pahuuden viehätys (Otava, 2004). Kirjan viestinä oli varoittaa utilitaristiseen ideologiaan perustuvan atomistisen yhteiskunnnan kohtaamasta uhasta, joka syntyy yhteisöajattelua ruokkivasta valkoisesta itsetietoisuudesta ja etnisestä itsesuojelusta (mustien rotutietoisuus lienee sen sijaan Tammiselle kannatettava idea). Kun nyt vuonna 2015 on kaikkien selvästi nähtävänä, että koko valkoinen sivilisaatio on muun maailman piirittämä, vieraiden populaatioiden kansoittama, demografisesti surkastunut ja lopulta taantunut kulttuurisesti rappioliberaaliin infantilismiin, on Tamminen näille kuolemanmerkeille entistä sokeampi. Hän yrittää vielä kuilun reunallakin kiihdyttää mukavuudenhaluisen lukeneiston keskuudessa etnistä itsetuhoa julkaisemmalla ruotsalaisten ja siten samalla kaikkien eurooppalaisten valkoista syyllisyyttä saarnaavan teoksen Kansankodin pimeämpi puoli (Atena, 2014)

Uutuuskirjassaan Tamminen harjoittaa manipuloivaa historiapolitiikkaa, kun hän käyttää tendenssimäisesti tarkoin sopivasti valikoituja tiedonsirpaleita ajamaan omaa agendaa, eurooppalaisten itsemurhaa edistävää monikultuurisuutta. Kirjan idea pohjautuu Tammisen käsikirjoittamaan Radioateljeen kuunnelmaan "Kansankodin pimeämpi puoli - metadekkari", jonka Yle Radio 1 lähetti 15.6.2012.

Tammisen käymä kulttuurisota, joka on yhdessä 68'-sukupolven hengenheimolaisten kanssa paljastumassa läntisen sivilisaation tuhoamisodaksi, kaivelee kirjassaan yli 150 vuoden takaisia asioita kytkeääksen ne nyky-Ruotsiin, joka on todellinen antiteesi Tammisen tuomitsemille vanhoille kansallisen itsesuojelun (mm. kansankoti) ideoille. Se tosiasia, että maa on rajattoman maahanmuuton myötä käytännössä peruuttamattomasti tuhottu, ei tunnu haittaavan kirjalijaa. Oikeastaan hän ei edes suostu näkemään suoraan silmien alla tapahtuvaa traagista kansanmurhaa, vaan yrittää paisuttaa pienimmänkin järjen ja vastarinnan äänen kuten Ruotsidemokraatit äärimmäisen demonisuuden ilmaukseksi, jonka juuret löytyvät itse Saatanasta, rotuopeista ja kansallissosialisteista. Kaikista ajan merkeistä huolimatta tämä asenne on ateismilla ja materialistisella rationaalisuudella ylpeilevällä lukeneistolla edelleen varsin yleinen.

Ylen uutisten jutussa monen silmille pomppasi varmaan toimittaja Jussi Mankkisen kirjan pohjalta esittämä väite, että "opin mukaan esimerkiksi suomalaiset leimattiin rodulliseksi pohjasakaksi". Tässä Tamminen yrittää lyödä kiilaa tämän päivän Euroopan kansallisuuksien väliin kertomalla että ruotsalaiset rotututkijat halusivat aikoinaan kieltää ruotsalaisilta avioliitot suomalaisten kanssa, joita tutkijat pitivät toimittaja Mankkisen suulla "pohjasakkana". Väite tuntuu oudolta heidän tunnetussa rotuhierarkiassaan, kun mukaan lasketaan myös mulatit, mustan Afrikan neekerit, Siperian alkuperäisukkaat, Amazonin intiaanit ja Australian aborignaalit ym. Toimittajan keksimällä sanavalinnalla kuvitellaan tehtävän tyhjäksi suomalaisten etninen ylpeys, mutta tuo vanha svekomaanienkin käyttämä temppu on niin läpinäkyvä, että metsään menee. Toimittaja Jussi Mankkisen ja kirjailija Tapio Tammisen ajatuksena on, että koska suomalaisten perimä ei ollut joidenkin sata vuotta sitten eläneiden ruotsalaisten chauvinistien mielestä tarpeeksi hienoa, eivät nykypäivän "rasistitkaan" voisi vedota lähinnä germanistisesta estetiikasta kumpuavaan rotuoppiin ikään kuin muunlaista rotuajattelua ei olisi olemassakaan.

Uuden dysgeneettisen multikulti-rotuopin soveltaminen suomalaisiin on tässä kohtaa huomioimisen arvoinen. Ensinnäkin Tamminen tulee kannattaneeksi nykyisen rotuopin mukaista epätieteellistä väitettä, että rotuja ei ole olemassa paitsi silloin kun värilliset saavat siitä etua ja valkoiset maksutaakan. Toiseksi, Tamminen haluaa ärsyttää maamme "rasisteja" kirjoittamalla vanhoista rotuopeista, joista osa liittyy mm. kreivi Gobineuaun mielikuvitukselliseen arjalaisteoriaan, josta suomalaiset on poissuljettu. Tämän kaksoisstrategian tarkoituksena on uskotella sekä anti-rasisteille että "rasisteille", että etninen suomalaisuus ja sen varjelu on turhaa, jolloin sekaantuminen etenkin meistä mahdollisimman kaukaisiin kognitiivisesti haasteellisiin neekereihin olisi mahdollista. Toisin sanoen suomalaisuus on merkityksetöntä siksi, että rotuja ei ole ja jos olisikin, suomalaiset ovat "pohjasakkaa", jonka vuoksi sekoittumisella neekereihin olisi lähinnä vain positiivisia vaikutuksia. 

Voihan sitä kansanmurhaa näinkin edistää. Me täällä Yle Watchissa sen sijaan kannattamme etnopluralismia, jossa jokaisella rodulla, etniteetillä ja kansalla on oikeus itsesäilytykseen. Meitä ei loukkaa mitä ruotsalaiset natsit ajattelevet meistä ennen tai tänään, meitä kiinnostaa vain Itämerensuomalaisen kansansirpaleemme säilyminen keskellä seitsemän miljardin ihmisen kansojen merta. Tätä diversiteettiä Tamminen haluaa kirjallaan epäsuorasti viedä historian unohduksiin edistämällä monikulttuurin nimellä kulkevaa globaalia monokulttuuria.

Mainitun "pohjasakan" lisäksi jutussa tarttui korviin lause "Saksassa rotuoppi johti tunnetuin seurauksin holokaustiin". Tässä monet historian syy-seurausketjut kääritään yhdelle rullalle, jonka nimi on rotuoppi. Sama kuin väittäisi, että kommunismin 100 miljoonaa uhria Venäjällä, Kiinassa ja Kamputseassa olisivat olleet pelkästään seurausta Karl Marxin opeista. Niillä on varmasti osansa, mutta tuskin edes kiihkein antikommunisti voisi vakavissaan väittää sellaista. Sitä vastoin holokaustin syistä voidaan tehdä kaikenlaisia yksinkertaistuksia, pääasia, että juutalaisten omat toimet antisemitismin syntymiseen voidaan siirtää virallisen keskustelun ulkopuolelle.

Mankkisen uutisjuttu sisälsi myös tahattoman humoristisia piirteitä, mikä ei johtunut niinkään hänen tyylistään vaan kerrotusta kirjasta, johon on pyritty kokoamaan kaikki ne raavittavissa olevat ruotsalaisen menneen maailman ilmiöt, joita valveutunut nykyihminen pitäisi opetetun papukaijan tapaan "pahoina". Voi vain kuvitella millaista moraalista närkästystä syntyi elämästä vieraantuneissa liberaaleissa tv-katsojissa, kun toimittaja kertoi Abban tahtiin Ruotsissa ja Suomessa tehdyn vielä 1970-luvulla vammaisten ja mielisairaiden sterilointia, koska se kuului tuolloin normaaliin kansankoti-ajatteluun. Sormella osoitteva jälkiviisastelu on tehty nykyään niin kovin helpoksi.


Jutussa mopo keuli myöhemminkin, kun toimittaja liiotteli Tammisen laihoihin lähteisiin perustuen Ruotsin roolia sodanjälkeisessä eurooppalaisessa uusnatsismissa. Ruotsissa toki järjestettiin 1950-luvulla eurofasistien kokoontuminen, mutta maa ei ollut marginaalisten uusnatsien keskuspaikka kuten vaikkapa Englanti (Cotswoldin kokous ja julistus 1962) tai Länsi-Saksa. Todellinen valhe Tammisen teoksesta löytyi Ilta-Sanomien (20.1.2015) kautta, joka kertoi kirjaan viitaten, että "SD [Ruotsidemokraatit] syntyi, kun valkoisen vallan liike Vitt Ariskt Motstånd eli VAM jakautui poliittiseen siipeen ja maanalaiseen siipeen 1990-luvun alussa." Silkkaa valhetta, joka on helppo tarkistaa mistä tahansa julkisesta lähteestä. 1990-luvun alussa perustetulla ja vain pari vuotta toimineella VAM:lla ei ollut mitään yhteyttä SD:n eli Ruotsidemokraatteihin. Puolueen juuret ovat 1980-luvun puolivälin tienoilla vaikuttaneessa roturealistisessa, mutta ei natsistisessa kansalaisliikkeessä "Bevara Sverige Svenskt" eli Pidä Ruotsi ruotsalaisena. Mikähän ihme into Tammisella on valehdella tässäkin? Onko syytä olettaa, että koska hän on altis valehtelemaan tällaisissa "pikku asioissa", valehtelee hän todennäköisesti isoissakin?

Tammisella menee ilmeisen tarkoituksellisesti äärioikeisto ja uusnatsit sekaisin, varsinkin silloin kun hän puhuu islamistien ja joidenkin "äärioikeistolaisten" yhteisistä vihollisista. Äärioikeistolla toimittaja viittaa tosiasiassa joihinkin uusnatsien sirpaleryhmiin eikä äärioikeistolaisiksi kutsuttuihin puolueisiin, joista monet kuten Ranskan Front National ovat juutalaisten ostamia kosher-konservatiivisia valleja aggressiivista islamia vastaan. Tamminen yrittää kuitenkin joidenkin hajatapausten perusteella nähdä kansallismieliset radikaalit ja islamistit yhteistyössä liberaalia järjestelmää ja ennen kaikkea sen erityisessä suojeluksessa olevia juutalaisia vastaan. Samaa harhautusta käyttää myös Ylen Kioski jutussaan Mitä yhteistä on terroristilla ja natsilla, jonka tarkoitus on projisoida lörpöttelevän punaliberaaliluokan petikaveruus islamilaisten maahanmuuttajien kanssa kauas historiaan poliittiseen viholliseen .  

Puheet "natsien" (joilla monet toimittajat viittaavat suurin piirtein jokaiseen, joka ei hyväksy monikultuurisuutta) yhteneväisistä arvoista islamistien kanssa ovat mielivaltaisia, sillä kaikkien sivilisaatioiden kestäviin totuuksiin on kuulunut se, että esimerkiksi kulttuuri puolustaa reviiriään; että  avioliittoinstituutio on vain miehen ja naisen välinen yhteiskuntaa uusintava liitto; että homous on poikkeama, josta ei pidä palkita. Myös juutalaiset ymmärtävät nämä historian testaamat arvot, vaikka he tavalliselle goyim-väestölle propagoivatkin medioidensa kautta päinvastaisia epäarvoja, mutta se onkin sitten täysin eri tarina.

Tammisen löytämä ideologinen yksittaistapaus islamistien ja uusnatsien välillä on mitätöntä siihen verrattuna mitä hänen oma viiteryhmänsä punaliberaalit ovat tehneet vuosikausia islaminuskoisten maahanmuuttajien kanssa. Sekä Ruotsissa että Suomessa juuri vasemmisto, demarit etunenässä, ovat kutsuneet islamilaisia maahanmuuttajia riveihinsä. Vasemmistolaisille maallistuneille humanisteille ei tuota mitään ongelmaa, että heidän poliittisten johtajiensa maahanpäästämät muukalaiset kannattavat kivikautista uskontoa, jossa sukupuolisyrjintä on syväkoodattu sen arvoihin ja väkivalta on hyväksyttävä tapa levittää uskoa, joka perustuu alistamiselle. Punaisten kutsuun on myös vastattu ja ainakin Ruotsissa islamilaisista maista tulevat vieraat äänestävät poikkeuksetta demareita ja muuta vasemmistoa, koska se on luvannut heille eniten etuisuuksia veronmaksajien kukkarosta. Vastaavasti vasemmisto on voinut hidastaa laskevaa kannatuskäyräänsä rahtaamalla maahan lisää heitä äänestäviä Euroopan ulkopuolisia maahanmuuttajia. Tilanne on sekä demaripuolueelle että muukalaisille win-win, mutta nettotappio lystin maksavalle kansalle. Vaikka tilanne on tämä, kehtaa Tamminen kiinnittää huomion muualle sössöttämällä "natsien" ja islamistien olemattomasta petikaveruusta.

Kun toimittaja kysyy jutun lopuksi mitä meidän tulee Tapio Tammisen kirjasta oppia, kirjoittaja vastaa, että "mitä meidän pitää oppia on juuri se, että meidän pitäisi ymmärtää mitä niiden taustalla on ja niistä ajattelutavoista pyrkiä oppimaan ikään kuin pois." Niinpä niin. Indoktrinaatiota ja manipulaatio on lisättävä entisestään, jo heti lastentarhoista lähtien. Aikuiskasvatuksen puolella Yle onkin jo hyvässä mallissa.




TV1, 22.1.2015, klo 21.05, A-studio: Talk Yle

Pelottava ääri-islam. Vieraina Maryan Abdulkarim, Sylvia Akar, Sadek Elwan ja Atte Kaleva. Keskustelua vetää Susanne Päivärinta. #yleastudio

Ohjelman linkki Yle Areenaan.


Ylen vieraskoreus näkyi jälleen kerran kun puhuttiin eurooppalaisiin kohdistuvasta uhasta eli islamista, joka oli ohjelmassa nimetty ääri-islamiksi ikään kuin arkinen islam olisi jotenkin maltillista ja suvaitsevaa suhteessa maallistuneeseen länsimaiseen elämänmenoon. Keskustelijoiden asema suhteessa islamiin noudatti A-Studion tuttua kaavaa eli neljästä vieraasta kolme oli islamin ymmärtäjiä ja vain yksi, tutkija Atte Kaleva, edusti kriittistä linjaa.

Ohjelmassa oli eniten äänessä 1980- ja 90-luvun taitteessa Neuvostoliitosta Suomeen vanhempiensa kanssa loikannut somalimuslimien ylisuorittaja Maryan Abdulkarim (s.1982), jonka  rasittava pseudoakateeminen puheripuli kaikkialle hiipivästä fasismista sekä vaatimukset vähemmistöt jalustalle nostavasta identiteettipolitiikasta muistuttivat puhdasoppista kulttuurmarxilaista retoriikkaa. Väestöliitolla monikulttuurisuuden asiantuntijana (sic) työskennelleen Abdulkarimin  kliseinen kielenkäyttö oli kuin suoraan omaksuttu taideyliopiston rehtorilta Tiina Rosenbergilta. Tuttujahan he ovatkin, sillä Abdulkarim on haastatellut Rosenbergia vanhojen enemmistökommunistien Kansan Uutisiin aiheena rasismi. Keskustelussa hän poikkesi jatkuvasti aiheesta Suomen palestiinalaisten siirtokuntayhdistyksen puheenjohtaja Sadek Elwanin tavoin. Molempien puheessa vilisi ahkeraan myös Anders Breivik, vaikka aiheena oli muslimien terrori. 

Jos Abdulkarim sekavasta länsimaista suvaitsemattomuutta sättivästä vuodatuksesta (kusui mm. Pegida-liikettä fasistiseksi) voi nostaa esiin jonkun kokoavan ajatuksen, olisi se varmaankin väite, että Eurooppa ei ole koskaan ollut valkoinen ja kristillinen ja että tätä toteutumatonta myyttiä ajavat tänään ennen kaikkea "islamofobiset" fasistit. Koska tällaisen provokaation esittäjä on itse ei-euroopplainen ei-valkoinen muslimi, on hänen etnisenä etunaan tietenkin väittää tuollaista ja toivoa, että sen pohjalta eurooppalaiset uskoisivat siihen itsekin ja alistuisivat itsetuhoon johtavaan monikulttuurisuuteen - ja lopuksi monokulttuuriseen islamiin. Jos monikulttuurisuus on Abdulkarimin mielestä niin hieno asia kuin hän väittää, niin mikseivät sitten rasismista vapaat somalit kykene maassaan suvaitsemaan edes toisiaan, puhumattakaan, että sinne saapuisi kymmenittäin eri etniteettiä edustavia maahanpyrkijöitä rakentamaan monikultuurista paratiisia.  

Yhtään sen järkevämpää puhetta ei kuultu Helsingin yliopiston tataaritaustaiselta islamtutkija Sylvia Akarilta, joka on tuskin se kaikkein objektiivisin tutkijaääni islam-kysymyksessä. Jo heti keskustelun alussa hän esitti kuin pelkkänä ilmoitusasiana, että islam on osa eurooppalaisuutta. Keskustelun edetessä Akar totesi, että islamia ei voi määrittää, jonka vuoksi se voi vastakkaista todisteista huolimatta olla yhtä lailla rauhanuskonto, näkemys, johon hän näyttää itse vakaasti uskovan. Koska historiallista islamia ei voi Akarin mukaan määrittää, sitä ei voi sen vuoksi myöskään syyttää mistään eksaktista, vaikkapa viime aikojen terroriteoista, mikä lieneekin ollut Akarin retorisen vedätyksen tarkoitus. Kun tutkija Atte Kaleva kertoi koraaniin ja arkihavaintoihin perustuen, että islam on väkivaltainen ja militantti uskonto, ei islamin apologeetti Sylvia Akar kyennyt vastaamaan tähän mitenkään, vaan alkoi rääpiä kristinuskoa ja kaivella esiin raamatusta löytyvää väkivaltaisuutta, vaikka sen pohjalta tehdyt nykymaailman väkivallanteot ovat hyttysen ininää sotaisaan ja jihadistiseen islamiin verrattuna. Ohjelman alussa Akar kykeni ennalta arvattavan kliseisesti nimeämään läntisen maailman ainoan tunnetun kristillisen väkivaltaisen liikkeen, jonka Amerikan aborttiklinoihin tekemät iskut ovat vaatinet vain muutamia kuolonuhreija ja nekin joskus kaukaisella 1990-luvulla.

Loppujen lopuksi jankkaaminen islamistien terrorismista on ongelman ratkaisun kannalta täysin hedelmätöntä, jopa tarkoituksella harhaan johtavaa massojen mielenhallintaa. Islamisti-ongelmalle on kaksi syytä, joiden poistuessa myös ongelma poistuu: 

1) Sionistien vaikutus Yhdysvaltojen ulkopolitiikkaan, jonka ansiosta tavallisten amerikkalaisten verorahoilla kustannettu sotakoneisto pommittaa hajalle yksi toisensa jälkeen Israelin strategisia vihollisia. Tästä taas seuraa, että Eurooppaan valuu Lähi-idästä ja Pohjois-Afrikasta kutsumattomia pakolaisia, joilla monilla on täysi syy vihata koko länttä, vaikka todellinen syyllinen on vain sionistinen USA eikä Eurooppa.

2) Euroopassa ei olisi mitään islamismin ongelmaan, mikäli tänne ei olisi päästetty vuosikausien ajan kansalta lupaa kysymättä miljoonittain vihamielisiä muukalaisia. Terrorismikin on pienempi haitta kuin heidän pysyvä läsnäolonsa, sillä täällä oleskellessaan he ovat ehtineet tappaa monta kertaa enemmän eurooppalaisia kuin kaikki terrori-iskut Amerikassa ja Euroopassa yhteensä.



Yle Radio 1, 23.1.2015, klo 22.05, Radioateljee: Hitlerin jumalatar - Maximiani Portas alias Savitri Devi

Maximiani Portas (1905 - 1982) oli omalaatuinen nainen. Kreikkalais-brittiläisten vanhempien tyttärestä kasvoi Ranskassa intohimoinen kansallissosialisti ja eläinten oikeuksien puolustaja. Hän muutti Intiaan 1920-luvun lopulla väiteltyään ensin matematiikassa Sorbonnen yliopistossa. Intiassa hänestä tuli Savitri Devi, joka löysi poliittisen kotinsa äärihindujen luota.  Sodan jälkeen Savitri Devi palasi vuosiksi Eurooppaan, jossa oli keskiössä synnyttämässä uusnatsien kansainvälistä verkostoa. Hän loi erikoisen esoteerisen uususkonnon yhdistämällä natsismin hindulaisuuteen. Hitlerin jumalattareksi kutsutun naisen kuoleman jälkeen radikaali oikeisto organisoitui monissa maissa terroristijärjestöiksi.  Käsikirjoitus ja ohjaus: Tapio Tamminen Kertojat: Minna Haapkylä, Aki Raiskio ja Timo Välisaari Tekninen toteutus: Pekka Lappi Tuottaja: Harri Huhtamäki.

Ylen linkki ohjelmaan (kuunteluaikaa kuukausi). Sen jälkeen tai jo nyt kuunnelma voidaan tallentaa tästä linkistä omalle kotikoneelle.


Pahamaineisen sosiaaliantropologian tutkija Tapio Tammisen kirja Kansankodin pimeämpi puoli (Atena, 2014) sai eilen näyttävästi huomioita Ylen klo 18 tv-uutisissa. Tammisen perinteinen vasemmistolaisfiksaatio nazismi-fasismiin on kuitenkin näkynyt tai paremminkin kuulunut hänen Ylen Radioateljeelle käsikirjoittamissa kuunnelmissa kuten "Nopanheittäjät - arjalaisuudesta" (2002), "Taru pääkallosormusten herrasta" (2003), "Agentti 488 - Carl Gustaf Jung ja sodanjumala" (2012) ja "Kansakodin pimeämpi puoli" (2012). Natsisaaga saa nyt jatkoa kun herra on käsikirjoittanut syväekologina tunnetun kansallissosialisti Savitri Devin elämästä radiokollaasin. Intiaan perehtynyttä tutkijaa on kiehtonut aihe aiemminkin, sillä hän on kirjoittanut Savitri Devistä kirjassaan Pahan viehätys (2004) sekä antanut tälle sivuroolin radiokuunnelmassa "Nopanheittäjät - arjalaisuudesta".

Ohjelman ensimmäiset noin 40 minuuttia pysyy vielä kohtalaisesti aiheessaan, Savitri Devin elämässä. Tietenkin hänen taivallustaan tarkastellaan jälkiviisaan nykyfiltterin läpi, mutta mitään varsinaisia asiavirheitä kertomuksesta ei löydy. Eniten häiritsi ehkä se, että osa akustisen kuunnelman tekstinäytteistä olivat samoja kuin "Nopanheittäjät - arjalaisuudesta" -ohjelmassa.

Kohtalaisen asiallisesti etenevä ohjelma saa lopussa omituisen muodon kun se sortuu puhtaan vasemmistolaiseksi vainoharhaisuudeksi. Monelle kuulijalle tuli varmaan mieleen, että vaihtuiko kuunnelmassa käsikirjoittaja kesken matkaa, sillä viimeiset kaksitoista minuuttia kuulostaa siltä kuin sen olisi kirjoittanut Dan Koivulaakso. Loppupuolellaa alkaa paistaa läpi myös lähdekritiikin puute ja sekä perehtymättömyys aiheeseen. Koomisimmillaan se näkyy erilaisissa käännöskukkasissa, kun esimerkiksi salanimellä Andrew Macdonald (William L. Pierce) kirjoitettua fiktiota The Turner Diaries kutsutaan nimellä Turnerin aikakirjat, vaikka teos on käännetty suomeksi täsmällisellä ilmauksella Turnerin päiväkirjat. 

Vasemmistolaista "anti"-fasistista narraatiota noudattaen kuunnelman loppupuolella esitetyt tosistaan riippumattomat yksittäiset väkivallanteot eri puolilla maailmaa ovatkin osa globaalin "äärioikeiston" päämäärähakuista verkonkudontaa. Väkivaltaesimerkkien vyöryttämisen taustalla on ihmiskunnan hyväntekijönä esiintyvien "anti"-fasistien propagoima näkemys, että juuri "äärioikeistolla" olisi taipumus poliittiseen väkivaltaan, vaikka tilastot ja muu empiirinen aineisto todistaa heidän vastustajansa syyllistyvän siihen itse moninkertaisesti. Aivan oma lukunsa on median pimittämä värillisten länsimaissa valkoisiin kanta-asukkaisiin kohdistama systemaattinen väkivalta. Joka tapauksessa, vasemmistoradikaalien todellisuuden kieltävä pelikuva selittynee sosiaalisen oikeudenmukaisuuden soturien (engl. Social Justice Warriors, SJW) tavasta projisoida oma taipumus väkivaltaan poliittiseen viholliseen.

Yleensä tällaiset Systeemin vahtikoirina toimivat tahot saavat kontrolloimattomia raivokohtauksia jo siitä, että he tietävät kotimaassaan olevan ihmisiä, jotka ajattelevat vapaudesta ja oikeuksista eri tavalla kuin he. Kuten terroristijärjestö Punaisen armeijakunnan  entinen pääideologi Horst Mahler on sittemmin tunnustanut, hän politisoitui moraalisen suuttumuksen vuoksi ja lopulta hänestä tuli moralisti jollaisena hän teki sitten rikoksia. Hän lainaakin mielellään Hegeliä, jonka viisaus kuvaa hyvin monen vasemmistoradikaalin sielunmaisemaa: ”Ihmiskunnan hyvinvoinnin puolesta lyövä sydämeni on muuttunut nyrjähtäneen omahyväisyyden raivoamiseksi”. 

Vasemmistolaisen salaliittoteorian ohella kuunnelmassa huvitti valtava into paisutella Savitri Devin vaikutusta uusfasismiin ja kansallismielisyyden nousuun toisen maailmansodan jälkeisessä maailmassa. Tosiasiassa kyseessä oli hyvin marginaalinen vaikuttaja, vaikka hänellä olikin suhteita mm. Otto Skorzenyyn ja Leon Degrelleen ja hän kävi mm. kirjeenvaihtoa uusnatsijohtaja George Lincoln Rockwellin kanssa. Savitri Devin vaikutusta jopa uuteen suomalaiseen nationalismiin koitetaan vakuutella kertomalla, että "Suomessa kulttuuripoliittisessa verkkolehdessä [tarkoitetaan luultavasti Sarastusta] ylistetään Savitri Devin esoteeristä natsismia."

Ohjelman loppumetreillä pelotellaan taustalla kuuluvien aavemaisten hälyäänien avulla keskiluokkaisia punaporvareita eurooppalaisten populistipuolueiden viimeaikaisilla vaalivoitoilla ja kenties Auschwitzia enteilevillä tiukennetuilla pakolaislaiella. Sitten edistysuskovainen selostaja voivottelee, että eihän tässä näin pitänyt käydä ja toivoo kai kuulijoiden heräävän vastarintaan vapaan maahanmuuton puolesta. Ennen loppua saamme kuulla vielä tuttua liturgiaa siitä kuinka "uusnationalistiset liikkeet" unelmoivat paluusta kulttuuriseen puhtauteen, jossa haikaillaan kansallisesta viattomuuden ajasta ennen siirtolaisuutta. Islamin tapaan "uusnationationalistinen liike hakee perusteita kriisin voittamiseksi myyttisestä menneisyydestä (...) paluulla takaisin kulttuurin perusarvoihin tai paremminkin kuviteltuihin perusarvoihin". Päällimmäiseksi tässä moralistisesta kauhistelussa nousee se, että kansan terveen osan halu rakentaa uudelleen se minkä epäpyhässä liitossa olevat markkinaliberaalit ja uusvasemmistolaiset ovat murentaneet, onkin jotain perkeleellistä.

Mitä näillä ohjelmien tekijöiden vetoamilla Hyvillä ihmisillä on sitten tarjottavana esitetyn "äärioikeistolaisen kauhuskenaarion" tilalle? Mikäli he vastustavat "uusnationalismia" merkitsisi se päinvastaista politiikkaa, joka on itse asiassa koko ajan vallalla. Sitä vastoin aktiivinen kansallismielisyyden vastustaminen tarkoittaisi nykylinjan kiihdyttämistä ja Euroopan porttien avaamista lopullisesti koko maailmalle jo täällä olevien kymmenien miljoonien ulkoeurooppalaisten lisäksi. Pitävätkö he todella sallitusta kansainvaelluksesta seuraavaa kaaosta, ekologista katastrofia, Euroopan kulttuurin ja lopulta eurooppalaisen ihmisen tuhoa, parempana kuin kosmista järjestystä ja Euroopan säilymistä eurooppalaisena? Millaiseen solmuun ihmisaivot täytyy kulttuurimarxilaisuuden näsäviisauksia lukemalla vetää, jotta itsetuhovaihtoehto näyttää houkuttelevammalta kuin sivilisaatiomme säilyminen?

************************************************************************************************************

Yle Watchin omat facebook sivut nyt täältä.

Yle Watchin juttuja, jotka liittyvät Ylen ohjelmiin ja uutisiin, voi myös postata eri Yleisradion Facebook-sivuille. Kun postaat, niin älähän trollaa, vaan toimi asiallisesti. Ohessa suorat linkit, klikkaa nimeä:

Yleisradio
Yle Uutiset
Yle Areena
Yle Teema
Yle Radio 1

"YLEISRADIO LAULAA SAMALLA NUOTILLA ÄÄRIVASEMMISTON KANSSA, ON LAULANUT JO PITÄÄN."

Suuri enemmistö Suomen kansasta on parin viime vuoden aikana alkanut saada tarpeekseen tavallista työmiestä halveksuvan äärivasemmiston venkoilusta ja sitä peesaavan Yleisradion informaatiopimityksistä. Alla sosiaalisesta mediasta poimittu osuva mutta silti varsin tyypillinen näkemys, mikä äärivasemmistossa ja sen lähimmässä liittolaisessa Ylessä mättää:

Ylen A-talkissa käydyssä itsenäisyyspäivän mellakkaa käsitelleessä keskustelussa oli neljä vierasta.

Kaksi heistä Yle varusti puoluemerkinnällä, Matias Turkkila, Perussuomalaiset ja Jukka Kopra, Kokoomus.

Toisella puolella pöytää istui kaksi henkilöä, joista toisen kerrottiin edustavan vain itseään ja toisen kiakkovieraita.

Näin meille kerrottiin Yleisradion uutis- ja ajankohtaistoimituksen taholta.
Ylen toimittaja Susanne Päivärinta muisti erikseen mainita, että Riikka Yrttiaho on Vasemmistoliiton jäsen, mutta edustaa vain itseään.

Niinpä, Yrittiaho on Vasemmistoliiton Helsingin suurimman puolueosaston, Kallion Vasemmiston puheenjohtaja. Häntä ennen puheenjohtajana toimi Dan Koivulaakso.

Yrttiahon vieressä istunut, väkivallallakin tulevaisuuden skenaariona uhannut henkilö kertoi osallistuneensa tapahtuman järjestelyihin. Missään vaiheessa ohjelmaa hän ei kertonut nimeään tai sitä, että on SKP:n eli Suomen kommunistisen puolueen miehiä.  

Tutkivien nettisurffaajien selvitysten perusteella mies paljastui Jaakko Tervoksi, joka oli Tampereella SKP:n ehdokkaana vuoden 2012 kuntavaaleissa.

Jälleen kerran havaittiin, että netin aikakaudella on melko typerää toimia kuten Yleisradio ja äärivasemmistolaiset tekevät. Valheet paljastuvat hyvin nopeasti. Usein ei ehdi edes kissaa sanoa, kun käry on jo käynyt.

Riikka Yrttiaho on aiemmin yrittänyt hämätä ihmisiä poistamalla puoluetunnuksensa US-blogistaan. Kysyttyäni syytä moiseen, hän palautti tunnuksen.

Miksi äärivasemmistolaiset toimivat tavallaan eli peittelevät taustaansa tai kertovat edustavansa vain itseään, kun esiin nousee väkivaltaisia yhteiskunnallisen toiminnan muotoja?

Siksi, että he ovat jo vuosia sinnikkäästi väittäneet äärioikeiston olevan suomalaisen yhteiskunnan pahin uhka. Äärivasemmistolaiset ovat useaan otteeseen luoneet mielikuvaa väkivaltaa ja vandalismia tai niiden uhkaa aiheuttavasta mielikuvitusryhmästä, josta he käyttävät nimitystä suomalainen äärioikeisto.

On vielä hyvin muistissa, kun Yrttiahon edeltäjänä Kallion uustaistolaisten johdossa toiminut Dan Koivulaakso vandalisoi kauppaan tulleen leipälähetyksen siten, että se täytyi poistaa myynnistä. Syyksi Koivulaakso kertoi tuen elintarviketyöläisille.

Samoin hyvin on muistissa Koivulaakson yritys vääntää Tanskassa järjestetyn avoimen yleisötilaisuuden väkivallan aiheuttajat oikeistolaisiksi, vaikka mukana ollut toimittaja ja tv-kuva kertoivat selkeästi, että väkivaltaa harjoittivat ja sen aloittivat nimenomaan Koivulaakson hengenheimolaiset hyökkäämällä rauhallisesti esiintyneiden ja toimineiden ihmisten sekä poliisien kimppuun.

Vaikuttaa vahvasti siltä, että äärivasemmiston mielikuvituksellinen äärioikeisto väkivaltauhkineen on projektio punaisten omasta ajatus- ja ideologiamaailmasta.

(Projektiolla tarkoitetaan oman ajatusmallin heijastamista ulkoiseen kohteeseen. Projektio on sisäinen puolustusmekanismi, jota projisoija ei välttämättä itse tiedosta.)

Mistä syystä Yleisradio ei vaivaudu usein kertomaan totuutta edes jälkikäteen?

Koska Yleisradio laulaa samalla nuotilla äärivasemmiston kanssa, on laulanut jo pitkään.

Mitä oletatte, olisiko Ylen puolelta räjäytetty ilmoille jymyuutinen, jos herra X olisi paljastunut persuksi?  

Entä millä tavalla olisivat reagoineet iltapäivälehdet, HS, Kaleva, Aamulehti jne.? Uutisoiko mikään merkittävä media kiakkovieras Tervon poliittista taustaa tai Yrttiahon asemaa?

Entä mistä johtuu Yleisradion uutis- ja ajankohtaistoimituksen ideologinen asenne?

Siitä, että moni sen toimittajista edustaa joko vasemmistoa tai äärivasemmistoa. Heitä ei kiinnosta totuus vaan se, että kansalaiset saavat toimittajien ja toimituksen haluaman kuvan tapahtumista.

Vasemmistoliiton ja eritoten Vasemmistonuorten toiminta on jo useiden vuosien ajan muistuttanut taistolaiskommunistien aggressiivista ja osin väkivaltaista toimintaa 1970-luvulla. Ei ole siis mikään ihme, että yhteistyötahona toimii nimenomaan SKP.

Sosialismin ja punalipun kantajien väkivallan historia on julma ja karu. Sosialismin nimissä on surmattu, kidutettu ja vammautettu enemmän oman maan kansalaisia kuin minkään muun poliittisen ideologian piirissä koskaan.

Yleisradion uutis- ja ajankohtaistoimitus tuottaa jatkuvasti journalismia, jossa ei pyritä kertomaan miten asiat ovat vaan ohjataan katsojaa/kuulijaa tarkoituksellisesti virheellisellä ja/tai vajavaisella informaatiolla. Tällaista informaation tuottamista kutsutaan propagandaksi.

Muu media ei kykene yhtään parempaan journalismiin, kun kyseessä on a) vasemmiston aiheuttama väkivalta/vandalismi, b) monikulttuurisuus, c) ilmastopolitiikka, d) maahanmuuttopolitiikka.

On muuten tosi kiva juttu, että ministeri Pia Viitanen (sdp) haluaa jakaa surkeaa journalismia tuottavalle medialle lisärahoitusta. Eikö?

Mistä syystä suomalaisen veronmaksajan täytyy tukea medioita, jotka toistavat samoja uutisia toisiaan kopioiden ja matkien?

Ei ymmärrä. Tai ymmärtää, jos oikea vastaus on Neuvostoliitto.