LIBERALISTISEN GLOBAALIJÄRJESTELMÄN VAHTIKOIRA TARJA MANKKINEN HALUAA RIISTÄÄ KANSALAISOIKEUTESI

Ihmisiä hypnoottisessa otteessaan pitävän Internetin harvoja hyviä puolia on se, että vaikka itse ei muistaisi niin se kyllä muistaa. Kun Yle puskee ympäri vuorokauden passiivisille vastaanottajilleen totalitaristista liberaalidemokratiaa puolustelevaa agendajournalismia, yksittäistä haastateltua kansanvihollista ei välttämättä muista, koska lähes kaikki valtamediassa esiintyvät asiantuntijat ovat toistensa kaltaisia suomalaisvihamielisiä mädättäjiä. Kun hätä on suurin, on apukin lähellä: Yle Watch blogin hakutoiminnolla löytää nimihaulla kätevästi ainakin merkittävimmät henkilöt, jotka ovat viime vuosikymmeninä nakertaneet systemaattisesti kansallista integriteettiämme. 

Kaikessa ennalta arvattavuudessaan Ylen verkkosivujen hybridivaikuttamisjutussa Turvallisuusasiantuntija: Suomessa kaikkiin uhkiin ei ole varauduttu (25.7.2024) pomppaa esiin nimet, jotka oli helppo kaivaa Yle Watchin arkistosta. Jutun tehnyt Yle Turun toimittaja Merja Niilola sai viisi osumaa ja haastateltu turvallisuusasiantuntija Tarja Mankkinen kolme. Kansallismielisestä näkökulmasta jo pelkästään nämä lähteet ovat raskauttavia. Avoimen vasemmistolaisen Niilolan journalistisen tyylin ja poliittisen asennoitumisen voi tarkista näistä (1, 2, 3, 4, 5) YW:n jutuista. Sattumoisin numeron 4 Yle Watch juttu Politisoituneiden tutkijoiden harjoittaman projisoinnin anatomiaa helmikuulta 2020 perustuu Ylen vuodatukseen Tutkija: Some-raivo on uusi väkivallan muoto – Milloin ihmiset unohtivat, miten toisia kohtaan käyttäydytään?, joka on saanut nyt jatkoa käsiteltävänä olevassa mielipideuutisessa. Yle tv-uutisten puolella Niilolan haastattelujuttua kuvailtiin otsikolla "kärijistynyt some-huutelu voi johtaa väkivaltaan", mikä tiivistää varsin osuvasti keskeisen virheargumentin sisällön.

Tarja Mankkinen (1, 2, 3) on taustaltaan paatunut julkisen sektorin virkamiesnainen, joka on saanut toteuttaa idelogiaansa ja siitä kehkeytynyttä järjestelmäuskollisuuttaan eri viroissa ja tehtävissä, mm. sisäministeriön poliisiosaston kehittämispäällikkönä ja sisäisen turvallisuuden sihteeristön päällikkönä, ekstremismin kansallisen yhteistyöverkoston puheenjohtajana sekä väkivaltaisen radikalisoitumisen kansallisena koordinaattorina. Hänen muihin luottamustehtäviin ovat kuuluneet jäsenyys arkkipiispa Kari Mäkisen johtamassa vihapuheen vastaisessa työryhmässä, joka julkaisi vuonna 2019 valtioneuvoston painattaman raportin Sanat ovat tekoja : Vihapuheen ja nettikiusaamisen vastaisten toimien tehostaminen. Yle Watch kertoi tämän ideologisesti valitun työryhmän toiminnasta toukokuun 2019 jutussaan  Sisäministeriön työryhmän ja Ylen mielestä sananvapaus ei kuulu kansallismieliselle. Koska projekti oli lähtöisin pääasiassa sisäministeriöstä, herää epäilys, josko aloitteen takana olisi ollut innokas pikkupioneeri Tarja Mankkinen. 

Mankkisen jakobiinisen avoin pyrkimys mielipidesensuuriin ja poliittisten toimintavapauksien rajoittamiseen pseudoeliitin määrittelemillä "moraalisilla" verukkeilla on näkynyt myös tällä vuosikymmenellä. Edellisen feministihallituksen aikana maaliskuussa 2021 kuntaministeri Sirpa Paatero (sdp) esitteli valtiovarainministeriön ja oikeusministeriön Åbo Akademilta tilaaman 28-sivuisen raportin (hinta: 48 500 euroa) Kansalaispaneeli sananvapaudesta, jossa ehdotettiin toimenpiteitä ”julkisissa ammateissa toimivien henkilöiden suojelemiseksi vihapuheelta". Hallitus perusteli paneelin kansalaisluonnetta sillä, että se oli valittu satunnaisesta 3000 suomalaisen joukosta, josta muodostettiin 29-jäseninen anonyymi paneeli, joka sitten esitteli toiminpiteitä Åbo Akademin tekemää raporttia varten. Tosiasiassa panelistien mietintöjä oli ollut ohjaamassa seitsemän vasemmistohumanismia kannattaavaa yhteiskunnallista asiantuntijaa, joista yksi oli sisäministeriön poliisiosaston kehittämispäällikkö Tarja Mankkinen. 

On selvää, ettei joukko johon kuului Mankkisen lisäksi mm. infosota-aktivisti Jessikka Aro, yhdenvertaisuusvaltuutetun edustaja Robin Harms, Tiedolla vihaa vastaan -hankkeen päällikkö Milla Aaltonen, Amnesty Internationalin vaikuttamistyön avustaja Vilja Härkönen ja vihapuhetutkija Reeta Pöyhtäri, voi edustaa minkäänlaista puolueetonta asiantuntijuutta. Puhe jostain kansalaispaneelista oli muutenkin silkkaa orwellilaista absurdismia, sillä miten voidaan selittää se, että panelistien ("läpileikkaus suomalaisista") ehdoton enemmistö kannatti kaikkia raportissa ehdotettuja toimenpiteitä ja oli muutoinkin harvinaisen yksimielinen satunnaisotannalla valikoituneeksi joukoksi. Hankkeen taustoista voi lukea tarkemmin Suomen Uutiset verkkolehden jutusta Mitä ihmettä? Valtioneuvoston julkaisussa esitelty ”demokraattinen innovaatio” estäisi vaaliehdokkuuden jatkossa niiltä, jotka eivät irtaudu vihapuheesta. Tämäkin projekti valaisee hyvin sitä, kuinka järkkymättömästi Mankkinen viettelee mielipiteillään hyväksymään sensuurin ja kansalaisvapauksien riiston. 

Merja Niirolan tuoreessa haastattelussa Mankkinen jatkaa siitä  mihin hän jäi lähtiessään kolme vuotta sitten Suomesta työskennelläkseen EU:n komission sisäasioiden pääosastolla projektipäällikkönä. Ylen jutun mukaan hän vastasi "väkivaltaisen radikalisoitumisen ehkäisystä EU-alueella". Jutun alussa toimittaja pääsee toistamaan puhkikulunutta punaisen yliopiston mantraa "meistä" ja "heistä" ikään kuin lainausmerkkien käyttö tekisi tyhjäksi yhteiset juuriin menevät ylisukupolviset identiteetit. Turvallisuusasiantuntijaksi sisäministeriön poliisiosastolle syksyllä palaava Mankkinen sanoo ensimmäisenä kommenttinaan, ettei palaa lintukotoon:

– Suomihan ei ole ollut lintukoto enää 20 vuoteen. Maailma on niin rajaton. Netistä alkava rähinä voi pahimmillaan kärjistyä sanoista teoiksi.

Ensin Mankkisen kaltaiset idealistiset byrokraatit ovat ajaneet monikulttuurisuutta eli rajatonta maahanmuuttoa kuin käärmettä pyssyyn vuosikymmenien ajan ja sitten hämmästystä teeskennellen etsivät syitä rähinöille Internetin puhetulvasta. Kaikille lukutaitoisille on selvää, että tässä on tädillä syy- ja seuraussuhde mennyt ideologisista syistä päälaelleen. 

Koska ideologia edellä mennään, Mankkinen kuuluu myös siihen tosiuskovaisten joukkoon, joka väittää itsepintaisesti sanojen olevan tekoja. Ja koska ne ovat "tekoja", ne voidaan silloin sananvapautta kiertäen myös kieltää:

– Somen kovassa maailmassa sanotaan, mitä sylki suuhun tuo. Pilkataan. Sanat ovat voimakkaita ja osalla on vaara ryhtyä sanoista tekoihin. He ovat yleensä ihmisiä, jotka kokevat olevansa heikossa asemassa ja väärin kohdeltuja. Heitä koetetaan yllyttää väkivaltaisiin tekoihin, äärimmillään terroristi-iskuihin, Mankkinen sanoo.

Yleensä sanojen takana on todellisuus, josta ne kumpuavat. Sanat itsessään eivät ole mitään. Kun palestiinalaiset turvautuvat terroriin laitonta sionistimiehittäjää vastaan, syynä on tuskin Mankkisen orwellialaisesti määrittämä "vihapuhe". Vastaavasti islamilaisten matalan teknologian puukkoterrorismin taustalla on arabisiirtolaisten yleinen kauna, kateus ja katkeruus länsimaisuutta kohtaan. Heidän asenteensa on jo lähtökohtaisesti kulttuurisesti vihamielinen, jota vielä ruokkii vasemmistoliberaalien eurooppalaisia syyllistävä hegemoninen julkinen puhe. Islamistien ylläpitämät nettikeskustelut antavat vain moraalisen alibin kaunalle, joka etsii kohdettaan. Sitä vastoin mitään valkoisten äärioikeistolaista kiihtotusta ei ole edes olemassa, mikä näkyy iskujen vähyytenä, Suomessa täydellisenä olemattomuutena. Jonkun mopotalliporukan pidättäminen kotietsinnästä löytyneen vääränlaisen kirjallisuuden tai kotitekoisen aseen vuoksi ei vielä ole terrorismia, vaikka Mankkinen kansaa pelottelevissa uhkaskenaarioissaan haluaa sen sellaiseksi nimittääkin.

Sitten puhe siirtyy median ja tendenssitutkijoiden lempiaiheena pitämään salaliittoteoria-ajatteluun.  Mankkisenkin pääviesti on, että hajaantukaa, täällä ei ole mitään nähtävää, kaikki on kunnossa.

Koronan jälkeen salaliittoteoriat ja hybridi-ideologiat ovat korostuneet. Tarkoitus on sekoittaa ajatuksia ja käyttää hyödykseen ihmisten kokemia epäoikeudenmukaisuuden ja vääryyden tunteita.  

– Se tarkoittaa äärimmillään sitä, että ihmiset, jotka ei välttämättä tuntisi mitään kiinnostusta vaikkapa natsiaatteeseen, voivat nyt kokea, että tämä ideologioiden ja salaliittoteorioiden sekoitus vetää heitä puoleensa.

Mankkisen selittely kuulostaa itsessään salaliittoteorialta ikään kuin olisi jokin taho, jonka "tarkoitus on sekoittaa ajatuksia". Epäuskottavan yksilöpsykoloinnin lisäksi hän esittelee haastattelun edetessä sopivan salaliittoja levittelevän mörkön, joka käy muutoinkin yleisavaimena vähän kaikkeen. Joka tapauksessa "salaliittoteoriasta" jankuttamisesta on ollut valtakoneistolle, jota Mankkinenkin edustaa, tehokas keino tehdä naurunalaiseksi kaikki, jotka epäilevät virallisia selityksiä. Syy, miksi termin käyttö on ollut viimeisiä vuosia lukuunottamatta tehokasta, johtuu siitä, että julkiseen tarkasteluun on otettu vain epäuskottavia teoroita ja niiden höyrypäisiä kannattajia. Tällä hetkellä esimerkisi Amerikan poliitista tilannetta tarkasteltaessa tilanne on kääntynyt päinvastaiseksi. Niin sanotut salaliittoteoriat ovat usemmiten järkevämpiä ja uskottavampia kuin kömpelöt ja täynnä aukkoja olevat Yhdysvaltain valtiokoneiston viralliset selitykset.

Hatusta vedetty selitysyritys kansallissosialismin suosion kasvusta on puolestaan tyyppiesimerkki siitä, kuinka korruptoitunut järjestelmä ja sen asiamiehet ja -naiset ovat kykenemättömiä etsimään juurisyitä omasta päädystä. Olisi nimittäin perin kummallista, elleivät globaalieliitin ja sitä nuoleskelevien suomalaisten pyrkyrien aiheuttamat yhteiskunnalliset, sosiaaliset ja väestölliset murrokset synnyttäisi kansallissosialismin kaltaisia vastareaktioita. Tästä huolimatta Mankkinen on valmis löytämään syyn verkon varjoissa vellovista salaliittoteoriosta. Muutoinhan niitä on lähes mahdotonta löytää, mikäli seuraa vain Internettiä hallitsevia ja sananvapauden pilanneita Facebookin kaltaisista somejättejä.

Maailmantilanteen kiristymisen ja yhteiskunnallisten kriisien seurauksena vastakkainasettelu on tullut entistä näkyvämmäksi, koska mainoshymyn takaa taistellaan viime kädessä aina rajallisista resursseista. Mankkinen näkee jälleen vain oireet ongelmallisina, sillä avoin keskustelu syistä kyseenalaistaisi hänen punasävyisen liberaalidemokratiansa:

– Vastakkainasettelu on totta kai turvallisuusuhka. Vastapuoli nähdään vihollisina, meihin kuulumattomina ja epäinhimillistettyinä. Heidän mielipiteensä ovat vääriä. Kaikki asiat, mitä he tekevät, ovat vääriä. Se koettaa oikeuttaa, että näihin ihmisiin kohdistetaan vihaa ja jopa väkivaltaa.

Mankkisen voivottelema vastakkainasettelu katoaisi suurelta osin jo sillä, jos eliitiin tänne päästämät muukalaiset lähetettäisiin takasin kotimaihinsa. Sitä hän ei tietenkään ehdota, vaan pitäytyy itsepintaisesti monikulttuurissa kuin venäläiset neuvostokommunismissa 1970-luvulla, jolloin he toivoivat kommunismin lisääminen pelastavan jollain ilveellä järjestelmän. Liberalistiseen toiveajatteluun kuuluu, että kunhan eri taustoista samalle demografiselle alueelle istutetut ihmiset vain oppisivat tuntemaan toisensa, niin paratiisi aukeaisi silmissä. Jos ja kun ongelmia ilmenee, ne "korjataan" lisämäällä monikulttuuria eli maahanmuuttoa. Toistuvista yrityksistä huolimatta näin ei ole käynyt, mutta Mankkinen halua pitää silti kiinni utopiastaan. Se "onnistuu" vain lisäämällä valkoisiin kohdistuvaa sananvapauden tukahduttamista ja poliittisen toiminnan rajoittamista. 

Edellä mainitut salaliittoteoriat kuuluvat sanomattakin Mankkisen määrittelemään hybridivaikuttamiseen. Haastattelun loppupuolella hän on vakuuttunut tällaisen lähteen ainoasta poliittisesti korrektista alkuperästä:

Mankkisen mukaan Suomessa on hybridivaikuttamista, jonka alkuperä on Venäjällä. Tavoitteena on vaikuttaa valtion päätöksiin ja toimintaan kohdistamalla vaikuttamista ja manipulointia yksilöihin.

Kun mediassa esiintyvä asiantuntija ei kykene antamaan varmennettua ja aidosti validia selitystä kyseessä olevalle ilmiölle, hän valitse patenttisanat Venäjä ja ilmastonmuutos tai molemmat yhdessä. Toimittajalle tämä kelpaa yleensä mainiosti kuin myös uutisia seuraavalle hyväuskoiselle demarieläkeläiselle. Siksi onkin hirtehistä, että Mankkinen alkaa seuraavaksi paasata syvällä rintaäänellään länsimaisen ihmisen medialukutaidosta:

– Länsimaissa ja Suomessa pitäisi olla valppaampia sen suhteen, miten meihin vaikutetaan. On tarkkailtava, miten netissä vaikutetaan varsinkin nuoriin ihmisiin ja miten muutamat maat osoittavat rahoitusta suomalaisille toimijoille. Meillä Suomessa on vielä varsin hyvä tilanne, mutta tarkkana pitäisi olla.

Onpa näiden mankkisten motiviina sitten manageriaalisen luokan systeemiuskollisuus tai älyllis-moraalinen kyvyttömyys itsereflektioon, selvää on ainakin se, etteivät he varoittele läntisen koulutusjärjestelmän ja kontrolloidun valtamedian vaikutusvallasta nuoriin. Tosin eivät neuvostoviranomaisetkaan nähneet nuorten indoktroinnnissa mitään ongelmallista, sillä se paha aivopesu ja propaganda tuli ainoastaan rajan takaa.

Mielipideuutisen kruunaa viimeisen väliotsikon "Kuraa niskaan, kun viesti ei miellytä" alla esitetyt Mankkisen ja toimittajan omahyväiset marttyyri-avautumiset.

– Aika moni on arka esittämään mielipiteitä, joista tietää etukäteen, että kuraa tulee niskaan. Tässähän erityisesti tutkijat ovat vaikeassa asemassa. Jos esimerkiksi tutkimustulos on somehyökkääjien mielestä väärä, on tutkija pulassa erilaisten kampanjoiden pyörteessä.

Toisaalta taas some lietsoo sananvapauden väärinkäyttöä, kun levitetään esimerkiksi rasistisia mielipiteitä ja huudetaan nettimantraa: ”mitään ei saa enää sanoa. Tällöin usein tarkoituksena on heikentää jo valmiiksi heikoilla olevan ihmisten asemaa.

Sanotaan, että hyökkäys on paras puolustus. Tälle parivaljakolle se on pikemminkin oman syyllisyyden epäsuoraa tunnustamista. He kääntävät valta-asetelman väärinpäin uhriuttamalla itsensä kaltaiset vallankäyttäjät samalla kun antavat varauksettoman tukensa uuskolonialistisesti tuotetulle vapaamatkustajien joukolle. 

Kuplassaan elävän manageriaalisen luokan hyväkkäiden suurin pelko on, että läntisen pellemaailman koko lystin maksava normaali valkoinen kantaväestö ei tottelekaan  "moraalisen eliitin" pakottamia patologisia tasa-arvolakeja, vaan kääntyy tuon uusaatelin mielivaltaa vastaan. Estääkseen epämieluisana pitämänsä poliittisen liikehdinnän järjestelmän lakeijat yrittävät jo ennalta käsin ehkäistä sellaisten argumenttien ja ihmisten pääsyn julkisuuteen, jotka kyseenalaistavat korruptoituneen järjestelmän legitimiteetin. 

Tällaisessa tilanteessa kaikki epätoivoiset keinot aina julkiseen natsitteluun, nettisensuuriin ja poliittisen liikkeiden lakkauttamiseen näyttävät olevan valtiokoneistolle sallittuja. Tarkastelemalla Mankkisen politisoitunutta uraa voidaan nähdä, kuinka hän on yksi niistä lukuisista järjestelemän rottweilereistä, jotka ovat valmiita riistämään sinunkin kansalaisoikeutesi mikäli et tunnusta lännen pervonormatiivisuutta ja etnomasokismia.

YLE PÖNKITTÄÄ TUOREEN "NAISVIHATUTKIMUKSEN" AVULLA HALLITUKSEN JA NATON LISÄÄNTYVÄÄ VALLAN TARVETTA

Sääliksi käy demarieläkeläisiä ja muita konformisteja, jotka lapsenuskoisesti luottavat valtamedian uutisointiin. Henkinen laiskuus ei paranna asiaa, sillä tuulipukukansalaiset eivät juuri jaksa kaivella lähdekritiikkiä tai tarkistaa taustoja muista tiedotusvälineistä. Tyypillisen esimerkin helposti massoihin uppoavasta valeuutisoinnista tarjoaa Ylen verkkosivujen juttu Nato-raportti kertoo Suomen hallituksen olevan poikkeuksellisen vihakampanjan kohde somessa – Marin: "Naiset johtavat hallitusta, Get over it". 

Mikäli uskoisimme uutista sellaisenaan, meidän pitäisi olla huolissamme naisvihamielisistä nettikirjoittelijoista ja vaatia Twiteriä sensuroimaan heitä, koska "vihapuhe uhkaa demokratiaa". Uutisen tarkempi analysointi kuitenkin paljastaa, ettei demokratia ole Twitterissä uhattuna, vaan sitä vaarantaakin Naton hybridisotakampanja, harhaanjohtava valtamedia ja sensuuria vaativa hallituksen viestintäsiantuntija. 

Yle verkkosivujen artikkeli ja TV1:n iltauutiset esittelevät näyttävästi Naton strategisen viestinnän osaamiskeskuksen StratComin juuri ilmestynyttä raporttia, jossa kerrotaan verkossa esiintyvästä naisvihasta, joka on kohdistunut Suomen hallituksen ministereihin. Samaisessa verkkosivun jutussa Yle pyrkii hälventämään nykyhallituksen roolia tilaustutkimuksessa kertomalla sen olleen Sipilän hallituksen aloite:

Valtioneuvoston viestintäpäällikkö Päivi Anttikoski kertoo twitterissä, että tutkimus on saanut alkunsa Juha Sipilän (kesk.) hallituksen aikana keväällä 2019, jolloin valtioneuvosto ehdotti Stratcomille tutkimusaihetta vaalivaikuttamisyrityksistä. Tutkimuslaitos halusi keväällä 2020 kääntää huomionsa vihapuheeseen.

Toisin kuin Yle, Talouselämä-lehti tuo esiin, että tutkimuksessa ei löytynyt Suomeen suunnattua disinformaatiota, jonka vuoksi tutkimuskohde muutettiin paremmin vastaamaan nykyisen feministihallituksen tarpeita. Alkuperäisen tutkimuksen piti osoittaa, kuinka maatamme uhkaa vieraan vallan informaatiovaikuttaminen, olihan samoihin aikoihin (2019) kohistu median lempilapsena tunnetun Jessikka Aron "tutkimuksesta" Putinin trollit. Tosin tendenssikirjan reikäisyys huomattiin tuoreeltaan jopa Helsingin Sanomissa, joten StratComin aluperäisen tutkimuksen vetämä vesiperä ei tullut yllätyksenä. Tutkimuslaitoksen ainoa keino välttää 0-tutkimuksen häpeä oli siirtää huomio sinne, josta saadaan helposti nostettua pöyristyttävä "paljastus". 

Politiikassa jokaikinen hallitus saa kritiikkiä verkossa, mutta Naton tutkimuksessa nämä moitteet mitätöidään sanomalla arvostelun olevan pelkkää naisvihaa. Sitäkin varmasti on jonkin verran ollut, mutta pääasiassa kriitikki on kohdistunut naisministerien heikkoon päätöksentekoon, josta on kertynyt paljon kiistämätöntä näyttöä. Kun tietämättömät ministerit poukkoilevat päätöksissään, tämän ääneen sanominen tulkitaankin "naisvihaksi", jolloin valtamedia katsoo heillä olevan oikeus uhriutua asemastaan. Vastaavasti hallituksen haluttomuudesta ottaa vastaan kritiikkiä kertoo pääministeri Sanna Marinin tviittaus Naton "tutkimuslöydöksestä": "Hallitusta johtaa naiset, Get Over It!" Mikäli tällaiseen ylimielisyyteen sortuisi miesvetoinen hallitus, voisi vain kuvitella minkälaisia reaktioita se synnyttäisi tiedotusvälineissä.

Yle-uutisen tarkoitusperät ovat melko ilmeiset. Ensinnäkin se haluaa lisätä läntisen sotilasliiton vaikutusvaltaa Suomessa myöntämällä sille auktoriteettiaseman ulko- ja sisäpoliittisten uhkien arvionnissa, vaikka Suomi ei ole edes Nato-maa. Toiseksi, Nato esitetään tahona, joka tunnistaa ja paljastaa Suomenkin "demokratiaa uhkaavan vihapuheen". Naton strategisen viestinnän osaamiskeskuksen tutkija pohtii viranomaisten roolia "vihapuheen" rikollisen (sic) luonteen määrittelyssä:

Aiheet, joihin törkypostaukset liittyivät, olivat useimmiten koronapandemia, maahanmuutto, EU-politiikka ja sosiaaliliberaali politiikka. Osa sisälsi piilotettua tai avointa seksististä kieltä.  

Tämä saa aikaan poliittisen ongelman, kun viranomaiset joutuvat tasapainoilemaan sen suhteen, mikä kuuluu sananvapauden piiriin ja millainen viestintä on rikollista, sanoo Stratcomin tutkija Rolf Fredheim.

Hallituksessa on Naton globalistiselle agendalle myötämielisiä voimia, jotka haluaisivat "vihapuheen" varjolla estää ja kriminalisoida poliittisen kritiikin. Ylen verkkojutussa haastateltu hallituksen johtava viestintäasiantuntija Jussi Toivanen painostaa somepalveluita ottamaan käyttäjiltään henkilötiedot, jotta anonyymi kirjoittelu ei olisi mahdollista. Tätä ollaan samanmielisten keskusteluissa perusteltu vertaamalla sometilin perustamista aseen ostamiseen! Toivanen pitää jo lähtökohtaisesti kansalaisten vapaata mielipiteenilmaisua "ongelmallisena", mutta vain poliittisen eliitin kannalta: 

Valtioneuvoston johtava viestintäasiantuntija Jussi Toivanen pitää vihakirjoittelua Suomessa nousevana ongelmana. Ongelmia aiheuttaa sekä ihmisten joutuminen kirjoittelun kohteeksi että heidän pelkonsa kohteeksi joutumisesta.

Alkuperäisen Nato-tutkimuksen epätoivottu lopputulos käännettin fokusta muuttamalla lopulta voitoksi, koska uuden "löydöksen" avulla voidaan kauhisella "vihapuhetta". Sen hillitseminen puolestaan vaatii viellä politiisia toimia, jotta tyytymättömien kansalaisten suut saadaan tukittua.

YLEN SALALIITTOTEOREETIKKO JA NATO-TROLLI RYSKY RIIHELÄISEN TOTUUDEN JÄLKEINEN LIBERAALIDEMOKRATIA

"Salaliittoja ei ole paitsi venäläisillä ja äärioikeistolaisilla"
Kuvassa Ylen viralliset salaliittoteoreetikot Jessikka
Aro ja Janne "Rysky" Riiheläinen.

Ylen leipiin värvätty bloggaaja Janne "Rysky" Riiheläinen täyttää mediajätin propagandistisen tarpeen, jossa valtamedian auktoriteettiin uskoville kansalaisille halutaan markkinoida EU-mielistä, transatlanttista Nato-politiikkaa. Heppoista mielipidepolitiikkaa viljelevää Riiheläistä mainostetaan Ylessä rehvakkaasti "turvallisuuspoliitikan keskustelijana", mutta tosiasiassa hän on EU/Nato-akselin myyntimies sekundatuoteellaan. 

Riiheläisen retorinen tyyli on helppo tunnistaa: jokainen kirjoitus sisältää aina jonkun mustavalkoisen moralistisen opetuksen. Pahuuden voimia hänelle edustaa tietenkin perinteisiin arvoihin sitoutunut Venäjä kuin myös kansakunnan etua ja itsemäärämisoikeutta peräävät kansalaiset, joita hän kutsuu "äärioikeistolaisiksi" tai ainakin "populisteiksi". Autuaallinen hyvyys taas vallitse läntisessä liberaalidemokratiassa ja sen nomenklatuurassa kuten hegemonisissa puolueissa, valtamediassa, globaaleissa suuryrityksissä, EU:n kabineteissa ja vasemmistoliberaalissa kulttuurielämässä. 

Välillä Riiheläinen vaikuttaa vuodatuksissaan suorastaan liikuttuneelta kun hän suitsuttaa demokraattisen "arvopolitiikan" absoluuttista totuutta ja oikeamielisyyttä. Silti hänelle ei tuota ongelmia kannattaa liberaalidemokraattisen arvopolitiikan silkkihansikkaan sisään työnnettyä Naton rautanyrkkiä, jolla taotaan uppiniskaisia maita niin kauan, kunnes nekin ymmärtävät, kuinka hieno asia on amerikkalaisten viemä pakkodemokratia globlalistisessa maailmanjärjestyksessä.

Tällä kertaa Riiheläinen kynäilee salaliitoista mielipidekirjoituksessaan Salaliittoteorioissa väkivalta on aina läsnä. Laajan perspektiivin ottava kriittinen lukija voisi olettaa, että tällaisessa jutussa voitaisiin käsitellä ohimennen vaikka Facebookin tuoretta päätöstä kieltää valkoisen nationalismin kannattaminen sen alustalla. Vaikka yhden tietyn rodun intressin ajamisesta tehty kieltopäätös julistettiin Fb:n tiedonannossa avoimesti, siihen johtaneista todellisista syistä somemonopoli ei ole kertonut suurelle yleisölle mitään. Loppujen lopuksi on yhdentekevää pidetäänkö arvopohjaltaan vasemmistoliberaalin Facebookin salaisesti tehtyä kabinettipäätöstä salaliittona vai globaalitoimijoiden "yleisesti hyväksyttynä maan tapana". Varmaa on vain se, että päätöksellä on poliittinen tarkoitus eikä se ole sama, minkä yhtiö tiedotteessaan virallisesti ilmoitti. Koska Riiheläinen ei puhu salaliittokirjoituksessaan mitään Facebookin agendasta ja sen varmennetuista kytköksistä globaliin poliittis-taloudelliseen eliittiin, jää tehtävä huomiseksi Yle Watchille.

Näennäiseen objektiivisuuteen pyrkivä Riiheläinen aloittaa kirjoituksensa pohtimalla salaliittojen psykologiaa yleisellä tasolla. Tämä on kuitenkin vain mato, jolla lukija houkutellaan koukkuun, propagandistiseen pääsanomaan. Jo jutun toisessa kappaleessa "Rysky" paljastaa ketkä ovat ne ainoat todelliset tahot pahantahtoisten salaliittoteorioiden takana: ääriokeisto, äärioikeisto ja vielä kerran äärioikeisto!:

Kuohuva maailma ja digitalisaation mahdollistama tiedonvälitys ovat nostaneet salaliittoteoriat uuteen kukoistukseen. Näiden poliittisten selitysmallien ytimessä on ajatus, että tavallisia ihmisiä huijataan kaikin mahdollisin tavoin ja joku hyötyy siitä. Erityisen taitavasti nämä houkuttelevat tarinat on ottanut käyttöönsä kansallismielinen äärioikeisto.

Viimeisen lauseen luettuaan lukija osaa jo arvata kolumnin lopun, joka on synkkää jeremiaadia äärioikeiston pahuudesta hyviä ihmisiä, erityisesti vasemmistoliberaaleja, vastaan. Ryskyn maailmassa jälkimmäisenä mainitut tahot eivät syyllisty koskaan mihinkään vehkeilyyn puhumattakaan salaliitoista. 

Itse asissa Riiheläinen noudattaa valitusvirressään hyvin pikkutarkasti narraatiota, jossa amerikkalaiset ja eurooppalaiset liberaalivaikuttajat selittävät ideologiansa epäonnistumisia salaliittoteorioilla. Tämä ei ole sinänsä yllättävää, sillä onhan Rysky koko Yle-uransa ajan paasannut foliohattu päässä siitä, kuinka valtaeliitin haastanut "kaikkialle levittäytynyt eurooppalainen äärioikeistoa" on puhtaasti Venäjän luomus, jossa on käytetty apuna hybridivaikuttamista. Tällaiset lausunnot ovat jokseenkin noloja mieheltä, joka on itse Naton asiaa edistävä hybridivaikuttaja Ylessä ja verkkomaailmassa. 

Riiheläisen propagandistisen yksipuolinen ja täynnä olkiukkoja vilisevä mielipidekirjoitus tuo mieleen John Grayn artikkelin The rise of post-truth liberalism. Geopoliittisena bloggaaja tunnettu Markku Siira on tehnyt kirjoituksesta ansiokkaan suomenkielisen arvion, jota voi tässä kohtaa suositella lämpimästi. Artikkelissaan maineikas brittifilosofi kirjoittaa, kuinka Trumpin vaalivoitin jälkeen joukkopsykoosiin joutuneet vaikutusvaltaiset liberaalit ovat alkaneet uskoa salaliittoon, jossa jokin kavala taho, ehkäpä Venäjä yhdessä lännen verkostoituneen äärioikeiston kanssa, vaikutti vaalien (mkl. Brexit) lopputulokseen. 

Riiheläinen ei muiden (vasemmisto)liberaalien tapaan tietenkään kehtaa sanoa ääneen, että liberaalidemokratian ongelmien syynä olisi salaliitto, vaan päinvastoin hän projisoi koko salaliittodiskurssin äärioikeistoon. Kolumnissaan Riiheläinen todistelee, että uskomus politiikkaa ohjailevista kulissien takaisista voimista kuuluu vain "harhaisen äärioikeiston" ajatteluun.

Markku Siiran kirjoitus Grayn artikkelista todistaa kuitenkin vastaansanomattomasti, että Riiheläinen on paranoidi liberaali, jolle "pahantahtoiset äärioikeistolaiset salaliitot" ovat todellisuuden rakennuspalikoita. Siira kirjoittaa:

Joillekin tällainen uusi paranoidinen liberalismi sopii. Liberaali eliitti, joka on ollut enemmän tai vähemmän niskan päällä lännessä jo vuosikymmeniä, voi nyt heittäytyä voimattoman uhrin asemaan. Uuden salaliittoteorian mukaan liberaalissa yhteiskunnassa itsessään ei ole mitään vikaa, vaan sitä ovat vain horjuttaneet ulkopuoliset, vihamieliset voimat. Se, että jokin vieras valta yrittäisi vaikuttaa toisen maan politiikkaan, ei ole sinänsä epäuskottavaa. Mutta Grayn mielestä on jokseenkin älyvapaata kuvitella, että länsimaisen liberalismin heikentyminen olisi esimerkiksi Vladimir Putinin aikaansaannos. Perimmäiset syyt liberaalien yhteiskuntien epävakauteen ovat lähtöisin niistä itsestään.

Rysky osaa myös hurskastelun taidon. Ensin hän demonisoi pitkähkössä kirjoituksessaan koko "äärioikeiston" ja sen motiivit, jotka ovat tietenkin salaliittomaisen vehkeileviä. Lopuksi hän kuitenkin jäävää itsensä pois tällaisesta diskurssista ja selittää demokratian (jota kansanvaltaa kannattavat populistit eivät muka kunnioita) olevan perustaltaan argumentatiivista väittelyä:

Demokraattiseen kamppailuun kuuluu pitää omaa vaihtoehtoa parempana ja toisen tahon siis huonompana. Mutta salaliittoteoreetikoiden mielenmaisemassa omien hyvien ajatusten vastassa on toisella tavalla ajattelevien pahuus.

Vain salaliittoteoreetikot (lue: "äärioikeistolaiset") jaottelevat Ryskyn mukaan ihmiset moraalisiin kategorioihin. Sekä hänen aiemmat kirjoituksensa että tämä uusin todistavat vahvasti Riiheläisen mustavalkoisen moralismin olevan  politiikan kovaa ydintä. Kun oma ideologia joutuu virheidensä vuoksi poliittisesti haastetuksi Rysky näkee tämän johtuvan vain kabaalin äärioikeiston vehkeilystä. Näin salaliittoteoriat tuomitsevan salaliittoteoreetikon ympyrä on sulkeutunut. Lukijoille tämä on vain yksi vahvistus siirtymisestä totuuden jälkeiseen liberaalidemokraattiseen aikaan.

ILJA JANITSKININ TUOMION VARJOLLA HALUTAAN KAVENTAA SANANVAPAUTTA

Ilja Janitskin.

Ylen riemukkaana pääuutisena on ollut tänään MV-lehden entisen päätoimittajan Ilja Janitskinin saama lähes kahden vuoden ehdoton vankilatuomio. Tuomio ei ole tosin vielä lainvoimainen ja siitä tullaan todennäköisestä valittamaan. Helsingin käräjäoikeuden päätöksestä kertoo seikkaperäisesti Ylen verkkosivujen uutinen Ilja Janitskinille ehdoton vuoden ja 10 kuukauden vankeustuomio MV-jutussa – syyttäjä tyytyväinen poikkeuksellisen ankaraan rangaistukseen. Uutisessa käy selväksi, että tuomari linjasi rangaistusta ylöspäin, jotta nettikirjoittelu olisi rinnastettavissa törkeään pahoinpitelyyn. Janitskinin tuomion perusteella  taposta voi saada pienemmän tuomion kuin kovia huumeita käyttäneen ja myyneen Ylen toimittajan julkisen kuulustelupöytäkirjan jakamisesta.

Tuomion kohtuuttomuus viestii siitä, että oikeusprosessin taustalla on poliittisia motiiveja ja ilmiselvä halu kostaa Janitskinille, koska hänen suosittu lehtensä paljasti suurelle yleisölle valtamedian valheita ja uutispimityksiä. Järjestelmä halusi yksinkertaisesti nitistää sen uhmaajan ja antaa varoittavan esimerkin niille, jotka kertovat vaietuista tosiasioista ilman valtamedian kontrollia. Tässä mielessä ankaraan tuomioon kuulunut poliittinen kosto muistuttaa paljon Jesse Torniaisen saaman rangaistuksen korottamista, koska siihen lisättiin neuvostoliittolainen lakihirviö "rasistinen motiivi",

Ollaanpa Janitskinista mitä mieltä tahansa, niin tosiasia on ainakin se, että hän säikäytti eliitin kannalta liian suosituksi tulleella MV-lehdellään koko järjestelmän klienteeliä aina valtamedian päätoimittajista mitättömiin toimittajapuoskareihin kuten Jessikka Aroon asti. Tämä asenne käy selväksi toisesta Yle uutisesta Rikosoikeuden professori: MV-jutun tuomiot ankaria ja merkittäviä – "Somessakin pitää olla ihmisiksi", jossa Itä-Suomen yliopiston rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen kertoo olevansa  tyytyväinen siihen, että vallanpitäjiä ja median propagandisteja ei voisi enää kritisoida vapaasti: 

Hän arvioi, että tästä tuomiosta voi lähteä myönteinen kehitys, jonka myötä sosiaalisen median vihakampanjointiin pystytään puuttumaan. 

Toisessa Yle uutisessa puolestaan kerrotaan "Kynnys nettikirjoittelua koskevien syytteiden nostamiseen voi madaltua" – Viestintäoikeuden tutkija pitää Janitskinin tuomiota rankkana. Janitsikinin kohtuuttoman ankaran rangaistuksen pohjimmainen tarkoitus on herkistää viranomaisia ja kaventaa kansalaisten mahdollisuutta kritisoida vallanpitäjiä. Näin ankarammilla rangaistuksilla ja tiukemmalla sensuurilla voidaan ajaa järjestelmää hallitsevan luokan etua. Vallassaolijat ovat tunnetusti olleet kiinnostuneita vain sen asiaa ajavien toimittajien sanavapaudesta, kun taas tavallisten kansalaisten ilmaisuvapautta se haluaa säädellä ja kahlita aina vain tiukemmin.

EDIT 22.10. 2018. Viime päivinä on monissa yhteyksissä kerrottu Ilja Janitskinin oikeudenkäynnistä päättäneen tuomarin taustoista. Jo nimestä päätellen tuomari Mitja Korjakoff ei ole suomalaistaustainen, joten hän saattaa jo lähtökohtaisesti suhtautua kaikkeen uutisointiin vihamielisesti, jossa tuodaan esiin suomalaisten intressi.

Somessa pyörineiden valokuvien perusteella Korjakoff on aktiivinen monikultturisti ja kehitysmaainvaasion kannattaja. Esimerkiksi hänen henkilökohtaiseen ystäväpiiriin kuuluu lukuisia gambialaisia muslimeja. Korjakoffin suomalaiset naisystävät ovat puolestaan No Borders -aktivisteja, vasemmistofeministejä, Seta-veteraaneja ja islamisaation ymmärtäjiä.

Voiko kukaan pitää tällaisilla kytköksillä ja taustoilla olevaa tuomaria viileän puolueettoma, kun syytettyä syytetään poliittisin perustein mm. kansanryhmän vastaisesta kiihotuksesta? Miksi valtamedia ei ole ottanut esille Korjakoffin mitä ilmeisintä ideologista jääviyttä?

Klikkaa kuvaa suuremmaksi.

 

                                                           *********************

TV1, torstai 18.10.2018 klo 22:00, Ulkolinja: USA:n äärioikeiston mukana

Reportaasi seuraa äärioikeiston nousua ja liikettä Yhdysvalloissa ja Euroopassa. Nuoren ruotsalaisen Patrikin silmin, hän soluttautuu salakameroin liikkeen ytimeen. HD Äänitekstitys: suomi.

Ohjelmalinkki Yle Areenaan.

Aivan kuin viime maanantaina TV1:stä tullut Dokumenttiprojektin ohjelma Pakotie ei riittäisi demonisoimaan valkoisia nationalisteja tämän viikon osalta, Ylen Ulkolinja lähetti tänään äärivasemmistolaisten tekemän reportaasin Iso-Britannian ja Yhdysvaltojen äärioikeistosta. Ehkäpä Ylen ohjelmanhankkijat eivät olleet täysin varmoja, menikö maanantain viesti perille epävarmoille demarieläkeläisille ja pelokkaille liberaaleille? Sen vuoksi propagandaa päätettiin tehostaa toisella mindfuck-tuotoksella. Toki jotkut sohvaperunat saattavat ymmärtää nämä indoktrinaatiotuokiot täysin "väärällä" tavalla, sillä kun "kabaalin äärioikeiston" kauheutta jankuttaa loputtomasti, fiksumpi katsoja alkaa ymmärtää, ettei motiivina voi olla muu kuin että jankuttajat ovat äärivasemmistolaisen ideologian asialla.

Perinteisten ruohonjuuritason nationaliryhmien kauhistelun sijaan tämäniltainen reportaasi keskittyi amerikkalaislähtöiseen Alt Right -liikkeeseen ja sen kytköksiin euronationalistiseen herrakerhoon nimeltä London Forum, jossa on ollut puhujana mm. suomalainen Kai Murros. London Forumin ja Alt Right -vaikuttajien yksityispuheita off the record pääsi salakuuntelemaan Lontoossa opiskellut ruotsalainen Antifa-kommunisti Patrik Hermansson, joka soluttautui ryhmään viime vuonna. 

Erik Hellberg -nimeä käyttänyt Hermansson oli brittiläisen Antifa-järjestö Hope not Haten lähettämä myyrä, jonka tallentamista valikoidusta salaäänityksistä rakennettiin tv-dokumenttia varten mielikuva globaalia valkoista vallankumousta suunnittelevasta verkostosta. Sattumoisin Hope not Hate -viharyhmää rahoittaa muuan pahamainen globalistikapitalisti George Soros. Tätä taustaa vasten Patrik Hermanssonin ja Hope not Haten johtaja Joe Mulhallin maalailu "äärioikeistolaisesta salaliitosta" näyttääkin luihulta projektiolta omasta salaliitosta ja vehkeilystä!

Kuten aina, antifasistinen keihäänkärki puolustaa mustasukkaisesti vasemmiston yhteiskunnallista hegemoniaa, jota uusoikeisto kuten hajanainen Alt Right heidän mielestään uhkaa. Heille on tärkeää syöttää massoille narraatiota, jossa muka äärioikeistolla on valtaa ja jolla se uhkaa kaikkia samalla kun he itse vaikenevat visusti vasemmiston ja sitä avittavan liberaalijuutalaisten paljon suuremmasta salaisesta vaikutusvallasta. Jo se tosiasia, ettei (((liberaalien))) kontrollissa oleva valtamedia tee ja lähetä koskaan tv-dokumenttia, jossa sankaritoimittaja soluttautuu äärivasemmistoon tai vaikutusvaltaisten juutalaisten sisäpiiriin, kertoo kenellä on valta ja keitä ei saa arvioida kriittisesti.

Kun reportaasia katsoo avoimin silmin, se ei olekaan paljastusjuttu äärioikeistosta, vaan kertomus hallusionaatiovasemmiston tavasta toistaa omia ennakkoluulojaan ja vainoharhojaan poliittisesta vihollisesta. Jälleen kerran katsojat saivat todistaa nykyvasemmiston loputonta peppukipua Donald Trumpista, joka yksin nähdään syyllisenä "rasismin arkipäivästämisessä", sen sijaan, että ohjelmantekijät olisivat tarkastelleet millaisia siirtolaisvirtoja länsimaihin on valutettu viime vuosikymmeninä kilpailemaan omien maiden köyhien kanssa. Oma lukunsa reportaasissa oli progressiivisen vasemmiston hellimä myytti Charlottesvillen tapahtumista, jossa äärivasemmiston ja sitä tukeneen poliisin osuutta tapahtumien kulkuun ei haluta edelleenkään avata mitenkään.

Manipulointi ohjelmassa toteutettiin tehokkasti luomalla punamyyrä Hermanssonin ja katsojan välille luottamuksellinen intiimi suhde. Luottavainen katsoja saattoi tuntea olevansa ikään kuin Hermanssonin rikostoveri, kokea tämän kanssa jännittäviä hetkiä vaarallisen Alt Rightin leijonaluolissa ja samaistua myyrän syviin inhon tunteisiin hirviömäisiksi koettuja äärioikeistolaisia kohtaan. Perinteisempää manipulaatiota edusti ohjelman leikkaus, jossa puhujien irrallisista lauseista ilman kontekstia katsojalle syötetään haluttuja johtopäätöksiä.

Eräs härskeimmistä harhaanjohtamisista oli Alt Rightin perustajiin kuuluneen Jason Jorjanin salaa äänitetyt puheet lasin äärellä newyorkilaisessa pubissa. Videokoosteessa Jorjani saadaan näyttämään kansanmurhaavalta fanaatikolta, koska hän spekuloi millaiseen syöksykierteeseen, väkivaltaan ja romahduksen vallitseva järjestelmä on politiikallaan johtamassa. Tosiasiassa niin Jorjani kuin muutkin Alt Rightin näkyvät hahmot haluavat estää tämän kaiken etnonationalismilla, joka antaa kansallisille ryhmille omat kotimaansa, joista puuttuu rotuvihan välttämätön ehto, pakotettu diversiteetti.

Rauhanomaiset valkoiset kotimaat eivät tietekään käy antifasistisille etnomasokisteille, sillä sehän olisi rasisimia, jota ei kuitenkaan jostain syystä edusta japanilaisten, tiibetiläisten ja juutalaisten samankaltainen kotimaaihanne. Näiden suvaitsevaisten hyvien ihmisten (oma ilmoitus) mielestä valkoisilla ei saisi edes ajatuksen tasolla (vihapuhetta!) olla oikeutta itsesäilytykseen ja etniseen itsepuolustukseen. Toisin sanoen he kannattavat käytännöllisesti katsoen valkoisten kansanmurhaa. Ohjelman tarkoitus oli esittää syyttävä sormi rotukiihkoilijoille, mutta kenelle se pitäisi oikeasti esittää?

YLEN HYSTEERISEKSI YLTYNYT VIIMEINEN TAISTO ARVOISTA

Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen kommunistisille ideaaleille huorannut pikkusisko liberalismi julistautui kukkulan kuninkaaksi yksinapaiseksi muuttuneessa maailmassa. Liberalismi on marxismin lailla uskotellut itselleen olevansa historian päätepiste, mutta viimeistään vuoden 2008 euro-amerikkalaisen talouslaman jälkeen tämä omahyväinen houre on osoittautunut pettäväksi. 

Tähän on kaksi syytä. Ensinnäkin Kiina ja Venäjä ovat haastaneet länsimaiden talous- ja ulkopoliittisen monopolin. Samalla korporaatiovetoinen markkinaliberalismi ja punavihreä "arvopohja" on kyseenalaistettu, mikä on saanut kannatusta myös länsimaiden sisällä. Tämä on jälkimmäinen syy sille, miksi huomattava joukko amerikkalaisia ja eurooppalaisia on alkanut vastustaa näkyvästi liberaalia arvokorroosiota. Käytännössä yleinen tyytymättömyys on näkynyt 2010-luvun populistipuolueiden vaalivoittoina. Äänestäjien protestimielialaa on ruokkinut erityisesti hallitsevan vähemmistön omavaltaisesti harjoittama maahanmuuttopolitiikka ja valtamedian väkisin tyrkyttämät rappioliberalistiset arvot.

Demokratiaa kirkuvalle nomenklatuuralle normaali kansanvaltainen reaktio ei ole kelvannut, vaan se on valtamedian avulla käynyt häpeällistä tiedotussotaa kansalaisiaan vastaan. Populistit on julistettu vähintään veneen keikuttajiksi, ellei jopa fasisteiksi vanhaan kunnon neuvostotyyliin. Suurin propagandataistelu käydään kuitenkin arvoista. Mitä totaalisemmaksi median vihakampanjat sukupuolta, perhettä ja valkoista etnisyyttä vastaan yltyvät, sitä päättäväisemmin selväjärkisyyteen heränneet kansalaiset kääntävät sille selkänsä. Koska vihamielinen kierre on valmis, valtamediat eivät voi muuta kuin korottaa panoksiaan. 

Yksi räikeimmistä median vallanhalun osoituksita on viime aikoina ollut Yleisradion tapa tehdä itsestään ylin tuomioistuin. Tässä se on käyttänyt hyväksi ylikansallisten tiedotusvälineiden markkinoimaa #MeToo -kampanjaa. Hysteerisen moralistiseen raivoon itsensä kiihottaneet Ylen toimittajat ovat stalinistisissa tv-oikeudenkäynneissä  ehtineet jo tuhota Lauri Törhösen ja Aku Louhimiehen elämäntyöt, vaikka heitä koskeneista syytteistä ei ole tehty koskaan edes tutkintapyyntöjä. 

Viimeksi feministijuntan lynkkaamaksi joutui "liian vaativa" baletinjohtaja, josta kertoo Ylen uutinen Kansallisbaletin johtaja Kenneth Greve vapautettu esimiestehtävistä epäasiallisen käytöksen vuoksi – jatkaa kautensa loppuun. Ylen pitäisi muistaa, että jakobiininen mielivalta syö vielä omat lapsena. Kun ns. ylimääräinen uutislähetys vääjämättä vielä joskus tulee, silloin Kansantuomioistuin katsoo ja tuomitsee myös Ylen politirukkien rikokset. 

Vielä toistaiseksi Yle saa elää hybriksessään, kun sen toimittajina palvelleet propagandistit kuten Jessikka Aro ovat saaneet valemediana tunnetun Bonnierin Suuren journalistipalkintoja. Juuri äskettäin ruotsinkieliselle Ylelle tendessimäisiä mielipideuutisia työstänyt Marko Hietikko palkittiin jutuistaan, tällä kertaa asialla oli suomenruotsalainen palkitsija, mikä käy ilmi uutisesta Topeliuspriset-journalistipalkinto Ylen Marko Hietikolle.

Vaikka Ylen uutisessa kerrotaan, että "palkintoperustelujen mukaan Hietikolla on harvinaisen suuri tietämys ääriliikkeistä ja niiden yhteyksistä ympäröivään yhteiskuntaan", ovat hänen juttunsa keskittyneet pelkästään "äärioikeistoon". Tämä on ymmärrettävää, sillä Hietikko tunnetaan korruptoituneen järjestelmän äärivasemmistolaisena yhteistoimintamiehenä, jonka läheiseen ystäväpiiriin kuuluu mm. taktista väkivaltaa kansallismielisiä vastaan suositteleva Dan Koivulaakso.

Palkittu toimittaja Marko Hietikko.

                                                           ************************


Sen lisäksi, että Yle on anastanut itselleen uuden roolin maamme johtavana moraalituomarina, mediajätti pitää tiukasti kiinni vastuullisesta tiedottamisesta, jossa "turhia yksityiskohtia" ei haluta kertoa suurelle yleisölle. Klassinen esimerkki tästä löytyy Ylen verkkosivuilta tänään ilmestyneestä uutisesta Natsien vainoja paennut vanhus surmattiin Pariisissa – poliisi tutkii tekoa juutalaisvastaisena. 

Natseihin viittaavassa uutisessa puhutaan antisemitismistä, mutta tekijöiden taustasta ei mainita silti halaistua sanaa. Uutisen perusteella syntyy mielikuva, että murhaajat olisivat valkoisia uusnatseja, vaikka todellisuudessa tekijät, joista toinen on tuomittu aiemmin 12-vuotiaan tytön raiskauksesta, ovat todennäköisesti semiittejä eli arabeja. Yleltä jäi nimittäin "epäolennaisena tietona" kertomatta, että semiittisten murhaajien antisemitismi kumpuaa islamista, sillä he huusivat tekoa tehdessään "Allahu Akbar!". Asiasta kertoo brittiläinen valtalehti The Daily Mail verkkosivujensa uutisessa Man accused of stabbing 85-year-old Jewish Holocaust survivor to death in 'anti-Semitic attack' at her Paris apartment 'screamed "Allahu Akbar" while killing her'.

Makaaberilla rikoksella ei ole mitään tekemistä kansallissosialisten tai valkoisten juutalaiskriitikoiden kanssa, mutta niin vain Yle sai uutisessaaan näihin vahvan mielikuvakytköksen. Tapaus on Ylelle ja muille suurille tiedotusvälineille sikäli kiusallinen, koska totuuden kertominen kasvattaisi entisestään islamin vastaisuutta. Oma ironen lisänsä murhalla on siinä, että juuri holokaustista toitottavat juutalaiset kannattavat kiihkeästi kehitysamaiden muslimien maahanmuuttoa Eurooppaan.

                                                           ************************


TV1, tiistai 27.3.2018 klo 19:00, Exodus: Matka jatkuu 

2/3. Toteutuuko pakolaisten unelma Euroopassa? Kreikan ahtailta leireiltä halutaan pois hinnalla millä hyvänsä. Nazifa on raskaana ja toivoo ehtivänsä Saksaan synnyttämään. Pysähtyykö guinealaisen Mussan matka muuriin? HD Äänitekstitys: suomi.

Uusintana lähetettävä kolmeosainen dokumenttiasarja kehitysmaiden onnenonkijoista, jotka tunkeutuvat laittomasti Eurooppaan. Tavoitteena on saada valmiista pöydästä ilmainen loppuelämä ja rosvottua kadehdittua valkoista geeniperimää joko väkisin tai muilla keinoin. Koska nämä tosiasiat jäävät turvapaikkaturistien kilven kiillotus -ohjelmassa kertomatta, tilaa saavat itkuhumanistiset tuhannen ja yhden yön tarinat.

Tällaisten viheliäisten propaganda-ohjelmien tarkoitus on vaikuttaa jo valmiiksi altistuneisiin liberaaleihin, jotka eivät kykene näkemään pyhäksi korotetun yksilö-pyksilön yli. Ajattelu loppuu kun pitäisi yksilöiden sijaan ajatella sitä, mitä nämä ainutkertaiset lumihiutaleet saavat aikaan kun niitä pakkautuu Eurooppaan miljoonittain. Typerys näkee vain yksilön, kauaskatseinen yksilöistä muodostuvat populaatiot ja niiden väliset katkerat nollasummapelit.


TV1, maanantai 26.3.2018 klo 21:30 Dokumenttiprojekti: Uhrit 1918 

Vuoden 1918 sisällissodan aikana ja sen jälkeen teloitettiin tuhansia suomalaisia. Elokuva kertoo tästä kauhun ja terrorin ajasta kahden sodan uhrin, teloittajan ja teloitetun kautta. O: Seppo Rustanius T: Illume Oy Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: suomi. K12 (ahdistus).

Linkki ohjelmaan ja sen esittelyyn. Musiikiksi valittua surullista mustalaisviulua myöten Uhrit jäljittelee manipulaatiossaan tuttuja holokaustidraamoja. Luulisi holokaustiuskovaisia harmittavan kun mustalaisviulun synnyttämä ehdollinen refleksi assoioituu ohjelmassa aivan vääriin ihmisiin...

Ylen ohjelmatarjonnan perusteella vuoden 1918 tapahtumien muistelu tarkoittaa valkoisten julistamista syyllisiksi eli häviäjiksi. Tämä on hieman outoa, sillä kun viimeksi tarkistin asian historiankirjoista, niin niiden mukaan valkoiset voittivat punaisten aloittaman valtiokaappausyrityksen. 

Ylen aikoinaan vallanneet taistolaiset ja heidän punavihreät kakarat käyvät sisällisotaa aina vain uudestaan, tällä kertaa indoktrinaation keinoin. Koska punakapinaa ei aikoinaan voitettu aseilla, sitä yritetään vuonna 2018 "moraalisin argumentein", demonisoimalla valkoinen puoli ja unohtamalla punainen terrori. Asenteellisuuden huippuna voi pitää Ylen uutisjuttua Teloitettujen päitä leikattiin irti, kuolleita lapsia pinossa – Tutkija: Hennala oli keskitysleiri, jossa oli naisvihaa ja rodunjalostusta.

TV2, maanantai 26.3.2018 klo 19:00 Pieni asekauppa 

Amerikkalaisilla on perustuslaillinen oikeus kantaa asetta, ja tämän oikeuden rajoittaminen on USA:ssa lähes mahdoton tehtävä. Miksi? Ehkä vastaus löytyy pienen michiganilaisen asekaupan pyörittäjiltä ja asiakkailta. (U) HD Äänitekstitys: suomi.

Asekammoiset valtiouskolliset liberaalit haluavat kansalta aseet pois, koska olisihan se kamalaa, jos kansalaiset alkaisivat puolustaa itseään kun Poliittisen Korrektiuden viimeinen vaihe, Cohen Act, alkaa.

A-STUDIOSSA EI KESKUSTELTU VAAN PELOTELTIIN KANSAA SEN PUOLELLA OLEVILLA NATIONALISTEILLA

TV1, Torstai 8.12.2016 klo 21:05 A-studio: Talk Yle

Äärioikeisto uhoaa kaduilla - mitä he haluavat? Studiossa ex-natsi Esa Holappa, Supon Kari Harju, tietokirjailija Dan Koivulaakso ja kansanedustaja Juho Eerola. Juontajana Jan Andersson. #yleastudio HD

Linkki Yle Areenaan.

Pitihän se arvata, että Yle ei malttanut olla tarttumatta sitä kismittävään kansallisten voimien voimannäyttöön itsenäisyypäivänä. Jo ohjelman otsikko kertoo asenteellisuudesta, kun se puhuu äärioikeiston "uhosta", vaikka itsenäisyyspäivänä valtion tukema äärivasemmisto räksytti aggressiivisemmin. Toisin kuin valtamedian demonisoima äärioikeisto, äärivasemmiston uho ei ole valtamediassa keskusteltavana oleva yhteiskunnallinen ongelma, vaan päinvastoin ratkaisu kaikkiin yhteiskunnallisiin ongelmiin aina 1960-luvun lopulta lähtien. Siksi saamme Suomessa ja Euroopassa nauttia afrikkalaisten ja arabien meille tuomasta rauhasta, vauraudesta ja kansojemme uudesta renessanssista. Joka muuta väittää, täytyy olla mielipuolinen äärioikeistolainen.

Ohjelman näennäisen erimielinen raati oli harvinaisen yksimielinen määrittelemättömästä "äärioikeistosta": syyllinen kaikkeen! Käytännössä ohjelma oli kuin stalinistinen näytösoikeudenkäynti vuosimallia 1937; syytteitä syytteiden perään, pahojen ja harhaisten motiivien analyysia, ihmistyypin arviointia ja tekemättömien tekojen tuomitsemista.

Olisipa pöytään kutsuttu edes se yksi mystinen "äärioikeistolainen", jotta keskustelu olisi ollut muutakin kuin syytekirjelmien ja loputtoman kritiikiin antamista. Mutta tuollaisiahan nuo nykyajan ylistetyt tolkun ihmiset ovat, puhuvat epävarmasta maailmasta ja sen moninaisuudesta, mutta samalla hellivät omia syntipukkejaan, joihin voivat projisoida kaiken pahan. Psykologisoiva ja tuomitseva puhe äärioikeistosta, etenkin sen yksioikoisesta viholliskuvasta, menettää täydellisesti uskottavuutensa kun kohteesta puhutaan kuin yksioikoisesta vihollisesta.

Ohjelman tarkoitus oli tietenkin pelotella epävarmoja kansalaisia ja saada tukahdutettua itsenäisyyspäivän marssien tuoma kansallismielinen buusti. Pelottelu näyttää jossain määrin uponneen kansaan, sillä kuvaruudun alareunan katsojakommenteissa saatiin lukea pelokkaiden lampaiden kommentteja, jotka noudattivat pitkälti ohjelman agendaa. Keskustelun asetelmallisuutta arvostelevia kommentteja varmaan esitettiin, mutta poliittisesti korrektit kielioppistalinistit retusoivat ne luultavasti pois kuvaruudusta.

Keskustelijat toimittaja Jan Andersonia myöten olivat herttaisen yksimielisiä äärioikeiston tuomitsemisessa, mikä osaltaan johtui siitä, että he kaikki ovat altistuneet Dan Koivulaakson sisäistämälle kulttuurimarxilaiselle diskurssille. Siinä äärioikeistolaisuus määritellään hyvin epämääräisenä ja laajana kattoterminä, jonka sisään voidaan niputtaa kaikki kansallismielisyys, jopa vasemmistolaisten nationalismi, mikäli sitä kannattavat valkoiset. Niin kauan kuin kansallismieliset osallistuvat poliittiseen keskusteluun Jan Andersonin ja Dan Koivulaakson saneleman kielipelin kautta, he eivät voi kuin hävitä. Esimerkiksi kansanedustaja Juho Eerolasta leivottiin A-studiossa kuin huomaamatta äärioikeistolainen natsi, koska vallitseva argumentti on, että Eerolan kannattamat persut ovat kansallismielisiä aivan kuten äärioikeistolaisiksi väitetyt natsitkin.

Strategista väkivaltaa kansallismielisiä vastaan kannattava Dan Koivulaakso erottuikin hyökkäävällä vasemmistolaisuudellaan muista, vaikka itse illan teemasta oltiin samaa mieltä. Kyse oli siis aste-eroista, tämä varsinkin silloin vieraat esittivät tosiasiaväitteitä. Aina kun kuultiin selvä valhe, suunsa oli avannut Dan Koivulaakso. 

Jo heti ensimmäisessä puheenvuorossa Koivulaakso valehteli koko Suomen kansalle, että 612-marssin järjestäjät olivat oikein varta vasten kutsuneet Vastarintaliikeen aktiivit mukaan soihtukulkueeseen. Tosiasiassa yksi järjestäjistä, kirjailija Timo Hännikäinen, oli todennut julkisesti, että hän ei missään nimessä kannata Pohjoismaista vastarintaliikettä, mutta ei silti aio estää sen jäseniä osallistumasta kaikille itseään isänmaallisina pitävien marssiin. Tämän Koivulaakso tietenkin tiesi, mutta käärmeenkielisenä ei malttanut puhua muunneltua vasemmistolaista totuutta, jossa Hännikäisen nuivuus natseja kohtaan käännettiin marssikutsuksi natseille. Heti perään Koivulaakso paisutteli valtamediassakin ollutta väitettä Hietaniemen hautausmaan sotkemisesta ja kutsui sitä mutkat suoraksi vetäen hautojen häpäisyksi! Erinäisten lähteiden perusteella 612-kulkueen jo poistuttua hautausmaalta sinne olisi ilmestynyt hiippareita, jotka sytyttivät paikalla rovioita. Syylliset edustavat mitä ilmeisimmin Koivulaakson omaa provokatiivista poliittista viiteryhmää.

Alkukeskustelun jälkeen esitettiin kooste suomalaisista "äärioikeistoliikkeistä", johon niputettiin iloisesti kansallissosialistinen Vastarintaliike, valeturvapaikanhakijoita vastustava yhden asian liike Suomi ensin! ja nationalistisena keskustelukerhona toimiva Suomen Sisu. Toimittajan sapekas juttu oli täynnä stereotypioita, ennakkoluuloja ja vihaa kansallismielisiä kohtaan, jonka vuoksi sen olisi voinut tehdä joku Voima-lehden toimittaja. Tiedä sitten vaikka olisi ollutkin, sillä onhan Yle muutenkin täynnä kulttuurikommunisteja.

Ohjelman teemana piti olla "äärioikeistolaisuus", mutta se keskittyi lähes pelkästään pieneen ja poliittisesti toistaiseksi merkityksettömään Pohjoismaiseen vastarintaliikkeeseen, joka vannoo kansallissosialismin nimeen. Ohjelman tekijöiden ajatuksena on kai ollut esittää koko äärioikeistolaisuus (ja siinä sivussa myös isänmaallisuus) marginaalisena jankkaamalla loputtomasti PVL:stä, jonka asiantuntijana esiintyi sen varhainen mutta melko nopeasti sivuraiteelle eksynyt ex-johtaja Esa Henrik Holappa. Monet hänen liikkeen nykytilaa koskevat tietonsa olivat samalla tasolla kuin iltapäivälehden toimittajalla, joten mistään kovan luokan asiantuntijuudesta ei voida puhua.

Kenellekään ei tullut yllätyksenä, että Koivulaakso halusi puhua nimenomaan Vastarintaliikeestä, koska sen avulla hän saattoi esittää kaikki "äärioikeistolaiset" (eli ei-vasemmistolaiset) liikkeet ja kannattajat natseina. Hän syytti 612-organisaatiota epäsuorasti natsistiseksi, koska PVL:n jäseniä osallistui sen soihtukulkueeseen. Samalla hän tuomitsi koko 612-tapahtuman, koska mukana oli vallankumouksellisia ihmisiä, jotka haluaisivat vaihtaa nykyisen demokratian kansallissosialismiin. Tällainen moralistinen kauhistelu kuulostaa Koivulaakson suusta erityisen ontolta, sillä hän osallistuu jatkuvasti väkivaltaisten anarkistien tapahtumiin. Nuo samaiset anarkistit sattuvat olemaan niitä, jotka haluavat väkivaltaisen vallankumouksen, jossa nykyinen järjestelmä tuhotaan ja tilalle synnytetään kuin itsestään utooppinen anarkia. 

Supon Kari Harju yritti esittää puolueettoman virkavallan edustajaa, joka tarkastelee äärioikeistoa vain valtion sisäisen turvallisuuden kannalta. Lopulta hänkään ei eronnut muista, vaan syyllistyi samoihin ennakkoluuloihin mitä valtamediakin lietsoo. Eräässä kohtaa Harju alkoi pohtia ääneen 612-kulkueen tarkoitusta ja väitti että siihen osallistumalla marssijat ilmaisevat muukalaisvastaisuutta, vaikka kulkueessa ei julistettu yhtään mitään. Ehkä Supon ajatustenlukijat tietävät tämän meitä muita paremmin. 

Koivulaaksolle puolestaan näytti olevan äärimmäisen tärkeää saivarrella 612-marssin osallistujien määrästä ja kieltämättä hän on onnistunut uskottelemaan neuvostoliittolaisella metodilla itselleen, että loppujen lopuksi kulkueeseen osallistui vain 700-1200 marssijaa. Lähteenä hän käytti vasemmistokaveriensa nettiprojektia. Koivulaakso voi toki kiemurella asian suhteen miten lystää, mutta jo pelkän kuvamateriaalin, järjestäjien laskujen ja kulkueen pituuden perusteella osallistujia oli vähintään se 3000. Jostain syystä Koivulaakso ei näytä pääsevän tästä millään yli, joten saamme luultavasti kuulla jatkossakin hänen villisti alakanttiin arvuuttelevia lukuja.

Politiikasta ja yhteiskunnallisista asioista tietäville Koivulaakson roskapuheiden seuraaminen vaatii kylmiä hermoja, nimittäin sen verran raivostuttavaa propagandaa herra suustaan laukoo. Vai mitä mieltä pitäisi olla siitä kun hän höpisi, että Ruotsissa turvallisuuspoliisi pitää Vastarintaliikettä maan suurimpana uhkana. Ei puhettakaan aseita heiluttelevista ja pommeja lähes päivittäin räjäyttelevistä uusruotsalaisista, puhumattakaan maassa lymyilevistä islamistiterroristeista. Ilmeisesti lähteenä väitteelleen Koivulaakso käyttää ruotsalaisvihamielistä Expo-"tutkimuskeskusta", jolle on äärimmäisen tärkeää saada piskuiset natsiliikkeet näyttämään suurilta ja äärimmäisen vaarallisilta, jotta se saisi vuosittaisille projekteilleen ruotsalaisten verorahoista nyhdetyt valtion tuet.

Expon juutalainen "asiantuntija" Jonathan Leman pääsikin ääneen Hannele Muilun Ruotsin Vastarintaliikettä käsitelleessä pätkässä. Haastateltu Leman oli ilmeisen tietoinen Suomen poliittisesta tilanteesta ja median kansallismielisyyttä vastaan käymästä propagandasodasta, kun hän otti puheeksi Ruotsin Vastarintaliikkeen sympatiat Venäjää kohtaan. Leman yleisti hätiköiden ruotsalaisnatsien Venäjä-sympatiat, sillä kysymys on oikeasti moniulotteinen ja maasta löytyy lehtitietojen perusteella koko joukko kansallissosialisteja, jotka ovat Ukrainan puolella. Esimerkiksi tunnetuin ruotsalainen uusnatsi Venäjän ja Ukrainen välisessä sodassa on Azov-pataljoonassa Ukrainan puolella taistellut Mikael Skillt. 

Syy Lemanin Venäjä-puheisiin voi löytyä yllättävän läheltä. Häntä lienee konsultoitu Ylen toimittaja Jessikka Aron kirjoituksilla, joissa kansallismielisyys halutaan lyödä lokaan väittämällä, että sen nousun taustalla on pääasiassa "rasismia lietsovat Venäjän trollit". On selvää, Aron "tutkimukset" ovat tilaistyötä, jonka on tilannut valtion keskeisillä paikoilla toimiva länsimielinen Nato-siipi. Dan Koivulaakso tarttui nopeasti Muilun raportissa olleeseen Venäjä-korttiin ja yritti valtavirran media-diskurssia lainaten vihjata, että läntiset kansallismieliset liikkeet ovat Venäjän vasalleja ja siten epäisänmaallisia. Tuon pahantahtoisen väitteen kääntöpuolena on tietenkin se, että aitoa "länsimaista" isänmaallisuutta on avata rajat afrikkalaisille.

Tarkkaavainen tv:n katsoja huomasi, että koko show oli ohjelman nukkemestari toimittaja Jan Andersonin hyppysissä. Hän valitsi tieten vieraat ja esitti sopivat kysymykset. Eräs niistä oli ohjelman loppupuolella Juho Eerolalle esitetty, jossa kysyttiin, että eikö perussuomalaisetkin ole omalta osaltaan edistäneet "rasismin normalisoimista". Kysymys on samaa luokkaa kuin että vieläkö hakkaat vaimoasi. Mitä tuollaiseen pitäisi vastata kun rasismi, kansan ytimessä olevan genomin itsesuojelu, esitetään arkkipahana, jota ei tule suvaita ja josta pitää päästä eroon? Ainoa oikea reagointitapa olisi ollut esittää vastakysymys, että eikö Yle ole omalta osaltaan ollut normalisoimassa tänne kutsumattomien neekerien läsnäoloa. Vieraspopulaatioden invaasiolle alistuminen jos mikä on epänormaalin tilan normalisointia eikä suinkaan populaatioiden itsesuojeluksi evoluutiossa kehittynyt "rasismi". Toinen, ehkä käytännönläheisempi vastaus olisi ollut lainata Helsingin kaupungin entistä pormestari Raimo Ilaskiveä, joka totesi 1990-luvulla, että "Suomessa ei ollut rasismia ennen kuin somalit tulivat".

Suomessa ei koskaan edes keskusteltu kulttuurisesti vaikutusvaltaisen SKP:n taistolaisiiven kriminalisoimisesta, vaikka se saarnasi väkivaltaista vallankumousta televisiossa vapaasti ja halusi maamme liittyvän idän Neuvostokansojen joukkoon. Nyt punaisella hengellä mädätetyt toimittajat oppimestariensa Hemánusin ja Nordenstrengin viitoittamalla tiellä vaativat repressiivistä toleranssia roturealisteille, jotka kannattavat valkoista pohjoismaista valtakuntaa. 

Toisin sanoen toimittaja Anderson esitti studiovieraille kysymyksen, pitäisikö Pohjoismainen vastarintaliike kieltää Suomessa. Aina vallan puolella olevan poliisi, tarkemmin sanottuna Supon edustaja Kari Harju, vastasi ennakoidusti "Kyllä", koska Vastarintaliikkeen poliittisten toimintavapauksien kieltäminen olisi "signaali" kaikille kansallismielisille eli "ääriajattelijoille". Harjulle poliittisen toisinajattelun kieltäminen antaisi julkisuuteen merkin, jossa "yhteiskunta" ei salli nykyisen demokratiailveilyn korvaavia poliittisia vaihtoehtoja. Yllättävää kyllä järkevin vastaus Andersonin kysymykseen kuultiin Henrik Holapalta, jonka mukaan toiminnan kieltäminen vain muuttaisi liikkeen muotoa, yleensä vaarallisempaan suuntaan maan alta. Vastaavasti Koivulaakson salliva linja ei yllättänyt, sillä äärivasemmisto tarvitsee hyvän vihollisen, jota vasten se voi peilata kuvittelemaansa hyvyyttään. Sitä paitsi jos Vastarintaliike kiellettäisiin, suurelta osalta äärivasemmistolaisilta katoaisi ideologia, sillä nykyään vasemmistoradikalismi on degeneroitunut lähes täysin äärioikeiston vastustamiseksi, mikä palvelee viime kädessä vain suomalaisvihamielistä poliittista klienteeliä ja suurpääomaa ilman että räyhävasemmisto sitä edes itse ymmärtää.

Viimeisenä kysymyksenä toimittaja esitti mitä pitäisi tehdä, että äärioikeisto pysyisi edelleen toivottavan pienenä. Poliittiseen sadismiin taipuvainen Koivulaakso näki varsinkin Vastarintaliikkeen suhteen hienoja tukahduttamisen mahdollisuuksia, joita voi käyttää myös muita kansallismielisiä toimijoita vastaan. Eräs niistä on vasemmiston jo nyt harjoittama DDR:n parhaita ihanteita ilmentävä ilmiantokulttuuri, jossa estetään mm. nationalististen konserttien pitäminen, apurahojen saaminen ja tilaisuuksien järjestäminen. Konkreettisena ehdotuksena Koivulaakso esitti, että vuokranantajille voi ilmoittaa, että tiloissa toimii "natseja", mikä on kuulemma toiminut ainakin Helsingissä joitain kertoja.

Nykykulttuurille on leimallista, että julkisessa keskustelussa ei esitä oikeita kysymyksiä, jotka selittäisivät ihmisten tyytymättömyyden. Epämukavuuden taustalla eivät ole vain pinnalla näkyvät taloudelliset ongelmat, vaan koko läntistä kulttuuria vuodesta 1789 hallinneet universalistiset uskomukset, joiden jääräpäisestä seuraamisesta Länsi on hirttämässä itseään hitaasti mutta varmasti. A-studioissa ei taaskaan haluttu rikkoa liberaaleja tabuja ja pohdittu vakavasti mistä "äärioikeistolainen" liikehdintä kumpuaa. Kaikki keskustelijat puhuivat äärioikeistosta kuin jostain ulkoavaruudesta tulleena vieraana voimana, jolla ei ole mitään yhteyttä entistä hallitsemattomammaksi käyneeseen yhteiskunnalliseen tilanteeseen, kehitysmaalaisten massainvaasioon Eurooppaan, poliittisen eliitin irtautumiseen kansasta, luonnollisen perhesolun hajoamiseen, tapojen ja kulttuurin romahdukseen, ekologisen kriisin kärjistymiseen.... 

Kun paska osuu lähivuosina kunnolla tuulettimeen, kun länsimaiset yhteiskunnat romahtavat barbaarisen muukalaisinvaasion painosta polvilleen, kun globaalipankkiirien pyramidihuijaukselta putoaa pohja pois, ja kun kaaos valtaa sijaa elämä muuttuessa pelkäksi taisteluksi jokapäiväisestä leipäpalasta, niin silloin pitää kaivaa tämä omahyväinen kauhisteluohjelma naftaliinista ja kysyä vieläkö on syytä kauhisteluun.