ANTI-EUROOPPALAISIA PUHEENVUOROJA

Zygmunt Bauman

Yle Radio 1, 30.11.2015 kl0 18.00, Eurooppalaisia puheenvuoroja: Globalisaation lähettiläät

Linkki ohjelmaan, jonka voi sekä lukea että kuunnella.


Ei ole sattumaa, että Radio 1:n pitkäikäisessä ohjelmasarjassa Eurooppalaisia puheenvuoroja esitetään nyt jakso, jossa puolustetaan kynsin hampain, jopa moraaliseen syyllisyydentuntoon vedoten, Eurooppaan kohdistuvaa vihamielistä kansainvaellusta. Tällä kertaa yritetään vedota sössölogian auktoriteettiin, vasemmistohumanistien suitsuttamaan sosiologi Zygmunt Baumanin kirjoittamaan humanismin kaapuun kätkettyyn eurooppalaisvihamieliseen artikkeliin "The Messengers of Globalisation" eli Globalisaation lähettiläät, joka on ilmestynyt aivan hiljattain. Tätä kuten muitakaan Baumanin tekopyhyyden harjoitelmia ei ole tarkoitettukaan otettavan vakavasti, vaan ne ovat heprealaisen etnosentrikon kyynisiä manipulaatioita, joiden sentimentaalis-moralistisilla sanavalinnoilla jymäytetään ainoastaan perusteettomalla syyllisyyden taakalla rampautettuja liberaaleja. 

Suomessa vastaavaa kaksinaamaista indoktrinaatiota tieteen varjolla on edustanut sosiaalipsykologi Karmela Liebkind, joka haluaa maan täyteen afrikkalaisia, mutta ei samaa kohtaloa Israelille (lisäpaljastuksia täältä) - siis aivan kuten edellä mainittu "puolalaistaustainen" sumuttaja Leedsin yliopistosta . Se ei ole mikään salaisuus, että johtavat juutalaiset intellektuellit ovat jo pitkään yrittäneet istuttaa länsimaihin näkemystä, että maahanmuuttopolitiikka pitää perustaa "moraalisiin periaatteisiin" eikä kansojen intresseihin. Syy miksi he näin toimivat on ilmeinen, eikä sillä ole mitään tekemistä hyvyyden tai myötätunnon kanssa.

Moraalinen ja intellektuaalinen omahyväisyys on punaliberaaleille niin houkuttelevaa, että he ovat valmiita antamaan Euroopan tuosta vain maahantunkeutujille, kunhan he vain saavat loistaa muiden yläpuolella Hyvinä ihmisinä toistamalla Baumanin kaltaisten kieroilijoiden oppeja. Onneksi epäitsekkäät kansallisvaltion puolustajat näkevät jo kaukaa Baumanin vedätyksen, jota Yle tarjoilee nyt koko kansalle. Ulkokultaiset moraalisaarnat "ihmisten veljeydestä" ovat pelkkää sanahelinää, kun tavalliset kansalaiset, maan suola, on alkanut omin silmin nähdä mitä nämä petturieliitin maahan päästämät turvapaikkaturistilaumat tekevät maallemme, tyttärillemme ja koko kulttuurillemme.



Yle Radio 1, 30.11.2015 klo 19.03, Radioateljee: Kansankodin pimeämpi puoli

Ruotsalaisen rasismin historiaa valottava Tapio Tammisen kirja Kansankodin pimeämpi puoli palkittiin torstaina 26.11.2015 vuoden parhaana tietokirjana. Tieto-Finlandia on Suomen Kirjasäätiön jakama tunnustus ansiokkaalle yleistajuiselle tietokirjalle. Tapio Tamminen teki Radioateljeelle ohjelman samasta aiheesta vuonna 2011. Ohjelma kuullaan uusintana Yle Radio 1:ssä maanantaina 30.11.2015 klo 19.03 ja on kuunneltavissa Yle Areenassa joulukuun 2015 loppupuolelle asti.

Myös Yle palkitsee oman kulttuurimarxilaisen kultapoikansa lähettämällä uusintana ohjelman, jonka pohjalle Tamminen teki Tieto-Finlandialla palkitun kirjansa. Linkki ohjelmaan.

YLE MAIREANA: FINLANDIA-PALKINNOT (JÄLLEEN) KULTTUURIMARXILAISILLE

Tapio Tamminen, Nadja Sumanen ja Laura Lindstedt

Olihan tämä arvattavissa, vaikka moni toivoi parasta. Kun entinen hardcorepunkkari, kehitysmaa-auttaja ja toimittaja Arto Nyberg sai tehtäväksi valita Tieto-Finlandian kuudesta kirjasta, joiden joukossa oli Tapio Tammisen ruotsalaista roturealismia käsittelevä teelmys Kansankodin pimeämpi puoli, oli melko selvää, ettei Nyberg jättäisi tilaisuutta käyttämättä -- valitsemalla tuon kirjan voittajaksi hän pääsee hehkuttamaan jälleen kerran kuinka rasismi on ajankohtaista ja uhkaa kaikkea liikkuvaa. Yle kirjoittaa tämän päivän uutisessaan Kansankodin pimeämpi puoli sai Tieto-Finlandian – Finlandia Junior esikoisteos Rambolle:

Nyberg lukee kirjaa myös kommenttina tämän hetken maailmantilanteeseen. – Hyvä tietokirja myös linkittyy nykyaikaan. En voi kiistää, etteivätkö nykyinen maailmantilanne ja viime aikojen tapahtumat Syyriassa, Pariisissa, Malissa ja Tornion rajalla olisi vaikuttanut valintaani.

Ylipäätään se, että Suomen Kirjasäätiö ehdotti Tammisen kirjan Tieto-Finlandian loppukilpailuun kertoo säätiön punertavasta politisoitumisesta, joka on jatkunut jo vuosikausia. Sen valitsemien kirjojen lempiteemoja kun ovat feminismi, "toiseus", natsit Lapissa ja ties missä, homot ja suomalaisen miehen surkeus. Finlandia-palkintojen kruununjalokiven eli kirjallisuuden Finlandian sai Laura Lindstedtin teos Oneiron. Valinnan sai tehdä umpipunikkina tunnettu lauluntekijä Heikki "Hector" Harma. Valitsijoiden valintakin kertoo omalla tavallaan mihin Suomen Kirjasäätiö tähtää, sillä onhan voittajaa ollut valitsemassa myös Kallion punamummo eli Tarja "Die Rote Tavja" Halonen. Harman voittajavalinta ei ollut yllätys, sillä Oneiron kuvaa itseriittoisia naisia kuoleman välitilassa. Kuinka ihanan voimaannuttavaa! Yleisradion haastattelujutussa kerrotaan:

– "Kirjaan valikoitui seitsemän naista, koska halusin tutkia naisten välisiä valtasuhteita, solidaarisuutta ja kateutta. Miesten mukaan ottaminen olisi ollut tylsä idea!, sanoo Lindstedt. Oneironissa eniten tilaa saa amerikanjuutalainen performanssitaiteilija Shlomith, joka laihduttaa itsensä hengiltä yleisön edessä.

Tyypillisen tiedostavan kulttuurimarxilaisen tapaan Lindstedt teki Finlandia-palkintotilaisuudesta oman ideologiansa poliittisen performanssin, kun hän esitti kiitospuheessaan "yhteiskuntakriittisen puheenvuoron", mikä median koodikielestä suomeksi käännettynä tarkoittaa hyökkäävää vasemmistolaista propagandaa. Osa hänen hallituskritiikistään osuu maaliinsa, mutta miksi ihmeessä sitä pitää tunkea kiitospuheenvuoroon? Juuri tuollainen ripulinomainen sanomisen tarve ja oman mielipiteen narsistinen junttaaminen koko kansalle on niin vasemmistolaista kuin vain olla ja saattaa.

Mitä tulee vielä Tieto-Finlandian voittajaan, YLE WATCH kirjoitti jo tammikuussa jutussaan Kuinka itseruoskinta ja pelkuruus tuhoavat lännen kaiken tarvittavan Tammisen tendenssitutkimuksesta. Lukekaa se ennen kuin tartutte tämän vuoden Tieto-Finlandia voittajaan. Tämä lainaus Yle Watchin jutusta tiivistää sen, kuinka relevantista teoksesta oikeastaan on kyse ja asettaa sen aikamme hulluuden kontekstiin:

Tammisen käymä kulttuurisota, joka on yhdessä 68'-sukupolven hengenheimolaisten kanssa paljastumassa läntisen sivilisaation tuhoamisodaksi, kaivelee kirjassaan yli 150 vuoden takaisia asioita kytkeääksen ne nyky-Ruotsiin, joka on todellinen antiteesi Tammisen tuomitsemille vanhoille kansallisen itsesuojelun (mm. kansankoti) ideoille. Se tosiasia, että maa on rajattoman maahanmuuton myötä käytännössä peruuttamattomasti tuhottu, ei tunnu haittaavan kirjalijaa. Oikeastaan hän ei edes suostu näkemään suoraan silmien alla tapahtuvaa traagista kansanmurhaa, vaan yrittää paisuttaa pienimmänkin järjen ja vastarinnan äänen kuten Ruotsidemokraatit äärimmäisen demonisuuden ilmaukseksi, jonka juuret löytyvät itse Saatanasta, rotuopeista ja kansallissosialisteista. Kaikista ajan merkeistä huolimatta tämä asenne on ateismilla ja materialistisella rationaalisuudella ylpeilevällä lukeneistolla edelleen varsin yleinen.

MITEN DRESDEN 13.2.1945 NÄKYY YLESSÄ?

Kun Auschwitzin vapauttaumisesta tuli 27.1.2015 kuluneeksi 70 vuotta, Yle lähetti muistotilaisuuden suorana lähetyksenä netissä, kertoi siitä näyttävästi kaikissa tv-uutisissaan ja julkaisi lukuisia artikkeleita aiheesta verkkosivuillaan kuten jutun Eloonjääneet muistavat Auschwitzin vapautusta, jonka lopussa on "lue myös" linkit:

Live: Keskitysleirin vangit palaavat Auschwitziin 27.1.
Näkökulma: Elämä on ihanaa 27.1.
Puolassa tuotu esiin uusi arvio Auschwitz-Birkenaussa työskennelleiden määrästä 23.1. 
Auschwitzin pahamaineisen SS-komentajan pojanpoika aikoo osallistua keskitysleirin vapauttamisen 70-vuotisjuhliin 21.1.
Putin ei osallistu Auschwitzin muistotilaisuuteen 13.1.
Auschwitzin muistokaan ei yhdistä – Putin ei osallistu seremoniaan 27.1.

Tänä vuonna, juuri tänään, tulee kuluneeksi myös 70 vuotta Dresdenin pommituksista. Virallisten, poliittisesti korrektien tilastojen mukaan pommituksissa kuoli 25 000 kaupunkilaista. Luku on todellisuudessa tätä suurempi, vähintään 40 000, sillä moni uhri paloi tomuksi valtavissa liekeissä. Saksan perverssissä julkisessa keskustelussa ja lainsäädännössä on surkuhupaisaa, kuinka Dresdenin uhrilukujen vähättelystä on tullut kansalaishyve ja todellisten määrien esittämistä pidetään "rikollisena uusnatsismina" ja "revisionismina". Sanomattakin on selvää, että tämä näyttää kuvottavalta tekopyhyydelta kun rinnalle otetaan holokaustin pyhä luku, josta poikkeaminen alakanttiin (suuremman määrän esittäminen ei ole rikos) ei ole vain rikos vaan uuden ajan uskonkultin pyhäinhäväistystä.  

Holokausti eli polttouhraus todella tapahtui, mutta ei Itä-Euroopassa vaan keskellä Eurooppaa. Eräs Dresdenin pommituksiin perehtynyt kansalaisaktivisti kirjoittaa fb-sivullaan:

Tasavuodet brutaalista joukkomurhasta. "Firestorm"-taktiikka kehiteltiin USA:ssa polttamalla saksalaiseen tapaan rakennettujen puukaupunkien malleja. Ensin rikottin kattoja ja rakenteita räjähdyspommeilla, sitten siroteltiin palopommeja, ja viimeisteltiin aikasytyttimillä varustetuilla miinapommeilla, joilla oli tarkoitus estää pelastustyöt. Tavoitteena oli laaja-alainen tulipalo, jonka termiikki aiheuttaisi voimakkaan ilmavirtauksen kohti palon keskustaa. Siitä nimitys "tulimyrsky".

Tulipalo saattoi nostaa lämpötilan jopa yli 1000 asteen, jolloin pommituksen uhrit katosivat kokonaan. Happi loppui myös pommisuojissa, joissa kuoltiin viimeistään kuumuuteen. Firestorm-metodia saatettiin käyttää ainoastaan tiheäänrakennetuilla asuinalueilla, teollisuuskohteissa ei ollut tarpeeksi palokuormaa tulimyrskyyn. Tunnettuja "Bomben-Holocaust"-kohteita olivat Dresden ja Hampuri, mutta myös pienempiäkin kaupunkeja poltettiin, asukkaineen.

Joukkomurha-pommitusten arkkitehteja olivat ilmamarsalkka Arthur Harris ja amerikkalainen kenraali Curtis LeMay. Heidän rikoksiaan ei ole käsitelty sodan jälkeen.

Miten sitten Yle reagoi Dresdenin 70-vuotispäivään? Vaikenee täysin. Tai ei sentään aivan kokonaan, ainakaan epäsuorasti. Ylen TV 1:n Stradassa haastatellaan Tapio Tammista, jossa hän mainostaa ilmaiseksi Ruotsin ja osin Suomen "äärioikeistoa" (jolla hän tarkoittaa tosiasiassa kansallissosialisteja) käsittelevää kirjaansa Kansankodin pimeämpi puoli (Atena, 2014).

Vaikenemisesta ei voi syyttää vain Yleä, sillä Ilta-Sanomia lukuunottamatta kaikki suuret mediatalot jättivät kertomatta muistopäivästä. Tämä on sikäli outoa, koska muualla Euroopassa Dresdenistä on uutisoitu jonkun verran. Vielä hämmästyttävämmäksi asian tekee se, että Suomi on yksi Euroopan saksalaisystävällismistä maista. Tämä puolestaan kertoo median ja kansalaisten yhä suuremmaksi käyneestä ristiriidasta ja intressien eroista.

Vain isänmaan petturit voivat vaieta niistä rikoksista, joihin Suomeakin vastaan sotineet liittoutuneet syyllistyivät. Huippuna tästä vieraskoreasta nöyristelystä on presidentti Tarja Halonen, joka osallistui viimeisellä kaudellaan liittoutuneiden voitonparaatiin ikään kuin Suomi olisi ollut yhdessä rintamassa sotimassa bolshevikkimurhaajien ja maanryöstäjien kanssa omaa maataan vastaan! Natseista saa olla mitä mieltä lystää, mutta kiistämätön tosiasia on, että Saksan korvaamaton ruoka-apu ja lento-osasto Kuhlmey kesällä 1944 pelastivat Suomen lopulliselta perikadolta. Ilman tätä tukea suomalaiset, Tarja Halosen suku mukaan lukien, olisivat joutuneet kuopan reunalle tai Siperiaan karkotettaviksi. 

Yle "kunnioittaa" Dresdenin muistopäivänä kymmeniä tuhansia siviiliuhreja kääntämällä huomion muualle kertomalla Tapio Tammisen suulla, että maahanmuuton vastustaminen on fasismia ja pohjoismaiden suurin uhka ovat pienet natsijärjestöt. Voiko olla enää häpeällisempää 2000-luvun kulttuuribolshevismia veronmaksajien rahoilla.  

TV1, 13.2.2015, klo 21,30, Strada

Rock-kriitikoiden suosikki Jukka Nousianen äänittää biisiä studiollaan. Äärioikeisto Suomessa ja Ruotsissa. Suomalaisen elokuvan mestarikuvaaja Peter Flinckenberg. Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: suomi.

Linkki ohjelmaan.

Kulttuuriantropologi Tapio Tammisen haastattelu ja juttu Ruotsin ja Suomen äärioikeistosta näytetään heti alussa. Ylen mulattikiintiöllä toimittajaksi palkattu Joonatan Pitkänen lukee aluksi vanhaa tieteellisestä julkaisua, jossa sanotaan, että "ihmisroduilla ei ole vain tiettyjä ruumiillisia erityispiirteitä, vaan eroavaisuuksia on olemassa myös henkisessä suhteessa jopa tuntuaviakin". Pitkänen toteaa ylimielisesti hämmästystä teeskennellen, että "vaikka nämä kuulostavatkin joltain natsi-Saksan aikaisilta teorioilta, niin tällaista samanlaista tekstiä sai lukea Suomessakin oppikirjoissa vielä 60-luvulla". Liberaali kulttuuriväki todennäköisesti nyökytteli päätään tyytyväisenä. Silti ne, jotka tuntevat psykometrisiä mittauksia mm. ihmisen temperamentista, itsehillinnästä, altruismista, tunteiden säätelystä ja yleisälykkyyden alalta tietävät sen egalitiarismin kumoavan kylmän tosiasian, että ihmispopuulaatiot eli geneettiset klusterit (rodut), poikkeavat huomattavasti toisistaan. Fysioglogiset erot ovat ilmeiset kasvojen piirteissä, hiuksissa, ruumiin rakenteessa ja pituudessa kuin myös ulkoa päin näkymättömässä aineenvaihdunnassa, ominaistuoksussa, ihmisäänessä, testostreronitasossa ja maksan toiminnassa.  Ihonväri on ehkä näkyvin populaatioita erottava tekijä, mutta silti eräs merkityksettömimmistä, jonka vuoksi rotuerojen redusoiminen pelkkään ihonväriin on tarkoituksellista harhaanjohtamista, valehtelua, retorista kikkailua toisiasioiden edessä.

Toimittaja kysyi kulttuuriantropologi Tammiselta mihin Ruotsin [Uppsalan yliopiston] rotubiologisen insituutin mittauksilla pyrittiin. Tammisen mielestä kyse oli ennen kaikkea politiikasta, jolle tuon ajan rotututkimus pyrki antamaan legitimiteetin, jotta epäsosiaaliset ryhmät tunnistettaisiin ulkoisin perustein. Tosiasiassa Tammisen mainitsema "tattarirotu" ei ollut edes rotubiologien mukaan mikään rotu, vaan pikemminkin sosiologinen käsite hyvin heterogeeniselle joukolle, jonka Tamminenkin tunnustaa. Tyypillistä tässä moralistisessa jälkiviisasetelussa on se, että kulttuuriantropologit kuten Tamminen sekä monet sosiologit, sukupuolentutkijat, sosiaaliantropologit ja sosiaalipsykologit (mm. juutalainen Karmela Liebkind) tekevät itse tendenssitutkimusta, joiden tarkoitus on edistää hegemonista poliittista ideologiaa, egalitarismia. Samat "suvaitsevaiset" tahot ovat hyökännnet myös vahvasti - jopa fyysisesti - sosiobiologian, evoluutiopsykologian ja älykkyyden tutkijoita vastaan, koska näiden tutkimustulokset ovat sotineet kulltuurimarxismin saastuttamien "tieteiden" ideologista perustaa vastaan.

Kun mulattitaustainen toimittaja kysyi Tammiselta miten hänelle, suomalaisen äidin ja eteläfrikkalainen zulu-isän jälkeläisenä, olisi käynyt sodan jälkeisessä Ruotsissa, tutkija spekuloi, että koska sterilisaatiopolitiikka kohdistui erityisesti tattareihin hänen "taustaansa olisi voitu katsoa erityisen tarkasti". 

Puoliverinen ei tietenkään itse voi mitään taustalleen, mutta sen sijaan hänen suomalaisella äidillään oli suuri vastuu kun hän antautui neekerille. On itsestään selvää, että terveessä valkoisessa yhteisössä rotuluopiot eristetään. Jos valkoinen nainen tuntee, että valkoiset miehet eivät ole hänelle tarpeeksi hyviä rodullis-seksuaalisesti, niin silloin eivät myöskään hän ja hänen mulattilapsensa ole riittävän hyviä valkoiselle yhteisölle. Liittyköön silloin mustaan yhteisöön vaikka sinne Etelä-Afrikkaan. Asiahan on niin, että jos nainen hylkää valkoisen miehen, miksi valkoisen yhteisön miesten pitäisi hyväksyä hänet sen jälkeen yhdenvertaisena valkoisena? Tuollainen nainen on interrasistinen chauvinisti, joka ajattelee olevansa parempi, koska hänellä on "rodullisesti ylivertainen" musta mies ja mulattilapsi. Hylätessään valkoisen miehen, valkoisen miehen pitäisi hylätä hänet. Valkoiset, jotka hyväksyvät sosiaalisesti naisen, joka hylkää valkoisen miehen on sama asia kuin juutalaistemppeli, joka hyväksyy jäsenekseen juutalaisen, joka on hylännyt uskonsa ja kääntynyt kristityksi tai muslimiksi. Jos juutalainen haluaa jättää temppelin, silloin hänen pitäisi liittyä moskeijaan tai kirkkoon. Hän ei nimittäin voi odottaa, että temppeli hyväksyy hänet edelleen, vaikka hän hylkäsi uskonsa. Jos viidakkokuumeinen roturutsaaja kuvittelee, että hän on liian hyvä valkoiselle miehelle ja hylkää näin oman rodullisen yhteisönsä, niin silloin valkoisen yhteisön pitäisi kertoa hänellä, että hänen olisi parasta muuttaa mustaan yhteisöön. Mutta kuten asiaan kuuluu, nämä rotuluopiot haluavat syödä ja säästää kakun; vaikka he hylkäävät valkoisen miehen mustan miehen vuoksi, he haluavat silti kuulua valkoiseen yhteisöön, joka tarjoaa hänelle kaikki edut ja mukavuudet toisin kuin Afrikan savimajat.

Toimittaja Pitkänen yrittää ulkoaopetellusti kirjaa mukaillen väittää, että ennen "ongelmana" olivat tattarit, mutta nyt mamut ikään kuin miljoonan kutsumattoman muukalaisen vastustamisessa olisi kyse pelkästä "rasismista". Tammisen kirjaan nojautuen Pitkänen kertoo, että "älyttömintä tässä on se että rotuopit elää edelleen". Täysissä täpinöissään hän jatkaa, että maahanmuuttoa vastustavien Ruotsidemokraattien juuret on natsistisessa Valkoisessa Arjalaisesssa Vastarintaliikkeessä (Yle Watch kumosi tämä väitteen täällä). Väite on yhtä relevantti kuin kertoisi päivitellen, että Suomen demarien juuret on väkivaltaista kapinaa yrittäneessä punakaartissa tai että Vasemmistoliiton alku on jäljitettävissä Neuvostoliitosta ohjailtuun Suomen Kommunistiseen Puolueeseen. Tässä kohtaa Tamminen esitti varsin tyypillisen jälkimarxilaisen vainoharhaisen argumentitn, että kosher-konservatiiviset oikeistopopulistiset puolueet kuten Ruotsidemokraatit eivät puhu enää rodusta, vaan "kulttuurisesta puhtaudesta" peitelläkseen "rasisminsa". Tutkija yrittää vihjata, että kivikautisia arvomaailmoja ja tapoja vieroksuvien asenteiden taustalla ei kerta kaikkiaan voi olla muuta kuin rasismi. Hyväkkäiden toiveena lienee täydellinen antautuminen ihanalle toiseudelle, josta kertoo faktapohjaisen neutraalin mamu-kriitikin kategorinen kieltäminen tai kutsuminen sitä anteeksiantamattomaksi rasismiksi.

Seuraavaksi Tamminen alkoi syyllistää suomalaisia rasismista viittaamalla saamelaisille tehtyihin kallonmittauksiin kauan ennen sotia. Tamminen on idelogiastaan niin vakuuttunut, että katsoo näiden tutkimusten tarkoituksena olleen todistaa, että suomalaiset eivät ole mongoleja, vaikka jo pitkään on tiedetty, etteivät edes saamelaiset kuulu keltaiseen päärotuun. Hänelle ei tule mieleen, että tiedonintressinä saattoi olla vilpitön halu tutkia miten suomalaiset ja saamelaiset yhteisistä kielijuuristaan huolimatta poikkeavat toisistaan fyysisesti. Punavihreiden lasien läpi tämänkin fyysisen antropologian perustutkimuksen taustalla halutaan nähdä pahantahtoisia motiiveja.

Sen sijaan aidosti pahantahtoisena eleenä oli ottaa ohjelmaan mukaan jo toistakymmentä vuotta sitten kuollut kansanviihdyttäjä Pekka Siitoin. Jopa Äärioikeisto Suomessa (Into, 2012) kirjan kirjoittajat jättivät Siitoinin pois historiikista, koska eivät pitäneet tätä mitenkään aidosti kansallismielisenä tekijänä, vaan poliittisesti merkityksettömänä pellenä, jota pilkkasivat eniten äärioikeistolaiset. Stradalle Siitoin sen sijaan maistuu hyvin, vaikka herra on so last season jopa äärivasemmiston loanheittostrategioissa.

Lopuksi jutussa ruoditaan viime aikoinakin pajon tapetilla ollutta Pohjoismaiden ja Suomen Vastarintaliikkeen toimintaa. Toimittaja Pitkänen vetää kohtalaisen rajusti mutkia suoriksi samaistamalla Siitoinin pelleilyn Vastarintaliikkeeseen sekä sotien jälkeen kiellettyihin IKL:ään ja Suojeluskuntaliikeeseen (!). Sitten toimittaja esitti kyllästymiseen asti toistetun kysymyksen, eli miten vakavana uhkana Tamminen näkee Suomen nykyisen äärioikeiston. Tietenkin tutkija tunnusti Jyväskaustin virallisen ja valheellisen medianarraation ja näkee sen olevan todiste "äärioikeiston" kasvavasta "fyysisestä uhasta". Tammisen punaporvarillisesta näkökulmasta suurin uhka tulee kuitenkin siitä, kuinka johtavat poliitikot suhtautuvat maahanmuuttajiin ja miten kielteisiä asenteet maahantunkeutujia kohtaan ovat kansan keskuudessa.

Toimittaja esitti vielä sen vasemmiston usein hellimän pikkunokkeluuden, että on ristiriitaista kuinka suomalaiset kansallissosialistit yrittävät esittää kuuluvansa "ylempään rotuun", vaikka he ovat "oikeasti lähempänä minua" (siis mulattia). Tämä on pelkkaa puutaheinää ja mutua. Suomalaisten geneettisesti lähimmät yhteydet löytyvät mm. Belgiasta ja Pohjois-Saksasta, josta on kirjoittanut mm. edesmennyt professori Aira Kemiläinen tutkimuksessaan Suomalaiset, Pohjolan outo kansa (SKS, 1993), Sen sijaan meissä ei ole tippaakaan neekeriveren tahraa kuten toimittaja Pitkäsessä. Tamminen vastasi Pitkäsen provokatiiviseen pohdintaan kerkeästi, että vanhojen rotuoppien mukaan me olemme 1800-luvulla vaikuttaneen hassun kreivi Arthur de Gobineaun mukaan "Euroopan pohjasakkaa". Kylläpäs nyt ne vanhentuneet rotuteoriat kelpaavat antirasisteille, kun niillä voidaan perusteettomasti mollata suomalaisia! Tästä herääkin kysymys, miksi suomalaisten rodullisen itsesuojelun hylkäämistä pitäisi perustella vanhoilla runollisilla rotufantasioilla, jotka jopa Euroopan uusnatsitkin ovat hylänneet ajat sitten? Yle Watchin juttu viime tammikuulta antaa tähän vastauksen: 

Tamminen haluaa ärsyttää maamme "rasisteja" kirjoittamalla vanhoista rotuopeista, joista osa liittyy mm. kreivi Gobineuaun mielikuvitukselliseen arjalaisteoriaan, josta suomalaiset on poissuljettu. Tämän kaksoisstrategian tarkoituksena on uskotella sekä anti-rasisteille että "rasisteille", että etninen suomalaisuus ja sen varjelu on turhaa, jolloin sekaantuminen etenkin meistä mahdollisimman kaukaisiin kognitiivisesti haasteellisiin neekereihin olisi mahdollista. Toisin sanoen suomalaisuus on merkityksetöntä siksi, että rotuja ei ole ja jos olisikin, suomalaiset ovat "pohjasakkaa", jonka vuoksi sekoittumisella neekereihin olisi lähinnä vain positiivisia vaikutuksia. 

Ruotsin uusnatsit ovat todennäköisesti hyvin tietoisia nykyisistä geneettisiä klustereita koskevista tuloksista, jonka vuoksi heillä ei ole mitään syytä tavailla satukirjailija de Gobineauta. Jo se tosiasia, että he ovat läheisissä yhteyksissä suomalaisiin aateveljiin kertoo, että ranskalaiskreiviä ei käytä argumenttina muut kuin vasemmistohenkiset tutkija-journalistit kuten Tapio Tamminen ja Anna-Lena Lodenius.

***********************************************************************************************************

Yle Watchin omat facebook sivut nyt täältä.

Yle Watchin juttuja, jotka liittyvät Ylen ohjelmiin ja uutisiin, voi myös postata eri Yleisradion Facebook-sivuille. Kun postaat, niin älähän trollaa, vaan toimi asiallisesti. Ohessa suorat linkit, klikkaa nimeä:

Yleisradio
Yle Uutiset
Yle Areena
Yle Teema

Yle Radio 1

KUINKA ITSERUOSKINTA JA PELKURUUS TUHOAVAT LÄNNEN.

Tapio Tamminen ja Tieto-Finlandian voittanut kirja.

TV 1, 22.1.2015, klo 18.00, Uutiset

Uusi kirja kertoo Ruotsin synkästä rotuhistoriasta (toim. Jussi Mankkinen).

Katso Yle Areenasta kohdasta 14.08" minuuttia eteenpän.

Ylen toimittaja Jussi Mankkisen tuore (24.1.2015) lukiolaisvuodatus Näkökulma: Ruotsin ruma rotuhistoria. (Koska Ylen verkkosivut eivät ymmärrettävästi uskalla antaa kommentointimahdollisuutta, kommentoin tässä lyhyesti yhtä Mankkisen jutun puolivillaista väitettä: "Äskettäin esimerkiksi puoluesiihteeri Björn Söder ilmoitti, etteivät saamelaiset kuuluu Ruotsin kansaan. Lausahduksessa kaikuivat viittaukset eugeniikan kulta-aikoihin."  Vastaus: Söder ei kyseenalaistanut saamelaisten Ruotsin kansalaisuutta, kunhan vain totesi sen tosiasian, että svealaiset on eri kansa kuin saamelaiset. Jatkuvan indoktrinaation seurauksena on levinnyt käsitys, että Euroopan kansojen identiteetit eivät ole mitään, jonka vuoksi kuka tahansa maahanmuuttaja voi halutessaan olla vaikkapa ruotsalainen tai suomalainen. Ajatuksen hullunkurinen tekopyhyys on helppo todistaa sillä, että kuka tahansa ei voisi tuosta vain julistaa olevansa saamelainen, sillä saamelaiset itse pitävät tiukkoja kriteerejä etnisyydestään, jota muiden valkoisten Euroopan kansojen kohdalla pidettäisiin tuomittavana rasismina)



Biologian kyseenalaistavan sosiaaliantropologian asiantuntija Tapio Tamminen kirjoitti jo yli kymmenen vuotta sitten (uus)natsismia kauhistelevan kirjan Pahuuden viehätys (Otava, 2004). Kirjan viestinä oli varoittaa utilitaristiseen ideologiaan perustuvan atomistisen yhteiskunnnan kohtaamasta uhasta, joka syntyy yhteisöajattelua ruokkivasta valkoisesta itsetietoisuudesta ja etnisestä itsesuojelusta (mustien rotutietoisuus lienee sen sijaan Tammiselle kannatettava idea). Kun nyt vuonna 2015 on kaikkien selvästi nähtävänä, että koko valkoinen sivilisaatio on muun maailman piirittämä, vieraiden populaatioiden kansoittama, demografisesti surkastunut ja lopulta taantunut kulttuurisesti rappioliberaaliin infantilismiin, on Tamminen näille kuolemanmerkeille entistä sokeampi. Hän yrittää vielä kuilun reunallakin kiihdyttää mukavuudenhaluisen lukeneiston keskuudessa etnistä itsetuhoa julkaisemmalla ruotsalaisten ja siten samalla kaikkien eurooppalaisten valkoista syyllisyyttä saarnaavan teoksen Kansankodin pimeämpi puoli (Atena, 2014)

Uutuuskirjassaan Tamminen harjoittaa manipuloivaa historiapolitiikkaa, kun hän käyttää tendenssimäisesti tarkoin sopivasti valikoituja tiedonsirpaleita ajamaan omaa agendaa, eurooppalaisten itsemurhaa edistävää monikultuurisuutta. Kirjan idea pohjautuu Tammisen käsikirjoittamaan Radioateljeen kuunnelmaan "Kansankodin pimeämpi puoli - metadekkari", jonka Yle Radio 1 lähetti 15.6.2012.

Tammisen käymä kulttuurisota, joka on yhdessä 68'-sukupolven hengenheimolaisten kanssa paljastumassa läntisen sivilisaation tuhoamisodaksi, kaivelee kirjassaan yli 150 vuoden takaisia asioita kytkeääksen ne nyky-Ruotsiin, joka on todellinen antiteesi Tammisen tuomitsemille vanhoille kansallisen itsesuojelun (mm. kansankoti) ideoille. Se tosiasia, että maa on rajattoman maahanmuuton myötä käytännössä peruuttamattomasti tuhottu, ei tunnu haittaavan kirjalijaa. Oikeastaan hän ei edes suostu näkemään suoraan silmien alla tapahtuvaa traagista kansanmurhaa, vaan yrittää paisuttaa pienimmänkin järjen ja vastarinnan äänen kuten Ruotsidemokraatit äärimmäisen demonisuuden ilmaukseksi, jonka juuret löytyvät itse Saatanasta, rotuopeista ja kansallissosialisteista. Kaikista ajan merkeistä huolimatta tämä asenne on ateismilla ja materialistisella rationaalisuudella ylpeilevällä lukeneistolla edelleen varsin yleinen.

Ylen uutisten jutussa monen silmille pomppasi varmaan toimittaja Jussi Mankkisen kirjan pohjalta esittämä väite, että "opin mukaan esimerkiksi suomalaiset leimattiin rodulliseksi pohjasakaksi". Tässä Tamminen yrittää lyödä kiilaa tämän päivän Euroopan kansallisuuksien väliin kertomalla että ruotsalaiset rotututkijat halusivat aikoinaan kieltää ruotsalaisilta avioliitot suomalaisten kanssa, joita tutkijat pitivät toimittaja Mankkisen suulla "pohjasakkana". Väite tuntuu oudolta heidän tunnetussa rotuhierarkiassaan, kun mukaan lasketaan myös mulatit, mustan Afrikan neekerit, Siperian alkuperäisukkaat, Amazonin intiaanit ja Australian aborignaalit ym. Toimittajan keksimällä sanavalinnalla kuvitellaan tehtävän tyhjäksi suomalaisten etninen ylpeys, mutta tuo vanha svekomaanienkin käyttämä temppu on niin läpinäkyvä, että metsään menee. Toimittaja Jussi Mankkisen ja kirjailija Tapio Tammisen ajatuksena on, että koska suomalaisten perimä ei ollut joidenkin sata vuotta sitten eläneiden ruotsalaisten chauvinistien mielestä tarpeeksi hienoa, eivät nykypäivän "rasistitkaan" voisi vedota lähinnä germanistisesta estetiikasta kumpuavaan rotuoppiin ikään kuin muunlaista rotuajattelua ei olisi olemassakaan.

Uuden dysgeneettisen multikulti-rotuopin soveltaminen suomalaisiin on tässä kohtaa huomioimisen arvoinen. Ensinnäkin Tamminen tulee kannattaneeksi nykyisen rotuopin mukaista epätieteellistä väitettä, että rotuja ei ole olemassa paitsi silloin kun värilliset saavat siitä etua ja valkoiset maksutaakan. Toiseksi, Tamminen haluaa ärsyttää maamme "rasisteja" kirjoittamalla vanhoista rotuopeista, joista osa liittyy mm. kreivi Gobineuaun mielikuvitukselliseen arjalaisteoriaan, josta suomalaiset on poissuljettu. Tämän kaksoisstrategian tarkoituksena on uskotella sekä anti-rasisteille että "rasisteille", että etninen suomalaisuus ja sen varjelu on turhaa, jolloin sekaantuminen etenkin meistä mahdollisimman kaukaisiin kognitiivisesti haasteellisiin neekereihin olisi mahdollista. Toisin sanoen suomalaisuus on merkityksetöntä siksi, että rotuja ei ole ja jos olisikin, suomalaiset ovat "pohjasakkaa", jonka vuoksi sekoittumisella neekereihin olisi lähinnä vain positiivisia vaikutuksia. 

Voihan sitä kansanmurhaa näinkin edistää. Me täällä Yle Watchissa sen sijaan kannattamme etnopluralismia, jossa jokaisella rodulla, etniteetillä ja kansalla on oikeus itsesäilytykseen. Meitä ei loukkaa mitä ruotsalaiset natsit ajattelevet meistä ennen tai tänään, meitä kiinnostaa vain Itämerensuomalaisen kansansirpaleemme säilyminen keskellä seitsemän miljardin ihmisen kansojen merta. Tätä diversiteettiä Tamminen haluaa kirjallaan epäsuorasti viedä historian unohduksiin edistämällä monikulttuurin nimellä kulkevaa globaalia monokulttuuria.

Mainitun "pohjasakan" lisäksi jutussa tarttui korviin lause "Saksassa rotuoppi johti tunnetuin seurauksin holokaustiin". Tässä monet historian syy-seurausketjut kääritään yhdelle rullalle, jonka nimi on rotuoppi. Sama kuin väittäisi, että kommunismin 100 miljoonaa uhria Venäjällä, Kiinassa ja Kamputseassa olisivat olleet pelkästään seurausta Karl Marxin opeista. Niillä on varmasti osansa, mutta tuskin edes kiihkein antikommunisti voisi vakavissaan väittää sellaista. Sitä vastoin holokaustin syistä voidaan tehdä kaikenlaisia yksinkertaistuksia, pääasia, että juutalaisten omat toimet antisemitismin syntymiseen voidaan siirtää virallisen keskustelun ulkopuolelle.

Mankkisen uutisjuttu sisälsi myös tahattoman humoristisia piirteitä, mikä ei johtunut niinkään hänen tyylistään vaan kerrotusta kirjasta, johon on pyritty kokoamaan kaikki ne raavittavissa olevat ruotsalaisen menneen maailman ilmiöt, joita valveutunut nykyihminen pitäisi opetetun papukaijan tapaan "pahoina". Voi vain kuvitella millaista moraalista närkästystä syntyi elämästä vieraantuneissa liberaaleissa tv-katsojissa, kun toimittaja kertoi Abban tahtiin Ruotsissa ja Suomessa tehdyn vielä 1970-luvulla vammaisten ja mielisairaiden sterilointia, koska se kuului tuolloin normaaliin kansankoti-ajatteluun. Sormella osoitteva jälkiviisastelu on tehty nykyään niin kovin helpoksi.


Jutussa mopo keuli myöhemminkin, kun toimittaja liiotteli Tammisen laihoihin lähteisiin perustuen Ruotsin roolia sodanjälkeisessä eurooppalaisessa uusnatsismissa. Ruotsissa toki järjestettiin 1950-luvulla eurofasistien kokoontuminen, mutta maa ei ollut marginaalisten uusnatsien keskuspaikka kuten vaikkapa Englanti (Cotswoldin kokous ja julistus 1962) tai Länsi-Saksa. Todellinen valhe Tammisen teoksesta löytyi Ilta-Sanomien (20.1.2015) kautta, joka kertoi kirjaan viitaten, että "SD [Ruotsidemokraatit] syntyi, kun valkoisen vallan liike Vitt Ariskt Motstånd eli VAM jakautui poliittiseen siipeen ja maanalaiseen siipeen 1990-luvun alussa." Silkkaa valhetta, joka on helppo tarkistaa mistä tahansa julkisesta lähteestä. 1990-luvun alussa perustetulla ja vain pari vuotta toimineella VAM:lla ei ollut mitään yhteyttä SD:n eli Ruotsidemokraatteihin. Puolueen juuret ovat 1980-luvun puolivälin tienoilla vaikuttaneessa roturealistisessa, mutta ei natsistisessa kansalaisliikkeessä "Bevara Sverige Svenskt" eli Pidä Ruotsi ruotsalaisena. Mikähän ihme into Tammisella on valehdella tässäkin? Onko syytä olettaa, että koska hän on altis valehtelemaan tällaisissa "pikku asioissa", valehtelee hän todennäköisesti isoissakin?

Tammisella menee ilmeisen tarkoituksellisesti äärioikeisto ja uusnatsit sekaisin, varsinkin silloin kun hän puhuu islamistien ja joidenkin "äärioikeistolaisten" yhteisistä vihollisista. Äärioikeistolla toimittaja viittaa tosiasiassa joihinkin uusnatsien sirpaleryhmiin eikä äärioikeistolaisiksi kutsuttuihin puolueisiin, joista monet kuten Ranskan Front National ovat juutalaisten ostamia kosher-konservatiivisia valleja aggressiivista islamia vastaan. Tamminen yrittää kuitenkin joidenkin hajatapausten perusteella nähdä kansallismieliset radikaalit ja islamistit yhteistyössä liberaalia järjestelmää ja ennen kaikkea sen erityisessä suojeluksessa olevia juutalaisia vastaan. Samaa harhautusta käyttää myös Ylen Kioski jutussaan Mitä yhteistä on terroristilla ja natsilla, jonka tarkoitus on projisoida lörpöttelevän punaliberaaliluokan petikaveruus islamilaisten maahanmuuttajien kanssa kauas historiaan poliittiseen viholliseen .  

Puheet "natsien" (joilla monet toimittajat viittaavat suurin piirtein jokaiseen, joka ei hyväksy monikultuurisuutta) yhteneväisistä arvoista islamistien kanssa ovat mielivaltaisia, sillä kaikkien sivilisaatioiden kestäviin totuuksiin on kuulunut se, että esimerkiksi kulttuuri puolustaa reviiriään; että  avioliittoinstituutio on vain miehen ja naisen välinen yhteiskuntaa uusintava liitto; että homous on poikkeama, josta ei pidä palkita. Myös juutalaiset ymmärtävät nämä historian testaamat arvot, vaikka he tavalliselle goyim-väestölle propagoivatkin medioidensa kautta päinvastaisia epäarvoja, mutta se onkin sitten täysin eri tarina.

Tammisen löytämä ideologinen yksittaistapaus islamistien ja uusnatsien välillä on mitätöntä siihen verrattuna mitä hänen oma viiteryhmänsä punaliberaalit ovat tehneet vuosikausia islaminuskoisten maahanmuuttajien kanssa. Sekä Ruotsissa että Suomessa juuri vasemmisto, demarit etunenässä, ovat kutsuneet islamilaisia maahanmuuttajia riveihinsä. Vasemmistolaisille maallistuneille humanisteille ei tuota mitään ongelmaa, että heidän poliittisten johtajiensa maahanpäästämät muukalaiset kannattavat kivikautista uskontoa, jossa sukupuolisyrjintä on syväkoodattu sen arvoihin ja väkivalta on hyväksyttävä tapa levittää uskoa, joka perustuu alistamiselle. Punaisten kutsuun on myös vastattu ja ainakin Ruotsissa islamilaisista maista tulevat vieraat äänestävät poikkeuksetta demareita ja muuta vasemmistoa, koska se on luvannut heille eniten etuisuuksia veronmaksajien kukkarosta. Vastaavasti vasemmisto on voinut hidastaa laskevaa kannatuskäyräänsä rahtaamalla maahan lisää heitä äänestäviä Euroopan ulkopuolisia maahanmuuttajia. Tilanne on sekä demaripuolueelle että muukalaisille win-win, mutta nettotappio lystin maksavalle kansalle. Vaikka tilanne on tämä, kehtaa Tamminen kiinnittää huomion muualle sössöttämällä "natsien" ja islamistien olemattomasta petikaveruusta.

Kun toimittaja kysyy jutun lopuksi mitä meidän tulee Tapio Tammisen kirjasta oppia, kirjoittaja vastaa, että "mitä meidän pitää oppia on juuri se, että meidän pitäisi ymmärtää mitä niiden taustalla on ja niistä ajattelutavoista pyrkiä oppimaan ikään kuin pois." Niinpä niin. Indoktrinaatiota ja manipulaatio on lisättävä entisestään, jo heti lastentarhoista lähtien. Aikuiskasvatuksen puolella Yle onkin jo hyvässä mallissa.




TV1, 22.1.2015, klo 21.05, A-studio: Talk Yle

Pelottava ääri-islam. Vieraina Maryan Abdulkarim, Sylvia Akar, Sadek Elwan ja Atte Kaleva. Keskustelua vetää Susanne Päivärinta. #yleastudio

Ohjelman linkki Yle Areenaan.


Ylen vieraskoreus näkyi jälleen kerran kun puhuttiin eurooppalaisiin kohdistuvasta uhasta eli islamista, joka oli ohjelmassa nimetty ääri-islamiksi ikään kuin arkinen islam olisi jotenkin maltillista ja suvaitsevaa suhteessa maallistuneeseen länsimaiseen elämänmenoon. Keskustelijoiden asema suhteessa islamiin noudatti A-Studion tuttua kaavaa eli neljästä vieraasta kolme oli islamin ymmärtäjiä ja vain yksi, tutkija Atte Kaleva, edusti kriittistä linjaa.

Ohjelmassa oli eniten äänessä 1980- ja 90-luvun taitteessa Neuvostoliitosta Suomeen vanhempiensa kanssa loikannut somalimuslimien ylisuorittaja Maryan Abdulkarim (s.1982), jonka  rasittava pseudoakateeminen puheripuli kaikkialle hiipivästä fasismista sekä vaatimukset vähemmistöt jalustalle nostavasta identiteettipolitiikasta muistuttivat puhdasoppista kulttuurmarxilaista retoriikkaa. Väestöliitolla monikulttuurisuuden asiantuntijana (sic) työskennelleen Abdulkarimin  kliseinen kielenkäyttö oli kuin suoraan omaksuttu taideyliopiston rehtorilta Tiina Rosenbergilta. Tuttujahan he ovatkin, sillä Abdulkarim on haastatellut Rosenbergia vanhojen enemmistökommunistien Kansan Uutisiin aiheena rasismi. Keskustelussa hän poikkesi jatkuvasti aiheesta Suomen palestiinalaisten siirtokuntayhdistyksen puheenjohtaja Sadek Elwanin tavoin. Molempien puheessa vilisi ahkeraan myös Anders Breivik, vaikka aiheena oli muslimien terrori. 

Jos Abdulkarim sekavasta länsimaista suvaitsemattomuutta sättivästä vuodatuksesta (kusui mm. Pegida-liikettä fasistiseksi) voi nostaa esiin jonkun kokoavan ajatuksen, olisi se varmaankin väite, että Eurooppa ei ole koskaan ollut valkoinen ja kristillinen ja että tätä toteutumatonta myyttiä ajavat tänään ennen kaikkea "islamofobiset" fasistit. Koska tällaisen provokaation esittäjä on itse ei-euroopplainen ei-valkoinen muslimi, on hänen etnisenä etunaan tietenkin väittää tuollaista ja toivoa, että sen pohjalta eurooppalaiset uskoisivat siihen itsekin ja alistuisivat itsetuhoon johtavaan monikulttuurisuuteen - ja lopuksi monokulttuuriseen islamiin. Jos monikulttuurisuus on Abdulkarimin mielestä niin hieno asia kuin hän väittää, niin mikseivät sitten rasismista vapaat somalit kykene maassaan suvaitsemaan edes toisiaan, puhumattakaan, että sinne saapuisi kymmenittäin eri etniteettiä edustavia maahanpyrkijöitä rakentamaan monikultuurista paratiisia.  

Yhtään sen järkevämpää puhetta ei kuultu Helsingin yliopiston tataaritaustaiselta islamtutkija Sylvia Akarilta, joka on tuskin se kaikkein objektiivisin tutkijaääni islam-kysymyksessä. Jo heti keskustelun alussa hän esitti kuin pelkkänä ilmoitusasiana, että islam on osa eurooppalaisuutta. Keskustelun edetessä Akar totesi, että islamia ei voi määrittää, jonka vuoksi se voi vastakkaista todisteista huolimatta olla yhtä lailla rauhanuskonto, näkemys, johon hän näyttää itse vakaasti uskovan. Koska historiallista islamia ei voi Akarin mukaan määrittää, sitä ei voi sen vuoksi myöskään syyttää mistään eksaktista, vaikkapa viime aikojen terroriteoista, mikä lieneekin ollut Akarin retorisen vedätyksen tarkoitus. Kun tutkija Atte Kaleva kertoi koraaniin ja arkihavaintoihin perustuen, että islam on väkivaltainen ja militantti uskonto, ei islamin apologeetti Sylvia Akar kyennyt vastaamaan tähän mitenkään, vaan alkoi rääpiä kristinuskoa ja kaivella esiin raamatusta löytyvää väkivaltaisuutta, vaikka sen pohjalta tehdyt nykymaailman väkivallanteot ovat hyttysen ininää sotaisaan ja jihadistiseen islamiin verrattuna. Ohjelman alussa Akar kykeni ennalta arvattavan kliseisesti nimeämään läntisen maailman ainoan tunnetun kristillisen väkivaltaisen liikkeen, jonka Amerikan aborttiklinoihin tekemät iskut ovat vaatinet vain muutamia kuolonuhreija ja nekin joskus kaukaisella 1990-luvulla.

Loppujen lopuksi jankkaaminen islamistien terrorismista on ongelman ratkaisun kannalta täysin hedelmätöntä, jopa tarkoituksella harhaan johtavaa massojen mielenhallintaa. Islamisti-ongelmalle on kaksi syytä, joiden poistuessa myös ongelma poistuu: 

1) Sionistien vaikutus Yhdysvaltojen ulkopolitiikkaan, jonka ansiosta tavallisten amerikkalaisten verorahoilla kustannettu sotakoneisto pommittaa hajalle yksi toisensa jälkeen Israelin strategisia vihollisia. Tästä taas seuraa, että Eurooppaan valuu Lähi-idästä ja Pohjois-Afrikasta kutsumattomia pakolaisia, joilla monilla on täysi syy vihata koko länttä, vaikka todellinen syyllinen on vain sionistinen USA eikä Eurooppa.

2) Euroopassa ei olisi mitään islamismin ongelmaan, mikäli tänne ei olisi päästetty vuosikausien ajan kansalta lupaa kysymättä miljoonittain vihamielisiä muukalaisia. Terrorismikin on pienempi haitta kuin heidän pysyvä läsnäolonsa, sillä täällä oleskellessaan he ovat ehtineet tappaa monta kertaa enemmän eurooppalaisia kuin kaikki terrori-iskut Amerikassa ja Euroopassa yhteensä.



Yle Radio 1, 23.1.2015, klo 22.05, Radioateljee: Hitlerin jumalatar - Maximiani Portas alias Savitri Devi

Maximiani Portas (1905 - 1982) oli omalaatuinen nainen. Kreikkalais-brittiläisten vanhempien tyttärestä kasvoi Ranskassa intohimoinen kansallissosialisti ja eläinten oikeuksien puolustaja. Hän muutti Intiaan 1920-luvun lopulla väiteltyään ensin matematiikassa Sorbonnen yliopistossa. Intiassa hänestä tuli Savitri Devi, joka löysi poliittisen kotinsa äärihindujen luota.  Sodan jälkeen Savitri Devi palasi vuosiksi Eurooppaan, jossa oli keskiössä synnyttämässä uusnatsien kansainvälistä verkostoa. Hän loi erikoisen esoteerisen uususkonnon yhdistämällä natsismin hindulaisuuteen. Hitlerin jumalattareksi kutsutun naisen kuoleman jälkeen radikaali oikeisto organisoitui monissa maissa terroristijärjestöiksi.  Käsikirjoitus ja ohjaus: Tapio Tamminen Kertojat: Minna Haapkylä, Aki Raiskio ja Timo Välisaari Tekninen toteutus: Pekka Lappi Tuottaja: Harri Huhtamäki.

Ylen linkki ohjelmaan (kuunteluaikaa kuukausi). Sen jälkeen tai jo nyt kuunnelma voidaan tallentaa tästä linkistä omalle kotikoneelle.


Pahamaineisen sosiaaliantropologian tutkija Tapio Tammisen kirja Kansankodin pimeämpi puoli (Atena, 2014) sai eilen näyttävästi huomioita Ylen klo 18 tv-uutisissa. Tammisen perinteinen vasemmistolaisfiksaatio nazismi-fasismiin on kuitenkin näkynyt tai paremminkin kuulunut hänen Ylen Radioateljeelle käsikirjoittamissa kuunnelmissa kuten "Nopanheittäjät - arjalaisuudesta" (2002), "Taru pääkallosormusten herrasta" (2003), "Agentti 488 - Carl Gustaf Jung ja sodanjumala" (2012) ja "Kansakodin pimeämpi puoli" (2012). Natsisaaga saa nyt jatkoa kun herra on käsikirjoittanut syväekologina tunnetun kansallissosialisti Savitri Devin elämästä radiokollaasin. Intiaan perehtynyttä tutkijaa on kiehtonut aihe aiemminkin, sillä hän on kirjoittanut Savitri Devistä kirjassaan Pahan viehätys (2004) sekä antanut tälle sivuroolin radiokuunnelmassa "Nopanheittäjät - arjalaisuudesta".

Ohjelman ensimmäiset noin 40 minuuttia pysyy vielä kohtalaisesti aiheessaan, Savitri Devin elämässä. Tietenkin hänen taivallustaan tarkastellaan jälkiviisaan nykyfiltterin läpi, mutta mitään varsinaisia asiavirheitä kertomuksesta ei löydy. Eniten häiritsi ehkä se, että osa akustisen kuunnelman tekstinäytteistä olivat samoja kuin "Nopanheittäjät - arjalaisuudesta" -ohjelmassa.

Kohtalaisen asiallisesti etenevä ohjelma saa lopussa omituisen muodon kun se sortuu puhtaan vasemmistolaiseksi vainoharhaisuudeksi. Monelle kuulijalle tuli varmaan mieleen, että vaihtuiko kuunnelmassa käsikirjoittaja kesken matkaa, sillä viimeiset kaksitoista minuuttia kuulostaa siltä kuin sen olisi kirjoittanut Dan Koivulaakso. Loppupuolellaa alkaa paistaa läpi myös lähdekritiikin puute ja sekä perehtymättömyys aiheeseen. Koomisimmillaan se näkyy erilaisissa käännöskukkasissa, kun esimerkiksi salanimellä Andrew Macdonald (William L. Pierce) kirjoitettua fiktiota The Turner Diaries kutsutaan nimellä Turnerin aikakirjat, vaikka teos on käännetty suomeksi täsmällisellä ilmauksella Turnerin päiväkirjat. 

Vasemmistolaista "anti"-fasistista narraatiota noudattaen kuunnelman loppupuolella esitetyt tosistaan riippumattomat yksittäiset väkivallanteot eri puolilla maailmaa ovatkin osa globaalin "äärioikeiston" päämäärähakuista verkonkudontaa. Väkivaltaesimerkkien vyöryttämisen taustalla on ihmiskunnan hyväntekijönä esiintyvien "anti"-fasistien propagoima näkemys, että juuri "äärioikeistolla" olisi taipumus poliittiseen väkivaltaan, vaikka tilastot ja muu empiirinen aineisto todistaa heidän vastustajansa syyllistyvän siihen itse moninkertaisesti. Aivan oma lukunsa on median pimittämä värillisten länsimaissa valkoisiin kanta-asukkaisiin kohdistama systemaattinen väkivalta. Joka tapauksessa, vasemmistoradikaalien todellisuuden kieltävä pelikuva selittynee sosiaalisen oikeudenmukaisuuden soturien (engl. Social Justice Warriors, SJW) tavasta projisoida oma taipumus väkivaltaan poliittiseen viholliseen.

Yleensä tällaiset Systeemin vahtikoirina toimivat tahot saavat kontrolloimattomia raivokohtauksia jo siitä, että he tietävät kotimaassaan olevan ihmisiä, jotka ajattelevat vapaudesta ja oikeuksista eri tavalla kuin he. Kuten terroristijärjestö Punaisen armeijakunnan  entinen pääideologi Horst Mahler on sittemmin tunnustanut, hän politisoitui moraalisen suuttumuksen vuoksi ja lopulta hänestä tuli moralisti jollaisena hän teki sitten rikoksia. Hän lainaakin mielellään Hegeliä, jonka viisaus kuvaa hyvin monen vasemmistoradikaalin sielunmaisemaa: ”Ihmiskunnan hyvinvoinnin puolesta lyövä sydämeni on muuttunut nyrjähtäneen omahyväisyyden raivoamiseksi”. 

Vasemmistolaisen salaliittoteorian ohella kuunnelmassa huvitti valtava into paisutella Savitri Devin vaikutusta uusfasismiin ja kansallismielisyyden nousuun toisen maailmansodan jälkeisessä maailmassa. Tosiasiassa kyseessä oli hyvin marginaalinen vaikuttaja, vaikka hänellä olikin suhteita mm. Otto Skorzenyyn ja Leon Degrelleen ja hän kävi mm. kirjeenvaihtoa uusnatsijohtaja George Lincoln Rockwellin kanssa. Savitri Devin vaikutusta jopa uuteen suomalaiseen nationalismiin koitetaan vakuutella kertomalla, että "Suomessa kulttuuripoliittisessa verkkolehdessä [tarkoitetaan luultavasti Sarastusta] ylistetään Savitri Devin esoteeristä natsismia."

Ohjelman loppumetreillä pelotellaan taustalla kuuluvien aavemaisten hälyäänien avulla keskiluokkaisia punaporvareita eurooppalaisten populistipuolueiden viimeaikaisilla vaalivoitoilla ja kenties Auschwitzia enteilevillä tiukennetuilla pakolaislaiella. Sitten edistysuskovainen selostaja voivottelee, että eihän tässä näin pitänyt käydä ja toivoo kai kuulijoiden heräävän vastarintaan vapaan maahanmuuton puolesta. Ennen loppua saamme kuulla vielä tuttua liturgiaa siitä kuinka "uusnationalistiset liikkeet" unelmoivat paluusta kulttuuriseen puhtauteen, jossa haikaillaan kansallisesta viattomuuden ajasta ennen siirtolaisuutta. Islamin tapaan "uusnationationalistinen liike hakee perusteita kriisin voittamiseksi myyttisestä menneisyydestä (...) paluulla takaisin kulttuurin perusarvoihin tai paremminkin kuviteltuihin perusarvoihin". Päällimmäiseksi tässä moralistisesta kauhistelussa nousee se, että kansan terveen osan halu rakentaa uudelleen se minkä epäpyhässä liitossa olevat markkinaliberaalit ja uusvasemmistolaiset ovat murentaneet, onkin jotain perkeleellistä.

Mitä näillä ohjelmien tekijöiden vetoamilla Hyvillä ihmisillä on sitten tarjottavana esitetyn "äärioikeistolaisen kauhuskenaarion" tilalle? Mikäli he vastustavat "uusnationalismia" merkitsisi se päinvastaista politiikkaa, joka on itse asiassa koko ajan vallalla. Sitä vastoin aktiivinen kansallismielisyyden vastustaminen tarkoittaisi nykylinjan kiihdyttämistä ja Euroopan porttien avaamista lopullisesti koko maailmalle jo täällä olevien kymmenien miljoonien ulkoeurooppalaisten lisäksi. Pitävätkö he todella sallitusta kansainvaelluksesta seuraavaa kaaosta, ekologista katastrofia, Euroopan kulttuurin ja lopulta eurooppalaisen ihmisen tuhoa, parempana kuin kosmista järjestystä ja Euroopan säilymistä eurooppalaisena? Millaiseen solmuun ihmisaivot täytyy kulttuurimarxilaisuuden näsäviisauksia lukemalla vetää, jotta itsetuhovaihtoehto näyttää houkuttelevammalta kuin sivilisaatiomme säilyminen?

************************************************************************************************************

Yle Watchin omat facebook sivut nyt täältä.

Yle Watchin juttuja, jotka liittyvät Ylen ohjelmiin ja uutisiin, voi myös postata eri Yleisradion Facebook-sivuille. Kun postaat, niin älähän trollaa, vaan toimi asiallisesti. Ohessa suorat linkit, klikkaa nimeä:

Yleisradio
Yle Uutiset
Yle Areena
Yle Teema
Yle Radio 1