YLEN VUORO MUSTAMAALATA TAVARATALO KÄRKKÄISTÄ – JA SE EPÄONNISTUU SIINÄ KUIN HELSINGIN SANOMAT

Vasemmistoliberaali valtamedia on tunnetusti pitkävihaista ja kaunaista niitä kohtaan, jotka sen mustamaalauskampanjoista huolimatta porskuttavat menemään ilman turhia anteeksipyytelyjä. Yritystoiminnan puolella raivoa on herättänyt menestyksekäs tavarataloketju Kärkkäinen, jonka perustajan Juha Kärkkäisen päätoimittama laajalevikkinen ilmaisjakelulehti Magneettimedia julkaisi artikkeleita globalisteista, viihdeteollisuuden juutalaisesta ylivallasta ja muista 2010-luvun alkupuolen valtamedian vaikenemista aiheista. 

Vaikka Magneettimedian kirjoitukset eivät todistetusti sisältäneet väärää tietoa, kiusallisen informaation kertominen toi päätoimittajalle sakkotuomion "kansanryhmän vastaisesta kiihottamisesta" vuonna 2013. Sittemmin Kärkkäinen lopetti Magneettimedian julkaisemisen ja irtisanoutui yhteyksistään Pohjoismaiseen Vastarintaliikkeeseen. Tämä ei kuitenkaan riittänyt kostonhimoisille tiedotusvälineille, jotka suuttuivat lehden julkaisemista niille epäedullisista syytöksistä. 

Varsinkin kaupunkiliberaali Helsingin Sanomat kampanjoi vuosikausia säännöllisesti Kärkkäisen tavarataloa vastaan, viimeksi näkyvästi lokakuussaa 2017, jolloin HS:n sunnuntainumerossa julkaistiin parjausjuttu Näin halpahallipatruuna Juha Kärkkäinen radikalisoitui ja ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa. Vaikka Juha Kärkkäinen oli jo neljä vuotta aiemmin lopettanut lehtensä julkaisun ja poliittisen toimintansa, tämä ei riittänyt Helsingin Sanomille, vaan se päätti kaikin keinoin rampauttaa tavarataloketjun huonolla julkisuudella. 

Pettymyksekseen lehden oli tunnustettava, että "natsijulkisuus" ei vaikuttanut heikentävästi Kärkkäisen tulokseen, vaan kävi päinvastoin: tavarataloketju menestyi vuosi vuodelta aina vain paremmin. Siinä ei auttanut edes homoalakulttuuria tukeneen Finlaysonin pääjohtajan Jukka Kurttilan boikotit ja hänen raivonhuutonsa Ylessä ja Hesarissa. Kansa äänesti jaloillaan, ja antoi sympatiansa valtamedian vainoamalle tavarataloketjulle. Samalla medialemmikin aseman saanut homoliberaali Finlayson joutui politikointinsa vuoksi jo seuraavana vuonna rajuihin talousvaikeuksiin. Tämän näpäytyksen jälkeen Helsingin Sanomat on jäänyt nuolemaan haavojaan ja on toistaiseksi lopettanut Kärkkäisen aktiivisen ryöpyttämisen.

Valtio-omisteinen Yle ei toimi HS:n tapaan vapaiden markkinoiden ehdoilla, vaan toimittajakunnan kannattamalla punavihreällä globalismilla, joten se voi paljon röyhkeämmin kampanjoida seurauksista piittaamatta poliittisiksi vihollisiksi katsomiaan tahoja vastaan. Silti on kummallista, että Yle lämmittelee vielä tänään vihakampanjaa Kärkkäistä vastaan keinotekoista kohua tavoittelevassa tendenssijutussaan Monet yritykset jatkavat yhteistyötä tavaratalo Kärkkäisen kanssa – kysyimme firmoilta, pitäisikö. Vielä seitsemän vuotta Magneettimediasta luopumisen jälkeen Ylen punaiset kostajat, Toivo Halmi, Marjukka Mattila ja Tuomo Björksten, yrittävät valkovihamielisen BLM-hysterian harjalla savustaa markkinoilta yrittäjiä, jotka eivät alistu markkinointipuolen puotipuksujen kulttuurimarxilaiselle ideologialle. 

Koko juttu on rakennettu jo otsikkoa myöten vastaansanomattomalle syyllisyysolettamalle tyyliin vieläkö hakkaat vaimoasi:

Takaisin Pasilaan -podcast kysyi yrityksiltä, miten ne suhtautuvat yhteistyöhön tavaratalo Kärkkäisen kanssa. Vallila ilmoitti, ettei sieltä ehdi kukaan haastatteluun. Fazerin edustajat eivät halunneet kommentoida asiaa henkilökohtaisesti. 

– Meille on tärkeää sanoutua irti ääriajattelusta ja toimia arvojemme mukaisesti, vastasi puolestaan Fiskarsin viestintäpäällikkö Jenni Marsio.

Ylen uutisjutun ja podcastin ainoaksi mahdolliseksi asiantuntijaksi yritysmaailman "eettisissä kysymyksissä" (sic) oli valittu punavihreitä kommunisteja vilisevän suomalaisvihamielisen lobbausjärjestö Finnwatchin toiminnanjohtaja Sonja Finér. Puheenvuoronsa perusteella Finnwatchille voisi sanoa, että kuka perkele teille on antanut moraalisen ylituomarin roolin arvostella yhtään ketään. Tällaisia nilkkejä vastaan pitäisi olla Finnwatch Watch -järjestö, joka tarkastelisi ja arvioisi näiden jeesustelijoiden rahoitusta, poliittisia kytköksiä ja ideologisia vaikuttimia.

Ylen yritys edistää itsesäätelevän ajatuspoliisin syntyä yritysmaailmaan sisälle ei ainakaan tämä jutun ja podcastin perusteella saa tuulta purjeisiin, vaikka yritys on ilmeisen kova. Punakoirat räksyttävät, mutta Kärkkäisen tavaratalo kulkee menestyksekkäästi entiseen malliin. 

                                                            ***********************

Yle Teema, 31.8.2020 klo 19.00, Aktivismin aika

8/8. Onko aktivismi rakkautta? Kotirouva Guadalupe Gonzalez on laittanut ruokaa ohikulkeville maahanmuuttajille jo 17 vuoden ajan. Paul ja Brian löysivät rakkauden taistellessaan homojen oikeuksien puolesta Afrikassa. (U) HD ohjelmatekstitys (ruotsi) 29 min. Linkki ohjelmaan. 

Vasemmistolainen kulttuurihegemonia näkyy myös kielessä. Kun toimittaja puhuu taitelijan "yhteiskunnallisuudesta" kaikki tietävät, että kyse voi olla vain vasemmistolaisesta teemoista ikään kuin yhteiskuntakritiikki olisi lähtökohtaisesti pelkästään vasemmistolaista. 

Samoin on termin aktivisti laita, ainakin nykyään. Vielä viime vuosisadan alun Suomessa aktivistilla tarkoitettiin henkensä pantiksi laittanutta nationalistia, joka taisteli Venäjän sorto- ja miehitysvaltaa vastaan. Tänään "aktivisti" on Suomessakin valtion virallisen ideologian suojeluksessa toimiva moraaliposeeraaja, joka puolustaa ilman vaaraa degeneraattien suosimia mädätysteemoja. Niitä samoja, joita pidetään valtamediassa kieroutuneesti "edistyksellisinä".

Yle TV1, 31.8.2020 klo 9.00 Historia: Amerikankiinalaisten tarina 

Vuonna 1882 Yhdysvallat oli suuren maahanmuuttoaallon kynnyksellä, kun presidentti Chester A. Arthur allekirjoitti lain, joka esti kiinalaisten työläisten saapumisen Amerikkaan vankeustuomion uhalla. Dokumentti pureutuu amerikkalaisia kansalaisoikeuksia koetelleeseen lakiin, jonka vaikutukset nähdään yhä tänä päivänä. T: Steeplechase Films/PBS, Yhdysvallat. ohjelmatekstitys (suomi) 55 min. UUSINTA.

Yle Watch arvosteli ohjelman tiistai 18. helmikuuta 2020:

Yhdysvallat on alun perin länsi- ja pohjois-eurooppalaisten perustama ja rakentama maa. Hallitsevan yksipuolisessa liberaalissa ja monikulttuurisessa keskustelussa tämä halutaan sivuuttaa. Jos siitä on pakko jotain mainita, se nähdään pelkästään valkoisen rasismin pahuuden ilmentymänä. Tätä linjaa edustaa maanantai-illan propagandatuokio Amerikankiinalaisten tarina.

Dokumentin tarkoitus on yksinomaan osoittaa, että valkoisten omilla kyvyillään, rohkedellaan ja ahkeruudellaan perustama kansakunta ei kuulukaan heille, vaan sen hedelmistä on oikeus nauttia kaikkien kuten vaikka kiinalaisten. Kiina ei ole katsonut velvollisuudekseen luoda vaurasta maata omille kansalaisilleen, jonka vuoksi osa väestöstä on halunnut päästää valmiiden pöytien ääreen Amerikkaan.

Selostajan ja haastateltujen kiinalaisten mielestä valkoisten olisi pitänyt jo sata vuotta sitten päästää kiinalaiset osaksi heidän yhteisöään ja yhteiskuntaa. Koska näin ei heti tapahtunut, dokumentissa esiiintyneet kiinalaiset pitivät sitä anteeksiantamattomana rikoksena. Voisi kysyä, kuinka hyvin kiinalaiset itse päästävät muunrotuiset osaksi omaa yhteiskuntaansa. Aivan, vain valkoisten on avattava porttinsa samalla kuin muut saavat ilman moraalista paheksuntaa rakentaa etnovaltioitaan.

Amerikan tulvaporttien aukeneminen värillisille kuten kiinalaisille Hart-Celler Bill -lain myötä vuonna 1965 (Immigration and Nationality Act) on myös kertomus Yhdysvaltain perustuslain ja demokratian syrjäyttämisestä. Luonnollisesti näin ikävää asiaa ei dokumentissa haluttu edes mainita, vaan kiinalaisten invaasiota pidetään yksinomaisesti hyvänä asiana. Kansalaisvaikuttaja Mika Virtanen tiivistää somessa osuvasti Amerikan poliittisen kaappauksen kaavan (Virtasen suosittelemaan kirjaan kannattaa myös tutustua):

Suomessakin vasemmistoliberaalit ovat syrjäyttäneet laajalti demokratian. Amerikassa se tapahtui siviilioikeuslainsäädännöllä (Civil Rights Act of 1964, korvannut laajalti Yhdysvaltojen perustuslain) + samanmielisten byrokratioiden, aktivistituomarien ja aktivistijärjestöjen poliittisella 'pingiksellä' + poliittisella sateenkaarikoalitiolla ja muulla vähemmistöjä korostavalla politiikalla + avoimella maahanmuutolla, erityisesti laiton maahanmuutto + vasemmistoliberaalilla koulutuksella + yrityksillä ja yliopistoilla, jotka pakotettiin siviilioikeuslainsäädännön työläisiksi, sensuroijiksi ja 'pyöveleiksi', mukaanlukien vasemmistoliberaali media.

MYÖS YLE LIITTYI HS:N LYNKKAUSPARTIOON, JOSSA EI SUVAITA "VÄÄRIN AJATTELEVIA" YRITTÄJIÄ

Finlaysonin Jukka Kurttila haluaa edistää homoagendaa.
mutta suuttuu jos hänen agendastaan ei pidetä.

Reilu viikko sitten (22.10.2017) Helsingin Sanomat aloitti lehdistökampanjan suurena työllistäjänä tunnetun Tavartalo Kärkkäisen omistaja Juha Kärkkäistä vastaan. Laatujournalistiseksi julkaisuksi itseään kutsuvan Helsingin Sanomien sunnuntainnumeron juttu Näin halpahallipatruuna Juha Kärkkäinen radikalisoitui ja ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa on poliittisessa tarkoitushakuisuudessaan härskeintä mitä maassamme on viime vuosina julkaistu. Kyse on halpahintaisesta mustamaalausjutusta, jollaisia on yleensä totuttu lukemaan takavuosien Hymy-lehdestä. Mitään ajankohtaista syytä häväistyskirjoitukselle ei ollut, seikka, jonka Juha Kärkkäinen huomioi verkkolehti Nykysuomelle lähettämässään avoimessa tiedotteessa:

Vaikka yhtiötä ei ole enää pitkään aikaan liitetty esimerkiksi sananvapausoikeudenkäynteihin ja vaikka KauppaSuomi on lakkauttanut mielipidepalstansa, julkaisi HS meistä jälleen monisivuisen artikkelin tuoreessa sunnuntailiitteessään.

Helsingin Sanomien motiivi jutun julkaisemiselle oli alhaisuudessaan mitä ilmeisin. Tarkoituksena oli saada aikaan julkinen "kohu", jotta mahdollisimman moni median punavihreitä muotiarvoja seuraava yritys tarttuisi hype-syöttiin ja  katkaisisi yrityssuhteen Tavaratalo Kärkkäiseen. Eräät yritykset ovatkin jo lopettaneet kaupankäynnin Kärkkäisen kanssa luultavasti siksi, että ne haluavat mielistellä trendien harjalla olevaa pientä punavihreää joukkoa. 

Suurista mediataloista etenkin Helsingin Sanomia on ärsyttänyt jo pitkään Juha Kärkkäisen aikoinaan perustama Magneettimedia. Kärkkäinen on jättänyt lehden jo vuosia sitten, mutta pitkävihaisessa Helsingin Sanomissa ei voida olla anteeksi antamatta sitä, että hänen perustama lehti julkaisee edelleen kiusallisia faktatietoja globalisteista ja punaliberaaleista. Erityisen paljon maamme johtavaa printtimediaa on närästänyt Magneettimedian juutalaiskriittiset kirjoitukset. HS:n mustamaalauskampanjan keihään kärkenä olikin Kärkkäisen saama sakkotuomio kansanryhmän vastaisesta kiihotuksesta, vaikka oikeus ei kyennyt kiistämään kirjoituksissa esitettyjen argumenttien todenperäisyyttä. Vapaamuurareita vilisevä oikeuslaitoksemme katsoi, että Kärkkäisen rikos on siinä, että hänen lehtensä kautta kansalaisten keskuuteen levitettiin vaikutusvaltaisten sionistien kannalta ikäviä totuuteen perustuvia kirjoituksia. Tiedotteessaan Juha Kärkkäinen arvioi itse HS:n motiiveja:

On historiallisesti ainutlaatuista, että suomalainen lehdistö pyrkii järjestelmällisellä ja vuosia jatkuneella lokakampanjalla vahingoittamaan satoja suomalaisia työllistävää yritystä, vaikka yrityksen ei epäillä rikkoneen lakia tai kohdelleen sidosryhmiään huonosti. Kyse on vain päätoimittajien ja yrittäjän mielipide-eroista. HS:n artikkeli ei sisältänyt mitään uutta. Teksti pyrki antamaan vain tekohengitystä joukolle vanhoja syytöksiä, koska lehden toimitus ei allekirjoita yhtiön omistajan henkilökohtaisia arvoja.

Yleisradio antoi aatekumppaninsa Helsingin Sanomien käydä yksin Kärkkäisen vastaista kampanjaa toista viikkoa, kunnes eilen se  liittyi yhteisrintamaan julkaisemalla Magneettimedian maanisena vihollisena tunnetun Finlaysonin toimitusjohtaja Jukka Kurttilan haastattelun. Verkkosivujen jutussa Pelkkä pussilakana voi johtaa tappouhkauksiin – Finlaysonin johtaja koettelee suomalaisten suvaitsevaisuutta Yle leipoo valikoivaa suvaitsevuutta kuluttajien kurkusta alas ajavasta liberaalifanaatikosta jonkinlaista sosiaalisen oikeudenmukaisuuden soturia – vieläpä ilman ironiaa, joka tekee haastattelusta todella hilpeää luettavaa.

Saamastaan mediahuomiosta huolimatta Kurttilan johtama Finlayson on yrityksenä pieni toimija alkuperäisiin omistajiinsa verrattuna. Vuoden 2016 lopussa yhtiöllä oli 87 työntekijää, joten se on melko mitätön tekijä verrattuna vaikkapa Tavaratalo Kärkkäiseen, joka antaa tällä hetkellä lähes viidelle sadalle suomalaisille työpaikan. Tosin Kurttilan kaltaisten suomalaisvihamielisten boikotoijien ansiosta moni saattaa menettää Kärkkäisellä työpaikkansa. Onneksi kuluttajissa on herännyt ostajasolidaarisuutta siinä määrin, että tämä skenaario tuskin tulee median ja trendiyritysten kovasta yrityksestä huolimatta toteutumaan.

Suuri osa suomalaisista taitaa kuvitella edelleen, että nyky-Finlaysonilla olisi jotain tekemistä aikoinaan tuhansia ihmisiä työllistäneen Finlaysonin kanssa. Alkuperäinen Finlayson meni eri fuusioiden kautta konkurssiin jo vuonna 2008. Lopulta vuonna 2014 Finlaysonin silloinen omistaja Capman myi kodintekstiililiiketoiminnot mainostoimisto Bob the Robotin perustajille, joihin kuului Jukka Kurttila. Käytännössä Kurttila osti pelkästään tunnetun brändin. Entisenä mainostoimistomiehenä hän on osannut käyttää häikäilemättömästi Finlaysonista saamiaan immateriaalioikeuksia asiakas- ja yhteiskuntaviestinnässään. 

Omistamallaan brändillä Kurttila on luonut yrityksestään merkittävämmän kuin se todellisuudessa onkaan. Mainosmaailman konkarina hän taitaa imagon luomiseen kuuluvan manipulaation, jolla voidaan myydä vaikka käärmeöljyä hyväuskoisille asiakkaille samalla kun hankitaan ilmaista mediajulkisuutta. Hänen median haltuunotossa yhdistyy saumattomasti markkinamaakarien ovela puliveivaaminen ja oman poliittisen agendan propagoiminen. Toisaalta nyky-Finlaysonin edistämän homopropagandan ja siihen liittyvän bisneksen taustalla lienee myös Kurttilan omat mieltymykset. 

Kun Magneettimedia alkoi paljastaa Kurttilasta ja hänen poliittisesta agendastaan valtamedian sivuuttamia tietoja, Finlayson julisti kauppasodan Tavaratalo Kärkkäistä vastaan. Magneettimediassa jukaistut analyysit Finlaysonin painattamista Tom of Finland -tuotteista luonnollisesti raivostuttivat suvaitsevaisena esiintyvää toimitusjohtajaa. Ylen haastattelussa tällainen bisneslogiikan rikkova ideologinen kiukuttelu tulkittiin kuitenkin "yritysvastuuna":

Finlaysonin yritysvastuu näkyy kaikessa. Kurttila lopetti pari vuotta sitten yhteistyön tavaratalo Kärkkäisen kanssa Magneettimedian ”vastenmielisen propagandan takia”. Kurttila uskoi, että tavaratalo Kärkkäisen omistaja Juha Kärkkäinen tuki Magneettimedian kirjoituksia. Tapaus nousi jälleen puheenaiheeksi, kun Helsingin Sanomat kirjoitti Kärkkäisen yhteyksistä Suomen vastarintaliikkeeseen.

Piskuisen nyky-Finlaysonin toimintaa seuratessa tulee väkisinkin mieleen, onko kyseessä lainkaan yritystoiminnan edistäminen vai pelkkä mainosmiehen halu propagoida punaliberaalia identiteettipolitiikkaa ja ärsyttää erimielisiä:

Finlaysonin johtajana hän haluaa parantaa maailmaa. Toiveena on, että suomalainen muotoiluala seuraisi perässä. – Finlayson tulee seuraavina vuosina tutuksi osin ehkä yllättävistä asioista, jotka saattavat suututtaa ihmisiä.

Ylen toinen Tavaratalo Kärkkäistä sivuava uutinen ilmestyi tänään yhtiön verkkosivuilla ja tv-uutisissa. Verkkosivujen uutisessa Ohjelmistofirma kieltäytyi yhteistyöstä perussuomalaisten kanssa – "Ajatukset eivät natsaa arvoihimme" ollaan hyvillään siitä, että myös Suomeen on rantautunut Amerikasta peräisin oleva kansakuntaa hajottava kulttuurisota, joka ulottuu nyt jo yritysmaailmaan. Vasemmistoliberaalien Yhdysvalloissa 1960-luvulla käynnistämä kulttuuritaistelu muuttui globalismin myötä repiväksi vasta 2000-luvulla, kun osa konservatiiveista ei ole enää tyytynytkään toisen posken kääntämiseen. Vasemmistoliberaalien julkisuudessa ilmenevä ärtyisä peppukipu johtuukin pitkälti siitä, ettei sen mielettömiksi käyneille vaatimuksille enää antauduta suoralta kädeltä. Tämän vuoksi liberaalien kampanjat ovat äityneet entistä julkeammiksi monopolisoimiensa "hyvien asioiden" puolesta.

Ylen verkkosivujutun videossa haastateltu helsinkiläinen ohjelmistoyritys Flo Appsin toimitusjohtaja Tapio Nurminen vinkuu Kurttilan lailla arvoista. Se näyttää olevan yksi monista keinoista, joilla pääkaupunkikuplassa toimivat yritykset rakentavat imagoaan:

– Katsoimme, että asiakkaan [Perussuomalaiset] arvot ovat menneet niin omituiseen suuntaan, että emme halua olla viemässä eteenpäin heidän toimintaansa.

Kun katsotaan mihin suuntaan ja kuinka alas länsimaat ovat menneet moraalisesti 1960-luvun jälkeen, on jokseenkin hirtehistä kuulla liberaalin bisnesnörtin suusta, että asiakkaan arvot ovat menneet "omituiseen suuntaan". Nurminen toistaa haastattelussa muutoinkin papukaijan lailla hegemonista monikulttuurimantraa ilman sen kummempia perusteluja. Omituisena itsenäisen ajattelun puutteena voi pitää sitä, että Nurminen näyttää hyväksyvän monikultturismin nimissä valikoimattoman ja ilman määrällistä takarajaa olevan ulkomaalaisinvaasion: 

Nurmisen mukaan perussuomalaisten arvot ovat ristiriidassa Flo Appsin monikulttuurisuusarvojen kanssa. Hänen mielestään on Suomelle hyväksi, että maassa asuu eri kulttuureja edustavia, eri kieliä puhuvia ja eri tavalla ajattelevia.  

– Kyllä maailma on globaali. Jos ajatellaan it-alan henkilökresursseja, meistä kantasuomalaisista ei löydy riittäviä resursseja infrastruktuurin pyörittämiseen. Tänne tarvitaan osaajia muualta, koko bisnes on muuttunut globaaliksi

Nurmisen peräänkuuluttama bisnesvetoinen globalismi ei ole loppujen lopuksi muuta kuin määrään perustuvaa utilitarismia, jossa kaiken mittana on taloudellinen hyöty. Globalistien mainostama arvoliberalismi on sekin vain savuverho, sillä talousajattelussa kaikki inhimilliset arvot ovat viime kädessä alisteisia taloudelliselle hyödylle, joka onkin ainoa jolla se eroaa puhtaasta nihilismistä. 

Globaalien suuryritysten harjoittaman yksiulotteisen talouslogiikan näkökulmasta niillä on hyvä syy edistää kansakunnat murskaava monikultturismia ja boikotoida niitä yrityksiä, jotka puolustavat kansallisia ei-liberaaleja arvoja. Tv-uutisissa kerrotussa juttuversiossa kerrottiin, että Suomessa boikottimalli on lainattu Yhdysvalloista, jossa suuryritykset ovat vastustaneet presidentti Donald Trumpin maahantulokieltoja terroristisista kehitysmaista. Trump-vastaiset valtamediat ovat esittäneet suurelle yleisölle nämä toimet suuryritysten haluna toimia "humaanisti" ja "vastuullisesti", vaikka todellisuudessa tämän kammottavan moraaliposeerauksen taustalla on pyrkimys saada myös jatkossa pidäkkeettä vierasta halpatyövoimaa. Suuryritykset laskelmoivat, että kutsumattomien muukalaisten avulla voidaan laskea yleistä palkkatasoa ja hankkia samalla lisää kuluttajia, jotka ostavat yhteiskunnan (valkoisten veronmaksajien) tuilla niiden tuottamaa rihkamaa. Tämä amerikkalainen Ponzi-kuvio on alkanut pakkoglobalismin seurauksena tulla tutuksi myös Suomessa.

Jutun lopussa asiantuntijaksi oli vielä kaivettu Yleisradion sertifioima punaisen yliopiston mielipideautomaatti, jolle ei tuottanut vaikeuksia tukea liberaalimedian ja imagotietoisten yritysten polkaisemia poliittisia noitavainoja.  Tällä kertaa asiantuntijana oli Yle Watchin sivuillakin (täällä ja täällä) tutuksi tullut Helsingin yliopiston valtiosääntöoikeuden professori Tuomas Ojanen. 

Demlaan kytköksissä oleva Ojanen tunnetaan mm. siitä, että hän haluaa kansalta vaivihkaan uusittuun perustuslakiin vedoten samat taloudelliset edut kaikille maailman ihmisille, jotka ovat ymmärtäneet astua maamme rajojen sisäpuolelle. Ei siis ihme, että tämä 2000-luvun universaalikommunismia kannattava yliopistopolitrukki pitää yritysten boikotointia oikeutettuna niitä vastaan, jotka eivät jaa globalistien ääriliberaalia agendaa, jonka tarkoitus on tuhota bisnestä rajoittavat kansallisvaltiot ja perheinstituutiot. Modernin bisnesmaailmaan arvot eivät siis eroa juurikaan 1920-luvun "edistyksellisen vaiheen" Neuvostoliitosta. 

                                                     ******************************

Yle TV1, maanantai 30.10.2017 klo 19:00, Historia: Romanovien viimeinen matka 

Ohjelmassa seurataan keisarillisen perheen kohtaloa Venäjän vallankumouksen jälkeen. HD Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: suomi. Äänitekstitys: suomi. K12 (väkivalta, ahdistus).

Poliittisesti korrekti eli valheellinen versio Romanovien lopun hetkistä. Julkisesta keskustelusta on siivottu kokonaan pois brittilläisen journalisti Robert Wiltonin aikalaistodistus, joka on ilmestynyt suomeksi nimellä Romanovien viimeiset päivät (2000). Tästä samaisesta kirjasta löytyvästä heprealaisesta kostosta löytyy materaalia myös suomalaiselta internetsivulta.

Yle TV1, maanantai 30.10.2017 klo 20:00, MOT : Punaisen Ristin pohjaton lipas 

Turvapaikanhakijoiden vyöry Suomeen toi Suomen punaiselle ristille lähes puolen miljardin euron rahavirran. Sen yhteistyökumppanit takoivat avokätisesti tehtyjen sopimusten avulla suuria voittoja. Toimittajana Lauri Miettinen. Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: suomi. Äänitekstitys: suomi. Sallittu kaiken ikäisille.

GOOGLEN PC-POTKUT UUTISISSA – KUKA PROPAGOI ENITEN: 1) YLE 2) IL 3) MM?

Vapaan informaation portinvartijoina julkisuudessa toimivat valtamediat julistavat alinomaan, kuinka vain ne kykenevät ammattitaidollaan takaamaan rehellisen tiedonvälityksen ja objektiivisen näkökulman maailman asioista. Väite on osoitettu viimeistään 2000-luvulla täysin perusteettomaksi jo siksi, että internetin aikakaudella valtamediat ovat jääneet jatkuvasti kiinni merkittävien uutistapahtumien vaikenemisesta. Vaikka asioista kertomatta jättäminen eri tekosyillä ei ole teknisesti katsottuna suoraa valehtelua, on se sitä kuitenkin käytännössä.

Kun jotain asiaa kuten Etelä-Afrikan valkoisiin maanviljelijöihin kohdistuvasta hyvin dokumentoidusta rasistisesta kansanmurhasta ei kerrota valtamediassa, sitä ei ole silloin tapahtunut tavallisen matti meikäläisen tietoisuudessa. Suuret mediat tietävät totisesti millaista epideemistä väkivaltaa mustat harjoittavat Etelä-Afrikan, Amerikan ja Euroopan suurkaupungeissa, mutta koska niistä raportointi ei sovi viralliseen vain valkoisia syyllistävään antirasistiseen narraatioon, tapahtumista vaietaan systemaattisesti. 

Silloin kun valtamediat sattuvat uutisoimaan jostain arasta asiasta, ne painottavat vain yhtä tarinaa ja jättävät röyhkeästi muut näkökulmat ja faktat kertomatta, koska ne rikkoisivat ennalta ylläpidettyä poliittisesti korrektia kerrontakaavaa. Tänään Ylen verkkosivuilla ilmestyi kouluesimerkki uutisesta, jonka koko totuuden voi helposti tarkistaa muista, jopa "virallisista" läheistä kuten Iltalehdestä. Ylen Italian kirjeenvaihtajana tunnettu Petri Burtsov kirjoittaa työnantajansa verkkosivujen jutussa Harvardin tohtori lähetti naisia halventavan viestin – Google antoi potkut hyvin valikoivan kuvauksen irtisanomisen syistä ja taustoista. Tälläkin hetkellä Suomessa on valtava joukko vain Yleä seuraavia demarieläkeläisiä, jotka uskovat Burtsovin puolivillaiseen tarinaan, jossa kauhistellaan pyhää tasa-arvoa loukkaavaa julkeutta, jonka vuoksi tohtori sai lähteä ihan perustellusti kävelemään:

Teknologiayritys Google on erottanut työntekijän, joka väitti biologisten eroavaisuuksien selittävän naisten miehiä vähäisempää määrää teknologia-alalla.

Potkut saanut James Damore väitteli Harvardissa systeemibiologiasta tohtoriksi. Damore ei saanut potkuja tilastollisiin tosiasioihin perustuvien tosiasioiden sanomisesta, vaan siitä, että hän rikkoi Googlen poliittisesti korrektia kulttuuria, jossa on "sukupuolistereotyyppistä" esittää tosiasioita, jotka ovat epäedullisia naisille (miehistä epäedullisen tiedon levittämiseen puolestaan kannustetaan).

Uutisjutun lopussa tosin kerrotaan, että Damoren mielestä Googlen "vasemmistolainen ennakkoasenne on luonut poliittisesti korrektin monokulttuurin, joka estää rehellisen keskustelun tasa-arvokysymyksistä". Tämä tieto käy selville vasta lukemalla koko juttu viimeistä riviä myöten. Varsinaisia valheita Burtsov ei jutussaan levitä, mutta uutinen on otsikkoa myöten kirjoitettu sellaisella filtterillä, että se synnyttää väkisinkin mielikuvan, jossa tilastollisten tosiasioiden sanominen olisi "naisia halventavaa" ja potkut sen vuoksi aivan perustellut.

Sen sijaan samaa aihetta käsitelleessä Iltalehden uutisessa lähtökohta on täysin eri. Tapaus oli Iltalehden (IL) narraatiossa uutisoimisen arvoinen siksi, että Googlessa rajoitetaan työntekijöiden ilmaisuvapautta ja siten keskustelun moninaisuutta:

Erotettu insinööri James Damore kritisoi muistiossaan myös Googlen "poliittisesti korrektia monokulttuuria". Bloombergin mukaan Damore syytti Googlea konservatiivisten mielipiteiden vaientamisesta. 

(...) Damore kirjoitti, että keskittyminen sukupuolueen ja etniseen taustaan, johtaa siihen, että Google sivuuttaa ideoiden moninaisuuden.

Uutissivusto Nykysuomi teki jokin aika sitten jutun, kuinka totuuden rajamailla kulkeva propaganda voidaan tunnistaa. Esimerkkitapauksena käytettiin Ylen uutista Etelämantereelta irronneesta jäävuoresta. Jutussaan Näkökulma: Miten propagandaa tehdään? verkkolehti paljastaa lukijoille retorisia temppuja, joita valtamediat kuten Yle käyttävät harhauttaakseen ja jopa aivopestääkseen lukijoita. Alussa mainitun Ylen Google-uutisen otsikointi pätee hyvin Nykysuomen analyysiin, vaikka siinä käsitelläänkin ilmastonmuutosta:

Aniharva niistä jotka näkevät tuon otsikon avaavat artikkelin. Otsikon näkijät vahvistavat näkemänsä avulla ennakkokäsitystään piakkoin lähestyvästä ilmastonmuutoskatastrofin maailmanlopusta. Se murto-osa lukijoista, jotka lukevat koko artikkelin havaitsevat, ettei ilmiössä ole kysymys mistään poikkeavasta vaan normaalista luonnonilmiöstä. Artikkelin kirjoittaja ei edes pyri kiistämään asiaa.

Aivan samalla tavalla uutisotsikko Googlen potkuista vahvistaa tasa-arvofundamentalistien käsitystä, että kamalaa epätasa-arvoistavaa diskurssia esiintyy vieläkin, mutta onneksi kehitys kehittyy ja pahat ihmiset saavat mitä ansaitsevat. Tärkeintä on tietyn asenteen ylläpitäminen, mutta niin ettei suoranaisiin valheisiin syyllistytä. Nykysuomi:

Paras propaganda toimii juuri näin, että se antaa ymmärtää, vahvistaa lähes koko kohdeyleisön ennakkoasenteita, muttei anna kriitikoille tartuntapintaa siltä osin, että voisi sanoa artikkelin olevan valheellinen. Sen sijaan artikkeli vain vihjailee, antaa ymmärtää, vahvistaa ennakko-oletuksia samalla kun se asiatasolla ei oikeastaan sano asiasta yhtään mitään.

Tavallisen informaationkuluttajan kannalta on nurinkurista, että niin sanottujen arkojen aiheiden kohdalla julkisuudessa parjatut vaihtoehtomediat tuovat esiin rehellisinta tietoa ja kertovat lisäksi oleellisista seikoista, joita valtamediat eivät suostu uutisissaan mainitsemaan. Magneettimedia (MM) käsittelee Google-potkuja jutussaan Työpaikkojen kulttuurimarxistinen mielipidevaino kiristyy – nyt asialla Google tavalla, jossa sen informaatioarvo on Yleen ja Iltalehteen verrattuna huomattavasti korkeampi. Sitä paitsi MM ei peittele omaa poliittista kantaansa, mutta ei myöskään pyri vääristämään sen vuoksi potkuihin liittyneitä tosiasioita:

Damore ihmetteli, miksi yhtiö yrittää kiistää ihmisten väliset biologiset erot. Hänen mukaansa työntekijät tulisi palkata näiden osaamisen eikä korruptoituneiden vähemmistökiintiöiden perusteella. Vaikka Damoresta on alettu maalata raivoavan naisvihaajan karikatyyriä, todellisuudessa hän vaati vain työmarkkinoille meritokratiaa sekä poliittista sananvapautta.

Valtamedia on keskittynyt lähinnä muistion naisia käsittelevään osuuteen, mutta Damore kritisoi myös rodullista ”positiivista syrjintää” eli epäpätevien värillisten suosimista pätevien valkoisten ammattilaisten kustannuksella. Toisin sanoen hänen mukaansa ammattitaidon tulisi painaa työnantajien vaakakupissa enemmän kuin kulttuurimarxistinen viha valkoisia miehiä kohtaan. 

Mikä häkellyttävintä, Damore sai potkut, vaikka hän ei kritisoinutkaan työnantajaa julkisuudessa. Sen sijaan sanktio määrättiin hänen laatimansa sisäisen muistion vuoksi. Enää ei riitä, että työntekijät ovat julkisuudessa edustavia – heillä on oltava myös ”poliittisesti korrektit” mielipiteet yksityiselämässä.

Ylen versio tapahtuneesta tarttui lillukan varsiin, kun sen sijaan MM palveli lukijaansa tuomalla päivänvaloon potkujen laajemman yhteiskunnallisen kontekstin ja paljastamalla todellisen epätasa-arvon meritokratiaa teeskentelevässä länsimaisessa yhteiskunnassa.

YLESSÄ ON TOTTA VAIN TOIMITTAJIEN NILKKILIBERAALI UMPIKIEROILU

Yle on samassa globaalissa media-mafiassa.

Suuri osa suomalaisista uskoo, että veronmaksajien kustantaman Yleisradion palveluksessa olevat toimittajat noudattavat journalistisen etiikan sääntöjä. Osa saattaa toimiakin näin, mutta yhä lisääntyvässä määrin iso joukko Ylen toimittajia käyttää mediajätin näkyvyyttä vain hyväksi ajaakseen omaa poliittista agendaa. Tämä on mahdollista siksi, että toimittajien ideologia ei poikkea juurikaan Ylen virallisesta linjasta. Siksi mitä luihuimmat propagandistit voivat rauhassa painostaa journalistisella verukkeella esimerkiksi talouselämän tahoja, jotka eivät "paljastusuutisen" jälkeen alistu muuttamaan laillisia toimintatapojaan miellyttääkseen Ylen kulttuuribolshevikkeja.

Härskeimmät Yle politrukit kuten toimittaja Jussi Eronen kävi jopa kampanjaa Osuuspankkia vastaan, koska sen maksujärjestelmää käytetään kansallissosialistisen mutta täysin laillisen verkkokauppa Kadulle.comin asioinnissa. Jussi Erosen toimittamassa tuoreessa uutisjutussa Uusnatsien verkkokaupan maksupalvelu katkesi – Rahaliikennettä pyörittänyt OP: "Arvojen ja tekojen kohdattava"  toimittaja ei mainitse sanallakaan siitä, että hän on itse kampanjoinut Twitterissä Osuuspankkia vastaan.

Ylen tiedostavan punaringin sota Kadulle.comia vastaan alkoi aiemmin syksyllä, kun toimittaja Sara Rigatelli (tuttu vihastaan Soldiers of Odinia kohtaan) julkaisi "kohusartikkelin", jonka pääviestinä oli, että "natseilla" ei saa olla mitään oikeutta harjoittaa verkkokauppaa, vaikka toiminta on sinänsä täysin laillista. Rigatellin ja Erosen nilkkimäisestä kieroilusta kertoi ensimmäisenä Magneettimedia jutussaan Yle painosti Osuuspankkia viikkoja Vastarintaliikkeen vuoksi – julkaisi lopulta loka-artikkelin. Verkkolehden mukaan Rigatelli pyrkii tuomaan Suomeen ulkomailta tuttua mallia, jossa valtamedia pyrkii tuhoamaan kansallismielisen opposition tilanteissa, joissa poliisi ei voi suoraan puuttua toisinajattelijoiden toimintaan.  Esiin tulleiden tietojen perusteella Magneettimedia arvioi toimittaja Erosen omasta mielestään "Hyvän asian" puolella olevaa luihua toimintaa näin:

Eronen paljasti Twitterissä, että Yle oli painostanut Osuuspankkia jo viikkoja ennen uutisen julkaisua. Kun Osuuspankki ei suostunut puuttumaan täysin laillisen Kadulle.comin toimintaan Ylen painostuksesta huolimatta, aloittivat toimittajat lopulta julkisen lokakampanjan pankkia vastaan

Näin alhaiseen poliittiseen suhmurointiin, vieläpä mediajätin lihaksia hyväksi käyttäen, eivät olisi kehdanneet ryhtyä edes 1970-luvun taistolainen toimittajakunta, silloin kun se halusi painostaa Kekkos-vastaisia voimia. Ollaanpa Suomen Vastarintaliikkeestä mitä mieltä tahansa, sen laillisen yritystoiminnan tukahduttaminen on osoitus toimittajien häikäilemättömästä, rikollishenkisestä poliittisesta vainosta. Yle juhli onnistunutta källitystä jopa Yle Radio 1:n ja Radio Suomen uutislähetyksissä kertomalla asiasta heti uutisten alussa, jopa ennen perinteeksi käynyttä Trump-mollausta. 

Osuuspankin painostustapaus kertoo myös siitä, minne toimittajat energiansa suuntaavat. Kansalaisia oikeasti tärkeistä ja kiinnostavista asioista Yle vaikenee edelleen kuten aivan hiljaittain Raumalla sattuneesta ulkomaalaisten tekemästä alaikäisen joukkoraiskauksesta. Vaikka poliisi tiedotti asiasta, siitä kertoi vain vaihtoehtomediat kuten verkkolehti Nykysuomi. Ylellä näyttää olevan muut prioriteetit.

                                                      **********************

Yle TV1 Torstai 20.10.2016 klo 12:12, USA:n presidentinvaali 2016: 3. väittely 

Yhdysvaltojen presidenttiehdokkaat Hilary Clinton ja Donald Trump kohtaavat kolmannessa tv-väittelyssä. Suora lähetys. HD

Tässä linkki Trumpin suomennettuun puheeseen, joka ei näy Ylessä.

Kukaan mediaa seuraava kansalainen ei ole voinut välttyä USA:n presidentivaalien 3. väittelyn uutisoinnilta. Yle lähetti viimeöiset keskustelut tänä iltapäivällä tekstitettyinä ja verkkosivuilta löytyy parikin aiheeseen liittyvää juttua kuten Faktantarkistus! Näin Trump ja Clinton vetivät mutkat suoriksi väittelyn tuoksinassa, jossa Donald Trumpista leivotaan tietenkin suurempaa konnaa, vaikka poliittisten tekojen rintamalla vain Hillary Clinton on syyllistynyt oikeasti konnuuksiin. Myös Trumpin puheet mahdollisesta vaalivilpistä on esitetty varsinkin Ylessä jonain äärioikeistolaisena salaliittoteoriana, vaikka jo nyt tiedetään se, että Clintonia tukevalla ääriliberaalilla vehkeilijä George Sorosilla on vahva yhteys firmaan, joka on toimittanut 16 osavaltioon vaalikoneet.

Ylen omassa analyysissa USA:n vaaleihin alle kolme viikkoa – Mitä vielä voi tapahtua? turvaudutaan taas kerran Ulkopoliittisen insituutin (UPI) Nato-sionistisiin Demokraattien kannattajiin kuten Leo Micheliin ja Anna Kronlundiin. Jos ei satu olemaan pelkästään Ylen, Hesarin ja USA:n itärannikon sanomalehtien varassa, UPI:n tutkijoiden selittelyt vaikuttavat enimmäkseen toiveajattelulta, jossa kaikki Trumpin maaliin osuvat puheet on poistettu tietoisuudesta.

Sen sijaan löylyn lyömänä hurmoksena on pidettävä kolmannen UPI-tutkijan, konservatiivisen cuck-aisankannattaja Mika Aaltolan voitonvarmoja revittelyjä Iltalehdessä. Poju ei ole näköjään vieläkään oppinut mitään Brexitistä ja kuvittelee Hillaryn hehkutuksella olevan jokin maaginen vaikutus presidentinvaalien tulokseen. Valtamedioiden viittaukset galluptuloksiin voidaan myös unohtaa, sillä nekin ovat kovaa vauhtia paljastumassa pelkäksi manipulaatioksi. Tunnettu konservatiinen amerikkalaiskommentaattori Ann Coulter tiivistikin viimeisimmässä verkkolehti Vdaren kolumnissaan koko presidentinvaalikampanjan yhteen lauseeseen: Hillarylla on media puolellaan, mutta Trumpilla puolestaan avainkysymykset.

TV 1:n pääuutislähetyksessä klo 20.30 satusetä Matti Rönkä otti tulevat vaalit niin henkilökohtaisesti, että hän puhui tuskaisen möreäksi muuttuneella äänellä Trumpin "venkoilusta" samalla kun naama vääntyi inhon irvistykseen (kohdasta 04:30 eteenpäin). Rönkän tunteiden purkauksen jälkeen saimme nähdä toimittaja Pirkko Pöntisen ahdistuneen oloista puhetta siitä, kuinka Trump on "romahtamassa", vaikka tuollaisen kielikuvan käyttö näyttää katsojasta lähinnä kirjeenvaihtajan oman tilan projektiolta. Huvittavaa oli myös kuulla väite, että Trump on jakamassa kahtia kansakuntaa eikä häntä "järki paljon pakota", kun vaalien jälkeen pitäisi yhdistää kansakuntaa. Väite on kummallinen, kun tietää miten juuri aikaisemmat presidentit ovat sirpaloineet Amerikkaa tuottamalla maahan siirtolaisia, joilla ei mitään yhteistä intressiä kansakunnan historian ja vaurauden luoneiden valkoisten kanssa.

Yleisesti ottaen TV-uutisessa keskityttiin ennalta arvattavasti pelkästään Clintonin muutamaan onnistuneeseen nokitteluun, mutta vastaavia Trumpin erävoittoja ei tietenkään näytetty, jonka vuoksi katsojalle jäi mielikuva, että Hillary Clinton jauhotti Donald Trumpin 6-0, mikä ei tietenkään pidä paikkaansa.

Yle TV1, Torstai 20.10.2016 klo 22:00, Ulkolinja: USA:n rotuvihan uusi aika  

Ku Klux Klaanin jäsenmäärä kasvaa Yhdysvalloissa, ja klaanin riiteissä ristit roihuavat. Samalla afroamerikkalainen väestö vaatii yhä räväkämmin oikeudenmukaista kohtelua. Uhkaako Yhdysvaltoja uusi rotusota? T: BBC. HD

Linkki Yle Areenaan.

Vasemmistoliberaalien miehittämän BBC:n viime vuonna tekemä dokumentti KKK:sta ja Mustista panttereista noudattaa tuttua narraatiota: filmi seuraa valkoisen alaluokan harhaiseksi tarkoitettua vihapuuhailua, jota vastustaa perustellusti sorretut mustat.  Dokumentin suurin arvo on siinä, että sen tarkkaan suunniteltu käsikirjoitus paljastaa sen, miten paljon hyväosaiset punaporvarit halveksuvat ja vihaavat omaa valkoista köyhälistöään. Esimerkiksi demarieläkäläisten suosiman äärikonformistisen Seura-lehden TV-maailma liitteessä (nro 41/2016) kriitikko-muusikko Arto Pajukallio toteaa dokumentista näin:

Klaanilaiset hokevat tunteenomaisesti tulleensa sorretuiksi ja väheksytyiksi ja korostavat valmiuttaan puolustaa rotunsa, valkoisten amerikkalaisten kristittyjen historiaa. Rasismiin ja poliisiväkivaltaan kyllästyneet mustat voivat puolestaan perustella faktisesti vihaansa rotusorron uhreina.

Tilastolliset viittaukset arkipäivän rotujen väliseen väkivaltaan loistavat dokumentissa poissaolollaan ja ainoa tapaus, jota käsiteltiin antaumuksella on valkoisen Dylann Storm Roofin hyökkäys mustien kirkkoon. Vain punavihreässä kuplassa elävä etnomasokisti ei halua kuulla valtamedian virallisen narraation pimeäksi jätettyä puolta, josta Yle Watch kertoi Dylann Roofin tapaukseen liittyvässä jutussaan Media luo murhaajia. Pajukallion uskomus, että Amerikan tai Euroopan valkoisten kokemukset värillisten moninkertaisesta väkivallasta valkoisia vastaan ovat vain "tunteenomaisia" kuvitelmia, kääntyy aivan toisenlaiseksi kun perehtyy kylmiin tilastotietoihin eikä kontrolloidun median vakiokertomuksiin:

Year 2003 – Rape/Sexual Assault 
White on Black: 0 - Black on White: 20,309; Black on Black: 21,104 

Year 2004 – Rape/Sexual Assault
White on Black: 0 - Black on White: 11,610; Black on Black: 35,33 

Year 2005 – Rape/Sexual Assault
White on Black : 0 - Black on White: 37,460; Black on Black: 36, 620 

Year 2006 – Rape/Sexual Assault
White on Black: 0 - Black on White: 32, 443; Black on Black: 7,705 

Year 2007 – Rape/Sexual Assault
White on Black: 0 - Black on White: 14,092; Black on Black: 12,780 

Year 2008 – Rape/Sexual Assault
White on Black: 0 - Black on White: 19,292; Black on Black: 34,841 

Total over six conservative years:
White on Black: 0 - Black on White: 135,206; Black on Black: 148,38 

Average over six consecutive years:
White on Black: 0 - Black on White: 22,534; Black on Black: 24,730

Jos tämäkään ei vielä riitä, Yle Watchin artikkelissa Yle maalaa mustan valkoiseksi, kerrotaan virallisiin lähteisin tukeutuen, kuinka monta kertaa enemmän mustat lahtaavat valkoisia kuoliaaksi Amerikassa kuin valkoiset mustia. Näiden tosiasioiden valossa on hämmästyttävää, miten lempeän apaattisesti valkoiset suhtautuvat siihen, että mustat murhaavat lapsiamme ja sisariamme, sillä terveessä kulttuurissa sen pitäisi nostattaa kansan rotutietoiseen raivoon ja itsesuojeluun. Mutta mehän emme eläkään enää normaalissa kulttuurissa, vaan kansallismasokistisessa itsetuhoyhteiskunnassa.

Valkoiset liberaalit harjoittavat jatkuvasti uhripolitiikkaa, mutta kun tosiasiat osoittavat enimmän väkivallan harjoittajien olevan mustia ja uhrien valkoisia, asiasta vaietaan, koska tällöin pyhiksi uhreiksi pitäisi korottaa valkoiset, jotka taas virallisen selityksen mukaan eivät ole muuta kuin etuoikeutettuja rasisteja. Yle Watch:

Todellakin, rotu ratkaisee kun tarkastellaan median vaikenemia tosiasioita mustien kohdistamasta väkivallasta valkoisia vastaan. Yhdysvaltain Kansallisen rikosuhritutkimuksen (National Crime Victimization Survey, 2010) mukaan 62 593 mustaa joutui valkoisten väkivallan kohteeksi. Samana tutkimusvuonna 320 082 valkoista oli mustan väkivallan uhreja. Valkoisten uhrimäärä on viisi kertaa suurempi, mutta luvut ovat silti harhaanjohtavia, koska mustien ja valkoisten populaatiot ovat eri kokoisia. Kun mustien ja valkoisten keskinäisessä väkivallassa 38 miljoonan musta väestö tekee viisi kertaa enemmän väkivaltarikoksia kuin 197 miljoonaa valkoista, tarkoittaa tämä suhteellisin luvuin mitattuna sitä, että valkoisia uhreja on KAKSIKYMMENTÄVIISI KERTAA ENEMMÄN kuin mustia. Lisäksi kun tarkastellaan erityisiä väkivaltarikoksia kuten törkeitä pahoinpitelyjä ja murhia, mustien valkoisiin kohdistamat rikokset ovat KAKSISATAA KERTAA KORKEAMMAT kuin valkoisten mustia vastaa. Tästä huolimatta emme kuule ihmisoikeusjärjestöjen ja rasismin vastaisten kampanjoiden kertovan mustien rasismista kovaan ääneen missään. Syynä lienee kieroutunut ajatus, että mustien rasistisesta väkivallasta kertominen on itsessään rasistista, jonka vuoksi siitä pitää vaieta. 

                                                   *********************

Yle Teema,Torstai 20.10.2016 klo 18:00, Claude Lanzmann ja Shoahin aaveet  

Yli yhdeksän tunnin mittainen dokumentti Euroopan juutalaisten holokaustista oli Claude Lanzmannin merkkiteos, jonka pitkistä ja kivuliaista syntyvaiheista hän tässä kertoo. HD

Viikon sisään jo neljäs uusinta tästä ohjelmasta. Moni tavallinen Yle-veroa maksava tv:n katsoja kysyy, että miksi ihmeessä.

Yle Teema,Torstai 20.10.2016  klo 21:55 (1967), Lapualaismorsian

Ylioppilasteatteria, pasifismia ja nuorison kuohuntaa kahdella Jussilla palkitussa aikalaiskuvauksessa. Yhdessä asuvaa kolmikkoa esittävät Aulikki Oksanen, Kristiina Halkola ja Kirsti Wallasvaara. O: M. Niskanen Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: suomi. K12 (ahdistus, seksi).

VALTAMEDIAN PÄÄVALEHTELIJOILTA VETOOMUS

Valtamedioiden päätoimittajat ovat allekirjoittaneet tänään julkaistun julkilausuman "luotettavan median" puolesta "valemediaa" vastaan. Julistuksen lisäksi Yle yrittää jutussaan Päätoimittajat vetoavat luotettavan median puolesta – "Emme salli, että journalisteja vaiennetaan painostamalla" perustella, miksi tällainen "hätätilan" julistus on tarpeen.
 
Suurten medioiden paniikista kielivä reaktio on osoitus siitä, että päätoimittajat koettavat vimmaisesti karistaa epäilyt omasta kelvottomuudestaan osoittamalla syyttävän sormensa toisaalle. Mikäli valtamedia olisi tiedonvälityksen uusjaossa syytön uhri ja pelkästään totuuden asialla, ei sen tarvitsisi tehdä asiasta erillistä numeroa. Pömpöösi julistus kertoo omalla surullisella tavallaan siitä, että helisemässä olevat valtamediat ovat menettäneet suhteellisuudentajunsa, kun ne laskevat alleen muutamasta pilkkakirjoituksesta ja Ylen tomittaja Jessikka Aron narkomaanitaustan paljastamisesta. 

Internetistä löytyy myös valtava määrä sivustoja, joissa kiistetään fysiikan peruslait, mutta tiedeyhteisöllä ei ole tarvetta käydä niiden kanssa mutapainia, sillä kiistämättömät luonnontieteen faktat puhuvat omaa kieltään. Miksi sitten suuret mediatalot haluavat kärhämöidä marginaalisina ja "hörhöinä" pitämiensä MV-lehden, Magneettimedian ym. kanssa?

Siksi, että varsinkin MV-lehti uhkaa valtavalla lukijamäärällään vakiintuneiden medioiden uskottavuutta ja jopa bisnestä. Syy tähän on yksinkertainen: niin sanonut vaihtoehtomediat, joita valtamediat kutsuvat törkeästi valemedioiksi, täyttävät sen tiedonvälityksen aukon, jonka vakiintuneet julkaisut ovat synnyttäneet. Toisin sanoen valtamediat eivät kerro kansalaisille kaikkea ja tämä näkyy etenkin maahanmuuttokysymyksen ja erilaisten identiteettivähemmistöjen toilailujen suhteen. Mikäli vaikutusvaltaisimmat mediat Yle ja Helsingin Sanomat harjoittaisivat avointa ja rehellistä tiedonvälitystä, ei vaihtoehtomedioille olisi alun alkaenkaan syntynyt markkinarakoa.

Päätoimittajien hurskastelu siitä, että he ovat vastuullisia eivätkä julkaise harhaanjohtavaa tietoa, ei ole muuta kuin päin naamaa sanottu valhe:

Meillähän ei ole muuta asetta kuin meidän kynämme. Pyrimme oikaisemaan vääriä tietoja, missä niitä sitten esiintyykin. Me korjaamme valheita ja vääriä lausuntoja. Samalla huolehdimme siitä, että meidän omissa välineissämme journalismi on niin totuudenmukaista kuin se vain voi olla.

Helsingin Sanomista tulee heti mieleen parikin törkeää valhetta, joita ei ole oiottu, vaan ne ovat jääneet elämään omaa eläämänsä punavihreän kuplan urbaanitaruissa. Jokunen vuosi sitten lehti uutisoi vaarallisesta "rasistisesta välikohtauksesta", jossa valkoinen keski-ikäinen mies olisi tönässyt somalitytön junasta Espoon Keskuksessa. Tapaus oli ilmiselvä uutisankka, sillä aseman turvakameroista ei löytynyt mitään aineistoa, joka olisi tukenut "rasismin uhrien" väitettä. Helsingin Sanomat ei kuitenkaan koskaan kyseenalaistanut tarinaa, vaan se elää edelleen vahvana niiden mielissä, jotka haluavat uskoa, että suomalaisten väkivaltainen rasismi on arkipäivää.

Toinen, koomisiakin piirteitä saanut tapaus, sattui vuonna 2013, kun Helsingin Sanomat ja Ilta-Sanomat kertoivat sankarineekeri Rickystä, joka nöyryytti rasistia bussissa. Tarina paljastui nettitiedustelijoiden ansiosta nopeasti pelkäksi Rickyn kertomaksi Like a boss -saduksi, jonka hän oli pienin muutoksin lainannut tunnetusta tarinasta, jota oli viljelty jo vuosia internetissä. Sekä HS että IS eivät kuitenkaan palanneet aiheeseen, vaan ne odottivat, että kansalaiset unohtaisivat kiusallista epäilystä saaneen jutun. Tapaus jäi kuitenkin historiankirjoihin, sillä Rickyn sympatiaa kerjännyt huijausyritys analysoitiin monissa foorumeissa kuten Hommassa:

Rickyn mukaan rasisti pyysi anteeksi kovaäänisesti bussin keskiosassa kaikkien katsoessa ja sen jälkeen kaikki taputtivat. Ei voi olla mahdollista että vaikka Hesari on etsinyt todistajia kissojen ja koirien kanssa niin yksikään matkustaja ei ole ilmoittautunut ennen 13-v Mikaelia eikä voi olla mahdollista että bussikuskia ei ole löytynyt, vaikka bussiyhtiö on soittanut jopa osan kuljettajistaan läpi. 

Minun tekemäni johtopäätökset: Ricky halusi elvistellä kavereilleen keksityllä tarinalla ja sitten tilanne karkasi käsistä koska suomalaiset toimittajat ja monikulttuurifanit haluavat niin kiihkeästi ja pakkomielteenomaisesti löytää suomesta rasismia ja Rickyn tarina oli niin täydellinen uutinen heille. Ensin mietin, että Mikael saattaa olla jonkun Rickyn kaverin pikkuveli jonka hän on värvännyt "silminnäkijäksi" ettei hän leimaudu valehtelijakseen loppuelämäkseen vähän niinkuin arvuuttelen että onkohan feikiksi paljastunut sähköpostia lähetellyt "bussikuskikin" Ricky tai Rickyn kaveri. Mutta sitten tajusin, että Mikael EI voi olla Rickyn keksimä silminnäkijä koska ero Rickyn kertomukseen FST5:n X3M-tv ohjelmassa on niin järkyttävän suuri että siinä ei ole mitään järkeä, joten Mikael on mielestäni todennäköisesti jonkun Hesarin toimittajan mielikuvituksen tuotetta Hesarin maineen pelastamiseksi ja toimittajien täydellisen nolaantumisen estämiseksi. Toinen vaihtoehto on että Hesari haluaa tulla vedätetyksi tässä asiassa (jonkun monikulttuurifanaatikon toimesta) monikulttuurifanituksen edistämiseksi ja Hesarin maineen suojelemiseksi. 

Tästä opimme minun mielestäni että: 1. Edes Hesarin toimittajat eivät katso FST5:ttä 2. Hesarin toimitttajien harkintakyky ja faktojen selvittämiskyky ja lähdekritiikki ja lähteiden vertailu on niin surkeaa että he kompastuvat omiin valheisiinsa tai nielevät toisten valheet näinkin yksinkertaisessa asiassa. Milloin suomi saa oikean median josta kaikki propagandistit potkitaan mäkeen ja jonka tärkein tavoite on kertoa kaikki uutiset ja kaikki yksityiskohdat kaikissa uutisissa? 3. Monikulttuurisuusfanitus on Hesarin toimittajille niin tärkeä osa heidän minäkuvaansa että he tekevät melkein mitä vain että mikään monikulttuuriin, maahanmuuttajiin tai median lietsomaan rasismi-hysteriaan liittyvä asia tai henkilö ei joudu naurunalaiseksi. 4. Hesarin toimittajat eivät arvosta totuuden kertomista pätkän vertaa ja he ilomielin tuhoavat vaikka Helsingin Sanomat yrityksenä täysin kunhan vain saavat levittää omaa monikulttuurifanaattisuuttaan. 

Päätoimittajien julistus kertoo karmeaa kieltä siitä, kuinka eksyksissä he ovat nykymaailmassa ja varsinkin vailla ymmärrystä, miten ns. tavallinen karvalakkikansa on kommunikoinut iät ja ajat mm. politiikasta ja julkkiksista:

Suomalainen keskustelutapa on muuttunut nopeasti. Eritoten sosiaalisessa mediassa solvaaminen, halventaminen, mustamaalaaminen ja suoranainen valehtelu ovat arkipäiväistyneet. Mediaksi itseään nimittävät tahot myrkyttävät yhteiskunnallisen keskustelun ja yhteiskunnan ilmapiirin johtamalla yleisöä tahallisesti harhaan valheellisilla viesteillään. Hyvän maun ja soveliaisuuden rajat on jo aikaa sitten ylitetty.

Mikään ei ole muuttunut paitsi se, että punavihreässä kuplassa elävä vähemmistö, joka yrittää yksinoikeudella ylläpitää julkista keskustelua, on somen ja vaihtoehtomedian kautta päässyt tutustumaan siihen kansaosanaan, joka kävi ennen keskustelua Esson baarissa ja viime vuosikymmenellä Suomi24:ssä. Yleensä länsimmaissa on tavattu ajatella, että tavallisten kansalaisten pääsy osalliseksi julkiseen keskusteluun on edistämisen arvoinen asia ja suiden tukkiminen puolestaan perusarvojen vastaista. Siksi päätoimittajien rehavastelu, että he haluavat olla demokratian ja sananvapauden tukipilareita vaatimalla sensuuria kansan syvien rivien epäkorrektille puheelle, on vähintään kummallinen.

Julistuksessa esitetty vaatimus, että "emme salli, että journalisteja vaiennetaan painostamalla" on tekopyyhydessään jo omaa luokkaansa. Ylen toimittaja Jessikka Ahon huumetaustasta kertominen MV-lehdessä oli täysin laillista. Siinä ei ollut mitään painostusta, vaan pelkkiä faktojen esittämistä. Yle ja muut suuret mediat ovat tehneet poliittisista syistä lukuisia vastaavia paljastuksia henkilöistä, jotka eivät vastaa heidän arvomaailmaansa. Esimerkiksi Yle on kertonut MV-lehden omistajan Ilja Janitskin rikoksista, jotka ovat paljon vanhempia kuin Ahon, mutta mediajätti ei ole nähnyt niiden julkistamisessa moraalisesti mitään väärää tai "painostamista". Verorahoilla kustannettu ja koko kansaa palveleva Yle ei ole kuitenkaan paljastunut monikulttuurisuuteen myönteisesti suhtautuneiden vihreiden ja vasemmistoliittolaisten nimiä ja puoluetaustaa. Eräs törkeimmistä pimityksistä oli äidiltään 72 000 euroa kavaltanut vihreiden kaupungivaltuutettu ja Itä-Suomen yliopiston tutkija Päivi Harinen. Asiasta raportoi perinpohjaisesti Yle Watch lokakuussa 2014. 

Miksi kansalaisten pitäisi kaiken tämän valtamedian kieroilun jälkeen kuunnella lakki kourassa, mitä päätoimittajaherrat meiltä vaativat? Eikö asian pitäisi olla pikemminkin niin, että nämä päävalehtelijat ottavat itse lakin nätisti kouraansa ja kuuntelevat mitä sanottavaa on kansan ääniksi ryhtyneillä vaihtoehtomedioilla.

YLESSÄ TYYTYVÄISIÄ JSN:N UUDESTA PUHEENJOHTAJASTA

Punavihreä hegemonia vain kasvaa yhteiskunnallisessa keskustelussa kun Julkisen sanan neuvoston (JSN) uudeksi puheenjohtajaksi valittiin 1.1.2016 lähtien vesimeloni (päältä vihreä, sisältä punainen) Elina Grundström, joka on toiminut mm. Vihreän Langan päätoimittajana. Valinnasta kertoi tänään Yle uutiset. Ilta kuuden tv-uutisiin (kohdasta 17:12 alkaen) haastateltu Grundström kertoi keskittyvänsä edistämään journalistiikassa "oikeaa tietoa" erotuksena "jäljitellystä tiedosta", mikä lienee ollut suora tölväisy valtamedioita haastamaan tulleille vaihtoehtomedioille kuten Uber uutisille, Mv-lehdelle ja Magneettimedialle.

JSN on Demlaan verrattavissa oleva vaikuttaja, joka omalta osaltaan yrittää sanella poliittisen korrektiuden ehtoja medialle ja toimittajille. Käytännössä tämä tarkoittaa ns. vastuullista tiedottamista eli itsesensuuria tietyissä kriittisissä kysymyksistä kuten maahanmuuton ongelmista uutisoitaessa. JNS tunnetaan myös pikkusieluisesta tiukkapipoisuudesta, sillä se on antanut langettavia päätöksiä mm. mainostajille, joiden kuvastoa se on pitänyt liian "seksistisenä". Kunnon orwellilaiseen tapaan JSN sanoo olevansa "tiedotusvälineiden kustantajien ja toimittajien perustama elin, jonka tehtävänä on tulkita hyvää journalistista tapaa ja puolustaa sanan- ja julkaisemisen vapautta." 

Minkälaista arvomaailmaa uudeksi JSN:n puheenjohtajaksi valittu, tietokirjailijaksikin tituleerattu Elina Grundström sitten edustaa? Vuonna 2009 Grundström kirjoitti Vihreään Lankaan:

Se islam, jonka itse tunnen Kaakkois-Aasiassa asuneena, on hieno uskonto, suunnilleen yhtä hyvä kuin kristinusko. Se on hyvin lähellä vihreyttä ja pohjoismaista sosiaalidemokratiaa.Tuntemani muslimiaktivistit eivät uhkaa länsimaita, vaan yrittävät ratkaista oman maansa köyhyys- ja ympäristöongelmia. Muslimituttavieni käsitys naisten asemasta on lähempänä omaani kuin lestadiolaisten.Yksi heidän parhaista jutuistaan on käytäntö, jossa kaikki riidat on pakko sopia kerran vuodessa ennen paaston päätösjuhlaa. Kaunaiset suomalaiset tarvitsisivat jotain vastaavaa.

On käsittämätöntä, että tällainen punavihreä khmeri on saanut jopa kaksi kertaa Tiedonjulkistamisen  valtionpalkinnon. Ehkä se kertoo enemmän suomalaisen elitiin tietokäsityksestä kuin Grundströmin eksentrisestä todellisuuskuvasta. Se, että hän on ollut journalistiikan vierailijaprofessorina Tampereen yliopistossa on verrattavissa toimeen jossain Pohjois-Korean kommunistisessa opinahjossa.

Lopuksi vielä toinen esimerkki Grundströmin sekavasta järjen juoksusta, tällä kertaa hänen ajatuksen Vantaanjoki on virrannut Helsingin Sanomien kolumnissa tämän vuoden kesäkuussa. Käsittämättömän vainoharhaisessa kirjoituksessaan Suomessa tapahtuu asioita, jotka eivät ole normaaleja, vaikka niitä sellaisiksi väitetään tuleva JSN:n puheenjohtaja tekee kummallisia aatehistoriallisia kuperkeikkoja väittäessään muun muassa, että kauppakamari-libertaarien amerikkalainen guru Ayn Rand olisi "suomalaisen äärioikeiston maskotti". Jutussaan journalistiikan vierailijaprofessori antaa ymmärtää, että kyse olisi arvokonservatiivisesta äärioikeistosta, vaikka Randin talousliberaalit opit viittaavat entisenä taistolaisena tunnetun ökykapitalisti Björn Wahlroosin harvalukuiseen seurakuntaan.

Voidaan vain arvailla millä perusteella tällainen "tietokirjailija", jolla on vakavia hahmotusongelmia ja kykenemättömyys luoda koherentteja ajatuksia, valittiin JSN:n johtoon. Oliko syynä oikeanlainen sukupuoli vai sopiva puoluekanta – vai nämä yhdessä? Ehkä päädyttiin valitsemaan vain se poliittisesti korrektein. 

MEDIAN SÖPÖ LEMMIKKI PALJASTETTU PIINKOVAKSI KULTTUURIMARXILAISEKSI VIHAAJAKSI!

Verkossa ja printtiversiona vaikuttava vaihtoehtolehti Magneettimedia lienee julkisuudessa maamme vihatuin julkaisu, johon on suurelta osin vaikuttanut poliittisen eliitin epäkansallisia arvoja tukeva valtamedia, joka on ollut raivoissaan lehden suurilevikkisistä numeroista, joissa on kritisoitu mm. maamme tiedotusvälineiden omistajataustoja, niiden levittämiä valheita ja systemaattista vaikenemista tietyistä aiheita. 

Kyseenalaisen maineen vuoksi monet tyrmäävät julkaisun etukäteen lukematta sen jutuista otsikkoa pitemmälle. Tämä on täysin ymmärrettävä reaktio kun tietää lehden maineen ja raflaavat oikeudenkäynnit. Maassamme puhutaan paljon ennakkoluuloista, mutta yleensä ne jotka niistä kovimpaan ääneen kailottavat ovat itse tiettyjen luutuneiden ajattelumalliensa vankeja. Jossain määrin me kaikki olemme sellaisia, toiset enemmän toiset vähemmän. Magneettimedian juttujen kanssa voi vapaasti olla eri mieltä, niitä voi kritisoida, yrittää löytää virheitä, mutta laiskinta on väittää, että kaikki sen artikkelit ovat "antisemitististä roskaa, silkkaa valhetta" uskaltamatta lukea ainuttakaan juttua loppuun asti.

Suosittelen kaikkia "suvaitsevaisia" lukemaan rohkeasti ja avoimin mielin lehden viimeisimmän jutun "Antirasismin ”ruskea” mannekiini onkin juutalainen", joka liittyy viimeisen viikon aikana kaikki valtamediat kritiikittömään massahysteriaan nostaneeseen Olli Immosen fb-kommenttiin ja sen jäljiltä (kenties jo etukäteen) masinoituun "mielenosoitukseen" eli ilmaiskonserttiin Helsingin kansalaistorilla. Magneettimedia:

Yle Puheen iltapäivä haastatteli Hubaraa torstaina. Hubara rehvasteli, että juuri hän ja hänen ystäväpiirinsä olivat tiistain rasisminvastaisen tapahtuman takana. Ainut asia, mikä hänelle jäi tapahtumasta hampaankoloon oli se, että jopa siihen osallistuneet suomalaiset olivat aivan liian rasistisia. Myös Alexander Stubbin twiitti ”monikulttuurisuus on rikkaus” oli Hubaran mielestä äärimmäisen loukkaava, koska Stubb ei ollut tarpeeksi militantti. Hubara kertoo olleensa mukana buuaamassa Homma-foorumin perustaja Matias Turkkilalle, kun tämä yritti pitää puhetta (tämä on varmasti ollut hieno hetki maahanmuuttokriittisen liikkeen sionistiselle siivelle!).

Juutalaisesta tabuaiheesta huolimatta - tai ehkä juuri siksi - juttu on parasta suomalaista tutkivaa journalismia pitkiin aikoihin. Se on myös äärimmäisen viihdyttävää ja mukaansa tempaavaa luettavaa, sillä siinä epäuskoiselle lukijalle esitetyt hämmentävät paljastukset vain seuraavat toinen toistaan.

Totta kai artikkeli on kirjoitettu avoimin kortein kansallismielisestä näkökulmasta, mutta sen esittämät faktat ja paljastukset ovat kiistämättömiä, sillä ne perustuvat yleiseen tietoon. Valtamedian turruttaman lukijan on vaikea uskoa, että tuollaista kieroutta voisi olla edes olemassakaan kun sievistelevänä "pienenä ruskeana tyttönä" esiintyvä Koko Hubara paljastuu piinkovaksi kulttuurimarxilaiseksi korruptoijaksi, jota motivoi pyhä juutalainen viha valkoista väestöä ja kulttuuria kohtaan. Mikäli lukijamme ovat tutustuneet Hubaraan vain Radio Helsingin, Helsingin Sanomien haastattelun ja eilen (30.7.2015) Yle Puheessa olleeseen haastatteuun, kannattaa tutustua Magneettimedian artikkeliin: 

Hubaran lapselliset, syyllistävät ja häpeilemättä oikeaan aviopuoliskoon tarrautuvat vuodatukset uppoavat kuin kuuma veitsi voihin Pohjoismaissa, joissa individualismi, lempeys ja tasa-arvo kulkevat kirjaimellisesti kantaväestön geeneissä. Kuinka kukaan kehtaisi kyseenalaistaa pienen ruskean ressukan kokemia kauheuksia tai tämän tarjoamaa utopiaa maailmasta, jossa ylikansallinen Kumbayan kaiku peittää viimein alle rumat rasistiset herjat?

Kuka oikeastaan on tämä tyhjästä julkisuuten nostettu Koko Hubara? Hän luo blogissaan ja valtamedioille antamissaan haastatteluissaan mielikuvan surusilmäisestä tummasta maahanmuuttajatytöstä, jota "vainotaan" täällä vain ihonvärinsä ("rotuja ei ole") vuoksi, vaikka hän on mitä empaattisin kiltti naapurin tyttö, joka haluaa vain että koko maailman tulee tänne ensin kylään ja sitten asumaan. Mitä pahaa muka tällaisessä ihmisessä on - ellet sitten ole pahantahtoinen vainoharhainen nazi:

Hubara puhuu hepreaa toisena äidinkielenään, käy synagogassa ja elää muutenkin juutalaisia juuriaan kunnioittaen. Hän on paitsi juutalainen niin myös ”intersektionaalinen feministi”. Feminismi merkitsee hänelle sitä, että on väärin puhua mustien päätähuimaavista raiskaustilastoista, koska 95 % raiskaajista on miehiä. Hän viittaa ”holokaustiin” ja muistuttaa: ”Meille luvattiin, ettei enää koskaan.” Ylpeänä Hubara kertoo, että jo hänen isoäitinsä järjesti tukea Neuvostoliiton juutalaisille. Hubaran mielestä on painajaismaista, että isänmaalliset arvot ovat Suomessa nousussa. Hän vaatii poliisilta ja medialta kovia toimia kansallismielisiä vastaan. Hubara vakuuttelee Ylen kuulijoille, että yhdelläkään Suomeen tulevalla maahanmuuttajalla ei ole yhteyksiä ISIS:n kaltaisiin äärijärjestöihin. Sen sijaan sortava valkoinen suomalainen yhteiskunta radikalisoi maahanmuuttajia. 

Pahinta Hubaran mielestä maailmassa on kansainvälinen rakenne – jonkinlainen globaali etninen salaliitto, jossa valkoinen on ”arvokkaampi kuin muut”. Juuri valkoiset ihmiset ja kulttuurit vaikuttavat olevan juutalaisbloggaajalle merkittävin yksittäinen ongelma. Hubaran mukaan valkoinen kansainvälinen salaliitto murskataan panostamalla nuorten asennekasvatukseen. Suomalaislapsille on aikaisessa vaiheessa alettava opettaa, että yhteiskunnan vitsauksista pahin eli rasismi syntyi kolonialismin ja orjakaupan perintönä. Rasismi on siis puhtaasti valkoista eurooppalaista alkuperää. Puhuessaan ”rasismin” historiasta Ylellä Hubara ei maininnut paljon kolonialismia vanhempia ilmiöitä, kuten Talmudissa kuvattua juutalaista rasismia. Hän ei myöskään koskaan syytä juutalaisia esi-isiään mustien orjakaupasta, vaikka juutalaisilla oli tässä suhteellisesti paljon suurempi rooli kuin valkoisilla. Vain valkoiset ovat syyllisiä.

Hubaraa voi pitää jonkinlaisena vasemmiston Gutmensch-arkkityyppinä, sillä hänen meemi/mielipidepatterissaan on mukana kaikki ne harhaisen oikeudenmukaisuuden latteudet, joita valtamediakin haluaa iskostaa kansalaisten tajuntaan. Juuri siksi Hubaran rakettimainen nousu tuntemattomuudesta julkisuuteen tulee ymmärrettäväksi. Magneettimedia:

Helsingin Sanomien kaltaiset mediat puolestaan nielevät pureskelematta Hubaran hekumoinnin. Valkoisia maahanmuuttajien uhreja ei päästetä julkisuuteen antamaan perspektiiviä poliittisesti korrekteille itkuvirsille. Tilastot esimerkiksi osoittavat, että mustat hyökkäävät valkoisten kimppuun 60 kertaa useammin kuin valkoiset mustien kimppuun. Valtamedia ei kuitenkaan tasapainota ”ruskeiden tyttöjen” kertomuksia valkoisilla tytöillä, jotka ovat joutuneet mustien raiskaamiksi tai pahoinpitelemiksi. 

Koko Hubarasta on hurjaa vauhtia tulossa seuraava puhuva pää, jolta valtamedia janoaa kommentteja aina, kun tarvitaan ”arvovaltaisia” tahoja kommentoimaan ”päätään nostavaa” rasismia. ”Ruskea tyttö” on pelkkä karikatyyrihahmo; sen takaa löytyy juutalaistaustainen intellektuelli, joka on kietonut vanhat marxismin opinkappaleet mediaseksikkääseen pakettiin. HS:n Nyt-liitettä lukeva kulttuurillisen lobotomian kärsinyt Suomi tietysti rakastaa ruoskia itseään Hubaran alttarilla.

Magneettimedian henkilökuva Hubarasta tarjoaa oivan tapaustutkimuksen kaksijakoisesta ihmistyypistä, joka esittäytyy julkisuudessa "Hyvien asioiden" puolesta taistelevana Sosiaalisen Oikeudenmukaisuuden Soturina, mutta jonka todelliset motiivit löytyvät halusta tuhota valkoinen länsi. Tämän hyvis-fasadin suojissa tehdyllä sumutuksella jymäytetään jälleen kerran hyväuskoisia hölmöjä, jotka tahtovat uskoa ihmisestä aina parasta. Mikäli Magneettimedian artikkeli tuo pahaa-aavistamattomalle lukijalle säröjä tällaisten hyväkkäiden pyhimyskuvaan, on se täyttänyt tehtävänsä.