PERSUISTAKIN ON TULLUT VASEMMISTON RAPPIOARVOJEN AISANKANNATTAJA

Tuhatvuotisen länsimaisen sivilisaation taistelu sisäisiä tuholaisiaan vastaan näyttää olevan mahdotonta nykydemokratian puitteissa. Ongelmaa pahentaa se, että poliittisesti hyväksyttävän keskustelun rajoista päättävät ne, jotka haluavat romahduttaa eurooppalaista kulttuuria ylläpitävän itsekunniotuksen, moraalin ja rakenteet. 

Tämä kansanvihollisten hegemoninen ote on niin vahva, että laajoina kansalaisprotesteina syntyneet populistipuolueet eivät voi käytännössä ajaa sitä politiikkaa, jolla ne ovat alun perin nousseet suosioon. Hyvänä esimerkkinä tästä on kotoinen Perussuomalaiset-puolueemme, jonka poliittista liikkumatilaa vasemmistoliberaalien määrittelemät vallitsevat arvot rajoittavat jatkuvasti. Näennäisestä moniarvoisuudestaan huolimatta arvoliberaalit eivät siedä politiikassa mitään, mikä kyseenalaistaisi globaalikapitalismin palveluksessa olevan kuluttaja-individualismin ja monokulttuurisen monikulttuurin.

Vihollisen säännöillä pelaamisen etuna voi toki pitää sitä, että pääsee ylipäätään peliin mukaan. Toisaalta valtakunnanpolitiikan tekeminen vihollisen ehdoilla tarkoittaa tällöin lähes aina tappiota eli omista poliittisista päämääristä ja periaatteista luopumista. Esimerkiksi Perussuomalaiset ovat koko eduskunnassa olemisensa aikana joutuneet muiden puolueiden ja median ripittämiksi sillon kun puolue on poikennut isojen poikien (((arvopohjasta))). 

Päivystävien desanttien ja somessa stalkkaavien nettipunakaartilaisten synnyttämät toisarvoiset kohut ovat hermostuttaneet puoluejohtoa siinä määrin, että Persut ovat joutuneet syömään aattensa moneen kertaan lepyttääkseen punavihreiden naisittamaa valtamediaa. Aivan kun tämä ei riittäisi, valtioneuvoston opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM) vaati sittemmin lakkautetulta Persujen nuorisojärjestöltä annettuja tukirahoja takaisin, koska järjestö ei ministeriön mielestä noudattanut ehdottomalla tarkkuudella uussosialisistista tasa-arvoideologiaa. Pelkkiä kannatuslukuja tarkkaileva puoluejohto ei tuollakaan kerralla lyönyt nyrkkiä pöytään ja vaatinut valtionhallintoon salakuljetetun sosialistisen ideologian julkista perkaamista.

Ailahtelevan pelokkaan keskiluokan ääniä kalastellakseen Persut ovat valmiita myymään kaikki periaatteensa, jottei punertava media vain suuttuisi enempää ja alkaisi kampanjoida puoluetta vastaan. Mielistelläkseen tiedotusvälineitä ja kuvittelemaansa äänestäjäkuntaa puolue on asettanut kuonokopat niille kansanedustajilleen, jotka eivät ole sitoutuneet cuckservatiiviseen huoraamiseen. 

Yleensä tapahtumien ketju on noudattanut samaa kaavaa. Kansanedustaja – tai paremman puutteessa kunnanvaltuuston varavaltuutettu – sanoo jotain punavihreiden mimosien herkkää maailmankuvaa järkyttävää. Somessa päivystävät Stasi-kyylät ja muut punavihreät khmerit bongaavat päivityksen ja aloittavat pöyristymisen omassa pienessä kuplassaan.  He vaativat "toimenpiteitä" henkilölle, joka on käyttänyt sananvapauttaan väärin so. olemalla eri mieltä punavihreiden kanssa. Samassa marginaalisessa kuplassa pörräävät punavihreät perustoimittajat noteeraavat aatetoveriensa moraalisen raivon ja tekevät "somekohusta" valtakunnan uutisen kertomalla siitä Ylessä ja Helsingin Sanomissa. 

Tässä vaiheessa punaisen nettirunkkupiirin synnyttämään "kohuun" reagoivat jo virkamieskunnan ja eduskunnan raskaan sarjan tekijät, jotka esittävät erilaisia toimenpide-ehdotuksia väärän mielipiteen julkaisemisesta. Näin kävi esimerkiksi hiljattain Perussuomalaisten Ano Turtiaiselle, joka tviittasi poliisin käsissä kuolleesta mustasta vankilakundi George Floydista harmittoman humoristisen kuvan kommentin kera. Vasta kun toimittajien loiskiehunta meni yli äyräiden valtavirtapersut kääntyvät lausuntoa vastaan ja julistavat puhujan jonkinlaiseksi punavihreäksi natsiksi, jolla ei ole mitään tekemistä perussuomalaisten arvomaailman  kanssa. Tuttu kaava jatkuu vielä somekohun viimeisessä näytöksessä, jossa sekä "kohupäivityksen" esittäjä että hänen puolustajansa erotetaan puolueesta.

Perussuomalaisten ennustettava selkäydinreaktio pysyi samanlaisena viimeksi tänään, kun puoluejohto päätti taipua somessa vaikuttavien punavihreiden vinkulelujen ininään.  Asiasta kertoo ilkkuvaan sävyyn Ylen uutinen Perussuomalaisten ajatuspaja keskeyttää "naisten tyranniasta" kertoneen Jukka Hankamäen kirjan julkaisun – Halla-aho myöntää: Laadunvalvonta saattoi pettää. Uutisjutun pääsisältönä päivitellään Hankamäen poleemisia näkemyksiä viidakkokuumetta potevista lähiövalaista ja suomalaismiehiä vihaavista kulttuuritantoista. Paljon huomionarvoisempaa olisi kuitenkin ollut ruotia tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kososen (kesk.) pyrkimystä epäsuoraan ennakkosensuuriin. 

Voi olla, että jotkut Hankamäen näkemykset näyttävät eksentrisiltä, jos niitä tarkastelee punavihreiden lasien läpi, mutta yhtä kaikki, ne ovat täysin legitiimiä poliittista debattia, jossa ei ole lopullisia totuuksia tai edes luonnontieteellisiä varmuuksia. Sitä paitsi jos totuutta arvioidaan politiikassa tieteellisin standardein, olisi kulttuuriministeriön ja median pitänyt nostaa häly punavihreän juutalaisfeministi Koko Hubaran mielipidekirjoitelmista, koska ne ovat Hankamäen näkemyksiin verrattuna pelkkää mielipuolisen paranoidista fantasiaa.

Ainoastaan valheessa elävät feministit ja monikultturistit haluavat kieltää jotain sellaista, joka ei sovi omaan maailmaankuvaan. Ylipäätään nettipunakaarti ei halua avointa poliittista keskusteluia, koska näin julkisuuteen pääsisi ikäviä totuuksia, jotka ovat heidän kannaltaan epäedullisia. Heille kiusallista väittelyä kätevämpää on vastapuolen argumenteista vaikeneminen ja valtion rahahanojen sulkeminen vääränalaisten kirjojen julkaisijalle.

Surullisinta tapauksessa on PS:n puheenjohtaja Jussi Halla-ahon ja hänen jees-miestensä ja jees-naistensa (erit. Riikka Purra) reaktiot tapahtuneeseen. He eivät nimittäin puuttuneet sanavapauteen, jota talikkokommunisti Hanna Kosonen haluaa rahahanojen säätelyllä selvästi kuristaa. 

On totta, että perussuomalaiset ovat järjestelmän poliittisen kiristyksen edessä vaikeassa tilanteessa, mutta ehkä edes kerran kannattaisi olla sen verran miehekäs, että tekisi päätöksen omien periaatteidensa eikä vallankahvaan päässeen kylänakan vaatimuksen mukaisesti. Jokunen prosentti kannatuksesta saattaa laskea, mutta säilyisivätpähän edes kunnian rippeet. Se olisi jo paljon tässä kuukautisvereensä mädäntyneessä mahossa länsimaisessa auringonlaskun kulttuurissa.

Klikkaa kuvaa suuremmaksi. Kuvassa lainaus
Hankamäen julkaisemattomasta kirjasta.

MYÖS VIRO HALUTAAN AFRIKKALAISTAA

Aasialaiset ovat nähneet tiedotusvälineissään kulttuurisen ja etnisen tuhon, jota tietoisesti harjoitettu massamaahanmuutto on aiheuttanut Länsi-Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Idän taloustiikereillä ei ole aikomustakaan muuttua etnisesti monikulttuurisiksi, mikäli sillä tarkoitetaan afrikkalaisinvaasioita, jonka länsimaat ovat kohdanneet. Ne kyllä esittivät YK:ssa länsimaita mielisteleviä puheenvuoroja kulttuurisesta diversiteetistä ja "maahanmuuton väistämättömyydestä", mutta tosiasiassa Aasian maat kavahtavat ammattitaidottomien ja kognitiivisesti haasteellisten afrikkalaisten maahanmuuttoa. Siellä on ollut pitkäaikaisena trendinä pikemminkin etninen nationalismi eivätkä afrikkalaiset vapaamatkustajat kuulu tähän yhtälöön.

Ikävä kyllä länsimaissa ollaan geneettisen itsesuojelun kehityksestä jäljessä. Täällä uskotaan edelleen monikulttuurin autuaaksi tekevään voimaan, vaikka tietyt maat ovat jo luisumassa etniseen kaaokseen ja orastavaan sisällissotaan. Varsinkin poliitikot, talousvaikuttajat ja toimittajat ovat hylänneet kokonaan ajatuksen etnovaltiosta ja ovat näin julistaneet puoliavoimen sodan kansojensa enemmistön syvintä tahtoa vastaan. 

Ne maat, jotka ovat vielä kyenneet suojelemaan etnistä koskemattomuuttaan ovat näiden korppikotkien ahnaan tarkkailun kohteina. Globalisteista on nimittäin sietämätöntä, että tietyiltä Euroopan kolkilta löytyy edelleen rodullisesti valkoisia saarekkeita. Kalergi-suunnitelmasta märkiä unia näkevät globaalikapitalistit ja heidän vasemmistoliberaalit hyödylliset idioottinsa tuntevat todennäköisesti hekumallista mielihyvää siitä, että voivat turmella vieraalla verellä vielä jäljellä olevat valkoiset maankolkat.

Hyvänä esimerkkinä tästä on etelänaapurimme Viro, jonka vähittäisestä negridisoitumisesta Yle uutiset riemuitsee jutussaan "Rasisti on aina pelokas ihminen, joka purkaa pahaa oloaan muihin" – Näin ulkomaalaistaustaiset virolaiset ovat kääntäneet erilaisuuden vahvuudekseen. Mikäli puheenaiheena olisi koko maailma, pelokkaiksi ihmisiksi pitäisi kutsua afrikkalaisia, Lähi-idän asukkaita ja aasialaisia, sillä lahjomattomien tilastotietojen mukaan näillä alueilla sijaitsevat maailman rasistisimmat maat. Eurooppa on maailman etnomasokistisin ja suvaitsevaisin maanosa, mutta puheenaiheena rasismi koskee pääasiassa vain sitä ja Ylen jutussa tällä kertaa Viroa.

Juttua lukiessa tulee väistämättä mieleen, miten nopeasti valkoinen väestö on lähes kaikkialla maailmassa vajonnut alas ilman taistelua. Jutun kirjoittanut toimittaja Silja Massa kuuluu siihen ihmisryhmään, joka ainakin symbolisella tasolla osallistuu aktiivisesti kulttuurinsa ja etnisyytensä tuhoamiseen. Kehitysmaalaisten invaasion edistämisellä alennetaan tietoisesti  omien resurssien tasoa, sosiaalista arvoasteikkoa ja poliittista valtaa  jakamalla sitä ulkopuolisille vapaamatkustajille. Totta puhuen, sosiologit ja evoluutiotutkijat eivät voisi edes kuvitella, että tietty rodullinen populaatio olisi välinpitämätön oman ryhmänsä vallasta ja sen vähenemisestä. Kuitenkin juuri huomattava osa Euroopan (uudelleen) koulutetusta akateemisesta väestöstä on täysin välinpitämätön omasta ja tulevien sukupolvien edusta.

Kaikessa läpinäkyvästä indoktrinaatiosta huolimatta Ylen uutisjuttu tuo esiin kiusallisia piirteitä kulttuurieroista ja maahanmuuttajien motiiveista. Ensimmäisenä haastateltu afrikkalais-virolainen tanssija Monika Tuvi hylkää suoraan monikultturistien hellimän kulttuurirelativismin tunnustamalla Viron olevan parempi maa kuin Keski-Afrikan tasavalta:

Minulla on Keski-Afrikassa suuri suku, jonka luona kävin ensimmäisen kerran vuonna 2010. Se oli valtava kulttuurishokki. En ollut ennen nähnyt sellaista köyhyyttä. Tajusin olevani onnekas, kun saan asua Virossa.

Kommentti paljastaa koruttomalla tavalla sen, miksi afrikkalaiset haluavat tulla Eurooppaan, jos siihen annettaan vain mahdollisuus: he eivät itse kykene rakentamaan vaurasta ja rauhallista yhteiskuntaa, joten he pyrkivät sinne missä sellainen on valmiina. Tosin silloin kun afrikkalaispopulaatiosta tulee suuri, myös eurooppalainen maa muuttuu Afrikaksi. Tällöin kukaan Saharan eteläpuolinen afrikkalainen ei koe enää mielekkääksi muuttaa Eurooppaan, joka on samanlainen epäonnistunut valtio, josta he pyrkivät pois.

Musiikkituottaja Antonio Kassin isä on kotoisin Dominikaanisesta tasavallasta ja äiti virolainen. Kassin tausta on mulatille tavanomainen, sillä lähes poikkeuksetta sekasuhteessa mies on musta ja äiti valkoinen. Kommenteissaan hän on rehellinen ja tuo esiin sen, kuinka alttiita nuoret naiset ovat vaikutukselle, jossa erilaisuuden palvonta esitetään jotenkin tavoiteltava asiana:

Tummasta ihosta on sekä hyötyä että haittaa Viron kaltaisessa pienessä maassa. Saan todella paljon huomiota tytöiltä, mikä on mukavaa. Toisaalta seuraani lyöttäytyy ihmisiä vääristä syistä. He ihannoivat erilaisuutta ja luulevat, että minun seurani tekee heistä jotenkin erityisiä.

Ei tarvitse olla mikään ruudinkeksijä ymmärtääkseen, että tyttöjen tavoittelema "viileyden" malli omaksutaan rodunsekoitusta propagoivasta amerikkalaisesta viihdeteollisuudesta. Massakulttuuri ja Hollwyood ovat auttamattoman junttia, mutta suuren mailman elämäntäpaa apinoiville nuorille kuluttajazombeille se tuntuu uppoavan edelleen hyvin. 

Jutun yllättävin suunvuoro kuullaan ghanalaisen isän ja virolaisen äidin tyttäreltä, kampaaja Sandra Ashileviltä. Hän tuntuu ymmärtävän sen, että rasismista jankkaavat eniten keskiluokkaiset valkoiset punaporvarit eivätkä niinkään värilliset. Tuon porukan sosiaalis-moraalisesta pätemisestä ja jeesustelusta kärsivät jo mustatkin, sillä näin heitä pidetään oikeustoimikelvottomina kehitysvammaisina, jotka vaativat jatkuvaa ylhäältä tulevaa "suojelua" valkoisilta Sosiaalisen Oikeudenmukaisuuden Sotureilta:

Silti tämän hetken rasismikeskustelu uuvuttaa minua. Tuntuu, että nuoret ovat nykyään liiankin herkkiä löytämään rasismia, syrjintää ja epäkohtia ympäriltään. On naurettavaa, että jotkut näkevät jopa Nutella-purkin rasistisena tuotteena.

Jutun lopussa palataan kuin muistutuksena pääteemaan eli virolaisen rasismin päivittelyyn. 19-vuotias Sissi Nylia Benita on Idols-finalisti, jonka karibialaistaustainen isä Dave Benton voitti Viron euroviisut vuonna 2001. Kaikki tietävän ylioppilaan asenteella hän määrittelee ulkoaopitusti rasistin (joka voi olla rasistisesti tietenkin vain valkoinen) kunnon keittiöpsykologin asenteella:

Isäni on kokenut enemmän rasismia kuin minä. Olen oppinut häneltä, ettei loukkauksia pidä ottaa henkilökohtaisesti. Rasisti on aina pelokas ihminen, joka purkaa pahaa oloaan muihin. Vanhojen ihmisten ennakkoluulot ulkomaalaisia kohtaan ymmärrän, koska Viron historia on julma ja väkivaltainen. Vähän väliä joku ulkopuolinen on marssinut tänne ja ottanut sen, mikä kuuluu virolaisille.

Yksittäinen rasistinen ilmaus on tietenkin sen kohdanneelle yksilölle epämiellyttävää. Leimasanaksi muodostuneessa rasismissa ei kuitenkaan ole pohjimmiltaan kyse yksilöpsykologiasta – puhumattakaan psykopatologiasta – vaan yhteisöllisestä suojareaktiosta, jolla varjellaan omaa uniikkia geeniperimää. Yleensä tuo perimä on se sama, jonka maantieteellinen populaatio on jakanut vuosituhansien ajan ja josta on kehittynyt oma kieli ja kulttuuri. Geneettistä vaihtoa on toki ollut lähialueilla aina, muttei herra paratkoon sentään Saharan eteläpuolisten kongoidien kanssa!

Sissi Nylia Benita on kuitenkin sen verran fiksu, että kykenee tunnustamaan Viron traagisen historian. Hän tuomitsee ulkopuoliset tunkeutujat, jotka ovat ottaneet sen mikä kuuluu virolaisille. Mikäli venäläisten virta olisi kommunismin aikana ollut loputonta, kyseessä olisi ollut väestösiirolla tehty kansanmurha. Miksi tätä samaa kansanmurhatendenssiä ei haluta tunnustaa silloin kun Viroon ja muualle Eurooppaan valutetaan pohjattomasti kehitysmaalaisia? Eurooppalaiset voivat säilyttää etnisen identiteetinsä suurenkin venäläisaallon alla, koska itäslaavit ovat geneettisesti melko lähellä muita eurooppalaisia. Sen sijaan pienikin afrikkalaisten ja aasialaisten invaasio tekee peruuttamatonta geneettistä bastardisaatiota eurooppalaiseen geenipooliin. Tämän luulisi olevan itsestään selvää ainakin Viron kohdalla, jonka väestömäärä on hädin tuskin miljoona.

Lopuksi Sissi Nylia Benita ryhtyy EU:n asianaiseksi ja alkaa saarnata globalistista Kalergi-oppia, jossa ihmiset nähdään vain pelkkinä toisilleen vieraina yksilöatomeina, kuluttajina, joilla ei ole yhteistä historiaa, kulttuuria ja identiteettiä.  Toivonsa hän laskee aivopestyihin nuoriin, jotka ovat valmiita seuraamaan mitä tahansa mielipuolista muotiaatetta tullakseen hyväksytyiksi:

Muutosta on kuitenkin ilmassa. Vaikka ulkomaalaisvihamieliset mielipiteet ovat Virossa pinnalla, rasismin vastustaminen on esillä vielä enemmän. Suurin osa virolaisista nuorista on fiksuja ja suvaitsevaisia. Heitä ei kiinnosta ihmisen ihonväri tai se, onko joku homo tai lesbo. Nuoret ymmärtävät, että ihmisessä tärkeintä ovat hänen ajatuksensa ja tunteensa, ei se, miltä hän näyttää."

Toisin kuin edellinen lainaus väittää, Viron ja Euroopan säilymisen ongelmana on se, että täällä on liian vähän luonnollista "rasismia". Juuri se ylläpitää mosaiikkimaista erillisyyttä ja takaa sen, että diversiteetti ei tuhoudu harmaaksi monikulttuurimössöksi. Monikulttuuri-ideologia on tullut mahdolliseksi lähinnä siksi, että geneettis-kulttuurisen itsesuojelun taustalla olevan "rasismin" tilalle on istutettu patologinen altruismi, joka ennen pitkään johtaa etniseen itsetuhoon. Etnomasokismi on kuitenkin vain ehdollistettu reaktio, josta voi oppia pois. Se on vain pieni pintasilaus, joka rapisee pois kun rajalliset resurssit vähenevät ja on aika pitää yhtä, laajannettua perhepiiriä, vereen sidottua isänmaata.


                                                     ***************************

Helsingin Sanomien Nyt-liite mainostaa jo nyt Yle Areenalla näkyvää kotimaista tv-sarjaa Se tyyli, jossa esitellään muotimaailman menestyjiä kameran edessä ja takana. Erikoiseksi sarjan tekee se, että yksikään menestyjä ei ole suomalainen vaan värillinen. Nyt-liitteen jutussa Ylen uutuussarjassa seurataan suomalaisia huipulla, eikä heistä yksikään ole valkoinen – tässä kolme syytä, miksi sarja kannattaa katsoa tehdään tietenkin se valheellinen oletus, että afrikkalaistaustainen olisi itsestäänselvästi suomalainen vain siksi, että omistaa Suomen passin ja asuu Suomessa.

Sarjan takana on tukirahoilla pyörivä Ruskeat Tytöt Media, jonka päätoimittajana on juutalaistaustainen feministi-monikultturisti Koko Hubara, joka on monessa yhteydessä ilmaissut avoimen vihansa valkoista heteromiestä kohtaan. Olisi mielenkiintoista tietää, miten ja millä motiiveilla Yle on päätynyt ostamaan tämän sarjan mm. valkoisten heteromiesten verorahoilla. Omia motiivejaan ainakaan Hubara ei salaile:

Jaksot ovat hyviä esimerkkejä siitä, millaisia ohjelmia voisi olla, jos tasa-arvo lisääntyisi. He ovat myös ruskeita, mutta se ei oikeastaan ole sarjassa olennaista.

Hubara siis väittää, että ruskeus ei ole olennaista, mutta Nyt-liitteen artikkelissa ei silti tehdä muuta kuin ylistetään ruskeutta.

PUNALIBERAALIN HOLLYWOODIN MÄDÄNNÄISYYS

Amerikan punaliberaalia ja juutalaista ökyrikasta eliittiä:
Hillary Clinton ja Harvey Weinstein.

Hollywoodissa ruumiillistuu länsimaiden liberaali rappio, tekopyhyys, lapsellisuus, sentimentalismi ja moralismi. Se on myös sivilisaatiomme henkisen saastan tärkein sylttytehdas. Vielä siihen aikaan kun Neuvostoliitto oli olemassa, Ylen kulttuuritoimitus suhtautui nyrpistellen amerikkalaista elämäntapaa kuten konsumerismia ja hedonismia levittäneeseen Hollywoodiin. 

Kommunismin romahduksen jälkeen Ylessäkin ymmärrettiin 1990-luvulla, että kapitalismin ytimessä olevia "porvarillisia arvoja" vastaan voi taistella Hollywoodin liberaalilla kulttuurimädätyksellä. Parin viime vuosikymmenen ajan Ylessä ollaankin oltu kritiikittömiä punaliberaalia Hollywoodia kohtaan, koska se on merkittävästi edistänyt "hyviä asioita" kuten vapaata maahanmuuttoa, feminististä perhepolitiikkaa, sateenkaari-ideologiaa ja aseiden riisumista valkoisilta. Ainoat moitteet se on antanut Hollywoodin harvoille konservatiiveille kuten Mel Gibsonille, joka puhui vihatotuuksia unelmatehtaan juutalaisesta omistuksesta.

Kun Hollywoodin liberaalijuutalainen mediamoguli Harvey Weinstein sitten paljastetaan pervoksi saalistajaksi, Yle teeskentelee muiden valtamedioiden tapaan hämmästystä. Uutisessa Hollywoodin ahdisteluskandaali sai muhia rauhassa – moni tiesi, mutta ei puuttunut koko juttu käännetään feministiseksi diskurssiksi, jossa ongelman ytimen nähdään olevan yleisesti miehissä, jotka hallitsevat ikävän meritokraattisesti Hollywoodia ilman sukupuolikiintiöitä. 

Ei puhettakaan, että Weinsteinin seksuaalinen saalistus johtuisi siitä, että hän saattoi saavutetun asemansa vuoksi käyttää talmudilaista valtaansa himoitsemiinsa ei-juutalaisiin kaunottariin. Kuvassa, jossa Weinstein tarttuu takaapäin Emma Watsoniin, välittyy hetki, jossa julkisesti kovan linjan feministinä esiintyvä näyttelijätär ei voi muuta kuin pitää suunsa kiinni, koska hyväksikäyttäjä on Hollywoodin juutalainen. Miksi tämä seksuaalinen häirintäskandaali nousi julkisuuteen vasta nyt, johtuu tuskin suunsa avanneista naisnäyttelijöistä, vaan elokuvateollisuuden sisäisestä taistelusta, jossa on päätetty uhrata yksi omista pojista. 

Nyt esiin tullutta seksikohua  on käsitelty mediassa loppujen lopuksi hyvin laimeasti toisin kuin tapausta, jossa Donald Trumpilta salaa äänitetyistä naiskommenteista nousi viikkoja kestänyt mediamyrsky viime presidenttivaalikampanjan aikana. Silti Weinsteinin tapaus on poikkeuksellinen, sillä aiemmin valtamedia ei ole raportoinut näin näkyvästi Hollywoodin elokuvamogulien harjoittamasta naisten ahdistelusta ja seksin kiristämisestä. Tapaus lienee vain jäävuoren huippu ja ehkä sen näkyvyydellä yritetään peitellä jotain paljon pahempaa kuten Hollywoodin pedofillirinkiä. Näissä kaikkein synkimmissä tapauksissa on nähtävissä sama Hollywoodia hallitseva talmudistinen tekijäkunta kuin "tavallisissa" seksuaalisen häirinnän tapauksissa.

Kansalaisvaikuttaja Mika Virtanen kertoo sosiaalisessa mediassa niistä psykologisista tekijöistä, jotka vaikuttavat liberaalin Hollywoodin vaikenemisen kulttuuriin:

Kun Hollywoodin näyttelijät usein osallistuvat kaikenlaisten epärealististen ja vahingollisten liberaalien "unelmien" ja utopioiden kannattamiseen, kyseessä on suurelta osin ns. psykologinen siirtymä. Kaikki Hollywoodin sisäpiireissä työskentelevät ja liikkuvat tietävät, että elokuvabisnes on likaista ja moraalisesti turmeltunutta, ja tavallista on, että hyväksikäyttö tai rikokset osuvat ennemmin tai myöhemmin myös omalle kohdalle. Silti juuri kukaan ei uskalla puhua niistä, koska kaikki pelkäävät menettävänsä nykyiset ja tulevat työpaikkansa tai yhteistyömahdollisuutensa.  

Kaiken lisäksi on pakko näytellä yksityisesti ja julkisesti, että on hyvissä väleissä vastenmielisimpienkin henkilöiden kanssa, kaikki on hyvin ja elämä on julkisuudessa pelkkää glamouria ja hymyä. Tämä synnyttää pakottavan sisäisen ristiriidan tai paineen, jota ei voi ratkaista, mutta jolle täytyy löytää jokin purkautumistie. Kun näyttelijät eivät pysty korjaamaan Hollywoodia suoraan, he pyrkivät korjaamaan "koko maailman". Jos koko maailma saadaan korjattua, Hollywood korjautuu siinä samalla. Näyttelijät ovat valmiita tarttumaan utopistisiin poliittisiin ja yhteiskunnallisiin oljenkorsiin. Ristiriita purkautuu siten melko epätoivoisella ja lapsellisella tavalla. Näyttelijät luovat työkseen teeskentelemällä eräänlaista uutta sadunomaista todellisuutta ja he ovat mielipidevaikuttajia, joten se tekee heille todennäköisemmäksi ajatella, että he pystyvät sopivasti näyttelemällä ja agitoimalla toteuttamaan myös epärealistisia utopioita. Seurauksena on se Hollywoodin liberaali aktivismi, jota usein näemme.

Toivottavasti amerikkalaisen propagandatehtaan sisäisen mädännäisyyden laajempi paljastuminen aukaisee myös tavallisten ihmisten silmät näkemään, että Hollywoodin tuotteet sikiävät samasta saastasta kuin tekijänsäkin. Ehkä se on jo tapahtumassa, sillä amerikkalaisten valtavirtaelokuvien katsojamäärät ovat viime vuosina laskeneet ja Oscar-gaalan katsojaluvut ovat suorastaan romahtaneet.

                                                            ************************


Yle uutiset kertoi tänään, että kustantaja ja Cargotecin suuromistaja Niklas Herlin on kuollut. Hän oli kuolessaan vain 53-vuotias. Tänään ilmestyneissä uutisissa Herlinin kerrottiin kuolleen äkilliseen sairaskohtaukseen. Muistelmissaan hän on puhunut perheensä ongelmista kuten alkoholismista.

Rikkaaseen sukuun syntynyt Niklas Herlin teki uransa toimittajana ja hänet tunnettiin tässä yhteydessä arvoliberaaleista ja monikulttuuria tukevista mielipiteistään. Niitä eivät muuttaneet edes se, että seitsemän vuotta sitten Romanian mustalaiset ryöstivät ja hakkasivat hänet pahasti keskellä Helsinkiä. Häneen ei siis pätenyt se runoilija Tommy Tabermanin viisaus, jonka mukaan entinen liberaali on se, joka joutuu hakatuksi Helsingin rautatieasemalla.

Vaikutusvaltansa ja varallisuutensa turvin Niklas Herlinillä oli myös konkreettisia mahdollisuuksia edistää maailmankuvaansa. Hän osti mm. Uuden Suomen nimen ja perusti samannimisen verkkoalustan, joka tunnetaan ankarasta sensuurista maahanmuuttokriittisyyttä kohtaan. Viimeiseksi jääneessä Uuden Suomen blogitekstissä Herlin avautuu erikoisesta sananvapauskäsityksestään puolustamalla vahvasti politisoitunutta Julkisen Sanan Neuvostoa, joka tunnetaan mm. halusta suitsia vaihtoehtomedioita.

Herlin halusi edistää monikultturismia myös tieteen avulla. Hän oli johtavassa roolissa Herlinin suvun Koneen säätiössä, joka antaa apurahoja lähes kenelle tahansa, joka haluaa epädramatisoida suomalaisuutta. Esimerkiksi kulttuurimarxisti Koko Hubaralle säätiö lahjoitti yli 18 000 euron apurahan "rodullistetun feminismin" esseeteoksen kirjoittamiselle, vaikka värillistä näyttelevä juutalaisnainen ei ole julkaissut ainuttakaan kirjaa tai edes viittauskelpoista tieteellistä artikkelia. Tänä vuonna Koneen säätiön Vuoden tiedekynä -palkinto, arvoltaan 25 000 €, meni historiantutkija Miika Tervosen 22-sivun mittaiselle esseelle, jossa hän kertoilee, että oikeaa Suomea ja suomalaisuutta ei ole koskaan ollut olemassakaan. 

Herlinin asialleen omistautumisesta kertoo Ylen tuore uutinen Miljardööri Niklas Herlin piti vähäosaisten puolta: "Huikea mies ja suuri sydän – aina heikoimpien puolella". Hän oli näkyvästi vammaisten puolella, koska hänellä sattui itselläänkin olemaan vammainen lapsi aivan samoin kuin jutussa haastatellulla Ylen uutisankkuri Marjukka Havumäellä. Tämä selittäisi myös sen, miksi Havumäen uutislähetyksissä myös muunlainen toiseus kuten afrikkalaiset maahanmuuttajat nähdään pelkästään positiivisessa valossa. Kenties juuri tämän vuoksi hänet on tehtävään valittukin. 

Edesmennyt Herlin osasi suhtautua poliittisiin vastustajiinsa myös hurtilla huumorilla. Herttaisessa asenteessa oli jotain samaa kuin entisaikojen vaikutusvaltaisella patruunalla, joka katselee kulmiensa alta kylän työläistensä organisoitua öyhötystä:

Siinä torilla oli joku rotutietoisten ”oikeistolaisten” ääliöiden kokous, parvi nuoria persuja, porilaisia poliitikkoja ja muuta roskajoukkoa. Kulmilla notkui myös ”vasemmistolaisia”, Paavo Arhinmäen ikään ehtineitä ”nuoria”, jotka uhkasivat ilmeisesti ”oikeistolaisten” ”isänmaallista” ohjelmanumeroa.  

Ei noista oikeasti haittaa ole sen enempää kuin puliukkojen asuntolasta tai joululauluista, samalla tavalla ovat vastenmielisiä kaikki, ja noiden sietäminen kuuluu täällä päin asumiseen. Mutta asuntolan ja joululaulujen sietäminen kotikulmalla on helpompaa, koska paikalle ei tarvita kymmenittäin mellakkapoliiseja.

           

                                                            ************************

Milloin Suomessa vietetään näkyvästi median johdolla päivää, jossa nostetaan jalustalle joku suomalaisessa kulttuurissa unohduksiin jäänyt ryhmä kuten vaikkapa maamme kalastajat? Tällaisia päiviä ei taida olla yhtäkään, vaan kaikki teemapäivät ovat käytännössä kansainvälisiä YK:n päiviä. Tämä jo itsessään kertoo sosialismilta haiskahtavan YK-internationalismin hegemonisesta asemasta verrattuna kansallisesti tärkeisiin teemoihin.

Tänään keskiviikkona on vietetty mediassa näkyvästi YK:n kansainvälistä tyttöjen päivää. Asiasta kertoi mm. Ylen tv-uutiset ja Ylen verkkosivujen juttu Teinityttö on tänään pomosi, jotta maailmasta tulisi tasa-arvoisempi paikka. Kellään länsimaalaisella ei ole mitään tyttöjen oikeuksia vastaan, mutta miksi asiasta rummutetaan konfromististen suomalaistyttöjen voimin, vaikka heillä on tasa-arvon kohdalla asiat täällä paremmin kuin hyvin? 

Tyttöjen päivän tarkoitus lienee samaistaa primitiivisiin kulttuureihin kuuluva sukupuolisyrjintä länsimaiden mikroskooppisiin tasa-arvo-ongelmiin. Valkoisten tyttöjen tsemppitoivotuksilla kehitysmaiden tytöille ei ole mitään muuta käytännön vaikutusta kuin se, että naissukupuolen ongelmat pääsevät täällä näkyvämmin esiin kuin toisen sukupuolen. Kun toiselle kumartaa niin toiselle pyllistää. Suomessa poikien ongelmat kuten häiriökäyttäytyminen ja yhteiskunnallinen syrjäytyminen ovat monikertaisia tyttöihin nähden, mutta ne jäävät auttamatta lapsipuolen asemaan kun kansainvälisyyden nimissä julkisuuteen nostetaan hallitsevan feministisen diskurssin mukaisesti kysymykset tyttöihin kohdistuvasta "rakenteellisesta syrjinnästä". 

KONEEN SÄÄTIÖ PALKITSEE SUOMALAISTEN MITÄTÖIJÄN, YLE MYÖTÄILEE

Koneen säätiön  palkitsema Miika Tervonen. Hillityn
hymyn taakse saattaa kätkeytyä omaan kansaan
kohdistuvia kansanmurhahaaveita.

Media ja erilaiset ideologiset säätiöt puhuvat mielellään tieteen äänellä, vaikka monesti niiden promotoimat näkemykset edustavat vain pientä osaa tieteen sisällä käydystä keskustelusta. Yksi tunnetuimmista esimerkeistä on länsimaiden liberaalimedian asettuminen paleontologi Stephen Jay Gouldin (1941–2002) puolelle älykkyyden perinnöllisyyttä ja ihmispopulaatioiden erilaisuutta koskeneissa väittelyissä 1970–1990-luvulla. Vasta hänen kuolemansa jälkeen valtamediat ovat olleet pakotettuja vaikenemaan tämän juutalaisen sosialistin biologisista teorioista, koska ketään muuta ei ole enää löytynyt puolustamaan Gouldin rotudenialismin kruununjalokiveä, The Mismeasure of Man (1981).  

Kohukirjassaan Gould väittää, että ihmispopulaatioden kallojen kuutiotilavuuseroja (eli aivojen kokoeroa) tutkineet Samuel George Morton (1799–1851), Louis Agassiz (1807–1873) ja Paul Broca (1824–1880) olisivat perustaneet löydöksensä metodologiseen virheeseen tai jopa harkittuun tieteelliseen huijaukseen. Vaikka liberaalimedia ymmärrettävästi ylisti kirjaa, se sai tiedeyhteisössä heti tuoreeltaan kovaa kritiikkiä, jota kuvaa osuvasti Harvardin yliopiston bakteerifysiologian professori Bernard D. Davis artikkelissaan "Neo-Lysenkoism, IQ and the press" (The Public Interest, 1983). 

Sittemmin jopa vasemmistoliberalismin tunnetuin lippulaiva, New York Times, on joutunut tunnustamaan Gouldin virheet ja ideologiset sokeat pisteet. Valitettavasti Suomessa tällaista itsekritiikkiä ei ole näkynyt, vaan esimerkiksi Helsingin Sanomat on näihin päiviin asti puolustanut Gouldin epätieteellistä ideologiaa. Ei siis ihme, että maamme humanistinen lukeneisto on edelleen täysin pihalla siitä, mitä luonnontieteet ja niiden apuna olevat deduktiiviset tieteet paljastavat ihmisten älykkyyden perinnöllisyydestä, sen mittauksesta sekä ihmispopulaatioden  (genettisten klusterien so. "rotujen") erilaisuudesta.

Tieteellä politikoiminen onnistuu toki myös Suomessa, joskin kotikutoisemmin ja ilman julkista kriittistä keskustelua. Monikultturismillaan itsensä pahasti tahrannut Herlinin suvun Koneen säätiö tunnetaan mm. kulttuurimarxisti Koko Hubaralle lahjoittamasta yli 18 000 euron apurahasta "rodullistetun feminismin" esseeteokselle, vaikka värillistä teeskentelevä juutalaisnainen ei ole julkaissut ainuttakaan kirjaa tai edes viittauskelpoista tieteellistä artikkelia. Säätiön viimeisimmästä rimanalituksesta kuultiin tänään, kun Yle uutiset kertoi Koneen säätiön antaneen Vuoden Tiedekynä -palkinnon jälkistrukturalistiselle "tutkimukselle", jossa koko Suomen kansan olemassaolo kyseenalaistetaan. 

Tietysti on Koneen säätiön oma asia, kun se halua palkita 22-sivun (lähdeluettelon kanssa 26 sivua) mittaisen humanistisen seminaarityön 25 000 eurolla, mutta koska palkinto on maamme suurin tieteellisestä kirjoittamisesta myönnetty tunnustus, niin voisi olettaa, että kirjoituksella olisi myös jotain tieteellistä substanssia eikä vain poliittiselle ja taloudelliselle "eliitille" sopivaa ideologista propaganda-arvoa. Yle uutiset olisi voinut hieman avata tutkimuksen lähtökohtia, mutta se turvautui jälleen kerran "neutraaliin" yliasiallisuuteen ja kertoo palkinnosta ikään kuin kyse todella olisi merkittävästä tieteellisestä artikkelista. Ylen verkkosivujensa jutussa "Myytti suomalaisesta kansasta ruokkii rasismia" – Vuoden Tiedekynä -palkinto Miika Tervoselle kerrotaan, että

Voittaja-artikkelissa Tervonen analysoi sitä, miten käsitys yhtenäisestä suomalaisesta kansasta on rakennettu ja mikä rooli historiantutkijoilla on ollut tässä prosessissa.  

– Ajatus yhtenäiskulttuurista on kuitenkin paitsi myytti, myös yhä vahingollisempi sellainen. Se tuo 1900-luvun alkupuolen rotuajattelun kaikuja monimuotoistuvaan arkeemme ja legitimoi muukalaisvastaisuutta, sanoo Tervonen.

Ymmärrettävästi tavallista suomalaista ärsyttämään tarkoitetun Miika Tervosen tutkielman palkitseminen on herättänyt valveutuneissa kansalaisissa vastalauseita. Yksi napakammista kommenteista löytyy Uusi Suomi -blogiin kirjoittavalta Tuula Komsilta, joka toteaa jutussaan Kansa joka nollaa itse itsensä: "Mutta en myöskään hyväksy Miika Tervosen edustamaa ideologiaa, että ajatuksen Suomen kansasta voi panna sivuun, koska siitä on ideologista haittaa, tai mahdollisesti jotain haittaa maahanmuuttajille." Kirjoittaja on havaintonsa kanssa aivan oikeassa, sillä Tervosen tutkielmaa lukiessa käy hyvin nopeasti selväksi, että hän haluaa ajaa mieluummin maahan pyrkivän 7,5 miljardin globaalin enemmistön asiaa kuin pienen ja uniikin suomalaisväestön etua. Kirjoituksessaan Komsi haluaisi esittää palkitulle Suomen syöjälle kysymyksen, johon me muutkin haluaisimme kuulla vastauksen:

Tekisi vain mieli kysyä Tervoselta, ymmärtääkö hän, miten suuri siunaus Suomelle on ajatus yhtenäiskulttuurista. Meillä ei olisi hyvinvointivaltiota, emme olisi pystyneet traumaattisten sotien jälkeen parantamaan haavojamme, emme olisi pystyneet puolustautumaan henkisesti ja fyysisesti suurvaltojen puristuksessa, jos meillä ei olisi käsitystä siitä, että olemme yhtä kansaa. Voisi myös kysyä, miten käy veronmaksumoraalin, jos ajatus siitä, että veroja maksetaan juuri tämän kansan hyväksi, hylätään vanhentuneena, koska mitään kansaakaan ei ole.

On totta, että suomalainen kansallisvaltio oli projekti, jota oli hahmoteltu 1700-luvun alusta lähtien, mutta suomalaiset, sen eri heimot ja suomen kieli ovat tuhansien vuosien ikäisiä eivätkä suinkaan mitään myyttejä. Kansallisvaltion projekti oli ja on edelleen se kaikkein järkeen käyvin tapa järjestää maailman ihmisten kuten suomalaisten asiat, tosiasia, jota Tuula Komsi kuvaa hienosti:

Nyt jos suvaitsevaisterrorin ja sen edustaman aatteen tukeman ideologisen näennäistieteen takia tai sen pakottamana joutuisimme luopumaan ajatuksesta, että olemme yksi pieni kansa ja kulttuuri - ja helposti nitistettävissä globaalien markkinavoimien, suurvaltojen tai massiivisten kansainvaellusten uhkien toteutuessa - miten kävisi 1. puolustustahdolle, 2. hyvinvointivaltiolle 3. suomalaiselle kulttuurille, - vai onko niin, että kaiken muun maalaisia kansoja ja kulttuureja on ja saa olla, mutta juuri suomalaista ei… koska sitä nyt vain ei saa olla, koska rasismi.

Mikä sitten motivoi uusliberalistisia ryöstökapitalisteja ja Tervosen kaltaisia jälkimarxilaisia romuttamaan eurooppalaisperäiset kansallisvaltiot? Ja sitä paitsi, Cui bono, kuka tästä hyötyy, ja mitä tuodaan tilalle? Vastaus lienee käynyt kaikille jo selväksi: liberalistis-vasemmistolaisen epäpyhän liitton yhteisenä päämäärä on ilmiselvästi luoda ilman rajoja oleva "monikulttuurinen" universaalivaltio, maallistuneen messianismin paratiisi. 

Yhteisestä tavoitteestaan huolimatta heidän paratiisinsa poikkeaa ratkaisevasti sisältönsä puolesta. Talouseliitille on tärkeää luoda globaali yhtenäinen kuluttajaväestö, yksilöatomeista koostuva keskenään vaihdettavissa oleva joukko, josta on juurittu pois kaikki merkitykselliset identiteetit lähtien rodusta, kansasta, kulttuurista ja jopa sukupuolesta. Hyödylllisinä idiootteina toimivat vasemmistohumanistiset "neropatit" taas haaveilevat yhteisestä harmonisesta maailmasta, josta on saatu karsittua kansallisuudet, joiden he kuvittelevat olevan sorron ja sotien syynä. Tämä haaveellinen toiveuni on kumottavissa yksinkertaisella päättelyllä ja empiirisillä tosiasioilla. Verkkolehti Sarastuksessa kirjoitetaan:

Jos ihmiskunnan eri populaatioiden samanlaisuus olisi totta, vasemmistolaisilla ei olisi mitään syytä kannattaa niin kiihkeästi niiden sekoittumista, koska sekoittumisen ehtona voi olla vain erilaisuus; tiettävästi edes edistyksellisimmät eivät kannata loogista järjettömyyttä, jossa vaadittaisiin samanalaisuuden sekoittumista. Unelma siitä, että tasaisesti sekoittunut väestö loisi tasa-arvoisen maailmanvaltakunnan on mieletön, sillä tuonkin populaation älykkyys jakautuu standardinormaalijakauman mukaan, jolloin se synnyttää väistämättä eriarvoisuutta ja ennen pitkää oman hierarkiansa, kuten Orwellin faabeli Eläinten vallankumous asiaa osuvasti kuvaa.

Se, että Herlinin suku yrittää omalla tiedepalkinnollaan ajaa 2000-luvun kommunismia eli yksilöatomistista globaalikaptilalismia ei tee palkitun kirjoittamasta mielipidekirjoituksesta tieteellistä. Tuollainen kirjoitus pitää haastaa julkiseen tieteelliseen debattiin, jossa käydään läpi tutkimusmetodi, tiedonintressi ja lähdekriiikki. Yle Watchin tehtävään ei kuulu tuon tekstin syväanalyysi, mutta jo nopealla läpiluvulla käy selväksi, mistä työssä on kyse. 

Jo tutkielman alkupuolella tunnustetaan, että kirjoitus on osa "nationalismin tutkimusta", jonka tutkimusintressinä on tunnetusti kielteinen asenne (eurooppalaiseen) kansallisuusaatteeseen. Nationalismin tutkimus on paraatiesimerkki Frankfurtin koulun kriittisestä teoriasta, jonka metodologian voi tiivistää kolmeen sanaan: "kritisoi! kritisoi! kritisoi!". Tarkoitus on vain purkaa, kritisoida, ilkkua ja rääpiä läntisen yhteiskunnan perusteita, sillä mitään aidosti uskottavaa vaihtoehtoa heillä ei ole tarkoitus esittääkään. Tämä on erityisen selvää nationalismin kohdalla, sillä kaikki sen kilpailevat universalismin variaatiot kommunismistä lähtien ovat epäonnistuneet. 

Yliopistojen yhteiskuntatieteellisissä tiedekunnissa voimallisimmin vaikuttava Loony Left eli friikkivasemmisto on viimeisten vuosikymmenten aikana mennyt näkemyksissään aina vain äärimmäisempään suuntaan, jonka vuoksi kansalaiset ovat saaneet kuulla tiedotusvälineistä mitä omituisimpia ulostuloja sukupuolesta, etnisyydestä ja kansasta. Vaikka yliopistossa 1960-luvulta asti vaikuttanut Rousseaun kasvatusidealismi on menettänyt asemaansa, esiintyvät sen opit ja ihmiskuva vielä jossain määrin kasvatustieteissä, sosiologiassa ja sosiaalipsykologiassa. Erityisen selvänä se näkyy sukupuolentutkimuksen metodologiassa, jossa tuntuu käyvän mikä tahansa. Biologian perustotuudet hylänneenä se soveltaa edelleen surutta tieteen eksaktiuden ja verifioitavuuden hylänneen Paul Feyerabendin pahamaineista teosta Against Method (1975), jota tieteenfilosofi David Stove luonnehtii artikkelissaan "Karl Popper & the Jazz Age" (Encounter, June 1985, s. 65-74) mm. näin:

Ja iskulauseekseen hän todellakin valitsi Cole Porterilta lainatun 'Anything goes'. Feyerabendin pääjulistus on teos nimeltä 'Metodia vastaan'. Kaikista ihmishengen tuotteista kaikkina aikoina sen täytyy olla kaikkein merkillisin. On mahdotonta väittää lyhyesti kirjan ainutlaatuista järjettömyyttä, mutta yksi tai kaksi tekijän hullutuksista täytyy mainita. Feyerabend sanoo – ei pilan vuoksi eikä koulupoikamaisena sanaleikkinä sanasta 'laki' vaan täysin vakavasti tarkoitettuna – että tieteellisistä laeista pitäisi päättää niinkuin muistakin laeista avoimessa yhteiskunnassa: demokraattisella äänestyksellä. Hän on myös noituuden, voodoon ja astrologian vankka puolustaja.

Friikkivasemmiston eksentrisillä näkemyksillä ei ole sattuneesta syystä ollut vaikutusta luonnontieteisiin, mutta valitettavasti sen sinnikkään jäytävä relativismi on luonut keskustelukulttuurin, jossa on täysin normaalia kyseenalaistaa eri geenettisten klusterien (rotujen) olemassolo ja niiden erilaisuus. Kansalaisvaikuttaja Veli Pesonen kuvaa sosiaalisessa mediassa tilannetta näin:

Siitä ettei ole rotuja – koskaan ollutkaan – on siirrytty siihen ettei ole kansoja koskaan ollutkaan. Seuraava askel on etnisyyden kieltäminen, mistä päästään käsitteen "heimo" fiktionalisoimiseen, sillä heimo on "etnosentrismiä" joka ei voi olla tekemisissä todellisuuden kanssa, koska etnisyys on rasismia ja rotujahan ei ollut. Kaikki tämä on ksenofobiaa.

Miika Tervosen palkittu kirjoitelma on tyyppiesimerkki kulttuurimarxilaisuudella hapatetun humanistisen tieteen radikalisoitumisesta. Vaikka Tervosen tausta on historian tutkimuksessa, hän on nykyään leimautunut vahvasti sosiologiaan, sillä hän tutkii etnisiä suhteita, maahanmuuton rajoituksia ja nationalismia. Siis juuri niitä asioita, joiden kritiikillä yritetään antaa Loony Leftin poliittiselle osastolle kuten Vihreille, Vasemmistoliitolle ja Sosiaalidemokraateille akateemista uskottavuutta. Tässä mielessä myös Koneen myöntämän palkinnon tarkoitus ei ole niinkään vaikuttaa Yleä seuraaviin demarieläkeläisiin, vaan valtaa käyttävään kulttuuriväkeen, lukeneistoon ja poliitikkoihin.

Miika Tervoselle ja Koko Hubaralle annettu julkisuus ruokkii pienten yliopistolahkojen suhteetonta valtaa, koska se luo mielikuvan, että friikkivasemmiston esittämät väitteet eivät olisi lainkaan kiistanalaisia ja jotka jokaisen "fiksun" pitäisi siksi muka itsestäänselvästi tietää. Tosiasiassa heikäläiset eivät esitä koskaan tutkimustuloksia esimerkiksi siitä, että rotuja ei ole ja että entisten ryhmien välillä mitatut älyykkyyserot eivät johdu perimästä. Heille, medialle ja demarieläkeläisille riittää kunhan vain todetaan, että "rasistit eivät tunne asiaa", "rotuopit on kumottu", "tiedekin todistaa ettei rotuja ole olemassa" tai että "aivan selvästihän sukupuolia on enemmän kuin kaksi, vähintään yli 80".

Koneen antama tiedepalkinto (sic) omalta osaltaan vahvistaa tätä retoriikkaa eikä faktoihin perustuvaa ajattelua. Siksi Tervosen palkitseminen ei eroa juuri mitenkään  entisestä Neuvostoliitosta, jossa valtiojohto palkitsi Trofim Lysenkon lamarckismiin (hankitut ominaisuudet periytyvät) perustuvista teorioistaan, koska ne sopivat sosialismin ideologiaan. Aivan samoin Tervonen palkittiin, koska hänen kansankunnan kieltävä houreensa sopii enemmän kuin hyvin globalisaation edistäjille. 

Koska Tervonen kiistää suomalaisen kansakunnan olemassaolon, hän kieltää myös sitä edeltävän totuuden eli rodun olemassaolon ja sen eri variaatoista löytyvät fysiologiset, älylliset ja temperamenttin liittyvät erot. Aiheista on tutkimustietoa vaikka millä mitalla, vaikkei sitä sosiologian käsikirjastosta välttämättä löydykään. Retken tieteen ja psykometrisen mittauksen maailman voi aloittaa näistä linkeistä, mutta viestintuojaa ei kannata surmata siksi, jos tieto ei satu miellyttämään (1, 2, 3, 4, 5)

KLIKKAA SUUREMMAKSI

Kukaan ei kiellä, etteikö tieteellisessä tekstissä voisi käyttää vain omaa agendaa tukevia lähteitä, mutta sen jälkeen tutkimus pitäisi olla avoin kritiikille, varsinkin kun kyseessä on tieteellisen kirjoittamisen suurin kotimainen palkinto. Vielä tuoreeltaan ei olla kuultu kritiikkiä ja miksi kuultaisi jatkossakaan, koska Tervosen sanat ovat kuin satakielen laulua tieteellisesti korruptoituneelle yliopistolle ja suomalaisvihamieliselle poliitiselle eliitille. Kansakunnan ytimessä olevan etnisten suomalaisten korvaaminen muukalaisilla ja bastardoituminen sekaliitoilla on sitä mitä monikultturistit toivovat ja juuri tällaista monokulttuuriin tähtävää "monikulttuuria" palkittu skribenttimme julistaa!

Se monikulttuuri mitä Tervonen, Koneen säätiö, media ja poliitikot saarnaavat on San Franciscon hippikesän hallusinaatioita eikä kestä todellisuutta. Tämän todistaa ranskalais-saksalainen poliitikan tutkija ja ideologi Pierre Krebs, joka kirjoittaa kirjassaan Fighting for the Essence, että 

Niin kauan kuin kansalaiset juurruttavat muukalaisia maahansa, he avaavat oven etniselle kilpailulle omassa kodissaan (...) Kunnioitus alueelliseen koskemattomuuteen eri kansojen välillä on mahdollista vain sillä ehdolla, että jokainen etninen ryhmä hallitsee omaa aluettaan ja päättää omista asioistaan ilman alistumista tukahduttamistoimille tai alueelliselle ryöväämiselle. Kaikki nämä havainnot todistavat kuinka syvälle typeryyteen ja sokeuteen monirotuisuuden militantit ovat sukeltaneet, kun heidän yhteiskuntansa ovat johtamassa väistämättä sotaan. Pysyvästi maahan asettuvat maahanmuuttajat ottavat haltuun kaikkein kallisarvoisimman resurssin, jonka ihmiset omistavat, nimittäin heidän reviirinsä. Juuri tämän vuoksi heidät nähdään maahantunkeutujina ja tämä tilanne laukaisee paikallisissa ihmisissä automaattisesti halun puolustaa aluettaan. 

Kotimaassa samantyyppisiä havaintoja on esittänyt emeritusprofesori Timo Vihavainen laajalle levinneessä Etelä-Suomen Sanomille antamassaan haastattelussa:

Nyt Vihavaisen tähtäimessä on monikulttuurisuus. Sen edessä lehdistö vaikenee ja poliitikot ovat heikkoja, Vihavainen väittää. Hallitsematon maahanmuutto on ”kohtalokas syöpä, joka nakertaa koko yhteiskunnan ja kansalaissovun perusteita”, hän kirjoittaa tuoreimmassa, pian julkaistavassa esseekokoelmassaan Barbarian paluu.

Ilmeisistä tosiasioista huolimatta ainoastaan sellaiset voimat joiden taktiikoihin kuuluu hajoita ja hallitse haluavat riitaisan keskenään tappelevan kansan, heikon ja hajanaisen. On vaikea vielä tällä hetkellä sanoa, toimiiko Koneen säätiön palkitsema Tervainen talouselitiin hyödyllisenä idioottina vai onko kyse silkasta opportunismista. Varmaa on joka tapauksessa se, että hänen edistämällään pakkomonikulttuurilla luodaan väkisin kiilaa suomalaisten väliin, kuten Vihavainen esittää. Tervaisen kaltaiset viidennen kolonnan miehet ovat omalla panoksellaan indoktrinoimassa herkkäuskoisinta kansanosaa käsitykseen, että puhtaasti omia etujaan ajavat vihamieliset muukalaiset kuuluvat samaan sisäryhmään kuin he, kun taas rasistista ulkomaalaisinvaasioita vastustavia lojaaleja suomalaisia pidetään ulkoryhmään kuuluvina Toisina.

Ennen maamme hallitseva eliitti ja pieni korkeampaa sivistystä saanut lukeneisto katsoi rehellistä ja työteliästä rahvasta arvostavasti näkemällä heissä kanssasuomalaisen. Sen sijaan näinä lohduttomina itsekkyyden aikoina Tervosen kaltaiset eliitin liepeillä viihtyvät kiipijät katsovat nenänvartta pitkin muka vanhanaikaiseksi käyneitä "rasistisia" suomalaisia ja heidän toiveitaan. Erottuakseen rahvaasta lukeneisto omaksuu kaikkein villeimmät käsitykset ihmisyhteisöstä, joilla se tekee varman pesäeron tuulipukukansan ikävään realismiin. Se tuntuu kannattavan myös rahallisesti, palkittiinhan Tervonen varsin mukavalla summalla suomalaisvihamielisestä "tutkimuksestaan". Samalla se todistaa, kuinka vasemmiston harhainen mantra nationalismin ja suurpäoman yhteydestä on kääntynyt tosielämässä päälaelleen: sekä julkinen valta että globaalia suuryhtiötä edustava Kone Oy rahoittavat vasemmiston ideologis-kulttuurihankkeita siinä mitassa, josta kansallismieliset voivat vain haaveilla. 

KULTTUURIMARXISTIEN POLIITTISESTI KORREKTI TOTALITARISMI OSA II

Poliittisen korrektiuden totalitarismia verkossa ajava nettipunakaarti on aktivoitunut jälleen, kun sen tietoon tuli, että Alfred Kordelinin säätiö on myöntänyt kirjailija Timo Hännikäiselle apurahan tulevan kirjan kirjoittamista varten. Asiasta ovat kertoneet kaikki suuret mediat paitsi Yle, mitä voi pitää hieman omituisena reaktioina, sillä yleensä se on ollut riemuissaan siitä, että kansallismielisiä ajetaan nurkkaan. Esimerkiksi Iltalehti kertoi asiasta näyttävästi verkkosivuillaan viime lauantaina. 

Kordelinin säätiö teki tänään asiasta ainoan oikean mahdollisen ratkaisun pitämällä apurahapäätöksen voimassa. Asiasta uutisoi mm. Helsingin Sanomat. Jutussa Hännikäinen kommentoi myönteistä ratkaisua näin:

En minä tietenkään kiistä, että olen silloin tällöin öykkäröinyt sosiaalisessa mediassa. Jos apurahaa ei myönnettäisi kellekään, joka käyttäytyy humalassa huonosti, niin en tiedä kuinka moni kirjailija jäisi ilman apurahaa.

Hännikäisen ajojahti alkoi loppuviikosta, kun punaiset Gutmensch-moralistit pöyristyivät Kordelinin säätiön apurahapäätöksestä ja alkoivat painostaa säätiötä sen facebook-sivulla.  Verkostoituneet ja koko yhteiskuntaan soluttautuneet puna-aktivistit alkoivat rummuttaa asiasta myös twiittauksilla ja jaetuilla some-päivityksillä. Lopulta tämän pienen vähemmistön nostama paskamyrsky nousi sellaiseen näkyvyyteen, että säätiö otti Hännikäisen apurahan uudelleen harkintaan. Samalla saatiin jälleen kerran kerran todistus vasemmiston alennustilasta, jossa se häpeilemättä alittaa entiset moraalikadon rimanalitukset.

Jos haluaa saada yleiskäsityksen ihmistyypistä, joka vaikuttaa poliittisesti korrektin ilmiantajan taustalla kannattaa seurata jopa kansanedustaja Emma Karia kahelimman vihreän khmerin, Turun vihreiden kaupunginvaltuutettu Mikko Laaksosen, punatotalitaristisia oksennuksia. Hän on myös yksi näkyvimmistä henkilöistä, joka on kampanjoinut sekä omilla facebook-sivuillaan että kulttuurivaikuttajan sivulla Kordelinin säätiön kumoavan päätöksen puolesta. Toisaalla parodiahorisontin yli mennään rajusti silloin kun katsotaan millaista peppukipuilua Kordelinin säätiön myönteinen päätös synnytti neekeriksi naamioituneen koulutetun hyväosaisen juutalaisen Koko Hubaran kulttuurimarxilaisella Ruskeat tytöt fb-sivustolla:

Ajatusrikosten ilmiantajina toimivat 2000-luvun pavlik morozovit eivät taida ymmärtää olevansa mitä alhaisimpia kieroilevia nilkkejä, joihin verrattuna Stasin kansanluopiot vaikuttavat empaattisilta herrasmiehiltä. Jos säätiö olisi alistunut äärivasemmiston painostukseen, niin heikäläisten olisi ollut silti turha poksautella samppanjapulloja sen johdosta. Syyt ovat ilmeisiä.

Samppanjasosialistit eivät käsitä millainen Pyrrhoksen voitto kielteisestä päätöksestä olisi seurannut heille itselleen. Ensinnäkin, kansan syvät rivit tulisivat halveksumaan tätä punarottalaumaa entistä enemmän. Toiseksi, kyse olisi ollut ennakkopäätöksestä, joka vaikeuttaisi kaikkien apurahanhakijoiden asemaa, mikäli yksityiset mielipiteet ja humalaiset häiriköinnit olisivat este apurahan saamiselle. Lisäksi vainoharhainen ja pahantahtoinen ilmiantokulttuuri tulisi saamaan yhteiskunnassa virallisen hyväksynnän, eikä se silloin hyödyttäisi viime kädessä edes punavihreitä.

Suomalaisen kulttuurielämän kannalta Kordelinin säätiön myönteinen päätös oli ainoa järkevä vaihtoehto, koska julkiseen painostukseen alistuminen olisi sama kuin suostuminen terroristien kanssa neuvotteluun. Kyse ei ole mistään pikku asiasta ja Hännikäinen toteaakin facebook-sivuillaan, että

Suomeen on päässyt syntymään epäterve henkinen ilmapiiri, jossa erilaiset ideologiset painostusryhmät kykenevät masinoimaan vihamielisiä kampanjoita epämiellyttävinä tai harhaoppisina pitämiään henkilöitä kohtaan, vaikeuttamaan näiden elämää ja jopa pelottelemaan vakiintuneita instituutioita. Tämä on paljon vakavampi ongelma kuin niin sanottu vihapuhe, koska sillä on konkreettisia vaikutuksia ihmisten toimeentuloon ja sananvapauteen.

Tapaus osoitti ikävällä tavalla sen, että vasemmistototalitaristeille ei riitä mikään, vaikka Hännikäinen on jo kertaalleen pyytänyt anteeksi sosiaalisessa mediassa laukomiaan hävyttömyyksiä. Hyväkkäiden mielestä heidän pyhien lehmiensä solvaamista ei voi saada koskaan anteeksi ja siksi Hännikäinen on ikuisesti syyllinen, josta hänen pitää kärsiä myös siviiliammattinsa puolesta. Tässä yhteydessä suomalaisten enemmistön järkeä loukkaa se, että "hyvien asioiden" monopolin itselleen ottanut pieni äänekäs nilkkiliberaali vähemmistö haluaa yksin määrittää sen mitä saa sanoa ja mitä mieltä olla. 

Onneksi järki voitti tällä kertaa, mutta on turha luulla, että vasemmistototalitaristit lopettaisivat jatkossa tällaiset painostuskampanjat. Siksi voimme olla varmoja, että moraaliposeeraavat fariseukset odottavat vesi kielellä uutta hetkeä, jolloin he voivat synnyttää somekaustin poliittista vihollistaan vastaan. Sitä ennen kannattaa ottaa hyvä asento ja nauttia kulttuurimarxistien nyt saamasta mielipahasta.

SUOMI 2016 - HYVÄKKÄIDEN NÄRKÄSTYMISTÄ NEEKERI-SANASTA, ISÄN SS-TAUSTASTA JA LEIJONAKORUISTA

"Huumoria, huumoria...sitä pittää olla"

Kaksi eilistä Yleisradion tv-lähetystä ovat synnyttäneet tänään lööpin Iltalehteen ja jutun Ilta-Sanomaan. Varsinkin hyväosaisilla punaporvarihyväkkäillä on taipumusta puolesta loukkaantua milloin mistäkin mitättömästä asiasta, jonka symboliarvoa nostatetaan niin äärimmilleen, että se nousee mediassa nopeasti "vakavaksi eettiseksi kysymykseksi". Lörpöttelevällä lukeneistolla on näköjään aikaa tällaiseenkin puuhasteluun. Heille lähes puolta miljoona lähestyvä työttömyys ja turvapaikkaturistien rikosepidemia eivät ole eettisiä kysymyksiä toisin kuin neekeri-sanan pyörittely.


Yle TV1, keskiviikko 14.9.2016 klo 13:30, Pekka ja Pätkä neekereinä (Suomi 1960, 73')

O: Aarne Tarkas. N: Esa Pakarinen, Masa Niemi, Siiri Angerkoski, Anja Hatakka, Armas Jokio. Viimeisessä Pekka ja Pätkä -elokuvassa kaverukset seikkailevat mm. ravintolamuusikkoina ja reporttereina. (Mv) Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: suomi. Sallittu kaiken ikäisille.

60-lukulaisilla vapautta korostavilla uusvasemmistolaisilla on edelleen hegemoninen valta siinä mikä on "edistyksellistä". Vuosikymmenien aikana partaradikaalien suhde sananvapauteen ja kiellettyihin sanoihin on kuitenkin muuttunut perinpohjaisesti, sillä aiemmin he olivat eturintamassa vaatimassa kiellettyjen sanojen, kuten tiettyjen alapäätermien, sallimista julkisessa kielenkäytössä – tänään he puolestaan haluavat kieltää sanoja, jotka kuulostavat heidän korvissaan vastenmielisiltä.
 

Kun omissa eettisissä turva-alueissaan viihtyvät kulttuurihomostelijat kohtaavat suodattamattoman reaalimaailman tai asian, jota ei saisi tapahtua kuten Pekka ja Pätkä neekereinä -elokuvan esittäminen televisiossa, se synnyttää väistämättä tahatonta komiikkaa, josta riittää purtavaa aina yhden Yle Watch -päivityksen verran. Farssin piirteitä se alkaa saada silloin kun "somekohuun" vastaa joku päivystävä dosentti tai "rikoksesta" vastuullinen henkilö. lltalehdessä kerrottiin Yleisradion ohjelmapäällikkö Pentti Väliahdetin ottaneet asiassa kantaa Ylen Facebook-sivulla.

- Elokuva Pekka ja Pätkä neekereinä on osa suomalaista elokuvahistoriaa. Tänä päivänä elokuva ja sen nimi on rasistinen, sellaista ei nyt Suomessa tehtäisi. Elokuva pitää nähdä ja tulkita sen hetkisessä yhteiskunnassa ja yhteiskunnallisessa tilanteessa. Suomi oli eristynyt maa eikä meillä nähty tummaihoisia ihmisiä katukuvassa. Tämä elokuva kuvastaa siis ennen muuta suomalaisten asenteita ja ennakkoluuloja. Niille elokuva nauraa, ja niille katsojankin pitäisi nauraa eli sen ajan asenteillemme ja ennakkoluuloillemme.

Pentti Väliahdet taitaa olla hipsteri, kun yrittää katsoa tätäkin elokuvaa ylimielisen ironian läpi. Surullista, käsittääkseni aikuinen mies sentään. Tai sitten hän ei ole katsonut elokuvaa ollenkaan tai vielä pahempaa, ei ymmärtänyt näkemäänsä. Leffan nähneille on päivänselvää, että Pekka ja Pätkä neekereinä -elokuvassa irvailitiin niille, joilla on vidakkokuume, ei siis neekereille. Tämä näkyy jo siinä, että neekerien sijaan vain Hyvät ihmiset ovat loukkaantuneet filmin lähettämisestä. Asian tiivisti osuvasti kansalaisaktivisti Jari Leino, joka edustaa tervetullutta vastavoimaa tärähtäneistölle:

Oheisessa pätkässä on elokuvan avainkohtaus, jossa pääkaupungin yökerhon omistaja haluaa saada esiintymislavalleen niitä ihania neekereitä, hintaan mihin hyvänsä! Jees poks holiray! Neekereitä! Neekereitä!! Neekereitä!!1 Tämä kohtaus voisi olla nykypäivää missä tahansa monikansallisessa yrityksessä, valtionhallinnossa, suvaitsevaisuusalalla tai turvapaikkabisneksessä. Mutta tietenkään tuota kamalaa n-sanaa ei enää kukaan voisi käyttää. Siksi esitämme pätkän uudelleen tekstitettynä / med politisks korrekt text. Näin se menee: "KUN VAIN JOSTAIN SAATAISIIN NYT NIITÄ RIKASTAJIA! RRIIKASTAJIA!! RRRIIIKASTAJIA!!!"

Hieman vakavammalla poljennolla jatkaa Yle Watchin oma mies, Mikko Ellilä:

Jemeninjuutalainen Koko Hubara haluaa kieltää Pekka Puupää -elokuvan esittämisen Suomen televisiossa, koska siinä mainitaan sana neekeri. Tämä ihminen oli "Meillä on unelma"-kampanjan liikkeellepanija viime vuonna. Ilmeisesti siihen unelmaan kuuluu orwellilainen sensuurikoneisto, joka kieltää vanhojen elokuvien esittämisen, koska niissä ei käytetä poliittisesti korrektia uuskieltä. Sananvapaus on tälle totalitaristille kirosana. Hänen mielestään ilmeisesti elokuvien esittäminen televisiossa ei kuulu sananvapauteen, tai sitten sananvapaudella ei ole mitään merkitystä, eli sananvapaus ei ole hänen mielestään mikään argumentti. Tällaisia stalinisteja nämä "Meillä on unelma"-fanaatikot ovat: http://www.lily.fi/blogit/ruskeat-tytot/patka-pekasta-ja-patkasta 

Juutalaisen nimensä Shirley afrikkalaiseksi Kokoksi muuttaneen Hubaran mielipuolinen purkaus on herättänyt yleistä hilpeyttä somekansassa, joka siteeraa nyt ahkeraan SJW:n aivotuhnuja. Syytä onkin, sillä Hubaran pseudoafrikkalainen, juutalaisfeministinen kielimagia on täynnä koomisia anglismeja ja itse keksittyjä uudissanoja, jotka nähdessään lukija ehtii pyöräyttää silmiään pariinkin otteeseen:

Call-outtasin Yleisradion 20.5.2016 Twitterissä siitä, että he näyttivät Kummeli-uusintaa 90-luvulta. Samassa jaksossa oli sekä blackface että Amerikan intiaanien näyttelemistä pilailuasuissa ja vahvasti stereotypioiden. Me kaikki muistamme myös känniset ja rikolliset romani- ja saamelaismiehet. Ja sitten on Putous, missä on lukuisia etnisiä black-, brown- ja yellowfacehahmoja, muun muassa se yksi, joka approprioi isäni suomen kielen aksenttia."

Koneen säätiöltä 19 000 euroa "tutkimusapua" saanut etuoikeutettu juutalaistyttö yrittää istuttaa Suomeen Amerikan kilarivasemmiston yliopistoihin soluttaman historiantulkinnan, joka on puhdasta vihaa kaikkea valkoisuutta kohtaan. Suomessakin on jo nähty Yhdysvalloista suoraan lainattuja "valkoinen etuoikeus" (White Priviledge) -luentosarjoja ja on vain ajan kysymys, milloin maamme yliopistoissa järjestetään Victim Studies -kursseja. Mikäli tällainen epähistoriallinen ajattelu valtaa enemmän alaa akateemisen kilahtaneiston piirissä, voidaan julkisuudessa esittää vakavalla naamalla väitteitä, että Pekka ja Pätkä neekereinä -elokuvan katsominen merkitsee henkilökohtaista vastuuta Itä-Afrikan orjakaupasta ja Holokaustista™.

Yle TV1 Keskiviikko 14.9. klo 22:00, Inhimillinen tekijä  

Vaari olikin natsi, isä SS-mies, isoisä neuvostosotavanki. Miten sodan sukupolven salaisuudet elävät meissä? Anne Flinkkilän vieraina historioitsija Ira Vihreälehto, toimittaja Katarina Baer ja kirjailija Kati Tervo. HD Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: suomi.

Kirjailija Jari Tervon vaimo Kati Tervo avautui Inhmillinen tekijä -ohjelmassa isänsä "järkyttävästä" SS-menneisyydestä. Ilta-Sanomat teki "paljastuksesta" jopa uutisjutun Kirjailija Kati Tervo: ”Isäni oli SS-mies”, jossa kuullaan tiivistettynä mitä Kati Tervo ohjelmassa vetisteli. 

Jutun paras puoli on kommenttiosasto, joka on huojentavaa luettavaa, sillä se antaa hyvän yleiskuvan, että historiatietoiset kansalaiset eivät ole altistuneet median natsien kauhistelulle, liittoutuneiden propagandalle ja suoranaisille valheille, joita annefrankinsa lukenut hermoherkkä Tervo yrittää meille tyrkyttää. Tiedä vaikka Kati olisi juuri se henkilö, joka on tehnyt miehestään Kari Tervosta hysteerisen suomalaisuuden vieroksujan. Eräitä kommentteja jutusta:

miesmatti Artikkelissa tarkotettaneen suomalaista SS-vapaaehtoispataljoonaa, joka osallistui sotaan saksan itärintamalla ja joka pataljoona kotiutettiin Suomeen 1943. Tämän jälkeen siihen kuuluneet sotilat sijoitettiin suomalaisiin joukko-osastoihin. Ei tähän pataljoonaan kuuluminen aikaisemmin synniksi laskettu - olihan Kekkosen puolusturministeriksi nimittämä Suolo Suorttanen yksi Saksassa olleista. 

VarttiHullu Jaahas, viikon Hitler-uutinen oli sitten tässä. Pitääkö taas olla "järkyttynyt"? Onko aika sometuohtumikseen ja tuomitsemiseen? Ihan uteliaisuuttani, mitä saadaan huomenna somekiukutteluksi? 

Eliittijoukot Näistä SS joukoista puhuttaessa on hyvä muistaa, että kyseisessä joukossa palvelivat Saksan armeijan parhaat sotilaat. Eli kyseisiin joukkoihin kelpuutetut sotilaat eivät olleet todellakaan mitään "pahnanpohjimmaisia". Ja jos Saksa olisi voittanut sodan olisivat he olleet juuri niitä juhlittuja sankareita (vs. USA marines). Tästä syystä on minusta aika tekopyhää tehdä heistä tällätavalla luopioita 

Rulettimies Kyynel. Täälläpäin monen isä/isoisä oli bolsevikkikommunisti, eikä se tunnu ketään kiinnostavan. Vaikka ne vasta pahaa tekivätkin. Ja eikä se automaattisesti tarkoita sitä, jos on ollut SS-joukoissa että on ollut paha. 

Järviperukkalainen Suomalaisen ss-pataljoonan miehet, oli vastuuntuntoisia ja seikkailunhaluisia nuoria miehiä. Jotka keinolla millä hyvänsä, halusivat päästä iskemään Neuvostoliittoa vastaan. Saksa nähtiin Suomen liittolaisena, pienempänä pahana kuin Neuvostoliitto. Näistä 1400:sta sotilaasta jäi ikuisesti Ukrainaan ja Kaukasukselle viidennes, uhri oli kova. Ja suursodan taistelujen opit, tulivat miesten mukana Suomeen. Kuten esimerkiksi Börje Brotellin, josta tuli Suomen menestynein panssarivaunun johtaja rynnäkkötykillään. Pidän suomalaisia ss-miehiä valiosotilaina, jotka taitavina ja urheina taistelijoina. Olivat Suomeen palattuaan pelastamassa Suomen itsenäisyyden, vuoden -44 torjuntataisteluissa. 

M Täytyy muistaa että tuohon aikaan itärajan takana oli vielä pahempaa porukkaa. Ei ehkä yhtä tehokas ja järjestelmällinen kuin tuon ajan Saksa, mutta julma ja epärehellinen. Piston rinnassaan saavat myös Stalinistien jälkeläiset tuntea. Isiemme synnit näemmä seuraavat meitä.. 

Servo No olipa lapsellinen tarina. Tajusi että SS-isä on "kaikkeen syyllinen"! Hohhoijaa! Tuo sama Kati sulostelee nyt näitä lähi-idän lahjoja. Vihasi isää. Kylläpä oli hyvät perusteet: Pääkallohattu komeron hyllyllä! Miltä tuntui sitten siinä punahuumassa, kun läheisten hyllyillä oli NL:n puna-armeijan hattuja? Voi pyhä jysäys! Kasva aikuiseksi Kati ja liitä "asiat kontekstiinsa". 

Mek Eipä ole Kati Tervon historian opettaja osannut asioita jos Kati on saanut tuollaista tietoa että sekoittaa noin pahasti SS:n ja Waffen SS Nordlandin johon hänen isänsäkin mitä todennäköisimmin kuului. Waffen SS taisteli normaalisti Wehrmachtin rinnalla rintamilla eikä sillä ollut oikeastaan mitään tekemistä varsinaisen SS:n kanssa joka toimi saksan valtiollisen poliisin tukena saksan sisällä eikä osallistunut taisteluihin ja tämä ryhmä nimenomaan syyllistyi julmuuksiin juutalaisia kohtaan. Waffen SS Nordlandin riveihin hakeutuneiden sotilaiden motivaatio oli enimmäkseen kommunismin vastaisuus joka ei ole mikään rikos. Eipä ole ensimmäinen kerta kun nämä sekoitetaan. 

Huoh "Voi sanoa, että hän oli suoran propagandan vaikutuksen alaisena 30-luvulla." Eikös tuo ole aikamoinen olettamus? Suomalaiset SS-miehet lähtivät välirauhan aikana isänmaallisina sotimaan Neuvostoliittoa vastaan, joka oli juuri hyökännyt Suomeen.

TV1 Torstai 15.9.2016 klo 21:05A-studio: Talk Yle  

Kuka pääsee alttarille? Vieraina yliopistopappi Laura Mäntylä, kappalainen Heikki Leppä, dosentti Juha Ahvio ja Suomen teologisen instituutin pääsihteeri Ville Auvinen. Juontaja Jan Andersson #yleastudio HD

Jälleen puhetta oksymoronista nimeltä homoavioliitto, poliittisesti korrektilta nimeltään sukupuolineutraali avioliitto. Neljä väittelijää oli jaettu kahteen leiriin, jotka puhuivat eri asioista. Asiaperusteilla ja loogisen koherenssin perusteella Juha Ahvio ja Ville Auvinen selättivät puhtain tuomariäänin papinkaapuihin pukeutuneet kommunistiateistin ja feministilesbon. Linkki löytyy Ylen Areenasta hakusanoilla "Talk Yle".


Yle TV2 Torstai 15.9.2016 klo 21:00, Noin viikon uutiset

Jukka Lindström ja Noin viikon uutiset. Suomen käsikirjoitetuin uutislähetys. Aiheena turvalliset suhteet. Vieraana mediatutkija Anu Koivunen. #nvuutiset HD

Katsoja tietää mitä on luvassa, kun persuvastaisuuttaan avoimesti liputtava punavihreä show on kutsunut paikalle päivystävän desantin, joka paikan kulttuurimarxilaisen mielipideautomaatti Anu Koivusen.


                                                               ***********************



Ylen verkkosivuilla kuullaan ties monennettako kertaa kitinää siitä, että kabaali äärioikeisto on taas kerran kaapannut kansalliset symbolit. Jutussa Äärioikeisto omi Suomen itsenäisyyden symbolit – yrittäjä harmissaan: "Minua syytetään natsipropagandasta" ääneen on päästetty tällä kertaa bisneksestään huolestunut korumyyjä Jani Tiainen. Hän on artikkelissa kuitenkin vain sivuroolissa, sillä ns. tieteellistä uskottavuutta toimittaja Satu Krautsukin kannattamalle asialle tuo symbolitutkija ja filosofian tohtori Liisa Väisänen. Jotta "ne varastaa meidän symbolit" -väite olisi vielä uskottavampi, juttua varten on haastateltu myös Maanpuolustuskorkeakoulun kirjastossa toimivaa informaatikko Joonas Parviasta. Toimittaja Krautsukille varmasti läheisin kanta löytyy kuvataiteilija Emmi Mustoselta, jonka suunnittelema Kaikkien leijona -paita nousi julkisuuteen alkuvuodesta. "Leijonasymboli on kuvattu paidassa mustana, valkoisena, sateenkaarilippua kantavana sekä muslimien burkha yllään", Krautsuk kirjoittaa. Punaisen yliopiston tutkija Liisa Väisänen oli tietenkin riemuissaan dekonstruktivistisesta Suomi-paidasta:

– Minusta se oli rohkea ja hieno teko, koska se osoitti ettei saa antaa periksi. Siitä syntyi hirveä polemiikki äänekkään vähemmistön puolelta kun he väittivät, että leijonasymboli kuuluu heille. Ei se niin ole.

Väisäsen heitto on yksi monista jutun arvolatautuneista roiskeista, jotka heitetään kansallismielisten kasvoille vain siksi, että niiden esittäjillä on siihen valtaa toisin kuin valtamedian vierastamilla "äärioikeistolaisilla". Koko jutun voisi ampua alas jo pelkän otsikon perusteella. 

Kukaan ei ole varastamassa kansallisia symboleja, sillä niiden käyttäjät käyttävät niitä siinä hengessä kuin ne on alunperin luotukin. Ne kuvastavat itsenäistä Suomea; kotia, uskontoa ja isänmaata – yhtä ainoaa suomalaista kansaa. SItä paitsi nuo symbolit ovat koko itsenäisyytemme ajan olleet kaikkien suomalaisten vapaassa käytössä, mutta kulttuuriradikaalit, isänmaattomat kosmopoliitit, marxilaiset ja kauppakamarinulikat ovat aina inhonneet niitä ja halunneet niistä eroon. 

Miksi he ovat sitten ärtyneet siitä, että kansallismieliset käyttävät kansallisia symboleja? Mitä symboleja ellei kansallisia tunnuksia kansallismielisten sitten pitäisi heidän mielestään käyttää? 

Itseään edistyksellisiksi kutsuvat ovat itse luopuneet kansallisesta periaatteesta ja siten koko suomalaisuuden ideasta, mutta ovat silti närkästyneitä siitä, että ne jotka eivät ole luopuneet, käyttävät kansallisista kuvastoa pukeutumisessaan. Miksi he ovat juuri nyt niin touhukkaita sen suhteen, että nationalismin vastustajien täytyisi käyttää kansallisia symboleja? Syy on ilmeinen: kun kuka tahansa voi käyttää suomalaisuuden symboleja, suomalaisuudesta tulee merkityksetöntä, jolloin se tuhoutuu. Ehkä tulevaisuudessa he voivat kaivaa jälleen esiin sirppi ja vasara -lipun, YK:n ja EU:n lippua he heiluttelevat jo nyt....