VALTAKUNNANVAINOOJA RAIJA TOIVIAINEN RAIVOSTUI KUN LAILLISTEN HAKARISTIEN KÄYTTÖÄ EI TUOMITTU

Valtamedia on alusta lähtien asettunut valtakunnasyyttäjä Raija Toiviaisen mielipidevainojen puolelle tavallista kansaa ja maalaisjärkeä vastaan. Yleisradio ja Helsingin Sanomat eivät tietenkään kutsu Toiviaisen äkkiväärää poliittista kampanjointia mielipidevainoksi, vaan ne käyttävät siitä valheellista eli poliittisesti korrektia sanaparia "vihapuheen suitsiminen". 

Jo pidemmän aikaa on ollut selvää, että Toiviainen on pelkkä poliittis-taloudellisen eliitin operatiivi jakaessaan stalinistis-kafkamaisia syytteitään kiusallisille totuuspuhujille. Ennen eläkkeelle jäämistään Toivaiselle on tullut kiire tärvellä lopullisesti suomalainen oikeuslaitos kulttuurimarxilaisella globalismillaan. Viime aikoina hän on tullut tunnetuksi maanisen sitkeästä kansanedustaja Päivi Räsäsen vainomisesta tämän lainattua Raamattua arvioidessaan homojen perverssiä sukupuolikäyttäytymistä. Tyypillistä Toivaiselle on, että vaikka poliisitutkinta ei osoittanut lain mukaan tapahtuneen mitään rikosta, hän haluaa silti Räsäsen pään pölkylle. 

Suomalaisvihamielista pseudoeliittiä palveleva valtakunnansyyttäjä etsii jatkuvasti uusia vihan kohteita ja viimeksi sellainen on löytynyt Traditionalistisesta verkkolehti Sarastuksesta, joka julkaisi aiemmin Veriyhteys-blogissa ilmestyneen Ilkka Auran ja Hannes Possanderin poliittisen analyysin Miten etninen puhdistus toteutetaan? Syy, miksi tutkintapyyntö kirjoituksesta napsahti Sarastukselle eikä sen ensimmäisenä julkaiseelle Veriyhteys-blogille lienee käytännöllinen: Sarastuksella on nimetty ja tunnettu päätoimittaja Timo Hännikäinen.

Helsingin Sanomat kertoi asiasta tuoreeltaan tahallisesti väärinymmärtämässä uutisessaan Valtakunnansyyttäjä määräsi esitutkinnan joukko­tuhoamisella fantasioivasta nettikirjoituksesta. Jokainen tuon esseen lukenut käsittää välittömästi, ettei teksti suinkaan "fantasioi joukkotuhoamisella", vaan kertoo kuivakkaan analyyttisesti mahdollisesta tulevaisuudenäkymästä, jossa katkeamattoman maahanmuuttoinvaasion seurauksena muukalaismassojen ja kantaväestön välille syntyy sisällissota. Aiheesta on kirjoitettu muuallakin, tuoreimpana esimerkkinä edesmenneen ranskalaisen intellektuelli Guillaume Fayen viimeiseksi jäänyt teos Ethnic Apocalypse - The Coming European Civil War (2019).

Hämmästyttävintä Helsingin Sanomien lyhyessa jutussa oli se, kuinka totaalisesti se onnistuu politisoimaan uutisen palvelemaan omaa agendaansa. Sarastuksen päätoimittaja lähettikin pikaisesti vastineen, jota johtava vastuullinen media ei tietenkään voinut pelkuruuttaan julkaista. Tästä sekä tutkintapyynnöstä Hännikäinen kirjoitti Sarastukseen uhmakkaan jutun Helsingin Sanomat ja journalistin etiikka. 

Päätoimittaja Hännikäisen saama syyte valtakunnansyyttäjältä noudattaa samaa kaavaa kuin kansanedustaja Räsäsen kohdalla: myös Sarastuksen teksti on tutkittu aiemmin, eikä se poliisin päätöksen mukaan ylitä syytekynnystä. Toiviainen taustajoukkoineen haluaa selvästi astua Suomen lain yli ja määrätä tilalle oman sateenkaari-mielivaltansa. 

Tämä mentaliteetti näkyy myös tämänpäiväisessä Ylen uutisessa Oikeus vapautti hakaristilippuja kantaneet syytteistä – pelkkä lippujen kantaminen ei ollut kiihottamista kansanryhmää vastaan. Asenteellisessa agendauutisessa ei kuultu tietenkään ainuttakaan päätöstä puolustavaa asiantuntijaa, vaan ääneen päästettiin oikeuden irivikuvina tunnetut kansanviholliset, vasemmalle politisoitunutta valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaista ja pahamaineista Helsingin yliopiston rikosoikeuden professori Kimmo Nuotiota.

Suomen laki on yksiselitteinen hakaristin suhteen: sitä ei ole laissa erikseen kielletty. Silti Toiviainen on lähtenyt sotaan tuulimyllyjä vastaan nostaessaan syytteen viittä miestä vastaan, jotka kantoivat hakaristilippuja Kohti vapautta -mielenosoituskulkueessa 6. joulukuuta 2018. Uutisessa mainitaan sentään kitkerästi Helsingin käräjäoikeuden lakiin perustuvan päätöksen perusteita:

Pelkkä hakaristilippujen kantaminen ei kuitenkaan täyttäneet kansanryhmää vastaan kiihottamisen tunnusmerkkejä. Kiihottaminen kansanryhmää vastaan on jonkin ihmisryhmän uhkaamista, panettelemista tai solvaamista esimerkiksi rodun tai uskonnon perusteella.

Uutisessa välittyy silmiinpistävästi poliittinen nomenklatuuran valikoiva moralismi symbolien suhteen. Hakaristi tuomitaan historiallisiin syihin vedoten, mutta samaa ei tehdä punatähden, daavidin tähden, puolikuun ja ristin kohdalla. Menneiden sukupolvien lainsäätäjät ovatkin olleet viisaita ymmärtäessään millaiseen moraaliseen hetteikköön joudutaan, jos vain yksi tunnus kielletään. Jopa Yle uutisten on tunnustettava hakaristin julkisen käytön laillisuus Suomessa:

Hakaristilippua ei Suomessa ole kielletty. Oikeus ottaa nyt Suomessa ensimmäistä kertaa kantaa natsilipun käyttöön rikoslain perusteella. Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen kertoo Ylelle hakevansa valituslupaa.

Valtasyyttäjän into jatkaa juttua hovioikeuteen asti ei tullut kenellekään yllätyksenä. Vastaavasti punaisen yliopiston professori Nuotion vihjailut ja toiveet hakaristin kieltämiseksi ovat niin ikään odotettuja tämänkaltaisessa manipuloivassa mielipideuutisessa. Nuotio laskee toiveensa sille, että suomalaiset päättäjät yhdenmukastaisivat tässäkin lakinsa ylikansallisen Euroopan Unionin kanssa. 

Professorinvirasta on vaikea heittää pois edes kelvotonta politikoijaa. Valtakunnansyyttäjää voidaan sen sijaan savustaa ulos virastaan, mikäli väärinkäytökset ova ilmeiset. Edellinen valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen erotettiin virastaan nimenomaan korruptiotuomion vuoksi. Hänen tilalleen tullut Raija Toiviainen ei ole syyllistynyt taloudelliseen hyötyyn liittyviin rikoksiin, vaan hänen rikoksensa löytyvät politisoituneesta viranhoidosta. 

Jo vuosia Toivaisen toimintaa on arvosteltu karvalakkikansan keskuudessa, mutta vasta aivan hiljattain hänen toimintansa on saanut vauhtia myös laillisuuspiireissä. Iltalehden uutinen Varatuomari kanteli syyttäjistä Päivi Räsäsen tapauksessa: ”Ei ole laillista ottaa yhtä henkilöä varoittavaksi esimerkiksi” on ensimmäinen signaali siitä, ettei valtakunnansyyttäjäkään ole koskematon. 

Valtakunnasyyttäjän ideologisesti värittynyt syytetehtailu sai osansa myös kansanedustaja Teuvo Hakkaraisen (ps) paljon kommentoidusta kirjoituksessa Mielipidevainot voivat hyvin Suomessa, jossa hän kutsuu Toiviaista "valtakunnanvainoojaksi". Olisiko Toivaisen uran lopun alkua se, että vaihtoehtoräppäri Sotasetä julkaisi Helsingin käräjäoikeuden vapauttavan päätöksen kunniaksi verkossa kappaleen "Valtakunnansyyttäjä".

MIELENSÄPAHOITTAMISEN JA ANTEEKSIPYYTELYN KULTTUURIPATOLOGIAA

Viime päivänä maatamme ovat ravistelleet kaksi valtavaa mediamyrskyä vesilasissa. Toissapäivänä uutiseksi nousi punaisen yliopiston desantti, josta kertoo myös Ylen verkkosivut uutisessaan Vasemmistoprofessori paimensi opiskelijoita ottamaan Mannerheimin kuvan pois kokoustilan seinältä – myös selfiekisalle tuli loppu. Tänään on puolestaan poliittisesta kannasta riippuen ihasteltu tai päivitelty kansanedustaja-näyttelijä Pirkka-Pekka Peteliuksen (vihr.) anteeksipyyntöä saamelaisille (Yle: Pirkka-Pekka Petelius pyytää anteeksi saamelaisia pilkkaavia sketsejään: "Olen valmis keskustelemaan myös muiden vähemmistöjen kanssa").

Kansallismielisellä puolella on tietysti irvailtu molempia tapauksia ja tehty välillä ennalta arvattavan oikeaan osunutta analyysiä ajan hengestä, mutta sielläkään suunnalla ei oikein kyetä näkemään koko kuvion historiallista toistuvuutta. Niin peruspersukannattajat kuin nationalistiälykötkin ovat Mannerheim-kaustissa toimineet turhan usein selkäydinreakion pohjalta, mikä näkyy Facebookin uutisvirran tukkiutumisena Mannerheimin kuvista. Tällainen "protestoiva", omaa väriä tunnustava identiteettipoliittinen sopulikäyttäminen ei eroa juuri mitenkään kilarivasemmiston homoliittokampanjoista tai profiilikuvamodifioinnin somessa aloittaneesta Obaman vaalikampanjasta v. 2008. 

Toistaiseksi kypsimmän huomion Oulun yliopiston vasemmistoprofessori Vesa Puurosen ukaasista on tehnyt historioitsija Teemu Keskisarja, joka sanoo Ylen jutussa Historioitsija Mannerheim-kuvakohusta: "Sadan vuoden kuluttua kuvat Halosesta ja Niinistöstä yhtä lailla kuskataan kaatopaikalle", ettei tapaus "kerro kummastakaan osapuolesta mitään, mutta nykyajastamme sitäkin enemmän". Keskisarjaa haastatellut toimittaja Marko Pinola kirjoittaa:

Kuvan tunteisiin meneminen liippaa Keskisarjan mielestä läheltä ongelmaa, jota hän kutsuu taannehtivaksi historiakäsitykseksi. Siinä nykyajan oikeuskatsomuksia sovelletaan historian merkkihenkilöihin. Jos tälle tielle lähdetään, pitäisi sen päteä Keskisarjan mielestä myös nykyajan ihmisiin.

(...) Mannerheimin omiminen nykyajan politiikan välineeksi on Keskisarjan mukaan ongelmallista. – En suoralta kädeltä keksi, mitä Mannerheim voisi todistaa nykyajan politiikan kipupisteistä. 

Keskisarja tuo oivallisesti esiin ihmisen muuttumattoman luonteen suhteessa valtaan, eikä sen suhteen ole odotettavissa jatkossakaan mitään "edistystä", vähiten itseään edistyksellisinä pitävien vasemmistolaisten piiristä. Toki on itsestäänselvää, ettei valtamedia sen enempää kuin Keskisarjakaan halua keskustella yliopiston pitkään jatkuneesta vasemmistohegemoniasta, josta tämäkin tapaus ilmiselvästi kumpuaa. Toisaalta tämä ylivalta ei ole mikään salaisuus, joten professori Vesa Puurosen reaktion ei olisi pitänyt tulla kenellekään pöyristymisen arvoisena yllätyksenä. 

Herääminen yliopistokommunistien junttaukseen olisi pitänyt tapahtua jo ajat sitten. Kirjailija Timo Hännikäinen kirjoittaakin, ettei yhdessäkään toisessa Itä-Euroopan maassa Puurosen kaltainen henkilö pääsisi lähellekään noin arvovaltaista asemaa ja jatkaa, että "sivistysvaltiossa hänen lähettämänsä sähköpostin pitäisi itsessään olla peruste erottamiselle yliopistolta". 

Ikävä kyllä tilanne on päässyt Suomessa jo niin pahaksi, että punavihreät voivat sanella arvot, joiden mukaan yliopistossa toimitaan. Siksi Puuronen voi ilman pelkoa potkuista harrastaa kulttuurimarxilaisten suosimaa repressiivistä toleranssia, jossa vasemmistolaisille ideaaleille vastakkaisia käsityksiä ei suvaita ja niitä esittävät ihmiset saatetaan huonoon valoon – ja toisaalta länsimaiselle kulttuurille tuhoisat ideat nostetaan parrasvaloihin ja niistä tehdään hyväksyttäviä, ihanteellisia ja suvaittavia. Tämän vuoksi Puuronen saattoi luottaa sähköpostinsa voimaan, koska poliittisella korrektiudella marinoidut opiskelijalampaat eivät olisi voineet kieltäytyä Mannerheimin kuvan poistamisesta, ilman, että olisivat epäsuorasti tunnustautuneet rasistisiksi lahtareiksi. Taistolaisten maksiimi "jollet ole puolellamme olet meitä vastaan" toimii myös tänään verrattoman hyvin.

Täysin erilaisen ja virkistävän näkökulman Mannerheim-kaustiin tuo emeritusprofessori Timo Vihavainen, joka kirjoittaa tuoreessa blogikirjoituksessaan tapauksen olevan osoitus länsimaisen yhteiskunnan yleisestä lapsellistumisesta, itsekeskeisyydestä:

Täysin absurdia olisi ollut valittaa siitä, että jotkut toiset ihmiset olisivat ripustaneet seinälleen jonkun sellaisen henkilön kuvan, josta itse ei pidä. Mikäli tuo loukkauskivi olisi vielä ollut kansallissankari, joka on valittu suurimmaksi suomalaiseksi, olisi mielensäpahoittajan hoitoonohjauksen harkitseminen ollut luonnollinen reaktio. Ihmisen kyky normaaliin sosiaaliseen elämään olisi syystä todettu vakavasti häiriintyneeksi. Nyt kulttuuri taitaa olla muuttumassa. Lapsenmielisyydestä on tulossa ja jo tullut uusi normaali. Se yrittää antaa normin kaikelle.

Herkkähipäisen mielensäpahoittamisen kääntöpuolena on julkinen anteeksipyytäminen ja usein sama henkilö voi harjoittaa niitä kumpaakin. Kyse ei ole kuitenkaan mistä tahansa anteeksipyytämisestä jo sen performatiivisen luonteensa vuoksi ja siksi, ettei se juuri koskaan kohdistu tiettyyn ihmiseen, vaan abstraktiin ihmisryhmään, jolla katsotaan olevan uhristatus. Tällaiseen moraaliposeeravaan anteeksipyytelyyn sortui viimeksi tänään vihreiden kansanedustaja-näyttelijä, josta kertoo Ylen uutinen Pirkka-Pekka Petelius pyytää anteeksi saamelaisia pilkkaavia sketsejään: "Olen valmis keskustelemaan myös muiden vähemmistöjen kanssa". 

Syy, miksi Petelius valitsi anteeksipyynnön kohteeksi juuri saamelaiset johtunee median julkisuuteen nostamista Helsingin city-saamelaisista, jotka tunnetaan kansan syvien rivien keskuudessa pahamaineisina päivystävinä ammattiloukkaantujina. Jatkuvan mediarummutuksen ansiosta yliopistossa notkuvista sateenkaari-"saamelaisista" on tullut mediaseksikkäitä ja tämän arvon myös ajan henkeä nuuskiva Petelius on ymmärtänyt.  

Anteeksipyynnöllään Petelius ei kuitenkaan ymmärtänyt sitä, että avattuaan Pandoran lippaan häneltä odotetaan anteeksipyyntöä myös muilta tv-ohjelmiensa "uhreilta" kuten homoilta, mustilta, turkkilaisilta, ruotsalaisilta, mustalaisilta, venäläisiltä, kreikkalaisilta, keikkamyyjiltä, siviilipalvelusmiehiltä, avohoitopotilailta, pienviljelijöiltä jne. Heti saamelaistiedotteen julkistamisen jälkeen romanijulkkikset alkoivat ennalta arvattavasti marista, että miksi heiltä ei ole pyydetty anteeksi ja ovatko he siksi saamelaisia vähempiarvoisia. 

Koko kollektiivisen anteeksipyytämisen "kulttuuri" on mieletön loputon suo, koska jos sille tielle lähdetään myös valkoiset voisivat vaatia vastavuoroisesti mustalaisilta anteeksipyyntöä suomalaisten murhista tai homoilta heteroseksuaalisten miesten raiskauksista. Tosin kukaan ei odota vakavissaan sitä päivää, jolloin romanit, homot, muslimit ja juutalaiset pyytävät ryhminä muilta anteeksi – nämä pyhitetyt ryhmät kun ovat tottuneet vain vaatimaan ja saamaan.

Peteliuksen anteeksipyynnölle saattaa löytyä muukin syy kuin punavihreille tyypillinen hyvesignalointi. Taustalla voi olla valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaisen hiljattain nostama syyte Päivi Räsäsen 15 vuotta sitten julkaistua silloin vielä laillista kirjoitusta vastaan. Ehkä Petelius on laskeskellut, että vihreiden edistämä oikeuslaitoksen liukuminen kohti taannehtivaa oikeuskäytäntöä tulee koskemaan myös häntä. Mikäli valtakunnansyyttäjän uusi linjaus, jonka mukaan niin kauan kuin tekstiä pidetään tahallaan yleisön saatavilla, rikos ei vanhene, voidaan myös Peteliusta syyttää. Erityisen raskauttavaa Peteliukselle on se, että hänen sketsinsä ovat olleet yleisön saatavilla hyvin pitkään. Jotenkin tätä tapausta seuratessa tulee väistämättä mieleen eeppinen oikeus ja sen toteutuminen.

MYÖS UUSI-SEELANTI SAI MAISTAA PAKKOMONIKULTTUURIN HEDELMIÄ

Tämän päivän ykkösuutinen on ollut Uudessa-Seelannissa tapahtunut kostoisku muslimien moskeijoihin. Samanlaista mediamyrskyä ei synny koskaan silloin, kun esimerkiksi hindut ovat tehneet paljon tuhoisampaia kostoiskuja muslimeja vastaan. Näiden iskujen seurauksena Suomessa ei ole koskaan valaistu Finlandia-talon tornia kuten nyt. Valkoisia kantavästöjään halveksuva valtamedia nostattaa raivoisan moralismin aallon vain silloin kun tekijä on valkoinen.

Yle on kertonut tapahtumista laajalti kuten uutisessaan Uuden-Seelannin moskeija-ampuja julistuksessaan: Halusin kostaa Tukholman terrori-iskussa kuolleen pikkutytön puolesta, mainitsee myös Oulun seksuaalirikokset. Uutisen mukaan "valkoihoinen [ikään kuin rotu olisi redusoitavissa pelkkään ihonväriin / toim. huom.] 28-vuotias mies" surmasi Christchurchissa perjantaina kahteen moskeijaan kohdistuneissa iskuissa ainakin 49 ihmistä. Iskusta epäiltynä on pidätetty kolme miestä ja yksi nainen.

Epäilty mies, Brenton Tarrant, filmasi iskunsa ja julkaisi verkossa myös manifestin, jossa hän ilmoittaa haluavansa teollaan kostaa islamilaisten hyökkääjien tekemissä terrori-iskuissa kuolleiden eurooppalaisten puolesta. Vaikka media kutsuu tekijää tietoisen ennakkoluuloisesti "valkoisen ylivallan kannattajksi", niin todellisuudessa Christchurchin ampujan ideologia koostui monista ristiriitaisista ideoista.

Hän nimittäin kannatti jossain vaiheessa kommunismia ja myöhemmin anarkismia ja libertarismia. Nykyään hän määrittelee itsensä ekofasistiksi ja ihannoi Kiinan tasavaltaa. Joka tapauksessa hänen esittämiään faktoja länsimaiden väestöllisestä kehityksestä ei voi mitenkään kiistää. Teko ei siis syntynyt tyhjästä tai "äärioikeistolaisesta pahuudesta" Deus ex machina, vaan se oli seuraus lännen liberaalin eliitin harjoittamasta ulkomaalaispolitiikasta:

Mies kertoo radikalisoituneensa vuonna 2017, jolloin hän matkusteli turistina eri Euroopan maissa. Viimeiseksi niitiksi hän kuvailee kokemuksiaan Ranskasta. Hän ei voinut sulattaa sitä, että maahanmuuttajia oli kaikissa kaupungeissa, joissa hän vieraili.

Ylen kuvaus antaa mielikuvan, että Ranskan kaupungeissa on vain muutamia yksittäisiä maahanmuuttajia, joihin mies olisi sitten tuskastunut. Tosiasiassa esimerkiksi monissa Île-de-Francen (Pariisia ympäröivä hallintoalue) kaupungeissa värilliset muslimit muodostavat asukkaiden enemmistön. Sama on tapahtumassa Suomessa, sillä vain viimeisen parin vuoden aikana Helsingin ja Turun keskustoista on tullut sietämättömiä muukalaismiehittäjien alueita. 

Kutsumattomien rotumuukalaisten ja paikallisväestön välisestä väkivallan kierteestä voi syyttää vain liberaalia eliittiä ja sen agendaa ajavaa valtamediaa. Silti medialla on otsaa teeskennellä tietämätöntä samalla kun se demonisoi Uuden-Seelannin tapauksen avulla kaikki eurooppalaisen identiteetin puolustajat. Härskeimpiä tässä ovat luonnollisesti punavihreät puolueet, jotka Suomessa kuvittelevat saavansa iskusta jonkinlaista vetoapua vaalikampanjoilleen. Niissä ne lupaavat lisää monikulttuuria eli lisää kehitysmaalaisia väestönvaihtajia. Näin he tunnustavat syyllisyytensä etnisen konflitkin synnyttämiseen.

Käytännön politiikan tasolla lännen liberaali hegemonia toimii tutulla tavalla, onhan kyseessä äärioikeistolainen terrorismi. Lähipäivinä tullaan länsimaissa kuulemaan vaatimuksia siitä, että nettiä pitää valvoa ja sensuroida enemmän, jotta siellä eivät leviäisi "äärioikeiston salaliittoteoriat" (media pitää jopa tilastotietoja väestöllisestä muutoksesta "salaliittona"!). Jo nyt tätä postausta jakaneet henkilöt ovat saanet Facebookissa bänneja, joiden avulla kuvitellaan ikävien tosiasioiden katoavan. Toiseksi, iskun avulla saadaan jälleen tekosyy riisua kunnon kansalaiset aseista, sillä Uuden-Seelannin pääministeri on jo ilmoittanut kristävänsä aselakeja. Pyhää lehmää monikulttuuria eli loputonta muukalaisinvaasiota ei kuitenkaan kiristetä, vaikka juuri se ehkäisisi parhaiten kaikenlaista terrorismia. Kolmanneksi, kaikki eliitilille epämieluisa puhe eli "vihapuhe" tulee entistä ankarammin rangaistavaksi. Nämä kaikki ovat epätoivoisia totalitaristisia keinoja pitkittää mätää järjestelmää, joka perustuu vuoden 1789 konkurssikypsille ideoille.

Lähitulevaisuudelta ei ole odotettavissa mitään hyvää niin kauan kuin "edistyksellisten" harhaiset aatteet johtavat läntistä maailmaa. Uuden-Seelannin tapaus on vain yksi esimerkki siitä, kuinka erilaiset katastrofaaliset tendenssit vain korostuvat ja alkavat lähetä toisiaan ennen  lopullista kaaosta. Siksi on turha kuvitella, että joku organisoitu monikulttuuri päättyisi muuhun kuin veriseen sotkuun. Tästä on kirjoittanut vavahduttavasti juuri äskettäin poismennyt Ranskan uusoikeiston filosofi Guillaume Faye (1949-2019) teoksessaan Convergence of Catasprophes, jonka Jarno Alander arvioi kirjoituksessaan "Kohti suurta romahdusta". Suositeltavaa lukemista on myös esseisti Timo Hännikäisen tuore kirjoitus "Nihilismin vaara", joka analysoi Uuden-Seelannin terrori-iskun poliittisia motiiveja.

Uusiseelantilaisen senaattorin lausunto.
Näköjään kaikki "konservatiivit" eivät
ole muotiaatteita seuraavien puna-
liberaalien aisankannattajia.
KLIKKAA KUVAA SUUREKSI.

KULTTUURIMAFIAN MIELIVALTA KERTOO VAIN VASEMMISTON RAPPION SYVENEMISESTÄ

Kulttuurväen Isosisko julistaa kahden minuutin vihahetken
Timo Hännikäisestä.

Yle Radio 1, keskiviikko 17.10.2018 klo 17.30, Pyöreä pöytä: Ihmisoikeudet on sillä amerikkalaisella postmodernilla taideteoksellakin

Auttaako ilmastonmuutokseen se, että otan lyhyempiä suihkuja? Miksi haukumme aina Trumppia vaikka itsellämmekin on varsin ymrpäristövastainen hallitus? Saako messuilla ja markkinoilla kaikenlaiset ryhmät olla esillä? Tuleeko brexit todella? Hyviä kysymyksiä vastauksineen esittivät Pauli Aalto-Setälän johdolla Maija Vilkkumaa, Juha Itkonen ja Mika Pantzar. Twitter: #pyöreäpöytä

Linkki Yle Areenaan.

Ylen uutispuolella on oltu hiljaa totalitaristisen äärivasemmiston viimeisimmistä vihakampanjasta, jossa kansallismielisyyteen kytköksissä oleva Kiuas Kustannus poistettiin Helsingin kirjamessujen järjestäjien joukosta. Tapauksen tarkemmat taustat paljastavat, kuinka vasemmiston vaatima poliittinen korrektius ylittää jälleen parodiahorisontin.

Kaikki alkoi siitä, kun vain pari päivää ennen messuja äärivasemmistolainen mitättömyys ja pahamaineinen kantelupukki nimeltä Veikka Lahtinen teki kirjamessujen johdolle valituksen Kiuas Kustannuksen osallistumisesta tapahtumaan. Tämän jälkeen hän teki valituksesta julkisen Facebook-sivullaan, jota voi pitää jossain määrin kunnioitettavana (joskin omahyväisenä) ratkaisuna, koska yleensä äärivasemmiston nilkit tekevät Stasi-ilmiantonsa anonyymisti.

Messujen ohjelmajohtaja, itseään neljännen polven feministiksi kutsuva Ronja Salmi, ei asiaa kauaa harkinnut, kun hän jo parin tunnin päästä ilmoitti, että Kiuas Kustannus on suljettu pois messuilta. Mitään keskusteluja Kiuaksen edustajien kanssa ei käyty, vaan päätös tehtiin ilman heidän kuulemistaan. Ratkaisunsa perusteluksi Salmi ilmoitti, että Kiuas Kustannus ei edusta Helsingin kirjamessujen arvoja. Kummallista kyllä, messujen arvoista ei voi lukea oikeastaan missään, mutta tapauksen johdosta lienee selvää, ettei ko. arvoihin kuulu ainakaan sananvapaus.

Sensuuria ja poliittista tukahduttamista kannattaville äärivasemmistolaisille olisi ollut edullisinta, että kirjailija Timo Hännikäisen vetämä kirjayhtiö olisi suljettu kaikessa hiljaisuudessa pois messuilta, jolloin se ei saisi näkyvyyttä ja myyntiä. Tämä olisi kuitenkin edellyttänyt sitä, että valtamedia olisi ollut hiljaa epämieluisan kirjakustantajan pois potkimisesta, mutta vihakampajan ja sen sympatisoijien harmiksi Helsingin Sanomat kertoi asiasta näyttävästi. Ylessäkin reagoitiin sen verran, että Messugate otettiin yhdeksi aiheeksi Yle Radio 1:n Pyöreä pöytä -ohjelmaan.

Aiheen otti esille Pyöreä pöydän vakiovieras, vasemmistotaustastaan tunnettu laulaja Maija Vilkkumaa. Suurin osa hänen puheenvuorostaan meni Hännikäisen persoonan ja maailmankatsomuksen sättimiseen, mutta jopa hän epäili Kiukaan poissulkemisen mielekkyyttä. Nimittäin jo nyt on käymässä selväksi, että Hännikäisen kirjafirma saa valtavasti ilmaista julkisuutta. Kiukaan oman ilmoituksen mukaan sen kirjamyynti onkin moninkertaistanut parissa päivässä ja nimi jäänyt niidenkin mieleen, jotka eivät ole kuulleet kustantamosta koskaan mitään. Jälleen kerran vasemmisto ampui totalitaristisissa vaatimuksissaan itseään jalkaan.

Pyöreän pöydän muut vieraat kuten Juha Itkonen ja varsinkin Mika Panzar pitää Kiuas Kustannuksen syrjimistä pöyristyttävänä ja huolestuttavana ilmiönä, vaikka eivät liberaaleina kannatakaan Hännikäisen ja Sarastus-verkkolehden poliittisia näkemyksiä. Keskusteluilmapiirin polarisoituminen alkaa muistuttaa selvästi Amerikassa pitkään käytyä kulttuurisotaa. Kuten sielläkin, myös täällä siihen on syyllinen likaisia keinoja käyttävä hegemoninen liberaalivasemmisto, joka ei kestä, että sen vuosikymmeniä hallinneita näkemyksiä kyseenalaistetaan. Suomessa tilanne on jopa Amerikkaa pahempi, koska täällä ei ole samanlaista sananvapauden suojaa kuin Yhdysvalloissa. Sen vuoksi kulttuurikenttää hallitseva vasemmisto oikeistolaisine aisankannattajineen voi yksinkertaisesti vedota inhoaminsa mielipiteiden "rikollisuuteen" saadakseen tahtonsa läpi. Julkisten mielipiteiden portinvartijoina he voivat myös melko rauhassa sensuroida näkemyksiä, joista eivät itse satu pitämään.

Todellisuudesta yhä etäämmälle kaikonnut nykyvasemmisto on hulluksi tulemisestaan huolimatta edelleen vaikutusvaltainen ja tuhoisuudessaan siten vaarallinen. Silti vallan humalluttamanakin se on lopulta heikko ja kaukana siitä sisäisestä voimasta, joka sillä oli kun se taiseli tavallisten perheellisten työtätekevien kansanjoukkojen puolesta.

2000-luvun Stasi-ilmiantajana jo pitkään toiminut Veikka Lahtinen on tyyppiesimerkki vasemmiston rappiosta. Vähintään neljään biologiseen sukupuoleen uskova Lahtinen on pumpulissa kasvanut lumihiutale, jonka vasemmistolaisuus on niin pakkomielteistä tasa-arvofundamentalismia, että tavallisen duunarin on käytännössä mahdoton samaistua siihen. Sankarillisen työväenluokan arvoja eivät edusta myöskään hänen valituksessaan mainittu vaatimus turvatilasta (safe space) vähemmistöjen (so. globaalin enemmistön) edustajille, koska Hännikäisen edustama uusfasistinen ajattelu muka uhkaa niitä. Tällaiselle mekkoeinarille voi tosiaan lahjoittaa hamekangasta, koska hänen mielestään tietyt sanat ja totuudet ovat järjestelmän suosikkiryhmille niiden fyysisen olemassolon uhka!

Jossain Facebookin keskustelussa ihmeteltiinkin, miksi Veikka Lahtisen kaltainen Stasi-vasikka liikkuu edelleen kahdella terveellä jalalla. Joku irvileuka kommentoi, että jostain brittiläisestä veikkaustoimistosta voisi kysäistä, että mikä mahtaa olla Mikki Hiiri -paitaan sonnustautuneen uuskommunistin mahdollinen kerroin ivaliditeetista syyskaudella 2018. Lahtisen kohdalla näin drastisten toimien harkinta on kuitenkin turhaa, sillä helpoiten hänen hauraan mielensä saa järkkymään, jos joku huutaisi hänelle postiluukuusta, että SUKUPUOLIA ON VAIN KAKSI!

Milleniaalisukupolven Veikka Lahtinen on lopultakin vain huomiohuora, joka tekee vasemmiston likaisen työn. Todellinen syyllinen Messugatessa on se taustaporukka, joka on jostain käsittämättömästä syystä valinnut vasta 25-vuotiaan punaviherpimatsu Ronja Salmen Helsingin kirjamessujen ohjelmajohtajaksi. Omituinen valinta kuitenkin osoittaa, että hegemonisen vasemmiston tarkoitus on työntää vaivihkaa korkeille paikoille fanaattisia punaliberaalizombeja, jotka sitten toteuttavat mitä mielipuolisempia uusvasemmiston päähänpistoja stalinistella päättäväisyydellä.

Kun Salmi sai käsiinsä tuttunsa Lahtisen valituksen, hän ei kyseenalaistanut sitä mitenkään, vaan toteutti aateveljen toiveen sellaisenaan pika-aikataulussa. Äkkiväärän asenteen erimielisiä kohtaan ymmärtää, kun tietää, että Salmi on punavihreä poliittinen broileri, jonka kulttuuritoimintaa määrittää pelkästään ideologia, johon kuuluu militantti feminismi ja äärivasemmistolaisuus. Millaisia asenteita voi ylipäätään odottaa ihmiseltä, joka on kahden punavihreän lesboäidin kasvattama?

Vasemmistolaista ulkoaohjautuvuutta ja ennalta-arvattaa laatikkoajattelua, jota Lahtinen ja Salmikin edustavat, kuvaa parhaiten viime päivinä maailmanlaajuiseksi meemiksi noussut NPC-hahmo. Kyse on tietokonepelin hahmosta, jonka lyhenne NPC (Non-Player Character) tarkoittaa statistia, jonka tekemisiä ohjaa tietokoneen algoritmi. Kyseessä on siis henkilö tai hahmo vailla omaa ajattelua ja sellaisia löytyy eittämättä eniten äärivasemmistolaisista SJW-kliseekimpuista ja Facebook-ilmiantajista.

Kuten sanottua Salmen valinta messujohtajaksi täytyi johtua hänen sopivasta ideologiastaan, jota hän on myös tarpeen tullen valmis noudattamaan. Taiteellisia ja kulttuurisia meriittejä tällä ylioppilaalla (v. 2012) ei käytännössä ole juuri lainkaan, ellei sellaisiksi lasketa sitä, että hän on tehnyt lapsille pari heppakirjaa ja juontanut lastenohjelmaa. Timo Hännikäinen onkin vetoomuksessaan vaatinut Salmen erottamista tämän ilmeisen epäpätevyyden vuoksi. Erottaminen tuskin tulee kyseeseen, sillä messuista vastaava vasemmistoliberaali taustaporukkka ei voi perääntyä tuumaakaan kasvojen menettämisen pelossa. Koska virheitä ei tunnusteta, tapaus tulee osaltaan vain syventämään kansakunnan kahtiajakoa ja poteroitumista omiin juoksuhautoihinsa.

YLEN UUTISPROPAGANDA SAI NYT VIRALLISEN PRAVDA-LOGON

Yle pääsi mainostamaan jälleen kerran omaa luotettavuuttaan kun eilen alkoi viralliseen asemaan nostetun Julkisen sanan neuvoston (JNS) 50-vuotista taivalta mainostava kampanja. Asiasta kerrottiin näyttävästi Yle tv 1:n pääuutislähetyksestä ja sen sisällön voi lukea verkkosivujen jutusta Öö, siis mikä? Harva tuntuu tietävän, mikä on Julkisen sanan neuvosto.

JSN:n kampanjassa on tarkoitus tehdä selväksi mitkä mediat Suomessa noudattavat toimittajien yhteisiä pelisääntöjä eli journalistin ohjeita. Toisin sanoen kyse on siitä, mitkä mediat julkaisevat luotettavaa tietoa.

Vuolaan kehuvassa jutussa ei mainita sanallakaan vuonna 1968 perustetun  "toimittajien itsesäätelyelimen" taustasta, joka löytyy kuohuvan 60-luvun vasemmistoradikalismista. Jo tuolloin "tiedostavien" toimittajien rinki halusi monopolisoida itselleen ns. vastuullisen tiedottamisen kriteerit. Tuohon aikaan poliittisesti epäkorrektia vastuuttomuutta oli JNS:n mielestä mm. neuvostovastaisuus, tänään sen paikan on ottanut maahanmuuttokriittisyys ja Seta-agendan vastustaminen. 

Vaikka Julkisen sanan neuvosto ja Yle toitottavat JSN:n puolueettomuutta, se on jäsenvalinnoillaan ja langettavilla päätöksillään todistanut olevansa tiettyä agendaa kannattava omavaltainen auktoriteetti, joka on vain julistanut itsensä alansa ylimmäksi toimijaksi. Se ei eroa juurikaan Demlan kaltaisista valtion sisään soluttautuneista järjestöistä, joiden toimintaa on verrattava pukkiin kaalimaan vartijana. 

Poliittisuus näkyy jo henkilövalinnoissa, sillä neuvostoon kuuluu mm. Ylen "faktantarkistaja" Johanna Vehkoo, joka on tunnettu äärivasemmistolainen ja miesvihamielisen feministihautomo Hatun perustajajäsen. Jostain syystä hänen vasen puolensa on täysin halvaantunut, sillä hän katsoo, että valeuutisia on vain äärioikealla. 

Journalistisen puolueettomuuden kannalta Vehkoota vahingollisempi on JSN puheenjohtajaksi vuonna 2016 nostettu punavihreä monikultturisti Elina Grundström. Hänen valintaansa tuki ennen kaikkea Helsingin Sanomat, joka oli kustantanut hänelle aiemmin viiden vuoden "journalistiikan professuurin", vaikka häneltä puuttui akateeminen kompentenssi virkaan. Helsingin Sanomille ja Ylelle oli riittävää, että ne saivat JSN:n johtoon sopivan jees-naisen, joka kannattaa antaumuksella poliittista korrektiutta.

Ylen jutussa Grundström todisti olevansa valtamedian luotettava hyödyllinen idiootti, sillä hän moittii pelkästään niitä medioita, jotka eivät noudata JSN:n "eettisiä sääntöjä", joihin kuuluu mm. vaikeneminen rikollisten etnisestä taustasta. Vastaavasti hän puolustaa valtamediaa, joka propagoi vain yhden maailmankuvan puolesta. Tällöin JSN:llä ei olekaan syytä antaa moitteita:

Moni uskoo, että myös Julkisen sanan neuvostoon kuuluvat mediat julkaisevat epäluotettavaa tietoa. Arvostelua herättävät etenkin jutut, joiden näkökulma ei vastaa omaa maailmankuvaa. Yksittäisessä uutisessa ei kuitenkaan voi olla kaikki näkökulmat mukana, muistuttaa JSN:n puheenjohtaja Grundström. 

Uutistenlukijana tunnettu satusetä Matti Rönkä toimi eilen oman progandatehtaansa mainosmiehenä kun hän julisti JSN-uutisessa, kuinka juuri Yle kuuluu niihin luotettaviin tiedotusvälineisiin, joihin kansalaisten kannattaa uskoa. Varmuuden vuoksi hän esitteli JSN lanseeraman vastuullisen journalismin logon, jota myös Yle käyttää ylpeänä verkon uutisjutuissa. Kansalaisten laajalle levinnyt ironinen ilmaisu "virallisesta totuudesta" on muuttunut nyt Ylen ja kumppanien kohdalla neuvostoliittolaiseksi todellisuudeksi, jossa kaikki muu paitsi Pravda ("Totuus") julistetaan sabötöörien levittämäksi valheeksi.

                                                          ***************************


Ylen ei tarvitse valehdella suoraan, vaan se voi levittää progandansa yksipuolisilla tulkinnoilla ja tarkoin valituilla asiantuntijoilla. Tämä käy selväksi kuuntelemalla Yle Radio 1:tä. Kanavan ainoa hyvä puoli on siinä, ettei sieltä kuulu lökäpöksynuorison vähämielistä hip hop jumputusta. Muutoin se on ylivoimaisesti kulttuurimarxilaisin kaikista Ylen kanavista voittaen jopa Yle Fem Teeman ja multikultibimboille suunnatun nuorisokanava YleX:n. 

Yle Radio 1 toistaa lähes sellaisenaan kaiken sen mitä punaisen yliopiston yhteiskunnallisissa tiedekunnissa sopuleille opetetaan. Näennäisestä älyllisyydestään huolimatta Yle Radio 1:n ohjelmat ovat poliittiselta agendaltaan haukotuttavan ennalta arvattavia. Tämä aamu lähti käyntiin Ykkösaamulla (3 min. eteen päin), jossa esitettiin vain yksi näkökulma Suomen juutalaisten kokemaan turvattomuuteen. 

Yle Radio 1, tiistai 13.3.2018 klo 07.30, Ykkösaamu Juutalaisten turvattomuus

Juutalaisten turvattomuus. Suomen juutalaisten seurakuntien keskusneuvoston puheenjohtaja Yaron Nadbornik. Paavi vallassa viisi vuotta. Kirkkohistorian dosentti Mikko Ketola. Kansalaisaloite uhan alla? Avoin ministeriö ry:n puheenjohtaja Joona Pekkanen sekä Tuula Haatainen (sd.) ja Mauri Pekkarinen (kesk.). Kolumnisti Heli Vaaranen. Lähetystöjen alkuaikojen arkistot. UM:n tietohallintopäällikkö Jyrki Paloposki. Juontaja Päivi Neitiniemi.

Toimittajaa ei ohjelmassa tarvittu, sillä juutalaisten seurakuntien keskusneuvoston puheenjohtaja Yaron Nadborni sai esittää asiansa miten lystäsi ilman kiusallisia välikysymyksiä. Kuten valtamedialla myös Narbornilla suurin huoli on internetin vielä toistaiseksi melko vapaa julkaisuoikeus. Haastattelusta kävi selväksi, että olisi hyvä jos ns. äärioikeiston suut saataisiin tukittua myös netissä, sillä muuallahan se on tehty jo ajat sitten. Vaikka Narbornin päähuoli olikin "tarroja levittävässä äärioikeistossa", hän tuli pariinkin kertaan lipsauttaneeksi, että konkreettisin uhka juutalaisille tulee Lähi-idän siirtolaisista eli muslimeista. 

Toinen kerta jolloin Nadborni tuli maininneeksi siirtolaiset liittyi hänen mainitsemaan salaliittoteoriaan, jonka mukaan "juutalaiset tuovat Suomeen ja Euroopaan muslimeja". Väite on olkiukko, sillä sellaista ei ole kukaan väittänyt. Sen sijaan on totta, että Euroopassa ja Yhdysvalloissa juutalaisintellektuellit ovat olleet keskeisessä roolissa edistäessään monikultturismin ideologiaa lännessä (mutta ei tietenkään etnovaltio Israelissa). Kiistatonta on myös se, että juutalaistaustainen spekulantti George Soros on auttanut taloudellisesti kolmannen maailman vapaamatkustajia siirtymään Eurooppaan. 

Yle Radio1, maanantai 12.3.2018, Ruben Stiller,  Mitä Jeesus tekisi pakolaisille?

Jeesus kehotti tekemään kaikki kansat hänen opetuslapsikseen. Nyt Jeesuksen tahdon toteuttamiseen on tullut oiva mahdollisuus kun sadat turvapaikanhakijat ovat kääntyneet kristityiksi. Kääntynyt muslimi voi joutua vainotuksi, jos hänet palautetaan kotimaahan. Pitääkö turvapaikanhakijan kääntymiseen luottaa? Miten uskonnollista vakaumusta mitataan? Ruben Stillerin vieraina ovat Helsingin piispa Teemu Laajasalo, pastori Marjaana Toiviainen ja Maahanmuuttajaviraston uskontoasiantuntija Anu Karppi

Se ei ole kansallismielisten vika, jos juutalaiset käyttäyvät stereotyyppisesti. Suomessa lähes kaikki julkisuudessa työskentelevät heprealaiset toimittajat ja muut mielipidevaikuttajat ovat jonkin sortin monikultturisteja ja "suomalaisuuden epädramatisoijia". Yksi tunnetuimmista on Ruben Stiller, jolle identiteettipolitiikan kaikki muodot kelpaavat, kunhan niissä kyseenalaistetaan suomalaisuus, valkoisuus, sukupuoli, seksuaalisuus ja perhe.

Stiller on taitava indoktrinaatiossaan, sillä hän ei itse juurikaan tyrkytä mielipiteitään vaan teettää työn muille, jolloin vastuu siirtyy haastatelluille. Jo Pressiklubi ja Pyöreä pöytä -ohjelmista muistamme, kuinka Stillerin kuningasideana on valita vieraat, jotka tukevat hänen agendaansa. 

Kuten arvata saattaa, tässä radio-ohjelmassa ei ole kriittisiä opponentteja, vaan musliminvaasion puolesta saavat vaahdota täysin pidäkkeettä suomalaisvihamielisen tärähtäneistön edustajat piispa Teemu Laajasalo, rikoksista tuomittu punapappi Marjaana Toivainen ja Maahanmuuttoviraston Anu Karppi. Miksi tällaista yksiäänistä selkään taputtelua kehdataan Ylessä kutsua keskusteluksi?

Yle Radio 1, perjantaina 3.11.2017, Pahan ytimessä Jakso 2: Politiikka 

Poliittinen kenttä on kirjavoitunut, poliittinen keskustelu kärjistynyt ja vastakkainasettelu on enemmän poikkeus kuin sääntö. Mutta mikä on pahuutta politiikassa? Vai onko sitä ensinkään? 

Toimittaja Anna-Maria Talvio tutkii poliittisten peruskäsitteiden ja –ideologioiden ydintä. Vieraina jaksossa anarkisti ”Salli Sitruuna”, tutkija Oula Silvennoinen, professori Jussi Pakkasvirta, sekä nuori nainen, joka kertoo kokeneensa poliisiväkivaltaa. Käsikirjoitus, äänitys ja leikkaus Anna-Maria Talvio, äänisuunnittelu Anders Wiksten, masterointi Mikko Lohenoja. Äänimateriaali Dallapé-puistosta tekijän luvalla.

Pahuutta käsittelevän ohjelmansarjan toinen jakso oli vielä kliseisempi, mustavalkoisempi ja ideologisesti tendenssimäisempi kuin ohjelmatiedot antavat ymmärtää. Jo se, että ohjelmasarjan on toimittanut 90-luvulla kettutyttöliikkeessä vaikuttanut äärivasemmistolainen toimittaja Anna-Maria Talvio, panee hälytyskellot soimaan. Ylen Watchin hakutoiminnosta löytyy yksi osuma, jossa hän vahvistaa valheellista Yle-narraatiota mustan nuorisorikollisen Trayvon Martinin kuolemaan johtaneiden tapahtumien taustoista.

Ohjelman alussa Talvio yrittää harhauttaa kuulijaa leikkimällä tasapuolista. Hän mainitsee suhtatuvansa epäluuloisella pelolla kolmeen aatteeseen, natsismiin, fasismiin ja anarkismiin. Hänen mukaansa niihin sisältyy paljon ennakkoluuloja, mutta hän on valmis antamaan niille mahdollisuuden puolustautua. Tämä mahdollisuus suodaan vain anarkismille, jota puolustaa sujuvasanainen opiskelijapoika. Tosiasiassa lukkarinrakkautta vasemmistolaisuutta ja anarkismia kohtaan tuntevalla Taviolla ei ollut aikomustakaan kritisoida anarkismia ja sen pahuutta, vaan hän antoi "Salli Sitruunalle" mahdollisuuden esittää kaunistellun tulkinnan aatteestaan. Pahuus oli varattu vain kansallisosialismille, fasismille ja nationalismille. Sen sijaan kommunismin ja sosialismin (mkl. sosiaalidemokratia) pahuus sivuutettiin täysin; kuin se vankilassa istuva kuopus, josta ei perhejuhlissa hiiskuta sanallakaan.

Vasemmistolaisina yliopistomiehinä tunnetut Oula Silvennoinen ja Jussi Pakkasvirta liittivät puheenvuoroissaan poliittisen "pahuuden" ainoastaan fasismiin. Vaikka puhe oli politiikan pahuudesta, he eivät maininneet sanallakaan siitä, että tasa-arvoa ajavat aatteet johtavat paremmin menestyneiden demonisoimiseen ("luokkaviha") ja lopulta kansanmurhiin, joita on nähty mm. Stalinin Venäjällä, Maon Kiinassa ja Pol Potin Kamputseassa. Syy, miksi tätä politiikan kaikkein yleisintä "pahuuden" dynamiikkaa ei käsitelty ohjelmassa, kertoo toimittajan ja haastateltujen peitellystä ideologiasta.

Ohjelman loppupuolella anarkisteille annettiin lisää sympatiapisteitä, kun äärivasemmistolainen nuori nainen sai syyttää poliiseja väkivallasta Helsingin Dallapé-puistossa, jossa anarkistihuligaanien provosointi johti konfliktiin. Toimittaja Talvio ei pahemmin säästele asenteellisuuttaan tekemällä räyhävasemmistosta pahan poliisin uhreja, unohtamalla kommunismin ja samaistamalla fasismin pahuuteen. 

Toimittajan ideologisen tarkoitushakuisuuden kruunaa aivan lopussa kerrotut tarinat poliittisesta pahuudesta, jota ilmentävät MV-lehden entisen omistajan saamat syytteet ja Asema-aukion kuolemantapaus. Tällainen yksipuolinen revittely salaa sen tosiasian, että ideologisella vastapuolella on itsellään verta käsissä. Kun "edistykselliset" edistävät Euroopan ulkopuolelta tulevien laittomien siirtolaisten maahanpäästämistä, he ovat välillisesti syyllisiä näiden tekemiin murhiin ja raiskauksiin. Samalla hyväkkäät tulevat luoneeksi aiemmin tuntemattomia etnisiä konflikteja ja yhteiskunnallista eripuraa. He ovat syyllisiä myös siihen, että muukalaisten elättäminen maksaa valtiolle valtavasti rahaa, joka on nollasummapelin mukaisesti pois kantaväestön köyhiltä. Tämä on pahuutta, jossa ei niin hyvät aikeet on kivetty tie Helvettiin. 

TV 1, maanantaina 12.3.2018 klo 19:00, Historia: Kuoleman enkelin metsästys 

Josef Mengele oli pahamaineinen natsirikollinen, joka tunnettiin julmista ja tappavista ihmiskokeista. Toisen maailmansodan jälkeen hän katosi, eikä häntä laajoista etsinnöistä huolimatta löydetty. Mitä hänelle tapahtui? HD Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: suomi. Äänitekstitys: suomi. K12 (väkivalta, ahdistus).

Kohukirjailija Timo Hännikäinen kommentoi uusinta Historia-dokumenttia julkisessa Facebook-profiilissaan:

Ylen natsipakkomielle on kyllä kummallinen. Natsi- ja keskitysleiridokumenttien määrä ylittää kevyesti kaikki kuviteltavissa olevat valistukselliset tarkoitusperät. Jos ohjelmistoa laativat pitävät, kuten oletan, natseja kaiken pahan ja tuomittavan ilmentymänä, eikö ole vähän outoa että he haluavat rypeä päivästä, viikosta ja vuodesta toiseen sellaisesta kertovassa informaatiossa. Miettikääpä vertailun vuoksi, millaista olisi jos Ylen kanavilta tulisi joka päivä pari kolme dokumenttia eläinrääkkäyksestä.

KULTTUURIMARXISTIEN POLIITTISESTI KORREKTI TOTALITARISMI OSA II

Poliittisen korrektiuden totalitarismia verkossa ajava nettipunakaarti on aktivoitunut jälleen, kun sen tietoon tuli, että Alfred Kordelinin säätiö on myöntänyt kirjailija Timo Hännikäiselle apurahan tulevan kirjan kirjoittamista varten. Asiasta ovat kertoneet kaikki suuret mediat paitsi Yle, mitä voi pitää hieman omituisena reaktioina, sillä yleensä se on ollut riemuissaan siitä, että kansallismielisiä ajetaan nurkkaan. Esimerkiksi Iltalehti kertoi asiasta näyttävästi verkkosivuillaan viime lauantaina. 

Kordelinin säätiö teki tänään asiasta ainoan oikean mahdollisen ratkaisun pitämällä apurahapäätöksen voimassa. Asiasta uutisoi mm. Helsingin Sanomat. Jutussa Hännikäinen kommentoi myönteistä ratkaisua näin:

En minä tietenkään kiistä, että olen silloin tällöin öykkäröinyt sosiaalisessa mediassa. Jos apurahaa ei myönnettäisi kellekään, joka käyttäytyy humalassa huonosti, niin en tiedä kuinka moni kirjailija jäisi ilman apurahaa.

Hännikäisen ajojahti alkoi loppuviikosta, kun punaiset Gutmensch-moralistit pöyristyivät Kordelinin säätiön apurahapäätöksestä ja alkoivat painostaa säätiötä sen facebook-sivulla.  Verkostoituneet ja koko yhteiskuntaan soluttautuneet puna-aktivistit alkoivat rummuttaa asiasta myös twiittauksilla ja jaetuilla some-päivityksillä. Lopulta tämän pienen vähemmistön nostama paskamyrsky nousi sellaiseen näkyvyyteen, että säätiö otti Hännikäisen apurahan uudelleen harkintaan. Samalla saatiin jälleen kerran kerran todistus vasemmiston alennustilasta, jossa se häpeilemättä alittaa entiset moraalikadon rimanalitukset.

Jos haluaa saada yleiskäsityksen ihmistyypistä, joka vaikuttaa poliittisesti korrektin ilmiantajan taustalla kannattaa seurata jopa kansanedustaja Emma Karia kahelimman vihreän khmerin, Turun vihreiden kaupunginvaltuutettu Mikko Laaksosen, punatotalitaristisia oksennuksia. Hän on myös yksi näkyvimmistä henkilöistä, joka on kampanjoinut sekä omilla facebook-sivuillaan että kulttuurivaikuttajan sivulla Kordelinin säätiön kumoavan päätöksen puolesta. Toisaalla parodiahorisontin yli mennään rajusti silloin kun katsotaan millaista peppukipuilua Kordelinin säätiön myönteinen päätös synnytti neekeriksi naamioituneen koulutetun hyväosaisen juutalaisen Koko Hubaran kulttuurimarxilaisella Ruskeat tytöt fb-sivustolla:

Ajatusrikosten ilmiantajina toimivat 2000-luvun pavlik morozovit eivät taida ymmärtää olevansa mitä alhaisimpia kieroilevia nilkkejä, joihin verrattuna Stasin kansanluopiot vaikuttavat empaattisilta herrasmiehiltä. Jos säätiö olisi alistunut äärivasemmiston painostukseen, niin heikäläisten olisi ollut silti turha poksautella samppanjapulloja sen johdosta. Syyt ovat ilmeisiä.

Samppanjasosialistit eivät käsitä millainen Pyrrhoksen voitto kielteisestä päätöksestä olisi seurannut heille itselleen. Ensinnäkin, kansan syvät rivit tulisivat halveksumaan tätä punarottalaumaa entistä enemmän. Toiseksi, kyse olisi ollut ennakkopäätöksestä, joka vaikeuttaisi kaikkien apurahanhakijoiden asemaa, mikäli yksityiset mielipiteet ja humalaiset häiriköinnit olisivat este apurahan saamiselle. Lisäksi vainoharhainen ja pahantahtoinen ilmiantokulttuuri tulisi saamaan yhteiskunnassa virallisen hyväksynnän, eikä se silloin hyödyttäisi viime kädessä edes punavihreitä.

Suomalaisen kulttuurielämän kannalta Kordelinin säätiön myönteinen päätös oli ainoa järkevä vaihtoehto, koska julkiseen painostukseen alistuminen olisi sama kuin suostuminen terroristien kanssa neuvotteluun. Kyse ei ole mistään pikku asiasta ja Hännikäinen toteaakin facebook-sivuillaan, että

Suomeen on päässyt syntymään epäterve henkinen ilmapiiri, jossa erilaiset ideologiset painostusryhmät kykenevät masinoimaan vihamielisiä kampanjoita epämiellyttävinä tai harhaoppisina pitämiään henkilöitä kohtaan, vaikeuttamaan näiden elämää ja jopa pelottelemaan vakiintuneita instituutioita. Tämä on paljon vakavampi ongelma kuin niin sanottu vihapuhe, koska sillä on konkreettisia vaikutuksia ihmisten toimeentuloon ja sananvapauteen.

Tapaus osoitti ikävällä tavalla sen, että vasemmistototalitaristeille ei riitä mikään, vaikka Hännikäinen on jo kertaalleen pyytänyt anteeksi sosiaalisessa mediassa laukomiaan hävyttömyyksiä. Hyväkkäiden mielestä heidän pyhien lehmiensä solvaamista ei voi saada koskaan anteeksi ja siksi Hännikäinen on ikuisesti syyllinen, josta hänen pitää kärsiä myös siviiliammattinsa puolesta. Tässä yhteydessä suomalaisten enemmistön järkeä loukkaa se, että "hyvien asioiden" monopolin itselleen ottanut pieni äänekäs nilkkiliberaali vähemmistö haluaa yksin määrittää sen mitä saa sanoa ja mitä mieltä olla. 

Onneksi järki voitti tällä kertaa, mutta on turha luulla, että vasemmistototalitaristit lopettaisivat jatkossa tällaiset painostuskampanjat. Siksi voimme olla varmoja, että moraaliposeeraavat fariseukset odottavat vesi kielellä uutta hetkeä, jolloin he voivat synnyttää somekaustin poliittista vihollistaan vastaan. Sitä ennen kannattaa ottaa hyvä asento ja nauttia kulttuurimarxistien nyt saamasta mielipahasta.

YLE ESITTÄÄ PANKINJOHTAJAN PUNAPORVARIPOJAN KAPINALLISENA VAIHTOEHTONA

Paleface on varsinainen huuliveikko. 

Ylen verkkosivujen henkilökuvajutussa Kulttuurivieras Paleface: Turhautuminen pitää muuttaa toiminnaksi toimittajat Sanna Vilkman ja Tiina Jutila yrittävät rakentaa Systeemin jälkimarxilaisia arvoja kumartavasta Karri "Paleface" Miettisestä kuvan yhteiskunnallisesti radikaalina haastajana. Haastattelun myötäkarvainen, kohdettaan ihaileva tyyli, tuo mieleen 1970-luvun hengen, jolloin Ylen kepulais-vasemmistolaiset toimittajat esittivät hegemoniseen asemaan päässeet kulttuuriradikaalit muka jonain kapinallisina uudistajina, vaikka he edustivat yhteiskunnan silloista valtavirtaa, ajan henkeä. Tässä mielessä mikään ei ole muuttunut, sillä Yle pitää edelleen järjestelmän sylikoirina olevia vasemmistolaisia artisteja jotenkin raikkaina tyyppeinä, joiden 70-lukulaisella yhteiskuntakritiikillä ja ratkaisumalleilla kuvitellaan olevan vielä tänäänkin jotain tarjottavaa. Se, mitä nämä nämä apurahakapinalliset todellisuudessa edustavat on aivan muuta, mitä Yle toivoo meidän uskovan. Tosiasiassa Palefacen kaltaiset yhteiskunnalliset räppääjät  ovat  pelkkiä nykyjärjestelmän yli-innokkaita vahtikoiria, jotka valtaeliitin suojatteina hyökkäävät ärhäkästi ainoaa todellista ulkoparlamentaarista vastavoimaa, kansallismielisiä suomalaisia, vastaan.

Koska haastattelussa Paleface esittää käsittämättömän löysää puhetta, eikä toimittajilla ole mitään halua vaatia räppäriltä perusteita ylimalkaisen populistisille heitoille, täytyy Yle Watchin puuttua peliin ja oikoa herran kuin myös toimittajien kitkerimmät paskapuheet: 

Umpiyhteiskunnallisen rap-artistin mielestä jokaisen on nyt syytä vaikuttaa, tapahtuu se sitten pellepuvussa tai parlamentissa. Tapaamme joka sunnuntai kulttuurivieraan, jolla on ajankohtaista asiaa.

Valtavirran ulkopuolella olevat konservatiiviset toisinajattelijat totesivat jo 1960-luvulla, että "yhteiskunnallisuudesta" ja "yhteiskuntakritiikistä" on tehty synonyymejä pelkästään vasemmistolaisten esittämille näkökulmille. Siksi Ylen toimittajat ovat ennalta arvattavsti yhtä mieltä Palefacen kanssa siitä, että valtamedian sympatisoima Loldiers of Odin -ryhmä edustaa sitä oikeanlaista aktivismia, vaikka vasemmistoaktivistit ovatkin samassa rintamassa kuin Kokoomuksen valtiovarainministeri Aleksander Stubb, joka haluaa perustusalain vastaisesti kieltää Soldiers of Odinin tyyppiset kansalaisten omaehtoisuuteen perustuvat katupartiot.

Vajaat kuusi vuotta sitten julkaistun Helsinki–Shangri-La -kappaleen sanoista on tullut viheliäisen totta. Suomen Kulttuurisäätiö palkitsi miehen hiljattain juuri "nykyajan runonlaulusta ja sosiaalisesta tarkkanäköisyydestä". – Laulan siinä biisissä esimerkiksi Ku Klux Klanista autuaan tietämättömänä, että joku jäbä seisoo myöhemmin Hennalan kasarmin portilla joku helvetin lakana päällään. En olisi voinut kuvitellakaan, että meillä on joskus tällainen oikeistohallitus ja katupartioita.

Paleface voi unohtaa narsistisen kuvitelmansa, jossa hän uskoo olevansa joku yhteiskunnallinen oraakkeli. Vasemmiston yleisistä vainoharhoista huolimatta Suomessa ei ole mitään Amerikan Klaaniin viittaavaa toimintaa. Tosin yksittäisen huppupäisen nuoren spontaani performanssi herättää kateutta Palefacen anarkistissa hengenheimolaisissa, koska he eivät edes väkivaltaisilla tempauksillaan saa maamme pääministeriä järkyttämään ja pitämään "tapauksesta" kansainvälistä tiedotustilaisuutta. Mitään ennustajanlahoja ei sen sijaan tarvita siihen, miksi 2010-luvun sateenkaarihallituksen jälkeen saatiin valtion kukkaroa rasittava "oikeistolainen" hallitus. Palefacelta puuttuu myös poliittinen pelisilmä, koska hän ei ymmärrä, että tietyt yhteiskunnalliset toimenpiteet kuten rajojen avaaminen kymmenille tuhansille miespuolisille turvapaikkaturisteille synnyttää vanavedessään väkivaltaa ja raiskauksia. Valtion tukieuroista riippumattomat, kansalaisyhteiskuntaa vahvistavat katupartiot ovat täysin looginen seuraus sille, että suomalaiset haluavat suojella turvattomiksi itsensä tuntevia naisia tuntemattomillta, väkivaltaisesti käyttäytyviltä muukalaisilta. Kaikille muille tämä on päivän selvää paitsi vasemmistolaiselle järjen jättiläiselle Palefacelle. 

Vallan kahvassa on 1950-luvulle haikaileva joukko, jossa yhdistyvät kovimmat juustohöylääjät ja maahanmuuttajien syyttelijät, lataa Miettinen. Sodanjälkeinen Suomi oli köyhä maa, kunnes siitä määrätietoisesti rakennettiin suhteellisten pienten tuloerojen hyvinvointiyhteiskunta. Nyt sitä revitään kaksin käsin kappaleiksi.  

– Hyvinvointiyhteiskunnan suurin saavutus oli olosuhdeköyhyyden, slummien ja ryysykerjälistön hävittäminen Suomesta. Nyt niihin ollaan säälimättä menossa takaisin. Meillä on hallituksessa poikkeuksellinen jengi; älykkövastainen, suorastaan rasistinen ja aggressiivista luokkasotaa käyvä.

On totta, että epäkansallisten suuryritysten intressiä ajava työnantajapuoli on monomaanisella kilpailuttamisella luonut Suomeen halpatyömarkkinat, joita maassa ei ennen tunnettu. Paleface-Miettisellä tuntuu kuitenkin olevan valikoiva muisti, sillä tiettyjen alojen työpaikat poistuivat yksinkertaisesti siksi, että esimerkiksi ahneet paperimiehet hinnoittelivat itsensä ulos kansainvälisiltä markkinoilta ja paperitehtaat siirtyivät Etelä-Amerikkaan ja Aasiaan. Vasemmistolla ei muutenkaan ole puhtaat jauhot pussissa, sillä se on ollut innokkaasti edistämässä maahanmuuttoa toivottamalla tervetulleiksi Euroopan ulkopuolisia kehitysmaalaisia, joista ne harvat jotka ovat tulleet töihin, ovat alentaneet ylitarjonnallaan matalapalkka-alojen tulotasoa merkittävästi. Kannattamansa maahanmuuton myötä sekä vasemmisto että uusliberaali oikeisto ovat itse synnyttäneet nykyisen luokkajaon ja rotusodan siemenen.

Yhdestä asiasta Karri Miettinen nostaa hattua valtaapitävälle oikeistolle; sillä on pureva retoriikka ja tehokas markkinointikoneisto. Kun sana on hallussa, muuttuu musta valkoiseksi: palkka-ale on työajan pidennys, tuloerojen kasvattaminen tuottavuusloikka. Miettisen mielestä kyseessä on lähes nerokas sumutus.

Kaataa vain itselleen, sillä myös punavihreät osaavat totuutta vääristävän sumutuksen kun ovat itse vallankahvassa. Itse asiassa punavihreät ovat valheen eli poliittisesti korrektin uuspuheen mestareita riippumatta siitä ovatko he hallituksessa vai eivät. Opposition nyt esittämä kritiikki on katteetonta puhetta, sillä heidän ei tarvitse välittää realiteeteista. Punavihreiden kannattajat haluavat luultavasti vielä enemmän yksisilmäistä talouskasvua kuin oikeisto, jotta voisivat jo nyt saavutettujen etujen lisäksi piehtaroida jatkossakin materialistisessa kulutuskulttuurissa ostamalla vaikka Palefacen infantiilia heimokilinää. Olisi todella mielenkiintoista tietää, miten mahdollinen punavihreä hallitus ratkaisisi maamme nykyisen talouskriisiin ja talouskasvua luovien vientiyritysten ongelmat. Sehän on tiedetty aina, että vasemmiston ratkaisut, utopiat, eivät ole tästä maailmasta, jonka vuoksi he voivat vaivatta uskoa, että valtion tulokakun voi sekä syödä että säästää.

– Aikana, jolloin esimerkiksi eurovaaleissa puolet ihmisistä jättää äänestämättä, vaalit voittaa se, jolla on paras viestintätoimisto, isoin megafoni ja provosoivimmat läpät. Suoranainen bluffi jää monelta huomaamatta. – Oli kammottavaa, miten köyhät äänestivät Niinistöä, koska se näytti eniten presidentiltä.

Heh, kuka muistaa kuinka vaikutusvaltainen punavihreä kupla synnytti valtamedialihaksillaan valtavan hypen homovihreiden presidenttiehdokas Pekka Haaviston puolesta? Itsekin tuossa hyväosaisten punaporvarien kuplassa elävä pankinjohtajan poika Paleface-Miettinen ei taida vieläkään käsittää, että Suomessa on elämää myös Kallion ja Punavuoren hipsterialueiden ulkopuolella, jonka vuoksi Haaviston äänimäärä jäi lopullisissa vaaleissa pieneksi. Lisäksi Palefacella on kummallinen ennakkoluulo, että vähävaraiset olisivat automaattisesti jonkun homostelevan punavihreän kosmopoliitiin puolella vain siksi, että tämä edustaa hyväkkäiden mielikuvissa empaatikkoa, joka heruttaa valtion kassasta tarvittaessa lisärahaa köyhille.

Huomion siirtäminen pois leikkauspolitiikasta turvapaikanhakijoita syyttelemällä on Miettiselle erityisen vastenmielistä. – Kun pidetään epävarmuudella ja pelottelulla luotu ilmapiiri ja leimataan sotaa pakenevat ihmiset, niin saadaan oivallinen tilaisuus viedä läpi kylmäverisiä päätöksiä. Kun pidetään ihmiset ja keskustelupalstat ylikuumentuneina, niin ihmiset eivät huomaa, mistä leikataan.

Ei anneta valtion budjettia ja menoja koskevien tosiasioiden pilata hyvää äärivasemmistolaista tarinaa, vai mitä Paleface? Tällä hetkellä viime vuoden loppukesästä asti tulleet 35 000 turvapaikahakijaa tulevat maksamaan pelkästään vuodessa 5,6 miljardia euroa. Pikkuraha vai mitä? Sillähän ei saataisi mitään Suomen vähäosaisille; ei kevennettäisi kuluttajahintoihin vaikuttavaa alv-veroa, eikä luotaisi työpaikkoja pitkäaikaistyöttömille, eihän? Tänne kutsumattomien vieraiden volyymi on niin suuri, että sen järkyttävät kustannukset vaikuttavat väistämättä leikkauspolitiikkaan ja maan velkataseeseen. Tämä on kylmä matemaattinen tosiasia, jonka vuoksi täytyy ihmetellä, missä tulojaon fantasiamaailmassa herra Paleface-Miettinen oikein elää. Ymmärtääkö räppäri ollenkaan sitä yksinkertaista tosiasiaa, että Suomen valtion ensisijainen tehtävä on ajaa suomalaisten etua, myös niiden vähäosaisten? Tämä ei onnistu, jos kaiken maailman palefacet haluavat jakaa veroeuromme kehitysmaiden vapaamatkustajille, sotarikoksiin syyllistyneille sotilaskarkureille ja islamilaisen invaasion nuorille sotureille. 

"Kun pidetään ihmiset ja keskustelupalstat ylikuumentuneina, niin ihmiset eivät huomaa, mistä leikataan". Tässä on jälleen yksi näyte uusvasemmistolaisesta vainoharhaisesta salaliittoteoriasta – ikään kuin olisi jokin taho, joka pitäisi tarkoituksella (maahanmuuttokriittiset) keskustelupalstat ylikuumentuneina. Pankinjohtajan pojalle ei taida tulla mieleen, että hallituksen ilman kansan suostumusta päästämät maahantunkeutujat ovat de facto taloudellinen, kulttuurinen, etninen ja turvallisuuspoliittinen ongelma, joka poistuu vasta kun ongelman lähde poistuu maasta. Juuri vihamielisten muukalaisten maassa oleminen synnyttää keskustelupalstojen mahdollista ylikuumenemista, eikä joku hallituksen suojeluksessa oleva uusnatsien kabaali, johon Paleface näyttää uskovan.

Etenkin perussuomalaisille turvapaikanhakijoiden määrän nopea kasvu on tarjonnut mainion propaganda-aseen, jolla pelotella kansaa. – On täysin halla-aholainen ajatus, että Tukholmassa palaa autot sen takia, että siellä on maahanmuuttajia. Siellä palaa autot, koska ihmiset elävät köyhyydessä ja näköalattomuudessa lähiöissä ilman duunia ja ilman palveluita, ilman rahaa lähteä käymään edes keskustassa.

Palefacelle halla-aholainen ajatus on vasemmistolaisuudelle käänteinen kuva maailmasta, joka tunnetaan paremmin nimellä todellisuus. Säilyttääksen herkästi särkyvän maailmankuvansa Palefacellla ei ole ollut halua tutustua esimerkiksi Paavo Tajukankaan raportteihin, joissa kuvataan moraalisen suurvallan monikulttuurista arkipäivää. Mitä taas tulee maanhanmuuttajien epäsosiaalisen käyttäytymisen syihin, sitä voidaan Mutatis mutandis eli muutettavat muutettuina verrata vastaaviin verrokkeihin: Ruotsissa on myös etnisesti ruotsalaisia näköalattomia köyhiä, mutta jostain syystä he eivät polttele autoja ja harjoita iltapuhteena joukkoraiskailuja. Mikä on se komponentti, joka puuttuu Kalpeanaaman suosimista vasemmisto-sosiologisista teorioista? Syy on ilmeinen, mutta sitä ei voi sanoa varsinkaan Ruotsissa ääneen, koska se on tasa-arvoisen liberaalin yhteiskunnan suurin tabu ja samalla myös haurasta koheesiota ylläpitävä valkoinen valhe. Totuus on kuitenkin sanottava: älykkyystesteissä on käynyt selväksi, että vähäinen äly korreloi (ja on monesti myös syy) rikollisten taipumusten kuten vandalismin kanssa. Tämä havainto käy puolestaan yhteen sen kanssa, että Ruotsiin tunkeutuneet vapaamatkustajat edustavat usein kansallisuuksia, joiden keskimääräinen äo on huomattavasti valkoisia eurooppalaisia alhaisempi. Yleensä nämä tulijat ovat kotoisin Lähi-Idästä, Pohjois-Afrikasta ja Saharan eteläpuolisista maista, joissa on mitattu huomattavan alhaisia keskimääräisiä älykkyysosamääriä. Tästä voi toki tehdä myös rasistisia johtopäätöksiä, mutta toisaalta se ei ole tosiasioiden vika. Punaporvari-räppäri ei ole tietenkään kiinnostunut tosiasioista, varsinkaan jos ne eivät tue omaa ennakkoluuloa.

Miettistä kylmää hedelmällisen maaperän muokkaaminen fasismille. – Hallitus ei pysäytä fasismin nousua, vaan jollain tavalla mahdollistaa ja tukee sen kasvua.

Kun äärivasemmistolaisen suusta kuulee sanan fasismi, on siihen syytä suhtautua suurella varauksella. Yleensä se on pelkkä ilmaus kaikelle sille, mistä vasemmistolainen ei satu pitämään. Kirjailija Timo Hännikäisen mukaan sanan holtitonta viljelyä selittää myös se, että siitä on tullut varsinkin vasemmistolaisille vapaita yhteiskuntia ajasta toiseen uhkaava ylihistoriallinen mörkö eikä historiaan sidottu tarkkarajainen ilmiö.

Vasemmiston retoriikkaan on kuulunut aina myös harhainen uskomus, että valtiovalta jotenkin suojelisi tai jopa mahdollistaisi "fasismin". Tämä houre lienee puhdas projektio heidän omasta hegemonisesta (piilo)vallastaan, jonka he ovat gramscilaisen "pitkän marssin" avulla saaneet juurutettua lukuisiin instituutioihin; äärivasemmisto saarnaa jatkuvasti fasismista ja vallasta, koska se on itse kiinnostunut pakkomielteisesti vallanhalusta ja vallan saamisesta. 

Maamme nykyhallituksesta puhuttaessa, se on harjoittanut hyvin puhdasoppista äärivasemmistolaista antifasismia tuottamalla epädemokraattisesti maahan etnisen alaluokan (mikä taas sopii vasemmiston rasismia hyödyntäville vallankumoushaaveille) ja toisaalla se on kokoomusministeri Aleksander Stubbin suulla ollut kriminalisoimassa kansallismielisiä katupartioita. 

– Maltillinen vasemmisto taitaa olla liian maltillista. Näen koko vasemmiston kannalta ehdottoman tärkeänä sen, että Arhinmäen seuraaja vie puolueen radikaalimpaan suuntaan. Retoriikka oikealla on vihamielistä, mutta vasemmisto puhuu kohteliaasti, kiltisti ja varovaisesti. Pitäisi pystyä pukemaan asioita selkeämmin ja tylymmin, että ihmiset bonjaa, mistä on kyse.

Hehe, keskiluokkaisten opiskelija-anarkistien ja muiden räyhäräähköjen liepeillä viihtyvä Paleface yrittää antaa lisävirtaa jo nyt ylikierroksilla käyvälle Vasemmistoliitolle. Sen sijaan anarkistisella marginaaliporukalla ei ole mitään, kertakaikkiaan mitään, kannatusta työtätekevän eikä sen enempää työttömänkään kansanosan keskuudessa. On aika vaikea kuvitella, miten räyhävasemmisto saataisiin vielä enemmän demonisoimaan kansallismielisiä ja luomaan yhteiskuntaan vihaa, elleivät he sitten siirry Baader-Meinhofin lopullisen häviämisen loistavalle polulle.

Miettisen mielestä poliittisten nuorisojärjestöjen kannattaisi ottaa selvää siitä, miksi osa nuorten kirkkaimmasta kärjestä haluaa toimia mieluummin vaikka anarkistien joukossa kuin puolueissa. – On iso kysymys se, että miksi julkisessa kapinassa oleva elementti, kuten anarkistiblokki vahvistuu. Olisi arvokasta kuulla heitä.

Voi luoja tätä omahyväisyyden määrää. Jos anarkofeministi Suvi Auvinen edustaa räyhävasemmiston intellektuaalista kärkeä, niin suomalaiset poroporvarit ja suurkapitalistit saavat nukkua edelleen yönsä rauhassa.

– Ei kaikkien tarvitse kuulua puolueisiin, jotkut vastustavat pellepuvuissa rasistien katupartioita. Ruokakaupassa käyminenkin on poliittista, ostopäätökset ovat kannanottoja. Jokainen ääni ja jokainen adresseihin pistetty allekirjoitus voi vaikuttaa.

Palefacella on vaikea hahmottaa mikä on systeemin vastaisuutta ja mikä taas sen sylikoirana olemista. Kuten jo on tullut moneen kertaan todistettua, Loldries of Odinit ovat nykyjärjestelmän ja sen klienteelin kuten valtamedian ja poliittisten päättäjien suojeluksessa, sillä he toimivat hyödyllisinä idiootteina kansalaisten spontaania vastarintaa ilmentävää Soldiers of Odinia vastaan.  Usko yksilön kuluttajavalintoihin on puolestaan city-vihreiden katteetonta optimismia ja hyvän olon kaipuuta, jolla ainoastaan ylläpidetään nykyistä kulutuskulttuuria, jossa vasemmistolaiset hedonistit näyttävät viihtyvän erittäin hyvin.

Miettinen muistuttaa, että pitkien varjojen lomassa kukkii solidaarisuus. Esimerkiksi rasisminvastainen suurtapahtuma Meillä on unelma polkaistiin pystyyn kahdessa vuorokaudessa; ihmiset tekevät valtavasti vapaaehtoistyötä, järjestäytyvät ja auttavat toisiaan.

Tapahtumahan oli viime kesän The Great Rock 'n' Roll Swindle, suuri puhallus, josta raportoi tuoreeltaan myös Yle Watch. Olisi hauska tietää, kuinka paljon idealistisia unelmoijia saapuisi nyt maaliskuun loskaiselle Helsingin kansalaistorille. Tämä siis sen jälkeen, kun maahan on päästetty 35 000 aavikkojen nuorta miestä, joista osa on syyllistynyt vakaviin väkivallantekoihin ja raiskauksiin. Solidaaristen vasemmistoidealistien määrän tarkkuutta voitaisiin parantaa myös sillä, että tilaisuudessa ei esiintyisi ilmaisen julkisuuden perässä juoksevia maamme johtavia pop-tähtiä, vaan pelkkiä monikulttuurin autuutta saarnaavia puhujia.  Palefacelle ja hänen faneilleen vielä terveiset edellä viitatusta Yle Watchin heinäkuussa 2015 ilmestyneestä jutusta:

Kansallista itsemurhaa juhlistavan tapahtuman luonteesta huolimatta mielenosoittajien riemu oli ymmärrettävää, sillä kannatukseltaan kuihtuva vihervasemmisto sai kahden perättäisen tyrmistyttävän Persujen vaalivoiton jälkeen vihdoin syyn koota harvenevat rivinsä viimeiseen yhteiseen voimannäytökseen. Kaikki se ahdistus, raivo ja viha mikä on muhinut viime kevään vaalipettymyksen jälkeen purkautui nyt Hyvien ihmisten juhlana (ilman ironiaa). Lamaantuneet punavihreät eivät olisi kyenneet tällaiseen kostonhimoiseen bakkanaaliin yksin, vaan puna-Ylen ja muun median piti vähän avittaa tovereita loihtimalla kansanedustaja Olli Immosen yön tunteina kirjoittamasta englanninkielisestä runoelmasta "some-kohun". Mikä taivaan lahja suomalaisuutta vihaavalle kansanosalle!   

On todennäköistä että Yle ja muut valtamediat olisivat löytäneet minkä tahansa tekosyyn ennen syksyä, jotta light-vasemmiston ahdistunut raivo löytäisi purkautumistiensä. Silti vajaa 15 000 osallistujaa oli kuin varjo kultaisista päivistä kuten vuodesta 1974, jolloin Olympiastadionille kerääntyi 30 000 kommunistista sini- ja punapaitaa. Vaikka nykyoloissa väkimäärä oli kohtalainen, mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että kyseessä oli multikultien Pyrrhoksen voitto. Aivan kuten 1970-luvulla silloista vallitsevaa hegemonista aatetta eli neuvostomielisyyttä kannatti vain poliittinen eliitti sekä itseään muuta kansaa parempana pitänyt tasa-arvoradikaali "sivistyneistö". Monikultturismi on saman mädän aatteen virulentti 2.0 versio, mutta sekin tulee saaduista voitonhetkistä riippumatta kuolemaan oman mahdottomuutensa aivan kuten sinipaitojen ihannoima alkuperäinen versio.