Yle pääsi mainostamaan jälleen kerran omaa luotettavuuttaan kun eilen alkoi viralliseen asemaan nostetun Julkisen sanan neuvoston (JNS) 50-vuotista taivalta mainostava kampanja. Asiasta kerrottiin näyttävästi Yle tv 1:n pääuutislähetyksestä ja sen sisällön voi lukea verkkosivujen jutusta Öö, siis mikä? Harva tuntuu tietävän, mikä on Julkisen sanan neuvosto.
JSN:n kampanjassa on tarkoitus tehdä selväksi mitkä mediat Suomessa noudattavat toimittajien yhteisiä pelisääntöjä eli journalistin ohjeita. Toisin sanoen kyse on siitä, mitkä mediat julkaisevat luotettavaa tietoa.Vuolaan kehuvassa jutussa ei mainita sanallakaan vuonna 1968 perustetun "toimittajien itsesäätelyelimen" taustasta, joka löytyy kuohuvan 60-luvun vasemmistoradikalismista. Jo tuolloin "tiedostavien" toimittajien rinki halusi monopolisoida itselleen ns. vastuullisen tiedottamisen kriteerit. Tuohon aikaan poliittisesti epäkorrektia vastuuttomuutta oli JNS:n mielestä mm. neuvostovastaisuus, tänään sen paikan on ottanut maahanmuuttokriittisyys ja Seta-agendan vastustaminen.
Vaikka Julkisen sanan neuvosto ja Yle toitottavat JSN:n puolueettomuutta, se on jäsenvalinnoillaan ja langettavilla päätöksillään todistanut olevansa tiettyä agendaa kannattava omavaltainen auktoriteetti, joka on vain julistanut itsensä alansa ylimmäksi toimijaksi. Se ei eroa juurikaan Demlan kaltaisista valtion sisään soluttautuneista järjestöistä, joiden toimintaa on verrattava pukkiin kaalimaan vartijana.
Poliittisuus näkyy jo henkilövalinnoissa, sillä neuvostoon kuuluu mm. Ylen "faktantarkistaja" Johanna Vehkoo, joka on tunnettu äärivasemmistolainen ja miesvihamielisen feministihautomo Hatun perustajajäsen. Jostain syystä hänen vasen puolensa on täysin halvaantunut, sillä hän katsoo, että valeuutisia on vain äärioikealla.
Journalistisen puolueettomuuden kannalta Vehkoota vahingollisempi on JSN puheenjohtajaksi vuonna 2016 nostettu punavihreä monikultturisti Elina Grundström. Hänen valintaansa tuki ennen kaikkea Helsingin Sanomat, joka oli kustantanut hänelle aiemmin viiden vuoden "journalistiikan professuurin", vaikka häneltä puuttui akateeminen kompentenssi virkaan. Helsingin Sanomille ja Ylelle oli riittävää, että ne saivat JSN:n johtoon sopivan jees-naisen, joka kannattaa antaumuksella poliittista korrektiutta.
Ylen jutussa Grundström todisti olevansa valtamedian luotettava hyödyllinen idiootti, sillä hän moittii pelkästään niitä medioita, jotka eivät noudata JSN:n "eettisiä sääntöjä", joihin kuuluu mm. vaikeneminen rikollisten etnisestä taustasta. Vastaavasti hän puolustaa valtamediaa, joka propagoi vain yhden maailmankuvan puolesta. Tällöin JSN:llä ei olekaan syytä antaa moitteita:
Journalistisen puolueettomuuden kannalta Vehkoota vahingollisempi on JSN puheenjohtajaksi vuonna 2016 nostettu punavihreä monikultturisti Elina Grundström. Hänen valintaansa tuki ennen kaikkea Helsingin Sanomat, joka oli kustantanut hänelle aiemmin viiden vuoden "journalistiikan professuurin", vaikka häneltä puuttui akateeminen kompentenssi virkaan. Helsingin Sanomille ja Ylelle oli riittävää, että ne saivat JSN:n johtoon sopivan jees-naisen, joka kannattaa antaumuksella poliittista korrektiutta.
Ylen jutussa Grundström todisti olevansa valtamedian luotettava hyödyllinen idiootti, sillä hän moittii pelkästään niitä medioita, jotka eivät noudata JSN:n "eettisiä sääntöjä", joihin kuuluu mm. vaikeneminen rikollisten etnisestä taustasta. Vastaavasti hän puolustaa valtamediaa, joka propagoi vain yhden maailmankuvan puolesta. Tällöin JSN:llä ei olekaan syytä antaa moitteita:
Moni uskoo, että myös Julkisen sanan neuvostoon kuuluvat mediat julkaisevat epäluotettavaa tietoa. Arvostelua herättävät etenkin jutut, joiden näkökulma ei vastaa omaa maailmankuvaa. Yksittäisessä uutisessa ei kuitenkaan voi olla kaikki näkökulmat mukana, muistuttaa JSN:n puheenjohtaja Grundström.
Uutistenlukijana tunnettu satusetä Matti Rönkä toimi eilen oman progandatehtaansa mainosmiehenä kun hän julisti JSN-uutisessa, kuinka juuri Yle kuuluu niihin luotettaviin tiedotusvälineisiin, joihin kansalaisten kannattaa uskoa. Varmuuden vuoksi hän esitteli JSN lanseeraman vastuullisen journalismin logon, jota myös Yle käyttää ylpeänä verkon uutisjutuissa. Kansalaisten laajalle levinnyt ironinen ilmaisu "virallisesta totuudesta" on muuttunut nyt Ylen ja kumppanien kohdalla neuvostoliittolaiseksi todellisuudeksi, jossa kaikki muu paitsi Pravda ("Totuus") julistetaan sabötöörien levittämäksi valheeksi.
***************************
Ylen ei tarvitse valehdella suoraan, vaan se voi levittää progandansa yksipuolisilla tulkinnoilla ja tarkoin valituilla asiantuntijoilla. Tämä käy selväksi kuuntelemalla Yle Radio 1:tä. Kanavan ainoa hyvä puoli on siinä, ettei sieltä kuulu lökäpöksynuorison vähämielistä hip hop jumputusta. Muutoin se on ylivoimaisesti kulttuurimarxilaisin kaikista Ylen kanavista voittaen jopa Yle Fem Teeman ja multikultibimboille suunnatun nuorisokanava YleX:n.
Ylen ei tarvitse valehdella suoraan, vaan se voi levittää progandansa yksipuolisilla tulkinnoilla ja tarkoin valituilla asiantuntijoilla. Tämä käy selväksi kuuntelemalla Yle Radio 1:tä. Kanavan ainoa hyvä puoli on siinä, ettei sieltä kuulu lökäpöksynuorison vähämielistä hip hop jumputusta. Muutoin se on ylivoimaisesti kulttuurimarxilaisin kaikista Ylen kanavista voittaen jopa Yle Fem Teeman ja multikultibimboille suunnatun nuorisokanava YleX:n.
Yle Radio 1 toistaa lähes sellaisenaan kaiken sen mitä punaisen yliopiston yhteiskunnallisissa tiedekunnissa sopuleille opetetaan. Näennäisestä älyllisyydestään huolimatta Yle Radio 1:n ohjelmat ovat poliittiselta agendaltaan haukotuttavan ennalta arvattavia. Tämä aamu lähti käyntiin Ykkösaamulla (3 min. eteen päin), jossa esitettiin vain yksi näkökulma Suomen juutalaisten kokemaan turvattomuuteen.
Yle Radio 1, tiistai 13.3.2018 klo 07.30, Ykkösaamu Juutalaisten turvattomuus
Juutalaisten turvattomuus. Suomen juutalaisten seurakuntien keskusneuvoston puheenjohtaja Yaron Nadbornik. Paavi vallassa viisi vuotta. Kirkkohistorian dosentti Mikko Ketola. Kansalaisaloite uhan alla? Avoin ministeriö ry:n puheenjohtaja Joona Pekkanen sekä Tuula Haatainen (sd.) ja Mauri Pekkarinen (kesk.). Kolumnisti Heli Vaaranen. Lähetystöjen alkuaikojen arkistot. UM:n tietohallintopäällikkö Jyrki Paloposki. Juontaja Päivi Neitiniemi.
Toimittajaa ei ohjelmassa tarvittu, sillä juutalaisten seurakuntien keskusneuvoston puheenjohtaja Yaron Nadborni sai esittää asiansa miten lystäsi ilman kiusallisia välikysymyksiä. Kuten valtamedialla myös Narbornilla suurin huoli on internetin vielä toistaiseksi melko vapaa julkaisuoikeus. Haastattelusta kävi selväksi, että olisi hyvä jos ns. äärioikeiston suut saataisiin tukittua myös netissä, sillä muuallahan se on tehty jo ajat sitten. Vaikka Narbornin päähuoli olikin "tarroja levittävässä äärioikeistossa", hän tuli pariinkin kertaan lipsauttaneeksi, että konkreettisin uhka juutalaisille tulee Lähi-idän siirtolaisista eli muslimeista.
Toinen kerta jolloin Nadborni tuli maininneeksi siirtolaiset liittyi hänen mainitsemaan salaliittoteoriaan, jonka mukaan "juutalaiset tuovat Suomeen ja Euroopaan muslimeja". Väite on olkiukko, sillä sellaista ei ole kukaan väittänyt. Sen sijaan on totta, että Euroopassa ja Yhdysvalloissa juutalaisintellektuellit ovat olleet keskeisessä roolissa edistäessään monikultturismin ideologiaa lännessä (mutta ei tietenkään etnovaltio Israelissa). Kiistatonta on myös se, että juutalaistaustainen spekulantti George Soros on auttanut taloudellisesti kolmannen maailman vapaamatkustajia siirtymään Eurooppaan.
Jeesus kehotti tekemään kaikki kansat hänen opetuslapsikseen. Nyt Jeesuksen tahdon toteuttamiseen on tullut oiva mahdollisuus kun sadat turvapaikanhakijat ovat kääntyneet kristityiksi. Kääntynyt muslimi voi joutua vainotuksi, jos hänet palautetaan kotimaahan. Pitääkö turvapaikanhakijan kääntymiseen luottaa? Miten uskonnollista vakaumusta mitataan? Ruben Stillerin vieraina ovat Helsingin piispa Teemu Laajasalo, pastori Marjaana Toiviainen ja Maahanmuuttajaviraston uskontoasiantuntija Anu Karppi
Se ei ole kansallismielisten vika, jos juutalaiset käyttäyvät stereotyyppisesti. Suomessa lähes kaikki julkisuudessa työskentelevät heprealaiset toimittajat ja muut mielipidevaikuttajat ovat jonkin sortin monikultturisteja ja "suomalaisuuden epädramatisoijia". Yksi tunnetuimmista on Ruben Stiller, jolle identiteettipolitiikan kaikki muodot kelpaavat, kunhan niissä kyseenalaistetaan suomalaisuus, valkoisuus, sukupuoli, seksuaalisuus ja perhe.
Stiller on taitava indoktrinaatiossaan, sillä hän ei itse juurikaan tyrkytä mielipiteitään vaan teettää työn muille, jolloin vastuu siirtyy haastatelluille. Jo Pressiklubi ja Pyöreä pöytä -ohjelmista muistamme, kuinka Stillerin kuningasideana on valita vieraat, jotka tukevat hänen agendaansa.
Se ei ole kansallismielisten vika, jos juutalaiset käyttäyvät stereotyyppisesti. Suomessa lähes kaikki julkisuudessa työskentelevät heprealaiset toimittajat ja muut mielipidevaikuttajat ovat jonkin sortin monikultturisteja ja "suomalaisuuden epädramatisoijia". Yksi tunnetuimmista on Ruben Stiller, jolle identiteettipolitiikan kaikki muodot kelpaavat, kunhan niissä kyseenalaistetaan suomalaisuus, valkoisuus, sukupuoli, seksuaalisuus ja perhe.
Stiller on taitava indoktrinaatiossaan, sillä hän ei itse juurikaan tyrkytä mielipiteitään vaan teettää työn muille, jolloin vastuu siirtyy haastatelluille. Jo Pressiklubi ja Pyöreä pöytä -ohjelmista muistamme, kuinka Stillerin kuningasideana on valita vieraat, jotka tukevat hänen agendaansa.
Kuten arvata saattaa, tässä radio-ohjelmassa ei ole kriittisiä opponentteja, vaan musliminvaasion puolesta saavat vaahdota täysin pidäkkeettä suomalaisvihamielisen tärähtäneistön edustajat piispa Teemu Laajasalo, rikoksista tuomittu punapappi Marjaana Toivainen ja Maahanmuuttoviraston Anu Karppi. Miksi tällaista yksiäänistä selkään taputtelua kehdataan Ylessä kutsua keskusteluksi?
Poliittinen kenttä on kirjavoitunut, poliittinen keskustelu kärjistynyt ja vastakkainasettelu on enemmän poikkeus kuin sääntö. Mutta mikä on pahuutta politiikassa? Vai onko sitä ensinkään?
Toimittaja Anna-Maria Talvio tutkii poliittisten peruskäsitteiden ja –ideologioiden ydintä. Vieraina jaksossa anarkisti ”Salli Sitruuna”, tutkija Oula Silvennoinen, professori Jussi Pakkasvirta, sekä nuori nainen, joka kertoo kokeneensa poliisiväkivaltaa. Käsikirjoitus, äänitys ja leikkaus Anna-Maria Talvio, äänisuunnittelu Anders Wiksten, masterointi Mikko Lohenoja. Äänimateriaali Dallapé-puistosta tekijän luvalla.
Pahuutta käsittelevän ohjelmansarjan toinen jakso oli vielä kliseisempi, mustavalkoisempi ja ideologisesti tendenssimäisempi kuin ohjelmatiedot antavat ymmärtää. Jo se, että ohjelmasarjan on toimittanut 90-luvulla kettutyttöliikkeessä vaikuttanut äärivasemmistolainen toimittaja Anna-Maria Talvio, panee hälytyskellot soimaan. Ylen Watchin hakutoiminnosta löytyy yksi osuma, jossa hän vahvistaa valheellista Yle-narraatiota mustan nuorisorikollisen Trayvon Martinin kuolemaan johtaneiden tapahtumien taustoista.
Ohjelman alussa Talvio yrittää harhauttaa kuulijaa leikkimällä tasapuolista. Hän mainitsee suhtatuvansa epäluuloisella pelolla kolmeen aatteeseen, natsismiin, fasismiin ja anarkismiin. Hänen mukaansa niihin sisältyy paljon ennakkoluuloja, mutta hän on valmis antamaan niille mahdollisuuden puolustautua. Tämä mahdollisuus suodaan vain anarkismille, jota puolustaa sujuvasanainen opiskelijapoika. Tosiasiassa lukkarinrakkautta vasemmistolaisuutta ja anarkismia kohtaan tuntevalla Taviolla ei ollut aikomustakaan kritisoida anarkismia ja sen pahuutta, vaan hän antoi "Salli Sitruunalle" mahdollisuuden esittää kaunistellun tulkinnan aatteestaan. Pahuus oli varattu vain kansallisosialismille, fasismille ja nationalismille. Sen sijaan kommunismin ja sosialismin (mkl. sosiaalidemokratia) pahuus sivuutettiin täysin; kuin se vankilassa istuva kuopus, josta ei perhejuhlissa hiiskuta sanallakaan.
Vasemmistolaisina yliopistomiehinä tunnetut Oula Silvennoinen ja Jussi Pakkasvirta liittivät puheenvuoroissaan poliittisen "pahuuden" ainoastaan fasismiin. Vaikka puhe oli politiikan pahuudesta, he eivät maininneet sanallakaan siitä, että tasa-arvoa ajavat aatteet johtavat paremmin menestyneiden demonisoimiseen ("luokkaviha") ja lopulta kansanmurhiin, joita on nähty mm. Stalinin Venäjällä, Maon Kiinassa ja Pol Potin Kamputseassa. Syy, miksi tätä politiikan kaikkein yleisintä "pahuuden" dynamiikkaa ei käsitelty ohjelmassa, kertoo toimittajan ja haastateltujen peitellystä ideologiasta.
Ohjelman loppupuolella anarkisteille annettiin lisää sympatiapisteitä, kun äärivasemmistolainen nuori nainen sai syyttää poliiseja väkivallasta Helsingin Dallapé-puistossa, jossa anarkistihuligaanien provosointi johti konfliktiin. Toimittaja Talvio ei pahemmin säästele asenteellisuuttaan tekemällä räyhävasemmistosta pahan poliisin uhreja, unohtamalla kommunismin ja samaistamalla fasismin pahuuteen.
Toimittajan ideologisen tarkoitushakuisuuden kruunaa aivan lopussa kerrotut tarinat poliittisesta pahuudesta, jota ilmentävät MV-lehden entisen omistajan saamat syytteet ja Asema-aukion kuolemantapaus. Tällainen yksipuolinen revittely salaa sen tosiasian, että ideologisella vastapuolella on itsellään verta käsissä. Kun "edistykselliset" edistävät Euroopan ulkopuolelta tulevien laittomien siirtolaisten maahanpäästämistä, he ovat välillisesti syyllisiä näiden tekemiin murhiin ja raiskauksiin. Samalla hyväkkäät tulevat luoneeksi aiemmin tuntemattomia etnisiä konflikteja ja yhteiskunnallista eripuraa. He ovat syyllisiä myös siihen, että muukalaisten elättäminen maksaa valtiolle valtavasti rahaa, joka on nollasummapelin mukaisesti pois kantaväestön köyhiltä. Tämä on pahuutta, jossa ei niin hyvät aikeet on kivetty tie Helvettiin.
Ohjelman loppupuolella anarkisteille annettiin lisää sympatiapisteitä, kun äärivasemmistolainen nuori nainen sai syyttää poliiseja väkivallasta Helsingin Dallapé-puistossa, jossa anarkistihuligaanien provosointi johti konfliktiin. Toimittaja Talvio ei pahemmin säästele asenteellisuuttaan tekemällä räyhävasemmistosta pahan poliisin uhreja, unohtamalla kommunismin ja samaistamalla fasismin pahuuteen.
Toimittajan ideologisen tarkoitushakuisuuden kruunaa aivan lopussa kerrotut tarinat poliittisesta pahuudesta, jota ilmentävät MV-lehden entisen omistajan saamat syytteet ja Asema-aukion kuolemantapaus. Tällainen yksipuolinen revittely salaa sen tosiasian, että ideologisella vastapuolella on itsellään verta käsissä. Kun "edistykselliset" edistävät Euroopan ulkopuolelta tulevien laittomien siirtolaisten maahanpäästämistä, he ovat välillisesti syyllisiä näiden tekemiin murhiin ja raiskauksiin. Samalla hyväkkäät tulevat luoneeksi aiemmin tuntemattomia etnisiä konflikteja ja yhteiskunnallista eripuraa. He ovat syyllisiä myös siihen, että muukalaisten elättäminen maksaa valtiolle valtavasti rahaa, joka on nollasummapelin mukaisesti pois kantaväestön köyhiltä. Tämä on pahuutta, jossa ei niin hyvät aikeet on kivetty tie Helvettiin.
TV 1, maanantaina 12.3.2018 klo 19:00, Historia: Kuoleman enkelin metsästys
Josef Mengele oli pahamaineinen natsirikollinen, joka tunnettiin julmista ja tappavista ihmiskokeista. Toisen maailmansodan jälkeen hän katosi, eikä häntä laajoista etsinnöistä huolimatta löydetty. Mitä hänelle tapahtui? HD Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: suomi. Äänitekstitys: suomi. K12 (väkivalta, ahdistus).
Kohukirjailija Timo Hännikäinen kommentoi uusinta Historia-dokumenttia julkisessa Facebook-profiilissaan:
Ylen natsipakkomielle on kyllä kummallinen. Natsi- ja keskitysleiridokumenttien määrä ylittää kevyesti kaikki kuviteltavissa olevat valistukselliset tarkoitusperät. Jos ohjelmistoa laativat pitävät, kuten oletan, natseja kaiken pahan ja tuomittavan ilmentymänä, eikö ole vähän outoa että he haluavat rypeä päivästä, viikosta ja vuodesta toiseen sellaisesta kertovassa informaatiossa. Miettikääpä vertailun vuoksi, millaista olisi jos Ylen kanavilta tulisi joka päivä pari kolme dokumenttia eläinrääkkäyksestä.
Jäin poikkeuksellisesti katsomaan ylen uutisia maanantaina ja meinasin saada paskahalvauksen kun propaganda päällikkö Rönkkö alkoi selvittämään JSN:n ja ylen vastuullista journalistiikkaa. Ruotsissa on aivan samanlaista. Kaikista suurimmat median edustajat valehtelevat päin naamaa jostain vastuullisuudesta ja mollaavat vastuullista uutisointia tekeviä. Tää härskiys alkaa olla jo ennennäkemätöntä.
VastaaPoistaSatusetä-Rönkön omahyväinen naaman vääntely Yleä kehuessa oli jotain ylittämätöntä.
PoistaMaailman parhaan maan paras uutistenlukija, anna mun kaikki kestää.
VastaaPoistaOlen viime vuosina huomannut, että Ylen aamu tv:n katsominen pilaa mielentilan puolille päiville asti eikä Mtv3 ole paljoakaan parempi. Sama pätee uutislähetyksiin jotka ovat halvalla tehtyjä asenteellisia ja pinnallisia hutaisuja àla Pirkko Pöntinen. Tämä on tullut selväksi kun on seurannut eri maiden uutis- ja ajankohtaistarjontaa. Toki sekä Ylellä, että Mtv3:lla on hyviäkin toimittajia joiden tekemisiä on mielenkiintoista seurata, mutta uutispuolella useimmat pyrkvät mielipidevaikuttajiksi, mikä ei suinkaan ole ainakaan Ylen toimittajan tehtävä, vaan esimerkiksi puoluelehtien.
VastaaPoista