YLEN UUTISPROPAGANDA SAI NYT VIRALLISEN PRAVDA-LOGON

Yle pääsi mainostamaan jälleen kerran omaa luotettavuuttaan kun eilen alkoi viralliseen asemaan nostetun Julkisen sanan neuvoston (JNS) 50-vuotista taivalta mainostava kampanja. Asiasta kerrottiin näyttävästi Yle tv 1:n pääuutislähetyksestä ja sen sisällön voi lukea verkkosivujen jutusta Öö, siis mikä? Harva tuntuu tietävän, mikä on Julkisen sanan neuvosto.

JSN:n kampanjassa on tarkoitus tehdä selväksi mitkä mediat Suomessa noudattavat toimittajien yhteisiä pelisääntöjä eli journalistin ohjeita. Toisin sanoen kyse on siitä, mitkä mediat julkaisevat luotettavaa tietoa.

Vuolaan kehuvassa jutussa ei mainita sanallakaan vuonna 1968 perustetun  "toimittajien itsesäätelyelimen" taustasta, joka löytyy kuohuvan 60-luvun vasemmistoradikalismista. Jo tuolloin "tiedostavien" toimittajien rinki halusi monopolisoida itselleen ns. vastuullisen tiedottamisen kriteerit. Tuohon aikaan poliittisesti epäkorrektia vastuuttomuutta oli JNS:n mielestä mm. neuvostovastaisuus, tänään sen paikan on ottanut maahanmuuttokriittisyys ja Seta-agendan vastustaminen. 

Vaikka Julkisen sanan neuvosto ja Yle toitottavat JSN:n puolueettomuutta, se on jäsenvalinnoillaan ja langettavilla päätöksillään todistanut olevansa tiettyä agendaa kannattava omavaltainen auktoriteetti, joka on vain julistanut itsensä alansa ylimmäksi toimijaksi. Se ei eroa juurikaan Demlan kaltaisista valtion sisään soluttautuneista järjestöistä, joiden toimintaa on verrattava pukkiin kaalimaan vartijana. 

Poliittisuus näkyy jo henkilövalinnoissa, sillä neuvostoon kuuluu mm. Ylen "faktantarkistaja" Johanna Vehkoo, joka on tunnettu äärivasemmistolainen ja miesvihamielisen feministihautomo Hatun perustajajäsen. Jostain syystä hänen vasen puolensa on täysin halvaantunut, sillä hän katsoo, että valeuutisia on vain äärioikealla. 

Journalistisen puolueettomuuden kannalta Vehkoota vahingollisempi on JSN puheenjohtajaksi vuonna 2016 nostettu punavihreä monikultturisti Elina Grundström. Hänen valintaansa tuki ennen kaikkea Helsingin Sanomat, joka oli kustantanut hänelle aiemmin viiden vuoden "journalistiikan professuurin", vaikka häneltä puuttui akateeminen kompentenssi virkaan. Helsingin Sanomille ja Ylelle oli riittävää, että ne saivat JSN:n johtoon sopivan jees-naisen, joka kannattaa antaumuksella poliittista korrektiutta.

Ylen jutussa Grundström todisti olevansa valtamedian luotettava hyödyllinen idiootti, sillä hän moittii pelkästään niitä medioita, jotka eivät noudata JSN:n "eettisiä sääntöjä", joihin kuuluu mm. vaikeneminen rikollisten etnisestä taustasta. Vastaavasti hän puolustaa valtamediaa, joka propagoi vain yhden maailmankuvan puolesta. Tällöin JSN:llä ei olekaan syytä antaa moitteita:

Moni uskoo, että myös Julkisen sanan neuvostoon kuuluvat mediat julkaisevat epäluotettavaa tietoa. Arvostelua herättävät etenkin jutut, joiden näkökulma ei vastaa omaa maailmankuvaa. Yksittäisessä uutisessa ei kuitenkaan voi olla kaikki näkökulmat mukana, muistuttaa JSN:n puheenjohtaja Grundström. 

Uutistenlukijana tunnettu satusetä Matti Rönkä toimi eilen oman progandatehtaansa mainosmiehenä kun hän julisti JSN-uutisessa, kuinka juuri Yle kuuluu niihin luotettaviin tiedotusvälineisiin, joihin kansalaisten kannattaa uskoa. Varmuuden vuoksi hän esitteli JSN lanseeraman vastuullisen journalismin logon, jota myös Yle käyttää ylpeänä verkon uutisjutuissa. Kansalaisten laajalle levinnyt ironinen ilmaisu "virallisesta totuudesta" on muuttunut nyt Ylen ja kumppanien kohdalla neuvostoliittolaiseksi todellisuudeksi, jossa kaikki muu paitsi Pravda ("Totuus") julistetaan sabötöörien levittämäksi valheeksi.

                                                          ***************************


Ylen ei tarvitse valehdella suoraan, vaan se voi levittää progandansa yksipuolisilla tulkinnoilla ja tarkoin valituilla asiantuntijoilla. Tämä käy selväksi kuuntelemalla Yle Radio 1:tä. Kanavan ainoa hyvä puoli on siinä, ettei sieltä kuulu lökäpöksynuorison vähämielistä hip hop jumputusta. Muutoin se on ylivoimaisesti kulttuurimarxilaisin kaikista Ylen kanavista voittaen jopa Yle Fem Teeman ja multikultibimboille suunnatun nuorisokanava YleX:n. 

Yle Radio 1 toistaa lähes sellaisenaan kaiken sen mitä punaisen yliopiston yhteiskunnallisissa tiedekunnissa sopuleille opetetaan. Näennäisestä älyllisyydestään huolimatta Yle Radio 1:n ohjelmat ovat poliittiselta agendaltaan haukotuttavan ennalta arvattavia. Tämä aamu lähti käyntiin Ykkösaamulla (3 min. eteen päin), jossa esitettiin vain yksi näkökulma Suomen juutalaisten kokemaan turvattomuuteen. 

Yle Radio 1, tiistai 13.3.2018 klo 07.30, Ykkösaamu Juutalaisten turvattomuus

Juutalaisten turvattomuus. Suomen juutalaisten seurakuntien keskusneuvoston puheenjohtaja Yaron Nadbornik. Paavi vallassa viisi vuotta. Kirkkohistorian dosentti Mikko Ketola. Kansalaisaloite uhan alla? Avoin ministeriö ry:n puheenjohtaja Joona Pekkanen sekä Tuula Haatainen (sd.) ja Mauri Pekkarinen (kesk.). Kolumnisti Heli Vaaranen. Lähetystöjen alkuaikojen arkistot. UM:n tietohallintopäällikkö Jyrki Paloposki. Juontaja Päivi Neitiniemi.

Toimittajaa ei ohjelmassa tarvittu, sillä juutalaisten seurakuntien keskusneuvoston puheenjohtaja Yaron Nadborni sai esittää asiansa miten lystäsi ilman kiusallisia välikysymyksiä. Kuten valtamedialla myös Narbornilla suurin huoli on internetin vielä toistaiseksi melko vapaa julkaisuoikeus. Haastattelusta kävi selväksi, että olisi hyvä jos ns. äärioikeiston suut saataisiin tukittua myös netissä, sillä muuallahan se on tehty jo ajat sitten. Vaikka Narbornin päähuoli olikin "tarroja levittävässä äärioikeistossa", hän tuli pariinkin kertaan lipsauttaneeksi, että konkreettisin uhka juutalaisille tulee Lähi-idän siirtolaisista eli muslimeista. 

Toinen kerta jolloin Nadborni tuli maininneeksi siirtolaiset liittyi hänen mainitsemaan salaliittoteoriaan, jonka mukaan "juutalaiset tuovat Suomeen ja Euroopaan muslimeja". Väite on olkiukko, sillä sellaista ei ole kukaan väittänyt. Sen sijaan on totta, että Euroopassa ja Yhdysvalloissa juutalaisintellektuellit ovat olleet keskeisessä roolissa edistäessään monikultturismin ideologiaa lännessä (mutta ei tietenkään etnovaltio Israelissa). Kiistatonta on myös se, että juutalaistaustainen spekulantti George Soros on auttanut taloudellisesti kolmannen maailman vapaamatkustajia siirtymään Eurooppaan. 

Yle Radio1, maanantai 12.3.2018, Ruben Stiller,  Mitä Jeesus tekisi pakolaisille?

Jeesus kehotti tekemään kaikki kansat hänen opetuslapsikseen. Nyt Jeesuksen tahdon toteuttamiseen on tullut oiva mahdollisuus kun sadat turvapaikanhakijat ovat kääntyneet kristityiksi. Kääntynyt muslimi voi joutua vainotuksi, jos hänet palautetaan kotimaahan. Pitääkö turvapaikanhakijan kääntymiseen luottaa? Miten uskonnollista vakaumusta mitataan? Ruben Stillerin vieraina ovat Helsingin piispa Teemu Laajasalo, pastori Marjaana Toiviainen ja Maahanmuuttajaviraston uskontoasiantuntija Anu Karppi

Se ei ole kansallismielisten vika, jos juutalaiset käyttäyvät stereotyyppisesti. Suomessa lähes kaikki julkisuudessa työskentelevät heprealaiset toimittajat ja muut mielipidevaikuttajat ovat jonkin sortin monikultturisteja ja "suomalaisuuden epädramatisoijia". Yksi tunnetuimmista on Ruben Stiller, jolle identiteettipolitiikan kaikki muodot kelpaavat, kunhan niissä kyseenalaistetaan suomalaisuus, valkoisuus, sukupuoli, seksuaalisuus ja perhe.

Stiller on taitava indoktrinaatiossaan, sillä hän ei itse juurikaan tyrkytä mielipiteitään vaan teettää työn muille, jolloin vastuu siirtyy haastatelluille. Jo Pressiklubi ja Pyöreä pöytä -ohjelmista muistamme, kuinka Stillerin kuningasideana on valita vieraat, jotka tukevat hänen agendaansa. 

Kuten arvata saattaa, tässä radio-ohjelmassa ei ole kriittisiä opponentteja, vaan musliminvaasion puolesta saavat vaahdota täysin pidäkkeettä suomalaisvihamielisen tärähtäneistön edustajat piispa Teemu Laajasalo, rikoksista tuomittu punapappi Marjaana Toivainen ja Maahanmuuttoviraston Anu Karppi. Miksi tällaista yksiäänistä selkään taputtelua kehdataan Ylessä kutsua keskusteluksi?

Yle Radio 1, perjantaina 3.11.2017, Pahan ytimessä Jakso 2: Politiikka 

Poliittinen kenttä on kirjavoitunut, poliittinen keskustelu kärjistynyt ja vastakkainasettelu on enemmän poikkeus kuin sääntö. Mutta mikä on pahuutta politiikassa? Vai onko sitä ensinkään? 

Toimittaja Anna-Maria Talvio tutkii poliittisten peruskäsitteiden ja –ideologioiden ydintä. Vieraina jaksossa anarkisti ”Salli Sitruuna”, tutkija Oula Silvennoinen, professori Jussi Pakkasvirta, sekä nuori nainen, joka kertoo kokeneensa poliisiväkivaltaa. Käsikirjoitus, äänitys ja leikkaus Anna-Maria Talvio, äänisuunnittelu Anders Wiksten, masterointi Mikko Lohenoja. Äänimateriaali Dallapé-puistosta tekijän luvalla.

Pahuutta käsittelevän ohjelmansarjan toinen jakso oli vielä kliseisempi, mustavalkoisempi ja ideologisesti tendenssimäisempi kuin ohjelmatiedot antavat ymmärtää. Jo se, että ohjelmasarjan on toimittanut 90-luvulla kettutyttöliikkeessä vaikuttanut äärivasemmistolainen toimittaja Anna-Maria Talvio, panee hälytyskellot soimaan. Ylen Watchin hakutoiminnosta löytyy yksi osuma, jossa hän vahvistaa valheellista Yle-narraatiota mustan nuorisorikollisen Trayvon Martinin kuolemaan johtaneiden tapahtumien taustoista.

Ohjelman alussa Talvio yrittää harhauttaa kuulijaa leikkimällä tasapuolista. Hän mainitsee suhtatuvansa epäluuloisella pelolla kolmeen aatteeseen, natsismiin, fasismiin ja anarkismiin. Hänen mukaansa niihin sisältyy paljon ennakkoluuloja, mutta hän on valmis antamaan niille mahdollisuuden puolustautua. Tämä mahdollisuus suodaan vain anarkismille, jota puolustaa sujuvasanainen opiskelijapoika. Tosiasiassa lukkarinrakkautta vasemmistolaisuutta ja anarkismia kohtaan tuntevalla Taviolla ei ollut aikomustakaan kritisoida anarkismia ja sen pahuutta, vaan hän antoi "Salli Sitruunalle" mahdollisuuden esittää kaunistellun tulkinnan aatteestaan. Pahuus oli varattu vain kansallisosialismille, fasismille ja nationalismille. Sen sijaan kommunismin ja sosialismin (mkl. sosiaalidemokratia) pahuus sivuutettiin täysin; kuin se vankilassa istuva kuopus, josta ei perhejuhlissa hiiskuta sanallakaan.

Vasemmistolaisina yliopistomiehinä tunnetut Oula Silvennoinen ja Jussi Pakkasvirta liittivät puheenvuoroissaan poliittisen "pahuuden" ainoastaan fasismiin. Vaikka puhe oli politiikan pahuudesta, he eivät maininneet sanallakaan siitä, että tasa-arvoa ajavat aatteet johtavat paremmin menestyneiden demonisoimiseen ("luokkaviha") ja lopulta kansanmurhiin, joita on nähty mm. Stalinin Venäjällä, Maon Kiinassa ja Pol Potin Kamputseassa. Syy, miksi tätä politiikan kaikkein yleisintä "pahuuden" dynamiikkaa ei käsitelty ohjelmassa, kertoo toimittajan ja haastateltujen peitellystä ideologiasta.

Ohjelman loppupuolella anarkisteille annettiin lisää sympatiapisteitä, kun äärivasemmistolainen nuori nainen sai syyttää poliiseja väkivallasta Helsingin Dallapé-puistossa, jossa anarkistihuligaanien provosointi johti konfliktiin. Toimittaja Talvio ei pahemmin säästele asenteellisuuttaan tekemällä räyhävasemmistosta pahan poliisin uhreja, unohtamalla kommunismin ja samaistamalla fasismin pahuuteen. 

Toimittajan ideologisen tarkoitushakuisuuden kruunaa aivan lopussa kerrotut tarinat poliittisesta pahuudesta, jota ilmentävät MV-lehden entisen omistajan saamat syytteet ja Asema-aukion kuolemantapaus. Tällainen yksipuolinen revittely salaa sen tosiasian, että ideologisella vastapuolella on itsellään verta käsissä. Kun "edistykselliset" edistävät Euroopan ulkopuolelta tulevien laittomien siirtolaisten maahanpäästämistä, he ovat välillisesti syyllisiä näiden tekemiin murhiin ja raiskauksiin. Samalla hyväkkäät tulevat luoneeksi aiemmin tuntemattomia etnisiä konflikteja ja yhteiskunnallista eripuraa. He ovat syyllisiä myös siihen, että muukalaisten elättäminen maksaa valtiolle valtavasti rahaa, joka on nollasummapelin mukaisesti pois kantaväestön köyhiltä. Tämä on pahuutta, jossa ei niin hyvät aikeet on kivetty tie Helvettiin. 

TV 1, maanantaina 12.3.2018 klo 19:00, Historia: Kuoleman enkelin metsästys 

Josef Mengele oli pahamaineinen natsirikollinen, joka tunnettiin julmista ja tappavista ihmiskokeista. Toisen maailmansodan jälkeen hän katosi, eikä häntä laajoista etsinnöistä huolimatta löydetty. Mitä hänelle tapahtui? HD Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: suomi. Äänitekstitys: suomi. K12 (väkivalta, ahdistus).

Kohukirjailija Timo Hännikäinen kommentoi uusinta Historia-dokumenttia julkisessa Facebook-profiilissaan:

Ylen natsipakkomielle on kyllä kummallinen. Natsi- ja keskitysleiridokumenttien määrä ylittää kevyesti kaikki kuviteltavissa olevat valistukselliset tarkoitusperät. Jos ohjelmistoa laativat pitävät, kuten oletan, natseja kaiken pahan ja tuomittavan ilmentymänä, eikö ole vähän outoa että he haluavat rypeä päivästä, viikosta ja vuodesta toiseen sellaisesta kertovassa informaatiossa. Miettikääpä vertailun vuoksi, millaista olisi jos Ylen kanavilta tulisi joka päivä pari kolme dokumenttia eläinrääkkäyksestä.

YLEN HYVÄ UUTINEN: PINKKIKIRKON PUNAMÄDÄTTÄJÄT RIITELEVÄT JO KESKENÄÄN

 Teemu Laajasalon lisäksi Helsingin piispaksi olivat
ehdolla Kaisamari Hintikka ja Jaana Hallamaa.

Yle TV1, perjantai 19.1.2017 klo 20:00, Pressiklubi 

Kirkkoherra vingutti visaa ja syntyi hirveä härdelli. Vieraina Johanna Korhonen ja Tuomas Enbuske. #pressiklubi HD

Yle on ollut yllättävän avoin kultapojunsa Helsingin piispa Teemu Laajasalon kirkon varojen leväperäisestä käytöstä ja yrityssotkuista. Jo yli viikko sitten Yle uutisten verkkosivut ruotivat asiaa jutussa Piispa Teemu Laajasalon rahankäyttö taas esillä – Piispa maksaa takaisin seurakunnalle liian hulppeasta hotellimajoituksesta. Vyyhti alkoi purkautua, kun Helsingin hiippakuntavaltuuston puheenjohtaja, lesbolainen feministi  Johanna Korhonen, vaati Laajasalolta 40-kohtaisessa selvityspyynnön tämän rahankäytöstä kirkossa ja yrityksessään. Ulkopuolisesta Korhosen asenne tuntuu epäilemättä oudolta, koska molemmat kannattavat yksimielisesti kirkon punamädättämistä.

Kansalalisvaikuttaja Mika Virtanen yrittää selvittää pääpiirteissään sen, mistä Laajasalon rahasotkun taustoissa on kysymys. Erityisesti häntä kiinnostaa se, miksi korruptio on yleistä vasemmistoliberaalien "hyvien ihmisten parissa":

Eli lyhyesti, Helsingin punavihreä piispa Teemu Laajasalo on käyttänyt laittomasti Helsingin seurakuntayhtymän varoja henkilökohtaiseen ylelliseen elämään ja muihin henkilökohtaisiin menoihinsa. Lisäksi hän on laskuttanut kyseenalaisin perustein muualla Suomessa sijaitsevia seurakuntia. Teemu Laajasalon yritys on konkurssissa, suurissa veloissa ja laiminlyönyt viranomaisvelvoitteita. 

Teemu Laajasalo on se sama piispa, joka oli järjestämässä laittomien maassaolijoiden majoittamista Helsingin seurakunnissa, vaati kristittyjä rakastamaan muukalaisia ja väitti, että kristitty ei voi olla 'rasisti'. Hän on yleisemminkin puheillaan ja toiminnallaan pyrkinyt sekoittamaan punavihreää politiikkaa ja kristinuskoa. Tiedoksi: Jeesus oli etnosentrinen juutalainen, joka pyrki luomaan rauhaa ja yhtenäisyyttä riitaisten ja vihamielisten juutalaisten ryhmien välille. Jeesus suhtautui torjuvasti, vihamielisesti tai ulkopuolisina ei-juutalaisiin. Jos Jeesus olisi mennyt naimisiin, hän olisi noudattanut juutalaisia sääntöjä, ja mennyt naimisiin vain juutalaisen naisen kanssa. Jeesus leimattaisiin nykyisessä liberaalissa poliittisessa ilmapiirissä rasistiksi. 

Vaikka pappien ja piispojen tehtävistä maksetaan palkkaa, ne ovat suurelta osin vapaaehtoistehtäviä. Uskovat piispat tekevät paljon työtä seurakuntaverkostojensa hyväksi, mutta jos piispa on sisimmässään ateisti ja kannattaa punavihreää ideologiaa, piispa voi tehdä vähimmän vaaditun, joka tarkoittaa helppoa ja lokoisaa työtä, jonka voi suorittaa vähillä työtunneilla. Silloin voi keskittyä vaikkapa ylelliseen elämään seurakuntayhtymän ja seurakuntien rahoilla, ja oman hämäräbisneksen pyörittämiseen. Punavihreän ideologian kannattaminen tuo myönteistä julkisuutta punavihreässä mediassa ja toimii pääsylippuna samanlaista elämää viettäviin punavihreisiin kulttuuripiireihin ja poliittisiin piireihin.

Virtasen kuvaus Laajasalosta sopii moneen muuhunkin kulttuurimaxilaiseen kirkomieheen- ja naiseen. Jostain syystä hän ei mainitse mitään tutkimuspyynnön tehneestä Johanna Korhosesta, joka on monella tapaa moraalisesti yhtä korruptoitunut kuin Laajasalokin. Jopa Yle uutiset otti asian esille, kun se julkaisi viime tiistaina uutisen Uusi käänne Helsingin piispan rahakiistassa: Heikki Hiilamo moittii Johanna Korhosta ajojahdista:

Heikki Hiilamo moittii Korhosta piispaan kohdistuvasta henkilökohtaisesta ajojahdista muun muassa näin: "Herää kysymys, onko Johanna Korhosen tavoitteena synnyttää mahdollisimman paljon negatiivista julkisuutta Teemu Laajasalon ympärillä ja tehdä hänen viranhoitonsa mahdottomaksi."

Valitettavasti sekä Ylen uutisessa että Hillamon alkuperäisessä blogitektstissä ei käsitellä ollenkaan sitä, että Korhonen kannattaa radikaalifeminismiä, jonka vuoksi Laajasalo oli hänen mielestään liian "konservatiivinen" (!) ehdokas Helsingin piispaksi. Lesbolaisena häntä häritisi myös se, että uusi piispa olisi mies, jonka vuoksi hän äänesti piisapanvaaleissa naista. Korhonen ilmeisesti toivoi, että kirkko maallistuisi tasa-arvokultille nopeammin, jos Irja Askolan troijalaista mädätystyötä jatkaisi nainen kuten Laajasalon vastaehdokkaina olleet femibolsut Jaana Hallamaa tai Kaisamari Hintikka. Koska kaikesta lobbauksesta huolimatta näin ei päässyt käymään, Korhonen suuttui valinnasta siinä määrin, että aloitti ristiretken entistä aatetoveri Teemu Laajasaloa vastaan.

Vanha sanonta "homon kosto on kauhea" saa Korhosen polkaiseman ajojahdin myötä laajemman merkityksen, kun myös lesbo voi todistetusti olla kostonhimoinen. Korhoselle vihaa sihisevä ajojahti ei ollut ensimmäinen kerta, sillä hän nosti vuonna 2008 kanteen Lapin Kansa -lehteä vastaan, koska julkaisu irtisanoi hänet tuoreen päätoimittajan pestistä luottamuspulan vuoksi. 

Korhosen mukaan irtisanominen johtui siitä, että hän eli rekisteröidyssä parisuhteessa naisen kanssa. Hän oli siinä oikeassa, mutta niin oli myös Lapin Kansa, jonka mukaan Korhonen ei kertonut työhaastatelussa näin olennaisesta asiasta. Tottakai vinkuleluksi ryhtynyt Korhonen alkoi kiljua tasa-arvomantraansa, vaikka on päivän selvää, että ohjelmallisena lesbona hän ajaisi konservatiivisessa lehdessä aivan toisenlaista agendaa mitä se on perinteisesti kannattanut. Tällaisestä kieroilusta ja pimittämisestä olisi pitänyt rangaista Korhosta, mutta päinvastoin tuomiolle joutuikin Alma Media. Wikpedian Korhonen-artikkeli kertoo ikävää kieltä siitä, kuinka rappeutunut oikeuslaitos on, koska se suosii epäoikeudenmukaisesti tasa-arvon nimissä seksuaalisesti poikkeavia seta-agitaattoreita:

2. lokakuuta Lapin Kansan joulukuun alussa eläkkeelle jäävä päätoimittaja Heikki Tuomi-Nikula sanoi, että Alma Median johto on tunaroinut Lapin Kansan päätoimittajan valinnassa, kun ei selvittänyt tarpeeksi tarkkaan päätoimittajaksi valitun Johanna Korhosen taustoja. Samalla Tuomi-Nikula arvioi, että julkilesbo ei voisi olla Lapin Kansan päätoimittajana tai Lapin maakunnan edustajana. Tuomi-Nikulasta tehtiin Rovaniemen poliisille tutkintapyyntö, jossa haluttiin poliisin selvittävän, syyllistyikö Tuomi-Nikula syrjintään kehottamiseen. Näkemys johti myös päätoimittajan erovaatimuksiin ja Tuomi-Nikula pyysi sunnuntain Lapin Kansassa lukijoilta anteeksi ja ilmoitti tilanteen rauhoittamiseksi jäävänsä virkavapaalle. Poliisi päätti 8.10.2008, ettei tutki Tuomi-Nikulan lausuntoa, koska tutkintapyynnössä ei yksilöity mitään virallista rikosnimikettä eikä laista löydy virallisen syyttäjän alaista rikosta, josta päätoimittajaa voisi epäillä. 

Korhonen haastoi Alma Median oikeuteen. Helsingin käräjäoikeus päätti kesäkuussa 2009 hylätä Korhosen kanteen ja 230 000 euron korvausvaatimuksen.Helsingin käräjäoikeuden mielestä lehdellä oli luottamuspula ja siten painava syy irtisanomiseen. Korhonen valitti päätöksestä, ja Helsingin hovioikeus tuomitsi Alman tytäryhtiön Pohjois-Suomen Median maksamaan Korhoselle yli 80 000 euroa korvauksia. Alma Media haki korkeimmalta oikeudelta valituslupaa kiistassa. Korkein oikeus ei myöntänyt valituslupaa ja hovioikeuden päätöksellä Korhonen voitti jutun 1. helmikuuta 2011 ja sai Alma Medialta 80 000 euroa korvauksia työsuhteen laittomasta purkamisesta

Pressiklubilla Laajasalon tapausta käsiteltiin silkkihansikkain. Nyt olisi kerrankin ollut mahdollisuus käsitellä maallistuneiden punapappien korruptiota kirkossa yleisemminkin, mutta paikalla ollut Johanna Korhonen ei ymmärrettävästi halunnut käsitellä lainkaan tätä puolta. Hänelle oli tärkeintä puolustaa vain kaunaista ajojahtiaan Laajasaloa vastaan. 

Näin ulkopuolisena kirkon sisäistä riitelyä on ollut herkullista seurata mediassa, koska kaikki asianosiaset, Laajasalo, Korhonen, Enbuske ja Hiilama, edustavat samaa punaliberaalia maailmankatsomusta.

Ohjelman ainoa ala-arvoinen kohta kuultiin randilaisen kilariliberaali Tuomas Enbusken suusta, sillä hänen oli yhdessä välissä pakko tölväistä "rasisteja". Tämä tapahtui ohjelman toisella puoliskolla, kun hän yltyi kehumaan presidenttiehdokas Paavo Väyrystä, koska tämä pitäytyy "tiukasti asiasisällössä" ja "uskaltaa sanoa ääneen sen mitä muut eivät". Heti tämän perään Enbuske totesi, että hän arvostaa Väyrystä, vaikka tämä "hengailee rasistien ja muiden hullujen kanssa". Lausunto on tietenkin perusteetonta vinoilua, sillä roturutsaa puoltava valkoisten vastainen "antirasmi" se vasta hulluutta onkin, koska sen lopputukoksena on Brasilian kaltainen matalan elintason mulattialandia, jonka kohtalo näyttää odottavan myös hulluuden partaalla olevaa Ruotsia.

LÄNSI TÄNÄÄN: HEIKKOJA SIGNAALEJA VAI HULLUUDEN MEGATRENDEJÄ?

Pelkkä vilkaisu viikonlopun ja maanantain Ylen uutisantiin antaa paljastavan välähdyksen niistä yhteiskunnallisista ja kulttuurisista trendeistä, jotka ovat olleet Suomessa ja muualla Euroopassa käynnissä jo pidemmän aikaa. Monet uutisissa kerrotut asiat saattavat näyttää yhdentekeviltä ja marginaalisilta, vaikka ne voivat olla heikkoja signaaleja, jotka oikein analysoituina kertovat mihin suuntaan maailma on menossa. 

Nämä kehitystrendit eivät näy vain maailman tapahtumissa, vaan myös valtamedian tavassa kertoa niistä; median muutos heijastelee itsessään maailman muutosta. Osa ikävistä kehityskuluista on puolestaan ilmiselviä, jonka vuoksi hallitseva nomenklatuura kiistää ne sitä itsepintaisemmin mitä itsestäänselvemmiksi ne käyvät. Nyt havaittavissa megatrendeissä on ehkä pelottavinta niiden kiihtyvä luonne ja yhteiskuntien kyvyttömyys refklektiviisen kontrolliin kun tapahtumat näyttävät vyöryvän kaoottisesti eteenpäin ilman jarrua ja ilman järkeä.

Maanantain Human interest -uutinen mediassa on ollut Porvoossa tapahtunut kolmevuotiaan lapsen kuolemaan johtanut puukotus. Kaikki mediassa haastatellut asiantuntijat ovat korostaneet, kuinka äärimmäisen poikkeuksellisesta tapauksesta on kysymys. Ylen uutisessa Oikeuspsykiatri Porvoon puukotuksesta: "Tämäntyyppinen lapsisurma on äärimmäinen ja poikkeuksellinen teko" asiantuntija vakuuttelee, että tapaus on erittäin harvinainen suomalaisessa kulttuurissa, mutta myöhemmin jutussa käy ilmi, ettei tekijä ollutkaan suomalainen, vaan epäilty 38-vuotias isä on Ranskan kansalainen. 

Tosin Ranskassakaan Pierre tai Jean-Claude ei syyllisty juuri koskaan tällaiseen tekoon, mikä panee heti ajattelemaan tekijän ranskalaisuutta. Ylen toisessa uutisesta MTV: Puukotuksesta epäilty isä kaappasi lapsen Karibialle voidaan päätellä, että tekijä kuuluu todennäköisesti negridiseen roturyhmään, jolloin hän sijoittuu mentaliteetilltaan eurooppalaisen kullttuuripiirin ja rodun ulkopuolelle. 

Vasemmistonilkit ja afrikkalaispatjat ovat
kuulemma vasikoineet Facessa tämän
päivityksen levittäjiä. Onneksi olkoon!
Me vastaamme julkaisemalla lapsen
murhaajan kuvan. :-)

Useat tutkimuksen tietävät kertoa, että rotujenväliset suhteet ovat erityisen vaarallisia silloin kun nainen on valkoinen ja mies musta. Naiseen kohdistuvan henkirikoksen todennäköisyys normaaliin rodullisesti homogeeniseen suhteeseen verrattuna on vähintään kahdeksankertainen. On selvää, että tämä näkyy myös mustien aviomiesten puoliverisiin lapsiinsa kohdistamana väkivaltana, josta kertoo myös Porvoon murhaajan saamat aiemmat tuomiot toiseen lapseen kohdistuneista pahoinpitelyistä. Vain vuosi sitten Yle Watch kommentoi mediassa hetken julkisuutta saaneesta norsunluurannikkolaisen Seydoy Kouandan insestisestä rikosvyyhdistä, jossa hän oli käyttänyt vuosikausia seksuaalisesti hyväkseen tytärtään, jolle oli tehty tämän vuoksi lukuisia abortteja.

Olisiko Porvoon tragedia ollut mahdollista 10-20 vuotta sitten? Mahdollisesti, mutta selvästi epätodennöisempi se olisi ollut. Matemaattinen todennäköisyys tällaisille murhenäytelmille kasvaa sitä mukaa mitä enemmän maahan valutetaan afrikkalaistaustaisia ja mitä enemmän suomalaisnaiset deittaavat heidän kanssaan. Suhteita ei voi selittää pelkällä viidakkokuumeisella eksotiikan nälällä, vaan länsimaisen tajuntateollisuuden propagandalla, jossa mustista miehistä on pinnalle nostettujen julkkisten avulla tehty sosiaalisesti hyväksyttyjä partnereita. Hollywoodin sionististen mediamogulien esittämä kuva "maagisesta neekeristä" (Magic Negro) on vaikuttanut myös suomalaisnaisiin samalla kun he ovat jääneet autuaan tietämättömiksi mustien miesten todellisista puolista kuten alttiudesta seksuaaliseen väkivaltaan ja kognitiivisesta suorituskyvystä. 

Media vaikenee näistä piirteistä, koska faktapohjaisen tilastoinformaation avointa jakamista pidettäisiin "rasismina", vaikka se nimenomaan suojelisi niin valkoisia naisia kuin miehiäkin mustien rasismilta. On hirvittävää, että geneettistä ainutlaatuisuutta tuhoavan roturutsan vaarallisuus aletaan ymmärtää vasta sitten kun veri jo vuotaa. Ainoa hyöty Porvoon tapauksesta voisikin olla se, että se toimii varoittavana esimerkkinä niille suomalaisnaisille, jotka harkitsevat ryhtymistä suhteeseen "jännittävän afrikkaismiehen" kanssa.


                                                     ******************************

Ruotsissa leikitään sokea aasia, kun Lähi-Idän ja Afrikan nuoret jullit polttelevat autoja, kivittävät poliisia ja palokuntaa, joukkoraiskaavat ruotsalaisia naisia ja ampuvat suurkaupungeissa toisiaan keskinäisissä heimosodissaan. Koska länsinaapurissa ei ole avointa keskustelua todellisista näkyvistä ongelmista, ne projisoidaan marginaalisiin mikro-aggressio-kysymyksiin, joita paisuttelemalla ne saadaan näyttämään oikeilta ongelmilta. 

Yle uutiset kertoi viikonloppuna ilmestyneessä jutussaan Ruotsissa monet mediajulkkikset ovat menettäneet työnsä häirintäkohun takia – Suomessa ei liiku edes huhuja kuinka sikäläiset valtamediat ovat joutuneet tukalaan tilanteeseen, koska kilpailevat mediatalot ovat paljastaneet niiden ykkösjulkkiksiin kohdistuneista seksuaalisen häirinnän tapauksista. 

Jutussa on haastateltu kolmea pahamaineista mieskaunaista feministiä, joiden mukana on tietenkin Yleen tupajumiksi juuttunut joka asian asiantuntija Anu Koivunen. Jokseenkin hervottomin lausunto kuullaan Hanasaaren ruotsalais-suomalaisen kulttuurikeskuksen toimitusjohtaja Gunvor Kronmanilta, joka pitää itsesensuuristaan tunnettua ruotsalaista keskustelukulttuuria päinvastoin avoimena:

Ihailen ruotsalaista kulttuuria, koska he uskaltavat tuoda asioita esille. Uskalletaan keskustella arvoista, ja myös poliittiset johtajat antavat asioista lausuntoja.

Missään muussa maassa maahantunkeutujien tuomia ongelmia ei ole siivottu pois valtamediasta sellaisella tunnontarkkuudella kuin Ruotsissa, mutta ilmeisesti punaliberaalien mielestä juuri näin pitää ollakin. Koska maassa on kuitenkin sattuneista syistä paljon tyytymättömyyttä, pseudoeliitti ohjaa keskustelun epäolennaisiin kysymyksiin, joissa kansaa kiihotetaan raivoon sylkykupin roolin ottanutta valkoista heteromiestä vastaan. Luonnollisesti naisten pimeät puolet ovat kuningaskunnassa tabu toisin kuin Suomessa, jossa eräät mediat ovat sentään kertoneet Me too -hypen keskellä naisten raskauden ajan alkoholin käytösta syntyneistä vammautuneista lapsista. Ylen "asiantuntijat" ovat ainakin oikeassa siinä, että feminismistä on tullut Ruotsissa valtionuskonto ja sen agenda ohjaa pitkälti maan hypersensitiivistä julkista keskustelua.

Me too -kampanjasta on ollut osalle eliitistä se hyöty, että kerrankin etuoikeutetut julkkiset niin Ruotsissa kuin Amerikassa voivat kokea olevansa uhreja, kun he heittelevät ilmaan erilaisia syytteitä liian pitkistä katseista ja nipistelyistä, jotka muuttuvat median diskurssissa raiskauksiin verrattavaksi "seksuaaliseksi häirinnäksi". Kampanja todistaa omituisella tavalla kuinka tahot, jotka julistavat uhmakasta lutkamarssien sanomaa, edistävät nyt seksuaalista uusmoralismia. 

Se, mitä nomenklatuura ja medialeliiti ei ottanut huomioon edistämässään Me too -kampanjassa, on sen Frankensteinin luonne. Hyväkkäiden päästettyä uhripuheen vapaaksi, se on alkanut elää omaa elämää epätoivottuine seurauksineen. Lgbt-ystävällinen media ei ole ollut lainkaan iloinen siitä, että väitettyä seksuaalista häirintää ovat harjoittaneet myös sen pyhimyksiksi nostamat homojulkkiset kuten Kevin Spacey, jonka puuhissa on myös pedofilinen ulottuvuus. Kampanja aloittaneille rikkaille pro-lgbt feministinaisille on tullut yllätyksenä myös se, että jatkuva mölinä seksuaalisesta häirinnästä on avannut uhriutumisen Pandoran lippaan kaikille kynnelle kykeneville, myös miehille, jotka ovat alkaneet kerätä kertomuksillaan omaa uhripääomaa. 

Länsimaailman uhritumiskulttia on syytä pitää kulttuuripatologiana, joka kertoo paljon siitä mihin suuntaan sivilisaatiomme on menossa. Ennen pitkää Me too -tyyppiset kampanjat ovat viemässä somessa synnytettyä joukkohysteriaa jo noitavainojen asteelle. Lopulta ollaan tillanteessa, jossa kaikki haluavat olla uhreja, jolloin vastaavasti myös syyllinen voi olla kuka tahansa. Näin vallankumous syö lopulta omat lapsensa. Tosin tätä ennen mediassa vallitsee vielä pitkään puhe, jossa epämääräiselle ja epäyhtenäiselle valkoiselle miesjoukolle sälytetään syntipukin rooli. Tässä blogissa usein lainattu Mika Virtanen kirjoittaa:

Punavihreät, jotka ovat liitossa niiden todellisten etuoikeutettujen kanssa, joilla on paljon rahaa ja valtaa, suojelevat kumppaneitaan hämärtämällä sitä kenellä todellisuudessa on etuoikeuksia. Todellinen etuoikeutettujen ryhmä Suomessa on pieni, n. tuhat henkilöä. Nämä etuoikeutetut ovat mielissään siitä, että melkein kaikki purevin yhteiskunnallinen kritiikki kohdistetaan epämääräiseen ja valtavaan ryhmään, johon kuuluvat melkein kaikki eurooppalaiset miehet. Silloin kritiikki ei kohdistu etuoikeutettuihin.  

Niin virheellisiä kuin länsimaisten marxilaisten kritiikki ja maailmankatsomus olivatkin, heidän kritiikkinsä kohdistui kuitenkin suurelta osin oikeaan osoitteeseen kun puhutaan etuoikeutetuista. Marxilaiset vasemmistolaiset olivat länsimaissa loppuaikoinaan yhä enemmän de facto epämukavassa ja riitaisassa liitossa niiden kanssa, joita he kritisoivat. Marxilaiset eivät jo pelkästään ideologisista syistä pystyneet viemään liittoa etuoikeutettujen kanssa "luonnolliseen" päätepisteeseensä, joten punavihreät ajoivat marxilaisten ohi ja muodostivat vähitellen liiton itse. Osa tätä liittoa on se, että että etuoikeutettuihin kohdistuva kritiikki vaimennetaan, ja kohdistetaan se toisaalle epäolennaisuuksiin.  

Marxilainen kritiikki mobilisoi tavallisia ihmisiä vallanpitäjien osaryhmää vastaan. Punavihreiden kritiikki demobilisoi, demoralisoi ja hajottaa potentiaalisesti vaikutusvallaltaan suurinta poliittista ryhmää, joka voisi vastustaa etuoikeutettuja, ja usuttaa eliitin tuella kaikenlaiset vähemmistöt ja sen omat jäsenet sitä vastaan. Kun ei-eliitti taistelee "kulttuuritaistelua" keskenään, eliitti ja eliitin etuoikeudet saavat olla rauhassa.

                                                     ******************************

Seuraavaksi pari ajastamme paljon kertovaa vahingollista nimitysuutista, jotka Yle on ottanut iloisesti vastaan. Nimitykset eivät ole heikkoja signaaleja, vaan merkkejä yhdenlaisista megatrendeistä, joilla on toki myös kasvavat vastavoimansa.

Helsingin ev. lut. serakunnassa mentiin viime sunnaintaina ojasta allikkoon, kun eläkkeelle siirtyneen Irja Askolan tilalle piispaksi vihittiin vielä punaisemmista mielipiteistään tunnettu Teemu Laajasalo. Ylen uutisessa Helsingin piispa Teemu Laajasalo vihittiin virkaansa ei kerrota sen tarkemmin hänen ensimmäisen saarnansa sisällöstä, mutta sen poliittinen yhteys kävi selväksi tv-uutisten puolella, jossa hän kertoi toivovansa, että homoparien vihkimisestä tulee hänen kaudellaan vielä totta. Joku on kysynyt, minne kaikki kommunistit ovat kadonneet. Me vastaamme: kirkkoon.

Toinen nimitys on punamädätyksessään vähintään samaa luokkaa kuin Teemu "tein gradun masturbaatiosta" Laajasalon pesti. Yle-uutinen Ritva Viljasesta Vantaan uusi kaupunginjohtaja – Kuudes demaripomo putkeen kertoo, kuinka Vantaa viiden omaan jalkaan ampumisen jälkeen ampuu nyt itseään päähän. Viimeksi Yle Watch kirjoitti tästä suurelta yleisöltä tuntemattomana pysyttelevästä punaisesta tuholaisesta vuosi sitten, kun Helsinkiin yritettiin vielä kerran saada Guggenheim-museo. 

Monikulttuurisuuden viheliäisenä taustavaikuttajanana tunnetun Viljasen suomalaisvihamielinen syntilista on pitkä. Punamummo Tarja Halosen virkanimityslemmikkinä toiminut Viljanen oli jo vuoteen 2008 mennessä todistanut olevansa ehta kansanvihollinen, josta kertoo Octavius-blogin hänen suustaan kirjaamat "ajatukset".

                                                     ******************************

Isänpäivä oli viime sunnuntaina, mutta ihme kyllä tällä kertaa media ei täyttynyt veikeistä "vieläkö hakkaat vaimoasi" -tyylisistä uutisista "isänpäivän kunniaksi". Tasa-arvofundamentilistit yrittivät sentään viikolla synnyttää keskustelua lähimmäisenpäivästä, joka korvaisi isänpäivän, koska kuhnuriyhteiskunnassa aivan kaikilla lapsilla ei ole isää. Eli tässäkin pitäisi mennä vähemmistön tunteiden ehdolla. Jostain kumman syystä kukaan ei näyttänyt ehdottavan äitienpäivän tilalle lähimmäisenpäivää....

Isänpäivänä Ylen verkkosivuilla haastateltu satusetä Matti Rönkä sen sijaan kannattaa modernina cuck-miehenä lähimmäisenpäivää isänpäivän sijaan: 

Voisiko mies ajatella juhlivansa isänpäivän sijasta lähimmäisenpäivää, kuten viime aikoina on ehdotettu? Ilman muuta, Rönkä sanoo. Tärkeintä on, ettei kukaan pahoita mieltään. Vahvemmat joustakoot heikompien puolesta.

Kulttuurivieras-haastattelussa Kirjailija ja uutisankkuri Matti Rönkä: "Jos joku sanoo olevansa hyvä isä, hän valehtelee" käy selväksi myös se, että satusetä on adoptoinut venäläisen CP-lapsen Iljan. Varmasti Suomestakin olisi löytynyt heikko-osaisia lapsia oman eettisyyden näyttämiseksi, mutta jotenkin aika on vain sellainen, että ulkomaalaisadoptio on erityisen suosittua julkkisten, näyttelijöiden, poliitikkojen, media-ammattilaisten ym. valtaeliittiä palvelevien hyväosiaisten keskuudessa. 

Uutisankkurien antamat ekshibitionistiset syvähaastattelut ovat kiusallista luettavaa, koska katsojan kannalta ideaali uutistenlukija on puolueettomasti tosiasioista kertova anonyymi henkilö, pelkkä instrumentti, ihminen ilman omia mielipiteitä ja henkilökohtaisia agendoja. 

Vielä silloin kuin Arvi Lind oli uutistenlukijana, olisi ollut mahdotonta, että hän olisi repostellut poliittisilla mielipiteitäillään Suomen Kuvalahdessä puhumattakaan että hän olisi aukaissut "sisäistä elämäänsä" jollekin naistenlehdelle. Kukaan ei ole pyytänyt, että arvokkaina pidettyjen julkisten ammattien harjoittajien pitäisi riisua virkanaamionsa ja lähestyä kansaa avamaalla sille vaatekaappinsa ja mielipiteensä. Jostain pahasti nyrjähtäneestä auktoriteettien narsistiset ulostulot kertovat ajastamme.

                                                     ******************************

Heilurin liike synnyttää ennen pitkää myös vastaliikkeen. Puolassa juhlittiin launtaiana kansallisen solidaarisuuden hengessä itsenäissyypäivää, josta Yle on ollut systemaattisesi kertomatta viime vuosina. Kun se nyt vihdoin päätti kertoa yhdestä suurimmasta tänä vuonna Euroopassa pidetystä poliittisesta tapahtumasta, oli tyyli tuttua vinoilua ja leimakirveiden heittelyä: "Me haluamme Jumalan!" julistivat puolalaiset patriootit itsenäisyyspäivänä – äärioikeiston perinteeksi muodostunut juhlinta peittosi viralliset juhlamenot.    

Yle lainaa osallistujien määräästä kertoessaan poliisin antamaa lukua 60 000, vaikka mediajätti tietää itsekin, että tämä globaalien tiedotusvälineiden toistama luku on selvästi alakanttiin. Jopa poliittiset vastustajat ovat tunnustaneet että osallistujia oli reippaasti yli 100 000. Parhaan suomenkielisen katsauksen tapahtumasta saa tuoreesta verkkolehti Sarastuksen raportista, jonka on kirjoittanut paikalla ollut unkarilainen toimittaja Ferenc Almássy:

Kulkueelta kesti tunnin ohittaa tietty piste Nowy Świat -kadulla, ja Puolan vasemmiston mukaan osallistujia oli 240 000. Lauantaina Itsenäisyysmarssilta kesti 50 minuuttia ohittaa tietty piste Aleje Jerozolimskie -kadulla, joka on neljä kertaa leveämpi…  

Ellei opposition antamaa lukua kyseenalaisteta – valtavirtamedia käyttää poliisin arviota 60 000 osanottajasta – käytetyt luvut ovat osa Puolaa ja sen konservatiivista hallintoa vastaan käytyä kampanjaa. CNN väittää nationalistien aiheuttaneen epäjärjestystä ja pelkoa pääkaupungin kaduilla. Muut ennakkoluuloiset ja antikonservatiiviset tiedotusvälineet ovat absurdilla tavalla nimittäneet kaikkia osanottajia ”fasisteiksi”, vaikka järjestäjien käyttämissä iskulauseissa vastustettiin fasismia, natsismia ja kommunismia, joita vastaan puolalaiset ovat kirjaimellisesti taistelleet.

                                                     ******************************

Yle TV1, maanantai 13.11.2017  klo 21:30, Dokumenttiprojekti: Vihaani ette saa 

Antoine Leirisin vaimo ammuttiin Pariisin iskussa. Leiris kirjoitti somessa, etteivät terroristit ansaitse hänen vihaansa. Päivitys levisi laajalle. Leiris selvittää kohtalotovereittensa kanssa miten selvitä menetyksestä. HD Äänitekstitys: suomi. K12 (ahdistus).

Ranskan nuoriso, mikä Cuck-nuoriso! Afrikkalaiset maahantunkeutujat murhaavat heitä, mutta he eivät suostu vihaamaaan, vaan kääntävät toisen poskensa ja antavat vielä kolmannenkin tyttärensä uhriksi. Ainakaan heitä ei kutsuta rasisteiksi ja sehän jos mikä on kaikkein tärkeintä, jopa tärkeämpää kuin elämä! Oy vey!

DOCVENTURES VAI COMVENTURES?

TV 2, 16.10.2013, klo 22.10 Docventures: Elokuvan esittely

Riku Rantala ja Tuomas Milonoff esittelevät illan docventures-leffan. Teemana seksi. Osallistu: yle.fi/docventures.

TV 2, 16.10.2013, klo 22.25 Docventures esittää: Whores' glory

Illan dokumenttina nähdään Whore's Glory, joka sukeltaa prostituoitujen arkeen Thaimaassa, Bangladeshissa ja Meksikossa. 

TV 2, 17.10.2013, klo 00.19 Docventures: Live

Riku Rantala ja Tuomas Milonoff luotaavat kaupallisen seksin ongelmia ja mahdollisuuksia suoraan lähetykseen saapuvan asiantuntijavieraan kanssa. Osallistu keskusteluun yle.fi/docventures.


Ylen linkki ohjelmaan ja Docventures-ohjelman omat verkkosivut.

Kenellekään ei liene yllätys, että suurin osa toimittajista ja kulttuuriväestä on arvomaailmaltaan punavihreitä. Varsinkaan toimittajat eivät ole hakeutuneet alalle siksi, että heitä kiinnostaisi totuus an sich, vaan median tarjoama mahdollisuus ajaa omaa poliittista agendaa ja "parantaa maailmaa". Maailman kuvaajina ja selittäjinä he uskovat vakaasti, että heidän totuutensa on se ainoa oikea ja oikeutettu jo pelkästään siksi, että suurin osa toimittajista ja nykytaitelijoista sattuu olemaan punavihreitä. Vain Hyvät ihmiset (oma ilmoitus) voivat olla totuudellisia kuten Hyvät ihmiset tuntuvat keskenään ajattelevan. Tietenkään tämä kehäpäätelmä ei kerro vielä mitään siitä, ovatko heidän esittämänsä tulkinnat maailmasta sinänsä totta vai valhetta, mutta sen sijaan se antaa hyvän kuvan heidän omahyväisestä itsevarmuudestaan. Tosiasiassa punavihreän dominanssin hallitessa mediaa virheelliset tulkinnat vain lisääntyvät, sillä kollegiaalisessa sisäsiittoisuudessaan valtavirran toimittajat vaikenevat heidän maailmankuvalleen epäedullisista faktoista ja toisaalta taas liiottelevat omien totuuksiensa merkitystä.

Tyyppiesimerkki toimittajien ja ohjelmantekijöiden oman maailmankuvan tyrkyttämisestä löytyy jo jonkin aikaa TV 2:lla pyörineessä Docventures dokumenttielokuvasarjassa. Jo pelkät filmivalinnat kertovat, mitä mieltä katsojien pitäisi kustakin käsiteltävästä aiheesta olla.

On toki myönnettävä, että lähes kaikki Docventures-dokumentit ovat olleet katsomisen arvoisia ja osa jopa loistavia kuten uskontoa käsitellyt Kumaré, maailmantalouden syöksykierrettä analysoimaan pyrkinyt Talouden madonluvat ja mykistävä luontokuvaus Mikrokosmos. Silti näissä kaikissa - lukuunottamatta Mikrokosmosta - näkyy perivasemmistolainen valikoiva kriittisyys kuin heijastumana Frankfurtin koulukunnan jalostamasta kriittisestä teoriasta, jossa kaikki länsimainen on lähtökohtaisesti pahaa ja huonoa ja siksi moraalisen tuomionsa ansainnut. Erityisesti tämä näkyi marijuanaa myönteisesti käsitelleessä dokumentissa Hamppu ja sinänsä ansiokkaassa ruuan tuotannon ongelmia ruotineessa filmissä Food Inc. Kritiikki itsessään ei ole näiden ohjelmien ongelma, vaan kritiikin yksipuolisuus ja vastakritiikin puute.

Mustavalkoisimmillaan Docventuresin toimittajat Riku ja Tunna ovat ohjelman vierailijavalinnoissaan. Kaikki - siis aivan kaikki - vieraat ovat järjestään jonkin sortin vasemmistolaisia tai toiseuden halaajia.  Katsoja on koko ajan toivonut, että josko edes kerran olisi tultu ulos sieltä hermeettisesti suljetusta vasemmistoliberaalista boksista ja otettu vieras, joka todella haastaisi ne ennalta arvatut Hyvän ihmisen yksipuoliset ja moralistisen yksinkertaistavat käsitykset, joita monissa dokumenteissa on esitetty.

Turha haave, sillä esimerkiksi tämän illan seksityöläisyyttä käsittelevän dokumentin Whores' glory studiovieraana on prostituutiosta väitellyt vasemmistoliiton kansanedustaja Anna Kontula. Aikaisemmin vieraina ja kommentaattoreina ovat vilahtaneet vasemmistolainen kansainvälisen politiikan professori Heikki Patomäki, suvaitsevaisuusliberaali Kallion kirkkoherra ja YleLeaks julkkis Teemu Laajasalo, huumeiden käyttöä trivialisoiva nuorisotutkija Mikko Salasuo, punavihertävä tulevaisuudentutkija Markku Wilenius, moderni feministinen rappiotaitelija Terike Haapoja, whigger-heimokilinää esittävä Paleface ja punavihreä Luonto-Liiton toiminnanjohtaja Leo Stranius. Melkoinen lista Gutmensch-tyyppejä! Odottaa vain sopii millaisen tiedostavan moraalisäteilijän Riku ja Tunna kutsuvat sarjan viimeiseen dokumenttiin Koyaanisqatsi, joka käsittelee ihmiskuntaa. Varmaan joku Hyvä tyyppi, joka ymmärtää Kansainvälisen hengessä maailmaa.

MIKSI YLE LEAKS -SATIIRISSA EI PILKATA PUNAVIHREITÄ...

...no siksi, että käsikirjoittajat ovat itse punaliberaaleja. Ja näyttelijät ovat valmistuneet taistolaisuuden viimeisestä linnakkeesta Teatterikorkeakoulusta. Propagandaryhmän mukaan on mahtunut myös nilkkiliberaali punapappi Teemu Laajasalo, joka toimii tällä hetkellä Helsingin Kallion seurakunnan kirkkoherrana (!).


TV 1, 28.9.2013, klo 21.15 YleLeaks

Tällä viikolla YleLeaksin asiantuntijat tulkitsevat Saksan vaalitulosta, ottavat kantaa viime aikoina puhuttaneeseen Hetero Prideen sekä keskustelevat pakolaiskiintiöistä.

Linkki Yle Areenaan.