RAPE IN FINLAND - MEDIAN HELLIMÄN POLIITTISESTI KORREKTIN NUORISOKAPINAN NOLO LOPPU

Vasemmiston jakomielitautinen riemuidiotismi näkyy selvimmin voimaannuttavana huoraamisen ylistämisenä samalla kun tuomitaan kirkkosiveästi "seksuaalisen häirintä", vaikka näillä ilmöillä on selvä syy-yhteys. Itsekkäälle vallanahneudelle ei ole rajoja kun halutaan syödä ja säästää kakku: provosoivaa ja huoramaista käyttäytymistä pidetään vasemmistolaisten keskuudessa ihmisoikeutena eikä siitä haluta langettaa sanktioita. Samalla kuitenkin vaaditaan tästä seuraavan seksuaalisen huomion olevan laissa tuomittavaa "seksuaalista ahdistelua".

Yle on tietenkin valmis puolustamaan sukupuolinarsistista kaunafeminismiä jutussaan  Tissiflashmobeihin osallistui tänä vuonna ennätyksellisesti yli 200 ihmistä – se kertoo, että moni on kyllästynyt naisten nännien seksualisointiin. Tällaisia kognitiivista dissonanssia pursuvia  juttuja lukiessa hieraisee ensin silmiään, kunnes hyvin nopeasti täytyy tunnustaa, että todellisuus on jälleen kerran ylittänyt parodiahorisontin. Sekundaaristen sukupuolituntomerkkien peittämisen on katsottu yleensä olevan naisten kannalta järkevää, mutta jos jotkut feministit haluavat tai suorastaan vaativat saada esitellä rintavarustustaan, niin tuskin monellakaan miehellä on mitään sitä vastaan. Silloin vain pitäisi ymmärtää se, että kun riisuu itsensä alastomaksi lutkaksi on syytä odottaa saavansa lutkan kohtelua. Feministeille tämä naturalistinen reaktiotapa ei tietenkään sovi heidän etuihinsa ja oikkuihinsa, vaan miesten pitäisi käyttäytyä kuin heitä varten ohjelmoitujen robottien. Tätä viestiä Ylekin yrittää reikäisiin argumentteihin vedoten syöttää lukijoille.

Punaisen langan toisessa päässä on taas ns. edistyksellisten seksuaalinen puritanismi. Tämä saattaa kuulostaa oudolta, sillä perinteisesti kilarivasemmisto on edistänyt seksuaalista vapautta ja holtittomuutta. Huolimatta puritaanisten feministien ja promiskuiteettia juhlivien homo-lgbt-aktivistien erilaisesta asenteesta, heidän agendojaan vetää yhteen viha valkoista heteromiestä kohtaan. Tämä on näkynyt "seksuaalisesta häirinnästä" maailman suurimman ongelman tehneissä metoo-kampanjoissa, koska niissä värillisten ja homojen epideemiset raiskauskulttuurit on sivuutettu kokonaan. 

Hämmennys onkin suuri nyt, kun syntipukit löydetään vasemmistolaisen hyvien ihmisten kulttuurin sisältä. Lähes koko viikon ajan media on mehustellut Instagramin Punkstoo-sivuston paljastuksilla, joissa anonyymit (nais)kirjoittajat ovat esittäneet kovia syytöksiä punk-kulttuurissa vellovasta seksuaalisesta häirinnästä ja jopa raiskauksista. Varsinaisen paskahalvauksen ikävä julkisuus sai aikaan punkin pää-äänenkannattajassa, Punk in Finland -nettisivulla, jota pitäisi kai nykyisin kutsua nimellä Rape in Finland. Luonnollisesti netin irvileuat Ylilaudalla ovat ottaneet ilon irti tästä psykodraamasta.

Jos ei puhuta päivystävien feministidesanttien nipistelytieteestä, vaan vakavista rikoksista kuten raiskauksista, silloin punk-kulttuurin julistama seksuaalinen vapautuminen on päässyt odotetusti käsistä hippiliikkeen tapaan. Naisen seksuaalivalinta kiinnittyy yleensä alfauroksiin ja näitä punk-ympyröissä ovat muusikot. Miesmuusikot ovat puolestaan käyttäneet asemaansa hyväkseen kun tarjontaa on ollut. Seksuaalimarkkinoilla punk-alfojen ei ole tarvinnut mielistellä naisia ja he ovat voineet näyttää todellisen luonteensa, joka ei sitten olekaan paljastunut kovin edistykselliseksi. Jotta farssi olisi vielä sotkuisempi, tavallisten rokkikukkojen lisäksi punk-kohuun liittyy skeneen näyttävästi viime vuosina liimautuneet trans-kummajaiset ja pro-feministiaktivistit. Punkstoon tililtä tuli esiin mm. naisena esiintyneen transsukupuolisen miehen, kirjailja Luisa-Claudia Sovijärven, tapaus. Ilmiantojen perusteella Sovijärven uskotaan raiskanneen viime vuosina useita nuoria punkkarityttöjä.

Toisaalta häirintätapauksista on jo toistakymmentä vuotta aikaa, mikä panee miettimään ilmiantajien motiiveja. Onko oma seksuaalinen markkina-arvo laskenut ja nyt sitten haetaan kostoa koko miessukupuolelle muistelemalla vanhoja tapauksia viattomasta uhriasemasta käsin? Mikäli rikoksia on tapahtunut, niistä pitäisi tehdä rikosilmoitus eikä huudella julkisesti niin, että epäilty joutuu roikkumaan loppuiän hirressä. Vaikka on sinänsä yhdentekevää mitä elukoiden tasolle taantuneet punkit puuhaavat keskenään, on heidän sikailustaan noussut uusi Metoo-lynkkausmieliala haitallista keskinäiselle luottamukselle yhteiskunnassa. Silti varmoja voidaan olla vain siitä, että media ei tule nostamaan blackstoo ja arabstoo -kampanjoita, vaikka mustien ja arabien tiedetään tilastollisesti raiskaavan 17-kertaa enemmän kuin suomalaisen.

Punkstoon avautumisia lukiessa tapausten yhteisenä nimittäjänä näyttää olevan kaikenlaiset päihteet. Julkisuudessa asiaa ei ole noteerattu lainkaan, ilmeisesti siksi, että huumesekoilun katsotaan jo lähtökohtaisesti olevan osa punkin voimaannuttavaa kapinaa.  On selvää, että "kulttuurissa", jossa sekoileva sekakäyttö kuuluu arkeen ja juhlaan tapahtuu myös kaikenlaista normaalit rajat ylittävää. Kun säännöllisen päihteiden käytön myötä valitaan tietoisesti itsekontrollin puute, suurelta yleisöltä on vaikea saada sympatiaa, jos sienipäissään on ajauduttu väärään petiin. 

Ylessäkin punkkien metoo-kohua on käsitelty ja tänä perjantaina se pääsi jopa tv:n pääuutislähetykseen. Uutisessa seksuaalisen häirinnän punk-kytkennät sivuutettiin kuitenkin nopeasti ja jutussa annettiin pitkät puheenvuorot yliopistojen päivystäville feministeille, jotka suolsivat tuttua liturgiaa partiarkaalisen kulttuurin pahuudesta ja "ongelmallisuudesta". Ylen verkkosivuilla punkkien seksuaalista porsastelua sentään käsiteltiin laajemmin, varsinkin toimittaja Jussi Mankkisen jutussa Suomen punk-piirien ahdistelusta ja häirinnästä käynnistyi iso keskustelu – "Genren arvomaailman takia luulisi, ettei häirintää tapahdu". Ylen muissa vastaavissa kirjoituksissa on puolestaan noudatettu Helsingin Sanomien projisoivaa linjaa, jossa profeministeinä esiintyneiden punkkien seksuaalisaalistuksen syyllisinä pidetäänkin "toksista maskuliinisuutta" ja "cis-heteromihiä"! Melko chutzpah.

Vastuunsiirtelyssä ei sinänsä ole mitään ihmeellistä, sehän on ollut aina osa vasemmistopunkkia. Syyllisten etsiminen veroja maksavista heteromiehistä on helppoa alakulttuurissa, jonka jäseniksi hakeutuvat enimmäkseen kouluissa kiusatut hyypiöt ja muut näennäispersoonalliset ressukat. Omasta katkeruudesta ja paskuudesta nousevaa kaunaa sitten puretaan elämässä onnistujiin kuin myös persuihin, joiden he kuvitelevat muistuttavan koulukiusaajiaan tai muita vastenmielisiksi koettuja tahoja (mm. auktoriteetteja). 

Ei ole sattumaa, että tälle porukalle esimerkiksi Afrikan mustien maahantulon kannattaminen perustuu pitkälti siihen, että he tietävät kongnitiivisesti haasteellisten ja vaarallisesti impulsiivisten kongoloidien invaasion ärsyttävän suunnattomasti jokaista kunnollista kansalaista. Kaunassaan näitä kuvittelemiaan inhokkejaan kohtaan punkit ovat sitten valmiita  – ainakin puheissaan ja "lauluissaan" – vaikka romahduttamaan koko Suomen, kunhan vain saavat nähdä "koulukiusaajiensa" kärsivän. Punkit heijastavat kenties korostuneimmin vasemmistolaista ajattelumaailmaa, jossa arvojen mädätystyö on alempien ihmisten kostoa itseään parempia kohtaan.

Punkin kritiikitöntä mediamainetta on tämän kohun jälkeen vaikea paikata, vaikka genren nimimiehet ja myötämieliset toimittajat yrittävät whataboutismilla ja sormen osoittamisella muihin genreihin siitää kiusallista huomioita pois itsestään. Läpivasemmistolainen liike saa nyt itse kokea mihin anteeksipyytelyn ja irtisanoutumisen kierre johtaa: alkuperäisen eetoksen vesittymiseen, genren sirpaloitumiseen ja liikkeen marginalisoitumiseen. 

Edes hyväuskoisin liberaali hölmö ei enää voi uskotella itselleen, että punk edustaisi jotain kapinaa, sen verran innokkaasti liike puolustaa ja alistuu hallitseville arvoille, joita se on itse edistänyt. Me tulemmekin näkemään jatkossa alkuperäisen punkin antiteesin: keikkoja, joiden alussa julistetaan säännöt, joiden mukaan pitää käyttäytyä. Vielä huvittavammaksi tilanteen tekee se, että tämänsuuntaista "eettistä koodistoa" on jo ehtinyt esittää keskustapuolueen tiede ja kulttuuriminiseri Antti Kurvinen! Kurvisen punkille tekemä paskahalaus tekee punkeista väistämättä kanssarikollisia kohti poliittisesti oikeaoppista 1984-yhteiskuntaa. Tapaus kertoo hirtehisesti, kuinka rappiokulttuuri voi itsekin degeneroitua omista lähtökohdistaan. 

YLEN HYSTEERISEKSI YLTYNYT VIIMEINEN TAISTO ARVOISTA

Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen kommunistisille ideaaleille huorannut pikkusisko liberalismi julistautui kukkulan kuninkaaksi yksinapaiseksi muuttuneessa maailmassa. Liberalismi on marxismin lailla uskotellut itselleen olevansa historian päätepiste, mutta viimeistään vuoden 2008 euro-amerikkalaisen talouslaman jälkeen tämä omahyväinen houre on osoittautunut pettäväksi. 

Tähän on kaksi syytä. Ensinnäkin Kiina ja Venäjä ovat haastaneet länsimaiden talous- ja ulkopoliittisen monopolin. Samalla korporaatiovetoinen markkinaliberalismi ja punavihreä "arvopohja" on kyseenalaistettu, mikä on saanut kannatusta myös länsimaiden sisällä. Tämä on jälkimmäinen syy sille, miksi huomattava joukko amerikkalaisia ja eurooppalaisia on alkanut vastustaa näkyvästi liberaalia arvokorroosiota. Käytännössä yleinen tyytymättömyys on näkynyt 2010-luvun populistipuolueiden vaalivoittoina. Äänestäjien protestimielialaa on ruokkinut erityisesti hallitsevan vähemmistön omavaltaisesti harjoittama maahanmuuttopolitiikka ja valtamedian väkisin tyrkyttämät rappioliberalistiset arvot.

Demokratiaa kirkuvalle nomenklatuuralle normaali kansanvaltainen reaktio ei ole kelvannut, vaan se on valtamedian avulla käynyt häpeällistä tiedotussotaa kansalaisiaan vastaan. Populistit on julistettu vähintään veneen keikuttajiksi, ellei jopa fasisteiksi vanhaan kunnon neuvostotyyliin. Suurin propagandataistelu käydään kuitenkin arvoista. Mitä totaalisemmaksi median vihakampanjat sukupuolta, perhettä ja valkoista etnisyyttä vastaan yltyvät, sitä päättäväisemmin selväjärkisyyteen heränneet kansalaiset kääntävät sille selkänsä. Koska vihamielinen kierre on valmis, valtamediat eivät voi muuta kuin korottaa panoksiaan. 

Yksi räikeimmistä median vallanhalun osoituksita on viime aikoina ollut Yleisradion tapa tehdä itsestään ylin tuomioistuin. Tässä se on käyttänyt hyväksi ylikansallisten tiedotusvälineiden markkinoimaa #MeToo -kampanjaa. Hysteerisen moralistiseen raivoon itsensä kiihottaneet Ylen toimittajat ovat stalinistisissa tv-oikeudenkäynneissä  ehtineet jo tuhota Lauri Törhösen ja Aku Louhimiehen elämäntyöt, vaikka heitä koskeneista syytteistä ei ole tehty koskaan edes tutkintapyyntöjä. 

Viimeksi feministijuntan lynkkaamaksi joutui "liian vaativa" baletinjohtaja, josta kertoo Ylen uutinen Kansallisbaletin johtaja Kenneth Greve vapautettu esimiestehtävistä epäasiallisen käytöksen vuoksi – jatkaa kautensa loppuun. Ylen pitäisi muistaa, että jakobiininen mielivalta syö vielä omat lapsena. Kun ns. ylimääräinen uutislähetys vääjämättä vielä joskus tulee, silloin Kansantuomioistuin katsoo ja tuomitsee myös Ylen politirukkien rikokset. 

Vielä toistaiseksi Yle saa elää hybriksessään, kun sen toimittajina palvelleet propagandistit kuten Jessikka Aro ovat saaneet valemediana tunnetun Bonnierin Suuren journalistipalkintoja. Juuri äskettäin ruotsinkieliselle Ylelle tendessimäisiä mielipideuutisia työstänyt Marko Hietikko palkittiin jutuistaan, tällä kertaa asialla oli suomenruotsalainen palkitsija, mikä käy ilmi uutisesta Topeliuspriset-journalistipalkinto Ylen Marko Hietikolle.

Vaikka Ylen uutisessa kerrotaan, että "palkintoperustelujen mukaan Hietikolla on harvinaisen suuri tietämys ääriliikkeistä ja niiden yhteyksistä ympäröivään yhteiskuntaan", ovat hänen juttunsa keskittyneet pelkästään "äärioikeistoon". Tämä on ymmärrettävää, sillä Hietikko tunnetaan korruptoituneen järjestelmän äärivasemmistolaisena yhteistoimintamiehenä, jonka läheiseen ystäväpiiriin kuuluu mm. taktista väkivaltaa kansallismielisiä vastaan suositteleva Dan Koivulaakso.

Palkittu toimittaja Marko Hietikko.

                                                           ************************


Sen lisäksi, että Yle on anastanut itselleen uuden roolin maamme johtavana moraalituomarina, mediajätti pitää tiukasti kiinni vastuullisesta tiedottamisesta, jossa "turhia yksityiskohtia" ei haluta kertoa suurelle yleisölle. Klassinen esimerkki tästä löytyy Ylen verkkosivuilta tänään ilmestyneestä uutisesta Natsien vainoja paennut vanhus surmattiin Pariisissa – poliisi tutkii tekoa juutalaisvastaisena. 

Natseihin viittaavassa uutisessa puhutaan antisemitismistä, mutta tekijöiden taustasta ei mainita silti halaistua sanaa. Uutisen perusteella syntyy mielikuva, että murhaajat olisivat valkoisia uusnatseja, vaikka todellisuudessa tekijät, joista toinen on tuomittu aiemmin 12-vuotiaan tytön raiskauksesta, ovat todennäköisesti semiittejä eli arabeja. Yleltä jäi nimittäin "epäolennaisena tietona" kertomatta, että semiittisten murhaajien antisemitismi kumpuaa islamista, sillä he huusivat tekoa tehdessään "Allahu Akbar!". Asiasta kertoo brittiläinen valtalehti The Daily Mail verkkosivujensa uutisessa Man accused of stabbing 85-year-old Jewish Holocaust survivor to death in 'anti-Semitic attack' at her Paris apartment 'screamed "Allahu Akbar" while killing her'.

Makaaberilla rikoksella ei ole mitään tekemistä kansallissosialisten tai valkoisten juutalaiskriitikoiden kanssa, mutta niin vain Yle sai uutisessaaan näihin vahvan mielikuvakytköksen. Tapaus on Ylelle ja muille suurille tiedotusvälineille sikäli kiusallinen, koska totuuden kertominen kasvattaisi entisestään islamin vastaisuutta. Oma ironen lisänsä murhalla on siinä, että juuri holokaustista toitottavat juutalaiset kannattavat kiihkeästi kehitysamaiden muslimien maahanmuuttoa Eurooppaan.

                                                           ************************


TV1, tiistai 27.3.2018 klo 19:00, Exodus: Matka jatkuu 

2/3. Toteutuuko pakolaisten unelma Euroopassa? Kreikan ahtailta leireiltä halutaan pois hinnalla millä hyvänsä. Nazifa on raskaana ja toivoo ehtivänsä Saksaan synnyttämään. Pysähtyykö guinealaisen Mussan matka muuriin? HD Äänitekstitys: suomi.

Uusintana lähetettävä kolmeosainen dokumenttiasarja kehitysmaiden onnenonkijoista, jotka tunkeutuvat laittomasti Eurooppaan. Tavoitteena on saada valmiista pöydästä ilmainen loppuelämä ja rosvottua kadehdittua valkoista geeniperimää joko väkisin tai muilla keinoin. Koska nämä tosiasiat jäävät turvapaikkaturistien kilven kiillotus -ohjelmassa kertomatta, tilaa saavat itkuhumanistiset tuhannen ja yhden yön tarinat.

Tällaisten viheliäisten propaganda-ohjelmien tarkoitus on vaikuttaa jo valmiiksi altistuneisiin liberaaleihin, jotka eivät kykene näkemään pyhäksi korotetun yksilö-pyksilön yli. Ajattelu loppuu kun pitäisi yksilöiden sijaan ajatella sitä, mitä nämä ainutkertaiset lumihiutaleet saavat aikaan kun niitä pakkautuu Eurooppaan miljoonittain. Typerys näkee vain yksilön, kauaskatseinen yksilöistä muodostuvat populaatiot ja niiden väliset katkerat nollasummapelit.


TV1, maanantai 26.3.2018 klo 21:30 Dokumenttiprojekti: Uhrit 1918 

Vuoden 1918 sisällissodan aikana ja sen jälkeen teloitettiin tuhansia suomalaisia. Elokuva kertoo tästä kauhun ja terrorin ajasta kahden sodan uhrin, teloittajan ja teloitetun kautta. O: Seppo Rustanius T: Illume Oy Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: suomi. K12 (ahdistus).

Linkki ohjelmaan ja sen esittelyyn. Musiikiksi valittua surullista mustalaisviulua myöten Uhrit jäljittelee manipulaatiossaan tuttuja holokaustidraamoja. Luulisi holokaustiuskovaisia harmittavan kun mustalaisviulun synnyttämä ehdollinen refleksi assoioituu ohjelmassa aivan vääriin ihmisiin...

Ylen ohjelmatarjonnan perusteella vuoden 1918 tapahtumien muistelu tarkoittaa valkoisten julistamista syyllisiksi eli häviäjiksi. Tämä on hieman outoa, sillä kun viimeksi tarkistin asian historiankirjoista, niin niiden mukaan valkoiset voittivat punaisten aloittaman valtiokaappausyrityksen. 

Ylen aikoinaan vallanneet taistolaiset ja heidän punavihreät kakarat käyvät sisällisotaa aina vain uudestaan, tällä kertaa indoktrinaation keinoin. Koska punakapinaa ei aikoinaan voitettu aseilla, sitä yritetään vuonna 2018 "moraalisin argumentein", demonisoimalla valkoinen puoli ja unohtamalla punainen terrori. Asenteellisuuden huippuna voi pitää Ylen uutisjuttua Teloitettujen päitä leikattiin irti, kuolleita lapsia pinossa – Tutkija: Hennala oli keskitysleiri, jossa oli naisvihaa ja rodunjalostusta.

TV2, maanantai 26.3.2018 klo 19:00 Pieni asekauppa 

Amerikkalaisilla on perustuslaillinen oikeus kantaa asetta, ja tämän oikeuden rajoittaminen on USA:ssa lähes mahdoton tehtävä. Miksi? Ehkä vastaus löytyy pienen michiganilaisen asekaupan pyörittäjiltä ja asiakkailta. (U) HD Äänitekstitys: suomi.

Asekammoiset valtiouskolliset liberaalit haluavat kansalta aseet pois, koska olisihan se kamalaa, jos kansalaiset alkaisivat puolustaa itseään kun Poliittisen Korrektiuden viimeinen vaihe, Cohen Act, alkaa.

#METOO SAAVUTTANUT JO KIINAN KULTTUURIVALLANKUMOUSTA MUISTUTTAVAN KIIHKON

Femikommunistien kosto on kauhea. Louhimiehen
Tuntemattomassa (2017) ei esiintynyt somaleja ja
transsukupuolisia. Vielä Käsky-elokuvassa (2008)
oltiin sentään korrekteja: valkoiset pahiksia ja
punaiset korkeamoraalisia uhreja.

Se mistä ihmiset keskustelevat päivittäin on pitkälti median ohjaamaa ja säätelemää. Tietyt asiat nostatetaan koko kansakunnan huulille ja kansalaisten aivot täytetään määrätyillä asiasisällöillä. Kyse on informaation nollasummapelistä, koska vain rajallinen määrä aiheita voi olla kerrallaan esillä. Kulttuurin ja yhteiskunnan henkisen tilan voi helposti päätellä siitä, mitkä asiat ovat julkisesti esillä ja mistä "keskustellaan". 

Totta kai sota-. katastrofi- ja onnettomuusuutiset saavat yleisen kiinnostuksen vuoksi eniten huomiota, mutta niissäkään ei pysytä toteavassa tapahtumien kerronnassa, vaan ne ovat monesti liberaalin narraation rasittamia. Esimerkiksi Syyrian sodasta kertovissa uutisissa presidentti Bashar al-Assad Assadista on tehty yksipuolinen sotasyyllinen lähinnä siksi, että hänen vihollisensa on Israel ja ystävä Venäjä. Yhteiskunnan sisäisten suhteiden ja dynamiikan kannalta kansalaisten vääristyneet käsitykset kaukaisten ulkomaiden sotatilanteesta ovat lopulta melko merkityksettömiä verrattuna niihin uutisiin, joiden nostamisella parravaloihin halutaan palvella tiettyä arvomaailmaa. 

Silmiinpistävintä näissä uutisissa on se, ettei niissä ole objektivisesti katsottuna juuri mitään uutisarvoa, vaan ne on nostettu uutisiksi vain siksi, että ne pönkittävät tiettyä ideologiaa kuten mieskaunaista feminismiä. Tästä tarjoaa tuoreimman esimerkin Ylen buustaama "uutinen" Tuntematon ohjaaja – Elokuvatähdet kertovat Aku Louhimiehen poikkeuksellisesta vallankäytöstä: Hän alistaa ja nöyryyttää ihmisiä.

Nykyajan tunnekeskeisessä kulttuuri-ilmastossa jopa arvokkaaksi mielletty Yle luo yleisönkosiskelussaan keinotekoista uutisdraamaa, jolla kiihotetaan massojen tunteita toivottuun suuntaan. Ennen juoruiluun, kaunaan ja selkäänpuukottamiseen perustuneet human interest -"uutiset" näkyivät vain 7 päivää -lehden sivuilla, mutta  Lauri Törhösen ja Aku Louhimiehen kohdalla ne ovat nyt Yle tv-uutitsen pääotsikoita ja kokonaisen A-studion keskustelunaiheita. Louhimiehen tapauksen saama julkisuus on täysin suhteeton, koska se koskee vain pienen viihdekulttuurisen eliittialan ammattietiikkaa. Jokaisessa ammatissa on murheensa, mutta on väärällä tavalla elitististä, että vain mediaseksikkään alan huolet saavat päähuomion. 

Elokuva-alan ammatillisten ongelmien julkinen puiminen pari vuosikymmentä myöhemmin haiskahtaa uransa ehtoopuolella olevien naisnäyttelijöiden julkisuustempulta, varsinkin näin Jussi-gaalan aattona. Kummallista on myös se, että näyttelijä Matleena Kuusniemi syyttää Louhimiestä kyseenalaisista kuvausmetodeista 18 vuotta sitten imestyneestä filmistä Levottomat, mutta on esiintynyt silti sen jälkeen neljässä saman ohjaajan elokuvassa. Ilmeisesti Kuusniemi näki Metoo-kampanjassa mahdollisuuden purkaa kaunaansa, koska myös muut itsensä kaltoin kohdelluiksi uskovat etuoikeutetut prinsessat kuten Pamela Tola liittyivät samaan rintamaan.

On selvää, että ilman globaalien tiedotusvälineiden masinoimaa #MeToo -kampanjaa tämä viimeisin jälkijärjistys pienessä Suomessa ei olisi noussut maamme ykkösuutiseksi. Tapaus kertoo ikävällä tavalla siitä, kuinka riippuvainen kansallinen Yle on länsimaailman moralistisista muotihullutuksista, josta seurasi eilen Louhiniemen julkinen mediateloitus A-studion stalinistisessa näytösoikeudenkäynnissä.

Täysin oma lukunsa on Louhimiehen anteeksipyytelyt A-studion suorassa lähetyksessä. Hänen ripittäytymisensä toi mieleen kiinalaisnuorten kultuurivallankumouksen, jossa taantumuksellisiksi leimatut vanhemmat henkilöt tunnustivat ankarien itsesyytösten kera kaiken mitä heiltä vain vaadittiin. Toki Louhimiehen anteeksipyytelyssä oli mukana myös laskelmointia, sillä peräänantamattomuus poliittista korrektiutta vaaliville feminismin papittarille merkitisisi valtavaa haittaa ammatinharjoittamiselle ja bisnekselle. 

Vaikeasta tilanteesta huolimatta Louhimies olisi voinut kerrankin näyttää olevansa tosimies sanomalla uhriutuville syyttäjilleen, että teidän ainoa paikkanne on takarivi ja turpakiinni. Louhimies halusi päästä kuitenkin helpolla olemalla kaunaista feministilaumaa mielistelevä Cuck-mies. Näin kunniaton käytös on tietysti elokuvaohjaajan oma häpeä, mutta valitettavasti A-studiossa ei ollut syytettynä pelkästään Louhimies, vaan kiukkuisen naiskaartin edessä oli symbolisesti koko miessukupuoli, mikä oli tietysti koko Ylen uutiskampajan taustamotiivi. Muutoin näin mitätön aihe ei olisi noussut pääuutiseksi.

ONKO KULTTUURIVÄEN VÄITTÄMÄ SEKSUAALINEN HÄIRINTÄ TODELLAKIN MAAILMAN SUURIN ONGELMA?

Länsimaisen median pääuutisaiheita on viime syksystä asti ollut naisiin kohdistuva seksuaalinen häirintä. Aiheen yksipuolinen jankuttava narraatio on ollut julkisuudessa niin valtavaa, että sen voittaa suosiossa vain tiedotusvälineiden päivittäiset parkaisut Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpista. Viimeksi tänään Washingtonin kirjeenvaihtaja Paul Vilén kommentoi Yle Radio 1:ssä Trumpin odotettua kansakunnan tilaa koskevaa puhetta sanomalla, että "pisimmälle meni New York Timesin kolumnisti, joka otsikoi tämän puheanalyysin tekstillä 'Trumpin Volk und Vaterland' eli Trumpin kansalle ja isänmaalle -puhe elikkä viittasi suoraan kansallisossialistiseen Saksaan". On selvää, että New Yorkin valtalehden juutalaistomittaja näkee natseja jokaisen sängyn alta, mutta on oireellista, että suomalaisen toimittajan pitää lainata paranoidin perusteetonta natsittelua omassa jutussaan.

Suomea on 1980-luvulta asti kutsuttu maailman amerikkalaistuneemmaksi maaksi. Tavallaan havainto pitää paikkaansa, joskin rapakon takaa apinoidut joukkoilmiöt saavat huippunsa täällä vasta viiveellä. Näin on käynyt myös mieskaunaisten eliittifeministien Me too -kampanjalle, joka sai kuukausien rummutuksen jälkeen kliimaksinsa tänään. 

Vihdoinkin median joukkosielut löysivat miesvastaiselle lynkkauskampanjalle riittävän ison nimen. Yli kymmenen vuoden jälkeen parikymmentä naista on päättänyt syyttää elokuvataiteen entistä professoria Lauri Törhöstä seksuaalisesta häirinnästä. Voi olla, että Törhönen on sika mieheksi, mutta media tekee vääryttää siinä, että se lynkkaa hänet julkisesti pelkkien väitteiden perusteella, joista ei ole tehty edes rikosilmoituksia. 

Esiin tuotuja varmentamattomia väitettä on pidetty valtakunnallisesti niin tärkeänä, että aihe nostetiin yhdeksi Ylen tv-uutisten pääaiheeksi ja siitä keskusteltiin myös tämän iltaisessa A-studiossa koko ohjelman ajan. Ylen verkkosivuilla kulttuuri ja urheilupiireissä tapahtuvaa nipistelyä ja seksuaalista häirintää on kommentoitu monella uutisjutulla:

Professorin kerrotaan häirinneen naisia seksuaalisesti – korkeakouluja valvova ministeriö ei puuttunut asiaan, koska ei saanut kantelua

Naiset elokuva-alalla kertovat professori Lauri Törhösen vuosia jatkuneesta ahdistelusta – "Häirinnästä tuli sukupolvikokemus"

Professori Elina Knihtilä seksuaalisesta häirinnästä: "Hyvä, että tämä nimi tuli esiin"

Yle Teema jättää esittämättä Lauri Törhösen elokuvan – "Tässä tilanteessa ei tunnu asialliselta"

Älä tuhoa uraasi kertomalla raiskauksesta, teatteriopettaja varoitti – vasta #metoon myötä tajusin, miksi vaikeneminen oli väärin

Voimistelulääkärin uhrien määrä kasvoi 265:een – "Olin yhdeksänvuotias ja leikin vielä nukeilla"

Mitä on ajateltava siitä, että yhden päivän aikana Yle julkaisee kuusi uutisjuttua lähinnä eliittialoja koskevasta seksuaalisesta häirinnästä, joista pelkästään Törhöstä koskevia uutisia on neljä? Onko tosiaan niin, että väitetty seksuaalinen häirintä on niin suuri ongelma maailmassa, että Trumpia lukuunottamatta mikään muu aihe tai tapahtuma ei saa Ylessä edes kahta uutisjuttua päivässä? 

Ensinnäkin ongelma asettuisi oikeisiin mittasuhteisiin, mikäli erotettaisiin merkitsevät katseet ja pikkutuhmat jutut oikeasta seksuaalisesta häirinnästä, varsinkin raiskauksesta. Väheksyttämättä mitenkään niitä, jotka ovat oikeasti joutuneet seksuaalisen lähentelyn kohteeksi, maailmaan mahtuu paljon suurempaa kärsimystä ja vääryyttä, mikä ei saa mediassa minkäänlaista huomiota. Räikeimpänä esimerkkinä värillisten ja siirtolaisten väkivalta ja murhat valkoista kantaväestöä kohtaan (oma lukunsa on median vaikenema Etelä-Afrikan tilanne). 

Jotenkin vain tuntuu siltä, että Me too -kampanjan näkyvällä mediakampanjoinnilla halutaan keskittää huomio asiaan, joka on ihmisluonnon vuoksi melko pysyvä ja toisaalta merkityksetön verrattuna isoihin sivilisaatiota ja koko ekosfääriä koskeviin kysymyksiin. On todennäköistä, että valtamediat ovat luoneet tietoisesti Me Too:n ympärille massahysterian, jotta kansalaisen moraalinen närkästys ei suuntauisi muihin, olennaisempiin ongelmiin. 

                                                       *****************************

Suomeen ensimmäiset maahanmuuttovastaiset poliitikot ilmestyivät 1980-luvun jälkipuoliskolla kun sellaiset nimet kuten Liisa Kulhia ja Sulo Aittoniemi niittivät kansansuosiota pakolaisvastaisilla teemoillaan. Samoihin vaalivankkureihin tunki itsensä myös turkulainen kunnallispolitiikko Olavi Mäenpää (1950-2018), joka pääsi ensimmäisen kerran kaupunginvaltuustoon vuonna 1992 pakolaisvastaisen teeman ansiosta. Yle uutiset kertoo tänään, että Mäepää menehtyi tiistain ja keskiviikon välisenä yönä aiemmin saamansa sairauskohtauksen takia.

Mäenpään kuoleman myötä poistui ensimmäisen pakolaisvastaisten poliitikkosukupolven viimeinen edustaja. Hänen perintönsä opettaa, että ilman jäsenneltyä ideologiaa ja ohjelmaa muukalaisinvaasioita vastustava politikointi jää pelkäksi hedelmättömäksi raakkumiseksi ja samoilla ääniapajien kanssa puuhastelevien kilpailjoiden kanssa riitelyksi. 

YLE VAIHTEEKSI SUKUPUOLINARSISTISEN FEMINISMIN ASIALLA

Artwoodin lukijat haluavat elää Matrix-todellisuudessa, siksi
heille maistuu sininen pilleri.

Viime syksystä asti valtamedian rummuttama Me too -kampanja ei jätä kansalaisia rauhaan. Tällä kertaa asia nousi kätevästi otsikoihin kun degeneroituneet Hollywood-tähdet pääsivät moraaliposeeraamaan tv- ja elokuva-alan palkintogaala Golden Globessa. Ylen gaalaa tukeva mainospuffi Naiset pukeutuvat mustiin Golden Globe -gaalassa – ”Seksuaalinen häirintä värittää koko gaalan” kertoo mikä on nyt kuuminta hottia hurskastelevassa tasa-arvoteollisuudessa. Jos joku ei satu vielä tietämään, niin se on kaikkien miesten leimaaminen kollektiivisesti raiskaajiksi – tosin sillä erotuksella, että syyte ei koske tilastojen todellisia raiskaajia kuten eräitä afrikkalaisia ja muslimeja.

On vaikeampaa löytää ihmisryhmää, joka ei huoraisi niin halpamaisesti globalistieliitin sivilisaatiota hajoittaville arvoille kuin Hollywoodin näyttelijät. Etuoikeutetulla asemalla on hintansa ja se velvoittaa näyttelijöitä mainostamaan punaliberaaleja arvoja, mikäli he haluavat säilyttää työpaikkansa. Tätä taustaa vasten onkin lievästi sanottuna kaksinaamaista moittia juutalaismoguli Harvey Weinsteiniä siitä, että uralla etenemiseksi aloittelevan naisnäyttelijän on pitänyt imeä hänen kaluaan. Tässä kun jää sanomatta, että pysyäkseen huipulla näyttelijän pitää huorata 24/7 kulttuurimaxilaisille arvoille riippumatta siitä kannattaako niitä itse vai ei. Siksi on hirvittävää, että hengettömälle massakulttuuriille altistuneet kuluttajazombit pitävät tätä kokainiin pöhöttämää pervolaumaa esikuvana itselleen ja muille.

Heprealaisena riemujuhlana tunnetun mindfuck-gaalan viimeisin Yle-uutinen, Golden Globe -palkinnot jaettiin – katso tästä palkitut, kertoo, että parhaan tv-draamasarjan pääpalkinnon sai vihafeministi Margaret Artwoodin romaaniin perustuva dystopiakuvaus The Handmai´s Tale. Sarja on puhtaasti vainoharhainen poliittinen fantasia, joka on suunnattu presidentti Donald Trumpin hallintoa vastaan. Jos tälle länsimaista kulttuuria valheellisesti lokaavalle sadulle etsittäisiin aito historiallinen vertauskohta, sitä ei tarvitsisi hakea kaukaa, sillä se löytyy tällä hetkellä monesta islamilaisesta maasta. Näin ilmeinen kulttuurinen sokeus ja itsesensuuri ei kerro muusta kuin liberaalien pohjattoman julkeasta tekopyhyydestä.

Tässä todellinen The Handmai's Tale.

Suomalaisten punahipsterien kotiraamattu, Nyt-liite, kertoi jo viime toukokuun jutussaan Naiset alistetaan synnytyskoneiksi, homoja silvotaan ja tapetaan: HBO:n The Handmaid’s Tale on pelottavin ja vaikuttavin tv-sarja juuri nyt, koska se voisi olla täyttä totta pelkällä otsikollaan, kuinka hegemoninen kulttuurivasemmisto näkee pienenkin heihin kohdistuvan vastarinnan olevan alku teokraattis-fasistiselle totalitarismille, joka paisuu heidän mielissään lopulta masokistiseksi yhteiskuntapainajaiseksi.

Sarjaa voi pitää kiistatta yhtenä hyväosaisten vasemmistoliberaalien vainoharhaisuuden huipentumana, varsinkin kun tiedetään millainen moralistinen kyykytysvalta pienellä feministien ja transgenderistien mafialla on valtaenemmistöön länsimaissa. The Handmaid´s Tale ei ole muuta kuin sietämätön projektio femikommunistien ja sukupuolenkieltäjien omasta vallasta sellaiseen länsimaiseen kulttuuriin, jota ei ole koskaan ollut edes olemassa (paitsi islamilaisissa maissa tänään). "Koska se voisi olla täyttä totta"....aivan samoin kuin jos tädillä olisi munat niin hän olisi setä, mutta apropos, tämähän onkin "totta" kun seuraa valtamediaa, joka antaa jatkuvasti vapaan suunvuoron Setan päivystäville desanteille!


                                                            ************************

Yle TV1, aanantai 8.1.2018 klo 19:00, Historia: Nainen Mussolinin takana 

Margherita Sarfatti oli 20 vuoden ajan Mussolinin rakastajatar, puheenkirjoittaja ja elämänkerturi, mutta myös feministi, merkittävä taiteentukija ja juutalainen. Millaista elämää tämä vaikutusvaltainen nainen vietti? HD Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: suomi. Äänitekstitys: suomi.

Ylen Historiadokumenteissa toistuvat tietyt teemat, joilla tehdään politiikkaa nykypäivän hegemonian tarpeisiin. Ohjelmasarjan ylivoimaisesti suositun aihe on ollut Kolmannen valtakunnan Saksa ja siihen liittyvä loputon holohöpötys. 

Viime aikoina myös sukupuolinarsistinen feminismi on saamassa oman kiintiönsä dokumenteissa. Viikko sitten ohjelmapaikalla nähtiin dokumentti Kiinan unohdettu keisari, jossa haluttiin yhden poikkeustapauksen avulla tehdä yleistys, joka voimaannuttaisi kaikki naiset pyrkimään suuryritysten johtajiksi. Dokumentissa haastateltu brittiläinen asiantuntija tunnusti suoraan, että Kiinan ainoan naispuolisen keisarin Wu Zetianin nostaminen parrasvaloihin on tärkeää, koska se edistää Cuck-miehen mukaan feminismiä.

Samoilla linjoilla oltiin tänään ranskalaisdokumentissa Nainen Mussolinin takana (Margherita S. La femme qui inventa Mussolini, 2016). Kertoo kai ranskalaisesta suurpiirteisyydestä, että dokumentissa monet historialliset faktat olivat väärin. Ohjelmassa kansallissosialistit olivat Saksassa vallassa jo vuonna 1931 ja Hermann Göring mahtimies tuolloin. Edes ohjelman pääväite, että Sarfatti olisi ollut kokonaiset kaksikymmentä vuotta Mussolinin rakastajatar ei pidä historiallisten lähteiden perusteella paikkaansa.

Historiallisia virheitä pahempaa oli dokumentin läpinäkyvä ideologisuus, jonka johtotähtinä ovat feminismi ja ylivertaisena kuvattu juutalaisuus. Mussolini esitettiin lähinnä Sarfattin marionettina, jolla ei olisi ollut juurikaan omia ideoita ja kykyjä. On totta, että Sarfattilla oli kiistämätön vaikutus Mussolinin uraan, mutta näin yksipuolisesti kuvattuna siinä liioteltiin surutta.

Ohjelmassa kuvatusta Sarfattista tulee väkisinkin mieleen uusin Star Wars -elokuva Viimeinen Jedi (The Last Jedi), jossa miehet eivät osaa oikein mitään toisin kuin ihmenainen Rey, jolla on kaikki ylivertaiset taidot ja kyvyt. Tässä kohtaa pitää vain muistaa, että Rey on juutalaisen Hollywoodin luoma ideologinen fantasiahahmo aivan samoin kuin ranskalaisdokumentissa Margherita Sarfatti.

Yle TV1, maanantai 8.1.2018 klo 22:00, Dokumenttiprojekti: Where to Invade Next

Michael Mooren palkittu dokumentti selvittää mitä Yhdysvallat voisi vielä vallata muilta valtiolta. Provokatiivinen ilottelu käy myös Suomessa hakemassa apua amerikkalaisen koulutusjärjestelmän alennustilaan. HD Äänitekstitys: suomi. K12 (väkivalta, ahdistus).

Palkittu? Taisi olla kulttuurimarxilaisten palkitsema...Michael Moore on vasemmalle kalellaan olevan valtamedian lempilapsi vain siksi, että hän pilkkaa ja syyllistää valkoisia, löytää Amerikasta pelkästään vikoja ja alistuu feministien naurettavaksi Cuck-mieheksi. Tämän kansanmieheksi tekeytyneen upporikkaan punaliberaalin tendenssimäiseen narraatioon ei taida uskoa Suomessa muut kuin Nyt-liitteen ja Voima-lehden aktiivilukijat.

LÄNSI TÄNÄÄN: HEIKKOJA SIGNAALEJA VAI HULLUUDEN MEGATRENDEJÄ?

Pelkkä vilkaisu viikonlopun ja maanantain Ylen uutisantiin antaa paljastavan välähdyksen niistä yhteiskunnallisista ja kulttuurisista trendeistä, jotka ovat olleet Suomessa ja muualla Euroopassa käynnissä jo pidemmän aikaa. Monet uutisissa kerrotut asiat saattavat näyttää yhdentekeviltä ja marginaalisilta, vaikka ne voivat olla heikkoja signaaleja, jotka oikein analysoituina kertovat mihin suuntaan maailma on menossa. 

Nämä kehitystrendit eivät näy vain maailman tapahtumissa, vaan myös valtamedian tavassa kertoa niistä; median muutos heijastelee itsessään maailman muutosta. Osa ikävistä kehityskuluista on puolestaan ilmiselviä, jonka vuoksi hallitseva nomenklatuura kiistää ne sitä itsepintaisemmin mitä itsestäänselvemmiksi ne käyvät. Nyt havaittavissa megatrendeissä on ehkä pelottavinta niiden kiihtyvä luonne ja yhteiskuntien kyvyttömyys refklektiviisen kontrolliin kun tapahtumat näyttävät vyöryvän kaoottisesti eteenpäin ilman jarrua ja ilman järkeä.

Maanantain Human interest -uutinen mediassa on ollut Porvoossa tapahtunut kolmevuotiaan lapsen kuolemaan johtanut puukotus. Kaikki mediassa haastatellut asiantuntijat ovat korostaneet, kuinka äärimmäisen poikkeuksellisesta tapauksesta on kysymys. Ylen uutisessa Oikeuspsykiatri Porvoon puukotuksesta: "Tämäntyyppinen lapsisurma on äärimmäinen ja poikkeuksellinen teko" asiantuntija vakuuttelee, että tapaus on erittäin harvinainen suomalaisessa kulttuurissa, mutta myöhemmin jutussa käy ilmi, ettei tekijä ollutkaan suomalainen, vaan epäilty 38-vuotias isä on Ranskan kansalainen. 

Tosin Ranskassakaan Pierre tai Jean-Claude ei syyllisty juuri koskaan tällaiseen tekoon, mikä panee heti ajattelemaan tekijän ranskalaisuutta. Ylen toisessa uutisesta MTV: Puukotuksesta epäilty isä kaappasi lapsen Karibialle voidaan päätellä, että tekijä kuuluu todennäköisesti negridiseen roturyhmään, jolloin hän sijoittuu mentaliteetilltaan eurooppalaisen kullttuuripiirin ja rodun ulkopuolelle. 

Vasemmistonilkit ja afrikkalaispatjat ovat
kuulemma vasikoineet Facessa tämän
päivityksen levittäjiä. Onneksi olkoon!
Me vastaamme julkaisemalla lapsen
murhaajan kuvan. :-)

Useat tutkimuksen tietävät kertoa, että rotujenväliset suhteet ovat erityisen vaarallisia silloin kun nainen on valkoinen ja mies musta. Naiseen kohdistuvan henkirikoksen todennäköisyys normaaliin rodullisesti homogeeniseen suhteeseen verrattuna on vähintään kahdeksankertainen. On selvää, että tämä näkyy myös mustien aviomiesten puoliverisiin lapsiinsa kohdistamana väkivaltana, josta kertoo myös Porvoon murhaajan saamat aiemmat tuomiot toiseen lapseen kohdistuneista pahoinpitelyistä. Vain vuosi sitten Yle Watch kommentoi mediassa hetken julkisuutta saaneesta norsunluurannikkolaisen Seydoy Kouandan insestisestä rikosvyyhdistä, jossa hän oli käyttänyt vuosikausia seksuaalisesti hyväkseen tytärtään, jolle oli tehty tämän vuoksi lukuisia abortteja.

Olisiko Porvoon tragedia ollut mahdollista 10-20 vuotta sitten? Mahdollisesti, mutta selvästi epätodennöisempi se olisi ollut. Matemaattinen todennäköisyys tällaisille murhenäytelmille kasvaa sitä mukaa mitä enemmän maahan valutetaan afrikkalaistaustaisia ja mitä enemmän suomalaisnaiset deittaavat heidän kanssaan. Suhteita ei voi selittää pelkällä viidakkokuumeisella eksotiikan nälällä, vaan länsimaisen tajuntateollisuuden propagandalla, jossa mustista miehistä on pinnalle nostettujen julkkisten avulla tehty sosiaalisesti hyväksyttyjä partnereita. Hollywoodin sionististen mediamogulien esittämä kuva "maagisesta neekeristä" (Magic Negro) on vaikuttanut myös suomalaisnaisiin samalla kun he ovat jääneet autuaan tietämättömiksi mustien miesten todellisista puolista kuten alttiudesta seksuaaliseen väkivaltaan ja kognitiivisesta suorituskyvystä. 

Media vaikenee näistä piirteistä, koska faktapohjaisen tilastoinformaation avointa jakamista pidettäisiin "rasismina", vaikka se nimenomaan suojelisi niin valkoisia naisia kuin miehiäkin mustien rasismilta. On hirvittävää, että geneettistä ainutlaatuisuutta tuhoavan roturutsan vaarallisuus aletaan ymmärtää vasta sitten kun veri jo vuotaa. Ainoa hyöty Porvoon tapauksesta voisikin olla se, että se toimii varoittavana esimerkkinä niille suomalaisnaisille, jotka harkitsevat ryhtymistä suhteeseen "jännittävän afrikkaismiehen" kanssa.


                                                     ******************************

Ruotsissa leikitään sokea aasia, kun Lähi-Idän ja Afrikan nuoret jullit polttelevat autoja, kivittävät poliisia ja palokuntaa, joukkoraiskaavat ruotsalaisia naisia ja ampuvat suurkaupungeissa toisiaan keskinäisissä heimosodissaan. Koska länsinaapurissa ei ole avointa keskustelua todellisista näkyvistä ongelmista, ne projisoidaan marginaalisiin mikro-aggressio-kysymyksiin, joita paisuttelemalla ne saadaan näyttämään oikeilta ongelmilta. 

Yle uutiset kertoi viikonloppuna ilmestyneessä jutussaan Ruotsissa monet mediajulkkikset ovat menettäneet työnsä häirintäkohun takia – Suomessa ei liiku edes huhuja kuinka sikäläiset valtamediat ovat joutuneet tukalaan tilanteeseen, koska kilpailevat mediatalot ovat paljastaneet niiden ykkösjulkkiksiin kohdistuneista seksuaalisen häirinnän tapauksista. 

Jutussa on haastateltu kolmea pahamaineista mieskaunaista feministiä, joiden mukana on tietenkin Yleen tupajumiksi juuttunut joka asian asiantuntija Anu Koivunen. Jokseenkin hervottomin lausunto kuullaan Hanasaaren ruotsalais-suomalaisen kulttuurikeskuksen toimitusjohtaja Gunvor Kronmanilta, joka pitää itsesensuuristaan tunnettua ruotsalaista keskustelukulttuuria päinvastoin avoimena:

Ihailen ruotsalaista kulttuuria, koska he uskaltavat tuoda asioita esille. Uskalletaan keskustella arvoista, ja myös poliittiset johtajat antavat asioista lausuntoja.

Missään muussa maassa maahantunkeutujien tuomia ongelmia ei ole siivottu pois valtamediasta sellaisella tunnontarkkuudella kuin Ruotsissa, mutta ilmeisesti punaliberaalien mielestä juuri näin pitää ollakin. Koska maassa on kuitenkin sattuneista syistä paljon tyytymättömyyttä, pseudoeliitti ohjaa keskustelun epäolennaisiin kysymyksiin, joissa kansaa kiihotetaan raivoon sylkykupin roolin ottanutta valkoista heteromiestä vastaan. Luonnollisesti naisten pimeät puolet ovat kuningaskunnassa tabu toisin kuin Suomessa, jossa eräät mediat ovat sentään kertoneet Me too -hypen keskellä naisten raskauden ajan alkoholin käytösta syntyneistä vammautuneista lapsista. Ylen "asiantuntijat" ovat ainakin oikeassa siinä, että feminismistä on tullut Ruotsissa valtionuskonto ja sen agenda ohjaa pitkälti maan hypersensitiivistä julkista keskustelua.

Me too -kampanjasta on ollut osalle eliitistä se hyöty, että kerrankin etuoikeutetut julkkiset niin Ruotsissa kuin Amerikassa voivat kokea olevansa uhreja, kun he heittelevät ilmaan erilaisia syytteitä liian pitkistä katseista ja nipistelyistä, jotka muuttuvat median diskurssissa raiskauksiin verrattavaksi "seksuaaliseksi häirinnäksi". Kampanja todistaa omituisella tavalla kuinka tahot, jotka julistavat uhmakasta lutkamarssien sanomaa, edistävät nyt seksuaalista uusmoralismia. 

Se, mitä nomenklatuura ja medialeliiti ei ottanut huomioon edistämässään Me too -kampanjassa, on sen Frankensteinin luonne. Hyväkkäiden päästettyä uhripuheen vapaaksi, se on alkanut elää omaa elämää epätoivottuine seurauksineen. Lgbt-ystävällinen media ei ole ollut lainkaan iloinen siitä, että väitettyä seksuaalista häirintää ovat harjoittaneet myös sen pyhimyksiksi nostamat homojulkkiset kuten Kevin Spacey, jonka puuhissa on myös pedofilinen ulottuvuus. Kampanja aloittaneille rikkaille pro-lgbt feministinaisille on tullut yllätyksenä myös se, että jatkuva mölinä seksuaalisesta häirinnästä on avannut uhriutumisen Pandoran lippaan kaikille kynnelle kykeneville, myös miehille, jotka ovat alkaneet kerätä kertomuksillaan omaa uhripääomaa. 

Länsimaailman uhritumiskulttia on syytä pitää kulttuuripatologiana, joka kertoo paljon siitä mihin suuntaan sivilisaatiomme on menossa. Ennen pitkää Me too -tyyppiset kampanjat ovat viemässä somessa synnytettyä joukkohysteriaa jo noitavainojen asteelle. Lopulta ollaan tillanteessa, jossa kaikki haluavat olla uhreja, jolloin vastaavasti myös syyllinen voi olla kuka tahansa. Näin vallankumous syö lopulta omat lapsensa. Tosin tätä ennen mediassa vallitsee vielä pitkään puhe, jossa epämääräiselle ja epäyhtenäiselle valkoiselle miesjoukolle sälytetään syntipukin rooli. Tässä blogissa usein lainattu Mika Virtanen kirjoittaa:

Punavihreät, jotka ovat liitossa niiden todellisten etuoikeutettujen kanssa, joilla on paljon rahaa ja valtaa, suojelevat kumppaneitaan hämärtämällä sitä kenellä todellisuudessa on etuoikeuksia. Todellinen etuoikeutettujen ryhmä Suomessa on pieni, n. tuhat henkilöä. Nämä etuoikeutetut ovat mielissään siitä, että melkein kaikki purevin yhteiskunnallinen kritiikki kohdistetaan epämääräiseen ja valtavaan ryhmään, johon kuuluvat melkein kaikki eurooppalaiset miehet. Silloin kritiikki ei kohdistu etuoikeutettuihin.  

Niin virheellisiä kuin länsimaisten marxilaisten kritiikki ja maailmankatsomus olivatkin, heidän kritiikkinsä kohdistui kuitenkin suurelta osin oikeaan osoitteeseen kun puhutaan etuoikeutetuista. Marxilaiset vasemmistolaiset olivat länsimaissa loppuaikoinaan yhä enemmän de facto epämukavassa ja riitaisassa liitossa niiden kanssa, joita he kritisoivat. Marxilaiset eivät jo pelkästään ideologisista syistä pystyneet viemään liittoa etuoikeutettujen kanssa "luonnolliseen" päätepisteeseensä, joten punavihreät ajoivat marxilaisten ohi ja muodostivat vähitellen liiton itse. Osa tätä liittoa on se, että että etuoikeutettuihin kohdistuva kritiikki vaimennetaan, ja kohdistetaan se toisaalle epäolennaisuuksiin.  

Marxilainen kritiikki mobilisoi tavallisia ihmisiä vallanpitäjien osaryhmää vastaan. Punavihreiden kritiikki demobilisoi, demoralisoi ja hajottaa potentiaalisesti vaikutusvallaltaan suurinta poliittista ryhmää, joka voisi vastustaa etuoikeutettuja, ja usuttaa eliitin tuella kaikenlaiset vähemmistöt ja sen omat jäsenet sitä vastaan. Kun ei-eliitti taistelee "kulttuuritaistelua" keskenään, eliitti ja eliitin etuoikeudet saavat olla rauhassa.

                                                     ******************************

Seuraavaksi pari ajastamme paljon kertovaa vahingollista nimitysuutista, jotka Yle on ottanut iloisesti vastaan. Nimitykset eivät ole heikkoja signaaleja, vaan merkkejä yhdenlaisista megatrendeistä, joilla on toki myös kasvavat vastavoimansa.

Helsingin ev. lut. serakunnassa mentiin viime sunnaintaina ojasta allikkoon, kun eläkkeelle siirtyneen Irja Askolan tilalle piispaksi vihittiin vielä punaisemmista mielipiteistään tunnettu Teemu Laajasalo. Ylen uutisessa Helsingin piispa Teemu Laajasalo vihittiin virkaansa ei kerrota sen tarkemmin hänen ensimmäisen saarnansa sisällöstä, mutta sen poliittinen yhteys kävi selväksi tv-uutisten puolella, jossa hän kertoi toivovansa, että homoparien vihkimisestä tulee hänen kaudellaan vielä totta. Joku on kysynyt, minne kaikki kommunistit ovat kadonneet. Me vastaamme: kirkkoon.

Toinen nimitys on punamädätyksessään vähintään samaa luokkaa kuin Teemu "tein gradun masturbaatiosta" Laajasalon pesti. Yle-uutinen Ritva Viljasesta Vantaan uusi kaupunginjohtaja – Kuudes demaripomo putkeen kertoo, kuinka Vantaa viiden omaan jalkaan ampumisen jälkeen ampuu nyt itseään päähän. Viimeksi Yle Watch kirjoitti tästä suurelta yleisöltä tuntemattomana pysyttelevästä punaisesta tuholaisesta vuosi sitten, kun Helsinkiin yritettiin vielä kerran saada Guggenheim-museo. 

Monikulttuurisuuden viheliäisenä taustavaikuttajanana tunnetun Viljasen suomalaisvihamielinen syntilista on pitkä. Punamummo Tarja Halosen virkanimityslemmikkinä toiminut Viljanen oli jo vuoteen 2008 mennessä todistanut olevansa ehta kansanvihollinen, josta kertoo Octavius-blogin hänen suustaan kirjaamat "ajatukset".

                                                     ******************************

Isänpäivä oli viime sunnuntaina, mutta ihme kyllä tällä kertaa media ei täyttynyt veikeistä "vieläkö hakkaat vaimoasi" -tyylisistä uutisista "isänpäivän kunniaksi". Tasa-arvofundamentilistit yrittivät sentään viikolla synnyttää keskustelua lähimmäisenpäivästä, joka korvaisi isänpäivän, koska kuhnuriyhteiskunnassa aivan kaikilla lapsilla ei ole isää. Eli tässäkin pitäisi mennä vähemmistön tunteiden ehdolla. Jostain kumman syystä kukaan ei näyttänyt ehdottavan äitienpäivän tilalle lähimmäisenpäivää....

Isänpäivänä Ylen verkkosivuilla haastateltu satusetä Matti Rönkä sen sijaan kannattaa modernina cuck-miehenä lähimmäisenpäivää isänpäivän sijaan: 

Voisiko mies ajatella juhlivansa isänpäivän sijasta lähimmäisenpäivää, kuten viime aikoina on ehdotettu? Ilman muuta, Rönkä sanoo. Tärkeintä on, ettei kukaan pahoita mieltään. Vahvemmat joustakoot heikompien puolesta.

Kulttuurivieras-haastattelussa Kirjailija ja uutisankkuri Matti Rönkä: "Jos joku sanoo olevansa hyvä isä, hän valehtelee" käy selväksi myös se, että satusetä on adoptoinut venäläisen CP-lapsen Iljan. Varmasti Suomestakin olisi löytynyt heikko-osaisia lapsia oman eettisyyden näyttämiseksi, mutta jotenkin aika on vain sellainen, että ulkomaalaisadoptio on erityisen suosittua julkkisten, näyttelijöiden, poliitikkojen, media-ammattilaisten ym. valtaeliittiä palvelevien hyväosiaisten keskuudessa. 

Uutisankkurien antamat ekshibitionistiset syvähaastattelut ovat kiusallista luettavaa, koska katsojan kannalta ideaali uutistenlukija on puolueettomasti tosiasioista kertova anonyymi henkilö, pelkkä instrumentti, ihminen ilman omia mielipiteitä ja henkilökohtaisia agendoja. 

Vielä silloin kuin Arvi Lind oli uutistenlukijana, olisi ollut mahdotonta, että hän olisi repostellut poliittisilla mielipiteitäillään Suomen Kuvalahdessä puhumattakaan että hän olisi aukaissut "sisäistä elämäänsä" jollekin naistenlehdelle. Kukaan ei ole pyytänyt, että arvokkaina pidettyjen julkisten ammattien harjoittajien pitäisi riisua virkanaamionsa ja lähestyä kansaa avamaalla sille vaatekaappinsa ja mielipiteensä. Jostain pahasti nyrjähtäneestä auktoriteettien narsistiset ulostulot kertovat ajastamme.

                                                     ******************************

Heilurin liike synnyttää ennen pitkää myös vastaliikkeen. Puolassa juhlittiin launtaiana kansallisen solidaarisuuden hengessä itsenäissyypäivää, josta Yle on ollut systemaattisesi kertomatta viime vuosina. Kun se nyt vihdoin päätti kertoa yhdestä suurimmasta tänä vuonna Euroopassa pidetystä poliittisesta tapahtumasta, oli tyyli tuttua vinoilua ja leimakirveiden heittelyä: "Me haluamme Jumalan!" julistivat puolalaiset patriootit itsenäisyyspäivänä – äärioikeiston perinteeksi muodostunut juhlinta peittosi viralliset juhlamenot.    

Yle lainaa osallistujien määräästä kertoessaan poliisin antamaa lukua 60 000, vaikka mediajätti tietää itsekin, että tämä globaalien tiedotusvälineiden toistama luku on selvästi alakanttiin. Jopa poliittiset vastustajat ovat tunnustaneet että osallistujia oli reippaasti yli 100 000. Parhaan suomenkielisen katsauksen tapahtumasta saa tuoreesta verkkolehti Sarastuksen raportista, jonka on kirjoittanut paikalla ollut unkarilainen toimittaja Ferenc Almássy:

Kulkueelta kesti tunnin ohittaa tietty piste Nowy Świat -kadulla, ja Puolan vasemmiston mukaan osallistujia oli 240 000. Lauantaina Itsenäisyysmarssilta kesti 50 minuuttia ohittaa tietty piste Aleje Jerozolimskie -kadulla, joka on neljä kertaa leveämpi…  

Ellei opposition antamaa lukua kyseenalaisteta – valtavirtamedia käyttää poliisin arviota 60 000 osanottajasta – käytetyt luvut ovat osa Puolaa ja sen konservatiivista hallintoa vastaan käytyä kampanjaa. CNN väittää nationalistien aiheuttaneen epäjärjestystä ja pelkoa pääkaupungin kaduilla. Muut ennakkoluuloiset ja antikonservatiiviset tiedotusvälineet ovat absurdilla tavalla nimittäneet kaikkia osanottajia ”fasisteiksi”, vaikka järjestäjien käyttämissä iskulauseissa vastustettiin fasismia, natsismia ja kommunismia, joita vastaan puolalaiset ovat kirjaimellisesti taistelleet.

                                                     ******************************

Yle TV1, maanantai 13.11.2017  klo 21:30, Dokumenttiprojekti: Vihaani ette saa 

Antoine Leirisin vaimo ammuttiin Pariisin iskussa. Leiris kirjoitti somessa, etteivät terroristit ansaitse hänen vihaansa. Päivitys levisi laajalle. Leiris selvittää kohtalotovereittensa kanssa miten selvitä menetyksestä. HD Äänitekstitys: suomi. K12 (ahdistus).

Ranskan nuoriso, mikä Cuck-nuoriso! Afrikkalaiset maahantunkeutujat murhaavat heitä, mutta he eivät suostu vihaamaaan, vaan kääntävät toisen poskensa ja antavat vielä kolmannenkin tyttärensä uhriksi. Ainakaan heitä ei kutsuta rasisteiksi ja sehän jos mikä on kaikkein tärkeintä, jopa tärkeämpää kuin elämä! Oy vey!