sunnuntai 14. heinäkuuta 2019

VALTAMEDIA TARTTUI INNOKKAASTI ANARKOKOMMUNISTIN KAUHISTELEVAAN "VUOTOON" ISÄNMAALLISESTA KESÄLEIRISTÄ


Kesä on uutisrintamalla hiljaista aikaa, joten mikä tahansa pikkujuttu on tervetullutta ainesta valtamedialle, jos siihen saa vielä kytkeyttyä moralistisen pöyristymisen. Tällöin puhutaan tietenkin "somekohuista". Suurin osa nettikohuista nousee julkiseen keskusteluun "'äärioikeistoa" stalkkaavien päivystävien komukyylien kauhistelevista päivityksistä. 


Tällä viikolla punavihreä nettirinki yltyi hysteeriseen paatokseen, kun toimeton juutalaistaustainen anarkokommunisti Dmitry Gurbanov "paljasti" Kansallismielisten liittouman kesäleirin, jossa eri poliittisista taustoista olleet kansalaiset hassuttelivat keskenään vapaa-aikanaan. 

Näissä äärivasemmistolaisissa syöttiläissä ja vahtikoirissa on tyypillistä, että heidän tekopyhä hurskastelunsa ei tunne röyhkeydessään mitään rajoja. Poliittista väkivaltaa esivaltaa ja poliittisia vihollisia vastaan pitkään agitoinut Gurbanov esiintyykin nyt tviittiensä perusteella jonain laillisuuden ritarina ja paheksuu närkästyneenä, kuinka kesäleiriläiset ovat ampuneet jousipyssyillä tuntemattomaksi jääneiden politiikkojen rintakuviin.

Ylen punavihreille toimittajille tällainen "uutinen" on kuin taivaan mannaa ja he kirjoittivatkin perjantaina 7 Päivää -tyylisen raflaavan roskajutun  Perussuomalaiset selvittää, mitä kohutulla kesäleirillä tapahtui: "Tarkka pitäisi olla siitä kenen kanssa kaveeraa" – tämän tiedämme nyt. Jutun takaa löytyvät ei niin yllättäen tomittajat Merja Niilola ja Eero Mäntymaa, jotka molemmat ovat tunnettuja äärivasemmistolaisia "äärioikeiston jahtaajia".

Uutisjutun kaava noudattaa jo tutuksi käynyttä manipulaatiota, jossa toiseutettu ja demonisoitu "äärioikeisto" on mahdollisesti tehnyt jotain kauheaa, josta se pitäisi saada vastuuseen. Totta kai toimittajat olivat ottaneet yhteyttä Perussuomalaisten johtoon ja haastatelleet puolustukannalla olevaa puoluesihteeri Simo Grönroosia. Hiillostamisen tarkoitus on esittää Persut kroonisesti syyllisenä johonkin sellaiseen, josta hegemoniset punavihreät ja heidän surkeina aisureinaan toimivat "porvarit" eivät satu pitämään. Mitättömien asioiden paisuttaminen mediakohuiksi palvelee establishmentin tarvetta osoittaa yksi ainoa yhteiskunnallinen syntipukki ja uhka – kätevää  koska näin se pystyy peittämään oman syyllisyytensä todellisiin rikoksiin kansaa vastaan.

Leppoisan kesäleirin "vakavaa luonnetta" on haluttu korostaa 
jutussa haastattelmalla rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvasta, jolla on sattumoisin vahvat siteet pahamaineiseen äärivasemmistolaiseen lakilobbausjärjestö Demlaan. Tolvanen on riemuissaan kun pääsee uhkailemaan poliittiseen hyötykäyttöön kaapatulla lainsäädännöllä kansallismielisiä:
– Vähintään kunnianloukkauksen tunnusmerkistö täyttyy, Tolvanen sanoo.

"Maalitauluharjoittelu" poliitikoiden kuvilla ei vielä itsessään Tolvasen mukaan täytä rikoksen tunnusmerkistöä. Olennaista on, että toiminnasta on julkaistu kuva, jonka myötä kunniaa loukkaava toiminta tulee asianomaisen ja muun väen tietoon.

Kuvan osittainen sensurointi ei poista teon rangaistavuutta, Tolvanen sanoo.
Google-haulla ei löydy yhtäkään hakutulosta, jossa Tolvanen tuomitsisi äärivasemmistolaisten harjoittaman  poliittisen uhkailun ja kunnianloukkauksen. Toisin kuin näsäviisaat haluavat suurelle yleisölle uskotella, tämän huomioiminen ei ole Whataboutismia, sillä lähtökohtaisesti puolueettomuutta edustavan rikos- ja prosessioikeuden professorin pitäisi tarkastella poliittista uhkailua tasapuolisesti. 

Tolvasen vasemman silmän sokeus ei ole poikkeuksillista, koska suurin osa yliopistojen korkeimmista laintuntijoista on Demlan ideologiaan myötämielisesti suhtautuvia politrukkeja. Hyvänä esimerkkinä on järjestelmän suojelemana "kapinallisena" viihtyvä anarkofeministi Suvi Auvinen, joka kannattaa aatetoveriensa väkivaltaa ja tviittasi jokunen vuosi sitten: "Jos jotain leikataan, niin Stubbilta pää!". Professori Tolvanen ei vaatinut muden Demla-juristien tapaan tuolloin Auviselle syytettä ja mediakin lakaisi murhauhkauksen vaivihkaa maton alle ikuiseen unohdukseen. Syytteitä Auviselle ei herunut vaan päinvastoin järjestelmä on palkinnut hänet sen jälkeen moneen otteeseen. One law for them, and another law for us!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti