HELSINGIN AFRIKKALAISET VÄKIVALTAJENGIT JA YHTEISKUNNAN VÄESTÖNLAADUN MUUTOS

Tavallista helsinkiläisnuorisoa chillaamassa
raskaan työpäivän jälkeen.

Yhteiskunnan vakaus, vauraus ja teknologinen kehittyneisyys on lähes suoraan verrannollista sen populaation keskimääräiseen älykkyyteen. Älykkyystestejä järjestävä tutkija Paul Cooijmans valaisee verkkosivunsa artikkelissa Human degeneration (2008) yleisälykkyyden (äo) ratkaisevaa osuutta yhteiskunnan rakenteeseen ja olemukseen. Keskinäisen luottamuksen rauhallinen ja vauras yhteiskunta vaatii Cooijmansin mukaan populatiolta vähintään 100:n pisteen keskimääräisen älykkyysosamäärän. Väestön homogeenisyydellä on myös ratkaiseva vaikutus yhteiskuntauhaan, vaikka Cooijmans ei sitä mainitsekaan. 

Joka tapauksessa jo kymmenen pisteen lasku 100-pisteen keskiarvosta merkitsee vakavaa yhteiskunnallista degeneraatiota. Sen ikävien seurausten hidastamiseksi  julkisen hallinnon täytyy vahvistaa väkivaltakoneistoa turvatakseen edes jonkinlaisen yhteiskuntarauhan. Cooijmans kuvaa lyhyesti millainen on alle 90-äo pisteen monikulttuurinen yhteiskunta:

Kun modaalinen äo putoaa alle 90:n pisteen, perinteinen teollisuusyhteiskunta lakkaa olemasta ja se menettää kyvyn tuottaa korkeaa teknologiaa. Rikollisuus, väkivalta ja julmuus lisääntyvät jyrkästi, ja yhteiskunnasta tulee turvaton lähes kaikille. Lopulta luovutaan rajoittavista ihmisoikeussopimuksista, ja ne, jotka ovat vastuussa rikollisuuden pehmeästä käsittelystä ja muusta dysgeneettisestä politiikasta, teloitetaan julkisesti. Yhteiskunta pidetään koossa tiukkojen sääntöjen avulla, ja ruumiillisiin rangaistuksiin ja kuolemanrangaistuksiin turvaudutaann usein, koska ne ovat välttämättömiä tuollaisen populaation kurissapitämiseksi. Nykyaikainen sairaanhoito ja muodollinen koulutus ovat vain rajoitettujen ryhmien saavutettavissa. Hallintojärjestelmä muuttuu autoritaarisemmaksi ja siirtyy demokratiasta "fasismiin"; ei ideologiasta tai halusta alistaa, vaan silkasta välttämättömydestä.  Syntyy jonkinlainen vahva hierarkia kuten rotuerottelu, kastijärjestelmä tai feodaalisuus. Ainoastaan jäljellä oleva pieni vähemmistö kunnollisia ihmisiä saa kantaa raskaita aseita ja puolustaa itseään vähä-älyisiä, murhanhimoisia ja raiskaavia laumoja vastaan.

Näkemys on tietenkin kärjistävä ja kenties liioteltukin, muttei mahdoton, mikäli tarkastelee pieniä äo-pisteitä saaneiden mustan Afrikan maiden yhteiskunnallista tilannetta. Erityisesti Etelä-Afrikan "kehitystä" kannattaa arvioida tässä valossa. Koska yleisälykkyys ja yhteiskuntarauha korreloivat vahvasti keskenään, synnyttää kasvava afrikkalaispopulaatio Euroopassa luonnollisesti yhteiskunnallisia konflikteja, ja lopulta tilanteen, jota edellä kuvataan. 

Kysymys väestönlaadusta ja kognitiivisista kyvyistä on kiistämätön tabuaihe nykypäivän Suomessa. Tuon tasa-arvovalheen vaikutuvaltaisin portinvartija maassamme on eittämättä Yleisradio. Esimerkiksi somalien kokonaispanosta suomalaiselle yhteiskunnalle ei uskalleta Ylessä laskea, koska se on mitä ilmeisimmin negatiivinen. Koska totuutta ei voida sanoa, nuorille suunnattu Yle Kioski väittää päinvastaista ja ylistää somalien älyllistä ja kulttuurista panosta suomalaiselle yhteiskunnalle Peter Westerholmin kolumnissa Kiitos, Suomen somalialaisnuoret.

Suomessa primitiivisen katurikollisuuden ilmaantuminen on suora seuraus afrikkalaisesta maahanmuutosta. Viime pävinä tämä maahanmuuton seurannaisilmiö on herättänyt huomiota jopa valtamediassa, vaikka se puhuukin mieluummin aidan seipäistä kuin itse aidasta. Aiheesta kertoi ensimmäisinä Helsingin Sanomat ja  Ilta-Sanomat. Yleisradiokin tarttui kuumaan perunaan, mutta ensimmäisessä uutisessaan Nuorten häiriökäyttäytyminen herättää keskustelua pääkaupunkiseudulla, poliisi kuitenkin rauhoittelee tilannetta: "Valtaosa nuorista käyttäytyy hyvin" se vähättelee tyypilliseen tapaansa ongelmaa ja vaikenee sopivasti nuorisorikollisten afrikkalaisperäisestä taustasta. Jo sananvalinta "häiriökäyttäytyminen" on silkkaa Yle-manipulointia, koska siinä samaistetaan väkivaltaiset katuryöstöt kaupunkikuvaa häiritsevään, mutta sinänsä melko harmittomaan suomalaisnuorten julkijuopotteluun ja -virtsaamiseen.

Hallituksen punavihreät ministerit, poliisihallinnon jees-miehet ja valtamedia vetävät  odotetusti yhtä köyttä teeskentelemällä ongelman johtuvan asuntopoliitiikasta ja koronaepidemiasta. Varsinaisen rimanalituksen teki Ilta-Sanomien  pääkirjoitustoimittaja Timo Paunonen, joka vihjasi syyn löytyvän rasismista eli Suomen epäonnistuneesta yhteiskuntapolitiikasta. Mustien afrikkalaisten ja arabien katuväkivalta ei siis johdu heistä itsestään vaan heidät unohtaneesta krypto-rasistisesta yhteiskunnasta! 

Itse hankitun ongelman pahentajina tunnetut pääministeri Sanna Marin (sd.) ja sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) olivat pakotettuja ottamaan "ilmiöön" tiistaina kantaa Twitterissä. Luonnollisesti he vaikenivat ongelman pääsyystä eli etnisestä komponentista. Sen sijaan ministeri Ohisalo lainaa tviitissään sosiologian kurssikirjaa ja väittää ongelman taustalla olevan epätasarvon:

Suomessa ei saa syntyä näköalattomuutta, joka ajaa ihmisiä epätoivoisiin tekoihin. Keskeistä on eriarvoisuuden vähentäminen.

Puhe eriarvoisuudesta paljastaa taustalla olevan ideologisen rasismidiskurssin, vaikka Ohisalo pitääkin suun supussa eksoottisista maahanmuuttajista. Parissa lauseessa ministeri vierittää rikollisten oman vastuun suomalaiselle yhteiskunnalle. Itse asiassa puhe "epätoivoisista teoista" kääntää koko asetelman päälaelleen: uhreja eivät olekaan puukotetut ryöstön kohteet, vaan "yhteiskunnan päähänpotkimat" maahanmuuttajanuoret! Samalla Ohisalo tunnustaa olevansa holhoava paternalisti, joka ei suo ulkomaalaisille väkivaltarikollisille minkäänlaista omaa vastuusta ja vapaata tahtoa. Asenne on myös rasistinen, sillä ministeri tulee väittäneeksi, että kantaväestön nuorista poiketen afrikkalaisia ei tule arvioida vastuullisina kansalaisina, vaan ikuisina lapsina, jotka eivät ole vastuussa teoistaan. Ikävä kyllä tässä oletuksessa Ohisalo on tällä kertaa oikeilla jäljillä.

Helsingin kasvava katurikollisuus on näkymä siitä mitä Ruotsi oli 20 vuotta sitten. Vuosikymmen pari tästä eteenpäin ja Helsinki näyttää nyky-Tukholman etniseltä sotatantereelta. Media ja poliitikot arvuuttelevat mitä tälle kehityssuunnallle pitäisi tehdä, mutta todellisia ratkaisuja ei ole luvassa. Vaikka järjestelmä ja sen yhteiskuntainsinöörit eivät halua tietää oikeaa ratkaisua, Yle Watch tietää sentään mitä tästä kaikesta vääjäämättä seuraa.

Yhteiskuntarauhan ylläpitämiseksi yleistä järjestystä jouduaan valvomaan enemmän ja lakeja koventamaan. Nuo toimet ovat kuitenkin vain jälkireagointia tilanteeseen, jonka rotumuukalaisten invaasio on synnyttänyt. Tilanne vain pahee mikäli maahanmuutto kognitiivisesti haasteellisista populaatioista jatkuu samanlaisena. Näin vastauksesi tulee alussa mainitun älykkyysmittaustutkija Paul Cooijmansin sitaatti.

Yleisen älyykkyystason lasku yhdessä konfliktiherkän etnisen diversiteetin kanssa on yhteenkietoutunut ongelma, joka vaatii Gordionin solmun yksinkertaista avaamista: kehitysmaiden maahanmuuton pysäyttämistä ja tänne etnisesti sopeuttamattomien muukalaisten palauttamista takaisin kotimaihinsa.

                                                  *********************************

TV1, maanantai 9.11. klo 19.00, Historia: Rotuopin unohdetut uhrit

Lebensborn oli Heinrich Himmlerin kehittämä ohjelma, jonka tarkoitus oli luoda kansallissosialismin mukainen ihannerotu Saksaan. Ohjelmassa kuullaan Lebensborn-keskusten entisten asukkaiden karuja kokemuksia sota-ajalta. T: Degn-Film/BR/ORF, Itävalta HD ohjelmatekstitys (suomi) 56 min. Linkki ohjelmaan.

Jaahans, poliittinen tilanne on maailmalla vaihteeksi sellainen, että se vaatii Yleltä wanhan kunnon nazzidokumentin. 

Ohjelmassa saksalaisten rotukäsityksiä kauhistellaan ja halveksutaan, mikä on vähän hassua punaliberaalilta medialta, joka on itse selvästi fiksoitunut kaikkeen rotuun liittyvään. 

Hegemonisen vasemmiston rotuoppi poikkeaa natseista siinä, että kun saksalaiset pyrkivät parantamaan väestön  fyysistä ja henkistä laatua, yrittävät vasemmistolaiset kaikin keinoin heikentää eli "tasa-arvoistaa" eurooppalaisten perimää tuottamalla mantereelle kognitiivisesti haasteellista joutomies- ja kaaputehdas-populaatiota.

25 VUOTTA SITTEN YLESSÄ ESITETTY TATU VANHASEN HAASTATTELU ÄO-EROISTA ON TÄNÄÄN VIELÄ SUUREMPI TABU KUIN SILLOIN

Vuoden 1994 suurin tieteellinen kohu nousi yhteiskuntatieteilijä Charles Murrayn ja psykologi Richard J. Herrnsteinin kirjoittamasta kirjasta The Bell Curve (Kellokäyrä), jossa käsitellään älykkyyserojen yhteiskunnallista vaikutusta. Suurin osa kirjassa esitetyistä väitteistä perustuu aikaisempaan tieteelliseen tutkimukseen, mutta vasta niiden kokoaminen samojen kansien väliin herätti median ja suuren yleisön mielenkiinnon. 

Kirjan keskeisin väite on, että älykkyystesteillä mitattavissa oleva älykkyys ennustaa paremmin yksilöiden koulu-, ammatti- ja taloudellista menestystä kuin vanhempien koulutus- ja tulotason kaltaiset vallitsevat sosiologiset selitystekijät. Jo pelkästään tämän ääneen sanominen olisi saanut aikaan kohun, koska se kyseenalaistaa perinpohjaisesti yhteiskunnan hegemonisen tasa-arvoideologian, jossa ihmisten henkisten kykyerojen kuvitellaan johtuvan pääasiassa ympäristötekijöistä. 

Varsinaisen poliittisen pommin yli 800-sivuinen teos synnytti käsittelessään kahdessa luvussaan rotujen älykkyyseroja. Niissä mainitut yleisälykkyystutkimukset puhuvat kiistatta sen puolesta, että Yhdysvaltain valkoisiin sekoittunut musta väestö saa 100:n äo-pisteen keskiarvosta 15 pistettä (yhden keskihajonnan verran) vähemmän kuin valkoiset. Vertailun vuoksi  Saharan eteläpuoliset sekoittumattomat mustat väestöt ovat saaneet älyykkystuloksia, joiden etäisyys sadan pisteen keskiarvosta on kahden keskihajonnan luokkaa. 

Tasa-arvofundamentalistien raivoisista vastalauseista huolimatta tiedeyhteisö ei vielä tuolloin hylännyt tutkijoita, jotka esittivät vallitsevaa ideologiaa kyseenalaistavia tuloksia. Esimerkiksi kirjan ilmestymisvuonna The The Wall Street Journalissa julkaistiin 52 älykkyystutkijan kannanotto, jossa kirjan väitteitä luonnehdittiin älykkyystutkimuksen vallitsevien näkemysten mukaisiksi. Kirjan julkaisun jälkeen myös Yhdysvaltain psykologiyhdistys APA tarttui aiheeseen ja julkaisi asiantuntijaraportin älykkyystutkimuksesta, jossa allekirjoitetaan lähes kaikki The Bell Curven esittämät tulokset.

Kirjan herättämä kohu maailmalla huomioitiin myös Suomessa. Suurelle yleisölle se tuli tunnetuksi vuonna 1995, jolloin Ylen K.Tervo-ohjelmassa haastateltiin silloista valtio-opin dosentti Tatu Vanhasta (1929-2015), joka tunnetaan parhaiten keskustalaisen pääministeri Matti Vanhasen isänä. Nelisen vuotta sitten tämä arvokas dokumentti julkaistiin YouTubessa, mutta vasta vuosi sitten se alkoi saada enemmän katsojia. 

Tämän blogikirjoituksen tarkoitus on saada videolle lisää katsojia, sillä sen helposti omaksuttava viesti ei ole menettänyt vuosien saatossa tippaakaan arvostaan. Päinvastoin, viime vuosikymmenen aikana Suomeen päästetyt kehitysmaalaiset erityisesti Saharan eteläpuolta alleviivaavat väestön keskimääräisen yleisälykkyyden kehitystä, joka riippuu pitkälti videossa mainittujen väestöryhmien osuudesta populaatiossa. 

Yhteiskunnalliselle sopeutumiselle älykkyys ei ole yksin ratkaisevaa, mutta kun mustasta väestöstä saatu tutkimustieto kertoo, että heillä on myös aasialaisia ja valkoisia pienempi impulssikontrolli, herkempi taipumus väkivaltaan ja suurempi seksivietti, ollaan suurten siirtolaismäärien kohdalla tilanteessa, joka uhkaa jo koko järjestelmän herkkää sosiaalista tasapainoa.

Haastattelussa Tatu Vanhanen toteaa vauraiden länsimaiden korkeaan teknologiaan perustavan yhteiskunnan vaativan väestöltään tietyn älyllisen kynnystason. Sittemmin hän perehtyi älyykkyyserojen vaikutukseen kansakuntien varallisuuteen. Professoriksi edettyään Vanhanen kirjoitti Ulsterin yliopiston psykologian professori Richard Lynnin kanssa maailmalla paljon huomioita herättäneen teoksen IQ and the Wealth of Nations ja siihen kohdistettuun kritiikkiin vastanneen kirjan IQ and Global Inequality (2006). 

Ajankuvana ohjelma on sikäli muuttumaton, että toimittaja Kari Tervo on tietämättömässä itsevarmuudessaan juuri niin ylimielinen kuin hänen punavihreät toimittajakollegansa tänään. Lisäksi Tervon ennakkoluulot älykkyystutkimuksesta ja rotueroista eivät juuri helpota asiaa. Ohjelmassa toimittaja on selvästi loukkaantunut siitä, että haastateltava väittää tieteellisiin tutkimuksiin viittaamalla ihmisten ja vieläpä ihmispopulaatioiden eroavan kognitiivisilta kyvyiltään toisistaan. Tervo ei edes pyri peittämään aseenteellisuuttaan ja töksähtelevää argumentaatiotaan, koska pitää ylipäätään puhetta populaatioiden älyykkyyseroista "eettisesti epäilyttävänä" ja "poliittisena". Ainoa ero nykypäivän toimittajiin on siinä, että Tervo rohkeni tarttua näin tulenarkaan aiheeseen.

Tosin tänään koko aiheen esille ottaminen olisi Ylessä ja miksei muuallakin mahdotonta, sillä sen verran hysteeriseksi valtamedian suhde rotujen henkisiin eroihin on viime vuosina mennyt. Siitäkin huolimatta, että viimeaikainen tieteellinen tutkimus geneettisen diversiteetin saralla on vain vahvistanut sekä Herrnstein & Murrayn että Lynn & Vanhasen esittämiä tutkimustuloksia. Saattaa olla, että juuri nykytutkimusten antama epämiellyttävä totuus on synnyttänyt populaaritieteen portinvartijoina toimivissa toimittajissa puolustusreaktion, jossa sivuutetaan kiukulla tasa-arvo-agendan kumoava informaatio.

Kun nyt katsoo tuota neljännesvuosisadan takaista VHS-kasetilta digitalisoitua kuvallisesti heikkolaatuista videota, ei voi kuin kunniottaa edesmennyttä Tatu Vanhasta, joka ei hermostu kertaakaan toimittajan asiattomuuksista ja provokaatiosta. Koko ohjelman ajan Vanhanen tuo asiansa esille kärsivällisesti ja vääntää rautalangasta evoluutioteorian perusteita niin, että jopa Tervonkin ne pitäisi ymmärtää. 

Videon suurin arvo on kuitenkin se, että siinä otettiin puheeksi Afrikan mahdollinen kehitys ja kehittymättömyys. Näin jälkeen päin voi vain todeta, ettei tilanne Afrikassa ole edes 25 vuoden jälkeen muuttunut paremmaksi, vaan väestöräjähdyksen myötä mantereen epävakaus on vain lisääntynyt. Täysin oma lukunsa on ekologisesti kestämättömän mustan Afrikan ylijäämäväestön purkautuminen hellämielisiin länsimaihin. Vaikka Afrikan takamatka Aasian menestykseen on vain kasvanut sitten Vanhasen haastattelun päivien, länsimaiden johtajat uskottelevat edelleen meille, että maanosaamme vyöryvät afrikkalaiset ovat kultamunia, joista ennen pitkää kuoriutuu kaipaamiamme huippuosaajia.

Ohjelman esittämisen syynä ollut kirja The Bell Curve on tällä hetkellä sikäli ajankohtainen, että teoksen toinen kirjoittaja Charles Murray julkaisi juuri tämän vuoden tammikuussa uuden kirjan Human Diversity - The biology of Gender, Race, and Class. Sitä on pidetty päivitettynä ja laajennettuna laitoksena vuoden 1994 kohuteoksesta. Suomessa siitä ei ole vielä kohistu, mutta rapakon takana se on jo synnyttänyt odotettua pöhinää. Kirjassaan Murray kertoo keskeisimmän syyn, miksi Suomessakin ns. edistyksellinen kansanosa haluaa sivuuttaa tiedot rotueroista ja niiden laiminlyönnistä seuraavista ikävistä yhteiskunnallista vaikutuksista:

Konservatiiveille suurin haaste on sovittaa heidän historiallinen vapauden ja rajoitetun hallituksen puolustamisensa geneettisiin arpajaisiin, jotka määrittvät ihmisen menestymisen. Liberaalien haasteena on tunnustaa ihmisluonnon rajoitukset tavalla, jota he ovat historiallisesti vastustaneet.

Monet liberaalit, joilla on korkea äo, ovat todella pahoillaan ihmisistä, joilla on alhainen äo. Jos ympäristö on syyllinen, niin epäonnistuneita voidaan auttaa ja auttajille tulee hyvä olo. Jos geenit ovat syyllisiä, auttajille tulee paha olo. 

Ihmiset pitävät hyvää oloa parempana kuin huonoa, joten he turvautuvat vahvistusharhaan, kun eteen tulevat todisteet ihmisen erilaisuuden syistä.

MYÖS VIRO HALUTAAN AFRIKKALAISTAA

Aasialaiset ovat nähneet tiedotusvälineissään kulttuurisen ja etnisen tuhon, jota tietoisesti harjoitettu massamaahanmuutto on aiheuttanut Länsi-Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Idän taloustiikereillä ei ole aikomustakaan muuttua etnisesti monikulttuurisiksi, mikäli sillä tarkoitetaan afrikkalaisinvaasioita, jonka länsimaat ovat kohdanneet. Ne kyllä esittivät YK:ssa länsimaita mielisteleviä puheenvuoroja kulttuurisesta diversiteetistä ja "maahanmuuton väistämättömyydestä", mutta tosiasiassa Aasian maat kavahtavat ammattitaidottomien ja kognitiivisesti haasteellisten afrikkalaisten maahanmuuttoa. Siellä on ollut pitkäaikaisena trendinä pikemminkin etninen nationalismi eivätkä afrikkalaiset vapaamatkustajat kuulu tähän yhtälöön.

Ikävä kyllä länsimaissa ollaan geneettisen itsesuojelun kehityksestä jäljessä. Täällä uskotaan edelleen monikulttuurin autuaaksi tekevään voimaan, vaikka tietyt maat ovat jo luisumassa etniseen kaaokseen ja orastavaan sisällissotaan. Varsinkin poliitikot, talousvaikuttajat ja toimittajat ovat hylänneet kokonaan ajatuksen etnovaltiosta ja ovat näin julistaneet puoliavoimen sodan kansojensa enemmistön syvintä tahtoa vastaan. 

Ne maat, jotka ovat vielä kyenneet suojelemaan etnistä koskemattomuuttaan ovat näiden korppikotkien ahnaan tarkkailun kohteina. Globalisteista on nimittäin sietämätöntä, että tietyiltä Euroopan kolkilta löytyy edelleen rodullisesti valkoisia saarekkeita. Kalergi-suunnitelmasta märkiä unia näkevät globaalikapitalistit ja heidän vasemmistoliberaalit hyödylliset idioottinsa tuntevat todennäköisesti hekumallista mielihyvää siitä, että voivat turmella vieraalla verellä vielä jäljellä olevat valkoiset maankolkat.

Hyvänä esimerkkinä tästä on etelänaapurimme Viro, jonka vähittäisestä negridisoitumisesta Yle uutiset riemuitsee jutussaan "Rasisti on aina pelokas ihminen, joka purkaa pahaa oloaan muihin" – Näin ulkomaalaistaustaiset virolaiset ovat kääntäneet erilaisuuden vahvuudekseen. Mikäli puheenaiheena olisi koko maailma, pelokkaiksi ihmisiksi pitäisi kutsua afrikkalaisia, Lähi-idän asukkaita ja aasialaisia, sillä lahjomattomien tilastotietojen mukaan näillä alueilla sijaitsevat maailman rasistisimmat maat. Eurooppa on maailman etnomasokistisin ja suvaitsevaisin maanosa, mutta puheenaiheena rasismi koskee pääasiassa vain sitä ja Ylen jutussa tällä kertaa Viroa.

Juttua lukiessa tulee väistämättä mieleen, miten nopeasti valkoinen väestö on lähes kaikkialla maailmassa vajonnut alas ilman taistelua. Jutun kirjoittanut toimittaja Silja Massa kuuluu siihen ihmisryhmään, joka ainakin symbolisella tasolla osallistuu aktiivisesti kulttuurinsa ja etnisyytensä tuhoamiseen. Kehitysmaalaisten invaasion edistämisellä alennetaan tietoisesti  omien resurssien tasoa, sosiaalista arvoasteikkoa ja poliittista valtaa  jakamalla sitä ulkopuolisille vapaamatkustajille. Totta puhuen, sosiologit ja evoluutiotutkijat eivät voisi edes kuvitella, että tietty rodullinen populaatio olisi välinpitämätön oman ryhmänsä vallasta ja sen vähenemisestä. Kuitenkin juuri huomattava osa Euroopan (uudelleen) koulutetusta akateemisesta väestöstä on täysin välinpitämätön omasta ja tulevien sukupolvien edusta.

Kaikessa läpinäkyvästä indoktrinaatiosta huolimatta Ylen uutisjuttu tuo esiin kiusallisia piirteitä kulttuurieroista ja maahanmuuttajien motiiveista. Ensimmäisenä haastateltu afrikkalais-virolainen tanssija Monika Tuvi hylkää suoraan monikultturistien hellimän kulttuurirelativismin tunnustamalla Viron olevan parempi maa kuin Keski-Afrikan tasavalta:

Minulla on Keski-Afrikassa suuri suku, jonka luona kävin ensimmäisen kerran vuonna 2010. Se oli valtava kulttuurishokki. En ollut ennen nähnyt sellaista köyhyyttä. Tajusin olevani onnekas, kun saan asua Virossa.

Kommentti paljastaa koruttomalla tavalla sen, miksi afrikkalaiset haluavat tulla Eurooppaan, jos siihen annettaan vain mahdollisuus: he eivät itse kykene rakentamaan vaurasta ja rauhallista yhteiskuntaa, joten he pyrkivät sinne missä sellainen on valmiina. Tosin silloin kun afrikkalaispopulaatiosta tulee suuri, myös eurooppalainen maa muuttuu Afrikaksi. Tällöin kukaan Saharan eteläpuolinen afrikkalainen ei koe enää mielekkääksi muuttaa Eurooppaan, joka on samanlainen epäonnistunut valtio, josta he pyrkivät pois.

Musiikkituottaja Antonio Kassin isä on kotoisin Dominikaanisesta tasavallasta ja äiti virolainen. Kassin tausta on mulatille tavanomainen, sillä lähes poikkeuksetta sekasuhteessa mies on musta ja äiti valkoinen. Kommenteissaan hän on rehellinen ja tuo esiin sen, kuinka alttiita nuoret naiset ovat vaikutukselle, jossa erilaisuuden palvonta esitetään jotenkin tavoiteltava asiana:

Tummasta ihosta on sekä hyötyä että haittaa Viron kaltaisessa pienessä maassa. Saan todella paljon huomiota tytöiltä, mikä on mukavaa. Toisaalta seuraani lyöttäytyy ihmisiä vääristä syistä. He ihannoivat erilaisuutta ja luulevat, että minun seurani tekee heistä jotenkin erityisiä.

Ei tarvitse olla mikään ruudinkeksijä ymmärtääkseen, että tyttöjen tavoittelema "viileyden" malli omaksutaan rodunsekoitusta propagoivasta amerikkalaisesta viihdeteollisuudesta. Massakulttuuri ja Hollwyood ovat auttamattoman junttia, mutta suuren mailman elämäntäpaa apinoiville nuorille kuluttajazombeille se tuntuu uppoavan edelleen hyvin. 

Jutun yllättävin suunvuoro kuullaan ghanalaisen isän ja virolaisen äidin tyttäreltä, kampaaja Sandra Ashileviltä. Hän tuntuu ymmärtävän sen, että rasismista jankkaavat eniten keskiluokkaiset valkoiset punaporvarit eivätkä niinkään värilliset. Tuon porukan sosiaalis-moraalisesta pätemisestä ja jeesustelusta kärsivät jo mustatkin, sillä näin heitä pidetään oikeustoimikelvottomina kehitysvammaisina, jotka vaativat jatkuvaa ylhäältä tulevaa "suojelua" valkoisilta Sosiaalisen Oikeudenmukaisuuden Sotureilta:

Silti tämän hetken rasismikeskustelu uuvuttaa minua. Tuntuu, että nuoret ovat nykyään liiankin herkkiä löytämään rasismia, syrjintää ja epäkohtia ympäriltään. On naurettavaa, että jotkut näkevät jopa Nutella-purkin rasistisena tuotteena.

Jutun lopussa palataan kuin muistutuksena pääteemaan eli virolaisen rasismin päivittelyyn. 19-vuotias Sissi Nylia Benita on Idols-finalisti, jonka karibialaistaustainen isä Dave Benton voitti Viron euroviisut vuonna 2001. Kaikki tietävän ylioppilaan asenteella hän määrittelee ulkoaopitusti rasistin (joka voi olla rasistisesti tietenkin vain valkoinen) kunnon keittiöpsykologin asenteella:

Isäni on kokenut enemmän rasismia kuin minä. Olen oppinut häneltä, ettei loukkauksia pidä ottaa henkilökohtaisesti. Rasisti on aina pelokas ihminen, joka purkaa pahaa oloaan muihin. Vanhojen ihmisten ennakkoluulot ulkomaalaisia kohtaan ymmärrän, koska Viron historia on julma ja väkivaltainen. Vähän väliä joku ulkopuolinen on marssinut tänne ja ottanut sen, mikä kuuluu virolaisille.

Yksittäinen rasistinen ilmaus on tietenkin sen kohdanneelle yksilölle epämiellyttävää. Leimasanaksi muodostuneessa rasismissa ei kuitenkaan ole pohjimmiltaan kyse yksilöpsykologiasta – puhumattakaan psykopatologiasta – vaan yhteisöllisestä suojareaktiosta, jolla varjellaan omaa uniikkia geeniperimää. Yleensä tuo perimä on se sama, jonka maantieteellinen populaatio on jakanut vuosituhansien ajan ja josta on kehittynyt oma kieli ja kulttuuri. Geneettistä vaihtoa on toki ollut lähialueilla aina, muttei herra paratkoon sentään Saharan eteläpuolisten kongoidien kanssa!

Sissi Nylia Benita on kuitenkin sen verran fiksu, että kykenee tunnustamaan Viron traagisen historian. Hän tuomitsee ulkopuoliset tunkeutujat, jotka ovat ottaneet sen mikä kuuluu virolaisille. Mikäli venäläisten virta olisi kommunismin aikana ollut loputonta, kyseessä olisi ollut väestösiirolla tehty kansanmurha. Miksi tätä samaa kansanmurhatendenssiä ei haluta tunnustaa silloin kun Viroon ja muualle Eurooppaan valutetaan pohjattomasti kehitysmaalaisia? Eurooppalaiset voivat säilyttää etnisen identiteetinsä suurenkin venäläisaallon alla, koska itäslaavit ovat geneettisesti melko lähellä muita eurooppalaisia. Sen sijaan pienikin afrikkalaisten ja aasialaisten invaasio tekee peruuttamatonta geneettistä bastardisaatiota eurooppalaiseen geenipooliin. Tämän luulisi olevan itsestään selvää ainakin Viron kohdalla, jonka väestömäärä on hädin tuskin miljoona.

Lopuksi Sissi Nylia Benita ryhtyy EU:n asianaiseksi ja alkaa saarnata globalistista Kalergi-oppia, jossa ihmiset nähdään vain pelkkinä toisilleen vieraina yksilöatomeina, kuluttajina, joilla ei ole yhteistä historiaa, kulttuuria ja identiteettiä.  Toivonsa hän laskee aivopestyihin nuoriin, jotka ovat valmiita seuraamaan mitä tahansa mielipuolista muotiaatetta tullakseen hyväksytyiksi:

Muutosta on kuitenkin ilmassa. Vaikka ulkomaalaisvihamieliset mielipiteet ovat Virossa pinnalla, rasismin vastustaminen on esillä vielä enemmän. Suurin osa virolaisista nuorista on fiksuja ja suvaitsevaisia. Heitä ei kiinnosta ihmisen ihonväri tai se, onko joku homo tai lesbo. Nuoret ymmärtävät, että ihmisessä tärkeintä ovat hänen ajatuksensa ja tunteensa, ei se, miltä hän näyttää."

Toisin kuin edellinen lainaus väittää, Viron ja Euroopan säilymisen ongelmana on se, että täällä on liian vähän luonnollista "rasismia". Juuri se ylläpitää mosaiikkimaista erillisyyttä ja takaa sen, että diversiteetti ei tuhoudu harmaaksi monikulttuurimössöksi. Monikulttuuri-ideologia on tullut mahdolliseksi lähinnä siksi, että geneettis-kulttuurisen itsesuojelun taustalla olevan "rasismin" tilalle on istutettu patologinen altruismi, joka ennen pitkään johtaa etniseen itsetuhoon. Etnomasokismi on kuitenkin vain ehdollistettu reaktio, josta voi oppia pois. Se on vain pieni pintasilaus, joka rapisee pois kun rajalliset resurssit vähenevät ja on aika pitää yhtä, laajannettua perhepiiriä, vereen sidottua isänmaata.


                                                     ***************************

Helsingin Sanomien Nyt-liite mainostaa jo nyt Yle Areenalla näkyvää kotimaista tv-sarjaa Se tyyli, jossa esitellään muotimaailman menestyjiä kameran edessä ja takana. Erikoiseksi sarjan tekee se, että yksikään menestyjä ei ole suomalainen vaan värillinen. Nyt-liitteen jutussa Ylen uutuussarjassa seurataan suomalaisia huipulla, eikä heistä yksikään ole valkoinen – tässä kolme syytä, miksi sarja kannattaa katsoa tehdään tietenkin se valheellinen oletus, että afrikkalaistaustainen olisi itsestäänselvästi suomalainen vain siksi, että omistaa Suomen passin ja asuu Suomessa.

Sarjan takana on tukirahoilla pyörivä Ruskeat Tytöt Media, jonka päätoimittajana on juutalaistaustainen feministi-monikultturisti Koko Hubara, joka on monessa yhteydessä ilmaissut avoimen vihansa valkoista heteromiestä kohtaan. Olisi mielenkiintoista tietää, miten ja millä motiiveilla Yle on päätynyt ostamaan tämän sarjan mm. valkoisten heteromiesten verorahoilla. Omia motiivejaan ainakaan Hubara ei salaile:

Jaksot ovat hyviä esimerkkejä siitä, millaisia ohjelmia voisi olla, jos tasa-arvo lisääntyisi. He ovat myös ruskeita, mutta se ei oikeastaan ole sarjassa olennaista.

Hubara siis väittää, että ruskeus ei ole olennaista, mutta Nyt-liitteen artikkelissa ei silti tehdä muuta kuin ylistetään ruskeutta.

YLEN HÄMÄRÄT ROTUOPIT

Jos uskoisimme Yleä, keskimmäinen negroidialbiino on
valkoinen europidi, vaikka rodulla ei olekaan sen mukaan
merkitystä.

Ihmisen perimästä aiemminkin Yleen kirjoittanut Anniina Wallius jatkaa uskonsotaansa populaatioiden geneettistä erilaisuutta vastaan. Jutussaan Ihonvärin geenitutkimus vahvisti: Ihminen on yhtä rotua toimittaja yrittää perustella rotudenialismin yhdellä ainoalla tutkimuksella, jonka aineistosta hän vetää omat ideologiset johtopäätökset. Professori Sarah Tishkoffin vetämä tutkimus ihmisen ihonvärin alkuperästä on todennäköisesti pätevä, mutta suomalaistoimittaja rakentaa muutamista tutkijaryhmän kumoamista oletuksista olkiukon, jonka avulla hän yrittää kiistää ihmispopulaatioiden erot eli geneettiset klusterit (so. rodut) pelkän ihonvärikysymyksen perusteella:

– Afrikkalaista rotua ei ole. Tutkimuksemme osoitti, että ihonväri vaihtelee Afrikassa erittäin paljon ja muuttuu edelleen, sanoo kansainvälistä tutkimusta johtanut professori Sarah Tishkoff Pennsylvanian yliopistosta.

Populaatiogenetiikassa on tiedetty jo pitkään, että Afrikan paikallisväestöt poikkeavat toisistaan enemmän kuin muiden mantereiden väestöjen kohdalla. Tämän tosiasian perusteella olisi mieletöntä väittää, että isot paikalliserot Afrikassa tekisivät koko ihmiskunnasta "samanlaisen", vaikka juuri muissa geografisissa väestökokonaisuuksissa geneettiset erot ovat pienet. Hyvän esimerkin Afrikasta poikkeavasta geneettisten erojen dynamiikasta tarjoaa Euroopan väestöt, joilla on muihin populaatioihin (rotuihin) verrattuna edelleen erittäin yhtenäinen geneettinen tausta. Ylipäätään eri mantereilla kehittyneiden populaatioiden sisäinen vaihtelu ei ole rotukysymyksen kannalta tärkeää, vaan olennaisempaa on vertailla maantieteellisesti erillään olevien väestöjen eroja. 

Tällaisessa vertailussa Saharan eteläpuoliset afrikkalaiset eroavat selvästi muusta ihmiskunnasta, tosiasia, jonka Anniina Wallius on tunnustanut itsekin Ylen artikkelissa Nykyihmisen syljestä löytyi häivähdys muinaisesta sukulaislajista. Tosin hän mainitsee tämän eron häveliäästi kirjoittamalla, että "ero on niin suuri, että neandertalin- ja denisovanihmisten kyseiset geenit olivat lähempänä esimerkiksi meitä eurooppalaisia kuin nykyisten keski- ja eteläafrikkalaisten", kun taas tiedejulkaisut kertovat jo artikkeliensa otsikoissa suoraan, että ei-arfrikkalaisissa on neanderthalin perimää toisin kuin afrikkalaisissa. Myös rotudenialismin kannalta elintärkeä hypoteesi yhdestä Afrikan alkukodista on useiden viime vuosien tieteellisten löydösten seurauksena alkanut horjua.

Toimittaja Walliuksen uusimman jutun ensimmäisessä kappaleessa julistetaan kovaan ääneen ties monennettako kertaa julkisuudessa, että "rotuja ei ole". Näitä lopullisia totuuksia ihmispopulaatioiden geneettisten erojen kiistämiseksi on yritetty paaluttaa julkiseen keskusteluun ainakin vuodesta 1950 lähtien, jolloin Ashley Montagu muotoili YK:n kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö Unescolle boaslaiseen kulttuuriantropologiaan perustuvan julistuksen, jossa ideologisin perustein kiistetään ihmisrotujen biologinen todellisuus. Egalitaristien harmiksi biologinen, psykologinen (mkl. älyykkyys- ja temperamenttitulokset) ja geneettinen tutkimus eivät ole edelleenkään antaneet tieteellistä vahvistusta ihmisevoluution kyseenalaistavalle rotudenialismille. Näitä tasa-arvoideologiaan perustuvia julistuksia ovat esittäneen milloin vasemmistomedian lempilapsi ja sittemmin valehtelijaksi paljastunut paleontologi Stephen J. Gould kuin suomalaiset "monikulttuuriasiantuntijat" kuten Aamulehden toimittaja Maila-Katriina Tuominen.  Selvää on, että itsevarmasta rotuja-ei-ole-mantran hokemisesta huolimatta Walliuksen julistus ei tule jäämään sarjassaan viimeiseksi:

Laaja Afrikassa tehty geenitutkimus on pannut lopullisesti pisteen rotukäsitykselle, jolla on jaettu ihmisiä ihonvärin perusteella. Vanhentuneen käsityksen mukaan afrikkalaiset ovat yksi musta rotu, vaikka ihmiskunnan synnyinmantereen väestö on maailman monimuotoisin.

Edes kuvitteelliset amisnatsit eivät ole koskaan väittäneet, että rotukäsitys perustuisi yksinomaan ihonväriin. Siksi Walliuksen väite perustuu itse keksitylle irvikuvalle, jota hän sitten lähtee kumoamaan. Ihmispopulaatioiden erojen redusoiminen pelkästään merkityksettömään mutta huomiota herättävään ihonväriin kuuluukin vain tasa-arvofundamentalistien retoriikkaan. Sen tarkoituksena on tietenkin viedä huomio pois muista paljon olennaisimmista rotueroista kuten testosteronitasosta, promiskuiteetista, yleisälykkyydestä, temperamentista, tunteiden säätelystä, itsehillinästä ja epäitsekkyydestä.

Mitä taas tulee fyysisiin eroihin kuten kasvojen piirteisiin kuka tahansa erottaa vaistomaisesti albiinoneekerin valkoisesta vaikka ihonväri olisikin sama. Siksi on lapsellista yrittää vakuuttaa aikuisia lukijoita, että ihonväri olisi ollut joskus olennainen ihmispopulaatioiden erojen luokitteluperuste.

Rotudenialismin taustalla on pääasiassa moraaliset syyt, jonka vuoksi aatteen rehellisimmät kannattajat eivät viitsikään jumiutua tieteelliseen väittelyyn, vaan he hyväksyvät genetiikkaan perustuvat rotuerot populaatioissa. Yleensä heidän moraalinen argumentaationsa keskittyy kahteen lähestymistapaan, joista Humen giljotiiini tarkoittaa sitä, että tosiasoista ei voida johtaa moraalisia sääntöä. Koska moraalin erottaminen luonnollisista totuuksista voidaan kyseenalaistaa ilmeisillä vasta-argumenteilla, moraaliset rotudenialistit turvautuvat mieluummin naturalistisen virhepäätelmän osoittamiseen. Tässä moraalista hyvää ei voida palauttaa empiiriseen tosiasiaan kuten eri rotujen olemassaoloon. Jalostuneemmassa muodossa argumenttia voidaan perustella sillä, että etiikkaa ei voida johtaa geeneistä. Tämän ajatuskulun kannattajat katsovat, että suurin osa ihmisistä on arkipäivän elämässään välinpitämättömiä geeneille, jonka vuoksi niillä ei voi olla moraalista mielekkyyttä. 

Jos ihmiset taas näkevät yhteisön perimän merkityksellisenä se voi rotudenialistien mielestä synnyttää voimakkaita tunteita ja arvoja, joiden puolesta ihmiset ovat valmiita taistelemaan jopa väkivaltaisesti. Oletuksena on, että kun tällainen ihmisyksilöä itseään suurempi merkitys juuritaan indoktrinaatiolla pois arvopohjasta ja lopulta etnisellä sekoittamisella koko populaatiosta, ihmisestä tulee lauhkea yksilöutlilitaristinen kansalainen. Eräiden valkoisia vihaavien antirasistien mielestä tämä olisi jopa keino maalliseen paratiisiin, vaikka tunnettu faabeli Eläinten vallankumous kertoo historiallisiin esimerkkeihin nojaten miten tällaisissa yrityksissä tulee aina käymään.

Tässä kohtaa on syytä kysyä, kuinka moraalista on riistää ihmisiltä arvo, jonka he kokevat tärkeäksi ja joka on vielä biologinen tosiasia. Kaikesta antirasistisesta uudelleenkoulutuksesta huolimatta monet ihmiset pitävät kenen tahansa etnisyyden tuhoamista (etnocide) massainvaasiolla ("maahanmuutolla") pahana asiana samalla kun näkevät rotuun kuuluvan identiteetin olevan puolustamisen arvoinen asia. Niinpä argumentti rodun käsitettä vastaan sillä perusteella, että siitä seuraa rotuun liittyvä identiteetti, ei ole puolustettavissa, koska suuri enemmistö ihmisistä pitää sitä aitona moraalisena tuntemuksena. Jopa luonnollisen lain teoreetikko Alasdair MacIntyre on sitä mieltä, että tosiasoista voidaan johtaa arvoja, koska eräillä asioilla on arvoja, jotka kuuluvat niiden sisäiseen luontoon.

Jos aihe kiinnostaa enemmän kannattaa tutustua sopivilla hakusanoilla Yle Watchin muihin kirjoituksiin. Niistä median rotukysymystä yleisesti kommentoiva teksti löytyy täältä ja spesifimpi suomalaisia käsittelevä kirjoitus täältä.



                                                           ***************************

Yle TV1, keskiviikko 18.10.2017 klo 21:00, Vuosisadan Kulttuurigaala 

Tänään juhlitaan ja palkitaan Turun Logomossa suomalaista kulttuuria ja taiteentekijöitä. Elämyksiä ja upeita esityksiä, mukana mm. Rajaton, Jenni Vartiainen, Matti Salminen ja Turun filharmoninen orkesteri. Juontajina Sanna Stellan ja Jaakko Saariluoma. HD Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: suomi.

Farssiksi jo ennen syntymäänsä kehkeytynyt Suomi 100 -projekti sai tänään ennen aikaisen antikliimaksinsa Turussa. Näköjään multikulturaaliset uuskommunistit ovat omineet suomalaisuuden ja itsenäisyyden itselleen. Lähes jokainen mikrofoniin päässyt kielsi Suomen kansakuntaa ylläpitäneen pahapaha nationalismin ja tarjosi sen tilalle kansankunnan tuhoavaa monikultturismia. 

Yle TV2, keskiviikko 18.10.2017 klo 21:15, Docventures: Do Not Resist 

Viikon dokkarina nähdään amerikkalaisen asepakkomielteen taudinkuvitus Do Not Resist, joka valottaa jenkkipoliisien pakkokeinojen ja väkivallan käyttämisen kehitystä yhä sotilaallisempaan suuntaan. HD Äänitekstitys: suomi.

Yle TV2, keskiviikko 18.10.2017 klo 22:11, Docventures: Jälkikeskustelu 

Riku ja Tunna puivat leffan herättämiä keloja asiantuntijavieraiden kanssa livessä. Mitä turvallisuuden nimissä saa tai voi tehdä? Kaivataanko Suomeenkin järeämpiä keinoja? Osallistu keskusteluun: yle.fi/docventures HD

Ylen dokujen Docventures se jatkaa kulttuurimarxilaisen Horkheimerin viitoittamalla tiellä kohti länsimaiden lopullista mädätystä! Täytyy kyllä antaa komupojille pisteet siitä, että olipa aihe mikä tahansa, he osaavat löytää aina kaikkein vasemmistolaisimman dokumentin ja vieraat. 

Lyhyesti: poliisin sorto on pahaa kun se kohdistuu rähisevään valtion subventoimaan vasemmistoon ja mustaan globaaliin enemmistöön. Muiden huolet turvallisuudesta ovat vainoharhaa, joten: "Hajaantukaa! Muslimien terrori-isku oli yksittäistapaus, täällä ei ole mitään nähtävää, kaikki on kunnossa, monikultuuri toimii, vain rrrasisteilla on syytä pelätä...".