PUNALIBERAALIN HOLLYWOODIN MÄDÄNNÄISYYS

Amerikan punaliberaalia ja juutalaista ökyrikasta eliittiä:
Hillary Clinton ja Harvey Weinstein.

Hollywoodissa ruumiillistuu länsimaiden liberaali rappio, tekopyhyys, lapsellisuus, sentimentalismi ja moralismi. Se on myös sivilisaatiomme henkisen saastan tärkein sylttytehdas. Vielä siihen aikaan kun Neuvostoliitto oli olemassa, Ylen kulttuuritoimitus suhtautui nyrpistellen amerikkalaista elämäntapaa kuten konsumerismia ja hedonismia levittäneeseen Hollywoodiin. 

Kommunismin romahduksen jälkeen Ylessäkin ymmärrettiin 1990-luvulla, että kapitalismin ytimessä olevia "porvarillisia arvoja" vastaan voi taistella Hollywoodin liberaalilla kulttuurimädätyksellä. Parin viime vuosikymmenen ajan Ylessä ollaankin oltu kritiikittömiä punaliberaalia Hollywoodia kohtaan, koska se on merkittävästi edistänyt "hyviä asioita" kuten vapaata maahanmuuttoa, feminististä perhepolitiikkaa, sateenkaari-ideologiaa ja aseiden riisumista valkoisilta. Ainoat moitteet se on antanut Hollywoodin harvoille konservatiiveille kuten Mel Gibsonille, joka puhui vihatotuuksia unelmatehtaan juutalaisesta omistuksesta.

Kun Hollywoodin liberaalijuutalainen mediamoguli Harvey Weinstein sitten paljastetaan pervoksi saalistajaksi, Yle teeskentelee muiden valtamedioiden tapaan hämmästystä. Uutisessa Hollywoodin ahdisteluskandaali sai muhia rauhassa – moni tiesi, mutta ei puuttunut koko juttu käännetään feministiseksi diskurssiksi, jossa ongelman ytimen nähdään olevan yleisesti miehissä, jotka hallitsevat ikävän meritokraattisesti Hollywoodia ilman sukupuolikiintiöitä. 

Ei puhettakaan, että Weinsteinin seksuaalinen saalistus johtuisi siitä, että hän saattoi saavutetun asemansa vuoksi käyttää talmudilaista valtaansa himoitsemiinsa ei-juutalaisiin kaunottariin. Kuvassa, jossa Weinstein tarttuu takaapäin Emma Watsoniin, välittyy hetki, jossa julkisesti kovan linjan feministinä esiintyvä näyttelijätär ei voi muuta kuin pitää suunsa kiinni, koska hyväksikäyttäjä on Hollywoodin juutalainen. Miksi tämä seksuaalinen häirintäskandaali nousi julkisuuteen vasta nyt, johtuu tuskin suunsa avanneista naisnäyttelijöistä, vaan elokuvateollisuuden sisäisestä taistelusta, jossa on päätetty uhrata yksi omista pojista. 

Nyt esiin tullutta seksikohua  on käsitelty mediassa loppujen lopuksi hyvin laimeasti toisin kuin tapausta, jossa Donald Trumpilta salaa äänitetyistä naiskommenteista nousi viikkoja kestänyt mediamyrsky viime presidenttivaalikampanjan aikana. Silti Weinsteinin tapaus on poikkeuksellinen, sillä aiemmin valtamedia ei ole raportoinut näin näkyvästi Hollywoodin elokuvamogulien harjoittamasta naisten ahdistelusta ja seksin kiristämisestä. Tapaus lienee vain jäävuoren huippu ja ehkä sen näkyvyydellä yritetään peitellä jotain paljon pahempaa kuten Hollywoodin pedofillirinkiä. Näissä kaikkein synkimmissä tapauksissa on nähtävissä sama Hollywoodia hallitseva talmudistinen tekijäkunta kuin "tavallisissa" seksuaalisen häirinnän tapauksissa.

Kansalaisvaikuttaja Mika Virtanen kertoo sosiaalisessa mediassa niistä psykologisista tekijöistä, jotka vaikuttavat liberaalin Hollywoodin vaikenemisen kulttuuriin:

Kun Hollywoodin näyttelijät usein osallistuvat kaikenlaisten epärealististen ja vahingollisten liberaalien "unelmien" ja utopioiden kannattamiseen, kyseessä on suurelta osin ns. psykologinen siirtymä. Kaikki Hollywoodin sisäpiireissä työskentelevät ja liikkuvat tietävät, että elokuvabisnes on likaista ja moraalisesti turmeltunutta, ja tavallista on, että hyväksikäyttö tai rikokset osuvat ennemmin tai myöhemmin myös omalle kohdalle. Silti juuri kukaan ei uskalla puhua niistä, koska kaikki pelkäävät menettävänsä nykyiset ja tulevat työpaikkansa tai yhteistyömahdollisuutensa.  

Kaiken lisäksi on pakko näytellä yksityisesti ja julkisesti, että on hyvissä väleissä vastenmielisimpienkin henkilöiden kanssa, kaikki on hyvin ja elämä on julkisuudessa pelkkää glamouria ja hymyä. Tämä synnyttää pakottavan sisäisen ristiriidan tai paineen, jota ei voi ratkaista, mutta jolle täytyy löytää jokin purkautumistie. Kun näyttelijät eivät pysty korjaamaan Hollywoodia suoraan, he pyrkivät korjaamaan "koko maailman". Jos koko maailma saadaan korjattua, Hollywood korjautuu siinä samalla. Näyttelijät ovat valmiita tarttumaan utopistisiin poliittisiin ja yhteiskunnallisiin oljenkorsiin. Ristiriita purkautuu siten melko epätoivoisella ja lapsellisella tavalla. Näyttelijät luovat työkseen teeskentelemällä eräänlaista uutta sadunomaista todellisuutta ja he ovat mielipidevaikuttajia, joten se tekee heille todennäköisemmäksi ajatella, että he pystyvät sopivasti näyttelemällä ja agitoimalla toteuttamaan myös epärealistisia utopioita. Seurauksena on se Hollywoodin liberaali aktivismi, jota usein näemme.

Toivottavasti amerikkalaisen propagandatehtaan sisäisen mädännäisyyden laajempi paljastuminen aukaisee myös tavallisten ihmisten silmät näkemään, että Hollywoodin tuotteet sikiävät samasta saastasta kuin tekijänsäkin. Ehkä se on jo tapahtumassa, sillä amerikkalaisten valtavirtaelokuvien katsojamäärät ovat viime vuosina laskeneet ja Oscar-gaalan katsojaluvut ovat suorastaan romahtaneet.

                                                            ************************


Yle uutiset kertoi tänään, että kustantaja ja Cargotecin suuromistaja Niklas Herlin on kuollut. Hän oli kuolessaan vain 53-vuotias. Tänään ilmestyneissä uutisissa Herlinin kerrottiin kuolleen äkilliseen sairaskohtaukseen. Muistelmissaan hän on puhunut perheensä ongelmista kuten alkoholismista.

Rikkaaseen sukuun syntynyt Niklas Herlin teki uransa toimittajana ja hänet tunnettiin tässä yhteydessä arvoliberaaleista ja monikulttuuria tukevista mielipiteistään. Niitä eivät muuttaneet edes se, että seitsemän vuotta sitten Romanian mustalaiset ryöstivät ja hakkasivat hänet pahasti keskellä Helsinkiä. Häneen ei siis pätenyt se runoilija Tommy Tabermanin viisaus, jonka mukaan entinen liberaali on se, joka joutuu hakatuksi Helsingin rautatieasemalla.

Vaikutusvaltansa ja varallisuutensa turvin Niklas Herlinillä oli myös konkreettisia mahdollisuuksia edistää maailmankuvaansa. Hän osti mm. Uuden Suomen nimen ja perusti samannimisen verkkoalustan, joka tunnetaan ankarasta sensuurista maahanmuuttokriittisyyttä kohtaan. Viimeiseksi jääneessä Uuden Suomen blogitekstissä Herlin avautuu erikoisesta sananvapauskäsityksestään puolustamalla vahvasti politisoitunutta Julkisen Sanan Neuvostoa, joka tunnetaan mm. halusta suitsia vaihtoehtomedioita.

Herlin halusi edistää monikultturismia myös tieteen avulla. Hän oli johtavassa roolissa Herlinin suvun Koneen säätiössä, joka antaa apurahoja lähes kenelle tahansa, joka haluaa epädramatisoida suomalaisuutta. Esimerkiksi kulttuurimarxisti Koko Hubaralle säätiö lahjoitti yli 18 000 euron apurahan "rodullistetun feminismin" esseeteoksen kirjoittamiselle, vaikka värillistä näyttelevä juutalaisnainen ei ole julkaissut ainuttakaan kirjaa tai edes viittauskelpoista tieteellistä artikkelia. Tänä vuonna Koneen säätiön Vuoden tiedekynä -palkinto, arvoltaan 25 000 €, meni historiantutkija Miika Tervosen 22-sivun mittaiselle esseelle, jossa hän kertoilee, että oikeaa Suomea ja suomalaisuutta ei ole koskaan ollut olemassakaan. 

Herlinin asialleen omistautumisesta kertoo Ylen tuore uutinen Miljardööri Niklas Herlin piti vähäosaisten puolta: "Huikea mies ja suuri sydän – aina heikoimpien puolella". Hän oli näkyvästi vammaisten puolella, koska hänellä sattui itselläänkin olemaan vammainen lapsi aivan samoin kuin jutussa haastatellulla Ylen uutisankkuri Marjukka Havumäellä. Tämä selittäisi myös sen, miksi Havumäen uutislähetyksissä myös muunlainen toiseus kuten afrikkalaiset maahanmuuttajat nähdään pelkästään positiivisessa valossa. Kenties juuri tämän vuoksi hänet on tehtävään valittukin. 

Edesmennyt Herlin osasi suhtautua poliittisiin vastustajiinsa myös hurtilla huumorilla. Herttaisessa asenteessa oli jotain samaa kuin entisaikojen vaikutusvaltaisella patruunalla, joka katselee kulmiensa alta kylän työläistensä organisoitua öyhötystä:

Siinä torilla oli joku rotutietoisten ”oikeistolaisten” ääliöiden kokous, parvi nuoria persuja, porilaisia poliitikkoja ja muuta roskajoukkoa. Kulmilla notkui myös ”vasemmistolaisia”, Paavo Arhinmäen ikään ehtineitä ”nuoria”, jotka uhkasivat ilmeisesti ”oikeistolaisten” ”isänmaallista” ohjelmanumeroa.  

Ei noista oikeasti haittaa ole sen enempää kuin puliukkojen asuntolasta tai joululauluista, samalla tavalla ovat vastenmielisiä kaikki, ja noiden sietäminen kuuluu täällä päin asumiseen. Mutta asuntolan ja joululaulujen sietäminen kotikulmalla on helpompaa, koska paikalle ei tarvita kymmenittäin mellakkapoliiseja.

           

                                                            ************************

Milloin Suomessa vietetään näkyvästi median johdolla päivää, jossa nostetaan jalustalle joku suomalaisessa kulttuurissa unohduksiin jäänyt ryhmä kuten vaikkapa maamme kalastajat? Tällaisia päiviä ei taida olla yhtäkään, vaan kaikki teemapäivät ovat käytännössä kansainvälisiä YK:n päiviä. Tämä jo itsessään kertoo sosialismilta haiskahtavan YK-internationalismin hegemonisesta asemasta verrattuna kansallisesti tärkeisiin teemoihin.

Tänään keskiviikkona on vietetty mediassa näkyvästi YK:n kansainvälistä tyttöjen päivää. Asiasta kertoi mm. Ylen tv-uutiset ja Ylen verkkosivujen juttu Teinityttö on tänään pomosi, jotta maailmasta tulisi tasa-arvoisempi paikka. Kellään länsimaalaisella ei ole mitään tyttöjen oikeuksia vastaan, mutta miksi asiasta rummutetaan konfromististen suomalaistyttöjen voimin, vaikka heillä on tasa-arvon kohdalla asiat täällä paremmin kuin hyvin? 

Tyttöjen päivän tarkoitus lienee samaistaa primitiivisiin kulttuureihin kuuluva sukupuolisyrjintä länsimaiden mikroskooppisiin tasa-arvo-ongelmiin. Valkoisten tyttöjen tsemppitoivotuksilla kehitysmaiden tytöille ei ole mitään muuta käytännön vaikutusta kuin se, että naissukupuolen ongelmat pääsevät täällä näkyvämmin esiin kuin toisen sukupuolen. Kun toiselle kumartaa niin toiselle pyllistää. Suomessa poikien ongelmat kuten häiriökäyttäytyminen ja yhteiskunnallinen syrjäytyminen ovat monikertaisia tyttöihin nähden, mutta ne jäävät auttamatta lapsipuolen asemaan kun kansainvälisyyden nimissä julkisuuteen nostetaan hallitsevan feministisen diskurssin mukaisesti kysymykset tyttöihin kohdistuvasta "rakenteellisesta syrjinnästä".