YLEN HÄMÄRÄT ROTUOPIT

Jos uskoisimme Yleä, keskimmäinen negroidialbiino on
valkoinen europidi, vaikka rodulla ei olekaan sen mukaan
merkitystä.

Ihmisen perimästä aiemminkin Yleen kirjoittanut Anniina Wallius jatkaa uskonsotaansa populaatioiden geneettistä erilaisuutta vastaan. Jutussaan Ihonvärin geenitutkimus vahvisti: Ihminen on yhtä rotua toimittaja yrittää perustella rotudenialismin yhdellä ainoalla tutkimuksella, jonka aineistosta hän vetää omat ideologiset johtopäätökset. Professori Sarah Tishkoffin vetämä tutkimus ihmisen ihonvärin alkuperästä on todennäköisesti pätevä, mutta suomalaistoimittaja rakentaa muutamista tutkijaryhmän kumoamista oletuksista olkiukon, jonka avulla hän yrittää kiistää ihmispopulaatioiden erot eli geneettiset klusterit (so. rodut) pelkän ihonvärikysymyksen perusteella:

– Afrikkalaista rotua ei ole. Tutkimuksemme osoitti, että ihonväri vaihtelee Afrikassa erittäin paljon ja muuttuu edelleen, sanoo kansainvälistä tutkimusta johtanut professori Sarah Tishkoff Pennsylvanian yliopistosta.

Populaatiogenetiikassa on tiedetty jo pitkään, että Afrikan paikallisväestöt poikkeavat toisistaan enemmän kuin muiden mantereiden väestöjen kohdalla. Tämän tosiasian perusteella olisi mieletöntä väittää, että isot paikalliserot Afrikassa tekisivät koko ihmiskunnasta "samanlaisen", vaikka juuri muissa geografisissa väestökokonaisuuksissa geneettiset erot ovat pienet. Hyvän esimerkin Afrikasta poikkeavasta geneettisten erojen dynamiikasta tarjoaa Euroopan väestöt, joilla on muihin populaatioihin (rotuihin) verrattuna edelleen erittäin yhtenäinen geneettinen tausta. Ylipäätään eri mantereilla kehittyneiden populaatioiden sisäinen vaihtelu ei ole rotukysymyksen kannalta tärkeää, vaan olennaisempaa on vertailla maantieteellisesti erillään olevien väestöjen eroja. 

Tällaisessa vertailussa Saharan eteläpuoliset afrikkalaiset eroavat selvästi muusta ihmiskunnasta, tosiasia, jonka Anniina Wallius on tunnustanut itsekin Ylen artikkelissa Nykyihmisen syljestä löytyi häivähdys muinaisesta sukulaislajista. Tosin hän mainitsee tämän eron häveliäästi kirjoittamalla, että "ero on niin suuri, että neandertalin- ja denisovanihmisten kyseiset geenit olivat lähempänä esimerkiksi meitä eurooppalaisia kuin nykyisten keski- ja eteläafrikkalaisten", kun taas tiedejulkaisut kertovat jo artikkeliensa otsikoissa suoraan, että ei-arfrikkalaisissa on neanderthalin perimää toisin kuin afrikkalaisissa. Myös rotudenialismin kannalta elintärkeä hypoteesi yhdestä Afrikan alkukodista on useiden viime vuosien tieteellisten löydösten seurauksena alkanut horjua.

Toimittaja Walliuksen uusimman jutun ensimmäisessä kappaleessa julistetaan kovaan ääneen ties monennettako kertaa julkisuudessa, että "rotuja ei ole". Näitä lopullisia totuuksia ihmispopulaatioiden geneettisten erojen kiistämiseksi on yritetty paaluttaa julkiseen keskusteluun ainakin vuodesta 1950 lähtien, jolloin Ashley Montagu muotoili YK:n kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö Unescolle boaslaiseen kulttuuriantropologiaan perustuvan julistuksen, jossa ideologisin perustein kiistetään ihmisrotujen biologinen todellisuus. Egalitaristien harmiksi biologinen, psykologinen (mkl. älyykkyys- ja temperamenttitulokset) ja geneettinen tutkimus eivät ole edelleenkään antaneet tieteellistä vahvistusta ihmisevoluution kyseenalaistavalle rotudenialismille. Näitä tasa-arvoideologiaan perustuvia julistuksia ovat esittäneen milloin vasemmistomedian lempilapsi ja sittemmin valehtelijaksi paljastunut paleontologi Stephen J. Gould kuin suomalaiset "monikulttuuriasiantuntijat" kuten Aamulehden toimittaja Maila-Katriina Tuominen.  Selvää on, että itsevarmasta rotuja-ei-ole-mantran hokemisesta huolimatta Walliuksen julistus ei tule jäämään sarjassaan viimeiseksi:

Laaja Afrikassa tehty geenitutkimus on pannut lopullisesti pisteen rotukäsitykselle, jolla on jaettu ihmisiä ihonvärin perusteella. Vanhentuneen käsityksen mukaan afrikkalaiset ovat yksi musta rotu, vaikka ihmiskunnan synnyinmantereen väestö on maailman monimuotoisin.

Edes kuvitteelliset amisnatsit eivät ole koskaan väittäneet, että rotukäsitys perustuisi yksinomaan ihonväriin. Siksi Walliuksen väite perustuu itse keksitylle irvikuvalle, jota hän sitten lähtee kumoamaan. Ihmispopulaatioiden erojen redusoiminen pelkästään merkityksettömään mutta huomiota herättävään ihonväriin kuuluukin vain tasa-arvofundamentalistien retoriikkaan. Sen tarkoituksena on tietenkin viedä huomio pois muista paljon olennaisimmista rotueroista kuten testosteronitasosta, promiskuiteetista, yleisälykkyydestä, temperamentista, tunteiden säätelystä, itsehillinästä ja epäitsekkyydestä.

Mitä taas tulee fyysisiin eroihin kuten kasvojen piirteisiin kuka tahansa erottaa vaistomaisesti albiinoneekerin valkoisesta vaikka ihonväri olisikin sama. Siksi on lapsellista yrittää vakuuttaa aikuisia lukijoita, että ihonväri olisi ollut joskus olennainen ihmispopulaatioiden erojen luokitteluperuste.

Rotudenialismin taustalla on pääasiassa moraaliset syyt, jonka vuoksi aatteen rehellisimmät kannattajat eivät viitsikään jumiutua tieteelliseen väittelyyn, vaan he hyväksyvät genetiikkaan perustuvat rotuerot populaatioissa. Yleensä heidän moraalinen argumentaationsa keskittyy kahteen lähestymistapaan, joista Humen giljotiiini tarkoittaa sitä, että tosiasoista ei voida johtaa moraalisia sääntöä. Koska moraalin erottaminen luonnollisista totuuksista voidaan kyseenalaistaa ilmeisillä vasta-argumenteilla, moraaliset rotudenialistit turvautuvat mieluummin naturalistisen virhepäätelmän osoittamiseen. Tässä moraalista hyvää ei voida palauttaa empiiriseen tosiasiaan kuten eri rotujen olemassaoloon. Jalostuneemmassa muodossa argumenttia voidaan perustella sillä, että etiikkaa ei voida johtaa geeneistä. Tämän ajatuskulun kannattajat katsovat, että suurin osa ihmisistä on arkipäivän elämässään välinpitämättömiä geeneille, jonka vuoksi niillä ei voi olla moraalista mielekkyyttä. 

Jos ihmiset taas näkevät yhteisön perimän merkityksellisenä se voi rotudenialistien mielestä synnyttää voimakkaita tunteita ja arvoja, joiden puolesta ihmiset ovat valmiita taistelemaan jopa väkivaltaisesti. Oletuksena on, että kun tällainen ihmisyksilöä itseään suurempi merkitys juuritaan indoktrinaatiolla pois arvopohjasta ja lopulta etnisellä sekoittamisella koko populaatiosta, ihmisestä tulee lauhkea yksilöutlilitaristinen kansalainen. Eräiden valkoisia vihaavien antirasistien mielestä tämä olisi jopa keino maalliseen paratiisiin, vaikka tunnettu faabeli Eläinten vallankumous kertoo historiallisiin esimerkkeihin nojaten miten tällaisissa yrityksissä tulee aina käymään.

Tässä kohtaa on syytä kysyä, kuinka moraalista on riistää ihmisiltä arvo, jonka he kokevat tärkeäksi ja joka on vielä biologinen tosiasia. Kaikesta antirasistisesta uudelleenkoulutuksesta huolimatta monet ihmiset pitävät kenen tahansa etnisyyden tuhoamista (etnocide) massainvaasiolla ("maahanmuutolla") pahana asiana samalla kun näkevät rotuun kuuluvan identiteetin olevan puolustamisen arvoinen asia. Niinpä argumentti rodun käsitettä vastaan sillä perusteella, että siitä seuraa rotuun liittyvä identiteetti, ei ole puolustettavissa, koska suuri enemmistö ihmisistä pitää sitä aitona moraalisena tuntemuksena. Jopa luonnollisen lain teoreetikko Alasdair MacIntyre on sitä mieltä, että tosiasoista voidaan johtaa arvoja, koska eräillä asioilla on arvoja, jotka kuuluvat niiden sisäiseen luontoon.

Jos aihe kiinnostaa enemmän kannattaa tutustua sopivilla hakusanoilla Yle Watchin muihin kirjoituksiin. Niistä median rotukysymystä yleisesti kommentoiva teksti löytyy täältä ja spesifimpi suomalaisia käsittelevä kirjoitus täältä.



                                                           ***************************

Yle TV1, keskiviikko 18.10.2017 klo 21:00, Vuosisadan Kulttuurigaala 

Tänään juhlitaan ja palkitaan Turun Logomossa suomalaista kulttuuria ja taiteentekijöitä. Elämyksiä ja upeita esityksiä, mukana mm. Rajaton, Jenni Vartiainen, Matti Salminen ja Turun filharmoninen orkesteri. Juontajina Sanna Stellan ja Jaakko Saariluoma. HD Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: suomi.

Farssiksi jo ennen syntymäänsä kehkeytynyt Suomi 100 -projekti sai tänään ennen aikaisen antikliimaksinsa Turussa. Näköjään multikulturaaliset uuskommunistit ovat omineet suomalaisuuden ja itsenäisyyden itselleen. Lähes jokainen mikrofoniin päässyt kielsi Suomen kansakuntaa ylläpitäneen pahapaha nationalismin ja tarjosi sen tilalle kansankunnan tuhoavaa monikultturismia. 

Yle TV2, keskiviikko 18.10.2017 klo 21:15, Docventures: Do Not Resist 

Viikon dokkarina nähdään amerikkalaisen asepakkomielteen taudinkuvitus Do Not Resist, joka valottaa jenkkipoliisien pakkokeinojen ja väkivallan käyttämisen kehitystä yhä sotilaallisempaan suuntaan. HD Äänitekstitys: suomi.

Yle TV2, keskiviikko 18.10.2017 klo 22:11, Docventures: Jälkikeskustelu 

Riku ja Tunna puivat leffan herättämiä keloja asiantuntijavieraiden kanssa livessä. Mitä turvallisuuden nimissä saa tai voi tehdä? Kaivataanko Suomeenkin järeämpiä keinoja? Osallistu keskusteluun: yle.fi/docventures HD

Ylen dokujen Docventures se jatkaa kulttuurimarxilaisen Horkheimerin viitoittamalla tiellä kohti länsimaiden lopullista mädätystä! Täytyy kyllä antaa komupojille pisteet siitä, että olipa aihe mikä tahansa, he osaavat löytää aina kaikkein vasemmistolaisimman dokumentin ja vieraat. 

Lyhyesti: poliisin sorto on pahaa kun se kohdistuu rähisevään valtion subventoimaan vasemmistoon ja mustaan globaaliin enemmistöön. Muiden huolet turvallisuudesta ovat vainoharhaa, joten: "Hajaantukaa! Muslimien terrori-isku oli yksittäistapaus, täällä ei ole mitään nähtävää, kaikki on kunnossa, monikultuuri toimii, vain rrrasisteilla on syytä pelätä...".

KONEEN SÄÄTIÖ PALKITSEE SUOMALAISTEN MITÄTÖIJÄN, YLE MYÖTÄILEE

Koneen säätiön  palkitsema Miika Tervonen. Hillityn
hymyn taakse saattaa kätkeytyä omaan kansaan
kohdistuvia kansanmurhahaaveita.

Media ja erilaiset ideologiset säätiöt puhuvat mielellään tieteen äänellä, vaikka monesti niiden promotoimat näkemykset edustavat vain pientä osaa tieteen sisällä käydystä keskustelusta. Yksi tunnetuimmista esimerkeistä on länsimaiden liberaalimedian asettuminen paleontologi Stephen Jay Gouldin (1941–2002) puolelle älykkyyden perinnöllisyyttä ja ihmispopulaatioiden erilaisuutta koskeneissa väittelyissä 1970–1990-luvulla. Vasta hänen kuolemansa jälkeen valtamediat ovat olleet pakotettuja vaikenemaan tämän juutalaisen sosialistin biologisista teorioista, koska ketään muuta ei ole enää löytynyt puolustamaan Gouldin rotudenialismin kruununjalokiveä, The Mismeasure of Man (1981).  

Kohukirjassaan Gould väittää, että ihmispopulaatioden kallojen kuutiotilavuuseroja (eli aivojen kokoeroa) tutkineet Samuel George Morton (1799–1851), Louis Agassiz (1807–1873) ja Paul Broca (1824–1880) olisivat perustaneet löydöksensä metodologiseen virheeseen tai jopa harkittuun tieteelliseen huijaukseen. Vaikka liberaalimedia ymmärrettävästi ylisti kirjaa, se sai tiedeyhteisössä heti tuoreeltaan kovaa kritiikkiä, jota kuvaa osuvasti Harvardin yliopiston bakteerifysiologian professori Bernard D. Davis artikkelissaan "Neo-Lysenkoism, IQ and the press" (The Public Interest, 1983). 

Sittemmin jopa vasemmistoliberalismin tunnetuin lippulaiva, New York Times, on joutunut tunnustamaan Gouldin virheet ja ideologiset sokeat pisteet. Valitettavasti Suomessa tällaista itsekritiikkiä ei ole näkynyt, vaan esimerkiksi Helsingin Sanomat on näihin päiviin asti puolustanut Gouldin epätieteellistä ideologiaa. Ei siis ihme, että maamme humanistinen lukeneisto on edelleen täysin pihalla siitä, mitä luonnontieteet ja niiden apuna olevat deduktiiviset tieteet paljastavat ihmisten älykkyyden perinnöllisyydestä, sen mittauksesta sekä ihmispopulaatioden  (genettisten klusterien so. "rotujen") erilaisuudesta.

Tieteellä politikoiminen onnistuu toki myös Suomessa, joskin kotikutoisemmin ja ilman julkista kriittistä keskustelua. Monikultturismillaan itsensä pahasti tahrannut Herlinin suvun Koneen säätiö tunnetaan mm. kulttuurimarxisti Koko Hubaralle lahjoittamasta yli 18 000 euron apurahasta "rodullistetun feminismin" esseeteokselle, vaikka värillistä teeskentelevä juutalaisnainen ei ole julkaissut ainuttakaan kirjaa tai edes viittauskelpoista tieteellistä artikkelia. Säätiön viimeisimmästä rimanalituksesta kuultiin tänään, kun Yle uutiset kertoi Koneen säätiön antaneen Vuoden Tiedekynä -palkinnon jälkistrukturalistiselle "tutkimukselle", jossa koko Suomen kansan olemassaolo kyseenalaistetaan. 

Tietysti on Koneen säätiön oma asia, kun se halua palkita 22-sivun (lähdeluettelon kanssa 26 sivua) mittaisen humanistisen seminaarityön 25 000 eurolla, mutta koska palkinto on maamme suurin tieteellisestä kirjoittamisesta myönnetty tunnustus, niin voisi olettaa, että kirjoituksella olisi myös jotain tieteellistä substanssia eikä vain poliittiselle ja taloudelliselle "eliitille" sopivaa ideologista propaganda-arvoa. Yle uutiset olisi voinut hieman avata tutkimuksen lähtökohtia, mutta se turvautui jälleen kerran "neutraaliin" yliasiallisuuteen ja kertoo palkinnosta ikään kuin kyse todella olisi merkittävästä tieteellisestä artikkelista. Ylen verkkosivujensa jutussa "Myytti suomalaisesta kansasta ruokkii rasismia" – Vuoden Tiedekynä -palkinto Miika Tervoselle kerrotaan, että

Voittaja-artikkelissa Tervonen analysoi sitä, miten käsitys yhtenäisestä suomalaisesta kansasta on rakennettu ja mikä rooli historiantutkijoilla on ollut tässä prosessissa.  

– Ajatus yhtenäiskulttuurista on kuitenkin paitsi myytti, myös yhä vahingollisempi sellainen. Se tuo 1900-luvun alkupuolen rotuajattelun kaikuja monimuotoistuvaan arkeemme ja legitimoi muukalaisvastaisuutta, sanoo Tervonen.

Ymmärrettävästi tavallista suomalaista ärsyttämään tarkoitetun Miika Tervosen tutkielman palkitseminen on herättänyt valveutuneissa kansalaisissa vastalauseita. Yksi napakammista kommenteista löytyy Uusi Suomi -blogiin kirjoittavalta Tuula Komsilta, joka toteaa jutussaan Kansa joka nollaa itse itsensä: "Mutta en myöskään hyväksy Miika Tervosen edustamaa ideologiaa, että ajatuksen Suomen kansasta voi panna sivuun, koska siitä on ideologista haittaa, tai mahdollisesti jotain haittaa maahanmuuttajille." Kirjoittaja on havaintonsa kanssa aivan oikeassa, sillä Tervosen tutkielmaa lukiessa käy hyvin nopeasti selväksi, että hän haluaa ajaa mieluummin maahan pyrkivän 7,5 miljardin globaalin enemmistön asiaa kuin pienen ja uniikin suomalaisväestön etua. Kirjoituksessaan Komsi haluaisi esittää palkitulle Suomen syöjälle kysymyksen, johon me muutkin haluaisimme kuulla vastauksen:

Tekisi vain mieli kysyä Tervoselta, ymmärtääkö hän, miten suuri siunaus Suomelle on ajatus yhtenäiskulttuurista. Meillä ei olisi hyvinvointivaltiota, emme olisi pystyneet traumaattisten sotien jälkeen parantamaan haavojamme, emme olisi pystyneet puolustautumaan henkisesti ja fyysisesti suurvaltojen puristuksessa, jos meillä ei olisi käsitystä siitä, että olemme yhtä kansaa. Voisi myös kysyä, miten käy veronmaksumoraalin, jos ajatus siitä, että veroja maksetaan juuri tämän kansan hyväksi, hylätään vanhentuneena, koska mitään kansaakaan ei ole.

On totta, että suomalainen kansallisvaltio oli projekti, jota oli hahmoteltu 1700-luvun alusta lähtien, mutta suomalaiset, sen eri heimot ja suomen kieli ovat tuhansien vuosien ikäisiä eivätkä suinkaan mitään myyttejä. Kansallisvaltion projekti oli ja on edelleen se kaikkein järkeen käyvin tapa järjestää maailman ihmisten kuten suomalaisten asiat, tosiasia, jota Tuula Komsi kuvaa hienosti:

Nyt jos suvaitsevaisterrorin ja sen edustaman aatteen tukeman ideologisen näennäistieteen takia tai sen pakottamana joutuisimme luopumaan ajatuksesta, että olemme yksi pieni kansa ja kulttuuri - ja helposti nitistettävissä globaalien markkinavoimien, suurvaltojen tai massiivisten kansainvaellusten uhkien toteutuessa - miten kävisi 1. puolustustahdolle, 2. hyvinvointivaltiolle 3. suomalaiselle kulttuurille, - vai onko niin, että kaiken muun maalaisia kansoja ja kulttuureja on ja saa olla, mutta juuri suomalaista ei… koska sitä nyt vain ei saa olla, koska rasismi.

Mikä sitten motivoi uusliberalistisia ryöstökapitalisteja ja Tervosen kaltaisia jälkimarxilaisia romuttamaan eurooppalaisperäiset kansallisvaltiot? Ja sitä paitsi, Cui bono, kuka tästä hyötyy, ja mitä tuodaan tilalle? Vastaus lienee käynyt kaikille jo selväksi: liberalistis-vasemmistolaisen epäpyhän liitton yhteisenä päämäärä on ilmiselvästi luoda ilman rajoja oleva "monikulttuurinen" universaalivaltio, maallistuneen messianismin paratiisi. 

Yhteisestä tavoitteestaan huolimatta heidän paratiisinsa poikkeaa ratkaisevasti sisältönsä puolesta. Talouseliitille on tärkeää luoda globaali yhtenäinen kuluttajaväestö, yksilöatomeista koostuva keskenään vaihdettavissa oleva joukko, josta on juurittu pois kaikki merkitykselliset identiteetit lähtien rodusta, kansasta, kulttuurista ja jopa sukupuolesta. Hyödylllisinä idiootteina toimivat vasemmistohumanistiset "neropatit" taas haaveilevat yhteisestä harmonisesta maailmasta, josta on saatu karsittua kansallisuudet, joiden he kuvittelevat olevan sorron ja sotien syynä. Tämä haaveellinen toiveuni on kumottavissa yksinkertaisella päättelyllä ja empiirisillä tosiasioilla. Verkkolehti Sarastuksessa kirjoitetaan:

Jos ihmiskunnan eri populaatioiden samanlaisuus olisi totta, vasemmistolaisilla ei olisi mitään syytä kannattaa niin kiihkeästi niiden sekoittumista, koska sekoittumisen ehtona voi olla vain erilaisuus; tiettävästi edes edistyksellisimmät eivät kannata loogista järjettömyyttä, jossa vaadittaisiin samanalaisuuden sekoittumista. Unelma siitä, että tasaisesti sekoittunut väestö loisi tasa-arvoisen maailmanvaltakunnan on mieletön, sillä tuonkin populaation älykkyys jakautuu standardinormaalijakauman mukaan, jolloin se synnyttää väistämättä eriarvoisuutta ja ennen pitkää oman hierarkiansa, kuten Orwellin faabeli Eläinten vallankumous asiaa osuvasti kuvaa.

Se, että Herlinin suku yrittää omalla tiedepalkinnollaan ajaa 2000-luvun kommunismia eli yksilöatomistista globaalikaptilalismia ei tee palkitun kirjoittamasta mielipidekirjoituksesta tieteellistä. Tuollainen kirjoitus pitää haastaa julkiseen tieteelliseen debattiin, jossa käydään läpi tutkimusmetodi, tiedonintressi ja lähdekriiikki. Yle Watchin tehtävään ei kuulu tuon tekstin syväanalyysi, mutta jo nopealla läpiluvulla käy selväksi, mistä työssä on kyse. 

Jo tutkielman alkupuolella tunnustetaan, että kirjoitus on osa "nationalismin tutkimusta", jonka tutkimusintressinä on tunnetusti kielteinen asenne (eurooppalaiseen) kansallisuusaatteeseen. Nationalismin tutkimus on paraatiesimerkki Frankfurtin koulun kriittisestä teoriasta, jonka metodologian voi tiivistää kolmeen sanaan: "kritisoi! kritisoi! kritisoi!". Tarkoitus on vain purkaa, kritisoida, ilkkua ja rääpiä läntisen yhteiskunnan perusteita, sillä mitään aidosti uskottavaa vaihtoehtoa heillä ei ole tarkoitus esittääkään. Tämä on erityisen selvää nationalismin kohdalla, sillä kaikki sen kilpailevat universalismin variaatiot kommunismistä lähtien ovat epäonnistuneet. 

Yliopistojen yhteiskuntatieteellisissä tiedekunnissa voimallisimmin vaikuttava Loony Left eli friikkivasemmisto on viimeisten vuosikymmenten aikana mennyt näkemyksissään aina vain äärimmäisempään suuntaan, jonka vuoksi kansalaiset ovat saaneet kuulla tiedotusvälineistä mitä omituisimpia ulostuloja sukupuolesta, etnisyydestä ja kansasta. Vaikka yliopistossa 1960-luvulta asti vaikuttanut Rousseaun kasvatusidealismi on menettänyt asemaansa, esiintyvät sen opit ja ihmiskuva vielä jossain määrin kasvatustieteissä, sosiologiassa ja sosiaalipsykologiassa. Erityisen selvänä se näkyy sukupuolentutkimuksen metodologiassa, jossa tuntuu käyvän mikä tahansa. Biologian perustotuudet hylänneenä se soveltaa edelleen surutta tieteen eksaktiuden ja verifioitavuuden hylänneen Paul Feyerabendin pahamaineista teosta Against Method (1975), jota tieteenfilosofi David Stove luonnehtii artikkelissaan "Karl Popper & the Jazz Age" (Encounter, June 1985, s. 65-74) mm. näin:

Ja iskulauseekseen hän todellakin valitsi Cole Porterilta lainatun 'Anything goes'. Feyerabendin pääjulistus on teos nimeltä 'Metodia vastaan'. Kaikista ihmishengen tuotteista kaikkina aikoina sen täytyy olla kaikkein merkillisin. On mahdotonta väittää lyhyesti kirjan ainutlaatuista järjettömyyttä, mutta yksi tai kaksi tekijän hullutuksista täytyy mainita. Feyerabend sanoo – ei pilan vuoksi eikä koulupoikamaisena sanaleikkinä sanasta 'laki' vaan täysin vakavasti tarkoitettuna – että tieteellisistä laeista pitäisi päättää niinkuin muistakin laeista avoimessa yhteiskunnassa: demokraattisella äänestyksellä. Hän on myös noituuden, voodoon ja astrologian vankka puolustaja.

Friikkivasemmiston eksentrisillä näkemyksillä ei ole sattuneesta syystä ollut vaikutusta luonnontieteisiin, mutta valitettavasti sen sinnikkään jäytävä relativismi on luonut keskustelukulttuurin, jossa on täysin normaalia kyseenalaistaa eri geenettisten klusterien (rotujen) olemassolo ja niiden erilaisuus. Kansalaisvaikuttaja Veli Pesonen kuvaa sosiaalisessa mediassa tilannetta näin:

Siitä ettei ole rotuja – koskaan ollutkaan – on siirrytty siihen ettei ole kansoja koskaan ollutkaan. Seuraava askel on etnisyyden kieltäminen, mistä päästään käsitteen "heimo" fiktionalisoimiseen, sillä heimo on "etnosentrismiä" joka ei voi olla tekemisissä todellisuuden kanssa, koska etnisyys on rasismia ja rotujahan ei ollut. Kaikki tämä on ksenofobiaa.

Miika Tervosen palkittu kirjoitelma on tyyppiesimerkki kulttuurimarxilaisuudella hapatetun humanistisen tieteen radikalisoitumisesta. Vaikka Tervosen tausta on historian tutkimuksessa, hän on nykyään leimautunut vahvasti sosiologiaan, sillä hän tutkii etnisiä suhteita, maahanmuuton rajoituksia ja nationalismia. Siis juuri niitä asioita, joiden kritiikillä yritetään antaa Loony Leftin poliittiselle osastolle kuten Vihreille, Vasemmistoliitolle ja Sosiaalidemokraateille akateemista uskottavuutta. Tässä mielessä myös Koneen myöntämän palkinnon tarkoitus ei ole niinkään vaikuttaa Yleä seuraaviin demarieläkeläisiin, vaan valtaa käyttävään kulttuuriväkeen, lukeneistoon ja poliitikkoihin.

Miika Tervoselle ja Koko Hubaralle annettu julkisuus ruokkii pienten yliopistolahkojen suhteetonta valtaa, koska se luo mielikuvan, että friikkivasemmiston esittämät väitteet eivät olisi lainkaan kiistanalaisia ja jotka jokaisen "fiksun" pitäisi siksi muka itsestäänselvästi tietää. Tosiasiassa heikäläiset eivät esitä koskaan tutkimustuloksia esimerkiksi siitä, että rotuja ei ole ja että entisten ryhmien välillä mitatut älyykkyyserot eivät johdu perimästä. Heille, medialle ja demarieläkeläisille riittää kunhan vain todetaan, että "rasistit eivät tunne asiaa", "rotuopit on kumottu", "tiedekin todistaa ettei rotuja ole olemassa" tai että "aivan selvästihän sukupuolia on enemmän kuin kaksi, vähintään yli 80".

Koneen antama tiedepalkinto (sic) omalta osaltaan vahvistaa tätä retoriikkaa eikä faktoihin perustuvaa ajattelua. Siksi Tervosen palkitseminen ei eroa juuri mitenkään  entisestä Neuvostoliitosta, jossa valtiojohto palkitsi Trofim Lysenkon lamarckismiin (hankitut ominaisuudet periytyvät) perustuvista teorioistaan, koska ne sopivat sosialismin ideologiaan. Aivan samoin Tervonen palkittiin, koska hänen kansankunnan kieltävä houreensa sopii enemmän kuin hyvin globalisaation edistäjille. 

Koska Tervonen kiistää suomalaisen kansakunnan olemassaolon, hän kieltää myös sitä edeltävän totuuden eli rodun olemassaolon ja sen eri variaatoista löytyvät fysiologiset, älylliset ja temperamenttin liittyvät erot. Aiheista on tutkimustietoa vaikka millä mitalla, vaikkei sitä sosiologian käsikirjastosta välttämättä löydykään. Retken tieteen ja psykometrisen mittauksen maailman voi aloittaa näistä linkeistä, mutta viestintuojaa ei kannata surmata siksi, jos tieto ei satu miellyttämään (1, 2, 3, 4, 5)

KLIKKAA SUUREMMAKSI

Kukaan ei kiellä, etteikö tieteellisessä tekstissä voisi käyttää vain omaa agendaa tukevia lähteitä, mutta sen jälkeen tutkimus pitäisi olla avoin kritiikille, varsinkin kun kyseessä on tieteellisen kirjoittamisen suurin kotimainen palkinto. Vielä tuoreeltaan ei olla kuultu kritiikkiä ja miksi kuultaisi jatkossakaan, koska Tervosen sanat ovat kuin satakielen laulua tieteellisesti korruptoituneelle yliopistolle ja suomalaisvihamieliselle poliitiselle eliitille. Kansakunnan ytimessä olevan etnisten suomalaisten korvaaminen muukalaisilla ja bastardoituminen sekaliitoilla on sitä mitä monikultturistit toivovat ja juuri tällaista monokulttuuriin tähtävää "monikulttuuria" palkittu skribenttimme julistaa!

Se monikulttuuri mitä Tervonen, Koneen säätiö, media ja poliitikot saarnaavat on San Franciscon hippikesän hallusinaatioita eikä kestä todellisuutta. Tämän todistaa ranskalais-saksalainen poliitikan tutkija ja ideologi Pierre Krebs, joka kirjoittaa kirjassaan Fighting for the Essence, että 

Niin kauan kuin kansalaiset juurruttavat muukalaisia maahansa, he avaavat oven etniselle kilpailulle omassa kodissaan (...) Kunnioitus alueelliseen koskemattomuuteen eri kansojen välillä on mahdollista vain sillä ehdolla, että jokainen etninen ryhmä hallitsee omaa aluettaan ja päättää omista asioistaan ilman alistumista tukahduttamistoimille tai alueelliselle ryöväämiselle. Kaikki nämä havainnot todistavat kuinka syvälle typeryyteen ja sokeuteen monirotuisuuden militantit ovat sukeltaneet, kun heidän yhteiskuntansa ovat johtamassa väistämättä sotaan. Pysyvästi maahan asettuvat maahanmuuttajat ottavat haltuun kaikkein kallisarvoisimman resurssin, jonka ihmiset omistavat, nimittäin heidän reviirinsä. Juuri tämän vuoksi heidät nähdään maahantunkeutujina ja tämä tilanne laukaisee paikallisissa ihmisissä automaattisesti halun puolustaa aluettaan. 

Kotimaassa samantyyppisiä havaintoja on esittänyt emeritusprofesori Timo Vihavainen laajalle levinneessä Etelä-Suomen Sanomille antamassaan haastattelussa:

Nyt Vihavaisen tähtäimessä on monikulttuurisuus. Sen edessä lehdistö vaikenee ja poliitikot ovat heikkoja, Vihavainen väittää. Hallitsematon maahanmuutto on ”kohtalokas syöpä, joka nakertaa koko yhteiskunnan ja kansalaissovun perusteita”, hän kirjoittaa tuoreimmassa, pian julkaistavassa esseekokoelmassaan Barbarian paluu.

Ilmeisistä tosiasioista huolimatta ainoastaan sellaiset voimat joiden taktiikoihin kuuluu hajoita ja hallitse haluavat riitaisan keskenään tappelevan kansan, heikon ja hajanaisen. On vaikea vielä tällä hetkellä sanoa, toimiiko Koneen säätiön palkitsema Tervainen talouselitiin hyödyllisenä idioottina vai onko kyse silkasta opportunismista. Varmaa on joka tapauksessa se, että hänen edistämällään pakkomonikulttuurilla luodaan väkisin kiilaa suomalaisten väliin, kuten Vihavainen esittää. Tervaisen kaltaiset viidennen kolonnan miehet ovat omalla panoksellaan indoktrinoimassa herkkäuskoisinta kansanosaa käsitykseen, että puhtaasti omia etujaan ajavat vihamieliset muukalaiset kuuluvat samaan sisäryhmään kuin he, kun taas rasistista ulkomaalaisinvaasioita vastustavia lojaaleja suomalaisia pidetään ulkoryhmään kuuluvina Toisina.

Ennen maamme hallitseva eliitti ja pieni korkeampaa sivistystä saanut lukeneisto katsoi rehellistä ja työteliästä rahvasta arvostavasti näkemällä heissä kanssasuomalaisen. Sen sijaan näinä lohduttomina itsekkyyden aikoina Tervosen kaltaiset eliitin liepeillä viihtyvät kiipijät katsovat nenänvartta pitkin muka vanhanaikaiseksi käyneitä "rasistisia" suomalaisia ja heidän toiveitaan. Erottuakseen rahvaasta lukeneisto omaksuu kaikkein villeimmät käsitykset ihmisyhteisöstä, joilla se tekee varman pesäeron tuulipukukansan ikävään realismiin. Se tuntuu kannattavan myös rahallisesti, palkittiinhan Tervonen varsin mukavalla summalla suomalaisvihamielisestä "tutkimuksestaan". Samalla se todistaa, kuinka vasemmiston harhainen mantra nationalismin ja suurpäoman yhteydestä on kääntynyt tosielämässä päälaelleen: sekä julkinen valta että globaalia suuryhtiötä edustava Kone Oy rahoittavat vasemmiston ideologis-kulttuurihankkeita siinä mitassa, josta kansallismieliset voivat vain haaveilla.