YLE LEVITTÄÄ HALLITUKSEN ROTUVIHAPROPAGANDAA SUOMALAISIA VASTAAN

Ylen tv-kanavilla on viime aikoina näkynyt Oikeusministeriön ja orwellilaista yhdenvertaisuusvaltuutetun virkaa hoitavan Kristina Stenmanin ideoima Olen antirasti -kampanjan mainos. Kansalaisten verorahoilla kustannettu kampanja on suunnattu pelkästään aitoja suomalaisia vastaan, mikä tekee siitä sodan jälkeisessä Suomessa röyhkeydessään ja vaarallisuudessaan poikkeuksellisen. Kampanjan julkeaa asennetta voisikin verrata jiddishinkieliseen Chutzpah-käsitteeseen, jota kuvaa kertomus miehestä, joka tapettuaan ensin vanhempansa, anoo tuomioistuinta armahtamaan itsensä, koska on orpo.

Muiden eurooppalaisten valtioiden tapaan Suomi on ollut aina valkoinen maa, johon on vasta aivan viime vuosikymmeninä päästetty suuret määrät kolmannen maailman vapaamatkustajia. Tästä vihamielisestä invaasiosta on vastuussa poliittinen ja taloudellinen eliitti, joka ei ole pahemmin kysellyt kansalta lupaa maan peruuttamattomalle muukalaistamiselle. Tällä epädemokraattisella toimeenpiteellään kansanviholliset ovat panneet suomalaisia väkisin kakkoseen ja kehtaavat sen jälkeen vielä syyttää temppunsa sottaisesta lopputuloksesta tavallista kansaa. Metku onnistuu härskillä hämäyksellä, jossa kakistokraattinen (so. huonoimpien valta) "eliitti" siirtää oman rikoksensa kansaan syyttämällä sitä rasismista. Tämä operettinäytös sopii hyvin myös kehitysmaiden virkaheitoille maahantulijoille, jotka taloudellisten etujen lisäksi saavat katteettoman uhristatuksen valtavalhemedian syyttäessä karvalakkikansaa rasismista.

Vaikka Yhdysvaltojen rotutilanne poikkeaa lähtökohdiltaan Euroopasta, sen kulttuurihegemonian vasemmistorasistiset ajattelumallit ovat iskostuneet maamme poliittisen johdon, median ja yliopistojen kautta myös tavallisille suomalaisille. The Redneck Manifesto -kirjasta tunnettu Jim Goad kertoo tuoreessa pakinassaan Let the Whites Be Racist, Too osuvasti, kuinka läntinen rasisminvastaisuus on suunnattu rasistisesti yksinomaan valkoisia vastaan. 

Goadin mukaan liberaalien muinoin markkimoima rodullinen oikeudenmukaisuus on kadonnut kielenkäytöstä lähes kokonaan ja sen tilalle on tullut "valkoisuuden" demonisointi ja "valkoisen ylivallan purkaminen". Toisin sanoen rodullisen oikeudenmukaisuuden käsitteestä on tullut vuosien saatossa entistä "rasistisempi", sillä hallitseva liberaali luokka ei enää edes pyri fantasiaan rodullisesta tasa-arvosta, vaan politiikan moottorina toimii moraalinen ylemmyydentunto ja ei-valkoisille sallittu kaunainen kostonhalu.

Koska täysin epäobjektiivisen rasismi-käsitteen käyttö on paradoksaalisesti karannut tavoitellusta rodullisesta oikeudenmukaisuudesta, pitäisi se Goadin mukaan päivittää sellaiseksi mitä sillä tänään oikeasti tarkoitetaan. Tällöin rasismi ei merkitse muuta kuin "tietyn roturyhmän etujen puolustamista". Viime aikoina sitä on pidetty luontaisena ja biologisena oikeutena kaikille - paitsi valkoisille.

Uusien sääntöjen mukaan vain valkoisten täytyy hävetä ja uskoa syyllisyyteensä, jossa he ovat muista poiketen ainutlaatuisia. Kollektiivinen ylpeys ja itsetunto ovat toki terveita ja arvostettuja ominaisuuksia muiden rotujen kohdalla, mutta siitä tulee myrkyllistä vasta silloin kun valkoiset harjoittavat niitä. Goad ottaa tästä esimerkiksi valtamediassa puolueettomaksi sanotun Wikipedian, joka käsittelee termejä kuten mustien ylpeys ja aasialaisten ylpeys kunniotuksella, kun taas valkoisten ylpeys rinnastetaan kivessyövän kaltaisiin asioihin. Tämä jos mikä kuulostaa erittäin "rasistiselta" valkoisia kohtaan, mutta sillä ei ole merkitystä, koska hyväkkäät ovat muuttaneet sääntöjä niin, että kontrolloidussa valtavirtakeskustelussa on mahdotonta olla rasisti valkoisia kohtaan. 

On syytä pitää mielessä, että vanhojen sääntöjen mukaan ei vain valkoisten, vaan myös mustien, ruskeiden ja keltaisten olisi ollut "rasistista" laittaa ryhmänsä edut etusijalle, koska se  olisi tulevan värisokean ja harmonisen sateenkaariyhteiskunnan vastaista. Tällaiseen utopiaan on pyritty suostuttelun ja aivopesun avulla, mutta on parempi uskoa syväekologi Ted Kaczynskia, joka totesi kuuluisassa manifestissaan, että "aktivistien vihamielinen asenne valkoista enemmistöä kohtaan pyrkii lisäämään rotuvihaa sen sijaan, että se rauhoittaisi rotujännitteitä". Goad katsoo, että ehkä rotuvihan voimistaminen on ollutkin koko ajan punaliberaalien rotuaktivistien tavoitteena.

Kirjoituksessaan Goad esittää hyviä kysymyksiä, joihin on turha odottaa vastauksia Atlantin kummankaan puolen liberaalilta eliitiltä ja sen syöttiläiltä. Tämä koskee erityisesti Suomea, jossa "julkinen keskustelu" ei sisällä aitoa vastakkainasettelua ja haastamista, vaan suurissa mielipidekysymyksissä näkemykset ovat kuin yhdestä puusta veistetyt - kuunnelkaapa vaikka Ylen Pyöreä pöytä -radio-ohjelmaa, jossa "erilaisista mielipiteistä" vastaavat ihmiset ovat kaikki arvoliberaaleja. Yle Watchin toimitus ei pidättele hengitystään sen suhteen, että Ruben Stiller, Kaarina Hazard ja Anu Koivunen käsittelisivät Goadin Suomenkin olosuhteisiin sopivia relevantteja kysymyksiä, saati että he pystyisivät vastamaan niihin rehellisesti:

Eikö alun perin rodullisten kaksoisstandardien pitänyt olla ongelma? Kuka keksi sen älykkään idean, että ratkaisu institutionalisoituun rotujen erityiskohteluun on kostoon perustuva rotujen kaksoisstandardi, joka palautti ongelman lähtöpisteeseensä? Millaista hyvää voi tulla yhteiskunnasta, jossa yksi rotu on demonisoitu ja kaikkia muita pidetään pyhinä? Missä yhtä ryhmää käsketään elämään häpeässä, kun taas kaikkia muita ryhmiä rohkaistaan paistattelemaan ylpeydessään kuin possu sikolätissään? Milloin "kaksi vääryyttä tuo oikeutta" lakkasi olemasta looginen perusvirhe ja siitä tuli sen sijaan ohjeistus maailmarauhalle?

Jos tekopyhään moralismiin nojautuvat vaatimukset jätetään sikseen, havainnot eri rotujen ja etnisten ryhmien keskinäisistä kyvykkyyseroista ovat ilmiselvät, ilman, että se tarvitsee lisävahvistuksekseen mitään ideologiaa. Vaikka Goadin mukaan tässä on vain kyse moraalisesti neutraalista evoluutioprosessista, vallalla oleva uusi kertomus katsoo valkoisten oman edun tavoittelun olevan syynä kaikelle inhimilliselle kärsimykselle kautta koko historian. Tosiasiassa tämä laajalle levitetty vihamielinen myytti on huomattavasti vaarallisempi kuin vaikkapa sen toteaminen, että meksikolaiset eivät näytä olevan kovin hyviä koripallossa. Jonkun ryhmän väittäminen luonnostaan pahaksi on huomattavasti pahempaa kuin sen esittäminen, että jotkut vehkeilevät salaliittomaisesti oman ryhmäetunsa hyväksi (kuten juutalaisista sanotaan) tai että heillä on ei-toivottuja piirteitä evolutionaaristen valintapaineiden seurauksena (kuten mustista usein sanotaan). On ironista, että tämän uuden "antirasismin" jankuttaminen onnistuu olemaan se kaikista "rasistisin".

Amerikkalaiskirjoittajan mielestä rotu-identiteetin pitäisi kuulua kaikille tai sitten ei kenellekään. Hän on varmasti oikeassa sanoessaan, että rotukysymyksessä nykyinen idioottimainen kaksoisstandardi on vain resepti käsittämättömän veriseen katastrofiin. Jos kaikkien annettaisiin olla "rasisteja" tai jokainen tuomittaisiin rotunsa takia, johtaisi se suurempaan harmoniaan kuin nykyinen kaksoisstandardi, joka ei ole muuta kuin suunnitelma tulevalle konfiktille. 

Niin sanottu "edistyksellinen" suo yhdelle ryhmälle valtavan kohteliaisuuden väittäessään, että vain yksi ryhmä voi pilata maailman, jos sen annetaan toimia yhtenäisesti. Goad kysyykin kiusallisesti, miksi "edistyksellinen" pelkää valkoista väestöä, jonka kädet eivät ole sidottu selän taakse? Ehkä vasemmistoliberaali pelkää salaa, että kun valkoiset toimivat yksimielisesti, he päätyvät hallitsemaan maailmaa? Sehän saattaisi tehdä kenestä tahansa valkoisesta, myös punaliberaalista, "valkoisen ylivallan" kannattajan. Kirjoittajan mielestä on selvää, että ainoa tapa välttää leimautumasta valkoisen ylivallan kannattajaksi on antaa valkoisten nähdä itsensä ryhmänä, jolla on yhteisiä etuja. Tasa-arvon nimissä suotakoon myös valkoisille oikeus olla "rasisteja"!

                                                 *****************************

Yle TV1, keskiviikko 2.2.2022 klo 19.00, Historia: Hermann Göringin katalogi (12) 

Valtakautensa aikana natsijohtaja Hermann Göring keräsi yli 5000 taideteoksen kokoelman, joista piti tarkkaa kirjaa. Millaisin keinoin Göring teokset hankki ja mikä oli niiden kohtalo sodan jälkeen? HD ohjelmatekstitys (suomi) 54 min. Linkki ohjelmaan ja ohjelman sivulle täältä.

"Hitler söi kakkaa", näin on kerrottu laatujournalistisessa televisioapparaatissa. Että oikein televiissiossa, pakko olla totta! Aivan yhtä totta kuin tämä parin vuoden takainen ranskalaisdokumentti Göringistä. Eiväthän edes paatuneimmat Ylen propagandaosaston ohjelmanhankkijat jaksa viikosta toiseen näyttää pelkkää Hitler-rainaa. Vaihtelu virkistää, siispä Göringiä eetteriin!

MUSTA PERJANTAI PANEE SINIVALKOISEN SUOMEN VIEMÄRISTÄ ALAS

Yle TV1, perjantai 1.12.2017 klo 21:05, Perjantai 

Viina, sauna, nyhtökaura. Mikä kaikki tekee Suomesta Suomen ja mistä on jo aika päästää irti? 100-vuotiasta Suomea kyseenalaistamassa kirjailijat Tuomas Kyrö ja Juha Hurme. HD

Yle ei edes teeskentele olevansa puolueeton, kun sen Perjantai-ohjelman Suomi-teemaan on valittu keskustelijoiksi vain liberaaleja ja kommunisteja. Ei puhettakaan, että haastateltaisin kulttuurivaikuttajia, jotka haastaisivat suomalaisuutta hegemonisesti määrittävät "kriittiset" vasemmistoliberaalit.

Koska kansan syvien rivien tervejärkistä konservatiivista ääntä ei ohjelmassa kuulla, kuvaruudun täyttää "parantuneena" ex-skinheadina tunnettu arvoliberaali kirjailja Tuomas Kyrö ja avoimesti kansallismielisyyttä vastustava tuore Finlandia-palkittu kulttuurikommunisti Juha Hurme. Siinä missä julkkistyrkky Kyrön asenne edustaa kaupunkilaisliberaalin nilkkimäisen ironista hipsteröintä, Juha Hurme hyökkää suorasukaisen avoimesti tavallisia suomalaisia, näitä maan hiljaisia, vastaan.

Kansasta vieraantuneet kulttuurielämän kermaperse-vasemmistolaiset ovat systemaattisella arvonakertamisellaan suurimpia syyllisiä siihen, että 100-vuotias Suomi on hajanaisempi ja eripuraisempi kuin koskaan. Kuka tästä internationalistisesta uusbolshevismista hyötyy? Millainen järjestelmä tuottaa esimerikiksi poppari Maija Vilkkumaan kaltaisia muotiajattelijoita, jonka indoktrinoidusta järjenjuoksusta saa hyvän käsityksen Helsingin Uutisten tuoreesta jutusta Maija Vilkkumaa on kyllästynyt talvisodan ja Suomen lipun ihannointiin – "Kaipaan anti-isänmaallista meininkiä".  Punaisen kulttuurielämän puolellla Vilkkumaa näyttää olen aika tyypillnen yli 40-vuotias puberteettinen kiukuttelija, pikku prinsessa, joka on saanut kaiken, mutta märisee kun maailma ei tanssikaan hänen piillinsä mukaan; "mutsi ja faija on perseestä ja isänmaallisuus on niinku silleen perseestä koska koko Suomi on perseestä ja silleen".

Selvää on ainakin se, että uusvasemmiston arvo- ja väestöpohjan rapauttaminen on ollut tarkoituksellista kulttuurisotaa 1960-luvun lopulta lähtien. Viime vuosina tätä suomalaisvastaista kulttuurisotaa on lietsonut näkyvimmin punaisen teatterielämän äänitorivi Juha Hurme, vieläpä Ylen suosiollisella avustuksella.

Tavallisia suomalaisia vastaan hyökätään monelta rintamalta. Liberaalioikeisto on suomalaiset sivuuttavassa globalismikiimassaan vaikuttanut eniten kansalaisten taloudelliseen eriarvoistumiseen, jonka vuoksi monet veljet ja sisaret ovat tippuneet "hyvinvointivaltion" kelkasta. Osaltaan tähän vaikuttaa "oikeiston" vasemmiston kanssa tekemä yhteistyö, jossa maahan tuotetuille vierapopulaatioille lahjoitetaan yhteisestä verokertymästä resursseja, jotka ovat pois kaikkein köyhimmiltä suomalaisilta. 

Ylen uutisessa Professori Juho Saari suomalaisista: Emme enää koe, että olemme samassa veneessä varoitellaan kansan kahtiajaosta ja yritetään löytää keinoja sen estämiseksi. Valitettavasti Saari on myöhässä, sillä eriytmistä on jo tapahtunut huolestuttavan paljon. Tästä "kiitos" oikeistoliberaalien ja punavihreiden epäpyhälle liitolle, jossa tärkeämpää on globalistinen ideologia kuin suomalaisuuden säilyminen:

Suomen yhtenäisyyden ratkaisevat Saaren mielestä kaksi asiaa: – Ensimmäinen asia on ilman muuta luottamus. Sekä luottamus julkiseen valtaan että luottamus toisiin ihmisiin. Se tuo sitä joustavuutta yhteiskuntaan, jota vaikeina aikoina tarvitaan. Toinen on pärjäämisen kokemus ja pärjääminen ylipäätään. Menojen pitää olla pienemmät kuin tulot pysyvästi, että ihmiset pystyvät itse tekemään elämässään valintoja. Se tuo sitä innovatiivisuutta ja joustavuutta, mitä suomalainen yhteiskunta tarvitsee.

Yle TV1, perjantai 1.12.2017 klo 20:00, Pressiklubi 

Karahtiko vihreiden suosio karille? Vieraana kansanedustaja Emma Kari (vihr.) #pressiklubi HD Google-kalenteriin Lisää suosikkiohjelmiin

Mitä mitä mitä!? Missä on joka paikan "asiantuntija" Anu Koivunen? Vielä viime perjantaina hän oli ohjelmassa vakiasiantuntijana. Koivusen korvaajaksi saatiin sentään toinen äärivasemmistolainen, pseudovihreä toiseuden halaaja Emma Kari.

Sekopäisenä punaviherkiihkoilijana tunnettu Emma Kari piti sukupuolinarsistisena femikommunistina Suomen suurimpana ongelmana naisiin kohdistuvaa "seksuaalista häirntää" ja kannatti lynkkausmentaliteettia, jossa jo pelkän epäilyn perusteella voitaisiin julkaista julkisia (lynkkaus)listoja epäillyiden nimistä. Anu Kovunen voi olla ylpeä aatesisarensa yksisilmäisestä koohottamisesta.

Yle Teema Fem Perjantai 1.12. klo 19:00, Ootsä joku maahanmuuttaja? 

8/8. Byron on kansainvälisesti menestynyt house-tanssija New Yorkista. Syyskuun 11. päivän iskujen jälkeen hän jätti hyvin palkatun IT-alan työnsä Wall Streetillä ja omistautui tanssille. Redneck Productions, 2017. HD Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: ruotsi. Äänitekstitys: ruotsi.


                                                     *****************************


Päivän ikävin ja samalla tärkein kuolinuutinen Suomessa: Susi kuoli jäätyään auton alle Siikajoella. Hiljentykäämme.

LÄNSI TÄNÄÄN: HEIKKOJA SIGNAALEJA VAI HULLUUDEN MEGATRENDEJÄ?

Pelkkä vilkaisu viikonlopun ja maanantain Ylen uutisantiin antaa paljastavan välähdyksen niistä yhteiskunnallisista ja kulttuurisista trendeistä, jotka ovat olleet Suomessa ja muualla Euroopassa käynnissä jo pidemmän aikaa. Monet uutisissa kerrotut asiat saattavat näyttää yhdentekeviltä ja marginaalisilta, vaikka ne voivat olla heikkoja signaaleja, jotka oikein analysoituina kertovat mihin suuntaan maailma on menossa. 

Nämä kehitystrendit eivät näy vain maailman tapahtumissa, vaan myös valtamedian tavassa kertoa niistä; median muutos heijastelee itsessään maailman muutosta. Osa ikävistä kehityskuluista on puolestaan ilmiselviä, jonka vuoksi hallitseva nomenklatuura kiistää ne sitä itsepintaisemmin mitä itsestäänselvemmiksi ne käyvät. Nyt havaittavissa megatrendeissä on ehkä pelottavinta niiden kiihtyvä luonne ja yhteiskuntien kyvyttömyys refklektiviisen kontrolliin kun tapahtumat näyttävät vyöryvän kaoottisesti eteenpäin ilman jarrua ja ilman järkeä.

Maanantain Human interest -uutinen mediassa on ollut Porvoossa tapahtunut kolmevuotiaan lapsen kuolemaan johtanut puukotus. Kaikki mediassa haastatellut asiantuntijat ovat korostaneet, kuinka äärimmäisen poikkeuksellisesta tapauksesta on kysymys. Ylen uutisessa Oikeuspsykiatri Porvoon puukotuksesta: "Tämäntyyppinen lapsisurma on äärimmäinen ja poikkeuksellinen teko" asiantuntija vakuuttelee, että tapaus on erittäin harvinainen suomalaisessa kulttuurissa, mutta myöhemmin jutussa käy ilmi, ettei tekijä ollutkaan suomalainen, vaan epäilty 38-vuotias isä on Ranskan kansalainen. 

Tosin Ranskassakaan Pierre tai Jean-Claude ei syyllisty juuri koskaan tällaiseen tekoon, mikä panee heti ajattelemaan tekijän ranskalaisuutta. Ylen toisessa uutisesta MTV: Puukotuksesta epäilty isä kaappasi lapsen Karibialle voidaan päätellä, että tekijä kuuluu todennäköisesti negridiseen roturyhmään, jolloin hän sijoittuu mentaliteetilltaan eurooppalaisen kullttuuripiirin ja rodun ulkopuolelle. 

Vasemmistonilkit ja afrikkalaispatjat ovat
kuulemma vasikoineet Facessa tämän
päivityksen levittäjiä. Onneksi olkoon!
Me vastaamme julkaisemalla lapsen
murhaajan kuvan. :-)

Useat tutkimuksen tietävät kertoa, että rotujenväliset suhteet ovat erityisen vaarallisia silloin kun nainen on valkoinen ja mies musta. Naiseen kohdistuvan henkirikoksen todennäköisyys normaaliin rodullisesti homogeeniseen suhteeseen verrattuna on vähintään kahdeksankertainen. On selvää, että tämä näkyy myös mustien aviomiesten puoliverisiin lapsiinsa kohdistamana väkivaltana, josta kertoo myös Porvoon murhaajan saamat aiemmat tuomiot toiseen lapseen kohdistuneista pahoinpitelyistä. Vain vuosi sitten Yle Watch kommentoi mediassa hetken julkisuutta saaneesta norsunluurannikkolaisen Seydoy Kouandan insestisestä rikosvyyhdistä, jossa hän oli käyttänyt vuosikausia seksuaalisesti hyväkseen tytärtään, jolle oli tehty tämän vuoksi lukuisia abortteja.

Olisiko Porvoon tragedia ollut mahdollista 10-20 vuotta sitten? Mahdollisesti, mutta selvästi epätodennöisempi se olisi ollut. Matemaattinen todennäköisyys tällaisille murhenäytelmille kasvaa sitä mukaa mitä enemmän maahan valutetaan afrikkalaistaustaisia ja mitä enemmän suomalaisnaiset deittaavat heidän kanssaan. Suhteita ei voi selittää pelkällä viidakkokuumeisella eksotiikan nälällä, vaan länsimaisen tajuntateollisuuden propagandalla, jossa mustista miehistä on pinnalle nostettujen julkkisten avulla tehty sosiaalisesti hyväksyttyjä partnereita. Hollywoodin sionististen mediamogulien esittämä kuva "maagisesta neekeristä" (Magic Negro) on vaikuttanut myös suomalaisnaisiin samalla kun he ovat jääneet autuaan tietämättömiksi mustien miesten todellisista puolista kuten alttiudesta seksuaaliseen väkivaltaan ja kognitiivisesta suorituskyvystä. 

Media vaikenee näistä piirteistä, koska faktapohjaisen tilastoinformaation avointa jakamista pidettäisiin "rasismina", vaikka se nimenomaan suojelisi niin valkoisia naisia kuin miehiäkin mustien rasismilta. On hirvittävää, että geneettistä ainutlaatuisuutta tuhoavan roturutsan vaarallisuus aletaan ymmärtää vasta sitten kun veri jo vuotaa. Ainoa hyöty Porvoon tapauksesta voisikin olla se, että se toimii varoittavana esimerkkinä niille suomalaisnaisille, jotka harkitsevat ryhtymistä suhteeseen "jännittävän afrikkaismiehen" kanssa.


                                                     ******************************

Ruotsissa leikitään sokea aasia, kun Lähi-Idän ja Afrikan nuoret jullit polttelevat autoja, kivittävät poliisia ja palokuntaa, joukkoraiskaavat ruotsalaisia naisia ja ampuvat suurkaupungeissa toisiaan keskinäisissä heimosodissaan. Koska länsinaapurissa ei ole avointa keskustelua todellisista näkyvistä ongelmista, ne projisoidaan marginaalisiin mikro-aggressio-kysymyksiin, joita paisuttelemalla ne saadaan näyttämään oikeilta ongelmilta. 

Yle uutiset kertoi viikonloppuna ilmestyneessä jutussaan Ruotsissa monet mediajulkkikset ovat menettäneet työnsä häirintäkohun takia – Suomessa ei liiku edes huhuja kuinka sikäläiset valtamediat ovat joutuneet tukalaan tilanteeseen, koska kilpailevat mediatalot ovat paljastaneet niiden ykkösjulkkiksiin kohdistuneista seksuaalisen häirinnän tapauksista. 

Jutussa on haastateltu kolmea pahamaineista mieskaunaista feministiä, joiden mukana on tietenkin Yleen tupajumiksi juuttunut joka asian asiantuntija Anu Koivunen. Jokseenkin hervottomin lausunto kuullaan Hanasaaren ruotsalais-suomalaisen kulttuurikeskuksen toimitusjohtaja Gunvor Kronmanilta, joka pitää itsesensuuristaan tunnettua ruotsalaista keskustelukulttuuria päinvastoin avoimena:

Ihailen ruotsalaista kulttuuria, koska he uskaltavat tuoda asioita esille. Uskalletaan keskustella arvoista, ja myös poliittiset johtajat antavat asioista lausuntoja.

Missään muussa maassa maahantunkeutujien tuomia ongelmia ei ole siivottu pois valtamediasta sellaisella tunnontarkkuudella kuin Ruotsissa, mutta ilmeisesti punaliberaalien mielestä juuri näin pitää ollakin. Koska maassa on kuitenkin sattuneista syistä paljon tyytymättömyyttä, pseudoeliitti ohjaa keskustelun epäolennaisiin kysymyksiin, joissa kansaa kiihotetaan raivoon sylkykupin roolin ottanutta valkoista heteromiestä vastaan. Luonnollisesti naisten pimeät puolet ovat kuningaskunnassa tabu toisin kuin Suomessa, jossa eräät mediat ovat sentään kertoneet Me too -hypen keskellä naisten raskauden ajan alkoholin käytösta syntyneistä vammautuneista lapsista. Ylen "asiantuntijat" ovat ainakin oikeassa siinä, että feminismistä on tullut Ruotsissa valtionuskonto ja sen agenda ohjaa pitkälti maan hypersensitiivistä julkista keskustelua.

Me too -kampanjasta on ollut osalle eliitistä se hyöty, että kerrankin etuoikeutetut julkkiset niin Ruotsissa kuin Amerikassa voivat kokea olevansa uhreja, kun he heittelevät ilmaan erilaisia syytteitä liian pitkistä katseista ja nipistelyistä, jotka muuttuvat median diskurssissa raiskauksiin verrattavaksi "seksuaaliseksi häirinnäksi". Kampanja todistaa omituisella tavalla kuinka tahot, jotka julistavat uhmakasta lutkamarssien sanomaa, edistävät nyt seksuaalista uusmoralismia. 

Se, mitä nomenklatuura ja medialeliiti ei ottanut huomioon edistämässään Me too -kampanjassa, on sen Frankensteinin luonne. Hyväkkäiden päästettyä uhripuheen vapaaksi, se on alkanut elää omaa elämää epätoivottuine seurauksineen. Lgbt-ystävällinen media ei ole ollut lainkaan iloinen siitä, että väitettyä seksuaalista häirintää ovat harjoittaneet myös sen pyhimyksiksi nostamat homojulkkiset kuten Kevin Spacey, jonka puuhissa on myös pedofilinen ulottuvuus. Kampanja aloittaneille rikkaille pro-lgbt feministinaisille on tullut yllätyksenä myös se, että jatkuva mölinä seksuaalisesta häirinnästä on avannut uhriutumisen Pandoran lippaan kaikille kynnelle kykeneville, myös miehille, jotka ovat alkaneet kerätä kertomuksillaan omaa uhripääomaa. 

Länsimaailman uhritumiskulttia on syytä pitää kulttuuripatologiana, joka kertoo paljon siitä mihin suuntaan sivilisaatiomme on menossa. Ennen pitkää Me too -tyyppiset kampanjat ovat viemässä somessa synnytettyä joukkohysteriaa jo noitavainojen asteelle. Lopulta ollaan tillanteessa, jossa kaikki haluavat olla uhreja, jolloin vastaavasti myös syyllinen voi olla kuka tahansa. Näin vallankumous syö lopulta omat lapsensa. Tosin tätä ennen mediassa vallitsee vielä pitkään puhe, jossa epämääräiselle ja epäyhtenäiselle valkoiselle miesjoukolle sälytetään syntipukin rooli. Tässä blogissa usein lainattu Mika Virtanen kirjoittaa:

Punavihreät, jotka ovat liitossa niiden todellisten etuoikeutettujen kanssa, joilla on paljon rahaa ja valtaa, suojelevat kumppaneitaan hämärtämällä sitä kenellä todellisuudessa on etuoikeuksia. Todellinen etuoikeutettujen ryhmä Suomessa on pieni, n. tuhat henkilöä. Nämä etuoikeutetut ovat mielissään siitä, että melkein kaikki purevin yhteiskunnallinen kritiikki kohdistetaan epämääräiseen ja valtavaan ryhmään, johon kuuluvat melkein kaikki eurooppalaiset miehet. Silloin kritiikki ei kohdistu etuoikeutettuihin.  

Niin virheellisiä kuin länsimaisten marxilaisten kritiikki ja maailmankatsomus olivatkin, heidän kritiikkinsä kohdistui kuitenkin suurelta osin oikeaan osoitteeseen kun puhutaan etuoikeutetuista. Marxilaiset vasemmistolaiset olivat länsimaissa loppuaikoinaan yhä enemmän de facto epämukavassa ja riitaisassa liitossa niiden kanssa, joita he kritisoivat. Marxilaiset eivät jo pelkästään ideologisista syistä pystyneet viemään liittoa etuoikeutettujen kanssa "luonnolliseen" päätepisteeseensä, joten punavihreät ajoivat marxilaisten ohi ja muodostivat vähitellen liiton itse. Osa tätä liittoa on se, että että etuoikeutettuihin kohdistuva kritiikki vaimennetaan, ja kohdistetaan se toisaalle epäolennaisuuksiin.  

Marxilainen kritiikki mobilisoi tavallisia ihmisiä vallanpitäjien osaryhmää vastaan. Punavihreiden kritiikki demobilisoi, demoralisoi ja hajottaa potentiaalisesti vaikutusvallaltaan suurinta poliittista ryhmää, joka voisi vastustaa etuoikeutettuja, ja usuttaa eliitin tuella kaikenlaiset vähemmistöt ja sen omat jäsenet sitä vastaan. Kun ei-eliitti taistelee "kulttuuritaistelua" keskenään, eliitti ja eliitin etuoikeudet saavat olla rauhassa.

                                                     ******************************

Seuraavaksi pari ajastamme paljon kertovaa vahingollista nimitysuutista, jotka Yle on ottanut iloisesti vastaan. Nimitykset eivät ole heikkoja signaaleja, vaan merkkejä yhdenlaisista megatrendeistä, joilla on toki myös kasvavat vastavoimansa.

Helsingin ev. lut. serakunnassa mentiin viime sunnaintaina ojasta allikkoon, kun eläkkeelle siirtyneen Irja Askolan tilalle piispaksi vihittiin vielä punaisemmista mielipiteistään tunnettu Teemu Laajasalo. Ylen uutisessa Helsingin piispa Teemu Laajasalo vihittiin virkaansa ei kerrota sen tarkemmin hänen ensimmäisen saarnansa sisällöstä, mutta sen poliittinen yhteys kävi selväksi tv-uutisten puolella, jossa hän kertoi toivovansa, että homoparien vihkimisestä tulee hänen kaudellaan vielä totta. Joku on kysynyt, minne kaikki kommunistit ovat kadonneet. Me vastaamme: kirkkoon.

Toinen nimitys on punamädätyksessään vähintään samaa luokkaa kuin Teemu "tein gradun masturbaatiosta" Laajasalon pesti. Yle-uutinen Ritva Viljasesta Vantaan uusi kaupunginjohtaja – Kuudes demaripomo putkeen kertoo, kuinka Vantaa viiden omaan jalkaan ampumisen jälkeen ampuu nyt itseään päähän. Viimeksi Yle Watch kirjoitti tästä suurelta yleisöltä tuntemattomana pysyttelevästä punaisesta tuholaisesta vuosi sitten, kun Helsinkiin yritettiin vielä kerran saada Guggenheim-museo. 

Monikulttuurisuuden viheliäisenä taustavaikuttajanana tunnetun Viljasen suomalaisvihamielinen syntilista on pitkä. Punamummo Tarja Halosen virkanimityslemmikkinä toiminut Viljanen oli jo vuoteen 2008 mennessä todistanut olevansa ehta kansanvihollinen, josta kertoo Octavius-blogin hänen suustaan kirjaamat "ajatukset".

                                                     ******************************

Isänpäivä oli viime sunnuntaina, mutta ihme kyllä tällä kertaa media ei täyttynyt veikeistä "vieläkö hakkaat vaimoasi" -tyylisistä uutisista "isänpäivän kunniaksi". Tasa-arvofundamentilistit yrittivät sentään viikolla synnyttää keskustelua lähimmäisenpäivästä, joka korvaisi isänpäivän, koska kuhnuriyhteiskunnassa aivan kaikilla lapsilla ei ole isää. Eli tässäkin pitäisi mennä vähemmistön tunteiden ehdolla. Jostain kumman syystä kukaan ei näyttänyt ehdottavan äitienpäivän tilalle lähimmäisenpäivää....

Isänpäivänä Ylen verkkosivuilla haastateltu satusetä Matti Rönkä sen sijaan kannattaa modernina cuck-miehenä lähimmäisenpäivää isänpäivän sijaan: 

Voisiko mies ajatella juhlivansa isänpäivän sijasta lähimmäisenpäivää, kuten viime aikoina on ehdotettu? Ilman muuta, Rönkä sanoo. Tärkeintä on, ettei kukaan pahoita mieltään. Vahvemmat joustakoot heikompien puolesta.

Kulttuurivieras-haastattelussa Kirjailija ja uutisankkuri Matti Rönkä: "Jos joku sanoo olevansa hyvä isä, hän valehtelee" käy selväksi myös se, että satusetä on adoptoinut venäläisen CP-lapsen Iljan. Varmasti Suomestakin olisi löytynyt heikko-osaisia lapsia oman eettisyyden näyttämiseksi, mutta jotenkin aika on vain sellainen, että ulkomaalaisadoptio on erityisen suosittua julkkisten, näyttelijöiden, poliitikkojen, media-ammattilaisten ym. valtaeliittiä palvelevien hyväosiaisten keskuudessa. 

Uutisankkurien antamat ekshibitionistiset syvähaastattelut ovat kiusallista luettavaa, koska katsojan kannalta ideaali uutistenlukija on puolueettomasti tosiasioista kertova anonyymi henkilö, pelkkä instrumentti, ihminen ilman omia mielipiteitä ja henkilökohtaisia agendoja. 

Vielä silloin kuin Arvi Lind oli uutistenlukijana, olisi ollut mahdotonta, että hän olisi repostellut poliittisilla mielipiteitäillään Suomen Kuvalahdessä puhumattakaan että hän olisi aukaissut "sisäistä elämäänsä" jollekin naistenlehdelle. Kukaan ei ole pyytänyt, että arvokkaina pidettyjen julkisten ammattien harjoittajien pitäisi riisua virkanaamionsa ja lähestyä kansaa avamaalla sille vaatekaappinsa ja mielipiteensä. Jostain pahasti nyrjähtäneestä auktoriteettien narsistiset ulostulot kertovat ajastamme.

                                                     ******************************

Heilurin liike synnyttää ennen pitkää myös vastaliikkeen. Puolassa juhlittiin launtaiana kansallisen solidaarisuuden hengessä itsenäissyypäivää, josta Yle on ollut systemaattisesi kertomatta viime vuosina. Kun se nyt vihdoin päätti kertoa yhdestä suurimmasta tänä vuonna Euroopassa pidetystä poliittisesta tapahtumasta, oli tyyli tuttua vinoilua ja leimakirveiden heittelyä: "Me haluamme Jumalan!" julistivat puolalaiset patriootit itsenäisyyspäivänä – äärioikeiston perinteeksi muodostunut juhlinta peittosi viralliset juhlamenot.    

Yle lainaa osallistujien määräästä kertoessaan poliisin antamaa lukua 60 000, vaikka mediajätti tietää itsekin, että tämä globaalien tiedotusvälineiden toistama luku on selvästi alakanttiin. Jopa poliittiset vastustajat ovat tunnustaneet että osallistujia oli reippaasti yli 100 000. Parhaan suomenkielisen katsauksen tapahtumasta saa tuoreesta verkkolehti Sarastuksen raportista, jonka on kirjoittanut paikalla ollut unkarilainen toimittaja Ferenc Almássy:

Kulkueelta kesti tunnin ohittaa tietty piste Nowy Świat -kadulla, ja Puolan vasemmiston mukaan osallistujia oli 240 000. Lauantaina Itsenäisyysmarssilta kesti 50 minuuttia ohittaa tietty piste Aleje Jerozolimskie -kadulla, joka on neljä kertaa leveämpi…  

Ellei opposition antamaa lukua kyseenalaisteta – valtavirtamedia käyttää poliisin arviota 60 000 osanottajasta – käytetyt luvut ovat osa Puolaa ja sen konservatiivista hallintoa vastaan käytyä kampanjaa. CNN väittää nationalistien aiheuttaneen epäjärjestystä ja pelkoa pääkaupungin kaduilla. Muut ennakkoluuloiset ja antikonservatiiviset tiedotusvälineet ovat absurdilla tavalla nimittäneet kaikkia osanottajia ”fasisteiksi”, vaikka järjestäjien käyttämissä iskulauseissa vastustettiin fasismia, natsismia ja kommunismia, joita vastaan puolalaiset ovat kirjaimellisesti taistelleet.

                                                     ******************************

Yle TV1, maanantai 13.11.2017  klo 21:30, Dokumenttiprojekti: Vihaani ette saa 

Antoine Leirisin vaimo ammuttiin Pariisin iskussa. Leiris kirjoitti somessa, etteivät terroristit ansaitse hänen vihaansa. Päivitys levisi laajalle. Leiris selvittää kohtalotovereittensa kanssa miten selvitä menetyksestä. HD Äänitekstitys: suomi. K12 (ahdistus).

Ranskan nuoriso, mikä Cuck-nuoriso! Afrikkalaiset maahantunkeutujat murhaavat heitä, mutta he eivät suostu vihaamaaan, vaan kääntävät toisen poskensa ja antavat vielä kolmannenkin tyttärensä uhriksi. Ainakaan heitä ei kutsuta rasisteiksi ja sehän jos mikä on kaikkein tärkeintä, jopa tärkeämpää kuin elämä! Oy vey!

YLEN UUDELLE YLEISÖASIAMIEHEN VIRALLE ON TARVETTA, MUTTA ERI SYYSTÄ KUIN MEILLE KERROTAAN

Yleisradio on saanut Yhdysvaltojen valtalehtien ja Ruotsin TV4:n tapaan oman yleisöasiamiehen. Tehtävää alkaa hoitaa marraskuun alussa Ylen sosiaalisen median toimittaja Sami Koivisto, joka on tuttu myös Yleisradion puuhia seuravaalle Yle Watch -blogille. Näyttävästi uutisoidusta virasta kertoi Ylen tv-uutiset sekä yhtiön verkkosivut jutussaan Yleisradioon nimitetty ensimmäinen yleisöasiamies: "Suomalaisilla on paljon tunteita ja mielipiteitä Ylestä – kukapa ei omastaan välittäisi?". Syynä viran perustamiseen on ollut mediajätin saama negativiinen palaute, vaikka sitä ei jutussa suoraan sanotakaan:

Viime vuonna Yleisradio tilastoi noin 140 000 yhteydenottoa, jotka tehtiin puhelimella, verkkosivujen kautta tai sähköpostilla. Sen lisäksi palautetta tulee merkittäviä määriä sosiaalisen median kautta ja suoraan toimittajille ja muille ohjelmantekijöille. Palautteen määrä on koko ajan kasvussa.

Pahimman  1970-luvun vasemmistolaiskauden ja 1990-luvun puolivälissä alkaneen monikultturismin välisenä aikana Ylellä ei ollut tarvetta kilpensä kiillottamiseen, koska se palveli tasapuolisemmin kansalaisia kuin nyt. Vaivihkaisesti kulttuurimarxilaista agendaa edistävä uusi toimittakunta on viime vuosina politisoinut Yleä niin rankalla kädellä, että varsinkin näin someaikana se on nostanut kansan syvissä riveissä oikeutettuja vastalausemyrskyjä. Uusi yleisöasiamiehen virka on selkeä todiste siitä, että Yleisradio ei ole luopumassa nykyisestä vaivoin peittelemästä suomalaisvastaisesta linjastaan, vaan se haluaa uudella "ukkosenjohdatinmiehellään" ainoastaan puolustella valitsemaansa linjaa sekä tyynnytellä kiukkuisia kansalaisia. 

Syytä ukkosenjohdattimelle onkin niin kauan kuin esimerkiksi radion puolella jatkuu vuodesta toiseen "keskusteluohjelma" Pyöreä pöytä, jossa samanmieliset vasemmistoliberaalit feministit taputtelevat toisiaan selkään. Aitoa dialogia ei ole, sillä viimeisessäkin jaksossa oli keskustemassa sellaiset pahamaineiset kulttuurimarxilaiset propagandistit kuin Kaarina Hazard, Anu Koivunen, Ruben Stiller ja Pauli Aalto-Setälä. Missä ovat konservatiiviset akateemiset opponentit, jotta ohjelmaa voitaisiin vihdoinkin kutsua kriitiseksi keskusteluksi? Vinkki vinkki, Sami Koivisto!

Vastaavasti televisiossa jälkimarxialainen painotus näkyy erityisen hyvin Yle Fem ja Yle Teema kanavalla. Pahin mätäpaise löytyy kuitenkin Ylen uutisista, sillä se maamme mahtavimpana valtamediana ohjaa pitkälti julkista keskustelua ja päättää siitä, mistä ja miten kustakin asiasta keskustellaan. Tämä todistamiseksi kansalaisen ei tarvitsee kuin katsoa Yle uutisten verkkosivujen tarjontaa parilta viime päivältä.

Yle uutisten lempiteemoja ovat suomalaisten rasismista jankuttaminen ja koko ajan vaaniva äärioikeistonazismin uhka. Jos uutisilla ei ole tarjottavana punaisen yliopiston puolivillaisia tendenssitutkimuksia rasismista, sellaiseksi kelpaa vasemmistolaisen teatterilaitoksen nobodyn kuten teatteri-ilmaisun ohjaaja Maria Korkattin performatiivinen rasismitutkimus. Lähinnä Korkattin omia punaliberaaleja ennakkoluuloja vahvistavasta "tutkimuksesta" kerrotaan Ylen verkkosivujen uutisessa Työpajakiertueen vetäjä: Jokaisessa Joensuun yläkoulussa oppilaat kertovat kohdanneensa rasismia. Päivän pakolliset nazismifasismin kauhistelut saadaan uutisesta Itävallan FPÖ-äärioikeistopuolueen työntekijä erotettiin natsi-ihannoinnin takia.

Kulttuurin puolella kerrotaan Göteborgin kansainvälisistä kirjamessuista. Uutisjutun otsikossa Göteborgin kirjamessuilla esillä satavuotias Suomi – äärioikeistolaisen lehden osallistuminen varjostaa tapahtumaa käy jo selväksi, että jutussa ei kerrota juurikaan kirjallisuudesta, vaan päähuomion vie vasemmistototalitaristien sananvapautta halveksuva boikotti messuilla mukana olevaa yhtä (1 kpl) "äärioikeistolaista" Nya tider -lehteä vastaan. Jutussa annetaan suunvuoro Finlandia-palkitulle umpivasemmistolaiselle kirjailijalle Laura Lindstedtille ja Suomen PENin eli kirjailijoiden sananvapausjärjestön puheenjohtaja Sirpa Kähköselle, mutta toimittaja Miia Gustafsson ei näe tarpeelliseksi kyseenalaistaa heidän ristiriitaista asennettaan sananvapauteen. Taattua Yleä siis.

Amerikkalaisen pornokeisarin Hugh Hefnerin kuolema ei olisi takavuosikymmeninä saanut Yleisradion uutisissa juurikaan näkyvyyttä, mutta nyt tätä kapitalistista yhteiskuntamoraalin mädättäjää pidetään Ylen vasemmistolaistoimittajien ja ylipistotutkijoiden silmissä suorastaan esimerkillisenä esikuvana, ellei jopa sanavapauden ritarina. Tietysti tuo valikoitu sananvapaus koskee vain vasemmistolaisia ja liberaaleja näkemyksiä, sillä Hefneriä ymmärtävät toimittajat ovat pitkälti niitä samoja, jotka "vihapuheen" verukkeella vaativat sensuuria kulttuurimarxilaisuuden kriitikoille. Tämä nähtiin tänään Ylen tv:n uutisissa ja myötäkarvaisen ylistävässä verkkosivujen jutussa Tutkija: Playboyssa jutut olivat tyttökuviakin kuumempia – "Foorumi USA:n politiikan arvostelijoille". Vielä 1970- ja 1980-luvulla Ylen neuvostomieliset toimittajat olisivat halveksuneet tällaista läntisen saastan kauppiasta, mutta heidän toimittajalapsensa ymmärtävät paremmin, että länsimainen yhteiskunta voidaan tuhota perusteellisemmin rappeuttamalla se sisältä päin. Siksi Hefner on heille hyvä tyyppi, josta ei pahaa sanaa sanota.

ENSIMMÄISEN MAAILMAN NÄENNÄISONGELMIA JA HÖLMÖJÄ KIELIVALINTOJA

Yle TV1 maanantai 18.9.2017 klo 21:00, A-studio  

Tiittelit uusiksi. Juristi vai lakimies? Mies-pääte joutui boikottiin. Vieraina kielentutkija Mila Engelberg ja jornalistiikan vieralleva professori Jussi Pullinen. Konkarityöntekijä haussa! Millainen ura voi olla vielä edessä yli viisikymppisenä? Juontajana Sari Huovinen. #yleastudio HD

Linkki Yle Areenaan.

Pari päivää sitten Aamulehti ilmoitti pääkirjoitussivullaan ottavansa käyttöön sukupuolineutraalit tittelit lehtijutuissaan. Kansan enemmistön elämästä vieraantuneet tamperelaisaviisin punavihreät toimittajat yrittävät linjanvedollaan saada muun median mukaan taikauskoiseen tasa-arvomaniaan. Ylessä reagoitiin Aamulehden päänavaukseen nopeasti kun yhtiön suomenruotsalainen vastaava päätoimittaja Marit af Björkesten ilmoitti että  "neutraalimpaan kielenkäyttöön siirtymisestä keskustellaan ensi viikolla". Uutisessa Sukupuolineutraalia kielenkäyttöä pohditaan myös Yleisradiossa – Päätoimittaja: "Kieli ohjaa ajattelua" af Björkesten todistaa olevansa kulttuurimaxilainen dekonstruktionisti:

– On tärkeä huomio, että kieli ohjaa ajattelua. Meidän toimittajien on tarkkailtava kielenkäyttöämme ja sanavalintojamme, koska se vaikuttaa siihen, minkälaista kuvaa me maailmasta rakennamme, Marit af Björkesten toteaa.

Punavihreät toimittajat ovat sairaalloisen kiinnostuneita valtarakenteista, koska he haluavat muokata ne mieleisekseen. Kyse on häikäilemättömästä vallanhalusta, joka naamioidaan "hyvien" asioiden kuten tasa-arvon ajamiseen. Pohjimmiltaan "sukupuolittuneen" kielen käytön kritiikissä (vrt. Frankfurtin koulukunnan Kriittinen teoria) kyse ei ole muusta kuin pienen sukupuolinarsistisen feministimafian ongelmasta, jonka Yle tuo Aamulehden avulla valtavirtaan. 

Orwellilaiseen uuskieleen siirtymistä kannattava Marit af Björkesten tulee lausunnollaan myöntäneeksi, että toimittajat rakentavat kielenkäytöllään kuvaa maailmasta. Punaisesta yliopistosta valmistuneet punavihreät toimittajat rakentavat sanavalinnoillaan oman ideologiansa mukaista maailmankuvaa, jolla ei useinkaan ole vastaavuutta todellisuuden kanssa. Millä oikeudella he sanelevat suomen kielen säännöt yli viidelle miljoonalle suomalaiselle? Yllättävää kyllä, jopa Ylen toimittaja Sanna Ukkola tuo kolumnissaan Aamulehden sanaroviot ilmi sukupuolineutraalin sanankäytön orwellilaisen ulottuvuuden:

Aamulehden toimittajat joutuvat vastaisuudessa kutsumaan lautamiehiä maallikkotuomareiksi ja palomiehiä pelastajiksi. Orwellin opit ovat syöpyneet tamperelaisjulkaisussa niin syvälle, että edes miesmalli- tai naisurheilija-sanoja ei sovi käyttää, ne kun eivät ole sukupuolineutraaleja.

Yleläisittäin harvinaisen raikas ja suorasanainen kolumni nostaa esille muutamia ongelmia, joita poliittisesti korrektin toimittajakunnan halu peukaloida kielenkäyttöä synnyttää:

Jotta kontrasti olisi mahdollisimman räikeä, sunnuntain Aamulehti tekee ison jutun “naispiispasta”, jossa hehkutetaan Irja Askolaa Suomen luterilaisen kirkon ensimmäiseksi ja ainoaksi naispiispaksi. Samaisen lehden kannessa kerrotaan poliiseja pakenevasta “asemiehestä”. Niinpä niin. Eli naiseutta saa käyttää määreenä, kun sitä käytetään positiivisessa yhteydessä ja mieheyttä negatiivisessa?  

(...) On ihan ok ja hyvä, että sanoja päivitetään. Mutta aloitteen pitäisi lähteä ammattikunnasta, ei toimitukselta, joka kieltää virallisten nimikkeiden käytön ja alkaa keksiä epäsanoja. On hyvin erikoista, että lehti kieltää toimittajiaan raportoimasta asioista niiden oikeilla nimillä. Sitä on vaikea pitää enää journalismina, se on kampanjointia.

Länsimaiden kulttuurin itseensä kyllästymisestä ja vanhuuden raihnaisuudesta kertoo sen lisääntyvä feminisoituminen samalla kun kulttuurin luoneet miehiset ideaalit on kastroitu. Koska veltostuttavan mukavuudenhaluisessa yhteiskunnassa ei ole enää oikeita tasa-arvo-ongelmia, niitä pyritään keksimään mitättömistä ja järjettömistä asioista, jotta yhteiskunnalliset puuhastelijat kokisivat itsensä tärkeiksi. 

Kun ongelmanratkaisuun keskittynyt eurooppalainen on saanut pääpiirteissään ratkaistua suuret hyvinvointiinsa liittyvät ongelma, eikä saa enää vastaavia ratkaistavakseen, hän menee vikasietotilaan ja muuttuu punaviherdemareita kannattavaksi henkiseksi ruotsalaiseksi. Ilman mahdollisuutta puuhailla oikeiden ongelmien parissa eurooppalainen ihminen alkaa kehitellä mitä kummallisempia näennäisongelmia kuten varallisuuden epätasaista jakautumista ylikansoittuneessa maailmassa, fallosentrisiä hegemoniateorioita ja sukupuolittuneen kielen dekonstruktiota. Siksi ei ole syytä ihmetellä, miksi osa länsimaisista ihmisistä odottaa jo kärsimättömänä puhdistavaa sotaa tai nälänhätää, siis aitoja elämän ja kuoleman peruskysymyksiä, jotta yhteiskunnan lellimien prinsessojen tyhjää käyvät suut menisivät vihdoinkin tukkoon.

Suomen valtiolla näyttää riittävän varaa ylläpitää merkityksettömiä tutkimusaloja, josta kertoo A-Studion vieraaksi saatu Helsingin yliopiston kielentutkija Mila Engelberg. Tavallinen kansalainen on oikeutettu kysymään, että mitä tieteellistä ja yhteiskunnallista lisäarvoa saadaan siitä, että ideologisesti motivoitunut marxilaisfeministi tutkii kolmenkymmenen vuoden ajan kielen "maskuliinisia rakenteita", ja tekee niistä itseään miellyttäviä normatiivisia toimenpidevaatimuksia.


Lisätty päivitys tiistaina 19.9.2017:

Yle se vaan jaksaa jankuttaa tasa-arvouskoaan, sillä sen verkkosivulla jatketaan myös tänään yksipuolista keskustelua kahden eri sukupuolen olemassaolon kieltävästä kielipelistä. Uutisessa Nainen voi olla kirvesmies, mutta mies ei suostu bingoemännäksi – tutkijoiden mielestä sukupuolineutraaliin suomeen on vielä matkaa ääneen pääsee aluksi eilisessä A-studiossa vieraillut kielentutkija Mila Engelberg. Hän päivittelee sitä, että Aamulehden aloittama propagandakampanja on herättynyt myös kielteisiä reaktoita.

Engelbergin lausunnot olivat yllättäen melko asiallisia, toisin kuin jälleen "asiantuntijaksi" pyydetty joka paikan femisosialistinen mielipideautomaatti Anu Koivunen. Miksi ihmeessä tätä kulttuurimaxilaista politirukkia haastatellaan lähes jokaisessa Ylen jutussa ja tv-keskustelussa, joissa aiheena on sukupuoli ja siirtolaispolitiikka? Mitä tiedollista auktoriteettia tällä tendenssitutkijalla on, että hänen suunvuorojaan pidetään ko. keskusteluissa välttämättöminä? Vai kutsutaanko Koivunen siksi, että Ylen toimittajissa on hänen vanhoja opiskelu- ja ryyppykavereita? Todennäköisintä kuitenkin lienee, että Ylessä Koivusen poliittisesti korrektit mielipiteet tunnetaan ja ne ovat juuri sellaisia, joilla indoktrinaatioon saadaan akateemista uskottavuutta:

Anu Koivusen mukaan suhtautuminen kielenkäyttöön paljastaa toimitusten omia arvoja. Aamulehden voimakas ulostulo pistää muutkin miettimään, pitäisikö asiaan ottaa kantaa. Ylessä asiaa käsitellään ensi viikolla. – Tätä kysymystä on pitkään puitu toimittajankoulutuksessa ja toimitusten ohjeissa, eli ei se uusi asia ole. Nyt on kiinnostavaa nähdä, miten päätoimittajat reagoivat.

Koivusella on harhainen käsitys toimittajista ikään kuin he olisivat fallokratiaa kannattavia sovinisteja. Tunnettu tosiasia on, että suurin osa toimittajista on punavihreitä, joiden arvomaailmaan kuuluu queer-teorian, pervoideologian ja rajattoman maahanmuuton tukeminen. Miksi Koivunen kuitenkin haluaa antaa ymmärtää, että toimittajat olisivat muka konservatiiveja? Miksi Koivunen haluaa valehdella?

Hän kuitenkin näkee merkkejä siitä, että nyt käytävä debatti ei ole täysin erillään oikeistopopulistisesta sananvapausargumentoinnista. – On tällainen populistinen kertomus, jossa kansamiehet tietävät, mitä kansa ajattelee. Siinä kertomuksessa on kahdenlaisia ihmisiä: miehiä ja naisia ja heillä miesten ja naisten töitä. Sitten nipot feministit elämälle vieraalla tavalla [tulikohan Koivusella eilen luettua Yle Watchia? toim. huom] tulevat kertomaan, mitä kansa saisi ajatella.

Uusmarxilaisena punavihreänä Koivunen ei malttanut olla sättimättä poliittista vihollistaan kun hän jälleen kerran sai tilaisuuden avata suunsa. Aidosti kriittinen tutkija kiinnittäisi huomion myös hegemoniseen vasemmistolaiseen sukupuolidiskurssiin, mutta sitähän Koivunen ei tee, koska tällöinen arvostelun kohteeksi tulisi hänen oman viiteryhmänsä tapa konstruoida todellisuutta. Poliittisesti motivoituneena laiskana ajattelijana Koivunen tyytyy rääpimään kliseisen olkiukon avulla vain "populistista kertomusta".

                                                          **************************

Suomalaisista koulutetuimmalla kansanosalla on selvästi kaikkein heikoin kansallinen itsetunto. Sukupuolesta riippumatta he ovat kympin tyttöjä, jotka ovat omaksuneet lastentarhasta yliopistoon jatkuneen internationalistisen indoktrinaation kyseenalaistamatta siitä mitään. Oman kulttuurin ja kielen väheksyntä on osa tätä oppimisprosessia. Se ilmenee ikävällä tavalla tuoreessa Ylen uutisessa Espoo ryhtyy maan ensimmäiseksi kolmikieliseksi kaupungiksi – Uusista tulijoista 70 prosenttia on vieraskielisiä:

Espoon kaupunginvaltuusto on hyväksynyt uuden kaupunkistrategian, jossa linjataan tavoitteeksi englannin ottaminen kolmanneksi asiointikieleksi suomen ja ruotsin rinnalle. Espoosta on näin tulossa ensimmäinen suomalainen kaupunki, jonka kanssa voi "virallisesti" asioida kolmella kielellä.  

(...) Espoon uuteen kielilinjaukseen on kaksi pääsyytä: Espoon asukkaista 15 prosenttia on vieraskielisiä ja Espoo tavoittelee asemaa Suomen kansainvälisimpänä kaupunkina.

Suomi taitaa olla ainoa Euroopan maa, jossa madellaan tällä tavalla ulkomaalaisten edessä. Espoon päätös kertoo myötähävettävällä tavalla kunnallispoliitikkojen huonosta itsetunnosta ja naurettavan mielistelevästä vieraskoreudesta. Kaikissa muissa Euroopan maissa pidetään sentään tiukasti kiinni omasta kielestä, vaikka etnisyys, oma valuutta ja valtion rajat onkin jo kaapattu. Ei tarvitse kuin ajatella Pohjois-Suomea, jossa saamelaiset pitävät kynsin hampain kiinni äidinkielestään – eikä heillä ei ole jatkossakaan aikomusta jakaa tätä etuoikeuttaan muunkielisten kanssa.

Espoon kaupunginvaltuuston poikkeuksellinen päätös tulee johtamaan täysin absurdeihin tilanteisiin,  koska sen perusteella kaupungin kantasuomalaiselta henkilökunnalta voidaan vaatia hyvää englannin kielen osaamista, jottei ulkomaalaisten tarvitsisi opiskella kotoutumisen kannalta elintärkeää suomen kieltä.

Suomessa taisteltiin reilu sata vuotta sitten kovin ponnistuksin suomenkielisyyden puolesta yliopistossa ja julkisessa elämässä, mutta nyt näistä saavutuksista ollaan luopumassa vapaaehtoisesti vain siksi, että uusilta tulijoilta ei haluta vaatia suomen osaamista. Espoossa suorastaan riemuitaan siitä, että kaupunki on valmis luopumaan kotimaan kielistä, koska näin voidaan palvella paremmin kultaiseksi vasikaksi nostettua kansainvälisyyttä.  

Toinen pyhä lehmä on tietenkin talous, jolla Espoo yrittää perustella suomen kielen aseman suhteellista heikentämistä. Tämäkin peruste on kummallinen, koska muualla maailmassa työperäisiltäkin maahanmuuttajilta odotetaan paikallisen kielen hallintaa. Jo nyt maamme kaksikielisyys on tavattoman kallista, joten kolmannen kielen lisääminen vain kasvattaisi kustannuksia. Sitä paitsi Espoo on turhan optimistinen tulevien vieraskielisten työmoraalista ja siihen liittyvästä etnisestä tausta. Kaupunki uskoo kiinalaisiin, mutta on paljon todennäköisempää että tulijat ovat kognitiivisesti haasteellisia ja työrajoitteisia afrikkalaisia:

Määrällisesti vieraskielistä väestöä asuu eniten Helsingissä, 93 000 ihmistä. Espoossa on 42 000 vieraskielistä, mutta määrän arvioidaan kaksinkertaistuvan vuoteen 2030 mennessä.

Nokian kultakauden jäljiltä Espoon kaupunginjohdolle on jäänyt usko, että maahanmuuttajat toisivat mukanaan verotuloja. Realistisesti katsottuna ulkomaalaisten määrän kaksinkertaistaminen tuskin lisää oikeiden huippuosaajien määrää, vaan tuo väki tullee koostumaan vaikeasti työllistyvistä afrikkalaisista, joita on jo nyt vaivavaksi asti pääkaupunkiseudulla. Koska Espoon tulevat "maahanmuuttajat" ovat melkoisella varmuudella enimmäkseen turvapaikkaelättejä, tulee heistä pelkkä menoero eikä bisnestä edistävä voimavara. 

Kun Espoon turvapaikkamuukalaisilta ei vaivauduta vaatimaan edes kohtalaista suomen kielen taitoa, he tulevat todennäköisesti eristäytymään omiin lähiögettoihinsa. Tämä taas lisää rikollisuutta ym. epäsosiaalisuutta, joka rasittaa sekä kaupungin että valtion taloutta. Tosin pitkällä tähtäimellä jo lähtökohtaisesti länsimaiseen yhteiskuntaan sopeutumattoman populaation segregaatio on suomalaisen etnisyyden säilymisen kannalta selvästi parempi skenaario kuin kantaväestöä bastardisoiva pakkointegraatio. Tässä mielessä Espoon päätös ei välttämättä ole täysin susi.

RUBEN STILLER VIHDOIN ULOS YLE TV:N PUOLELTA

Ainakin tv:n puolella Stiller joutui nostamaan kädet pystyyn.

Yle TV1, perjantai 26.5.2017 klo 20:00, Pressiklubi 

Vainotaanko keskustaa? Kevään puheenaiheita ruotimassa HS:n uutispäällikkö Jussi Pullinen, tutkija Anu Koivunen ja konsultti Harri Saukkomaa. Ruben Stiller Pressiklubin isäntänä viimeistä kertaa. #pressiklubi

Linkki Stillerin viimeisen tv-ohjelmaan.

Demarisionistiksi julistautuneen Ruben Stillerin viimeinen (toivottavasti!) tv-ohjelma Ylessä tuli tänään perjantaina. Tyylilleen uskollisena tässäkin lähetyksessä oli mukana punaisen ylipiston edistyksellinen, olemukseltaan rukoilijasirkkamainen punafeministi Anu Koivunen, jonka kritiikki koskee vain hyväosaisen lukeneiston keskinäistä nokkimisjärjestystä. 

Valitettavasti molempien ääniä kuullaan vielä radion puolella, sillä Stiller juontaa samanmielisten vasemmistoliberaalien kanssa kokoontuvaa Pyöreä Pöytä -nimistä keskusteluohjelmaa. On yllättävää, ettei noin yksipuolinen propagandaohjelma ole saanut sen suurempaa kielteistä julkista palautetta, mutta syynä lienee se, että ohjelmaa eivät kestä kuunnella muut kuin punavihreät. Ainoat erimieliset kuuntelijat ovat kovahermoinen Yle Watch ja sen lukijat.


Yle Fem, perjantai 26.5.2017 klo 21:00, Kino: Perikato (K16)  

(Der Untergang/Saksa 2004) Vaikuttava elokuva Adolf Hitlerin ja hänen kolmannen valtakuntansa viimeisistä päivistä taistelujen repimässä Berliinissä huhtikuussa 1945. O: Oliver Hirschbiegel. N: Bruno Ganz. Äänitekstitys: suomi. K16

Muinoin Suomessa oli suosittu Rod Stewartin käännösiskelmä, jossa laulettiin, että "jos et muuta keksi, niin kelpaisiko seksi?". Yle Teemassa tuo sama levy on pyörinyt iät ja ajat, erona vain sanat, jotka menevät: "Jos et muuta keksi, niin kelpaisiko Natsi".

YLESSÄ OIKEUS IDENTITEETTIIN - PAITSI VALKOISILLA SUOMALAISILLA

Käenpojissa on myös tyttöjä.

Yle Radio Puheessa on kesästä asti lähetetty Mahadura ja Özberkan -nimistä ei-suomalaisten feminististä ohjelmaa. Se korvasi aiemmin toisen monikultturismia indoktrinoineen Ali ja Husu shown, jossa valmiiseen pöytään tulleet vierasperäiset suunsoittajat nälvivät eri kulmista suomalaisia ja väittivät toistuvasti, että suomalaisuus on vain konstruktio, jonka vuoksi kuka tahansa voi olla suomalainen. Toisin päin homma ei tietenkään pelaa eli valkoinen suomalainen ei voi halutessaan olla iranilainen tai somali.

Monikultturistiset mediat kuten Helsingin Sanomat käyttävät kaksoisstrategiaa yrittäessään myydä ohjelmaa suurelle yleisölle. Lehti antaa mielikuvan, että kyse on tavallisista meikäläisistä, joiden ensisijainen identiteetti olisi heidän supisuomalaiset kotikaupunkinsa:

Özberkan on kotoisin Turusta, Mahadura Mikkelin Luusniemestä. ”Olen maalta, olen nähnyt kun lehmä poikii – ihan ­oikeasti”, Mahadura sanoo.

Televisiossakin nähtävässä ohjelmamainoksessa Mahadura ja Özberkan kuitenkin korostavat "oikeutta omaan identiteettiin", eivätkä he tarkoita tällä tietenkään turkulaisuutta ja mikkeliläisuutta, vaan paljon perustavampia ei-eurooppalaisia identiteettejään.

Suuresta tuntemattomuudesta Ylessä ääneen päästetty mamupari hyökkää kulttuurimarxilaisesti kahdella rintamalla, ensin suomalaisten etnistä integriteettiä vastaan ja toisaalla sukupuolten rinnakkaiseloa vastaan aggressiivisen sukupuolinarsistisella feminismillään. Ylen Puheen verkkosivuilla ohjelmaa esitellään mm. seuraavasti:

Ohjelma on alusta alkaen seurannut Suomen maahanmuuttopolitiikan vivahteikkaita vaiheita ja ottanut osaa keskusteluun omalla räväkällä tyylillään - ja samalla myös herättänyt voimakkaita mielipiteitä puolesta ja vastaan. Tärkeää ohjelmaa ja sen tekijöitä on ilo kiittää monista hulvattomista nauruista, näkökulmien avaamisesta sekä itsensä likoonlaittamisesta!  

(...) Ohjelman vetäjät pohtivat mm. mitä erilainen naiseus on ja miten se näkyy tämän päivän Suomessa. Lisäksi peilataan yhteiskuntaa oman identiteetin kautta ja keskustellaan studiovieraiden kanssa ilmiöistä ja ihmisistä, jotka omalta osaltaan vaikuttavat moninaiseen Suomeen sekä hyvässä että pahassa.

Ohjelmasarjan aivan ensimmäisessä jaksossa Kaj Kunnas: "Teidän paras ruumiinosanne on aivot" suomenruotsalainen urheilutoimittaja nuoleskelee feministejä ja solvaa kunnon mekkoeinarin tapaa omaa sukupuoltaan, sillä hän kuvittelee näin olevansa ritarillinen. Vastaavasti eräässä jaksossa toimittajapari veti suoraan stetsonista, että suomalaisilla ei ole mitään varaa moittia ulkomaalaisten (eli ei-valkoisten kehitysmaalaisten) työttömyyttä, koska suomalaisilla työttömyysaste on korkeampi! Tällaisia valheita päästetään Ylessä jatkuvasti läpi, mutta on turha toivoa, että niitä koskaan oiottaisiin.

Viimeisimmässä jaksossa Vihapuhe entisen uusnatsin silmin ääneen päästetään mediahuoraksi ryhtynyt takinkääntäjä Henrik Holappa. Jo heti otsikossa pistää silmään sana 'vihapuhe', joka ei ole muuta kuin liberaalijuutalaisten Amerikan itärannikkon yliopistoissa aikoinaan kehittelemä ideologinen termi poliittisia vihollisia vastaan. Filosofian tohtori J. Sakari Hankamäki kertoo tuoreessa blogikirjoituksessaan miksi käsite vihapuhe ei sovi Suomeen ja mikä on sen ideologinen käyttötarkoitus:

Sanasta ”vihapuhe” on tullut poliittisen retoriikan muotitermi. Sitä on käytetty ahkerasti, kun on haluttu leimata maahanmuuttoa koskeva arvostelu tunneperäiseksi tai kieltää se kokonaan. Myös syyttäjäviranomaiset ovat käyttäneet sanaa laajalti kirjoittaessaan syytteitä ”kansanryhmää vastaan kiihottamisesta” ja ”uskonrauhan rikkomisesta”.  

Sanan ”vihapuhe” käyttäminen on arveluttavaa lain käytön yhteydessä, sillä ”vihapuhetta” ei mainita lainsäädännössä. Tämän sanan käyttäjät eivät ole myöskään itse määritelleet käsitteen merkitystä.  

Kun käsitteen sisältö on jäänyt hämäräksi, sen merkitykset ovat laventuneet viittaamaan mihin tahansa argumentaatioon, joka ei miellytä vastaanottajaa. ”Vihapuheeksi” onkin leimattu lopulta sellainen täysin asiallinen ja perusteltu näkemys, joka ei sisällä vihaa mutta joka herättää vihaa vastaanottajissa. Kun toisten ihmisen esittämä arvostelu, epäily ja kyseenalaistaminen tulkitaan ”vihapuheeksi” (joskus myös ”häirinnäksi”), kyse on psykologisesti sanottuna havaitsija– toimija-virheestä.

Monikulttuurimannekiini Holapan haastattelu uusintaa median ja vasemmistolaisten yhteiskuntainsinöörien valheellista narraatiota siitä, että valkoisen identiteetin vaaliminen tarkoittaa aina rasismia ja valkoista ylivaltaa (ja toisaalla sitä, että värillisten etnosentrismi ei ole koskaan rasismia). Tähän myyttiin kuuluu myös uskomus, että vauraissa valkoisissa maissa viihtyvät globaalin enemmistön edustajat eli etniset "vähemmistöt" ovat oikeutettuja rodulliseen itsesuojeluun ja identiteettiin toisin kuin valkoiset. Rodullinen kaksinaismoralismi ja tekopyhyys on niin ilmeistä, ettei sitä tarvitse tässä yhteydessä sen enempää tarkastella. 

Koska evolutiivinen ja populaatiopsykologinen tosiasia on, että jokainen etninen ryhmä puolustaa identiteettiään ja maantieteellistä reviiriään, pitäisi myös Ylestä löytyä edes yksi ohjelma, jossa heteroseksuaalit valkoiset suomenkieliset saisivat vahvistaa etnistä identiteettiään. Valitettavasti olemme jämähtäneet kulttuuriseen rappiotilaan, jossa suomalaisuuden päälle syljetään ja kaiken kukkuraksi annetaan vielä vapaa puheenvuoro maahan päästetyille etnisille kilpilijoille, joilla on täysin eri intressit kuin suomalaisilla. Tosin pitää muistaa, että ilman suomalaisuuteensa vihamielisesti suhtautuvia kansanvihollisia ulkomaan käenpojat eivät pääsisi koskaan verorahoitteisessa Ylessä ääneen, sillä heidät olisi palautettu hyvissä ajoin takaisin kotimaihinsa.

                                                          ********************


Yle TV1, perjantai 2.12. klo 20:00, Pressiklubi 

Mistä Ylen ohjelmissa saa puhua? Studiosa Atte Jääskeläinen, Anu Koivunen ja Jouni Tervo. Ruben Stillerin isännöimä Pressiklubi vastaa.

Joka alan poliittisesti korrekti "asiantuntija" Anu Koivunen studiossa, olipa yllätys! Ai kuka Anu? No tämä femisosialistinen rukoilijasirkka.

Yle Fem, perjantai 2.12. klo 19:55, Dok: Haluan vain elää 

Ohjelmassa seurataan, kuinka turvapaikanhakijat saavat päätöksen hakemukseensa. Toimittaja: Barbro Björkfelt. HD Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: ruotsi.

Yle Teema Perjantai 2.12. klo 21:00, Perikato (K16) 

(Der Untergang/Saksa 2004) Vaikuttava elokuva Adolf Hitlerin ja hänen kolmannen valtakuntansa viimeisistä päivistä taistelujen repimässä Berliinissä huhtikuussa 1945. O: Oliver Hirschbiegel. N: Bruno Ganz. K16