MIKSI VALTAMEDIAN VALHEELLISET NARRAATIOT MENEVÄT SUOMALAISTEN ENEMMISTÖLLE NIIN HELPOSTI LÄPI?

Geneettisesti ja kulttuurisesti homogeenisen kansan etuna on kansalaisten keskinäinen luottamus, joka ennalta ehkäisee korruption leviämisen yhteiskunnan syvärakenteisiin. Globaaliksi luomassaan ympäristössä lännen hallitseva luokka voi kuitenkin käyttää tätä voimavaraa omaksi edukseen nopeuttaen samalla yhteiskunnan hajoamista. Klassisen kouluesimerkin tällaisestä kehityksestä tarjoaa Suomi ja sen kansalaisten enemmistön lähes kritiikitön usko joukkotiedotusvälineisiin. Tässä kuviossa valtamedia ei ole itsenäinen toimija, vaan koko manageriaalisen luokan yhdessä käyttämä peliväline sen ylenkatsomaa tavallista kansaa vastaan.

Kansallisessa yhtenäiskulttuurissa massatiedotusvälineillä ei tietenkään ole mitään motiivia luoda valheellisia suuria kertomuksia kansalaisten päänmenoksi, koska median johto ja toimittajat ymmärtävät olevansa elimellinen osa kansaa ja sen etua. Tällaisessa yhteiskunnassa jopa poliitikot ja talouselämän johtajat kokevat  olevansa aidosti isänmaan asialla. Tilanne on täysin erilainen silloin, kun maan poliittis-taloudellista johtoa houkuttelee nurkkakuntaiseksi koetun kansallisen edun sijaan kansainvälinen verkostoituminen. Tässä taas medialla on ollut oma roolinsa sen vaikuttaessa hallitsevan nomenklatuuran mielikuvaan politiikasta ja kultturista, jossa kansainvälisyys ja ulkomaalaisuus nähdään aina jotenkin tavoiteltavimpina kuin kotimaisuus.

Ratkaiseva käänne kansallisesta ajattelusta kohti kosmopolitismia tapahtui maassamme 1990-luvun alussa jolloin Euroopan Unionin jäsenyyteen päätyneissä neuvotteluissa virallinen Suomi hyväksyi "moninaisuutta" korostavan vasemmistoliberalistisen ideologian. Somalien maahanvyöry 1991 saattoi vielä olla silloisen hallituksen työtapaturma, mutta vuoden 1995 jälkeen maamme muukalaistamista on edistetty johdonmukaisesti EU:n sääntökirjan mukaan. Tämän seurauksena mallioppilas Suomessa on tätä nykyä jo puoli miljoonaa alkuperältään ei-suomenkielistä oleskelijaa. Väestöllisesti muutos on kumouksellinen kun muistaa, että vuonna 1990 Suomessa oleili 26 000 ulkomaalaistaustaista henkilöä. Näin aggressiivinen, nopea ja edelleen jatkuva väestönvaihdos ei olisi mahdollista ilman kansalaisten enemmistön luottamusta mediaan ja sen käyttämiin sopiviin akateemisiin asiantuntijoihin.

Kaikkien nähtävillä olevasta käsittämättömästä tuhostaan huolimatta uskomattomalta tuntuva temppu tuli mahdolliseksi, koska massatiedotusta hallitsevat muutamat mediajätit, merkittävimpinä Yle, Helsingin Sanomat ja iltapäivälehdet, ymmärsivät käyttää epädemokraattisen mutta radikaalin muutoksen välineenä 1980-luvulta perittyä yhtenäiskulttuuria, konsensushenkeä ja yleistä kansalaisten luottamusta auktoriteetteihin. 

1970- ja 80-luvun YYA-Suomessa tiedotusvälineet olivat niukka informaatiokanava eikä kansalaisilla ollut mitään syytä epäillä niiden edistävän suomalaisvihamielisiä tai muita hajottavia agendoja. Median puhe Neuvostoliiton ja Suomen ystävyydestä oli pelkkää kuollutta liturgiaa idän jättiläisen puristuksessa ja sen käsitti suurin osa niin toimittajista kuin kansastakin. Taktisista syistä media nöyristeli Neuvostoliitolle mutta sydämissään se oli Suomen asialla kommunistilehtiä lukuunottamatta. Nykyään tilanne on jokseenkin päinvastainen, sillä nomenklatuuramme mielistelee vilpittömän naivisti Yhdysvalloille ja EU:lle teeskennellen samalla kansalle olevansa suomalaisten asialla. 

Massojen vaikutusvalta yleisen mielipiteen vahvistajana tulee suurista ikäluokista, joihin kuuluvia voisi kai nykyään kutsua demarieläkeläisiksi. He olivat 1980-luvulla tottuneet luottamaan mm. Yleen, jonka uutisoinnista puuttui lähes kokonaan aikamme oikeaoppinen mielipidekirjoittelu, hämärien agendojen ajaminen ja tiettyjen narraatioiden vahvistaminen. Koska kansalaisten luottamus valtamediaan on ollut vankkaa, heille ei ole tullut mieleenkään, että tätä hyväuskoisuutta voitaisiin käyttää globalisoidussa nykymaailmassa häikäilemättömästi hyväksi. 

1990-luvulta lähtien valtamedia on turvautunut massojen hallinnassaan aina vain räikeämpään manipulointiin suostutellessaan kansalaisia kansainvälisten eliittien ajamille asioille. Toisenlainen mediakulttuuri ei ole ollut mahdollista, koska todenmukainen uutisointi ja avoin kriittinen keskustelu olisivat tehneet nämä hankkeet tyhjiksi kansalaisten vastustuksen vuoksi. Vastaavasti kansan enemmistönä oleva varttunut väki näyttää ajattelevan, että koska valtavirran tiedotusvälineet puhuivat takavuosikymmeninä enimmäkseen totta ilman piiloagendoja, ne toimivat samalla tavalla myös tänään. Juuri tähän kansan enemmistön tietoteoreettiseen harhaan nomenklatuura on iskenyt kyntensä. Toisaalta manageriaalisen luokan palveluksessa oleva valtamedia ei voi nykyisessä eripuraisessa monikulttuuristetussa yhteiskunnassa muuta kuin manipuloida, moralisoida ja propagoida, koska ilman niitä hiekalle rakennettu yhteiskuntakokeilu romahtaisi ennen kuin äärivasemmiston maalittajana tunnettu Johannes Koski ehtisi naputtaa Twitteriin sanan rasismi.

Pelkän valtamedian varassa olevien kansalaisten puolustukseksi on tosin lisättävä, että heidän on käytännössä mahdotonta nähdä asioiden vaiettuja puolia, koska media ei halua tuoda niitä esiin. Ollaan eräänlaisessa noidankehässä: suurin osa kansalaisista on kykenemättömiä luomaan vallitsevia puolitotuuksia haastavia näkökulmia, koska he seuraavat yksipuolisesti valtamediaa, joka puolestaan ei oman etunsa vuoksi halua tarjota mitään aidosti kriittistä näkökulmaa. On vaikea kuvitella minkälaisesta emävalheesta median pitäisi jäädä rysän päältä kiinni ennen kuin 1980-luvun Ruususen uneen nukahtanut tuulipukukansa heräisi. Ehkä tuo suomalaisen hyvinvoinnin kulta-aikaa elänyt sukupolvi on jo lopullisesti menetetty, jonka vuoksi nuoremmat mutta pienemmät jälkipolvet saavat siivota vanhempiensa aiheuttamat sotkut monikultturista, lgbt-moraalikadosta, EU:n integaatiosta ja Nato-jäsenyyspaniikista.

Viimeiset vuodet ja varsinkin viimeiset viikot ovat todistaneet kuinka media voi kaikessa rauhassa kampanjoida projektejaan ja osallistua "vääräoppisten" ajojahteihin, ilman, että kansalaisten enemmistö osaisi vetää tarvittavia johtopäätöksiä huolimatta esillä olevasta savuavasta aseesta. Demarieläkeläiset ovat seuranneet televisioista ja lehdistä täysin vihjeettömästi kuinka oppositio ja media savustivat moralistisesti paisutetuilla verukkeilla Vilmelm Junnilan (ps) ulos elinkeinoministerin tehtävästään. 

Näytelmän toisena tai kolmantena osana on seurattu nettipunakaartin ja valtamedian yhteisprojektina aloittamaa tarkoitushakuista kampanjaa, jossa on kaiveltu esiin valtionvarainministeri Riikka Purran ikivanhoja nettikirjoituksia. Uusin näytös on suunnattu niin ikään valtamediaan luottavalle kansanosalle, joka katsoo näitä teatteriesityksiä tosielämän poliittisina draamoina haluamatta ymmärtää taustalla olevia kulisseja ja niiden takana olevia narujen vetäjiä. On todella hämmästyttävää, kuinka heille riittää sellaisenaan kertomusten yksi puoli, jonka valtamedia esittää. Asenne saattaa kertoa kansalaisten enemmistön apaattisuudesta, mutta ennen kaikkea se on merkki sokeasta luottamuksesta auktoriteetteihin, joita tässä tapauksessa edustaa täsmälleen samaa tarinaa suoltavat eri mediatalot. 

Purran tapauksessa julkisesta keskustelusta ei löydy ainuttakaan puheenvuoroa, jossa kyseenalaistettaisiin valtiovarainministerin muinaisten nettikirjoitusten merkityksellisyys hänen nykyisessä viranhoidossaan. Aitoa merkitystä ei ole, vaan poliittinen oppositio loi sen tyhjästä perustaen sen teeskenneltyyn pöyristymiseen. Ei puhettakaan siitä, että kuka tahansa tervejärkinen saattaisi suutahtaa kohtaamiensa potentiaalisten joukkoraiskaajien aggressiosta lähijunassa ja naputtaa koetun kulttuurien kohtaamisen nettiin. Pitää myös muistaa, että kirjoittaessaan väitettyä postausta Jussi Halla-aho Scriptaan Purra tuli mukaan politiikkaan vasta lähes kymmenen vuotta myöhemmin.

Merkittävistä asiantuntijoista ainoastaan Venäjän tutkimuksen emeritusprofessori Timo Vihavainen on todennut blogissaan, että kyse on mitä puhtaimmasta ajatusrikoksesta, "jota voi halutessaan paisutella vaikka minkä kokoiseksi". Eläkkeellä olevan professorin mukaan Purran kohdalla kyse on niin sanotusta uhrittomasta rikoksesta, joka kohdistuu vain uskonkappaleisiin. Hän korostaa kirjoituksessaan myös sitä, että liberaalidemokratiassa on otettava huomioon vain äänestäjien vaaleissa ilmaistu luottamus eivätkä siksi mitkään ulkopuolisten vaatimat puolueiden puhdistukset voi olla edes periaatteessa sallittuja, koska ihmisillä on oikeus ajatella mitä haluavat. Luonnollisestikaan tällaiset lausunnot eivät pääse älyllisesti alamittaiseen ja epärehelliseen julkiseen keskusteluun, jolloin suuri yleisö jää niistä autuaan tietämättömiksi. Siksi pelkän valtamedian varaan jättäytyneet suomalaiset ostavat mukisematta Ylen tendenssiuutisen Riikka Purra pyytää ”15 vuoden takaisia typeriä” somekommenttejaan anteeksi – hallituspuolueiden puheenjohtajilta julkilausuma. 

Uutisjutun lausumattomana viestinä nöyrille alamaisille on, että raiskaukset ja ryöstöt vanhenevat ja sukupuolenkin voi vaihtaa kerran vuodessa, mutta punaliberaalin teologian ortodoksiaa uhmaava nettikirjoitus on ajatusrikos, jonka tuomittavuus ja rangaistavuus on ikuista. Ehkä lohduttominta tapauksessa on se, että Purra perussuomalaisena alistui jälleen kerran vasemmistoliberaalien fundamentalistien vaatimukselle myöntyä rituaalistiseen anteeksipyyntöön. Toki Purra teki sen vain asiaan kuuluvan muodollisesti kuten tapakristityt jouluehtoollisella, koska hänen todellisena päämääräänä on pitää hallitus pystyssä vasemmiston suureksi mielipahaksi. Asiaan saattoi vaikuttaa sekin, että jatkuvasti "lännen arvoja" vahtiva presidentti Sauli Niinistö sotkeutui kysymättä sisäpolitiikkaan ripittämällä median kautta Purraa ja sitä ennen Junnilaa "anteeksiantamattomasta rasismista". 

Itse anteeksipyyntö sisälsi pellemaailmalle tyypillistä absurdiutta, koska kyse oli uhrittomasta ajatusrikoksesta: Purra ei kyennyt määrittelemään keneltä tarkalleen ottaen pyytää anteeksi, joten hän päätti kohdistaa anteeksipyynnön niille, joille on aiheutunut "haittaa ja mielipahaa". Nämä ihmiset tai asiat voivat olla keitä tahansa tai sitten eivät ketään. Tapaus muistuttaa kenties eniten tilannetta, jossa muhamettilaisten uskonnollisia tunteita on loukattu ja teosta syytetty pakotetaan osoittamaan anteeksipyyntö sekä Allahille että kaikille uskonyhteisön jäsenille. Vastaavasti maallistuneessa versiossa pyydetään anteeksi kaikilta vasemmistohumanisteilta ja heidän värillisiltä lemmikeiltään sekä tietenkin tasa-arvo-opin pyhiltä uskonkappaleilta.

Samaisessa uutisessa kerrotaan myös hallituksen julkilausumasta, jonka tarkoitus lienee antaa virallinen hyväksyntä vasemmistoliberaalien etnomasokistiselle uskolle, vaikka sen opinkappaleet on kirjattu ennestään jo moniin lakeihimme:

Pääministeri Petteri Orpon (kok.), Purran, Anna-Maja Henrikssonin (rkp.) ja Sari Essayahin (kd.) allekirjoittamassa julkilausumassa kerrotaan, että ”Hallitus työskentelee määrätietoisesti yhdenvertaisuuden, tasa-arvon ja syrjimättömyyden edistämiseksi yhteiskunnassa.”  

Lisäksi julkilausumassa tuomitaan kaikenlainen syrjiminen ja korostetaan ihmisten yhdenvartaisuutta lain edessä.  

”Hallitus ja sen jokainen ministeri irtisanoutuu rasismista ja kaikenlaisesta ääriajattelusta sekä sitoutuu omassa työskentelyssään aktiiviseen työhön rasismia vastaan niin Suomessa kuin kansainvälisesti.”, julkilausumassa lukee.

On selvää, että tämä tekopyhyyden harjotelma on suunnattu rasistisesti vain suomalaista kantaväestöä vastaan, sillä julkilausumassa ei mitenkään oleteta, että rotumuukalaiset harjoittavat rodullisesti profiloitunutta väkivaltaansa etnisiä suomalaisia vastaan (sellaisen olettaminen olisi tietenkin rasismia an sich). Presidentti Niinistön esimerkkiä noudattaen julistuksessa puhutaan kyllä kovaan ääneen nollatoleranssista valkoisen kantaväestön oletulle rasismille, mutta samalla ollaan hiljaa maahantunkeutujamiesten raiskauksista ja ulkomaalaisnuorten väkivaltaisista ryöstöistä. Kun linja on tämä, suomalaisten on turha pidättää hengitystään sen suhteen, että hallitus esittäisi virallisen anteeksipyynnön suomalaisille, jotka ovat joutuneet kärsimään maamme hallinnon vuosikymmeniä harjoittamasta liberaalista maahanmuuttopolitiikasta. 

Poliittiselle vasemmistolle tällaiset ulostulot ovat tietenkin taivaan mannaa ja se näyttääkiin antautuneen jo täysin rinnoin heprealaiseen riemujuhlaan, josta yhtenä esimerkkinä Ilta-Sanomien uutinen Oodiin ilmestyi holokaustin kauheuksista muistuttava näyttely: ”Olemme huolissamme”. Kuvitteellista uhripääomaa tavoitteleva näyttely on osoitus siitä, kuinka  median luoman äärioikeistohysterian seurauksena hermoheikoimmat mariamagdalenat alkavat käydä hurmoksellisilla ylikierroksilla:

HELSINGIN keskuskirjasto Oodin pohjakerrokseen on ilmestynyt tiistaina näyttely, jossa on natsi-Saksaan ja holokaustiin liittyvää kirjallisuutta.  

Oodin kirjastonhoitaja Siira Tiuraniemi kertoo näyttelyn liittyvän hallituksen viimeaikaisiin tapahtumiin.  

– Pyritään meidän näyttelyillä reagoimaan ajankohtaisiin aiheisiin. Kirjaston tehtävä on levittää tietoa, Tiuraniemi kertoo.

Halutaanko näyttelyllä välittää jonkinlainen viesti?  

– Se lukee siinä otsikossa: Auschwitzkaan ei tullut vain tyhjästä. Olemme huolissamme, Tiuraniemi sanoo.

(....) Tämän jälkeen julkiseen keskusteluun nousivat muun muassa sisäministeri Mari Rantasen (ps) sosiaalisessa mediassa alkuvuodesta tekemät viittaukset niin kutsuttuun väestönvaihtoon.  

Teoriaan ovat viitanneet aiemmin myös esimerkiksi oikeusministeri Leena Meri (ps), eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho (ps) sekä tuore ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavio (ps).

Tällainen holokausti-tiedotus on yksiselitteistä monikulttuurista historiapolitiikkaa, jolla pyritään oikeuttamaan loputon maahanmuutto, joka on pohjimmiltaan vain matalan intensiteetin kansanmurhaa. Toisin sanoen paradoksaalisesti juuri se "holokausti", jota nämä Hyvät ihmiset sanovat vastustavansa. Kantaväestön äänestämän populistipuolueen legitiimi tavoite säilyttää maailman ainoa suomalaisväestö ja sen kulttuuri omassa maassaan tulkitaan tässä kieroutuneesti kansanmurhaavana toiveena jopa niitä vastaan, jotka eivät ole edes vielä päässeet livahtamaan maamme rajojen sisään. Järkikin jo sanoo, että uudet etniset sisällisisodat estetään parhaiten tiukalla maahanmuutolla, mutta Oodi kirjastossa työskentelville hyödyllisille idiooteille siintää mielessä vain harhaiset vasemmistoutopiat.

Ulkomaan politiikassa suomalaisten enemmistö näyttää olevan vielä enemmän median vietävissä kuin sisäpoliittisissa asioissa. Hyvän ulkopoliittisen ymmärryksen saavuttamiseksi kansalaisten pitäisi seurata myös ulkomaista mediaa, englannin- ja ruotsinkielisten uutisivustojen ja lehtien lisäksi olisi hyvä osata vielä jotain kolmatta eurooppalaista kieltä, vaikkapa saksaa tai ranskaa. On selvää että tähän kykenevät vain harvat ja eri alojen akateemiset tutkijat, joten edes välttävän ymmäryksen saavuttaminen ulkomaiden politiikasta on monelle suomalaiselle ylivoimaisen vaivalloista ja siksi enemmistö turvautuukin maamme valtamedian valmiiksi pureskeltuihin asenteellisiin uutisjuttuihin. Niihin luotetaan periaatteella kun muutakaan ei ole. Moni sanoo kyllä ymmärtävänsä Suomen ulkopolitiikkaa erotuksena ulkomaiden politiikasta, mutta tähänkään väitteeseen ei ole luottamista, koska Suomen kanssa vuorovaikutuksessa olevan maan poliittikkaa ja poliittista historiaa ei todellisuudessa juuri tunneta. Käytännössä suomalaiset ovat ulkopolitiikan suhteen lähes täysin kotimaisten mediatalojen ja sen käyttämien asiantuntijoiden varassa. Kun tähän lisätään vielä toimitusten ideologinen puoli, kansalaisten saama kuva esimerkiksi Yhdysvalloista on parhaimmillaankin erittäin yksipuolinen. 

Maamme ulkomaantoimittajien antama kuva ulkomaista riippuu pitkälti siitä, millainen poliittinen järjestelmä maassa on tai mikä puolue tai presidentti maata hallitsee. Tämä asenteellisuus on erityisen silmiinpistävää Yhdysvaltain kohdalla. Osaltaan tähän on vaikuttanut se, että toimittajamme ovat aina suosineet Amerikan demareita eli demokraattipuoluetta republikaanipuolueen sijaan. Toisekseen ulkomaantoimittajamme käyttävät uutislähteinään enimmäkseen Yhdysvaltain itärannikon demokraatteja tukevia lehtiä, New York Timesiä ja Washington Postia. 

Eilen toimittajien yhdenmukainen puoluelinja manifestoitui konkreettisesti kun Yhdysvaltain demokraattitaustainen presidentti Joe Biden vieraili Helsingissä tapaamassa yhteistoimintamies Sauli Niinistöä. Amerikan presidenttiä kohdeltiin niin Helsingissä kuin mediassa kuninkaallisena. Jo viikkokausia tiedotusvälineemme olivat tehneet Bidenistä pelkkiä poliittisia kiiltokuvajuttuja ja eilen silkkihansikkaat joutuivat todella kovaan käyttöön kun Ylen verkkosivuille naputeltiin uutinen Biden vakuutti Yhdysvaltojen sitoutuvan Naton puolustamiseen – mutta väisti kysymyksen siitä, kuinka estäisi Trumpia vetämästä maata Natosta. 

Lehdistötilaisuudessa Bideniltä ei kysytty mitään krittistä saati kiusallista, vaikka Ylen jutussa yritetäänkin todistella toimittavan sopulilauman kriittisyyttä, koska Ylen Yhdysvaltain-kirjeenvaihtaja, kympin tyttö Iida Tikka, kysyi Bidenilta, miten hän varmistaa Yhdysvaltain pysymisen Natossa myös tulevaisuudessa. Atlanttista yhteistyötä eli status quo:ta pönkittävä kysymys on kriittisyydessään samaa luokkaa kuin kysyisi paavilta, miten hän varmistaa kristinuskon levittämisen jatkumisen virassaan. Amerikan todellisten taustavaikuttajien käveleväksi zombiksi nostama Biden on keisari ilman vaatteita mutta toimittajistamme ei ole rohkeutta sanoa tätä tosiasiaa ääneen. Siksi vanhuudenhöperöä dementikkoa ei haluttu häiritä ikävillä kysymyksillä häneen liittyvistä skandaaleista tai pojastaan Hunter Bidenista, joka on sotkeutunut syvälle Ukrainan korruptioon ja sen yhteydestä Yhdysvaltain valtiokoneistoon. Tiedotustilaisuudessa olleiden toimittajien yhtenäistä linjaa korostaneesta asenteesta huomaa konkreettisesti, kuinka yhdessä amerikkalaisten kanssa vuonna 2014 perustettu Mediapooli hallitsee ja ohjaa maamme keskustelua Yhdysvalloista ja Natosta. 

Median kirjoittelun ja lehdistötilaisuuden sävy oli täysin eri kun presidentti Donald Trump tapasi Venäjän johtajan Vladimir Putinin Helsingin huippukokouksessa heinäkuussa 2018. Asian voi tarkastaa Yle Watchin kirjoituksesta #Helsinki2018 – Kuinka globaali valtamedia vie keskustelua harhaan. Siinä missä Biden istutettiin eilen median pumpuliin Trumpille toimittajat tarjosivat viisi vuotta sitten verbaalista nyrkkiä ja vihaa tihkuvaa punasappea. Yle Watch:

Tapaamisen suurin kohu nousi lehdistötiilaisuudesta, jossa toimittajat takertuivat lähes pelkästään Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin vaalikampanjaväen väitettyyn salaiseen yhteistyöhön Venäjän edustajien kanssa. Kysymysten tarkoitus oli kiihdyttää Trumpin vastaista kampanjaa, jonka vuoksi on syytä ihmetellä, miksi näiden arroganttien liberaalitoimittajien annettiin varastaa lähes koko lehdistötilaisuus. Ehkä siksi, että suurin osa valtamediasta "sattuu olemaan" liberaaleja. Siksi Yle yhtyi amerikkalaisten tiedotusvälineiden tuohtumukseen, josta kertoo verkkosivujen uutinen Trumpin puheet Helsingissä järkyttävät kotimaassa: "Maanpetos", "Sai Yhdysvallat näyttämään heittopussilta". 

Jotkut ahkerat uutisten seuraajat saattavat vielä muistaa Trumpin Suomen vierailun, vaikka heistä harva tuskin ihmettelee silloisen Amerikan presidentin saaman kohtelun eroa eiliseen vierailuun. Todennäköisesti normikansalainen ajattelee presidenteistä saadun erilaisen mielikuvan perustuvan puhtaasti herrojen erilaisuuteen eikä poliitittisesti motivoituneen toimittajakunnan luomaan mielikuvaan heistä. Halutessaan toimittajat voisivat kuvata Trumpin positiivisessa valossa ja Bidenin negatiivisessa, mutta ideologisessa tarkoituksenmukaisuudessaan he tekevät päinvastoin. Tämä ilmiö on havaittavissa kaikessa politiikassa, mutta kansalaisten enemmistö tunnistaa sen harvoin, koska se seuraa median antamia vääriä johtolankoja ja alleviivattuja vihjeitä.

Edellä mainitussa Ylen uutisartikkelissa suitsutettiin ohimennen myös presidentti Niinistöä Ylen perinteiseen Pohjois-Korean tyyliin, vaikka hän ei kettuimaisine juonitteluineen ole muuta kuin 2020-luvun Kekkonen. Tosin sillä erotuksella, että kaljupää oli härskissä reaalipolitiikassaan Niinistöä moraalisesti rehellisempi ja yritti viime kädessä sentään ajatella Suomen etua. Häneen verrattuna Niinistö on pelkkä lahoavan Amerikan imperiumin surkea lakeija, jonka kieroilut vieraan suurvallan hyväksi muistetaan viimeistään puolilaittoman isäntämaa-sopimuksen ajoilta. Bidenin vierailessa Niinistön puheet Suomen asettamiseksi Amerikan eturintamaksi Venäjää vastaan ovat tulleet vain entistä avoimemmiksi ja siten röyhkeimmiksi:

Niinistön mukaan Suomi ja Yhdysvallat keskustelevat puolustuspolitiikan asioista maiden välisen DCA-nimisen puolustusyhteistyösopimuksen puitteissa, ja yhteistyössä on vielä monia auki olevia asioita.

– Kiitos vierailustanne ja kivenkovasta sitoutumisestanne suhteeseemme. Liittolaisina Suomi ja Yhdysvallat työskentelevät entistäkin tiiviimmin turvallisuuden, teknologian ja ympäristön saralla, Niinistö kirjoitti.

Suomalaisen politiikan toistaiseksi suurimmaksi mysteeriksi jää, miksi kansalaiset eivät kykene näkemään presidentti Sauli Niinistön läpinäkyvän vehkeilyn lävitse. Tietysti media on ollut presidentille aina suosiollinen ja jättänyt kertomatta hänen todellisen agendansa. Skeptisempi kansa olisi esittänyt jatkokysymyksiä, mutta niitä ei ole tehty, koska valtaosa kansalaisista elää edelleen 1980-luvulle jääneessä luottamuskuplassa.

PERSUISTAKIN ON TULLUT VASEMMISTON RAPPIOARVOJEN AISANKANNATTAJA

Tuhatvuotisen länsimaisen sivilisaation taistelu sisäisiä tuholaisiaan vastaan näyttää olevan mahdotonta nykydemokratian puitteissa. Ongelmaa pahentaa se, että poliittisesti hyväksyttävän keskustelun rajoista päättävät ne, jotka haluavat romahduttaa eurooppalaista kulttuuria ylläpitävän itsekunniotuksen, moraalin ja rakenteet. 

Tämä kansanvihollisten hegemoninen ote on niin vahva, että laajoina kansalaisprotesteina syntyneet populistipuolueet eivät voi käytännössä ajaa sitä politiikkaa, jolla ne ovat alun perin nousseet suosioon. Hyvänä esimerkkinä tästä on kotoinen Perussuomalaiset-puolueemme, jonka poliittista liikkumatilaa vasemmistoliberaalien määrittelemät vallitsevat arvot rajoittavat jatkuvasti. Näennäisestä moniarvoisuudestaan huolimatta arvoliberaalit eivät siedä politiikassa mitään, mikä kyseenalaistaisi globaalikapitalismin palveluksessa olevan kuluttaja-individualismin ja monokulttuurisen monikulttuurin.

Vihollisen säännöillä pelaamisen etuna voi toki pitää sitä, että pääsee ylipäätään peliin mukaan. Toisaalta valtakunnanpolitiikan tekeminen vihollisen ehdoilla tarkoittaa tällöin lähes aina tappiota eli omista poliittisista päämääristä ja periaatteista luopumista. Esimerkiksi Perussuomalaiset ovat koko eduskunnassa olemisensa aikana joutuneet muiden puolueiden ja median ripittämiksi sillon kun puolue on poikennut isojen poikien (((arvopohjasta))). 

Päivystävien desanttien ja somessa stalkkaavien nettipunakaartilaisten synnyttämät toisarvoiset kohut ovat hermostuttaneet puoluejohtoa siinä määrin, että Persut ovat joutuneet syömään aattensa moneen kertaan lepyttääkseen punavihreiden naisittamaa valtamediaa. Aivan kun tämä ei riittäisi, valtioneuvoston opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM) vaati sittemmin lakkautetulta Persujen nuorisojärjestöltä annettuja tukirahoja takaisin, koska järjestö ei ministeriön mielestä noudattanut ehdottomalla tarkkuudella uussosialisistista tasa-arvoideologiaa. Pelkkiä kannatuslukuja tarkkaileva puoluejohto ei tuollakaan kerralla lyönyt nyrkkiä pöytään ja vaatinut valtionhallintoon salakuljetetun sosialistisen ideologian julkista perkaamista.

Ailahtelevan pelokkaan keskiluokan ääniä kalastellakseen Persut ovat valmiita myymään kaikki periaatteensa, jottei punertava media vain suuttuisi enempää ja alkaisi kampanjoida puoluetta vastaan. Mielistelläkseen tiedotusvälineitä ja kuvittelemaansa äänestäjäkuntaa puolue on asettanut kuonokopat niille kansanedustajilleen, jotka eivät ole sitoutuneet cuckservatiiviseen huoraamiseen. 

Yleensä tapahtumien ketju on noudattanut samaa kaavaa. Kansanedustaja – tai paremman puutteessa kunnanvaltuuston varavaltuutettu – sanoo jotain punavihreiden mimosien herkkää maailmankuvaa järkyttävää. Somessa päivystävät Stasi-kyylät ja muut punavihreät khmerit bongaavat päivityksen ja aloittavat pöyristymisen omassa pienessä kuplassaan.  He vaativat "toimenpiteitä" henkilölle, joka on käyttänyt sananvapauttaan väärin so. olemalla eri mieltä punavihreiden kanssa. Samassa marginaalisessa kuplassa pörräävät punavihreät perustoimittajat noteeraavat aatetoveriensa moraalisen raivon ja tekevät "somekohusta" valtakunnan uutisen kertomalla siitä Ylessä ja Helsingin Sanomissa. 

Tässä vaiheessa punaisen nettirunkkupiirin synnyttämään "kohuun" reagoivat jo virkamieskunnan ja eduskunnan raskaan sarjan tekijät, jotka esittävät erilaisia toimenpide-ehdotuksia väärän mielipiteen julkaisemisesta. Näin kävi esimerkiksi hiljattain Perussuomalaisten Ano Turtiaiselle, joka tviittasi poliisin käsissä kuolleesta mustasta vankilakundi George Floydista harmittoman humoristisen kuvan kommentin kera. Vasta kun toimittajien loiskiehunta meni yli äyräiden valtavirtapersut kääntyvät lausuntoa vastaan ja julistavat puhujan jonkinlaiseksi punavihreäksi natsiksi, jolla ei ole mitään tekemistä perussuomalaisten arvomaailman  kanssa. Tuttu kaava jatkuu vielä somekohun viimeisessä näytöksessä, jossa sekä "kohupäivityksen" esittäjä että hänen puolustajansa erotetaan puolueesta.

Perussuomalaisten ennustettava selkäydinreaktio pysyi samanlaisena viimeksi tänään, kun puoluejohto päätti taipua somessa vaikuttavien punavihreiden vinkulelujen ininään.  Asiasta kertoo ilkkuvaan sävyyn Ylen uutinen Perussuomalaisten ajatuspaja keskeyttää "naisten tyranniasta" kertoneen Jukka Hankamäen kirjan julkaisun – Halla-aho myöntää: Laadunvalvonta saattoi pettää. Uutisjutun pääsisältönä päivitellään Hankamäen poleemisia näkemyksiä viidakkokuumetta potevista lähiövalaista ja suomalaismiehiä vihaavista kulttuuritantoista. Paljon huomionarvoisempaa olisi kuitenkin ollut ruotia tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kososen (kesk.) pyrkimystä epäsuoraan ennakkosensuuriin. 

Voi olla, että jotkut Hankamäen näkemykset näyttävät eksentrisiltä, jos niitä tarkastelee punavihreiden lasien läpi, mutta yhtä kaikki, ne ovat täysin legitiimiä poliittista debattia, jossa ei ole lopullisia totuuksia tai edes luonnontieteellisiä varmuuksia. Sitä paitsi jos totuutta arvioidaan politiikassa tieteellisin standardein, olisi kulttuuriministeriön ja median pitänyt nostaa häly punavihreän juutalaisfeministi Koko Hubaran mielipidekirjoitelmista, koska ne ovat Hankamäen näkemyksiin verrattuna pelkkää mielipuolisen paranoidista fantasiaa.

Ainoastaan valheessa elävät feministit ja monikultturistit haluavat kieltää jotain sellaista, joka ei sovi omaan maailmaankuvaan. Ylipäätään nettipunakaarti ei halua avointa poliittista keskusteluia, koska näin julkisuuteen pääsisi ikäviä totuuksia, jotka ovat heidän kannaltaan epäedullisia. Heille kiusallista väittelyä kätevämpää on vastapuolen argumenteista vaikeneminen ja valtion rahahanojen sulkeminen vääränalaisten kirjojen julkaisijalle.

Surullisinta tapauksessa on PS:n puheenjohtaja Jussi Halla-ahon ja hänen jees-miestensä ja jees-naistensa (erit. Riikka Purra) reaktiot tapahtuneeseen. He eivät nimittäin puuttuneet sanavapauteen, jota talikkokommunisti Hanna Kosonen haluaa rahahanojen säätelyllä selvästi kuristaa. 

On totta, että perussuomalaiset ovat järjestelmän poliittisen kiristyksen edessä vaikeassa tilanteessa, mutta ehkä edes kerran kannattaisi olla sen verran miehekäs, että tekisi päätöksen omien periaatteidensa eikä vallankahvaan päässeen kylänakan vaatimuksen mukaisesti. Jokunen prosentti kannatuksesta saattaa laskea, mutta säilyisivätpähän edes kunnian rippeet. Se olisi jo paljon tässä kuukautisvereensä mädäntyneessä mahossa länsimaisessa auringonlaskun kulttuurissa.

Klikkaa kuvaa suuremmaksi. Kuvassa lainaus
Hankamäen julkaisemattomasta kirjasta.

VALTAMEDIAN JA POLIITTISEN ELIITIN YHTEISEN SUHMUROINNIN PERUSTEET: TEKOPYHYYS, JEESUSTELU JA KORRUPTIO

Historiasta on vaikeaa kaivaa yhtä räikeää esimerkkiä tekopyhästä kulttuuri-ilmastosta kuin se mikä löytyy nykypäivän lännestä. Nykytilanteen irvokkuutta korostaa se, että kulttuuria ja moraalia määrittelevä 1968-sukupolvi ja sen lammasmaiset perilliset toitottavat puheissaan, kuinka tekopyhä porvarillinen kulttuuri on. "Edistyksellisille" punaporvareille on turha selittää, että he itse ovat monin verroin tekopyhempiä kuin heidän omahyväisesti pilkkaama mennyt maailma. 

Me elämme maailmassa, jossa poptähdet kuten Miley Curys ja Lady Gaga opettavat voimaannuttavasti esipuberteettisille tytöille prostituution alkeet samalla kuin (alemman tason) miesten viaton flirtti tuomitaan sormi pystyssä anteeksiantamattomana sortona, johon pitää olla nollatoleranssi. Tähän omituiseen kaksinaismoralismiin ovat kiinnittäneet huomioinsa monet länsimaailman tarkkailjat, viimeksi emeritusprofessori Timo Vihavainen:

Uusi normaali näyttää sisältävän epänormaalin yhtälön, jossa maksimaalinen seksuaalisuuden esilläpito yhdistyy maksimaaliseen puritanismiin ja näiden kahden välistä jännitettä yritetään hallita ”edistyksellisellä” mielivallalla.

Suomessa tämä hurskastelun antikliimaksi koettiin 12.12.2017, kun eduskunnan täysi-istunnossa "keskusteltiin" ääni väristen asiasta, jossa vakavoituminen oli sitä luokkaa kuin venäläiset tankit olisivat hetki sitten vyöryneet maahamme. Tämä moralistis-puritaaninen teatteriesitys nostettiin Ylessä päivän ykkösaiheeksi, jota kuvaa hyvin sen verkkosivujen uutinen Eduskunta kävi vakavan keskustelun seksuaalisesta häirinnästä – "Laaja rakenteellinen ja vastenmielinen ongelma".  

Analyyttiselle uutisten seuraajalle eduskunnan ja Ylen jeesustelu on vastenmielistä seurattavaa, koska todellisuudessa kyse on ns. ensimmäisen maailman ö-luokan ongelmasta, jota ei voida oikeasti ratkaista poliittisesti ellei sitten sellaiseksi katsota valkoisten heteromiesten eristämistä, kuohitsemista ja lobotomiaa. Hieman tuon suuntaista on ehditty ehdottaakin, sillä Yle kertoi uutisessaan Ministerit järkyttyivät ahdistelusta hoitoalalla: Huutelua, kopelointia ja ulkonäön arvostelua, että perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko ehdottaa suukapulaa miehille, joiden puhe sattuu tuntumaan epämiellyttävältä jostain naisoletetusta x.

Kukaan säädyllinen kansalainen ei hyväksy seksuaalista häirintää, mutta asian saama suhteettoman suuri julkisuus panee ajattelemaan, miksi globaalien liberaalimedioiden hypettämä Me too -kampanja nousee länsimaissa yhdeksi poliittisen keskustelun ykkösaiheeksi. Ehkäpä siksi, että poliitikolle aiheesta toohottaminen tuo lisäpisteistä, sillä näin hän näyttäytyy moraalisena, varsinkin jos hänellä on otsaa esittää kovempia vaatimuksia nipistelijöille kuin muut. Näin äänestäjille syntyy mielikuva, että poliitikot tekevät edes jotain tärkeäksi nostetulle asialle. Toisin kuin työttömyydelle, laittomalle maahanmuutolle ja tiettyjen ulkomaalaisten epideemiselle raiskausaallolle.

Kuin joululahjana hurskastelijoille, perussuomalaisten Teuvo Hakkarainen mokaili tuttuun tyyliinsä puolueen pikkujoulujuhlien jälkimainingeissa. Uutisessa Perussuomalaisten Hakkaraisen käytös puhuttaa kansanedustajia – "On anteeksiantamatonta, että eduskunnan arvovaltaa murennetaan näin" poliitikot ovat niin järkyttyneen pöyristyneitä, että puuttuu vain se, ettei kukaan ole vielä ehdottanut Perussuomalaiset-puolueen kieltämistä. Verenhimossaan jotain tällaista tosin vihjaa SDP:n eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Johanna Ojala-Niemelä, joka "olisi odottanut perussuomalaisten eduskuntaryhmältä järeämpiä toimia".


                                                             ************************


Hieman samantapaisesta suurta yleisöä varten masinoidusta poliittisesta opertetista  kuin Me Too -kampanjasta, on kyse Helsingin Sanomien "tietovuodosta". Ylen uutisessa Hallitus ja presidentti saavat selvityksen kohutusta tietovuodosta – Sipilä: "Tämä on vakava asia" kerrotaan, että tietovuoto uhkaa Suomen sisäistä- ja ulkoista turvallisuutta, vaikka on alusta asti ollut selvää, että vuodetut tiedot ovat olleet idän jä lännen turvallisuuspalveluille tiedossa jo vuosien ajan. "Salaiset tiedot" ovat olleet myös vuosia esillä Wikipediassa ja HS on kertonut samoista asioista vuonna 2012. Mistä tässä teatterissa on siis kyse? Ylen uutisessa haastateltu sisäministeri paljastaa suoraan kupletin juonen:

Sisäministeri Paula Risikon (kok.) mukaan tapauksella taas voi olla vaikutusta tiedustelulakeihin.

– Tämä on nyt kaiken kaikkiaan arvioitava. Nythän on siinä mielessä hyvä tilanne, että meillä on vielä laki auki ja aina voi eduskunnassakin vielä tehdä muutoksia, hän sanoi maanantaina.

Ei tarvitse olla mikään salapoliisi selittääkseen mikä tämän "kohu-uutisen" kuvion taustalla on. Kuinka ollakaan vaalitentissä maanpetosyytteitä (EU:n liittyminen kahden kolmasosan määräenemmistöllä perustuslain muutoksen vaatiman 5/6 enemmistön vastaisesti) niskaansa saanut presidentti Sauli Niinistö toivoo vuotokohun vauhdittavan tiedustelulain etenemistä. Mitä sananvapautensa perään huutava kansa tietää uuden tiedustelulakiehdotuksen sisällöstä? Eipä juuri mitään, sillä jos se tietäisi, se olisi vähemmän tohkeissaan tästä poliittisen eliitin ohjaamasta operetista. Uuteen Suomeen kirjoittava Tuula Komsi paljastaa lyhykäisyydessään operetin tanssiaskeleet:

Suomeen halutaan tiedustelulaki, jossa tiedustelua tekevä taho saisi mittavat oikeudet valvoa kansalaisia. Tulossa on myös presidentinvaalit, jotka poliittinen eliitti mieluummin sivuuttaisi, koska istuva presidentti on osoittautunut käyttökelpoiseksi.  

Harmi kyllä, istuvalle presidentille on putkahtanut haastaja tai haastajia, vaikka oli tavallaan jo taputeltu juttu, että entisellä mennään.  

Mutta kuten aiemminkin, maan johtava päivälehti ottaa näytelmässä ison roolin. Se tekee näyttävän jutun ajankohtaiseen tiedustelulakiin liittyen, jossa se ensin lyhyesti muistuttaa, että entisistä kansalaisvapauksista joudutaan uuden lain myötä reippaastikin tinkimään. Samaan juttuun yhdistetään kumminkin shokeeraava elementti, nimittäin salaiset paperit liittyen pelottavaan itänaapuriin ja sen toimien tarkkailuun, ja dokumenttien salassapitovelvollisuutta ja sen rikkomista oikein korostamalla korostetaan. Ja kerrotaan jännärityyliin, että meillä on tätä lajia enemmänkin!  

Tiedot itsessään ovat vanhoja ja ei-merkityksellisiä ja kaikkien naapurivaltojen tiedossa jo muutenkin. Mutta oleellista on, että kansalaiset saadaan reagoimaan nimenomaan maanpetoksellisuuteen ja liialliseen avoimuuteen ja sananvapauden väärinkäyttöön. Kansalaiset täytyy saada itse haluamaan, että sananvapautta rajoitetaan ja kontrollia tiukennetaan - ja kukapa ei haluaisi tukkia sellaisten journalistien suita, jotka ajattelivat lörpötellä koko maailmalle tulenarkoja tietoja Suomen puolustukseen liittyen!

                                                             ************************



Tekopyhyyden ja juonittelun lisäksi valtionhallinnon korkeimmilla palleilla hyväksytään myös korruptio. Tästä on esimerkkinä valtakunnasyyttäjä Matti Nissisen tänään saama tuomio. Vaikka Yle uutisissa KKO tuomitsi veljensä yritykseltä koulutusta ostaneen valtakunnansyyttäjän – palaa huomenna töihin ja Asiantuntijat: Nissisen tuomio on ankara, muttei yllättävä – "Häneltä tätä olisi viimeiseksi odottanut" korostetaan, että rangaistus on kova, niin se ei ollut silti niin kova etteikö Nissinen voisi jatkaa tehtävissään jo huomenna! 

Tämä Yle Watchin "vanha tuttu" tunnetaan mm. siitä, että hän on vaatinut vankilatuomioita nationalisteille ja monikultturismia kritisoiville toisiajattelijoille. Kun hän itse syyllistyy lain korkeimmassa mahdollisessa viranhoidossa korruptioon, hän saa "kovan tuomion", joka käsittää 40 päiväsakkoa. Tuomiosta huolimatta hän saa jatkaa viranhoitoaan välittömästi. Tämän luulisi jo kertovan, etttä valtiollinen mädännäisyys alkaa olla syvällä hallinnon rakenteissa.


                                                             ************************

Kenellekään ei tule yllätyksenä se, että Ylessä kommunisteja ja kansallisosialisteja kohdellaan eri tavalla. Uusin kaksinaamaisuuden muoto on väittää, että kommunistit olisivat äärimmäisen kaltoinkohdeltuja ja demonisoituja mediassa, jonka vuoksi aatteen puhdasoppisille kannattajille pitää antaa vapaa puheenvuoro puolustaa näkemyksiään.

Näin tehdään Ylen jutussa Kommari on kummajainen nyky-Suomessa: "Hymähtelyä, ylimielisyyttä ja halveksuntaa, mutta myös ihailua". Jutussa ei ole mitään yllättävää (paitsi otsikon sana kommari) tai uutta, sillä onhan haastateltu ammatiltaan näyttelijä; Teatterikoulu tunnettiin vielä 1990-luvulla puhdasoppisen kommunismin viimeisenä kulttuurisena linnakkeena. Jäljet näkyvät vielä tänään, aina kaunokirjallisuuden Finlandia-palkintoa myöten.

Eniten silmään pisti jutussa väite, että "kommunismi on tänä päivänä marginaalistakin marginaalisemmassa asemassa Suomessa." On totta, että keskusjohtoinen ja ortodoksiaa noudattava marxismi-leninismi on tätä nykyä maassamme lähes olematonta, mutta sen virulentiksi muodoksi muuntunut kulttuurimarxilaisuus on sitäkin suositumpaa, varsinkin maamme valtapuolueissa.

Koska Ylessä ei julkaista juttua, jossa natsi tai edes fascisti esitetään sympaattisen herttaisessa valossa, muutamme Ylen haastatteleman näyttelijä Ritva Sorvalin lausuntoa mutatis mutandis sulkeiden kohdalla:

Aika moni suomalainen olisi jokseenkin samaa mieltä (Vastarintaliikkeen poliittisen manifestin) linjausten kanssa, jos vain ihmiset eivät sen tietäisi olevan (Vastarintaliikkeen) manifesti.  

- Jollain kummallisella tavalla Suomessa on onnistuttu ylläpitämään pelkoa ja peikkoa, että (kansallissosialismi) on jotain kauheaa.

                                                             ************************