ENSIMMÄISEN MAAILMAN NÄENNÄISONGELMIA JA HÖLMÖJÄ KIELIVALINTOJA

Yle TV1 maanantai 18.9.2017 klo 21:00, A-studio  

Tiittelit uusiksi. Juristi vai lakimies? Mies-pääte joutui boikottiin. Vieraina kielentutkija Mila Engelberg ja jornalistiikan vieralleva professori Jussi Pullinen. Konkarityöntekijä haussa! Millainen ura voi olla vielä edessä yli viisikymppisenä? Juontajana Sari Huovinen. #yleastudio HD

Linkki Yle Areenaan.

Pari päivää sitten Aamulehti ilmoitti pääkirjoitussivullaan ottavansa käyttöön sukupuolineutraalit tittelit lehtijutuissaan. Kansan enemmistön elämästä vieraantuneet tamperelaisaviisin punavihreät toimittajat yrittävät linjanvedollaan saada muun median mukaan taikauskoiseen tasa-arvomaniaan. Ylessä reagoitiin Aamulehden päänavaukseen nopeasti kun yhtiön suomenruotsalainen vastaava päätoimittaja Marit af Björkesten ilmoitti että  "neutraalimpaan kielenkäyttöön siirtymisestä keskustellaan ensi viikolla". Uutisessa Sukupuolineutraalia kielenkäyttöä pohditaan myös Yleisradiossa – Päätoimittaja: "Kieli ohjaa ajattelua" af Björkesten todistaa olevansa kulttuurimaxilainen dekonstruktionisti:

– On tärkeä huomio, että kieli ohjaa ajattelua. Meidän toimittajien on tarkkailtava kielenkäyttöämme ja sanavalintojamme, koska se vaikuttaa siihen, minkälaista kuvaa me maailmasta rakennamme, Marit af Björkesten toteaa.

Punavihreät toimittajat ovat sairaalloisen kiinnostuneita valtarakenteista, koska he haluavat muokata ne mieleisekseen. Kyse on häikäilemättömästä vallanhalusta, joka naamioidaan "hyvien" asioiden kuten tasa-arvon ajamiseen. Pohjimmiltaan "sukupuolittuneen" kielen käytön kritiikissä (vrt. Frankfurtin koulukunnan Kriittinen teoria) kyse ei ole muusta kuin pienen sukupuolinarsistisen feministimafian ongelmasta, jonka Yle tuo Aamulehden avulla valtavirtaan. 

Orwellilaiseen uuskieleen siirtymistä kannattava Marit af Björkesten tulee lausunnollaan myöntäneeksi, että toimittajat rakentavat kielenkäytöllään kuvaa maailmasta. Punaisesta yliopistosta valmistuneet punavihreät toimittajat rakentavat sanavalinnoillaan oman ideologiansa mukaista maailmankuvaa, jolla ei useinkaan ole vastaavuutta todellisuuden kanssa. Millä oikeudella he sanelevat suomen kielen säännöt yli viidelle miljoonalle suomalaiselle? Yllättävää kyllä, jopa Ylen toimittaja Sanna Ukkola tuo kolumnissaan Aamulehden sanaroviot ilmi sukupuolineutraalin sanankäytön orwellilaisen ulottuvuuden:

Aamulehden toimittajat joutuvat vastaisuudessa kutsumaan lautamiehiä maallikkotuomareiksi ja palomiehiä pelastajiksi. Orwellin opit ovat syöpyneet tamperelaisjulkaisussa niin syvälle, että edes miesmalli- tai naisurheilija-sanoja ei sovi käyttää, ne kun eivät ole sukupuolineutraaleja.

Yleläisittäin harvinaisen raikas ja suorasanainen kolumni nostaa esille muutamia ongelmia, joita poliittisesti korrektin toimittajakunnan halu peukaloida kielenkäyttöä synnyttää:

Jotta kontrasti olisi mahdollisimman räikeä, sunnuntain Aamulehti tekee ison jutun “naispiispasta”, jossa hehkutetaan Irja Askolaa Suomen luterilaisen kirkon ensimmäiseksi ja ainoaksi naispiispaksi. Samaisen lehden kannessa kerrotaan poliiseja pakenevasta “asemiehestä”. Niinpä niin. Eli naiseutta saa käyttää määreenä, kun sitä käytetään positiivisessa yhteydessä ja mieheyttä negatiivisessa?  

(...) On ihan ok ja hyvä, että sanoja päivitetään. Mutta aloitteen pitäisi lähteä ammattikunnasta, ei toimitukselta, joka kieltää virallisten nimikkeiden käytön ja alkaa keksiä epäsanoja. On hyvin erikoista, että lehti kieltää toimittajiaan raportoimasta asioista niiden oikeilla nimillä. Sitä on vaikea pitää enää journalismina, se on kampanjointia.

Länsimaiden kulttuurin itseensä kyllästymisestä ja vanhuuden raihnaisuudesta kertoo sen lisääntyvä feminisoituminen samalla kun kulttuurin luoneet miehiset ideaalit on kastroitu. Koska veltostuttavan mukavuudenhaluisessa yhteiskunnassa ei ole enää oikeita tasa-arvo-ongelmia, niitä pyritään keksimään mitättömistä ja järjettömistä asioista, jotta yhteiskunnalliset puuhastelijat kokisivat itsensä tärkeiksi. 

Kun ongelmanratkaisuun keskittynyt eurooppalainen on saanut pääpiirteissään ratkaistua suuret hyvinvointiinsa liittyvät ongelma, eikä saa enää vastaavia ratkaistavakseen, hän menee vikasietotilaan ja muuttuu punaviherdemareita kannattavaksi henkiseksi ruotsalaiseksi. Ilman mahdollisuutta puuhailla oikeiden ongelmien parissa eurooppalainen ihminen alkaa kehitellä mitä kummallisempia näennäisongelmia kuten varallisuuden epätasaista jakautumista ylikansoittuneessa maailmassa, fallosentrisiä hegemoniateorioita ja sukupuolittuneen kielen dekonstruktiota. Siksi ei ole syytä ihmetellä, miksi osa länsimaisista ihmisistä odottaa jo kärsimättömänä puhdistavaa sotaa tai nälänhätää, siis aitoja elämän ja kuoleman peruskysymyksiä, jotta yhteiskunnan lellimien prinsessojen tyhjää käyvät suut menisivät vihdoinkin tukkoon.

Suomen valtiolla näyttää riittävän varaa ylläpitää merkityksettömiä tutkimusaloja, josta kertoo A-Studion vieraaksi saatu Helsingin yliopiston kielentutkija Mila Engelberg. Tavallinen kansalainen on oikeutettu kysymään, että mitä tieteellistä ja yhteiskunnallista lisäarvoa saadaan siitä, että ideologisesti motivoitunut marxilaisfeministi tutkii kolmenkymmenen vuoden ajan kielen "maskuliinisia rakenteita", ja tekee niistä itseään miellyttäviä normatiivisia toimenpidevaatimuksia.


Lisätty päivitys tiistaina 19.9.2017:

Yle se vaan jaksaa jankuttaa tasa-arvouskoaan, sillä sen verkkosivulla jatketaan myös tänään yksipuolista keskustelua kahden eri sukupuolen olemassaolon kieltävästä kielipelistä. Uutisessa Nainen voi olla kirvesmies, mutta mies ei suostu bingoemännäksi – tutkijoiden mielestä sukupuolineutraaliin suomeen on vielä matkaa ääneen pääsee aluksi eilisessä A-studiossa vieraillut kielentutkija Mila Engelberg. Hän päivittelee sitä, että Aamulehden aloittama propagandakampanja on herättynyt myös kielteisiä reaktoita.

Engelbergin lausunnot olivat yllättäen melko asiallisia, toisin kuin jälleen "asiantuntijaksi" pyydetty joka paikan femisosialistinen mielipideautomaatti Anu Koivunen. Miksi ihmeessä tätä kulttuurimaxilaista politirukkia haastatellaan lähes jokaisessa Ylen jutussa ja tv-keskustelussa, joissa aiheena on sukupuoli ja siirtolaispolitiikka? Mitä tiedollista auktoriteettia tällä tendenssitutkijalla on, että hänen suunvuorojaan pidetään ko. keskusteluissa välttämättöminä? Vai kutsutaanko Koivunen siksi, että Ylen toimittajissa on hänen vanhoja opiskelu- ja ryyppykavereita? Todennäköisintä kuitenkin lienee, että Ylessä Koivusen poliittisesti korrektit mielipiteet tunnetaan ja ne ovat juuri sellaisia, joilla indoktrinaatioon saadaan akateemista uskottavuutta:

Anu Koivusen mukaan suhtautuminen kielenkäyttöön paljastaa toimitusten omia arvoja. Aamulehden voimakas ulostulo pistää muutkin miettimään, pitäisikö asiaan ottaa kantaa. Ylessä asiaa käsitellään ensi viikolla. – Tätä kysymystä on pitkään puitu toimittajankoulutuksessa ja toimitusten ohjeissa, eli ei se uusi asia ole. Nyt on kiinnostavaa nähdä, miten päätoimittajat reagoivat.

Koivusella on harhainen käsitys toimittajista ikään kuin he olisivat fallokratiaa kannattavia sovinisteja. Tunnettu tosiasia on, että suurin osa toimittajista on punavihreitä, joiden arvomaailmaan kuuluu queer-teorian, pervoideologian ja rajattoman maahanmuuton tukeminen. Miksi Koivunen kuitenkin haluaa antaa ymmärtää, että toimittajat olisivat muka konservatiiveja? Miksi Koivunen haluaa valehdella?

Hän kuitenkin näkee merkkejä siitä, että nyt käytävä debatti ei ole täysin erillään oikeistopopulistisesta sananvapausargumentoinnista. – On tällainen populistinen kertomus, jossa kansamiehet tietävät, mitä kansa ajattelee. Siinä kertomuksessa on kahdenlaisia ihmisiä: miehiä ja naisia ja heillä miesten ja naisten töitä. Sitten nipot feministit elämälle vieraalla tavalla [tulikohan Koivusella eilen luettua Yle Watchia? toim. huom] tulevat kertomaan, mitä kansa saisi ajatella.

Uusmarxilaisena punavihreänä Koivunen ei malttanut olla sättimättä poliittista vihollistaan kun hän jälleen kerran sai tilaisuuden avata suunsa. Aidosti kriittinen tutkija kiinnittäisi huomion myös hegemoniseen vasemmistolaiseen sukupuolidiskurssiin, mutta sitähän Koivunen ei tee, koska tällöinen arvostelun kohteeksi tulisi hänen oman viiteryhmänsä tapa konstruoida todellisuutta. Poliittisesti motivoituneena laiskana ajattelijana Koivunen tyytyy rääpimään kliseisen olkiukon avulla vain "populistista kertomusta".

                                                          **************************

Suomalaisista koulutetuimmalla kansanosalla on selvästi kaikkein heikoin kansallinen itsetunto. Sukupuolesta riippumatta he ovat kympin tyttöjä, jotka ovat omaksuneet lastentarhasta yliopistoon jatkuneen internationalistisen indoktrinaation kyseenalaistamatta siitä mitään. Oman kulttuurin ja kielen väheksyntä on osa tätä oppimisprosessia. Se ilmenee ikävällä tavalla tuoreessa Ylen uutisessa Espoo ryhtyy maan ensimmäiseksi kolmikieliseksi kaupungiksi – Uusista tulijoista 70 prosenttia on vieraskielisiä:

Espoon kaupunginvaltuusto on hyväksynyt uuden kaupunkistrategian, jossa linjataan tavoitteeksi englannin ottaminen kolmanneksi asiointikieleksi suomen ja ruotsin rinnalle. Espoosta on näin tulossa ensimmäinen suomalainen kaupunki, jonka kanssa voi "virallisesti" asioida kolmella kielellä.  

(...) Espoon uuteen kielilinjaukseen on kaksi pääsyytä: Espoon asukkaista 15 prosenttia on vieraskielisiä ja Espoo tavoittelee asemaa Suomen kansainvälisimpänä kaupunkina.

Suomi taitaa olla ainoa Euroopan maa, jossa madellaan tällä tavalla ulkomaalaisten edessä. Espoon päätös kertoo myötähävettävällä tavalla kunnallispoliitikkojen huonosta itsetunnosta ja naurettavan mielistelevästä vieraskoreudesta. Kaikissa muissa Euroopan maissa pidetään sentään tiukasti kiinni omasta kielestä, vaikka etnisyys, oma valuutta ja valtion rajat onkin jo kaapattu. Ei tarvitse kuin ajatella Pohjois-Suomea, jossa saamelaiset pitävät kynsin hampain kiinni äidinkielestään – eikä heillä ei ole jatkossakaan aikomusta jakaa tätä etuoikeuttaan muunkielisten kanssa.

Espoon kaupunginvaltuuston poikkeuksellinen päätös tulee johtamaan täysin absurdeihin tilanteisiin,  koska sen perusteella kaupungin kantasuomalaiselta henkilökunnalta voidaan vaatia hyvää englannin kielen osaamista, jottei ulkomaalaisten tarvitsisi opiskella kotoutumisen kannalta elintärkeää suomen kieltä.

Suomessa taisteltiin reilu sata vuotta sitten kovin ponnistuksin suomenkielisyyden puolesta yliopistossa ja julkisessa elämässä, mutta nyt näistä saavutuksista ollaan luopumassa vapaaehtoisesti vain siksi, että uusilta tulijoilta ei haluta vaatia suomen osaamista. Espoossa suorastaan riemuitaan siitä, että kaupunki on valmis luopumaan kotimaan kielistä, koska näin voidaan palvella paremmin kultaiseksi vasikaksi nostettua kansainvälisyyttä.  

Toinen pyhä lehmä on tietenkin talous, jolla Espoo yrittää perustella suomen kielen aseman suhteellista heikentämistä. Tämäkin peruste on kummallinen, koska muualla maailmassa työperäisiltäkin maahanmuuttajilta odotetaan paikallisen kielen hallintaa. Jo nyt maamme kaksikielisyys on tavattoman kallista, joten kolmannen kielen lisääminen vain kasvattaisi kustannuksia. Sitä paitsi Espoo on turhan optimistinen tulevien vieraskielisten työmoraalista ja siihen liittyvästä etnisestä tausta. Kaupunki uskoo kiinalaisiin, mutta on paljon todennäköisempää että tulijat ovat kognitiivisesti haasteellisia ja työrajoitteisia afrikkalaisia:

Määrällisesti vieraskielistä väestöä asuu eniten Helsingissä, 93 000 ihmistä. Espoossa on 42 000 vieraskielistä, mutta määrän arvioidaan kaksinkertaistuvan vuoteen 2030 mennessä.

Nokian kultakauden jäljiltä Espoon kaupunginjohdolle on jäänyt usko, että maahanmuuttajat toisivat mukanaan verotuloja. Realistisesti katsottuna ulkomaalaisten määrän kaksinkertaistaminen tuskin lisää oikeiden huippuosaajien määrää, vaan tuo väki tullee koostumaan vaikeasti työllistyvistä afrikkalaisista, joita on jo nyt vaivavaksi asti pääkaupunkiseudulla. Koska Espoon tulevat "maahanmuuttajat" ovat melkoisella varmuudella enimmäkseen turvapaikkaelättejä, tulee heistä pelkkä menoero eikä bisnestä edistävä voimavara. 

Kun Espoon turvapaikkamuukalaisilta ei vaivauduta vaatimaan edes kohtalaista suomen kielen taitoa, he tulevat todennäköisesti eristäytymään omiin lähiögettoihinsa. Tämä taas lisää rikollisuutta ym. epäsosiaalisuutta, joka rasittaa sekä kaupungin että valtion taloutta. Tosin pitkällä tähtäimellä jo lähtökohtaisesti länsimaiseen yhteiskuntaan sopeutumattoman populaation segregaatio on suomalaisen etnisyyden säilymisen kannalta selvästi parempi skenaario kuin kantaväestöä bastardisoiva pakkointegraatio. Tässä mielessä Espoon päätös ei välttämättä ole täysin susi.