YLEN UUDELLE YLEISÖASIAMIEHEN VIRALLE ON TARVETTA, MUTTA ERI SYYSTÄ KUIN MEILLE KERROTAAN

Yleisradio on saanut Yhdysvaltojen valtalehtien ja Ruotsin TV4:n tapaan oman yleisöasiamiehen. Tehtävää alkaa hoitaa marraskuun alussa Ylen sosiaalisen median toimittaja Sami Koivisto, joka on tuttu myös Yleisradion puuhia seuravaalle Yle Watch -blogille. Näyttävästi uutisoidusta virasta kertoi Ylen tv-uutiset sekä yhtiön verkkosivut jutussaan Yleisradioon nimitetty ensimmäinen yleisöasiamies: "Suomalaisilla on paljon tunteita ja mielipiteitä Ylestä – kukapa ei omastaan välittäisi?". Syynä viran perustamiseen on ollut mediajätin saama negativiinen palaute, vaikka sitä ei jutussa suoraan sanotakaan:

Viime vuonna Yleisradio tilastoi noin 140 000 yhteydenottoa, jotka tehtiin puhelimella, verkkosivujen kautta tai sähköpostilla. Sen lisäksi palautetta tulee merkittäviä määriä sosiaalisen median kautta ja suoraan toimittajille ja muille ohjelmantekijöille. Palautteen määrä on koko ajan kasvussa.

Pahimman  1970-luvun vasemmistolaiskauden ja 1990-luvun puolivälissä alkaneen monikultturismin välisenä aikana Ylellä ei ollut tarvetta kilpensä kiillottamiseen, koska se palveli tasapuolisemmin kansalaisia kuin nyt. Vaivihkaisesti kulttuurimarxilaista agendaa edistävä uusi toimittakunta on viime vuosina politisoinut Yleä niin rankalla kädellä, että varsinkin näin someaikana se on nostanut kansan syvissä riveissä oikeutettuja vastalausemyrskyjä. Uusi yleisöasiamiehen virka on selkeä todiste siitä, että Yleisradio ei ole luopumassa nykyisestä vaivoin peittelemästä suomalaisvastaisesta linjastaan, vaan se haluaa uudella "ukkosenjohdatinmiehellään" ainoastaan puolustella valitsemaansa linjaa sekä tyynnytellä kiukkuisia kansalaisia. 

Syytä ukkosenjohdattimelle onkin niin kauan kuin esimerkiksi radion puolella jatkuu vuodesta toiseen "keskusteluohjelma" Pyöreä pöytä, jossa samanmieliset vasemmistoliberaalit feministit taputtelevat toisiaan selkään. Aitoa dialogia ei ole, sillä viimeisessäkin jaksossa oli keskustemassa sellaiset pahamaineiset kulttuurimarxilaiset propagandistit kuin Kaarina Hazard, Anu Koivunen, Ruben Stiller ja Pauli Aalto-Setälä. Missä ovat konservatiiviset akateemiset opponentit, jotta ohjelmaa voitaisiin vihdoinkin kutsua kriitiseksi keskusteluksi? Vinkki vinkki, Sami Koivisto!

Vastaavasti televisiossa jälkimarxialainen painotus näkyy erityisen hyvin Yle Fem ja Yle Teema kanavalla. Pahin mätäpaise löytyy kuitenkin Ylen uutisista, sillä se maamme mahtavimpana valtamediana ohjaa pitkälti julkista keskustelua ja päättää siitä, mistä ja miten kustakin asiasta keskustellaan. Tämä todistamiseksi kansalaisen ei tarvitsee kuin katsoa Yle uutisten verkkosivujen tarjontaa parilta viime päivältä.

Yle uutisten lempiteemoja ovat suomalaisten rasismista jankuttaminen ja koko ajan vaaniva äärioikeistonazismin uhka. Jos uutisilla ei ole tarjottavana punaisen yliopiston puolivillaisia tendenssitutkimuksia rasismista, sellaiseksi kelpaa vasemmistolaisen teatterilaitoksen nobodyn kuten teatteri-ilmaisun ohjaaja Maria Korkattin performatiivinen rasismitutkimus. Lähinnä Korkattin omia punaliberaaleja ennakkoluuloja vahvistavasta "tutkimuksesta" kerrotaan Ylen verkkosivujen uutisessa Työpajakiertueen vetäjä: Jokaisessa Joensuun yläkoulussa oppilaat kertovat kohdanneensa rasismia. Päivän pakolliset nazismifasismin kauhistelut saadaan uutisesta Itävallan FPÖ-äärioikeistopuolueen työntekijä erotettiin natsi-ihannoinnin takia.

Kulttuurin puolella kerrotaan Göteborgin kansainvälisistä kirjamessuista. Uutisjutun otsikossa Göteborgin kirjamessuilla esillä satavuotias Suomi – äärioikeistolaisen lehden osallistuminen varjostaa tapahtumaa käy jo selväksi, että jutussa ei kerrota juurikaan kirjallisuudesta, vaan päähuomion vie vasemmistototalitaristien sananvapautta halveksuva boikotti messuilla mukana olevaa yhtä (1 kpl) "äärioikeistolaista" Nya tider -lehteä vastaan. Jutussa annetaan suunvuoro Finlandia-palkitulle umpivasemmistolaiselle kirjailijalle Laura Lindstedtille ja Suomen PENin eli kirjailijoiden sananvapausjärjestön puheenjohtaja Sirpa Kähköselle, mutta toimittaja Miia Gustafsson ei näe tarpeelliseksi kyseenalaistaa heidän ristiriitaista asennettaan sananvapauteen. Taattua Yleä siis.

Amerikkalaisen pornokeisarin Hugh Hefnerin kuolema ei olisi takavuosikymmeninä saanut Yleisradion uutisissa juurikaan näkyvyyttä, mutta nyt tätä kapitalistista yhteiskuntamoraalin mädättäjää pidetään Ylen vasemmistolaistoimittajien ja ylipistotutkijoiden silmissä suorastaan esimerkillisenä esikuvana, ellei jopa sanavapauden ritarina. Tietysti tuo valikoitu sananvapaus koskee vain vasemmistolaisia ja liberaaleja näkemyksiä, sillä Hefneriä ymmärtävät toimittajat ovat pitkälti niitä samoja, jotka "vihapuheen" verukkeella vaativat sensuuria kulttuurimarxilaisuuden kriitikoille. Tämä nähtiin tänään Ylen tv:n uutisissa ja myötäkarvaisen ylistävässä verkkosivujen jutussa Tutkija: Playboyssa jutut olivat tyttökuviakin kuumempia – "Foorumi USA:n politiikan arvostelijoille". Vielä 1970- ja 1980-luvulla Ylen neuvostomieliset toimittajat olisivat halveksuneet tällaista läntisen saastan kauppiasta, mutta heidän toimittajalapsensa ymmärtävät paremmin, että länsimainen yhteiskunta voidaan tuhota perusteellisemmin rappeuttamalla se sisältä päin. Siksi Hefner on heille hyvä tyyppi, josta ei pahaa sanaa sanota.

A-TEEMA VIHAPUHE-ILTA: YLE VIHAA ETNISEN SUOMALAISUUDEN ITSEPUOLUSTUSTA

Keskustellaanko Kiinassa tai Japanissa vihapuheesta? Tuskin, sillä sellaisen vatvomiseen ei ole niissä tarvetta, toisin kuin "moniarvoisissa" pakkomonikulttuuria syöttävissä liberaalidemokraattisissa yhteiskunnissa.

Vain kulttuuri-geneettisellä immuunikadolla infektoitu länsi on kykenemätön tunnistamaan kansojensa etua, jonka vuoksi monet kansalaiset pitävät omaa intressiä ajavia muukalaisia samaan sisäryhmään kuuluvina ihmisinä. Terveenä säilyneet yhteiskunnan solut tietenkin vastustavat muukalaisinvaasiota, mutta sairastunut hallintokeskus ei anna niiden toimia vapaasti. Pitääkseen luhistuvan järjestelmän koossa, keskusjohto yrittää tukahduttamisella estää konfilktien syntymistä vieraiden syöpäsolujen ja sen omien terveiden solujen välillä. Toisin sanoen tarkoituksella luotu monikulttuurinen yhteiskunta sisältää jo sisäsyntyisesti väistämättömän konflikin eri ainesten välillä.

Tyynnytelläkseen kiistämätöntä etnistä intressiristiriitaa monikulttuuriseksi julistautuneen valtion äänitorvi Yle otti tänään A-Teemassa keskustelunaiheeksi vihapuheen. Establishmentti laskelmoi, että kun toinen osapuoli nujerretaan, konfliktin mahdollisuus vähenee ja monikulttuurinen syöpä saa edetä rauhassa. Koska virallinen Suomi ei voi sanoa kunniakansalaisiksi korotetuista kehitysmaiden muukalaisista ja heidän täällä olostaan mitään kriittistä, täytyy verbaaliset aseet riisua kansallismielisiltä suomalaisilta. Tämän vuoksi sertifioitu vihapuhe™ ei tarkoita oikeastaan muuta kuin puhetta, josta eliitti ei satu pitämään. Käsite on vain yhteen suuntaan politisoitunut, vaikka näennäisen tasapuolisuuden nimissä sillä yritetäänkin tarkoittaa kaikkea lähinnä netistä löytyyvää vihaista puhetta. 

Viralliselle julkisuudelle vihaisesta puheesta tuli ongelma vasta sitten, kun kansa alkoi verkossa ilmaista tyytymättömyyttään poliittiselle korrektiudelle ja kolmannen maailman invaasiolle. Käsitteenä "vihapuhe" ei ole suomalaisen poliittisen keskustelukulttuurin oma tuote, vaan eräät mielipidevaikuttajat ovat lainanneet sen sellaisenaan Yhdysvalloista. Sanottakoon se tässä vielä kerran: vihapuhe on vasemmistojuutalaisten kulttuurimarxilaisten Yhdysvaltojen itärannikon yliopistoissa kehittämä orwellilainen käsite, jonka tarkoitus on riistää viimeisetkin rauhanomaiset ja demokraattiset keinot vastustaa värillisten invaasiota ja ääriliberaalia kulttuurimädätystä. 

Yle TV 1:n vihapuhe-ilta ei tarjonnut mitään uutta aiheesta, josta on keskusteltu eri nimillä monta kertaa aiemmin. Totta kai keskustelijoiden kokoonpano studiossa oli jälleen kerran valittu siten, että ylivoimainen enemmistö, ohjelman vetäjät Annika Damström ja Markus Liimatainen mukaan lukien, koostui monikulttuuria kannattavista henkilöistä. Asia selviää vilkaisemalla ohjelmaa petaavasta Yle uutisten verkkosivujen jutusta Vihapuhetta vai sananvapautta? Tässä ovat A-teeman keskustelijat. 

Kliseisesti käsikirjoitettu ohjelma kävi heti rynnäköllä monikultturismin vastustajien päälle, joka olikin helppoa, koska heitä ei ollut ohjelmaan kutsuttu. Aivan aluksi luvattomassa tanssibileessä kuolleen Hanna Ruaxin isä Yrjö Timonen halusi osoittaa kyynelehtimisellään, kuinka pahoja ihmisiä roturutsan ja pakkomonikulttuurin vastustajat ovat. Sitten ääneen päästettiin musta Miss Helsinki Sephora Ikalaba, joka kertoi saamastaan ikävän raflaavasta kansalaispalautteesta. Kiinnittämällä huomion vähemmän viehättävän missiin saamiin törkyviesteihin, katsojalle tuli tuskin pöyristykseltään mieleen, että kaiken tämän alkusyytä oli missikisan raati, joka valitsi voittajan poliittisesta eikä esteettisestä syystä.

Tuttuun tapaan studioyleisön joukosta haastateltiin entistä tamperelaista skinheadia, joka uudestisyntyneenä suvaitsevaisena opportunistina tarjosi keittiöpsykologisia selityksiä sille miksi kansallismielisyys on joka suhteessa paha ja tuomittava asia.

Seuraavaksi studioon marssitettiin yllätysvieräs, nuori mies Antti Palola, joka oli kääntynyt suvaitsevaiseksi monikultturistiksi kuunneltuaan somali Abdirihim "Husu" Husseinin radio-ohjelmia, joissa nakerretaan systemaattisesti suomalaisten etnistä yhtenäisyyttä. Palolan mukaan se, että "yksikään maahanmuuttaja ei ole vienyt häneltä naista eikä työpaikkaa" oikeuttaa massamaahanmuuton. Tosiasiassa satojen tuhansien kehitysmaalaisten jatkuva virta tulee vaikuttamaan matemaattisella varmuudella siihen, että rajallinen määrä työpaikkoja ja parisuhdekumppaineita tulee päätymään muille kuin suomalaisille. Individualistista managerointi-ideologiaa tietämättään propagoivalle Palolalle tämä ei merkitse luultavasti mitään, sillä hän kannattaa yhteiskuntaa, jossa on vain keskenään itsekkäästi kilpailevia yksilöitä. Toisaalta kyse saattaa olla kansalaisesta, joka mukaavuudenhalunsa ja pelkuuruutensa vuoksi on luopunut suomalaisuuden puolustamisesta, sillä näin häntä ei ainakaan pidettäisi julkisuudessa rasistina! Tällaiselle ihmistyypille kansakunnan etninen itsetuho on paljon pienempi paha kuin isänmaan kutsuun vastaaminen ja sen vuoksi rasistiksi leimautuminen.

Helsingin Sanomien Nyt-liite ei voinut olla käyttämättä tilaisuutta hyväkseen, kun monikulttuurille hyödyllinen idiootti tarjosi kädestä pitäen valmiiksi pureskeltua suomalaisuuden solvausta. Nyt-liitteen jutussa Tämä tapahtui Ylen A-illassa: Antti, 19, hylkäsi vihan, koska asiat ovatkin "oma syy", soitimme pahamaineinen multikulti-feministi Jutta Sarhimaa ei ole pysyä housuhameessaan, kun joku pikkukylän poika oli kääntynyt virallisen aatteen tukijaksi Ylen propagandanohjelman ansiosta. Tämä jos mikä lisää toimittajien narsismia, kun he näkevät suoran todisteen, että hyväksyntää kaipaavia nuoria voidaan käännyttää vaikka mihin tahansa idiotismiin.

Kansanedustajista studiossa oli paikalla vihreiden Emma Kari ja perussuomalaisten Sampo Terho. Koska puheaikaa oli vain rajatusti, Karin kommentit kuulostivat lähes järjellistä, sillä hän ei ehtinyt laukoa suustaan tunnetuimpia päättömyyksiään. Sampo Terho esiintyi puolestaan maltillisesti ja sovittelevasti, luultavasti siksi, että tulossa on kunta- ja puheenjohtajavaalit.

Valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen kannatti virkansa puolesta kansalaisten itsesensuuria samoin kuin Yle uutisten sometoimittaja (sic) Sami Koivisto, joka esitteli kolme keinoa, joilla kansalainen voi tukkia oman suunsa verkossa. Asiantuntijuutta edustanut professori Vilma Luoma-aho korosti puolestaan vihapuheen psykologista puolta. Yhtenä hänen viestinään oli, että kunhan "viha" vain saataisiin jotenkin neutralisoitua, niin se poistaisi suuren osa ongelmista ikään kuin viha sinänsä olisi joku selitys eikä oire yhteiskunnallisista virheistä.

Yllättäen kaikkein järkevintä ja kyseenalaistavinta näkemystä vihapuheesta edusti antinationalistina tunnettu Jarkko Tontti, joka vaikuttaa vasemmalle kallellaan olevassa sananvapausjärjestö PEN:ssä. Hän kannatti tiukinta sananvapaustulkintaa ja vaati ihmisiä kasvattamaan nahkaansa netissä vellovalle keskustelulle. Tontin järkähtämätön sananvapauslinja erottaa hänet selvästi liberaaleina esiintyvistä vasemmistolaisista, jotka eri tekosyitä hyväksi käyttäen yrittävät kriminalisoida poliittisten vastustajien argumentit. Tässä hän moitti erityisesti Emma Karia, joka haluaa rajoittaa perussuomalaisia tuomasta esiin mielipiteitä, jotka ovat vastenmielisiä vihreille.

Lopuksi keskustelu siirtyi rasismista jankkaamiseen, joka paljastikin hyvin, mikä tässä vihapuheessa eniten establishmenttia kiristää.