YLE UHRIUTTAA USA:N MUSTAT, MUTTA VAIKENEE NÄIDEN RASISTISISTA MURHISTA

Yle Watchia harmittaa jankata tätäkin asiaa ties monennettako kertaa, mutta minkäs teet, kun Yle uutiset on ottanut Yhdysvaltojen yhdeksi lempiaiheeksi poliisiampumiset, tosin vain sillon kun ammuttu sattuu olemaan musta ja poliisi on valkoinen. Toissapäivänä kävi näin, joten Yle sai taas kerran oivan tekosyyn toistaa päivänvaloa kestämätöntä narraatiota valkoisista rasistipoliiseista. Uutinen sai lisää buustia kun tänään pidettiin mielenosoituksellisia muistotilaisuuksia erään vuosi sitten tapahtuneen polisiiampumisen johdosta. Joka tapauksessa omine nokkineen Yle ei olisi voinut tällaista uutista valtavasta uutisvirrasta poimia, mutta onneksi on lähes monopolista massatiedotusvaltaa pitävät anglosionistiset tietotoimistot ja tv-kanavat, jotka kaikista maailman tapahtumista kertoivat maailmalle, että Yhdysvaltojen Lousianassa on tämän hetkisten tietojen mukaan kuollut aseistettu musta mies poliisin luoteihin.

Yleisradio tarttui ennakoidusti tähän maailmanlaajuiseen "kohu-uutiseen" ja tuloksena syntyi  Simo Ortamon Reutersia lähteenään käyttämä raportti Video: Surua Louisianassa ammutun miehen takia – jo 600 kuollut poliisin käsissä tänä vuonna Yhdysvalloissa. Tämän lisäksi Ylen Yhdysvaltojen kirjeenvaihtajan teki oman juttunsa tv- ja radiouutisille. Mikäli musta poliisi olisi ampunut valkoisen tai toisen mustan, tapahtumalla ei olisi ollut "moraalisesti kuohuttavaa" uutisarvoa.  Uskokaa pois, näitäkin suuressa maassa tapahtuu, mutta koska Yle ei niistä kerro, ne eivät ole todellisuutta. White Lives Don't Matter.

Ilmiölle annetun julkisuuden perusteella keskiverto suomalaiskatsoja saattaa pitää poliisin käsiin kuolleita mustia Yhdysvaltain yhtenä suurimmista ongelmista, vaikka suurin osa uhreista on tosiasiassa valkoisia. Vastaavasti tilastollisesti monin verroin suurempi arjen väkivalta kotona ja kaduilla nousee globaalimedian otsikoihin vain silloin, kun saadaan tekosyy puuttua amerikkalaisten perustuslailliseen oikeuteen omistaa ase. Itse väkivallan tekijöitä ei käsitellä juuri lainkaan ja syynä tähän on yksinkertaisesti se, että suurin osa tapoista ja murhista on värillisten keskinäistä välienselvittelyjä ja mustien valkoisia vastaan tekemiä hyökkäyksiä. Toki mustien keskinäistäkin väkivallasta keskustellaan huolestuneen ymmärtävästi jonkin verran, mutta silloinkin pääongelmana nähdään aseenkanto-oikeus ja yhteiskunnan rasistiset rakenteet. Entä valkoiset? Myös he tappavat toisiaan valtavasti, mutta se ei kiinnosta mediaa, koska sitä ei voi hyödyntää poliittisesti. Valkoisten väkivalta on medialla uutisoinnin arvoista vain silloin kun uhri on värillinen. 

Yleensä kuolemaan johtaneet pidätystilanteet johtuvat rikoksesta epäillyn aseella uhkailemisesta. Mustia kuolee poliisin luoteihin kolme kertaa enemmän kuin valkoisia, mikä on tosiasiassa vähän, sillä he ovat rikostyypistä riippuen 8-10 kertaa enemmän epäiltynä kuin valkoiset. Jo tehdyt rikokset puhuvat omaa kieltään, sillä tilastollisesti mustat tekevät monta kertaa enemmän rikoksia asukasta kohti kuin valkoiset, mutta tästä huolimatta mustia kuolee poliisin luoteihin ja pidätyksiin suhteessa vähemmän kuin valkoisia. Asiaa käsitteli pari vuotta sitten perusteelisesti mainio Amerika.org sivusto jutussaan Some clarity on racial crime statistics: 

The basic point here is the term disproportionate, in other words that African-Americans commit more crime per capita than whites, and that police kill fewer blacks despite this.

Etenkin totuuskriittiset vasemmistoliberaalit haluavat kieltäytyä kuulemasta virallisten tilastojen valossa Yhdysvaltojen rotujen välisestä väkivallasta, koska pahantekijöiksi paljastuu silmiinpistävästi mustat ja uhreiksi valkoiset tai itäaasialaiset. Liberaaleille on tärkeintä ylläpitää ideologista uskonvarmuutta, jonka vuoksi he mitään häpeämättä ja itseään pettäen sivuuttavat tosiasiat, vaikka ne pantaisiin heidän nenänsä eteen. Fergusonin tapauksen yhteydessä uutistoimittaja Bill Whittlen tekemä analyyttinen artikkeli Amerikkaa 1960-luvulta saakka riivanneesta rotuväkivallasta sai luonnollisesti liberaalit pois tolaltaan:

Todellakin, rotu ratkaisee kun tarkastellaan median vaikenemia tosiasioita mustien kohdistamasta väkivallasta valkoisia vastaan. Yhdysvaltain Kansallisen rikosuhritutkimuksen (National Crime Victimization Survey, 2010) mukaan 62 593 mustaa joutui valkoisten väkivallan kohteeksi. Samana tutkimusvuonna 320 082 valkoista oli mustan väkivallan uhreja. 

Valkoisten uhrimäärä on viisi kertaa suurempi, mutta luvut ovat silti harhaanjohtavia, koska mustien ja valkoisten populaatiot ovat eri kokoisia. Kun mustien ja valkoisten keskinäisessä väkivallassa 38 miljoonan musta väestö tekee viisi kertaa enemmän väkivaltarikoksia kuin 197 miljoonaa valkoista, tarkoittaa tämä suhteellisin luvuin mitattuna sitä, että valkoisia uhreja on KAKSIKYMMENTÄVIISI KERTAA ENEMMÄN kuin mustia. 

Lisäksi kun tarkastellaan erityisiä väkivaltarikoksia kuten törkeitä pahoinpitelyjä ja murhia, mustien valkoisiin kohdistamat rikokset ovat KAKSISATAA KERTAA KORKEAMMAT kuin valkoisten mustia vastaan. Tästä huolimatta emme kuule ihmisoikeusjärjestöjen ja rasismin vastaisten kampanjoiden kertovan mustien rasismista kovaan ääneen missään. Syynä lienee kieroutunut ajatus, että mustien rasistisesta väkivallasta kertominen on itsessään rasistista, jonka vuoksi siitä pitää vaieta.

On syytä kysyä, peitelläänkö mustien koko Amerikan läpäissyttä väkivaltaa sillä, että media kiinnittää suurennuslasilla huomion poliisin surmaamiin mustiin. Kaikkialla lännessä tilanne on tätä nykyä niin absurdi, että halu nostaa mustien valkoisiin kohdistama väkivalta keskustelunaiheeksi nähdään rasistisena ja siten julkiseen debattiin kuulumattomana asiana. Syynä jyrkkään asenteeseen on se, että tällaisessa asetelmassa mustat näyttäytyvät epäedullisessa valossa, mikä jo sinänsä nähdään rasistisena katsantokantana.

Klikkaa kuvaa suuremmaksi.

Ylen toimittaja Simo Ortamo ei halua keikuttaa venettä avoimella keskustelulla, jonka vuoksi hän turvautuu tuttuun rasismi-korttiin, joka tekee kaiken kritiikin mahdottomaksi niitä kohtaan, joilla on etnopositiivinen suojaväri. Mustien krooniseen rikollisuuteen ja väkivaltaan ei tarvitse puuttua, koska on helpompi syyttää poliisia henkisestä klaanilaisuudesta, vaikka virkavaltaan kuuluu myös paljon värillisiä:

Mustien aktivistien mielestä poliisin käsissä kuolee suhteettoman paljon mustaihoisia, mutta poliiseja ei juuri koskaan aseteta syytteeseen. Aktivistit nostivat asiasta maanlaajuisia protesteja vuoden 2014 kesällä, kun poliisi oli ampunut aseettomat miehet New Yorkissa ja Missourin Fergusonissa. – Poliisin ja mustien miesten välinen suhde? Minä uskon, että Ku Klux Klan ei enää pukeudu huppuihin vaan sheriffintähtiin ja poliisimerkkeihin, ammutun miehen lapsuudenystävä ja pastori Carl Williams selitti mielenosoituksessa USA Today -lehdelle.

Ei tarvitse olla suuri ennustaja tietääkseen, että piakkoin USA:n eri kaupungeissa syntyy rotuvihaa lietsovia Black Lives Matter -mellakoita. Poliisijohto toivoo varmaan hiljaa mielessään, että surmattu aseenheiluttelija olisi ollut valkoinen, sillä näin se olisi säästynyt median ja poliitkkojen noitavainolta eikä kortteleita poltettaisi maan tasalle.

(Yhdysvaltojen mustien murhaamista valkoisista löytyy fb-sivusto Black on White Murder. Thanks Liberals. Mustien yleisestä rikollisuudesta dokumentoiva fb-sivusto on täältä.)

                                               ***********************************

Yle Teema Torstai 7.7.2016 klo 21:00, Tiededokumentti: Eheytyykö homo? 

Tohtori Christian Jessen tutustuu hoitokeinoihin, joiden väitetään muuttavan ihmisen seksuaalisuutta. Onko homoseksuaalisuus mahdollista "parantaa" ja mitä motiiveja näihin menetelmiin liittyy? HD Äänitekstitys: suomi.

Yle Fem Torstai 7.7. klo 19:45, Aktivismin aika 

8/8. Onko aktivismi rakkautta? Kotirouva Guadalupe Gonzalez on laittanut ruokaa ohikulkeville maahanmuuttajille jo 17 vuoden ajan. Paul ja Brian löysivät rakkauden taistellessaan homojen oikeuksien puolesta Afrikassa. HD Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: ruotsi. Äänitekstitys: ruotsi.

Yle Fem Torstai 7.7. klo 20:30, Kypsien naisten kapina

2/6. Kia ja Pernille tutkivat naistenlehtien naiskuvaa ja selvittävät, vastaavatko lehdentekijät itsekään ihanteita. Tanssiharjoitukset jatkuvat. On selvää, että rajoja on rikottava. Voivatko naiset välttää riisumisen? (U) HD Äänitekstitys: ruotsi.