TOSIASIOITA VENYTETÄÄN KUN YLE TOIMII LIBERALISTISEN LÄNSI-IDEOLOGIAN ETUVARTIONA

Yle uutisoi vuoden alussa tutkimustalo IROResearchin tekemästä nettikyselystä, jossa arvioitiin suomalaisten luottamusta eri uutismedioihin. Ylpeydestä pakahtuvassa jutussaan Suomalaisten luottamus Ylen uutisiin on kasvanut entisestään Yleisradion toimittaja Miia Gustafsson kirjoittaa:

Tuoreen tutkimuksen mukaan Ylen uutiset ovat Suomen luotettavin uutismedia. Peräti 85 prosenttia suomalaisista luottaa Ylen uutisiin.

Edelliseen, vuonna 2021 tehtyyn tutkimukseen verrattuna nousua on parin prosenttiyksikön verran. Etenkin 30–44 -vuotiaiden keskuudessa luottamus Ylen uutisointiin on kasvanut.

Nettikyselyn pitäminen relevanttina mielipidetutkimuksena on kysymys sinänsä, mutta tästä huolimatta on luultavaa, että kyselyn tulos vastaa suurin piirtein nykyistä asenneilmastoa riippumatta kysymysten johdattelevuudesta ja ikäryhmien painotuksista. Joka tapauksessa tulos on hätkähdyttävä, sillä meillä median ideologisoituminen, uutisten tarkoitushakuinen valikoivuus ja kansalaisten indoktrinaatio eivät poikkea juuri mitenkään muista länsimaista, joissa luottamus tiedotusvälineisiin on jo pitkään ollut jyrkässä laskusuunnassa. 

Suomalaisten suhtautuminen poikkeuksellisen luottavaisesti kaikkiin virallisiin auktoriteetteihin ja instituutioihin kuten Yleen on vain korostunut parina viime kriisivuotena. Kun maailma alkaa käydä tuuliseksi valtakeskusten shakkipelissä, suuri osa kansalaisista luopuu epävarmuutta ylläpitävästä kriittisyydestään ja heittäytyy mieluummin lapsenomaisella luottavaisuudella valtiovallan ja sen mielipidetehtaiden helmaan. 

Luottamuksessa voi silti olla kyse osittaisesta optisesta harhasta, sillä valtaosa Ylen seuraajista kuuluu suuriin ikäluokkiin, jotka kuvittelevat valtiollisen uutismedian olevan edelleen pelkkä uutisfaktojen kertoja, jota se oli vielä 1980-luvulla. Toki silloinkin kansa ymmärsi Ylen oleva jossain määrin puolueellinen ja asenteellinen, mutta eri näkökulmille, "narraatioille", annettiin silti aivan eri tavalla tilaa kuin nykyään. Ei tarvitse kuin kuunnella Yle Radio Suomen Pyöreä pöytä- keskusteluraatiin valittujen pelkkien punaliberaalien yksimielisyyttä tai katsoa A-Studiota, jossa näennäisen erimieliset keskustelijat pysyvät tiukasti tietyn kehystetyn narraation sisällä. Suurten ikäluokkien sijaan Yle ja valtiovalta kokee ongelmalliseksi nuoret, joita ei ole kyetty houkuttelemaan "arvovaltaisten" tiedotusvälineiden taikapiiriin. Siksi Ylen luottamusbarometri-uutisen loppupuolella  todetaan vähemmän yllättävästi, että "mediataloissa ollaan hyvin huolissaan nuorista ja heidän median käytöstään". Isosiskovaltio haluaa selvästi takaisin laumastaan karanneet potentiaaliset ajatusrikolliset.

Nuorten pienempi luottamus Yleen ja valtamediaan johtuu todennäköisesti siitä, että he seuraavat muitakin tietolähteitä kuin kriittisyydessään laiskistuneet demarieläkeläiset. Materialistisessa apaattisuudessaan elävät suuret massat eivät enää erota faktoja narraatioista, joita he pitävät totena vain siksi että valtiollinen media esittää ne. Siksi Yle voi kaikessa rauhassa kertoa eteenpäin mitä räikeimpiä kansainvälisten uutistoimistojen suoltamia valheellisia agendauutisia. 

Viime aikojen törkein esimerkki Ylen lähdekritiikittömästä ulkomaan uutisoinnista on juttu Texasin ampujan käyttäytyminen viittaa äärioikeistolaiseen motiiviin, jossa viranomaisiin vedoten uskotaan Dallasissa ostoskeskuksessa kahdeksan ihmistä tappaneen miehen olleen valkoisen ylivallan kannattaja. Jos toimittaja Sari Taussi olisi tehnyt pienen nettihaun, hänelle olisi paljastunut pian, ettei tekijä ollut valkoinen, vaan meksikolainen maahanmuuttaja Mauricio Garcia. Olennaisen tiedon poisjättämisessä on silti tuskin kyse toimittajan laiskuudesta, vaan siitä, että hän todella haluaa Amerikan isojen uutismedialähteiden tapaan uskoa, että tällaisissa tapauksissa asehullun täytyy olla valkoinen. Tämä taas siksi, että se sopii kuin nakutettu läntisen median pitkään jatkuneeseen valkovihamieliseen agendaan. 

Texasissa tapahtui samoihin aikoihin toinen joukkoväkivallan teko, josta kertoo Yle uutisessaan Useita ihmisiä kuoli, kun autoilija ajoi bussipysäkille Texasissa. Tässäkin tapauksessa toimittaja ei julkaise tekijän nimeä ja valokuvaa, sillä ne olisivat paljastaneet New Yorkin Timesin "maahanmuuttovastaiseksi" leimaaman tekijän olleen 34-vuotias meksikolainen maahanmuuttaja George Alvarez. Tapaukset ovat jatkoa Amerikan valtamedian vuonna 2013 alkaneelle kampanjalle, jossa mustan jengirikollisen Trayvon Martinin itsepuolustukseksi surmannut hispaano George Zimmerman kuvattiin järjestelmällisesti ja poikkeuksetta valkoiseksi. Jo tuolloin Yleisradio oli globaalimedioiden kanssa mukana samassa valkopesuprojektissa, jonka Yle Watch paljasti moneen otteeseen.

Suomalaiset mediajätit Yleisradio ja Helsingin Sanomat eivät viime kädessä seuraa minkäänlaista kansallista tai objektiivista uutispolitiikkaa, vaan ne on synkronisoitu täsmälleen Amerikan esikuvien vetämän linjan mukaisiksi. Kun Amerikan juutalaisten kiistattomasti hallitsemat suuret mediatalot väärentävät rikollisten etnisyyden ja syyttävät projisoiden tekijöitä vielä "uusnatseiksi", tämä narraatio kerrotaan maamme mediajättien toimesta täsmälleen samanlaisena. Näin uutisrintamallakin Suomessa halutaan olla osa lännen yhtenäistä Vastuullista mediaa.

Valtamedian ilmiselvä propaganda ja valheet on suunnattu pääasiassa passiiviselle vaalikarjalle, alamaisille, jotka kerran neljän vuodessa antavat legitimiteetin yhä merkityksettömäksi käyneelle näkyvälle vallalle. Uutistoimituksissa kyllä tiedetään, että heidän läpinäkyvät puliveivauksensa eivät mene läpi pienelle vähemmistölle, mutta tämä ei huolestuta valtamediaa, koska kiusallisia valheenpaljastajia ei päästetä julkisuudessa ääneen paitsi ellei kyse ole karikikatyyrimaisista olkiukkohahmoista.

Venäjän ja Naton väliseksi konfilktiksi kehkeytynyt Ukrainan sota on vain kiihdyttänyt läntisten mediatalojen agendajournalismia, sillä vihollisuuksien tunnustaminen on ikään kuin oikeuttanut kansalaisten silmissä propagandan, demonisoinnin, hyödylliset valheet ja yksipuoliset narraatiot. Länttä hallitsevalle manageriaaliselle luokalle sota onkin ollut onnen potku, sillä se on saaneet puolelleen sille aiemmin vihamieliset yhteiskuntakriitikot ja aktvistit. 

Tällä hetkellä huomattava osa globalismin vastustajista hyväksyy kansojensa intressit jo ajat sitten pettäneen liberaalileliitin hegemonian välttämättömänä pahana, koska he toivovat Venäjä nitistämisen ratkaisevan ainakin lännen akuutit ongelmat. Ajatuksena on, että kun ensin on hoidettu median eksistentiaalisena uhkana rummuttama Venäjä, voitaisiin sen jälkeen muina miehinä jatkaa transhomotuksen ja kansanvaihdon vastaista taistelua, ymmärtämättä, että mahdollisen "totaalisen voiton" myötä ylikansallisten eliittien johtamasta lännestä on tullut niin vahva, etteivät mitkään kansalliset liikkeet voi sitä enää uhmata saati kukistaa.  

Yksiniittisen valtmedian lietsoma sotahysteria on saanut monen vilpittömät nationalistitkin pauloihinsa, sillä kukapa voisi hyväksyä Venäjän loukkauksen kansallista itsemäärämisoikeutta vastaan, siitäkin huolimatta, että Ukraina ei ole itsenäistymisensä jälkeen ja varsinkaan 2000-luvulla ollut millään mittarilla suvereeni valtio. Länsimaiden  establishmentille median vihanlietsonta sopii, sillä näin siihen kohdistuvaa oikeutettua protestiaaltoa voidaan kanavoida Putinin Venäjään. Nyt kansa seisoo ainakin sodan ajan lähes yhtenä rintamana petoksellisen eliittinsä takana. 

Suomessa luottamuksesta järjestelmän tiedotukseen kertoo Ylen vankistunut asema, vaikka vielä muutama vuosi sitten maastamme löytyi huomattava joukko kansalaisia, jotka sättivät sen läpinäkyvää propagandaa. Tänään Ylen manipulaatiota ja yksipuolisia narraatiota ei koeta ongelmaksi varsinkin silloin kun ne koskevat Naton ja Venäjän välistä epävirallista sotaa. 

Yle ei tietenkaan ole ainoa eikä edes pahin sotapropagandan levittäjä, sillä etenkin iltapäivälehdet julistavat päivittäin lööpeissään mitä uskomattominta spekulointia ja demonisointia Venäjän predidentti Vladimir Putinista. Herrasta voi olla mitä mieltä tahansa, mutta on jokseenkin sairaalloista, kuinka monomaanisesti Mediapoolin sertifioimat iltapäivälehdet ennustavat Putinin ja Venäjän romahtamista päivittäin. Kyse ei ole muusta kuin George Orwellin Vuonna 1984 -kirjan kahden minuutin vihasta, joka suunnataan helpoimpaan mahdolliseen kohteeseen. Esimerkiksi Iltalehdessä Putin on päälööppinä joka päivä paitsi lauantaisin, jolloin etusivun täyttää nuori blondi. Toimituksessa on todennäköisesti ajateltu perheenisiä, jotka tekevät viikonloppuostoksensa suurissa tavarataloissa. 

 

Suomen mediatilanne on pitkälti sama kuin Ruotsissa. Siellä sotahysterian keskellä päänsä kylmänä pitänyt kansallismielinen portaali Nordfront kertoo psykologisesta sodankäynnistä, jolla maan iltapäivälehdet pehmittävät tavallista svenssonia.  Nordfrontin selonteossa paljastui, että 303:n päivän tutkimusjaksona Venäjän presidentti Vladimir Putin mainittiin lööpeissä Expressenissä yhteensä 297 kertaa ja Aftonbladetissa 281 kertaa. Nordfrontin mukaan Putinin lapsellisen yksipuolinen demonisointi ei eroa mitenkään Donald Trumpin vastaisesta yksiäänisestä mediakampanjasta. Kontrolloidun median tilanne on aivan sama kuin Suomessa, sillä myös Ruotsissa valtiovalta on estänyt väestöä pääsemästä venäläisille uutissivustoille voidakseen itse päättää, miten Venäjä suhtautuu sotaan. 

Valtavirran tiedotusvälineitä puolustelevat ns. tolkun ihmiset väittävät, että ne ovat infromaatiolähteinä luotettavampia kuin niihin kriittisesti suhtautuvat vaihtoehtomediat. Heidän silmissään vaihtoehtoiset kanavat ovat jo kategorisesti aina väärässä, jonka vuoksi kaikki vallitsevaa narraatiota horjuttava fakta-aines leimataan joko putinistiseksi propagandaksi tai salaliittoteorioksi, joita kannattavat vain itsestään liikoja luulevat "itsenäiset ajattelijat". Näin omahyväinen asenne on sikäli vaarallista, koska siinä sinänsä kannatettava maalaisjärkisyys korruptoituu ennen pitkää hallitsevan yhden totuuden kritiittömäksi kannattamiseksi.  

Ylelle yhden totuuden ylläpitämisestä on tullut niin tärkeää, ettei sen Facebook sivuille pääsee enää kommentoimaan uutisia ja ohjelmia. Kun tällä viikolla teki mieli kommentoida A-studiota ja A-talkia, se olikin tehty mahdottomaksi, koska kommentointimahdollisuus on näköjään kaikessa hiljaisuudessa poistettu. Suurelle yleisölle Yle ei ole tietenkään kertonut muutoksesta mitään. Luultavasti kommenttiosion poistaminen on tapahtunut korona-hypen ollessa kuumimmillaan. Jotta ohjelmakritiikit eivät jäisi vain kirjoittajan korvien väliin, julkaistaan ne nyt tämän kirjoituksen yhteydessä:

Yle TV 1, keskiviikko 3.5.2023 klo 21.05 A-studio 

Ukrainan presidentti Zelenskyi teki yllätysvierailun Suomeen. Mikä oli vierailun anti? Studiossa vieraileva tutkija Ilmari Käihkö Aleksanteri-instituutista ja puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.). Mitä uusista tiedoista Nord Stream -kaasuputkien räjäyttäjätahosta pitäisi ajatella? Vieraana hybridiosaamiskeskuksen johtaja Jukka Savolainen. Miltä Zelenskyin vierailu Nato-Suomeen näyttää Venäjän vinkkelistä? Studiossa johtaja Markku Kangaspuro Aleksanteri-instituutista ja vanhempi tutkija Sinikukka Saari Ulkopoliittisesta instituutista. Juontajana Petri Raivio. #yleastudio HD ohjelmatekstitys (suomi) 40 min. Linkki ohjelmaan. 

Amerikan ja Naton ulokkeena Suomessa toimivan hybridiosaamiskeskuksen rehvakkaan oloinen johtaja selitti propangandistin varmuudella, kuinka kaasuputkien räjäyttämisen takana eivät voi olla ketkään muut kuin venäläiset. Hybridiosaamiskeskuksen johtaja Jukka Savolaisesta näkee heti päältä, että hän ei ole eri seikat huomioon ottava tietoteoreettinen fundeeraja vaan poliittinen agitaattori. 

Rasvanahkaisena vanhana kapiaisena Savolainen toisteli Venäjän syyllisyyttä kuin ärtynyt krapulainen, vaikka tarkkaavainen katsoja huomasi välittömästi, että hän sulki muitta mutkitta kaikki ilmeiset vastaevidenssit, josta mm. Yle Watch on kirjoittanut eri lähteisiin perustuen. Hän esimerkiksi vaikeni sopivasti Pulitzer-palkitun tutkiva toimittaja Seymour Hershin väitteestä, että USA oli todennäköisimmin kaasuputki-iskujen takana. Todellinen sarvikuono olohuoneessa koko "keskustelussa" oli se, että Venäjä on vaatinut YK:lta puolueetonta kansainvälistä tutkimusryhmää selvittämään räjähdysten alkuperän ja syylliset. Kummallista kyllä länsimaat eivät ole tähän suostuneet ja mediassa tästä täysin perustellusta vaatimuksesta on vaiettu samaan tapaan kuin vuonna 1943, jolloin Saksa perusti puolueettoman tutkimusryhmän venäläisten tekemistä puolalaisupseerien murhista Katynissä 1940. 

Koko ohjelma oli yhtä propagandistista yhden totuuden riemujuhlaa, kun lännen asiamiehet- ja naiset Hybridiosaamiskeskuksesta ja Ulkopoliittisesta instituutista pääsivät taputtelemaan toisiaan olkapäille.

Yle TV1. torstai 4.5.2023 klo 21.05 A-Talk 

Ukrainan presidentti Zelenskyi kiertää Eurooppaa. Saako Ukraina tarvitsemansa tuen ja miltä sodan tilanne näyttää? A-Talkissa asiantuntijat Tampereen yliopiston professori Pami Aalto, entinen Suomen Moskovan suurlähettiläs René Nyberg, Maanpuolustuskorkeakoulun Venäjä-ryhmän johtaja, everstiluutnantti Simo Pesu ja Ulkopoliittisen instituutin johtava tutkija Sinikukka Saari. Juontajana Sakari Sirkkanen. #yleastudio HD ohjelmatekstitys (suomi) 39 min. Linkki ohjelmaan.

A-talk ylitti jopa eilisen A-Studion kuorolaulun mitä tulee mielipiteiden ja "totuuksien" yksiäänisyyteen. Sotamoodiin ohjelmoiduille suomalaiskatsojille syttyi tuskin lamppu päässä edes silloin kun ex-suurlähettiläs, länsimielisten Venäjälle aikoinaan lähettämä USA:n asiamies, René Nyberg, sätti suu vaahdossa Venäjän tv:n keskusteluohjelmia, joissa kuulemma toistetaan omaa narratiivia sokeasti. Hetki oli pysähdyttävyydessään huvittava, sillä juuri samaan Nyberg syyllistyi pää punaisena itse. 

Nybergin itsereflektion puute tuo mieleen Yle Areenan podcast-sarjan Näin minua manipuloidaan, jonka seitsemäs jakso Kuinka suojautua propagandalta? käsitteli valtiollista mielipidevaikuttamista. Koska elämme Suomessa, järkevänä lähtöoletuksena on, että kriittinen näkökulma sotapropagandaan liittyisi valtiovaltamme ja valtamedian harjoittamaan manipulaatioon. Toive oli turha, sillä ohjelma käsittelee pelkästään Venäjän propagandaa, jonka vaikutus suomalaisiin on olematonta. Ylipäätään keskustelu ohitti maamme establishmentin propagandan kokonaan ikään kuin sitä ei olisi olemassakaan. Tätä samaa hurskastelevaa linjaa edusti Nyberg koko A-talkin (kamala anglismi muuten!) ajan.

Puhtaasti ideologisin vaikuttimin toimivan Ulkopoliittisen instituutin johtava tutkija Sinikukka Saari ei kyennyt samanmielisten keskustelussa juuri muuhun kuin Nybergin komppaamiseen. Konformistisena kympin tyttönä tunnetulla Saarella ei ollut mitään omaan sanottavaa ja hän toisteli lähinnä Yhdysvaltain neokonservatiivien sotaisaa ideologiaa. 

Presidentti Volodymyr Zelenskyin Suomen vierailu oli hyvin näyteltyä sirkusta alusta loppuun. Kun läpikorruptoituneen maan johtava vaeltava juutalainen tulee klovnin elkein kylään, niin senhän tietää, että pummausreissulla ollaan taas. Onhan verorahoistamme lapattu jo lähes miljardi euroa Ukrainan rahanpesukoneistolle eikä loppua näy, "koska meillä on varaa". Eikä neljänkymmenen tuhannen ukranaispakolaisen elättäminen sekään ilmaista ole.

Tällaisen taloudellisen ja sotilaallisen painolastin Suomeen saapumisen luulisi normaalissa maailmassa synnyttävän lukuisia kriittiisiä kysymyksiä. Pellemaailmassa on kuitenkin turha olettaa, että toimittajat ja A-talkin asiantuntijat esittäisivät yhtäkään kriittistä kysymystä Zelenskyistä. Syy on aika selvä: atlanttisen Mediapoolin kaitsema valtamedia on monoliittisempi yhden totuuden Pravda kuin milloinkaan maamme historiassa. Jopa pahimpana suomettumisen aikoina lehdistö oli moniäänisempi. Silti toimittajat ja mediaan sinisilmäisesti luottava tuulipukukansa pilkkaavat perusteettomassa ylimielisyydessään 1970-luvun  tiedotusvälineitä ikään kuin nyt elettäisiin jotain aivan fantastisen upeaa vapaan tiedottamisen ja moniäänisyyden aikaa. 

Yle Teema, tiistai 9.5.2023 klo 21.00 Historia: Yhdysvallat ja holokausti (12) 

3/6. 1938 - 1940. Saksa hyökkää Puolaan, jossa asuu yli 3 miljoonaa juutalaista. Yhdysvallat pitää vielä kiinni tiukoista pakolaiskiintiöistä. HD ohjelmatekstitys (suomi) 52 min. Linkki jaksoon ja sarjaan. 

Amerikasta ja Englannista natsimania kopioitiin 1990-luvun alussa Suomeen, koska vasemmistoliberaalin hegemonian hallitsema Yle halusi olla osa "läntistä arvoyhteisöä". Katsojan kannalta sarja ei tarjoa historiatiedollisesti mitään uutta, kuluneet natsit ja holohöpötys liitetään vain amerikkalaiseen kontekstiin. Tällä kertaa peräti kuuden ohjelman ajaksi.

Yle TV1, maantai 8.5.2023 klo 19.00, Tom Jones (12) 1/4. 

Löytölapsi. Palatessaan kotiin pitkältä matkalta hyväsydäminen herra löytää vuoteestaan poikavauvan. Kenen se on ja mitä vauvalle tapahtuu. Poika jääkin taloon ja saa nimekseen Tom Jones - tarina voi alkaa. HD 53 min. Ohjelman sivulle.

Varsinkin BBC:n politisoiduissa tv-sarjoissa juonikuvioita kaivetaan pussin perältä siten, että niihin voidaan ainakin historialliseen spekulaatioon nojaten liittää musta roolihahmo. Näkökulmaa vielä paisutetaan luomalla kuvitteellisesta mustasta sarjan keskeinen roolihenkilö. 

Pakkomielteisen egalitarismin nimissä aikamme brittisarjoissa syydetään häpeilemättä valkovihamielistä uudelleen kirjoitettua historiantulkintaa. Metodi on kuin suoraan vanhojen bolsevikkien pelikirjasta, mutta 2000-luvulle päivitettynä. Pahantahtoisen kieroa manipulaatiota, joka taitaa vielä upota osaan kansaan.

Yle TV1, maanantai 1.5.2023 klo 18.00, Yle Uutiset

Linkki ohjelmaan.

Totuudellisimpina aikona uutistenlukija Arvi Lind edusti vakautta ja yhteiskuntaan luottavaa totuutta. Valheen aikana hänen paikkansa on ottanut Matti Rönkä ja Pia Pasanen. Koska demarieläkeläiset eivät ole vieläkään heränneet vakaalta 1980-luvun unestaan, he haluavat uskoa ilmiselviin nykyvalheisiin, koska herääminen olisi epämiellyttävää. 

Samalla he ovat masokisteja, jotka tykkäävät siitä kun totinen Yle Domina Pasanen kurittaa ja kertoo, mihin tämän hetken ilmiöön olisi nyt varauksettomasti uskottava ("I believe in the Current Thing" -mentaliteetti). Pasanen onkin jonkinlainen "tiedostavan" NPC-zombin arkkityyppi ja esimerkki kaikille lammaslauman konformisteille.

Yle Domina on vallantietoisuudessaan myös ylimielisen itsevarma. Tästä tarjoaa oivan esimerkin vapunpäivänä klo 18 tulleet tv-uutiset. Siinä oli uutisjuttuna kristinuskon vastainen liberaali puolalainen vaatetaiteilija Katarzyna Konieczka, joka haastattelun lopussa tölvi maansa nykyhallintoa ja kysyi vielä retorisesti, että eihän missään muussa maassa satujen kertominen kävisi päinsä julkisuudessa. Heti tämän jälkeen kuvaan tuli omahyväinen Pia Pasanen, joka kertoi pelkällä virnistyksellään, että "siinäs näette katsojat, meillä täällä Ylessä puhutaan aina 100-prosenttisesti totta toisin kuin inhassa konservatiivisessa Puolassa, joten parempi luottaa vain meihin, sillä ettehän te kai mitään nazzeja halua olla".

YLEN PUNAVIHREÄ KOLUMNISTI RAISA OMAHEIMO VAATII VÄLITÖNTÄ SANANVAPAUDEN RAJOITTAMISTA JA AJATUSRIKOSLAKEJA

Tukka maalitettu, missä POLIISI!!

Demokratian yksi keskeisistä periaatteista on ideoiden ja mielipiteiden vapaa kilpailu. Vasemmistoliberaalien hegemoniassa tämä ei kuitenkaan käy, vaan he haluavat betonisoida  näkemyksenä ainoiksi joita voi kannattaa ja tämä tietenkin irvokkaasti demokratian nimissä. Tosin he eivät kehtaa aivan suoralta kädeltä kieltää "väärinajattelua", sillä se näyttäisi kaikista de facto toimivan demokratian periaatetta vastaan. 

Poliittisen oikeaoppineisuuden vaatijat ovatkin keksineet kiertotien demokratuurilleen, jossa toisenlaiset ja kriittiset näkemykset julistetaan ykinkertaisesti rikolliseksi tulkitsemalla valikoivasti aikamme puujamalaa, ihmisoikeuksia. Tämän manööverin käsitteellisenä välineenä on vihapuhe, termi, jonka Yhdysvaltain itärannikkon vasemmistointellektuellit kehittelivät 1980-luvulla mallinaan Neuvostoliiton tulkinta sananvapaudesta. Suomen laki ei tunne sen enempää vihapuhetta kuin viharikostakaan, mutta niiden runsas viljely yhteiskunnallisten auktoriteettien puheenvuoroissa synnyttää mielikuvan käsitteiden laillisesta aurasta. Jo pelkkä julkisesti esitetty väite mielipiteen "rikollisuudesta" tai "vihasta" riittää hillitsemään pelokkaan enemmistön vapaata ilmaisunvapautta. 

Poliittiseen realismiin kuuluu, että kaikissa yhteiskunnissa hallitseva luokka ja sen liehittelijät turvautuvat sen valtaa aidosti uhkaavan opposition tukahduttamiseen tavalla tai toisella. Autoritäärisissä järjestelmissä sensuuri on suoraa ja yksiselitteistä, joten kaikki poliittiset toimijat tunnistavat pelin säännöt. Sitä vastoin läntisissä demokratioissa moraalisesti omahyväinen valtaluokka käyttää epäsuoria ja manipulatiivisia keinoja ylläpitääkseen kulissia vapaasta poliittisesta kilpailusta. Lopputulos ei ole useinkaan kovin uskottava, vaikka manipuloijat näyttävät luottavan temppujensa läpimenemiseeen.

Tästä on kuvaavana esimerkkinä poliittisen mielipiteiden portinvartijana tunnetun videopalvelumonopoli YouTuben sponsoroima sananvapauspalkinto Free Expression Awards. Tänä vuonna palkinto myönnettiin – yllätys yllätys! – YouTuben juutalaistaustaille toimitusjohtajalle Susan Wojcickille, jonka kaudella videokanava on aloittanut massiivisen puhdistuskampanjan konservatiiveja ja kansallismielisiä vastaan. Palkintovideo on retorisen jongloorauksen mestarinäyte, sillä siinä vastaansanomaton poliittinen sensuuri yritetään saada näyttämään sananvapauden edistämiselltä, koska Hitler ad absurdum. Nykyajan teknotyrannit eivät ole tyhmiä, mutta he eivät kykene ideologisessa pakkomielteisyydessään näkemään miltä heidän omahyväiset julistuksena näyttävät maan hiljaisista.  Vasemmistoliberaalin sananvapauspuheen parodiahorisontti karkaa videossa sellaista vauhta, että keskivertokatsojalle tulee väkisinkin mieleen Vuonna 1984 -kirjan absurdit iskusanat, jossa sota oli rauhaa, vapaus orjuutta ja tietämättömyys voimaa.

Osataan sitä Suomessakin hurskastella "vastuullisella sananvapaudella". Viimeksi eettisyyden kaapuun puettua sensuuria on vaatinut punavihreä kirjailija Raisa Omaheimo Ylen alustalla julkaistussa kolumnissaan En halua lukea enää yhtäkään selvitystä maalittamisen vaarallisuudesta, haluan toimenpiteitä. Omaheimo kuuluu selvästi hallitsevan nomenklatuuran lakeijoihin, niihin, jotka uskovat olevansa harvalukuisen valittua "sivistyneistöä", jolla on siksi oikeus kaitsea tietämättömänä pitämäänsä tuulipukukansaa. Juuri tällaisia kirjoittajia Ylen uutis- ja ajankohtaistoimituksen tuottajana tunnettu pornotähti Rakel Liekki on halunnut valita propagandajoukkoihinsa.

Teksti on varoittava esimerkki argumenttien valikoivasta "kirsikanpoiminnasta", jolloin mikä tahansa mielivalta saadaan näyttämään oikeutetulta. Omaheimo yrittää lisätä neuvostohenkisen julkilausumansa uskottavuutta lukuisilla linkeillään, jotka eivät anna suinkaan objektiivista tietoa, vaan tukevat pelkästään hänen yksisilmäistä agendaansa.

Jo ensimmäisessä lauseessaan kirjoittaja puhuu vihapuheesta tavalla, joka ei vastaa todellisuutta:

Vihapuhe on viestintää, joka lietsoo vihaa ihmistä tai ihmisryhmää vastaan  ja osa siitä on kielletty rikoslaissa. Vihapuhe on ongelma, sen myöntää moni taho. Vihapuhe nousee teemana esiin vuodesta toiseen. Joka kerta lopputulos on, että tämä on tärkeä asia, jota pitää selvittää.

Tosiasiassa  vihapuhe-termin viljelijät käyttävät sanaa leimakirveenä poliittisia vastustajiaan vastaan. Yksinkertaisesti he luokittelevat kaiken argumentoinnin vihapuheeksi, josta eivät satu itse pitämään. Kyse ei ole niinkään vihapuheesta vaan totuuksista, joita he vihaavat. Jos taas uskomme Omaheimon määritelmään yleisesti, silloin BLM:n katuhuligaanien ja feministien agitaatio pitäisi luokitella vihapuheeksi, koska juuri se lietsoo vihaa tiettyjä ihmisryhmiä kohtaan. Otaksuttavasti kolumnisti ei katso lännen tuhoa tavoittelevien woke-aktivistien kansankiihotuksen olevan vihapuhetta, vaan ainoastaan tiedostavaa yhteiskuntakrtitiikkiä jakobiinisella väkivallan uhalla höystettynä.  

Seraavaksi kirjoittaja vetoaa punamädättäjien naisittamaan sisäministeriöön, jotta hänen oikeusvaltion vastaiset vaatimuksensa näyttäisivät oikeutetuilta. Puhe demokratiasta on puolestaan pelkkää silmänlumetta ja siitä on tullut kuin varkain lähes kaikkien nykyajan koijarien viimeinen turvapaikka:

Sisäministeriön työryhmä toivoi 2019 seuraavalta hallitukselta linjauksia vihapuheen kitkemiseksi: toimintaohjelmaa, osaamiskeskusta ja lainsäädännön muutoksia. Oikeusministeri aloitti selvityksen siitä, mitä vihapuheelle ja maalittamiselle voidaan tehdä, ja kertoi, että asia oli vakava, vihapuhe uhkaa demokratiaa.

Oikeusministeriön selvityksessä pyritään näköjään kovalla kädellä karsimaan hallitsevaan nomenklatuuraan kohdistuvaa kritiikkiä. Lähtökohtana on, että perusteltua arvostelua ei tarvitse kuunnella saati että korjattaisiin ongelmat, joihin "vihapuhe" pureutuu.

Tyypillisenä kaiken saaneena ammattivalittajana Omaheimo on kärsimätön poliittisten vastustajien suun tukkimisen suhteen. Kolumnisti selvästi iloitsee orwellilaisen ajautuspoliisin vallan kasvusta, mutta pitää viime vuosien sateenkaaritotalitarismin kehitystä valitettavan hitaana:

Ulkopuolelta seurattuna tuntuu, että hetkittäin tapahtuu jotakin konkreettista, mutta kehitys vihapuheen suitsimisessa on poukkoilevaa. Esimerkiksi vuonna 2017 palkattiin 25 uutta poliisia mm. netin sananvapausrikosten tutkintaan. Korvamerkittyä rahoitusta ei kuitenkaan jatkettu, ja jo vuonna 2018 ryhmän kokoa pienennettiin.

Vaikkei nykyhyväkkäiden mielipuolisessa ideologiassa tunnustetakaan binääristä biologista sukupuolijärjestelmää, feministit jaksavat kuitenkin korostaa naisen erityisyyttä ja asemaa. Tässä mielessä Omaheimo ei poikkea laumasieluisesta viiteryhmästään: 

Vihapuhe on sukupuolittunutta. Naispoliitikkoihin kohdistuva vihakampanjointi nousi esiin myös sotilasliitto Naton tutkimuslaitos Stratcomin tutkimuksessa alkuvuodesta.

Eniten sensuuria, poliisikontrollia ja turvatiloja ovat kirkuneet ns. tiedostavat naiset. Kun nämä lumihiutaleet kaunaisissa kirjoituksissaan sitten demonisoivat miehet ja heidän ajatuksensa, he tuntuvat olettavan jotenkin maagisesti, ettei vastakritiikkiin saisi olla laillista oikeutta, koska se olisi heidän kannaltaan vihapuhetta. Mitä taas tulee saateenkaari-ideologian myrkyttämän Naton teettämään tendenssitutkimukseen, sen on todettu olevan pelkkä retorinen liike tukahduttaa hallitusviisikkoon kohdistuva oikeutettu kritiikki.

Omaheimon feministinen agenda puskee läpi koko kirjoituksen:

Naisen kunnian loukkaamisesta tehtiin siis syyttämättäjättämispäätös herkemmin. Kun naisen kunnia on vähempiarvoinen, ei myöskään naisen hengen uhkaaminen johda välttämättä toimenpiteisiin. Tosi-tv-ohjelmaan osallistunut Mira Ahola kertoi huhtikuussa, miten hänen saamansa tappouhkaukset eivät johtaneet tutkintaan. Viime vuonna Cult Cunthin feministiaktivistien vastaanottamilla uhkailuviesteillä oli sama kohtalo.

Mikä julkea valheellisuus. Mielivaltaisen tarkoitushakuisilla tilastotulkinnoilla kolumnisti kääntää vallitsevan yhteiskuntanormin päälaelleen saadakseen sukupuolinarsistisesti lisää uhripääomaa itsekkäälle asialleen. Vähä-älyisinkin yhteiskunnallinen toimija tietää naisen olevan lainsäädännön ja terveydenhuollon osalta kaikkein suojeillun olento yhteiskunnasamme. Omaheimon kaltaisille hyväosaisille Woke-aktivisteille tämä ei tietenkään riitä. Feminististen riidanhaastajien yksittäistapaukset toimivat Omaheimolle pelkkinä tekosyinä vallanhimolle, jossa pyritään kriminalisoimaan kaikki kriittinen naisten ja nykynaiseuden tarkastelu.

Päästyään kolumnissaan vasemmistojournalistien luomaan käsitteeseen maalittaminen Omaheimolta karkaa mopedi kokonaan käsistä. Paisuttelemalla "ongelmaa" paranoidisuuteen asti, kirjoittaja rakentaa itselleen perusteet toisinajattelijoiden suiden tukkimiseksi ja vainoamiseksi.

Vielä vihapuhetta viheliäisempaa on maalittaminen, joka on vihapuheen järjestäytynyt ja vaarallisempi muoto. Sen tarkoituksena on hiljentää kohde järjestäytyneellä hyökkäyksellä, tuottaa ahdistusta ja pelkoa. Maalittamisen keinovalikoima on monipuolinen, aina yksityiselämän tietojen paljastamisesta keksittyihin uutisiin. Maalittaminen on tehokasta, pahimmillaan sen pelkokin hiljentää.

Viheiläisessä kieroudessaan Omaheimon väite on silkkaa harhaanjohtamista asian ytimestä. Lainauksesta saa mielikuvan, jossa alamaiset harjoittaisivat silkkaa pahuuttaan systemaattista ja järjestäytynyttä viranomaisten "vainoa". Tosiasiassa kyse on monesti yksittäisistä epätoivoisista ihmisistä, joita järjestelmä on kohdellut mielivaltaisesti. Ilmeisesti kirjoittaja viittaa kuitenkin siihen vähäiseen määrään kansalaisaktivisteja, jotka käyttävät vielä sallittua sanavapauttaan  kritisoidessaan korruptoituneita virkamiehiä ja poliitikkoja. Jostain syystä tämä pieni toisinajattelijoiden joukko ärsyttää suomalaisvihamielisen systeemin puolustajana toimivaa Omaheimoa niin suunnattomasti, että hän haluaisi raivata nämä kerralla pois muistuttamasta ikävistä asioista. Kylmäkiskoista vaatimustaan kirjoittaja perustelee maaliittamiseen liittyvällä määrittelmättömällä pelolla, joka on jo niin onneton argumentti, että se lienee tarkoitettu vain omien uskonvarmistukseksi ja epämieluisan tilanteen rationalisoimiseksi. 

Maalittamisesta puhuessaan kolumnisti ei uhraa sanaakaan kansalaisten sanavapauden vaarantumisesta. Etuoikeutettuna julkisen sanan käyttäjänä hän on samassa rintamassa toimittajien ja virkamiesten kanssa, jotka katsovat tarkkaana vain oman sanavapautensa perään, vaikka heidän ensisijaisena tehtävänään olisi vaalia tavallisten kansalaisten sanavapauden toteutumista. On pöyristyttävää, että heistä äänekkäimmät pitävät sanavapautensa loukkauksena sitä, että joku arvostelee ankarasti heidän sananvapauden vastaisia päätöksiään ja puheitaan. 

Jo juttunsa alussa kolumnisti hurskasteli vihapuheen olevan "uhka yhteiskunnalle ja demokratialle". Kirjoituksensa loppuolella hän sanoo saman maalittamisesta:

Sama viesti tulee joka puolelta: maalittaminen on uhka yhteiskunnalle ja demokratialle. Se vaikuttaa journalistien aihevalintoihin, aktivistien jaksamiseen, siihen, kuka hakeutuu ehdokkaaksi vaaleihin, tutkijoiden haluun kertoa tutkimustuloksistaan julkisesti ja jopa tutkimuskohteiden valintaa.

Lainauksessa Omaheimo vuodattaa krokotiilin kyyneleitä demokratian vuoksi haluamatta ymmärtää, että juuri hänen vaatimuksensa ovat nykyajan suurin uhka demokratian toteutumiselle. 

Jonkun satunnaisen oman nettihavainnon – jonka todenperäisyydestä, taustoista ja syistä lukija ei tiedä mitään – perusteella kolumnisti vaatii poliisia ja oikeuslaitosta poliittisiin vainoihin:

Minä en käsitä, miten tämä voi olla vieläkin liian vaikea asia poliisin ja oikeuslaitoksen tartuttavaksi. Lopullisesti meni kuppi nurin, kun seurasin Twitterissä, miten uusnatsit ja uusnatsisivustot maalittivat alaikäistä aktivistia.

Itsetietoisena vaatijana kirjoittaja ei näe malkaa, tai pikemminkin tukkia, omassa silmässään. Punaliberaaleillle aina niin käyttötarkoitukselliset natsitkin piti saada mukaan viimeistelemään  samettiseen totalitarismiin verhottu vuodatus.

Kirjoituksen loppupuolella woke-prinsessa alkaa hyppiä kiukutellen tasajalkaa, koska maailma ei ole vielä antautunut hänen subjektiviiselle tahdolleen. Kolumnisti kieltäytyy ottamasta nenänsä eteen yhtäkään raporttia ennen kuin viranomaiset ovat alkaneet toteuttaa hänen vaatimuslistaansa:

En halua enää yhtäkään selvitystä, en yhtäkään raporttia. Tahdon poliisille kykyä tunnistaa vihapuheen ja maalittamisen sekä työvoimaa käymään tapauksia läpi. Tahdon oikeusistuimille toimittajiin ja tutkijoihin kohdistuvan häirintäilmiön syvällistä ja ajantasaista ymmärrystä.

Naisparka haluaa epämieluisilta totuuksilta ja argumeneilta hermeettisesti suljetun turvatilan kaltaisilleen ja tähän hän pyytää likaisen työn tekijäksi miehistä poliisia. Toteutuessaan vaatimukset tekisivät Suomesta yhteiskunnan, josta Orwell olisi saanut hyviä ideoita dystopiaromaaninsa jatkokehittelyyn.

Jo nyt Suomen sanavapauden tila on kehno, sillä ei tarvitse kuin katsoa millaista tuhoa valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen on saanut aikaan poliittisilla ajojahdeillaan parin viimeisen vuoden aikana. Kiristyvästä ruuvista huolimatta totalitaristeille ei riitä mikään, he nimittäin haluavat nollatoleranssia, mikä tuo väistämättää mieleen Kiinan kulttuurivallankumouksen ja Kamputsean punaiset Khmerit traagisine seurauksineen:

Sananvapaus takaa kaikille oikeuden sanoa mielipiteensä ilman ennakkosensuuria. Vihapuheesta osa on säädetty rangaistavaksi ja jälleen yhden, tällä kertaa valtioneuvoston pyytämän selvityksen mukaan mukaan maalittamiseen olisi jo keinoja puuttua nykyisen lainsäädännön puitteissa. Kun mitään ei vieläkään konkreettisesti tapahdu, se kertoo, että vihapuhetta saa viljellä ja maalittamista jatkaa.

Kolumnin loppukaneetti on sitä luokkaa, että se voisi tulla jonkun pistimellä selkään uhkaavaan politrukin eikä humanismillaan pöyhkeilevän kirjailijan suusta:

Kun sananvapauden käyttäminen vihapuheeseen ja maalittamiseen jää rangaistuksetta, on se vahva viesti taktiikan toimivuudesta. Kohteille se kertoo pahimmillaan, että ei kannata olla julkisesti mitään mieltä, jos ei ole valmis kestämään hyökkäyksiä.

Tämä vahvempiaan avuksi pyytävä heikko nainen suorastaan nauttii siitä, että voi usuttaa valtion väkivaltakoneiston ikäviä totuuksia laukovien alamaisten kimppuun. Jos Raisa Omaheimo olisi ollut aikuinen 1970-luvulla, hän olisi luultavasti osoittanut tuon edellä mainitun Aleksandr Solzhenitsylle ja muille Neuvostoliiton toisinajattelijoille.

VAATIMUS KORONAPASSISTA ON PORTIN AVAAMISTA 1984-VALVONTAYHTEISKUNNALLE

Sanna Marinin hallituksen refleksimäinen poukkoilu koronapolitiikassa on ollut hyvää poliittista viihdettä, joskin hirvittivän kallista Suomelle. Helmikuun lopussa hallitus päätti kolmen viikon sulkutilasta, mutta tämäkään ei sille riittänyt, vaan se ehdotti maaliskuun kolmannella viikolla uusia, vieläkin ankarampia liikkumisrajoituksia. Viiikkoa myöhemmin perustuslakivaliokunta kuitenkin tyrmäsi Marinin johtaman hankkeen ja hallitus asettui takaisin lähtökuoppiinsa. Siltä odotettiin uusia lievempiä rajoituksia, mutta yllätys olikin suuri, kun pari päivää sitten saatiin kuulla hallituksen suunnitelmasta, jossa koronarajoituksia purettaisiin asteittaisesti. 

Intersektionaaliseen feminismiin sitoutuneen hallituksen äkkinäiset mielenmuutokset saattavat näyttää pms-oireisen irrationaaliselta sekoilulta, mutta valitettavasti asiat ovat vielä pahemmin. Muun muassa Helsingin yliopiston taloustieteen dosenttina toimiva Tuomas Malinen on todennut, että Marin ottaa käskyjä tai ohjeita Suomen rajojen ulkopuolelta. Koronatilanteen hoidossa jatkuva köydenveto kiristyksineen ja löysennyksineen saattaa olla länsimaiden johtajien tarkoituksellinen strategia kansalaistensa väsyttämiseksi. Kovien rajoitusten ja pitkittyneen koronatilanteen vuoksi monet ihmiset ovat valmiita antatumaan kontrollille kunhan he vain saavat elää "normaalisti toimivassa" yhteiskunnassa. Tähän rakoon lännen johtajat ovat väläytelleet ehdoksi koronapassia, joka on käytännössä orwellilaisen valvonnan keino kansalaisten hallitsemiseksi.

Pari päivää sitten Ylen uutisessa Pääministeri Marin: Hallitus selvittää rokotepassin käyttöä kotimaassa - Yle keräsi koronarajoitusten purkamissuunnitelman keskeisen sisällön yhteen kansalaisillle tuotiin makusteltavaksi EU:ssa pitkään valmisteltu kontrolliagenda. Uutisen mukaan "EU:ssa on tarkoitus ottaa käyttöön rokotepassi matkustamisessa alueen sisällä". Marin on todennäköisesti tiennyt EU:n suunnitelmista jo pitkään, mutta katsoi vasta nyt olleen sopiva hetki kertoa suomalaisen rokotepassin käyttöä koskevasta selvityksestä.

Euroopan Unionin puotipuksuna hääräävä Marin sai tänään arvokasta tulitukea Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtaja Jyri Häkämieheltä. Ylen ykkösaamu -ohjelmassa vierailleen Häkämiehen rokotepassivaatimuksista kertoo Yleisradion verkkosivujen uutisjuttu  EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies perää hallitukselta rokotepassia erityisesti vientiyritysten tarpeisiin: “Exit-strategia ei ole valmis”. Demokratian periaatteista piittaamatta EK:n johtaja vaatii etujärjestönsä nimissä toimia, jolla kapitalismia voidaan resetoida uudelleen: 

Häkämies pitää välttämättömänä, että rokotepassi otetaan käyttöön. EK haluaa, että sitä voi käyttää matkustusasiakirjana sekä EU:ssa että sen ulkopuolella.

Koronan kurittamaa maailmantaloutta elvytetään merkittävillä investoinneilla. EK:n mukaan on äärimmäisen tärkeää, että suomalaiset vientiyritykset pääsevät valvomaan etujaan maailmalla.

Ei ole yllättävää, että Suomessa juuri kansainvälisesti verkostoitunut talouselämän huippu vaatii koronapassia. Julkeaksi Häkämiehen vaatimuksen tekee se tosiasia, että vaikka vientiyrityksissä toimii vain häviävän pieni joukko suomalaisia, hän näyttää käytännössä vaativan rokotepassia kaikille. Rokotepassin rajaaminen vientiyritysten lisäksi kulttuuri- ja tapahtuma-alalle on vain alkusoittoa yhteiskunnalle, jossa turvallisuuteen vedoten rokotepassista tulee käytännöllisesti katsoa pakollinen, koska ilman sitä "normaali" länsimainen elämä muuttuu mahdottomaksi:

Rokotepassi on Häkämiehen mielestä välttämätön myös kotimaiselle kulttuuri- ja tapahtuma-alalle.

– Rokotepassilla pelastetaan työpaikkoja. Se on terveysturvallinen tapa edetä.

Pääministeri Sanna Marin on todennut haluavansa avata Suomea kaikille, eikä ainoastaan rokotetuille. Häkämies on eri linjoilla.

– Rokotepassi auttaisi tapahtumien järjestämisessä ja taiteilijoiden työllistymisessä. Uskon, että kansalaisten suuri enemmistö ymmärtää, että vaikka ei itse olisi saanut vielä rokotusta, niin se ei ole syy pitää Suomea suurelta osin suljettuna. Elämme poikkeusoloissa ja ne vaativat poikkeustoimia.

Turvallisuuteen vetoaminen on päättäjien vanha keino suostutella kansa alistumaan. Se näyttää toimivan myös koronaepidemiassa, koska media vaahtoaa päivästä toiseen vain tartuntaluvuista. Sen sijaan taudin merkitsevimmästä luvusta, kuolleiden määrästä, tiedotusvälineet ovat olleet hissukseen. Sen agendan kannalta vaikeneminen on ymmärrettävää, sillä Suomessa jo ennestään vähäinen koronakuolleiden (n. 800) määrä on pysynyt kuukaudesta toiseen lähes paikallaan. Sen sijaan tehohoidon kapasiteetin kestämisestä on puhuttu jonkun verran, mutta silloinkin on sorruttu THL:n tarkoitushakuisiin pelotteluihin, joista surullisen kuuluisin esimerkki oli arvio yli 11 000:sta päivätartunnasta. 

Pelottelun lisäksi hallitseva nomenklatuura käyttää koronapolitiikassaan arvostelijoiden leimaamista. Hyväksi havaittu keino on leimata asiaperusteinen kritikki salaliittoteoriaksi. On selvää, että nyt Euroopassa pohjustettu vaatimus rokotepassista ei läpäise demokratian läpinäkyvyyden testiä.  Koska siitä annettu infromaatio on tarkoituksellisen niukkaa, kriittiset kansalaiset tekevät tilanteesta omia todennäköisyysarvioitaan. Aikaisempien päätösten perusteella on melko helppo arvioida, mihin suuntaan yhteiskuntaa halutaan ohjata rokotepassivaatimuksilla. Tällaisen yhteiskunta-analyysin leimaaminen suoralta kädeltä salaliittoteoriaksi kertoo haluttomuudesta kuunnella kriittisiä puheenvuoroja, koska ne nostavat liberaalieliitin kannalta julkiseen keskusteluun liikaa epämieluisia kysymyksiä.

HALLITUSOHJELMA SUOMEN TULEVALLE KONKURSSILLE JULKAISTU

Punavihreä painajaishallitus sai tänään kuukauden kestäneiden lehmänkauppojen jälkeen puserrettua uussosialistisen hallitusohjelman, joka tekee todennäköisesti Suomen taloudesta neljässä vuodessa Euroopan Venezuelan. Tästä kaikesta saamme kiittää viime kädessä vaalit hävinneen Keskustapuolueen talikkokommunisteja, joita ilman SDP:n olisi ollut mahdotonta muodostaa punavihreää enemmistöhallitusta. Avainasemansa vuoksi Kepulla oli hallitusneuvotteluissa ainutlaatuinen mahdollisuus kiristää muita. 

Siksi haja-asutusalueiden siltarumpupuolue sai kaikki vaatimuksensa läpi kuten edellisen hallituksen sössimän soteuudistuksen. Kepun iltalypsyn tuloksena saamme 18 maakunnan sotehimmelin, jonka seurauksena syntyy kolmas verottajainstanssi valtion ja kunnan rinnalle. Taloustieteen professori Matti Virenin mukaan Kepun maakuntamalli ei lisää sosiaali- ja terveyspuolen kustannustehokkuutta vaan ainoastaan paisuttaa jo entisestään pöhöttynyttä julkisen sektorin kallista byrokratiaa.

Lähihistorian tuhoisimman hallituksen ainoaksi hyväksi puoleksi voi kaiketi laskea sen, että siitä puuttuu äänestäjänsä moneen kertaan pettänyt Kokoomus. Vasemmiston ideologisena aisakannattajana toimiva epäkansallinen Kokoomus kun on valtapuolueena ollut käytännössä suurin syyllinen maamme peruuttamattomalle demografiselle muutokselle. Vihreät olisivat varmasti olleet Kokoomustakin tuhoisampia, mutta ilman merkittävää hallitusvaltaa puolue ei ole voinut toteuttaa dystooppisia houreitaan. Tässä hallituksessa se on siihen kykenevä ja Vihreät tulevatkin näyttämään kyntensä, joilla se repii kansan hauraan yhtenäisyyden lopullisesti kappaleiksi.

Kulttuurin ja poliittisten vapauksien puolella maamme on siirtymässä uuden hallituksen myötä samaan rintamaan Pohjois-Korean kanssa. Tästä kertoo ministeripaikkojen jako uutisessa Yle seurasi hetki hetkeltä: Puolueet valitsevat ministerinsä alkuviikosta – Haavisto todennäköinen ulkoministeri ja Andersson opetusministeri, Sipilä jää ulos hallituksesta:

SDP:llä on 7 salkkua: pääministeri, eurooppaministeri, kunta- ja omistajaohjausministeri, kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri, perhe- ja peruspalveluministeri, liikenneministeri sekä työministeri.
Keskustalla 5 salkkua: valtiovarainministeri, tiede- ja kulttuuriministeri, elinkeinoministeri, puolustusministeri ja maa- ja metsätalousministeri.
Vihreillä 3 salkkua: ulkoministeri, ympäristö- ja ilmastoministeri ja sisäasiainministeri.
Vasemmistoliitolla 2 salkkua: opetusministeri ja sosiaali- ja terveysministeri.
RKP:lla 2 salkkua: oikeusministeri ja pohjoismaisen yhteistyön ja tasa-arvon ministeri.

Kansallisen identiteetin ja poliittisten vapauksien kannalta mielenkiintoismmat ministerivalinnat löytyvät Vihreiltä, Vasemmistoliitolta ja RKP:ltä. Hirvittää ajatella kuinka sisäministerin salkun saanut maamme epäisänmaallisin globalistipuolue aikoo toimia jo ennestään rapautuneen sananvapauden suhteen. On erittäin todennäköistä, että Vihreiden Khmerien "rakkausministeriö" pyrkii "järjestäytyneen rasismin" kriminalisoimiseen, jota se ehti vaatia viime hallituskaudella oppositioista käsin. Tämä ei ole pelkkää ounastelua, sillä hallitusohjelmasta löytyy kohta, jossa sanotaan: "Arvioidaan tarve puuttua vakavimpiin järjestäytyneen rasismin muotoihin lainsäädännön keinoin."

Vasemmistoliiton saama opetusministeriö ei sekään lupaa hyvää: kouluissa monikulttuurisuuden ja sateenkaari-ideologian indoktrinaatiota tullaan suurella varmuudella vain lisäämään entisestään. Vastaavasti RKP:n johtamassa suomalaisvihamielisessä oikeusministeriössä ollaan innokkaita soveltamaan vihreän sisäministeriön orwellilaista lainsäädäntöä, johon tulee kuulumaan kryptiset viharikoslait. Kielipuoleen toisen salkun pohjoismaisen yhteistyön ja tasa-arvon ministeri voisi taas olla kuin suoraan romaanista Vuonna 1984. Jos tuo kirja päivitettäisiin tähän vuoteen siellä olisi varmuudella uudesta hallituksesta löytyvä ilmastoministeri.

Suurelle yleisölle  hallituksen vesimeloniohjelmaa (päältä vihreää, sisältä punaista) myydään sillä, että pieni- ja keskituloiset muka hyötyisivät siitä. Punaliberaali Yle on lähtenyt leikkiin mukaan ja tehnyt aiheesta jutun Antti Rinteen hallitus lupaa jokaiselle jotakin: Ylen hakukone kertoo, mitkä lupaukset koskevat sinua. 

Tyhmä vaalikarja ei taida ymmärtää, että sen saamat "edut" ovat sen itsensä kustantamia tai velaksi ottamia, jotka hallitus vain jakaa sille takaisin. Kyse on samasta hölmöläissadusta, jossa mattoa jatketaan ottamalla sitä toisesta päästä. Jos hyvin käy uudelle hallitukselle voi tulla pää vetävän käteen jo parin vuoden päästä. Mikäli tällainen hallitus saa toteuttaa ohjelmaansa koko vaalikauden, Suomi joutuu neljän vuoden päästä IMF:n holhoamaksi valtioksi.

NEUVOSTOLIITTO 2.0: YLEN TAVOITTEENA SUKUPUOLTEN TÄYDELLINEN TASAJAKO UUTISOINNISSA

Feministien ja aisankannattajamiesten käsitys tasa-arvosta.

Massoja imartelevan  demokraattisen aikakauden kultaiseksi vasikaksi on nostettu tasa-arvo, jonka epämääräisellä merkityksellä hallitseva nomenklatuura pyrkii perustelemaan minkä tahansa mielettömyyden. Tästä antaa kuvaavan esimerkin Ylen eilien uutinen Paikallislehti peittosi suuret mediat sukupuolten tasa-arvossa – "Haastateltava pitää valita niin, että se on aiheen kannalta paras". Kun pakkomielteisen "edistyksellisyytensä" vangiksi joutunut länsimainen yhteiskunta ei kykene enää näkemään sivilisaation perustana olevia välttämättömiä ehtoja, se alkaa korviketoimintona näperellä epäolennaisten asioiden kimpussa. Tästä on tasa-arvon kohdalla seurannut se,  että jäljellä olevaa kuviteltua epätasa-arvoa vastaan taistellaan entistä fanaattisemmalla suvaitsemattomuudella. 

Aikamme tunnetaan kaikenlaisista nollatoleranssi-kampanjoista milloin rasismia milloin taas sukupuolista syrjintää vastaan. Tavallisesti nollatoleranssia ilmentävä asenne on kuulunut totalitaristisiin yhteiskuntiin, mutta hupaisat pikku "demokratiamme" todistavat vahvasti, että totaaliset yhden totuuden vaatimukset ovat mahdollisia muuallakin kuin kasarmiyhteiskunnissa. Ylen aiemmin ilmestynyt uutinen Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminta: Haastateltavien valinnassa tavoitteena sukupuolten tasa-arvo kertoo ilman ironian häivää, kuinka maailma täydellistyy sillä, että uutisissa näkyy täsmälleen yhtä paljon naisia kuin miehiä. 

Matemaattisen tasa-arvon mallia on haettu punaliberaalina tunnetusta BBC:stä. Tämä ei ole kovin yllättävää, sillä muodikkaan apinoinnin taustapiruna on Ylen tuoreehko uutis- ja ajankohtaistoiminnan vastaava päätoimittaja Jouko Jokinen. Hänet tunnettiin jo Aamulehden päätoimittajakaudella opportunisesti naisia mielistelevänä profeministimiehenä. Tälläkään kertaa valtakunnan mekkoeinari ei petä, vaan suoltaa suustaa puhdasta kulttuurimarxilaista punamädätystä:

Nyt Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnassa kiinnitetään sukupuolten tasaisempaan edustukseen erityistä huomiota BBC:ltä lainatun 50:50-mallin avulla.

– Se tarkoittaa käytännössä sitä, että mietimme keneltä kysymme asioita, ketkä ovat asiantuntijoita, miten sukupuolijakauma painottuu uutisissa. Toivottavasti se näkyy myös meidän aiheissa, uutis- ja ajankohtaistoiminnan vastaava päätoimittaja Jouko Jokinen kertoo.

Lukijan kannalta olisi reilua, että uutisessa kerrottaisiin täsmällisesti minkälaisesta tasa-arvosta on puhe. Uutisessa mainittu 50:50-hanke toki vihjaa matemaattiseen tasa-arvoon, jolla tarkoitetaan yleisesti lopputulosten tasa-arvoa. Se on kuitenkin monien muiden tasa-arvokäsitysten kuten mahdollisuuksien tasa-arvon, lopputulosten tasa-arvon, lähtökohtien tasa-arvon, velvollisuuksien tasa-arvon jne. kanssa peruuttamattomassa ristiriidassa.  Tosielämässä sitä on kokeiltu kokonaisvaltaisesti lähinnä vain sosialistisissa maissa kuten Stalinin Neuvostoliitossa, Maon Kiinassa ja Pol Potin Kamputseassa. Tämä historiallinen totuus jätetään häveliäisyyssyistä yleensä mainitsematta jopa silloin kuin tasa-arvo määritellään täsmällisesti lopputulosten tasa-arvoksi. 

Se, että liberaaleina esiintyvät piilomarxilaiset kannattavat nimenomaan lopputulosten tasa-arvoa ei yllätä, sillä se on edellä mainituista versioista ainoa, jonka toteuttaminen vaatii kaikkein eniten pakottamista. Näin se suo tasa-arvoa määräväälle kärkijoukolle mahdollisuuden vallankäyttöön, joka tuo mieleen George Orwellin faabelin Eläinten vallankumous. Juuri "Hyvien asioiden" suojista esitetyt totalitaristiset vaatimukset ovat useimmiten se helpoiten kivetty tie Helvettiin. Valitettavasti valtaosa median vaikuttajista  on kykenemättömiä havannoimaan omia motiivejaan, koska ne peittyvät harhaiseen uskonvarmuuteen ideologiasta, jonka toteuttamiseksi kaikki manipulatiiviset ja lakitekniset keinot ovat sallittuja.

Sukupuolisen tasa-arvon tapauksessa ainoastaan räikeä naisten suosiminen voi toteuttaa 50:50-hankkeen tavoitteet. Käytännössä tämä kateudesta ja kaunasta kumpuava lopputulosten tasa-arvo merkitsee todellisten saavutusten (kuin myös ilkitöiden) mitätöimistä, koska ne ovat suurelta osin miesten tekemiä, oli kyse sitten tieteestä, taiteesta, urheilusta, rikollisuudesta tai sodankäynnistä. Antiikin filosofi Aristoteles puki kriitiikkinsä matemaattista tasa-arvoa vastaan osuvasti lausumalla, että "Suurinta epätasa-arvoa on yrittää tehdä eriarvoisista asioista saman arvoisia".


                                                       ******************************


TV1, 4.2.2109 klo 22.15 ,Aktivistit

1/3: Veljeni. Pommi-iskuja ja poliittisia murhia 1900-luvun alun Helsingissä. Eugen Schauman pettyy isänsä toimintaan senaatissa, ja haluaa itse saavuttaa jotain suurempaa. N: Oskar Pöysti, Stella Laine. O: Lauri Maijala. T: Helsinki-Filmi Oy. HD ohjelmatekstitys (ruotsi) 50 min (uusinta eilisestä).

Linkki sarjasta kirjoitettuun Yle-artikkeliin.

Mitä voi odottaa Ylelle suurella rahalla tehdystä tv-sarjasta, jonka on ohjannut tunnettu kommunisti Lauri Maijala? Kun sarjan teemana on ennen maamme itsenäisyyden aikaa toimineet nationalistiset aktvistit, saa se uusmarxilaisen käsittelyssä väistämättä historiallisesti ja ideologisesti vääristyneen propagandistisen tulkinnan. Samaa häpäisyä ei tehtäisi punaisista, jotka ovat uudessa historiantulkinnassa nostettu yleviksi uhreiksi.

Kulttuurisen vasemmistohegemonian vallitessa aktivistien ja valkoisen Suomen perinnölle sylkäistään päin naamaa. Sen kulttuurikommunisti Maijala totta tosiaan osaa, vaikka hän ei ohjaajana ole muutoin kummoinen. 

Ensimmäisessä jaksossa häiritsevintä on halpahintainen keittiöpsykologia, jossa Eugen Schauman kuvataan sekä yläluokkaisena ääliönä että maanisena kouluampujana. Toisaalta viittaus insestiseen sisarsuhteeseen on Maijalan omaa pahantahtoista sepitettä, josta ei ole mitään historiallista näyttöä. Kaiken tämä psykolopatologisioinnin tarkoitus on tietenkin mustamaalata kansallismielisyyttä. 

Pitkäveteisen ja sekavan ensimmäisen jakson perusteella sarjan katsojaluvut tulevat jäämään pieniksi. Vain kulttuurikommunistit, entiset taistolaiset ja postmodernit sössöttäjät jaksavat innostua sarjasta kaikkien kolmen jakson verran.


TV1, 4.2.2019 klo 19.00 Historia: Atomipommin varastaja

Ursula Kuczynski oli yksi Neuvostoliiton tärkeimmistä vakoojista toisessa maailmansodassa. Dokumentti kertoo uskomattoman tarinan kolmen lapsen äidistä, joka onnistui saamaan tietoa liittoutuneiden ydinpommista. HD ohjelmatekstitys (suomi) 53 min

Nyt on Historiadokumentissa aivan toinen ääni kellossa kun pahantekijänä on juutalaisbolshevikki Ursula Kuczynski, joka välitti Neuvostoliittoon tietoja mm. Britannian ja Yhdysvaltojen Manhattan-ohjelmasta. Britanniassa toiminut neuvostovakojaa ei ole yhtä kuuluisia kun Yhdysvaltalaiset juutalaiset Ethel ja Julius Rosenberg, jotka niin ikään vakoilivat Neuvostoliiton hyväksi ja saivat rikoksistaan ansaitun kuolemantuomion. Jälkeen päin (((valtamedia))) on pyrkinyt valkopesämään Rosenbergien tarinaa ja samaa tehdään myös Ursula Kuczynskin kohdalla illan dokumentissa.

Ohjelman lopussa asiantuntijat ylistävät rikollisista Kuczynskia, koska tämä toimi pyyteettömästi aatteensa ja "ihmiskunnan edistyksen" puolesta. Yhdestäkään akselivaltojen epäitsekkäästä toimijasta ei sanottaisi länsimaiden "vastuullisissa tiedotusvälineissä" koskaan mitään vastaavaa.

Naamakirjan sensuuri pahenee entisestään

Naamakirjan ylläpito antoi minulle 30 vrk bannia rangaistuksena sen kertomisesta, että Saksassa on oikeudenkäynneissä todettu, että naamakirjan ylläpitäjien antamat bannit ovat laitonta sensuuria, mikäli bannien perusteena olevat viestit eivät itsessään ole lainvastaisia.

Jos joku on aiemmin luullut naamakirjan ylläpitäjien olevan rehellisiä ja lainkuuliaisia ihmisiä, toivottavasti nyt moiset harhaluulot karisevat.

Tässä on kyseessä sama asia kuin että esim. internet-operaattorilla ei ole laillista oikeutta deletoida ihmisten sähköpostiviestejä poliittisin perustein, eikä puhelinoperaattoreilla ole oikeutta katkaista liittymää sen perusteella, mitä ihmiset ovat puhelimessa puhuneet, ellei joku poliisiviranomainen ole erikseen käskenyt operaattoria katkaisemaan jonkun rikollisen puhelinta.

Naamakirjan ylläpito kuitenkin haluaa estää suomalaisia tajuamasta tätä, ja siksi ylläpito antaa banneja niille, jotka ovat vain kertoneet asiallisesti näistä Saksassa oikeudenkäynneissä annetuista päätöksistä.

Lait eivät tietenkään Suomessa ole täsmälleen samanlaisia kuin Saksassa, mutta yhtä hyvin Suomessakin voisi olla samanlaisia oikeusjuttuja, joissa päädyttäisiin samanlaisiin tuloksiin.

Naamakirjan ylläpito ei siis halua suomalaisten ihmisten tietävän tätä. Naamakirjassa vallitsee orwellilainen sensuuri, johon kuuluu sellainen tekopyhä kaksoisajattelu, että sensuurin olemassaolokin kiistetään, ja ihmisille annetaan banneja tämän laittoman sensuurin mainitsemisesta.

Aiemmin naamakirjan ylläpitäjät ovat antaneet banneja mm. siitä, että ihmiset ovat jakaneet toimittaja Pertti Rönkön kirjoituksia, joissa referoidaan Saksan sanomalehtiä. Naamakirjan ylläpito ei siis halua suomalaisten ihmisten tietävän, mitä Saksassa tapahtuu. Kyse ei ole edes mistään vaihtoehtomediasta tai "valeuutisista" tai "vihapuheesta", vaan Saksan valtamediasta, siis ihan mainstream-sanomalehdistä ja tv-uutisista jne.

Tämä on täysin verrattavissa siihen, että Neuvostoliitossa länsieurooppalaisten sanomalehtien lukeminen oli kielletty.

Naamakirjan ylläpito siis kannattaa täysin neuvostoliittolaista sensuuria.

Tässäpä tämä juttu, jonka kertomisesta naamakirjan ylläpito antaa banneja. Tämä  Handelsblatt -lehdestä, joka vastaa Kauppalehteä:

German court overturns Facebook 'censorhip'

A new German law, in effect since January, says social media giants must police hate speech on their own platforms. But a test case now before a Berlin court says they're already getting it wrong.

Cristof Kerkmann, Johannes Steger, April 13. 2018

Believed to be one of the toughest restrictions anywhere, Germany’s Network Enforcement Act – NetzDG in the German abbreviation –  will make social media sites with at least 2 million users in Germany, such as Facebook and Twitter, pay fines of up to €50 million ($61 million) if they fail to delete posts that violate German legislation about hate speech.

In response, Facebook set up teams in Berlin and Essen to review complaints about hate speech and delete comments and posts that are believed to violate the hate speech rule. But, even as the NetzDG law was being formulated, experts were already saying that it would be difficult for the world’s tech giants to define exactly what hate speech was. Some described it as outsourcing censorship to private companies and infringing on civil liberties.

This case, before the Berlin court, will only add to the debate about the effectiveness of the German law. It revolves around one Facebook user, not identified in court, who posted a newspaper article about Hungarian Prime Minister Victor Orban’s controversial remarks on immigration. The user added the comment that “the Germans are becoming more and more stupid. No wonder, as they are being clobbered daily by left-wing media with fake news about skilled workers, declining unemployment or Trump.”

Facebook deleted the comment, finding it was against their community standards, and blocked the user’s account, prompting the law case in Berlin’s district court. However now the court has decided that Facebook was wrong. The user’s account was ordered unblocked and Facebook was told not to delete the comment again.

Joachim Steinhöfel, the Hamburg lawyer who represented the Facebook user in question, said he believes the new law is unconstitutional and is being arbitrarily enforced. He has been gathering examples of what he describes as Facebook’s infringements since 2016, where the platform deletes content that doesn’t break any rules and then leaves things like murder threats online.

“The Constitutional Court puts a high bar on the freedom of expression,” Mr. Steinhöfel told Handelsblatt. “Facebook cannot cut users’ words.” The attorney argues that because Facebook is a platform for public discourse, that must invariably lead to controversy. “ If you have such a business model, you also have to be able to live with the consequences. And that means first of all, employing a sufficiently knowledgable staff.”

Ironically the legal case is forcing Facebook to defend its implementation of a law that it initially opposed. The company declined to comment.

It wasn’t clear what effect the court ruling would have on the Network Enforcement Law itself. The government could decide this is a one-off case and decide not to pursue it in higher courts. Steinhöfel said he was prepared to take the case all the way to the Federal Court of Justice in Karlsruhe, the country’s supreme court in legal matters, if necessary.

It’s not been a great week for Facebook in Germany, as it has also came under fire in Europe for its leak of user information. German Justice Minister Katarina Barley said the company would face severe penalties in the future if it happened again and authorities also called on Facebook to disclose all of its secret algorithms to the government.

Christof Kerkmann writes about technology for Handelsblatt and Johannes Steger covers companies and markets. To contact the authors: kerkmann@handelsblatt.com and steger@handelsblatt.com.