SOSIALISTIHALLITUS HALUAA RYÖVÄTÄ KANSALAISTEN VERORAHOJA MYÖS YKSITYISELLE VALTAMEDIALLE

Valtioneuvoston pää-äänenkannattajana toimivaa Yleä rahoitetaan kansalaisten verotuksella, mutta tämä ei vielä riitä nykyhallitukselle, vaan se haluaa veronmaksajilta tulonsiirtoja myös yksityisille tiedotusvälineille. Suomalaisvihamielistä "arvopohjaa" joka kotitalouteen levittävän Ylen näkyvyys on ainakin liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakalle (sd) riittämätöntä; Ilta-Sanomien mukaan hän perää vastuulliselle journalismille erillistä koronatukea ja pysyvää tukijärjestelmää. Toisin sanoen hallitus pakkolunastaa kansalaisilta rahaa, jolla kustannetaan heihin kohdistuva punaliberaali aivopesu ja indoktrinaatio. Näin röyhkeä chutzpah tuo ensimmäisenä mieleeni miehen, joka tapettuaan ensin vanhempansa, anoo tuomioistuinta armahtamaan itsensä, koska on orpo.

Korona-kriisin aikana valtamedian ylitse tulviva mahti on vain korostunut, mutta tästä huolimatta se on entistä neuroottisempi puolitotuuksia oikovista kriittisistä äänistä, jotka pääsevät suurten tiedotusvälineiden propaganda- ja sensuurivallin läpi. Siksi ministeri Harakkakin toteaa tämänpäväisessä tiedotustialisuudessaan tuohtuneena, että "TOSIASIAPOHJAINEN tiedonvälitys on yhteiskunnan kivijalka, ja luotettavan tiedon merkitys korostuu korona-aikoina" ikään kuin tämän takaajana voisi olla vain ja ainoastaan hallituksen ideologisia intressejä seuraavat valtamediat. Omia virheitään ja valheitaan peittelevän Harakan ministeriön hätä on niin suuri, että se on tilannut pahamaineiselta punavihreältä khmeriltä, toimittaja-kirjailija Elina Grundströmiltä, selvityksen journalismin tukemisesta koronakriisin aiheuttamassa poikkeustilanteessa.

Grundström ehdottaa eräänlaista hesariveroa, jolla tuettaisiin vapailla  markkinoilla toimivia suuria meditaloja. Vallitsevan globalistisen ideologian pönkittämiseksi veronmaksajista halutaan tehdä maksumiehiä yhtä totuutta julistavalle medialle. Näin taataan se, että massojen tietoisuudesta pyyhitään vaihtoehtoiset tiedonhankintakanavat. Kun verovaroin tuetut valtamediat toitottavat samaa, kuluttajille ei jää enää edes mahdollisuutta äänestää lompakollaan. Ilta-Sanomat:

Selvityksessä ehdotetaan harkinnanvaraista tukea koronan takia talousvaikeuksiin joutuneille tiedotusvälineille. Tukea voisi hakea hankkeisiin, joilla vahvistettaisiin laadukasta paikallista tai alueellista journalismia, kuten tutkivaa journalismia tai tavanomaista perusteellisempien juttukokonaisuuksien tuottamista.

Tukea saisi myös journalististen digisisältöjen rakentamiseen. Grundström esittää tiedotusvälineille myös valikoimatonta tukea. Se olisi prosentuaalinen avustus, joka olisi suhteutettu tiedotusvälineiden viime vuonna saamiin tilaus- ja irtonumerotuottoihin.

Samaan sisäsiittoiseen valtakilikkiin Harakan kanssa kuuluva Grundstörm ei luonnollisestikaan kerro selvityksessään todellista syytä sille, miksi kansalaiset eivät enää halua maksaa suurten tiedotusvälineiden journalismista. Maksuhaluttomuuden taustalla kun on se yksinkertainen tosiasia, että kuluttajat eivät halua maksaa asenteellisesta agendauutisoinnista. 

Valtamedian toimittajien omat järjestöt ja julkaisut toki toitottavat kuinka "tutkimusten mukaan" kansalaiset luottavat heihin vähintään yhtä paljon kuin neuvostokansalaiset isä aurinkoiseen, mutta suorasukaisemmalla kysymyksenasettelulla tulokset ovat ovat aivan toisenlaisia. Kun tendenssitutkimukset jätetään pois saadaan tuloksia, jotka näyttävät selittävän pitkälti lukijamäärien viime aikaisen romahtamisen.  

Kapitalismin "luovaan tuhoon" liittyvällä median digitalisaatiolla on oma osuutensa printtimedian alamäkeen, mutta on tietoista harhautusta sivuuttaa kokonaan median uskottavuuskato. Tämän julkituominen vaatisi valtamedialta itsekritiikkiiä, mutta tällöin se saattaisia menettää loputkin uskottavuudestaan. Siksi se keikistelee mieluummin totuuden lainahepenissä ja julkaisee omakehun värittämiä uutisia valamedian luotettavuudesta.

Eräs tällainen omahyväinen puheenvuoro kuultiin jokin aika sitten Ylen vastaavalta päätoimittajalta. Uutisessa Vastaavalta päätoimittajalta: Korona kirkastaa Ylen tehtävän Aamulehdestä Yleen nostettu lässyliberaali Jouko Jokinen rehvastelee johtamansa propapandakeskuksen saavutuksilla. Eikä hän todellakaan säästele kehujaan:

Ylessä harjoitellaan paljon poikkeusolojen toimintaa. Nyt harjoittelun tulokset näkyvät, kuten näkyy myös toimitusten luontainen taipumus panna parastaan yllättävissä tilanteissa.

Vallan vahtikoira on muuttunut viimeistään nykyhallituksen edessä sisäsiistiksi sylikoiraksi, joka nuoleskelee mielellään poliittisesti korrektia feministihallitusta:

Poliittiset päättäjät ovat kovassa paineessa. Reunamerkinnöistä huolimatta järjestelmämme ja päättäjämme toimivat erinomaisesti. Poliitikot ovat paljon esillä mediassa, ja toiveeni heille liittyy suoriin lähetyksiin. Rakentakaa viestistänne uutinen. Tärkein ensin, tiiviisti ja selkeästi. Pysytään faktoissa. Toivominen, poliittiset puheet ja pikkuserkun kannustaminen Pohjanmaalla voivat odottaa rauhallisempia aikoja 

Kohtuullisesti puheet sujuvat, mutta ehkä poliitikkojen puhetaito voisi painottua enemmän Sanna Marinin kuin Krista Kiurun suuntaan.

Punavihreässä mediakuplassa hengailevalta Ylen väeltä puuttuu vilpitön halu tarkastella uutisointiaan kriittisin silmin. Jopa valtavirran internet-toimijoilta tulevaan tyrmäävään palautteeseen suhtaudutaan Ylessä loukkaantumalla. Herranjestas, eihän nyt "eettisesti vastuullinen" Yle voi toimia missään olosuhteissa väärin! Tällainen mielikuva syntyy väkisinkin Yle News Labin päällikkö Jukka Nivan kirjoituksesta Kun Google määritti Ylen uutiset vahingollisiksi.

Google-kaupassa oleva Yle.fi-sovellus toimi aivan kuten pitikin. Mutta keskellä koronaa Googlen robotit kuitenkin epähuomiossa tulkitsivat julkisen palvelun uutistoiminnan vahingolliseksi. Google yrittää aktiivisesti estää erilaisten huijarien yritykset käyttää hyväksi ihmisten koronahuolia.

Vastasimme automaattiviestiin vakuuttaen, että Yleisradion uutisapplikaatio on nyt kyllä kuulkaa ihan tärkeä uutispalvelu suomalaisille. Kerroimme myös perusasiat kuten sen että Ylen uutiset on Suomen luotetuin uutispalvelu.

Närkästys oli suuri, koska Ylessä uskotaan, että internetjättien algoritmit sensuroivat ja poistavat vain väärien toimijoiden juttuja ja palveluja. Ylehän on Totuusmedia, ei siihen saa koskea! Joka muuta väittää, on viha- ja valeuutisten levittäjä – mikäli uskomme yleläisten omaan meriselitykseen.

Kurkistus hevosen suuhun eli Ylen omaan uutistarjontaan kertoo lahjomattomasti millaista on vastuullinen journalismi kulttuurmarxilaisilla standardeilla. Parin viime päivän aikana Yle-verkkouutisissa on korona-kriisistä huolimatta jyllännyt feministinen identiteettipolitiikka. Ihmisiä kuolee, yhteiskunta on kipsissä ja talousjärjestelmä kaatumassa, mutta Ylessä pidetään tarkkaa huolta siitä, että valtiouskonnoksi kohotettu sukupuolinarsistinen femikommunismi saa näkyvän paikkansa vastuullisessa tiedottamisessa. 

Viimeksi tänään Ylen toimittelijafeministi Sanna Vilkaman lällätteli miehille siitä, kuinka viime vuonna Suomen elokuvasäätiön tuotantotukea saaneista elokuvista 52 prosenttia oli naisen ohjaamia. Uutisjutussa Elokuvatukien jako tasa-arvoistui: "Miesten hakemuksia on ollut enemmän, mutta naisten ovat olleet parempia" oltiin tietenkin innoissaan mykän puujamala Tasa-arvon uusista aluevaltauksista näillä lakeuksilla. Se, saadaanko tasa-arvokommunistisella rahanjaolla parempia elokuvia on vielä yhtä lailla toteen näyttämättä kuin Jeesuksen toinen tuleminen.

Toisessa Ylen feministiuutisessa, Metoo-liikettä terrorismiin ja shariaan verrannut nainen repii Tanskan Akatemiaa – useat jäsenet eivät enää suostu osallistumaan toimintaan, paheksutaan tanskalaisten femikommunismin heikompaa julkista näkyvyyttä Ruotsiin verratuna. Suomalaisessa kultturihegemonisessa keskustelussa ollaan Ruotsin linjoilla, mikä selittää sen, miksi uutisjutussa hämmästellään Me too -liikkeeseen kohdistuvaa kritiikkiä. Hei, tämänhän piti olla "sovittu asia", loppuunkäsitelty juttu! Näin siis ajattelee se valtamedian kulttuurikuoro, jonka mielestä Me too -liike on tähänastisen maailmanhistorian upein juttu.

Feminismin nykytilaa on ehkä kaikkein parhaiten viime aikoina tuonut esiin Ylen verkkosivuilta löytyvä uutiseksi naamioitu mielipidekirjoitus Paleletko työpaikalla? Jonotatko aina vessaan? Brittitietokirja todistaa, että naiset elävät miehille suunnitellussa maailmassa. Agendauutinen kiteyttää konkreettisin esimerkein hyväosaisten feministinaisten iänikuisen kitinän nykypäivän naisen päivänpolttavista "ongelmista". Koko jutun voi ampua alas jo otsikkoa myöten kysymällä, miksi ne upeat vahvat naiset eivät sitten itse keksi mitään? Jos ei kelpaa, niin tehköön itse. 

Tämähän ei käy Britanniassa asuvalle feministi ja tietokirjailija Caroline Criado-Perezille, jonka vuodatuksiin lähes koko Ylen uutisjuttu perustuu. Asenne, jossa kaikki pitäisi saada itselle muiden tekemänä, johtuu Criado-Perzin kohdalla todennäköisesti siitä, että hänen monimiljönääri-isänsä johtaa brittiläista supermarkettiketjua. Nirppanokkaisesta sosiaalisen oikeudenmukaisuuden soturi Criado-Perezistä tuleekin väistämättä mieleen 1970-luvun Suomessa paljon käytetty lausahdus: "On helppo olla kommunisti, kun on rikkaat vanhemmat". 



                                                    *********************************



Yle Teema, tiistai 28.4.2020 klo 20.00 Valitut sanat : Engman & Andersson 

Terrorismi kasvaa sorron ja uhriutumisen kokemuksista. Pascal Engmanin yhteiskunnallinen dekkari Patriootit kuvaa sitä, miten viha yhteiskunnassa syntyy, kehittyy ja kanavoituu. Haastattelijana Li Andersson. HD ohjelmatekstitys (ruotsi) 30 min. Linkki ohjelmaan.

Taas päästään Teemalla  puhumasta päästyään puhumaan äärioikeistosta. Sehän on poliittis-kulttuuriselle pseudoeliitille se ongelma, ei nomenklatuuran itse aiheuttamat epäonistuneet yhteiskuntakokeilut, jotka antavat maaperää äärioikeistolle. Ohjelmassa ministeri Li Andersson haastattelee Ruotsin juutalaista toimittaja-kirjailija Pascal Engmania, joka on "yllättäen" kirjoittanut jälleen kirjan naziäärioikeistosta. Jutustelu noudattaa jo moneen kertaan avattuja psykologisoivia ja "ymmärtäviä" latuja. Haukotus.

TV2, tiistai 28.4.2020 klo 21.00 Mitä mietit, Ronja Salmi? 

Kausi 3, 7/10. Pettäminen on tositv:ssä viihdettä, mutta parisuhteessa raastavaa. Mitä pettäminen on ja miten siitä voi selvitä? Osataanko suhteissa keskustella tarpeeksi suhteen rajoista ja säännöistä? HD ohjelmatekstitys (suomi) 30 min. Linkki ohjelmaan.

Ronja Salmi on kouluesimerkki suomalaisten kultuuripiirien pienuudesta ja siitä, kuinka mitättömillä eväillä päästään mukaviin kulttuurihomiin jos vain osaa tuoda esiin oikeanlaista agendaa. Ylioppilas Salmi on tullut tutuksi Helsingin kirjaviikon poliittisesti korrektina ohjelmajohtajana, jossa tehtävässä hän mm. peruutti Timo Hännikäisen Kiuas-kustantamon näytteillepanon. Syynä boikottiiin oli Hännikäisen arvomaailma, joka ei Salmen mukaan kuulemma vastaa Helsingin kirjaviikon valikoivaa suvaitsevaisuutta.

Salmen pikkupioneerimainen ehdottomuus on huomattu myös Ylessä. Siellä löytyy aina aatesisaria suosivia punavihreitä, jotka haluavat edistää uuden politrukkisukupolven hyväkkäiden uraa. Salmella on kaikki kohdallaan, etenkin sopiva aatteellinen pakettiajattelu: homoseksualismi-feminismi-monikultturismi. Sitä paitsi alapäänasioista sairaalloisesti kiinnostuneelle Salmelle oli helppo räätälöidä ohjelmasarja, jossa aihetta sivutaan jatkuvasti. Tv-sarja ei olisi mitään, ellei milleniaalisukupolven peiliin katsojan nimi olisi ohjelman nimessä. Ronja tosiaan miettii paljon, mutta enimmäkseen vain niitä alapään juttuja.

TV1, tiistai 28.4.2020 klo 23.40, Maailma liekeissä (16) 

7/7. Tehtävä mantereella. Lois synnyttää lapsen, miten vauva otetaan vastaan? Harry on saanut erikoistehtävän ja pian koittaa ensimmäinen komennus. Minne se hänet vie? Kuinka Lois pärjää kaksin vauvan kanssa? HD 55 min. Linkki ohjelmaan.

Aikoinaan BBC:lla oli tapana tehdä realistisia laatusarjoja, mutta tällä vuosituhannella se on vajonnut yhä syvemmälle kulttuurimarxismin ja identiteettipolitiikan loputtoman sokkeloisiin kuiluihin. Varoitusmerkit olivat jo ilmassa kun tätä sarjaa mainostetiin "katsojien ja kriitikoiden ylistämänä tv-sarjana". Selkokielellä tämä tarkoittaa sitä, että sarjasta ovat meuhkanneet pääasiassa identiteettipolitiikkaa ajavat hipinreuhakkeet The Guardianin kaltaisissa vasemmistojulkaisuissa.

Briteissä on julkaistu vuosikymmenten aikana tolkuton määrä toista maailmansotaa ja natseja kuvaavia tv-sarjoja ja "dokumentteja". Yleensä ne edustavat yksioikoista moralismia, joka on suoraa jatkoa 1940-luvun sotapropagandalle. Tosin viime vuosina pitkävihaisen saksalaisvastaisuuden rinnalle on tullut täysin uusia, entistä kieroutuneempia piirteitä. Historiaa ei  kirjoiteta enää ideologisesti sopivaksi, vaan se muokataan nyky"arvojen" mukaiseksi.

Maailma liekeissä tv-sarja tuo esiin vasemmistolaisen identiteettipolitiikan rynnistyksen viihteessä asettamalla merkityksettömät vähemmistöt keskeisiin rooleihin. Esimerkiksi toisen maailmansodan aikaan homous oli länsimaissa rikos ja se luokiteltiin sairaudeksi. Käytännössää kyse oli marginaali-ilmiöstä, josta ei vaahdottu lainkaan. Tässä tv-sarjassa mustan ja valkoisen homopariskunnan suhteen kuvaus on kuitenkin keskeisessä roolissa sivuuttaen näin suuren normaalipopulaation elämän. 

Suomessa sarjasta ei ole valtamediassa kirjoitettu mitään kriittistä, mutta Englannista löytyy sentään lehtiä kuten Daily Mail, joka analysoi tarkasti ohjelman päälleliimattua identiteettipolitiikkaa ja vasemmistolaisten halua paisutella "fassismin" uhkaa. Britanniassa sir Oswald Mosleyn fasistipuolueella ei ollut mitään poliittista valtaa, mutta silti sarjan ensimmäsessä jaksossa sikäläisille mustapaitojen kömpelölle demonisoinille annetaan suhteettomasti ruutuaikaa.

On ikävää, että Ylen ohjelmahankkijat levittävät iltojen ratoksi näin halpahintaista sotapropagandaa vielä 75 vuotta sodan päättymisen jälkeen. Ilmeisesti he ovat laskeneet sen varaan, että aina löytyy joukko hyväuskoisia demarieläkeläisiä ja nyyhkiviä kulttuuritätejä, joita voidaan jymäyttää historiapoliittisilla valheilla.

NEUVOSTOLIITTO 2.0: YLEN TAVOITTEENA SUKUPUOLTEN TÄYDELLINEN TASAJAKO UUTISOINNISSA

Feministien ja aisankannattajamiesten käsitys tasa-arvosta.

Massoja imartelevan  demokraattisen aikakauden kultaiseksi vasikaksi on nostettu tasa-arvo, jonka epämääräisellä merkityksellä hallitseva nomenklatuura pyrkii perustelemaan minkä tahansa mielettömyyden. Tästä antaa kuvaavan esimerkin Ylen eilien uutinen Paikallislehti peittosi suuret mediat sukupuolten tasa-arvossa – "Haastateltava pitää valita niin, että se on aiheen kannalta paras". Kun pakkomielteisen "edistyksellisyytensä" vangiksi joutunut länsimainen yhteiskunta ei kykene enää näkemään sivilisaation perustana olevia välttämättömiä ehtoja, se alkaa korviketoimintona näperellä epäolennaisten asioiden kimpussa. Tästä on tasa-arvon kohdalla seurannut se,  että jäljellä olevaa kuviteltua epätasa-arvoa vastaan taistellaan entistä fanaattisemmalla suvaitsemattomuudella. 

Aikamme tunnetaan kaikenlaisista nollatoleranssi-kampanjoista milloin rasismia milloin taas sukupuolista syrjintää vastaan. Tavallisesti nollatoleranssia ilmentävä asenne on kuulunut totalitaristisiin yhteiskuntiin, mutta hupaisat pikku "demokratiamme" todistavat vahvasti, että totaaliset yhden totuuden vaatimukset ovat mahdollisia muuallakin kuin kasarmiyhteiskunnissa. Ylen aiemmin ilmestynyt uutinen Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminta: Haastateltavien valinnassa tavoitteena sukupuolten tasa-arvo kertoo ilman ironian häivää, kuinka maailma täydellistyy sillä, että uutisissa näkyy täsmälleen yhtä paljon naisia kuin miehiä. 

Matemaattisen tasa-arvon mallia on haettu punaliberaalina tunnetusta BBC:stä. Tämä ei ole kovin yllättävää, sillä muodikkaan apinoinnin taustapiruna on Ylen tuoreehko uutis- ja ajankohtaistoiminnan vastaava päätoimittaja Jouko Jokinen. Hänet tunnettiin jo Aamulehden päätoimittajakaudella opportunisesti naisia mielistelevänä profeministimiehenä. Tälläkään kertaa valtakunnan mekkoeinari ei petä, vaan suoltaa suustaa puhdasta kulttuurimarxilaista punamädätystä:

Nyt Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnassa kiinnitetään sukupuolten tasaisempaan edustukseen erityistä huomiota BBC:ltä lainatun 50:50-mallin avulla.

– Se tarkoittaa käytännössä sitä, että mietimme keneltä kysymme asioita, ketkä ovat asiantuntijoita, miten sukupuolijakauma painottuu uutisissa. Toivottavasti se näkyy myös meidän aiheissa, uutis- ja ajankohtaistoiminnan vastaava päätoimittaja Jouko Jokinen kertoo.

Lukijan kannalta olisi reilua, että uutisessa kerrottaisiin täsmällisesti minkälaisesta tasa-arvosta on puhe. Uutisessa mainittu 50:50-hanke toki vihjaa matemaattiseen tasa-arvoon, jolla tarkoitetaan yleisesti lopputulosten tasa-arvoa. Se on kuitenkin monien muiden tasa-arvokäsitysten kuten mahdollisuuksien tasa-arvon, lopputulosten tasa-arvon, lähtökohtien tasa-arvon, velvollisuuksien tasa-arvon jne. kanssa peruuttamattomassa ristiriidassa.  Tosielämässä sitä on kokeiltu kokonaisvaltaisesti lähinnä vain sosialistisissa maissa kuten Stalinin Neuvostoliitossa, Maon Kiinassa ja Pol Potin Kamputseassa. Tämä historiallinen totuus jätetään häveliäisyyssyistä yleensä mainitsematta jopa silloin kuin tasa-arvo määritellään täsmällisesti lopputulosten tasa-arvoksi. 

Se, että liberaaleina esiintyvät piilomarxilaiset kannattavat nimenomaan lopputulosten tasa-arvoa ei yllätä, sillä se on edellä mainituista versioista ainoa, jonka toteuttaminen vaatii kaikkein eniten pakottamista. Näin se suo tasa-arvoa määräväälle kärkijoukolle mahdollisuuden vallankäyttöön, joka tuo mieleen George Orwellin faabelin Eläinten vallankumous. Juuri "Hyvien asioiden" suojista esitetyt totalitaristiset vaatimukset ovat useimmiten se helpoiten kivetty tie Helvettiin. Valitettavasti valtaosa median vaikuttajista  on kykenemättömiä havannoimaan omia motiivejaan, koska ne peittyvät harhaiseen uskonvarmuuteen ideologiasta, jonka toteuttamiseksi kaikki manipulatiiviset ja lakitekniset keinot ovat sallittuja.

Sukupuolisen tasa-arvon tapauksessa ainoastaan räikeä naisten suosiminen voi toteuttaa 50:50-hankkeen tavoitteet. Käytännössä tämä kateudesta ja kaunasta kumpuava lopputulosten tasa-arvo merkitsee todellisten saavutusten (kuin myös ilkitöiden) mitätöimistä, koska ne ovat suurelta osin miesten tekemiä, oli kyse sitten tieteestä, taiteesta, urheilusta, rikollisuudesta tai sodankäynnistä. Antiikin filosofi Aristoteles puki kriitiikkinsä matemaattista tasa-arvoa vastaan osuvasti lausumalla, että "Suurinta epätasa-arvoa on yrittää tehdä eriarvoisista asioista saman arvoisia".


                                                       ******************************


TV1, 4.2.2109 klo 22.15 ,Aktivistit

1/3: Veljeni. Pommi-iskuja ja poliittisia murhia 1900-luvun alun Helsingissä. Eugen Schauman pettyy isänsä toimintaan senaatissa, ja haluaa itse saavuttaa jotain suurempaa. N: Oskar Pöysti, Stella Laine. O: Lauri Maijala. T: Helsinki-Filmi Oy. HD ohjelmatekstitys (ruotsi) 50 min (uusinta eilisestä).

Linkki sarjasta kirjoitettuun Yle-artikkeliin.

Mitä voi odottaa Ylelle suurella rahalla tehdystä tv-sarjasta, jonka on ohjannut tunnettu kommunisti Lauri Maijala? Kun sarjan teemana on ennen maamme itsenäisyyden aikaa toimineet nationalistiset aktvistit, saa se uusmarxilaisen käsittelyssä väistämättä historiallisesti ja ideologisesti vääristyneen propagandistisen tulkinnan. Samaa häpäisyä ei tehtäisi punaisista, jotka ovat uudessa historiantulkinnassa nostettu yleviksi uhreiksi.

Kulttuurisen vasemmistohegemonian vallitessa aktivistien ja valkoisen Suomen perinnölle sylkäistään päin naamaa. Sen kulttuurikommunisti Maijala totta tosiaan osaa, vaikka hän ei ohjaajana ole muutoin kummoinen. 

Ensimmäisessä jaksossa häiritsevintä on halpahintainen keittiöpsykologia, jossa Eugen Schauman kuvataan sekä yläluokkaisena ääliönä että maanisena kouluampujana. Toisaalta viittaus insestiseen sisarsuhteeseen on Maijalan omaa pahantahtoista sepitettä, josta ei ole mitään historiallista näyttöä. Kaiken tämä psykolopatologisioinnin tarkoitus on tietenkin mustamaalata kansallismielisyyttä. 

Pitkäveteisen ja sekavan ensimmäisen jakson perusteella sarjan katsojaluvut tulevat jäämään pieniksi. Vain kulttuurikommunistit, entiset taistolaiset ja postmodernit sössöttäjät jaksavat innostua sarjasta kaikkien kolmen jakson verran.


TV1, 4.2.2019 klo 19.00 Historia: Atomipommin varastaja

Ursula Kuczynski oli yksi Neuvostoliiton tärkeimmistä vakoojista toisessa maailmansodassa. Dokumentti kertoo uskomattoman tarinan kolmen lapsen äidistä, joka onnistui saamaan tietoa liittoutuneiden ydinpommista. HD ohjelmatekstitys (suomi) 53 min

Nyt on Historiadokumentissa aivan toinen ääni kellossa kun pahantekijänä on juutalaisbolshevikki Ursula Kuczynski, joka välitti Neuvostoliittoon tietoja mm. Britannian ja Yhdysvaltojen Manhattan-ohjelmasta. Britanniassa toiminut neuvostovakojaa ei ole yhtä kuuluisia kun Yhdysvaltalaiset juutalaiset Ethel ja Julius Rosenberg, jotka niin ikään vakoilivat Neuvostoliiton hyväksi ja saivat rikoksistaan ansaitun kuolemantuomion. Jälkeen päin (((valtamedia))) on pyrkinyt valkopesämään Rosenbergien tarinaa ja samaa tehdään myös Ursula Kuczynskin kohdalla illan dokumentissa.

Ohjelman lopussa asiantuntijat ylistävät rikollisista Kuczynskia, koska tämä toimi pyyteettömästi aatteensa ja "ihmiskunnan edistyksen" puolesta. Yhdestäkään akselivaltojen epäitsekkäästä toimijasta ei sanottaisi länsimaiden "vastuullisissa tiedotusvälineissä" koskaan mitään vastaavaa.

YLEN PUNAVIHREYS VAIN PUNERTUU – UUTISTOIMINNAN UUDEKSI JOHTAJAKSI AAMULEHDEN JOUKO JOKINEN

Aamulehden pt. Jouko Jokinen siirtyy Yleen.

Atte Jääskeläisen savustamisen jälkeen Ylen hallitus on nimittänyt tänään Jouko Jokisen yhtiön suomenkielisen Uutis- ja ajankohtaistoiminnan johtajaksi ja vastaavaksi toimittajaksi. Uutisessa Ylen uutistoiminnan johtajaksi on nimitetty Aamulehden päätoimittaja Jouko Jokinen – Video: "Yle on riippumaton" Jääskeläistä punavihreämpi ja siten entistä tiiviimmin sateenkaarikuplan arvoihin sitoutunut  johtaja yrittää vakuutella päivastaista.

Jokisen nykyinen satama Aamulehti tunnetaan jopa Helsingin Sanomia "edistyksellisempänä" sateenkaarimediana, joka selittyy maakuntalehtien mentaliteetilla, jossa yitetään päteä olemalla vielä "suvaitsevampia" kuin pääkaupunkinseudun mediat. Ei ole sattumaa, että juuri Aamulehti sai aikaan viimeisimmän yksipuolisen mediakeskustelun, kun se julisti Pravdan henkistä esimerkkiä seuraten kirjoittavansa jatkossa ammattinimikkeistä vain sukupuolineutraalisti. Aamulehden poliittista asennetta ja agendaa analysoi kohun keskellä verkkolehti Nykysuomi juttussaan Aamulehden uusin rimanalitus:

Aamulehti on Suomen vastenmielisin maakuntalehti, vielä pahempi kuin Helsingin Sanomat. Aamulehti on jo pitkään julistanut feminististä ilosanomaa kautta linjan, ja jopa palkannut vakituiseksi kolumnistikseen avoimesti feminismismiä tunnustuvan kirjoittajan, jonka kirjoitukset ovat sen mukaisia. Tosin nykypäivän tasa-arvoisessa Suomessa feministien ongelmat ovat juuri tätä tasoa. Kun oikeita tasa-arvo-ongelmia ei enää ole, keskitytään niitä keksimään vaikka väkisin pilkkua viilaamalla.  

Aamulehti on myös viimeisen reilun kahden vuoden ajan eli turvapaikanhakijatulvan alkamisesta lähtien uutisoinut asiasta erittäin puolueellisesti, värittyneesti ja yksipuolisesti. Melkein joka päivä on Aamulehden kannessa tai pääjuttuna artikkeli, jossa käsitellään maahanmuuttajia myönteisessä valossa ja haetaan sääliä kertomalla turvapaikanhakijoista nyyhkytarinoita, joiden todenperäisyyttä ei tietenkään mitenkään tarkisteta tai kyseenalaisteta.

Jouko Jokisen valinta tulee todennäköisesti vaikuttamaan Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan linjaan, joka muuttuu lähemmäs Aamulehden liputtamaa monikultturismi-feminismiä. Viimeisen eduskuntavaalin jälkeen Ylen hallintoneuvostoon nousi perussuomalaisia, jotka ovat vaatineet Ylen ohjelma- ja uutislinjan muuttamista kansan enemmistön näkemyksiä suosivaksi konservatiiviseksi realismiksi, mutta Jokisen valinnan myötä nämä kansanvallan haaveet ovat romahtamassa. Valtamedian kuten Ylen vastaus kansalaisten kasvaneeseen tyytymättömyyteen on poliittisesti oikeaoppisten toimittajarivien tiivistäminen ja entistä ankarampi sateenkaari-ideologian noudattaminen. Mitä kovemmaksi Ylen indoktrinaatio käy, sitä härskimmin se yrittää vakuuttaa suurelle yleisölle poliittista riippumattomuuttaan. Jouko Jokinen Ylelle:

– Kyllä Yle on riippumaton. Ylen suurkuluttajana en ole huomannut minkäänlaisia sidonnaisuuksia mihinkään suuntaan. Esimerkiksi 1970-luvulla riippumattomuus oli ihan toista luokkaa siinä vaiheessa kun politiikka vaikutti ehkä jopa ihan Ylen ohjelmasisältöihin. Kyllä nyt Yle toimii samalla tavalla kuin muutkin mediakentässä.

Tosiaan, Yle toimii samalla tavalla valtaa käyttäen kuin muutkin valtamediat. Toisin sanoen se nostaa julkisen keskustelun agendalle vain niitä aiheita, jotka ovat mieluisia hallitsevalle poliittiselle hegemonialle. Valtapuolueiden ja valtamedian kuten Ylen saumatonta yhteistyötä vielä korostaa Julkisen sanan neuvosto, jota johtaa pahamaineisen puolueellinen punavihreä  Elina Grundström.

                                                           ******************************

Yle Radio 1, 18.9.2017 klo 10.03. Roman Schatzin Maamme-kirja

Mistä Suomessa ei saa puhua? Onko Suomessa vaikenemisen tai jopa itsesensuurin kulttuuria? Voiko nykyisessä some-maailmassa enää pimittää tietoa? Mistä Suomessa ei saa puhua? Kuka julkista keskusteluamme ohjailee? Roman Schatzin vieraana on kirjailija-toimittaja Marko Hamilo.

Linkki ohjelmaan.

Ylen Radio 1:n kuulijamäärät ovat pieniä ja kanavaa seuraa lähinnä vain korkeakoulutettu väki. Kuten muillakin Ylen kanavilla myös Radio 1:ssä vallitsevat punavihreät tuulet, mutta hieman älyllisemmässä ja sofistikoituneemmassa muodossa kuin demarieläkeläisille suunnatuissa tv:n ajankohtaisohjelmissa. Koska Radio 1 ei tavoita suuria äänestäjämassoja siellä voidaan välillä päästää ääneen myös todellista vastakulttuuria edustavia nationalisteja ja konservatiiveja.

Saksalaisyntyisen Roman Schatzin puheohjelmassa on ajottain kuultu hyvin epäkorrekteja vieraita. Tällä kertaa keskustelijaksi oli saatu tietokirjailija ja tiedetoimittaja Marko Hamilo, joka tunnetaan suuren yleisön keskuudessa ehkä parhaiten siitä, että hän on ensimmäisenä Suomessa markkinoinut käsitteen punavihreä kupla. Hän on myös aktiivinen yhteiskunnallinen keskustelija ja vasemmistoliberaalin kulttuurihegemonian kovasanainen mutta asiallinen kriitikko.

Onneksi rauhallisesti mutta päättäväisesti puhunut Hamilo ei jäänyt Schatzin jalkoihin ja hän sai lähes aina sanottua sen minkä halusikin. Yleisöpalautteesta päätellen tämä ei miellyttänyt aisankannattajaoikeistoon ja punavihreisiin kuulunutta kuuntelijasegmenttiä.

Ohjelman loppu oli hauska mutta hieman eri tavalla kuin Schatz sen kuvitteli. Kaiken vastaansanomattoman argumentaation jälkeen jonka Hamilo esitti, Schatz totesi, että ohjelma päättyy kuulijakommenttiin "soittakaa Paranoid!". Kun kiistämättömät faktat ja kuvaukset punavihreästä hegemoniasta käyvät lukeneistolle sietämättömiksi, ainoa keino ylläpitää koherenttia maailmakuvaa on syyttää viestintuojaa "paranoidioikeiston" sanansaattajaksi. Tällaiseen itsepetokseen kykenee vain hallusinaatiovasemmisto tai juuri sen leipiin siirtyneet "liberaalit" (lue: sosialistit). Kun kognitiivisesta dissonanssista kärsivä kuulija esittää Black Sabbath -läppään kuuluvan parahduksen "soittakaa Paranoid!" voi tällaiseen toiveeseen vastata ainoastaan, että kaataa vain itselleen.