NEUVOSTOLIITTO 2.0: YLEN TAVOITTEENA SUKUPUOLTEN TÄYDELLINEN TASAJAKO UUTISOINNISSA

Feministien ja aisankannattajamiesten käsitys tasa-arvosta.

Massoja imartelevan  demokraattisen aikakauden kultaiseksi vasikaksi on nostettu tasa-arvo, jonka epämääräisellä merkityksellä hallitseva nomenklatuura pyrkii perustelemaan minkä tahansa mielettömyyden. Tästä antaa kuvaavan esimerkin Ylen eilien uutinen Paikallislehti peittosi suuret mediat sukupuolten tasa-arvossa – "Haastateltava pitää valita niin, että se on aiheen kannalta paras". Kun pakkomielteisen "edistyksellisyytensä" vangiksi joutunut länsimainen yhteiskunta ei kykene enää näkemään sivilisaation perustana olevia välttämättömiä ehtoja, se alkaa korviketoimintona näperellä epäolennaisten asioiden kimpussa. Tästä on tasa-arvon kohdalla seurannut se,  että jäljellä olevaa kuviteltua epätasa-arvoa vastaan taistellaan entistä fanaattisemmalla suvaitsemattomuudella. 

Aikamme tunnetaan kaikenlaisista nollatoleranssi-kampanjoista milloin rasismia milloin taas sukupuolista syrjintää vastaan. Tavallisesti nollatoleranssia ilmentävä asenne on kuulunut totalitaristisiin yhteiskuntiin, mutta hupaisat pikku "demokratiamme" todistavat vahvasti, että totaaliset yhden totuuden vaatimukset ovat mahdollisia muuallakin kuin kasarmiyhteiskunnissa. Ylen aiemmin ilmestynyt uutinen Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminta: Haastateltavien valinnassa tavoitteena sukupuolten tasa-arvo kertoo ilman ironian häivää, kuinka maailma täydellistyy sillä, että uutisissa näkyy täsmälleen yhtä paljon naisia kuin miehiä. 

Matemaattisen tasa-arvon mallia on haettu punaliberaalina tunnetusta BBC:stä. Tämä ei ole kovin yllättävää, sillä muodikkaan apinoinnin taustapiruna on Ylen tuoreehko uutis- ja ajankohtaistoiminnan vastaava päätoimittaja Jouko Jokinen. Hänet tunnettiin jo Aamulehden päätoimittajakaudella opportunisesti naisia mielistelevänä profeministimiehenä. Tälläkään kertaa valtakunnan mekkoeinari ei petä, vaan suoltaa suustaa puhdasta kulttuurimarxilaista punamädätystä:

Nyt Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnassa kiinnitetään sukupuolten tasaisempaan edustukseen erityistä huomiota BBC:ltä lainatun 50:50-mallin avulla.

– Se tarkoittaa käytännössä sitä, että mietimme keneltä kysymme asioita, ketkä ovat asiantuntijoita, miten sukupuolijakauma painottuu uutisissa. Toivottavasti se näkyy myös meidän aiheissa, uutis- ja ajankohtaistoiminnan vastaava päätoimittaja Jouko Jokinen kertoo.

Lukijan kannalta olisi reilua, että uutisessa kerrottaisiin täsmällisesti minkälaisesta tasa-arvosta on puhe. Uutisessa mainittu 50:50-hanke toki vihjaa matemaattiseen tasa-arvoon, jolla tarkoitetaan yleisesti lopputulosten tasa-arvoa. Se on kuitenkin monien muiden tasa-arvokäsitysten kuten mahdollisuuksien tasa-arvon, lopputulosten tasa-arvon, lähtökohtien tasa-arvon, velvollisuuksien tasa-arvon jne. kanssa peruuttamattomassa ristiriidassa.  Tosielämässä sitä on kokeiltu kokonaisvaltaisesti lähinnä vain sosialistisissa maissa kuten Stalinin Neuvostoliitossa, Maon Kiinassa ja Pol Potin Kamputseassa. Tämä historiallinen totuus jätetään häveliäisyyssyistä yleensä mainitsematta jopa silloin kuin tasa-arvo määritellään täsmällisesti lopputulosten tasa-arvoksi. 

Se, että liberaaleina esiintyvät piilomarxilaiset kannattavat nimenomaan lopputulosten tasa-arvoa ei yllätä, sillä se on edellä mainituista versioista ainoa, jonka toteuttaminen vaatii kaikkein eniten pakottamista. Näin se suo tasa-arvoa määräväälle kärkijoukolle mahdollisuuden vallankäyttöön, joka tuo mieleen George Orwellin faabelin Eläinten vallankumous. Juuri "Hyvien asioiden" suojista esitetyt totalitaristiset vaatimukset ovat useimmiten se helpoiten kivetty tie Helvettiin. Valitettavasti valtaosa median vaikuttajista  on kykenemättömiä havannoimaan omia motiivejaan, koska ne peittyvät harhaiseen uskonvarmuuteen ideologiasta, jonka toteuttamiseksi kaikki manipulatiiviset ja lakitekniset keinot ovat sallittuja.

Sukupuolisen tasa-arvon tapauksessa ainoastaan räikeä naisten suosiminen voi toteuttaa 50:50-hankkeen tavoitteet. Käytännössä tämä kateudesta ja kaunasta kumpuava lopputulosten tasa-arvo merkitsee todellisten saavutusten (kuin myös ilkitöiden) mitätöimistä, koska ne ovat suurelta osin miesten tekemiä, oli kyse sitten tieteestä, taiteesta, urheilusta, rikollisuudesta tai sodankäynnistä. Antiikin filosofi Aristoteles puki kriitiikkinsä matemaattista tasa-arvoa vastaan osuvasti lausumalla, että "Suurinta epätasa-arvoa on yrittää tehdä eriarvoisista asioista saman arvoisia".


                                                       ******************************


TV1, 4.2.2109 klo 22.15 ,Aktivistit

1/3: Veljeni. Pommi-iskuja ja poliittisia murhia 1900-luvun alun Helsingissä. Eugen Schauman pettyy isänsä toimintaan senaatissa, ja haluaa itse saavuttaa jotain suurempaa. N: Oskar Pöysti, Stella Laine. O: Lauri Maijala. T: Helsinki-Filmi Oy. HD ohjelmatekstitys (ruotsi) 50 min (uusinta eilisestä).

Linkki sarjasta kirjoitettuun Yle-artikkeliin.

Mitä voi odottaa Ylelle suurella rahalla tehdystä tv-sarjasta, jonka on ohjannut tunnettu kommunisti Lauri Maijala? Kun sarjan teemana on ennen maamme itsenäisyyden aikaa toimineet nationalistiset aktvistit, saa se uusmarxilaisen käsittelyssä väistämättä historiallisesti ja ideologisesti vääristyneen propagandistisen tulkinnan. Samaa häpäisyä ei tehtäisi punaisista, jotka ovat uudessa historiantulkinnassa nostettu yleviksi uhreiksi.

Kulttuurisen vasemmistohegemonian vallitessa aktivistien ja valkoisen Suomen perinnölle sylkäistään päin naamaa. Sen kulttuurikommunisti Maijala totta tosiaan osaa, vaikka hän ei ohjaajana ole muutoin kummoinen. 

Ensimmäisessä jaksossa häiritsevintä on halpahintainen keittiöpsykologia, jossa Eugen Schauman kuvataan sekä yläluokkaisena ääliönä että maanisena kouluampujana. Toisaalta viittaus insestiseen sisarsuhteeseen on Maijalan omaa pahantahtoista sepitettä, josta ei ole mitään historiallista näyttöä. Kaiken tämä psykolopatologisioinnin tarkoitus on tietenkin mustamaalata kansallismielisyyttä. 

Pitkäveteisen ja sekavan ensimmäisen jakson perusteella sarjan katsojaluvut tulevat jäämään pieniksi. Vain kulttuurikommunistit, entiset taistolaiset ja postmodernit sössöttäjät jaksavat innostua sarjasta kaikkien kolmen jakson verran.


TV1, 4.2.2019 klo 19.00 Historia: Atomipommin varastaja

Ursula Kuczynski oli yksi Neuvostoliiton tärkeimmistä vakoojista toisessa maailmansodassa. Dokumentti kertoo uskomattoman tarinan kolmen lapsen äidistä, joka onnistui saamaan tietoa liittoutuneiden ydinpommista. HD ohjelmatekstitys (suomi) 53 min

Nyt on Historiadokumentissa aivan toinen ääni kellossa kun pahantekijänä on juutalaisbolshevikki Ursula Kuczynski, joka välitti Neuvostoliittoon tietoja mm. Britannian ja Yhdysvaltojen Manhattan-ohjelmasta. Britanniassa toiminut neuvostovakojaa ei ole yhtä kuuluisia kun Yhdysvaltalaiset juutalaiset Ethel ja Julius Rosenberg, jotka niin ikään vakoilivat Neuvostoliiton hyväksi ja saivat rikoksistaan ansaitun kuolemantuomion. Jälkeen päin (((valtamedia))) on pyrkinyt valkopesämään Rosenbergien tarinaa ja samaa tehdään myös Ursula Kuczynskin kohdalla illan dokumentissa.

Ohjelman lopussa asiantuntijat ylistävät rikollisista Kuczynskia, koska tämä toimi pyyteettömästi aatteensa ja "ihmiskunnan edistyksen" puolesta. Yhdestäkään akselivaltojen epäitsekkäästä toimijasta ei sanottaisi länsimaiden "vastuullisissa tiedotusvälineissä" koskaan mitään vastaavaa.

LUONNOLLISESTA SATEENKAARESTA ON TEHTY LÖYHKÄÄVÄ VIEMÄRI

Se on taas keskikesän homobakkanaalien eli Helsinki Priden (sic) aika. Tällä kertaa se on ihmisoikeusteemaviikon päätapahtuma, mikä kertookin hyvin kuinka homomafia on saanut koplattua sodomian harjoittamisen ihmisoikeuksiin. Eräs kansalaisvaikuttaja kirjoitti tästä sattuvasti:

1980-luvulla amerikkalainen homoliike määritteli viestintästrategiansa. Kyllä se on aika hyvin onnistunut sen viemään läpi. Ei enemmistö ihmisistä mistään sisällöstä välitä. Kun niille sanoo taikasanan ihmisoikeudet, ne kannattavat vaikka tappamista.

Katuorgioiden riemuun yhtyvät myös mediajätit kuten Yle ja Helsingin Sanomat. Vastaavasti sosiaalisessa mediassa moraaliposeeraus on näkynyt sateenkaaren väreillä peittyvillä profiilikuvilla, joista monet ovat huomauttaneet, että niistä n. 90% on naisia.  Sama ilmiö näkyi myös Tahdon-kampanjan ja Obaman presidenttikampanjan aikana, jolloin lähinnä viidakkokuumeiset naiset lisäsivät toiseksi nimekseen Mohammed. Selityksenä netissä toimiville naispuolisten sosiaalisen oikeudenmukaisuuden soturien (SJW) massahysteeriselle "aktivismille" on esitetty naisten tarvetta todistaa empaattisuuttaan tai sitten heidän sanotaan olevan enemmän yhteiskunnallisia konformisteja kuin miehet.

Heteronaisten kannanotto kiteytyy käsitteessä homoemo, mutta sellaiseksi voi julistautua myös insituutio kuten Helsinki Priden  dionyysiseen irstailuun osallistunut vaaleanpunainen kristillinen ev. lut. kirkkomme. Helsingin piispa Irja Askolan johdolla kirkko julistaa, että homosteluhan se vasta onkin kristinuskon ydintä. Ylen haastatteleman Askolan lausunnoista ei voi päätellä muuta kuin että kristillistä uskoa määrittävä Raamattu on väärässä oleva vihakirja ja vain Askolan kaltaiset kulttuurimarxilaiset myyrät niitä todellisia kristittyjä, joiden sana on Jumalan ilmoitusta vahvempi.

Ei siis mitään uutta auringonlaskun kulttuurin alla, josta pitäisi täällä erityisesti riehaantua. Siksi Yle Watchissa ei olla vähään aikaan kommentoitu viimeisimpiä LGBT-friikkisirkuksen hullutuksia ja alati kasvavia vaatimuksia. Vaikka läheskään kaikkea ei ole sanottu ja argumentoitu, on blogissamme aiemmin käsitelty (mm. 1 täällä, 2 täällä, 3 täällä, 4 täällä, 5 täällä) melko runsaasti oksymoronia nimeltä homoaviolitto ja toisaalla median maanista homorummutusta, jossa kansa hypnotisoidaan uskomaan, että homot ovat suurelta osin ylivertaisen upeita ja ihmeellisiä olentoja. 

Valtamediat kuten Yle eivät käytännössä koskaan ota esille homouden sisäsyntyisiä kipupisteitä ja jos ongelmista puhutaan nekin esitetään ulkoisista syistä johtuviksi. Tämä ulkomaalaiskysymyksestä tutun "vastuullisen tiedottamisen" (so. pimittämisen) lähtökohtana on, että homoissa ja homoseksuaalisuudessa ei itsessään voi koskaan olla mitään vikaa ja jos joku sellaista väittää, hän saa kuulla kulttuurmarxilaisen retoriikan kliseet erilaisista fobioista ja kaappihomoudesta.

Koska homoseksuaalisuuden kritiikki on suljettu pois julkisesta keskustelusta ja valtamedioista, saamme kuulla yksinomaan vain geneettiseen umpikujaan johtavan poikkeavuuden ilosanomaa, Suurta satukertomusta "edistyksen" voitosta "pimeistä voimista. Varsinkin nyt ilo on ylimmällään kun Yhdysvaltojen korkein oikeus on määrännyt, että homoseksuaalit saavat mennä "naimisiin" koko maassa.

Koska päätöksen teki korkein oikeus (Supreme court), ei voittoa voine oikein pitää liberaalien aktivismin ansiona tai kansan antamana mandaattina. Yhdysvaltojen korkein oikeus on ainakin tätä nykyä siitä erikoinen kansan edusmies, ettei se edusta käytännössä kansan enemmistöä, valkoista väestöä, puhumattakaan maan perustaneita anglosakseja (wasp). Niin sanotun vihamielisen eliitin sitkeällä lobbauksella tuomareiksi on ajan myötä hivutettu kaikkia muita kuin valkoisen protestanttienemmistön edustajia: yhdeksästä tuomarista kuusi on katolilaista ja kolme juutalaista. Vielä pahemmaksi tilanteen tekee juryn etninen koostumus: kolme juutalaista, yksi musta, yksi hispaano, yksi italialaisamerikkalainen ja vain kolme vaivoin anglosaksiksi määriteltävää katolilaista. Poliittisesti korkeimman oikeuden enemmistö on vasemmalle eli demokraatteihin päin kallellaan, mikä merkitsee ohjelmallista feminismin ja rajattoman maahanmuuton kannattamista. Tätä taustaa vasten korkeimman oikeuden päätös ei tullut yllätyksenä.

**** **** ****

Poikkeavien seksuaalivähemmistöjen esiinmarssi 2000-luvun valtavirtaan on suoraa jatkumoa 1968-sukupolven luomalle ajan hengelle, jossa henkilökohtainen on poliittista. Samalla sodomiittien nostaminen jalustalle on ollut moraalisesti ja poliittisesti degeneroituneen vasemmiston viimeisiä 60-luvun lopun jälkilöylyjen tuomia Pyrrhoksen voittoja. Sen tuhovoiman voittaa ainoastaan vasemmiston ja markkinaliberaalien yhteisymmärryksessä masinoima monikulttuurinen Baabelin torni, jonka kiittämättömällä uudisväestöllä se leikkauttaa ennen pitkää omat kurkkunsa auki.

Punavihertävä vasemmisto ei ole ainoa joukko, jolle vanhan kestävän maailman tuho on sydämen asia, sillä myös monet klassisen liberalismin kannattajat ovat homoliittojen puolella. Identiteetin tasolla light-vasemmistolaisuuden ja liberalismin raja on tätä nykyä veteen piiretty viiva, jonka vuoksi monet ilmiselvät punakaartilaiset identifioivat imagosyistä itsensä mieluummin liberaaleiksi kuin vasemmistolaisiksi. Joka tapauksessa homokysymyksessä tämä sekalainen identeettipoliittinen seurakunta on ollut tällä vuosituhannella erittäin yhtenäinen.

Perinteisiksi liberaaleiksi esittäytyvien älyllinen ristiriita avioliittokysymyksessä löytyy siitä, että vaatiessaan homojen avioliitolle valtiovallan tunnustusta he tulevat sotineeksi klassisen liberalismin periaatetta vastaan, jossa makuukammarin asiat eivät kuulu valtiolle, jonka vuoksi homouden harjoittaminen poistettiin rikoslainsäädännöstä.  Nyt kun myös "liberaalit" haluavat ajaa kansalaisten enemmistön kurkusta alas vähemmistöjen seksuaalietiikkaa ja vaativat sille vielä valtion erityishyväksyntää, ollaan kaukana siitä mitä klassisen liberalismin neutraaliteetilla käsitetään. Saattaa olla, että ns. liberaalit toimivat vain kulttuurimarxilaisten aseenkantajina ja hyödyllisinä idiootteina kun he haluavat politisoida yksityisinä pidetyt asiat. Saateenkaarilauman keskuudesta löytyy tukuttain väkeä, joiden mukaan yhteiskunnan ei kuulu puuttua yksilön seksuaalipreferensseihin (homojen de-kriminalisointi), mutta silti he vaativat valtiolta virallista tunnustusta vähemmistöjen poikkeavuuksille ja vieläpä niin, että poikkeavien näkökulman pitäisi olla lähtökohtana seksuaalietiikalle myös normaalin heteroenemmistön edustajille.  

Vastaavasti homojen kannalta orwellilainen sanahirviö "tasa-arvoinen avioliitto" on heille vain lisäoptio. Tilanne muistuttaa asevelvollisuusarmeijaa, jonka toiminta lepää miesten uhrivalmiudessa, mutta jonne voi tasa-arvoteatterin vuoksi hakeutua myös naiset vapaaehtoisesti luomaan uraansa.   Aivan samoin kuin armeijan ydintehtähtävänä oleva kansakunnan puolustaminen on miesten varassa, on avioliitossa sen ydinfunktiona toimiva yhteisön biologinen uusintaminen edelleen miehen ja naisen varassa. 

Yhdysvaltainen bloggaaja Andrea Ostrov Letania on pitkillä ja analyyttisillä teksteillään kumonnut monet homomafian vaatimukset. Aivan äskettäin hän kysyi Facebook-seinällään, miksi "tasa-arvoista avioliittoa" vaaditaan vain homoseksuaaleille ja trans-sukupuolisille, mutta ei insestin ja moniavioisuuden harjoittajille. Letanian mukaan kyse ei ole niinkään tasa-arvosta vaan enemmänkin etuoikeuksista ja vallasta, ainakin Yhdysvalloissa. Homoseksuaalien takana kun ovat nimittäin Hollywood, Las Vegas, Wall Street, Kalifornian piilaakso, Itärannikon Ivy League -yliopistot, johtavat lakifirmat jne.  Moniavioisuuden ja insestin harjoittajille tällaista tukea ei löydy, joten kyse on etuoikeutetusta eikä tasa-arvoisesta avioliitosta, vaikka homolobby julistaakin että avioliitto kuuluu kaikille. 

Kyse on siis samankaltaisesta vallasta ja etuoikeudesta, jossa USA tukee israelilaisia eikä palestiinalaisia. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että Amerikan juutalaiset ovät äärettömän paljon rikkaampia ja vaikutusvaltaisempia kuin Amerikan palestiinalaiset. Ylipäätään tasa-arvo avioliittokysymyksessä on absurdi, sillä lähtökohtaisesti eriarvoisista asioista ei pelkän julistuksen mukaan saada tasa-arvoisia ellei arvokkaampaa alenneta ala-arvoisen tasolle, mikä on Letanian mukaan "tasa-arvoisen avioliiton" päätavoite, jonka vuoksi sitä pitäisikin kutsua "inflatoriseksi avioliitoksi". Hän vertaa sitä laittomien maahantunkeutujien yleiseen armahdukseen, jolloin heistä tulee yhdessä yössä tasa-arvoisia kansalaisia oikeiden kansalaisten kanssa.

Mitä sitten ajatella laajamassa kontekstissa tästä näennäisen pienestä ja tunteita herättävästä kysymyksestä? Monet laumamentaliteetin ylle nousseet viisaat ovat historian saatossa ymmärtäneet, että kaikki se mielipuolisuus mitä tapahtuu ympärillämme johtuu yksinkertaisesti siitä, että ihmiset todella haluavat asioiden menevän niin kuin ne näyttävät menevän. Juuri tämä on demokratian toimintaperiaate ja lähtökohta. Vaikkei ihmisten pahuudesta puhuttaisikaan teologisessa mielessä niin selvää on, että 'pahuuden' juuri löytyy itsekeskeisyydestä, josta seuraa että enemmistön kannattama poliittinen agenda tähtää kaikkien sosiaalisten standardien poistamiseen sikäli kun ne pyrkivät ohjaamaan tai pakottamaan ihmisen toimimaan toisin, tulevaisuuden tai ikuisuuden perspektiivissä.

Nyrkkisääntönä voi todeta, että massasielut haluavat tuhota kaiken mikä estää heidän halujensa toteutumista, koska he eivät kykene liittymään mihinkään itseään suurempaan, sillä se vaatisi uhrauksia muille kuin itselle. Siksi muinaiset viisaat kuten Aristoteles olivat skeptisiä demokratian suhteen, koska he osasivat nähdä mihin se lopulta johtaa.

"Ei se ole sulta pois, jos...."