25 VUOTTA SITTEN YLESSÄ ESITETTY TATU VANHASEN HAASTATTELU ÄO-EROISTA ON TÄNÄÄN VIELÄ SUUREMPI TABU KUIN SILLOIN

Vuoden 1994 suurin tieteellinen kohu nousi yhteiskuntatieteilijä Charles Murrayn ja psykologi Richard J. Herrnsteinin kirjoittamasta kirjasta The Bell Curve (Kellokäyrä), jossa käsitellään älykkyyserojen yhteiskunnallista vaikutusta. Suurin osa kirjassa esitetyistä väitteistä perustuu aikaisempaan tieteelliseen tutkimukseen, mutta vasta niiden kokoaminen samojen kansien väliin herätti median ja suuren yleisön mielenkiinnon. 

Kirjan keskeisin väite on, että älykkyystesteillä mitattavissa oleva älykkyys ennustaa paremmin yksilöiden koulu-, ammatti- ja taloudellista menestystä kuin vanhempien koulutus- ja tulotason kaltaiset vallitsevat sosiologiset selitystekijät. Jo pelkästään tämän ääneen sanominen olisi saanut aikaan kohun, koska se kyseenalaistaa perinpohjaisesti yhteiskunnan hegemonisen tasa-arvoideologian, jossa ihmisten henkisten kykyerojen kuvitellaan johtuvan pääasiassa ympäristötekijöistä. 

Varsinaisen poliittisen pommin yli 800-sivuinen teos synnytti käsittelessään kahdessa luvussaan rotujen älykkyyseroja. Niissä mainitut yleisälykkyystutkimukset puhuvat kiistatta sen puolesta, että Yhdysvaltain valkoisiin sekoittunut musta väestö saa 100:n äo-pisteen keskiarvosta 15 pistettä (yhden keskihajonnan verran) vähemmän kuin valkoiset. Vertailun vuoksi  Saharan eteläpuoliset sekoittumattomat mustat väestöt ovat saaneet älyykkystuloksia, joiden etäisyys sadan pisteen keskiarvosta on kahden keskihajonnan luokkaa. 

Tasa-arvofundamentalistien raivoisista vastalauseista huolimatta tiedeyhteisö ei vielä tuolloin hylännyt tutkijoita, jotka esittivät vallitsevaa ideologiaa kyseenalaistavia tuloksia. Esimerkiksi kirjan ilmestymisvuonna The The Wall Street Journalissa julkaistiin 52 älykkyystutkijan kannanotto, jossa kirjan väitteitä luonnehdittiin älykkyystutkimuksen vallitsevien näkemysten mukaisiksi. Kirjan julkaisun jälkeen myös Yhdysvaltain psykologiyhdistys APA tarttui aiheeseen ja julkaisi asiantuntijaraportin älykkyystutkimuksesta, jossa allekirjoitetaan lähes kaikki The Bell Curven esittämät tulokset.

Kirjan herättämä kohu maailmalla huomioitiin myös Suomessa. Suurelle yleisölle se tuli tunnetuksi vuonna 1995, jolloin Ylen K.Tervo-ohjelmassa haastateltiin silloista valtio-opin dosentti Tatu Vanhasta (1929-2015), joka tunnetaan parhaiten keskustalaisen pääministeri Matti Vanhasen isänä. Nelisen vuotta sitten tämä arvokas dokumentti julkaistiin YouTubessa, mutta vasta vuosi sitten se alkoi saada enemmän katsojia. 

Tämän blogikirjoituksen tarkoitus on saada videolle lisää katsojia, sillä sen helposti omaksuttava viesti ei ole menettänyt vuosien saatossa tippaakaan arvostaan. Päinvastoin, viime vuosikymmenen aikana Suomeen päästetyt kehitysmaalaiset erityisesti Saharan eteläpuolta alleviivaavat väestön keskimääräisen yleisälykkyyden kehitystä, joka riippuu pitkälti videossa mainittujen väestöryhmien osuudesta populaatiossa. 

Yhteiskunnalliselle sopeutumiselle älykkyys ei ole yksin ratkaisevaa, mutta kun mustasta väestöstä saatu tutkimustieto kertoo, että heillä on myös aasialaisia ja valkoisia pienempi impulssikontrolli, herkempi taipumus väkivaltaan ja suurempi seksivietti, ollaan suurten siirtolaismäärien kohdalla tilanteessa, joka uhkaa jo koko järjestelmän herkkää sosiaalista tasapainoa.

Haastattelussa Tatu Vanhanen toteaa vauraiden länsimaiden korkeaan teknologiaan perustavan yhteiskunnan vaativan väestöltään tietyn älyllisen kynnystason. Sittemmin hän perehtyi älyykkyyserojen vaikutukseen kansakuntien varallisuuteen. Professoriksi edettyään Vanhanen kirjoitti Ulsterin yliopiston psykologian professori Richard Lynnin kanssa maailmalla paljon huomioita herättäneen teoksen IQ and the Wealth of Nations ja siihen kohdistettuun kritiikkiin vastanneen kirjan IQ and Global Inequality (2006). 

Ajankuvana ohjelma on sikäli muuttumaton, että toimittaja Kari Tervo on tietämättömässä itsevarmuudessaan juuri niin ylimielinen kuin hänen punavihreät toimittajakollegansa tänään. Lisäksi Tervon ennakkoluulot älykkyystutkimuksesta ja rotueroista eivät juuri helpota asiaa. Ohjelmassa toimittaja on selvästi loukkaantunut siitä, että haastateltava väittää tieteellisiin tutkimuksiin viittaamalla ihmisten ja vieläpä ihmispopulaatioiden eroavan kognitiivisilta kyvyiltään toisistaan. Tervo ei edes pyri peittämään aseenteellisuuttaan ja töksähtelevää argumentaatiotaan, koska pitää ylipäätään puhetta populaatioiden älyykkyyseroista "eettisesti epäilyttävänä" ja "poliittisena". Ainoa ero nykypäivän toimittajiin on siinä, että Tervo rohkeni tarttua näin tulenarkaan aiheeseen.

Tosin tänään koko aiheen esille ottaminen olisi Ylessä ja miksei muuallakin mahdotonta, sillä sen verran hysteeriseksi valtamedian suhde rotujen henkisiin eroihin on viime vuosina mennyt. Siitäkin huolimatta, että viimeaikainen tieteellinen tutkimus geneettisen diversiteetin saralla on vain vahvistanut sekä Herrnstein & Murrayn että Lynn & Vanhasen esittämiä tutkimustuloksia. Saattaa olla, että juuri nykytutkimusten antama epämiellyttävä totuus on synnyttänyt populaaritieteen portinvartijoina toimivissa toimittajissa puolustusreaktion, jossa sivuutetaan kiukulla tasa-arvo-agendan kumoava informaatio.

Kun nyt katsoo tuota neljännesvuosisadan takaista VHS-kasetilta digitalisoitua kuvallisesti heikkolaatuista videota, ei voi kuin kunniottaa edesmennyttä Tatu Vanhasta, joka ei hermostu kertaakaan toimittajan asiattomuuksista ja provokaatiosta. Koko ohjelman ajan Vanhanen tuo asiansa esille kärsivällisesti ja vääntää rautalangasta evoluutioteorian perusteita niin, että jopa Tervonkin ne pitäisi ymmärtää. 

Videon suurin arvo on kuitenkin se, että siinä otettiin puheeksi Afrikan mahdollinen kehitys ja kehittymättömyys. Näin jälkeen päin voi vain todeta, ettei tilanne Afrikassa ole edes 25 vuoden jälkeen muuttunut paremmaksi, vaan väestöräjähdyksen myötä mantereen epävakaus on vain lisääntynyt. Täysin oma lukunsa on ekologisesti kestämättömän mustan Afrikan ylijäämäväestön purkautuminen hellämielisiin länsimaihin. Vaikka Afrikan takamatka Aasian menestykseen on vain kasvanut sitten Vanhasen haastattelun päivien, länsimaiden johtajat uskottelevat edelleen meille, että maanosaamme vyöryvät afrikkalaiset ovat kultamunia, joista ennen pitkää kuoriutuu kaipaamiamme huippuosaajia.

Ohjelman esittämisen syynä ollut kirja The Bell Curve on tällä hetkellä sikäli ajankohtainen, että teoksen toinen kirjoittaja Charles Murray julkaisi juuri tämän vuoden tammikuussa uuden kirjan Human Diversity - The biology of Gender, Race, and Class. Sitä on pidetty päivitettynä ja laajennettuna laitoksena vuoden 1994 kohuteoksesta. Suomessa siitä ei ole vielä kohistu, mutta rapakon takana se on jo synnyttänyt odotettua pöhinää. Kirjassaan Murray kertoo keskeisimmän syyn, miksi Suomessakin ns. edistyksellinen kansanosa haluaa sivuuttaa tiedot rotueroista ja niiden laiminlyönnistä seuraavista ikävistä yhteiskunnallista vaikutuksista:

Konservatiiveille suurin haaste on sovittaa heidän historiallinen vapauden ja rajoitetun hallituksen puolustamisensa geneettisiin arpajaisiin, jotka määrittvät ihmisen menestymisen. Liberaalien haasteena on tunnustaa ihmisluonnon rajoitukset tavalla, jota he ovat historiallisesti vastustaneet.

Monet liberaalit, joilla on korkea äo, ovat todella pahoillaan ihmisistä, joilla on alhainen äo. Jos ympäristö on syyllinen, niin epäonnistuneita voidaan auttaa ja auttajille tulee hyvä olo. Jos geenit ovat syyllisiä, auttajille tulee paha olo. 

Ihmiset pitävät hyvää oloa parempana kuin huonoa, joten he turvautuvat vahvistusharhaan, kun eteen tulevat todisteet ihmisen erilaisuuden syistä.

YLEN SUHDE "HYVIEN IHMISTEN" VÄKIVALTAKIIHOTUKSEEN

Länsimaiden valtamediassa ahkeraan toistuvat termit ääriajattelu ja ekstremismi ovat pelkkiä kiertoilmauksia lähinnä poliittista nomenklatuuraa uhkaavalle kansallismielisyydelle. Näitä näennäisen neutraaleja koodisanoja käyttämällä toimittajat saavat kätevän tekosyyn päästä taas puhumaan lempiaiheestaan, "nousevasta äärioikeistosta". Samoin on laita taajaan käytetyssä termissä ääripäät, jolla tarkoitetaan käytännössä vain sitä yhtä väitettyä ääriliikettä eli "äärioikeistoa". 

Suurissa toimituksissa riemu olikin katossa, kun Perussuomalaiset Nuoret ry:n varapuheenjohtaja Toni Jalonen kutsui edellisviikonloppuna Tallinnassa itseään ohimennen fasistiksi. Valtavirran uutisoinnille ei ollut mitään merkitystä sillä, että Etnofutur-konferenssissa Jalosen esittäytyminen fasistiksi ymmärrettiin yleisössä aivan muuna mitä viralliseksi tulkinnaksi tullut vasemmiston kulunut neuvostopropaganda asiasta sanoo. Koska valtakunnan lehdissä Jaloselle ei annattu mahdollisuutta selittää sananvalintaansa, hän sai äänensä kuuluuviin ainoastaan vaihtoehtomedialle antamassaan haastattelussa.

BBC:n Hitler Channellin (History Channel) fasismitulkinnasta versova moralismi ei saanut velloa julkisuudessa montaa päivää, kun toiselta suunnalta iski toimittajien kannalta ikävä uutinen. Jopa Ylen oli pakko uutisoida Vasemmistoliiton läntisen alueen toiminnanjohtajan Misha Dellingerin Twitter-tililtä lähetettyjä tappouhkauksia kuvitelluille fasisteille ja ilmastonmuutoskriitikoille. 

Viime perjantaina Ylen verkkosivut julkaisi uutisen Li Andersson: "Tämä asia ei jää tähän" – Vasemmistoliiton toiminnanjohtajan perustama Twitter-tili kehotti tappamaan fasistit ja ilmastonmuutoksen kieltäjät, jossa ei käsitelty läheskään kaikkia Dellingerin lähettämiin tappouhkauksiin liittyneitä taustatietoja. Esimerkiksi Iltalehden viikonlopun paperiversiossa kerrotaan, että jo kesällä 2015 Dellinger fantasioi Facebookissa Ruotsin kuninkaallisten ampumisella: 

-Eniten mua kiinnostaa, et miksei noita oo ammuttu jonkun ladon alakerrassa ja jouduttu ampumaan pari kertaa, koska vaatteisiin ommellut jalokivet on suojanneet luodeilta. 

Viiden vuoden takainen avautuminen synnytti jonkun verran ikävää julkisuutta, mutta se ei haitannut Dellingerin urakiitoa Vasemmistoliitossa, sillä hänet valittiin läntisen alueen toiminnanjohtajaksi tammikuussa 2018. Aikaisemmasta kärystä huolimatta Dellingerillä on ollut pokeria kertoa Twitterissä, etteivät nyt julkisuuteen nouseet väkivaltaan yllyttäneet viestit ole hänen kirjoittamiaan. Ikään kuin lieventävänä asianhaarana Dellinger tiedottaa lisäksi, että vuosien 2016 ja 2017 aikana kirjoitettujen viestien Twitter-tili (@huggywuggy2) oli perustettu ennen hänen työsuhteensa alkamista Vasemmistoliitossa.

Klikkaa kuvaa suuremmaksi.

Yllättävää kyllä, Ilta-Sanomissa julkaistiin perjantaina toimittaja Olli Wariksen kommentti Li Andersson toteutti pr-operaation – mikä lopulta muuttui?, jossa ruoditaan Vasemmistoliiton puoluepampun väkivaltatoiveisiin liittyvää vyyhtiä huomattavasti syvemmin kuin Ylen pintaraapaisuksi jääneessä uutisessa:

Torstaina IS lähestyi vasemmistoliiton puheenjohtajan Li Anderssonin esikuntaa, jossa ei nähty tapausta edes selvittämisen arvoisena, sillä Dellingerin tapaukseen oli tarttunut myös tuomioistuimen kieltämä uusnatsiorganisaatio. 

Vasemmistoliitto yritti siis spinnata asian näyttämään siltä, että uusnatsit ovat heidän kimpussaan. (...) Anderssonin pr-operaatio käynnistyi perjantaiaamuna viiden tviitin sarjalla, jossa vasemmistoliitto irtisanoutui väkivallasta ja sillä uhkailemisesta. 

Dellinger ilmoitti irtisanoutuvansa tehtävästään ja pyysi anteeksi puolueelta, puoluetovereiltaan ja vasemmistoliiton äänestäjiltä ”asian ympärille syntynyttä kohua”. Kirjoitusten kohteet jätettiin mainitsematta.

Mitä sitä fasisteilta ja ilmastonmuutosuskonnon epäilijöiltä anteeksi pyytelemään. Tärkeintä on pahoitella ainoastaan aatetovereita sitä, että sattui jäämään kiinni näkemyksistään, joita Vasemmistoliiton johto uskaltaa sanoa ääneen yksityisesti vain puolen Koskenkorva-pullon juomisen jälkeen. Puolueen johto, erityisesti Li Andersson, on tukenut Dellingeriä tämän koko uran ajan kunnes nurkkaan ajattuna oli pakotettu heittämään pitkäaikaisen ystävänsä laidan yli. Iltalehden viikonlopun paperiversiossa kun tiedetään kertoa, että

Iltalehden tietojen mukaan hän [Dillinger] kuuluu vasemmistoliiton puheenjohtajan, niin ikään Turusta olevan opetusministeri Li Anderssonin lähipiiriin.

Vasemmistoliiton touhuja tarkemmin seuranneet ovat aina tienneet, että puolueen lähellä pyörii suurehko lauma väkivaltavasemmistolaisia räyhä-räähkiä. Jostain syystä tätä tosisiaa ei hirveästi ainakaan Ylessä toitoteta. Kun Dellingerin vuosia jatkuneet tappouhkaukset synnyttivät Ylessä vain kaksi uutista, on vastaavasti Perssuomalaisten Nuorten varapuheenjohtajan fasistiksi tunnustautumista revitelty lukuisissa mediajätin uutisissa. Pelkästään eilen asiasta julkaistiin Ylessä kolme uutisjututtua: Perussuomalaisissa nuorissa voi alkaa puhdistus, puolue saattaa erottaa nuorisojärjestönsä – "Harjaako" Halla-aho puolueesta vain arvostelijoitaan?, Tutkija: Perussuomalaisten nuorten kohtalo oli sinetöity jo ennen äänestystä – "Ovat olleet piikki Halla-ahon lihassa jo pitkään" ja Fasismipuheilla kohahduttanut PS-nuoret avoimessa kapinassa: puolueen vaatima sääntömuutos hylätty – Halla-aho: Jatkosta päätetään ensi kuussa.

Väkivallan kategorinen kieltäminen poliittisena välineenä on todellisuuden vastaista hurskastelua. Sitä ei tarvitse kannattaa, mutta jonkinlainen rehellisyys sen suhteen olisi silti suotavaa. Vasemmisto on historiansa aikana osoittautunut olevansa kaikkein tekopyhin väkivallan suhteen, sillä juuri sillä hattaraiset rauhan puheet ja käytäntö ovat iskeneet kovimmin toisiinsa. Siksi lämpimiä suhteita väkivaltavasemmistoon pitävän Vasemmistoliiton julkilausumat nollatoleranssista väkivallalle jaksavat hymyilyttää:

Vasemmistoliiton ydinarvoihin kuuluu väkivallan ja sillä uhkaamisen vastustaminen. Emme hyväksy väkivaltaa tai sillä uhkaamista missään muodossa - emme tänään, emme huomenna, emme koskaan tulevaisuudessa.

Hallituspuolueena Vasemmistoliiton on pakko ylläpitää hillittyä julkisivua itsestään. Tämä on osoittautunut viime aikoina vaikeaksi, koska sen kannattajakunnasta löytyy väkivaltavasemmistoa, joka larppaa mielellään vallankumousta ja punaterroria. Viimeisin esimerkki tästä on surullisen kuuluisa äärivasemmiston nettikeskus Takku.net, jossa nimimerkki Takaisinmaksunaika on kehoittanut Korona-viruksen tahallista levittämistä poliisiasemille ja "asenteellisille" viranomaisille. Kenellekään ei tule yllätyksenä, että Ylen uutisissa tästä uhkauksesta ei ole mitään mainintaa.

Valtion subventoimien apurahakapinallisten kaunaisissa väkivaltafantasioissa ei ole mitään yllättävää, mutta kun samanlaista viestiä esittää porvarillisien valtavirran toimittaja, täytyy lukijan hieraista silmiään. Kalevan toimittaja Pekka Rahkon kolumni (26.2.2020) Poliitikot ovat vastuussa vihapuheensa seurauksista – Somen kautta vas­ten­mie­li­nen retoriikka leviää nopeasti ja tehokkaasti yllyttää väkivaltarikokseen poliittisesti erimielisiä vastaan kirjoittamalla muun muassa:

Väkivalta ja pahoinpitelyt tulevat vihapuheen seuraksena joka tapauksessa lisääntymään. Koska näin ollen yhä useampi suomalainen tulee joka tapauksessa pahoinpidellyksi, toivon hartaasti, että uhrinsa sattumanvaraisesti valitsevien saalistajien kynsiin jäisivät oikeat ihmiset. Perussuomalaiset ja heidän äänestäjänsä. Mieluummin he kuin joku muu. Heihin ei tehoa mikään muu kuin se, että vihapuhe osuu omaan nilkkaan.

Punaporvari Rahko kuvittelee olevansa kovinkin nokkela lainatessaan lähes sanasta sanaan Jussi Halla-ahon kirjoituksesta Monikulttuurisuus ja nainen löytyvää pätkää. Rahko kuvittelee, että koska Halla-aho ei saanut sananvapaustuomioita tuosta kirjoituksesta, vaan tekstistä Muutama täky Illmanin Mikalle, kolumnisti voi toisen kertaluokan ironisoinnilla vapaasti fantasioida poliittisten vastustajien pahoinpitelemisestä. 

Eikä kyseessä ole edes mikään ironia, sillä tunnettuna suomalaisvihamielisyyden asiamiehenä Rahko on kuin virallista puoluelinjaa noudattava Neuvostoliiton politrukki, joka puhuu vain puolueen vihollisten (kuvitellusta) väkivallasta, mutta hyväksyy hiljaisesti järjestelmän kohdistaman drastisen terrorin tavallisia kansalaisia kohtaan. Yllä oleva lainaus voisi hyvin olla jonkun uuskommunistisen Open Borders -autistin purkaus, jossa ollaan täysin sokeita kutsumattomien rotumuukalaisten päivittäiselle väkivallalle kantaväestöä vastaan. Tässä tilanteessa olisi tärkeää, että lainauksen nähneet tekisivät Rahkosta rikosilmoituksen polisiille. Silloin nähtäisiin onko laki edelleen erilainen eri kansalaisille.

Klikkaa kuvaa suuremmaksi.

VUODEN 2015 SIIRTOLAISKATASTROFI TOISTUMASSA – TÄLLÄ KERTAA VIELÄ PAHEMPANA

Tämä vuosikymmen lähti heti ensimmäisinä kuukausina jyrkkään alaspäin vievään Kali Yugan kierteeseen, josta pandemiaksi etenevä koronavirus lienee aikamme vitsauksista sieltä pienimmästä päästä. Vielä toistaiseksi se on saanut ylenpalttisesti medianäkyvyyttä jo pelkästään Ylessä, mutta tilanne uutisajasta saattaa muuttua, mikäli Turkki toteuttaa uhkauksena päästää maassa olevat 4 miljoonaa "pakolaista" kolkuttelemaan Euroopan portteja. Yle on raportoinut tänään asiasta laajalti kuten uutisessaan Turkki uhkaa päästää pakolaiset vapaasti Eurooppaan, Kreikka ja Bulgaria lähettämässä joukkoja rajoille – mitä Turkin uhkailu merkitsee?

Pääsyyllisenä tilanteeseen voidaan pitää uudesta Ottomaanien valtakunnasta haaveilevaa Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğania, joka on sekaantunut munaskujaan myöten Syyrian sisällissotaan, jossa Turkki sotii Bashar al-Assadin johtamaa laillista hallintoa vastaan. Edroganin kannalta asiat alkoivat mennä väärään suuntaan viimeistään siinä vaiheessa, kun Syyrian armeija Venäjän tuella ajoi kapinallisjoukot nurkkaan viime vuoden lopulla. Asiaa valottaa sangen objektiivisesti Ylen Moskovan kirjeenvaihtaja Erkka Mikkonen analyysissään Syyrian sodan loppunäytös paljastaa Venäjän ja Turkin erimielisyydet:

Venäjän ja Turkin välit ovat olleet vaikeat siitä lähtien, kun Syyrian hallituksen joukot alkoivat loppuvuodesta Venäjän ilmavoimien tuella edetä kohti kapinallisten viimeisiä pesäkkeitä Idlibin maakunnassa. Räjähdysherkäksi tilanne on muuttunut sen jälkeen, kun Turkin sotilaallinen tuki kapinallisille on käynyt yhä näkyvämmäksi. Venäjä sanoo taistelevansa Syyriassa terroristeja vastaan. Nyt se esittää yllättynyttä, kun heidän joukossaan on myös Turkin sotilaita.

Istanbulin melonikauppiaan kamelin selän katkaisi Syyrian armeijan eilinen ilmaisku Iblidissä, jossa kuoli 33 turkkilaista sotilasta. Nyt hätää kärsimässä oleva Turkki kirkuu Natoa apuun ja vaatii Eurooppaa painostamaan Syyriaa ja Venäjää takaisin tulitaukotilanteeseen. Lisäksi Turkki pyytää Euroopalta lisärahaa kurjistuvan pakolaistilanteensa hoitamiseksi, vaikka EU on jo antanut maalle miljardeja sen jälkeen kun Turkki ja Euroopan unioni sopivat keväällä 2016 järjestelystä, joka lopulta pysäytti lähes kokonaan Eurooppaan kohdistuneen muukalaisinvaasion. 

Ennen sopimusta presidentti Recep Tayyip Erdoğan uhkaili jatkuvasti päästävänsä elintasopakolaiset vapaasti EU-maihin. Nyt tämä kiristys on näköjään alkanut uudestaan. Viimeisempien tietojen mukaan Turkin avaamasta EU-rajasta on ehtinyt päästä vyörymään yli kolmesataa elintasosaalistajaa, jotka ovat suunanneet toivioretkensä Kreikkaan ja Bulgariaan. Tämä on vasta alkua, sillä jos Turkki toteuttaa uhkauksensa täysimääräisenä, maasta odottaa ulospääsyä yli neljä miljoonaa paremman elintason etsijää!

Ihmisoikeuksia kivääreinään käyttävien sosiaalikerjäläisten maahyökkäys saattaa alussa pysähtyä, mutta mitä enemmän rajalle on tunkua sitä todennäköisemmin Kreikka ja Bulgaria päästävät heidät menemään, koska tietävät onnenonkijoiden pyrkivän ensisijassa Saksaan ja Pohjoismaihin. 

Tällainen maahantunkeutuminen olisi helppo estää ellei tietäisi millaiset tahot ovat päättämässä Euroopan Unionin ulkorajoista.  Jos taas EU:ta johtaisvat kansojen intresseistä kiinnostuneet päättäjät, rajat suljettaisiin (vaikkapa koronavirusuhan verukkeella) ja Turkki pantaisiin kauppasaartoon. Jos vielä tämäkään ei saisi Euroopan sairasta miestä sulkemaan EU-rajaansa, Ankara pommitettaisiin kivikaudelle. Sen sijaan Istanbul säästettäisiin, koska se vallattaisiin alkuperäisellä Konstantinopolin nimellä takaisin Euroopalle.

Tällä hetkellä tällaiset reaalipoliittiset skenaariot ovat pelkkä hurskas toive, koska valitettavasti Eurooppaa hallitsevat rahanahneet nynneröt ja seinähullut haaveilijanaiset johtajanaan Angela Merkel. Suomessa poliittisten johtajien valikoima on tällä hetkellä jopa vielä kauhistuttavampi kuin vuonna 2015, jolloin antautuminen muukalaisinvaasiolle oli pitkälti petoksellisen ulkoministeri Petteri Orpon (Kok.) ansiota. 

Maatamme ei ole viime vuosikymmeninä todellakaan kohdannut suotuisa herraonni, eikä varsinkaan nyt, kun pakolaisasioissa sisäministerin virkaa toimittaa fanaattinen suomalaisvihamielinen kansanvaihtaja Maria Ohisalo (Vihr.). Vasta viikko sitten tämä moraaliposeeraava seireeni haali alkupaloiksi Suomeen 175 "turvapaikanhakijaa" Välimeren pakolaisleireiltä. Turkin rajapäätöksen jälkeen Ohisalo tuskin pysyy pikkuhousuissaan, kun hän voi ulkoministerinä pitää Suomen ra(a)jat levällään sadoille tuhansille partalapsimiehittäjille. 

Vedalaisessa mytologiassa pahuutta edustavalle Kalin ajalle on kuvaavaa heikot miehet sekä pahat naiset, jotka luonnollisten hierarkioiden romahtaessa ovat päässeet "kukoiksi" tunkioille. Vaikka emme ottaisikaan Veda-kirjallisuuden sanomaa kirjaimellisesti, ministeri Ohisalossa on epäilemättä tiettyä ikiaikasta naispaholaismaisuutta, koska hän kuvittelee tuhotöillään tekevänsä hyvää ja saavansa vielä ylistystä "hyvyydestään". 

Suomen pelastuminen on ainoastaan hallituksen hajoamisen tai laajamittaisen protestiaallon varassa. Koska jälkimmäistä vaihtoehtoa on tältä kansalta turha odottaa (vielä on kaljaa jääkaapissa ja taikaseinästä tulee rahaa), toivo on pantava hallituksen nopeaan luhistumiseen.

VALEDEMOKRATIAN PALJASTUMINEN LISÄÄ MEDIAN PANIIKKIPUHETTA "FASISMISTA"

Vallalla oleva moralismi, hurskastelu, sentimentalismi ja omahyväisyys ovat keinoja peittää ja jopa puolustella kulttuurimme moraalista alennustilaa. Yhteiskunta, joka vaatii hyväksymään biologisen valheen sukupuolten samanlaisuudesta ja vaihdettavuudesta, voi silloin vaatia hyväksyntää lähes mille tahansa järjettömyydelle. Paitsi sille, että vastustetaan poliittisena korrektiutena tunnettuja mielettömyyksiä. 

Auringonlaskun lännessä epämiellyttävän totuuden sanojia on jo vuosikymmeniä haukuttu fasisteiksi, jonka vuoksi aniharva haluaa kutsua itseään sillä nimellä. Se siitä paljon ylistetystä suvaitsevaisuudesta. Hurskastelevalla tekopyhyydellä marinoituneet valtamedian toimittajat ottivatkin kaiken poliittisen hyödyn irti, kun Perussuomalaisten Nuorten varapuheenjohtaja Toni Jalonen sanoi viikonloppuna Viron Etnofutur-konferenssissa pitämässään puheessa olevansa etnonationalisti, traditionalisti ja fasisti. Yksi ainoa sana sai mediatalojen ja puoluetoimistojen sopulilaumat poksauttelemaan kuohuviinipulloja. Ylessä reagoitiin myös nopeasti, ja jo maanantaina masinoitiin "fasistikohu" uutisella Fasistiksi itseään kutsunut Toni Jalonen erotetaan perussuomalaisista – Halla-aho ei hyväksy puolueen nuorisojärjestön toimintaa.

Perussuomalaisia vastustava valtapuolueiden blokki sai nuorisopoliitikon lausunnon myötä vihdoinkin kaipaamaansa "todisteen" emopuolueen fasistisuudesta. Ensimmäisenä apajille ehti käsiään hieroen Kokoomuksen Petteri Orpo, jolle ei tuota vaikeksia sanoa Halla-ahon puolueen olevan sekaisin fasismista ja "rotuerottelusta". Lausunto ei ole mikään yllätys puoluejohtajalta, jonka peräänkuuluttama "arvopohja" on sama kuin kultuurimarxilaisilla punavihreillä. Vasemmistoliitossa ja Vihreissä myhäillään varmasti tyytyväisinä kuinka "porvarit" toimivat fasistikaustissa heidän aisankannattajinaan. 

Muiden puolueiden kansainvälisyyskasvatuksella indoktrinoidut nuorisopoliitikot ovat tietenkin tuominneet närkästyneinä "Perussuomalaisten riveissä esiintyvän fasismin". Demarinuorten lehden tiedonannossa Poliittiset nuorisojärjestöt: “Emme tee yhteistyötä fasistien kanssa" kerrotaan julkilausumasta, jonka ovat hyväksyneet Kokoomusnuoret, Demarinuoret, Keskustanuoret, Vihreät nuoret, Vasemmistonuoret, KD Nuoret ja RKP-nuoret. Näin laaja yhteistyö tuo mieleen Länsi-Euroopan (erit. Ranska) kansanrintamahallitukset 1930-luvulla, jolloin kommunistit saivat porvaripuolueet mukaan yhteisrintamaan puolustamaan  neuvostobolshevismia fasisteja vastaan.

Ajat ovat kuitenkin muuttuneet 1930-luvusta niin paljon, ettei parlamentarismiin sitotutuneita perussuomalaisia voi mitenkään pitää perinteissä mielessä fasisteina, mutta heitä voi kutsua sellaisiksi, aina kun he poikkeavat humanitääris-globalistisen politiikan hegemonisesta  etiketistä. Sitä vastoin vasemmiston ja sen hellimmän "kansanrintaman" poliittinen strategia ei ole muuttunut juuri lainkaan. Varsinkin kuihtuvat vasemmistopuolueet tarvitsevat laajaa "kansanrintamaa" puolustaakseen katkeraan loppuun asti 2000-luvun kommunismina tunnettua kulttuurimarxilaista identiteettipolitiikkaa ja tasa-arvototalitarismia.

Perussuomalaisten johdon kannalta fasisti-kohu on ollut kiusallinen ja sen tunnustaa myös puolueen puheenjohtaja Jussi Halla-aho Ylen uutisessa Halla-aho fasismikohun keskelle joutuneesta nuorisojärjestöstä: "On sietämätöntä, että puolueesta erotetut voivat jatkaa toimintaansa". Halla-ahon kommentti oli napattu eilisestä A-studiosta, jossa fasistikausti oli nostettu valtakunnan tärkeimmäksi asiaksi. Jostain syystä Ylen toimittajilla ei ole samaa intoa käsitellä vasemmistopuolueiden sisäistä likapyykkiä, josta löytyy mm. afrikkalaistaustaisten kuntavaaliehdokkaiden saamat vankeustuomiot törkeistä raiskauksista. Vaikka kommunistiksi julistautuminen on fasistiksi tunnustautumisen rinnastettava teko, Vasemmistoliiton kansanedustaja Anne Kontulan ulostulo ei herättänyt julkisuudessa juuri mitään paheksuntaa, vaan päinvastoin enimmäkseen ymmärrystä.

Jussi Halla-aho ajattelee ymmärrettävästi puolueensa parasta ja gallupeja. Hän on tietenkin oikeassa siinä, että Persut ei ole fasistinen puolue, mutta menee liian pitkälle tuomitessaan  kannattajiensa etnonationalismin, joka on pelkkä uudissana perinteiselle nationalismille. Siinä kansan ymmärretään jakavan suurin piirtein saman perimän historiallisesti tunnustetulla maa-alueella. Puoluejohtajan nuivuus suomalaisuutta  määrittävää etnisyyttä kohtaan on käynyt selväksi monissa haastatteluissa, joissa hän sanoo olevansa liberaalinationalisti, joka pitää ketä tahansa Suomessa asuvaa työssäkäyvää veronmaksajaa suomalaisena. Suomalaisuuden uustulkinta ei ole Halla-aholle pelkkää lämmintä puhetta, vaan hän haluaa Perusuomalaiset Nuorten sääntömuuntoksella estää etnonationalismin riveissään. 

Saattaa olla, että perussuomalaisten kipuilu johtuukin Halla-ahosta, joka potkii puolueesta pois perinteisen suomalaisuuskäsityksen kannattajia. Puolujohdon harjoittama suomalaisuuden vesittämisen hiljainen hyväksyntä on ymmärrettävästi herättänyt kentällä vastustusta. Varsinkin nuorissa on löytynyt uhmakkuutta torjua Persujen virallinen liberaali suomalaisuustulkinta, jonka seurauksena puolue on vaarassa ajautua Kokoomuksen "isänmaallisuuden" vietäväksi.

Nuorisojärjestön kritiikki on sikäli perusteltua, että Perussuomalaiselta puolueelta puuttuu lähes täysin aatteellinen ja poliittis-filosofinen pohja, jonka vuoksi se pelkkää pragamatismia korostaessaan saattaa myydä vähäisetkin periaatteelliset rippeensä ministeripaikkojen toivossa. Se tapahtui jo Soinin aikana, joten aatteellisesti ontto puolue voi tehdä saman  koska tahansa riippumatta siitä kuka on johdossa.

Perussuomalaiset Nuorten varapuheenjohtajan Toni Jalosen lausunto oli kieltämättä provokaatio sekä yliherkkää mediaa että emopuolueen johtoa vastaan. Jalosen olisi pitänyt tietää, että hänen julkilausuma f-sana vahingoittaa Persujen kärsivällisesti rakentamaa imagoa tavallisten suomalaisten protestipuolueesta. Näin jälkiviisaana tyytymättömyys kosher-konservatismiin olisi voitu ilmaista hyvissä ajoin henkilökohtaisella eroamisella ja tarpeen tullen uuden liikkeen perustamisella, jonka periaatteisiin kuuluu italialaistyyppinen fascismi. Eräiden tietojen mukaan Jalosella olisi ollut erottaminen joka tapauksessa edessä, jonka vuoksi hänellä ei ollut mitään menetettävää Viron konferenssissa. Poliittisessa pelissä Jalosen avautuminen oli silti lyhytnäköinen performanssi, varsinkin jos tuon teatterin katsojat uskovat demokratian mahdollisuuteen.

Jalosen positiivinen näkemys fasismista ei välttämättä ollut turha ele, sillä se sohaisi samalla demokratian tabua. Keskustelua voi jatkaa kysymällä, onko länsimaissa kuten Suomessa ylipäätään edes olemassa demokratiaa? Ei ole mikään salaisuus, että jos äänestämällä voisi vaikuttaa, se kiellettäisiin. Ainakin länsimaissa demokratia näyttää pelkältä hyveellisyyden fasadilta, jonka takana vaikuttavat todelliset päätöksentekijät kansalaisten eduista piittaamatta. Näitä harmaita voimia ovat plutokraatit ja kulttuurimarxilaiset uussosialistit, joiden näennäisesti epäpyhää allianssia pitää koossa usko globalismiin, yhteen ainoaan maailmanvaltioon. Siinä on demokratia eli kansanvalta kaukana.

Realistien on syytä tunnustaa, että Persujen tulevalla vaalivoitolla ja ministeripuolueeksi pääsemisellä ei pelasteta jo nyt näkyvillä olevaa demografista katastrofia. Vain siinä tapauksessa, jos Persut olisivat poikkeustilaan valmistautuva vallankumouksellinen fasistipuolue ja kansa sen takana, tällä maalla voisi olla pelastautumisen mahdollisuus. Lisäksi tämä vaatisi sen, että muu Eurooppa on noussut tahoillaan puolustamaan kansankuntiensa säilymistä. On yhdentekevää kutsutaanko Suomen ja Euroopan pelastusoperaatiota fasismiksi tai joksikin muuksi, selvää on vain se, että valedemokraattisella näpertelyllä ei voida voittaa haasteita, jotka uhkaavat meidän ja jälkipolviemme olemassaoloa.

POLITISOITUNEIDEN TUTKIJOIDEN HARJOITTAMAN PROJISOINNIN ANATOMIAA

"Poliisi!....täällä maalitetaan", tiuskaisi Teemu Tammikko 
os. Sinkkonen luettuaan Yle Watchin jutun.

Tutkijan arvovaltaa tarvitaan lähinnä fysiikan kaltaisissa luonnotieteissä selittämään maallikoille universumin ilmiöitä. Sen sijaan yhteiskunnassa totuudet ovat pitkälti hallitsevan järjestelemän määrittämiä ja ne muuttuvat aina kun järjestelmä vaihtuu. Näin kävi esimerkiksi sosialismin kohdalla. Vielä 1970-luvulla sosialistimaat uskoivat totuuksiensa järkähtämättömyyteen, mutta niihin luotettiin myös hämmästyttävän paljon länsimaissa, eikä ainoastaan sosialistien keskuudessa. Vasta kun reaalimaailma löi suoraan kasvoille, alkoivat muotiaatteita seuraavat massat kaikota sosialistien joukoista. Niin sanotut puhuvat päät eli mediassa näkyvät yhteiskuntatieteilijät eivät perinteisesti ole kumouksista juuri hätkähtäneet, vaan ovat muina miehinä kääntäneet takkia ja alkaneet saarnata vaikkapa uskoa länsimaisen liberaalidemokratian erehtymättömyydestä.

Vuoden 2008 talouskriisin jälkeen liberaalidemokratia on joutunut aiheuttamiensa ongelmien vuoksi puolustuskannalle. Järjestelmästä hyöytyvät ja sitä puolustavat tahot eivät tietenkään halua tunnustaa virheitään, vaan he projisoivat ne muualle. Järjestelmäkriisin tihentyessä demokratian irvikuvaksi muuuttunut liberaalidemokratia on tarvinnut lisää uskonsotureita, jotka puolustavat hallitsevaa nomenklatuuraa viimeiseen palkkapussiin asti. Nykyhegemonian intressien äänitorvena työskentelevä turkulainen Ylen toimittaja Merja Niilolan pitkä agendauutinen Tutkija: Some-raivo on uusi väkivallan muoto – Milloin ihmiset unohtivat, miten toisia kohtaan käyttäydytään? käyttää punaisessa yliopistossa marinoituneita asiantuntijoita, joiden vastaukset voisi napata suoraan NPC-pelirobotin meemeistä.

Ei ole sattumaa, että vasemmistolaisuudestaan tunnettu toimittaja Niilola käyttää juttunsa pääinformanttina Ulkopoliittisen Insituutin (UPI) vanhempi tutkija Teemu Tammikkoa. Vaikka nimi ei heti soittanut kelloja, kommenttien tyyli vaikutti jotenkin tutulta. Pieni salapoliisityön Yle Watchin arkistoon paljasti, että Tammikko onkin entiseltä sukunimeltään Sinkkonen. Nimenvaihdokseen on voinut vaikuttaa homoavioliiton kaltainen sivilisäädyn (sic) vaihtuminen, mutta todennäköisempi syy on Sinkkosen joutuminen naurunalaiseksi asiantuntijalausunnostaan, jonka Yle julkaisi jutussaan Totta vai ei: onko turvapaikanhakijoiden joukossa Isis-terroristeja? syyskuussa 2015.

Samaan aikaan hän kirjoitti Ulkopoliittisen Instituutin sivuille reteästi, että ISIS-järjestön väittäminen uhaksi on  vihaviesti, jota levittää vain paranodi äärioikeisto. Kun islamistijärjestön vähättely kävi mahdottomaksi, Tammikko os. Sinkkonen poisti vaihvihkaa tekstin UPI:n nettisivulta. Internet ei kuitenkaan unohda, joten lainaamme hävitetyksi uskotun tekstin erästä mehevää kohtaa vanhasta Yle Watchin kirjoituksesta:

Esimerkiksi satu Punahilkasta heijastaa hyvin tänä päivänä esiintyvää tarinaa pakolaisten joukossa Eurooppaan soluttautuvista terroristeista. Siinä päähenkilönä on pieni tyttölapsi (jopa kliseisen tyypillinen ”viaton uhri”), jonka kaikin mahdollisin tavoin paha ja iljettävä susi (ei siis ihminen, vaan jihadistinen terroristi) haluaa syödä (räjäyttää ilmaan, ampua, katkaista pään ja raiskata, järjestyksen ja tyylin saa vapaasti kuvitella itselleen sopivaksi). Sadussa susi naamioituu isoäidiksi (pakolaiseksi), jota Punahilkka tulee auttamaan (tässä mielessä Punahilkka heijastelee myös visiota sinisilmäisistä ”vihervasemmistolaisista suvakeista”) ja kysyttyään suurista silmistä ja hampaista (kännyköistä, Niken lenkkareista) joutuu lopulta suden syömäksi (visio Islamista, joka tuhoaa eurooppalaiset arvot ja kulttuurin massiivisen maahanmuuton ja terrorismin myötä).

Huvittavaa Tammikon os. Sinkkonen venkoilussa on se, että aluksi hän väitti ettei terroristeja ole tulossa Eurooppaan, mutta nimenvaihtamisen myötä hänestä tulikin käden käänteessä terrorismin torjunnan asiantuntija! 

Tammikolle terroristisesta väkivallasta ei vieläkään tule mieleen islamistit, vaan Niilolan kirjoituksen alussa hän tekee selväksi, että väkivallan mahdollisuus syntyy kabaalin äärioikeiston sanomisista:

Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Teemu Tammikko sanoo, että päivä päivältä kärjekkäämmäksi käyvä puhe on yksi väkivallan muoto.  

– Väkivalta on löytänyt uusia foorumeita sosiaalisen median kautta. Some tekee mahdolliseksi poliittiseen väkivaltaan kuuluvan viholliskuvan rakentamisen ja sen helpon levittämisen.

Tammikon näkemys on silkkaa harhauttamista, koska hallitsevaa luokkaa edustava valtamedia rakentaa itse viholliskuvaa niistä muista, demonisoiduista äärioikeistolaisista. Tämä jos mikä jakaa kansaa, joka lienee median lietsoman vastakkainasettelun tarkoituskin. Vastaavasti poliitikot ovat takoneet kiilaa kansalaisten väliin tuottamalla maahan elintasosiirtolaisia, joita enemmistö suomalaisista vastustaa.

Terrorismin tutkijoissa näyttää vilisevän kummallisen paljon järjestelmää nuoleskelevia konformisteja  ja opportunisteja, jotka ovat päässeet pitkälle omaksumalla maan virallisen liturgian. Tutkija Leena Malkin näkemykset ovat rinnastettavissa Tammikon arvioihin, jotka perustuvat poliittisen johdon kannattamaan ideologiaan ja silkkaan mutu-pohjaiseen päättelyyn:

Myös terrorismin tutkija Leena Malkki sanoi hiljattain Sunnuntaisuomalaisen haastattelussa, että Suomessa on kehittymässä väkivallan mahdollistava ilmapiiri. Haastattelu on julkaistu mm. Kouvolan Sanomissa ja tästä pääset maksulliseen juttuun. Malkki sanoo, että ihmisten jaottelu eriarvoisesti "meihin ja muihin" on puhetta, jonka takana on halu oikeuttaa poliittinen väkivalta.

Tuleeko tutkija Malkille mieleen, miksi kansallisvaltiot ja rajat ovat ylipäätään olemassa? Mitä muuta kansallisvaltio on kuin erottautuminen muista, liitto, jonka tarkoitus on edistää oman ainutlaatuisen yhteisön hyvinvointia. Rajojen ylläpitäminen on an sich väkivaltaa, mutta niin on myös rajojen luvaton ylittäminen! Paljon hehkutettu monikulttuurikin voi toimia vain tältä perustalta. Jos taas uskotaan sosialistisesti kaikkien olevan meitä, miljardit siipeilijät voisivat tulla vapaasti saalistamaan kansakuntien sukupolvien ajan rakentamaa hyvinvointia. Vapaiden rajojen päätepisteenä on kantokyvyn romahtaminen ja kehittyneiden maiden muuttuminen yhdeksi suureksi Afrikaksi.

Vihan ja väkivallan suhdetta Suomessa tukinut Teemu Tammikko os. Sinkkonen taas näkee kuin tyhjästä syntyneen vihan olevan ilkeämielisten tahojen eli nationalistien keino vaikuttaa ihmisten poliittiseen käyttäytymiseen:

– Se on poliittista väkivaltaa, vaikkei fyysistä väkivaltaa käytetäkään. Niin sanotuissa maalituskampanjoissa useampi ihminen hyökkää vihaisilla tai uhkaavilla kommenteilla. Halutaan viestiä samalla muille: jos kommentoitte samalla tavalla, myös te joudutte kohteeksi.

Toki vihapuhetta on ollut aina eri muodoissa, Tammikko jatkaa. Mutta nyt voidaan sosiaalisen median kautta rakentaa aiempaa helpommin laajalle leviäviä viholliskuvia. Viholliskuvat ovat tärkeitä poliittisessa väkivallassa, tutkija muistuttaa.

Edelleen: Tammikko kaataa vain itselleen. Kyse ei ole mistään whataboutismista kun vertaa millä volyymilla valtiovalta vaikkapa Ylen avulla voi luoda geopoliittisia ja sisäpoliittisia viholliskuvia oman agendansa ajamiseen ja katsoa samalla, mikä mahdollisuus tavallisella kansalaisella on vaikuttaa Internetissä. Tarpeen tullen juuri korruptoituneella valtiovallalla on suurimmat resurssit käyttää väkivaltaa toisinajattelijoita vastaan (mm. sananvapauden ja kokoontumisvapauden kieltäminen), verrattuna netin kriitikoihin, jotka sattuvat arvostelemaan virallisen väkivaltakoneiston lakeijoita.

Pitkään Yle-vuodatukseen oli valittu vielä kolmaskin "asiantuntija", luultavaksi antamaan lisäuskottavuutta selvästi idelogisesti värittyneelle tendenssijournalismille. Viestintäoikeuden professori Päivi Korpisaari vinkuu maalittamisesta, lausumattomana toiveena saada totaalinen nettikielto tietyille ihmisille:

Viestivyöryn maalitauluksi voi nykyään joutua kuka tahansa. Kohteena voi olla kokonaisia ammattiryhmiä. Suut halutaan suppuun esimerkiksi poliisilta, syyttäjiltä, tutkijoilta, toimittajilta, vanginvartijoilta tai vaikkapa Kelan virkailijoilta.

Some-tuhot ovat toisinaan myös silkkoja vahinkoja. Viestintäoikeuden professori Päivi Korpisaari sanoo, että syy maaliksi joutumiseen voi olla sekin, että ihminen on vain väärässä paikassa väärään aikaan.

Vallankäyttö näyttää muutoinkin kiinnostavan haasteltuja. Tutkija Teemu Tammikko pitää somea vaarallisena, koska karvalakkikansa voi vielä toistaiseksi laukoa mielipiteitään muitten luettavaksi kuten toimittajat suurilevikkisissä lehdissään:

Tutkija Teemu Tammikkoa on kiinnostanut sosiaalinen media nimenomaan harkitun vallankäytön aseena. Toiminta, jossa ohjatulla hyökkäyksellä nakerretaan yhteiskunnan peruspilareita, instituutioita ja valtioita.

– Hyökkäykset kohdistuvat varsinkin mediaan. Nähdään, että media on vallankäytön väline. Väitetään myös, että oikeus, syyttäjälaitos ja poliisi ovat politisoituneet.

Näin sanoo systeemin mies, joka pitää itsestään selvänä lähtöoletuksena median hyväntahtoisuutta, rehellisyyttä, tasapuolisuutta ja objektiivisuutta. Vain valtamedialla pitäisi olla oikeus ohjata tiedotuskampanjoillaan väärin ajattelevaa kansaa. Siksi mediaa, syyttäjälaitosta ja poliisia arvosteleva kansalainen ei voi olla muuta kuin pahantahtoinen rasisti, Venjäjän trolli tai muutoin vainoharhainen, joka ei ymmärrä omaa etuaan.

Tutkija Teemu Tammikko kertoo kärjistyneen populismin keinovalikoimasta. Siihen kuuluu huolen nostattaminen siitä, että yhteiskunta on mätä, myös politiikka on mätää ja valta on ainoastaan eliitillä.

Eikö näin sitten ole? Vai onko valta sittenkin Saarijärven Paavolla ja Pihtiputaan mummolla? On jotenkin surullista, että järjestelmään hirttäytynyt mies ei kykene muuhun kuin näin alkeellisesti väsättyihin olkiukkoihin.

Aggressiivisen verkkovaikuttamisen yleistyminen viittaa tutkija Teemu Tammikon mukaan myös järjestäytyneeseen vihaviestien tehtailuun. Hän arvioi monien valtioiden olevan tässä tehtailussa mukana. Propagandaa pusketaan ainakin Venäjältä. 

– Euroopassa on tahoja, jotka koettavat nakertaa Euroopan järjestelmää itsessään. Venäjän tiedustelupalvelu on ylläpitänyt erilaisia keinoja, joilla pyritään vaikuttamaan sosiaalisessa mediassa. On esimerkiksi valetilejä, joilla pyritään luomaan mielikuvaa, että jotakin asiaa tukee laaja joukko.

Tulihan se Venäjä sieltä pienen alkulämmittelyn jälkeen! Tammikon asiantuntijuus tässä asiassa on samaa luokkaa kuin Venäjää kaikesta maailman pahuudesta syyttävällä "Yle-asiantuntija" Janne "Rysky" Riiheläisellä. Nato-innokkuudesta tunnetun Ulkopoliittisen Instituutin äänitorvi ei kai voisi muuta väittääkään. Jos uskoisimme UPI:in, hybridivaikuttamisen monopoli olisi vain Venäjällä. Sitä vastoin liberaalidemokraattista hyvyyttä puolustava Yhdysvallat on tunnettu nimenomaan siitä, ettei se hyväntahtoisuudessaan halua vaikuttaa mitenkään muiden maiden asioihin. Siis mikäli uskomme Ylen lailla UPI:in asiantuntijaan.

UPI:n vanhemman tutkijan puheista jää päällimmäisenä mieleen vankkumaton usko nykyisen valtiovallan demokraattisuudesta, avoimuudesta ja nöyrästä halusta palvella kansalaisten tahtoa. Tämän kritisointi ja puhe hallitsevasta eliitiistä on pelkkää äärilikkeiden (lue: äärioikeiston) ilkeää pyrkimystä häiritä hyvin toimivaa yhteiskuntaa:

Samaa metodia käyttävät monet ääriliikkeet. Päämäärä on luoda epävarmuutta yhteiskuntaan ja epäluottamusta “hallitsevaa eliittiä” kohtaan.

Väliotsikon "Sananvapaus ei anna oikeutta sylkeä toisen päälle" alla päästään vihdoin perusteluihin, joilla sananvapaus ja epämiellyttävä totuus voidaan kieltää lakiteknisesti. Vipuvartena käytetään koodisanoja maalittaminen ja rasismi: 

Hyökkääjät vetoavat sananvapauteen ja oikeuteen esittää poliittista kritiikkiä. Mutta keinovalikoimaan kuuluvat myös valheet, huhujen levittäminen ja vääristely. 

Edellinen väite on väärä yleistys, jossa puheena on muutaman satunnaisen nettitrollin häirintä. Nämä toimivat kuitenkin oivallisina tekosyinä tulenaran poliittisen kritiikin kieltämiselle. 

Tammikon ironisesti mainitsema poliittinen elitti on juuri se taho, joka käyttää suojakilpenään Euroopan ihmisoikeusistuinta ikään kuin sen sana olisi jumalallinen auktoriteetti. Tosiasiassa Euroopan ihmisoikeusistuin on pelkkä liberalismin tasa-arvototalitarismin käsikassara:

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on linjannut, ettei esimerkiksi rasistisilla ilmauksilla ei ole sananvapauden suojaa. Professori Päivi Korpisaari sanoo, että sanavapauteen vetoamalla ei voi talloa toisen ihmisen perusoikeuksia.

Suomessa amerikkalaistyyppistä  juristivaltiota ajava Lakimiesliitto on innokkaimmin ajamassa sosialistimaista tuttua lainsäädäntöä, jossa virkamiesten väärinkäytöksiä ja yhteiskunnan ylemmän kerroksen (nomenkaltuuran) tabuina pitämien järjettömyyksien kritiikki halutaan kriminalisoida. Itä-Euroopassa ja Suomessa 1970-luvulla puhuttiin neuvostovastaisuudesta, nyt orwellialaisen uuskielen sanastoon on juurrutettu termi "maalittaminen", jonka ovat lanseeranneet julkiseen käyttöön vasemmistojournalistien riveistä nousseet faktantarkastajat. Siksi ei ole yllättävää, että juuri toimittajakunta otti termin nopeasti arkikäyttöön:

Muun muassa Lakimiesliitto on kiirehtinyt tuomareihin, syyttäjiin ja poliiseihin kohdistuvan maalittamisen kriminalisointia. Nyt laki ei sano maalittamisesta yhtään mitään.  

– Kun joku nostaa ihmisen tikunnokkaan tarkoituksenaan, että muut ihmiset alkavat lähettää tälle viestejä, eivät lähetetyt viestit yksittäisinä ole useinkaan rangaistavia. Häirikköviestiryöppyjen alkuunpanijaa ei saada syytteeseen ja tuomittavaksi.

Toimittaja Anniina Walliuksen tapaan Merja Niilola ottaa esimerkiksi maalittamisesta punavihreän ylikomisario Jari Taposen tapauksen. Se käy ainakin Niilolalle todisteena systemaattisesta ja hirvittävästä maalittamisesta:

Helsingin poliisin ylikomisario Jari Taponen on tehnyt rikosilmoituksen kansanedustaja Ano Turtiaisen (ps.) tviitistä, jossa Turtiainen luonnehtii ylikomisarion kuuluvan "munattomaan nillittäjäryhmään". Kansanedustaja puolusti tviittiään sillä, että sananvapaus tarkoittaa "...vapautta sanoa mitä tahansa".

Niilola ei tietenkään paljasta tapauksen taustasyitä ja sen yleistä absurditeettia, jota tapaa lähinnä huumorintajuttomissa totalitaristisissa valtioissa. Emeritus professori Timo Vihavaiselta Taposen tekemän rikosilmoituksen pikkusieluinen politikointi ei sen sijaan jäänyt huomaamatta:

Mutta tässähän puhutaan jo enemmän asioista kuin sanoista. Sanat ovat kuitenkin nyt politiikassa se suuri juttu, josta riittää puhetta valtakunnan ylintä tasoa myöten. Yleiseksi vaikutelmaksi jää, että niistä ollaan e-r-i-t-t-ä-i-n huolestuneita – tai ollaan olevinaan. 

Aarno ”Loka” Laitinen puhui aikoinaan nipistelytieteestä viitatessaan niihin, lähinnä postmoderneihin tutkimusaloihin, joiden mielenkiinto kohdistui lähinnä erilaisiin loukkaantumisiin ja ainakin väitettyihin mielensä pahoittamisiin. Todettakoon, etteivät tutkimuksen keskiössä olleet höperöityvät eläkevaarit.

(...) Uusimmasta Suomen Kuvalehdestä huomaan, että siellä kolumnisti kirjoittaa otsikolla Solvaaminen on painostusta. Tämän yllättävän johtopäätöksen näyttävää oikeuttavan muutama letkautus, eritoten erään kansanedustajan eräästä aikuisesta poliisikomisariosta twitterissä käyttämä nimitys munaton nillittäjä.   

(...) Tuossa Suomen Kuvalehden jutussa huomiota herättää, että kirjoittajalla näyttää olevan suuri halu kieltää mehevien, kansanomaisten ilmausten käyttö ja peräti leimata se painostukseksi ja vaaraksi demokratialle. 

Tämä on jo sen tason käsitekikkailua, ettei se jää missään tupaillassakaan huomaamatta. Kyllä politiikasta kirjoittavilta täytyy edellyttää yleisönsä kunnioittamista. 

Mitä muuten tarkoittaa, jos jotakuta sanotaan munattomaksi nillittäjäksi? Itse törmäsin tuohon munaton-sanaan ensimmäisen kerran lukiessani D.H. Lawrencen romaania Lady Chjatterleyn rakastajaa vuoden 1961 käännöksenä. Siinä tosin puhuttiin munista monikossa. Englannissahan tuo ilmaus to have balls on normaalikieltä. 

Itse asiassa vasta 2000-luvulla näyttäisi tulleen tavalliseksi sanoa, että jollakin on munaa. Aivan erityisesti tyttöyhtyeillä sitä kuuluu nykyään olevan…

Artikkeli some-raivosta on sikäli hauska, että se paljastaa toimittajan ja haastateltujen oman raivon niitä kohtaan, joista he eivät satu pitämään polittisesti:

Somen myrkylliset ääripuheet pyörivät pääasiassa maahanmuuton, rasismiin liittyvien teemojen ja terrorismin ympärillä.

Toimittaja Niilolan havainto on puhdas subjektiivisesti syntynyt optinen harha. Hän on omasta asemastaan nähden kykenemätön tunnistamaan äärivasemmiston väkivaltaista vihanlietontaa kansallismielisiä vastaan. Yhtä lailla Niilolan kaltaisen keskiverto vasemmistolaistoimittajan on vaikea nähdä sateenkaarilasiensa takaa punavihreän lukeneiston ylimielisen halveksuvaa puhetta "junttisuomalaisista".

Ylen artikkellissa termiä ääriryhmä käytetään synonyymina "äärioikeistolle", joka käy selväksi Niilolan ottamista esimerkeistä. Äärivasemmiston ja muslimien vihamielinen puheenparsi eri lailla ajattelevista on punavihressä kuplassa eläville vallankäyttäjille täysin oikeutettua viestintää, jonka vuoksi heidän on mahdotonta nähdä siinä mitään kyseenalaistettavaa. Kun sitten tuulipukukansaan kuuluvat veronmaksajat vinoilevat vastavuoroisesti "paremmille ihmisille", ottavat nirppanokkaiset cityvihreät kritiikin vastaan kuin milleniaali-sukupolven lumihiutaleet. Toisaalta on ymmärrettävää, että cafe lattea litkivien besserwisserien keskuudessa paksun iho kasvattaminen on vaikeaa, varsinkin kun urbaaneja turvatiloja on tarjolla runsaasti.

Jutun kirjoittaneelle toimittajalle tuottaa selvästi ahdistusta tiettyjen sanojen käyttö omasta viiteryhmästään. Itsensä hyviksi ihmisiksi korottaneet vihervasemmistolaiset voisivat joskus yrittää rekisteröidä omaa puhettaan ja sitä, kuinka usein he päästävät suustaan sanan natsi tarkoittaen sillä lähes jokaista, joka on eri mieltä heidän kanssaan. 

Sosiaalisen median kova retoriikka ja sanasto on soluttautunut ääriryhmien some-kielestä osin jopa vallan kammareihin ja joskus myös median käyttöön. Alunperin esimerkiksi "suvakki" ja termi "vihervasemmisto’"olivat äärioikeiston käyttämiä haukkumasanoja. Nyt esimerkiksi vihervasemmisto-termi kelpaa mediallekin. Jotkut kansanedustajat ovat kutsuneet maahanmuuttajia "matuiksi" eli äärioikeistoa lainaten maahantunkeutujiksi.

Uutisartikkelin loppupuolella uudella Tammikko-sukunimellä esiintyvä tutkija näkee tavallisten ihmisten pelot vainoharhaisina äärioikeiston houreina. Tutkijalle varsinkin kansallismielisten puheet ovat jo sinällään tekoja, koska ne hänen mielestään mahdollistavat lähes väistämättä väkivallan. Sama logiikka ei kuitenkaan näyttäisi tutkijan mielestä pätevän äärivasemmiston ja muslimien retoriikkaan, koska niistä hän ei mainitse mitään. Yhteiskunnallinen uhka tulee vain ja ainoastaan liberaalien syntipukiksi valitsemasta "äärioikeistosta":

Teemu Tammikko sanoo, että aina on olemassa myös riski siitä, että uhkaavista sanoista joku siirtyy tekoihin.

– Ei tarvitse kovin kauas historiaan sukeltaa, kun näkee jostakin ryhmästä rakennettavan uhkakuvia. Silloin on olemassa vaara, että jotkut uskovat, etteivät pelkät sanat riitä, vaan reagoivat myös fyysisin teoin.

Ylessä on jo pitkään ollut mahdotonta tehdä juttua "vihapuheesta" ja "maalittamisesta" ilman että se liittyisi jollain lailla presidentti Donald Trumpiin. Kuinka ennalta-arvattavan ennakkoluuloisia Tammikon löysät, perustelemattomat heitot väkivallan ja Trumpin kannattamisen välillä ovatkaan:

Tammikon mukaan esimerkiksi silloin kun Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin on katsottu puheissaan lietsoneen vihaa, ovat väkivallanteot lisääntyneet. Suomessa vallanpitäjien poliittisen kielenkäytön koventumisen, retoriikan ja sanaston muutoksen voi havainnollistaa kahden eturivin poliitikon twitter-riitaan.

On totta, että Yhdysvalloissa on viime vuosina esiintynyt tavallista enemmän poliittista väkivaltaa, mutta toisin kuin Tammikko uskottelee, väkivallan tekijät tulevat enimmäkseen vesikauhuisen äärivasemmiston riveistä. Tosiasia, josta kertoo mm. arvovaltaisen Chronicles Magazinen kirjoitus Who is really responsible for political violence?

Koska juttu some-raivosta rajoittuu tarkoituksellisesti vain "äärioikeistoon" ja perussuomalaisiin, myös kirjoituksen lopussa käsitelty poliitikkojen keskinäinen nokittelu  Twitterissä henkilöidään persujen puheenjohtaja Jussi Halla-ahoon. Aivan samanlaista, tosin paljon tosikkomaisempaa öyhötystä, löytyy vasemmistoliiton raivofemininisti Veronika Honkasalon ulostuloista, mutta sen esille ottaminen ei palvelisi artikkelin agedaa:

Onko keskustelukulttuuri lopullisesti muuttunut? Viestintäoikeuden professori Päivi Korpisaari lausuu muutaman lohdun sanan. Some-raivoonkin voi vastata nykykeinoin. 

– Kyllä nykylaki antaa paljon työkaluja. Ongelmana kuitenkin on se, että aivan liian usein poliisi keskeyttää tutkinnan kalliina tai siksi, että katsoo rikoksen vähäiseksi. 

Myös Teemu Tammikko uskoo, että verkkoviha on yhä suitsittavissa. 

– Tietysti on syytä huoleen. Mutta uhka ei ole vielä voittamaton. Kyllä somea valvotaan ja jatkossa valvotaan yhä tehokkaammin.

Vasemmistolaiset ja "liberaalit" ovat enimmäkseen laskelmoivia pelkureita, jotka eivät uskalla väitellä avoimesti poliittisten haastajiensa kanssa. Kun joku kyseenlaistaa heidän hullunkuriset teesinsä, he eivät terävöitä vasta-argumenttejaan (vaikeaa se tosin olisikin) vaan huutavat avuksi virkavaltaa ja lainsäätäjiä, jotka vastaisivat heidän puolestaan. Heille erimielisten näkemykset ovat vain hygieninen ongelma, joka pitää ratkaista voimalla. Siksi he tarjoavat "ratkaisuksi" sensuuria eli totuuden julkitulon estämistä, koska totuus saattaisi estää heitä toteuttamasta kansantahdon vastaisia itsekkäitä projektejaan. 

Kansanvallan kannalta järjestelmän syöttiläiden ajamat retoriset keinot kaventaa sananvapatta ovat aina kestämättömiä, koska sananvapauden perimmäinen tarkoitus on suojella kansalaisia hallinnolta, ei estää kansalaisia moittimasta kelvotonta hallintoa.

SAKSAN ROTUSURMAT OVAT VAIN OSOITUS PAKOTETUN MONIKULTTUURIN SISÄÄNRAKENNETUSTA VÄKIVALLASTA

Monikulttuurin väkivaltaista arkea Saksassa.

Monikulttuuri on jo lähtökohtaisesti monien modernien konfilktien lähde. Viimeisin todiste tästä tulee läntisen Saksan Hanaun kaupungista, jossa 43-vuotias mies, todennäköisesti saksalainen, surmasi eilen illalla yhdeksän ulkoeurooppalaista, äitinsä ja lopulta itsensä. Yle on kertonut asiasta monessa uutisessaan kuten tässä ensimmäisessä julkaistussa jutussaan Saksan joukkoampujan tekoa tutkitaan terrorismina, liittovaltion syyttäjä: ampujalla "syvästi rasistisia näkemyksiä" – suora lähetys tapahtumapaikalta, Yle seuraa:

Asunnossa oli myös itsemurhaviesti, johon liittyi video. Mediatietojen mukaan ampuja tunnustaa kirjeessään ampumiset ja käyttää rajua äärioikeistolaista kieltä. Tutkinnasta vastaava liittovaltion syyttäjä kertoi iltapäivällä, että ampuja esitti verkkosivuiltaan löytyneissä videoissa ja manifestissa "syvästi rasistisia näkemyksiä". 

Viestissä hän sanoo ajattelevansa, että tiettyjen maiden Saksassa asuvat kansalaiset on surmattava, ellei heitä pystytä karkottamaan maasta.

Suurin osa Länsi-Euroopan monikulttuurisen väkivallan ja terrori-iskujen tekijöistä ovat rotumuukalaisia, mutta välillä pieni osa kantaväestöstä yrittää vastata samalla mitalla. Useimmissa tapauksissa kuten Hanaussa vastaiskujen tekijä on ollut niin sanottu yksinäinen susi, joka on kyllästynyt korruptoituneen demokratian sallimaan maahanmuuttoinvaasioon.

Oikeastaan on hämmästyttävää, kuinka vähäisiä Euroopan kantaväestöjen vastareaktiot ovat suhteessa kehitysmaalaisten islamo-terrorismiin, arkiväkivaltaan, joukkoraiskauksiin, lasten raiskauksiin (ns. grooming-ilmiö), huumerikollisuuteen, sosiaaliturvan hyväksikäyttöön jne. Pöyristyttävintä tässä kuviossa on se, kuinka todelliset syylliset poliitikan huipulla käyttävät tätäkin välikohtausta keppihevosenaan, jolla syyllistää ja rajoittaa kantaväestöän poliittista ilmaisuvapautta. 

Jos kenellä niin kantaväestön tahdosta piittaamattomilla politikoilla ja heidän näkymättömillä taustavoimillaan on verta käsissään. Kun tarkastellaan puolueettomasti syy-seuraussuhteita, ideologisin syin pakotettu monikultturi on länsimaiden sisäisen väkivallan pääasiallinen synnyttäjä. Ne, jotka päästävät kehitysmaiden kansalaisia aiemmin niin turvallisiin kansallisvaltioihimme, ovat pääsyyllisiä nykytilanteeseen. Tosin itsetuhoisia muotiaatteita seuraavia naiveja äänestäjiäkin voi osaltaan syyttää tilanteesta. 

Kuitenkin viime kädessä johtavat poliitikot ovat monikulttuurin airueita, jotka päättävät kansan demografisesta kurssista. Saksassa hän on entinen DDR:n pikkupioneeri, lapseton yksineläjä Angela Merkel. Vaikka liittokanslerin sormien lävitse valuu sekä saksalaisten että ulkomaalaisten verta, hänellä on silti julkeutta houria jostain rasismista ikään kuin kyse olisi yhteiskunnan ulkopuolelta tulevasta erillisestä entiteetistä:

Saksan liittokansleri Angela Merkel on tuominnut rasismin Hanaun verilöylyn jälkeen.  

– Rasismi on myrkkyä. Viha on myrkkyä. Tätä vihaa esiintyy yhteiskunnassamme, ja se on syynä aivan liian moneen rikokseen, Merkel sanoi.  

Merkelin mukaan viranomaiset tekevät kaikkensa taistellakseen niitä vastaan, jotka yrittävät jakaa Saksaa rasismilla.

Jos rasismia on olemassa, kyse on vain terveestä immuniteetista, jota esiintyy mm. tiibetiläisillä  ja näköjään jonkin verran vielä saksalaisillakn. Mitä tulee sitten vihaan, Merkel ja hänen saksalaisvihamielinen klikkinsä ovat siihen itse syyllisiä, sillä kansankunnan immuunipuolustus ei reagoi ennen kuin joku vieras uhkaa sitä konkreettisesti. Kuka päästi ketun kanatarhaan? Toisin sanoen ilman rotumuukalaisia ei olisi rasismia. Saksassa vierasväkeä on viime vuosikymmenenä päästänyt maahan Merkelin hallinto, joten liittokanseri on tosiasiallinen syyllinen lukemattomiin rikoksiin, joista hän syyttää nyt saksalaisia.

Höyrypäisen ideologian voimalla toteutettu monikulttuurikokeilu ei pysy koossa kuin mielivaltaisilla laella, sensuurilla, neuroottisen sensitiivisellä puheella ja viranomaisten väkivallan uhalla. Juuri tätä totalitarismia Merkel on vaatimassa maahansa lisää. Kysymys kuuluukin: kuinka kauan saksalaiset ovat valmiita sietämään tätä? Jos tyytymättömyys realisoituu teoiksi, voi olla, että oikeutettu viha ei purkaudukaan pelkkinä välikäsinä oleviin ulkomaalaisiin vaan poliittiseen johtoon.