KUNTA- JA ALUEVAALIT 2025 OLIVAT VÄSYNYTTÄ DEMOKRATIAILVEILYÄ

Äänestämisen merkitys yhteiskunnallisessa päätöksenteossa on laskenut kolmena viimeisenä vuosikymmenenä ratkaisevasti Euroopassa. Tähän on vaikuttanut eniten itseriittoinen Euroopan Unioni, jonka päätökset muodostavat Suomen kaltaisessa kuuliaisessa maassa jo 60 prosenttia kaikesta lainasäädännöstä. Ainoastaan presidentinvaaleilla näyttää olevan vielä jonkinlaista merkitystä johtuen presidentin melko suurista ulkopoliittisista valtaoikeuksista. 

Ilman verotusoikeutta olevien hyvinvointialueiden vaaleilla on äänestäjille vähiten merkitystä, jonka  vuoksi ne haluttiin koplata yhteen kunnallisvaalien kanssa. Ratkaisu oli ymmärrettävä jo senkin vuoksi, että aluevaaleissa äänesti edelliskerralla vain alle puolet (47,5%) äänestysoikeutetuista. Kevään vaalitemppuilusta oli sen verran hyötyä, että aluevaalien oikeutus voidaan perustella sen yli 50-prosenttiin (51,7%) kohonneella äänestysaktiivisuudella. Sen sijaan kuntavaalien äänestysprosentti jatkaa edelleen laskuaan: edellisten vaalien 55,1%:sta 54,2%:iin. Parin viime vaalien luvut ovat silmiinpistävän pienet kun tiedetään, että vielä 1990-luvulla äänestyprosentti kunnallisvaaleissa oli yli 70%:ia. Eräs syy heikkoon äänestysaktiivisuuteen on kuntien kasvaneet velvoitteet, joista huomattavan osan maksaa nykyään EU:n ohjaama valtio. Toisin sanoen kuntien rahanjakopolitiikasta päättää yhä enenevässä määrin eduskunta eivätkä kunnanvaltuustot.

Kansalaisten kiinnostus kevään 2025 kunta- ja aluevaaleja kohtaan olivat odotetun vaisut huolimatta valtiollisen tv-jätin päivittäisestä vaalimarkkinoinnista. Vasta tuloksen ratkettua vaaleista alettiin löytää poliittiisia yllätyksiä, vaikka käytännössä niillä ei ole suurtakaan merkitystä Suomen taloudelliseen ja ulkopoliittiseen taaperrukseen. Päällimmäisenä mieleen jäivät SDP:n nouseminen maan suurimmaksi kuntapuolueeksi ja Perussuomalaisten kannatuksen puolittuminen edellisiin kuntavaaleihin verrattuna. Paljon vähemmälle huomiolle jäi ulkomaalaisten valtuutettujen raju kasvu ja hylättyjen äänien moninkertaistuminen.

Kaikissa suurissa kaupungeissa rotumuukalaisten määrä kasvoi valtuustoissa silmiinpistävästi. Esimerkisi Turussa pääsi kahdeksan ulkomaalaista valtuustoon: 4 Vasemmistoliitosta,  3 SDP:stä ja 1 Kokoomuksesta. Määrä on noin 1/6 valtuutetuista, mikä on suhteessa enemmän kuin ulkomaalaisten osuus kaupungin asukkaista. Miten ylipäätään on mahdollista, että ulkomaalaiset ilman kansalaisuutta saavat äänestää ja olla ehdolla Suomen kunnallisvaaleissa?

Vain orjakansa antaa kenen tahansa maan rajojen läpi tunkeutuneen muukalaisen äänestää samankaltaisiaan päättämään elättäjiensä asioista. Tätä kehitystä vielä ruokki veronmaksajien kustantama Yle, joka mainosti yli kuukauden ajan monta kertaa vuorokaudessa ulkomaalaisten oikeutta äänestää kunta- ja aluevaaleissa. "Humoristisissa" tietoiskuissa keski-ikäinen nainen toitotti, kuinka Ylen verkkosivuilta löytyy ohjeet kahdeksalla eri kielellä miten äänestää vaaleissa. On selvää, että sisällöntuotannoltaan punavihreässä Ylessä kehoitetaan ulkomaalaisia äänestämään, koska nämä antavat äänensä poikkeuksetta suomalaisvihamielisille punavihreille puolueille.

Maamme sosiaalipalveluja kaikkein eniten hyväksikäyttävät somalit näyttävät olleen näissä vaaleissa erityisen aktiviisia. Perussuomalaisten kuntavaaliehdokkaana Vantaalla ollut Jiri Keronen kertoo Facebookissa, että Vantaalla ja Helsingissä pääsi läpi "kasa somaleita, jotka eivät olleet vaivautuneet edes pistämään valokuvaansa Ylen vaalikoneeseen". Keronen jatkaa:

Ja paljon keskimääräistä demaria isommilla äänimäärillä. Hämähäkkivaistoni kertoo, että siellä on moskeijoissa kerrottu, ketä pitää äänestää. Todennäköisesti jengi ei osaisi edes äänestää, mikäli moskeijassa ei kerrottaisi sitä.

Kerosen ounastelut eivät ole "muukalaisvihamielistä salaliittoteoretisointia", sillä monet lähteet kertovat lähes kirjoitus- ja lukutaidottomien somalinaisten "äänestysohjauksesta" ei vain Suomessa vaan myös Somaliassa. Uskokaa tai älkää, mutta läntisessä arvopohjaisessa demokratiailveilyssä on mahdollista rakentaa Mogadishuun vaalipiste, jossa siellä asuvat paikalliset voivat äänestää Helsingissä, Vantaalla ja Turussa majailevia somaliehdokkaita!

Vain täysin kesytetty tolkun kansalainen ei tunnusta tosiasiaa, että Euroopan ulkopuolelta tulevat vapaamatkustajat ajavat vain ja ainoastaan oman etniteettinsä etua. Oma lukunsa on aktiivisesti Suomen tuhoa ajavat kantasuomalaiset punaporvarit, jotka äänestävät kiusallaan rotumuukalaisia. Esimerkiksi helsinkiläinen muusikko-rocktoimittaja Holle Holopainen on sanonut haastatteluissa äänestäneensä 1990-luvulta lähtien aina värillistä naista. Valitettavasti eksentrinen äänestyskäyttäytyminen ei rajoitu enää vain tavalliseen kansaan hajurakoa tekeviin taiteilijatyyppeihin. Suurimmissa kaupungeissa hyvesignaloiva etnomasokismi näyttää tätänykyä olevan erityisen suosittua nuorten opiskelijanaisten keskuudessa.

Mitä sitten tulee sosiaalidemokraattien vaalivoittoon, siinä ei ollut tippaakaan kyse heidän omista ansioistaan. Voitto tuli ilmaiseksi vain siksi, että suuri osa kansalaisista ei kykene ajattelemaan syitä ja seurauksia, vaan näkee edessään vain välittömät hyödyt ja haitat. He äänestivät viime eduskuntavaaleissa oikeistopuolueita, koska ymmärsivät sentään Marin-krapuloissaan maan eläneen yli varojen. Nykyhallitus lupasi vyön kiristystä ja kun se sitä sitten toteutti, se ei äänestäjille kelvannutkaan. Siksi kunta- ja aluevaaleissa kiukuttelevat äänestäjäkakarat antoivat valtakirjansa kyljellään röhnöttäville emakkodemareille, joiden ei tarvinnut tehdä muuta kuin odottaa, että voittoisa banaani putoaa suuhun. 

Näyttää pahasti siltä, että maan konkurssin partaalle ajaneen bile-Marinin kulutusjuhlat olivat niin loistokkaat, että niiden takaisinmaksu on tullut mahdottomaksi. Samat Marinia kannattaneet äänestäjät haluavatkin nyt löysätä valtiovelan vyötä, jolla hirttää itsensä juutalaisten globalistipankkiirien ikuisiksi velkaorjiksi. Tämä vain siksi, jotta voitaisiin ennen vedenpaisumusta  elää "ilmaiseksi" tulevista sukupolvista piittaamatta. Ehkä väestönvaihto ei olekaan välttämättä niin huono juttu, sillä näin typerä kansa ei ansaitse elää. Jotta sille voitaisiin suoda vielä jatkoaika, pitäisi se tapahtua jonkinlaisen fascistisen hallinnon kurinpalautuksella. 

Demareita äänestäneiden puolustuksesti on tosin sanottava, että Suomen heikko taloustilanne ei johdu yksin Marinin hallituksen epäonnistuneista ratkaisusta, sillä maamme talous ei ole kasvanut yhtään vuoden 2008 jälkeen. Itse asiassa Suomi kuuluu talouskasvussa maailman kymmenen heikomman maan joukkoon ja 2020-luvulla Suomen bruttokansantuotteen kasvu on Kreikan ohella EU:n heikoin. Koska 1990-luvun Nokia-huumassa talouden rakenneuudistukset jäivät tekemättä, Suomi on juuttunut paisuneeseen hyvinvointivaltioprojektiin, jonka kustantaminen 2020-luvun tulorakenteella on tullut mahdottomaksi. 

Kokoomuksessa tämä on tiedetty hyvin, vaikka sielläkin haluttaisiin elää 1980-luvun hyvinvointi-Suomen nostalgiassa. Pääasiassa Kokoomus on kiinnostunut vain suurimman puolueen asemastaan ja valtion kautta harjoittamastaan kaverikapitalismista. Koska kansansuosio on "kykypuolueelle" kaikki kaikessa, se oli viime hallituksen muodostamisessa sen verran ovela, että antoi kansan silmissä epäsuosituimman valtionvarainministerin salkun lyhytnäköisen vallanhimoisille persuille. Huonojen aikojen vain pahentuessa valtionvarainministeri joutuu olemaan kansan sylkykuppi, mikä ymmärrettiin Kokoomuksessa hyvin. Vaikka pääministeri Petteri Orpo onkin päävastuussa heikosta valtiontalouden hoidosta, vaaleissa kansan viha kohdistui leikkauksista vastanneeseen valtionvarainministeripuolue Perussuomalaisiin. Jälleen kerran muut hallituspuolueet saivat vetää kaikessa rauhassa hölmöjä Persuja kölin alta. 

Jos emme vielä halua heittää Suomen ja demokratian osalta lusikkaa nurkkaan, pitäisi poliittisella kartalla tapahtua perusteellinen muutos. Jotta edellä mainittu välttämätön "fascistinen kurinpalautus" nykyisen demokratuurin kontekstissa olisi edes teoreettisesti mahdollista, pitäisi eduskuntaan nousta puolue, joka ei tee kompromisseja eikä luovu kansallisen itsemääräämisen periaatteesta. Sinimustalla liikkeellä on tähän potentiaalia, mutta profiilia nostaakseen sen pitäisi tehdä radikaaleja ehdotuksia ja yksiselitteisiä irtiottoja nykypolitiikan "maan tavasta". Eräs shokkiaaltoja nostattava pelin avaus voisi olla vaatimus äänestysoikeuden epääminen kunta- ja aluevaaleissa niiltä, jotka eivät ole Suomen kansalaisia.

MITÄ SUUREMPI MUUKALAISINVAASIO, SITÄ SUUREMPI RASISMISYYTTELY

Julkisessa keskustelussa vaietaan rasismista!
-Ozan Yanar, vihreät

Suurten massojen mielenliikkeitä ovat hallinneet tämän vuosikymmennen alusta lähtien koronavirus, Ukrainan sota ja Gazan kostonkierre. Kriisit ovat olleet kieltämättä edullisia poliittis-taloudellisille eliiteille niin idässä kuin lännessä, koska niiden ansiosta kansalaiset ovat alkaneet tukemaan itsekkäiden eliittien ajamaa politiikkaa. Kriisitietoisuuteen kiihotetut kansalaiset keskittyvät korkeintaan kahteen suureen mieltä kuohuttavaan kysymykseen kerrallaan, jonka vuoksi ne eivät mediavyörytyksen keskellä kykene näkemään taustalla olevaa suurtaa kuvaa. Tämä näkyy ennen kaikkea vallitsevan politiikan vähäisessä vastustamisessa, koska eliitit niin lännessä, Venäjällä kuin Kiinassakin ovat eri hätätilojen varjolla onnistuneet istuttamaan massoihin näkemyksen, jossa "kriisien ratkaisu" vain hallitsevan luokan haluamalla tavalla on saatu näyttämään kaikkien yhteiseltä asialta. 

Tällaisessa tilanteessa kansakuntia repivät sosiaalis-demografiset kysymykset kuten maahanmuutosta seuraava rasismi ovat jääneet hetkittäisiä moraalipaniikkeja lukuunottamatta huomattavasti vähemmälle mediahuomioille kuin viime vuosikymmenellä. Median lentotilaan ei kerta kaikkiaan mahdu yhdellä kertaa liikaa tavaraa, varsinkin kun länsimaissa kaikki on haluttu saada mukaan yhteiseen rintamaan puolustamaan globaalin valtakerroksen manageroimaa "demokratiaa" itäisiä mörköjä vastaan.

On silti turha kuvitella, että esimerkiksi suomalaisten rasisteiksi syyttely olisi kadonnut minnekään, vaikka se ei näykään yhtä kroonisena ilmiönä mediassa kuin aiemmin. Koska rasismin todellinen juurisyy eli kansalta kysymättä tuotettu ulkoeurooppalaisten massainvaasio on jatkunut kriisien aikana entistä kiivaampana ja röyhkeämpänä, poliittis-taloudellinen johtomme on alkanut ymmärrettävästi pelätä siitä seuraavaa vastareaktiota. Manageriaalisen luokan silmäätekevien näkökulmasta 2020-luvun kriisit ovat medianäkyvyydellään peittäneet onnistuneesti peruuttamattoman väestömuutoksen, mutta sisimmissään hekin tietävät, että ennen pitkää kasvavat ongelmat eivät jää huomaamatta kenenkään arjessa. 

Siksi kansainvälisiä tahoja mielistelevät lakeijamme ovat aloittaneet uuden hyökkäysoperaation kansalaisiaan vastaan, viimeisimpänä iskuna pääministeri Petteri Orpon tällä viikolla (18.3.2024) isännöimä pyöreän pöydän keskustelu yhdenvertaisuudesta ja syrjimättömyydestä. Kun katsoo Ylen uutisjutussa Orpo järjesti keskustelun viime kesän rasismikeskustelun jälkimainingeissa – heidät kutsuttiin mukaan esitettyä osallistujalistaa, siinä mainitut tahot ovat pelkästään niitä, jotka näkevät rasismin ainoastaan suomalaisten ongelmana. Toisin sanoen poliittiis-taloudellisen eliitiin masinoiman valtavan muukalaisinvaasion vastuuttomat seuraukset käännetäänkin kansalaisten syyksi, koska valtaosa heistä ei suostu hyväksymään eliitin ja sitä lypsävien "kansalaisjärjestöjen" valtiopetosta!  

Pyöreän pöydän keskustelun teemaksi oli otettu kokoomuslaisen sopivasti työelämän kysymykset, ennen kaikkea nuorten ulkomaalaisnaisten asema työmarkkinoilla. Uutisjuttuun haastateltu valtioneuvoston kanslian johtava asiantuntija Katriina Nousiainen sanoo, ettei osallistujalistalla ole seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen edustusta:

  – Se johtuu siitä, että meillä on painotuksena enemmänkin rasismi, ja nimenomaan ulkomaalaistaustaisten ja etnisten vähemmistöjen kokema syrjintä ja rasismi työelämässä, Nousiainen sanoo.

Hallituksen asiantuntijoiden lähtökohtana ei ole pohtia valtaenemmistönä olevien suomalaisten kurjistuvaa asemaa, mikä johtuu pitkälti työmarkkinoille tuodusta kilpailevasta vieraasta halpatyövoimasta, vaan etsiä uusia keinoja joilla parannetaan entisestään tulijoiden asemaa. Väestöllisessä nollasummapelissä häviäjäpuolella ovat suomalaiset, koska poliittis-taloudellinen eliitti ei ole nähnyt vuosikausiin suomalaisilla mitään itseisarvoa kansakunnan perustana. 

Orpon lastenkutsujen ajankohta ei ollut sattumaa, sillä viime maanantaina alkoi sopivasti Suomen Punaisen Ristin vetämä perinteinen Rasismin vastainen viikko. Suomalaisten säilymiseen piittaamattomasti suhtautuvan SPR:n kampanja ei aikaisempien vuosien tapaan keskity arkipäivän rasismiin, vaan nyt sen huomio on "rakenteellisessa rasismissa". Linjan muutoksen ymmärtää, sillä käytännössä arkipäivän brutaali rasismi näyttäytyy kansalaisille enimmäkseen ulkomaalaisnuorten tekeminä ryöstöinä ja väkivallantekoina kantaväestöä kohtaan. Sen sijaan tärkeäksi puheenaiheeksi nostetulla "rakenteellisella rasismilla" valmistellaan suomalaisten alamaisten sopeutumista kolmannen maailman väestötsunamiin, jota globalistipoliitikot ja ennen kaikkea keskuspankkiirit ovat ajaneet läpi väkisin viime vuosikymmeninä. 

Globaalin eliitin yhtenä tiedottajana toimiva New York Timesin kolumnisti ja taloustieteilijä Paul Krugman sanoo vuoden 2019 haastattelussaan kiertelemättä, ettei yhtenäisillä valkoisilla kansakunnilla saa ja voi olla tulevaisuutta. Maamme poliitikot ja talousjohtajat ovat nähtävästi kuunnelleet tarkkaan tätä hevoskuiskaajaa, koska juuri 2020-luvulla maahanmuutto Suomeen on edennyt mittaluokkaan, jota voisi kutsua väestönvaihdoksi. 

Tällä hetkellä maassamme asustelee jo puoli miljoonaa ulkomaalaistaustaista henkilöä eli 8 %:ia kokoa väestöstä.  Vastaväitteistä huolimatta väestön vaihtuminen on toisiasia silloin kun kantaväestön syntyvyys laskee, väestö ikääntyy ja kuolee samalla kun maahan päästettyjen määrä kasvaa ilman takarajaa. Kantaväestön elintilan valtaaminen näkyy ennen kaikkea suurissa kaupungeissa: Vantaan asukkaista joka neljäs on ulkomaalaistaustainen ja Espoossa joka viides. Aivan lähitulevaisuudessa, kahdenkymmenen vuoden päästä, joka toinen espoolainen on ulkomaalaistaustainen. Ei ihme, valtiojohtomme ja talouselämän vaikuttajamme haluavat kansalaisia harhauttaakseen toistaa valtamedian megafonin kautta SPR:n suomalaisia syyllistävää rasismi-mantraa.

Tuotetaanpa ulkomaalaisia maahan sitten millä verukkeella tahansa, yhteiskunnan pelikortteja käsissään pitelevien tavoitteet ovat tämän asian osalta jo pitkälti toteutuneet. Kansakunta on saatu riitelemään keskenään, koska enemmistö näkee muukalaisinvaasion kansakunnan säilymisen kohtalonkysymyksenä kun taas abstrakteja ihmisoikeuksia puolustava vähemmistö on asettautunut eliitin puolelle. Tällä tuotetulla ongelmalla riitautettua massaa on valitettavan helppo hallita. 

Ainoa toivo kansakunnan eheytymiselle on äänekkään vähemmistön herääminen todellisuuteen joko kantapään kautta tai poliittisen johdon petoksen paljastumisen seurauksena. Miten tämä toteutuu vai toteutuuko ollenkaan on tulevaisuuden käsissä. Varmaa on vain nykytilanteen väliaikaisuus, jossa ratkaiseva muutos on väistämättä edessä: joko suomalaiset häviävät merkityksettömäksi kansansirpaleeksi tai se nousee uuteen eloon aallonpohjastaan.

PERSUT MUKANA UUDESSA HALLITUKSESSA – MUUTTAAKO KOVEMPAA ÄÄNESTÄMINEN LOPULTA MITÄÄN?

Euroopan Unionin periferian pieni vasallivaltio nimeltä Suomi sai tiistaina 20. kesäkuuta 2023 sitten uuden uuden valtioneuvoston. Hallituksen muodostavat huhtikuun alussa pidettyjen eduskuntavaalien voittajapuolueet Kokoomus, Perussuomalaiset, Suomen ruotsalainen Kansanpuolue ja Kristillisdemokraatit. Jo tässä vaiheessa on pilattava hyvä tarina ja kerrottava, että manageriaalisen luokan eliitin sisäinen vallansiirto ei juuri vaikuta maamme politiikan suureen kuvaan, jossa tekemällä tehty etninen väestönmuutos, matelu Euroopan Unionille ja hirttäytyminen "arvopohjaiseen"  länteen, etenkin amerikkalaisvetoiseen Natoon, tulee jatkumaan. 

Suomalaisten etujen ajamisessa hallituksen vaikutusvaltaa on vähennetty jokaisen vaalikauden jälkeen, tosiasia, josta ei julkisuudessa juuri puhuta. Ehkäpä siksi, että monoliittinen media on sen verran EU:n, YK:n, Naton ja "kansainvälisten sopimusten" pauloissa, ettei sitä ole pitkiin aikoihin kiinnostanut suomalaiskansalliset edut, varsinkin jos ne ovat hallitsevan luokan intressejä vastaan. Mediaa vuosia seuranneet eivät ole voineetkaan olla huomaamatta, kuinka se tukee hallitusta sitä innokkaammin mitä epäkansallisempaa agendaa se ajaa. 

Jokainen vuoden 1991 jälkeinen Suomen hallitus on harjoittanut systemaattisesti kansallisen itsemääräämisoikeuden kaventamista, joten Sanna Marinin johtama suomalaisvihamielinen punavihreä viisikko oli vain johdonmukainen seuraus eliitin pitkään jatkuneesta korruptoituneisuudesta. Kun narusta vedetyt suomilampaat sitten lopulta huomasivat feministipoliitikkojen toteuttavan tosissaan globaaleja taivaanrannan unelmiaan, yrittivät he uusissa vaaleissa estää talouden ja kultuurin syöksykierteen äänestämällä kovempaa oppositiopuolueita. 

Järjestelmää pyörittävä nomenklatuura suorastaan tyrkyttää kansalaisille mahdollisuutta vaikuttaa eliitin sisäiseen kiertoon, koska sen kannalta on järkevää, että vaalikarja käyttää mahdollisimman paljon äänivaltaansa etukäteen rajattuihin politiikkavaihtoehtoihin kuin että se omavaltaisesti ottaisi kadut ja vallan salit haltuun vaatien todellista muutosta nykypolitiikan taustalla oleviin ehtoihin. Kun hallitusta on vaihdettu, hallitseva luokka tietää vihaisten kansalaisten enemmistön rauhoittuneen ainakin seuraavaksi pariksi vuodeksi, koska tuulipukukansa uskoo huolensa tulleen kuuluksi. Näin manageriaalinen luokka on jälleen kerran säilyttänyt valta-asemansa ohjaamalla kansalaiset sille viritetyn näennäisdemokratian huomaan.

Jotta politiikan muutos näyttäisi kansalaisten silmissä uskottavalta, uuden oikeistohallituksen on pitänyt tehdä tiettyjä päätöksiä, jotka poikkeavat selvästi entisen vasemmistohallituksen linjauksista. Tämä on tehty pääasiassa talouspolitiikassa, jossa kiristyksiä voidaan pitää merkittävinä, vaikkei mistään suuresta oikeistolaisen talousparadigman vaihdoksesta olekaan kyse. Talouspolitiikassa välttämättömyydestä on tehty vain hyve samalla kun uusi hallitus sitoutuu edelleen demarien vuosikymmeniä määrittämän holhoavan "hyvinvointivaltion" projektiin. Erona entiseen on ainoastaan se, että kansalaisille myönnettyjä lahjuksia ja muita tulonsiirtoja vähennetään. Keskeisen talouspolitiikan osalta muutos olisi todennäköisesti ollut sama hallituksesta riippumatta, koska kansainvälisten velkarahoittajien ja IMF:n ruoskan vuoksi uudet päättäjät joutuisivat tekemään väistämättömiä ratkaisuja korjatakseen höllän rahanjaon aiheuttaman taloudellisen epätasapainon.

Mitä taas tulee eräiden merkittävien tiedotusvälineiden puheisiin hallituksen äärioikeistolaisuudesta, ne voi jättää omaan arvoonsa, sillä mitään aidosti radikaalia muutosta politiikassa ei ole näkyvissä. Tarkoitetaanpa äärioikeistolla sitten liberaalia talouspolitiikkaa tai kansalliskonservatiivista arvomaailmaa, uusi hallitus ei näiden nimikkeiden alle mahdu. Tosin sentimentaalisessa nykymaailmassa kaikki demareista oikealle leimataan mediassa äärioikeistolaisuudeksi, mutta jos termi käsitetään edes joten kuten tolkullisesti, Petteri Orpon Kokoomus ja Riikka Purran Perussuomalaiset eivät käsitteen kriteerejä täytä. Valtion yritystukia, EU:n säännöstelyä ja suuryhtiöiden monopolikapitalismia edistävää Kokoomusta on vaikea pitää äärioikeistolaisena markkinaliberalismin airueena samoin kuin Perussuomalaisia etnisen nationalismin äänitorvena. 

Olemukseltaan kaikkien kaverilta vaikuttava Petteri Orpo on se Kokoomuksen mukava mutta hieman yksinkertainen eteenpäin pyrkivä naapurin poika, jonka isot kummisedät ovat panneet ajamaan asioitaan. Tämä näkyi jo vuoden 2015 Eurooppaan kohdistuneen muukalaisinvaasion aikana, jolloin sisäministerinä vaikuttanut Orpo ei toiminut kuten tilanne olisi vaatinut, vaan sai Suomelle tuhoisan ohjeistuksensa EU:n asiamiehinä toimineilta kokoomusvaikuttajilta. Tässä mielessä on erikoista, että Perussuomalaiset ovat valmiita menemään kyseisen maanpetturin johtamaan hallitukseen. Normaalissa maailmassa perussuomalaiset olisivat vaatineet Orpolle tuomiota maanpetoksesta, mutta nyt he ovat valmiita tekemään moisen luopion kanssa politiikkaa "yhteisen Suomen hyväksi"!

Perussuomalaisten johtaja on vielä arvoitus, mutta on todennäköistä, että hänestäkin tulee manageriaalisen järjestelmän uskollinen urapolitiikko ellei ole sitä jo nyt. Ansioistaan huolimatta Riikka Purra valittiin PS:n puheenjohtajaksi pitkälti Ylen ja Helsingin Sanomien ilmaisten kampanjoiden vuoksi, koska ne ymmärsivät pehmeämmän naisen edistävän vähemmän puhtaan nationalistista politiikkaa kuin kovapintaisempi miespoliitikko. 

Punavihreiden aktivistien hallitsema toimittajakenttä seuraa erityisen tarkasti perussuomalaisten ministerien edesottamuksia, jotta nämä eivät eivät lipeäisi hegemonisen eliitin määrittämistä vallitsevista yhteiskunnallista arvoista ja totuuskäsityksistä. Näihin kuuluvat aikamme sokeasti palvotut puujumalatoteemit "tasa-arvo", "kansainväliset sopimukset"  ja "ihmisoikeudet", joiden totuusarvoista ja vallasta kansalaisia ei päästetä koskaan äänestämään. Ylen toimituksessa myhäiltiin varmaan tyytyväisinä kun äänestäjämäärältään kääpiösarjaan kuuluvan RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson vaati hallitusneuvotteluissa, että "Suomen on noudatettava ja kunnioitettava kansainvälisiä sopimuksia, perus -ja ihmisoikeuksia sekä ihmisarvoa sekä jatkettava pitkän linjan EU-politiikkaansa". 

Perussuomalaisista ensimmäisenä median tuta sai kokea elinkeinoministeriksi nimitetty Vilhelm Junnila. Näyttää siltiä, että toimittajilla oli jo etukäteiskampanja valmiina mikäli Junnila valittaisiin ministeriksi. Tästä kertovat ryöppyinä ilmestyneet uutiset Junnillan kytköksistä äärioikeistoon takavuosina. Viime päivinä kohu on yltynyt jo ajojahdiksi, vaikka Junnilla ei ole tehnyt mitään laitonta tai edes oikeasti tuomittavaa. Silti Perussuomalaisten puoluejohdolla ei näytä edelleenkään olevan poliittista pelisilmää, vaan se suostuu nöyränä pelaamaan punaliberaalien toimittajien ja päivystävien dosenttien määrittämin säännöin peliä, jossa ei voi kuin hävitä. 

Tuttuun tapaansa Yle on ottanut itselleen  moraalituomarin rooliin ja vaatii uutisjutussaan Äärioikeistoon yhdistetty elinkeinoministeri Vilhelm Junnila kiistää uusnatsisympatiat Ylelle: ”En kyllä koe flirttailevani"  syntien tunnustamista, jotta omavaltaisesti syytetty voisi jatkaa ministerinä. Uutisessa Junnilan matelu ja anelu on tuskallista luettavaa, mutta toisaalta hänellä ei ole muita kuin huonoja vaihtoehtoja: joko sitoutua pellemaailman arvoihin pyytelemällä anteeksi tai olla välittämättä, jolloin media kampanjoi viikkoja, jotta ministerin tuoli kaatuu. Iät ja ajat on ollut selvää, että punavihreillä  toimittajilla ei ole mitään moraalista ongelmaa toimia halpamaisesti, sillä hyvässä muistissa on tapaus Ilkka Kanerva, joka hiillostettiin ulkoministerin pestistään harmittoman tekstiviestin vuoksi viikkoja kestäneen ajojahdin jälkeen. Sen sijaan medialemmikki Sanna Marin sai jatkaa pääministerinä sikailuistaan ja valtion turvallisuutta vaarantaneista mokistaan huolimatta, koska tämä edusti toimittajille sitä samaa vetistelevää tasa-arvokulttia mitä he itsekin kannattavat.

Manageriaalisen luokan äänitorvena toimiva valtamedia on kuitenkin valmis sietämään kontrolloituna oppositiona tunnetuja perussuomalaisia, kunhan he vain ymmärtävät pysyä ruodussaan eiväkä haasta nykypolitiikan taustalla olevia hallitsevia pyhiä arvoja ja "totuuksia". Lisäksi toimittajat pyrkivät kaitsemaan perussuomalaisten ministereitä niin, etteivät nämä anna kansalaisille vääriä signaaleja, jotka voisivat kyseenalaistaa järjestelmän vallitsevan ideologian ja "demokratian puolustamisen".

Erityisesti Ylessä on pidetty viime vuosikymmenet tärkeänä sitä, että se kuuluu eturintamaan, joka on valmis puolustamaan ehdoitta hallitsevan luokan globaalisti hajauttamaa päätöksentekojärjestelmää. Samalla se kuitenkin viestii massoille mielikuvaa, jossa Suomen hallitus tekee itse kaikki merkittävimmät maatamme koskevat ratkaisut, vaikka erinäisin kansainvälisin sitoumuksin todelliset päätökset lyödään lukkoon rajojemme ulkopuolella. Hyväuskoisille tolkun kansalaisillle esitetään silti häpeilemätöntä narraatiota demokraattisen kansanvallan voimasta ja siitä kuinka mandaatin kansalaisiltaan saanut uusi hallitus kykenee tekemään perinpohjaisia muutoksia yhteiskunnassamme. 

Tätä mielikuvaa vahvistaa Ylen uutinen  Maahanmuuttoon ja oleskelupiin lukuisia tiukennuksia – kokosimme uuden hallitusohjelman seitsemän keskeistä muutosta, jossa annetaan ymmärtää kyseessä olevan "valtavista muutoksista". Jutussa esitellään uuden hallituksen seitsemän kohtaa, jotka ovat sinällään tervetulleita, mutta joiden kohdalla pitää esittää lisäkysymys, muuttuuko vallitseva kehityssuunta sittenkään merkittävästi. Tässä muutamia poimintoja. Kohdassa 3 sanotaan:

Maahanmuuttajien ja Suomessa pysyvästi oleskelevien sosiaaliturva ja etuudet aiotaan eriyttää. Tarkoituksena on, että Suomeen pysyvästi asettuvilla henkilöillä on oikeus täyteen sosiaaliturvaan, kun taas maahanmuuttajilla on rajoitettu sosiaaliturva.

Tässä sosiaaliturvan varassa olevilla maahanmuuttajilla tarkoitetaan tietenkin Euroopan ulkopuolisten kehitysmaiden laittomia maahantulijoita. Ilmaisen tulotason lasku ei mitenkään vähennä halukkaiden tulijoiden määrää, sillä maahanpääsy Suomeen ja Eurooppaan on esim. afrikkalaiselle vapaamatkustajalle jo sinänsä lottovoitto kun sitä vertaa oman maansa elintasoon. 

4. Pakolaiskiintiö aiotaan puolittaa. Hallitus suunnittelee laskevansa pakolaiskiintiön 500 henkilöön vuodessa, kun se tänä vuonna on ollut 1050. Lupa- ja palautusprosessia on tarkoitus sujuvoittaa ja mahdollisuutta palauttaa hakija kolmansiin maihin selvit

Kognitiivisesti haasteellisten rotumuukalaisten invaasiossa kiintiöpakoilaisilla ei ole ollut vuosikymmeniin suurtakaan merkitystä tulijoiden kokonaismäärään. Ilmeisesti Perussuomalaiset haluavat tällä kirjauksella näyttää kannattajilleen, että äänestäminen ei ole ollut turhaa. Ikävä tosiasia kuitenkin on, että tulivatpa muukalaiset millä statuksella tahansa, heidän kokonaismääränsä on noussut viime vuosina dramaattisesti, joten voidaan jo puhua kiihtyvästä kansanvaihtokehityksestä. Tätä "kehitystä" hallitusohjelma ei ole kykenevä saati halukas muuttamaan. "Kansainvälisten sopimusten" vuoksi Suomi on jo amputoinut itsensä, eikä sillä ole siksi käytännössä edes liikkumavaraa toimia "pakolaisuuden" statuksella vyöryviä miljoonalaumoja vastaan.

5. Turvapaikka puolestaan myönnettäisiin enintään kolmeksi vuodeksi, minkä jälkeen kansainvälisen suojelun tarve pitäisi arvioida uudelleen.

Kuten edellä, tälläkään muutoksella ei ole ratkaisevaa vaikutusta väestölliseen kehityssuuntaan l. maamme muukalaistumiseen. Ainoa todellinen muutos olisi rotumuukalaisten maahanmuuttokielto olipa syy mikä tahansa (esim. avioliitto) ja jo täällä olevien etnisesti ei-eurooppalaisten karkottaminen lähtömaihinsa. Tätä ohjelmaa on kannattanut maamme puolurekisterin kuuluvista puolueista edes jossain määrin vain Sinimusta liike.

6. Pysyvän oleskeluluvan saaminen edellyttää jatkossa kuuden vuoden asumisaikaa. Ehtoihin kuuluu kielitaitotesti, kahden vuoden työhistoria ilman pitkäaikaista työttömyyttä tai toimeentulotukea, sekä nuhteettomuusvaatimus. Neljän vuoden asumisajan jälkeen pysyvä oleskelulupa voidaan myöntää myös korkeiden, yli 40 000 euroa vuodessa, vuositulojen tai suoritetun korkeakoulututkinnon sekä työhistorian perusteella.

Tämä klausuuli koskee käytännössä vain vähäistä määrää valkoisia, itäaasialaisia ja intialaisia aitoja huippuosaajia. Suurimpaan tulijamassaan eli turvapaikkastatuksella maahan tuleviin Afrikan, arabimaiden ja Vähä-Aasian onnen onkijoille tällä kiristyksellä ei ole vaikutusta niin kauan kuin "pakolaisilla" on loputon oikeus tehdä vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen uusia valituksia kielteisin turvapaikkapäätöksen jälkeen. 

7. Myös Suomen kansalaisuuden saannin edellytyksiä aiotaan myös tiukentaa. Asumisaika pidennetään jatkossa kahdeksaan vuoteen, ja kansalaisuus- ja kielikoe tulevat pakollisiksi. Lisäksi hallitus aikoo palauttaa vaatimuksen ”varsinaisesta toimeentuloedellytyksestä” kansalaisuutta hakiessa.

Tällä on varmasti hyvä tarkoitus, mutta se on silti auttamattoman puolinainen. Suomen kansalaisuuden saamisen ehtona pitäisi tietenkin olla suomalaisuus tai ainakin kuuluminen johonkin eurooppalaiseen valtaväestöön. Kaikki muu on sulaa hulluutta.

Ylen jutusta jää mainitisematta hallitusneuvotteluiden aikana eniten keskustelua nostattanut uutinen eli Euroopan Unionin ulkopuolelta tulevien työntekijöiden tulorajan nostaminen. Perussuomalaisten alkuperäinen vaatimus oli nostaa tulorajaa 1300 eurosta 2500 euroon kuukaudessa, mutta lopulta summa vesittyi RKP:n vaatimuksesta 1600 euroon, jota se kehtasi krokotiilin kyynelin pitää vielä "karvaana myönnytyksenä"! Tietenkin media kampanjoi Ylen johdolla koko hallitusneuvotteluiden ajan halpatyövoimaa edistävän työnantajaliiton STK:n puolesta ja itki sen perään, kuinka Suomi ei pärjää ilman vuosittain maahamme vyöryviä kymmeniä tuhansia kolmannen maailman palkanpolkijoita. Ilmeisesti 1970, -80 ja -90-luvulla maamme ei pyörinyt lainkaan, koska meiltä puuttuivat elintärkeät talouden- ja kulttuurinrikastajat!

Tyypillinen esimerkki Ylen käymistä omista hallitusneuvotteluista oli 24. toukokuuta TV1:stä tullut A-studio. Ohjelmasta tuli väistämättä mieleen Pekka ja Pätkä elokuva "Pekka ja Pätkä neekereinä", jossa viidakkokuumeinen tirehtööri kaipaa itsetarkoituksellisesti mustaa väriä ja kysyy huudahtaen "mistä me saadaan niitä neekereitä!". Sattumoisin Kansallinen audiovisuaalinen instituutti on vaatinut pikkusieluisesti ahdistuneena poistamaan YouTubesta kyseisen videon tekijänoikeuksiin vedoten, vaikka kaikki muut Pekka ja Pätkä pätkät näkyvät videopalvelussa edelleen. 

Selvää on, että  A-studiossa esiintyneet EK:n pomo Ilkka Oksala ja STTK:n prostituutti Taina Vallander toistivat lähes eksplisiittisesti Pekka ja Pätkä elokuvan neekerikiima-kohtausta. Jos vanhoja kaivellaan ja miksi ei kaiveltaisi, niin eikö Euroopan Unioniin liittymistä perusteltu juuri sillä, että se paikkaa Suomen HUUTAVAA työvoimapulaa? Missä vaiheessa työmarkkinoiden päätettiinkin olevan globaaleja eli EU:n 400 miljoonan sisämarkkinat eivät riitäkään Suomelle, vaan tarvitaan 8 miljardin globaalit halpatyömarkkinat? Suomessa oli 1970-ja 80-luvulla lähes täystyöllisyys ja ulkomaalaisten määrä reilusti alle kaksikymmentätuhatta. Tulee mieleen, ettei muukalaisinvaasion taustalla ole ollut tarve talouskasvuun, vaan silmäätekevien kyynisestä operaatiosta luoda länsimaista juureton atomisoitunut kuluttajamassa. Tällainen leivanpaloista tappeleva eripurainen ja perimältään tyhmennetty massa on kykenemätön luomaan yhteistä rintamaa globaalille manageriaaliluokalle ja sen eliitille.

Kuten edeltä voidaan päätellä pohjimmiltaan Perussuomalaisen puolueen hallituspolitiikka vain ylläpitää vihamieliselle eliitille edullista status quota samalla kun se haluaa viestiä äänestäjilleen, että ratkaisevia muutoksia on tulossa. Alunperin järjestelmän sisäringin ulkopuolisena protestipuolueena liikkeelle lähteneistä Persuista on jytkyjen seurauksena tullut järjestelmälle hyödyllinen varoventtiili, jonka maalaisjärki toimii hidastavana jarruna ennen täyttä törmäystä. Puolueessa toimii varmasti hyviä ja vilpittömiä ihmisiä, mutta nykyisiin arvoihin alistuneena PS ei ole kuitenkaan se voima joka tekisi välttämättömän u-käännöksen. 

Niin kauan kuin kansalaiset uskovat, että kovempaa äänestämällä voi aidosti muuttaa asioita, mitään todellista muutosta Suomen ja ylipäätään valkoisten kansakuntien pelastamiseksi ei ole odotettavissa. Kansalaisten tuella hallitsevaa eliittiä vastaan on nostettava uusi eliitti, joka haastaa perustuksiaan myöten vallitsevan ideologian, kulttuurin, politiikan ja talouden. Tämä ei tietenkään tapahdu itsestään, vaan sen synnyttää Siperian opetukset kun myrskyisä maailmantilanne toisiaan lähestyvine romahduksineen pakottaa äänestäjät luopumaan nykyisen manipuloidun demokratian raameista.

TANSKALAISMINISTERIN VANKILATUOMION VIESTI: KANSALAISTEN SUOJELU RANGAISTAVAA, KANSAN PETOS PALKITTAVAA

Tanskan entinen maahanmuuttoministeri Inger Støjberg. 

Yle kertoo uutisessaan Tanskan entinen maahanmuuttoministeri tuomittiin ehdottomaan vankeuteen – Støjberg Tanskan yleisradiolle: tanskalaiset arvot hävisivät yllättävän tasapuolisesti tanskalaisministerille poliittisin motiivein annetusta tuomiosta. Tässä nimenomaisessa tapauksessa valtamedialla on varaa kuunnella myös syytettyä, koska sille riittää jo se, että se voi uutisoida tapauksesta, jossa kantaväestöä suojeleva joutuu varoittavana esimerkkinä syytteeseen:

Korkein oikeus katsoi Støjbergin toimineen laittomasti, kun hän vuonna 2016 linjasi, että turvapaikkaa hakevien pariskuntien ei voida sallia majoittuvan yhdessä, jos toinen osapuoli on alaikäinen. Erotettuja pariskuntia oli reilut 20.

Ihmisoikeusjuristien ja EU:n lakeijoiden miehittämä Tanskan korkein oikeus oli täysin kuuro entisen maahanmuttoministeri Inger Støjbergin legitiimeille perusteille, joissa hän korosti alaikäisten erottamispäätöksen tarkoituksena olleen estää lapsiavioliittoja. 

Toisin kuin omaa ja hämärien taustaryhmien etuja ajavat normipoliitikot ja virkamiehet, Støjberg ei lähetynyt selittelemään tai katumaan toimintaansa. Valitettavasti Suomesta ei ole löytynyt pitkään aikaan tällaista suoraselkäistä politiikkoa, joka presidentti Risto Rytin tapaan ottaisi vastuun isänmaallisista päätöksistään. Tähän on syynä edelleen vallalla oleva kulttuuri, jossa poliitikot ja virkamiehet eivät ensinnäkään aja maan etua ja jotka näin tehdessään sälyttävät vastuun muille kun syyte rapsahtaa. Viime aikoina tätä maan tapaa on pystyssä päin edustanut Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) entinen pääjohtaja Tytti Yli-Viikari, jota syytetään törkeästä virkarikoksesta. Sitä vastoin Inger Støjberg kuuluu täysin erilaiseen ihmistyyppiin: 

– Otan tuomioni vastaan, ja teen sen kumartelematta, Støjberg sanoo.  Hän kertoo myös olevansa erittäin yllättänyt.  

– Minun lisäkseni hävisivät myös tanskalaiset arvot, entinen maahanmuuttoministeri sanoi.  Støjberg sanoo, ettei kadu toimintaansa.  

– En kadu mitään. Uskon, että minulla oli moraalinen velvollisuus suojella tyttöjä.

Huomionarvoista Tanskan tapauksessa on se, kuinka läntinen järjestelmä arvioi erilaisia poliittisia tekoja. Kriiteerinä tuomittavalle politiikalle on, kuinka se sopii yleiseen agendaan ja ideologiseen hegemoniaan.

Poliitikot tekevät jatkuvasti tuhoisia päätöksiä, jotka vaikuttavat ihmisten elämään. Useimmiten he eivät pyydä niitä edes anteeksi, mikäli kontrolloitu media ei näe niissä mitään tuomittavaa. Näin kävi mm. Petteri Orpon (Kokoomus) ollessa sisäministeri valepakolaisaallon aikana 2015. Päästäessään elintasoturistit kymmenen muun maan kautta Suomeen Orpo rikkoi EU:n omaa (!) Schengen-sopimusta, mutta tästä valtamedia ei halunut muistuttaa suurta yleisöä käytännössä koskaan. Koska vahingon kärsijöinä oli kantaväestö, poliitikot eivät joutuneet vastuuseen. 

Sen sijaan Tanskan tuore uutinen kertoo, että kun laittomat maahantulijat kokevat "vääryyttä", vastuussa oleva polittikko saakin vankilatuomion. Kaikille alkaa olla viimeisään nyt selvää, että EU-maissa järjestelmä on systemaattisesti kansojensa vihollinen.

VALEDEMOKRATIAN PALJASTUMINEN LISÄÄ MEDIAN PANIIKKIPUHETTA "FASISMISTA"

Vallalla oleva moralismi, hurskastelu, sentimentalismi ja omahyväisyys ovat keinoja peittää ja jopa puolustella kulttuurimme moraalista alennustilaa. Yhteiskunta, joka vaatii hyväksymään biologisen valheen sukupuolten samanlaisuudesta ja vaihdettavuudesta, voi silloin vaatia hyväksyntää lähes mille tahansa järjettömyydelle. Paitsi sille, että vastustetaan poliittisena korrektiutena tunnettuja mielettömyyksiä. 

Auringonlaskun lännessä epämiellyttävän totuuden sanojia on jo vuosikymmeniä haukuttu fasisteiksi, jonka vuoksi aniharva haluaa kutsua itseään sillä nimellä. Se siitä paljon ylistetystä suvaitsevaisuudesta. Hurskastelevalla tekopyhyydellä marinoituneet valtamedian toimittajat ottivatkin kaiken poliittisen hyödyn irti, kun Perussuomalaisten Nuorten varapuheenjohtaja Toni Jalonen sanoi viikonloppuna Viron Etnofutur-konferenssissa pitämässään puheessa olevansa etnonationalisti, traditionalisti ja fasisti. Yksi ainoa sana sai mediatalojen ja puoluetoimistojen sopulilaumat poksauttelemaan kuohuviinipulloja. Ylessä reagoitiin myös nopeasti, ja jo maanantaina masinoitiin "fasistikohu" uutisella Fasistiksi itseään kutsunut Toni Jalonen erotetaan perussuomalaisista – Halla-aho ei hyväksy puolueen nuorisojärjestön toimintaa.

Perussuomalaisia vastustava valtapuolueiden blokki sai nuorisopoliitikon lausunnon myötä vihdoinkin kaipaamaansa "todisteen" emopuolueen fasistisuudesta. Ensimmäisenä apajille ehti käsiään hieroen Kokoomuksen Petteri Orpo, jolle ei tuota vaikeksia sanoa Halla-ahon puolueen olevan sekaisin fasismista ja "rotuerottelusta". Lausunto ei ole mikään yllätys puoluejohtajalta, jonka peräänkuuluttama "arvopohja" on sama kuin kultuurimarxilaisilla punavihreillä. Vasemmistoliitossa ja Vihreissä myhäillään varmasti tyytyväisinä kuinka "porvarit" toimivat fasistikaustissa heidän aisankannattajinaan. 

Muiden puolueiden kansainvälisyyskasvatuksella indoktrinoidut nuorisopoliitikot ovat tietenkin tuominneet närkästyneinä "Perussuomalaisten riveissä esiintyvän fasismin". Demarinuorten lehden tiedonannossa Poliittiset nuorisojärjestöt: “Emme tee yhteistyötä fasistien kanssa" kerrotaan julkilausumasta, jonka ovat hyväksyneet Kokoomusnuoret, Demarinuoret, Keskustanuoret, Vihreät nuoret, Vasemmistonuoret, KD Nuoret ja RKP-nuoret. Näin laaja yhteistyö tuo mieleen Länsi-Euroopan (erit. Ranska) kansanrintamahallitukset 1930-luvulla, jolloin kommunistit saivat porvaripuolueet mukaan yhteisrintamaan puolustamaan  neuvostobolshevismia fasisteja vastaan.

Ajat ovat kuitenkin muuttuneet 1930-luvusta niin paljon, ettei parlamentarismiin sitotutuneita perussuomalaisia voi mitenkään pitää perinteissä mielessä fasisteina, mutta heitä voi kutsua sellaisiksi, aina kun he poikkeavat humanitääris-globalistisen politiikan hegemonisesta  etiketistä. Sitä vastoin vasemmiston ja sen hellimmän "kansanrintaman" poliittinen strategia ei ole muuttunut juuri lainkaan. Varsinkin kuihtuvat vasemmistopuolueet tarvitsevat laajaa "kansanrintamaa" puolustaakseen katkeraan loppuun asti 2000-luvun kommunismina tunnettua kulttuurimarxilaista identiteettipolitiikkaa ja tasa-arvototalitarismia.

Perussuomalaisten johdon kannalta fasisti-kohu on ollut kiusallinen ja sen tunnustaa myös puolueen puheenjohtaja Jussi Halla-aho Ylen uutisessa Halla-aho fasismikohun keskelle joutuneesta nuorisojärjestöstä: "On sietämätöntä, että puolueesta erotetut voivat jatkaa toimintaansa". Halla-ahon kommentti oli napattu eilisestä A-studiosta, jossa fasistikausti oli nostettu valtakunnan tärkeimmäksi asiaksi. Jostain syystä Ylen toimittajilla ei ole samaa intoa käsitellä vasemmistopuolueiden sisäistä likapyykkiä, josta löytyy mm. afrikkalaistaustaisten kuntavaaliehdokkaiden saamat vankeustuomiot törkeistä raiskauksista. Vaikka kommunistiksi julistautuminen on fasistiksi tunnustautumisen rinnastettava teko, Vasemmistoliiton kansanedustaja Anne Kontulan ulostulo ei herättänyt julkisuudessa juuri mitään paheksuntaa, vaan päinvastoin enimmäkseen ymmärrystä.

Jussi Halla-aho ajattelee ymmärrettävästi puolueensa parasta ja gallupeja. Hän on tietenkin oikeassa siinä, että Persut ei ole fasistinen puolue, mutta menee liian pitkälle tuomitessaan  kannattajiensa etnonationalismin, joka on pelkkä uudissana perinteiselle nationalismille. Siinä kansan ymmärretään jakavan suurin piirtein saman perimän historiallisesti tunnustetulla maa-alueella. Puoluejohtajan nuivuus suomalaisuutta  määrittävää etnisyyttä kohtaan on käynyt selväksi monissa haastatteluissa, joissa hän sanoo olevansa liberaalinationalisti, joka pitää ketä tahansa Suomessa asuvaa työssäkäyvää veronmaksajaa suomalaisena. Suomalaisuuden uustulkinta ei ole Halla-aholle pelkkää lämmintä puhetta, vaan hän haluaa Perusuomalaiset Nuorten sääntömuuntoksella estää etnonationalismin riveissään. 

Saattaa olla, että perussuomalaisten kipuilu johtuukin Halla-ahosta, joka potkii puolueesta pois perinteisen suomalaisuuskäsityksen kannattajia. Puolujohdon harjoittama suomalaisuuden vesittämisen hiljainen hyväksyntä on ymmärrettävästi herättänyt kentällä vastustusta. Varsinkin nuorissa on löytynyt uhmakkuutta torjua Persujen virallinen liberaali suomalaisuustulkinta, jonka seurauksena puolue on vaarassa ajautua Kokoomuksen "isänmaallisuuden" vietäväksi.

Nuorisojärjestön kritiikki on sikäli perusteltua, että Perussuomalaiselta puolueelta puuttuu lähes täysin aatteellinen ja poliittis-filosofinen pohja, jonka vuoksi se pelkkää pragamatismia korostaessaan saattaa myydä vähäisetkin periaatteelliset rippeensä ministeripaikkojen toivossa. Se tapahtui jo Soinin aikana, joten aatteellisesti ontto puolue voi tehdä saman  koska tahansa riippumatta siitä kuka on johdossa.

Perussuomalaiset Nuorten varapuheenjohtajan Toni Jalosen lausunto oli kieltämättä provokaatio sekä yliherkkää mediaa että emopuolueen johtoa vastaan. Jalosen olisi pitänyt tietää, että hänen julkilausuma f-sana vahingoittaa Persujen kärsivällisesti rakentamaa imagoa tavallisten suomalaisten protestipuolueesta. Näin jälkiviisaana tyytymättömyys kosher-konservatismiin olisi voitu ilmaista hyvissä ajoin henkilökohtaisella eroamisella ja tarpeen tullen uuden liikkeen perustamisella, jonka periaatteisiin kuuluu italialaistyyppinen fascismi. Eräiden tietojen mukaan Jalosella olisi ollut erottaminen joka tapauksessa edessä, jonka vuoksi hänellä ei ollut mitään menetettävää Viron konferenssissa. Poliittisessa pelissä Jalosen avautuminen oli silti lyhytnäköinen performanssi, varsinkin jos tuon teatterin katsojat uskovat demokratian mahdollisuuteen.

Jalosen positiivinen näkemys fasismista ei välttämättä ollut turha ele, sillä se sohaisi samalla demokratian tabua. Keskustelua voi jatkaa kysymällä, onko länsimaissa kuten Suomessa ylipäätään edes olemassa demokratiaa? Ei ole mikään salaisuus, että jos äänestämällä voisi vaikuttaa, se kiellettäisiin. Ainakin länsimaissa demokratia näyttää pelkältä hyveellisyyden fasadilta, jonka takana vaikuttavat todelliset päätöksentekijät kansalaisten eduista piittaamatta. Näitä harmaita voimia ovat plutokraatit ja kulttuurimarxilaiset uussosialistit, joiden näennäisesti epäpyhää allianssia pitää koossa usko globalismiin, yhteen ainoaan maailmanvaltioon. Siinä on demokratia eli kansanvalta kaukana.

Realistien on syytä tunnustaa, että Persujen tulevalla vaalivoitolla ja ministeripuolueeksi pääsemisellä ei pelasteta jo nyt näkyvillä olevaa demografista katastrofia. Vain siinä tapauksessa, jos Persut olisivat poikkeustilaan valmistautuva vallankumouksellinen fasistipuolue ja kansa sen takana, tällä maalla voisi olla pelastautumisen mahdollisuus. Lisäksi tämä vaatisi sen, että muu Eurooppa on noussut tahoillaan puolustamaan kansankuntiensa säilymistä. On yhdentekevää kutsutaanko Suomen ja Euroopan pelastusoperaatiota fasismiksi tai joksikin muuksi, selvää on vain se, että valedemokraattisella näpertelyllä ei voida voittaa haasteita, jotka uhkaavat meidän ja jälkipolviemme olemassaoloa.

TAVALLINEN UUTISPÄIVÄ KERTOO, KUINKA POLITISOITUNUT YLE VALIKOI UUTISENSA USKOLLISILLE SEURAAJILLEEN

Internetin "vapaa tiedotus" ei ole poistanut massojen riippuvutta perinteisestä yksisuuntaisesta valtamediasta. Varsinkaan sen jälkeen kun verkon arvososialismille kumartavat monopolistiset palveluntarjoajat ovat alkaneet tehdä sensuroivaa yhteistoimintaa ylikansallisten organisaatioiden kuten EU:n kanssa. Unohtaa ei sovi myöskään suurta varttunutta kansankerrosta, joka ahmii edelleen tietonsa globalisisista uutiskorporaatioista ja kulttuurimarxilaista valtion tiedotusjäteistä.   

Suomessa tämä valtava uutisia seuraava segmentti koostuu niin sanotuista demarieläkeläisistä, jotka luottavat Yleen vanhasta muistista. Yle osaa käyttää tätä luottamusta hyväkseen, jonka vuoksi se voi huoletta antaa Voima-lehdestä ja Nyt-liitteestä värvättyjen toimittajien levittää kulttuurimarxismin hörhöagendoja ja epätieteellisiä tasa-arvouskonnollisia  harhaoppeja. Uutistenlukija Arvi Lindin aikaan 1970- ja 80-luvulla tällaista mielettömyyttä ei vielä edistetty, joten kansalaisilla oli vankka luottamus Yleen. Valitettavasti auktoriteettiuskovat senioririkansalalaiset kuvittelevat Ylen olevan edelleen yhtä luotettava kuin se oli 1980-luvulla.

Nuorisossakaan ei ole kehumista ja se onkin helppoa riistaa YleX:n kaltaisille hip hoppia tuputtaville nuorisokanaville. Tälle kohdeyleisölle suolletaan vielä kärjistetymmin rasismi- ja homojankutusta kuin typerrytetyille demarieläkeläisille. Parhaan mahdollisuuden tuottaa uskottavaa propagandalle tarjoaa Yle uutiset, jonka tarkasti siivilöityä uutisantia mm. YleX käyttää "keskustelua herättävänä" materiaalina. Seuraavat esimerkit tämän päivän uutisannista kertovat mitä Ylen propagandatehtaalla halutaan korostaa ja mistä taas pyritään vaikenemaan kuoliaaksi:

1) Maahanmuuttokysymyksessä Yle käyttää asiantuntijoinaan ja mielipideautomaatteinaan lähes pelkästään niitä, jotka kannattavat ulkomaalaisinvaasiota joko oman etunsa tai ideologisten syiden vuoksi. Ylen verkkosivujen uutisessa Pelimies Peter Vesterbacka manaa lupaviranomaisten hitautta – miljoonapotin saaminen ulkomaalaisilta opiskelijoilta vaarassa maahanmuuton tarpeellisuutta perustellaan vain yhden ahneen yrittäjän uhkavaatimuksella saada sopivaa työvoimaa maailman ääristä alalle, joka on pelkässä lapsellisuudessaan täysin turha. Vähäisenä suomalaisten työllistäjänä tunnettua Vesterbackaa ei kiiinostaa tippaakaan kansakunnan etninen tulevaisuus, vaan hän haluaa sivuuttaa sen lyhytaikaisten taloudellisten voittojen vuoksi. 

Näitä halpatyövoimaa ja "ulkomaan ihmeitä" haalivia vesterbackeja löytyy maastamme jonkin verran, mutta heitä on huomattavast vähemmän kuin ulkomaisen halpatyövoiman kanssa kilpailevia suomalaisyrittäjiä. Näitä kriittisiä ääniä ei Ylessä juuri kuule, vaan megafonia tarjotaan Vesterbackan kaltaisille globalisteille, joille Suomi on pelkkä markkinalue eikä isänmaa, joka on liitto elävien, kuolleiden ja syntymättömien sukupolvien välillä.

2) Tänään on vietetty lähes huomaamatta kansainvälistä miestenpäivää, jota on yritetty lanseerata marxismin perillisenä syntyneen naistenpäivän miehisenä vastineena. Periaatteessa molemmat päivät siunaavat länsimaissa vallalla olevan uhriutuvan identiteetipolitiikan, joka on repimässä koko yhteiskuntaa hajalle. Sukupuolinarsistinen feminismi on kuitenkin sen verran vahvoilla, että moinen miestenpäiväjuhlinta voidaan lopettaa alkuunsa hieromalla naamaan vaikutusvaltaisten cuck-miesten uusinta kastraatiovaatimusta, josta kertoo Ylen uutinen Professori ei aio jatkossa osallistua paneeleihin, joissa on pelkkiä miehiä – herätti vilkkaan keskustelun. Sattumoisin sukupuolikiintiö ei näy hallituksen (2015) tasa-arvopolitiikkaa valmistelevassa 18-jäsenisessä yksikössä, jossa toimii vain yksi mies (vuonna 2012 ei ainuttakaan).

3) Monikulttuurin mukanaan tuomia barbaarisia ilmiöitä Yle ei edes tunnusta olevan olemassa, vaan kertoo yhteiskunnallisista ongelmista ideologisen värisokeasti ikään kuin maahan tuotetuilla tuoreilla etnisillä ryhmillä ei olisi mitään vaikutusta asioihin. Esimerkkitapauksen tällaisesta journalismista tarjoaa uutinen Puukotukset yleistyivät niin rajusti, että Lontoon baareja varustetaan massiivisen verenvuodon hoitoon tarkoitetuilla ensiapuvälineillä. Siinä ei mainita sanallakaan "uusbrittien" osuudesta epideemiseen puukotusaaltoon, vaikka tilastot puhuvat sen puolesta, että tekijät ovat enimmäkseen Afrikasta ja Lähi-idästä. Toisin kuin Yle, jopa Iso-Britannian valtavirtalehdet kuten The Sun ovat kertoneet puukotusaaltoon olennaisesti liittyvästä etnisestä puolesta.

4) Muun muassa Facebookin, Twitterin ja YouTuben viime vuoden aikana pakottamat uudet vaivihkaiset käyttäjäehdot ovat tehneet niistä vanhan median kaltaisia yhden totuuden sensoreita. Aivan samoin kuin perinteinen media on jo vuosikymmeniä tukahduttanut ja demonisoinut konservatiivisia ja kansallisradikaaleja muutosvoimia, ovat Internetin uusmediat yksi toisensa jälkeen liittyneet samaan tiedon kontrollijärjestelmään. Tähän monoliittisen tietokontolliin on liittymässä myös pienempiä netin toimijoita kuten Snapschat. Ylen uutisessa Snapchat ryhtyy estämään harhaanjohtavaa poliittista mainontaa: "Emme hyväksy väärää ja valheellista tietoa" ennakosensuuria perustellaan "valheellisella tiedolla", josta on tullut markkinoita hallitseville vasemistoliberaaleille suuryhtiölle kiertoilmaus tiedolle, joka on haitallista globalististisille tavoitteille:

– Meillä on paljon nuoria käyttäjiä ja haluamme toki kannustaa heitä osallistumaan poliittiseen keskusteluun. Snapchat ei kuitenkaan enää hyväksy väärää ja valheellista tietoa levittävää poliittista mainontaa, Spiegel toteaa.

Mikäli "valheellinen tieto" koskisi vasemmistoliberaalien propagandaa, Internettiä halllitsevat kapitalistiset mediakorporaatiot olisivat jo ajat sitten olleet jokaisen valtamedian silmätikkuna ja itkuvirren aiheena. Mutta kun poliittisen tukahduttamisen kohteena ovat konservatiivit, media ei näe siinä mitään ongelmaa, vaan päinvastoin, se myhäilee tyytyväisyyttään kun kerettiläiset ajetaan poliittiseen marginaaliin, koska ne eivät suostu noudattamaan poliittisen korrektiuden ortodoksiaa.

5) Nykyinen valtavirran tiedonvälityksen nimellä kulkeva valheenlevitys on romahtunut tasolle, jolloin tulee ikävä jopa takavuosikymmenten Ylen kommunistitoimittajia. Heistä kenties tunnetuin, Leif Salmén, on Ylen uutisen mukaan juuri kuollut 67-vuotiaana. Hänen kuolemansa on varmasti vanhakantaiselle journalismibolshevimille surullinen menetys. Ikävä kyllä journalismi on tätä nykyä niin heikoissa kantimissa, että hänen avointa värin kantamistaan kaipaavat muutkin kuin punaisen yliopiston päivystävät desantit ja vanhat stalinistijäärät.


                                                            ************************



TV1, maanantai 18.11.2019 klo 21.00 A-studio

Perussuomalaiset ja kokoomus kisaavat suurimman puolueen paikasta. Studiossa kohtaavat oppositiojohtajat Jussi Halla-Aho ja Petteri Orpo. OneCoin-pyramidihuijaus vei kymmenientuhansien suomalaisten rahat. Vieraina rikoskomisario Marko Leponen keskusrikospoliisista ja kybervaluuttoihin perehtynyt tutkija Juri Mattila Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etlasta. Juontajana Katri Makkonen. #yleastudio HD ohjelmatekstitys.

Ylen juttu ohjelmasta täällä.

Leipää ja poliittista sirkushuvia kansalle. Ohjelman ainoa anti oli näyttää millainen patkuli aikuiselta vauvalta näyttävä Petteri Orpo on. Eipä ihme, että sisäministerinä muukalaistulvan aikana vuonna 2105 toiminut Orpo sai kansan keskuudessa kutsumanimet Petturi-Orpo ja Rotupetturi-Orpo. Lisäksi kenellekään ei tullut ohjelmaa katsoessa uutisena, että sekä Orpo että Jussi Halla-aho pitävät nykyhallitusta Suomen historian kehnoimpana.


TV 1, 18.11.2019 maanantai klo 19.00, Historia: Franco - unohdettu diktaattori (12)

2/4. Uusi hallinto. Franco julistautui Espanjan suvereeniksi hallitsijaksi ja loi itse oman julkisuuskuvansa. Hän asettui asumaan entisen kuninkaan kesäpalatsiin. Mitä tämä kertoo Francon mielenliikkeistä? HD ohjelmatekstitys (suomi) 55 min

SOININ TUPLAPETOS: PETTI VIELÄ JÄLJELLE JÄÄNEET USKOLLISETKIN

Yle uutisoi tänään, ettei ulkoministeri Timo Soini (sin.) asetu ehdokkaaksi kevään eduskuntavaaleissa. Uutisessa Timo Soini vaitonainen tulevaisuudestaan – "Olen koko lailla vapaa mies tekemään päätöksiä"  ulkoministeri makustelee tulevaisuuttaan kuin rehellisen päivätyön tehnyt duunari:

– Olen koko lailla vapaa mies tekemään päätöksiä tämän jälkeen. Hoidetaan nyt nämä hommat loppuun ja sitten alkaa uusi elämä.

Oikeudenmukaisessa maailmassa tällaisen koijarin uusi elämä alkaisi kansantuomioistuimessa petoksesta syytettänä. Tosin hän ei olisi syytettyjen penkillä yksin, koska kesäkuun 2017 Perussuomalaiset puoleen hajottamiseen ja uuden hallitusryhmän juonimiseen osallistuivat Oscar-palkinnon arvoisesti myös Kokoomuksen Petteri Orpo ja Keskustan Juha Sipilä.

Ne ahneet lyhytnäköiset Soinin uskolliset, jotka loikkasivat varta vasten perustettuun Sininen tulevaisuus -puolueeseen huomasivat viimeistään tänään, että mr. Jabba on valmis pettämään myös heidät. Persujen vanhasta vaalilauseesta "Saat mitä tilaat" tuli heidän kohdallaan tänään karua todellisuutta. 

Soinin vetäytyminen eduskuntavaaliehdokkuudesta tarkoittaa käytännössä sitä, että puolueen ainoa mahdollinen ääniharava ei tule antamaan vetoapua sen enempää Uudenmaan vaalipiirissä kuin valtakunnallisestikaan. Jälleen kerran ovela veto itsekkäältä pelurilta, joka ymmärtää, että viimeistään nyt on hyvä hetki jättää uppova laiva nimeltä Sininen tulevaisuus.

Sinisten aluksen jäätyä oman onnensa nojaan ja Soinin kieltäydyttyä eduskuntavaaleista puolueen ydinjoukko teeskentelee yhä ettei laiva ole uppoamassa. Soini sanoo puolueen ottaneet päätöksen vastaan "ihan hyvillä mielin", joka kertoo todellisuuden kieltämisestä ja kollektiivisesta Tukholman syndroomasta sutkia huijaria kohtaan.

Uutisessa Soini sujauttaa Siniselle tulevaisuudelle mukavat tsemppiviestit, mutta mitään todellista voimaa kivoiksi tarkoitetuilla sanoilla ei ole. Pikemminkin Soinin kannustusviesti tuo mieleen perintöä odottelevan miehen, joka uskottelee saattohoidossa olevalle isälleen tervehtymisen olevan vielä mahdollista:

 – Heillä on nyt oma taistelunsa, jota tuen.  Soini sanoi pitävänsä mahdollisena, että puolue saa eduskuntaan Uudeltamaalta jopa neljä paikkaa.  

Soinin mielissä hänen tulevaisuutensa on toinen kuin Sinisillä, joka on perustamisestaan lähtien kahlannut puolueiden kääpiösarjassa. Hän kyllä ymmärtää, ettei kansa pidä takinkääntäjistä eikä siten hänestäkään. Siksi hän tulee suurella todennäköisyydellä jättämään jaloistaan Suomen pölyt pyrkimällä takaisin europarlamenttiin. 

Vanhan sumuttajan harkinnassa saattaa olla myös mukavat eläkeläispäivät palkkiovirassa Maailmanpankissa tai diplomaattina Lontoossa. Soini nimittäin luottaa aivan oikein siihen, että globalistinen ydinrinki palkitsee hänet toimistaan kansallismielisyyttä vastaan. Lähitulevaisuudessa vain Euroopan kuohuminen voi katkaista Soinin mukavat eläkepäivät. 

YLEN KYSELY: MAAMME PUOLUEJOHTAJAT YK:N VAPAAN MAAHANMUUTTO-AGENDAN KANNALLA

Maamme lastentarhoissa ja kouluissa 1960-luvulla aloitettu kansainvälisyyskasvatus perustuu suurelta osin Yhdistyneiden Kansakuntien (YK) ajamaan ideologiaan. Kyse on yksiselitteisestä ohjelmallisesta ideologiasta, vaikka YK:n organisaatioita onkin markkinoitu lännen massoille pelkästään hyvää tarkoittavina laupeudentyön tekijöinä ilman poliittisia taka-ajatuksia. 

Harva enää muistaa, että YK:n taustalla on liittoutuneiden voittajavaltioiden, etenkin Yhdysvaltojen, vetämä liberalistinen globaalisaatio-projekti. Sittemmin myös Neuvostoliitolla eri satelliittivaltioneen oli järjestössä paljon vaikutusvaltaa, vaikka se ei onnistunutkaan kriminalisoimaan "rasismia" sananvapautuneen kuulumattomana "vihapuheena". Olipa kyseessä sitten Neuvostoliitto tai kylmän sodan voittanut Yhdysvallat ja sen vasallivaltiot, YK:n ideologiassa on säilynyt keskeisenä kansallisvaltioden päätäntävallan vastaisuus ja halu siirtää paikallista demokratiaa kansainvälisten YK-organisaatioiden haltuun. Luonnollisesti eri maiden kansalaisilla ei ole näissä organisaatioissa äänivaltaa edes sen vertaa kuin Euroopan Unionin parlamentissa.

Puolueettomana esiintyvässä Suomessa kaikki eduskuntapuolueet ovat kautta historian liputtaneet YK:n puolesta ja sen julkilausumiin on haluttu uskoa kuin Jumalan sanaan. Viimeaikoina ainoastaan Perussuomalaiset ovat kyseenalaistaneet eräitä YK:n linjanvetoja mm. pakolaispolitiikassa. Tämä ei ole yllätys, sillä YK on EU:n tapaan halunnut päättää länsimaiden kansalaisten ohi kansallisvaltioiden väestöpoliitikasta.

Tällä viikolla alkanut YK:n yleiskokous on saanut valtamediassa vain pelkkää hehkutusta ja ainoa poikkipuolinen sana on annettu Donald Trumpin pitämästä avajaispuheesta, kuinkas muutenkaan. Toimittaja Paula Vilénin uutisjutussa YK:n 73. yleiskokous pyörähtää käyntiin: ”YK on maailman ongelmien ratkaisun perusta, Maailman talousfoorumin Davosin-kokous on kyläjuhla tähän verrattuna” kerrotaan Suomen olevan huolissaan "kansainvälisestä oikeudesta ja sopimuksista piittaamattomasta toiminnasta". Suomen YK-lähettiläs Kai Sauerin mielestä ilman kansalaisten ääntä päätetyt pienen klikin "kansainväliset YK-sopimukset" ovat Suomelle tärkeitä, vaikka monet niistä ovat selvästi kansallisen edun vastaisia:

– Suomi nojaa pienenä maana sääntöihin ja kansainväliseen oikeuteen. Suomen pääviesti keskittyy tähän kansainväliseen sääntöpohjaiseen järjestelmään ja sen ylläpitämisen tärkeyteen.

Tässä ollaan selvästi huolissaan eräiden Itä-Euroopan maiden harjoittamasta illiberaalista kansalaisdemokratiasta, jossa poliitikot haluavat olla vastuussa heidät valinneille kansalaisille eivätkä hämärälle "yhteisten (sic!) arvojen kansainväliselle yhteisölle". On selvää, että Sauer juurettomana kosmopolittina puolustaa epädemokraattista YK:ta henkeen ja vereen:

– YK on ankkuri ja perusta ongelmien ratkaisulle ja koitamme vahvistaa YK:ta, Sauer sanoo.

Melko paksua puhetta kun tietää, että YK:n vuonna 1992 Rio Janeroissa päättämä salamyhkäinen Agenda 21 -suunnitelma koko maailman pelastamiseksi on vain pahentanut globaalia kriisiä. Silti Ylen uutisessa ylistetään kritiikittömästi YK:n kykyä ratkaista "maailman ongelmat":

YK on ainoa maailmanjärjestö, joka kokoaa valtiot yhdessä ratkomaan maailman ongelmia. – Täällä on YK-viikon aikana yli 140 maata korkealla tasolla edustettuna. Maailman talousfoorumin kokous Davosissa on tähän verrattuna kyläjuhla, Sauer vertaa.

Biologi Garret Hadinin erinomaisessa kirjoituksessa Ei ole olemassa globaalia väestöongelmaa valaistaan, kuinka estottomasti ylistetty (pakko)kansainvälisyys ei ole aina suinkaan ongelmien ratkaisu, vaan pikemminkin sen lähde:

Lopulta joku huutaa: “Mutta väestönkasvu on globaali ongelma, Tarvitsemme globaaleja ratkaisuja!”. Ennen kuin panikoimme, tarkastelkaamme sanaa globaali. Jotkut ongelmat varmasti ovat globaaleja. Esimerkiksi happosateet. Esimerkiksi kasvihuonepäästöt. Molemmat esimerkit koskevat ilmakehää, joka on aina ollut jakautunut koko maapallon yli. Myönnettäköön, että on vaikea luoda sellaisten globaalien ongelmien ratkaisemiseen tarvittavaa globaalia yhteistyötä, mutta suppeammat ratkaisut eivät toimi. 

Tarkastellaanpa nyt maanteiden kuoppia. Kuoppia on kaikkialla, mutta onko se riittävä syy luoda kansainvälinen kuoppaviranomainen rakaisemaan ongelmaa? Täytettäisiinkö kotikatusi kuopat nopeammin, jos globalisoisimme ongelman? 

Johtopäätös on ilmeinen: älä koskaan globalisoi ongelmaa, jos se voidaan ratkaista lokaalisti. Voi olla tyylikästä, muttei viisasta, lisätä adjektiivi globaali sellaisten ongelmien eteen, jotka ovat ainoastaan laajalle levinneitä – esimerkiksi “globaali nälkä”, “globaali köyhyys” ja “globaali väestöongelma”. 

Emme voi ratkaista väestöongelmaa, kaiken nälän ja köyhyyden perussyytä, ellemme deglobalisoi sitä. Populaatiot, kuten maanteiden kuopat, ovat syntyneet paikallisesti, ja päinvastoin kuin ilmaston saastuminen, pysyvätkin paikallisina elleivät ihmiset epäviisaasti globalisoi niitä antamalla väestöylijäämien muuttaa paremmin hallittuihin maihin. Marxin sääntö “jokaiselle tarpeidensa mukaan” on kansakunnan tuhoutumisen resepti.

Suomen poliittisessa johdossa kansainvälisyys on kuitenkin perustelematon aksiooma, jonka kuuleminen saa veden kielelle kuin Pavlovin koiralla. Ylen tuoreimmassa YK-uutisessa Presidentti Niinistö YK-puheessaan: "Yhdessä rakentamamme kansainvälinen järjestelmä on ilmeisen paineen alla" Sauli Niinistön suurin huoli on se, että kiveen hakatuksi uskotun YK:n tilalle ja rinnalle ollaan tuomassa muita ratkaisuvaihtoehtoja.

Valitettavasti maamme poliitikot ovat jääräpäisesti ihastuneet YK:n pahamaineisiin houreisiin kuten uutta totalitaristista maailmanvaltiota kehittävään Agenda 21 -projektiin. Maahanmuuttokysymyksessä he noudattavat pitkälti YK:n vuonna 2000 laatimaa asiakirjaa Replacement Migration: Is It a Solution to Declining and Aging Populations? (suom. “Korvaava maahanmuutto: Onko se ratkaisu väestön pienenemiseen ja ikääntymiseen?”), josta verkkolehti Kansalainen kirjotti kesällä 2017 perusteellisen kylmäävän analyysin.

YK-uskovaisuus näkyy myös tänään Ylen julkaisemassa kyselyssä. Uutisessa Yle selvitti puolueiden maahanmuuttonäkemykset: Suurin osa lisäisi paperittomien palveluita – vain kaksi puoluetta kieltäisi naisilta burkat tuodaan selvästi ilmi se, kuinka suurin osa puoluejohtajista haluaa korostaa maahanmuutossa "kansainvälisiä sopimuksia" polkien näin maahan perustuslain ja kantaväestön tulevaisuuden intressit. 

Kuvaavaa on, että  kello kuuden tv-uutisissa haastateltu Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo sanoi Suomelle oleva kunniasia, että maamme noudattaa YK:n sopimuksia. On vaikea sanoa, onko Orpo tässä pelkästään isojen globalistpoikien hyödyllinen idiootti vai vetoaako hän laskelmoidusti "kansainvälisiin sopimuksiin", joilla voi laistaa vastuun oman kansansa pettämisestä.  Sattumoisin juuri Petteri Orpo toimi sisäminsterinä vuonna 2015, jolloin Ruotsi ohjasi yli 32 000 turvapaikanhakijaa Suomeen ilmaisilla kuljetuksilla. Edellä viitatussa Suomimedian jutussa kerrotaan, että

Juha Sipilä, Petteri Orpo, Sauli Niinistö ja Timo Soini neuvottelivat vuonna 2015 kesän aikana sopimuksen Euroopan Unionin, Saksan, Ruotsin ja Tanskan kanssa. Sopimuksen myötä kyseisistä maista ohjattiin turvapaikanhakijoita ilmaiseksi busseilla ja junilla kohti Suomea. Ruotsi oli järjestänyt täysin ilmaiset bussikuljetukset ja junakuljetukset turvapaikanhakijoille tornion rajalle. Turvapaikanhakijoita kehoitettiin menemään Suomeen. Samassa sovittiin, että Suomi tulee lisämään pakolaisten määrää, sekä ottamaan loputtomasti jatkuvat virrat turvapaikanhakijoita.

Tätä taustaa vasten puoluejohtajien Ylen kyselyssä antamat näkemykset maahanmuutosta eivät hämmästytä. Mikään yllätys ei ole sekään, että mm. eniten kiintiöpakolaisten lisäämistä, laittomasti Suomessa oleskelevien terveyspalvelujen laajentamista ja rikoksiin syyllistyneiden ulkomaalaisten maassaolemista kannattavat RKP, Vasemmistoliitto, Vihreät, Kokoomus, Keskusta ja Kristillisdemokraatit.