SAKSAN ROTUSURMAT OVAT VAIN OSOITUS PAKOTETUN MONIKULTTUURIN SISÄÄNRAKENNETUSTA VÄKIVALLASTA

Monikulttuurin väkivaltaista arkea Saksassa.

Monikulttuuri on jo lähtökohtaisesti monien modernien konfilktien lähde. Viimeisin todiste tästä tulee läntisen Saksan Hanaun kaupungista, jossa 43-vuotias mies, todennäköisesti saksalainen, surmasi eilen illalla yhdeksän ulkoeurooppalaista, äitinsä ja lopulta itsensä. Yle on kertonut asiasta monessa uutisessaan kuten tässä ensimmäisessä julkaistussa jutussaan Saksan joukkoampujan tekoa tutkitaan terrorismina, liittovaltion syyttäjä: ampujalla "syvästi rasistisia näkemyksiä" – suora lähetys tapahtumapaikalta, Yle seuraa:

Asunnossa oli myös itsemurhaviesti, johon liittyi video. Mediatietojen mukaan ampuja tunnustaa kirjeessään ampumiset ja käyttää rajua äärioikeistolaista kieltä. Tutkinnasta vastaava liittovaltion syyttäjä kertoi iltapäivällä, että ampuja esitti verkkosivuiltaan löytyneissä videoissa ja manifestissa "syvästi rasistisia näkemyksiä". 

Viestissä hän sanoo ajattelevansa, että tiettyjen maiden Saksassa asuvat kansalaiset on surmattava, ellei heitä pystytä karkottamaan maasta.

Suurin osa Länsi-Euroopan monikulttuurisen väkivallan ja terrori-iskujen tekijöistä ovat rotumuukalaisia, mutta välillä pieni osa kantaväestöstä yrittää vastata samalla mitalla. Useimmissa tapauksissa kuten Hanaussa vastaiskujen tekijä on ollut niin sanottu yksinäinen susi, joka on kyllästynyt korruptoituneen demokratian sallimaan maahanmuuttoinvaasioon.

Oikeastaan on hämmästyttävää, kuinka vähäisiä Euroopan kantaväestöjen vastareaktiot ovat suhteessa kehitysmaalaisten islamo-terrorismiin, arkiväkivaltaan, joukkoraiskauksiin, lasten raiskauksiin (ns. grooming-ilmiö), huumerikollisuuteen, sosiaaliturvan hyväksikäyttöön jne. Pöyristyttävintä tässä kuviossa on se, kuinka todelliset syylliset poliitikan huipulla käyttävät tätäkin välikohtausta keppihevosenaan, jolla syyllistää ja rajoittaa kantaväestöän poliittista ilmaisuvapautta. 

Jos kenellä niin kantaväestön tahdosta piittaamattomilla politikoilla ja heidän näkymättömillä taustavoimillaan on verta käsissään. Kun tarkastellaan puolueettomasti syy-seuraussuhteita, ideologisin syin pakotettu monikultturi on länsimaiden sisäisen väkivallan pääasiallinen synnyttäjä. Ne, jotka päästävät kehitysmaiden kansalaisia aiemmin niin turvallisiin kansallisvaltioihimme, ovat pääsyyllisiä nykytilanteeseen. Tosin itsetuhoisia muotiaatteita seuraavia naiveja äänestäjiäkin voi osaltaan syyttää tilanteesta. 

Kuitenkin viime kädessä johtavat poliitikot ovat monikulttuurin airueita, jotka päättävät kansan demografisesta kurssista. Saksassa hän on entinen DDR:n pikkupioneeri, lapseton yksineläjä Angela Merkel. Vaikka liittokanslerin sormien lävitse valuu sekä saksalaisten että ulkomaalaisten verta, hänellä on silti julkeutta houria jostain rasismista ikään kuin kyse olisi yhteiskunnan ulkopuolelta tulevasta erillisestä entiteetistä:

Saksan liittokansleri Angela Merkel on tuominnut rasismin Hanaun verilöylyn jälkeen.  

– Rasismi on myrkkyä. Viha on myrkkyä. Tätä vihaa esiintyy yhteiskunnassamme, ja se on syynä aivan liian moneen rikokseen, Merkel sanoi.  

Merkelin mukaan viranomaiset tekevät kaikkensa taistellakseen niitä vastaan, jotka yrittävät jakaa Saksaa rasismilla.

Jos rasismia on olemassa, kyse on vain terveestä immuniteetista, jota esiintyy mm. tiibetiläisillä  ja näköjään jonkin verran vielä saksalaisillakn. Mitä tulee sitten vihaan, Merkel ja hänen saksalaisvihamielinen klikkinsä ovat siihen itse syyllisiä, sillä kansankunnan immuunipuolustus ei reagoi ennen kuin joku vieras uhkaa sitä konkreettisesti. Kuka päästi ketun kanatarhaan? Toisin sanoen ilman rotumuukalaisia ei olisi rasismia. Saksassa vierasväkeä on viime vuosikymmenenä päästänyt maahan Merkelin hallinto, joten liittokanseri on tosiasiallinen syyllinen lukemattomiin rikoksiin, joista hän syyttää nyt saksalaisia.

Höyrypäisen ideologian voimalla toteutettu monikulttuurikokeilu ei pysy koossa kuin mielivaltaisilla laella, sensuurilla, neuroottisen sensitiivisellä puheella ja viranomaisten väkivallan uhalla. Juuri tätä totalitarismia Merkel on vaatimassa maahansa lisää. Kysymys kuuluukin: kuinka kauan saksalaiset ovat valmiita sietämään tätä? Jos tyytymättömyys realisoituu teoiksi, voi olla, että oikeutettu viha ei purkaudukaan pelkkinä välikäsinä oleviin ulkomaalaisiin vaan poliittiseen johtoon.